Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä."

Transkriptio

1 VEROTILITYKSET VUONNA 2014 Kunnanhallitus ( 23): Verontilityslakiin viime vuonna tehdystä muutoksesta johtuva tilitysrytmin nopeutuminen vaikuttaa alkuvuoden verotilityksiin. Tammikuun verotilityksen osalta muutos pienentää kunnallisveron tilityksiä, koska verovuoden 2012 jälkiverojen ensimmäinen erä tilitettiin veronsaajille jo joulukuussa 2013, kun aikaisemman lainsäädännön mukaan tilitys olisi tapahtunut vasta nyt tammikuussa. Yhteisöverotuksen osalta lakimuutos puolestaan lisää tammikuun tilitystä sen johdosta, että yhteisöille maksetut ennakonpalautukset perittiin veronsaajilta jo joulukuun tilityksissä, kun ne on aiemmin huomioitu vasta tammikuun tilityksissä. Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 1,5 % heikompi kuin vuonna Kunnallisveron osalta vähennystä on 6,3 %, koko maassa 4,5 %. joulukuussa 2013 oli 8,4 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista kolmanneksi matalin. Työttömyysaste oli 1,5 % korkeampi kuin marraskuussa ja 1,4 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Kunnan työttömyysaste heikkeni marraskuusta joulukuuhun ELY-keskuksen alueen kunnista eniten. ELYkeskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli joulukuussa 13,5 %, Kanta- Hämeessä 11,7 % ja koko maassa 12,6 % oli 8.348, jossa kasvua edelliseen vuoteen 12 henkeä. Kunnanhallitus merkitsee tammikuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 57): Verontilityslakiin viime vuonna tehty muutos vääristää vielä alkuvuonna vuositason vertailua. Täten helmikuun verotulotilitys oli 24,8 % parempi ja maaliskuun verotilitys 8,3 % huonompi kuin vuonna Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-maaliskuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 4,4 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 3,0 % ja yhteisöveron tilitykset 53,7 %. Kiinteistöveron tilitykset kertyvät pääosin loppuvuoden aikana. Koko maan osalta kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 3,9 % ja yhteisöveron tilityksissä 52,5 %.

2 oli helmikuussa 8,3 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,1 % matalampi kuin tammikuussa ja 1,1 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli helmikuussa 13,5 %, Kanta-Hämeessä 11,3 % ja koko maassa 12,4 % oli 8.358, jossa on muuttoliikkeen ansiosta kasvua 17 henkeä. Kunnanhallitus merkitsee maaliskuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 97): Kunnan saama huhtikuun verotulotilitys oli 2,9 % parempi kuin vuonna Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-huhtikuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 4,0 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 2,7 % ja yhteisöveron tilitykset 51,9 %. Kiinteistövero kertyy pääosin loppuvuoden aikana. Koko maan osalta kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 3,8 % ja yhteisöveron tilityksissä 51,6 %. oli maaliskuussa 8,4 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,1 % korkeampi kuin helmikuussa ja 1,3 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli helmikuussa 13,1 %, Kanta-Hämeessä 10,9 % ja koko maassa 12,0 %. maaliskuun lopussa oli 8.367, jossa on muuttoliikkeen ansiosta kasvua 26 henkeä. Kunnanhallitus merkitsee huhtikuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi.

3 Pöytäkirjaan merkittiin, että talousjohtaja Pekka Leppänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän pykälän jälkeen siirryttiin käsittelemään 78 :ä. Kunnanhallitus ( 119): Kunnan toukokuun verotulotilitys on 3,9 % parempi kuin vuonna Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-toukokuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 4,0 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 3,1 % ja yhteisöveron tilitykset 26,5 %. Kiinteistövero kertyy pääosin loppuvuoden aikana. Koko maan osalta kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 4,1 % ja yhteisöveron tilityksissä 25,8 %. oli huhtikuussa 7,8 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista matalin. Työttömyysaste oli 0,6 % matalampi kuin maaliskuussa ja 1,6 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli huhtikuussa 12,6 %, Kanta-Hämeessä 10,5 % ja koko maassa 11,7 %. huhtikuun lopussa oli 8.365, jossa on pääosin muuttoliikkeen ansiosta kasvua 24 henkeä. Kunnanhallitus merkitsee toukokuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi.

4 Kunnanhallitus ( 146): Kunnan saama kesäkuun verotulotilitys oli 2,3 % ja heinäkuun tilitys 2,9 % parempi kuin vuonna Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-heinäkuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 3,6 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 3,2 % ja yhteisöveron tilitykset 15,0 %. Kiinteistövero kertyy pääosin loppuvuoden aikana. Koko maan osalta kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 4,2 % ja yhteisöveron tilityksissä 14,2 %. oli kesäkuussa 8,6 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista matalin yhdessä kolmen muun kunnan kanssa. Työttömyysaste oli 1,1 % korkeampi kuin toukokuussa ja 1,6 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELYkeskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli kesäkuussa 13,5 %, Kanta- Hämeessä 11,4 % ja koko maassa 12,9 %. kesäkuun lopussa oli 8.342, jossa on kuluvan vuoden aikana 1 hengen lisäys syntyneiden enemmyyden ansiosta. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksistä. Kunnanhallitus merkitsee heinäkuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 176): Kunnan saama elokuun verotulotilitys oli 8,8 % heikompi kuin vuonna Syy tilityksen pienenemiseen on siinä, että viime vuonna elokuun tilitystä kasvatti kuntaryhmän jako-osuuden korottaminen ja siitä johtuva tilitysoikaisu. Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-elokuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 1,9 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 1,6 % ja yhteisöveron tilitykset 10,7 %. Kiinteistövero kertyy pääosin loppuvuoden aikana. Verotilityksissä ollaan edellä budjetoitua ja nykytiedoin talousarvion verotuloarvio tulee ylittymään kaikkien verolajien osalta. Koko maan kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 2,5 % ja yhteisöveron tilityksissä 9,9 %.

5 Talousarvion toteutumavertailun mukaan toimintatuotot ovat kasvaneet tammiheinäkuun aikana viime vuoteen verrattuna 4,3 % ja toimintakulut 2,6 %. Isoimpien toimintakuluryhmien osalta henkilöstökulut ovat kasvaneet 4,4 %, palvelujen ostot puolestaan vähentyneet 0,4 %. Rahoituseristä verotuloja kertyi tarkastelujaksona 3,6 % ja valtionosuuksia 0,9 % enemmän kuin viime vuonna. Talousarvioon verrattuna toimintatuottojen toteutuma oli 54,6 % (vuonna ,2 %), toimintakulujen toteutuma 57,4 % (57,3 %) ja toimintakatteen toteutuma 58,0 % (57,6 %). Vastaavasti verotulojen toteutuma oli 60,9 % (60,3 %) ja valtionosuuksien 58,6 % (58,4 %). Alkuvuoden perusteella talousarvio tulee toteutumaan budjetoitua paremmin, mutta talouden yleiseen kehitykseen kohdistuu epävarmuustekijöitä. Viime vuoteen verrattuna tarkastelujakson tulos on tänä vuonna hieman parempi. oli heinäkuussa 8,9 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista matalin. Työttömyysaste oli 0,3 % korkeampi kuin kesäkuussa ja 1,6 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste oli Lopella heinäkuussa 19,2 %, mikä on 0,9 % korkeampi kuin kesäkuussa ja peräti 5,8 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli heinäkuussa 14,0 %, Kanta-Hämeessä 11,8 % ja koko maassa 13,4 %. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste ELY-keskuksen toimialueella oli 21,5 %, Kanta-Hämeessä 18,6 % ja koko maassa 19,2 %. heinäkuun lopussa oli 8.327, jossa on kuluvan vuoden aikana 14 hengen vähennys muuttoliikkeen takia. Kunnanhallitus merkitsee elokuun verotilityksen ja suppeat talouteen liittyvät katsaukset tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 187): Kunnan saama syyskuun verotulotilitys oli 10,6 % parempi kuin vuonna Tilityksen kasvu perustuu siihen, että siihen sisältyy vuoden 2014 kiinteistöveron 1. maksuerän tilittäminen ja kunnan yleistä kiinteistöveroprosenttia on tälle vuodelle korotettu. Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi-syyskuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 3,1 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 1,6 %, yhteisöveron tilitykset 11,8 % ja kiinteistöveron tilitykset 29,1 %.

6 Verotilityksissä ollaan edellä budjetoitua ja nykytiedoin talousarvion verotuloarvio tulee ylittymään kaikkien verolajien osalta. Koko maan kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 2,5 %, yhteisöveron tilityksissä 11,0 % ja kiinteistöveron tilityksissä 14,8 %. oli elokuussa 8,1 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,8 % matalampi kuin heinäkuussa, mutta 1,6 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste oli Lopella elokuussa 16,1 %, mikä on 3,1 % matalampi kuin heinäkuussa, mutta 6,1 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli elokuussa 12,9 % (alle 25-vuotiaat 18,1 %), Kanta-Hämeessä 10,8 % (15,6 %) ja koko maassa 12,2 % (16,2 %). elokuun lopussa oli 8.317, jossa on kuluvan vuoden aikana 24 hengen vähennys muuttoliikkeen takia. Kunnanhallitus merkitsee syyskuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 206): Kunnan saama lokakuun verotulotilitys oli 4,5 % parempi kuin vuonna Kaikkiaan verotilitykset ovat tammi lokakuun aikana kasvaneet viime vuoteen verrattuna 3,2 % jakautuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 1,9 %, yhteisöveron tilitykset 12,9 % ja kiinteistöveron tilitykset 23,6 %. Verotilityksissä ollaan edellä budjetoitua ja nykytiedoin talousarvion verotuloarvio tulee ylittymään kaikkien verolajien osalta. Koko maan kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 2,8 %, yhteisöveron tilityksissä 11,9 % ja kiinteistöveron tilityksissä 9,8 %. oli syyskuussa 7,7 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,4 % matalampi kuin elokuussa, mutta 1,3 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste oli Lopella syyskuussa 12,9 %, mikä on 3,2 % matalampi kuin elokuussa, mutta 3,8 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli syyskuussa 12,8 % (alle 25-vuotiaat 17,4 %), Kanta-Hämeessä 10,4 % (14,7 %) ja koko maassa 12,0 % (15,4 %).

7 syyskuun lopussa oli 8.304, jossa on kuluvan vuoden aikana 37 hengen vähennys muuttoliikkeen johdosta. Kunnanhallitus merkitsee lokakuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 251): Marraskuun verotilitys on ns. maksuunpanotilitys, jossa kunnalta kuitataan verovelvollisille vuoden 2013 valmistuneen verotuksen perusteella maksettavat veronpalautukset, runsaat 1,8 milj.. Tästä syystä tilitys on normaalia kuukausitilitystä pienempi. Marraskuun verotulotilitys on kaikkiaan peräti 94,4 % parempi kuin vuonna 2013 johtuen pääosin siitä, että kunnallisveron osalta tilitys oli viime vuonna negatiivinen, mutta nyt kunnallisveroa tilitetään kunnalle runsaat 465 t. Kuitenkin myös niin yhteisöveron kuin kiinteistöveronkin tilitykset ovat selvästi suuremmat kuin vuonna Tammi-marraskuun aikana on verotuloja tilitetty kaikkiaan 6,1 % enemmän kuin viime vuonna koostuen siten, että kunnallisveron tilitykset ovat kasvaneet 4,3 %, yhteisöveron tilitykset 14,3 % ja kiinteistöveron tilitykset yleisen kiinteistöveroprosentin korotuksen ansiosta 24,9 %. Talousarvion verotuloarvio toteutuu kokonaisuutena selkeästi yli budjetoidun. Koko maan kunnallisveron tilityksissä on alkuvuoden aikana ollut kasvua 2,6 %, yhteisöveron tilityksissä 13,3 % ja kiinteistöveron tilityksissä 10,8 %, joten Lopen verotulokehitys on ollut keskimääräistä parempi kaikkien verolajien osalta. Talousarvion toteutumavertailun mukaan tammi lokakuussa toimintatuottojen toteutuma oli 82,4 %, kasvua edellisvuoteen 9,1 %, ja toimintakulujen toteutuma 80,9 %, kasvua 2,2 %. Verotuloissa toteutuma oli 88,9 %, kasvua 3,2 %, ja valtionosuuksissa 83,7 %, kasvua 0,8 %. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna tulos on parempi ja nykynäkymin kuluvalta vuodelta saavutetaan talousarviota parempi, selkeästi ylijäämäinen tulos oli 8.306, jossa on vähennystä kuluvan vuoden aikana 35 henkeä.

8 Kunnanhallitus merkitsee marraskuun verotilityksen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus ( 9): Joulukuun 2014 verotilitys oli edellisvuotista 5,7 % heikompi. Muutos johtuu pääosin siitä, että kunnallisverotuksen oikaisutilitys ao. verovuodelta oli euroa pienempi kuin edellisvuonna. Verotulojen kokonaistoteutuma oli hyvä ja niissä päästiin budjetoitua parempaan tulokseen. Kaikkiaan verotuloja kertyi 4,9 % enemmän kuin edellisvuonna. Talousarvioon nähden verotulojen toteutuma oli 103,7 % Kunnallisveron osalta joulukuun tilitys oli em. oikaisutilityksestä johtuen 5,8 % huonompi kuin edellisvuonna. Kaikkiaan kunnallisveroa kertyi vuonna 2014 vuoteen 2013 verrattuna 3,2 % enemmän, ennakonpidätyksissä oli kasvua 4,2 %. Kunnallisveron kokonaistoteutuma oli 103,5 %. Yhteisöveron osalta joulukuun tilitys oli 22,3 % heikompi kuin vuonna Kaikkiaan yhteisöverotulot kasvoivat edellisvuodesta 12,5 % ja talousarvioon nähden toteutuma oli 109,4 %. Kiinteistöveron osalta joulukuun tilitys oli 33,0 % edellisvuotista parempi. Kaikkiaan kiinteistöveron tilitykset kasvoivat vuoteen 2013 verrattuna yleisen kiinteistöveroprosentin korotuksen ansiosta 25,1 % ja talousarvioon nähden toteutuma oli 102,4 %. Vuoden 2015 talousarviotavoite saavutetaan kunnallisverotulon osalta 1,7 %:n kasvulla, ilman kunnallisveroprosentin korotuksen arvioitua lisäystä laskentatavoite täyttyisi 0,8 % pienemmällä verotulokertymällä kuin vuonna Yhteisöverotulon toteutuminen edellyttää 0,1 %:n kasvua ja kiinteistöverotulon toteutuminen 1,1 %:n kasvua vuoden 2014 toteutumaan. Budjetoidun kokonaisverotuloarvion toteutuminen edellyttää kaikkiaan 1,53 %:n kasvua. oli marraskuussa 8,3 %, mikä oli ELY-keskuksen alueen kunnista toiseksi matalin. Työttömyysaste oli 0,5 % korkeampi kuin lokakuussa ja 1,4 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Alle 25-vuotiaiden osalta työttömyysaste oli Lopella marraskuussa 11,6 %, mikä on 0,9 % korkeampi kuin lokakuussa ja 2,5 % korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. ELY-keskuksen koko toimialueella työttömyysaste oli marraskuussa 13,4 % (alle 25-vuotiaat 17,0 %), Kanta- Hämeessä 10,9 % (13,9 %) ja koko maassa 12,5 % (15,3 %).

9 marraskuun lopussa oli 8.305, jossa on vähennystä vuoden 2014 aikana 36 henkeä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksistä. Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2014 verotuksen toteutuman tietoonsa saatetuksi.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2015 Kunnanhallitus 23.2.2015 ( 45): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 0,8 % parempi kuin vuonna 2014. Kunnallisveron osalta kasvua oli 2,2 %, koko maassa 2,5 %. Helmikuun verotilitys

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p )

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p ) VEROTILITYKSET VUONNA 2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 ( 24): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 7,2 % heikompi kuin vuonna 2016. Tilitys oli kaikissa verolajeissa viimevuotista heikompi: kunnallisverotulot

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero

verotus valmistui Kunnallisvero Yhteisövero Uskonnolliset yhteisöt Kiinteistövero VUODEN 2010 VEROTULOT Rahatoimisto KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KH 9.2.2011 Vuoden 2009 maksuunpannut verot Kaupungin saamiin vuoden 2010 verojen tilityksiin vaikuttaa merkittävästi vuoden 2009

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2014 Rahatoimisto 28.8.2014 Katsaus on laadittu 31.7.2014 tilanteesta. Kaupungin toimintatulot- ja menot ovat edelleen toteutuneet jokseenkin suunnitellusti. Käyttötalouden toimintakatteen

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen

Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntamarkkinat 2013 Jukka Hakola Veroasiantuntija, kuntatalous Verotuksen muutokset, kuntien verotulot ja niiden kertyminen Kuntien verotulojen

Lisätiedot

Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA

Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA Nurmes A.1 1 000 KUNNALLISVERON VEROPOHJA VEROVUOSI 2012 2013** 2014** 2015** 2016** 2017** VÄESTÖ ikäryhmitttäin, 31.12. 0-24 vuotiaat 1 858 1 805 1 763 1 721 1 677 1 642 Muutos % -1,8-2,9-2,3-2,4-2,5-2,1

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija

Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset ja verotulojen kehitys Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Jukka Hakola, veroasiantuntija Verotuksen muutokset V. 2015 kunnallisveron tuottoja vähentää n. -78 milj. hallituksen päätös osittaisesta

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Vuoden 2017 tilitysten kehitys Vuoden 2016 valmistuva verotus ja

Lisätiedot

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotuloennusteet, verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Taloustorstai syyskuu 2017 Jukka Hakola Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton uusi veroennuste» Vuoden 2016

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin. Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Vaikutukset verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutuksista kunnan verotuloihin 2017 Kilpailukykysopimuksella

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Talousarvion seuranta ja ennuste Ydinkaupungin toteuma 2 / Keskeiset tulot. Palvelutoiminnan menot

Talousarvion seuranta ja ennuste Ydinkaupungin toteuma 2 / Keskeiset tulot. Palvelutoiminnan menot Talousarvion seuranta ja ennuste 2016 Ydinkaupungin toteuma 2 / 2016 Ydinkaupungin talouden seurantatiedot ovat pääosin vertailukelpoisia edellisen vuoden vastaaviin tietoihin. Maaningan kuntaliitos tapahtui

Lisätiedot

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Talousarvion laadinnan lähtökohdat Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo 22.9.2014 Kunnanjohtaja Antti Jämsén Visio elämään Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Verotulojen arviointi 2015 2018

Verotulojen arviointi 2015 2018 ALAVIESKAN KUNTA Verotulojen arviointi 2015 2018 KUNNALLISVERO YHTEISÖVERO KIINTEISTÖVERO Kunnanhallitus Valtuusto ALAVIESKAN KUNTA Sisällysluettelo 1. Yleistä verokehityksestä... 1 1.1. Kunnallisvero...

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT

LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT LOIMAAN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSKATSAUS Tammikuu LOIMAAN KAUPUNKI TULOSLASKELMA TP 2015 TA+M 2016 TP 2016 TOT % TOIMINTATUOTOT 01-12 01-12 2016 Myyntituotot 5 421 423 7 520 900 7 264 623 96,6 Maksutuotot

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS

TALOUSKAT SAUS. i.i. - 31.i.ZOiS TALOUSKAT SAUS i.i. - 31.i.ZOiS Khall 9.2.2015 T A LO UD EL L IN EN T I LANN E 1. 1. - 3 1.1.2015 Yleinen tilanne Kansainvälisen talous kasvoi vuonna 2014 hitaanlaisesti. Eu-alueella talous kasvoi vajaan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 16.5.2016 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Toimintaympäristön muutoksia edessä Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän globaalit kilpailutekijät Arktisuuden mahdollisuudet Hallinnon uudistaminen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi - lokakuu Osavuosikatsaus tammi - lokakuu 31.10.2013 Kunnanhallitus 26.11.2013 170 Tuloslaskelma, kumulatiivinen Lokakuu 2013 Alavieskan kunta Kirjanpidon tilanne 19.11.2013 1 000 TP 2012 TA 2013 10/2012 TP:n tot-%

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 30.06.2015 Kunnanhallitus 24.08.2015 106 ALAVIESKAN KUNNAN RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-KESÄKUU Varsinainen toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 2016 Väestömäärä elokuussa 75 595 Joensuun väestömäärä oli elokuun lopussa 75 595. Väestömäärä kasvoi edellisen vuoden elokuuhun nähden 388 henkilöllä. Vuodenvaihteeseen nähden asukasmäärä

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2016 Tilanteessa 30.9.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.062.473 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 918.870 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2016

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 10/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot