Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS UUDELY/611/ Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Sipoon Humus Oy Oulunkyläntie Helsinki Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Toiminnan kuvaus Öljytie 616, Sipoo Kiinteistötunnukset: , ja Sipoon Humus Oy Kunnostettava alue sijaitsee Sipoon Materiaalipuiston alueella. Aluetta on täytetty ylijäämämailla ja alueelle on varastoitu erilaisia koneita ja laitteita sekä materiaalia. Alueen maaperä on paikoin todettu pilaantuneeksi ja täyttömateriaalin seassa on todettu olevan jätteiksi luokiteltavia jakeita. Alueen suunniteltu käyttötarkoitus on erilaisten jäte- ja materiaalijakeiden vastaanotto, käsittely ja kierrätys. Toiminnan ilmoitusvelvollisuus ja viranomaisen toimivalta Asian vireilletulo Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 136 Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maaperän puhdistamisesta saapui Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Ilmoitusta täydennettiin ja Maksu 935 UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Opastinsilta 12 B 5 krs Helsinki PL Helsinki

2 UUDELY/611/2017 2/17 Kaavoitustilanne, ympäristö ja lähimmät häiriintyvät kohteet Tutkimus- ja suunnitelma-asiakirjat Kunnostettava alue sijaitsee Sipoossa osoitteessa Öljytie 616. Alueen sijainti on esitetty liitteessä 1. Lähin asuinrakennus sijaitsee luoteessa Sipoon Hagalundissa noin 800 metrin etäisyydellä kunnostettavasta alueesta. Kunnostusalueen läheisyydessä ei ole erityisen herkkiä kohteita, kuten kouluja, päiväkoteja tai hoitolaitoksia. Alueella ei ole todettu erityisiä luontoarvoja. Sipoon yleiskaava 2025:ssä kunnostettava alue on osoitettu työpaikka-, teollisuus- ja varastoalueeksi (kaavamerkintä TP). Alue sijoittuu ampumaradan suojavyöhykkeelle. - Sipoon Humus Oy. Maaperän haitta-ainetutkimus, raportti. PH Ympäristötekniikka Oy, Sipoon Humus Oy. Maaperän kunnostussuunnitelma. Insinööritoimisto Matti Jokinen, Sipoon Humus Oy. Maaperän kunnostussuunnitelma, pohja- ja pintavesien tarkkailusuunnitelma. PH Ympäristötekniikka, Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Alueella tehdyt tutkimukset Kunnostusalueen maanpinta on tasolla Maanpinta viettää kaakkoon. Kunnostusalue on pääosin täyttömaata. Perusmaalaji alueella on hiekkamoreenia. Kerrospaksuudet ovat ohuita ja perusmaan alla on graniittikallio. Kunnostettava alue ei sijaitse pohjavesialueella. Lähimmät luokitellut pohjavesialueet sijaitsevat yli kolmen kilometrin etäisyydellä. Alueella ei ole todettu paineellista pohjavettä tai orsivesikerroksia aiempien kaivuiden aikana. Kiinteistöille on asennettu kaksi kalliopohjavesiputkea (HP1 ja HP2) vuonna Veden pinnantaso putkessa HP1 oli tasolla +41,32 ja putkessa HP2 +37,99. Lähin vesistö on yli 1,5 km:n päässä lounaassa sijaitseva Savijärvi. Näytteenotto ja analysointi Alueella on tehty maaperätutkimuksia helmikuussa 2016 ja syyskuussa 2016 ( ). Syyskuun näytteenoton tutkimuspisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 2. Helmikuun näytteenoton tutkimuspisteiden sijainti ei ole tarkasti tiedossa.

3 UUDELY/611/2017 3/17 Helmikuu 2016 Näytteitä otettiin kuudesta pisteestä lapiolla. Yksi pisteistä oli taustanäytepiste. Näytteistä analysoitiin laboratoriossa mm. öljyhiilivetyjen, metallien ja PAH yhdisteiden pitoisuuksia. Syyskuu 2016 Tutkimustulokset Alueelle tehtiin kaivinkoneella kuusi koekuoppaa. Kuopat kaivettiin vaiheittain noin 0,5 m kerrallaan. Koekuopat kaivettiin koko täytemaakerroksen syvyyteen, perusmaahan asti. Kuopista otetuista näytteistä tehtiin aistinvaraisia havaintoja ja mitattiin kenttämittarilla öljyhiilivetypitoisuuksia. Laboratoriossa analysoitiin yhteensä 8 maanäytettä, joista kaikista analysoitiin öljyhiilivetyjen pitoisuuksia. Neljästä näytteestä analysoitiin PAH yhdisteiden, kahdesta metallien ja yhdestä bensiinin lisäaineiden pitoisuuksia. Helmikuu 2016 Laboratorioanalyyseissä todettiin kynnysarvon ylittäviä pitoisuuksia öljyhiilivetyjä, sinkkiä ja PAH yhdisteitä. Syyskuu 2016 Koekuopasta KK1 syvyydeltä 0,5 m otetussa näytteessä todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä raskaiden öljyjakeiden >C 21 C 40 pitoisuus (6 300 mg/kg) ja kynnysarvon tasolla oleva keskitisleiden >C 10 C 21 pitoisuus (300 mg/kg). Koekuopasta KK1 syvyydeltä 1,7 m otetussa näytteessä todettiin ylemmän ohjearvon ylittävä raskaiden öljyjakeiden >C 21 C 40 pitoisuus (1 500 mg/kg). PAH yhdisteistä kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina todettiin fenantreenia (1,4 mg/kg), fluoranteenia (2,7 mg/kg), bentso(a)antraseenia (1,2 mg/kg) ja bentso(a)pyreenia (1,3 mg/kg). PAH yhdisteiden summapitoisuus (16 mg/kg) ylitti kynnysarvon. Koekuopassa KK2 syvyydeltä 0,5 1,2 m otetussa näytteessä todettiin ylemmät ohjearvot ylittävät pitoisuudet raskaita öljyjakeita >C 21 C 40 (5 900 mg/kg) ja keskitisleitä >C 10 C 21 (2 100 mg/kg). PAH yhdisteistä alemmat ohjearvot ylittävinä pitoisuuksina todettiin fenantreenia (7,4 mg/kg), fluoranteenia (12 mg/kg) ja bentso(a)antraseenia (6,8 mg/kg). Kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina todettiin naftaleenia (1,3 mg/kg), antraseenia (1,8 mg/kg), bentso(k)fluoranteenia (3,3 mg/kg) ja bentso(a)pyreenia (6,1 mg/kg). PAH yhdisteiden summapitoisuus (77 mg/kg) ylitti alemman ohjearvon. Kokoomanäytteessä (KK4 + KK5) PAH yhdisteistä todettiin alemmat ohjearvot ylittävinä pitoisuuksina fluoranteenia (6,3 mg/kg), bentso(a)antaraseenia (5,9 mg/kg) ja bentso(a)pyreenia (5,6 mg/kg).

4 UUDELY/611/2017 4/17 Kynnysarvot ylittävinä pitoisuuksina todettiin fenantreenia (3,2 mg/kg) ja bentso(k)fluoranteenia (2,2 mg/kg). PAH yhdisteiden summapitoisuus (55 mg/kg) ylitti alemman ohjearvon. Pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi Esitetty kunnostussuunnitelma Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointi on toteutettu viitearvovertailuna. Todettuja pitoisuuksia on verrattu valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisiin ylempiin ohjearvoihin, koska alue on teollisuustoimintaan rinnastettavassa käytössä. Kunnostusmenetelmä ja kunnostuksen toteuttaminen Kunnostuksen tavoitteena on poistaa alueelta haitta-ainepitoiset maat, jotta alue on jatkokäytössään terveellinen ja turvallinen. Kunnostus tehdään massanvaihdolla. Kunnostustavoitteena öljyhiilivedyille ja PAH yhdisteille ovat valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvotasot. Mikäli kaivun aikana todetaan muita haitta-aineita tai -yhdisteitä, käytetään alueella tavoitepitoisuuksina ylempiä ohjearvotasoja. Kunnostuksen yhteydessä maasta poistetaan jätteet ja maakivet mekaanisesti. Kunnostuksen yhteydessä tehdään lisätutkimuksia sen varmistamiseksi, että kunnostusalueelle ei jää kunnostustavoitteet ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia. Kaivu- ja kunnostustyötä valvoo ympäristötekninen valvoja. Valvoja ohjaa kunnostusta näytteenotolla. Kunnostuksen tavoitteena on poistaa alueelta haitta-ainepitoiset maat, jotta alue on jatkokäytössään terveellinen ja turvallinen. Kunnostus tehdään massanvaihdolla. Kunnostustavoitteena öljyhiilivedyille ja PAH yhdisteille ovat valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvotasot. Mikäli kaivun aikana todetaan muita haitta-aineita tai -yhdisteitä, käytetään alueella tavoitepitoisuuksina ylempiä ohjearvotasoja. Mikäli alueelle joudutaan jättämään pilaantuneita kohtia myöhempää kunnostusta varten, eristetään alueet geokalvolla (HDPE kalvo, bentoniittimatto) tai muulla soveltuvalla tavalla. Geokalvolla estetään haitta-aineiden leviäminen pilaantuneilta alueilta jo kunnostetulle alueelle. Kalvo asennetaan siten, että leviäminen estyy ala- ja sivusuunnassa levittämällä kalvo kaivannon pohjaa ja sivuseinää vasten. Alueen rajapinnat ja reunat kartoitetaan sekä esitetään kartalla raportointivaiheessa. Erillisiä eristerakenteita ei ennakolta arvioiden tarvitse tehdä, eikä eristerakenteita ole suunniteltu. Kunnostus päättyy jäännösnäytteiden pitoisuuksien alittaessa annetut tavoitetasot tai kun kunnostusalueen raja saavutetaan.

5 UUDELY/611/2017 5/17 Alueella ei ole tarvetta tarkkailla tai seurata kunnostuksen jälkeisiä vaikutuksia ympäristöön, kun määritetyt tavoitetasot on saavutettu. Työ aloitetaan keväällä Työn on arvioitu valmistuvan Aikataulu tarkentuu työn edetessä. Työn aikainen näytteenotto Maaperän pilaantuneisuuden ja taustapitoisuuksien selvittämiseksi otetaan näytteitä, jotka edustavat hyvin tutkittua aluetta, sen maaperää ja pinta- sekä pohjavettä. Haitallisten aineiden tutkimukset perustuvat standardoituihin tai niitä luotettavuudeltaan vastaaviin menetelmiin. Näytteet tutkitaan akkreditoidussa laboratoriossa. Maaperästä tutkitaan öljyhiilivedyt, PAH yhdisteet ja raskasmetallit. Kenttämittauksin Petroflag-kenttämittarilla määritetään öljyhiilivetypitoisuuksia ja XRF kenttäanalysaattorilla metallipitoisuudet. Kenttämittausten luotettavuus varmistetaan laboratoriossa tehtävällä rinnakkaismäärityksellä. Maaperänäytteiden pitoisuuksia verrataan vastaanottajan ympäristöluvan ehtoihin ja jäännöspitoisuuksien osalta tavoitepitoisuuksiin. Työtä ohjataan kuormakohtaisesti, jolloin näytteitäkin otetaan pääsääntöisesti kuormakohtaisesti. Näytteet yksilöidään ja näytteistä sekä analyyseistä pidetään kirjaa. Näytteet sidotaan suunniteltuun koordinaatistoon. Myös näytteenottosyvyydet kirjataan. Ympäristötekninen valvoja ohjaa kunnostusta näytteenotoilla. Kenttämittauksin tavoitetasoihin kunnostetuista alueista otetaan jäännöspitoisuusnäytteet alueen pohjalta ja reunoilta. Näytteet analysoidaan laboratoriossa. Pilaantuneen maan ja jätteiden käsittely Haitta-aineita alle ylemmän ohjearvotason sisältävä maa-aines hyödynnetään sellaisenaan alueen rakentamisessa. Seulomalla eroteltu, täyttöön kelpaamaton jäte ja kunnostustavoitteet ylittävä pilaantunut maa toimitetaan luvallisiin vastaanottopaikkoihin (esim. Päijät-Hämeen Jätehuollon Kujalan jätekeskus, Lahti). Alueelta kaivettavat pilaantuneet maa-ainekset, jätteet ja paikan päällä hyödynnettäväksi kelpaamattomat maa-ainekset kuljetetaan luvan saaneisiin vastaanottopaikkoihin. Kuormat peitetään kuljetuksen ajaksi. Alueella ei säilytetä pilaantuneita maamassoja kuin korkeintaan laboratorioanalyysien valmistumisen ajan. Pääsääntöisesti kuormat tutkitaan ja lastataan kaivun yhteydessä. Hyötykäytettäviä jakeita säilytetään alueella hyötykäytön vaatiman ajan.

6 UUDELY/611/2017 6/17 Kuormista laaditaan siirtoasiakirjat. Siirtoasiakirjoista ja vastaanottajan punnitustositteista pidetään kirjaa ympäristöteknisen valvojan toimesta. Pilaantuneen veden käsittely Kaivun yhteydessä kaivantoihin ei todennäköisesti kerry pohjavettä tai hulevesiä. Kaivantoihin kertyvä vesi pumpataan tarvittaessa hiekan- ja öljynerotuskaivojen kautta ensisijaisesti kunnostusalueen eteläpuolen ojastoon. Erotinkaivojen toiminta varmistetaan pumppauksen alettua ja pumppauksen aikana kahden viikon välein purkuvedestä otettavalla vesinäytteellä. Näytteistä analysoidaan väri, sameus, kiintoaine, ph, sähkönjohtavuus, koliformiset bakteerit, kovuus, COD Mn, kloridi, sulfaatti, rauta, mangaani, nitraatti, ammoniumtyppi, öljyhiilivedyt, PAH yhdisteet sekä metalleista antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, koboltti, kromi, kupari, lyijy, nikkeli, sinkki ja vanadiini. Ojaan mahdollisesti johdettavasta vedestä otetaan vesinäyte ennen työn aloittamista veden laadun seuraamiseksi. Pumpattava vesimäärä arvioidaan pumpun teoreettisen pumppaustehon ja käyttötuntien perusteella. Erottimista poistetaan öljyinen liete ja hiekka imuautolla. Terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy Alue on suljettu portilla, millä estetään asiattomien liikkumista alueella. Työmaalla ei ole erityisiä työturvallisuushaittaa aiheuttavia tekijöitä. Työmaalla käytetään henkilökohtaisia suojavarusteita, kuten turvajalkineet, suojakypärä ja kuulosuojaimet, varoitusvaatetus, suojalasit, suojakäsineet ja tarvittaessa pölysuojain. Henkilökohtaisten suojavarusteiden kunto ja toimivuus tarkistetaan ennen käyttöä ja suojavarusteet vaihdetaan tarvittaessa. Tiedottaminen, kirjanpito ja raportointi Kunnostuksesta ei katsota tarpeelliseksi laatia erillistä tiedotetta. Ympäristötekninen valvoja dokumentoi kunnostuksen etenemistä, laatii siirtoasiakirjat ja pitää kuormista kirjaa sekä laatii tehdyistä toimenpiteistä toimenpideraportin. Raportissa kuvataan työn toteutus, maaperän tila töiden päätyttyä sekä työn yhteydessä syntyneiden jättein käsittely. Raportti perustuu työnaikaiseen kirjanpitoon. Raportti toimitetaan Uudenmaan ELY-keskukselle.

7 UUDELY/611/2017 7/17 Vesien tarkkailusuunnitelma Pohjavesi Pintavesi Viranomaisen ratkaisu Kunnostustavoitteet Pohja- ja pintavesiä tarkkaillaan ennen kunnostuksen aloittamista ja kunnostuksen päätyttyä. Näytteenotto toteutetaan sertifioidun näytteenottajan toimesta. Näytteet analysoidaan akkreditoidussa laboratoriossa. Kunnostuksen vaikutuksia pinta- ja pohjaveteen arvioidaan tulosten perusteella ja tutkimustuloksista tehdään raportti. Pohjavettä tarkkaillaan pohjavesiputkista HP1 ja HP2 ennen kunnostuksen aloittamista sekä kunnostuksen päätyttyä. Pisteiden sijainnit on esitetty liitteessä 3. Näytteenottojen yhteydessä mitataan pohjaveden pinnan korkeus. Pohjavesinäytteet otetaan pumppaamalla vettä pohjavesiputkesta, kunnes näyte edustaa pohjaveden laatua. Näytteistä analysoidaan hapen kylläisyysaste (O 2 -%), ph, haju, väri, koliformiset bakteerit, sähkönjohtavuus, kovuus, sameus, COD Mn, ammoniumtyppi, nitraatti- ja nitriittityppi, kloridi, sulfaatti, rauta, mangaani, öljyhiilivedyt, PAH yhdisteet, VOC yhdisteet, PCB yhdisteet, kloorifenolit ja metallit (antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, koboltti, kromi, kupari, lyijy, nikkeli, sinkki, vanadiini). Pintaveden laatua tarkkaillaan ojapisteistä P1 ja P2 ennen kunnostuksen aloittamista sekä kunnostuksen päätyttyä. Pisteiden sijainti on esitetty liitteessä 3. Näytteistä analysoidaan väri, sameus, kiintoaine, ph, sähkönjohtavuus, koliformiset bakteerit, kovuus, COD Mn, kloridi, sulfaatti, rauta, mangaani, nitraatti, ammoniumtyppi, öljyhiilivedyt, PAH yhdisteet ja metallit (antimoni, arseeni, elohopea, kadmium, koboltti, kromi, kupari, lyijy, nikkeli, sinkki, vanadiini). Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tarkastanut Sipoon Humus Oy:n ilmoituksen, joka koskee pilaantuneen maan puhdistamista Sipoossa osoitteessa Öljytie 616 olevilla kiinteistöillä, joiden kiinteistötunnukset ovat , ja , ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin: 1.1. Alueelta on poistettava maaperässä havaittavat öljyläikät sekä maaainekset, joiden metallien ja/tai puolimetallien ja/tai öljyhiilivetyjen keskitisleiden (>C 10 C 21 ) ja/tai raskaiden öljyjakeiden (>C 21 C 40 )

8 UUDELY/611/2017 8/17 ja/tai PAH yhdisteiden pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset ylemmät ohjearvotasot Jos maaperässä todetaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset kynnysarvot tai alueelliset taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. mainittuja haittaaineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Jos kyseiset maa-ainekset kuitenkin poistetaan alueelta jo esim. määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai rakentamisen vuoksi, ei arviointia tarvitse tehdä. Arviointi on toimitettava tarkastettavaksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja tiedoksi Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle Jos pilaantuneisuuden todetaan jatkuvan naapurikiinteistölle, on asiasta viipymättä ilmoitettava Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja kyseisen alueen maanomistajalle jatkotoimenpiteiden sopimiseksi. Kaivutyön aikaiset maaperätutkimukset 2. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen aikana on otettava maaperänäytteitä pilaantuneen alueen laajuuden, kaivusyvyyden ja kaivettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksien tarkastamiseksi. Näytteet on otettava siten, että eri käsittelypaikkoihin toimitettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edustavasti selvitetty. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitetta, on kenttämittaustuloksista vähintään joka kymmenennen näytteen, kuitenkin vähintään kahden näytteen tulos jokaiselta kaivualueelta, tarkastettava laboratoriomittauksilla. Laboratorionäytteistä on analysoitava vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Alueen yleinen hoito ja järjestys 3.1. Kunnostusalue on aidattava ja varustettava pilaantuneen maaperän kunnostuksesta kertovin kyltein. Pilaantuneen maa-aineksen kaivu, lastaus ja muut kunnostukseen liittyvät työvaiheet on suunniteltava ja toteutettava siten, että pilaantunutta maa-ainesta ei leviä ympäristöön. Kaivun aikana on huolehdittava, ettei kunnostamisesta aiheudu haittaa tai vaaraa kunnostettavalla alueella tai sen lähistöllä oleskeleville eikä muuta terveys- tai ympäristöriskiä.

9 UUDELY/611/2017 9/ Kaivetut pilaantumattomat maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat haitta-ainepitoiset maa-ainekset on pidettävä erillään kaivun, lastaamisen, välivarastoinnin, esikäsittelyn ja kuljetuksen aikana. Välivarastointi ja esikäsittely 4. Kaivettuja pilaantuneita ja hyötykäytettäviä maa-aineksia voidaan tarvittaessa välivarastoida ja esikäsitellä esim. välppäämällä tai seulomalla kunnostuksen aikana kunnostusalueella. Välivarastoinnin ja esikäsittelyn on oltava mahdollisimman lyhytaikaista. Välivarastointi ja esikäsittely on toteutettava siten, ettei siitä aiheudu maaperän pilaantumista, pilaantumattoman pohjamaan ja haitta-ainepitoisten maa-ainesten sekoittumista, pilaantuneen aineksen pölyämistä, haitta-ainepitoisten suoto-/valumavesien muodostumista tai muuta terveys- tai ympäristöhaittaa. Kaivualueiden jäännöspitoisuudet 5. Pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen on kaivantojen seinämistä ja pohjista otettava edustavia maanäytteitä. Näytteenottotiheys on valittava siten, että kaivannon seinämien ja pohjien haitta-aineiden jäännöspitoisuudet tulevat tarkasti ja luotettavasti selvitetyksi. Jokaiselta pilaantuneen maan kaivualueelta on otettava kuitenkin vähintään kaksi edustavaa näytettä. Näytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään kyseisellä kaivualueella tehdyissä tutkimuksissa todettujen haittaaineiden pitoisuudet. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljettaminen 6. Pilaantuneet maa-ainekset on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Pilaantuneen maa-aineksen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja, joka on oltava mukana kuljetuksen aikana ja luovutettava jätteen vastaanottajalle. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle. Haitta-ainepitoisten maa-ainesten käsittely 7.1. Kaivetut haitta-ainepitoiset maa-ainekset on luokiteltava seuraavasti: - kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset - tavanomaisiksi jätteiksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset - vaarallisiksi jätteiksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset. Pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset on toimitettava ominaisuuksiensa

10 UUDELY/611/ /17 mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely Mikäli kunnostamisen vuoksi kaivettuja maa-aineksia, joiden haittaainepitoisuudet ovat valtioneuvoston asetuksessa 214/2007 säädettyjen kynnysarvojen ja ylempien ohjearvojen välillä, hyödynnetään kunnostusalueella kaivantojen täytössä, on haittaaineita sisältävien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet ja sijoituspaikat dokumentoitava. Selvitys maa-ainesten hyötykäytöstä on liitettävä määräyksessä edellytettyyn kunnostuksen loppuraporttiin Kunnostustöiden yhteydessä mahdollisesti kaivettavat jätejakeet on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseiseen jätteen käsittely. Pilaantuneen veden käsittely 8. Pilaantuneen maan kaivantoihin mahdollisesti kertyvästä vedestä on otettava edustavia vesinäytteitä. Näytteistä on tutkittava alueella tehdyissä maaperätutkimuksissa todetut haitta-aineet. Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai vesi on puhdistettava paikan päällä tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla. Vesien puhdistus voidaan toteuttaa ilmoituksessa esitetyn mukaisesti hiekan- ja öljynerottimilla. Vesien puhdistukseen liittyvä tarkkailu on toteutettava määräyksen 9.2. mukaisesti Talteenotettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty kyseisen jätteen käsittely. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteiden siirron aikana ja se on luovutettava jätteiden vastaanottajalle. Pohjaveden ja pintaveden tarkkailu 9.1. Pohjaveden haitta-ainepitoisuuksia on tarkkailtava ottamalla vesinäytteitä vähintään pohjavesiputkesta HP1. Vesinäytteitä on otettava vähintään kerran ennen kunnostuksen aloittamista ja kerran kunnostuksen päätyttyä. Vesinäytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään metallien ja puolimetallien, öljyhiilivetyjen ja PAH yhdisteiden pitoisuudet. Näytteenoton yhteydessä on mitattava pohjaveden pinnantaso.

11 UUDELY/611/ / Mikäli kunnostettavalta alueelta johdetaan kaivantovesiä ojiin, on johdettavan veden ja ojaveden haitta-ainepitoisuuksia seurattava ottamalla vesinäytteitä. Ojavedestä on otettava näyte vähintään kerran ennen vedenjohtamisen aloittamista ja kerran sen päätyttyä. Ojaan johdettavasta vedestä on otettava näyte kahden viikon välein kunnostuksen aikana. Vesinäytteistä on analysoitava laboratoriossa vähintään metallien ja puolimetallien, öljyhiilivetyjen ja PAH yhdisteiden pitoisuudet Pohja- ja pintaveden tarkkailutulokset on toimitettava tiedoksi Uudenmaan ELY keskukselle ja Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kahden viikon kuluessa näytteenottotulosten valmistumisesta. Yhteenveto pohja- ja pintavesitutkimuksista sekä selvitys pohja- ja pintavesien jatkotarkkailutarpeesta on esitettävä määräyksessä 10.3 edellytetyssä loppuraportissa. Tiedottaminen, valvonta, kirjanpito ja raportointi Kunnostustyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräyksien noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Valvonnasta vastaavan nimi ja yhteystiedot sekä kunnostuksen aloittamisajankohta on ilmoitettava kirjallisesti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen toimenpiteiden aloittamista. Edellä mainituille tahoille on ilmoitettava myös kunnostuksen lopettamisajankohta Työn aikana on pidettävä kirjaa maaperänäytteenotosta ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavan maa-aineksen haitta-ainepitoisuuksista sekä pilaantuneen maa-aineksen määristä ja sijoituskohteista Kunnostuksesta on tehtävä raportti, jossa on esitettävä kunnostustyön toteuttaminen ja karttapiirustus toteutuneista kunnostusalueista ja kaivusyvyyksistä, kuvaus työn aikaisista näytteenottomenetelmistä ja yhteenveto kaivutyön aikaisesta näytteenotosta, kirjanpitotiedot poistetuista haitta-ainepitoisista maa-aineksista, haitta-ainepitoisten maa-ainesten hyödyntäminen alueella, analyysitulokset puhdistetun maaperän haitta-aineiden jäännöspitoisuuksista ja näytteenottopaikkojen sijainnit karttapiirustuksessa esitettyinä sekä yhteenveto pohja- ja pintavesinäytteiden analyysituloksista ja mahdollisesta pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä. Raporttiin on liitettävä yhteenveto pilaantuneiden maa-ainesten siirtoasiakirjoista. Raportti on toimitettava Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja Sipoon kunnan ympäristönsuojeluvirano-

12 UUDELY/611/ /17 Päätöksen perustelut Käsitteet Yleiset perustelut maiselle kahden kuukauden kuluessa kaivutyön loppuunsaattamisesta. Päätöksessä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävällä maaaineksella tarkoitetaan kaivettua maa-ainesta, jonka haittaainepitoisuudet ovat valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen kynnysarvon ja alemman ohjearvon välissä. Kohonneita haittaainepitoisuuksia sisältävällä maa-aineksella ei tässä päätöksessä tarkoiteta maa-aineksia, joiden kohonneet haitta-ainepitoisuudet ovat kyseisessä maa-aineksessa luontaisesti esiintyviä. Tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavalla pilaantuneella maa-aineksella tarkoitetaan kaivettua maa-ainesta, jonka haitta-ainepitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon ja jota ei luokitella vaaralliseksi jätteeksi. Valtioneuvoston asetuksen jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (86/2015) liitteen 4 jäteluettelossa vaarallisiksi jätteiksi on merkitty maa- ja kiviainekset, jotka sisältävät vaarallisia aineita ( ). Vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavalla pilaantuneella maa-aineksella tarkoitetaan kaivettua maa-ainesta, joka sisältää vaarallisia aineita sellaisina pitoisuuksina, että maa-aineksella katsotaan olevan jokin asetuksen 86/2015 liitteessä 4 mainituista vaaraominaisuuksista. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaan maaperän ja pohjaveden puhdistamiseen pilaantuneella alueella sekä puhdistamisen yhteydessä maa-aineksen hyödyntämiseen kaivualueella tai poistamiseen toimitettavaksi muualla käsiteltäväksi voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle, jos puhdistaminen ei luvun 4 nojalla edellytä ympäristölupaa. Valtion valvontaviranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee sen johdosta päätöksen. Päätöksessä on annettava tarvittavat määräykset alueen puhdistamisesta, puhdistamisen tavoitteista ja maa-aineksen hyödyntämisestä ja tarkkailusta. Perustelut kunnostusta koskeville määräyksille Valtioneuvoston asetuksessa maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) on säädetty maaperässä yleisimmin esiintyvien haitallisten aineiden kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot, joita käytetään apuna maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa. Mikäli yhden tai useamman haitta-aineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava. Maaperää

13 UUDELY/611/ /17 pidetään yleensä pilaantuneena, jollei arvioinnista muuta johdu: 1) alueella, jota käytetään teollisuus-, varasto- tai liikennealueena, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn ylemmän ohjearvon; 2) muulla kuin 1 kohdassa tarkoitetulla alueella, jos yhden tai useamman aineen pitoisuus ylittää säädetyn alemman ohjearvon. Kiinteistöllä tehdyissä maaperätutkimuksissa on todettu maaperässä kohonneita pitoisuuksia sinkkiä, öljyhiilivetyjä ja PAH yhdisteitä. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 liitteessä on säädetty metalleille ja puolimetalleille, öljyhiilivedyille ja PAH-yhdisteille kynnysarvot, alemmat ohjearvot ja ylemmät ohjearvot: Haitta-aine Kynnysarvo Alempi ohjearvo mg/kg Ylempi ohjearvo mg/kg mg/kg Antimoni Arseeni Elohopea 0,5 2 5 Kadmium Koboltti Kromi Kupari Lyijy Nikkeli Sinkki Vanadiini Kevyet öljyjakeet (>C 10 C 21 ) Raskaat öljyjakeet (>C 21 C 40 ) Öljyjakeet (>C 10 C 40 ) 300 Antraseeni Bentso(a)antraseeni Bentso(a)pyreeni 0, Bentso(5)fluoranteeni Fenantreeni Fluoranteeni Naftaleeni PAH summapitoisuus Päätöksessä on hyväksytty maaperän kunnostustavoitteeksi ilmoituksessa esitetty valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukainen ylempi ohjearvotaso öljyhiilivedyille ja PAH yhdisteille. Lisäksi ylempi ohjearvo on määrätty kunnostustavoitteeksi metalleille ja puolimetalleille, koska helmikuussa 2016 tehdyissä tutkimuksissa on todettu kohonneita sinkkipitoisuuksia. Em. tavoitetta pidetään riittävän ottaen huomioon alueen käyttötarkoitus ja ympäristöolosuhteet. (Määräys 1.1.) Mikäli alueella todetaan kynnysarvot tai alueelliset taustapitoisuudet ylittävinä pitoisuuksina muita kuin määräyksessä 1.1. mainittuja haittaaineita, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava näiden

14 UUDELY/611/ /17 haitta-aineiden osalta valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisesti. Arvioinnin avulla asetetaan uusien todettujen haitta-aineiden kunnostustavoitteet. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy arvioinnin. Arviointia ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos kyseiset maa-ainekset joka tapauksessa poistetaan alueelta jo määräyksen 1.1. mukaisten kunnostustavoitteiden saavuttamiseksi tai muusta syystä. (Määräys 1.2.) Pilaantuneen alueen jatkumisesta naapurikiinteistöille on edellytetty ilmoitettavaksi, jotta voidaan sopia tarvittavista jatkotoimenpiteistä. (Määräys 1.3.) Kunnostuksen aikaisella näytteenotolla selvitetään mm. tarvittava kaivusyvyys sekä kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet. Käsittelyyn toimitettavien maa-ainesten tutkiminen on edellytetty toteutettavaksi siten, että kenttämittaustulokset varmennetaan laboratoriossa maa-aineseräkohtaisesti ja että tulosten perusteella voidaan erotella toisistaan vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavat pilaantuneet maa-ainekset sekä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavat maaainekset. (Määräys 2.) Kunnostettavat alueet on edellytetty aidattavaksi sekä merkittäväksi kylteillä, jotta pilaantuneen maan kaivusta ja muista työvaiheista ei aiheudu haittaa tai vaaraa työmaan ulkopuolisille tahoille ja jotta estetään asiattomien pääsy kaivualueelle. Poistettavat pilaantunutta maa-ainesta sisältävät kuormat on edellytetty peitettäviksi ja haitta-ainepitoiset kaivetut maa-ainekset on edellytetty pidettäviksi erillään pilaantumattomista maa-aineksista, jotta haitta-ainepitoisista maa-aineksista ei aiheudu haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräykset 3.1., 3.2. ja 6.) Päätöksessä on hyväksytty maa-ainesten välivarastointi ja esikäsittely siten, ettei siitä aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa. (Määräys 4.) Jäännöspitoisuusnäytteenotolla todennetaan maaperän haitta-ainepitoisuudet pilaantuneen maa-aineksen poistamisen jälkeen. Näytteenotolla varmennetaan edellytettyjen kunnostustavoitteiden toteutuminen. (Määräys 5.) Jätelain (646/2011) 121 :n mukaan jätteen haltijan on laadittava siirtoasiakirja pilaantuneesta maa-aineksesta. Siirtoasiakirja on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on annettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjat on säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan. (Määräys 6.) Jätelain (646/2011) 29 :n mukaan jätteen saa luovuttaa vain jätelain 11 luvun mukaiseen jätehuoltorekisteriin hyväksytylle kuljettajalle. (Määräys 6.)

15 UUDELY/611/ /17 Kaivetut pilaantuneet maa-ainekset toimitetaan käsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on voimassa oleva ympäristölupa käsitellä kyseisiä maa-aineksia. Kaatopaikalle toimitettavien pilaantuneiden maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan kaatopaikoista annetun asetuksen 331/2013 mukaisesti. Alueelta poistettavat kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset on edellytetty toimitettaviksi asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. (Määräys 7.1.) Jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista uudelleenkäyttää, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. (Määräykset ) Päätöksessä on hyväksytty kunnostamisen vuoksi kaivettujen haittaainepitoisuudeltaan valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisten kynnysarvojen ja ylempien ohjearvojen välissä olevien maa-ainesten hyötykäyttö kunnostuskaivantojen täytöissä. Päätöksessä on edellytetty hyötykäytettävien maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksien ja sijoituskohteiden dokumentointia, jotta maa-ainekset voidaan huomioida asianmukaisesti tulevien kaivutöiden yhteydessä. (Määräys 7.2.) Maaperän kunnostustöiden yhteydessä mahdollisesti kaivettavat jätejakeet on edellytetty toimitettavaksi hyödynnettäväksi tai loppukäsiteltäväksi asianmukaisen luvan omaavaan vastaanottopaikkaan. (Määräys 7.3.) Pilaantuneen veden poistamisella varmistetaan, etteivät vedessä olevat haitta-aineet pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle eivätkä aiheuta enempää maaperän pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. (Määräys 8.) Päätöksessä on edellytetty pohja- ja pintavesinäytteenottoa. Pohja- ja pintavesitutkimuksilla varmistetaan, että kunnostustoimenpiteiden mahdolliset vaikutukset pohja- ja pintaveden laatuun havaitaan ajoissa ja tarvittaessa voidaan ryhtyä toimenpiteisiin pohja- ja pintavesien suojelemiseksi haitallisilta vaikutuksilta. (Määräykset ) Pohjaveden tarkkailun pohjavesiputkesta HP1 on katsottu olevan riittävä kuvaamaan kunnostuksen vaikutusta pohjaveteen, koska pohjavesiputki sijaitsee kunnostettavan alueen läheisyydessä. Pohjavesiputki HP2 sijaitsee reilun 500 m:n etäisyydellä, pohjaveden arvioituun virtaussuuntaan nähden alavirtaan (lounaaseen), pohjavesiputkesta HP1. Vesinäytteistä on määrätty analysoitavaksi vähintään metallien ja puolimetallien, öljyhiilivetyjen ja PAH yhdisteiden pitoisuudet. Em. parametrien katsotaan riittävän kuvaamaan kunnostuksen vaikutuksia. (Määräys 9.1.) Pintaveden tarkkailu ei ole määrätty tehtäväksi ilmoitusasiakirjoissa esitetyistä pisteistä P1 ja P2, koska mahdollisesti ojaa johdettavan

16 UUDELY/611/ /17 Sovelletut oikeusohjeet Käsittelymaksun määräytyminen Päätöksestä tiedottaminen Päätös käsitellyn kaivantoveden purkupiste ei ole tiedossa. Tarkkailupiste P1 sijaitsee kunnostettavan alueen läheisyydessä, mutta ei ole tiedossa kuvaisiko em. pisteestä otetut näytteet kunnostuksen vaikutusta. Tarkkailupiste P2 sijaitsee kunnostettavasta alueesta reilun 500 m:n etäisyydellä, joten vesien johtamista sinne pidetään epätodennäköisenä. Ojasta ja ojaan johdettavasta vedestä otettavista vesinäytteistä on määrätty analysoitavaksi vähintään metallien ja puolimetallien, öljyhiilivetyjen ja PAH yhdisteiden pitoisuudet. Em. parametrien katsotaan riittävän kuvaamaan kunnostuksen vaikutuksia. Ojaan johdettavan veden näytteenottotiheydeksi on hyväksytty ilmoitusasiakirjoissa esitetty taajuus kerran kahdessa viikossa. (Määräys 9.2.) Aloitusilmoitus ja vastuuhenkilön nimeäminen ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräys 10.1.) Kirjanpidolla ja loppuraportilla dokumentoidaan tehdyt näytteenotto-, kaivu- ja muut kunnostustoimenpiteet. Dokumentointi on tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta. (Määräykset ja 10.3.) Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 84, 85, 133, 136, 190, 191 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Jätelaki (646/2011) 6, 8, 13, 15, 29, 121, 122 Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 3, 4, 11, 24 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työja elinkenotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) Maksun suuruus perustuu valtioneuvoston asetukseen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) ja sen liitteenä olevaan maksutaulukkoon. Pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu on 55 kultakin asian käsittelyyn kuluvalta tunnilta. Tämän päätöksen käsittelyyn kului 17 tuntia. Sipoon Humus Oy

17 UUDELY/611/ /17 Tiedoksi Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Tietojärjestelmään merkitseminen Muutoksenhaku Hyväksyntä Sipoon Humus Oy, Ilmari Ihamäki (sähköisesti) Insinööritoimisto Matti Jokinen, Matti Jokinen (sähköisesti) PH Ympäristötekniikka, Paula Helmi (sähköisesti) Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottaa tästä päätöksestä kuuluttamalla Sipoon kunnan ilmoitustaululla ympäristönsuojelulain (527/2014) 85 :n mukaisesti. Alueen maaperää koskevat tiedot merkitään valtakunnalliseen maaperän tilan tietojärjestelmään. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Valitusosoitus on liitteenä 4. Tämän päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Elina Kerko ja ratkaissut ylitarkastaja Hanna Valkeapää. Liitteet Liite 1. Alueen sijainti Liite 2. Tutkimuspisteiden sijainti Liite 3. Pohja- ja pintavesitarkkailupisteiden sijainti Liite 4. Valitusosoitus

18 Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Hyväksyjä Valkeapää Hanna :05

19 Liite 1.

20 Liite 2.

21 Liite 3. Pohjaveden (sininen) ja pintaveden (punainen) tarkkailupisteet.

22 VALITUSOSOITUS Liite 4. Valitusviranomainen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuteen viimeistään kolmantenakymmenentenä (30) päivänä päätöksen antamispäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - ELY-keskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - asiamiehen valtakirja Valituksen toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää myös postitse tai toimittaa lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä viraston aukioloaikana. Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 250. Tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL Vaasa Puhelin Telekopio Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Kirjaamo on auki maanantaista perjantaihin kello

Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet

Alueen maaperä-, pohja- ja pintavesiolosuhteet Päätös UUDELY/6735/2019 18.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö Päätös UUDELY/5781/2019 29.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/6750/2018 6.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/8826/2019 8.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus Päätös UUDELY/8978/2017 18.9.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/3731/2018 27.4.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus PÄÄTÖS UUDELY/3029/2017 7.4.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/7344/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/8779/2018 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö Päätös UUDELY/2638/2019 2.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/13109/2018 16.1.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/1490/07.00/2010 20.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/10559/2017 31.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/8979/2018 25.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/189/2018 30.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/6025/2018 26.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöllä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/432/07.00/2011 7.4.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöllä Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kaarlo Sarkian katu 6, Espoo. Kiinteistötunnus: Kiinteistölle tullaan rakentamaan asuinkerrostaloja.

Kaarlo Sarkian katu 6, Espoo. Kiinteistötunnus: Kiinteistölle tullaan rakentamaan asuinkerrostaloja. Päätös UUDELY/2198/2017 5.5.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/4333/2017 29.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella. Asian vireilletulo.

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kunnostusalueella. Asian vireilletulo. PÄÄTÖS UUDELY/1109/07.00/2010 20.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kunnostusalueella Asian vireilletulo Päätös

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/517/07.00/2010 Uusimaa 18.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. RN:ot M601 ja M602. RN:o M601: Timo ja Riikka Tuominen

PÄÄTÖS. RN:ot M601 ja M602. RN:o M601: Timo ja Riikka Tuominen PÄÄTÖS UUDELY/1419/07.00/2010 21.10.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/1388/2018 9.2.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminta kunnostusalueella

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminta kunnostusalueella PÄÄTÖS UUDELY/1129/07.00/2010 13.9.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistaja Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne

Ympäristö, lähimmät häiriintyvät kohteet ja kaavoitustilanne Päätös UUDELY/6109/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän

Lisätiedot

Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus

Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi

PÄÄTÖS. Vantaan kaupunki Vanha Nurmijärventie 137. RN:ot 92-23-39-1, 92-23-38-1 ja 92-406-3-25: As Oy Vantaan Leivonsiipi PÄÄTÖS UUDELY/1386/07.00/2010 3.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kunnostusalueella Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistön haltija. Toiminnan kuvaus.

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Kiinteistön haltija. Toiminnan kuvaus. Päätös UUDELY/7514/2017 24.8.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan

Lisätiedot

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/1123/07.00/2010 6.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/7725/2018 23.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistajat. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kiinteistön sijainti. Kiinteistön omistajat. Toiminnan kuvaus. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/13/07.00/2010 Uusimaa 24.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö

Toimintahistoria sekä nykyinen ja tuleva käyttö Päätös UUDELY/4463/2019 6.5.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/979/2018 29.6.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/6460/2018 4.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Asian vireilletulo. Toiminta kunnostettavalla alueella

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Asian vireilletulo. Toiminta kunnostettavalla alueella Päätös UUDELY/6587/2017 27.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettavan alueen sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014)

Lisätiedot

2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).

2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus). Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria ja tuleva käyttö

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria ja tuleva käyttö Päätös UUDELY/9698/2017 28.6.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Tuusulan kunta/ tekninen toimi Hyryläntie Tuusula. RN:ot ja Rn:o , omistaja Coolmatic Oy

PÄÄTÖS. Tuusulan kunta/ tekninen toimi Hyryläntie Tuusula. RN:ot ja Rn:o , omistaja Coolmatic Oy PÄÄTÖS UUDELY/66/07.00/2010 Uusimaa 19.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistöjen omistajat Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/5911/2015 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Fortum Power and Heat Oy, Tapiolan lämpökeskus, Ahertajantie 4 Fortum

Lisätiedot

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/559/07.00/2011 17.5.2011 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000)

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus. K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 21.11.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-93 puh. 020 490 112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie

PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie PÄÄTÖS UUDELY/18/07.00/2010 Uusimaa 25.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Kiinteistön haltija Toiminnan kuvaus Maksu 1 008

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/12095/2017 12.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Asian vireilletulo Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-55 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/12676/2017 15.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10 HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostettavan alueen omistaja. Toiminta kiinteistöillä

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kunnostettavan alueen omistaja. Toiminta kiinteistöillä PÄÄTÖS UUDELY/659/07.00/2010 Uusimaa 31.3.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen pilaantuneen

Lisätiedot

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös 14.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta alueella

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta alueella Päätös UUDELY/384/2019 30.8.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Maksu 770

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Maksu 770 Päätös UUDELY/6622/2017 19.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä)

PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä) PÄÄTÖS UUDELY/1399/07.00/2010 30.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Tapani Koro KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta ja tuleva käyttö kiinteistöllä

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toiminta ja tuleva käyttö kiinteistöllä Päätös UUDELY/7039/2019 26.9.2019 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta Päätös PIRELY/1175/2019 13.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Terramare Oy/Boskalis Nordic Oy PL Helsinki. Lohjan kaupunki, Immula Tammirinteentie. RN:ot , ja

PÄÄTÖS. Terramare Oy/Boskalis Nordic Oy PL Helsinki. Lohjan kaupunki, Immula Tammirinteentie. RN:ot , ja PÄÄTÖS UUDELY/660/07.00/2010 Uusimaa 21.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistöjen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2009 87101 Kajaani Dnro KAI-2008-Y-131 puh. 020 6100112 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Mäntsälän kunta, Ohkola Saharintie 100. Kiinteistöllä on kiviainesten ottoalue. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti

PÄÄTÖS. Mäntsälän kunta, Ohkola Saharintie 100. Kiinteistöllä on kiviainesten ottoalue. Ympäristönsuojelulaki 78 2 ja 3 momentti PÄÄTÖS UUDELY/674/07.00/2010 Uusimaa 14.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostusalueen sijainti. Kiinteistön omistaja. Toiminta kiinteistöillä. Pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/897/07.00/2010 Uusimaa 17.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kunnostusalueen sijainti Kiinteistön omistaja Toiminta kiinteistöillä Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Asian vireilletulo.

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite. Kunnostettavan alueen sijainti. Kiinteistöjen omistaja. Toiminnan kuvaus. Asian vireilletulo. Päätös UUDELY/5972/2017 22.6.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue) HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2007 Dnro PPO 2007 Y 71 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta 1(8) Päätös KASELY/1432/2016 7.10.2016 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/8609/2018 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on korjannut hallintolain 51 :n mukaisesti päätöksen päivämäärävirheen. 28.8.2018 Annettu julkipanon jälkeen 31.8.2018 Teija Tohmo

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/374/07.00/2011 Kaakkois-Suomi 16.1.2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Tampereen kaupunki PL 487 KUNNOSTETTAVAN

Lisätiedot

Kunnostettavan alueen osoite: Haravaniitty 3, Espoo

Kunnostettavan alueen osoite: Haravaniitty 3, Espoo Päätös UUDELY/6629/2017 18.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria

Asia. Ilmoituksen tekijän nimi. Kunnostettava alue. Asian vireilletulo. Kunnostettavan alueen kuvaus. Toimintahistoria Päätös UUDELY/9046/2017 13.10.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Kunnostettava alue Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Sauli Saarenheimo ja Annette Kokkola Poste restante Porvoo. Porvoon kaupunki, Peippola Äyskäri 10, Porvoo

PÄÄTÖS. Sauli Saarenheimo ja Annette Kokkola Poste restante Porvoo. Porvoon kaupunki, Peippola Äyskäri 10, Porvoo PÄÄTÖS UUDELY/152/07.00/2010 Uusimaa 10.2.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Toiminnan kuvaus Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013 HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia

Lisätiedot

Tuusulan kunta, Maantiekylä Haarakaari 34. Kiinteistötunnus: (osa kiinteistöstä) Alueella toimii tällä hetkellä kaksi vuokralaista.

Tuusulan kunta, Maantiekylä Haarakaari 34. Kiinteistötunnus: (osa kiinteistöstä) Alueella toimii tällä hetkellä kaksi vuokralaista. Päätös UUDELY/5584/2017 3.7.2017 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen

Lisätiedot

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot