Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1105/2013 vp Kauneudenhoitoalan valvonta ja koulutusvaatimukset Eduskunnan puhemiehelle Kauneudenhoitoalalla työskentelee paljon henkilöitä, joilla on erittäin vähäinen tai ei lainkaan alan koulutusta. Ongelmaa lisäävät suojaamattomat tutkintonimikkeet, kuten kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja, sekä se, ettei kauneudenhoitoalan yritystä perustettaessa vaadita hyväksyttyjä opintoja tai tutkintotodistusta. Kosmetologiksi voikin nimittää itseään käytännössä kuka tahansa, vaikka nimikkeen pitäisi taata asiakkaalle turvallinen ja ammattitaitoinen hoito asianmukaisesti koulutetun kosmetologin tekemänä. Suomen Kosmetologien Yhdistys ry:n hyväksymät kosmetologit ovat suorittaneet Opetushallituksen hyväksymän, 120 opintoviikkoa kestävän kauneudenhoitoalan perustutkinnon. Tavallinen asiakas ei välttämättä tiedä eikä osaa tarkistaa, onko häntä hoitava kosmetologi tutkinnon suorittanut vai ns. valekosmetologi. Alan villiys ja valvonnan ongelmallisuus ovat tiedossa laajalti. Ilmiö on valitettava, ja se syö asianmukaisesti toimivien yritysten ja koulutettujen työntekijöiden uskottavuutta. Epäpätevä tai täysin kouluttamaton henkilö, joka tarjoaa kauneudenhoitoalan palveluja, aiheuttaa suuren terveysriskin asiakkaalleen ja myös itselleen. Hoitotyössä on osattava ottaa huomioon muun muassa riittävä hygienia, oikeat työtavat, asiakkaan mahdolliset ihosairaudet ja allergiat, tuoteturvallisuus, laitteiden oikeaoppinen ja ammattimainen käyttö asiat, jotka vain koulutettu kauneudenhoidon ammattilainen osaa. Kauneudenhoitoalan kokonaisvalvontaa ei ole, eikä alan toimintaa ole säädelty riittävästi. Keskeisin alan säädöksistä on kuluttajaturvallisuuslaki, joka ei kuitenkaan yksinään riitä. Valvonta käsittää käytännössä lähinnä terveystarkastajien tekemät tarkastukset, jotka kohdistuvat yritysten tiloihin. Vähäinen valvonta ja tarkastusten kohdentuminen ainoastaan toimitiloihin lisäävät entisestään alan villeyttä sekä kouluttamattomien yrittäjien toimintaa. Säätelyn lisääminen esimerkiksi koulutusvaatimusten osalta vähentäisi merkittävästi alan harmaata taloutta.toiminnan valvonnan lisääminen varmistaisi, että yritys hoitaa velvoitteensa, kuten verojen maksamisen, ja että yritys noudattaa työsuhteissaan vähintään voimassa olevaa työlainsäädäntöä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jotta kauneudenhoitoalan valvontaa ja säätelyä lisätään ja yrittäjiltä vaaditaan riittävä ja asianmukainen koulutus- ja/tai tutkintotodistus yritystä perustettaessa sekä säännöllisten tarkastusten yhteydessä? Versio 2.0

2 Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2013 Merja Mäkisalo-Ropponen /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 1105/2013 vp Merja Mäkisalo-Ropponen /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1105/2013 vp: Mihin toimenpiteisiin ryhdytään, jotta kauneudenhoitoalan valvontaa ja säätelyä lisätään ja yrittäjiltä vaaditaan riittävä ja asianmukainen koulutus- ja/tai tutkintotodistus yritystä perustettaessa sekä säännöllisten tarkastusten yhteydessä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Koska kauneudenhoitopalveluiden asiakasturvallisuudesta ei ole erityissääntelyä, kauneudenhoitopalvelujen asiakasturvallisuuden valvonta perustuu pääosin yleiseen kuluttajaturvallisuuslainsäädäntöön eli kuluttajaturvallisuuslakiin (920/2011) ja sen nojalla annettuun alemman asteiseen sääntelyyn, lähinnä valtioneuvoston asetukseen kulutustavaroista ja kuluttajapalveluista annettavista tiedoista (613/2004). Kuluttajaturvallisuuslaki on toissijainen ja muuta tuoteturvallisuutta täydentävä yleislaki, niin sanottu turvaverkkosääntely. Sitä ei pääsäännön mukaan sovelleta silloin, kun muualla lainsäädännössä on tiettyjen kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen turvallisuutta koskevaa sääntelyä, joissa edellytetään vähintään samaa turvallisuustasoa. Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta kunnissa on osa ympäristöterveydenhuoltoa. Kuluttajaturvallisuuslaissa on säädetty yleisesti toiminnanharjoittajalle, eli elinkeinonharjoittajalle tai muulle palveluntarjoajalle, velvollisuus varmistua tavaran tai palvelun turvallisuudesta sekä hankkia riittävät tiedot kyseiseen palveluun liittyvistä riskeistä. Toiminnanharjoittajan on olosuhteiden vaatiman huolellisuuden ja ammattitaidon edellyttämällä tavalla varmistauduttava siitä, ettei kuluttajapalvelusta aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle. Toiminnanharjoittajan on tunnettava palvelunsa ja hänellä tulee olla riittävä koulutus, kokemus ja muu osaaminen palvelun järjestämiseksi turvallisesti. Laissa on säädetty ilmoitusvelvolliseksi eräät kuluttajapalvelut, joista on katsottu voivan aiheutuvan merkittävää riskiä (6 ). Kyseisistä palveluista toiminnanharjoittajan on ilmoitettava kunnan valvontaviranomaiselle sekä laadittava turvallisuusasiakirja (7 ). Kauneudenhoitopalveluja ei ole nimenomaisesti lain 6 :ssä mainittu. Tämän lisäksi kuluttajaturvallisuuslaissa on säädetty lain valvontaviranomaisista ja näiden käytössä olevista valvontakeinoista, mikäli kuluttajapalvelu aiheuttaa laissa tarkoitetulla tavalla vaaraa. Kuluttajaturvallisuuslain soveltamisalaan jäävien kauneudenhoitopalvelujen valvontaviranomaisia ovat kuntien kuluttajaturvallisuusvalvontaviranomaiset, yleensä kunnassa paikallinen terveystarkastaja. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto keskushallinnon valvontaviranomaisena ohjaa kuntia kuluttajapalvelujen valvonnassa. Kuluttajaturvallisuuslain mukainen valvonta on pistokokeen luonteista, jota kohdennetaan riskiperusteisesti. Kauneudenhoitopalvelut eivät yleensä ole kuntien suunnitelmallisen valvonnan piirissä. Valvonta on lähinnä reaktiivista. Kauneudenhoitopalveluja ja palvelussa käytettäviä tuotteita koskee muu lainsäädäntö, joka kuuluu pääosin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Kauneushoitoloiden hygieniaoloja valvotaan terveydensuojelulain (763/1994) 3

4 Ministerin vastaus nojalla. Kosmeettisia valmisteita, kemikaaleja sekä terveydenhuollon laitteita koskee oma erityislainsäädäntönsä. Myös terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeva lainsäädäntö rajaa osaltaan kuluttajaturvallisuuslain soveltamisalaa kauneudenhoitopalveluissa. Terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskee muun muassa säännökset laillistetuista ja nimikesuojatuista terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla elinkeino-oikeudellista sääntelyä on pyritty viime aikoina karsimaan ja hallinnollisen taakan asettamista lainsäädännössä tarkastellaan jatkossa kriittisesti. Vastuu kauneudenhoitopalvelun turvallisuudesta on voimassaolevan lainsäädännön mukaan yksiselitteisesti toiminnanharjoittajalla. Olisikin tärkeää, että ala itse ohjaa ja kehittää omia turvallisuuskäytäntöjään. Toisaalta edellä esiin tuotujen lainsäädännön velvoitteiden noudattamisen osalta toimivaltaisella valvontaviranomaisella on mahdollisuus puuttua tarvittaessa kauneudenhoitopalvelujen turvallisuuteen asiakkaan kannalta. Mitä tulee toiminnanharjoittajan velvoitteisiin verojen maksamisen ja työlainsäädännön noudattamisen osalta, jo nykyisen lainsäädännön nojalla toiminnanharjoittajan on näistä velvoitteista huolehdittava. Lainsäädännön noudattamisen valvonta kuuluu ao. toimivaltaisille viranomaisille (verottaja ja työsuojeluviranomaiset). Mikäli kauneudenhoitopalveluissa nähdään terveysperusteisesti tarvetta sääntelylle, on tarkoituksenmukaista, että erityissääntelystä vastaava hallinnonala, tässä tapauksessa ensisijassa sosiaali- ja terveysministeriö vastaa lainsäädännön kehittämisestä. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2013 Työministeri Lauri Ihalainen 4

5 Ministerns svar KK 1105/2013 vp Merja Mäkisalo-Ropponen /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1105/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Meja Mäkisalo-Ropponen /sd: Vilka åtgärder ämnar man vidta för att öka övervakningen av och regleringen om skönhetsvårdsbranschen och för att tillräcklig och tillbörlig utbildningsoch/eller examensbevis krävs av företagare i samband med att företag grundas och vid regelbundna inspektioner av företaget? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Eftersom det inte finns några specialbestämmelser om klientsäkerheten i samband med tjänsterna inom skönhetsvården baserar sig övervakningen av säkerheten hos skönhetsvårdstjänsterna huvudsakligen på den allmänna konsumentsäkerhetslagstiftningen, dvs. konsumentsäkerhetslagen (920/2011) och de bestämmelser på lägre nivå som utfärdats med stöd av den, närmast statsrådets förordning om uppgifter som skall lämnas om konsumtionsvaror och konsumenttjänster (613/2004). Konsumentsäkerhetslagen är en sekundär och allmän lag som kompletterar de övriga bestämmelserna om produktsäkerhet, dvs. den innehåller s.k. skyddsnätsbestämmelser. Den tillämpas enligt huvudregeln inte i de fall då det någon annanstans i lagstiftningen finns bestämmelser om säkerheten hos vissa konsumtionsvaror och konsumenttjänster vilka förutsätter minst samma nivå av säkerhet. I kommunerna utgör tillsynen enligt konsumentsäkerhetslagen en del av kommunens miljö- och hälsoskydd. I konsumentsäkerhetslagen har verksamhetsutövarna, dvs. näringsidkarna eller andra tjänsteleverantörer, ålagts en allmän skyldighet att försäkra sig om att en vara eller tjänst är säker samt att skaffa tillräckliga uppgifter om de risker som är förenade med tjänsten i fråga. Verksamhetsutövaren ska med iakttagande av sådan omsorg och yrkesskicklighet som betingas av omständigheterna säkerställa att konsumenttjänsten inte medför fara för någons hälsa eller egendom. Verksamhetsutövaren ska känna de tjänster som han eller hon tillhandahåller och ska ha tillräcklig utbildning, erfarenhet och annan kompetens för att tjänsten kan utföras på ett säkert sätt. I lagen föreskrivs att vissa konsumenttjänster som har ansetts kunna medföra betydande risker omfattas av anmälningsskyldighet (6 ). Om sådana tjänster ska verksamhetsutövaren göra en anmälan till kommunens tillsynsmyndighet samt upprätta ett säkerhetsdokument (7 ). Tjänster inom skönhetsvården har inte uttryckligen nämnts i 6. Utöver detta innehåller konsumentsäkerhetslagen bestämmelser om tillsynsmyndigheter och de tillsynsmetoder som dessa förfogar över, om konsumenttjänsten medför fara på det sätt som avses i lagen. Tillsynsmyndigheter i fråga om sådana tjänster inom skönhetsvården som omfattas av konsumentsäkerhetslagen är kommunernas konsumentsäkerhetsmyndigheter, i allmänhet den lokala hälsovårdsinspektören. I egenskap av tillsynsmyndighet inom centralförvaltningen styr Säkerhets- och kemikalieverket kommunerna när det gäller tillsynen över konsumenttjänsterna. Tillsynen enligt konsumentsäkerhetslagen sker i form av stickprov vilka riktas enligt riskprofilen. Tjänsterna inom skönhetsvården omfattas i regel 5

6 Ministerns svar inte av en systematisk tillsyn inom kommunerna. Tillsynen sker närmast reaktivt. Tjänsterna inom skönhetsvården och de produkter som används inom den omfattas av annan lagstiftning som huvudsakligen hör till socialoch hälsovårdsministeriets förvaltningsområde. Hygienförhållandena på skönhetssalonger övervakas med stöd av hälsoskyddslagen (763/1994). Kosmetiska produkter, kemikalier och hälso- och sjukvårdens utrustning omfattas av egen speciallagstiftning. Också den lagstiftning som gäller yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården begränsar för sin del tillämpningen av konsumentsäkerhetslagen på tjänsterna inom skönhetsvården. De yrkesutbildade personerna inom hälso- och sjukvården omfattas av bl.a. bestämmelserna om legitimerade yrkesutbildade personer och yrkesutbildade personer med skyddad yrkesbeteckning. Under den sista tiden har man inom arbetsoch näringsministeriets förvaltningsområde haft som mål att minska den näringsrättsliga regleringen, och ökning av den administrativa bördan genom lagstiftningen kommer att betraktas kritiskt i fortsättningen. Ansvaret för att en tjänst inom skönhetsvården är säker vilar enligt den gällande lagstiftningen entydigt på verksamhetsutövaren. Det skulle således vara viktigt att branschen själv styr och utvecklar sina egna säkerhetsrutiner. När det gäller fullgörandet av de ovan nämnda lagstadgade skyldigheterna, har den behöriga tillsynsmyndigheten å andra sidan möjlighet att vid behov med tanke på kundens bästa ingripa i säkerheten hos tjänsterna inom skönhetsvården. När det gäller verksamhetsutövarens skyldighet att betala skatt och följa arbetslagstiftningen, är verksamhetsutövaren redan på basis av den gällande lagstiftningen förpliktad att fullgöra nämnda skyldigheter. Tillsynen över att lagstiftningen iakttas hör till de behöriga myndigheterna i fråga (skattemyndigheterna och arbetarskyddsmyndigheterna). Om man anser att det ur hälsovårdssynvinkel finns behov av reglering när det gäller tjänsterna inom skönhetsvården, är det ändamålsenligt att det förvaltningsområde som ansvarar för speciallagstiftningen, i detta fall i första hand socialoch hälsovårdsministeriet, svarar för utveckling av lagstiftningen. Helsingfors den 17 december 2013 Arbetsminister Lauri Ihalainen 6