MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI"

Transkriptio

1 (7) MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous ( ) Käyttösuunnitelma 2017 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot Toimintakulut Netto Ensimmäisellä vuosikolmanneksella toteutuneet tuotot euroa kattoivat 63 prosenttia euron kuluista. Vuoden 2016 samaan ajankohtaan verrattuna tuottoja on kertynyt euroa vähemmän. Toimintakuluja on euroa vähemmän ja nettomenot ovat euroa pienemmät kuin vuonna 2016 samana ajankohtana. Maksuja tonttijaon laatimisesta korotettiin vuoden 2016 alusta keskimäärin 20 prosenttia. Maksuja tontin lohkomisista ja rakennusvalvontamittauksista alennettiin keskimäärin viisi prosenttia. Maksumuutokset perustuivat työpanoskirjanpidon ja omakustannuslaskennan tuloksiin. Toimintakulusäästöt ovat kertyneet mm. henkilöstömäärän vähentämisestä, avoimeksi tulleiden vakanssien täyttämisen myöhentämisestä sekä henkilöiden hakemista 70 palkattomasta poissaolopäivästä. Kuluvan vuoden nettomenoarvio alittunee euroa. Vantaan kaupunki Maankäyttö, rakentaminen ja ympäristö Kuntatekniikan keskus Mittausosasto Kielotie VANTAA etunimi.sukunimi@vantaa.fi Puhelin vaihde (09) 83911

2 2 (7) Henkilöstö Mittausosastolla on vakinaisia työntekijöitä 67 eli kuusi vähemmän kuin vuosi sitten. Kahteen avoinna olevaan tehtävään on rekrytointi käynnissä. Vakinaisista osa-aikaisia on kolme henkilöä. Äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaalla on yksi henkilö, opintovapaalla on yksi henkilö. Määräaikaisia työntekijöitä on kolme, yksi vähemmän kuin vuosi sitten. Vuonna 2017 yksi henkilö on siirtynyt eläkkeelle ja yksi uusi henkilö on aloittanut vakinaisessa tehtävässä. Vakinaisen henkilöstön määrää on vähennetty kolmen vuoden aikana seitsemällä henkilöllä luonnollisen poistuman ja tehtävien uudelleen järjestelyn avulla. Kartoittaja Aleksi Piirainen aloitti itäpiirissä Pekka Tervonen siirtyi eläkkeelle kaupungingeodeetin virasta alkaen. Kaupungingeodeetin virassa on aloittanut siihen valittu kaupunkimittausinsinööri Kimmo Junttila. Käynnissä on myös kiinteistöinsinöörin määräaikaisen viransijaisen rekrytointi perhevapaan ajaksi. Kartoittaja Jyri Moisio valmistui joulukuussa 2016 maanmittauksen AMK-insinööriksi. Hänen insinöörityönsä aihe oli "Vantaan liikenneväylien keskilinjojen vektorointi eri tarkoituksiin". Jyri Moisio palkattiin määräaikaiseksi paikkatietoinsinööriksi MATTIjärjestelmähankkeen tehtäviin vuoden 2017 ajaksi. Kehitysinsinööri Arsi Juote valmistui maanmittauksen (geomatiikka) diplomi-insinööriksi tammikuussa Hänen diplomityönsä aihe oli Telemetriatiedon karttasovitusalgoritmi katujen kunnossapidon tilannekuvaa varten. Arsi Juote palkattiin määräaikaiseksi projekti-insinööriksi MATTIjärjestelmähankkeen tehtäviin asti. Pitkäkestoisessa tekniikan tulevaisuuden huiput harjoitteluohjelmassa ovat jatkaneet tekn.yo. Rosanna Huotari, joka aloitti paikkatietosuunnittelijaharjoittelijana sekä maanmittausharjoittelijoina aloittaneet AMK-insinöörioppilaat Katja Hellsten ja Jere Virolainen. Erityisen hyvistä työsaavutuksista eri henkilöille on myönnetty alkuvuonna 12 erikoispalkkiota summaltaan yhteensä euroa. Mittausosastolla on kannustuspalkkiojärjestelmä, jossa olevista kuudesta tavoitteesta toimintakatteen paranemiseen liittyvän on toteuduttava ja muista viidestä tavoitteesta vähintään kahden.

3 3 (7) TOIMINTA Yleistä Helmikuussa 2017 avattiin johtoverkkojen omistajien ja niiden käyttämien mittauskonsulttien sähköiseen asiointiin johtokartoitusten lähetys-, vastaanotto- ja töiden hallintajärjestelmä osoitteessa Samalla aiemmin käytössä ollut menettely, jossa uudet johtokartoitukset lähetettiin sähköpostitse mittausosastolle, lopetettiin. Maanomistajien hakemien rakennusvalvontamittaus- ja kiinteistönmuodostustoimenpiteiden määrät ovat selvästi laskeneet kymmenen vuoden takaisesta tasosta. Tämä johtuu omakotirakentamisen määrän vähentymisestä suhteessa kerrostalorakentamiseen. Mittausosaston vakinaisen henkilöstön määrä onkin vähennetty yhteensä kahdellakymmenellä vuodesta Rakennusvalvontamittausten määrä on edelleen luvun tasolla, vaikka onkin kasvanut vuoden 2012 aallonpohjasta. Uusien rekisteröityjen tonttien määrä ja tonttijaoissa suunniteltujen uusien tonttien määrä ovat vaihdelleet 300 kappaleen molemmin puolin vuosina Viime vuoteen verrattuna tonttijakohakemusten ja tontin lohkomishakemusten määrät ovat hieman nousseet. Mittausosaston tuottavuus kasvoi 9,8 prosenttia vuodesta 2015, mutta ei ole vielä saavuttanut vuosien tasoa. Avoimina paikkatietoaineistoina julkaistiin vuonna 2016 helmikuussa Vantaan ajantasaasemakaava, elokuussa yleiskaava ja syyskuussa Vantaan 3D-rakennukset ominaisuustietoineen. Kartta.vantaa.fi -palveluun on vuonna 2016 lisätty mm. kuntatekniikan investointien kartta, kaupungin avoimien työpaikkojen kartta, saavutettavuuskartta, katujen auraustilannekartta ja historiallinen kuninkaan kartasto vuosilta Alkuvuonna palveluun lisättiin mm. monikamerailmakuvauksen viistoilmakuvat syyskuulta Lisäksi tilannekuvakarttoihin on avattu terveyspalveluiden päiväpoliklinikoiden keskimääräisiä odotusaikoja, peruuttamattomia käyntejä sekä hoitoon pääsyaikoja omalle lääkärille. Myös aluerahojen avustusten käyttöaste tapahtumittain näkyy palvelussa. Finavia Oyj:n ja Vantaan kaupungin välinen strateginen kumppanuussopimus uusittiin huhtikuussa (kh ). Sopimuksessa on sovittu mm. Helsinki-Vantaan lentoaseman ja sen lähialueen kartoitustoimintojen ja johtotietopalveluiden vastuualueista. Maanmittauspalvelut Rakennuksen paikan maastoon merkintöjä on tehty tammi-huhtikuussa 121 kpl. Vuonna 2016 samana aikana määrä oli 168 kpl ja koko vuonna yhteensä 547 kpl. Sijaintikatselmuksia on tammi-huhtikuussa suoritettu 110 kpl, kun määrä viime vuonna samana aikana oli 149 kpl ja koko vuonna yhteensä 654 kpl.

4 4 (7) Uusia tontteja on tammi-huhtikuussa lohkottu 126 kpl. Viime vuonna samana aikana tontteja lohkottiin 91 kpl ja koko vuonna 2016 yhteensä 253 kpl. Maanomistajat tekivät tammi-huhtikuussa 111 kpl tontin lohkomis- ja rasitetoimitushakemuksia, kun määrä vastaavana aikana vuotta aiemmin oli 90 kpl. Koko vuonna 2016 hakemuksia tehtiin yhteensä 259 kpl. Tontin lohkomis- ja rasitetoimituksia oli huhtikuun lopussa käsittelyssä 94 kpl, mikä on 16 kpl vähemmän kuin neljä kuukautta aiemmin vuoden 2016 lopussa.

5 5 (7) Yleisen alueen lohkomisia on tammi-huhtikuussa rekisteröity 6 kpl. Lohkotuista yleisistä alueista katualueiden lohkomistoimituksia oli 3 kpl ja muodostajakiinteistöjä näissä oli yhteensä 10 kpl. Viime vuonna vastaavana aikana yleisen alueen lohkomisia oli rekisteröity 25 kpl. Vuonna 2016 rekisteröitiin yhteensä 56 kpl yleisen alueen lohkomisia. Näistä katualueen lohkomisia oli 51 kpl ja muodostajakiinteistöjä näissä oli 410 kpl. Tammi-huhtikuussa tontin lohkomisen kestoajan mediaani oli 64 vrk toimitusmääräyksestä tontin rekisteröintiin, kun se neljä kuukautta aiemmin vuoden 2016 lopussa oli 56 vrk. Tavoite tontin lohkomisen kestoajan mediaanille on 65 vrk tai alle. Tammi-huhtikuussa tehdyissä tonttijaoissa suunniteltiin yhteensä 86 uutta kaavatonttia, kun vastaavana aikana viime vuonna määrä oli 83 kpl. Vuonna 2016 tonttijaoissa suunniteltuja kaavatontteja oli yhteensä 315 kpl. Tonttijakoja tammi-huhtikuussa laadittiin yhteensä 41 kpl, joista 1 kpl asemakaavan yhteydessä. Vuonna 2016 vastaavana aikana tonttijakoja laadittiin yhteensä 44 kpl, joista 8 kpl asemakaavan yhteydessä. Tonttijakoja on tammi-huhtikuussa haettu yhteensä 52 kpl, kun määrä vuonna 2016 samana aikana oli 49 kpl. Huhtikuun lopussa käsittelyssä oli 27 kpl tonttijakoja, kun määrä neljä kuukautta aiemmin vuoden 2016 lopussa oli 23 kpl. Tonttijaon ja tonttijaon muutoksen laadinnan kestoaikojen mediaani tammihuhtikuussa oli 55 vrk. Vuonna 2016 mediaani oli 48 vrk. Mittausosaston kaupanvahvistajien vahvistamien yksityisten välisten kiinteistönluovutusten määrä on vuodesta 2015 alentunut 30 prosenttia vuosien tasosta. Syynä on se, että Maanmittauslaitos on määrännyt kaupanvahvistajiksi huomattavasti enemmän kiinteistönvälittäjiä kuin aiemmin. Tammi-huhtikuussa 2017 vahvistettiin 118 kiinteistönluovutusta. Kaupunki oli osapuolena 46 luovutuksessa. Vuonna 2016 vahvistettiin yhteensä 487 kiinteistönluovutusta, joista kaupunki oli osapuolena 110 luovutuksessa.

6 6 (7) Kiinteistöverolain mukaan mm. Vantaan kaupungin on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle veroprosentti, joka on vähintään 3,0 prosenttiyksikköä yleistä kiinteistöveroprosenttia 1,0 korkeampi. Lain sallima maksimimäärä on 6,00. Kaupunginvaltuusto päätti veron suuruudeksi 4,0 prosenttia vuodelle Mittausosastolla tehdyn selvitystyön perusteella Vantaalla oli vuoden 2017 alussa 691 kpl sellaisia rakentamattomia rakennuspaikkoja, joille em. korotettu kiinteistövero tulee määrätä. Vuotta aiemmin vastaava määrä oli 761 kpl, joista 160 kpl lähti rakentumaan tai muusta syystä poistui veronkorotuksen piiristä vuoden 2017 alkuun mennessä. Vuoden 2017 korotetun kiinteistöveron alaiseksi tuli 90 uutta rakentamatonta rakennuspaikkaa. Veron kohteina vuonna 2017 pysyy 602 rakennuspaikkaa, joille korotettu vero oli päätetty jo vuodelta 2016 tai aiemmin. Johtolaitokset kartoittavat yhä suuremman osan maanalaisista johdoistaan itse tai tilaavat työn mittauskonsulteilta. Johtokarttaa ja keskitettyä johtotietopalvelua varten johtojen sijaintitiedot toimitetaan mittausosastolle. Alkuvuonna johtokartalle vietiin johtoja 91 km. Vuosi sitten määrä oli 96 km. Vesihuoltolinjojen sijaintitietojen ylläpito siirtyi HSY Veden tehtäväksi. Johdoista mittausosasto kartoitti maastossa 20 km. Vuosi sitten alkuvuoden määrä oli 7 km. Alkuvuonna toimialan asiakaspalvelupisteessä maanalaisten johtojen sijaintiselvityksiä tehtiin 652 kpl. Vuosi sitten määrä oli 762 kpl. Maastossa tehtiin johtonäyttöjä vain 142 kpl. Määrä ei ole koskaan ollut näin pieni. Edellisenä vuonna johtonäyttöjä oli 202 kpl. Vuonna 2016 siirryttiin johtonäyttöjen valmistelussa menettelyyn, jossa toimenpiteen tilaustiedot, sijaintiselvitysalueen rajauksella täydennetty johtokartta ja alueellisten operaattoreiden verkkokartta kiinnitetään osaksi maastonäyttökalenterin resurssivarausta. Dokumenttien paperitulostus tehdään maaston työpisteessä, joten töiden noutoon ja palautukseen liittyvät päivittäiset käynnit asiakaspalvelupisteessä on voitu lopettaa. Kaupungin paikkatietojärjestelmän kehittäminen Kaupungin kartantuotanto-, suunnittelu- ja rekisterijärjestelmän kilpailuttamisvalmistelut aloitettiin vuonna Hanke on edennyt suunnitellusti. Määrittelyvaiheen kickofftilaisuus pidettiin Samassa yhteydessä julkistettiin hankkeen uusi nimi MATTI (maankäytön toimintamalli ja tietojärjestelmä). Toimialan henkilöstöltä merkittävää työpanosta vaatinut kuuden kuukauden määrittelyvaihe päättyi Parhaillaan hankkeessa on meneillään pilottivaihe, jonka pitäisi päättyä elokuussa. Määrittelytyöhön kuului mm. eri arkkitehtuurityöpajat, tulevien perusohjelmistojen yleiskoulutus ja maankäytön perusprosessien sprinttityöpajat, joissa uudet prosessit ja uusi käsitemalli määritettiin ja samalla tunnistettiin tarvittavat aineistokonversiot ja integraatiot. Mittausosastolta MATTI-hankkeeseen on aktiivisesti osallistunut kymmenen henkilöä. Helmikuussa 2016 avattiin kartanmyynnin sähköisen asioinnin nettiportaali osoitteessa Karttatilauspalvelu on kohdistettu digitaalisten paikkatietoaineistojen tarvitsijoille. Palvelun karttatilauslomakkeen jokainen myytävä tuote on kuvattu tuotetekstein ja mahdollisesti tuotekuvin. Palvelussa voi jättää karttatilauksen tai yhteydenottopyynnön yhteystietojen kera. Halutessaan voi määritellä aluera-

7 7 (7) jauksen tarkasti kartalle. Palvelua käyttämällä tilauksen käsittely nopeutuu. Alkuvuonna palveluun liitettiin karttatilausten hallinta osio. Sen avulla tilaustietokannasta saadaan generoitua automaattisesti laskutustiedot SAP-laskutusjärjestelmän edellyttämässä muodossa. Vantaan kartta- ja paikkatietopalvelussa vierailukäyntien määrä on kolminkertaistunut lokakuusta 2015 alkaen. Syynä ovat uudistetussa sivustossa käyttöönotetut karttaupotukset. Vierailukäyntejä oli vuonna 2016 keskimäärin kpl/kk. Tässä verkkopalvelussa Vantaa on julkaissut vuodesta 2004 alkaen muun muassa kuntarekisterin tietoja internetissä ensimmäisenä kuntana Suomessa. Tämä on saanut kiitosta muun muassa vantaalaisilta maanomistajilta, rakentajilta ja kiinteistönvälittäjiltä. Lisäksi rakentajia palvelevien kaupungin palvelupisteiden puhelinneuvontatyö on helpottunut. Talven aikana toteutettiin kartta.vantaa.fi sekä intran Vampatti -karttojen palvelinmigraatio. Geo Web Publisherin rinnalle otettiin käyttöön vuoden 2015 aikana GeoServerrajapintapalvelin. GeoServer on ilmainen, suorituskykyinen Open Source palvelinohjelmisto, joka julkaisee WMS- ja WFS-standardien mukaisia rajapintoja vektori- tai rasteriaineistoista. Tällä hetkellä sen rajapintojen kautta on haettavissa tavanomaisimmat kaupungin ylläpitämät kartta-aineistot. Internetin rajapinta on rajoitetuilla aineistoilla kaikille avoimena osoitteessa (tai wfs). Ilmakuvaukset Mittausosasto kilpailutti alkuvuonna Myyrmäen kartoitusilmakuvauksen. Kaupungingeodeetin hankintapäätöksen mukaan työ tilattiin TerraTec Oy:ltä. Maastomittaukset Kuntatekniikan keskus kilpailutti alkuvuonna satelliittimittauslaitteiden sijaintitarkkuutta parantavan korjausviestipalvelun hankinnan. Kaupungininsinöörin hankintapäätöksen mukaan palvelun toimittaa Geotrim Oy.

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 13.9.2016 1 (8) MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2016 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot 1 942 1 392 72 Toimintakulut -3 857-2 455 64

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 11.1.2017 1 (9) MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2016 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot 1 942 2 171 112 Toimintakulut -3 857-3 562 92

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 10.5.2016 1 (8) MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2016 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot 1 942 680 35 Toimintakulut -3 857-1 150 30

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2015

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2015 12.1.2016 1 (8) MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2015 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot 1 941 2 051 105 Toimintakulut -3 953-3 732 94

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 31.8.2015

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 31.8.2015 8.9.2015 1 (8) MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 31.8.2015 RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2015 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 31.8.2015 1000 eur % Toimintatuotot 1 941 1 281 66 Toimintakulut

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2012

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2012 16.1.2013 1 (8) MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2012 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 1000 eur % Toimintatuotot 1 764 1 796 102 Toimintakulut -3 986-3 815 96

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2009

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2009 VANTAAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ 1 (7) Kuntatekniikan keskus Päiväys Mittausosasto 29.7.2009 MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2009 RESURSSIT Talous (40 50 80) Käyttösuunnitelma 2009 muutoksineen

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2003

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2003 VANTAAN KAUPUNKI / KESKUSHALLINTO / Maankäyttötoimi / Mittausosasto MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.6.2003 RESURSSIT Talous (04 70 50) Käyttösuunnitelma 2003 muutoksineen 1000 eur Toteutunut 30.6.2003

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2006

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2006 VANTAAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ Kuntatekniikan keskus Päiväys Mittausosasto 20.10.2006 MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2006 RESURSSIT Talous (40 50 80) Käyttösuunnitelma 2006 muutoksineen

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2008

MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2008 VANTAAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ 1 (8) Kuntatekniikan keskus Päiväys Mittausosasto 13.10.2008 MITTAUSOSASTON OSAVUOSIRAPORTTI 30.9.2008 RESURSSIT Talous (40 50 80) Käyttösuunnitelma 2008 muutoksineen

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2011

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2011 VANTAAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ JA YMPÄRISTÖ 1 (9) Kuntatekniikan keskus Päiväys Mittausosasto 29.2.2012 MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2011 RESURSSIT Talous (14 50 80) Käyttösuunnitelma 2011 muutoksineen

Lisätiedot

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2001

MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2001 VANTAAN KAUPUNKI / KESKUSHALLINTO / Maankäyttötoimi / Mittausosasto MITTAUSOSASTON VUOSIRAPORTTI 31.12.2001 RESURSSIT Talous (04 70 50) Käyttösuunnitelma 2001 muutoksineen 1000 mk Toteutunut 31.12.2001

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen.

Tekninen toimiala sai tietoonsa kaupunginvaltuuston asiaa koskevan pääätöksen vasta noin kolme viikkoa vuoden vaihteen jälkeen. Tekninen lautakunta 54 10.02.2015 Kaupunginhallitus 79 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 11 30.03.2015 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 70/62/620/2015 TL 54 Selostus: Savonlinnan kaupungin valtuusto

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Rajapintojen hyödyntäminen aineistojen myynti- ja jakelupalveluissa

Rajapintojen hyödyntäminen aineistojen myynti- ja jakelupalveluissa Rajapintojen hyödyntäminen aineistojen myynti- ja jakelupalveluissa Mikko Ristikangas 15.9.2011 Kuntamarkkinat Aineistojen myynti- ja jakelupalvelut Kuntien aineistojen myynti- ja jakelu Miksi sähköisiä

Lisätiedot

Maankäyttö 2013. Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013

Maankäyttö 2013. Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013 Maankäyttö 2013 Kaupunkirakennelautakunnan Perehdytystilaisuus 24.1.2013 Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Kaupunkirakennelautakunta Joukkoliikennejaosto Tiejaosto Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus 24.2.2014 ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

MITTAUSTOIMINNAN TAKSA

MITTAUSTOIMINNAN TAKSA MITTAUSTOIMINNAN TAKSA 1 2 1. GRAAFISEN JA DIGITAALISEN KARTTA- JA RAJATIETOAINEISTON LUOVUTTAMINEN. 3 1.1 GRAAFISEN KARTTA- JA RAJA-AINEISTON, POHJAKARTAN, TOIMITUSKARTAN, TONTTIJAKOKARTAN, KAAVAKARTAN

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p )

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p ) VEROTILITYKSET VUONNA 2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 ( 24): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 7,2 % heikompi kuin vuonna 2016. Tilitys oli kaikissa verolajeissa viimevuotista heikompi: kunnallisverotulot

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002348 Kaavamuutosalue sijaitsee Petikossa Petikontien ja Klinkkerikaaren rajaamassa korttelissa

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Kaupunkimallit. Tilanne Vantaalla. Kimmo Junttila Sami Rapo

Kaupunkimallit. Tilanne Vantaalla. Kimmo Junttila Sami Rapo Kaupunkimallit Tilanne Vantaalla Kimmo Junttila Sami Rapo Kaupunkimallinnus 2010-luvulla peruspaikkatietoaineistot ennallaan tavoiteltu nopeaa oikotietä 3D-visualisointiin laajennettu aineistohankintaa

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.1.2018 VIHERTIE 44-46 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002337 Kaavamuutosalue sijaitsee ja Louhelantien ja Vihertien kulmassa. Toimistotalolle haetaan asemakaavamuutosta,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat

Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat Tapio Ahomäki Rajapinnat kuntajärjestelmissä #Kuntamarkkinat 15.9.2016 Trimble yrityksenä Tekla Oy Trimble Solutions Oy Tekla on ollut osa Trimble Corporationia vuodesta 2011 Teklan liiketoiminnan kehitys

Lisätiedot

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 HAKUAIKA 17.11 31.12.2014 2 JOHDANTO Kaupunki tarjoaa ostettavaksi kuusi (6) pienteollisuustonttia yrityksen toimitilarakentamiseen

Lisätiedot

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa. KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Raision kaupunki 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Asunto Oy Raision Kerttulanpesä 0608552-7 c/o Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 Turku Kaupan kohde Alueelle 29.11.2010 hyväksytyn

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

PAIKKATIETO- JA MITTAUSPALVELUJEN AINEISTOISTA JA PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN

PAIKKATIETO- JA MITTAUSPALVELUJEN AINEISTOISTA JA PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT ALKAEN PAIKKATIETO- JA MITTAUSPALVELUJEN AINEISTOISTA JA PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.1.2019 ALKAEN 1. YLEISTÄ 1.1 Voimaantulo Tämä hinnasto tulee voimaan 1.1.2019 Maksu määräytyy tämän hinnaston mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus

Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna Kuntatekniikan keskus Liikenteen kehitys Vantaalla vuonna 21 Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Maankäytön ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus Kehittämisyksikkö Teksti ja taulukot: Jaana Virtanen ja Timo Väistö

Lisätiedot

KARTTA- JA PAIKKATIETOTUOTEHINNASTO

KARTTA- JA PAIKKATIETOTUOTEHINNASTO HINNOITTELU 1.1.2015 alkaen KARTTA- JA PAIKKATIETOTUOTEHINNASTO ARVONLISÄVERO ALV 0%, hintoihin lisätään arvonlisäveroa 24 % silloin, kun aineistoa myydään muille kuin kaupungin organisaatioon kuuluville.

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

MATTI. Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan

MATTI. Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan MATTI Uusia mahdollisuuksia maankäytön suunnitteluun ja hallintaan Yleiskaavasuunnittelija Sakari Jäppinen HSY Paikkatietoseminaari 22.3.2017 06 / 2015 Intro ENTER MATTI MATTI-hankkeen tausta MAankäytön

Lisätiedot

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero VUODEN 2010 VEROTULOT Rahatoimisto KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KH 9.2.2011 Vuoden 2009 maksuunpannut verot Kaupungin saamiin vuoden 2010 verojen tilityksiin vaikuttaa merkittävästi vuoden 2009

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.12.2010 ASEMAKAAVANMUUTOS nro 002099, HÄMEENKYLÄ, OSA KORTTELISTA 12202 SEKÄ PUISTOALUETTA. KAAVAMUUTOSALUE Kaavamuutosalue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2017 KATRIINANTIE 3 (Nykyinen osoite on POHJOIS-VIINIKKALAN TIE 19) ASEMAKAAVA NRO 412000 Kaavamuutosalue sijaitsee Viinikkalan kaupunginosassa Suokalliontien

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Alpo Leinonen Rakennus- ja maanmittausinsinööri e-mail: alpoe.leinonen@gmail.com ANOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ Ranta-asemakaavan muuttaminen. Kaava hyväksytty

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KORMUNIITTY HAKUNILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KORMUNIITTY HAKUNILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PÄIVITETTY 19.12.2018 KORMUNIITTY HAKUNILA ASEMAKAAVAN MUUTOS 002226 JA MAANALAINEN ASEMAKAAVA 941300ma (SATAMARATA) Asemakaavamuutoksen alue sijaitsee Hakunilan keskustan

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA

TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA TEKNISTEN PALVELUJEN JOHTOKUNTA Teknisten palvelujen johtokunnan toimitakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Kiinteistöpalveluiden, kuntatekniikan katujen rakentamisen ja -hoidon tilauksissa

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 168 23.10.2017 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2018 2471/02.03.01.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 168 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

Kiinteistö- ja mittaustoimi v. 2011. 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk) 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä 1.3 Tontin lohkomistoimituk sen kesto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Ajankohtaista peltolohkorekisterissä

Ajankohtaista peltolohkorekisterissä Ajankohtaista peltolohkorekisterissä Ajantasaistus keväällä 2009 Talvella 2008-2009 maataloushallinto teki ajantasaistusta yhteensä 104 kunnan alueella. Kaikkia kuntia ei ole ajantasaistettu kokonaisuudessaan,

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.10.2016 Sivu 1 / 1 4305/2016 00.01.01 98 Yhteenveto kuntalaisaloitteiden ja palautteiden käsittelystä kaupunkitekniikan keskuksessa alkuvuodesta 2016 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kiinteistötoimitusmaksutaksa

Kiinteistötoimitusmaksutaksa Imatran kaupunki TAKSA 1 (6) Kiinteistötoimitusmaksutaksa Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 19.10.2015 72, lainvoimainen 27.11.2015, kuulutettu voimaan 2.12.2015. Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2016. (Maksuluokka

Lisätiedot

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT. VEROHALLINTO PL 325 00052 VERO 18.10.2017 Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Diaarinumero 00530 HELSINKI A1/31000/2017 VUODEN 2018 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT Verohallinto pyytää huomioimaan,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA

KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA TAKSAESITYS KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA jonka mukaan kunnalle suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä. KIINTEISTÖTOIMITUKSET

Lisätiedot

1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl)

1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl) Kiinteistö- ja mittaustoimen kysely 2008 10/83/2009 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT Kaupunkiympäristölautakunta 21.11.2017 Liite 2 62 MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2018 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/ KÄYTTÖTALOUS KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2016 1 KÄYTTÖTALOUS LISÄTIETOJA: Käyttötalouden toimintatuotot ja kulut kirjautuvat toiminnan kausipainotteisuudesta johtuen vaihtelevasti eri tilikausilla.

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu.

Hakamaan uuden kaavoituksen alla olevan yritysalueen ennakkomarkkinointi aloitettu. Kunnanjohto Sitovat tavoitteet Hallittu ja riittävä väestönkasvu 17 300 asukasta Asukasta/vuosi Alkuvuoden kehityksen perusteella tavoitteesta jäädään. Väestönmuutos tammimaaliskuu -25. Edellytykset vahvalle

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002109, Korso Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Asunto oy Vantaan Kuovikuja 4 Suunnittelualue Korttelin 81384 tontti 6 1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen

Tampereen ratikka. Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015. projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Tampereen ratikka Pirkanmaan XIV Maarakennuspäivät 13.1.2015 projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen Yleissuunnitelma 2014 Yleissuunnitelma valmistunut huhtikuussa 2014 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt yleissuunnitelman

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

1 (6) Hankesuunnitelma Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava. Hankesuunnitelma

1 (6) Hankesuunnitelma Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava. Hankesuunnitelma 1 (6) Iisalmen elävä digitaalinen yleiskaava 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. TIIVISTELMÄ 2. HANKKEEN TEHTÄVÄ JA TAVOITTEET 3. ORGANISAATIO, ROOLIT, VASTUUT JA HALLINTO 4. HANKKEEN TOTEUTUS 5. HANKINNAT JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kiinteistö- ja mittaustoimen tietoja v. 2009

Kiinteistö- ja mittaustoimen tietoja v. 2009 1. KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA 1.1 Tontinlohkomisia suoritettu(kpl) 1.1.1 Näissä tontteja yhteensä (kpl) 1.2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksi ä (kpl) 1.3 Tontin 1.4

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA

PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA PIENTEOLLISUUSTONTTEJA MYYNNISSÄ VEHKALASSA HAKUAIKA 16.5. 20.6.2016 JOHDANTO Vantaan kaupunki tarjoaa ostettavaksi yrityksen toimitilarakentamiseen soveltuvia pienteollisuustontteja Vehkalasta. Tonttien

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI

KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot