Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL"

Transkriptio

1 Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL 1

2 Hankekohelluksesta ketterään ja kokeilevaan toimintatapojen kehittämiseen Hankesuunnittelu, -arviointi ja -raportointi on usein este tehokkaalle ja ketterälle toimintatapojen kehittämiselle. Hankesuunnittelussa suunnitellaan tavallisesti liian pitkälle ja lyödään asioita liiaksi lukkoon; nopea ja varhainen kokeilu on parempi tapa suunnitella toimintatapoja. Hankearvioinnissa huomio keskittyy usein epäolennaisiin asioihin, ei keskitytä kehitettävän toimintatavan arviointiin. Rahoittaja edellyttää tavallisesti hankeraportointia, mutta muut ovat kiinnostuneita kehitetystä ratkaisusta ja sen avulla saavutetuista tuloksista. 2

3 Avoimen kehittämisen periaatteita Kehitä tarvelähtöisesti huomioimalla eri toimijoiden näkökulmat ja tarpeet Kehitä yhdessä ottamalla kehitettävän asian kannalta merkitykselliset toimijat ja kumppanit mukaan heti kehittämisprosessin alusta alkaen Hyödynnä jo kehitettyjä malleja ja ratkaisuja Jaa kehittämis- ja arviointitietoa avoimesti Yleistä kehittämistuloksesi helposti hyödynnettävään muotoon 3

4 Kuusi keskeistä kehittämistehtävää Jokainen kehittämisprosessi on omanlaisensa. Kehittämiselle ei ole yhtä oikea kaavaa tai järjestystä. Ketterä ja kokeileva kehittäminen koostuu kuudesta keskeisestä kehittämistehtävästä, jotka kannattaa suorittaa pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi ja kehittämistulosten leviämiseksi Tee kehittämistehtäviä siinä järjestyksessä ja sillä tarkkuudella ja tempolla kuin on kehittämistyösi kannalta tarkoituksenmukaista. Hyödynnä kehittämistehtävissä monipuolisesti kehittämisen ja arvioinnin osallistavia menetelmiä. 4

5 5

6 1. Tunnista tarpeet Tunnista tarpeet kehittämistoiminnalle. Ensimmäinen impulssi kehittämistarpeesta voi tulla moninaisista lähteistä, esimerkiksi kansalaisaloitteena, havaittuna puutteena työkäytännöissä, strategian valmistelussa, lakimuutoksena tai tutkimustuloksena. Tiettyyn asiaan tai haasteeseen liittyvät tarpeet voivat olla moninaisia ja keskenään ristiriitaisia. Identifioi haasteen kannalta merkitykselliset toimijaryhmät ja tunnista erilaiset tarpeet. Neuvottele, sovita ja tarkenna erilaiset tarpeet kehittämistoiminnan yhteisiksi lähtökohdiksi. 6

7 2. Muunna tarpeet tavoitteiksi Muunna kehittämistoiminnan lähtökohtana olevat yhteiset tarpeet selkeiksi kehittämisen tavoitteiksi. Muuntaminen ei ole mekaaninen toimenpide, vaan tehtävä joka edellyttää neuvotteluja ja yhteisistä tavoitteista sopimista. Tavoitteet voivat koskea esimerkiksi kehitettävän ratkaisun toteutustapaa, ominaisuuksia, toiminnallisuuksia ja suorituskykyä sekä niitä tuloksia, joita kehitettävällä ratkaisulla halutaan saada aikaiseksi. 7

8 3. Kehitä ratkaisuja Hyödynnä jo kehitettyjä malleja ja ratkaisuja sovittamalla ja räätälöimällä ne omaan toimintaympäristöösi sopivaksi. Mikäli et löydä sopivaa ratkaisua, ideoi ja kehitä täysin uusia ratkaisuja. Jäsennä kehitettävää ratkaisua käytäntönä, joka koostuu toimijoista, näiden tehtävistä ja työnjaosta, tarvittavista tiedoista, taidoista ja välineistä jne. Hyödynnä kehittämiskohteiden jäsentämisen matriisia. Älä suunnitte ratkaisua täysin valmiiksi ennen kokeilua, vaan kokeile mahdollisimman pian alustavaakin ideaa. Kokeilu on kätevä tapa suunnitella ja jalostaa ratkaisua. Kuvaa ratkaisu vaiheineen sopivalla tarkkuudella (sanalliset kuvaukset, prosessikaaviot, tms.) 8

9 4. Kokeile ja arvioi Sisällytä arviointi olennaiseksi osaksi kehittämistä. Arviointi voi olla kevyempää tai systemaattisempaa arviointitarpeesta riippuen. Voit arvioida ratkaisun toteutusta ja/tai niitä tuloksia, joita ratkaisulla on tarkoitus saada aikaiseksi. Huomioi tarvittavissa määrin seuraavat arvioinnin osa-alueet arviointia tehdessäsi: Täsmennä tavoitteet, joiden saavuttamista arvioidaan. Johda tavoitteista arviointikysymykset. Määrittele teemat, kriteerit, indikaattorit tms., joiden avulla seurantaa ja arviointia tehdään. Valitse osallistavat menetelmät, joilla tietoa kerätään ja arviointia tehdään ennen-aikana-jälkeen toteutuksen. Tee kerätyn aineiston perusteella päätelmiä ja arviointia siitä, missä onnistuttiin ja missä epäonnistuttiin ja mistä nämä johtuivat. Korjaa ratkaisua tarvittaessa arvioinnin perusteella ja kokeile uudestaan. 9

10 5. Vakiinnuta käytännöksi Mikäli kokeilussa saavutettiin haluttuja tuloksia, vakiinnuta ratkaisu toimintaympäristöösi pysyväksi käytännöksi. Suunnittele aikataulu ja organisoi tarvittavat resurssit, perehdytykset ja koulutukset. Vakiinnuttaminen on sitä helpompaa, mitä vahvemmin kehitetyn ratkaisun kannalta keskeiset toimijat (kansalaiset, ammattilaiset, johto, päätöksenteko tms.) ovat alun alkaen sitoutuneet ja osallistuneet yhteiseen kehittämistoimintaan. 10

11 6. Yleistä malliksi Yleistä kehittämäsi ratkaisu toimintamalliksi siten, että se ei sisällä paikallista informaatiota. Määritä käyttötarkoitus ja nosta esiin sellaiset keskeiset osatekijät, vaiheet tms., joiden tulisi toteutua kaikissa niissä ympäristöissä, joissa mallia sovelletaan. Muut voivat hyödyntää toimintamallia omassa kehittämistoiminnassaan ja räätälöidä sen avulla omia ratkaisujaan. Korjaa mallia sitä mukaan kun kokemukset sen soveltamisesta karttuvat. 11

12 Hyödynnä menetelmiä osallistavan kehittämisen ja arvioinnin tukena Mind map Hahmot Roolikortit Palvelupolku Kasautuva keskustelu Muotoiluluotain Käyttäjäprofiilit ja - persoonat Draama Idea-/aivoriihi Mutoiluluotain Innokylä tuo yhteen ihmisiä ja ideoita

13 Innokylä lyhyesti Innokylä kokoaa hyvinvointi- ja terveysalan kehittämistyön tulokset yhteen paikkaan ja tarjoaa kanavan toimintamallien levittämiseen. Innokylä on kehittämistoiminnan sähköinen työskentely-ympäristö. Avoin yhdessä kehittäminen on Innokylän perusajatus. Avoimuus ja vuorovaikutus mahdollistavat yhteisen tekemisen, kehittämistulosten vapaan hyödyntämisen ja resurssien tehokkaan käytön. Innokylä tarjoaa tietoa, työkaluja, menetelmiä ja kumppaneita kehittämisen kaikkiin tehtäviin. Innokylä on maksuton

14 Kehitä Innokylän työkalujen avulla Työtila Verstas Toimintamalli 14

15 Työtila Verkoston yhteinen kotipesä ja työskentely Toimintamalli Luo toimintamalli kehittämisen tuottamasta ratkaisusta Verstas Kehitä, kokeile ja arvioi ratkaisua Verstas Muut kehittäjät voivat räätälöidä toimintamallista oman ratkaisun toimintaympäristöönsä 2016

16 Työtila Työtilan on yhteisen työskentelyn paikka. Työtilassa voi Valmistella dokumentteja, tuoda ja jakaa valmiita dokumentteja Uutisoida ja viestiä (Uutiset ja Ilmoitustaulu) Käydä avointa vuoropuhelua sähköisesti Tehdä kyselyt sähköisesti 2016

17 17

18 Verstas Kehittäjät luovat työtilan alle Verstaita. Verstasta hyödynnetään ratkaisun kehittämisen, kokeilun ja arvioinnin ympäristönä. Kirjataan kehitettävää ratkaisua koskevat perustiedot. Kirjataan tarpeet sekä tavoitteet koskien ratkaisun toteutustapaa/tavoiteltavia tuloksia Jäsennetään kehitettävän ratkaisun osatekijöitä Suunnitellaan ratkaisun kokeilu/toteutussuunnitelma ja seuranta- ja arviointisuunnitelma (tavoitteet, kriteerit, indikaattorit jne.) sekä kirjataan seurannan ja arvioinnin tulokset 2016

19 2016

20 Toimintamalli Kehitetystä ratkaisusta (Verstaasta) luodaan yleinen toimintamalli. Toimintamallin voi luoda myös suoraan ilman Verstasta. Nimi Lyhyt luonnehdinta Käyttötarkoitus Toteuttaminen; osatekijät, vaiheet, tms. Innokylässä toimintamallisi on vapaasti kenen tahansa hyödynnettävissä, tee siitä mahdollisimman selkeä ja napakka. 2016

21 2016

Innokylä tutuksi ja käyttöön

Innokylä tutuksi ja käyttöön Innokylä tutuksi ja käyttöön 1 Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö, joka kokoaa hyvinvointi- ja terveysalan kehittämistyön tulokset yhteen paikkaan ja tarjoaa kanavan toimintamallien levittämiseen.

Lisätiedot

Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö

Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö Innokylä Hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö Innokylän kehittämisympäristö kehittämisympäristössä voit ideoida, kehittää ja arvioida käytäntöjä kehittämisympäristö koostuu kahdesta osasta,

Lisätiedot

Arviointiopas kehittäjille

Arviointiopas kehittäjille Sisällysluettelo 1. Johdanto..3 2. Innokylän innovaatiomalli..4 2.1 Kehittämisen periaatteet.4 2.2 Kuusi keskeistä kehittämistehtävää.5 3. Innokylän arviointityökalu...13 4. Innokylän verkkopalvelu kehittämisen

Lisätiedot

Hyvinvointitiedon vertaisjakaminen Innokylässä

Hyvinvointitiedon vertaisjakaminen Innokylässä Hyvinvointitiedon vertaisjakaminen Innokylässä Hankepankki Kehittämismenetelmät Yhteistyötilat Innopajat 1 Mitä erityistä saat Innokylästä? Verkkopalvelu Ideaa ja inspiraatiota: Terveyden edistämisen käytäntöjä

Lisätiedot

Innokylä tutuksi. - Miten Innokylää voi hyödyntää tällä hetkellä ja tulevaisuudessa?

Innokylä tutuksi. - Miten Innokylää voi hyödyntää tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Innokylä tutuksi - Miten Innokylää voi hyödyntää tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? Miksi Innokylää tarvitaan? Tietoa käytäntöjen arvioinnista ja vaikuttavuudesta ei ole saatavilla. Hyvinvointi- ja terveyspalvelujärjestelmän

Lisätiedot

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu

Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Käytäntöjen kehittämisen, mallintamisen ja arvioinnin REA-työkalu Juha Koivisto, THL Pasi Pohjola, THL REA = Relational Evaluation Approach REA-työkalu perustuu relationaalisen arvioinnin lähestymistapaan,

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti

INNOAGENTTI koulutus. I-tason agentit. Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone Hanna Lahti INNOAGENTTI koulutus I-tason agentit Seinäjoki Y-talo Tupa-kokoushuone 13.6.2017 Hanna Lahti Kahvit ja kastettavaa tarjolla Tervetuloa Klo 14-14.30 / Hanna Lahti Arvokas tieto hanke Mikä on Aktiivisen

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää INNOAGENTTI koulutus Seinäjoella 27.3.2017 Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää Tervetuloa Kahvit ja kastettavaa tarjolla Klo14-14.45 / Hanna Päivän avaus ja lyhyt esittäytymiskierros

Lisätiedot

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Satu Korhonen erikoissuunnittelija, THL / MEKA 19.5.2010 TEM työpaja / Korhonen 1 Best practice traditio ja avoin innovaatio Hyvän

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Innopajaopas kehittäjälle. Niina Peränen

Innopajaopas kehittäjälle. Niina Peränen Innopajaopas kehittäjälle Niina Peränen Innopaja on kehittäjän työväline... 1 1 Innopajan periaatteet... 2 Innopajassa työskentelyllä on yhteinen kohde... 2 Osallistujina keskeiset toimijat... 2 Eri näkökulmat

Lisätiedot

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa!

Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen. Tervetuloa! Näyttö ohjaa toimintaa Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen Tervetuloa! Näyttö toimintana Parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä terveydenhuollon asiakkaan hoidossa

Lisätiedot

Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi

Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus. Luonnos toimintamalliksi Kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus Luonnos toimintamalliksi Mikä on kustannusvaikuttavuuden vertaissparraus malli? SOSTEn organisoima ja järjestöille suunnattu vuoden kestävä, yhteisöllinen kehittämiskokonaisuus,

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari OPPIMISTEHTÄVÄT Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa: www.teaviisari.fi/verkkokoulu

Lisätiedot

Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen

Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen Sote-muutoksen valmisteluryhmä 22.9.2016 22.9.2016 1 Sote- ja maakuntauudistuksen verkkoviestintä Innokylä - Toiminnallisten

Lisätiedot

Työohjelman suunnittelu

Työohjelman suunnittelu Työohjelman suunnittelu Sote-muutoksen viestintäryhmä 29.9.2016 5.10.2016 1 Sote-viestinnän organisointi Projektiryhmä pj. Tuomas Pöysti, STM/VM Sote-uudistuksen toimeenpanon valtakunnallinen valmisteluryhmä

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki YHTEISÖ Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Verkostovaikutus TILA TOIMINTA (Raunio ym. 2016) Mitä avoimella

Lisätiedot

Miten muutoksia johdetaan Itellassa

Miten muutoksia johdetaan Itellassa Miten muutoksia johdetaan Itellassa KaMu Mira Pakarinen Lisätietoja KaMu-mallista antaa: Hankejohtaja Mira Pakarinen mira.pakarinen@itella.com gsm 0400-288 232 Miksi malli? Toimintaympäristön muutosvauhti

Lisätiedot

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen

Lisätiedot

KUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä

KUTSU. Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä Päivä KUTSU Tervetuloa Loisto, Majakka ja opetustoimen johto yhteen! Seitsemän aluetapaamista Syksyllä 2017 2. Päivä YHTEISEN PÄIVÄN AVAUS: TAVOITTEET 1. Yhtenäisen kehittämisketjun luominen ja yhteistoiminnan

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma Kuntaliiton toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat Tarkistuslistat Hankkeen

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Työpajat 2014 Minna Savinainen, TtT, tft, erikoistutkija minna.savinainen@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM

JulkICTLab Eteneminen 2015. 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab Eteneminen 2015 4.3.2015 Mikael Vakkari, VM JulkICTLab lyhyesti Kokoaa yhteen julkisen hallinnon eri projektien kehittämistoimintaa Edistää palveluiden kehittämistä ja referenssitoteutusten

Lisätiedot

Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta. Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma

Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta. Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma MeUskaltajat verkostoideaa 25.2.2016, Kokeilulähettiläät Miksi tarvitaan? Kokemusten jakaminen

Lisätiedot

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan.

Sosiaalialan kehittämisyksikkö on alansa kehittämisasiantuntija alueellaan. 1 Sosiaalialan kehittämisyksikkö - kriteerien konkretisointi Sosiaalialan seudullisten kehittämisyksiköiden perustamisvaiheen kriteeristössä ei erikseen nimetä hyvän hanke- ja kehittämistyön yleisiä piirteitä,

Lisätiedot

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma

Palvelusetelihanke. 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Palvelusetelihanke 31.8.2009 Kehitysjohtaja Tuomo Melin, Kuntaohjelma Strategiset tavoitteet ja keinot (1) Palvelusetelin käytön, sovellettavuuden ja toimintamallien laajentaminen kunnissa - Tuotetaan

Lisätiedot

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku -

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku - 6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari 9.6.2017 / Turku - Eero Rostiala Projektipäällikkö 6Aika - Avoin Osallisuus ja Asiakkuus (AOA) Avoin osallisuus ja asiakkuus -kärkihanke toteuttaa

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä TUIJA HELANNE, sairaanhoitaja SARA HAIMI-LIIKKANEN, kehittämiskoordinaattori Tausta ja tarkoitus Kotkan

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari Tieto käyttöön -vihko Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari 1 Tervetuloa! Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön. Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa:

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN 1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä

Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Aalloilla ammatillista vetovoimaa, vaikuttavuutta ja verkostoja Nina Eskola, projektipäällikkö, Pirkanmaan

Lisätiedot

Hankkeen arviointisuunnitelma

Hankkeen arviointisuunnitelma 1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat

Lisätiedot

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi 9.6. infotilaisuus, Tampere Jukka Järvinen ja Matti Saastamoinen Painopistealueet haku koskee: Avoimet innovaatioalustat: yhteisiä

Lisätiedot

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää

INNOAGENTTI koulutus. Seinäjoella Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää INNOAGENTTI koulutus Seinäjoella 27.3.2017 Koulutuksen koonti ja materiaalit Hanna Lahti & Julia Sillanpää Tervetuloa Päivän ohjelmarunko Klo 10-11.30 Tutustutaan toisiimme Hanna: Mistä Innoagentti -toiminnassa

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 2.11.2011 - MML Paikkatietomarkkinat 2011 Helsinki Region Infoshare Kehitetään tiedontuottajien

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES TULEVAISUUDEN ELINTARVIKKEET kuluttajatuotteiden osaaminen ja verkostot 8-9.09.2016 Leena Jokinen Tunnistaa tulevaisuuden muutosvoimista kehitysideoita uusiksi tuotteiksi, palveluiksi, prosesseiksi tai strategioiksi Saada malleja siihen, miten käytännön tulevaisuustyötä tehdään

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän

Lisätiedot

Opioidiriippuvuuden lääkkeellisen vieroitus- ja korvaushoidon kehittämishanke

Opioidiriippuvuuden lääkkeellisen vieroitus- ja korvaushoidon kehittämishanke Opioidiriippuvuuden lääkkeellisen vieroitus- ja korvaushoidon kehittämishanke Kehittämispäällikkö Airi Partanen Opioidikorvaushoidon verkostopäivät 25.-26.9.2014 Rovaniemi 24.9.2014 1 Opioidihoidon kehittämishanke

Lisätiedot

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma 17.11.2016 Isosti ja kovaa liikuntaseminaari Päivi Virtanen Liikkuminen varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta

Kyselyn ensitulokset. Lape seminaari Anna Saloranta Kyselyn ensitulokset Lape seminaari 22.8.2017 Anna Saloranta Anna Saloranta Johtamiskorkeakoulu&SOC 22.8.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

KUNTATYÖRYHMÄKIRJE VIII /

KUNTATYÖRYHMÄKIRJE VIII / KUNTATYÖRYHMÄKIRJE VIII / 2009 13.3.2009 Sisällysluettelo Ajankohtaista hankkeessa keväällä 2009 1. ARVO - koulutus 2. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluihin liittyvien matalan kynnyksen toimintamallien

Lisätiedot

Testauksen suunnittelu ja dokumentointi ketterässä testauksessa Tutkimustuloksia

Testauksen suunnittelu ja dokumentointi ketterässä testauksessa Tutkimustuloksia Testauksen suunnittelu ja dokumentointi ketterässä testauksessa Tutkimustuloksia Nina Perta, Senior quality consultant Knowit Oy Elina Varteva, QA Specialist Knowit Oy Copyright Knowit Oy 2014 Nina Perta

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 Net Effect Palveluksessa 25 julkishallinnon kehittämiseen erikoistunutta asiantuntijaa Arvioinnit Tutkimukset Kehittämistyö Kehittämiskumppanuus

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Alustavia tuloksia HYVÄ hankkeen arvioinnista HYVÄ- hankkeen neuvottelukunta 18.2.2011, Toni Riipinen Arviointityön luonteesta Arviointityön

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

VKK-Metro kokemukset ja varhaiskasvatuksen kehittäminen yksittäisen kunnan näkökulmasta. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja

VKK-Metro kokemukset ja varhaiskasvatuksen kehittäminen yksittäisen kunnan näkökulmasta. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja VKK-Metro kokemukset ja varhaiskasvatuksen kehittäminen yksittäisen kunnan näkökulmasta Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja VKK kokemukset tukevat ratkaisujamme Kehitämme teema kerrallaan

Lisätiedot

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI 22.9.2017 klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN! Kysy ja kommentoi: @kunteko2020 #LATU-malli Lisätietoa: kunteko@kt.fi 1) LATU-toimintamalli 2) LATU-hanke 3) LATU-toimintamallin hyötyjä

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Henkilöstön potilasturvallisuuskoulutus - Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus

Henkilöstön potilasturvallisuuskoulutus - Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Henkilöstön potilasturvallisuuskoulutus - Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PPSHP:n yhteistyöseminaari 18.10.2012

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto

Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Uskalla kokeilla -ohjelmalla verkostoja kokeileville kunnille Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö, Suomen Kuntaliitto Kokeileva kunta ja alue kompleksisessa toimintaympäristössä Kuntien kokeilut Kuntalaiset

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä

Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä Tuotanto, konseptit, oppiminen yritystoiminnan kehittämisen uudet näkökulmat 25.5.2011 Aalto-yliopiston

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Organisaation toiminnan kehittämisen sykli

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Organisaation toiminnan kehittämisen sykli JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Organisaation toiminnan kehittämisen sykli Versio: 1.0 Julkaistu: 8.2.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Organisaation

Lisätiedot

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden

Lisätiedot

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

KAIKEN A JA O AsiakasOsallisuus hanketyössä I klo Hallituksen kärkihanke: Palvelut asiakaslähtöisiksi

KAIKEN A JA O AsiakasOsallisuus hanketyössä I klo Hallituksen kärkihanke: Palvelut asiakaslähtöisiksi KAIKEN A JA O AsiakasOsallisuus hanketyössä I 22.2.2016 klo 09.30-15.00 Hallituksen kärkihanke: Palvelut asiakaslähtöisiksi Päiväys 21.2.2016 Sipilän hallitusohjelma, Hyvinvointi ja terveys Hallituksen

Lisätiedot