YHTEISTYÖSOPIMUS KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILUHANKKEEN HALLINNOIMISESTA JA ORGANISOIMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISTYÖSOPIMUS KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILUHANKKEEN HALLINNOIMISESTA JA ORGANISOIMISESTA"

Transkriptio

1 1 YHTEISTYÖSOPIMUS KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILUHANKKEEN HALLINNOIMISESTA JA ORGANISOIMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Hyvinkään kaupunki PL Hyvinkää Järvenpään kaupunki Hallintokatu Järvenpää Tuusulan kunta Hyryläntie Tuusula Mäntsälän kunta / Mustijoen perusturva (Mäntsälä & Pornainen) Heikinkuja Mäntsälä Nurmijärven kunta PL Nurmijärvi 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia yllä mainittujen kaupunkien ja kuntien sekä hankesuunnitelmassa nimisen hankkeen (myöh. Hanke) toteuttamisesta ja talouden hoidosta. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Hyvinkään kaupungille Hankkeen toteuttamiseen valtionavustusta euroa. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat euroa. Hankkeeseen osallistuvat tahot ovat varanneet hanketta varten omarahoitusosuutta yhteensä euroa. Hanke ei saa muuta julkista rahoitusta. Hanke toteuttaa kärkihankkeen Palvelut asiakaslähtöiseksi osiota palvelusetelikokeilu. Kokeilun tavoitteena on kokemusten ja tietojen saaminen laajasti asiakkaiden, palvelun järjestäjien ja palvelutuottajien käyttäytymisestä, valintamahdollisuuksien, korvausmallien, tietojärjestelmien ja markkinoiden toimivuudesta sekä asiakkaiden osallistumisen ja sote-integraation toteutumisesta. Rahoituksen ehtona on Hankkeen osallistuminen ja tiedon tuottaminen kansalliseen seuranta- ja arviointityöhön. Hankkeen erityisinä painopistealueina asiakkaiden valinnanvapauden kokeilemisen lisäksi kokeillaan tuottajien korvausmalliin sisältyvän kannustin-/sanktio elementin käyttöä sekä henkilökohtaisen budjetin käyttöä jatkopalveluissa. Tarkemmat tiedot Hankkeen sisällöstä ja toteuttamisesta ovat sopimuksen liitteenä 1 olevassa hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Ministeriön valtionavustuspäätöksessä edellytetään, että Hankkeen hallinnoinnista ja organisoinnista toimitetaan Lounais-Suomen aluehallintovirastolle kehittämishankkeeseen osallistuvien kuntien tekemä sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta puolen vuoden kuluessa valtionavustuspäätöksen tekemisestä. Tämän sopimuksen liitteenä 2 on ohje hankkeen hallinnoinnista, jossa on kuvattu hankehallinnoijan ja muiden hankkeessa valtionavustusta saavien tahojen tehtävät hankkeen eri vaiheissa.

2 2 3. Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta ja sen tehtävät Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Hallinnoija vastaa kehittämishankkeen käynnistämisestä. Kehittämishankkeen hallinnoija: (1) ohjeistaa hankkeen asianmukaisen kirjanpidon järjestämisen, (2) budjetoi ja seuraa Hyvinkäälle syntyviä kustannuksia kirjanpidossaan omalla erillisellä kustannuspaikallaan, jonne kohdennetaan kaikki hankkeen toteutumisesta kunnassa aiheutuneet tulot ja menot, (3) kokoaa hankkeen yhden yhteisen maksatushakemuksen Lounais-Suomen aluehallintovirastoon, (4) maksaa saamansa valtionavustuksen toteuttajakunnille, (5) kokoaa kuuden kuukauden sisällä hankkeen päättymisestä yhden yhteisen valtionavustusselvityksen Lounais-Suomen aluehallintovirastoon, (6) vastaa hankkeen kehittämistoiminnan tuesta ja koordinoinnista, (7) vastaa, että valtionavustusta käytetään lainsäädännön, päätöksen ehtojen ja ohjeiden mukaisesti, sekä (8) vastaa hankkeen toteutumisen seurannasta ja arvioinnin järjestämisestä. Sopimuksen liitteenä 2 on toimintaohje Hankkeen hallinnoinnin menettelyistä. Hankkeen hallinnoija huolehtii yhteydenpidosta Sosiaali- ja terveysministeriöön ja Lounais-Suomen aluehallintovirastoon. 4. Hankkeen organisointi Päätöksenteko ja valmistelu Hankkeeseen kuuluvat Keski-Uudenmaan kunnat ovat yhteisesti sitoutuneet sekä alueellisen sotemallin suunnitteluun että palvelusetelikokeiluun. Keski-Uudenmaan sote-hankkeen johtoryhmä on kokouksessaan päättänyt osaltaan palvelusetelikokeiluun hakeutumisesta ja sotehankkeen ohjausryhmä on suositellut valtionavustuksen hakemista. Kaikkien hakijoina toimivien kuntien päätöksenteko-elimet ovat päättäneet valtionavustuksen hakemisesta. Ohjaus hankkeen aikana Keski-Uudenmaan sote-hankkeella on jo oma johtoryhmä ja poliittisesti valittu ohjausryhmä, joissa on edustus kaikista Hanketta toteuttavista kunnista. Tarvittaessa on mahdollista perustaa myös advisory board tyyppinen ryhmä laadunvarmistukseen. Lisäksi Keski-Uudenmaan sotehankkeessa toimii virkamiehistä koostuva muutos- ja integraatioryhmä, joka sovittaa yhteen palveluiden ja tukipalveluiden suunnittelua, ja voi antaa toimeksiantoja sote-palveluryhmän ja tukipalveluryhmien asiantuntijoille. Palvelusetelikokeilun johto- ja ohjausryhmänä toimivat Keski-Uudenmaan sote-hankkeen johto- ja ohjausryhmä kuvan 1 mukaisesti. Ohjaavan organisaation joustavuus on tärkeää, koska valinnanvapausjärjestelmää luodaan nopeasti ja sitä tullaan kehittämään edelleen myös toteutusvaiheessa. Ohjausryhmä ohjaa osaltaan Hankkeen etenemistä sekä seuraa tavoitteiden toteutumista ja Hankkeen taloutta. Ohjausryhmää täydennetään Hankkeen osalta STM:n edustajalla ja tarvittaessa ulkopuolisilla asiantuntijoilla STM:n ohjauksen mukaan.

3 3 Kuva 1: Hankkeen organisoituminen Palveluntuottajia ja asiakkaita osallistetaan Hankkeessa aktiivisesti. Hankkeen suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa sekä tuotantovaiheessa pidetään yhteisiä työpajoja, joissa käydään läpi tärkeimpiä tehtäviä päätöksiä, sekä tuotantovaiheessa esiin havaittuja kehityskohteita. Työpajoja tullaan järjestämään tiheämmin suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa sekä tuotannon käynnistysvaiheen aikana, minkä jälkeen työpajoja sovitaan pidettäviksi tarkoituksenmukaisin väliajoin. Projektiorganisaatio Hankkeella on projektipäällikkö, projektikoordinaattori ja viestintävastaava/assistentti. Projektipäällikkö vastaa Hankkeen hallinnosta ja kokonaisuuden sisällöllisestä tavoitteiden mukaisesta toteuttamisesta. Projektikoordinaattori vastaa hankkeen toimenpiteiden koordinoinnista ja toteuttamisesta yhdessä projektipäällikön kanssa. Hankkeen toteuttajakuntia ovat Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Mäntsälä, Pornainen ja Nurmijärvi. Mäntsälän kunta / Mustijoen perusturva vastaa Mäntsälän ja Pornaisten osuudesta. Projektipäällikkö, projektikoordinaattori ja toteuttajakuntien sekä HUS:n Hyvinkään sairaanhoitoalueen nimeämät yhteyshenkilöt muodostavat projektitiimin, jonka tehtävänä on koko hankkeen toteutuksen yhteensovittaminen. Kuntien ja Hyvinkään sairaanhoitoalueen yhteyshenkilöt ovat: Vs. ylilääkäri Kari Sukanen, Hyvinkää; Johtajalääkäri Eeva Ketola, Järvenpää; Johtava ylilääkäri Ilpo Salminen, Nurmijärvi; Johtava ylilääkäri Ari Laakkonen, Mäntsälä; Johtajaylilääkäri Susanna Pitkänen, Tuusula; ja Tulosyksikön johtaja Juha Valli, HySa.

4 4 5. Hankkeeseen osallistuvien kuntien velvoitteet ja vastuut Hankkeeseen osallistuvat toteuttajakunnat budjetoivat ja seuraavat hanketta kirjanpidossaan omalla erillisellä kustannuspaikallaan, jonne kohdennetaan kaikki hankkeen toteutumisesta kunnassa aiheutuneet tulot ja menot. Jokainen toteuttajakunta toimittaa hallinnoijalle maksatusten yhteydessä kukin allekirjoitetun maksatushakemuksen liitteineen. Hankkeen päätyttyä hankkeen toteuttajakunnat toimittavat hallinnoijalle kukin oman valtionavustusselvityksensä liitteineen ja tilintarkastajan lausunnolla. Toteuttajakunnat huolehtivat Hankkeen hallinnoijan ohjeistuksen mukaisesti alueellisesta toteutuksesta, tavoitteiden saavuttamisesta sekä raportoinnista hallinnoijalle ja ohjausryhmälle. Toteuttajakunnat vastaavat oman kuntarahoituksensa kattamisesta, siihen liittyvistä sopimuksista ja päätöksenteosta ja raportoinnista sovittuja määräaikoja noudattaen. Käyttämätön valtion avustuksen osuus vähennetään kunnan valtionavustuksen osuudesta (taulukko 1). Käyttämättä jäävän valtionavustuksen jakamisesta kuntien kesken päättää Hankkeen ohjausryhmä. Tarpeiden mukaan käyttämätöntä valtionavustusta voidaan yhteisellä päätöksellä siirtää toisen kunnan käytettäväksi hankkeen aikana. Valtion avustus 100 % Kustannukset Hyvinkää Järvenpää Mäntsälä Pornainen Nurmijärvi Tuusula Yhteensä Taulukko 1: Rahoituksen jakautuminen Hankkeeseen laaditaan viestintäsuunnitelma, joka on linjassa STM:n Palvelut asiakaslähtöisiksi - kärkihankkeen viestintästrategian ja -linjausten kanssa. Toteuttajakunnat toteuttavat tätä viestintäsuunnitelmaa ja huolehtivat tiedotuksesta alueillaan. Arviointisuunnitelma rakentuu pääosin THL:n kaikkien kokeiluhankkeiden yhteisestä arviointikehikosta tukien hankkeen toimenpiteiden onnistumista sekä tavoitteiden saavuttamista. Kunkin toteuttajakunnan hankerahoituksella hankkima irtaimisto jää hankkeen päättymisen jälkeen hankinnan toteuttaneen kunnan tai kuntayhtymän omistukseen. 6. Salassapito, tietojen luovutus, asiakirjahallinto ja rekisterit Hankkeessa noudatetaan arkistolain (831/1994), henkilötietolain (523/1999), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999), lain sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) ja terveydenhuoltolain (1326/2010) sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyssä ja arkistoinnissa ja tietojen vaihdossa hankkeessa työskentelevien tahojen kesken annettuja säännöksiä. Julkaisutoiminnasta sovitaan erikseen. Hankkeen toteutumisessa noudatetaan laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta.

5 5 7. Hankekustannukset Hyvinkään kaupunki hakee Hankkeen valtionavustuksen yhteisellä maksatushakemuksella, jonka perustana on toteuttajakuntien toimittamat maksatushakemukset. Hyvinkään kaupunki maksaa saamansa valtionavustuksen toteuttajakunnille edelleen valtionavustusprosentin mukaisesti ja toteutuneiden kustannusten suhteessa. Hankkeen kustannukset jaetaan toteuttajakunnille niiden asukasluvun mukaisessa suhteessa. Hanketoimiston henkilöstö työskentelee kuitenkin kokonaisuudessaan Hyvinkään kaupungin alaisuudessa, mikä kasvattaa Hyvinkään omarahoitusosuutta suhteessa muihin kuntiin. Muut kunnat maksavat Hyvinkäälle korvauksen, jolla tasataan kuntien omarahoitusosuudet niiden asukasluvun mukaista suhdetta vastaaviksi (taulukko 2). Hyvinkään kaupunki laskuttaa toteuttajakunnilta omarahoitusosuuden tasauksen valtionavustuksen maksamispäätöksen jälkeen. Kunta Osuus väestöstä Omarahoitusosuus Jaettuna tasan väestön suhteessa Hanketoimiston kustannukset Tasausmaksu (+ = saaja, - = maksaja) Hyvinkää 24,0 % Järvenpää 21,1 % Mäntsälä 10,7 % Pornainen 2,6 % Nurmijärvi 21,6 % Tuusula 19,9 % Yhteensä 100 % Taulukko 2: Kuntien omarahoitusosuudet ja niiden tasaaminen Mikäli hallinnoijan tai toteuttajakuntien esittämiä kustannuksia ei hyväksytä valtionavustukseen oikeuttavaksi kustannuksiksi tai sen osuus myöhemmin takaisin peritään, niin kyseessä oleva kunta tai kuntayhtymä sitoutuu tällä sopimuksella maksamaan kyseessä olevat kustannukset itse. 8. Immateriaalioikeudet Immateriaalioikeudet (mukaan lukien tekijänoikeus) kaikkiin Hankkeen voimassaoloaikana ja tämän sopimuksen mukaisissa tehtävissä tekemiin teoksiin/tuotoksiin kuuluvat ja siirtyvät ilman eri vastiketta Hankkeen rahoittajalle ja ovat Sosiaali- ja terveysministeriön omaisuutta. Moraalinen tekijänoikeus säilyy tekijällä. Tekijänoikeuslailla suojattavissa olevien teosten ja töiden osalta Hankkeeseen osallistuvalla kunnalla on oikeus muuttaa em. teoksia ja töitä haluamassaan laajuudessa. Mikäli kunta säilyttää itsellään tekijän- tai käyttöoikeuden tekijänoikeuslain tarkoittamaan teokseen, tekijä tai työntekijä luopuu moraalisista ja muista vastaavista oikeuksistaan niihin teoksiin, joiden osalta hänet voidaan katsoa tekijäksi. Tekijällä tai työntekijällä on kuitenkin oikeus tulla mainituksi tekijänoikeudella suojattavissa olevan teoksen tekijänä. Kunta tai Hankkeen rahoittaja ei ole velvollinen maksamaan tekijälle tai työntekijälle erillistä korvausta tämän kohdan perusteella siirtyneistä oikeuksista, ellei pakottavista lainsäännöksistä muuta johdu.

6 6 Raporttien tai selvitysten tai työpapereiden ja vastaavien tuotosten esipuheessa todetaan yksiselitteisesti prosessin etenemistä noudattaen kaikkien osallisten tehtävät, vastuut ja roolit. 9. Sopimuksen voimassaolo Sopimus astuu voimaan alkaen ja on voimassa siihen asti, kunnes hankkeen loppuraportti on hyväksytty ja valtionavustusselvitys tehty. 10. Erimielisyyksien ratkaisu Sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Ellei tässä onnistuta, ne ratkaistaan Hyvinkään käräjäoikeudessa tai asian luonteen niin vaatiessa toimivaltaisessa hallinto-oikeudessa. 11. Sopimuksen osapuolet Sopimusta on tehty jokaiselle hanketoimijalle yhtäpitävä kappale, yksi kullekin osapuolelle. ALLEKIRJOITUKSET (erillisillä sivuilla) LIITTEET Liite 1: Hankesuunnitelma Liite 2: Hallinnointiohje

7 7 YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSSIVU Sopimuksen kohde: Sopimus koskee sopimuksen osapuolien ja Hyvinkään kaupungin, sekä hankesuunnitelmassa hankkeen toteuttamista ja talouden hoitoa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Tarkemmat tiedot hankkeesta ovat hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Hyvinkään kaupunki sitoutuu noudattamaan sopimuksen ehtoja Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennös Pirjo Laitinen-Parkkonen sosiaali- ja terveysjohtaja p Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi PL 46, Hyvinkää

8 8 YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSSIVU Sopimuksen kohde: Sopimus koskee sopimuksen osapuolien ja Hyvinkään kaupungin, sekä hankesuunnitelmassa hankkeen toteuttamista ja talouden hoitoa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Tarkemmat tiedot hankkeesta ovat hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Järvenpään kaupunki sitoutuu noudattamaan sopimuksen ehtoja Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennös

9 9 YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSSIVU Sopimuksen kohde: Sopimus koskee sopimuksen osapuolien ja Hyvinkään kaupungin, sekä hankesuunnitelmassa hankkeen toteuttamista ja talouden hoitoa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Tarkemmat tiedot hankkeesta ovat hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Tuusulan kunta sitoutuu noudattamaan sopimuksen ehtoja Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennös

10 10 YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSSIVU Sopimuksen kohde: Sopimus koskee sopimuksen osapuolien ja Hyvinkään kaupungin, sekä hankesuunnitelmassa hankkeen toteuttamista ja talouden hoitoa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Tarkemmat tiedot hankkeesta ovat hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Mäntsälän kunta / Mustijoen perusturva (Mäntsälä & Pornainen) sitoutuu noudattamaan sopimuksen ehtoja Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennös

11 11 YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSSIVU Sopimuksen kohde: Sopimus koskee sopimuksen osapuolien ja Hyvinkään kaupungin, sekä hankesuunnitelmassa hankkeen toteuttamista ja talouden hoitoa. Hanketta hallinnoi Hyvinkään kaupunki. Tarkemmat tiedot hankkeesta ovat hankesuunnitelmassa. Hanke toteutetaan ajalla määrärahojen puitteissa. Nurmijärven kunta sitoutuu noudattamaan sopimuksen ehtoja Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennös

1. Sopimuksen osapuolet

1. Sopimuksen osapuolet YHTEISTYÖSOPIMUS YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN VALINNANVAPAUSKOKEILU HANKKEEN HALLINNOIMISESTA JA ORGANISOIMISESTA JATKOAJALLE 2019 1. Sopimuksen osapuolet Perusterveydenhuollon ja henkilökohtaisen budjetin

Lisätiedot

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA KYS-ERVA-alue 1 (7) TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA Sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta KYS-ERVA-alue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki: Terveystoimi, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi

Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki: Terveystoimi, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1. Sopimusosapuolet Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki:, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi Hankkeen hallinnoijana

Lisätiedot

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen Yhtymähallitus 88 24.05.2016 Yhtymähallitus 129 16.08.2016 Yhtymähallitus 221 07.12.2016 Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen 2017-2018 129/00.01.05/2016 Yhall 24.05.2016

Lisätiedot

PALVELUSETELIKOKEILUJEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA

PALVELUSETELIKOKEILUJEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA PALVELUSETELIKOKEILUJEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA Anne Kumpula Sosiaali- ja terveysministeriö 5.2.2018 16.2.2018 Kärkihankkeet Toteutetaan hallituksen Hyvinvointi ja terveys - strategiaa kärkihankkeiden

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahanke Kick off -päivät Tampere 5.- 6.2.2018 Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM VN:n Kärkihankkeet Kokonaisuus 3, STM koordinaatio

Lisätiedot

Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta. Pl Kokkola. puh.

Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta. Pl Kokkola. puh. SOPIMUS Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Hankkeen hallinnoija Hallinnoivan tahon yhteyshenkilö Kokkolan kaupunki Pl 43 67101 Kokkola

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula 13.10.2017 1 Valinnanvapauspilottien aikataulusta Valinnanvapauspilotit toteutetaan laajamittaisesti uuden valinnanvapausmallin mukaan ajalla 1.7.2018 31.12.2019. Hakuaika

Lisätiedot

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS

YHTEISTYÖSOPIMUS VASSO YHTEISTYÖSOPIMUS 16.9.2015 Tässä yhteistyösopimuksessa sovitaan Kansa-koulu, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano -hankkeen toteuttamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuoli y-tunnus

Lisätiedot

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ Yhteinen sote- suunnittelu käynnistetty alueella 6/2013 Suunnitellaan

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu osahanke Ajankohtaista seuranta ja arviointi Hankehenkilöstön työkokous 13.3.

Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu osahanke Ajankohtaista seuranta ja arviointi Hankehenkilöstön työkokous 13.3. Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke (PASI) Palvelusetelikokeilu osahanke Ajankohtaista seuranta ja arviointi Hankehenkilöstön työkokous 13.3.2018 Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Palvelusetelikokeilun

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU 31.1 2017 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN SOTE Hankkeessa suunnitellaan Keski-Uudenmaan alueellinen sote-malli Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven,

Lisätiedot

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Projektin toteuttaja: Y-tunnus: Osoite: Projektin tilaaja: Pohjois-Pohjanmaan liitto Y-tunnus: 0922484-4 Osoite: Sepänkatu

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

1. Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

1. Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa 1 YHTEISTYÖN TARKENTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS RAKENNERAHASTOTEHTÄVIEN HOITAMISESSA, VASTUUJAOSSA JA KOORDINOINNINNISSA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA Viite: 1. Sopimus rakennerahastotehtävien

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUJEN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNNAN ALUEELLA VUONNA 2017 Yhteistyösopimus xx.xx.xxxx 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Luumäen kunta Linnalantie 33 54500 TAAVETTI Tuottaja Lappeenrannan

Lisätiedot

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015 Yhteistyösopimus 19.11.2014 1. Sopijaosapuolet: Palvelun tilaaja: Luumäen kunta Linnalantie 33 54501 TAAVETTI Palvelun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA FAKTAT Keski-Uudenmaan sote valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PRO SOS -hankkeen kohderyhmä muodostuu seuraavista sosiaalihuollon asiakkaista:

PRO SOS -hankkeen kohderyhmä muodostuu seuraavista sosiaalihuollon asiakkaista: VASSO YHTEISTYÖSOPIMUS 1.11.2016 Tässä yhteistyösopimuksessa sovitaan PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa -hankkeen toteuttamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuoli y- tunnus yhteystiedot

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

HB-kokeilu. Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB. Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö

HB-kokeilu. Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB. Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö HB-kokeilu Kainuun palvelusetelikokeilu Henkilökohtainen budjetti HB Pirjo Kyyrönen, projektipäällikkö Kainuun soten erityislasten omaishoidon HB-kokeilu AVAIN-asiakas Esko Pääskylä 11.4.2018 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE- ALUEYKSIKKÖ SOTE IHMISEN KOKOISEKSI

KESKI-UUDENMAAN SOTE- ALUEYKSIKKÖ SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN SOTE- ALUEYKSIKKÖ SOTE IHMISEN KOKOISEKSI Pirjo Laitinen-Parkkonen Hankejohtaja, Keski-Uudenmaan kuntien sotehanke 26.4.2016 KESKI-UUDENMAAN KUNTIEN SOTE- ALUEYKSIKÖN VALMISTELU Hyvinkään,

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ ESR-PROJEKTISSA UUTTA LUOVA JA OSALLISTAVA SUOMI

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ ESR-PROJEKTISSA UUTTA LUOVA JA OSALLISTAVA SUOMI SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ ESR-PROJEKTISSA UUTTA LUOVA JA OSALLISTAVA SUOMI 1 Sopijapuolet Taideylipiston Sibelius-Akatemia, PL 30, 00097 Taideyliopisto (myöhemmin: Taideyo) (Päätoteuttaja) Helsingin kaupunki,

Lisätiedot

Sopimuksen yhteyshenkilöinä toimivat sopijaosapuolen osalta seuraavat henkilöt:

Sopimuksen yhteyshenkilöinä toimivat sopijaosapuolen osalta seuraavat henkilöt: 1(4) Sopimus Kuuma TVT-verkoston koordinoinnista 1. Sopijaosapuolet 1. Nurmijärven kunta, sivistystoimi, PL 37, 01901 Nurmijärvi 2. Kirkkonummen kunta, 3. Vihdin kunta, 4. Tuusulan kunta, 5. Hyvinkään

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta

Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Henkilökohtaisen budjetin pilotointi osana sote-uudistusta Erityisasiantuntija Sosiaali- ja terveysministeriö 1 29.8.2018 Valinnanvapauslain (HE 16/2018) tarkoitus Edistää asiakkaiden mahdollisuuksia valita

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 27.3.2015 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen

Lisätiedot

Työllisyyden edistämisen ESR-hankkeen hakemisesta ja toteuttamisesta

Työllisyyden edistämisen ESR-hankkeen hakemisesta ja toteuttamisesta 1 SOPIMUS Työllisyyden edistämisen ESR-hankkeen hakemisesta ja toteuttamisesta 1. Sopijaosapuolet Hankkeen päätoteuttaia: Diakonia -ammattikorkeakoulu Oy PL 12 00551 Helsinki Y-tunnus: 0115776-3 Johtaja

Lisätiedot

SOPIMUS KESKI-SUOMEN LASTEN JA PERHEIDEN PARHAAKSI -HANKKEEN HALLINNOINNISTA

SOPIMUS KESKI-SUOMEN LASTEN JA PERHEIDEN PARHAAKSI -HANKKEEN HALLINNOINNISTA HALLINNOINTISOPIMUS SOPIMUS KESKI-SUOMEN LASTEN JA PERHEIDEN PARHAAKSI -HANKKEEN HALLINNOINNISTA 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopimuksen osapuolina ovat hanketta hallinnoiva Jyväskylän kaupunki ja kaupunki/ kunta/kuntayhtymä/oppilaitos/säätiö/järjestö.

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHANKKEEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA

VALTIONAVUSTUSHANKKEEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA VALTIONAVUSTUSHANKKEEN HALLINNOINTI, TALOUS JA VALVONTA Anne Kumpula Sosiaali- ja terveysministeriö 16.2.2017 Kärkihankkeet Toteutetaan hallituksen Hyvinvointi ja terveys - strategiaa kärkihankkeiden toimintasuunnitelmien

Lisätiedot

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS

TOTEUTUSSOPIMUS, LUONNOS SOPIMUS 22.2.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Tampereen kaupunki Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmä Frenckellinaukio 2 33100 Tampere Toteuttaja: Tampereen Tilapalvelut Oy Frenckellinaukio 2K 33100

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Valinnanvapauspilotit Anne Kumpula Hallitusneuvos Sosiaali ja terveysministeriö 21.11.2017 1 Valinnanvapauspilottien aloitus Valinnanvapauspilotit toteutetaan uuden valinnanvapausmallin mukaisina ajalla

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha) HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN PORVOON SAIRAANHOITOALUEEN JA ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN AIESOPIMUS ENSIHOIDON PALVELUTUOTANNOSTA JA ENSIVASTEPALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA

SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA 1. OSAPUOLET Palvelun tilaaja Kirkkonummen kunta / Perusturva Yhteyshenkilö ja yhteystiedot: Sosiaalityön päällikkö Sirkku Pekkarinen-Keto Kirkkonummen perusturva Ervastintie

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN

VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN PÄÄTÖS 27.2.2009 STM/4810/2008 Hankkeen tunniste 031/HTO/KH/2009 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN HAKIJA Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Mariankatu 16-20 67200 Kokkola HAKEMUS Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Sopimus keskitetyn asiakas- ja palveluohjaustoimintamallin järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä

Sopimus keskitetyn asiakas- ja palveluohjaustoimintamallin järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä Sopimus 1 (5) Sopimus keskitetyn asiakas- ja palveluohjaustoimintamallin järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä 1. Sopijapuolet Auran kunta Kaarinan kaupunki Kemiönsaaren kunta Kosken Tl kunta 0132103-3

Lisätiedot

TIETOA KANTA-HÄMEEN LAPE-HANKKEEN AIKATAULUISTA SEKÄ MAKSATUKSESTA

TIETOA KANTA-HÄMEEN LAPE-HANKKEEN AIKATAULUISTA SEKÄ MAKSATUKSESTA TIETOA KANTA-HÄMEEN LAPE-HANKKEEN AIKATAULUISTA SEKÄ MAKSATUKSESTA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat

Lisätiedot

Kansalaisen valinnanvapauden pilotoinnit Palvelusetelikokeilussa

Kansalaisen valinnanvapauden pilotoinnit Palvelusetelikokeilussa Kansalaisen valinnanvapauden pilotoinnit Palvelusetelikokeilussa 1 12.1.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 2 12.1.2017 Palvelut asiakaslähtöisiksi 3 12.1.2017 Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. 1. Osapuolet

Yhteistyösopimus. 1. Osapuolet Yhteistyösopimus 1. Osapuolet Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden kaupunki Pirkkalan kunta Tampereen kaupunki Vesilahden kunta Ylöjärven kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Ajankohtaista. Pentti Itkonen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Ajankohtaista. Pentti Itkonen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Ajankohtaista Pentti Itkonen Sote uudistus Useita keskeisiä toimintaan vaikuttavia asioita on vielä ratkaisematta. Vielä on myös vaikea hahmottaa minkälainen palvelukokonaisuus uudesta järjestelmästä muodostuu.

Lisätiedot

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään?

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? 1 Mistä palvelusetelikokeiluissa on kyse Osa hallituksen Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihanketta Kokeiluun on varattu 10 miljoonaa euroa. Siitä 7,8 m. e

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo

Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo Sote-ohjausryhmä Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 Aika Tiistai 1.12.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, Ryhmähuone 331 Aleksanterinkatu 20, 3. krs. 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta

Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta 1 SOPIMUS Valtakunnallisen romanihankkeen toteuttamisesta 1. Sopijaosapuolet Hankkeen päätoteuttaja: Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy PL 12 00551 Helsinki 0115776-3 Vararehtori Pirjo Hakala yliopettaja Marjo

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava

KUUMA seutu liikelaitos (y tunnus 0127485-5) Kauppakaari 1-3 C 04200 Kerava 1 SOPIMUS KUUMA -seutu liikelaitos tilaajana ja Oy toimittajana ovat tehneet seuraavan sopimuksen koskien Paikallisen kehittämisen ja lähidemokratian toimintamalli projektia. 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tilaaja:

Lisätiedot

PÄÄTÖS Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN

PÄÄTÖS Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN PÄÄTÖS 30.3.2011 Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN HAKIJA Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 Rovaniemi HAKEMUS Kolpeneen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Avustuspäätös, MALLI Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Päähakija Yhteistyökumppanit Avustushakemus Päätös (liite 1.) Ympäristöministeriö on valtionavustuslain

Lisätiedot

TIETOSUOJAVASTAAVA PROJEKTI SOPIMUS

TIETOSUOJAVASTAAVA PROJEKTI SOPIMUS 1 TIETOSUOJAVASTAAVA PROJEKTI SOPIMUS 2 Sisällysluettelo 1. Sopimuksen tausta ja tavoitteet... 3 2. Sopijaosapuolet... 3 3. Kuntien konserniyhtiöiden projektiin osallistuminen... 5 4. Tietosuojavastaava

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ

VIESTINTÄSUUNNITELMA KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ VIESTINTÄSUUNNITELMA KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ TAUSTAT Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen alueellista sote-uudistusta. Kuntayhtymässä ovat mukana

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS HALLITUS PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

KUNTAYHTYMÄN KATSAUS HALLITUS PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN KATSAUS HALLITUS 3.7.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ . PÄÄTÖKSENTEKOON TULOSSA KU-SOTESSA Päätöksenteko AIKATAULUN RUNKO JA PÄÄTÖKSENTEKOA SYKSY 2018-LUONNOS

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja

Lisätiedot

Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin

Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin OKM/209/523/2016 AIESOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN RAHOITTAMASSA HANKKEESSA Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin 1 OSAPUOLET Tämä

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

ASIAKASSOPIMUS. Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö -Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja VIRALLINEN NIMI JA HENKILÖTUNNUS (MYÖS TAITEILIJANIMI, JOS KÄYTÄT SITÄ) myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

1/6 SOPIMUS HELSINGIN SEUDUN YHTEISEN ASUMISOIKEUDEN MARKKINA-ALUEEN PERUSTAMISESTA JA ASUMISOIKEUSASIOIDEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ

1/6 SOPIMUS HELSINGIN SEUDUN YHTEISEN ASUMISOIKEUDEN MARKKINA-ALUEEN PERUSTAMISESTA JA ASUMISOIKEUSASIOIDEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ 1/6 SOPIMUS HELSINGIN SEUDUN YHTEISEN ASUMISOIKEUDEN MARKKINA-ALUEEN PERUSTAMISESTA JA ASUMISOIKEUSASIOIDEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOIDON JÄRJESTÄMISESTÄ 1. SOPIJAPUOLET Helsingin kaupunki xx kaupunki /kunta

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

1(5) PALVELUSOPIMUS KILJAVAN SAIRAALA OY:N POTILASPAIKKOJEN KÄYTÖSTÄ 1. SOPIJAPUOLET

1(5) PALVELUSOPIMUS KILJAVAN SAIRAALA OY:N POTILASPAIKKOJEN KÄYTÖSTÄ 1. SOPIJAPUOLET 1(5) PALVELUSOPIMUS KILJAVAN SAIRAALA OY:N POTILASPAIKKOJEN KÄYTÖSTÄ 1. SOPIJAPUOLET Kiljavan Sairaala Oy Kiljavantie 539 A 05250 KILJAVA Y-tunnus 2841999-7 Hyvinkään kaupunki Kankurinkatu 4-6, PL 86 05801

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE

KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN 28.3.2017 KESKI-UUDENMAAN SOTE SISÄLLYS Valinnanvapauskokeilu 1. vaihe: vastaanottopalvelut 2. vaihe: henkilökohtainen budjetti Tilannekatsaus

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) MALLI Sopimuskohtiin kirjatut ovat esimerkkejä siitä, miten asia voitaisiin ilmaista. Kursiivilla merkityt ovat asioita, jotka voidaan kaikkien sopijapuolten niin päättäessä sisällyttää sopimukseen. Sopimusmallin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta.

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta. 1 (5) SOPIMUS JOENSUU SEUDUN SIJAISHUOLTOYKSIKÖN PALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Sopimus sosiaalipäivystyksen järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä

Sopimus sosiaalipäivystyksen järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä Sopimus 1 (6) Sopimus sosiaalipäivystyksen järjestämisestä kuntien välisenä yhteistyönä 1. Sopijapuolet Auran kunta Kaarinan kaupunki Kemiönsaaren kunta Kosken Tl kunta 0132103-3 0133226-9 0133833-7 0213007-9

Lisätiedot

TURVAKOTIPALVELUIDEN TUOTTAMISTA KOSKEVA PUITESOPIMUS. LUONNOS (Muutokset mahdollisia)

TURVAKOTIPALVELUIDEN TUOTTAMISTA KOSKEVA PUITESOPIMUS. LUONNOS (Muutokset mahdollisia) Puitesopimus 1(7) TURVAKOTIPALVELUIDEN TUOTTAMISTA KOSKEVA PUITESOPIMUS LUONNOS (Muutokset mahdollisia) Puitesopimus 2(7) Sisällysluettelo 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 MÄÄRITELMÄT... 3 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA

Lisätiedot

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit ( Osapuolet ). 2.

Lisätiedot

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.

Palvelusetelikokeilun laajentaminen hankeaihio. Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote. Palvelusetelikokeilun laajentaminen 2018 - hankeaihio Projektipäällikkö Laura Vuorensola laura.vuorensola(a)ylasavonsote.fi 040 632 5142 Käsitteet 1/2 Palvelusetelikokeilu perusterveydenhuollon (pth) valinnanvapauskokeilu,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ

SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 (6) 9.11.2006 SOPIMUS YHTEISTYÖSTÄ KANSAINVÄLISEN IDEAKILPAILUN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 Sopijapuolet 2 Sopimuksen tarkoitus ja tavoite Sopimuksen sopijapuolina ovat: Helsingin kaupunki Espoon kaupunki Vantaan

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma 2016 KUUMA-johtokunta KUUMA-SEUDUN TALOUSARVIO 1.1. 31.12.2016 Talousarvio 2016 Perustoiminta (yhteistyö) 289 870 Johtokunta 7 000 Hanketoiminta 223

Lisätiedot

Hallinnoijan tehtävät

Hallinnoijan tehtävät TALOUSOHJEET Hallinnoijan tehtävät Vastata hankkeen toteuttamisesta ja sen seurannan ja arvioinnin järjestämisestä toteumaraporttien ja maksatushakemusten tekemisestä valtionavustusselvityksen tekemisestä

Lisätiedot

1 (3) Liitteet (1 kpl)

1 (3) Liitteet (1 kpl) 1 Sopimus yhteistyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnassa 1. Sopijapuolet 1. ky (LSHP) 2. Enontekiön kunta 3. Inarin kunta 4. Kemijärven kaupunki 5. Kittilän

Lisätiedot

luonnos 25.8.2015 /mt

luonnos 25.8.2015 /mt SOPIMUS UUDENMAAN KIRJASTOJEN KIRJASTOJÄRJESTELMÄYHTEISTYÖSTÄ luonnos 25.8.2015 /mt 1. Sopijapuolet 1) Porvoon kaupunki/porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto, kirjastojärjestelmäyhteistyön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 95 yhteinen asiakastietojärjestelmä (ns. Apotti) HEL 2013-004973 T 02 08 00 Päätös päätti hyväksyä sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan vertailutiedosto IV.

Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan vertailutiedosto IV. SOPIMUS 1(4) 15.3.2017 KULTTUURIPALVELUJEN TALOUDEN JA TOIMINNAN VERTAILUTIEDOSTO IV PROJEKTI 1 Sopimuksen kohde ja tarkoitus Tämän sopimuksen kohteena on projekti Kulttuuripalvelujen talouden ja toiminnan

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) 26 3.11.2017 Kysterin johtokunta 1 19.1.2018 446/00.04.00/2017 Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa historia

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot