MASTOKANKAAN LINNUSTOSELVITYKSET

Transkriptio

1 TUULIKOLMIO OY MASTOKANKAAN LINNUSTOSELVITYKSET AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20255

2 i TUULIKOLMIO OY MASTOKANKAAN LINNUSTOSELVITYKSET Tuomas Väyrynen, luontokartoittaja (EAT) Sisällysluettelo: 1. JOHDANTO SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS SELVITYSALUE SELVITYSALUEEN LUONNON YLEISKUVAUS MAALINNUSTON LINJALASKENNAT YLEISTÄ MENETELMÄT LINJAKOHTAISET TULOKSET KOKONAISTARKASTELU TUULIVOIMALAPAIKKOJEN PISTELASKENNAT MENETELMÄT TULOKSET KANALINTUJEN SOIDINPAIKKAKARTOITUKSET YLEISTÄ MENETELMÄT TULOKSET Metso Teeri Riekko PÖLLÖREVIIRIEN KARTOITUKSET YLEISTÄ MENETELMÄT TULOKSET PÄIVÄPETOLINTUJEN REVIIRIT JA RUOKAILULENNOT YLEISTÄ MENETELMÄT TULOKSET KOSTEIKKOJEN LINNUSTON LASKENNAT YLEISTÄ MENETELMÄT TULOKSET KOHTEITTAIN Valkeisneva, Pieni-Valkeinen ja Valkeisjärvi Kursunjärvi ja Kursunneva Latvalampi Läntinen Ala-Vuolujärvi... 27

3 8.3.6 Taarinneva MUUTTOLINNUSTO MENETELMÄT JA AINEISTOT Muutontarkkailun maastotyömenetelmä Muutontarkkailun havainnointisektorit ja etäisyysluokat Havainnointiajat ja -olosuhteet Hankealueen läpimuuttokantojen arviointimenetelmä YLEISET MUUTONTARKKAILUN TULOKSET Kevätmuutto Syysmuutto LAJIKOHTAISTA TARKASTELUA Laulujoutsen Hanhet Kurki Päiväpetolinnut Muut lajit SUOJELUARVOT VALTAKUNNALLISESTI UHANALAISET JA SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT LAJIT ALUEELLISESTI UHANALAISET LAJIT EU:N LINTUDIREKTIIVIN LIITTEEN I LAJIT KANSAINVÄLISEN SUOJELUN SUOMEN VASTUULAJIT, LINNUT ERITYISESTI SUOJELTAVAT LAJIT YHTEENVETO MASTOKANKAAN LINNUSTOSTA VIITTEET ii LIITTEET Liite 1. Linjalaskentojen linjakohtaiset tulokset Liite 2. Linjalaskentojen yhteenveto Liite 3. Lajilista Liite 4. Kanalintujen havaitut soidinpaikat (vain viranomaiskäyttöön) Copyright Ahma ympäristö Oy Teollisuustie ROVANIEMI p (vaihde) Pohjakartat Maanmittauslaitoksen ortoilmakuva- ja peruskarttarasteriaineistoja 10/2014 Lisenssi:

4 1. JOHDANTO Tuulikolmio Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Raahen ja Siikajoen kuntien alueelle sijoittuvalle Kopsan Mastokankaan hankealueelle, noin 18 kilometriä Raahen kaupungista kaakkoon. Tuulivoimapuistoalue sijaitsee Raahen ja Vihannin välisen tien nro 88 pohjoispuolella (Raahentie) sekä Relletin ja Tuomiojan välisen tien nro 8121 (Tuomiojantie) eteläpuolella (Kuva 1-1). 1 Kuva 1-1. Mastokankaan tuulipuistohankkeen sijainti. Osana hankkeen valmistelua Ahma ympäristö Oy toteutti suunnitellulla tuulipuistoalueella linnustoselvityksen vuosina ja Linnustoselvitys koostui useista eri osa-alueista. Näistä maastotutkimuksista keskeisiä olivat pöllöreviirien kartoitukset, metson ja teeren soidinpaikkojen kartoitukset, pesivän maalinnuston linjalaskennat, suunniteltujen tuulivoimalapaikkojen pistelaskennat sekä kevät- ja syysmuuton tarkkailut. Linnustoselvityksen eri työvaiheita maastossa on toteuttanut Ahma ympäristö Oy:stä linnustoasiantuntija Heikki Tuohimaa, biologi (FT) Edward Kluen ja luontokartoittaja (EAT) Tuomas Väyrynen. Tässä raportissa esitetään linnustoselvityksen tulokset. Hankkeen linnustovaikutukset arvioidaan YVAselostuksessa.

5 2. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS 2.1 Selvitysalue Mastokankaan hankealueen pesimälinnustoselvitysalueen rajaus on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 2-1). Rajaus noudattelee YVA-hankealueen rajausta, mutta koska tuulivoimaloiden linnustovaikutukset ulottuvat voimala-alueen ulkopuolelle on rajausta hieman laajennettu (noin 500 metriä hankealueen ympärille). Selvitysalueen rajaus vaihtelee hieman myös käytettyjen selvitysmenetelmien mukaan. Linnustoselvitysalueen pinta-ala on 21 km². Aluerajauksen sisään kuuluu lähinnä metsätalousvaltaisia kangasalueita ja pieniä soita sekä muutama pienempi vesistö. 2 Kuva 2-1. Mastokankaan hankealueen pesimälinnustoselvitysalueen rajaus. 2.2 Selvitysalueen luonnon yleiskuvaus Eliömaantieteellisessä jaottelussa hankealue sijoittuu Etelä-Suomen alueelle eteläboreaaliselle vyöhykkeelle. Etelä-Suomen rannikkoalueella pesivän linnuston lajimäärä 50x50 kilometrin UTMruuduissa on yli 150 lajia ja maalinnuston tiheys keskimäärin paria/km 2 (Väisänen ym. 1998). Perämeren rannikkoalueella linnusto koostuu lähinnä metsäelinympäristön tavanomaisesta lajistosta, johon kuitenkin rannikon monipuoliset elinympäristöt, suot ja kulttuuriympäristöt antavat oman leimansa. Hankealueen läheisyydessä metsät kuuluvat lähes poikkeuksetta metsätalouden piiriin. Voimakkaan metsätalouden myötä alueen metsien luonnontilaisuus on pääosin muuttunut ja eri-ikäiset kasvatusmetsät ja taimikot ovatkin alueella tavallisia. Alueen metsät edustavat suurelta osin

6 mäntyvaltaisia kuivahkoja kangasmetsiä. Kuivimmilla paikoilla esiintyy kuivan mäntykankaan alueita. Mänty-koivu-sekametsiä tavataan alueella myös jossain määrin. Kuusivaltaiset metsät ovat vähälukuisia. Hankealueen lähiympäristön suot ovat suurelta osin ojitettuja ja muuttuneita. Suoluontotyypeistä rämeet ovat alueella yleisiä. Laajimmat ja linnustollisesti merkittävimmät luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset avoimet suoalueet sijoittuvat hankealueen eteläosassa Kursunjärven ympäristöön (Kursunneva) sekä koillisosassa Valkeisnevalle. Korpimaisia suotyyppejä tavataan lähinnä purojen varsilla. Pienvesistä selvitysalueella sijaitsee lampia ja puroja. Hankealueen eteläosaan sijoittuu Kursunnevan ympäröimä Kursunjärvi. Hankealueen kaakkoisosassa virtaa Sahaoja. Kursunjärvestä koilliseen ja edelleen itään ja Sahaojaa kohti virtaa pieni puro. Hankealuerajauksen pohjoispuolelle sijoittuu Latvalampi, koillispuolelle Valkeisjärvi sekä Pieni Valkeinen, ja eteläpuolelle Läntinen-lampi. Hankealueen läheisyydessä ei sijaitse linnustollisesti merkittäviä luonnonsuojelualueita. Lähimmät Natura verkoston kohteet ovat Vaippaneva (FI ) ja Lähdeneva (FI ). Vaippaneva on suojeltu luontodirektiivin perusteella (SCI) ja se sijaitsee noin 1,2 kilometriä hankealueesta kaakkoon. Kyseinen Natura-alue on osa laajempaa soidensuojeluohjelmaan kuuluvaa Vaippanevan (SSO110339) aluetta, jonka etäisyys hankealueesta on lähimmillään noin 400 m. Lähdeneva on suojeltu luontodirektiivin perusteella (SCI) ja se sijaitsee noin 2,8 kilometriä hankealueesta luoteeseen. Alue kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan (SSO110337) MAALINNUSTON LINJALASKENNAT 3.1 Yleistä Suomessa vallitsevia elinympäristöjä ovat erilaiset suot ja metsät, joissa pääosa maalinnuista ja samalla kaikista linnuista pesii. Elinympäristövaatimuksiltaan voidaan luokitella ensisijaisiksi metsälintulajeiksi 80 kpl ja suolintulajeiksi 23 kpl (mm. Rassi ym. 2010). Luonnontieteellisen keskusmuseon valtakunnallisen linjalaskenta-aineiston mukaan maalintukannan tiheys on suurin Lounais-Suomessa vähentyen pohjoista kohden siten, että Lounais-Suomessa maalintuja pesii keskimäärin paria/km 2, kun tunturiseudulla enää paria/km 2 (Väisänen ym. 1998). Yleisesti metsissä lintuja pesii enemmän kuin soilla ja rehevässä ympäristössä runsaammin kuin karussa ympäristössä. Runsain maalinnusto on rehevissä lehtometsissä. Raahen alueella pelkän maantieteellisen sijainnin perusteella maalintukannan tiheys on paria/km 2. Kullakin alueella säännöllisesti esiintyvien metsälintulajien yhteismäärä on Väisäsen ym. (1998) mukaan valtaosassa Suomea varsin samalla tasolla, vaikka lajit osittain vaihtuvat sen mukaan missä päin Suomea ollaan. Eniten metsälintulajeja on kuitenkin Lounais-Suomessa ja Järvi-Suomessa ja vähiten Lapissa. Sen sijaan suolintulajien yhteismäärä muuttuu Suomessa maantieteellisen sijainnin mukaan päinvastoin verrattuna muihin pääelinympäristöihin, sillä pesiviä lajeja on eniten Lapissa ja lajimäärä vähenee etelään päin. (Väisänen ym. 1998). Monen maalintulajin kanta on viime vuosikymmeninä vaihdellut suuresti, mihin on vaikuttanut elinympäristöjen muutokset. Suomen metsät ovat nuorentuneet huomattavasti 1900-luvun puolivälin jälkeen. Muun muassa avohakkuut ja soiden ojitus ovat luoneet suuret määrät nuoria, usein lehtipuuvaltaisia metsiä, joissa pajulinnun ja punakylkirastaan kaltaiset metsien yleislinnut viihtyvät hyvin (Väisänen ym. 1998, Luonnontila 2014a). Metsälinnuista paikkalinnut ja lähimuuttajat ovat menestyneet kaukomuuttajia paremmin. Kokonaisuutena metsälinnusto on runsastunut, mutta osa lajeista, lähinnä vanhaa metsää tai lahopuuta pesimäympäristöönsä vaativat, on taantunut.

7 Suolinnusto on kokonaisuutena selvästi taantunut. Keskimäärin suolintujen kannat vähentyivät viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana lähes 40 % (Luonnontila 2014b). Mittava soiden ojittaminen on supistanut suolintujen pesimäalueita erityisesti Etelä-Suomessa, mutta talvehtimisalueiden olosuhteiden muutosten vaikutukset voivat olla vielä merkittävämpiä, eikä taantumien taustoja täysin tunneta (Luonnontila 2014b). Useimmat suolintulajit ovat kaukomuuttajia, jotka oleilevat Suomen soilla vain lyhyen lisääntymiskauden ajan. Valtakunnallisesti uhanalaiseksi on luokiteltu metsien lajeista vajaa 9 % ja soiden lajeista jopa 26 %. Metsälinnuille uhanalaisuutta aiheuttaa vanhojen metsien häviäminen sekä vanhan lehtipuuston ja lahoavan puun määrän väheneminen. Suolintujen elinoloja ovat heikentäneet mm. ojitus, vesirakentaminen, suoluonnon muutokset ja soiden häviäminen esimerkiksi turvetuotannon seurauksena. Myös saastuminen, kemialliset haittavaikutukset ja ympäristömuutokset talvehtimisalueilla ovat uhkaamassa Suomessa pesivien metsien ja soiden lintuja kuten muidenkin elinympäristöjen lintuja. (Rassi ym. 2010). 3.2 Menetelmät Mastokankaan suunnitellun tuulivoimapuistoalueen maalintujen linjalaskennat toteutettiin linnustoseurannan ohjeiden (Koskimies & Väisänen 1988, Luonnontieteellinen keskusmuseo 2011) mukaisesti. Selvitysalueella laskettiin välillä neljä linjaa, joiden yhteispituus oli 23,5 km. Laskennoista kaksi saatiin tehtyä sääolosuhteiden suhteen suotuisaan aikaan, mutta 13.6., jolloin laskettiin kaksi linjaa, tuuli haittasi laskentoja jonkin verran. Linjojen sijainnit on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 3-1). Vuorokauden sisällä laskennat ajoittuivat lintujen aktiivisimpaan lauluaikaan auringonnoususta aamupäivään. Linjat pyrittiin jakamaan kokonaisuutena selvitysalueen eri elinympäristöihin suunnilleen siinä suhteessa kuin niitä alueella esiintyy. Linjalaskennan käytännön toteutus maastossa tapahtuu siten, että kävellään ennakkoon suunniteltua linjaa rauhallisesti edeten, säännöllisesti pysähdellen ja ympäristöä havainnoiden. Aikaa kuluu kilometrillä yleensä puolesta tunnista tuntiin. Kiikareita käytetään vain lintujen tunnistamiseen, ei niiden etsimiseen. Valtaosa linjalaskennan havainnoista on aina kuulohavaintoja. Havaitut linnut kirjataan laskentalomakkeille laskijan edestä ja sivuilta, mutta ei laskijan takaa, jotta vältytään laskemasta samoja lintuja uudelleen. Havainnot erotellaan laskijan molemmin puolin 25 metriin ulottuvalta pääsaralta sekä tämän ulkopuolelle jäävältä apusaralta. Pääsarka ja apusarka yhdessä muodostavat tutkimussaran. Tulosten käsittelyssä työyksikkö on pari: esimerkiksi tyypillinen havainto laulava koiras tuottaa yhden parin. Lopulliset tulokset eli parimäärät/tiheydet selvitysalueelle muodostetaan lasketun linjamäärän yhteispituuden, lajin havaintojen määrän, alueen maapinta-alan ja lajikohtaisten ns. kuuluvuuskertoimien (Väisänen 1998) perusteella. Tutkimussarkahavainnot muunnetaan kuuluvuuskertoimien avulla pääsarkaa vastaaviksi havainnoiksi, joiden avulla voidaan laskea tutkittavan alueen eri lintulajien minimiparimäärät. Tulosten luotettavuus on sitä parempi, mitä suurempaan aineistopohjaan ne perustuvat. Laskentahetkellä mm. ajankohta, vallitsevat sääolot ja havaintojen tietynlainen sattumanvaraisuus vaikuttavat aina tuloksiin. Erilaiset virhelähteet pienenevät aineiston kasvaessa. Siksi nytkin toteutettujen laskentojen tarkastelussa kannattaa ensisijaisesti kiinnittää huomiota tuloksiin kokonaisuudessaan, ei yksittäisten linjojen tuloksiin. Ohjeellisena tavoitteena linjalaskennoille pidetään, että selvitysalueella linjaa suhteessa alueen maapinta-alaan olisi 1 km / 1 km² (Rajasärkkä 2005). Parimäärät tulkittiin 21 km 2 :n alalle. Linjalaskentojen kokonaispituus tähän pinta-alaan suhteutettuna on siten suositusten mukainen. 4

8 5 Kuva 3-1. Mastokankaan hankealueen linjalaskentareittien sijainnit. Linjalaskennat ovat käytännössä ainoa mahdollinen menetelmä laajojen maa-alueiden linnuston kartoittamiseen. Oikein toteutettuna sillä saadaan suhteellisen pienellä työmäärällä luotettava kuva yleisten maalintulajien runsauksista tutkittavalla alueella. Sen etuna on myös vaivattomuus tulosten tulkitsemisessa, ja tehdyt laskennat ovat tarvittaessa helposti toistettavissa esim. linnustonseurantaa ajatellen. Puutteena linjalaskentamenetelmässä on, että yleensä sillä ei havaita kaikkia alueella pesiviä lintuja, jolloin myös suojeluarvoltaan tärkeitä lajeja jää usein havaitsematta. Samoin menetelmän tuottamien tiheyksien ja niistä laskettujen parimääräestimaattien luotettavuus heikkenee, kuta harvinaisemmasta lajista on kyse ja mitä vaikeampi se on havaita. Joidenkin lajien kartoittamiseen linjalaskentamenetelmä soveltuu erityisen huonosti; esimerkiksi useimmat yhdyskunnissa pesivät lajit sekä pöllöt ja päiväpetolinnut ovat tällaisia. Vesilintujen ja lokkilintujen kannan arviointiin se ei sovellu lainkaan. Puutteiden takia linjalaskentoja onkin syytä täydentää muilla linnuston kartoitusmenetelmillä.

9 3.3 Linjakohtaiset tulokset Linjojen tulokset on esitetty linjakohtaisesti liitteessä 1 ja linjojen sijainnit edeltävässä kuvassa (Kuva 3-1). Kaikkien linjojen tulosten yhteenveto löytyy liitteestä 2. Valkeisneva-linjan pituus on 6,0 km ja laskentapäivä oli Linja sijoittuu suurimmaksi osaksi Valkeisnevan suoalueelle ja sitä ympäröiville rämeille. Valkeisneva on enimmäkseen melko kuivaa nevaa, mutta laskennan reitille tuli myös suon allikkoisin osuus sen pohjoisosissa. Metsät linjalaskentareitillä ovat kuivaa tai kuivahkoa mäntymetsää, muutamia hakkuita ja vain niukasti rehevämpiä metsätyyppejä. Laskentaa haittasi ajoittain liian voimakas tuuli. Laskennassa havaittiin 147 paria ja 27 lajia. Laskennassa havaittiin varsin runsaasti suoalueen kahlaaja- ja varpuslinnustoa. Kahlaajista runsaslukuisin oli pikkukuovi, jota havaittiin yhteensä 9 paria. Runsaina esiintyivät myös liro ja kapustarinta. Suoalueiden varpuslinnuista runsaslukuisin oli niittykirvinen, ja myös keltavästäräkkejä havaittiin runsaasti. Muiden kosteikkolintujen osalta Valkeisnevan alueella havaittiin vesilinnuista tavi ja sinisorsa sekä lokkilinnuista harmaalokki. Metsien lintuja laskennassa havaittiin melko niukasti, mikä saattaa osin johtua tuulisen sään vaikutuksesta lintujen havaittavuuteen, mutta myös laskennan reitille tulleiden elinympäristöjen vaatimattomuudesta. Halkaisija-linjan pituus on 5,6 km ja laskentapäivä oli Linja sijoittuu hankealueen keskelle kangasmetsien ja ojitettujen puustoisten soiden alueelle. Laskennan reitillä on enimmäkseen mäntyvaltaista nuorehkoa metsää, mutta myös jonkin verran sekametsiä ja kuusikoita. Paikoin on myös ojitettuja rämeitä ja hakkuita. Laskennassa havaittiin 233 paria ja 35 lajia. Runsaimmat lajit olivat alueelle muutenkin tyypillisimmät pesimälinnut eli pajulintu, peippo, vihervarpunen ja metsäkirvinen. Muutoinkin laskennan lajistoa voidaan luonnehtia tavanomaiseksi, mutta melko monipuolisesti erilaisten metsien linnustosta koostuvaksi. Laskennan merkittävimmät havainnot olivat palokärki ja isolepinkäinen. Mastokangas-linjan pituus on 6,0 km ja laskentapäivä oli Linja sijoittuu keskeisille osille hankealuetta kangasmetsien ja ojitettujen puustoisten soiden alueelle. Linjan elinympäristöistä tällä laskentalinjalla on selkeästi eniten kuusimetsiä ja sekametsiä. Männiköiden osuus on vähäisempi. Myös hakkuita, taimikkoalueita ja ojitettuja rämeitä on jonkin verran. Laskennassa havaittiin 327 lintuparia ja 37 lajia. Sekä havaittu parimäärä että lajimäärä olivat suoritettujen laskentojen suurimmat. Tämä selittyy sekä alueen lintuja suosivilla elinympäristöillä että laskennan aikaan vallinneella säätilalla. Runsaslukuisimmat lajit olivat alueen tyypilliset pesimälinnut, mutta myös muu metsälintulajisto esiintyi runsaana. Suoritetuista linjalaskennoista runsaimmin tällä reitillä havaittiin mm. leppälintuja ja tiltaltteja. Merkittävimmät ja suoritettujen linjalaskentojen ainoat havainnot laskennassa tehtiin metsosta, hiiripöllöstä, peukaloisesta ja sirittäjästä. Kursunneva-linjan pituus on 6,0 km ja sen laskentapäivä oli Linja sijoittuu hankealueen eteläosiin. Reitin elinympäristöt ovat alueelle tyypillisiä vaihdellen eri metsätyyppien välillä. Linjan elinympäristöjä monipuolistaa Kursunneva ja sitä paikoin ympäröivät rehevämmät metsät. Laskennassa havaittiin 199 lintuparia ja 33 lajia. Linjalla havaittiin alueelle hyvin tyypillinen linnusto. Kursunnevalla pesii jonkin verran kosteikkolinnustoa, ja laskennassa havaittiin kahlaajista töyhtöhyyppä ja liro sekä kosteikkovarpuslinnuista niittykirvinen ja keltavästäräkki. Merkittävimmät havainnot saatiin pohjantikasta ja mustapääkertusta. 6

10 3.4 Kokonaistarkastelu Mastokankaan hankealueella suorittujen linjalaskentojen tulosten yhteenveto on esitetty liitteessä 2. Linjalaskennoissa havaittiin yhteensä 57 lajia ja tutkimussaran parihavaintoja saatiin yhteensä 906. Havaituista lajeista ns. maalintulajeja oli 53, minkä lisäksi laskennoissa havaittiin kaksi vesilintulajia ja kaksi lokkilintulajia. Laskentojen parimäärähavaintojen ja lajikohtaisten kuuluvuuskertoimien (Väisänen ym. 1998) avulla hankealueen keskimääräiseksi linnustotiheydeksi saatiin 162 paria/km 2. Linjalaskentojen kattamaksi alueeksi voidaan katsoa noin 21 km 2. Laskentatulosten perusteella Luonnontieteellisen keskusmuseon kuuluvuuskertoimia käyttäen maalintuja pesii tämän kokoisella alueella 3417 paria. Linjalaskentojen tulosten perusteella hankealueen linnuston kokonaistiheys vastaa hyvin linnuston keskimääräistä tiheyttä maantieteellisesti ajatellen. Pohjois-Pohjanmaan rannikkovyöhykkeellä saadaan yleensä maalinnuston tiheydeksi linjalaskennoilla paria/km 2 (Väisänen ym. 1998). Tulosten perusteella hankealueen yleisimmät linnut ovat ns. metsien yleislinnuista (Väisänen ym. 1998) peippo, pajulintu, metsäkirvinen, harmaasieppo ja talitiainen. Havumetsälinnuista selvitysalueen runsaslukuisimmat lajit ovat punarinta, vihervarpunen ja laulurastas, ja suhteellisen runsaasti tavattiin mm. metsävikloja, tiltaltteja ja töyhtötiaisia. Metsien yleislinnut ja havumetsälinnut muodostavatkin selvitysalueen lajistosta valtaosan. Lehtimetsiä suosivista lajeista laskennoissa havaittiin runsaimmin lehtokerttuja ja mustarastaita, mutta niitäkin vain muutaman parin voimin. Selvitysalueen harvalukuisia lehtimetsälintuja ovat sirittäjä, mustapääkerttu ja peukaloinen. Vanhaa metsää suosivasta lajistosta laskennoissa havaittiin metso, palokärki, pohjantikka, kulorastas ja puukiipijä. Kustakin lajista saatiin kuitenkin vain yksi havainto. Selvitysalueen hakkuu- ja taimikkoalueilla tavattiin enimmäkseen metsäkirvisiä ja keltasirkkuja, mutta lajistoon kuuluvat myös herne- ja pensaskerttu sekä isolepinkäinen. Hankealueen soista johtuen myös suolinnustoa havaittiin laskennoissa runsaasti. Niistä runsaslukuisimmat lajit ovat varpuslintujen osalta niittykirvinen ja keltavästäräkki, joiden kannat ovat melko vahvoja sekä Valkeisnevalla että Kursunnevalla. Myös monet kahlaajat viihtyvät näillä soilla, ja laskentoihin saatiin melko runsaasti havaintoja niin lirosta, pikkukuovista, valkoviklosta ja kapustarinnasta kuin töyhtöhyypästäkin. Kahlaajista liro ja pikkukuovi ovat runsaslukuisimmat lajit. Linjalaskenta-aineistojen perusteella hankealueen linnusto voidaan luokitella alueellisesti keskimääräiseksi. Alueen metsien linnusto on melko monipuolinen sisältäen kuitenkin lähinnä tavanomaista havu- ja sekametsien linnustoa. Hankealueen suoelinympäristöissä esiintyy myös alueellisesti melko tavanomainen linnusto, joskin lajien parimääriä voidaan pitää melko korkeina. Suojelullisesti erityisen arvokkaita lajiesiintymiä tai alueita ei linjalaskennoissa tullut esille TUULIVOIMALAPAIKKOJEN PISTELASKENNAT 4.1 Menetelmät Pesimälinnuston pistelaskennat suoritettiin linnuston seurannan ohjeita soveltaen (Koskimies 1994) suunnitelluilla tuulivoimalapaikoilla ja Laskennat tehtiin tuolloin voimassa olleiden tuulivoimaloiden sijoituspaikkasuunnitelmien mukaan. Menetelmäksi valittiin laajalla alueella hajallaan olevien kohteiden vuoksi kahden käyntikerran pistelaskenta. Tuulivoimaloiden sijoituspaikoista jätettiin laskennan ulkopuolelle luonnontilaltaan erittäin voimakkaasti muutetut elinympäristöt, käytännössä esim. hakkuut ja pienet taimikot. Näin laskentapisteiksi valittiin 20

11 tuolloisen rakentamissuunnitelman mukaista voimalan rakennuspaikkaa. Jokaiselta laskentapisteeltä suoritettiin pistelaskenta, jolla kartoitettiin pisteen ympäriltä sadan metrin säteen muodostaman kehän sisäpuolella oleva linnusto. Näin yksittäisen kartoitusalan pinta-alaksi muodostui noin kolme hehtaaria ja kaikkien kohteiden yhteispinta-alaksi noin 60 hehtaaria. Jokaisella kohteella viivyttiin viisitoista minuuttia. Laskenta toistettiin kahteen kertaan kullakin laskentapisteellä. Kesäkuun 2014 sääolosuhteet olivat kuitenkin erittäin oikullisia ja etenkin kuun puolenvälin aikoihin oli erittäin kylmiä jaksoja. Tämän johdosta kesäkuun lopussa suoritettu laskenta ei enää antanut kovin hyvää kuvaa laskentapisteiden linnustosta. Käytännössä tulokset siis perustuvat pitkälti ensimmäisen laskentakerran tuloksiin. Lopullinen tuulivoimaloiden rakennussuunnitelma poikkeaa merkittävästi siitä suunnitelmasta, jonka perusteella pistelaskennat tehtiin. Laskennoista ei näin ollen saada oikeanlaista juuri rakennuspaikkaan sidottua linnustotietoa. Laskennat antavat kuitenkin hyvän kuvan keskimääräisestä tuulivoimalan rakennuspaikan linnustosta hankealueella. Tulokset käsitellään seuraavassa elinympäristöihin perustuvan tarkastelun pohjalta. Vaikka tulokset on muodostettu käytännössä yhden laskentakerran perusteella, antavat ne silti hyvän kuvan keskimääräisen rakennuspaikan linnustosta. 4.2 Tulokset Pistelaskentojen elinympäristökohtaiset tulokset on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 4-1). Eri elinympäristöistä runsaimmin laskentapisteillä esiintyi rämeitä (7 kpl), jotka enimmäkseen olivat ojitettuja ja jo runsaan puuston omaavia. Seuraavaksi eniten oli männiköitä (6 kpl) ja sekametsiä (4 kpl). Sen sijaan kuusikoiden ja taimikoiden edustavuus laskentapisteittäin tarkasteltuna oli heikko, ja niiden osalta aineisto on pieni. Elinympäristöt edustavat kuitenkin kohtuullisen hyvin hankealueella vallitsevia elinympäristöjä. Pistelaskennoissa tavattiin yhteensä 30 lajia. Lajisto oli selvitysalueelle tyypillistä. Runsaslukuisimmat lajit olivat Suomen metsäelinympäristöjen runsaslukuisimmat linnut pajulintu ja peippo sekä muut hankealueen metsien peruslajit. Mielenkiintoisimpina havaituista lajeista voidaan pitää riekkoa ja niittykirvistä. Tulosten mukaan keskimääräisen rakennuspaikan ympäristössä noin 100 metrin säteellä pesii paria lintuja. Elinympäristöistä selkeästi runsain linnusto oli kuusikoissa, mutta otanta tämän suhteen on pieni. Muissa elinympäristöissä linnuston määrä oli selkeästi pienempi. On huomattava, että pääsääntöisesti elinympäristöissä havaittujen lajien määrää nostaa suoraan suoritettujen pistelaskentojen määrän lisääntyminen. Useampi laskenta antaa useammalle lajille mahdollisuuden tulla mukaan laskentatuloksiin. Kokonaisuutena linnuston lajikoostumus pistelaskentojen perusteella on hyvin pitkälti linjalaskentojen tulosten mukaista. Laskennallinen tiheys (paria/km²) muodostuisi pistelaskentojen tulosten perusteella selkeästi korkeammaksi (393 paria/km²) kuin mitä linjalaskentojen perusteella on tiheydeksi saatu (162 paria/km²). Tuloksia ei kuitenkaan voi suoraan verrata toisiinsa, sillä pistelaskennan tuloksia kasvattaa merkittävästi laskentapisteellä vietetty pitempi aika (15 min). Lisäksi pistelaskennassa on jätetty pois linnustollisesti heikot kohteet (hakkuut yms.). Taulukko 4-1. Mastokankaan hankealueen pistelaskentojen tulokset elinympäristöittäin. Elinympäristö Kuusikko Männikkö Sekametsä Taimikko Räme Laskentapisteitä Riekko 0,3 Metsäviklo 0,2 0,1 8

12 Käki 0,5 Sepelkyyhky 1 0,1 Käpytikka 0,1 Niittykirvinen 0,1 Metsäkirvinen 1 0,8 0,75 1,0 0,9 Punarinta 0,2 1,0 0,5 0,3 Leppälintu 0,3 0,5 0,3 Punakylkirastas 0,2 0,3 Laulurastas 0,5 0,3 Kulorastas 1 0,2 Tiltaltti 1 0,2 Pajulintu 2 4,0 3,3 3,0 2,7 Hippiäinen 1 0,2 1,0 0,5 0,3 Lehtokerttu 1 0,2 0,25 Hernekerttu 0,25 0,1 Kirjosieppo 0,2 0,3 Harmaasieppo 2 0,3 0,5 Sinitiainen 0,1 Töyhtötiainen 0,1 Talitiainen 1 0,3 1,5 0,7 Hömötiainen 0,25 Peippo 4 2,7 2,5 2,5 2,4 Järripeippo 0,25 0,4 Vihervarpunen 1 0,3 0,25 0,5 0,6 Pikkukäpylintu 0,1 Punatulkku 0,5 Keltasirkku 0,5 Keskimäärin paria/3 ha KANALINTUJEN SOIDINPAIKKAKARTOITUKSET 5.1 Yleistä Suomessa esiintyy säännöllisesti pesivänä viisi metsäkanalintulajia (Taulukko 5-1). Niistä kiiruna esiintyy vain Ylä-Lapin tuntureiden lakialueilla, mutta muut metsäkanalintulajit pesivät verraten yleisinä valtaosassa Suomea. Metsäkanalinnut ovat alkuperäisen Suomen luonnon eli metsien, soiden ja tuntureiden lajeja, mutta varsinkin teeri on oppinut hyödyntämään ihmisen aikaansaamista elinympäristöistä peltoja syys- ja talviaikana ruokailuun ja keväällä soidinpaikkoina. Asuttuja alueita metsäkanalinnut karttavat. Kaikki metsäkanalintulajit ovat luokiteltavissa paikkalinnuiksi eli ne elävät pääasiassa samalla seudulla ympäri vuoden. Metsäkanalinnut ovat metsästyksen kannalta tärkeitä lajeja. Lajiryhmälle on tyypillistä melko suuret kannan vaihtelut. Kantojen vaihtelua seurataan tarkimmin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen organisoimilla ja vapaaehtoisten metsästäjien toteuttamilla valtakunnallisilla

13 riistakolmiolaskennoilla. Riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen kannat olivat vuonna 2012 korkealla tasolla. Suotuisa kehitys jatkui myös vuonna Hyvään pesimämenestykseen vaikuttivat kahden peräkkäisen kesän pesinnälle suotuisat sääolosuhteet ja pienpetojen vähäinen määrä. Myös edellinen talvi oli kanalinnuille suotuisa eli kylmä ja runsasluminen. Vuoden 2013 aineistojen perusteella metsolla, teerellä ja pyyllä kannat kehittyvät suotuisaan suuntaan. Riekonkin kohdalla pitkään jatkunut alamäki on hiljalleen kääntymässä nousuun, mutta lajin tilanne on silti edelleen melko huolestuttava. (Helle ym. 2013) Kokonaisuutena viimeisten vuosikymmenten aikana metsäkanalinnut ovat vähentyneet. Eniten ovat vähentyneet metso ja riekko ja molempien lajien kohdalla etenkin eteläiset kannat. Vuoden 2010 valtakunnallisessa uhanalaistarkastelussa teeri, metso ja riekko luokiteltiin silmälläpidettäviksi. Lintudirektiivin liitteen I lajeja kanalinnuista ovat pyy, teeri ja metso. Taulukko 5-1. Metsäkanalintujen pesimäkannat Suomessa (Valkama ym ja Väisänen ym. 1998). Teeret ja metsot eivät todellisuudessa pariudu, joten kyse on niillä vain laskennallisesta yksiköstä. Laji Pesimäkanta (paria) Pyy Tetrastes bonasia (>) Riekko Lagopus lagopus Kiiruna Lagopus muta Teeri Tetrao tetrix Metso Tetrao urogallus Keväällä metsot ja teeret kerääntyvät ryhmäsoitimiin, joiden yhteydessä parittelut tapahtuvat. Soidin- ja parittelutapahtumien jälkeen koiraiden ja naaraiden tiet eroavat ja vain naaraat hautovat munat ja huolehtivat poikasista, eikä varsinaisia pareja muodostu. Soidinpaikat ovat yleensä pysyviä, mutta myös uusia soidinpaikkoja syntyy ja vanhoja häviää alueen muuttumisen, esimerkiksi metsän käsittelyn, seurauksena (Valkeajärvi ym. 2007). Vanhat teeri- ja metsokoiraat ovat kuitenkin hyvin uskollisia kerran valitsemilleen soidinpaikoille. Riekot ja pyyt eivät muodosta ryhmäsoitimia, vaan koiraat soivat omilla reviireillään. Lajit elävätkin pareittain tai poikueryhminä elinympäristössään ympäri vuoden. Metsojen soidinpaikat sijaitsevat yleensä yhtenäisillä metsäalueilla. Laji suosii soidinalueellaan vanhaa metsää, mutta soidinpaikkoja on myös nuorissa kasvatusmetsissä (Valkeajärvi ym. 2007). Tyypillisesti yhden metsokukon soidinreviirin pinta-ala on noin 2 3 hehtaaria ja koko soidinalueen noin 300 hehtaaria (Virtanen 2006). Metson soidinalueen rajauksena voidaan käyttää varsinaista noin 25 hehtaarin soidinreviiriä ja sitä ympäröivää metsokukkojen päiväreviiriä, joka on laajuudeltaan noin kilometrin soidinkeskuksen ympärillä (Lamberg ym. 2003). Teeri puolestaan vaatii soidinpaikakseen laajan avoimen alueen, kuten avosuon, järven jään, rantaniityn, peltoaukean tai hakkuuaukean. Soitimella teerikoiraat kerääntyvät tiiviiksi ryhmäksi, jossa kullakin on puolesta aarista aariin kokoisia reviirejä ja valtakukkojen reviirit ovat ryhmän keskellä (Virtanen 2006). Riekot suosivat lähinnä rämeitä ja avointen soiden laitamia. Pyyn elinympäristöä ovat kuusikot ja tiheät sekametsät. 5.2 Menetelmät Kanalintujen soidinpaikkojen kartoitukset tapahtuivat kuuntelemalla niiden soidinääntelyitä ja metson osalta myös etsimällä soitimesta kertovia jälkiä. Soidinalueita voidaankin paikantaa myös erilaisten jälkien perusteella, mm. metsokoiraiden lumelle syntyvistä siipien laahausjäljistä. Lisäksi kartoitusten aikaan kirjattiin ylös kaikki havainnot riekkoreviireistä ja teerien soitimista, mutta niitä

14 ei aktiivisesti etsitty. Kartoitusta tehtiin keväällä 2012 kahtena kertana 7.5. ja ja uudemman kerran vuoden 2014 keväällä 23. ja Lisäksi tietämystä kanalinnuista on karttunut muiden alueella suoritettujen linnustotöiden yhteydessä vuosina Etenkin teeren ja riekon osalta enin osa soidinhavainnoista saatiin muiden linnustotöiden yhteydessä. Metson soidinpaikkojen luotettava selvittäminen on varsin työlästä lähinnä soidinäänen heikosta kuuluvuudesta johtuen. Ihanteellisissa oloissa soivan ukkometson äänen voi kuulla noin 300 metriin saakka, mutta usein kuuluvuus on vain noin 100 metriä (Virtanen 2006). Teerien soidinpulina sen sijaan on voimakas ja kantaa moninkertaisesti kauemmas. Metson soitimen kartoitusta vaikeuttaa myös se, että vuorokauden sisällä metson aktiivinen soidinvaihe on yleensä lyhyt, vain auringonnousun aika, kun taas teerellä soidin jatkuu usein aktiivisena pitkälle aamupäivään. Lisäksi metso on verrattain arka ja soidin keskeytyy herkästi esim. hiihtämisen aiheuttamien äänien vuoksi. 5.3 Tulokset Kanalintukartoitusten yhteydessä löydettiin runsaasti teeren soidinpaikkoja sekä saatiin lukuisia havaintoja reviireillä oleskelevista riekoista. Lisäksi löydettiin kaksi metson soidinpaikkaa. Metson ja teeren osalta soidinpaikkojen sijaintitieto on rajattu vain viranomaiskäyttöön Metso Mastokankaan hankealueella elää jonkin verran metsoja. Laji havaittiin vain yhden kerran linjalaskentojen aikana ja suoritetuissa soidinpaikkakartoituksissa löydettiin kaksi aktiivista soidinpaikkaa. Toinen soidinpaikka sijaitsee selvitysalueen itäosissa lähellä hankealueen rajaa ja toinen keskellä hankealuetta. Löydetyt soitimet olivat kooltaan pieniä, sillä toisessa havaittiin vain yksi soiva metsokukko ja toisessa kukkoja oli kaksi. Kartta soidinpaikkojen sijainnista on esitetty liitteessä 4, ja se on tarkoitettu ainoastaan viranomaiskäyttöön. Hankealueen metson soidinpaikkojen kartoitus suoritettiin valitsemalla ennakkoon maastotarkastettavat kohteet alueen paikallistuntemuksen ja ilmavalokuvien perusteella. Käytännössä lähes kaikki soidinpaikoiksi soveltuvat kohteet hankealueelta tarkistettiin maastossa metsojen soidinaikaan. Keskimääräisenä metsojen soidinpaikkojen välisenä etäisyytenä metsojen asuttamalla seudulla voidaan pitää noin kahta kilometriä (Lamberg ym. 2003). Kun lisäksi otetaan huomioon asutuksen ja muun ihmisperäisen toiminnan aiheuttamat häiriöalueet, voidaan olettaa, että hankealueella ei ole muita soidinkeskuksia Teeri Teeri on yleinen pesimälintu alueella. Laji on soidinpaikkavalinnassaan melko väljä, ja lähes mikä tahansa rauhaisampi, avoin ja laakea paikka soveltuu teeren soidintantereeksi. Niinpä vuosien aikana hankealueelta tai sen välittömästä läheisyydestä löydettiin yhteensä 15 teeren soidinpaikkaa. Selvitysalueen merkittävimmät soidinpaikat sijaitsevat alueen nevoilla. Suurimmalla soitimella laskettiin yhteensä 35 kukkoa ja 40 kanaa. Muilta soidinpaikoilta tavattiin pienempiä soidinryhmiä kukkojen määrän vaihdellessa 4 16 yksilön välillä. Kaiken kaikkiaan hankealueella tai sen läheisyydessä oleville soidinpaikoille voi arvioida yhteensä teerikukon soidinkannan. Kartta soidinpaikkojen sijainnista on esitetty liitteessä 4, ja se on tarkoitettu ainoastaan viranomaiskäyttöön. Teerien soidinpaikat ovat hankealueen avoimilla soilla, järvien jäällä ja osin hakkuilla. Joidenkin soidinpaikkojen sijaintiin liittyy epävarmuuksia (sijainti määritetty ääntelyn perusteella). Osa soidinpaikoista sijaitsee selkeästi suunniteltujen tuulivoimaloiden vaikutuspiirissä. Teerikanat hakeutuvat metsiin pesimään eri puolille aluetta, jolloin niitä voi olla myös voimaloiden vaikutusalueella. 11

15 5.3.3 Riekko 12 Kuva 5-1. Riekkojen havaitut reviirit selvitysalueella. Tehtyjen maastoselvitysten aikaan löydettiin yhteensä 18 riekkoreviiriä (Kuva 5-1). Reviiriksi on tässä tapauksessa tulkittu kaikki löytöpaikat, joissa joko havaittiin soidinlaulua esittävä koiras tai saatiin näköhavainto parista. Osasta lähekkäin sijoittuvia havaintoja on vaikea tulkita, onko paikalla yksi vai kaksi reviiriä. Lisäksi kartalla on esitetty kaikkien selvitysvuosien reviirihavainnot, joten vuosittain alueella on todennäköisesti hieman vähemmän reviirejä. Riekko on tavanomainen pesimälintu alueella. Laji suosii soita ja etenkin soiden rämeisiä reunaalueita sekä puhtaita rämeitä. Suunniteltujen tuulivoimaloiden alueelle sijoittuu suurin osa alueen riekkoreviireistä. Reviirien paikat todennäköisesti kuitenkin vaihtelevat hyvin suuresti vuosittain. 6. PÖLLÖREVIIRIEN KARTOITUKSET 6.1 Yleistä Suomessa esiintyy säännöllisesti pesivänä yhdeksän pöllölajia (Taulukko 6-1). Satunnainen on lisäksi tunturipöllö, joita esiintyy pesivänä lähinnä tunturisopulien massavuosina Ylä-Lapin tuntureilla. Pöllöjen esiintyminen vaihtelee vuosien välillä suuresti kaikkialla Suomessa ja on riippuvainen kullakin alueella vallitsevasta myyrätilanteesta. Keskimäärin monipuolisimmin pöllöjä esiintyy

16 Suomen keskiosissa, jonne sekä eteläisten että pohjoisten lajien levinneisyydet yltävät. Raahen seudulla ainoastaan lehtopöllö on harvinainen, mutta muita lajeja tavataan varsin yleisesti pesivänä. Taulukko 6-1. Pöllöjen pesimäkannat Suomessa (Valkama ym ja Väisänen ym. 1998). Laji Huuhkaja Bubo bubo 1200 Tunturipöllö Bubo scandiacus Pesimäkanta (Paria) Hiiripöllö Surnia ulula Varpuspöllö Glaucidium passerinum 5800 Lehtopöllö Strix aluco 1300 Viirupöllö Strix uralensis 3000 Lapinpöllö Strix nebulosa Sarvipöllö Asio otus Suopöllö Asio flammea Helmipöllö Aegolius funereus Pöllöjen pesimäpaikkavaatimukset vaihtelevat sekä pesäpaikan että elinympäristön suhteen. Yhteistä lajeille kuitenkin on, että ne eivät varsinaisesti rakenna pesää, joskin kaivavat pesäalustaansa kuopan munia varten. Lajeista huuhkaja, tunturipöllö ja suopöllö pesivät lähes aina maassa. Muut lajit pesivät lähinnä puissa ja ne voidaan edelleen jakaa kolo- ja avopesissä pesiviin. Koloissa pesijöitä ovat lehtopöllö, varpuspöllö ja helmipöllö. Avonaisissa pesissä pesivät lapinpöllö ja sarvipöllö. Hiiripöllö ja viirupöllö voivat pesiä sekä kolo- että avopesissä. Luontaisesti kolopesijöille tyypillisiä pesimäpaikkoja ovat tikkojen kolot ja suurten lahopuiden onkalot. Avopesijöille niitä vastaavasti ovat haukkojen ja varislintujen rakentamat risupesät sekä kookkaat, puolittain lahonneet ja katkenneet savupiippumaiset pökkelöt. Tehometsätalous on vähentänyt merkittävästi puissa pesivien pöllöjen luontaisia pesimäpaikkoja. Toisaalta ihminen on luonut pöllöille uusia pesimäpaikkoja rakentamalla pönttöjä, tekopesiä ja muita rakennelmia, joita pöllöt pesimiseen laajasti hyödyntävät. Yleisimmistä lajeista suopöllö on elinympäristövaatimuksiltaan kaikenlaisten avomaiden laji. Hiiripöllö suosii puolittain avoimia maastoja esiintyen enimmäkseen hakkuuaukoilla ja soiden reunamilla. Sarvipöllö saalistaa lähes yksinomaan pelloilla ja niityillä, mutta pesii kuitenkin metsässä saalistusmaan vieressä. Muut pöllöt ovat metsien lajeja, joskin nekin voivat saalistella avoimessa maastossa. Vanhoja metsiä suosivat helmipöllö, varpuspöllö, viirupöllö ja lapinpöllö. Huuhkaja pesii yleensä louhikkoisilla mäenrinteillä. Rikkonaisessa ympäristössä, jossa vuorottelevat vanhat metsät, peltoaukeat ja suot, pöllötiheydet ovat yleensä suurimmillaan. Kaikkien pöllöjen esiintymisen runsaus seuraa voimakkaasti myyräkantojen vaihtelua, sillä ne käyttävät ravintonaan pääasiassa myyriä ja muita pikkunisäkkäitä (Saurola ym. 1995). Fennoskandian pohjoisosissa myyräkannat vaihtelevat usein syklissä, jossa heikkoa vuotta seuraa yleensä kahdesta neljään kannan kasvun vuotta, kunnes myyrien tiheys saavuttaa huippupisteensä ja romahtaa sen jälkeen nopeasti. Myyräkantojen ollessa alhaisia pöllöjä on vähän, jotka nekin silloin luopuvat usein pesinnästä. Vastaavasti kun myyriä on paljon, pöllöt esiintyvät runsaslukuisina ja tuottavat suuria poikasmääriä paria kohden. Tiukimmin myyräkannoista esiintymisessään riippuvat pöllölajit ovat lapinpöllö, hiiripöllö, helmipöllö sekä sarvi- ja suopöllö. Osa pöllölajeista vaeltaa vaihtaen pesimäpaikkaa kulloistenkin myyräesiintymien perässä. Vaeltavia pöllöjä ovat tunturi-, lapin-, helmi-, hiiri-, suo- ja sarvipöllö. Sen sijaan huuhkaja, lehto-, viiru- ja

17 varpuspöllö sekä helmipöllöistä vanhat koiraat pysyttelevät useimmiten valtaamillaan reviireillä vuodesta toiseen, mutta jättävät heikomman ravintotilanteen vallitessa yleensä pesimättä. Vaelluspöllöjenkin on havaittu usein palaavan samoille paikoille uudestaan välivuosien jälkeen (Saurola ym. 1995). Suo- ja sarvipöllö ovat lisäksi muuttolintuja, jotka muuttavat talveksi pois Suomesta. Monet pöllölajit ovat pohjoisen taigametsävyöhykkeen alkuperäislajeja, jotka puuttuvat tai ovat selvästi harvalukuisempia valtaosassa Eurooppaa. Siksi niiden suojelussa Euroopan mittakaavassa Suomella on suuri vastuu. EU:n lintudirektiivin liitteessä I on mainittu peräti kahdeksan Suomessa esiintyvää pöllölajia. Valtakunnallisessa uhanalaisuustarkastelussa tunturipöllö on vähälukuisuutensa vuoksi luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Lisäksi silmälläpidettäviksi on luokiteltu huuhkaja ja helmipöllö (Rassi ym. 2010). 6.2 Menetelmät Pöllöjen kartoituksiin käytettiin yökuuntelumenetelmää (ns. point stop method, Anon. 1977, Lundberg 1978 ja Korpimäki 1980, Korpimäen 1984 mukaan). Työn tavoitteena oli havaita kaikki selvitysalueella olevat pöllöreviirit. Eri pöllölajien soidinääntelyn kuuluvuusmatkat vaihtelevat, ja lisäksi äänen kantavuuteen vaikuttavat sääolosuhteet ja kuuntelijan ja pöllön välisen maaston peitteisyys. Kantavin ääni on huuhkajalla, jonka soidinhuudon voi kuulla ihanteellisissa olosuhteissa jopa 10 kilometrin päähän. Helmipöllön soidinäänen kantomatka hyvissä olosuhteissa on noin 3 kilometriä. Pöllöjen soidinäänistä heikoimmin kantanevat varpuspöllön ja lapinpöllön soidinäänet. Kirjallisuudessa on esitetty lapinpöllön soidinhuutelun kuuluvan vain satojen metrien päähän (Saurola ym. 1995). Toisaalta on kokemuksia, että myös lapinpöllön soidinääni on kuulunut yli kahden kilometrin etäisyydelle. Kokemuksien mukaan harjaantunut pöllökuuntelija tavoittaa tyynessä säässä muuten hiljaisessa ympäristössä pöllön soidinääntelyn lähes aina vähintään kilometrin päähän. 6.3 Tulokset Mastokankaan hankealueen pöllölajisto on kartoitettu sekä vuonna 2012 että Pesimäkausi 2012 oli Raahen seudulla pöllöille heikko. Syy tähän oli myyräkannan voimakas romahtaminen edeltäneen talven aikana (Metsäntutkimuslaitos 2012). Siten odotukset pöllökartoitusten suhteen olivat jo lähtökohtaisesti heikot. Pöllöreviirejä kartoitettiin maaliskuun puolivälissä (14.3.), mutta tuolloin ei alueelta saatu yhtään pöllöhavaintoa. Pöllökartoitusta yritettiin uudelleen myöhemmin keväällä 7.5. ja toivoen, että kevään edistyminen olisi saanut pöllöt aktivoitumaan pesimisen suhteen. Havaintoja ei kuitenkaan saatu. Uudemman kerran pöllöreviirejä kartoitettiin keväällä 2014 ravintotilanteen ollessa oleellisesti parempi ainakin syystalven osalta (Metsäntutkimuslaitos 2013). Kevättalvella olikin vielä ilmeisen hyvät ravintovarat, sillä ainakin Raahen Siikajoen alueella pöllöjä havaittiin kohtuullisissa määrin (T. Väyrynen, omat havainnot). 14

18 15 Kuva 6-1. Pöllöjen havaintopaikat selvitysalueella ja sen tuntumassa keväällä Mastokankaan hankealueelta tai sen tuntumasta löydettiin keväällä 2014 yhteensä 6 7 pöllöreviiriä (Kuva 6-1). Lajeista runsain oli helmipöllö, ja sen reviirejä löydettiin 3 tai 4. Hankealueen tuntumassa olevan Latvalammen itä- ja eteläpuolella tavattiin kahdesta paikasta soiva koiras, mutta näistä ei kuitenkaan saatu yhtäaikaishavaintoa, joten ei ole varmuutta, koskivatko havainnot samaa yksilöä. Tämän lisäksi hankealueella oli helmipöllöreviiri myös Kursunjärven rantametsässä. Selvityskäyntien yhteydessä tavattiin myös lapinpöllöjä kahdella reviirillä Ojalanperällä hankealueen pohjoispuolella. Lapinpöllöt olivat samanaikaisesti reviireillään äänessä, joten kyseessä oli myös todella kaksi erillistä reviiriä. Sarvipöllöreviiri oli puolestaan hankealueen eteläpuolella Eskolankasken alueella. (Kuva 6-1) Aikaisemmin tehtyjen muiden linnustoselvitystöiden yhteydessä tehtiin kaksi pöllöhavaintoa; toinen on pesimäkaudelta 2011, jolloin linjalaskennassa tavattiin hiiripöllö pesivänä, ja toinen toukokuulta 2012, jolloin hankealueella sijaitsevalla hakkuulla havaittiin suopöllö. Lisäksi kesällä 2014 Valkeisnevalla tavattiin myös suopöllö. Näin ollen selvityksessä tavattiin yhteensä 5 pöllölajia.

19 7. PÄIVÄPETOLINTUJEN REVIIRIT JA RUOKAILULENNOT 7.1 Yleistä Suomessa esiintyy melko monipuolinen päiväpetolintulajisto. Maassamme säännöllisesti tavattavaan ja pesivään lajistoon kuuluu 20 päiväpetolintulajia (Valkama ym. 2011), joista tosin muutaman pesimäkannat ovat erittäin pieniä. Lajit voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: varsinaiset päiväpetolinnut (kotkat, sääksi ja haukat) sekä jalohaukat. Yhteistä niille on, että ne ovat päiväaktiivisia lajeja ja saalistavat ravinnokseen toisia eläimiä (nisäkkäät, linnut, kalat ja jopa hyönteiset). Raahen seutu on päiväpetolintulajiston suhteen melko keskimääräistä aluetta. Päiväpetolintujen yleistä esiintymistä voidaan tarkastella tuoreimman valtakunnallisen Lintuatlaksen tulosten perusteella. Lintuatlaksessa lintulajien esiintymistieto kerättiin harrastajavoimin 10x10 km ruuduista vuosina Taulukko 7-1. Hankealueen läheisyydessä pesivänä tavatut päiväpetolintulajit Lintuatlaksen mukaan (Valkama ym. 2011). Laji Ruutuja* Pesimisvarmuudet** (paria)*** Pesimäkanta Uhanalaisuus Mehiläishaukka 6 T:1, M: VU Ruskosuohaukka 2 V: Sinisuohaukka 9 V:5, T:2, T: VU Kanahaukka 8 V:3, T:2, M: Varpushaukka 9 V:8, T: Hiirihaukka 6 V:2, T:2, M: VU Piekana 4 T:2, M: Sääksi 2 M: NT Tuulihaukka 8 V:5, T: Ampuhaukka 8 V:2, T:4, M: Nuolihaukka 3 T:1, M: lisäksi kaksi uhanalaista lajia Selitteet: *Niiden atlasruutujen lukumäärä, joissa laji on tavattu pesivänä, otos 9 tutkimusruutua ** Lajikohtaiset pesimisvarmuusluokat tapaamisruuduittain: V = varma, T = todennäköinen, M = mahdollinen *** Lajien pesimäkannat Suomessa Valkaman (2011) mukaan Suunniteltu tuulivoimapuistoalue kuuluu kokonaisuudessaan tutkimusruudulle 716:339 (Vihanti, Möykkyperä). Lintuatlaksen mukaan hankealueen läheisyydessä on tavattu pesivänä tai pesintään viittaavasti 11 päiväpetolintulajia (Taulukko 7-1). Taulukossa mukana ovat kaikki lajit, jotka on ilmoitettu hankealueen varsinaisesta atlasruudusta ja kaikista sen naapuriruuduista (yhteensä 9 kpl tutkimusruutuja). Näin ollen tarkastelualueen laajuutena on 30x30 kilometrin kokoinen alue, jonka keskelle hankealue sijoittuu. Ilmoitettujen lajien lisäksi alueella pesii kaksi uhanalaista lajia. (Valkama ym. 2011) Päiväpetolintujen lajikirjon ollessa melko laaja myös niiden elinympäristövaatimukset vaihtelevat. Yleisesti ottaen lajit pääsääntöisesti elävät puoliavoimissa metsä- ja suoelinympäristöissä ja myös kulttuuriseutujen rikkonaisissa elinympäristöissä. Lajeilla on yleensä laajat reviirit, jolloin elinpiiriin mahtuu laaja kirjo elinympäristöjä. Lajeista kana- ja varpushaukka ovat selkeimmin metsissä eläviä 16

20 lajeja. Muista lajeista useimpien pesiminen tapahtuu metsien kätköissä ja ravinnonhankinta-alueet ovat avoimempia. Suohaukat ja jalohaukat ovat selkeimmin avointen elinympäristöjen lajeja myös pesimisen suhteen. 7.2 Menetelmät Päiväpetolintujen esiintymistä hankealueella kartoitettiin seuraamalla lajien liikkumista sekä keväällä ja alkukesästä (lähinnä soidinlennot, reviirien sijainnit) että loppukesällä (lajien ruokailulentojen suuntautumiset). Selvityksen tarkoituksena oli saada selville hankealueella ja sen lähiympäristössä mahdollisesti pesivien päiväpetolintujen reviirit. Selvitys tapahtui hyviltä näkymäpaikoilta havainnoiden ja käyttäen apuna kiikaria ja kaukoputkea. Tarkoituksena oli havaita alueella liikkuvat päiväpetolinnut ja niiden käyttäytymistä seuraamalla saada selville mahdollinen pesiminen alueella ja pesäpaikan karkea sijainti. Mikäli pesintä alueella olisi käynnissä, sen oletettiin varmistuvan aikuisten lintujen saalistuslennoista tai muusta reviirikäyttäytymisestä tai maastopoikasista. Selvityksessä käytettiin havainnointipaikkoina hankealueella olevia hyvän näkyvyyden tarjoavia kohteita, kuten avosoita, hakkuuaukeita sekä järvien rantoja. Päiväpetolintujen suhteen maastotöitä tehtiin kahdessa vaiheessa. Loppukesällä 2011 lajien ruokailulentojen ja muun liikkumisen suuntautumista seurattiin kahtena päivänä, ja 1.8. Kevätkaudella 2012 seurantaa suoritettiin tiiviimmin touko-kesäkuussa yhteensä neljänä päivänä, 21.5., 23.5., 6.6. ja Päiväpetolintutarkkailuihin käytettiin siis yhteensä 6 maastotyöpäivää. Näiden lisäksi havaintoja petolintujen liikkumisesta hankealueella saatiin myös muiden maastotöiden yhteydessä, erityisesti kevään 2012 muutontarkkailujen aikaan. 7.3 Tulokset Suoritettujen päiväpetolintutarkkailujen aikana havaittiin yhteensä 9 päiväpetolintulajia, jotka käyttivät hankealuetta joko pesimiseen tai ravinnonetsintäalueinaan. Lajeista mehiläishaukan, sinisuohaukan, varpushaukan, kanahaukan ja tuulihaukan voi havaintojen perusteella tulkita pesivän hankealueella tai sen läheisyydessä. Ravinnonhankintaan em. lajien lisäksi hankealuetta havaittiin käyttävän kalasääsken sekä ampu-, nuoli- ja muuttohaukan. Näiden lisäksi merikotka ja piekana havaittiin kaukana kiertelevinä yksilöinä tarkkailujen aikaan. Pesivien petolintujen havaintojen perusteella tulkittujen reviirien suuntaa-antava sijoittuminen hankealueelle tai sen läheisyyteen on esitetty seuraavissa kuvissa (Kuva 7-1, Kuva 7-2, Kuva 7-3). On kuitenkin huomioitava, että ilman pesäpaikan tarkan sijainnin tietämystä, esitettyjen reviirien sijainneissa on melko suurta epävarmuutta. Reviirien sijainnit on muodostettu niille alueille, joilla ne havaintojen tulkinnan perusteella mahdollisesti ovat. Mehiläishaukka Mehiläishaukka on runsaimpia päiväpetolintuja hankealueella. Tarkkailujen perusteella hankealueen sisällä on yksi lajin reviiri, ja hankealuetta sivuavat reviirit myös alueen pohjoisreunalla ja eteläkaakkoispuolella (Kuva 7-1). Laji on kesäaikaan helposti nähtävillä alueella, ja soidinlentoa esittävät yksilöt on helppo havaita. Havaittujen soidinlentojen korkeus vaihteli suuresti metrin välillä. Lajin ruokailulentoja ei havaittu. 17

21 18 Tuulikolmio Oy Kuva 7-1. Mehiläishaukan reviirien sijoittuminen hankealueella ja sen tuntumassa. Mehiläishaukan reviiri on verrattain suuri, jopa yli 10 km², ja laji voi hakea ravintoa jopa yli 7 kilometrin etäisyydeltä (Kontkanen & Nevalainen 2002). Lajin yksilöt käyttänevät siis koko hankealuetta ravinnonhakualueenaan, mihin myös viittaavat tehdyt havainnot yksilöiden liikkumisesta. Reviirien tarkoilla sijainneilla ei näin ollen ole erityistä merkitystä. Sinisuohaukka Sinisuohaukan reviiri todettiin vuonna 2012 Valkeisnevan pohjoispuolisella alueella, jossa nähtiin koiraslinnun esittävän soidinlentoa (Kuva 7-2). Lajin ravinnonhakulentoja hankealueella ei havaittu, mutta on ilmeistä, että laji käyttää alueen avoimia elinympäristöjä myös ravinnonhankintaan. Laji hakee tyypillisesti ravintoaan erittäin laajalta alueelta, ja siksi reviirin sijainnin määrittely on haasteellista.

22 19 Kuva 7-2. Sinisuohaukan reviirin sijoittuminen hankealueelle vuonna Lajin esiintyminen vaihtelee hyvin suuresti myyrähuippujen mukaan. Hyvinä ravintovuosina sinisuohaukkojen kannan tiheys voi olla keskimäärin 2 5 paria/100 km², mutta huonoina vuosina laji saattaa puuttua alueelta kokonaan (Väisänen ym. 1998). Pesäpaikkojen ja reviirien sijainnit vaihtelevat niin ikään huomattavasti vuosien välillä. Hankealueen elinympäristöt soveltuvat lajille erinomaisesti, ja laji kuulunee hankealueen vakituiseen pesimälajistoon myyräkatovuosia lukuun ottamatta. Varpushaukka Varpushaukka on mehiläishaukan ohella hankealueen runsaslukuisin päiväpetolintulaji. Alueella voidaan tulkita olevan vähintään neljä reviiriä, jotka sijoittuvat eri puolille aluetta (Kuva 7-3). Lajin yksilöiden havaittiin liikkuvan runsaasti hankealueella. Varpushaukka on paikkauskollinen lintu, ja parit käyttävät samaa pesimämetsikköä vuodesta toiseen. Pari rakentaa uuden pesän vuosittain. Yksilöt eivät välttämättä talvehdi reviirillään, vaan suurin osa kannasta muuttaa talveksi suotuisammille talvehtimisalueille. Raahen seudulla varpushaukan keskimääräinen kannan tiheys on noin 5 paria/100 km² (Väisänen ym. 1998). Mastokankaan hankealueella varpushaukkaa tavataan siihen nähden ehkä hieman normaalia enemmän.

23 20 Kuva 7-3. Varpushaukan reviirien sijoittuminen alueelle. Kanahaukka Kanahaukan reviiri sijaitsee hankealueen länsiosissa. Hankealueelta löydettiin lajin vakituinen pesäpaikka maastotöiden yhteydessä. Lisäksi pohjoisen suunnalla on mahdollisesti toinen reviiri, joka rajautuu hankealueen tuntumaan. Lajin reviirit ovat verrattain laajoja, ja niiden sijainneista ei ole tehty tarkempaa arviota. Todennäköisesti koko hankealue kuuluu sillä pesivän parin reviiriin. Varpushaukan tapaan myös kanahaukasta saatiin runsaasti havaintoja hankealueella, mutta havainnot koskenevat lähinnä hankealueen pesimäreviirin tai -reviirien yksilöitä. Lajiin vielä nykyään kohdistuvan vainon vuoksi lajin tietoja ei esitetä kartalla. Varpushaukan tapaan myös kanahaukka on paikkauskollinen lintu. Kanahaukalla parin yksilöt viihtyvät kuitenkin läpi vuoden pesimäreviirien tuntumassa ja sama pesä on käytössä useita vuosia. Raahen seudulla keskimääräinen kanahaukkakannan tiheys on noin 2 4 paria/100 km². Hankealueen kanahaukkakanta vastaa siis aika hyvin lajin keskimääräistä tiheyttä. Tuulihaukka Tuulkihaukan reviiri löydettiin Kursunjärven liepeiltä, josta lajista saatiin lukuisia havaintoja tarkkailun aikana. Lisäksi toinen reviiri sivuaa hankealuetta sen pohjois-koillisreunalla (Kuva 7-4). Lajin yksilöitä tavattiin usein saalistelemasta hankealueelta, etenkin Kursunnevan tuntumasta ja Valkeisnevan alueelta. Myyriin erikoistuneena lajina tuulihaukan vuosittaisessa esiintymisessä on suuria vaihteluita. Laji suosii monesti kulttuuri- ja viljelysseutuja, mutta elää myös metsä- ja suoalueilla. Myyrähuippujen

24 aikaan lajin kannan tiheys voi olla jopa yli 50 paria/100 km², mutta vastaavasti laji saattaa täysin puuttua pesimälinnustosta. Raahen seudulla keskimääräinen tuulihaukkatiheys on noin 2 paria/100 km². (Väisänen ym. 1998) 21 Kuva 7-4. Tuulihaukkareviirien sijoittuminen hankealueelle vuonna Muut lajit Muista lajeista kalasääski havaittiin kerran saalistamassa Valkeisjärvellä. Lintu poistui alueelta länsiluoteeseen. Muita havaintoja lajista ei saatu runsaasta tarkkailusta huolimatta. Tämän perusteella kalasääsken voi olettaa käyttävän hankealueen lähiseutujen vesistöjä vain satunnaisesti ravinnonhankintaan. Nuoli- ja ampuhaukka havaittiin vain muutamia kertoja ravinnonhaussa hankealueen tuntumassa pesimäaikaan. Tapaamispaikkoina olivat sekä Valkeisneva että Kursunneva. Havainnot eivät kuitenkaan viitanneet pesintään vaan yksilöiden satunnaiseen ravinnonhakukäyttäytymiseen. Havaintojen perusteella hankealue on näin ollen merkitykseltään melko vähäinen näiden lajien ravinnonhakualueena. Muuttohaukan havaittiin kolme kertaa liikkuvan hankealueella siten, että kyseessä ei ollut muuttava yksilö. Laji nähtiin kahdesti Valkeisnevalla huhtikuussa kaudella 2012 paikallisen oloisena ja yhden kerran Kursunjärvellä saalistelemassa toukokuussa. Lähin tunnettu muuttohaukan reviiri sijaitsee noin 10 kilometrin etäisyydellä hankealueelta, ja on mahdollista, että havainnot koskevat sen reviirin lintuja. On kuitenkin ilmeistä, että laji käyttää hankealueen kosteikkoja ravinnonhakualueenaan.

25 8. KOSTEIKKOJEN LINNUSTON LASKENNAT 8.1 Yleistä Hankealueella ja sen läheisyydessä on muutamia linnustollisesti mielenkiintoisia erityiskohteita (Kuva 8-1) eli pieniä järviä tai lampia sekä soita. Niiden linnustoa selvitettiin maastotöiden yhteydessä. Menetelmänä oli kohteiden pistelaskenta, mutta myös muiden maastotöiden yhteydessä saatiin tietoja kohteiden linnustosta. 22 Kuva 8-1. Hankealueen linnuston erityiskohteet. Merkittävin näistä kohteista on Valkeisnevan, Pieni-Valkeisen ja Valkeisjärven muodostama kosteikkokokonaisuus. Pienemmistä kohteista hankealueen sisältä löytyy Kursunjärvi ja sitä ympäröivä Kursunneva. Hankealueen rajan tuntumasta löytyy kaksi lampea, Läntinen ja Latvalampi. Lisäksi hieman kauempana olevina kohteina tarkastellaan Ala-Vuolujärveä ja Taarinnevaa. Suomen pinta-alasta noin 10 % on vesien peitossa. Vesistöjen maantieteellinen jakaantuminen vaihtelee kuitenkin suuresti, ja niiden osuus on enimmillään Järvi-Suomessa Etelä-Savossa, yli 25 %, mutta Pohjois-Pohjanmaalla osuus on huomattavasti vähäisempi, alle 5 % (Järviwiki 2014). Pohjois- Pohjanmaan rannikkoseutu on erityisen vähävesistöinen, ja seudun järvet ovat yleisesti ottaen erittäin pieniä. Siten luonnon ja linnuston monimuotoisuuden kannalta pienetkin vesistöt ovat seudulla merkittäviä. Suomen noin 240 pesimälintulajista lähes kolmannes, 75 lajia, on joko ensisijaisia meri- tai järvilintulajeja ja siten vedestä riippuvia (Väisänen ym. 1998). Niiden lisäksi myös ensisijaisesti muissa elinympäristöissä pesivistä lajeista, erityisesti suolinnuista, monet pesivät myös vesistöjen ranta-alueilla. Ensisijaiset järvilintulajit voidaan vielä jakaa kahteen ryhmään vesistötyypin mukaan. Väisäsen ym. (1998) mukaan Suomessa pesii 21 lintulajia, jotka ovat ensisijaisesti karujen sisävesien lajeja, ja 33 lajia, jotka ovat ensisijaisesti kosteikkojen lajeja. Vesistöjen lintulajeista sorsa-, kuikka- ja

26 uikkulinnut käsitellään usein yhtenä ns. vesilintujen ryhmänä. Muita vesistöjen keskeisiä lajiryhmiä ovat kahlaajat ja lokkilinnut. Pienempiä lajiryhmiä ovat mm. haikarat, rantakanat, jotkut petolinnut ja jotkut varpuslinnut. Kosteikkojen ja rehevien vesien lajeja Suomessa on eniten Lounais-Suomessa ja rannikolla, josta lajien määrä vähenee pohjoiseen päin mentäessä. Karujen sisävesien lajeja puolestaan esiintyy eniten Pohjois-Suomessa, mutta niiden suhteen alueelliset erot Suomen sisällä ovat vähäisiä. Pohjois- Pohjanmaan rannikkoseudulla kosteikkojen lajien osuus on melko suuri johtuen monipuolisten ja rehevien merenrantaelinympäristöjen yleisyydestä. (Väisänen ym. 1998) Linnusto vaihtelee tiheydeltään ja lajistoltaan enemmän vesistöissä kuin muissa elinympäristöissä. Yleisesti rehevissä vesissä pesimälinnuston monipuolisuus ja tiheys ovat paljon suurempia kuin karuissa vesissä. Suomen vesistöjen rehevöitymisen myötä kosteikkojen ala on huomattavasti kasvanut, ja sen on arvioitu olleen syynä kosteikkolintujen suureen runsastumiseen 1900-luvulla (Väisänen ym. 1998). Sisävesillä monien lajien kanta on kääntynyt selvään laskuun rehevien vesien lajien osalta; esim. vesilintujen kannat ovat taantuneet peräti 55 % 1990-luvun alusta. Sen sijaan karujen vesien lajistolla menee paremmin ja kannat ovat hienoisessa kasvussa. Syytä tähän vesistöjen lintukantojen erilaiseen kehitykseen ei tarkoin tunneta. (Luonnontila 2014c) Viimeisen noin 20 vuoden aikana Suomessa on taantunut selvästi useampi vesilintulaji kuin on runsastunut. Esimerkiksi tuoreimmassa uhanalaisuustarkastelussa voimakkaan vähenemisen takia uhanalaisiksi katsottiin aiemmin elinvoimaisiksi luokitellut mustakurkku-uikku, heinätavi, tukkasotka ja jouhisorsa (Rassi ym. 2010). Vesistöissä pesivien lintujen ja niistä erityisesti juuri vesilintujen tilan heikkenemistä ei tarkalleen tunneta, mutta syitä (mm. Rassi ym. 2010) on todennäköisesti monia. Vesirakentamisen ja maankäytön muutokset ovat vaikuttaneet vesiympäristön hydrologiaan ja todennäköisesti vähentäneet vesilinnuille tarjolla olevan ravinnon määrää. Myös ojituksilla, turpeenotolla, päästöillä ja muilla kuormituksilla on ollut heikentäviä vaikutuksia vesiympäristöön. Metsästyksen ja kalapyydysten aiheuttamat kuolleisuudet ovat myös vesilintuihin kohdistuvia uhkatekijöitä. Kaikkiaan ensisijaisesti vesistöissä elävistä lintulajeista 30 % on luokiteltu uhanalaisiksi ja ensisijaisesti rantojen lajeista jopa 48 % (Rassi ym. 2010). Pääosa rantojen uhanalaisista lajeista on kuitenkin vain meren rannoilla esiintyviä lajeja. 8.2 Menetelmät Vesistöjen vesi- ja rantalinnut laskettiin linnustonseurannan havainnointiohjeiden (Luonnontieteellinen keskusmuseo 2011, Koskimies 1994) mukaisesti pistelaskentamenetelmillä. Pistelaskennassa, jota selvityksessä pääasiassa käytettiin, havainnoitiin yhdestä tai useammasta pisteestä siten, että kohteen vesialue tuli kokonaisuudessaan tarkastetuksi. Havainnointi tapahtui kiikareiden ja kaukoputken avulla. Laskennat toteutettiin touko-kesäkuussa 2012 yhdestä kolmeen kertaa kullakin kohteella. Laskentoja täydennettiin vielä alkukesästä Tämän lisäksi kohteiden linnustosta saatiin tietoja muiden maastotöiden yhteydessä, erityisesti Valkeisnevan osalta suoritettujen muutontarkkailujen myötä. On kuitenkin huomattava, että osassa kohteita tehdyt laskennat ovat kohteen luonteesta johtuen riittämättömiä kohteen täydellisen linnuston tuntemisen kannalta. Erityisesti tämä koskee suokohteita, jotka vaatisivat tarkemman kartoituslaskennan tarkkaan pesimälinnuston selvittämiseen. Myös osalla vesistökohteista linnustotiedossa saattaa olla puutteita. Mahdollisuuksien mukaan kohteille on tulkittu pesivien lajien parimäärät. Parimäärät tulkittiin linnustoseurannan havainnointiohjeiden käytäntöjen mukaan. Tehdyt kartoitukset tuottivat 23

27 luotettavimmat parimäärät vesilinnuille ja lokkilinnuille. Vesistöjen rannoilla pesiville varpuslinnuille ja osin ehkä kahlaajillekaan parimäärät eivät sen sijaan olleet aina luotettavia, koska niiden varma havaitseminen olisi vaatinut kaikkien rantaosien tarkan läpikäynnin. 8.3 Tulokset kohteittain Valkeisneva, Pieni-Valkeinen ja Valkeisjärvi Hankealueen merkittävin kosteikkoelinympäristöjen kokonaisuus on Valkeisnevan ja siihen läheisesti liittyvien eteläpuolella olevien pienempien soiden (Kippakengänneva ja nimetön neva) sekä Pieni-Valkeisen ja Valkeisjärven muodostama kokonaisuus. Valkeisnevan avosuo-osuuden pinta-ala on noin 100 ha, Kippakengännevan noin 9 ha ja nimettömän nevan noin 14 hehtaaria. Pikku Valkeisen pinta-ala on puolestaan noin 3 ha ja Valkeisjärven noin 22 hehtaaria. Lisäksi kokonaisuuteen liittyy noin 100 hehtaarin alueelta puustoisia rämeitä. Kokonaisuuden linnustoa on selvitetty eri menetelmin vuosien ja 2014 aikana. Varsinaisina selvitysmenetelminä käytettiin linjalaskentaa (noin 4 kilometriä linjalaskentaa kaudella 2011) ja pistelaskentaa (lähinnä järvet kolme kertaa kaudella 2012). Vuonna 2014 järville ja nevalle suoritettiin yhdistettyä piste- ja kiertolaskentaa. Tämän lisäksi kokonaisuuden linnustosta saatiin tietoja muiden maastotöiden yhteydessä, lähinnä petolintu- ja muutontarkkailuissa sekä kanalintukartoituksissa. Kuitenkaan alueelle ei ole sovellettu kyseisen kokonaisuuden kaltaisille kohteille parhaiten sopivaa laskentamenetelmää eli kartoituslaskentaa, joten kokonaisuuden linnustotiedoissa saattaa olla puutteita. Tässä esitetään yhteenveto suoritettujen laskentojen tuloksista ja niiden perusteella suoritettuja parimääräarvioita. Käytettyjen menetelmien puutteista johtuen parimääräarviot lienevät liian vähäisiä etenkin soiden varpuslinnuille. Tällä tarkasteltavalla soiden ja järvien kokonaisuudella havaittiin pesivänä yhteensä 26 soiden ja järvien elinympäristöjen lajia (Taulukko 8-1). Joutsenia, hanhia ja vesilintuja kohteilla havaittiin pesivänä seitsemän. Niistä merkittävimpänä voidaan pitää sekä metsähanhen että mustalinnun mahdollista pesimistä alueella. Kahlaajia laajalla suokokonaisuudella pesii vähintään kahdeksan lajia, mutta lajit ovat varsin tavanomaisia. Runsaslukuisimmat kahlaajat ovat pikkukuovi, liro ja kapustarinta. Myös kurki kuuluu alueen pesimälajistoon, mutta vain yksittäisin parein. Lokkilinnuista ainoastaan harmaalokin tulkittiin pesivän Valkeisnevalla, mutta lisäksi ainakin kalalokin pesiminen järvillä on mahdollista. Soiden ja rantojen varpuslinnuista Valkeisnevan kokonaisuudella pesii ainakin kuusi lajia. Näistä niittykirvisen ja keltavästäräkin runsasta esiintymistä voi pitää ainakin alueellisesti merkittävänä. Muista linnuista kokonaisuuden vahvaa riekkokantaa voi pitää myös alueellisesti merkittävänä. Taulukko 8-1. Yhteenveto Valkeisnevan kosteikkokokonaisuuden linnustosta. Laji Pistelaskenta Linjalaskenta Muut Pareja Huomioita Laulujoutsen 3 70 (syksy) 0-1 kierteleviä ja levähteleviä yksilöitä Metsähanhi kn mahdollisesti pesivä Tavi kn 2 1 Valkeisneva Sinisorsa 2 kn 1 2 Pieni-Valkeinen Tukkasotka 2 k 0 Pieni-Valkeinen Mustalintu kn 1 k 1 Valkeisjärvi Telkkä 2 kn + 2 Pieni-Valkeinen ja 2 k Valkeisjärvi Kuikka 1 0 Valkeisjärvi, ruokaileva 24

28 Riekko 6 6 reviirit vähintään Kurki 2-4 p 1 kokonaisuus Kapustarinta kokonaisuus Töyhtöhyyppä 10 1 Valkeisneva Taivaanvuohi 2 Ä 2 kokonaisuus Rantasipi kn 1 Valkeisjärvi Liro 5 Ä kokonaisuus Valkoviklo kokonaisuus Metsäviklo 1 1 kokonaisuus Isokuovi 1 var 1 Valkeisneva Pikkukuovi 3 Ä 9 n. 9 Valkeisneva Harmaalokki Valkeisneva Kalalokki 7 0 pesimäaikaan ruokailevia Naurulokki 7 0 pesimäaikaan ruokailevia Suopöllö 1 1 alueella pesivä Tervapääsky 75 - pesimäaikaan ruokailevia Pääskyt 50 - pesimäaikaan ruokailevia Niittykirvinen 5 Ä 19 n. 20 runsas laji Metsäkirvinen 16 n. 16 runsas laji Västäräkki 2 1 Keltavästäräkki 4 10 n. 10 runsas laji Pensastasku 2 Ä 1 2 Valkeisneva Pajusirkku 2 Ä 2 Valkeisjärvi 25 *k = koiras, n = naaras, p = paikallinen, Ä = laulava, var = varoitteleva Valkeisnevan kokonaisuudella on myös jonkin verran merkitystä pesimäaikaisena ruokailualueena. Tarkkailujen aikana havaittiin ainakin kuikan, joidenkin petolintujen, lokkien, tervapääskyjen ja pääskyjen ruokailevan alueella. Sen sijaan muutonaikaisena kerääntymäalueena kohteilla ei ole juurikaan merkitystä Kursunjärvi ja Kursunneva Hankealueen sisällä olevien Kursunnevan ja Kursunjärven linnustoa laskettiin kolme kertaa kauden 2012 aikana (7.5., ja 6.5.) ja kaksi kertaa kaudella 2014 (11.6. ja 26.6.). Lisäksi vuonna 2011 suo lähiympäristöineen sijoittui lasketulle linjalaskentareitille. Kursunjärvi on pieni suorantainen lampi, jonka pinta-ala on noin 3 hehtaaria. Kursunnevan avosuo-osuuden pinta-ala on puolestaan noin 22 hehtaaria. Lammen ja suon muodostamalla kokonaisuudella havaittiin yhteensä 15 suo- ja rantalinnustoon kuuluvaa lajia (Taulukko 8-2). Näiden lisäksi mm. pääskyjen ja petolintujen havaittiin käyttävän suon ympäristöä ruokailualueenaan. Lajistosta löytyy joutsen, kolme vesilintulajia, kurki, kuusi kahlaajalajia sekä neljä kosteikkojen varpuslintulajia. Lajit ovat elinympäristöihin nähden ja alueellisesti tyypillisiä, ja kaikkien lajien parimäärät jäävät varsin alhaisiksi.

29 Taulukko 8-2. Kursunnevan ja Kursunjärven linnusto suoritettujen laskentojen mukaan. Laji Pareja Laulujoutsen 2 (kn) + pesä 1 pari 1 Tavi kn + 4k 1 Sinisorsa 1p 1 Telkkä kn 1 Kurki kn 1 pari 1 Töyhtöhyyppä 4 p 2 Taivaanvuohi 1 Ä 1 Liro 3 Ä 2 paria 1 Valkoviklo 1 p 1 pari 1 Metsäviklo 1 p 0-1 Kuovi 1 p 0-1 Niittykirvinen 3 Ä 3 reviiriä 3 Keltavästäräkki 3 kn 3 reviiriä 3 Pensastasku 3 Ä 1 pari 3 Isolepinkäinen 1 reviiri 1 Pajusirkku 2 Ä 2 *k = koiras, n = naaras, p = paikallinen, Ä = laulava Latvalampi Aivan hankealueen pohjoispuolella on pieni, noin 7 hehtaarin kokoinen Latvalampi Mastokankaan hankealueen ja Ojalanperän asutuksen ja viljelysten välissä. Lammen linnusto laskettiin kahteen kertaan vuoden 2012 kevätkaudella, ja 6.6., sekä kertaalleen vuonna 2014 (10.6.). Lammella havaittiin pesintään viittaavasti 12 ranta- ja vesielinympäristöjen lintulajia, sekä lisäksi pääskyjen havaittiin käyttävän lampea ravinnonhakualueenaan (Taulukko 8-3). Mielenkiintoisin ja alueellisesti merkittävin on vaarantuneen (VU) pohjansirkun reviiri lammen eteläpuolella. Reviiri on tämän selvityksen ainoa. Taulukko 8-3. Latvalammella havaitut linnut parimäärineen. Laji Pareja Laulujoutsen 2 (kn) 2 (kn) + pesä 2 (kn) 1 Tavi 3 (kn+k) 6 (4k+2k) 2 Sinisorsa 7 (3k+4k) 5 (2k+2n) 1 k 3 Tukkasotka 4 (kn+2k) 4 (k) 3 (2k+n) 3 Telkkä - 1 (k) - Kurki 3 (kn+1) 3 (kn+1) 1 Taivaanvuohi 1Ä - 1 Liro 1-1 Metsäviklo Tervapääsky Haarapääsky Räystäspääsky

30 Västäräkki 1-1 Pohjansirkku - 1Ä 1 Ä 1 Pajusirkku 4 Ä 2 Ä 2 Ä 4 27 *k = koiras, n = naaras, p = paikallinen, Ä = laulava Läntinen Läntinen-lammen linnusto laskettiin kertaalleen ja Lammella havaitut pesivät linnut on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 8-4). Huomionarvoisinta on vaarantuneeksi (VU) luokitellun mustakurkku-uikun ilmeinen pesiminen lammella sekä joutsenen ilmestyminen pesimään lammelle vuonna Laskennat suoritettiin molempina vuosina varsin myöhäisenä ajankohtana, mikä ei anna välttämättä oikeaa kuvaa kohteen linnustosta. Taulukko 8-4. Läntinen-lammen pesimälinnusto. Laji Pareja Joutsen poikasta 1 Telkkä naaras + 9 poikasta 2 naarasta 2 Mustakurkku-uikku Valkoviklo Västäräkki Pajusirkku Ala-Vuolujärvi Hankealueen kaakkoispuolella sijaitseva Ala-Vuolujärvi on alueen suurin järvi. Suorantaisen järven pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Järven linnustoa havainnointiin kaudella 2012 kahteen otteeseen, ja 13.6., sekä kertaalleen vuonna 2014 (11.6.). Järven suorantaisuudesta ja melko suuresta koosta johtuen havainnointia ei kuitenkaan voi pitää kattavana. Taulukko 8-5. Ala-Vuolujärvellä havaitut linnut. Laji Pareja Laulujoutsen 1 1 Lapasorsa 2 (kn) 1 Haapana 5 (2kn, k) 3 Sinisorsa 1 (k) 11 (n + 6pull, 1n3k) 1 Tavi 1 (k) 1 Tukkasotka 2 (kn) 1 Telkkä 9 (2kn, 5k) 11 (2n +9 pull) 2 Kurki 2 (kn) 1 1 Valkoviklo 2 (Ä) 1 2 Liro 1 1 Rantasipi 1 1 Kuovi 2 (Ä) 2 Naurulokki 2 (ruokailevia) - Pikkulokki 22 (ruokailevia) -

31 Ruokokerttunen 5 (Ä) 5 Pajusirkku 3 (Ä) 3 *k = koiras, n = naaras, p = paikallinen, Ä = laulava, pull = poikanen Ala-Vuolujärvellä havaittiin pesintään viittaavasti 14 kosteikkolintulajia, ja lisäksi kahden lokkilajin havaittiin ruokailevan järvellä (Taulukko 8-5). Havaittujen lajien parimäärät ovat kuitenkin melko pieniä, mikä saattaa johtua pelkästään suoritettujen laskentojen vähäisyydestä. Lajisto on seudulle melko tyypillistä vesi- ja kahlaajalinnustoa. Kosteikkoelinympäristöissä eläviä varpuslintuja ei systemaattisesti laskettu Taarinneva Hankealueen koillispuolella sijaitsevan Taarinnevan linnustoa käytiin tarkkailemassa Havaintojen perusteella Taarinnevalla pesii melko samantyyppinen linnusto kuin muillakin alueen soilla (Taulukko 8-6), mutta aineiston pienuus ei anna mahdollisuutta enempien tulkintojen tai johtopäätösten, kuten parimääräarvioiden, tekemiseen. Taulukko 8-6. Taarinnevalla havaitut linnut. Laji Määrä Selite Laulujoutsen 2 pari pohjoisallikolla Kurki 4 kiertelevää Liro 2 reviiriä Harmaalokki 3 kiertelevää Naurulokki 1 kiertelevää Niittykirvinen 2 Ä Keltavästäräkki 2 koiras ja naaras, ehkä 2 reviiriä Pensastasku 1 Ä Pikkulepinkäinen 1 koiras MUUTTOLINNUSTO 9.1 Menetelmät ja aineistot Muutontarkkailun maastotyömenetelmä Mastokankaan hankealueella on suoritettu sekä kevät- että syysmuutontarkkailua. Tarkkailun tavoitteena oli saada arvio hankealueen kautta muuttavan linnuston määristä ja niiden käyttäytymisestä (mm. muuttokorkeudet) hankealueen tuntumassa sekä saada selville ne lajit, joihin tuulivoimaloiden rakentamisella voisi olla vaikutusta.

32 29 Kuva 9-1. Mastokankaan hankealueen muutontarkkailupisteet. Kuvassa on esitetty myös hankevaihtoehdon 1 mukaiset tuulivoimaloiden sijoituspaikat sekä muuttolinnuston vaikutusarvioinnissa käytetty tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue (= voimala-alue +250 metriä reunoilta). Kevätmuutontarkkailu toteutettiin keväällä 2012, ja yhteensä maastohavainnointia hankealueen tuntumassa sijaitsevalla Valkeisnevan tarkkailupisteellä (Kuva 9-1) tehtiin 9 työpäivänä. Tämän lisäksi lähempänä rannikkoa sijaitsevalla Hummastinvaaran vertailupisteellä (Kuva 9-1) muuttoa seurattiin tiiviimmin 17 päivän aikana koko kevätmuuttokauden ajan. Hummastinvaaran tarkkailupiste liittyi Kangastuuli Oy:n Siikajoen tuulipuistohankkeen muuttolinnustoselvitykseen. Havainnointipisteiden välinen etäisyys oli 14 kilometriä, ja vastaavasti rannikkolinjaan nähden tarkkailupisteet sijaitsivat 8 kilometrin (Hummastinvaara) ja 20 kilometrin (Valkeisneva) etäisyydellä. Yhteensä kevätmuuton tarkkailuun käytettiin havainnointipisteillä 26 työpäivää (yhteensä noin 143 työtuntia) siten, että jokaisena päivänä kun Valkeisnevalla havainnointiin, oli havainnointia myös Hummastinvaaran vertailevassa tarkkailupisteessä (Taulukko 9-1).

33 Hummastinvaarassa muuttoa tarkkailtiin myös hyvinä muuttopäivinä silloinkin, kun ei Valkeisnevalla ollut havainnointia. Syysmuutontarkkailu suoritettiin syksyllä 2011, ja maastotöihin käytettiin yhteensä 9 työpäivää Valkeisnevan tarkkailupisteellä. Tämän lisäksi joutsenien syksyn päämuuttoaikaan oli yhden päivän ajan vertailevaa havainnointia Pyhäjoen Yppärissä ja Elävisluodossa. Pyhäjoen tarkkailupisteet sijaitsivat rannikon tuntumassa Valkeisnevasta noin 45 kilometriä lounaaseen. Muuttolintutarkkailussa käytetyt havainnointipisteet ja niiden väliset etäisyydet on esitetty edellä olevassa kuvassa (pl. Pyhäjoen tarkkailupisteet) (Kuva 9-1). Maastotyö toteutettiin käyttämällä normaalia näkyvän muuton seurantatekniikkaa, jossa havainnoidaan selvitysalueen ja sen ympäristön ilmatilaa kokoaikaisesti kiikareiden ja kaukoputken avulla hyviltä näkymäpaikoilta. Päätarkkailusuunta oli keväällä etelään ja lounaaseen sekä syksyllä pohjoiseen päin. Havainnointi pyrittiin suorittamaan vilkkaina muuttopäivinä, jotka pyrittiin ennakoimaan sääennusteiden ja yleisen lintumuuton tilanteen avulla. Merkittävimmin muuttoa tapahtui yleensä tilanteissa, joissa aiemmin vallinnut muuttolennon kannalta heikko sää vaihtui juuri havainnointiaamuksi muuttolentoa suosivaksi, esim. vastatuuli myötätuuleksi. Vuorokauden sisällä havainnointi ajoitettiin auringonnousun ja iltapäivän välille. Lintuja havaitaan muuttolennossa yleensä eniten aamulla. Eri lajeilla on kuitenkin vaihtelevia muuttorytmejä. Esimerkiksi kohoavia ilmavirtauksia hyödyntävien petolintujen ja kurjen muutto on vilkkainta yleensä keskipäivällä. Merkittävä osa linnuista muuttaa yöaikaan, mutta yömuuton tarkkailu tässä työssä käytetyllä menetelmällä olisi hyvin vaikeaa, eikä yömuutontarkkailua suoritettu. Muuttavista linnuista pyrittiin saamaan selville seuraavat seikat: laji, yksilömäärä, etenemissuunta, tarkkailupisteen ohitusetäisyys ja -puoli sekä lentokorkeus. Lisäksi kiinnitettiin huomiota lintujen käyttäytymiseen hankealueen läheisyydessä, esim. kuinka lentokorkeudet mahdollisesti muuttuvat. Päähuomio kohdistui petolintuihin ja muihin suurikokoisiin lintulajeihin, joiden on todettu olevan tuulivoimapuiston vaikutuksille herkempiä lajeja kuin pienikokoisten lajien Muutontarkkailun havainnointisektorit ja etäisyysluokat Mastokankaan kevätmuutontarkkailussa havainnointipiste oli hankealueen välittömässä läheisyydessä sen pohjoispuolella sijaitsevalla Valkeisnevalla. Tarkkailupiste sijaitsi lintujen yleiseen keväiseen muuttosuuntaan (lounas-luode) nähden samalla linjalla kuin tuulivoimapuistoalue. Tuulivoimapuiston tutkimusikkunan leveys oli 5 kilometriä, ja se jakaantui siten, että havainnointipisteen länsipuolella oli noin 3,7 kilometrin levyinen vyöhyke ja itäpuolella vastaavasti noin 1,3 kilometrin levyinen vyöhyke. Muutontarkkailussa havainnot jaettiin etäisyyssektoreihin, jotka on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 9-2). Sektorit W3 E1 muodostavat tuulipuistoalueelle ns. läpilentoikkunan (eli niissä havaitut linnut ovat lentäneet voimala-alueen läpi, mikäli lentosuunta on ollut yleistäen lounas-luode). 30

34 31 Kuva 9-2. Mastokankaan kevätmuutontarkkailun havaintosektorit ja suunnitellun tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. Tarkkailupisteen sijainti 0-sektorilla. Myös Mastokankaan syysmuutontarkkailussa havainnointipiste oli Valkeisnevalla. Tarkkailupiste sijaitsi lintujen yleiseen syksyiseen muuttosuuntaan (lounas-etelä) nähden samalla linjalla kuin tuulivoimapuistoalue. Tuulivoimapuiston ns. läpilentoikkunan leveys oli 5 kilometriä, ja se jakaantui siten, että havainnointipisteen länsipuolella oli noin 3,7 kilometrin levyinen vyöhyke ja itäpuolella vastaavasti noin 1,3 kilometrin levyinen vyöhyke. Muutontarkkailussa havainnot jaettiin etäisyyssektoreihin (Kuva 9-2). Sektorit W3 E1 muodostavat tuulipuistoalueelle ns. läpilentoikkunan (eli niissä havaitut linnut ovat lentäneet voimala-alueen läpi, mikäli lentosuunta on ollut yleistäen lounas-etelä). Poikkeuksen tästä tekee tarkastelu kurkien ja päiväpetolintujen kohdalla, sillä niiden pääasiallinen muuttosuunta syysmuutolla on suoraan etelään. Näiden lajien kohdalla läpilentoikkuna on käännetty suoraan tätä muuttosuuntaa vastaan, ja sen leveys on noin 4,5 km. Etäisyyssektoreissa läpilentoikkuna sijoittuu välille W4 E0,5. Muille lajeille on sovellettu yleiseen lounaan suuntaan sijoittuvaa läpilentoikkunaa Havainnointiajat ja -olosuhteet Kevätmuutontarkkailu Mastokankaan hankealueen kevätmuutontarkkailua suoritettiin Valkeisnevan tarkkailupisteellä 9 päivänä. Hummastinvaaran tarkkailupisteellä havainnointia oli yhteensä 17 päivänä. Havainnointipäivät ja päivittäisen havainnointiajan kesto oheistietoineen on esitetty alla olevassa taulukossa (Taulukko 9-1).

35 Taulukko 9-1. Mastokankaan kevätmuutontarkkailun havainnointipäivät, havainnointiajat tunteina ja tarkkailun oheistiedot. Huhtikuun lopun päämuuttoajankohdan tiedot lihavoitu. Valkeisneva (h) Hummastinvaara (h) Valoisa aika (h)* Tulen nopeus (m/s)** Vallitseva tuulen suunta** Lämpö ( C)** , , ,5 8, , ,0 7, , , ,3 6, , ,0 6, , , ,0 3, , ,0 5, ,5 6, ,5 5, ,5 5, yht. päiviä 9,0 17,0 yht. tunteja 49,3 93,8 * lähde: vantaaweather.info ** säätiedot maastomuistiinpanojen mukaan Havainnointi aloitettiin yleensä aamuisin auringonnousun aikoihin, ja sitä jatkettiin niin pitkälle päivään tai iltapäivään kuin lintujen muutto oli selkeästi aktiivista. Joinakin aamuina tarkkailun aloittamista jouduttiin myöhästyttämään joko sumun tai sateen johdosta. Yleensä näinä päivinä sääolosuhteiden parantuessa havaittiin ajoittain vilkastakin muuttoa. Valkeisnevan tarkkailupisteellä havainnointia toteutettiin harvakseltaan melko tasaisesti koko kevätmuuttokauden (huhti-toukokuu) ajan. Hummastinvaarassa kevätmuutontarkkailua toteutettiin laajemmin ja havainnointi painottui selkeästi huhtikuun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin on ns. isojen lintujen (joutsenet, hanhet, kurki ja päiväpetolinnut) päämuuttoaika. Tuolloin havainnointia suoritettiin aina muutolle suotuisien olosuhteiden vallitessa, ja useimpina tarkkailupäivinä havainnointi kesti noin puolet valoisasta ajasta pääsääntöisesti auringonnoususta alkaen. Kaiken kaikkiaan tuona ajankohtana havainnointiajasta käytettiin valtaosa (9 päivää, 56 % kokonaishavainnointiajasta). Syysmuutontarkkailu Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailua suoritettiin yhteensä 9 päivänä. Havaintopisteenä toimi pääasiassa hankealueen tuntumassa sijaitseva Valkeisneva. Tämän lisäksi pesivien petolintujen loppukesän tarkkailussa havainnoitiin myös muuttavaa linnustoa eri puolilla hankealuetta liikkuen. Lisäksi yhtenä päivänä lokakuussa joutsenmuuton aikoihin suoritettiin havainnointia Pyhäjoella rannikon tuntuman vertailupisteillä (Elävisluodon ranta ja Yppärin pellot). 32

36 Havainnointipäivät ja päivittäisen havainnointiajan kesto oheistietoineen on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 9-2). Taulukko 9-2. Mastokankaan syysmuutontarkkailun havainnointipäivät, havainnointiajat tunteina ja tarkkailun oheistiedot. 33 Valkeisneva (h) Valoisa aika (h)* Tulen nopeus (m/s)** Vallitseva tuulen suunta** Lämpö ( C)** ,5 1 19, ,5 1 18, ,25 14, , , , , ,25 7, yht. päiviä 9 yht. tunteja 50 * lähde: vantaaweather.info ** säätiedot maastomuistiinpanojen mukaan 1 muutonseuranta petolintutarkkailun ohessa eri puolilla hankealuetta 2 samanaikaishavainnointia Pyhäjoella 5 tuntia. Kevätmuuton tapaan syysmuuton havainnointia suoritettiin ennakkoon arveltuina hyvinä muuttopäivinä. Havainnointi aloitettiin yleensä mahdollisuuksien mukaan aamulla auringon noustessa ja jatkaen iltapäivän puolelle. Syksyisin ongelmana ovat kuitenkin usein aamusumut, joiden aikana havainnointi ei ole mahdollista. Lisäksi monena päivänä varsin hyvistä olosuhteista huolimatta muutto oli vaisua eikä havainnointia ollut syytä jatkaa muutamaa tuntia pitempään Hankealueen läpimuuttokantojen arviointimenetelmä Mastokankaan hankealueen läpimuuttajien kannanarviointi suoritettiin tarkkailussa havaittujen merkittävän runsaslukuisten ja tuulivoimahankkeiden kannalta merkityksellisten lajien osalta. Nämä lajit olivat laulujoutsen, metsähanhi ja kurki sekä päiväpetolinnuista kummaltakin muuttokaudelta runsaslukuisimmat ja huomionarvoisimmat lajit (ks. kohdasta Läpimuuttavien petolintujen kannanarviot). Kannanarviot suoritettiin seuraavanlaisesti. Kevätmuuttokannan osalta Mastokankaan hankealueen läpimuuttokannan arviossa käytettiin apuna samanaikaisesti suoritetun Raahen Hummastinvaaran kevätmuutontarkkailun havaittuja muuttajamääriä. Lajien kohdalla vertailtiin yksinkertaisesti sitä, kuinka monta yksilöä tunnissa on muuttanut tarkkailupisteillä lajien ns. muuttopäivinä (eli tarkkailupisteiden kohdalla ei ole huomioitu niitä päiviä, jolloin kyseistä lajia ei ole muuttanut merkittäviä määriä). Tässä tapauksessa on oletettu Hummastinvaaran havainnoinnin kattaneen merkittävän osan kaikkien lajien kevätmuuttoajasta. Oletettavasti Hummastinvaarasta on mahdollista havaita merkittävä osa Pohjois-Pohjanmaan rannikkovyöhykkeen mantereen päällä kulkevasta muutosta (pl. rannikkolinjan muutto). Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Mastokankaan läpimuuttokannoissa on käytetty vielä 25 % kannanarvion korotusta. Vertailun vuoksi on vielä esitetty Höltän (2013) esittämiä koko Pohjois-Pohjanmaan rannikon muuttoreitin muuttajamääriä.

37 Syysmuuttokannan osalta ei ollut mahdollista käyttää vastaavanlaista vertailevaa aineistoa. Syysmuutonaikainen kannanarvio suoritettiin yksinkertaisesti arvioimalla, että suoritettu tarkkailu kattoi noin puolet muutolle suotuisista päivistä. Näin ollen arvioidaan, että lajien syysmuuttokannat hankealueella ovat kaksinkertaisia havaittuun nähden. 9.2 Yleiset muutontarkkailun tulokset Kevätmuutto Kevätmuutontarkkailuissa 2012 kirjattiin 9 havaintopäivänä yhteensä 5826 muuttavaa lintuyksilöä. Lajeja muuttavina määritettiin yhteensä 62 kappaletta, minkä lisäksi havaintotiedostoihin kirjattiin myös lajilleen määrittämättömiä yksilöitä. Havaitut lajit ja lajien kirjatut yksilömäärät on esitetty alla olevassa taulukossa (Taulukko 9-3). Suurimman osan havaintomassasta muodostavat varpuslintulajit (yhteensä 63 % havainnoista). Todellisuudessa varpuslintujen osuus muuttajamääristä on huomattavasti suurempi, mutta lajit eivät ole tuulivoimahankkeiden muuttolinnustovaikutuksia arvioitaessa merkittävässä asemassa. Tämän vuoksi havainnointia on painotettu tuulivoimaloiden vaikutuksille alttiimpaan lajistoon. Taulukko 9-3. Mastokankaan kevätmuutontarkkailussa havaitut lajit ja lajikohtaiset yksilömäärät. Lajilleen määrittämättömät linnut kursivoitu. Laji yks. Laji yks. Laulujoutsen 170 Sepelkyyhky 313 Merihanhi 39 Uuttukyyhky 1 Metsähanhi 394 Tervapääsky 3 Lyhytnokkahanhi 8 Käpytikka 1 Hanhilaji 10 Pohjantikka 1 Isokoskelo 5 Kiuru 59 Vesilintulaji 2 Haarapääsky 7 Mehiläishaukka 5 Metsäkirvinen 17 Merikotka 2 Niittykirvinen 9 Ruskosuohaukka 1 Keltavästäräkki 18 Sinisuohaukka 12 Västäräkki 2 Suohaukkalaji 1 Tilhi 17 Kanahaukka 2 Mustarastas 1 Varpushaukka 38 Räkättirastas 35 Hiirihaukka 8 Punakylkirastas 3 Piekana 44 Kulorastas 27 Hiirihaukka/piekana 2 Rastaslaji 357 Maakotka 4 Tiltaltti 1 Kotkalaji 1 Närhi 1 Iso petolintu 4 Harakka 2 Sääksi 1 Naakka 24 Tuulihaukka 15 Varis 53 34

38 Muuttohaukka 3 Peippo 311 Kurki 554 Järripeippo 170 Pikkutylli 1 Hemppo 1 Kapustarinta 21 Vihervarpunen 22 Töyhtöhyyppä 272 Urpiainen 38 Suokukko 2 Pikkukäpylintu 11 Pikkukuovi 1 Pikku-/isokäpylintu 11 Kuovi 91 Lapinsirkku 122 Metsäviklo 3 Pulmunen 218 Valkoviklo 1 Peltosirkku 2 Liro 36 Keltasirkku 3 Keskikokoinen kahlaaja 48 Pajusirkku 3 Naurulokki 20 Pikkulintu 2130 Kalalokki 1 Yksilöitä yhteensä 5826 Harmaalokki 10 Lajeja yhteensä Kuva 9-3. Valkeisnevan muutontarkkailupisteellä kevätmuutolla havaittujen yksilömäärien jakautuminen päivittäin (kokonaishavaintomassa n=5815 yksilöä). Ajallisesti kevätmuutto huipentui huhtikuun loppuun ja toukokuun alkuun. Tuolloin havaittiin valtaosa kevään aikana kirjatuista yksilöistä. Yllä olevassa kuvassa (Kuva 9-3) on esitetty kirjattujen yksilömäärien jakaantuminen eri tarkkailupäiville. Kolmen vilkkaimman muuttopäivän aikana (20.4., ja 7.5.) aikana kirjattiin 64 % koko kevään tarkkailujakson aikana havaituista linnuista.

39 9.2.2 Syysmuutto Syysmuutontarkkailuissa 2011 kirjattiin 9 havaintopäivänä yhteensä 7354 muuttavaa lintuyksilöä. Havaittujen yksilöiden määrä on hiukan suurempi kuin seuraavan kevään kevätmuutontarkkailussa, mutta ero johtuu lähinnä erilaisesta painotuksesta merkitä muistiin hankkeen kannalta vähäarvoisempia lajeja (lähinnä varpuslintuja). Taulukko 9-4. Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailussa havaitut lajit ja lajikohtaiset yksilömäärät. Lajilleen määrittämättömät linnut kursivoitu. Laji yks. Laji yks. Laulujoutsen 300 Metsäkirvinen 84 Metsähanhi 119 Niittykirvinen 764 Hanhilaji 90 Keltavästäräkki 2 Isokoskelo 3 Västäräkki 52 Sinisorsa 13 Tilhi 25 Mehiläishaukka 2 Rautiainen 3 Ruskosuohaukka 8 Laulurastas 1 Sinisuohaukka 6 Räkättirastas 1666 Kanahaukka 2 Punakylkirastas 24 Varpushaukka 22 Kulorastas 29 Piekana 8 Rastaslaji 332 Hiirihaukka/piekana 2 Töyhtötiainen 1 Tuulihaukka 14 Närhi 24 Nuolihaukka 7 Pähkinähakki 2 Ampuhaukka 7 Naakka 35 Kurki 1789 Varis 156 Taivaanvuohi 6 Peippo 178 Kapustarinta 44 Järripeippo 122 Kalalokki 6 Vihervarpunen 13 Harmaalokki 1 Urpiainen 54 Sepelkyyhky 109 Punatulkku 14 Harmaapäätikka 1 Taviokuurna 1 Pohjantikka 2 Kirjosiipikäpylintu 2 Käpytikka 1 Käpylintulaji 12 Palokärki 2 Lapinsirkku 10 Kiuru 2 Pohjansirkku 5 Räystäspääsky 50 Keltasirkku 11 Törmäpääsky 1 Pajusirkku 15 Haarapääsky 46 Pikkulintu 1051 Lapinkirvinen 3 Yksilöitä yhteensä 7354 Lajeja yhteensä Lajeja muuttavina määritettiin yhteensä 55 kappaletta, minkä lisäksi havaintotiedostoihin kirjattiin myös lajilleen määrittämättömiä yksilöitä. Havaitut lajit ja lajien kirjatut yksilömäärät on esitetty

40 edeltävässä taulukossa (Taulukko 9-4). Kevätmuuton tapaan suurimman osan havaintomassasta muodostavat varpuslintulajit (yhteensä 65 % havainnoista). Syysmuuton kiivaimmat muuttopäivät olivat syyskuun puolenvälin tienoilla (Kuva 9-4). Kahden vilkkaimman muuttopäivän (10.9. ja ) aikana kirjattiin noin 76 % koko syksyn tarkkailujakson aikana havaituista linnuista. Syysmuutolle on varsin tyypillistä, että voimakkaat muuttoryntäykset tapahtuvat muutaman voimakkaan pohjoistuulisen kylmänpurkauksen aikaan, ja silloin muuttavat käytännössä useimmat tuulivoimahankkeiden kannalta merkitykselliset lajit. Näitä voimakkaita muuttopäiviä Pohjois-Pohjanmaalla on viime vuosina ollut vain yhdestä muutamaan syksyn aikana (T. Väyrynen, omat havainnot). 37 Kuva 9-4. Valkeisnevan muutontarkkailupisteeltä syysmuutolla havaittujen yksilömäärien jakaantuminen tarkkailupäivittäin (kokonaishavaintomassa n=7354). 9.3 Lajikohtaista tarkastelua Laulujoutsen Kevätmuutto Kevätmuuttokaudella Valkeisnevan havainnointipisteellä havaittiin yhteensä 170 muuttavaa laulujoutsenta (Taulukko 9-5). Joutsenten muutto oli voimakkaimmillaan tarkkailujakson alussa, sillä kahtena ensimmäisenä tarkkailupäivänä laskettiin yli puolet kevään muuttajamäärästä (94 yksilöä). Taulukko 9-5. Joutsenten, hanhien ja kurkien Valkeisnevalla havaitut kevätmuuttajamäärät päivittäin. Laulujoutsen Metsähanhi* Merihanhi Lyhytnokkahanhi Kurki * * 289

41 Yhteensä, laji Yhteensä hanhet 451 * sisältää myös lajilleen määrittämättömät hanhet (68 yks.). Valkeisnevan tarkkailupisteeltä havaitut laulujoutsenet ohittivat tarkkailupisteen melko läheltä muuttoreitin painopisteen ollessa hieman tarkkailupisteen länsipuolella (61 % yksilöistä) (Kuva 9-5). Lähes kaikki havaitut joutsenet lensivät suunnitellun tuulivoimapuistoalueen läpi. 38 I Tuulipuiston läpilentoalue i Kuva 9-5. Kevätmuutontarkkailussa havaittujen laulujoutsenten ohituspuolet ja etäisyydet (n=153) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.) Valkeisnevan tarkkailupisteellä havaittu laulujoutsenten muuttokorkeus oli melko matala (Kuva 9-6). Selkeästi suurin osa muutti arvion mukaan noin 50 metrin korkeudella ja lopuista huomattava osa alle sen korkeuden. Vain muutamat linnut muuttivat tätä korkeammalla.

42 39 Kuva 9-6. Laulujoutsenten lentokorkeusjakauma (n = 146 yksilöä). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Syysmuutto Syysmuuttokaudella Valkeisnevan havainnointipisteellä havaittiin yhteensä 300 muuttavaa laulujoutsenta (Taulukko 9-6). Syksyn joutsenmuutto huipentui selkeästi viimeiselle tarkkailupäivälle marraskuun alkuun, 8.11., jolloin havaittiin lähes kaikki syksyllä muuttaneet joutsenet (256 yksilöä). Muina päivinä muutto oli lajin kohdalla vaatimatonta. Laji onkin tyypillisesti viimeisimpiä muuttolintuja, ja usein isot parvet sinnittelevät Oulun seudun kerääntymäalueella talven tuloon saakka. Niin oli myös vuonna Joutsenten syysmuutto tapahtui tuolloin pikkuhiljaa loppusyksyn aikana, ja maakunnan tasolla runsaimmat muuttajamäärät laskettiin vasta marraskuun alussa kahtena päivänä, ja (Tapio ym. 2012), jolloin rannikon tuntumassa laskettiin noin 500 ja 750 muuttaneen joutsenen lukemia. Tuolloin havainnointia oli siis myös Valkeisnevalla. Taulukko 9-6. Laulujoutsenen, metsähanhen ja kurkien syysmuuttajamäärät päivittäin. Laulujoutsen Metsähanhi* Kurki * Yhteensä * sisältää myös lajilleen määrittämättömät hanhet (90 yks.). Valkeisnevan suolla ja sen lammilla on myös pieni merkitys laulujoutsenten syysmuutonaikaisena levähdysalueena. Lajin viihtyminen alueella syksyisin on säännöllistä, ja enimmillään laulujoutsenia on paikalta laskettu 70 yksilöä Joutsenet käyttävät suoaluetta lähinnä yöpymiseen ja havaintojen mukaan käyvät ruokailemassa pohjoisen suunnan pelloilla päivisin.

43 Syysmuutontarkkailussa havaittujen joutsenten muuttoreitti oli selkeästi tarkkailupisteen länsipuolella 1 3 kilometrin etäisyydellä. Tältä etäisyydeltä muutti suurin osa joutsenista eli noin 71 % yksilöistä (Kuva 9-7). Samalla ne ohittivat suunnitellun tuulivoimapuiston ns. läpilentoalueella. Havaituista joutsenista vain 55 yksilöä eli 19 % muutti tämän läpilentoalueen ulkopuolella. Syysmuutonaikainen laulujoutsenten korkeusjakauma (Kuva 9-8) oli hyvin pitkälti kevätmuutonaikaisen jakauman (Kuva 9-6) mukainen. Kaikki kirjatut lentokorkeudet olivat voimaloiden napakorkeuden alapuolella, ja hiukan yli puolet yksilömääristä sijoittui roottoreiden pyyhkäisykorkeuden alapuoliskoon. Loput kirjaukset sijoittuivat tämän alapuolisiin luokkiin. 40 I Tuulipuiston läpilentoalue i Kuva 9-7. Syysmuutontarkkailussa havaittujen laulujoutsenten ohituspuolet ja etäisyydet (n=284) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.)

44 41 Kuva 9-8. Laulujoutsenten syysmuutonaikainen lentokorkeusjakauma (n = 300 yksilöä). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Laulujoutsenen läpimuuttajien kannanarvio Mastokankaan hankealueen havainnointisektorin kautta arvioidaan kevätmuuttoaikaan läpimuuttavien joutsenien määräksi 450 yksilöä. Niistä hankealueen kautta muuttaviksi arvioidaan tarkkailun perusteella 414 yksilöä (92 %) ja näistä edelleen törmäyskorkeudella ainoastaan 29 yksilöä (7 %). Syysmuuttokannaksi arvioidaan vastaavasti noin 600 yksilöä ja näistä edelleen hankealueen kautta muuttaviksi 486 yksilöä (81 %), joista törmäyskorkeudella lentäisi 320 yksilöä (66 %). Taulukko 9-7. Laulujoutsenen hankealueen muuttokannan arviointiperusteet. Kevätmuutto Muuttopäivien lkm: 13 Perustiedot Valkeisneva havaitut yksilöt 153 havaintotunnit 36,8 yksilöä / tunti 4,2 Hummastinvaara havaitut yksilöt 1888 havaintotunnit 82,8 yksilöä / tunti 22,8 Arvioperusteet suhdeluku 0,18 kokonaisyksilömäärä Hummastinvaara 1973 Muuttokanta-arvio 1973*0, *0, % 450 Rannikkolinjan muuttajakanta* Syysmuutto Valkeisneva havaitut yksilöt 300 Muuttokanta-arvio % 600 Rannikkolinjan muuttajakanta* * Hölttä 2013, Tuohimaa2009

45 9.3.2 Hanhet Kevätmuutto Kevätmuuttokaudella Valkeisnevan havainnointipisteellä havaittiin yhteensä 451 muuttavaa hanhea (Taulukko 9-5). Havaituista lajeista runsaslukuisin oli metsähanhi (404 yksilöä; määrä sisältää myös lajilleen määrittämättömät harmaahanhet); merihanhen (39 yks.) ja lyhytnokkahanhen (8 yks.) havaintoja saatiin vain niukasti. Hanhien muutto painottui selkeästi huhtikuun viimeisten viikkojen ajalle, ja tässä tarkkailussa huippupäivät olivat (206 yks.) ja (101 yks.). Kaikki tarkkailussa havaitut hanhet käsitellään tässä yhtenä ryhmänä (hanhet). 42 Kuva 9-9. Kevätmuutontarkkailussa havaittujen hanhien ohituspuolet ja etäisyydet (n = 451) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.) Valkeisnevan tarkkailupisteeltä havaitut hanhet ohittivat tarkkailupisteen laajalla rintamalla koko tarkkailusektorin leveydeltä. Muuttoreitin painopiste oli hieman tarkkailupisteen länsipuolella (66 % yksilöistä) (Kuva 9-9). Noin 61 % havaituista yksilöistä muutti hankealueen kautta.

46 Valkeisnevan tarkkailupisteellä havaittu hanhien muuttokorkeus oli melko matala (Kuva 9-10). Selkeästi suurin osa muutti arvion mukaan noin 50 metrin korkeudella ja lopuista huomattava osa alle sen korkeuden. Vain muutamat linnut muuttivat tätä korkeammalla. 43 Kuva Hanhien yhdistetty lentokorkeusjakauma (n = 431 yksilöä). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Syysmuutto Syysmuutontarkkailussa 2011 Valkeisnevan havainnointipisteellä havaittiin yhteensä vain 209 muuttavaa hanhea (Taulukko 9-6), joista 119 määritettiin metsähanhiksi, ja todennäköisesti myös loput 90 määrittämätöntä hanhea olivat metsähanhia. Hanhien muuttoa havaittiin kolmen päivän aikana syyskuun puolenvälin tienoilla selkeästi parhaan muuttopäivän ollessa (149 hanhea). Syysmuuton osalta hanhiaineisto on melko niukka, sillä tarkkailussa havaittiin vain 8 hanhiparvea. Tapion ym. (2012) mukaan syyskuun 2011 aikana Pohjois-Pohjanmaalla havaittiin eri tarkkailupisteissä yhteensä vajaat 3000 muuttanutta metsähanhea tai lajilleen määrittämätöntä hanhea ilman selkeitä huippupäiviä parhaiden päiväkohtaisten määrien ollessa yksilön tienoilla tarkkailupisteittäin.

47 44 Kuva Syysmuutontarkkailussa havaittujen hanhien ohituspuolet ja etäisyydet (n=209) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.) Kuva Hanhien lentokorkeusjakauma (n = 209 yksilöä) syysmuuton ajalta. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Yleisesti ottaen hanhien syysmuutto on Pohjois-Pohjanmaan olosuhteissa kevätmuuttoon verrattuna selvästi heikompaa (Hölttä 2013). Muuttoreitti noudattelee pääsääntöisesti rannikkolinjaa, ja linnut ajautuvat siten varsin kauas Mastokankaan hankealueesta. Lisäksi muutto on paljon hajaantuneempaa sekä maantieteellisesti että ajallisesti, mikä näkyy väistämättä havaintomäärissä. Niinpä hanhien syysmuuttoaineisto muodostui Mastokankaan hankealueelta verrattain pieneksi ja kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei aineistosta pysty esittämään.

48 Pääpiirteissään pienestäkin aineistosta tehdyt päätelmät noudattelevat kevätmuutonaikaisen aineiston suuntaviivoja niin muuttoreittien sijoittumisen (Kuva 9-11) kuin parvien lentokorkeuksienkin (Kuva 9-12) suhteen. Käytännössä vain muutaman muuttoparven ollessa kyseessä on kyse eniten sattumasta sen suhteen, mihin parvien lentoreitit ja korkeudet muodostuvat. Metsähanhen läpimuuttajien kannanarvio Mastokankaan hankealueen havainnointisektorin kautta arvioidaan kevätmuuttoaikaan läpimuuttavien metsähanhien ja määrittämättömien hanhien (jotka todennäköisimmin ovat juuri metsähanhia) yhteismääräksi 1422 yksilöä. Niistä tarkkailun perusteella hankealueen kautta muuttaviksi arvioidaan 867 yksilöä (61 %) ja näistä edelleen törmäyskorkeudella 208 yksilöä (24 %). Syysmuuttokannaksi arvioidaan vastaavasti noin 418 yksilöä ja näistä edelleen hankealueen kautta muuttaviksi 163 yksilöä (39 %), joista törmäyskorkeudella lentäisi 133 yksilöä (82 %). Metsähanhen syysaikainen esiintyminen Pohjois-Pohjanmaalla on kuitenkin vuosittain suuresti vaihtelevaa, ja esiintymiseen jollakin tarkkailupaikalla vaikuttaa suuresti sattuma. Syysmuuton osalta ei ole saatavilla täsmällistä arviota koko Pohjois-Pohjanmaan läpimuuttokannasta, mutta vuosittaiset havaintomäärät ovat noin yksilöä (esim. Tapio ym. 2012, Tapio ym ja T. Väyrynen 2014 (omiin havaintoihin perustuva arvio)). Taulukko 9-8. Metsähanhen hankealueen läpimuuttokannanarvion perusteet. Kevätmuutto Muuttopäivien lkm: 14 Perustiedot Valkeisneva havaitut yksilöt 404 havaintotunnit 29,3 yksilöä / tunti 13,8 Hummastinvaara havaitut yksilöt havaintotunnit 82,3 yksilöä / tunti 123,6 Arvioperusteet suhdeluku 0,11 kokonaisyksilömäärä Hummastinvaara Muuttokanta-arvio 10197*0, *0, % 1422 Rannikkolinjan muuttajakanta* Syysmuutto Valkeisneva havaitut yksilöt 209 Muuttokanta-arvio 418 Rannikkolinjan muuttajakanta** * Hölttä 2014, Tuohimaa 2009 ** Tapio ym & 2014, T. Väyrynen Kurki Kevätmuutto Kevätmuutontarkkailussa vuonna 2012 havaittiin Valkeisnevan tarkkailupisteeltä yhteensä 554 muuttavaa kurkea (Taulukko 9-5). Kurkia muutti käytännössä koko tarkkailujakson ajan, mutta selkeästi paras muuttopäivä oli 23.4., jolloin havaittiin noin puolet kurkien kokonaismäärästä (289 yks.). Havaitut kurjet muuttivat laajasti koko havainnointirintamalla (Kuva 9-13). Muutto kuitenkin painottui jonkin verran lähemmäksi rannikkoa, sillä noin 40 % havaituista yksilöistä muutti lännen

49 puolen kaukaisimpien havaintosektoreiden kautta. Tuulivoimapuiston teoreettisen läpilentoalueen kautta muutti havaituista yksilöistä vain noin kolmannes (180 yks.). 46 Kuva Kevätmuutontarkkailussa havaittujen kurkien ohituspuolet ja etäisyydet (n=548) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.) Valkeisnevan tarkkailupisteellä havaittu kurkien muuttokorkeus oli melko korkea (Kuva 9-14) hanhien ja joutsenten muuttokorkeuteen verrattuna. Kevätmuutolla korkeustiedot pystyttiin määrittämään 520 yksilön kohdalta, ja niistä huomattavan suuri osuus (340 yks.) arvioitiin kahteen ylimpään korkeusluokkaan (200 ja 300m). Tällöin lintujen muuttokorkeus olisi tuulivoimalat ylittävä. Myös selkeästi alikorkeudella muuttaneiden lintujen osuus oli suuri (vajaat 100 yks.). Vain noin kymmenesosa linnuista muutti selkeästi tuulivoimaloiden oletetulla roottoreiden pyyhkäisykorkeudella.

50 47 Kuva Kurkien lentokorkeusjakauma (n = 520 yksilöä). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Syysmuutto Syysmuutontarkkailussa 2011 havaittiin kurkimuuttoa vain yhtenä päivänä, Tuolloin oli varsin voimakas muuttopäivä ja Valkeisnevan havainnointipisteeltä laskettiin yhteensä 1789 muuttanutta kurkea. Tapion ym. (2012) mukaan kurkien syysmuuton huippu ajoittui ajalle , ja niistä päivistä voimakkain muutto oli Raahen Siikajoen alueella syksyisin havaittava kurkimuutto on lähinnä rannikkoalueelta Siikajoelta ja Hailuodosta sekä aina kaukaa pohjoisesta Tornion alueilta tulevien parvien muuttoa (Hölttä 2013). Pohjoisen Suomen kurkien pääkerääntymäalueelta (Muhoksen Tyrnävän pellot) tapahtuva muutto kulkee kauempana sisämaassa. Syksyn osalta kurkien muuttosuunta oli selkeästi suoraviivaisesti etelään suuntautuva (toisin kuin keväällä, jolloin muutto seuraa enemmän rannikkolinjaa). Syysmuuttopäivänä muuttosuunta kirjattiin yhteensä 51 kurkiparven kohdalla. Näistä peräti 93 prosentin pääasiallinen muuttosuunta oli etelään (etelä 53 %, eteläkaakko 23 % ja etelälounas 17 %). Syksyinen kurkimuutto poikkeaa siten merkittävästi kevään ja syksyn yleisestä rannikkoalueen lounas-koillinen-suuntaisesta muuttosuunnasta. Muuttosuuntaan vaikuttaa myös jonkin verran vallitseva tuulensuunta, joka voi tilanteesta riippuen painaa muuttoa lähemmäksi rannikkoa tai sisämaahan päin. Syksyn kurkimuutossa parvia havaittiin laajalti koko havainnointisektorin alueella (Kuva 9-15). Muuton painopiste oli kuitenkin selkeästi havainnointipisteen itäpuolella ja siten myös hankealueen itäpuolella. Itäpuolelta havaittiin yhteensä 1016 muuttanutta kurkea (57 % yksilöistä). Tuulivoimapuiston ns. läpilentoikkunan kautta muutti vain 489 kurkea (28 % yksilöistä).

51 48 Kuva Syysmuutontarkkailussa havaittujen kurkien ohituspuolet ja etäisyydet (n=1771) Valkeisnevan tarkkailupisteeseen nähden. Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue, joka kurjen kohdalla on hieman poikkeava pääasiallisesta muuttosuunnasta johtuen. Myös kurkiparvien havaittavuus on suurempi, ja siten tässä mukana ovat myös etäisyysluokat W10 ja E10. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.) Yleisesti ottaen muuttavien kurkien lentokorkeus on erittäin suuri etenkin maa-alueiden päällä. Lentokorkeus nousee myös sitä suuremmaksi, mitä kauemmaksi lähtöalueilta muutto on edennyt. Näin oli tilanne myös Valkeisnevan tarkkailupisteellä havaitussa kurkimuutossa. Lintujen oletetut lähtöalueet olivat Hailuodossa ja Siikajoen rannikon pelloilla, joten lentokorkeus oli jo ehtinyt muodostua melko suureksi. Lentokorkeus kirjattiin lähes kaikkien parvien kohdalta, ja yksilömäärittäin tarkastellut korkeudet on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 9-16). Selkeästi suurin osa havaituista parvista muutti tuulivoimaloiden kannalta ylikorkeuksissa (arvioitu korkeus 300 tai 500 metriä, 1202 yksilöä, 69 % linnuista). On myös huomattava, että kurjilla on tapana lisätä ajoittain lentokorkeutta kaartelemalla ilmavirtauksien mukana. Näissä tapauksissa lentokorkeutena on käytetty alinta havaittua korkeutta, jonka jälkeen linnut ovat nousseet ylimpiin korkeusluokkiin.

52 49 Kuva Kurkien lentokorkeusjakauma syysmuuttopäivänä (n = 1741 yksilöä). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimaloiden roottoreiden ns. pyyhkäisyalue (napakorkeus 140 m, roottorit +/- 70 m). Huomaa muista kuvista poikkeava korkeusjakauma (mukana myös 500 metrin korkeus). Kurjen läpimuuttajien kannanarvio Taulukko 9-9. Kurkien hankealueen läpimuuttokannanarvion perusteet. Kevätmuutto Muuttopäivien lkm: 14 Perustiedot Valkeisneva havaitut yksilöt 548 havaintotunnit 32,3 yksilöä / tunti 17,0 Hummastinvaara havaitut yksilöt 7595 havaintotunnit 80,8 yksilöä / tunti 94,0 Arvioperusteet suhdeluku 0,18 kokonaisyksilömäärä Hummastinvaara 7609 Muuttokanta-arvio 7609*0, *0, % 1717 Rannikkolinjan muuttajakanta* Syysmuutto Valkeisneva havaitut yksilöt 1789 Muuttokanta-arvio % 3500 Rannikkolinjan muuttajakanta** *Hölttä 2013, Tuohimaa 2009 ** Hölttä 2013, FCG oy 2012 Mastokankaan hankealueen havainnointisektorin kautta arvioidaan kevätmuuttoaikaan läpimuuttavien kurkien määräksi 1717 yksilöä. Niistä tarkkailun perusteella hankealueen kautta muuttaviksi arvioidaan 567 yksilöä (33 %) ja näistä edelleen törmäyskorkeudella 295 yksilöä (52 %). Syysmuuttokannaksi arvioidaan puolestaan selkeästi runsaampi kanta, noin 3500 yksilöä. Niistä hankealueen kautta muuttaviksi arvioidaan 980 yksilöä (28 %), joista törmäyskorkeudella lentäisi

53 294 yksilöä (30 %). Syysmuutolla Pohjois-Pohjanmaan syksyisistä kurkireiteistä läntisempi (Hölttä 2013) kulkee juuri Mastokankaan hankealueen kohdalta. Tämä selittää kevättä suuremman läpimuuttajakannan alueella. Muutto kulkee kuitenkin leveänä rintamana ja on edennyt selkeästi sisämaahan nousten tuulivoimaloiden kannalta yläkorkeuksiin. Näin ollen Mastokankaan hankkeen kohdalla törmäyskorkeudella lentävien lintujen määrä jää pieneksi Päiväpetolinnut Kevätmuutto Mastokankaan hankealueella havaittiin päiväpetolintujen muuttoa jokaisena tarkkailupäivänä. Vilkkaimmat muuttopäivät olivat (27 yks.), (46 yks.) ja 7.5. (30 yks.). Toukokuun lopun tarkkailupäivinä havaittiin vain yksittäisiä muuttajia. (Kuva 9-17) Yhteensä tarkkailupäivinä kirjattiin 138 muuttavaa päiväpetolintua (Kuva 9-18). 50 Kuva Mastokankaan hankealueen kevätmuutontarkkailuissa havaittujen muuttaneiden päiväpetolintujen yhteismäärä tarkkailupäivittäin. Yhteensä kevään aikana havaittiin 137 muuttavaa päiväpetolintua. Kevätmuutontarkkailussa muuttokirjauksia tehtiin yhteensä 12 lajista (Kuva 9-18). Lajisto oli varsin tyypillistä Pohjois-Pohjanmaan alueella keväällä havaittavaa petolintulajistoa. Lajeista runsaimmat olivat piekana (44 yks.) ja varpushaukka (38 yks.). Runsaslukuisina esiintyivät myös tuulihaukka ja sinisuohaukka. Mielenkiintoisimpia muuttajia olivat maakotka ja muuttohaukka muutaman havaitun yksilön voimin.

54 51 Kuva Mastokankaan hankealueen kevätmuutontarkkailussa havaittujen päiväpetolintujen yksilömäärät. Päiväpetolintujen lentokorkeusjakauma oli kevätmuutontarkkailussa melko tasainen. Muuttokorkeudet kirjattiin tarkkailun aikana yhteensä 134 yksilön kohdalta, ja niiden jakaantuminen eri korkeusluokkiin on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 9-19). Eniten kirjauksia (31 kpl) tehtiin tuulivoimaloiden alituskorkeudelle eli 50 metrin luokkaan. Toiseksi eniten kirjauksia (26 kpl) on selkeästi tuulivoimaloiden roottoreiden pyyhkäisykorkeudella luokassa 150 metriä. Myös muuten tuulivoimaloiden roottoreiden korkeudella muuttaneiden petolintujen osuus on suuri. Ylityskorkeudella (300 metriä ja osin 200 metriä) muuttaneita lintuja havaittiin myös. On lisäksi huomioitava, että yksittäisten petolintujen havaitseminen on yleisesti ottaen sitä vaikeampaa, mitä korkeammalla ne muuttavat.

55 52 Kuva Mastokankaan kevätmuutontarkkailussa havaittujen päiväpetolintujen kirjatut lentokorkeudet (n = 134 yksilöä). Muutamien tärkeimpien ja runsaslukuisimpien lajien osalta lentokorkeusjakaumia on esitetty alla olevassa kuvassa (Kuva 9-20). Pääsääntöisesti lajikohtaiset lentokorkeudet noudattelevat kaikkien petolintujen esitettyjä muuttokorkeuksia, etenkin runsaslukuisimpien lajien piekanan ja varpushaukan osalta. Merkittävimmän poikkeuksen tekee sinisuohaukka, jolla tarkkailun aikana muuttolennossa havaituista yksilöistä (12 yks.) jopa seitsemän muutti selkeästi tuulivoimaloiden kannalta alikorkeudella (50 metriä tai alle). Samoin käyttäytyivät tuulihaukat (8/14 yks.). Tuulihaukka ja sinisuohaukka saalistavat yleensä melko matalalla lentäen avoimessa maastossa ja pysähtelevät usein myös saalistelemaan muuttomatkan aikana.

56 53 Kuva Eräiden päiväpetolintujen kirjatut lentokorkeudet lajeittain. Kuva Päiväpetolintujen tarkkailupisteen (Valkeisneva) ohituspuolet ja etäisyydet. Kuvassa on esitetty erikseen piekanat (vihreä palkki / punainen arvo) ja muut lajit (ruskea/keltainen palkki / mustat arvot). (Piekana n=44, muut pedot n=94) Kevätmuutolla havaitut petolinnut ohittivat Valkeisnevan tarkkailupisteen melko tasaisesti jakaantuen eri etäisyyssektoreille. Suurin osa linnuista muutti myös tuulipuiston ns. läpilentoalueen läpi, mutta myös alueen sivuuttavia lintuja havaittiin. Todellisuudessa alueen ohittavien lintujen osuus on suhteessa suurempi nyt tehtyihin havaintoihin nähden, sillä yksittäin muuttavien

57 petolintujen havaitseminen on sitä vaikeampaa, mitä kauempana ja mitä korkeammalla ne muuttavat. Samoin läheltä havainnoitsijaa muuttavat linnut on usein vaikea huomata. (Kuva 9-21) Edellisessä kuvassa (Kuva 9-21) on esitetty erikseen myös kevätmuutolla runsaslukuisimman päiväpetolinnun, piekanan, ohituspuolet ja etäisyydet. Piekanoiden kohdalla ei ole havaittavissa merkittäviä eroja vallitsevan muuttoreitin sijoittumisessa suhteessa Mastokankaan hankealueeseen, vaan jakauma noudattelee samoja suuntaviivoja kuin muiden petolintujen kohdalla. Tarkkailutulosten perusteella myöskään muiden petolintulajien kohdalla ei ole havaittavissa selkeitä eroja muuttoreittien sijoittumisessa. Syysmuutto Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailussa petolintumuuton selkeät huippupäivät olivat syyskuun puolivälissä (10. ja 17.9.). Tuolloin havaittiin valtaosa koko syksyn aikana muuttaneesta kaiken kaikkiaan 78 petolinnusta (57 yksilöä). Myös havaittiin jonkin verran petolintumuuttoa 13 yksilön voimin havaittiin vielä pienenä piikkinä 5 muuttavaa piekanaa. (Kuva 9-22) 54 Kuva Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailuissa havaittujen muuttaneiden päiväpetolintujen yhteismäärä tarkkailupäivittäin. Yhteensä kevään aikana havaittiin 78 muuttavaa päiväpetolintua. Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailussa havaittiin muuttavana yhteensä 9 päiväpetolintulajia. Lajeista runsaimmat olivat varpushaukka (22 yks.) ja tuulihaukka (14 yks.). Runsaslukuisina esiintyivät myös keväästä poiketen nuolihaukka, ampuhaukka ja ruskosuohaukka. Sen sijaan keväällä runsaimman lajin, piekanan, yksilöitä havaittiin vain 8. (Kuva 9-23)

58 55 Kuva Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailussa havaittujen päiväpetolintujen yksilömäärät lajeittain (kokonaisyksilömäärä 78). Syysmuuttokaudella päiväpetolintujen muuttokorkeudet kirjattiin tarkkailun aikana kaikkien 78 yksilön kohdalta, ja niiden jakaantuminen eri korkeusluokkiin on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 9-24). Selkeästi useimmin lintujen korkeudeksi määritettiin 100 metriä, joka korkeus sijoittuu myös keskeiselle tuulivoimaloiden roottoreiden pyyhkäisykorkeudelle. Ylityskorkeudella (500 metriä, 300 metriä ja osin 200 metriä) muuttaneita lintuja havaittiin myös melko runsaasti (noin 40 % yksilöistä). On myös huomioitava, että yksittäisten petolintujen havaitseminen on yleisesti ottaen sitä vaikeampaa, mitä korkeammalla ne muuttavat, joten korkealla muuttaneiden osuus voi olla jopa suurempi. Lajikohtaiset erot muuttokorkeuksissa syysmuuttoaineistossa ovat vähäisiä.

59 56 Kuva Mastokankaan hankealueen syysmuutontarkkailussa kirjattujen petolintujen muuttokorkeuksien jakautuminen eri korkeusluokkiin (n = 78 yksilöä). Syysmuutontarkkailussa havaittujen petolintujen muuttoreittijakauma Mastokankaan hankealueen kohdalla on melko tasaisesti koko havainnointisektorille jakaantuva (Kuva 9-25). Havaituista linnuista suurin osa (jopa 70 %) muutti tuulipuiston ns. läpilentoalueen läpi. Tämän alueen ulkopuolella muuttavien lintujen osuus jäi siten verrattain pieneksi. Tämä johtuu osaltaan myös siitä, että kaukana ja korkealla muuttavat petolinnut voivat olla vaikeita havaita. Todellisuudessa sisämaassa, jossa ei ole selkeitä muuttoa ohjaavia ns. johtolinjoja, petolintumuutto lienee melko tasaisesti jakaantuvaa. Näin voi olettaa olevan myös Mastokankaan hankealueen kohdalla. Kuva Päiväpetolintujen syysmuutonaikaiset Valkeisnevan tarkkailupisteen ohituspuolet ja etäisyydet (n=67). Kuvassa myös harmaalla taustalla tuulivoimapuiston ns. läpilentoalue, joka päiväpetolintujen kohdalla on hieman poikkeava pääasiallisesta muuttosuunnasta johtuen. (Selite: 0 = Valkeisnevan havainnointipiste, W3 = ohitus länsipuolelta 3 km etäisyydeltä, E = itäpuoli jne.)