Konteksti käsitehistoriassa

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Pro gradu -tutkielma Päivi Tiikkainen Konteksti käsitehistoriassa R. Koselleckin ja Q. Skinnerin teorioiden kontekstinäkemysten vertailu Politiikan tutkimuksen laitos Valtio-oppi 2006

2 Tampereen yliopisto Politiikan tutkimuksen laitos TIIKKAINEN, PÄIVI: Konteksti käsitehistoriassa. R. Koselleckin ja Q. Skinnerin teorioiden kontekstinäkemysten vertailu Pro gradu -tutkielma, 93 s. Valtio-oppi Maaliskuu 2006 TIIVISTELMÄ Työssä tarkastellaan ja pyritään vertaamaan kahta käsitehistorialliseksi luokiteltavaa tutkimussuuntausta ja niiden teoreettisia lähtökohtia. Saksalainen Reinhart Koselleck ja englantilainen Quentin Skinner ovat seuratuimpia teoreetikkoja tämän hetken käsitehistoriallisessa tutkimuksessa. Koselleckin Begriffsgeschichte ja Skinnerin poliittisen ajattelun historia eroavat toisistaan, mutta niiden välillä on myös yhtäläisyyksiä, jotka mahdollistavat suuntausten vertailun. Lisäksi voidaan olettaa, että suuntaukset voivat toisiltaan oppimisen lisäksi myös toimia yhdessä ja osittain yhdistettyinä tarkemman ja laajempialaisen käsitehistoriallisen tutkimuksen mahdollistamiseksi. Tutkin työssäni Koselleckin ja Skinnerin teorioiden kontekstinäkemyksiä sekä niiden eksplisiittisessä että epäsuoremmin tai implisiittisesti tavoitettavassa muodossa. Tutkimuksessa kysyn, miten teoreetikoiden kontekstinäkemykset muodostuvat sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti ja miltä osin niitä voitaisiin yhdistää. Olen tulkinnut Koselleckin käsitehistoriallisen kontekstinäkemyksen muodostuvan keskeisesti historian ajallisista rakenteista ja käsitteissä näkyvistä ajallisista kerrostumista. Skinner puolestaan painottaa toimijuutta ja tarkemmin ottaen retorista uudelleenkuvausta käsitemuutoksen keskiössä. Teorioiden välisessä vertailussa on yksinkertaistetusti kysymys diakronian ja synkronian suhteesta; käsitemuutoksen tutkimisesta pitkän aikavälin olosuhteiden valossa sekä pureutuen lyhytkestoisempiin hetkiin tai tapahtumiin, joihin käsitemuutos paikallistuu. Tutkimuksessani osoitan, että Reinhart Koselleckin ja Quentin Skinnerin teorioissa on löydettävissä useita analyyttisia, sekä eksplisiittisiä että implisiittisiä kontekstinäkemyksiä. Tutkimussuuntausten kontekstinäkemykset voidaan jakaa koskemaan rakenteita, toimijuutta sekä käsitteiden välisiä suhteita synkronisella semanttisella kentällä. Osoitan, että Koselleckin ja Skinnerin i

3 erilaiset käsitehistoriallisiksi luokiteltavien teorioiden kontekstinäkemykset ovat yhdistämiskelpoisia useilta osin, ja että ne voivat hyötyä toisiltaan kontekstintutkimuksen syventämisessä. Keskeinen ero teorioiden välillä on karkeasti tehty jako diakroniseen ja synkroniseen analyysiin tutkimuksessa. Synkronia ja diakronia kuitenkin kuuluvat yhteen, ja vastaavasti tutkimani teoriatkin voidaan yhdistää. Molemmat teoriat esittävät jonkinlaiset rakenteet käsitemuutoksen kontekstin muodostajina Koselleck korostaa ajallisia rakenteita ja Skinner kielellisiä konventioita, ja molemmat huomioivat toimijuuden merkityksen historiallisessa puhetilanteessa. Skinner on tutkinut Koselleckia tarkemmin toimijuutta reaalihistoriallisessa puheaktitilanteessa ja Koselleck puolestaan toimijuuteen liittyvää käsitteiden laajaalaista vastaanottoa sosiaalihistoriallisessa mielessä. Molempia teorioita yhdistää käsitemuutoksen synkroninen aspekti semanttisen kentän ja sillä sijaitsevien käsitteiden välisten suhteiden muodossa. Teorioiden periaatteelliset kontekstinäkemysten yhteneväisyydet voidaan ottaa huomioon empiirisessä tutkimuksessa, joka hyötyy tällä tavoin monipuolistuneesta teoriasta. ii

4 Sisältö 1 Johdanto Käsitehistoriallisen kontekstin tutkiminen Tutkimuskysymykset Käsitehistoria kielenfilosofiana Reinhart Koselleckin ja Quentin Skinnerin rooli Teorian ongelma Suuntausten vertailu tutkimuskohteena Vertailun rakenne Tutkimuskohteiden teoreettinen tausta ja käsitteistöä Kontekstintutkimuksen yleisiä kysymyksiä Konteksti tieteenalalla Tulkinnan ongelma Koselleckin tausta ja Begriffsgeschichten perustavat teesit Begriffsgeschichte aiemman historiankirjoituksen kritiikkinä Begriffsgeschichten suhde sosiaalihistoriaan ja kielitieteeseen Satula-aika Skinnerin poliittisen ajattelun historian tausta ja keskeiset periaatteet Skinnerin poliittisen ajattelun historian tausta Retorinen analyysi ja reaalihistoria Käsitteet Käsite, sana, idea Käsitteiden kiistanalaisuus ja käsitemuutos Kontekstin muodostuminen Koselleckin ja Skinnerin teorioissa Eksplisiittinen kontekstinäkemys käsitehistoriallisessa tutkimuksessa Dekontekstualismi, kontekstualismi, tekstualismi Kontekstit Käsitehistorian mahdollistuminen Koselleckin aikakäsitys ja rakenteet Synkronia ja diakronia, kokemus ja odotushorisontti Ajalliset kerrostumat ja kiihtyvyys Rakenne ja tapahtuma Ekstrakielelliset elementit iii

5 3.3 Toimijuus Skinnerillä Konventiot Uskomusten verkostot ja rationaalisuus Ideologiat Intentio Retorinen uudelleenkuvaus Käsitemuutoksen synkroninen aspekti Koselleckilla ja Skinnerillä Semanttinen kenttä Käsitteiden naapuruus ja paradiastolen tekniikka Epäsymmetriset vastakäsitteet Yhteenveto ja loppupäätelmät 79 Viitteet 94 iv

6 1 Johdanto 1.1 Käsitehistoriallisen kontekstin tutkiminen Käsitehistoria tutkii ajattelun historiaa pitäen käsitteitä ja niiden muuttuvia merkityksiä historiallisen analyysinsä pääyksikköinä. Käsitehistoriallisessa tutkimuksessa käsitteellisen muutoksen nähdään merkitsevän sosiaalista ja poliittista muutosta. Taustalla on ajatus, että ihmisten käyttämät käsitteet, uskomukset ja toiminta ovat suhteessa toisiinsa, jolloin sosiaalinen ja käsitteellinen muutos tapahtuvat yhdessä, vaikka eivät välttämättä samanaikaisesti. Käsitehistoriaa voidaan tarkastella tutkimusperspektiivinä, joka on kiinnostunut siitä, miten poliittisessa toiminnassa käsitteille annetaan erilaisia merkityksiä ja miten käsitteiden hallinnasta ja oikeasta käyttötavasta käydään kamppailua. Käsitehistoriallinen tutkimus siis olettaa, että poliittiset käsitteet ovat historiallisia ja vähintään potentiaalisesti kiistanalaisia (Koselleck 1972, xxii). Käsitteet eivät ole ajattomia ja pysyviä, vaan historiallisesti muuttuvia ja monimerkityksisiä. Koko poliittisen ajattelun historian voidaan ajatella olevan paljolti käsitteellisen taistelun ja käsitemuutoksen historiaa (Ball 2002, 21). Käsitehistorian hyöty voikin olla siinä, että sen avulla on mahdollista nähdä ehkä itsestään selviksikin ymmärretyt yhteiskunnalliset ilmiöt poliittisen, käsitteiden määrittelyistä käydyn kamppailun tuloksina (Kurunmäki 2001, 142). Ollakseen pätevää käsitteellisen tutkimuksen pitää olla jossain määrin kontekstisidonnaista. Konteksteja, käsitemuutokselle analyyttisesti luotuja sitä selittäviä ympäristöjä, tulee tutkia, vaikka niiden rakentaminen jäisikin puutteelliseksi. Käsitehistorian tulee löytää tasapaino kontekstisidonnaisuuden ääripäiden välillä; historiallisista ilmenemiskonteksteistaan irrotettujen käsitteiden historian ja liian kontekstisidonnaisen tutkimuksen välillä. Viimeksimainittuna ääripäänä voidaan nähdä tutkimus, jossa tietyt kontekstit pakotetaan lähteisiin. Liiallinen historioitsijan rakentamien erilaisten kontekstien tai jonkin tietyn kontekstin painottaminen saattaa johtaa väärintulkintoihin tai tehdä laajan lähteistön mahdottomaksi käsitellä (vrt. Ihalainen 1999, 41). Koselleckin ja Skinnerin erilaiset lähestymistavat käsitemuutokseen ja käsitehistorian kirjoittamiseen valottavat tätä kysymystä. Kontekstin tutkimus on tärkeää käsitehistoriassa useasta syystä. Jotta poliittinen ja sosiaalinen kieli voidaan ymmärtää historiallisesti, se pitää sijoittaa tietyn historiallisen ajan ja yhteiskunnan kontekstiin. Poliittisen ja sosiaalisen kielen ymmärtäminen historiallisesti tarkoittaa, että anakronististen selitysten vaaraan kiinnitetään erityistä huomiota. Käsitehistorian näkemys kielestä kamppailun välineenä olettaa myös toimijan olemassaolon, ja toimijuuskin on siis rakennettava historiallisiin tilanteisiin. Tämä onnistuu ainoas- 1

7 taan kontekstin luomisen kautta: toiminta ymmärretään ainoastaan suhteessa ympäristöönsä. Jotta tietyn aikakauden käsitekentästä saadaan mahdollisimman kattava kuva, tarvitaan kontekstia. Historiankirjoituksessa teoria pyrkii löytämään rakenteita, joiden valossa historialliset tapahtumat saavat tulkittavan merkityksen. Käsitehistoriallisessa tutkimuksessa teoria tarkoittaa ajallisuuden huomioimista historian jaksottamisen ja käsitteiden ajallisten kerrostumien muodossa (kuten Koselleckilla), ja toiminnan merkitystä korostavaa retoriikkaa (kuten Skinnerillä). Analyyttisen kontekstin tarkastelu käsitehistoriallisissa teorioissa pyrkii tuomaan esiin sen, miten nämä teoriat ymmärtävät historian rakennelmana; miten niiden näkemyksen mukaan käsitemuutos on mahdollistunut tiettyjen edellytysten vallitessa. 1.2 Tutkimuskysymykset Työni keskeisenä taustateemana on kysymys siitä, onko käsitteillä historiaa, jota voidaan tutkia historiallisten aikojen läpi. Käsitteiden tutkiminen historiallisten aikojen läpi tarkoittaa sitä, että ne voidaan irrottaa alkuperäisistä esiintymiskonteksteistaan ja seurata niiden muuttuvia käyttöjä ja merkityksiä historian eri vaiheissa. Toisaalta voidaan pohtia, pitäsikö käsitehistoriallisessa tutkimuksessa rajoittua yksittäisten historiallisten tilanteiden ja kielenkäyttökontekstien tutkimiseen ilman, että voidaan siirtyä käsitteen historiallisesta esiintymiskontekstista toiseen ja tehdä vertailuja. Kysymys on siis käsitehistorian kirjoittamisen mahdollisuudesta. Tämä kysymyksenasettelu tuo yhteen tutkimukseni keskeiset kohdat ja pohjustaa suuntausten vertailua kontekstinymmärryksen kautta. 1 Kontekstinäkemys on keskeinen tekijä siinä, miten käsitehistorian tekeminen nähdään mahdolliseksi. Skinner on todennut vastustavansa tietyllä tavalla määriteltyä käsitehistoriaa, sillä hänen mukaansa ei voi olla mitään käsitteiden historioita sinänsä, vaan ainoastaan historioita niiden käytöstä argumenteissa (Skinner 1988f, 283; ks. myös Hampsher-Monk 1998, 46-47). Tämä kanta perustuu Skinnerin lähtökohtaan, jonka mukaan ei ole olemassa ikuisia kysymyksiä, jotka olisivat riippumattomia niiden ilmenemiskontekstista (Skinner 1999, 61-62). 2 1 Kurunmäki (2001) on käsitellyt artikkelissaan samaa kysymystä. 2 Ikuisilla kysymyksillä tarkoitetaan historiantutkimuksen ns. kaanonin pyrkimystä löytää menneen ajan teoreetikoilta kannanottoja historian aikana toistuvasti esiin nouseviin teemoihin ja kysymyksiin esimerkiksi taloudellisesta liberalismista, vaikka tutkittava teoreetikko ei olisi ollut siitä juurikaan kiinnostunut. Ikuisten kysymysten tietynlaisen olemassaolon mahdollisuus on kuitenkin läsnä käsitehistoriassakin, koska jotkin käsitteet ja ideat voidaan nähdä joskus abstrahoitavina niin yleiselle tasolle, että niitä voidaan käsitellä vääristymättöminä kontekstiensa ulkopuolella. 2

8 Eri ajankohdilla ja eri tilanteilla on eri kysymyksenasettelut ja eri kielelliset konventiot huolimatta siitä, että mahdollisesti käytössä on samoja sanoja. Skinner painottaa reaalihistoriallista (real history) lähestymistapaa, jonka mukaan jokaista historiallista tilannetta tulee käsitellä ainutlaatuisena. Näin Skinner näyttäisi hylkäävän mahdollisuuden ylittää kontekstit käsitteiden historiallisten jatkumoiden seuraamista varten (vrt. Kurunmäki 2001, 150). Koselleck puolestaan pyrkii seuraamaan käsitteiden historioita diakronisesti irrottamalla ne käyttökonteksteistaan historiallisen vertailun mahdollistamiseksi. 3 Molemmat tutkijat näkevät käsitemuutoksen hieman eri tavoin. Heidän näkökulmansa voidaan kuitenkin yhdistää. Tällöin kysymys on historiallisen ajan kuluessa tapahtuvan diakronisen käsitteellisen muutoksen tutkimisen ja synkronisissa puhetilanteissa tapahtuvan käsitteen käytön tutkimisen yhdistämisestä (vrt. Kurunmäki 2001, 150). Synkronia voidaan ymmärtää poikkileikkauksena tiettyyn ajankohtaan historiallisen ajan jatkumossa. Siinä käsitettä tutkitaan oman aikansa kielellisessä ja sosiaalisessa ympäristössä. Diakroninen analyysi tutkii käsitemuutosta pitkällä aikavälillä irrottaen käsitteet spesifeistä sykronisista esiintymistilanteistaan historiallista vertailua varten. Tutkimukseni ensimmäinen kysymys on, miten teoriat näkevät käsitemuutoksen kontekstin, tutkimuksessa analyyttisesti luotavan ympäristön, jossa käsitemuutos oletettavasti tapahtuu. Koselleckin kohdalla muutoksen kontekstina ovat pääasiallisesti diakroniset ajalliset rakenteet, Skinnerin kohdalla synkroninen reaalihistoriallinen puheakti. Näin Skinnerin kohdalla toimijan rooli nousee myös kontekstintutkimuksessa esille. Kuitenkin myös Koselleck on tutkinut käsitemuutoksen synkronista aspektia ja toimijuuden osuutta siinä, tosin hieman eri tavoin kuin Skinner. Pyrin myös käsittelemään sitä, miten tutkimussuuntaukset hyötyisivät toisiltaan käsitemuutoksen kontekstin tutkimisen ja miten niiden praktiikoita voitaisiin yhdistää. Tutkimukseni koskee teorioita eikä käytä teoreetikkojen käsitehistoriallisista kirjoituksista paljoakaan konkreettisia esimerkkejä. Tarkoituksenani ei siis ole ollut testata heidän kontekstinäkemyksiään heidän omissa töissään käytäntöön sovellettuina, vaan pohtia nimenomaan teoreettisia näkemyksiä kontekstin merkityksestä tutkimuksessa sekä löytää heidän töistään kontekstikäsityksen piiriin soveltuvia näkökohtia. En ole pitänyt tarpeellisena korostaa kirjoittajien omaa konteksti -termin käyttöä nimenomaan siitä syystä, että olen pyrkinyt löytämään implisiittisiä kontekstikäsityksen alle sovitet- 3 Kurunmäen mukaan voidaan kuitenkin pitää ratkaisemattomana kysymyksenä vielä sitä, josko tällainen diakroninen, kontekstit ylittävät käsitehistoria on sittenkään muuta kuin sitä ikuisten kysymysten ideahistoriaa, jota sekä Skinner että Koselleck vastustavat (Kurunmäki 2001, 150). 3

9 tavia näkökohtia, joita ovat työssäni aikakäsitykset ja aikarakenteet Koselleckilla, Skinnerin toimijuuteen sisältyvät osa-alueet sekä käsitemuutoksen synkroninen aspekti molemmilla. Työssäni on taustaoletuksena se, että huolimatta teoriapainotteisuudesta tarkoitus ei ole eristää käsitehistorian tutkimusalan analyyttisen kontekstin tutkimusta muusta käsitehistoriallisen tutkimuksen todellisuudesta ja käytänteistä. En siis oleta tässä työssä tarkasteltavia analyyttisiä käsitteitä tutkimuksellisista konteksteistaan irrotettavina yksikköinä, vaikka olenkin erottanut ne analyyttisesti tarkastelua varten. 1.3 Käsitehistoria kielenfilosofiana Käsitehistoriallisen tutkimuksen taustalla on 1900-luvun filosofian kielellinen käänne. Tämä käänne kehittyi vastaamaan 1900-luvun alun analyyttisen filosofian epäkohtiin, ja sen perusajatuksena on, että sosiaalinen ja poliittinen maailma eivät ole erotettavissa kielellisestä maailmasta. 4 Esimerkiksi Martin Heidegger, Ludwig Wittgenstein ja J. L. Austin alkoivat korostaa, että kieli ei heijasta itsenäistä todellisuutta vaan myös osittain rakentaa sitä. Sanoilla on merkitys riippuen siitä, mitä niillä tehdään, minkälaisia puheakteja niillä voidaan suorittaa. Merkittävää on, että mikään tietty diskurssi (kuten esimerkiksi tieteellinen diskurssi tai formaali logiikan kieli) ei voi standardisoida kieltä kokonaisuudessaan määräämään muita diskursseja (kuten esimerkiksi moraalin diskurssia). Tässä mielessä kielellinen käänne oli selkeä harppaus eteenpäin. Kielen ja ns. todellisuuden suhde on siis kielellisen käänteen synnyttämän suuntauksen keskiössä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että inhimillinen toiminta on erityisen huomion kohteena käsitehistoriallisessa tutkimuksessa. Käsitehistoria sisältää oman varianttinsa kielellisestä käänteestä. Käsitehistoriallinen tutkimus korostaa kielen merkitystä ja käsitehistorian teoreetikot lähtevät siitä oletuksesta, että poliittinen elämä ja maailma rakentuu kielen avulla ja kielessä. 5 Esimerkiksi Hampsher-Monk (1998, 48) väittää, ettei poliittinen todellisuus edes voi olla muuten kuin kielellisesti rakentunut. Käsitehistoria näkee siis kielen politiikan tutkimuskohteena (esim. Pocock luvulla ns. Wienin piirin synnyttämä analyyttinen filosofia näki kielen loogisen ajattelun kannalta puutteellisena ja viallisena mekanismina, jonka rajoitukset tuli ylittää kehittämällä formaali laskenta analyyttiseksi tutkimusvälineeksi. 5 Ballin mukaan kielellistä käännettä ollaan tällä hetkellä viemässä loppuun. Staattinen ja epähistoriallinen näkemys on hänen mukaansa antamassa sijaa anglosaksisten filosofien keskuudessa historiallisemmalle tutkimusotteelle kielentutkimuksessa. Ball näkee siirtymän kohti entistä dynaamisempaa ja historiallisesti suuntautunutta painotusta käsitemuutokseen ja käsitehistorioiden rakentamiseen. (Ball 1998, 77.) 4

10 1987b, 24; Palonen 1995, 11; Palonen 1994, 17). Kieli mahdollistaa moraalisen ja poliittisen toiminnan, joka muokkaa myös inhimillistä toimijaa. Kielen avulla rakennetaan yhteisöt. Kieli on käsitehistorialle toiminnan, politikoinnin ja politisoinnin, välttämätön väline ja toimintahorisontti: se voidaan nähdä kaiken politiikan ulottuvuutena, yhtä perustavana kuin tila, aika ja toimijat (Palonen 1994, 11-12; Palonen ). Kielellisen käänteen alalajina käsitehistoria lähenee hermeneutiikkaa, semiotiikkaa, symbolismia ja retoriikkaa eroten näistä kuitenkin siinä, että sille käsite on keskeinen kielellinen yksikkö. Käsitehistoriaa voidaan pitää lähtökohtana poliittiseen ajatteluun tai menetelmänä minkä tahansa tekstin tutkimuksessa siinä käytettyjen käsitteiden ja niiden historian analysoinnin näkökulmasta. (Palonen 1994, 7.) Käsitehistoriaa on kuitenkin syytä pitää pikemminkin tiettyjen heurististen käytäntöjen ja taustaoletusten ympäröimänä näkökulmana poliittisen ajattelun historiaan tutkimukseen kuin selkeästi rajattavana metodina. Sen suhde esimerkiksi retoriikkaan on niin läheinen, että niitä on vaikea erottaa toisistaan täydellisesti. (Palonen 1995, 9; Kurunmäki 2001, 143.) Retoriikka, joka kiinnittää huomiota luokitteluihin, eroteluihin ja näiden mahdolliseen puolueellisuuteen, on käytössä käsitehistoriassakin, ja varsinkin Skinner on hyödyntänyt sitä tutkimuksissaan. 1.4 Reinhart Koselleckin ja Quentin Skinnerin rooli Reinhart Koselleckia ja Quentin Skinneriä voidaan pitää merkittävimpinä käsitehistoriallisen tutkimuksen kehitystä ohjanneina teoreetikkoina (esim. Kurunmäki 2001, 144). He ovat kirjoittaneet noin 1970-luvun alusta alkaen käsitehistorialliseksi luonnehdittavia tutkimuksia. Molemmat ovat saaneet historiantutkimuksessa vaikutteita kielellisestä käänteestä ja ovat kiinnostuneita merkityksen tutkimisesta. Quentin Skinner on yhdessä J. G. A. Pocockin kanssa tunnettu kielellisen kontekstualismin, intentionalismin tai Cambridgen koulukunnan merkittävimpänä edustajana. Heidän merkityksensä on suuri erityisesti anglosaksisten historioitsijoiden keskuudessa, jotka tutkivat varhaismodernin ajan poliittista ajattelua. Saksalainen Begriffsgeschichte on keskittynyt historiallisen semantiikan tutkimukseen ja sen tavoitteena on määritellä modernin ajan keskeisimmät poliittiset käsitteet saksankielisellä kielialueella. Kumpikaan tutkimussuunta ei käytä itsestään varsinaisesti nimitystä käsitehistoria. Quentin Skinner puhuu poliittisen ajattelun tai ideologioiden historiasta (history of political thought/ideologies). Begriffsgeschichte kääntyy käsitehistoriaksi, muttei täysin luontevasti (ks. Ihalainen 1999, 43). Saksalainen käsitehistoriallinen tutkimus on kiinnostunut historian kuluessa tapahtuvista jatkuvuuksista, siirtymistä ja katkoksista keskeisissä po- 5

11 liittisissa ja sosiaalisissa käsitteissä. Tämä tutkimussuuntaus on vaikuttanut kolmen suuren sanakirjan syntyyn. Geschichtliche Grundbegriffe: Historisches Lexikon zur politisch-sozialer Sprache in Deutschland on näistä siteeratuin. Koselleck on toiminut sen pääasiallisena editoijana. Toiset kaksi ovat Historisches Wörterbuch der Philosophie ja Handbuch politisch-sozialer Grunbegriffe in Frankreich, Kaikki kolme sanastoa noudattavat omia ohjelmiaan ja eroavat toisistaan johtavien periaatteidensa osalta. 6 Geschichtliche Grundbegriffe tutkii modernin ajan erityisyyttä aiempiin aikoihin nähden erityisesti saksankielisellä kielialueella. Se yhdistää sosiaali- ja käsitehistorian metodeja historiallisen semantiikan keinoin, ja sen analyysi on kontekstisidonnaista. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn käytettyjen moraalisten tai poliittisten kielten tutkimuksen yhdistämistä niillä politikoineiden yhteiskunnallisten ryhmien ja luokkien tarkasteluun. 7 Rajaan tutkimusaineistoni sanakirjoista Geschichtliche Grundbegriffeen siksi, että se ottaa analyysissään huomioon sosiaalihistoriallisen kontekstin. Begriffsgeschichten seuraajat ovat keskittyneet enemmän ryhmiin kuin yksilöihin, ja he tutkivat käsitemuutosta laajalla yhteiskunnallisella kentällä pyrkien ottamaan huomioon käsitemuutosten vastaanoton laaja-alaisesti. Heidän tutkimusyksikköjään ovat yksittäiset käsitteet tai sanastot esimerkiksi tiettyjen tekstien, kirjoittajien, ideologioiden, traditioiden tai ajattelusuuntausten tutkimisen asemesta. Mainitut englanninkieliset historioitsijat ovat olleet keskeisesti kiinnostuneita yhteyksistä poliittisen kielen, ajattelun ja toiminnan välillä. Kehittäessään metodologiaansa he ovat tutkineet pääosin erilaisia varhaismoderneja poliittisia kieliä. Pocockin ja Skinnerin seuraajat ovat olleet kiin- 6 Historisches Wörterbuch der Philosophie ei tutki käsitteiden poliittisia ja sosiaalisia konteksteja ja rajoittuu filosofisten käsitteiden tarkasteluun. Sanasto ei itse asiassa käytä paljon Begriffsgeschichten metodia tai tarkastele kohteitaan muutenkaan historiallisesti. Sen ensimmäinen toimittaja Joachim Ritter toteaa sanaston johdannossa, että sitä olisi virhe kutsua käsitehistorialliseksi sanastoksi (begriffgeschichtliches Wörterbuch) (Ritter 1971; ref. Richter 1995, 17). Handbuch politisch-sozialer Grundbegriffe in Frankreich -sanaston projektina on yhdistää Begriffsgeschichten resursseja sosiaalihistorian resursseihin ranskalaisten mentaliteettien (mentalités) tutkimuksessa ancien régimen, vallankumouksen ja restoraation ajalla. Teoksen hypoteesinä on, että Ranskan suuri vallankumous merkitsee ratkaisevan ajankohdan ranskalaisen ajattelun kehityksessä. Sanaston mallin ovat kehittäneet toisen sukupolven Annales koulukunnan historioitsijat kuten Michel Vovelle. Geschichtliche Grundbegriffestä johdettu käsitehistoria käsittelee Handbuchissa yleisiä mentaliteetteja, kollektiivisia representaatioita ja muistia vallankumouksen aikana ja sen jälkeen. (Ks. Richter 1995, 20.) 7 Kieli tässä ei tarkoita luonnollista kieltä, vaan esimerkiksi tietyn yhteiskuntaryhmän tai tietyn ammattialan kieltä, joka sisältää jaetut käsitykset maailmasta, jaetut tavat ja arvot, jaetut resurssit ja odotukset sekä ajattelun ja puheen käytännöt, joiden kautta yhteisöt tosiasiallisesti määritellään ja rakennetaan (Ball 1998, 79). 6

12 nostuneita poliittisista kielistä, joita he ovat myös nimittäneet diskursseiksi tai ideologioiksi, eivätkä niin selvästi käsitteistä. Heidän mukaansa jokainen poliittinen kieli on hyödyntänyt käsitteitä tavalla, joka tuottaa tietynlaisia merkityksiä. (ks. Richter 1996, 16; Richter 1990, 50, 56; Ihalainen 1999, 39.) Cambridgen koulukunta on ollut kiinnostunut yksittäisistä teoreetikoista ja heidän tavoitteistaan, intentioistaan, puhetilanteissa. Skinner on kirjoittanut myös yksittäisten käsitteiden kuten valtion historiasta (ks. Skinner 1978; Skinner 1987). Hänen ehkä merkittävintä käsitehistoriallista teostaan The Foundations of Modern Political Thought voidaan pitää klassikkona (Palonen 2003). Kurunmäki (2000, 60; 2001, 143) esittää, että näitä koulukuntia yhdistää tekijöitä, joiden vuoksi voidaan sanoa, että ne molemmat harjoittavat käsitehistoriaa: poliittisen kielen ymmärtäminen historiallisesti, anakronististen selitysten välttäminen, ja todellisen toimijuuden rakentaminen historiallisissa tilanteissa. Molemmat suuntaukset ovat sitä mieltä, että menneisyyden poliittisia konflikteja tulee tutkia niiden oman ajan toimijoiden kielellisten käytäntöjen avulla. Käsitehistorioitsijat myös vastustavat ikuisia kysymyksiä, joiden olettamisen välttämiseksi on tutkittava käsitteen ja ideoiden käyttöä niiden omissa argumentointikonteksteissa. Molemmat teoreetikot niin ikään katsovat ns. suurten tekstien tai kaanonin kirjoittajien taakse, ja etsivät sieltä käsitteiden laajemman käyttökentän merkityksiä. Molemmat ovat myös yhtä mieltä siitä, että käsitehistoria tutkii tietyn kielen käyttöä tietyissä tilanteissa, joissa käsitteet kehittyvät ja niitä käyttävät tietyt puhujat (Koselleck 1996; ref. Bödeker 1998, 63). Käsitehistorialliseksi luonnehdittavaa tutkimusta harjoitetaan muuallakin kuin englannin- ja saksankielisissä maissa. Ranskassa on kerätty kvantitatiivista aineistoa käsitteiden esiintymistiheyksistä ja analysoitu tuloksia lingvistisesti teossarjassa Dictionnaire des usages socio-politiques. Myös ainakin Hollannissa, Unkarissa, Skandinaviassa, Suomessa ja Kiinassa on tutkittu poliittisia käsitteitä. Esimerkiksi Suomen käsitehistoriaa koskevat tutkimukset ovat viime vuosina osoittaneet suomalaisen poliittisen sanaston kansainvällisessä vertailussa monella tapaa erityislaatuiseksi. 8 Kansallisen tason ylittävät vertailevat tutkimukset voidaan nähdä merkityksellisinä erityisesti yhdentyvässä Euroopassa, jossa tulevaisuuteen valmistautuvat maat kiinnittävät uudella tavalla huomiota tapoihin, joilla ne ovat käsitteellistäneet menneisyyttään. Käsitehistorialliset tutkimukset auttavat ymmärtämään, miten eurooppalaiset ovat käsitteellistäneet muutoksen kokemuksensa varhaismodernilta ajalta alkaen. Näiden tutkimustulosten vertaileva käyttö voisi mahdollistaa jopa uuden tutkimusalan (Richter 1995, 7). Monet eri mai- 8 Ks. esim. Käsitteet liikkeessä -artikkelikokoelma (toim. Matti Hyvärinen et al., 2003). 7

13 den käsitehistorioiden kirjoittajat ovat pyrkineet yhdistämään Koselleckin ja Skinnerin ajattelua, mikä on avartanut kuvaa käsitehistoriasta tutkimusalana. 1.5 Teorian ongelma Käsitehistoriallisten teorioiden analyyttisen kontekstinäkemyksen tutkimiseen on hankala löytää selkeää teoriaa, mutta käsitehistorialliseen tutkimukseen soveltuva hermeneuttinen lähestymistapa on taustalla myös tässä työssä. Hermeneutiikka voidaan kuvata tulkinnaksi tai tulkinnan taiteeksi. Se perustuu käsitykselle kaiken inhimillisen ymmärryksen kehämäisyydestä ja etenemisestä spiraalimaisena prosessina. Keskeinen käsite hermeutiikassa on hermeneuttinen kehä tai spiraali, joka merkitsee osan suhdetta kokonaisuuteen. Hermeneuttinen kehä voidaan määritellä esimerkiksi siten, että yksittäisen sanan merkitys ymmärretään näkemällä sana suhteessa kokonaiseen lauseeseen, ja vastavuoroisesti lauseen merkitys kokonaisuutena, joka on riippuvainen yksittäisten sanojen merkityksistä (Palmer 1969, 87; ref. Dilley 1999, ). Samaan tapaan yksittäinen sana saa merkityksensä siitä kontekstista tai horisontista, jossa se sijaitsee. Horisontti rakentuu samoista elementeistä, joille se antaa merkityksen. Tulkinta kontekstissa edellyttää esitulkinnan relevantista kontekstista, joka puolestaan informoi tulkintaa. (Ibid.) Käsittelen työssäni kontekstintutkimuksen osalta sen merkitystä tieteenalalla sekä erityisesti tulkinnan ongelmaa. Käytän teoreettisena lähtökohtana myös suuntausten omia lähtökohtia ja taustaa, sitä, millaiselta filosofiselta pohjalta ne syntyivät ja mitä kritisoivat. Koselleckin kohdalla käsittelen myös yhteyttä sosiaalihistoriaan ja kielitieteeseen sekä hänen satula-ajan teesiään, joka on keskeinen historiallisten aikajaksojen tutkimisessa. Skinnerin poliittisen ajattelun historian taustan lisäksi olen nähnyt relevantiksi käsitellä teoreettisina taustoina kontekstintutkimukselle retorista analyysiä ja vaatimusta kirjoittaa reaalihistoriaa. Selvennän myös itse käsitteen käsitteen olemusta sekä sen suhdetta sanaan ja ideaan. Kontekstin merkityksen tutkimukseen sisältyy myös kysymys toimijuudesta tai agenttiudesta. 9 Painotan tätä siksi, ettei toimijuus ehkä tule itsestään selvästi liitetyksi kontekstintutkimukseen, eikä varsinkaan ymmärrettynä itse kontekstiksi käsitemuutoksessa kuten työssäni teen. Molemmat tutkimani teoriat tunnustavat toimijuuden merkityksen käsitemuutoksessa. Skinner painottaa yksilöitä ja Koselleck ryhmiä, mutta molemmat huomioivat yleisön 9 Kumpaakin termiä, toimija ja agentti, käytetään vaihtelevasti yhteiskuntatieteissä ja ilmeisen samalla merkityksellä. Kielitieteellisillä merkityksillä on tietysti ratkaiseva ero. Käytän termiä toimija yleisesti selvyydenkin vuoksi käsitehistoriallisten teorioiden yhteydessä. Agentti tässä työssä viittaa kielitieteelliseen käyttöön. 8

14 vastaanoton ainakin implisiittisenä. Toimijuuden käsite eli kysymys siitä, kuka on toimija ja mistä syistä ryhtynyt toimintaan, on keskeinen poliittisten termien rakentumisen ja käytön merkitysten ymmärtämiselle (Richter 1999, 24). Käsitemuutokseen liittyy keskeisesti retorinen argumentointi, ja käsitehistoriallisten teorioiden kontekstinäkemysten tutkimukseen tekstuaalisuus ja intertekstuaalisuus. Olen kuitenkin jättänyt ottamatta mukaan tutkimukseeni argumentaatioteorioita tai teorioita tekstuaalisuudesta ja intertekstuaalisuudesta. Tämä johtuu siitä, että niitä ei käsitellä lähdemateriaalissa; tärkeimmät käsitehistorian teoreetikot eivät käytä niitä tutkimuksissaan eksplisiittisesti tai viittaa niihin suoraan. En pidä tarpeellisena käsitehistoriallisten teorioiden taustalla ja kehittämisessä mahdollisesti käytettyjen teorioiden hyödyntämistä teorioiden itsensä analysoinnissa. 10 Oman työni tarkoitus ei ole tarkastella näitä teorioita itsenäisen tai niistä erillisen teoreettisen viitekehyksen avulla, sillä en katso sen soveltuvan tutkimukseni luonteeseen. Pidän hermeneuttista lähestymistapaa ja kirjoittajien näkemysten vertailua yhdessä tutkimussuuntausten taustan valottamisen ohella sopivimpana menetelmänä työssäni. 1.6 Suuntausten vertailu tutkimuskohteena Tutkimussuuntaukset jakavat yhteisiä periaatteita, ja niiden menetelmien osittainen yhteensopivuus on osoitettu. Esimerkiksi Richterin mielestä tutkimussuuntausten yhdistämiseksi ei löydy suuria esteitä, vaan pikemminkin olennaisia etuja (ks. Richter 1995, 138). Hänen mukaansa molemmat hyötyisivät toisiltaan täydentämällä toistensa vajavaisuuksia. Terence Ballkin näkee tutkimussuuntausten kulkevan samansuuntaisesti mutta kohtaamatta täysin toisiaan (ks. Ball 1998, 78). Ball huomauttaa, että tutkimussuuntaukset ovat samankaltaisia myös siinä, ettei kummallakaan ole selkeää, systemaattista ja loppuun työstettyä metodologiaa, vaikka Begriffsgeschichte ehkä onkin lähempänä sellaisen luomista. Tutkimussuuntaukset voisivat oppia toistensa tutkimusmenetelmistä ja lähdemateriaalin käytöstä (ks. Richter 1995, 125). 11 Yksi selvimmistä erois- 10 Esimerkiksi argumenttien keskeinen rooli tiedostetaan kyllä käsitehistorian piirissä selkeästi. Esimerkiksi Ball huomioi, että se, mikä erottaa hänen muokkaamansa ns. kriittisen käsitehistorian esimerkiksi filologiasta ja etymologiasta, on huomion kiinnittäminen luonnollisesti poliittiseen kilpailuun ja argumentteihin, joissa käsitteet esiintyvät ja joissa niitä käytetään toimittamaan tietynlaisia tehtäviä tiettyinä aikoina ja tietyillä poliittisilla alueilla. Ballin mukaan poliittisten käsitteiden historiat ovat siis lyhyesti sanottuna poliittisten argumenttien sekä niiden kilpailujen ja riitojen histoirioita, joissa käsitteet muodostuvat ja joita ne synnyttävät. (Ball 1998, 82.) 11 Aineistonkäyttöön liittyen esimerkiksi Ihalainen (1999, 48) on pohtinut mahdollisuutta 9

15 ta Skinnerin ja Koselleckin töiden välillä ovat heidän käyttämänsä materiaalit. Begriffsgeschichten järjestelmällinen tutkimusmetodi ja laaja tutkimusaineiston erityisesti sanakirjojen, ensyklopedioiden ja synonyymisanastojen käyttö voisi palvella anglosaksista tutkimusta. Richter (1995, 7) huomauttaa, että tutkimustapojen yhdistäminen mahdollistaisi vertailevan käsitehistorian. Hyödyntämällä varsinkin Begriffsgeschichten systemaattista tapaa tutkia moderniteettia voitaisiin löytää mielenkiintoisia tuloksia siitä, miten lukujen eri yhteiskunnissa käsitteellistettiin keskeisiä poliittisia ja sosiaalisia muutoksia. Koska yhteiskunnat ovat muuttuneet samansuuntaisesti, pääasiallisesti agraarisesta taloudesta kaupalliseen ja teolliseen, niissä ovat vaikuttaneet samansuuntaiset sosiaaliset ja poliittiset rakenteet kuten demokratisoituminen ja kasvava mahdollisuus osallistua politiikkaan. Nämä muutokset ja rakenteet näkyvät käsitteissä. Näin ollen Richter olettaa, että Begriffsgeschichten moderniteetin synnylle perustuva teoria soveltuu muidenkin kuin saksankielisten yhteiskuntien tutkimukseen, ja täydentäisi englanninkielisenkin kielialueen käsitehistoriallista tutkimusta. (ks. Richter 1995, 7.) Geschichtliche Grundbegriffen käyttämä kontekstuaalinen analyysi sopii yhteen Skinnerin nostaman kysymyksen kanssa siitä, mitä kulttuurin ja yhteiskunnan kielellisiä konventioita tietyssä kontekstissa käytettiin määrittämään poliittisten ja sosiaalisten toimien legitimaatiota (Richter 1995, 140). Kari Palonen nostaa artikkelissaan (1999) esiin mahdollisuuksia Skinnerin ja Koselleckin teorioiden yhteensovittamisesta kontekstinäkemysten osalta, joskaan hän ei painota analyysissään nimenomaan kontekstia. Pasi Ihalainen on omassa artikkelissaan (1994) tutkinut kontekstien ylittämistä käsitehistorian mahdollistajana kummankin tutkimussuuntauksen osalta. Päädyn työssäni osoittamaan, osittain edellämainittujen tutkijoiden näkemyksiin yhtyen, että teoreetikkojen kontekstinäkemyksien yhdistäminen on mahdollista useasta näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimussuuntausten yhdistämistä on myös vastustettu. Esimerkiksi Pocock (1996, 58) on todennut, että kulttuuriset taustat estävät suuntausten homogenisoinnin. Onkin totta, että teorioissa on omien kulttuuri- ja kehitystaustojensa piiteitä, joita ei voida helposti soveltaa toiseen. Lisäksi anglosaksinen ja saksalainen suuntaus keskittyvät eri aikakausien tutkimiseen: Skinnerin pääasiallinen kiinnostuksenkohde on ollut myöhäinen keskiaika ja varhainen moderni aika, kun taas Begriffsgeschichte keskittyy moderniin aikakauteen 1700-luvulta 1900-luvulle. Lisäksi Begriffsgeschichten keskeisenä teesinä on ns. satula-aika (Sattelzeit), luvuilla tapahtunut käsitteiden semantiikkaan vaikuttanut murros, joka on vielä nykyisen tutkimuksen vakoota sähköinen tiedosto, joka mahdollistaisi käsitteiden käytön kvantitatiivisen vertailun. 10

16 lossa ollut ainutlaatuinen, vaikka arveluja ja hypoteeseja muista satula-ajan kaltaisista aikakausista onkin esitetty. 12 Begriffsgeschichte on lisäksi tutkinut lähinnä saksalaisia ja ranskalaisia, ja englanninkieliset lähes pelkästään englanninkielisiä poliittisia diskursseja. Saksalaiset ovat työskennelleet kollektiivisesti ja pyrkineet luomaan ensyklopedisia tuotoksia, englanninkieliset taas ovat kirjoittaneet yksin, eivät ole seuranneet mitään erityistä työskentelyproseduuria ja ovat valikoineet tutkimuskohteensa pikemmin tapauskohtaisesti kuin ensyklopedinen luomus mielessään. Erilaiset tutkimustraditiot, keskittyminen eri aikakausiin sekä kielen eri osa-alueiden nostaminen käsitehistoriallisen tutkimuksen kohteeksi näkyvät myös teorioiden kontekstinäkemysten välisissä eroissa. Väitän kuitenkin, etteivät tutkimussuuntaukset ole kontekstinäkemystensä osalta yhteismitattomia, ja että ne lisäksi voidaan yhdistää. Käsitemuutos näyttäytyy Koselleckin teoriassa riippuvaisempana rakenteista kuin Skinnerillä. Koselleck puhuu käsitemuutoksesta mm. prosessina ja korostaa ajallisten rakenteiden merkitystä siinä. Tämän näkemyksen voidaan tulkita tekevän inhimillisestä toimijasta melkein passiivisia välineitä (ks. Hampsher-Monk 1998, 49). Koselleckin mukaan materiaalisten ja luonnollisten tekijöiden lisäksi myös instituutiot ja käyttäytymistavat ovat selittävinä taustatekijöinä historiallisissa tapahtumissa. Erään tulkinnan mukaan Koselleck painottaisi rakenteita liikaakin ja ymmärtäisi käsitteidenkin aina jollakin tavoin edustavan tai vastaavan itsenäistä sosiaalista todellisuutta, jolloin ne siis pitäisi voida jäljittää itsenäisinä niistä kielellisistä konteksteista, joissa ne esiintyvät (ks. Hampsher-Monk 1998, 49). Englantilaisessa ja angloamerikkalaisessa tutkimussuuntauksessa puolestaan nähdään, että konfliktit poliittisissa diskursseissa ja sanastossa ovat jo sinällään historiallisen tutkimuksen kohteita, ja että ne rakentavat poliittista todellisuutta, eivätkä siis ole tekijä niistä itsestään erillään olevassa todellisuudessa. Englantilaista traditiota seuraavat käsitehistorioitsijat pyrkivät välttämään käsitemuutoksen näkemisen heijastuksena poliittisesta muutoksesta (Hampsher-Monk 1998, 48). Heidän mukaansa poliittinen toiminta voidaan ymmärtää ainoastaan kielellisenä toimintana. Niinpä sosiaaliset ja poliittiset muutokset ovat kulttuurisia rakennelmia, kokemusten symbolisia järjestymisiä, eivätkä niinkään ennalta määräytyneitä sosiaalisia prosesseja. Begriffsgeschichtessä rakenteet saavat siis painavampaa huomiota kuin Skinnerin tutkimuksissa, joissa toimija nousee keskeiseen asemaan. Koselleck yhdistää käsitteiden historian ja sosiaalihistorian tavalla, jossa kielen ulkopuoliset tekijät saavat suuren osan. Käsitehistoriallisessa tutki- 12 On esimerkiksi väitetty, että 1900-luvun alun Saksassa olisi tapahtunut Sattelzeitin kaltainen murros, jota merkitsivät mm. käsitteiden denaturalisaatio, moderniin abstraktiin taiteen synty ja feministinen ja nuorisoliike (ks. Palonen 1995, 25). 11

17 muksessa ei kuitenkaan voida käyttää vain yksisuuntaista rakenteista lähtevää selitystapaa. Cambridgen koulukunnan edustajat korostavat toimijan roolia ja näkevät kielelliset muutokset toimijoiden kautta. Kielellisten ja käsitteellisten muutosten selittämiseksi he pyrkivät tavoittamaan toimijoiden puheaktit. Puheaktit esiintyvät tiettyjen konventioiden piirissä, ja ne edustavat jotakin kieltä, diskurssia tai ideologiaa, joka antaa käsitteille merkityksen. Käsitemuutoksessa on merkittävä osuus myös toimijan intentioilla, jotka on pyrittävä tavoittamaan käsitemuutoksen selittämiseksi. Anglosaksisen näkemyksen mukaan diakronisenkin analyysin on operoitava ensisijaisesti kielen tai diskurssien tasolla, eikä keskittyen käsitteisiin yksikköinä siinä mielessä kuin Koselleck tekee (Hampsher-Monk 1998, 49). Inhimillisten toimijoiden osuuteen on siis suhtauduttava vakavasti, eikä heitä pidä nähdä pelkästään taloudellisten tai sosiaalisten syiden heijastumina muttei myöskään diskurssien vankeina (ks. esim Farr 1989, 32). 1.7 Vertailun rakenne Tutkimukseni aineistona käytän Koselleckin ja Skinnerin keskeisimpiä töitä, niiden kommentaareja ja kritiikkiä sekä kirjoittajien vastauksia kritiikkeihin. Työni koostuu tämän aineiston tarkastelusta tavalla, joka osoittaa teorioiden kontekstinäkemyksiin liittyvät puolet. Voidaan olettaa, että käsitehistoriallisessa tutkimuksessa tarkasteltavat erilaiset rakenteet ovat selkeimmät kontekstin muodostajat, mutta Skinnerin kohdalla nähdään, että toimijuus ja intentio ovat myös osa käsitehistoriallista kontekstia. Historiallisen toiminnan ja rakenteiden suhteessa kysymys on toimijoiden ja rakenteiden vuorovaikutuksesta siten, että toiminta on osittain rakenteiden rajoittamaa tai ehdollistamaa, mutta samalla toiminta uusintaa ja muuttaa näitä rakenteita (Baker 1990, 6). Työssäni pyrin tuomaan esille tämän näkemyksen sekä osoittamaan sen mahdolliseksi toteuttaa käytännössä Koselleckin ja Skinnerin teorioiden yhdistämisessä. Teoriaosuudessa käsittelemieni kontekstintutkimuksen, suuntausten taustojen ja keskeisimpien teoreettisten oletusten, sekä käsitteen, sanan ja idean ja käsitemuutoksen analyyttisten käsitteiden tarkastelun jälkeen aloitan analyysini vertaamalla teoreetikkojen näkemyksiä kontekstista yleisessä mielessä ja pohtimalla, miten he ymmärtävät käsitehistorian mahdollistumisen. Näkemys kontekstista ja sen ylittämisestä on keskeinen siinä, miten tämä mahdollistuminen koetaan. Tämän eksplisiittisiä kontekstinäkemyksiä tarkastelevan osion jälkeen tutkin, miten konteksti muovautuu Koselleckin teoriassa aikakäsityksen ja rakenteiden painottumisen kautta. Koselleckin teoriassa analyyttinen konteksti syntyy synkronian ja diakronian, kokemuksen ja odotuksen sekä rakenteen ja tapahtuman käsitteellisten parien, sekä ajallisten kerrostumien, kiihtyvyyden 12

18 ja ekstrakielellisten elementtien kautta. Skinnerin käsitehistoriallinen tutkimus on painottunut toimijan roolin esilletuomiseen. Käsitemuutoksen analyyttisenä kontekstina voidaan hänen teoriassaan pitää konventioita, uskomusten verkostoja ja ideologioita, joiden puitteissa toimijat ilmaisevat intentioitaan ja pyrkivät retorisen uudelleenkuvauksen onnistuneeseen suorittamiseen. Kuitenkin myös toimijuus ja retorinen uudelleenkuvaus ovat tulkintani mukaan konteksteja käsitemuutoksessa. Neljännessä analyysiosiossa käsittelen käsitemuutoksen synkronista aspektia eli sitä, miten käsitteiden väliset suhteet ja niiden sijainti tietyllä semanttisella kentällä tiettynä aikana vaikuttavat käsitemuutokseen. Käsitteiden välisiä suhteita kuvaavat Skinnerillä käsitteiden naapuruuden käsite ja paradiastolen tekniikka retorisessa uudelleenkuvauksessa, ja Koselleckilla epäsymmetriset vastakäsitteet. Tutkimuksessani osoitan, että Koselleckin ja Skinnerin teorioista on löydettävissä useita analyyttisia kontekstinäkemyksiä, jotka voidaan jakaa koskemaan rakenteita, toimijuutta sekä käsitteiden välisiä suhteita synkronisella semanttisella kentällä. Keskeinen ero teorioiden välillä on karkeasti tehty jako diakroniseen ja synkroniseen kontekstuaaliseen analyysiin tutkimuksessa. Synkronia ja diakronia kuitenkin kuuluvat yhteen, ja vastaavasti tutkimani teoriatkin voidaan yhdistää kontekstinäkemystensä osalta. Molemmat teoriat esittävät jonkinlaiset rakenteet käsitemuutoksen kontekstin muodostajina, ja molemmat huomioivat toimijuuden merkityksen historiallisessa puhetilanteessa. Molempia teorioita yhdistää käsitemuutoksen synkroninen aspekti semanttisen kentän ja sillä sijaitsevien käsitteiden välisten suhteiden muodossa. Yhdistymiskelpoiset teoriat rikastuttavat oletettavasti empiiristä käsitehistoriallista tutkimusta. 2 Tutkimuskohteiden teoreettinen tausta ja käsitteistöä 2.1 Kontekstintutkimuksen yleisiä kysymyksiä Konteksti tieteenalalla Konteksin sosiaalisen analyysin perinteet voidaan ulottaa 1900-luvun keskivaiheille, jolloin analyyttisen filosofian formaalia ja analyyttistä kielinäkemystä vastaan nousi käsityksiä siitä, että kieltä on tarkasteltava inhimillisen toiminnan kontekstissa. Kielen luontaisen kontekstisidonnaisuuden vuoksi ihmiset voivat saada selvää kielen merkityksistä huolimatta siitä, että se pystyy formaalina systeeminä tarjoamaan ainoastaan epämääräisiä resursseja. Kielentutkimuksen analyysin on kohdistuttava niihin erilaisiin tapoihin, 13

19 joilla kieltä käytetään ymmärtämisen ja toiminnan tuottamiseksi erilaisissa käyttötilanteissa. Tällaisesta näkökulmasta katsottuna konteksti näyttäytyy kielen järjestäytymisen ydinosatekijänä. (Duranti ja Goodwin 1992, ) Keskeisimmistä analyyttisen filosofian teoreetikoista Ludwig Wittgenstein argumentoi loogisesti johdonmukaista kielisysteemiä vastaan ja esitti, että tällainen lähestymistapa tuli korvata painottamalla kieltä toiminnan muotona, ja että kontekstia tulee siten käyttää lähtökohtana kielipelien mahdollistaman ajattelun ja toiminnan monipuolisuuden löytämiseksi. J. L. Austin puolestaan korosti kulttuurisia ja sosiaalisia konventioita, joiden muodostaman viitekehyksen kautta väittämät saavat voimansa tietyntyyppisinä toiminnan muotoina. (Duranti ja Goodwin 1992, 16-17) luvulla alkoi väitetysti eräänlainen vallankumous siinä, miten ajattellaan poliittisen teorian historiasta. Tämä vallankumous siirsi painopistettä kohti tekstien väittämien kielellistä kontekstia. Ajatusta siitä, että väittämä on ymmärretyksi tullakseen sijoitettava oikeaan kielelliseen tai ideologiseen kontekstiinsa, voidaan pitää melko itsestään selvänä. Se on kuitenkin aiheuttanut selvän vallankumouksen ajattelun historian tutkimuksessa anglosaksisessa maailmassa. Ajatusta voidaan myös pitää melko yksinkertaisena, mutta sillä on kuitenkin monia vaihtoehtoisia totetutusmuotoja. (Esim. Bevir 2002, 161, 164.) Yhden ainoan tarkan kontekstimääritelmän antaminen ei vaikutakaan mahdolliselta. Tälläkin hetkellä konteksti tarkoittaa melko erilaisia asioita eri tutkimusparadigmojen piirissä, ja se saatetaan määritellä ennemmin käytännössä kulloisessakin tutkimuksen ongelmanasettelussa kuin muodollisin määritelmin. (Duranti 1992, 2.) Eräs mahdollinen keino määritellä tutkittava konteksti on nähdä se yhteytenä (connection): Ilmiö on liitoksissa ympäristöönsä; kontekstit ovat yhteyksiä muodostavia joukkoja, jotka rakentuvat aina relevantteina jollekin. Tämä rakentumisprosessi antaa merkityksen, mielen tai tulkinnan kohteelle, joka on näin yhteydessä ympäristöönsä. Samassa prosessissa konteksti muodostaa myös katkoksia (disjunctions) yhtäältä tutkittavan kohteen ja sen ympäristön välille, ja toisaalta suhteessa kohteen itsensä poissuljettuihin ja epäolennaisiksi määriteltyihin piirteisiin. (Dilley 1999, 2.) Kun tutkimuskohde sijoitetaan kontekstiinsa, eli siihen olennaisesti liittyviksi tulkittujen ilmiöiden pariin, se samalla irrotetaan muista mahdollisista konteksteista. Konteksteihin itseensä sisältyy myös suuri määrä erilaisia merkityksiä, jotka pitää pystyä tunnistamaan ja ymmärtämään. Kontekstin käsitteelle on keskeistä suhde kahden ilmiön välillä, jotka vaikuttavat toisiinsa muodostaen laajemman kokonaisuuden. Konteksti asettaa rinnakkain kaksi kokonaisuutta: kontekstualisoidun ilmiön eli paikallistetun tapahtuman (focal event) ja tapahtumakentän, jolla tapahtuma sijaitsee (ks. Duranti ja Goodwin 1992, 3). Käsitehistorian tapauksessa paikallistettuna il- 14

20 miönä voidaan pitää puhetilanteessa esiintyvän käsitteen merkityksen muuttumista, tai diakronisesta näkökumasta tarkasteltuna käsitemuutosta pitkän aikavälin ajallisissa rakenteissa. Paikallistettua tapahtumaa voida ymmärtää, tulkita tai kuvata oikealla ja relevantilla tavalla, ellei tutkita tapahtuman itsensä takana olevia ilmiöitä kulttuuria, puhetilannetta, sosiaalisia rakenteita ja muita taustan oletuksia, joihin tapahtuma on yhteydessä. Konteksti on eräänlainen kehys (Goffman 1974; ref. Duranti ja Goodman 1992, 3), joka ympäröi tutkittavaa tapahtumaa ja mahdollistaa sen oikean tulkinnan: konteksti paikallistettu tapahtuma Humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä kontekstin luominen on sosiaalista ja diskursiivista toimintaa. Ihmiset toimivat tietyssä kontekstissa ja pystyvät muokkaamaan sitä edistämään omia etujaan. Kontekstintutkimuksessa voidaan pitää keskeisenä ihmisten kykyä muokata kontekstiaan, joka järjestää heidän toimintaansa vuorovaikutuksessa (Duranti ja Goodwin 1992, 5). Kontekstualisointi on tällöin performatiivista; ihmiset kehystävät itsensä ja toisensa luomalla konteksteja, tulkintoja ja merkityksiä (Dilley 1999, xi). Heidän voidaan sanoa suorittavan kontekstualisoivia siirtoja (contextualizing moves) (ibid.). Voidaan sanoa, että mikä tahansa yritys saattaa järjestys maailmaan on kontekstualisoiva siirto, jolla pyritään rakenteellistamaan ja merkityksellistämään. Jokainen tällaista vaikutusta tavoitteleva toimija voidaan sijoittaa aikaan ja tilaan, suhteessa muihin toimijoihin ja diskurssehin. (Emt., 10.) Konteksti rakentaa sosiaalista toimintaa ja on samalla itse sosiaalisen toiminnan tulos. Tämä näkemys osoittaa kielen kontekstina, ja vielä yleisemmin vuorovaikutuksen kontekstina. Toiminta ei johdu ainoastaan puhujasta, vaan se määrittyy vuorovaikutuksessa, jossa vastaanottajilla on aktiivinen rooli (Duranti ja Goodwin 1992, 18). Tämän kontekstinäkemyksen mukaan toimijan intentioiden ja retorisen toiminnan lisäksi tutkimuksesssa on otettava huomioon myös yleisö ja vaikutukset tähän; siis koko poliittisen kiistelyn konteksti. Konteksti on näin sosiaalisesti rakentunut, vuorovaikutuksessa ylläpidetty ja aikaan sidottu ilmiö. Tällainen kontekstinäkemys pätee niin toiminnan tutkimukseen kuin sen tuloksena syntyneiden tekstien analysointiin. Kielitieteellinen näkökulma kontekstintutkimuksessa voi tarkoittaa viittaamista niin kielellistä yksikköä ympäröivän väittämän osiin, jotka vaikut- 15

21 tavat yksikön merkitykseen ja kieliopilliseen asemaan, kuin toisaalta laajemmassa mielessä puhujan ympäristöön tai sosiaaliseen tilanteeseen. Viimeksi mainitussa tapauksessa kontekstiin liittyy suuri määrä sosiaalisia ilmiöitä ja toimijan piirteitä. Myös kieli on tästä näkökulmasta katsottuna sosiaalisen toiminnan muoto, jota tarkastellaan muun sosiaalisen toiminnan rinnalla. (Dilley 1999, 18.) Kieli voidaan nähdä sinänsä kontekstina (language as context), jolloin tarkastellaan sitä, miten puhe itse synnyttää kontekstia ja luo kontekstin muulle puheelle (Duranti ja Goodwin 1992, 7). Historiallinen tilanne, tausta ja kehityskulku voidaan myös lukea kielen muodostamaan sosiaalisen toiminnan kontekstiin, kun oletuksena on, että käsitteillä tai niiden käytöllä on historia, jonka vaikutus näkyy tutkittavan nykyhetken käsitteissä. Konteksti voidaan näin ollen nähdä useasta näkökulmasta. Käsitehistoriallinen tutkimus näkee kielen ensisijaisesti toiminnan muotona, ja analyyttista kontekstia tarvitaan tämän toiminnan selittämiseksi. Analyyttista kontekstia on kuitenkin vaikea määritellä, ja se muodostuukin ehkä luontevimmin kulloisenkin tutkimusongelman rakentamisen kautta. Konteksti voidaan nähdä yhteytenä tai yhteyksiä muodostavana asiana, joka rakentuu relevanttina jollekin tutkittavalle asialle. Yhteytenä se on aiheuttaa myös katkoksia tutkittavan kohteen ympärille. Kontekstualistoitu ilmiö puolestaan voidaan nähdä paikallistettuna tapahtumana. Konteksti luo suhteen kahden ilmiön välille ja asettaa rinnakkain paikallistetun tapahtuman sekä tapahtumakentän, jolla tapahtuma sijaitsee; se on kehys, joka ympäröi tutkittavaa tapahtumaa ja mahdollistaa sen oikean tulkinnan. Käsitehistoriallisessa tutkimuksessa paikallistettu tapahtuma on käsitemuutos, joka voi ilmetä joko synkronisessa puhetilanteessa tai diakronisesti rakenteissa pitkän aivälin kuluessa. Kontekstin luominen on sosiaalista, diskursiivista ja performatiivista toimintaa, jota luonnehtivat toimijoiden tekemät kontekstualisoivat siirrot. Konteksti rakentaa sosiaalista toimintaa ja on samalla itse sen tulos. Kieli ja vuorovaikutus ovat siis konteksteja. Koko poliittisen kiistelyn kokonaisuus on otettava huomioon käsitehistoriallisessa tutkimuksessa: tilanteen taustalla tai omnipotenttisesti vaikuttavien konventioiden ja muiden yhteiskunnallisten olosuhteiden lisäksi toimijan intentiot, retorinen toiminta sekä yleisö ja vaikutus siihen selittävät käsitehistoriallista analyyttista kontekstia. Käsitehistoria on sosiaalitieteiden lisäksi lähellä myös kielitiedettä, jonka näkökulmasta konteksti voi tarkoittaa joko kielen yksikköä ympäröiviä väittämän osia, jotka vaikuttavat yksikön merkitykseen ja kieliopilliseen asemaan, tai puhujan ympäristöä ja sosiaalista tilannetta. Käsitehistorian synkroninen aspekti tutkii käsitteiden suhteita toisiinsa. Kun huomioidaan puhujan ympäristö ja sosiaalinen tilanne, kielitieteellisestäkin näkökulmasta tarkasteltuna kontekstinäkemyksessä otetaan huomioon toimijan piirteitä. 16