SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN"

Transkriptio

1 Marika Salo SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN Sijoitusneuvot ja -suositukset sijoittajan päätöksenteossa Alma Talent 2016 Helsinki

2 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Marika Salo ISBN ISBN (verkkokirja) ISBN (e-kirja) Kansi: Sirpa Puntti Taitto: Sirpa Puntti BALTO print, Liettua 2016 Anna palautetta kirjasta:

3 ESIPUHE Halusin usein pikkutyttönä mennä mukaan, kun vanhempani lähtivät pankkiin maksamaan laskuja. Suuressa pankkisalissa oli jotain juhlavuuden ehkä jopa ylevyyden tuntua. Kassoja oli rivissä useita ja jonotimme kukin rauhassa omassa, toisinaan pitkässäkin, jonossamme. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin, 2010-luvun alussa, astuin samaan pankkisaliin uudessa roolissa työntekijänä. Pitkät kassarivistöt olivat luvun taitteen ajoista kaventuneet huomattavasti. Yhä useammin pankkiin tultiin ilman paksua laskunippua. Erityisen suuren roolin oli saanut sijoitustuotteiden tarjoaminen asiakkaille. Melko pian toimenkuvani keskittyikin sijoitusneuvontaan. Tehtävän vastuullisuus yllätti. Sijoitusneuvoja tuntee itsensä monesti myyjäksi, mutta harvalla tavallisella myyjällä on yhtä tiukkoja velvollisuuksia kuin sijoitusneuvojalla. Ei riitä, että tunnet myymäsi tuotteet ja osaat tarjota niitä. Sinun on tunnettava myös asiakas. Lisäksi on osattava arvioida, ovatko antamasi neuvot hänelle soveltuvia. Uuden oppimisen taito tuntui olevan tärkeä sekin: uusia sijoitustuotteita tuli markkinoille jatkuvasti. Finanssikriisi jälkimaininkeineen oli vielä käsin kosketeltavissa. Kun yhtiöoikeudesta kirjoittamani väitöskirja alkoi olla viimeistelyä vaille valmis, oli aika miettiä uuden kirjan aihetta. Hyvin nopeasti minulle selkiytyi, että sen täytyy liittyä jollakin tavoin sijoitusneuvontaan. Harvoin juridiikkaan tai talouteen liittyvät aiheet herättävät niin voimakkaita tunteita kuin sijoitusneuvonta. Sen havaitsin kirjan kirjoitusaikana muun muassa uutisoinnissa, jota oli runsaasti liittyen esimerkiksi sijoitustuotteiden tarjoamisen väitettyyn aggressiivisuuteen. Huomasin sijoitusneuvonnan olevan myös suhteellisen runsaasti edustettuna Arvopaperilautakunnan ratkaisukäytännössä, joka käsittää sijoittajien ja sijoituspalvelun tarjoajien välisistä erimielisyyksistä annettuja ratkaisusuosituksia. 11

4 Esipuhe Vielä oli kuitenkin pohdittava, mitä erityistä uutta tutkittavaa sijoitusneuvonnan aihepiiristä olisi löydettävissä. Aloin miettiä, mistä sijoitusneuvojen antamisessa itse asiassa on kyse. Eikö niiden avulla pyritä ohjaamaan sijoittajan päätöksentekoa? Varsinainen päätöksenteko kuitenkin jää viimekädessä sijoittajan vastuulle. Hiljattain toteutettu arvopaperimarkkinalain kokonaisuudistus sai pohtimaan myös yleisten sijoitussuositusten esimerkiksi mediassa yleisölle välitettyjen osta/pidä/ myy-listausten ja analyytikoiden näkemysten asemaa. Eikö niissäkin ole pohjimmiltaan kyse samantyyppisestä sijoittamisen ohjaamisesta? Silti sijoitusneuvojan antamat henkilökohtaiset sijoitusneuvot ja yleisölle tarkoitetut sijoitussuositukset on lainsäädännössä erotettu toisistaan kokonaan. Aihetta valitessani en vielä täysin hahmottanut, millaiseen muurahaispesään olin pääni työntänyt. Sääntely oli uudistumassa, sen huomasin jo kirjoitustyötä suunnitellessani aihe olisi siis tuore. Finanssialan sääntelytulvasta ja ylisääntelystäkin olin jo pankkiaikoinani kuullut. Silti sääntelyn runsaus hätkähdytti. Vuonna 2014, jolloin kirjoitustyöni jo vähitellen alkoi, julkistettiin uusi aiheeseen liittyvä keskeisin sääntely. Alemmantasoista EU-sääntelyä julkaistiin sen jälkeen kuitenkin tuhansia sivuja. Erityisen paljon sitä julkaistiin kevään ja kesän 2016 aikana. Heinäkuun helteet vaihtuivat osaltani pitkälti direktiivien, asetusten ja ohjeistusten parissa hikoiluun. Ihmettelin, miten käytännön sijoitusten parissa työskentelevät ehtivät perehtyä työhönsä liittyvään sääntelyyn. Toivon tämän kirjan helpottavan urakkaa. Kirjassa on otettu huomioon elokuun loppuun 2016 mennessä julkistettu sääntely. Sääntely ei ole merkityksetöntä sijoittajallekaan hänen oikeutensa ja velvollisuutensa ovat pitkälti yhteyksissä sijoituspalvelun tarjoajien oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Toivon myös sijoittajien löytävän kirjasta hyödyllistä tietoa, joka voi auttaa heitä kehittämään omaa päätöksentekoaan. Sijoittamista koskevalla päätöksenteolla ja sen onnistumisella kun on varsin kauaskantoisia seurauksia sijoittajan taloudellista asemaa koskien. Mielenkiintoisestakin aiheesta on mahdotonta kirjoittaa ilman riittäviä taloudellisia resursseja. Haluankin lausua kiitokseni apurahoista Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolle, Ella ja Georg Ehrnroothin säätiölle ja Pörssisäätiölle. Suuren kiitoksen ansaitsee myös 12

5 Esipuhe työnantajani Vaasan yliopisto. Olen saanut kannustusta ja innostusta sekä oman oppiaineeni talousoikeuden henkilökunnalta että sisaroppiaineemme taloustieteen kollegoilta. Erityisesti haluan kiittää professori Vesa Annolaa ja yliopistotutkija, sopimusinnovaattori Helena Haapiota saamastani tuesta kirjoitustyön eri vaiheissa. Haluan kiittää myös kirjani kustantajaa Alma Talentia. Yhteistyö on sujunut erittäin hyvin, ammattitaitoisesti ja rakentavassa hengessä. Suuret kiitokset siitä kuuluvat kustannustoimittaja Sari Kettuselle, sisältöpäällikkö Saara Palmbergille ja sisältöpäällikkö Anttoni Pihlajamäelle. Vanhempiani Mirjaa ja Markkua haluan kiittää vankkumattomasta kannustuksesta. Ja kihlattuni Miikka kiitos, että olet taas jaksanut kärsivällisesti ja lempein silmin katsoa toisinaan yöhön saakka venyneitä kirjoitusmaratonejani. Syksyisessä Tampereen Pispalassa Marika Salo 13

SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN

SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN Marika Salo SIJOITTAMISEN OHJAAMINEN Sijoitusneuvot ja -suositukset sijoittajan päätöksenteossa Alma Talent 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Marika Salo ISBN 978-952-14-2794-7 ISBN 978-952-14-2796-1

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Eeva Niskavaara YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Yritystaloutta esimiehille Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS

SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS Matti Turtiainen SIJOITUSPALVELUT JA ASIAKAS Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Sijoituspalvelut ja asiakas Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Matti Turtiainen Yhteistyössä

Lisätiedot

Antti Parviainen Alma Talent Helsinki 2017 Startup.indb

Antti Parviainen Alma Talent Helsinki 2017 Startup.indb Antti Parviainen Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Antti Parviainen ISBN: 978-952-14-2977-4 ISBN: 978-952-14-2978-1 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-2979-8 (verkkokirja) Kansi: Janne

Lisätiedot

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola

Sopimustulkinta. Teoria, vaiheet, menettely. Vesa Annola Sopimustulkinta Teoria, vaiheet, menettely Vesa Annola TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Lauri Karmila Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Anita Isomaa-Myllymäki Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisen oikeudelliset rajoitukset etuyhteysluotonannossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Tampereen

Lisätiedot

KIRJANPITOLAKI. kommentaari

KIRJANPITOLAKI. kommentaari KIRJANPITOLAKI kommentaari Timo Kaisanlahti TALENTUM Helsinki 2016 4. uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Leena Viitala Kansi:

Lisätiedot

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Timo Ritakallio Timo O. Vuori Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Alma Talent, Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-3536-2 ISBN 978-952-14-3537-9

Lisätiedot

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Alma Talent Helsinki 2019 3., uudistettu painos Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3586-7 ISBN 978-952-14-3588-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Tilinpäättäjän käsikirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 4., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent

Lisätiedot

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU

HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU HYVÄ LIIKETOIMINTAPÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Marika Salo HYVÄ LIIKETOIMINTA- PÄÄTÖS JA JOHDON VASTUU Yliopistollinen väitöskirja, joka Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-3250-7 ISBN 978-952-14-3251-4

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen

YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA. Mika Valkonen Seppo Koskinen YHDENVERTAINEN KOHTELU TYÖ- SUHTEESSA Mika Valkonen Seppo Koskinen ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3651-2 ISBN 978-952-14-3650-5

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine

Kilpailunrajoitusvahinko. Antti Aine Kilpailunrajoitusvahinko Antti Aine TALENTUM Helsinki 2016 1. painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Aine Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET

Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti OIKEAT JA RIITTÄVÄT KIRJAUKSET Alma Talent Helsinki 2016 7., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2775-6 ISBN 978-952-14-2360-4

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Seppo Villa HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT

Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)

Lisätiedot

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Alma Talent 2016 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2972-9 ISBN: 978-952-14-2973-6 (sähkökirja)

Lisätiedot

Osakkeen lunastaminen

Osakkeen lunastaminen Osakkeen lunastaminen Osakeyhtiö- ja sopimusoikeudellinen tutkimus Ville Pönkä TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Ville Pönkä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6

Lisätiedot

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN Ylikorkala Anna Hakonen Anu Hakonen Niilo Hulkko-Nyman Kiisa KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN ohjaa tai ajaudu Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2947-7

Lisätiedot

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen ISBN: 978-952-14-1731-3 ISBN: 978-952-14-1732-0 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä.

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. TUNNELMAMUOTOILU Marjo Rantanen Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. Talentum Pro Helsinki 2016 Talentum Media Oy ja Marjo Rantanen Kansi: Marjo Rantanen ja Ile s Workshop, Ile Suni Taitto:

Lisätiedot

YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa. Kari Lautjärvi

YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa. Kari Lautjärvi YHTIÖN ETU Yhtiön johdon päätöksissä ja toimissa Kari Lautjärvi Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2901-9 ISBN 978-952-14-2903-3

Lisätiedot

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)

Lisätiedot

TILINTARKASTUS asiakkaan opas

TILINTARKASTUS asiakkaan opas Pasi Horsmanheimo Maj-Lis Steiner TILINTARKASTUS asiakkaan opas Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Tilintarkastus asiakkan opas Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5. uudistettu painos Copyright 2017

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA

Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2756-5 ISBN 978-952-14-2758-9

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET

Alma Talent Helsinki Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET Alma Talent Helsinki 2018 Ari Saarnilehto Vesa Annola SOPIMUSOIKEUDEN PERUSTEET 8., uudistettu painos Juridica-kirjasarjan 9. teos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

Talentum 2012 Helsinki

Talentum 2012 Helsinki Talentum 2012 Helsinki Valokuvat Fadjukoff, Gardell, Saarikko, Sinkko ja Viljakainen: Timo Pyhälä Saario: Timo Pylvänäinen Liljeblom: Studio Elite Kakkonen: Tokmanni Oy:n arkisto Leporanta: Kuvamestarit

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA

LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään

Lisätiedot

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ 68 käytännön ohj etta Talentum Pro 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2766-4 ISBN: 978-952-14-2767-1 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Rikosprosessioikeus. Antti Jokela. ALMA TALENT Helsinki Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.

Rikosprosessioikeus. Antti Jokela. ALMA TALENT Helsinki Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent. Rikosprosessioikeus ALMA TALENT Helsinki 2018 Tilaa RIKOSPROSESSIOIKEUS-kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio Rahapelilainsäädäntö ja markkinat Mikko Alkio TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Mikko Alkio Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1838-9

Lisätiedot

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Pertti Åkerberg BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Budjetointi 2020-luvulla -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Pertti Åkerberg ISBN 978-952-14-3159-3

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,

Lisätiedot

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Arto Hiltunen Kansi: Janne Harju Kannen kuva: Antti Mannermaa Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI

YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI Kaisa Kurittu YRITYSVASTUU- RAPORTOINTI Kiinnostavan viestinnän käsikirja Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3520-1 ISBN 978-952-14-3521-8 (sähkökirja) ISBN

Lisätiedot

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA

Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Arto Hiltunen JOHTAMISESTA Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Arto Hiltunen Kansi: Janne Harju Kannen kuva: Antti Mannermaa Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Ulkomaalaisoikeus. toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander

Ulkomaalaisoikeus. toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander Ulkomaalaisoikeus toim. Heikki Kallio, Toomas Kotkas, Jaana Palander ALMA TALENT Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3131-9 ISBN

Lisätiedot

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5

Lisätiedot

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus

Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Anita Isomaa-Myllymäki Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisen oikeudelliset rajoitukset etuyhteysluotonannossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Tampereen

Lisätiedot

KATLEENA KORTESUO AIVOJEN HUOLTOKIRJA. Älä ajele autopilotilla. Alma Talent Pro Helsinki 2017

KATLEENA KORTESUO AIVOJEN HUOLTOKIRJA. Älä ajele autopilotilla. Alma Talent Pro Helsinki 2017 KATLEENA KORTESUO AIVOJEN HUOLTOKIRJA Älä ajele autopilotilla Alma Talent Pro Helsinki 2017 Tilaa Aivojen huoltokirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi > Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015

VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 VUOSILOMALAKI VUOSILOMALAKI Tarja Kröger Pekka Orasmaa TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

LOMAUTTAMINEN Perusteet, menettelytavat sekä työ- ja sosiaalioikeudelliset seuraamukset

LOMAUTTAMINEN Perusteet, menettelytavat sekä työ- ja sosiaalioikeudelliset seuraamukset Mauri Saarinen LOMAUTTAMINEN Perusteet, menettelytavat sekä työ- ja sosiaalioikeudelliset seuraamukset Alma Talent Helsinki 2016 Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen NÄIN TEEN PERUKIRJAN Pertti Puronen TALENTUM HELSINKI 2013 5., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Pertti Puronen ISBN 978-952-14-2093-1 ISBN 978-952-14-2137-2 (sähkökirja) Kansi ja taitto: Lapine Oy

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017 TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- TIIVI- MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO

Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- TIIVI- MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO Oras Tynkkynen ja Kati Berninger NETTO- POSI- TIIVI- SUUS MENESTYVÄN JA VASTUULLISEN LIIKETOIMINNAN UUSI TASO Alma Talent Helsinki 2017 Suomen tietokirjailijat ry on tukenut kirjan kirjoittamista. Copyright

Lisätiedot

Oikeuden perusteokset. INSOLVENSSIoikeuS. Risto Koulu Heidi Lindfors Johanna Niemi

Oikeuden perusteokset. INSOLVENSSIoikeuS. Risto Koulu Heidi Lindfors Johanna Niemi Oikeuden perusteokset INSOLVENSSIoikeuS Heidi Lindfors Johanna Niemi Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2518-9 Ulkoasu: Porkka & Kuutsa

Lisätiedot

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Päätöksenteko Uskalla tehdä toisin Ari & Mona Riabacke Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Talentum Helsinki 2015 Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Beslutspyramiden: stegen till klokare beslut

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Helena Lamponen YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Alma Talent 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Helena Lamponen Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2937-8 ISBN 978-952-14-2938-5

Lisätiedot

maakaaren järjestelmä I

maakaaren järjestelmä I maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ

Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ Terhi Maijala HUOLELLISUUSVELVOLLISUUS SÄÄTIÖSSÄ Alma Talent Helsinki 2019 Copyright Alma Talent Oy ja Terhi Maijala Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3900-1 (painettu kirja) ISBN 978-952-14-3901-8

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros

Vahingonkorvausvelan. vanhentuminen. Olli Norros Vahingonkorvausvelan vanhentuminen Olli Norros TALENTUM Helsinki 2015 1. painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Olli Norros Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari Taitto: Marja-Leena

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017 TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

Alma Talent 2018 Helsinki

Alma Talent 2018 Helsinki Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Digiajan asiakaskokemus Oppia kansainvälisiltä huipuilta Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-3341-2 ISBN:

Lisätiedot

Alma Talent 2018 Helsinki

Alma Talent 2018 Helsinki Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Digiajan asiakaskokemus Oppia kansainvälisiltä huipuilta Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-3341-2 ISBN:

Lisätiedot

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Suomen Pankkiiriliikkeen toiminta on käynnistynyt vuonna 1997 ja sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 80 kokenutta asiantuntijaa. Yritys

Lisätiedot

LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki

LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki LAURA RÖTKIN Terveisiä pomolle Talentum 2015 Helsinki Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN: 978-952-14-2547-9 ISBN: 978-952-14-2548-6 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-2549-3 (verkkokirja) Kansi:

Lisätiedot

ANTTI ARO TYÖILMAPIIRI KUNTOON. Alma Talent, Helsinki Tilaa Työilmapiiri kuntoon -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.

ANTTI ARO TYÖILMAPIIRI KUNTOON. Alma Talent, Helsinki Tilaa Työilmapiiri kuntoon -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent. ANTTI ARO TYÖILMAPIIRI KUNTOON Alma Talent, Helsinki 2018 Tilaa Työilmapiiri kuntoon -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Antti Aro ISBN 978-952-14-3325-2 ISBN

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET Tutkinnon perusteet, rakenne ja vaatimukset VOIMASSA 1.1.2017 LÄHTIEN 1 Sijoituspalvelututkinnon (APV1) vaatimukset Sisällysluettelo APV-TUTKINNOT... 2 TUTKINTOJEN

Lisätiedot

Markku Kaijala REKRYTOINTI. Tehtävään vai yhtiöön?

Markku Kaijala REKRYTOINTI. Tehtävään vai yhtiöön? Markku Kaijala REKRYTOINTI Tehtävään vai yhtiöön? Alma Talent Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Markku Kaijala Kansi: Jarkko Nikkanen Taitto: Taru Tarvainen isbn 978-952-14-2904-0 isbn

Lisätiedot

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

Paula Niemi SISÄINEN TARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ

Paula Niemi SISÄINEN TARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ Paula Niemi SISÄINEN TARKASTUS KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja Paula Niemi ISBN 978-952-14-3438-9 ISBN 978-952-14-3439-6 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-3440-2 (verkkokirja)

Lisätiedot

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA

BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Pertti Åkerberg BUDJETOINTI 2020-LUVULLA Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Budjetointi 2020-luvulla -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja Pertti Åkerberg ISBN 978-952-14-3159-3

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet

JARI JUSLÉN NETTI. mullistaa markkinoinnin. Hyödynnä uudet mahdollisuudet JARI JUSLÉN NETTI mullistaa markkinoinnin Hyödynnä uudet mahdollisuudet TALENTUM 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Riikka Rajapuro Taitto: Lapine Oy ISBN

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS

ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS Raimo Immonen Juha Lindgren ONNISTUNUT SUKUPOLVENVAIHDOS Alma Talent 2017 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2017 Talentum Media Oy, Raimo Immonen ja Juha Lindgren Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET Tutkinnon perusteet, rakenne ja vaatimukset VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN 1 SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET Sisällysluettelo Finanssialan Keskusliiton

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017

IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017 IT-SOPIMUKSET Käytännön käsikirja Pekka Takki Sakari Halonen ALMA TALENT Helsinki 2017 Tilaa IT-sopimukset Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Alma Talent Oy, Pekka Takki ja Sakari Halonen IT2015-ehdot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TALENTUM HELSINKI 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Juha-Pekka Kallunki Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi ja taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2195-2

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS

PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS PANU LUUKKA YRITYSKULTTUURI ON KUNINGAS Mikä, miksi, miten? Alma Talent Helsinki 2019 Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Panu Luukka ISBN: 978-952-14-3565-2 ISBN: 978-952-14-3566-9 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3567-6

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot