OPS MUUTOKSET YLEISESTI JA OPPIAINEITTAIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPS MUUTOKSET YLEISESTI JA OPPIAINEITTAIN"

Transkriptio

1 OPS MUUTOKSET YLEISESTI JA OPPIAINEITTAIN Kauppakorkeakoulussa on laadittu uusi opetussuunnitelma kaudelle Suunnittelutyötä on tehty yliopistotason yleisten linjausten, meneillään olevan akkreditointiprosessin vaatimusten ja JSBE:n omien strategisten linjausten pohjalta. Käytännössä kaikkia opintojaksoja on tarkasteltu opetussuunnitelmatyötä ohjaavien rehtorin linjausten perusteella esim. työelämärelevanssin, monitieteisen yhteistyön, suoritusmuotojen joustavuuden ja digitaalisuuteen perustuvien opetus- ja oppimismuotojen näkökulmasta. Kokonaisuutena uudistuksilla on pyritty poistamaan päällekkäisyyksiä, lisäämään eritasoista yhteistyötä ja ajantasaistamaan opetusta. Tähän dokumenttiin on koottu alkuun tietoja muutoksista yleisellä tasolla ja sen jälkeen merkittävimmät muutokset eri oppiaineissa. Opintojaksojen koodit ovat muuttuneet ja lisäksi koko yliopiston tasolla on tehty käsitteellisiä muutoksia. Pääaineet ovat jatkossa opintosuuntia ja sivuaineet vapaasti valittavia opintoja tai kokonaisuuksista puhuttaessa erillisiä opintokokonaisuuksia. Syksyllä 2017 aloittavat opiskelijat seuraavat vain uutta OPSia, mutta aiemmin aloittaneet voivat suorittaa tutkintonsa valmiiksi vanhan OPSin mukaan kolmen vuoden siirtymäajan sisällä. Kandidaatin tutkinto VANHA OPS Vastaavuus: Yleisopinnot Kieli- ja viestintäopinnot Pääaineopinnot Sivuaineopinnot Muut opinnot UUSI OPS Vastaavuus: Muut yhteiset opinnot Uusimuotoiset viestintä- ja kieliopinnot Opintosuunnan opinnot Vapaasti valittavat opinnot Aiemmin puhuttiin sivuaineista, nyt erillisistä opintokokonaisuuksista tai vapaasti valittavista opinnoista. JY:n sivuaineportaali muutettu valinnaisten opintojen portaaliksi ( Viestintä- ja kieliopinnot ovat nyt uusimuotoisia (integroituja) opintojaksoja: Akateemiset tekstitaidot, Monikielinen vuorovaikutus ja Tutkimusviestintä. Yrityksen taloustieteen yleisopintoihin (= muihin yhteisiin opintoihin) on otettu pakollisena HYVY001 Akateeminen opiskelukyky opintojakso (ei koske taloustieteen kandidaattiohjelmaa). Yleisopinnoissa uusi JSBE-opiskelijoille kohdennettu Kvantitatiiviset menetelmät ja SPSS opintojakso, joka korvaa opintojaksot TILP150 Tilastomenetelmien peruskurssi sekä TILP350 SPSS Liiketoimintaosaamisen perusteet ja Basic Business Studies koostuu 5+1 opintojaksosta (laskentatoimi, markkinointi, johtaminen, viestinnän johtaminen, yrittäjyys + soveltava). Laajuus JSBE:n ja It-tiedekunnan opiskelijoilla 28 op, muilla opiskelijoilla 25 op (ei enää soveltavaa opintojaksoa)

2 Yrityksen taloustieteen yhteiset kauppatieteelliset opinnot muuttuneet: yksi pakollinen opintojakso kustakin oppiaineesta (laskentatoimi, markkinointi, johtaminen ja viestinnän johtaminen) + taloustieteen perusteet + kauppa- ja varallisuusoikeuden perusteet sekä uutena Johdatus vastuulliseen liiketoimintaan Vapaavalintaisista opinnoista poistettu min. 25 op erillisen opintokokonaisuuden (aiemmin sivuaineen) vaatimus, suosituksena 25 op:n kokonaisuuden suoritusta voi kuitenkin pitää Maisterin tutkinto VANHA OPS Syventävät opinnot Kieli- ja viestintäopinnot Sivuaine- ja muut opinnot UUSI OPS Syventävät opinnot Muut yhteiset opinnot (sis. viestintä- ja kieliopinnot) Vapaasti valittavat opinnot Maisterivaiheen maturiteetti (kypsyysnäyte) suoritetaan pro gradu -tutkielman tiivistelmällä. (Vanhassa OPSissa erillinen kypsyysnäyte). Kansainväliset maisteriohjelmat - Viestintä- ja kieliopintovaatimukset yhtenäistetty kaikissa ohjelmissa - Tutkimusviestinnän opintojakso kaikissa ohjelmissa - Yhteiset tutkimusmenetelmäopinnot IBE-, CEM- ja DMCC-ohjelmissa Erilliset opintokokonaisuudet Erillisten opintokokonaisuuksien opintopistemäärät ovat nyt min. 25 op ja max. 38 op Alue- ja ympäristötalouden opintokokonaisuus on poistunut

3 Merkittävimmät uudistukset oppiaineissa JOHTAMINEN Nykymuodossaan opetustarjonnasta poistuu: Stakeholder Management System Integration Consulting Business Contexts Työ, organisoituminen ja yhteiskunta (voi tulla tarjolle ns. vaihtuvissa opintojaksoissa) Lisäksi Culture, Gender and Diversity Management ja Organization Culture opintojaksojen anti yhdistetään yhdeksi opintojaksoksi ja Urajohtaminen uudistuu. Täysin uusia opintojaksoja syventävällä tasolla ovat: CSR and Governance: Global and Local Perspectives Urheiluorganisaatioiden johtaminen Opetus- ja tutkimustyössä avustaminen Aineopintotasolla tarjolla on myös viestinnän johtamisen oppiaineen järjestämät opintojaksot: Mediasuhteet Sidosryhmien odotustenhallinta Muutokset henkilöstöjohtamisen opintokokonaisuudessa: Aiemmasta poiketen opiskelijoita ei enää jaeta JSBE:n omiin ja muihin opiskelijoihin Henkilöstön rekrytointi ja työurat uusi valinnainen opintojakso, joka toteutetaan intensiivimuotoisena Työn ja perheen suhde uusi valinnainen opintojakso Henkilöstöjohtamisen, Johdon ja henkilöstön kehittämisen ja Työhyvinvoinnin johtamisen opintojaksot voi suorittaa sekä läsnäoloa vaativassa kontaktiopetuksessa että etäsuorituksena Lisäksi muutoksia on tullut myös muihin pakollisiin opintoihin, jotka johtamisen opiskelijalla ovat: JSBP5110 Johdatus vastuulliseen liiketoimintaan (4 op) YMAA2120 Asiakassuhde- ja palvelujohtaminen (6 op) YCCA2120 Corporate Reputation and Crisis Communication (6 op) YLAA3110 Kirjanpito ja tuloslaskenta (6 op) KTTP2110 Taloustieteen peruskurssi (8 op) KAOP1110 Kauppa- ja varallisuusoikeuden perusteet (5 op)

4 LASKENTATOIMI Opintojaksojen nimiä on päivitetty Laskentatoimen atk-harjoitukset kurssin korvaa Taloushallinnon tietojärjestelmät käytännössä -opintojakso IFRS-laskenta kurssista tulee Kansainvälinen tilinpäätösraportointi Muutoksia opintojaksojen kieleen ja/tai ajoitukseen tutkinnossa Aiemman suomenkielisen, aineopintotasoisen opintojakson Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys korvaa englanninkielinen, syventävä Financial Statement Analysis and Valuation Corporate Finance siirtyy syventävistä opinnoista aineopintotasolle. BIF-opiskelijat suorittavat edelleen Corporate Financen syventävänä. Käytännön järjestelyistä sovitaan vastuuopettajan kanssa. Siirtymäaikana nämä opintojaksot voi tarvittaessa suorittaa poistuvan opetussuunnitelman mukaisesti aineopintotasoisena/syventävänä opintona. Aiempi aineopintotasoinen Tilinpäätösanalyysi ja arvonmääritys opintojakson suoritus on mahdollista korottaa syventäväksi. Näistä asioista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa. Muita muutoksia aineopintoihin Kustannuslaskenta muuttuu valinnaiseksi opintojaksoksi Kustannuslaskennan laajuus 6 op:stä 7 op:een. Opetustarjonnasta poistuu Tuotantojohtaminen Research in Financial Analysis (jäänyt pois opetusohjelmasta syksystä 2015 alkaen) Advanced Auditing (jäänyt pois opetusohjelmasta syksystä 2015 alkaen)

5 MARKKINOINTI Uudet aineopintojaksot: Sosiaalinen markkinointi Muita muutoksia aineopintoihin: Kuluttajakäyttäytymisen kurssin nimi muuttunut (Kuluttajakäyttäytymisen perusteet Kuluttajakäyttäytyminen). Kuluttajakäyttäytymisen kurssi korvaa pakollisena aineopintona Markkinointitutkimuksen kurssin Aineopintojen pakolliset opinnot muista oppiaineista ovat muuttuneet Uudet syventävät opintojaksot: Uusi KV-maisteriohjelma Digital Marketing and Corporate Communication, DMCC. Ohjelma toteutetaan viestinnän johtamisen oppiaineen kanssa. o Managing customer relationships o Digital interaction o IT acceptance & the digital user o Digital marketing communications o Digital marketing management and planning o Digital marketing in action o Methods o Master's thesis and seminar Urheiluorganisaatioiden johtaminen (yhdessä johtamisen oppiaineen kanssa) Opetustarjonnasta poistuvat syventävät kurssit: Marketing Channels (kirjatentti) Vastuullinen markkinointi (yhdistyy osaksi CEMin kurssia Sustainable marketing and consumption) Asiakkuuksien johtaminen (Managing customer relationships kurssi korvaa tämän) Markkinointiviestinnän johtaminen (Digital marketing communications kurssi korvaa tämän) Markkinoinnin tutkimussuunnat

6 VIESTINNÄN JOHTAMINEN Viestinnän johtaminen alkaa uutena opintosuuntana lukuvuoden 2017 alussa. Siirtymäkaudelle laadittuun opetussuunnitelmaan nähden oleellisia muutoksia on vain muutama. Uudet aineopintojaksot: Mediasuhteet (pakollinen) Viestinnän johtamisen työelämäprojekti (valinnainen) Muita muutoksia aineopintoihin: Aineopintojen pakolliset opinnot muista opintosuunnista ovat muuttuneet Muutokset syventävissä opintojaksoissa: Työssä oppiminen -opintojakso on muuttunut pakolliseksi Uusi valinnainen opitnojakso: Viestinnän johtaminen ja professionalismi Valinniasten opintojen minimimäärä ja tarjolla olevien opintojaksojen määrä on pienentynyt

7 YRITTÄJYYS Yrittäjyyden perusopintokokonaisuutta on uudistettu vastaamaan entistä paremmin tulevaisuuden työelämän tarjoamiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin, sekä opiskelijoiden halukkuuteen työllistää itsensä omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita vastaavalla tavalla. Uusi perusopintokokonaisuus tarjoaa aiempaa monipuolisemman ja käytännönläheisemmän kurssitarjonnan niin yrittäjämäisen asenteen kuin uuden liiketoiminnan kehittämiseen. Aiempaan verrattuna uusi perusopintokokonaisuus sisältää vain yhden pakollisen opintojakson: Yrittäjyyden perusteet/introduction to Entrepreneurship Opetustarjonnasta poistuvat kokonaan seuraavat, aiemmin pakolliset opintojaksot: Mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen Osaamisesta tuoteideaksi Sisäinen yrittäjyys Yrittäjyyden perusopintokokonaisuuden valinnaisiin opintojaksoihin lukeutuvat jatkossa seuraavat, uudet opintojaksot: Entrepreneurship in Action Työllistyvyyttä edistävät opinnot Vanhoista valinnaisista opintojaksoista perusopintokokonaisuuteen lukeutuvat jatkossakin alla olevat: Unelmat+Inspiraatio! Yrittäjyystarinoita Ideasta toiminnaksi 1 ja Ideasta toiminnaksi 2 Ideasta yritykseksi-esihautomokurssi Monitieteinen työelämäprojekti (keväästä 2018 alkaen Tiimi ja työnantajaprojektikurssi) Tuotteistaminen ja myynti Business in Asia Uudistettu yrittäjyyden perusopintokokonaisuus tukee opiskelijoiden pääaineopintoja tarjoten kattavan valikoiman oman osaamisen tunnistamista ja tuotteistamista kehittäviä kursseja. Yksittäiset opintojaksot mahdollistavat myös opintopisteiden kerryttämisen omasta yritystoiminnasta ja yrittäjyysaiheisiin tapahtumiin osallistumisesta.

8 IBE Key changes in IMDP in International Business and Entrepreneurship The module structure remains the same The number of mandatory courses is decreased Substance and business skills courses are all 5 ects Recommended optional courses are listed to help students find courses taught in English Old degree structure TTKY111 Introduction to JSBE Master's Programmes 1 ects International business 12 ECTS YRIS631 Global economy 4 ects YRIS611 International business 4 ects YRIS612 Internationalization of SMEs 4 ects Strategy 12 ECTS YRIS621 Competitive strategy 4 ects YRIS622 Organizational design 4 ects YRIS661 Strategic management of technology and innovation 4 ects Entrepreneurship 10 ECTS YRIS601 Theories of entrepreneurship 5 ects YRIS651 Strategic and entrepreneurial leadership 5 ects Business skills 23 ECTS YRIS641 Innovative marketing 5 ects YRIS681 Venture lab 5 ects YRIS671 Finance for business 5 ects YRIS672 Management accounting 4 ects YRIS692 Business Analysis 4 ects Research skills 41 ECTS YRIS697 Master s seminar 3 ects YRIS691 Research Methodology 3 ects YRIS698 Master s thesis 35 ects YRIS699 Maturity examination 0 ects Language studies XENT003 Communication Skills 3 ects XENX009 Integrated Research Communication 4 ects Finnish for foreigners, other language for Finns 3-5 ects Mandatory courses 109 ects Optional courses 11 ects Total 120 ects New degree structure Introduction to Master's Programmes 1 ects International business 10 ECTS International business 5 ects International entrepreneurship 5 ects Strategy 10 ECTS Competitive and organizational strategy 5 ects Strategic management of technology and innovation 5 ects Entrepreneurship 10 ECTS Entrepreneurship research 5 ects Entrepreneurial behaviour and competence 5 ects Business skills 23 ECTS Innovative marketing 5 ects Venture lab 5 ects Financial and strategic analysis 5 ects Research skills 41 ECTS Master s seminar 3 ects Research Methodology 4-5 ects Master s thesis 35 ects Maturity examination 0 ects Language studies Integrated Research Communication 4 ects Finnish for foreigners, other language for Finns 3-5 ects Mandatory courses 95 ects Optional courses 25 ects Total 120 ects

9 CURRICULUM FOR CORPORATE ENVIRONMENTAL MANAGEMENT MASTER S PROGRAM FOR YEARS Corporate Environmental Management master s program s curriculum was renewed for years based on the Rector s guidelines, students and alumni s feedback and teachers experiences on the current themes in CEM. Changes were made in major studies, minor studies and language studies. Major studies were renewed in the following way: -The following courses end: Climate Business, Environmental Management in Networks, Corporate Environmental Strategy and Marketing, Stakeholder Management (optional) and Motivating Sustainable Consumption (optional). Instead, new courses are offered. These courses combine partially the content of the old courses, and include necessary up-to-date information on CEM. New courses are: Sustainability Transformation and Business, Corporate Strategies for Sustainable Business, Sustainable Consumption and Marketing and Environmental Management in Stakeholder Networks. -In cooperation with the International Master s Programs at the faculty, a new course on research methodology will be lectured each autumn: JSBS1110 Research Methodology (4 ects). -New courses are included in the list of recommended optional major studies for CEM students. These include the following courses: Material Flow Management Computer Demos, Introduction to International Environmental Law, Case Competitions, Teaching and Research Assistance, Corporate Reputation and Crisis communication and Social and Environmental Accounting. Minor studies were renewed in the following way: -Students with business background will take a study module of Environmental Studies (25 ects, including 7 ects CEM optional courses). There are two compulsory courses: Introduction to Environmental Sciences (5 ects) and Climate Now (5 ects). The compulsory courses will be lectured by a part-time teacher at the School of Business and Economics (in English). In addition to those, students with business background will take optional environmental study courses (8 ects) and optional major courses of CEM (7 ects) to complete their minor studies. -Students with environmental background will take Basic Business Studies (25 ects). Basic Business Studies in Practice is not compulsory for CEM students. Languages studies were renewed in the following way: -Integrated English courses will be compulsory for CEM students: Academic Literacies (integrated with Sustainability Transition and Business) and Integrated Research Communication (integrated with Environmental Management in Stakeholder Networks). -Communication Skills is not compulsory for CEM students -Suomi 1 is compulsory for all international CEM students, who have not completed an academic Finnish course previously.

10 OPS Merkittävimmät uudistukset taloustieteen oppiaineessa Taloustieteen kandidaattiohjelma Kandidaattiohjelmasta on tehty aiempaa laaja-alaisempi valinnaisuutta lisäämällä. Nykymuodossaan opetustarjonnasta poistuvat: Ympäristötaloustiede Oppihistoria (integroitu osaksi makrotaloustieteen kursseja) Strategisen päätöksenteon taloustiede Topics in Spatial Labor Markets Uusia opintojaksoja ovat: KTTA3610 Terveystaloustiede KTTP3210 Koulutuksen talous Lisäksi Aluetaloustiede I kurssia vastaava uusi kurssi on KTTA3410 Kaupunki- ja aluetalous. Metodiopinnot (JSBA1110) on jatkossa valinnainen kurssi. Kurssien opintopistemäärät on pääsääntöisesti yhdenmukaistettu viiteen opintopisteeseen. Monet valinnaiset kurssit luennoidaan vuorovuosittain. Taloustieteen maisteriohjelma Suuntautumisvaihtoehdoista (makrotalous ja rahoitus; työ, alue ja politiikka; yleinen taloustiede) on luovuttu. Taloustieteen maisteriopiskelijat voivat halutessaan erikoistua joko mikrotaloustieteeseen ja politiikka-analyysiin tai makrotalouteen ja rahoitukseen tai rakentaa tutkintonsa näiden yhdistelmästä. Opiskelijat voivat osallistua myös englanninkielisen Banking and International Finance -maisteriohjelman kursseille. Opiskelijoilta saatu palaute on huomioitu ja maisterin tutkintoon sisältyviin yleisopintoihin on lisätty ohjelmoinnin kursseja. Nykymuodossaan opetustarjonnasta poistuvat: Työmarkkinoiden ja aluetalouksien erityisteemoja Strategisen päätöksenteon taloustiede (integroitu kurssille KTTS2120) Methods in Macroeconomics Työmarkkinoiden ja aluetalouksien erityisteemoja Rahoituksen erityiskysymyksiä Uusia opintojaksoja ovat: KTTS3110 Talouspolitiikan analyysi KTTS3210 Koulutuksen talous KTTS3610 Terveystaloustiede

11 KTTS4180 Macroprudential Policy and Financial Stability JSBS7210 Opetus- ja tutkimustyössä avustaminen Useiden kurssien nimiä on muutettu kuvaavammiksi: Syventävä mikrotaloustiede I KTTS2110 Mikrotaloustieteellinen politiikkaanalyysi ja sääntelyn taloustiede Syventävä mikrotaloustiede II KTTS2120 Strateginen vuorovaikutus, kilpailu ja hinnoittelu Syventävä makrotaloustiede I KTTS2130 Suhdannevaihteluiden teoria ja sovellukset Syventävä makrotaloustiede II KTTS2140 Kasvuteoria ja sovellukset Ekonometria II KTTS3120 Soveltava mikroekonometria Aluetaloustiede II KTTS3410 Kaupunki- ja aluetalouden rakenteet ja kehittäminen Työmarkkinat II KTTS3510 Työmarkkinat ja talouspolitiikka Kurssien opintopistemäärät on pääsääntöisesti yhdenmukaistettu viiteen opintopisteeseen. Monet valinnaiset kurssit luennoidaan vuorovuosittain. Taloustieteen jatko-opintoihin tähtääviä opiskelijoita suositellaan olemaan ajoissa (mielellään jo kanditutkintovaiheen loppupuolella) yhteydessä taloustieteen professoreihin, jotta maisteriohjelman opintopolku voidaan suunnitella parhaalla mahdollisella tavalla jatkoopintoihin valmistavaksi. Muutokset erillisissä opintokokonaisuuksissa Alue- ja ympäristötalouden opintokokonaisuudesta on luovuttu. Rahoituksen opintokokonaisuuden (25 op) uusi rakenne on seuraava: Pakolliset opintojaksot, 20 op KTTP4110 Johdatus rahoitukseen (8 op) KTTP4120 Rahoitusmarkkinat ja instituutiot (6 op) YLAA3110 Kirjanpito ja tuloslaskenta (6 op) Valinnaiset opintojaksot, vähintään 5 op seuraavista KTTA4130 Sijoittaminen ja rahoitusvaateiden hinnoittelu (5 op) YLAA3140 Konsernitilinpäätös (6 op) KAOA1200 Sijoittajaviestintä (5 op) KAOA1190 Arvopaperimarkkinaoikeus (5op)

LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet 1 LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet 1 HYVY001 Akateeminen opiskelukyky - muutakin kuin pisteitä

LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet 1 LIB1THP Tiedonhankinnan perusteet 1 HYVY001 Akateeminen opiskelukyky - muutakin kuin pisteitä Vastaavuustaulukot OPS 2013-2017 ja OPS 2017-2020 YLEISOPINNOT OPS 2013-17 op OPS 2017-20 op TTKY02 Opintojen suunnittelu, ehops ja 1 JSBY110 Opintojen suunnittelu 1 OmaOpe-tutorointi LIB1THP Tiedonhankinnan

Lisätiedot

5 KAOP1110 Kauppa- ja varallisuusoikeuden 5 perusteet

5 KAOP1110 Kauppa- ja varallisuusoikeuden 5 perusteet Vastaavuustaulukot OPS 2013-2017 ja OPS 2017-2020 YLEISOPINNOT OPS 2013-17 op OPS 2017-20 op TTKY02 Opintojen suunnittelu, ehops ja 1 JSBY110 Opintojen suunnittelu 1 OmaOpe-tutorointi LIB1THP Tiedonhankinnan

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA ,

OPETUSSUUNNITELMA , Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu OPINTO-OPAS 2013-2016 JA 2016-2017 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opinto-opas vuosille 2013-2016 sekä 2016-2017. Opetussuunnitelma lukuvuodeksi 2016-2017

Lisätiedot

https://www.jyu.fi/jsbe/opiskelu/opintojen-tueksi/manual/ops1316/referencemanual-all-...

https://www.jyu.fi/jsbe/opiskelu/opintojen-tueksi/manual/ops1316/referencemanual-all-... Sivu 1/90 Etusivu > Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu > Opiskelu > Ohjeita opiskeluun etapiolta - opintojen tueksi > Ohjekirjat > Opinto-opas 2013-2016 Opinto-opas 2013-2016 Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet.

Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet. Alla olevassa listassa on esitetty 2005 2008 ja 2008 2010 opetussuunnitelmien opintojaksojen vastaavuudet. Vanhat suoritukset käyvät 2008 2010 opetussuunnitelman mukaisiin opintokokonaisuuksiin vastaavina

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA

SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA SIIRTYMÄSÄÄNNÖT MAISTERIN TUTKINNON KOULUTUSOHJELMAN OPINNOISSA LUKUVUONNA 2013 2014 KOULUTUSOHJELMAN OPINTOJEN laajuus on 84 opintopistettä, josta syventävien opintojen laajuus on vähintään 66 opintopistettä,

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden opetussuunnitelma sekä syventävien opintojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän

Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden opetussuunnitelma sekä syventävien opintojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän Viestinnän johtamisen (YCC) siirtymäkauden etussuunnitelma sekä syventävien intojaksojen vastaavuudet yhteisöviestinnän (YVI) ja viestinnän johtamisen (YCC) välillä Siirtymävaihe Viestinnän johtaminen

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien

Lisätiedot

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI Aiempina vuosina opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat suorittaa aineopinnot johtamisesta, laskentatoimesta, markkinoinnista

Lisätiedot

Bachelor level exams by date in Otaniemi

Bachelor level exams by date in Otaniemi Bachelor level exams by date in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR) Day

Lisätiedot

Bachelor level exams by subject in Otaniemi

Bachelor level exams by subject in Otaniemi Bachelor level exams by subject in Otaniemi 2015-2016 (VT1 means that the place of the exam will be announced later) YOU FIND INFORMATION ABOUT THE PLACE OF THE EXAM IN OTAKAARI 1 U-WING LOBBY (M DOOR)

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin 1 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Janne Järvinen Päivitetty 1.3.2019 Lukuvuoden 2019-2020 opintotarjonnan mukaan KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen 1.8.2014

Lisätiedot

Kauppatieteellisen tiedekunnan opintojaksot lv Opintojaksot lv Tiedekunnan yhteiset

Kauppatieteellisen tiedekunnan opintojaksot lv Opintojaksot lv Tiedekunnan yhteiset 9.5.2011 Kauppatieteellisen tiedekunnan opintojaksot lv. 2010-2011 Opintojaksot lv. 2011-2012 Tiedekunnan yhteiset Uusi nro Uusi nimi/ korvaava kurssi tutkintorakenteessa Op AA10A0001 Johdatus kauppatieteiden

Lisätiedot

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö

Master-opinnot Haaga-Heliassa. Avoin AMK infoilta Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Master-opinnot Haaga-Heliassa Avoin AMK infoilta 20.8.2019 Koulutusasiantuntija Sanna Heiniö Koulutukset uudessa Master-OPSissa NYKYISET 1. Degree Programme in Aviation and Tourism Business, Master of

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

LTY KAUPPATIETEIDEN OSASTO OPINTOJAKSOMUUTOKSET LV Kirsti Tiainen

LTY KAUPPATIETEIDEN OSASTO OPINTOJAKSOMUUTOKSET LV Kirsti Tiainen LTY KAUPPATIETEIDEN OSASTO OPINTOJAKSOMUUTOKSET LV. 2007 2008 Kirsti Tiainen 10.04.2007 POISTUVAT OPINTOJAKSOT Ka6520250 Sijoitusteoria 7 op Ka6520350 Emerging Market Finance 4 op/ Ka6520600 International

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

KEMIANTEKNIIKAN DI-OHJELMA MASTER S DEGREE PROGRAMMES IN CHEMICAL ENGINEERING 2014-

KEMIANTEKNIIKAN DI-OHJELMA MASTER S DEGREE PROGRAMMES IN CHEMICAL ENGINEERING 2014- KEMIANTEKNIIKAN DI-OHJELMA 2014- MASTER S DEGREE PROGRAMMES IN CHEMICAL ENGINEERING 2014- Tuomo Sainio Head of Degree Programmes Room: 2117D Tel.: 040-3578683 E-mail: tuomo.sainio@lut.fi THESIS 30 cr 120

Lisätiedot

Kuukaudet. Kuukaudet

Kuukaudet. Kuukaudet Sivu järjestys aineittain Ajalta.. -..0 Kauppa- Ja Taloustieteellisiä Yleis- Sekä Muita Opintoja 0 0A0 0D000 0D00 0E00 Taitosalkku; Perustyövälineohjelmat Johtamistaitojen sosiaalipsykologiaa Social Psychology

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Sivuainekokonaisuudet 2018-2019 n kauppakorkeakoulussa HuTK sivuaineinfo 5.9.2018 Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Opinto-oikeudet sivuaineisiin - Lv. 2018-2019 sivuaineopetusta järjestetään

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin 1 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Pauliina Ulkuniemi Päivitetty 14.9.2015 KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin *Muutokset

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin

Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Pauliina Ulkuniemi 12.8.2014 Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin *Muutokset

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017

Lisätiedot

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA HuTK info 26.8.2016 Pia Heikkinen OyKKK:n Sivuainekokonaisuudet 2016-2017 Kauppatiede Perusopinnot 25 op, 200+ paikkaa (kaikille avoin) Aineopinnot

Lisätiedot

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty TU-22 TEOLLISUUSTALOUS

Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty TU-22 TEOLLISUUSTALOUS Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 TU-22 TEOLLISUUSTALOUS Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava 1 TU-0.1100 Johdatus tieteenfilosofiaan 3op TU-0.3100

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Wed :00-12:00 21C00250 OrganisaatiokäyttäytyminenT01 43 Wed :00-12:00 21C00250 OrganisaatiokäyttäytyminenT02 51

Wed :00-12:00 21C00250 OrganisaatiokäyttäytyminenT01 43 Wed :00-12:00 21C00250 OrganisaatiokäyttäytyminenT02 51 Day Date Time Course code and name Tentti/Vk Week Bachelor level exams by subject Thu 08.09.16 16:00-19:00 21A00110 Johtamisen perusteet T03 36 Tue 04.04.17 09:00-12:00 21A00110 Johtamisen perusteet T01

Lisätiedot

Kuukaudet. Kuukaudet

Kuukaudet. Kuukaudet Sivu järjestys aineittain Ajalta.. -.. Kauppa- Ja Taloustieteellisiä Yleis- Sekä Muita Opintoja 0 A0 D000 D0 E0 Taitosalkku; Perustyövälineohjelmat Johtamistaitojen sosiaalipsykologiaa Social Psychology

Lisätiedot

Laskentatoimen. oppiaineen esittely kevät Sinikka Moilanen. Oulun yliopisto

Laskentatoimen. oppiaineen esittely kevät Sinikka Moilanen. Oulun yliopisto Laskentatoimen oppiaineen esittely kevät 2019 Sinikka Moilanen Laskentatoimi Mitä laskentatoimi on? Liiketaloustieteen alue, joka käsittelee yritystä koskevien arvo- ja määrälukujen tuottamista, analysointia

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteet ja filosofia (YFIKA) Opas uudelle opiskelijalle 2019

Yhteiskuntatieteet ja filosofia (YFIKA) Opas uudelle opiskelijalle 2019 Yhteiskuntatieteet ja filosofia (YFIKA) Opas uudelle opiskelijalle 2019 SISÄLLYS SANASTO... 2 YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN KANDIDAATTIOHJELMA... 2 OPINTOJEN SUUNNITTELU... 3 HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

Lisätiedot

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75

Lisätiedot

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *

Lisätiedot

Kuulustelija(t) Huikku Jari Liski Matti. Vilmunen Jouko Airio Hannele Huvitus Mari Peltonen Berit Airio Hannele. Kuulustelija(t)

Kuulustelija(t) Huikku Jari Liski Matti. Vilmunen Jouko Airio Hannele Huvitus Mari Peltonen Berit Airio Hannele. Kuulustelija(t) Sivu 1 järjestys päivittäin MA 24.08.2015 22E12000 31C01300 31E00600 72A00100 72B00202 Laskentatoimi: Capital Budgeting Taloustiede: Energy and Environmental Economics Taloustiede: Open Economy Macroeconomics

Lisätiedot

HT- ja KHT-vaatimukset

HT- ja KHT-vaatimukset HT- ja KHT-vaatimukset Tilintarkastajatutkintojärjestelmä uudistui 1.1.2016. Tällä hetkellä tilintarkastajat voivat perustutkinnon (HT-tutkinto) suorittamisen jälkeen erikoistua yleisen edun kannalta merkittävien

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Info uusille opiskelijoille 1.10.2012 korjattu versio Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Lisätietoa: http://www.uta.fi/jkk/kat/opintosuunnat/tal.html Voit myös kysyä taloustieteen opinnoista

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille

Siirtymäsäännökset Avoimen yliopiston sivuaineopiskelijoille Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2016 ja haluat jatkaa opintojasi 1.8.2016 jälkeen? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.2016. Lue, miten

Lisätiedot

Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi

Tuotantotalouden aineopinnot. Ville Tuomi Tuotantotalouden aineopinnot Ville Tuomi 16.4.2018 Opintojakso / Course ECTS Basic Course in Logistics /Logistiikka, peruskurssi (TUTA2160) 5 Global Sourcing and Procurement /Kansainvälinen hankinta- ja

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Uusi Opetussuunnitelma 2017 New Curriculum from 2017

Uusi Opetussuunnitelma 2017 New Curriculum from 2017 Uusi Opetussuunnitelma 2017 New Curriculum from 2017 Department of Biological and Environmental Science Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jari Ylänne 10.11.2015 Miksi halutaan uudistaa opetussuunnitelmaa

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

Ulkomaan vaihto-opinnot

Ulkomaan vaihto-opinnot Info 20.4.2017 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja Vaihto-opinnot kauppatieteiden koulutusohjelmassa Suosittelemme

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus

Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus Page 1 of 5 Finanssi- ja talousasiantuntijan ko Finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelmaan hyväksytään vuosittain 40 opiskelijaa. Koulutuksesta valmistutaan tradenomiksi. Tradenomin tutkintoon

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 +

LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + LIIKETOIMINTAOSAAJA 2020 + 21.10.2008/ilta Tradenomi 210 op Tuloksellisen oppimisen ja ammatillisen kasvun prosessi 1. vuosi 2. vuosi 3. ja 4. vuosi suunnittelijaksi ja käynnistäjäksi 58 op analysoijaksi

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN OPS

TIETOTEKNIIKAN OPS TIETOTEKNIIKAN OPS 2017-2020 Infotilaisuus nykyisille opiskelijoille Raino Mäkinen, Sanna Mönkölä & Ilona Lapinkylä OPS-infon sisältö OPS 2017-2020 mikä, miksi? Miten uusi eroaa nykyisistä ja vanhoista?

Lisätiedot

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä:

Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä: Avoimen yliopiston väylään vaadittavat 90 op voidaan koostaa monella tavalla. Seuraavaksi on esitetty muutamia esimerkkejä: KAUPPAKORKEAKOULUN VÄYLÄPAKETTIESIMERKKI 1 Esimerkissä pääaineena johtaminen

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ 1 / 8 JOHTAMISKORKEAKOULU päivitetty 21.8.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2008 2011 aloittaneille opiskelijoille.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opinto-opas vuosille Kauppakorkeakoulun tutkintojen, oppiaineiden ja tutkintorakenteiden esittely

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opinto-opas vuosille Kauppakorkeakoulun tutkintojen, oppiaineiden ja tutkintorakenteiden esittely Opinto-opas 2010-2013 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opinto-opas vuosille 2010-2013 1. KAUPPAKORKEAKOULUN TUTKINNOT JA OPPIAINEET Kauppakorkeakoulun tutkintojen, oppiaineiden ja tutkintorakenteiden

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - MODUULIOPINNOT - 13.3.2019 Viestintätieteiden kandidaattiohjelman rakenne (180 op) PERUSOPINNOT 40 op AINEOPINNOT 45 op VIESTINTÄ- JA KIELIOPINNOT 15 op SIVUAINE-

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik

Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik Master s Programme in Building Technology Rakennustekniikka Byggteknik Maisteriohjelma Building Technology, Rakennustekniikka, Byggteknik Yhteiset Syventävät Vapaasti valittavat Diplomityö 30 op Pääaine

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto , Kansainvälisen liiketoiminnan suuntautumisvaihtoehto (korj )

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto , Kansainvälisen liiketoiminnan suuntautumisvaihtoehto (korj ) Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto 2016-2017, Kansainvälisen liiketoiminnan suuntautumisvaihtoehto (korj. 28.6.2016) SUORITUSVUOSI PERIODI Yleisopinnot KaKYleis4 Yleisopinnot 78 op (Pakolliset opinnot

Lisätiedot

JKK/TALOUSTIEDE: Tutkintorakenneuudistus / Siirtymäsäännökset

JKK/TALOUSTIEDE: Tutkintorakenneuudistus / Siirtymäsäännökset JKK/TALOUSTIEDE: Tutkintorakenneuudistus 2012 2015 / Siirtymäsäännökset VALINTA VANHOJEN JA UUSIEN VAATIMUSTEN VÄLILLÄ... 1 UUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TALOUSTIETEEN OPINNOISSA... 1 MUUTOKSET MUISSA PAKOLLISISSA

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN OPINTOKOKONAISUUS SIVUAINEOPISKELIJOILLE (25 op)

LIIKETOIMINTAOSAAMISEN OPINTOKOKONAISUUS SIVUAINEOPISKELIJOILLE (25 op) LIIKETOIMINTAOSAAMISEN OPINTOKOKONAISUUS SIVUAINEOPISKELIJOILLE (25 op) Liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuus (LTO-OK) on Johtamistieteiden laitoksen tarjoama 25 opintopisteen opintokokonaisuus sivuaineopiskelijoille.

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN LAITOKSET JA OPPIAINEET

AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN LAITOKSET JA OPPIAINEET YLEISTÄ AALTO-YLIOPISTO KAUPPAKORKEAKOULU AVOIN YLIOPISTO, MIKKELI Aalto-yliopisto on Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun muodostama uusi yliopisto. Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Teknillinen tiedekunta asiantuntija Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin

Lisätiedot

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op

UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op 1 VASTAAVUUSTAULUKOT FILOSOFIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned

www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned OPINTOJEN TEHOKKUUS, LAATU JA PEDAGOGISET RATKAISUT työelämä- ja opiskelijalähtöiset pedagogiset ratkaisut amk-koulutuksessa 16.9. Työpaja I: Opintojen tehokkuus ja laatu www.arcada.fi DIAK to be Arcada

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS

YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS 2014-2016 Ympäristöpolitiikka tarjoaa laaja-alaista ja vahvaa yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen osaamista ympäristöalan työtehtäviin. Nykyisin niissä arvostetaan

Lisätiedot

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Info 18.4.2018 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja, maisteriopiskelijat Kirsti Tiainen Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala

Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Metropolia Ammattikorkeakoulu Liiketalouden ala Liiketalouden ala Tutkinto-ohjelma Liiketalous, päiväopiskelu Liiketalous, monimuoto European Business Administration International Business and Logistics

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 27.4.2017 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta

Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan

Lisätiedot

koodi / kod / code nimi / namn / name ECTS kieli / språk / language 21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen 6 suomi

koodi / kod / code nimi / namn / name ECTS kieli / språk / language 21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen 6 suomi Valinnaiset kurssit Kaikille Aallon opiskelijoille avoimet kurssit, Aalto- ja UWAS-kurssit, löydät tältä sivulta. Näille kursseille ei tarvitse erikseen hakea opinto-oikeutta. Myös tekniikan korkeakoulujen

Lisätiedot

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991

Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Vaasan yliopisto Vaasan kauppakorkeakoulu 1968 Vaasan korkeakoulu 1980 Vaasan yliopisto 1991 Kolme tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta Kauppatieteellinen tiedekunta Teknillinen tiedekunta 2 Suurimpia kauppatieteellisen

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot