Melonnan opetus ja Suomen kanoottiliitto
|
|
- Kimmo Aro
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Melonnan opetus ja Suomen kanoottiliitto Pekka Tyllilä 8. maaliskuuta 2017 Opastaso 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Tämä oppimateriaali ei tarkasti noudata minkään koulutusjärjestelmän mukaisia ohjeita. Materiaalin julkaisuhetkellä tosin on pyritty siihen, että esimerkiksi Suomen Melontakouluttajien koulutusjärjestelmään liittyvät asiat ovat sillä hetkellä voimassa. Koulutusohjeet ja vaatimukset voivat kuitenkin muuttua vuosittain, mutta oppimateriaalissa pitää pyrkiä siihen, että sen ajankohtaisuus säilyisi mahdollisimman pitkään. Puhuttaessa ohjaajista,oppaista ja kouluttajista näyttää kuin kyseessä olisivat Suomen Melontakouluttajien normit. Näin ei kuitenkaan tarkasti ottaen ole. Suomessa ei harjoiteta oppimateriaalin ennakkosensuuria, ei edes voimakkaimminyhteiskunnan säätelemässä peruskoulussa. Opetussuunnitelma (tässä tapuksessa Kanoottiliiton turvaryhmänlaatimat ja Melontaturvallisuuden Neuvottelukunnassa hyväksytyt ohjeet ohjaaja/opas koulutuksenjärjestämisestä ja sen sisällöistä) määrittelee toimivaltaisen päätöksentekijän tahdon suhteessaoppisisältöihin eivät oppikirjat tai muut vastaavat oppimateriaalikokonaisuudet. Tässä oppimateriaalissaesitetyt näkemykset koulutuksesta ja ohjaajiin/oppaisiin liittyvistä taito/tieto vaatimuksista ovat kirjoittajan ja kommentoijien perusteltuja mielipiteitä siitä, mikä heidän mielestään on järkevää. Tämä oppimateriaali ei sitoudu tarkasti minkään systeemin mukaisiin tutkintovaatimuksiin, vaan on oppimateriaalia laajemmin soveltuen moniin erilaisiin koulutuksellisiin tavoitteisiin. Tässä tavoitteena on tarjota niin itseopiskelijalle, kurssilaiselle kuin opettajallekin näkökulmaa siihen, millaisesta oppisisällöstä yleisemmin on kyse. Tärkeä painopiste on ammattimelojien (ohjelmapalveluyrityksessä melontaoppaina työskentelevien) kouluttamiseen 1
2 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 2 / 39 ja itseopiskeluun liittyvän oppimateriaalipuutteen korjaaminen Melonnan eri muodot Tämän aihealueen opettamisessa on tärkeää, että oppilaat pääsevät käytännössä näkemään ja kokeilemaan erilaista kalustoa. Tästä luvusta melontaohjaajatason opiskelijan on hallittava yleispiirteet eli osattava luetella eri melontamuodot suhteessa veteen (virtaava/virtaamaton) ja erilaisiin kajakkeihin ja kanootteihin. Hänellä on oltava kattavat perustiedot aihealueesta Kilpamelonta Retki- ja kuntomelonta Melontaoppaiden ja kouluttajien on oltava tyydyttävästi perillä kilpamelonnan valmennusmenetelmistä ja jo ohjaajatasolla on hyvä aloittaa perehtyminen näihin melonnan osa-alueisiin. 2. Melontatekniikka Hyväksi melonnan ohjaajaksi/oppaaksi tähtäävä henkilö kehittää vähitellen ainakin kohtuullisen melonnan taitotason myös "siihen toiseen"melontamuotoon eli vannoutunut kajakkimeloja opettelee kanadalaismelonnan perustekniikat ja päinvastoin Kajakkimelonta Kanadalaismelontaa päälajinaan pitävän ohjaajan pitää kajakkimelonnan tekniikasta ymmärtää ennen muuta oikea melan pituus, perusmelonta ja kajakkiin menon ja sieltä poistumisen niksit. Opastasolla pitää huonommankin lajin perusvalmiudet olla tyydyttävät, vaikka sitä ei Suomen Melontakouluttajien koulutusjärjestelmässä tiukasti vaadita. Ohjaajien ja oppaiden kannattaa ajatella tilanteita, joissa kurssilainen/asiakas kysyy jotakin siitä toisesta melontamuodosta. Mitä vastaat, jos jo perusvalmiutesi ovat kovin heikot? Kajakkiin ja sieltä pois Erityyppisiin kajakkeihin istumista ja sieltä poistumista pitää melontaohjaajien ja oppaiden harjoitella paljon, koska he todennäköisesti ovat niitä henkilöitä, jotka tuovat vasta-alkajia lajin piiriin. Erityisesti ammattimaisessa ohjelmapalvelussa
3 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 3 / 39 satunnaisen asiakkaan positiiviset tai negatiiviset ensikokemukset ovat ratkaisevia. Ammattimaisessa melonnassa asiakkaiden suuri enemmistö on samaan työyhteisöön kuuluvia ryhmiä, joilla vain osalla on henkilökohtainen motiivi tutustua juuri melontaan. Melontataitokoe I tason kajakkiin meno ja sieltä pois tulo voidaan tehokkaasti järjestää ryhmätilanteena (otetaan monta taitokoetta vastaan saman aikaisesti) oheisen harjoituksen mukaisella tavalla Eteenpäin Melontataitokoe I Eteenpäin melonta suoraan 100 m Vähintäänkin tyydyttävä perusmelontatekniikka eteen- ja taaksepäin kuuluu jokaisen melontaohjaajan perusvalmiuksiin ohjaustilanteen kalustolla.seuraavan perusharjoituksen muodossa on helppo ottaa vastaan ryhmältä myös melojan taitotesti I eteenpäinmelontaosio ja sivutuuliolosuhteissa myös epäsymmetrisen melaotteen käyttö. Tarvittaessa testin vastaanotto voidaan muuttaa tällä tavalla myös opetustilanteen tyyppiseksi. Samaa harjoitusta voidaan käyttää ohjaajakurssin retkellä ohjaustehtävänä, jossa yksi kurssilaisista ohjaa muiden eteenpäinmelonta harjoitusta Taaksepäin Tätä harjoitusta voidaan käyttää melontataitotesti I taaksepäin melontataidon arviointiin. Samoin harjoitusta voidaan käyttää melontaohjaajaretken ohjaustehtävänä jollekin kurssilaiselle. Kurssin vetäjän tehtävänanto voi olla tyyppiä: opeta muille kurssilaisille taaksepäin melontaa käyttämällä melottamalla ohjattavia rivimuodostelmassa. Suorituspaikkana voit käyttää tätä poukamaa. Virran nielussa pysäyttämistä ja siitä rantaan lossaamista voidaan helpossa harjoittelupaikassa (niva/koskiluokka I) käyttää jo koskimelonnan alkeiskurssilla tai melontaohjaajakurssilla (retkiosuus), jos se pidetään virtaavassa vedessä Ohjaavat melanvedot ja melatuet Kaikki tässä käsiteltävät ohjaavat melanvedot kuuluvat jo ohjaajatason taitovalikoimaan. Ne on hallittava ohjaajan toiminta-alueeseen kuuluvissa tehtävissä (helpot rannikko-/sisävesiretket, I koskiluokan jokiretket, lajiesittelyt, alkeiskurssit) vähintäänvahvan tyydyttävästi. Myös eskimopyörähdyksen kohtuullinen hallinta on jo ohjaajatasolla suositeltavaa, vaikka sitä ei Suomen Melontakouluttajien normeissa vaaditakaan. Melontataitokoe I:ssä edellytettävä kaarivedon hallinta voidaan helpoimmin testata isoltakin joukolta tässä selostettavalla pujotteluharjoituksella. Siinä testattavat pujottelevat esteiden lomassa käyttäen myös kaarivetoa. Jossakin kohtaa rataa testin vastaanottaja arvioi jonossa melovien suoritukset. Samaan testisuoritukseen voidaan lisätä kajakin kallistaminen ohjautumisen tehos-
4 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 4 / 39 tamiseksi. Kajakkia kallistetaan kaarivedon puolelle. Silloin sen kääntyminen tehostuu, koska ulkokaarteen puoleinen kylki keulasta auraa enemmän ja siten kääntää kajakkia. Tässä tilanteessa veitsimäinenkin merikajakin perä on siten kallistuneena, että se luistaa sivulle vähän paremmin.melontataitokoe I suorittamisessa vaadittava melaperäsin suoritus voidaan tehokkaasti ottaa vastaan kun testattavat melovat jonossa ja tekevät melaperäsimen testin vastaanottajan kohdalla kääntäen kajakkia ensin melapuolelle ja kaarroksen jälkeen tulevat uudestaan jonossa testaajan kohdalle ja kääntävät toiselle puolelle. Melontataitokoe I kohta alatuen ottaminen paikallaan tarkoittaa sitä, että koetta suorittava osaa asettaa melansa alatukiasentoon ja ymmärtää, että alatuki paikalla oltaessa virtaamattomassa vedessä on paremminkin tasapainoa ylläpitävä tuki kuin tehokas väline tasapinon palauttamiseenhorjahduksen jo tapahduttua. Tämä alkutesti voidaan suorittaa kätevästi rivimuodostelmassa. Paikallaan tehdyn alatuen aikana kajakkia käännellään lantiolla, alatuki lukitseeylävartalon varsin liikkumattomaksi. Varsinainen alatukeen liittyvä koesuoritus tehdään vauhdista. Se voidaan liittää aiemmin kuvattuun pujottelurataan, jossa arvostellaan kaariveto. Alatuki (kaariveto takaa eteen) tehostaa kaarivedon aloittamaa kajakin kääntymistä.melontataitokoe I suoritettava keulaperäsin voidaan kätevästi arvioida pujotteluradalla, jossa testiä suorittavat melovat peräkkäin. Kaarros oikealle aloitetaan vasemman puolen kaarivedolla ja sitä tehostetaan oikean puolen keulaperäsimellä, kaarros vasemmalle melanvedot päinvastoin. Testiä suoritettaessa tätä suoritusta on syytä verrata kaariveto alatuki yhdistelmään. Toinen vähemmän opettava tapa ottaa vastaan kyseinen testisuoritus: testiä suorittavat melovat rivissä kohti testin vastaanottajaa ja merkistä (esim. pillin vihellys) tekevät kaariveto-keulaperäsin yhdistelmän ensin esimerkiksi vasemmalle ja sitten muutaman eteenpäin vedon jälkeen oikealle. Testin vastaanottaja pystyy seuraamaan muutamaa melojaa yhtaikaa.melontataitokoe I suoritukseen kuuluu alatuen lisäksi ylätuen ottaminen paikallaan. Tästä taitokokeesta voi kuitenkin selvitä vaikka ylätuki suorite ei onnistuisi.melontataitokoe I sivuttaissiirtymiskokeen vastaanotto käy kätevästi, kun testiä suorittavat ovat jonossa, josta he aloittavat sivuttaissiirtymisen ja etenevät kohti testin vastaanottajaa. Suuntaa vaihdettaessa testin vastaanottaja meloo toiselle puolelle jonoa nähdäkseen suorituksen. Oppimisnäkökulmasta olisi hyvä testitilanteessakin tuoda esiin sekä veto- että 8- tekniikka. Luonnollinen ohjaaja tason sivuttaissiirtymisen harjoittelu liittyy vesille meno tai vesiltä tulo tilanteeseen. Ohjaajakurssin retkellä pitäisi tähän kiinnittää huomiota: Kuinka rantautumistilanteissa vastuussa oleva ohjaajakandidaatti opastaa tilannetta ja kuinka muut kurssilaiset toimivat.
5 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 5 / Eskimopyörähdys Perusmelaeskimo etunojasta sivukautta takakannelle Takakannelta lähtevä melaeskimo Yhden käden melaeskimo ja takakannen käsieskimo Re-entry amp; roll Lossaus Melontaohjaajatasolle (jos ohjaajaretki pidetään virtaavassa vedessä) ja koskimelonnan peruskurssille sopiva lossausharjoitus on jo vuolaasti virtaavan joen ylitys Toveripelastustekniikat Kanoottiliiton koulutusjärjestelmään liittyvät melontataitokokeet määrittelevät ohjaajien ja oppaiden toveripelastusvalmiuksia. Ohjaajatason taitokoe I suoritetaan testattavan haluamalla (paremmalla) välineellä. Jo onnistuneesta hinaamisesta saa osan taitokokeen pisteistä, mutta täydet pisteet saa vasta toveripelastuksesta, jossa kaatuneen kanootti tyhjennetään vesillä ja sen jälkeen kaatunut nousee kanoottiinsa ja meloo rantaan.taitokokeiden osaamisvaatimukset määrittelevät myös niihin liittyvien kurssien vaatimuksia. Ohjaajakurssilla vahvistetaan kurssilaisten jo taitokoe I:ssä osoittamaa osaamista näkökulmana toveripelastuksen opettaminen Hinataan rantaan X-pelastus Muunnettu x-pelastus
6 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 6 / Jalalla aukosta ponnistaen kajakkiin 2.2. Kanadalaismelonta Kajakkimelontaa päälajinaan pitävän ohjaajan pitäisi kanadalaismelonnan tekniikasta ymmärtää ennen muuta oikea melan pituus, perus melonta ja kanoottiin menon ja sieltä poistumisen niksit. Opastasolla pitäisi huonommankin lajin perusvalmiudet olla tyydyttävästi, vaikka sitä ei Suomen Melontakouluttajien koulutusjärjestelmässä tiukasti vaadita. Ohjaajien ja oppaiden kannattaa ajatella tilanteita, joissa kurssilainen/asiakas kysyy jotakin siitä toisesta melontamuodosta. Mitä vastaat, jos jo perusvalmiutesi ovat kovin heikot?jo ohjaajakurssilla, mikäli se on painottunut kanadalaismelontaan, on käsiteltävä erilaiset melonta-asennot Inkkariin ja sieltä pois Kanadalaiskanoottiin meneminen ja sieltä poistumien on hyvä ohjaajatason koulutukseen (ohjaajaretki) liittyvä harjoitus, koska ohjaajan toimenkuvaan kuuluvissa lajiesittelyissä, alkeiskursseilla ja helpoilla retkillä, on kanadalaismelontaan liittyvä kaatumisriski suurimmillaan rantatilanteissa. Melontataitokoe I kanoottiin meno ja siltä pois tulo vastaavasti kuin kajakkimelonnassa. vaihtaa etu- ja perämelojan pitää vaihtaa paikkaa, niin että suoritus tulee testattua molemmissa rooleissa Eteenpäin Melontataitokoe I Eteenpäin melonta suoraan 100 m.vähintäänkin tyydyttävä perusmelontatekniikka eteen- ja taaksepäin kuuluu jokaisen melontaohjaajan perusvalmiuksiin ohjaustilanteen kalustolla.taitokokeen (I ja II) eteenpäin melonnan testissä pitäisi olla sen verran aikaa, että testi suoritetaan tässä estettävän kolmiorata harjoituksen tyyppisesti, jotta melojan/melontaparin taidot tulevat esiin melottaessa erilaisiin tuulen suuntiin. C2 kalustolla testi on suoritettava kaksi kertaa, jotta parin jäsenet ovat sekä keula- että perämelojina.jo taitokoe I tasolla kanootin suuntaa pitää eteenpäin melottaessa kontrolloida j-vedolla Taaksepäin Melontataitokoe I tason taaksepäin melontataidoksi riittää c2 kalustolla 50 m suoraan takaperin mutta melontataitokoe II tasolla pitäisi taaksepäin suorituksessa tehdä jokin ennalta määritelty käännös, sillä siinä vasta näkyy, kuinka taaksepäin
7 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 7 / 39 meloessa melontaparin yhteistyö pelaa. Näissä testeissä pitää luonnollisesti parin taidot testata sekä keula- että perämelojina Kanadalaiskanoottia ohjaavat melanvedot ja melatuet Melontataitokoe I sivuttaissiirtyminen, kaariveto, mela peräsimenä, keulaperäsin, ja alatuki testataan saman tyyppisissä harjoitustilanteissa, jotka on jo selostettu kajakkimelonnan yhteydessä. Hyvä harjoittelufiilis saadaan taitokokeenkin tilanteessa aikaan pujotteluradalla. Kanadalaiskaksikoilla testiä suoritettaessa aikaa pitää varata kajakkimelontaan verrattuna varmasti kaksinkertainen määrä, koska melontaparin pitää näyttää taitonsa sekä perä että keulamelojina. Testin vastaanottaja ei kykene yhtaikaa seuraamaan kuin 1-2 inkkariparia. Testit pitäisi ensisijaisesti suorittaa c2 pareina, koska se on vallitseva inkkarimelontamuoto Lossaus Kanadalaismelonnan toveripelastustekniikat Melonnan ohjaaja- ja opaskoulutuksessa kanadalaiskanoottien pelastustekniikat pitää hallita sekä henkilökohtaisena taitona että sen opettamisena viimeistään opas tasolla. Jo ohjaajakoulutuksessa pitää kanadalaisten pelastusmenetelmiin kiinnittää huomiota, jos kurssi painottuu c-melontaan. Koskiopas kurssilla teemana pitää olla myös sekapelastukset. Jos meriopaskurssilla käsitellään myös kanadalaismelontaa, niin silloin c- pelastustekniikat merimelontatilanteessa ovat erittäin keskeistä sisältöä. Ne asettavat rajat, joissa kanadalaisilla voidaan meriolosuhteissa toimia Avokanoottipelastus hinaamalla Hinaaminen avokanoottien pelastustekniikkana on niin rajoittunut keino, että millään ohjaaja/opaskoulutuksen tasolla ei kurssilla, jolla käsitellään kanadalaismelontaa pidä pelastustekniikan opetusta jättää hinaamisen tasolle Kaatuneen avokanootin tyhjennys vesillä Kuinka uimarit nousevat tyhjennettyyn kanoottiinsa Sekapelastus
8 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 8 / Välineet, käyttö ja sopivuus 3.1. Kanootti- ja kajakkityypit Jo ohjaaja tasolla on tiedettävä eri käyttötarkoituksiin soveltuvien kanoottien ja kajakkien perusominaisuudet, niin että osaa fakta tasolla esitellä eri tarkoituksiin soveltuvien kanoottien peruseroja. Kaikilla ohjaaja/opas/kouluttaja tasoilla on osattava tasoittaa retkelle/kurssille osallistuvien fyysisiä ominaisuuksia ja kaluston ominaisuuksia siten, että pahin tapaus: heikkokuntoisimmalla on surkeimmat välineet ja kovakuntoisimmalla parhaat välineet, ei pääse toteutumaan Runkoon liittyvät perusasiat Jo melonnan ohjaajan on tiedettävä kanootin pituuden, kaarimuotojen, märkäpinnan ja runkonopeuden sekä kevytkulkuisuuden perusfysiikka.jo melonnan ohjaajan on oltava selvillä kanootin kaarimuotojen perusvaikutuksesta kiikkeryyteen. Ohjaaja tasolla on tiedettävä kanootin rungon perusominaisuuksiin kuuluvien pituuden, syväyksen ja rungon käyryyden vaikutus ketteryyteen Eri tarkoituksiin suunnitellut kanootit Jo ohjaaja tasolla on pystyttävä karsimaan kulloiseenkin melontatilanteeseen soveltumattomat kanootit ja pystyttävä kuvaamaan tilanteeseen parhaiten soveltuva kalusto Merikajakit Merikaluston perusominaisuuksien tuntemusta edellytetään jo ohjaaja tasolla, koska ohjaajan tehtäväalueeseen kuuluu suojaisten rannikkoretkien opastaminen Koski- ja jokikajakit Koskikaluston ominaisuudet koskevat oikeastaan jo kaikkia ohjaaja/opas/kouluttaja tasoja. Vaikka ohjaaja koulutus voidaan ja varmaan tavallisimmin järjestetäänkin virtaamattomassa vedessä, niin ohjaajan henkilökohtaisten melontataitojen näkökulmasta koskikokemus (koskiluokat I-II) ja välineiden ominaisuuksien tuntemus olisi suotavaa. Koskimelontaan liittyvien kaluston perusasioiden tuntemus on välttämätöntä, jos ohjaaja toimii hänelle sallituissa I luokan koskissa. Hänen on ymmärrettävä erilaisten kajakkien soveltuvuus helpolle jokiretkelle, jossa lasketaan nivoja ja I luokan koskia (esimerkiksi pitkät pätkät Ounasjokea kesävedellä, varsinaisesti poisluettuna vain Molkoköngäs). Hänen on myös tiedettävä perinteisen
9 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 9 / 39 joki/koskikajakin perusominaisuuksiin, ketteryyteen ja selväpiirteiseen aallokkokäyttäytymiseen vaikuttavat runkomuodot Kanadalaiskanootit Kajakki- ja kanadalaismelonnan eroihin Suomen Melontakouluttajien ohjaaja/opas/kouluttaja rakenteessa ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Rakentui koulutus kursseilla miten tahansa, on jokaisen ohjaajan/oppaan/kouluttajan omavastuisesti ymmärrettävä avokanootin ja kajakin suuret erot järjestettäessä retkiä erilaissa olosuhteissa. Erojen ymmärtäminen alkaa perehtymällä kumpaankin melontamuotoon. Jokaisen ohjaajan/oppaan/kouluttajan pitäisi olla selvillä myös itselleen vieraammasta melontamuodosta: kajakkimelojan kanadalaisista ja päinvastoin. On muistettava, että melonnan järjestötoiminnan ulkopuolella järjestäytymättömien melojien ja vuokrakalustolla satunnaisesti melovien keskuudessa kanadalaismelonta on ylivoimaisesti suositumpaa kuin kajakkimelonta. Esimerkiksi omassa yritystoiminnassani melontakaluston vuokrauksesta ja asiakkaille järjestetyistä ohjatuista melontaretkistä yli 80% koskee kanadalaiskalustoa, vaikka monipuolinen kajakkivalikoima on myös asiakkaille tarjolla Testaus Jo Suomen Melontakouluttajien ohjaajatutkinnon läpäisseellä tulisi olla selvä käsitys mutu menetelmän ja erilaisten mittaustapojen periaatteellisista ongelmista, niin että hän osaa kysyttäessä vetämillään kursseilla kehottaa mahdollisia tästä teemasta kiinnostuneita asiakkaitaan tarkkaavaisuuteen testejä lukiessaan Varusteet ja niiden pakkaaminen Melat Melontaliivit N liivit Muut liivinormit
10 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 10 / Kypärät Märkä- ja kuivapuvut ja muut melontapukineet Jalkineet Aukkopeitteet Kanoottiin kiinteästi liittyvät pääasiassa turvallisuutta lisäävät varusteet Kellukkeet Tartuntakahvat keulassa ja perässä ja/tai kansinarut sekä melapidike Peräsinlaitteisto/peräevä Jalka- reisi- ja selkätuet Muut ensisijaisesti melontaturvallisuuteen liittyvät varusteet Tyhjennyspumppu Pilli tai muu äänimerkinantolaite Valkoinen valo Melakelluke Hinausvyö ja hinausköysi Heittoliina
11 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 11 / Hätäraketit tai soihdut Kanootin paikkaustarvikkeet ja korjausvälineet Muut melonnan turvaohjeessa luetellut varusteet Muut erityisesti melontaretkeilyyn liittyvät varusteet Muu retkivarustus 4. Melontaturvallisuus 4.1. Yleistä Luonnossa tapahtuvien liikunta-aktiviteettien turvallisuussuunnittelun perusteista 4.2. Melontaturvallisuus kansallisen melontaturvallisuusohjeen mukaisesti ryhmiteltynä Soveltaminen Kanootin rakenne
12 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 12 / Kanootin varusteet Melojan varusteet Melontaretkelle osallistuvien henkilömäärä Koskiluokitus
13 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 13 / Turvallisuussuunnitelma Toiminnan toteuttajat Osallistujan velvollisuudet Poikkeukset
14 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 14 / Ohjeen käyttöönottaminen Melontaretkeily 5.1. Jokiretkeily Koskimelonta jokiretkeilijän kannalta Vastavirtaretkeily Melominen vastavirtaan Sauvominen Rannalta hinaaminen Kantaminen, kärryt ja raahaaminen
15 Melonta / SKaL Pekka Tyllilä 15 / Pienvesistöretkeily Suunnistaminen jokivesitöissä Retkivarusteiden pakkaaminen jokiretkellä Leiriytyminen jokiretkellä Jokiretken suunnittelu ja johtaminen 5.2. Meri- ja järviretkeily Merimelonnan erityisvarusteet Merimelontaan liittyviä erityistekniikoita Merimelontaan parhaiten soveltuvat toveripelastusmenetelmät ja niiden käyttö Suunnistaminen ja meriteiden säännöt Maisemanavigointi kartan avulla Kompassi kartan avulla tapahtuvan maisemanavigoinnin tukena ja avomerimelonnan suunnan näyttäjänä Meriteiden säännöt ja väylämerkinnät
Melonnan opetus. Pekka Tyllilä 27. syyskuuta Koskiluokittelijataso
Melonnan opetus Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 27. syyskuuta 2016 Koskiluokittelijataso 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus 1.2. Melonnan eri muodot 1.2.1. Kilpamelonta 1.2.2.
Melonnan opetus ja Suomen kanoottiliitto
Melonnan opetus ja Suomen kanoottiliitto Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 4. maaliskuuta 2017 Koko teksti 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Tämä oppimateriaali ei tarkasti noudata
MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Yhteinen osa 1, testiväline kajakki tai kanootti
MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Yhteinen osa 1, testiväline kajakki tai kanootti 1 Eteenpäin melonta 0p Tehoton melonta tai heikko tekniikka. 2p Tehokas melonta ja puutteellinen tekniikka
MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Erikoisosa 1, avovesi. Testiväline kajakki tai kanootti
MELONTATAITOTESTI 2 (Melontaoppaan taitokoe) Erikoisosa 1, avovesi. Testiväline kajakki tai kanootti 1 Eteenpäin melonta 0p Tehoton melonta tai heikko tekniikka 2p Tehokas melonta ja puutteellinen tekniikka
Meloja 3 avovesi -taitokokeen suoritusohjeet
Meloja 3 avovesi -taitokokeen suoritusohjeet Koe vastaa EPP3 (Euro Paddle Pass) Sea Kayak taitokoetta EPP (Euro Paddle Pass) on viisiportainen melonnan taitokokeiden vertailukelposuuteen tähtäävä järjestelmä.
Melonnan opetus. Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 6. heinäkuuta 2016. Koskiopastaso
Melonnan opetus Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 6. heinäkuuta 2016 Koskiopastaso 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Painopisteteemojen yhteys eritasoisten melontaohjaajien ja oppaiden
Taitokokeen suoritusohjeet
Avovesimelonnan 3 - tason taitokoe Koe vastaa EPP3 (Euro Paddle Pass) Sea Kayak taitokoetta EPP EPP (Euro Paddle Pass) on viisiportainen melonnan taitokokeiden vertailukelposuuteen tähtäävä järjestelmä.
Suomen Melonta- ja Soutuliiton koulutusjärjestelmä Hyväksytty Koulutus- ja olosuhdevaliokunnan kokouksessa
1 Suomen Melonta- ja Soutuliiton koulutusjärjestelmä Hyväksytty Koulutus- ja olosuhdevaliokunnan kokouksessa 11.11.2013 Kouluttajaoikeuden myöntää Melonta- ja soutuliiton koulutus- ja olosuhdevaliokunta.
Melonnan opetus. 1.Yleistä. Pekka Tyllilä 15. helmikuuta Käsiteltävien asioiden rajaus.
Melonnan opetus Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 15. helmikuuta 2017 Koko teksti 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Painopisteteemojen yhteys eritasoisten melontaohjaajien ja oppaiden
Melontaopas. 1.Yleistä. Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 2. heinäkuuta 2016. 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus
Melontaopas Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 2. heinäkuuta 2016 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Tämä oppimateriaali ei tarkasti noudata minkään koulutusjärjestelmän mukaisia
Melonnan peruskurssi
Melonnan peruskurssi kurssiohje Liitteet: Kurssikirje Melonnan turvallisuusohje Turvallisuus ja pelastussuunnitelma Kurssiohjeen laatinut työryhmä Ulla Haapala, Mari Impivaara, Ulla Autio, Kari Autio,
Melonta harrastuksena
Melonta harrastuksena Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 29. kesäkuuta 2016 Koko teksti 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Tämä oppimateriaali on tarkoitettu niin melonnan harrastajille,
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen
Melonta harrastuksena
Melonta harrastuksena Pekka Tyllilä pekka.tyllila@hikingtravelhit.fi 22. joulukuuta 2016 Koskiopastaso 1.Yleistä 1.1. Käsiteltävien asioiden rajaus Tämä oppimateriaali on tarkoitettu niin melonnan harrastajille,
Opi melomaan. -melonnan peruskurssin oppimateriaali
Opi melomaan -melonnan peruskurssin oppimateriaali Alkusanat Onneksi olkoon uudesta hienosta harrastuksesta. Tuhansien järvien, jokien ja rannikkokilometrien maassa melonta on mitä luontevin liikuntamuoto.
SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS
SUOMEN KANOOTTILIITTO ry TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.3.2009 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUTEKNISET MÄÄRÄYKSET... 3 3 KILPAILUFORMAATTI...
Luontoliikunta Green Care menetelmänä / MELONTA. Mikko Kataja
Luontoliikunta Green Care menetelmänä / MELONTA Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Care Psykologisia tavoitteita Mielialan kohentaminen Stressistä palautuminen
Liite 6. Peruskurssin turvallisuussuunnitelma
Liite 6. Peruskurssin turvallisuussuunnitelma Toiminnan kuvaus Melonnan peruskurssi on yli 16 vuotiaille tarkoitettu melontakurssi. Kurssilla opetellaan melonnan perustaitoja ja melontaturvallisuuden perustietoja,
KANGASALAN MELOJAT RY
KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan
HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 7.3.2012 HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS PL-HYPPYMESTARIKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Pakkolaukaisuhyppymestarikurssin
TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI
TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI Toiminnan kuvaus Opastettu korkeintaan päivän mittainen melontaretki järvi- tai jokialueella. Asiakkaat tulevat itse ilmoitetulle lähtöpaikalle ja maksavat
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 9.4.2015 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS KOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI
TURVALLISUUSSUUNNITELMA: OPASTETTU MELONTARETKI Toiminnan kuvaus Opastettu korkeintaan päivän mittainen melontaretki järvi- tai jokialueella. Asiakkaat tulevat itse ilmoitetulle lähtöpaikalle ja maksavat
Meloja ry:n turvallisuusasiakirja Hollola 1.5.2011 sivu [1]
Meloja ry:n turvallisuusasiakirja Hollola 1.5.2011 sivu [1] Meloja ry Meloja ry on Hollolaan rekisteröity kunto-, retki-, virkistysmelontaan, melontaja melontaturvallisuuskoulutukseen keskittyvä melontaseura.
Harjoituksen ohjaaminen
Harjoituksen ohjaaminen 11.4.2016 1 Valmennustapahtuman johtaminen Valmentaja on valmennustapahtuman johtaja Valmentaja neuvoo, urheilija ottaa neuvot vastaan Johtamisen tarkoituksena suunnitella, ohjata
Turvallisuusasiakirja melontatoimintaan
Turvallisuusasiakirja 1 / 7 Helsingin Melojat ry Turvallisuusasiakirja melontatoimintaan Helsingin Melojat ry (Heme) on yhdistys Helsingissä, jonka päätoimintaa on retki- ja virkistysmelonta. Hemellä on
Turvallisuusasiakirja melontatoimintaan
Helsingin Melojat ry Turvallisuusasiakirja 7 / 7 Helsingin Melojat ry Turvallisuusasiakirja melontatoimintaan Helsingin Melojat ry (Heme) on yhdistys Helsingissä, jonka päätoimintaa on retki- ja virkistysmelonta.
8. toukokuuta 2013 [Meloja ry:n turvallisuusasiakirja]
Meloja ry Meloja ry on Hollolaan rekisteröity kunto-, retki-, virkistysmelontaan, melontaja melontaturvallisuuskoulutukseen keskittyvä yhdistys. Melontaseura järjestää mm. retkiä, koulutustapahtumia, yleisömelotuksia,
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2012 Sivu 19/28
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2012 Sivu 19/28 12.3 TURVALLISUUSSUUNNITELMA: TIISTAIMELONNAT I Toiminnan ja suorituspaikan kuvaus Melontaseura Joensuun Kauhojat ry:n ja jäsenille tarkoitetut,
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
TURVALLISUUSASIAKIRJA. Tampereen Vihuri ry
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Tampereen Vihuri Hyväksytty seuran johtokunnassa 19.05.2016 1. Turvallisuusasiakirjan laadinnan lähtökohdat Tampereen Vihuri ry on melontaan erikoistunut urheiluseura, joka kuuluu
Osaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
TAMPERE UNITED G6. KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin
TAMPERE UNITED G6 KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin G6 Tutustu lajiin, rakastu palloon Tekniset: -Pallonkäsittely jalan eri osilla molemmilla jaloilla HUOM! Vaikka jokaisella harjoituskerralla
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
Versiohistoria. Versionumero Päivämäärä Muutokset Alkuperäinen versio Kajakkien esittely koko kurssille samanaikaisesti.
Versiohistoria Versionumero Päivämäärä Muutokset 1.0 4.5.2019 Alkuperäinen versio 2.1 5.5.2019 Kajakkien esittely koko kurssille samanaikaisesti. Vanhentunut koulutuslinkki poistettu. Toimiva tilalle.
Seurojen olosuhde- ja nuorisotoiminnan kyselyn tulokset. Nuorisotoiminnan kysymykset.
Seurojen olosuhde- ja nuorisotoiminnan kyselyn tulokset. Nuorisotoiminnan kysymykset. Kysely toteutettiin verkkolomakkeella. Kyselyä markkinoitiin seuratiedoteilla lisäksi kaikille seuroille soitettiin
1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen
Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia
Sompion koulun liikuntapainotusluokka
Sompion koulun liikuntapainotusluokka Kohderyhmä Liikuntaluokalle otetaan oppilaita koko Keravan kaupungin alueelta. Ulkokuntalaisia voidaan ottaa vain, jos keravalaisia hakijoita ei ole riittävästi aloituspaikkoihin
VALMENNUKSEN LINJAUS
VALMENNUKSEN LINJAUS Valmennuksen linjauksen on tarkoitus olla suuntaa antava ja valmentajien työtä helpottava apuväline. Linjauksessa pyritään hahmottamaan, mitä taitoja pelaajien edellytetään hallitsevan
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen
Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan
- EPP (Euro Paddle Pass) on eurooppalainen melonnan yhteisö
- EPP (Euro Paddle Pass) on eurooppalainen melonnan yhteisö - Jäsenmaat 2014: Tanska, Ranska, Saksa, Englanti, Irlanti, Slovenia, Ruotsi, Suomi, Norja, Italia - Jäseninä voivat olla vain kansalliset lajiliitot
Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013
Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot
Agility Games Gamblers
Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa
PERUSKURSSIOHJE sisältäen turvallisuussuunnitelman
TAMPEREEN VIHURI ry Kurssijaos PERUSKURSSIOHJE sisältäen turvallisuussuunnitelman Yleistä Kurssilaiset Melonnan peruskurssi on tarkoitettu kajakkimelonnasta kiinnostuneille yli 16- vuotiaille. Alle 18-vuotiailla
ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010
ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 Luonnon kauneudesta voit nauttia meloen Lieksan vesistöjä. Ohjatulle ja turvalliselle melontaretkelle voi osallistua koko perhe. Aloitteleville suosittelemme Vesiluontopolku
Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 9.10.2005. Siihen kuuluu:
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI OHJE KOULUTUSOHJELMA I 1. Yleistä Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman 9.10.2005. Siihen kuuluu: a) tämä ohje, b) koulutusohjelma
Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen
Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi
Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö
SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket
Suomen Cheerleadingliitto ry
Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu 24.2.2016 2 Sisältö 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 KILPAILUSARJAT... 3 3 KILPAILUNAIKAINEN
10/23/2012 Olli Määttä
Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.
Kaikki Pelissätehtäväkortit
Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs
Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi
Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS
1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen
Valmennuksen kehityskortit
Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää
Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin
Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Olemme koonneet käyttöösi helpon harjoitusohjelman, joka luo valmiuksia tulevaa uintiasi varten. Olet tervetullut uimaan Vajavesiuintiin, vaikket suorittaisi
12.1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA: PERUSKURSSIT JA TUTUSTUMISMELONNAT Toiminnan ja suorituspaikan kuvaus
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2017 Sivu 12/30 12.1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA: PERUSKURSSIT JA TUTUSTUMISMELONNAT I Toiminnan ja suorituspaikan kuvaus Turvallisuussuunnitelma on laadittu käytettäväksi
Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO
Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET
Vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun
Vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun PPJ 02 Kausi 2014-2015 Harjoitteet Alkulämmittely Juokse pallon kanssa vähintään 3 min. Tee erilaisia aktivoivia liikkeitä, joita teemme myös joukkueen alkulämmittelyssä.
Maaliskuu 2006 sivu 1
Maaliskuu 2006 sivu 1 Vesillä liikkumista ja melontaa koskevia säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita koonnut, muokannut ja # kommentoinut Pekka Kuha maaliskuun 2006 tilanteesta. Säädösten rakenne: MERITEIDEN
Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere
Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan
10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman
Kun vesillelasku alkaa lähestyä
Kun vesillelasku alkaa lähestyä Nosturin tilaus Tilaa tai sovi vesillelasku kerhon ohjeiden mukaisella tavalla. Muista, että kerhossa on monta jäsentä ja venettä joten toimi yhteisesti sovitulla tavalla.
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2013 Sivu 12/30
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2013 Sivu 12/30 12.1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA: ALKEISKURSSIT JA TUTUSTUMISMELONNAT I Toiminnan ja suorituspaikan kuvaus Turvallisuussuunnitelma on laadittu käytettäväksi
anti Vaikka tiedotuskanavia on useita, tieto aukkopeitteisiin) Miten madaltaa osallistumiskynnystä eikä houkuttele yhteisöllisyyteen niihin
Seminaarissa työstettäväksi valittuja aiheita Pohjustuksena käytiin läpi jäsenkyselyn järjestäjille, että osallistujille anti Vaikka tiedotuskanavia on useita, tieto Pihalta kulkeutuu hiekkaa ja kiviä
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2012 Sivu 10/28
TURVALLISUUSASIAKIRJA Joensuun Kauhojat ry 2012 Sivu 10/28 12.1 TURVALLISUUSSUUNNITELMA: ALKEISKURSSIT JA TUTUSTUMISMELONNAT I Toiminnan ja suorituspaikan kuvaus Turvallisuussuunnitelma on laadittu käytettäväksi
Valmentaminen
Valmentaminen 11.4.2016 1 Lähtökohdat Työn tekeminen urheilijan hyväksi Urheilijan ja valmentajan välinen suhde on usein valtasuhde, jonka vaikutukset hyvä valmentaja ymmärtää, eikä käytä asemaansa väärin
VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA KELPOISUUS
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 2.2.2018 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA KELPOISUUS KOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...
3. Koordinaatioharjoittelu:
55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.
Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3
Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien
NOPEUS JA KOORDINAATIOHARJOITTEITA
NOPEUS JA KOORDINAATIOHARJOITTEITA NOPEUSHARJOITTELUN PERIAATTEET: 1. Suorituksen nopeus mahdollisimman nopea ja räjähtävä 2. Suorituksen kesto alle 10 sekuntia 3. Palautus 2 5 minuuttia 4. Määrä 1 5 räjähtävä
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.
ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon
Opi melomaan Lasten- ja nuorten alkeismelontakoulun ohjaajan opas
Opi melomaan Lasten- ja nuorten alkeismelontakoulun ohjaajan opas Opi melomaan Lasten- ja nuorten alkeismelontakoulun ohjaajan opas Johdanto, taidolliset, tiedolliset ja kasvatukselliset tavoitteet, ryhmäjakosuositukset,
2/2016 1/2017 V HUR LA NEN. VIHURILAINEN Sivu 1
V HUR LA NEN VIHURILAINEN Sivu 1 Paljon Onnea Vihuri! Tarkkasilmäisimmät huomasivat kenties kansilehdellä komeilevan luvun 70, ja kaikkein viksuimmat osasivat tästä ehkä myös päätellä, että vietämme parhaillaan
Turvallisuusasiakirja Lieksan Loiske ry (9) 1. LIEKSAN LOISKE RY:N TOIMINTA JA TURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS
Turvallisuusasiakirja Lieksan Loiske ry 31.5.2017 1(9) LIEKSAN LOISKE RY, TURVALLISUUSASIAKIRJA 1. LIEKSAN LOISKE RY:N TOIMINTA JA TURVALLISUUSASIAKIRJAN TARKOITUS Lieksan Loiske ry on melonta- ja soutuseura,
KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016
1 KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016 Aika Osa I 22. 23.8.2016 klo 8:00 15:00 Osa II 3.-4.10.2016 klo 8:00 15:00 Paikka Kohderyhmä Järjestäjä Kouluttaja Osallistujamäärä Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo,
Merimelojat ry:n melontakoulun opetussuunnitelma 2011
Merimelojat ry:n melontakoulun opetussuunnitelma 2011 Perusasiat kuntoon! Päävetäjä ottaa yhteyttä apuvetäjiin hyvissä ajoin ennen kurssia ja sopii ensimmäisen päivän rastien työnjaon sekä sovitaan, kuka
Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!
Marjaniemen Melojat ry TOIMINTASUUNNITELMA (5)
Marjaniemen Melojat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1(5) MARJANIEMEN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ Marjaniemen Melojien (MaMe) toiminnan tarkoituksena on seuran jäsenten melontaharrastuksen tukeminen
Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.
LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen
MERIMELOJAT ry TURVALLISUUSOHJE 2015
MERIMELOJAT ry TURVALLISUUSOHJE 2015 1 MUISTILISTA TURVALLISUUTEEN - MELONTA- JA SOUTULIITON OHJEET Turvallisuus Suomen Melonta- ja Soutuliitto suosittelee ennen vesille melomaan tai soutamaan lähtemistä
Kouluttajakortti: harjoituskerta 1 (vartalon asento)
Kouluttajakortti: harjoituskerta 1 (vartalon asento) Sisältö: Johdanto, turvallisuustekijät ja välineet. Kuuden vaiheen konseptin ensimmäinen osa - jalka-asento, ylävartalon asento ja T-asento. Lisäksi
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:
Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen
Jyväskylän pienten järvien melontareitit
Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Junioripurjehtijan. Harjoituskirja
Junioripurjehtijan Harjoituskirja JOLLAPURJEHTIJALLE! Tämän harjoituskirjan avulla voit seurata omaa harjoitteluasi ja oppimistasi. Harjoituskirjassa on kolme purjehtijamerkkiä ja viisi taitotasoa, jotka
Sompion koulun liikuntaluokka
KERAVAN KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Sompion koulu Aleksis Kiven tie 18 04200 Kerava Sompion koulun liikuntaluokka Kohderyhmä Liikuntaluokalle otetaan oppilaita koko Keravan kaupungin alueelta. Ulkokuntalaisia
PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS
PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen
Marjaniemen vesiltä tulokaskoulutus 2008
1 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 Melonnasta 3 Tämän oppaan tarkoitus 3 KALUSTO JA VARUSTEET 4 Kanoottityypit 4 Kajakkien muodoista 5 Kajakin rakenne 6 Kellukkeet 6 Istuimet 6 Istuinaukko 7 Jalkatuet 7 Ohjaaminen
HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko , klo , 2krt (PIENRYHMÄ!)
HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko 02.08.2017, klo. 17.00, 2krt (PIENRYHMÄ!) KURSSIN SISÄLTÖ: Kontakti & itsehillintä- kurssi on monipuolinen koiran arkikäyttäytymiseen ja malttamiseen/
0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin).
Uimarin polku 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta jakaantuu kolmeen osaan 0 Uimakoulut lapsen uimaopetus
Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).
8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija
4. Toimiminen ohjaajana
4. Toimiminen ohjaajana OHJAAJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT TOIMIMINEN OHJAAJANA - OPETUSTYYLIT KARKEA JAOTTELU SUUNNITTELEMALLA ONNISTUT SELVITÄ ETUKÄTEEN Ryhmän koko Osallistuvien lasten ikä Kuinka kauan lapset
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella