Vuonna 2016 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet. Vuonna 2016 on tehty kahdeksan valtuustoaloitetta:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonna 2016 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet. Vuonna 2016 on tehty kahdeksan valtuustoaloitetta:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Vuonna 2016 tehdyt valtuustoaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 347/003/2016 Kunnanhallitus Pihtiputaan kunnan hallintosäännön pykälän 81 mukaisesti "kaupunginhallituksen/kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun." Vuonna 2016 on tehty kahdeksan valtuustoaloitetta: 1. Keskustan valtuustoryhmän aloite maatalousyrittäjien lomistusjärjetelmän ongelmakohtien selvittämiseksi "Keskustan valtuustoryhmä edellyttää kunnanhallitusta selvittämään maatalousyrittäjien lomitusjärjestelmän ongelmakohtia mm. lomien myöntämisiä, lomittajien osa-aikaistamista ja irtisanomisia sekä lomittajien saatavuutta. Pihtiputaan Keskustan valtuustoryhmä Markku Kananen, puheenjohtaja Sirpa Närhi, sihteeri" Kunnanhallitus : Kunnanhallitus toteaa, että lomituksen järjestäjänä Pohjoisen Keski-Suomen alueella toimii Karstulan kunta. Kunnanhallitus pyytää Karstulan kunnalta selvitystä aloitteessa mainituista asioista. Kunnanvaltuusto : Merkitsee kunnanhallituksen päätöksen tiedoksi. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus päättää antaa kunnanvaltuuston tiedoksi Karstulan kunnanhallituksen vastineen lomitusasiassa; Vastineessa nostetaan esiin lainsäädännössä vuoden 2016 alussa tapahtuneet lakimuutokset, jotka vahvistettiin ja tämän jodosta valmistautuminen muutoksiin on ollut rajallista. Ongelmia on aiheuttanut myös Melan tietojärjestelmän muutostöiden keskeneräisyys. Lisäksi alueen lomitus on vähentynyt merkittävästi usean vuoden ajan ja tämä vaikuttaa suoraan lomituksen henkilöstömäärään.

2 Kunnanvaltuusto : Merkittiin tiedoksi. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi Melan ja Keuruun kaupungin tekemän toimeksiantosopimuksen Pohjoisen Keski-Suomen alueen lomituspalveluiden hoitamisesta ja todetaan aloite loppuun käsitellyksi. Kunnanvaltuusto : Merkittiin tiedoksi. 2. Keskustan valtuustoryhmän aloite vanhusten päivätoiminan asianmukaisista tiloista "Keskustan valtuustoryhmä esittää että vanhusten päivätoiminnalle tulee etsiä asianmukaiset toimivat tilat. Pihtipudas Jani Ylälehto, valtuustoryhmän vt. puheenjohtaja Sirpa Närhi, valtuustoryhmän sihteeri" Kunnanhallitus : Kunnanhallitus siirtää valtuustoaloitteen perusturvalautakunnan valmisteltavaksi. Perusturvalautakunta : Perusturvalautakunta päättää pyytää teknisen lautakunnan lausuntoa siltä osin, voidaanko Sopukan tiloja laajentaa siten, että päiväkeskustoiminta voi daan säilyttää nykyisessä kiinteistössä Palvelukeskus Sopukassa. Perusturvalautakunta päättää lisätä toimialajohtajan esitykseen, että pyy detään teknisen lautakunnan lausunto perusturvalautakunnan seuraavaan kokouk seen mennessä. Tekninen lautakunta : Päiväkeskustoimintaan varattua rakennuksen osaa voidaan laajentaa. Tässä vai hees sa ei arvioida kustannuksia, eikä lopullista laajennuskohtaa. Alus ta van selvityksen perusteella laajennus on sijoitettavissa ainakin rakennuksen toi seen päähän. Tontilla on tilaa esimerkiksi joskus aikanaan varauksena ol leen uima-altaan alueella. Perusturvalautakunta : Perusturvalautakunta päättää esittää Pihtiputaan kunnanhallitukselle päi vä kes kuk sen tilojen muutostyön eteenpäin viemistä, jotta tulevaisuuden asia kas mää riin voidaan varautua. Vuoden 2016 aikana kotihoito ja päiväkeskus vaih ta vat tiloja keskenään, jotta nykyisille asiakkaille saadaan riittävät tilat. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus pitää toiminnallisesti tarkoituksenmukaisena ratkaisuna päiväkeskustilan laajentamista siten, että

3 ne mahdollistavat päiväkeskustoiminnan noin asukkaalle. Vireillä oleva sote- ja maakuntauudistus lähtee siitä ajatuksesta, että järjestämisvastuu sote -palveluista siirtyy maakunnille ja maakunnat vuokraavat tilat kunnilta 3 vuodeksi. Vaikka uudelle tilalle on tarve, on sote- ja maakuntauudistuksen lähtökohta on uusien investointien takaisinmaksun kannalta ongelmallinen. Kunnanhallitus pyytää tässä vaiheessa tekniseltä lautakunnalta kustannusarviota päiväkeskustilan muutoksesta. Mahdollinen investointi aikataulutetaan talousarvioprosessissa. Koska mahdollinen uusien tilojen rakentaminen vie ajallisesti pitkän ajanjakson, ensivaiheessa selvitetään, voidaanko nykyisiä tiloja käyttää, jotta päiväkeskustoiminnalle saataisiin samasta kiinteistöstä käyttöön suurempi tila. Prosessi on toistaiseksi kesken. 3. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille "Ensiaputaidot tulisi jokaisen kansalaisen osata. Onnettomuudet ja tapaturmat eivät tule kello kaulassa ja on tärkeätä, että huonon onnen kohdatessa ympärillä on ihmisiä jotka osaavat toimia hätätilanteessa. Oikein suoritettu ensiapu pelastaa ihmishenkiä. Ensiapukoulutusta järjestetään esim. työpaikoilla pienille ryhmille, vaikka kyseisen taidon tulisi edellämainitusti kuulua jokaisen kansalaisen perustaitoihin. Esitämme perustason ensiaputaitojen opettamista jokaiselle peruskoulunsa päättävälle 9. luokan oppilaalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä Pihtiputaalla Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen" Kunnanhallitus : Kunnanhallitus siirtää valtuustoaloitteen sivistyslautakunnan valmisteltavaksi. Sivistyslautakunta : Sivistyslautakunta päättää yhtyä rehtorin lausuntoon ja antaa sen lausunnoksi Pihtiputaan kunnanhallitukselle ja -valtuustolle; "Pyydetty lausunto valtuustoaloitteeseen ensiaputaitojen opettamiseksi. Pihtiputaalla ensiapu- ja pelastustaitoja opetetaan pitkin koulupolkua, aina ikäkautta huomioiden. Pienimpien koulukkaiden taitojen opettelu osalta alkaa haavan puhdistamisesta sitomiseen. Vähän isommat opettelevat toimimaan mm. nilkan nyrjähdysten, kylkiasennon tai silmässä olevan roskan tilanteissa tai kuinka autat polkupyörällä kaatunutta. Toimiminen

4 tulipalon sattuessa tai yleensäkin turvallisuusohjeiden merkityksestä puhutaan mm. fysiikan ja kemian tunneilla 5-6. luokilla. Yläluokilla kahdeksasluokkalaisilla on oma kokonaisuus ensiapua terveystiedossa. Tunneilla käydään läpi kaikki perusasiat esim. palovammoista paleltumiin sekä erilaisten verenvuotojen tyrehdyttäminen. Esim. elvytämme nukeilla ja käymme palolaitoksella paloturvallisuutta opiskelemassa. Tämän lisäksi ensiaputaitoja pidetään esillä eri oppiaineissa oppiaineiden luonne huomioiden (mm. biologia, fysiikka, kemia, liikunta, kotitalous). Ensiaputaitoja tulee luontevasti esille eri oppitunneilla. Kerran vuoteen päivä on perinteinen päivä tähän teemaan liittyviä asioita pitää esillä. Jokavuotinen paloturvallisuusharjoitus koulussamme on osaltaan edesauttamassa asian esillä oloa. Opettajat pitävät aihetta toistuvasti esillä kukin tilanteen mukaan. Uudessa opetussuunnitelmassa ensiaputaidot ja niiden opettaminen on sisällytetty usean oppiaineen opetuskokonaisuuteen. Tällä koetetaan turvata perusasioiden esilläolo myös tulevaisuudessa. Aloitteesta ei käy ilmi mitä maininta perustaso tarkoittaa. Mutta rohkenen mielipiteenäni ilmaista, että perusasioita koulussa on useasti esillä ensiapuun liittyen, mutta sitten nämä standardoidut EA- kurssit ovat sitten eri asioita. Mielestäni perusopetuksen antama kokonaisuus on perustaidot kattava, mutta kertaus on näissä asioissa aina tarpeen ikään katsomatta. Pihtiputaalla , Markku Piippo, Putaanvirran koulun rehtori" Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi rehtori Markku Piipon tekemän ja sivistyslautakunnan käsittelemän selvityksen ensiaputaitojen opettamisesta peruskoulussa. Kunnanhallitus pitää annettua selvitystä aloitteen tavoitteet ja kansalaiselta vaaditut taidot huomioiden riittävänä. Merkitään, että käsittelyn aikana Marko Tiainen jakoi kunnanhallituksen jäsenille kirjallisen vastaesityksen; "Pohjustin Perussuomalaisten valtuustoaloitetta koskien ensiaputaitojen opettamista 9.luokan oppilaille haastattelemalla muutamaa jo koulunsa päättänyttä henkilöä. Kyselyissä kävi ilmi, että ensiaputaitoja ei ollut opetettu tai ensiavun / elvytyksen opettaminen nukella oli rajoittunut yhteen ainoaan oppituntiin, lisäksi samaisella oppitunnilla oli käännetty opettaja kylkiasentoon. Tämä on täysin riittämätön taso kyseisten taitojen opettamiseen. Rehtori Markku Piipon antama lausunto on ristiriidassa käytännön kanssa, opetuksen taso on hallinnassa vain teoriassa. Perustaidot on mahdollista opettaa laadukkaalla opetuksella 6-8 tunnissa käyttäen opettajana alan ammattilaista. Ammattilaiseksi katson esim. ambulansseissa työskentelevät ensihoitajat. Koulutus olisi järkevää ajoittaa 9.luokan viimeisille viikoille, jolloin aineopinnot ovat loppusuoralla. Vastaesityksen liitteenä on Kim Suokkaan sekä Kimmo Sadinmaan kannanotot kyseisen aloitteen tarpeellisuuteen. Esitän aloitteen palauttamista uudelleen käsittelyyn sivistyslautakuntaan."

5 Esitystä ei kannatettu. Kunnanvaltuusto : Merkittiin tiedoksi. Sivistyslautakunta on kokouksessaan :n muissa asioissa päättänyt: "Sivistyslautakunta veloittaa opistotoimen rehtorin perustamaan nuorten ensiapukurssi. Kurssi on tarkoitettu yli 15 vuotiaille. Lukiolaiset saavat siitä kurssimerkinnän lukion rehtorin kautta. Lukion rehtori voi päättää saman myös 9. luokkalaisille, mikäli oppilas menee Pihtiputaan tai Viitasaaren lukioon. Kurssi on osallistujille maksuton ja toteuttamisajankohta on heti koulupäivän päätteeksi." 4. Pihtiputaan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite kunnanhallituksen toimenpiteistä hyvinvointipalveluiden vahvistamiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi "Tämän valtuustokauden kuntastrategiassa olemme asettaneet tavoitteeksemme työpaikkojen lisäämisen ja asukasmäärän säilyttämisen. Olemme päättäneet, että toteutamme houkuttelevuutta ja viihtyisyyttä lisääviä hankkeita. Tätä silmällä pitäen kuntalaisilta on eri yhteyksissä tiedusteltu toiveita vapaa-ajan toimintojen ja harrastusmahdollisuuksien kehittämiseksi. Kuntalaisten tahtotila on ollut, että vapaa-ajantoimintoja ja hyvinvointipalveluita kehitetään. Lisäksi kunnan tärkeänä tehtävänä on tukea kuntalaisten omaehtoisen terveyden ylläpitoa. Ennaltaehkäisevällä työllä voidaan tuottaa elämänlaatua ja toisaalta säästää tulevia kustannuksia. Sdp:n valtuustoryhmä esittää, että kunnanhallitus ryhtyy toimenpiteisiin strategianmukaisten ja kuntalaisten toivomien hyvinvointipalvelujen vahvistamiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Pihtiputaalla , Sdp:n valtuustoryhmä Ari Saastamoinen Jorma Toikkanen Reijo Jämsén Mirja Ruotsalainen Kari Parkkonen Tomi Jämsén Tuula Kokkonen" Kunnanhallitus : Kunnanhallitus järjestää hyvinvointipalveluita käsittelevän valtuustoseminaarin, jossa pohditaan jatkotoimipiteitä asian suhteen. Seminaarin valmistelupohjaksi kerätään Kotiseudun Sanomien ja kunnan kotisivujen välityksellä eri tahojen ideoita, palautetta ja toiveita päättäjille hyvinvointipalveluihin liittyen. Palaute on

6 annettava mennessä. Seminaari järjestetään kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää valtuustolle työryhmän perustamista hyvinvointiasioiden edistämiseen. Työryhmän tehtävänä on luoda ohjelma, jonka lähtökohtana on, että kuntalaisten hyvinvointi näyttäytyy eri ikäluokissa erilaisena ja ohjelma pohjautuu laajaan hyvinvointikäsitteeseen. Hyvinvointiohjelmalla kunta tavoittelee aktiivisia kuntalaisia, jotka huolehtivat itsestään ja kantavat vastuuta myös lähimmäisistään. Painopisteenä on ennaltaehkäisevä toiminta ja palvelujen tuottamisesta vastaa verkosto, jossa on sekä julkisia, yksityisiä että kolmannen sektorin toimijoita. Kunnan rooli on toimia koordinaattorina, tiedottajana sekä edellytysten luojana. Työryhmällä ei ole käytössään erillistä toimintamäärärahaa, mutta sillä on oikeus tehdä esityksiä ja aloitteita kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Työryhmän toimikausi päättyy valtuustokauden vaihteeseen. Kunnanhallitus esittää lisäksi kunnanvaltuustolle, että konkreettisena asiana Pihtiputaalle tavoitellaan tekojään saamista. Kesäisin tekojään paikalla voi toimia tenniskenttä. Hankkeelle esitetään talousarvion investointiosaan euron määrärahaa. Hankkeen toteuttaminen edellyttää ulkopuolisen tukirahan saamista. Kunnanhallitus esittää valtuustolle euron varaamista lumetusjärjestelmään liittyvään vesihuollon järjestämiseen. Kunnanhallituksen päätökseen on kerätty kaikki ne asiat, jotka kunnassa on päätetty tehdä hyvinvoinnin edistämiseksi. Kaikki asiat eivät tulleet vireille aloitteen johdosta. Kunnanvaltuusto : Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus lisäyksellä, että kunnanvaltuusto päättää perustaa työryhmän hyvintointiasioiden edistämiseen, mutta työryhmän jäsenet nimittää kunnanhallitus. Kunnanvaltuusto päätti lisätä tähän päätökseen Keskustan valtuustoryhmän esittämän evästyksen: "Tekojään / tenniskentän rakentamisen yhteydessä tulee selvittää koulukeskuksen kokonaisvaltainen toiminnallinen suunnitelma. Lisäksi tulee tarkastella kuntosalin / voimailusalin/ pienryhmätilan suunnittelua koulukeskukseen sekä sille hankerahoitusta." Kunnanhallitus : Kunnanhallitus nimesi työryhmään jäsenet: Ari Kinnunen (puheenjohtaja), Kati Laine-Rissanen (sihteeri), Markku Kananen, Mika Paananen, Sari Nurmivaara, Riitta Höykinpuro, Juha Karvonen, Eija Kiljala, Sirpa Masalin ja Tomi Jämsén. Työryhmä on aloittanut toimintansa vuoden 2017 alusta. 5. Pihtiputaan Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite kunnan kiinteistöjen puhdistusresursseista

7 " SDP:n valtuustoryhmä on huolestunut kunnan omistamien kiinteistöjen puhdistusresursseista. Erityisesti huoneiden yläosien siivouksien harventaminen voi kerryttää tiloihin huonepölyä. Siivoaminen on merkittävä osa kiinteistöjen kunnossapitoa ja edistää tilojen käyttömukavuutta ja turvallisuutta sekä parantaa sisäilman laatua. Esitämme, että kunnan kiinteistöjenpuhdistusmitoitusta, siivouksien taajuutta ja sitä kautta siivouspalvelun resurssien määrää tarkastellaan uudelleen. Pihtiputaalla , Sdp:n valtuustoryhmä: Ari Saastamoinen Jorma Toikkanen Mirja Ruotsalainen Tomi Jämsén Reijo Jämsén Kari Parkkonen Tuula Kokkonen Kunnanhallitus : Kunnanhallitus pyytää siivouksen mitoitustarpeen uudelleentarkastelun tarpeesta teknisen lautakunnan lausuntoa. Tekninen lautakunta : Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen tiedoksi. Lautakunta päättää, että kaik ki kunnan kohteet mitoitetaan uudestaan. Mitoitus voidaan tehdä oma na työnä, tai ostaa ulkopuolisena palveluna. Mikäli mitoitus tehdään mui den tehtävien ohella omana työnä, tulee siinä varautua noin vuoden työ ai kaan. Lautakunta päättää, että tekninen toimi pyytää tar jo uk set/bud jet ti tar jo uk set mitoituksesta. Tekninen lautakunta päättää tämän jälkeen, tilataanko mi toitus, vai tehdäänkö se itse. Siivoustyöajan lisääminen aiheuttaa käyt tä jil le lisäkustannuksia. Mahdolliset kustannusvaikutukset käydään tilaajien kanssa läpi ennen muutoksia. Tekninen toimi laatii tarjouspyynnöt Pihtiputaan kunnan kiinteistöjen siivuousten mitoituksesta. Tarjoukst tuodaan lautakunnan päätettäväksi. Kunnanhallitus : Teknisen lautakunnan valtuustoaloitteen johdosta tekemä päätös annetaan valtuustolle tiedoksi, hyväksyttiin. Tekninen lautakunta : Tarjoukset mitoituksista on saatu. Hinnat olivat merkittävästi arvioitua edullisempia, edullisin hinta 1.838,71 Jatkossa kannattaa seurata, mitä mitoitus omana työnä tulee maksamaan ja kannattaako itse ylipäätään siivouksia mitoittaa. Työ tilataan/on tilattu viranhalitijan päätöksellä. Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedoksi. Hyväksyttiin.

8 Kunnanvaltuusto : Merkittiin tiedoksi. 6. Sitoutumattomien, Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen valtuustoryhmien valtuustoaloite määrärahan varaamisesta valtuustosalin videointilähetykset mahdollistavalle laitehankinnalle Esitämme, että vuoden 2017 talousarvioon varataan euron määräraha valtuustosalin videointilähetykset mahdollistavan laitehankinnan toteuttamiseksi. Laitteisto palvelisi kuntalaisten tiedonsaantia kunnanvaltuuston kokouksista ja mahdollistaisi myös muiden tapahtumien videolähetykset. Asiasta on tällä kaudella tehty sekä valtuustoaloite että kuntalaisaloite. Valtuusto on hylännyt aloitteet vedoten laitteiden suuriin hankintakustannuksiin ja isoihin kokouskohtaisiin käyttökustannuksiin. Päätökset ovat näiltä osin perustuneet vanhentuneeseen ja siten myös väärän kuvan antamaan tietoon. Nyt tehtävään äänentoistojärjestelmään voidaan kytkeä tallentava videojärjestelmä. Järjestelmä ei aiheuta kokouskohtaisia käyttäjäkuluja. Laitteiston hinta on asiantuntijoiden alustavan arvion mukaan esitettyä luokkaa. Investoinnilla parannettaisiin kuntalaisten mahdollisuuksia seurata päätöksentekoa ja toisi päätöksenteon avoimemmalle tasolle. Pihtiputaalla 26 päivä syyskuuta 2016 Seppo Kahilainen (sit) Tapio Saastamoinen (Vasemmistoliitto) Heli Marttinen (Vasemmistoliitto) Marko Tiainen (Perussuomalaiset) Kolehmainen Heikki (Perussuomalaiset) Tuija Auhtola (Perussuomalaiset) Juuso Lahtinen (Kokoomus) Kunnanhallitus : Kunnanhallitus pyytää talousjohtajalta selvitystä kunnanvaltuuston kokousten videointiin tarvittavan laitteiston hinnasta sekä henkilöstötarpeesta videointia koskien. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että jatkossa valtuuston kokoukset videoidaan YouTube -kanavan kautta vaihtoehdon kolme mukaisesti. Toteuttamista varten hankitaan kiinteän IP-kameran, jonka kustannusarvio on 900. Tämän suuruinen laitehankinta voidaan toteuttaa olemassaolevin määrärahoin. Kunnanvaltuusto : Hyväksyttiin.

9 7. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite sivukylien kyläseurojen ottamiseksi avustusten piiriin Me Vasemmistoliiton valtuutetut olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että kunta kyllä kerää monenlaisia maksuja myös sivukyliltä, mutta ei paneudu näiden kylien hyvinvointiin. Nyt kuntalaisten hyvinvointi on noussut puheenaiheeksi. Näin ollen esitämme, että sivukylillä arvokasta työtä tekevät kyläseurat otetaan avustusten piiriin. Kunta voisi antaa toimiville kyläseuroille vuosikohtaisen avustuksen, joka olisi kädenojennus ja kiitos vapaaehtoisesta ja tärkeästä työstä. Sopiva avustus voisi olla naapurikunnan esimerkin mukaisesti esimerkiksi 1000 euroa seuraa kohden. Rahaa kuluisi vähän verrattuna siihen, mitä harrastustoiminta merkitsee kyläläisille. Pihtiputaalla Heli Marttinen Tapio Saastamoinen Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanhallitus ryhtyy jakamaan avustusta vuosittain seuraavin reunaehdoin: 1. Kunnanvaltuusto varaa avustuksiin euroa. Yksittäiselle, avustusta hakeneelle taholle voidaan myöntää avustusta korkeintaan 1000 euroa. 2. Avustus voidaan myöntää kylillä hyvinvointia edistäville seuroille ja yhdistyksille.avustusta haetaan kunnanhallitukselta ja hakemukseen tulee liittää perustelujen lisäksi seuran tai yhdistyksen toimintasuunnitelma sille vuodelle, jolle avustusta haetaan. 3. Avustusten hakuaika on vuosittain elokuussa. Kunnanhallitus päättää avustusten saajista ensimmäisessä syyskuun kokouksessaan. Kunnanhallitus tekee päätöksen hakemusten ja toimintasuunnitelmien pohjalta. 4. Avustuksen saaneen kohteen tulee vuoden sisällä avustuksen saamisesta kirjallisesti raportoida kunnanhallitukselle siitä, miten ja mihin avustus on käytetty. Kunnanvaltuusto : Hyväksyttiin. 8. Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi Sdp:n valtuustoryhmä esittää, että kunta järjestää kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen, joka olisi kuntalaisten käytössä muutamien viikkojen ajan keväisin ja syksyisin. Pisteen tulisi olla helposti saavutettavissa ja avoinna kaikkina viikonpäivinä. Pihtiputaalla Sdp:n valtuustoryhmä

10 Tuula Kokkonen Tomi Jämsén Kari Parkkonen Jorma Toikkanen Ari Saastamoinen Mirja Ruotsalainen Kunnanhallitus : Kunnanhallitus siirtää asian teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Tekninen lautakunta : Tekninen lautakunta esittää edelleen Pihtiputaan kunnanhallitukselle, että lautakunta suosittelee rivitalo- ja omakitiasukkaille puutarhajätteiden eli haravointijätteiden kohdalla omatoimista kiinteistökohtaista tai eri kiinteistöjen kesken yhteiskäyttöistä kompostointia. Puutarhajätettä voidaan edelleen vastaanottaa Pihtiputaan Jätehuolto Oy:n omalle jäteasemalle Pihtiputaan kunnan ja yhtiön keskinäisellä sopimuksella. Puutarhajätteen vastaanottamista voidaan suorittaa myös erikseen sovittavina viikonloppuina, joista ilmoitetaan erikseen. Kunnanhallitus : Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että teknisen lautakunnan päätös puutarhajätettä koskevasta aloitteesta merkitään tiedoksi. Kunnanvaltuusto : Kunnanvaltuusto päättää palauttaa asian teknisen lautakunnan käsiteltäväksi ja liittää päätökseen Kari Parkkosen evästyksen, jota Ari Saastamoinen kannatti: "Esitän, että Pihtiputaan kunta järjestää puutarhajätteen keräyksen Pihtiputaan keskustassa käyttäen järjestämisessä työllistämistuki työntekijöitä. He keräisivät ko. jätteet heiltä, jotka eivät pysty kuljettamaan niitä, omaskustannusperiaatteessa." Tekninen lautakunta ottaa asian käsittelyyn helmikuun kokouksessaan. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: Päätös Hyväksyttiin kohdat Kunnanvaltuusto merkitsee alotteiden 1, 3, 4, 5, 6 ja 7 osalta tiedoiksi tehtyt toimenpiteet ja toteaa, että aloitteet ovat loppuun käsitellyt. 2. Kunnanvaltuusto merkitsee aloitteiden 2 ja 8 osalta tiedoksi tehdyt toimenpiteet ja toteaa, että aloitteiden käsittely on kesken.

11 Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto (valmistelua) Toimenpiteet Jatkokäsittelyyn kunnanvaltuustoon 27.3.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen"

Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Marko Tiainen, Tuija Auhtola, Heikki Kolehmainen Kunnanhallitus 132 08.08.2016 Sivistyslautakunta 120 18.10.2016 Kunnanhallitus 205 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 85 28.11.2016 Valtuustoaloite ensiaputaitojen opettamisesta 9. luokan oppilaille Kunnanhallitus

Lisätiedot

Pihtiputaalla ,

Pihtiputaalla , Kunnanhallitus 161 05.09.2016 Kunnanhallitus 212 21.11.2016 Kunnanvaltuusto 82 28.11.2016 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kunnanhallituksen toimenpiteistä hyvinvointipalveluiden vahvistamiseksi,

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet

Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet Kunnanhallitus 36 20.02.2017 Vuonna 2016 tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet 347/003/2016 Kunnanhallitus 20.02.2017 36 Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkailla on oikeus tehdä

Lisätiedot

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 108 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 35 29.05.2017 Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet Kunnanhallitus 15.05.2017 108 Vuosi 2013: Keskusta on jättänyt 11.11.2013

Lisätiedot

Seutuedustajisto Saarijärvi Viitasaari - kunnan edustaja. 1. varapuheenjohtaja ei ilmoitettavaa ei ilmoitettavaa

Seutuedustajisto Saarijärvi Viitasaari - kunnan edustaja. 1. varapuheenjohtaja ei ilmoitettavaa ei ilmoitettavaa Tarkastuslautakunta SIDONNAISUUSILMOITUKSET 30.11.2017 Kunnanvaltuusto Räisänen Pentti Pihtiputaan ja Viitasaaren aluelukion rehtori Elinkeinoryhmän jäsen Seutuedustajisto 2017 2021 Saarijärvi Viitasaari

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA: PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (5) 820 V 27.9.2017, Valtuutettu Mari Rantasen aloite peruskoululaisten ensiapuopetuksesta Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Kunnanvaltuusto 89 19.12.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30

KOKOUSKUTSU. KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30 11 LUKION TYÖSUUNNITELMA LV.2013 2014 12 KESKI-SUOMEN LUKIOIDEN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/ liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/ liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ 1 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/15.12.2017 liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ SIDONNAISUUDET Pyydetty Saatu Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Johannes Leppänen, puheenjohtaja 21.8.2017 22.8.2017 29.9.2017

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.5. klo 19-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus 113 15.04.2013 Perusturvalautakunta 58 16.05.2013 Kunnanhallitus 170 19.08.2013 Kunnanhallitus 34 02.02.2015 Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

2. varapuheenjohtaja Maakunta valtuutettu Pihtiputaan perussuomalaiset ry puheenjohtaja

2. varapuheenjohtaja Maakunta valtuutettu Pihtiputaan perussuomalaiset ry puheenjohtaja Tarkastuslautakunta y-tunnus on ilmoitettava itse SIDONNAISUUSILMOITUKSET 13.12.2018 Kunnanvaltuusto Räisänen Pentti Elinkeinoryhmän jäsen Seutuedustajisto 2017 2021 Saarijärvi Viitasaari - kunnan edustaja

Lisätiedot

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto).

Siikalatvan kunnassa on nykytilanteessa 6 kunnallista valmistuskeittiötä ja 6 jakelukeittiötä (kunnan oma ja Helmen ruokatuotanto). Kunnanhallitus 179 08.09.2014 Koulutuslautakunta 52 02.12.2014 Koulutuslautakunta 13 01.04.2015 Kunnanhallitus 108 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 51 22.06.2015 RUOKAPALVELUSELVITYS Kunnanhallitus 08.09.2014

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Vapaa- aikalautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Vapaa- aikalautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 12) Aika 13.12.2018, klo 17:01-18:12 Paikka Kulttuurinen Nuorisokahvila Cafesco Käsitellyt asiat 28 Kokouksen työjärjestys 29 Läsnäolo- ja puheoikeus etsivälle nuorisotyöntekijälle

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 19.2.2019 PÄIVITETTY: SIVISTYSLAUTAKUNTA 5.2.2019 13 KUNNANHALLITUS 18.2.2019 42 JULKINEN Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. SIVISTYSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Valtuustoaloite työryhmän perustamisesta työllisyyden parantamiseksi ja oppisopimuskoulutuksen lisäämisen tähtäävään toimintaan

Valtuustoaloite työryhmän perustamisesta työllisyyden parantamiseksi ja oppisopimuskoulutuksen lisäämisen tähtäävään toimintaan Kunnanhallitus 8 11.01.2016 Kunnanhallitus 123 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 63 29.08.2016 Valtuustoaloite työryhmän perustamisesta työllisyyden parantamiseksi ja oppisopimuskoulutuksen lisäämisen tähtäävään

Lisätiedot

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 127 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 127 23.03.2015 Tuula Partasen ym. valtuustoaloite vuosittaisen määräärahan varaamiseksi Lappeenrannan kaupungin testamenttirahaston varoista kolmannen sektorin toimijoiden tekemän hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY Kunnanhallitus 311 11.11.2014 Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Kunnanhallitus 329 01.12.2014 Kunnanvaltuusto 64 15.12.2014 Kunnanhallitus 41 26.01.2015 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä 4/2011 16 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 23.11.2011 klo 18.00-19.22 Kouvon baari Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu-Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.9.2015 klo 17.00 (valtuustoseminaari klo 15.00) KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin

Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin Kunnanhallitus 106 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 33 29.05.2017 Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin Kunnanhallitus 15.05.2017 106 Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n osakkeenomistajien

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus

Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus Kunnanhallitus 225 07.12.2016 Kunnanhallitus 245 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 90 19.12.2016 Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus Kunnanhallitus 07.12.2016 225 Omavelkainen takaus

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro Nro 10 7.12.2017 61 Kokousaika Torstaina 7.12.2017 klo 17.00-18.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet:

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22

Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:22 Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2018 1 (6) Aika 01.02.2018, klo 17:00-18:22 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Tuusulan strategia 2018-2022 Lisäpykälät

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132 Nro 10/17.11.2011 132 Kokousaika 17.11.2011 klo 19.00 19:56 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla Varajäsen Paikalla

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 22.9.2017 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 22.9.2017 kello 8.18 Vastaukset: perjantai 22.9.2017 kello

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 19.09.2017, klo 17:29-20:23 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kajanus (5. krs) Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta

3 Talouden seuranta 31.3.2015 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Kokouskutsu 1 (11) Aika 06.05.2015, klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone lahna Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Talouden seuranta 31.3.2015

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali 2/2010 9 Sivistyslautakunta 15.2.2010 klo 18.00 19.22 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

Keskiviikko klo Matti Lohen koulu

Keskiviikko klo Matti Lohen koulu RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 8/ 2014 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 19.11.2014 klo 17.00-18.30 Matti Lohen koulu Anu Hotti Pirkko

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan lausunto Pihtiputaan tarkastuslautakunnan v arviointikertomuksessa esitettyihin kommentteihin ja suosituksiin

Teknisen lautakunnan lausunto Pihtiputaan tarkastuslautakunnan v arviointikertomuksessa esitettyihin kommentteihin ja suosituksiin *Tarkastuslautakunta 15 23.02.2017 *Tarkastuslautakunta 22 23.03.2017 *Tarkastuslautakunta 30 27.04.2017 *Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 29.05.2017 Kunnanhallitus 179 07.08.2017 Tekninen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2019 1 Kokousaika 25.3.2019 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2016 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2016 1 Kunnanhallitus PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 19/2016 1 Aika 21.11.2016 klo 19:01-21:55 Paikka Muurasjärven koulun ruokala Läsnä Ylälehto Jani puheenjohtaja Parkkonen Kari varapuheenjohtaja Jämsén Teppo

Lisätiedot

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ (6) Valtuustoasiain valmistelutoimikunta Aika , klo 17:00-18:07 Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2018 1 (6) Aika 14.08.2018, klo 17:00-18:07 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat 12 Kokouksen avaus 13 Johtamisjärjestelmien uudistamisprojekti 14 Investoinnit

Lisätiedot

Rautalampi 18.02.2009

Rautalampi 18.02.2009 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2009 Sivistyslautakunta Sivu 1 (11 ) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 18.02.2009 klo 17.00-18.40 Lukio Emma Ilomäki Jarmo Hämäläinen Piia

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x)

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Kokousaika Tiistaina 28.8.2018 klo 17.00 18.04 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 7/2010 74 Tekninen lautakunta. Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50. Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a.

LEMIN KUNTA 7/2010 74 Tekninen lautakunta. Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50. Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a. 7/2010 74 Tekninen lautakunta Torstai 02.09.2010 klo 18.00 19.50 Kotalahden leirikeskus, Kotalahdentie 136a Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 4/2012

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 4/2012 -3, SIV 12.4.2012 17:30 Nivalan kaupunki Sivistyslautakunta 12.4.2012 Esityslista 4/2012 -2, SIV 12.4.2012 17:30 Kokousaika 12.4.2012 klo 17.30 Kokouspaikka Niva-Kaijan koulu lk B113 VIRHE. SISÄLLYSLUETTELON

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina

Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto AIKA 06.04.2017 klo 14:00-15:20 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoustila Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys

Jyväskylän strategiapäivitys Jyväskylän strategiapäivitys Valtuustoseminaari Laukaa 23.05.2017 Harri Hyvönen Kehitysjohtaja Sisältö Aktiivinen ja hyvinvoiva kuntalainen Taustaa strategialle Muutoksen ajurit Nykyinen strategia Sidosryhmät

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KATSAUS KUNNAN TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 3 2 TILINPÄÄTÖSENNUSTE MUUT ASIAT 7

Otsikko Sivu 1 KATSAUS KUNNAN TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 3 2 TILINPÄÄTÖSENNUSTE MUUT ASIAT 7 Tarkastuslautakunta 17.1.2019 AIKA 17.1.2019 klo 9:00 12:35 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KATSAUS KUNNAN TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 3 2 TILINPÄÄTÖSENNUSTE

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 58 09.03.2015 Kunnanhallitus 48 07.03.2016 Kunnanhallitus 95 02.05.2017 Kuntalaisaloitteet 2016 Kuntalain (410/2015) 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kehittämistoimikunta 02.03.2016 AIKA 02.03.2016 klo 18:00-19:30 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Riihikosken toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot