20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
|
|
- Esa-Pekka Auvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Väestönkasvu suurimmilla kaupunkiseuduilla ja niiden ympäristökunnissa jatkuu. Yhdyskuntarakenteen kestävä kehittäminen edellyttää asuntotonttien kaavoituksen lisäämistä sekä yhteistyötä maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa. Elinympäristön ja rakentamisen hyvän laadun merkitys kilpailukykytekijänä kasvaa. Asuntojen uudisrakentaminen on ollut vilkasta. Sen arvioidaan pysyvän edelleen noin asunnossa myös lähivuosina. Uusista asunnoista jo lähes kaksi kolmasosaa on pientaloja. Asuntotuotannon lisäys on viime vuosina kohdistunut pääosin kasvukeskusten ulkopuolelle. Etenkin Helsingin seudulla korkeat tonttihinnat vaikeuttavat asuntorakentamista. Ympäristöministeriön ja Kuntaliiton tonttibarometrin 2006 mukaan asuntotonttien kysyntä kasvaa edelleen etenkin keskisuurissa, yli asukkaan kunnissa ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa. Väestöltään vähenevillä alueilla heikentyvä kysyntä laskee omistusasuntojen hintoja ja aiheuttaa taloudellisia ongelmia vuokratalojen omistajille. Asuntotonttien riittävän kaavoituksen edistämiseksi ja kaksinkertaisten valitusmahdollisuuksien rajoittamiseksi tehdyt maankäyttö- ja rakennuslain muutokset tulivat voimaan Ne parantavat tiedon saantia kaavoitettujen asuntotonttien riittävyydestä kasvavilla alueilla ja joustavoittavat kaavoitusmenettelyä. Valitusoikeuksien muutokset mahdollistavat kaavojen toteuttamisen nopeutumisen. Yhteiskunnallisesti merkittävien kaavojen osalta parannettiin tiedon saantia siitä, milloin tuomioistuin antaa asiassa ratkaisunsa. Suomen hyvä talouskehitys, vilkas muuttoliike ja matala korkotaso ovat kasvattaneet asuntolainakantaa nopeasti ja nostaneet asunto- sekä tonttikysyntää edelleen. Omistusasuntomarkkinoiden rauhoittumista puoltaisi asuntohintojen jo yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut suhteellisen nopea nousu ja asuntoja ostaneiden nuorten ja keski-ikäisten kotitalouksien velkaantumisen nopea kasvu. Suuria lainoja ottaneiden kotitalouksien lainanhoitomenot sekä lainanhoitoon liittyvät riskit ovat kasvaneet. Vuokra-asuntoja on saatavissa varsin hyvin. Sosiaalisten vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut lähinnä pääkaupunkiseudulla. Vaikka asukasvaihtuvuus on pienentynyt, sosiaalisia vuokra-asuntoja vapautuu vuosittain jaettavaksi noin , joista noin pääkaupunkiseudulla ja noin muissa suurimmissa kasvukeskuksissa. Vuokra-asuntoa hakevat etenkin nuoret yhden ja kahden hengen kotitaloudet Vanhojen asuntojen hintojen muutos, % 7,4 6,4 7,3 9,0 6, Omakotitonttien hinnan muutos, % 7,8 10,3 12,7 13,2 7,5 5 5 Aravavuokrien suhde vapaarahoitteisiin vuokriin yli asukkaan kaupungeissa, % Vapaarahoitteisten vuokrien vuosimuutos, % 2,8 2,8 1,9 2,4 2,0 2 2 Aravavuokrien vuosimuutos, % 4,2 3,2 3,2 2,3 2,0 2 2 Kuluttajahintojen vuosimuutos, % 1,6 0,9 0,2 0,9 1,6 1,5 1,5 Kotitalouksien käytettävissä olevien reaalitulojen vuosimuutos, % 2,1 5,3 4,0 1,4 1,5 2,5 2 Kotitalouksien uusien as.lainojen keskikorko,% 4,54 3,48 3,16 3,02 3,74 4,6 4,6 Vuokra-as.korkotukilainan korko, % (1.vuosi) 3,52 2,94 2,59 2,37 3,43 3,45 3,45 Asunnottomien määrä: Yhden hengen taloudet Perheet Vuosittain jaettavien sosiaalisten vuokra-asuntojen määrä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1
2 Yhdyskuntarakenteen hajautumiskehitys on erityisesti työmatkojen pitenemisen, ilmastonmuutoksen ja energian kulutuksen näkökulmasta merkittävä ongelma nopeimmin kasvavilla kaupunkiseuduilla. Helsingin työssäkäyntialueella yhdyskuntarakennetta eheyttää asuntojen täydennysrakentaminen pääkaupunkiseudun kunnissa ja pääradan taajamissa, mutta sen ollessa riittämätöntä yhdyskuntarakenteen hajautuminen jatkuu uuden asutuksen joutuessa sijoittumaan kehysalueelle tai vielä kauemmas seudun työpaikkakeskittymistä. Maakuntakaavoitus on edennyt voimakkaasti. Vuoden alussa voimassa oli 14 maakuntakaavaa tai vaihemaakuntakaavaa. Vireillä oli seitsemän maakuntakaavan vahvistaminen ja maakuntien liitoissa oli valmisteilla 13 uutta maakuntakaavaa. Entistä suurempi osa rantarakentamisesta perustuu kaavoitukseen. Rannoista noin 20 % on kaavoitettu. Vuonna 2006 noin 60 % rantarakentamiseen myönnetyistä uusien rakennusten rakennusluvista perustui kaavoitukseen. Rakennetun omaisuuden tila on ROTI 2006 arvion mukaan kokonaisuutena tyydyttävä, mutta korjausvelka on kasvussa. Kosteus- ja homeongelmat aiheuttavat edelleen vaikeita ja kalliita terveyshaittoja. Ikääntyvä väestö ja liikuntakykyrajoitteisten osuuden kasvu muodostavat haasteen. Vuodesta 2003 alkaen on vuosittain sattunut myös suuronnettomuuden vaaratilanteeksi luokiteltuja rakennusten sortumia tai vaaratilanteita. Rakentamisen ja lainsäädännön muutokset ovat lisänneet kuntien rakennusvalvonnan tehtävien vaativuutta ja laajuutta. Rakennusten lämmitys aiheuttaa Suomen kasvihuonekaasupäästöistä noin 30 %. Euroopan komission julkaiseman toimenpidepaketin tarkoituksena on vahvistaa uusi Euroopan energiapolitiikka ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja EU:n energiavarmuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Rakennustuotteiden markkinavalvonta kasvaa eurooppalaisen sisämarkkinoiden toteutumisen jatkuessa. Viranomaisperusteiset markkinavalvonnan tehtävät ovat muutoinkin lisääntymässä uusien osa-alueiden myötä. Valtion taloudellisia riskejä asuntosektorilla on pääomaltaan lähes 10 miljardin euron aravalainoissa sekä yhteensä noin 5,6 miljardin euron valtion takausvastuissa. Omistusasuntolainojen uusia valtiontakauksia otetaan kuitenkin aiempaa vähemmän. Markkinoille on tullut yksityisiä lainatakauksia, jotka mahdollistavat asunnon hankinnan pienemmällä omarahoitusosuudella. Luotto- ja takaustoimintaan liittyviä taloudellisia menetyksiä on valtiolle syntynyt vuoden 2006 loppuun mennessä yhteensä noin 30 milj. euroa. Menetyksiä on torjuttu aktivoimalla kuntien omistajapolitiikkaa sekä vapauttamalla vähentyneen asuntokysynnän alueilla vuokrataloja aravarajoituksista, jolloin niiden jäljellä olleet velat on kyetty maksamaan takaisin. Aravalainakannasta on 70 prosenttia kuuden suurimman kasvukeskuksen alueella. Aravalainojen maksuviiveiden määrä on edelleen hieman laskenut Arava-rajoituksista vapauttamiset (asuntoja) Omistusasuntolainojen valtiontakauksista maksetut takauskorvaukset (1 000 euroa) Omistusasuntolainojen valtiontakauksista saadut takausmaksut (1 000 euroa) Maksuviiveellisten (270 päivää) aravalainojen osuus aravalainakannasta (tilanne 31.3), % 0,2 0,19 0,23 0,29 0,17 0,16 0,16 Aravalainakanta (milj. euroa, tilanne 31.3) Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja toiminnan tuloksellisuus Suotuisien asuinolosuhteiden turvaamiseksi, kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden edistämiseksi ja kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ohjaamiseksi kestävämpään suuntaan edistetään riittävää kaavoitusta ja kaupunkiseutujen yleiskaavallista yhteistyötä. Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten toteutetaan erityistä metropolipolitiikkaa. Rakennusvalvontaa ja rakentamismääräyksiä parantamalla vahvistetaan rakentamisen laatua ja kestävää rakentamista. Samalla torjutaan rakentamisen nopeutumisesta ja pirstaloitumisesta sekä osaavan työvoiman vajeesta aiheutuvia riskejä. Kuntien rakennusvalvonnan kehittäminen koko maassa asiantuntevaksi ja osaavaksi sekä palvelukykyiseksi ja Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2
3 tehokkaaksi järjestelmäksi tukee näitä tavoitteita. Kuntien yhteistoiminta yhteisen rakennusvalvonnan aikaansaamiseksi varmistaa valvonnan riittävyyttä ja myös yhtenäistää rakentamismääräysten tulkintoja. Hallituskauden asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa määritetään tarkemmin toteutettavia toimenpiteitä. Valtion tukeman tuotannon perusteena on asuntojen pitkäaikainen käyttötarve ja hankkeiden taloudellinen kestävyys. Uustuotannon lainoituksesta pääosa suunnataan edelleen tarpeiden mukaisesti suurimpiin kasvukeskuksiin, erityisesti Helsingin seudulle. ARA-tuotannossa varaudutaan noin asunnon aloitukseen. Erityisryhmien asuntojen uustuotantoa arvioidaan aloitettavan likimain vuonna 2006 toteutunut määrä noin asuntoa. Aravalainoituksesta sekä omistusasuntojen korkotukilainoituksesta luovutaan näiden tukimuotojen vähäisen käytön takia ja toiminnan kustannustehokkuuden parantamiseksi Koko asuntotuotanto 1) Helsingin seutu Muut kasvukeskukset Muu maa ARA-tuotanto Helsingin seutu Muut kasvukeskukset Muu maa Pienten (max. 2h+kk) asuntojen osuus ARA-tuotannossa (varsinaiset vuokratalot), % Erityisryhmille tarkoitetut asunnot ARA-tuotannossa (uustuotanto, hankinta, peruskorjaus) Valtioneuvoston vuonna 2000 hyväksymien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ajantasaisuus arvioitiin vuonna Ehdotus tavoitteiden tarkistamiseksi valmistellaan valtioneuvostolle vuoden alkupuolella käsiteltäväksi. Rantojen suunnittelua kunnissa ohjataan niin, että vuoteen 2011 mennessä vähintään 70 % rantarakentamisesta suuntautuu kaavoitetulle alueelle. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tuetaan korjaus- ja energia-avustuksilla pientalojen ympäristöystävällisiä lämmitystapamuutoksia sekä energiatehokkuutta parantavia investointeja rivi- ja kerrostaloissa. Korjaus- ja energia-avustusmäärärahan 10 milj. euron korotus varataan näihin avustuksiin ja myös kuntoarvioiden laatimista ryhdytään jälleen tukemaan tavoitteena energiatalouden parantamistoimenpiteet. Muut korjausavustukset painotetaan ensisijaisesti hissien rakentamiseen vanhoihin hissittömiin kerrostaloihin sekä vanhusten ja vammaisten kotona asumista mahdollistaviin korjauksiin. Varmistetaan rakennusten energiatodistusta koskevan lain, rakennusten ilmastointijärjestelmien kylmälaitteiden energiatehokkuuden tarkastusta koskevan lain ja öljykattiloiden pakollista tarkastamista korvaavan neuvontamenettelyn tehokas toteuttaminen. Uudis- ja korjausrakentamisen informaatio-ohjausta tehostetaan energiatehokkuuden oikeanlaatuisten parannusten varmistamiseksi Hissien rakentaminen nykyisiin kerrostaloihin (kpl) Kosteus- ja homevauriokorjausten laatua tulee parantaa. Sisäilman laadun parantaminen edellyttää edelleen toimenpiteitä. 1) Aloitetut asunnot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3
4 Onnettomuustutkinnan suosituksia rakenteellisesta turvallisuudesta pannaan toimeen. Valmistellaan kantavien rakenteiden mitoitusta koskevien rakentamismääräysten uudistamista. Rakennusten paloturvallisuudessa tavoitteena on palokuolemien määrän tuntuva alentaminen lähivuosina. Rakentamista koskevien palomääräysten uudistaminen aloitetaan ja kiinnitetään huomiota erityisryhmien asuntojen paloturvallisuuteen. Edistetään puurakentamista ja puutuotealan kilpailukykyä periaatepäätöksen ( ) mukaisesti. Huolehditaan rakennustuotedirektiivin mukaisesta rakennustuotteiden markkinavalvonnasta, järjestetään hyötysuhdedirektiiviä ja energiamerkintää koskeva markkinavalvonta ja valmistellaan Eco-design direktiivin mukaista markkinavalvontaa. Jatketaan yhteiseurooppalaisten suunnittelustandardien käyttöönottoa valmistelemalla tarvittavat ympäristöministeriön asetukset. Valtion tukema asuntojen uustuotanto, perusparantaminen ja asuntojen hankinta sekä muu asuntotuotanto vuonna 2006 ja arvio vuosista 2006 asuntoa arvio asuntoa arvio asuntoa Aloitetut uudet asunnot yhteensä valtion tukema uustuotanto (korkotuki ja takaukset) muut asunnot Korjaustoiminnan korkotukilainoitus Asuntojen hankinta asuntosäästöpalkkiojärjestelmä sosiaaliset vuokra-asunnot Kotitalouksien asuntolainojen valtiontakaus 2) Asumisen eräiden tukitoimenpiteiden kehitys vuosina 2006 (milj. euroa) 2006 toteutuma varsinainen talousarvio esitys Korkotuki- ja takauslainojen valtuus ) 685 Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta saatava tuki Avustukset asuntojen korjaus- ja energia-avustukset 70,0 50,5 60,5 avustukset erityisryhmille 44,9 45,0 45,0 tervehdyttämisavustukset vuokra- ja asumisoikeustaloille 1,3 2,6 2,6 purkuavustukset 0,2 2,0 2,0 avustus kunnallistekniikan rakentamiseen 10,0 13,0 10,0 aluekohtainen avustus kasvukeskusten kunnille - 1,0 2,0 aluekohtainen avustus väestöltään väheneville kunnille - 0,6 0,6 lainojen anteeksianto purettavien talojen osalta 3,5 3,5 lainojen anteeksianto luottotappioiden vähentämiseksi 3,0 3,0 Luvun nimike on muutettu. 2) Kohdistuu pääosin hankintoihin, mutta myös korjauksiin ja rakentamiseen. 3) Arvioitu käyttö (sisältää aravalainat) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4
5 01. ( ) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus aloittaa toimintansa vuoden alusta ja sen toimintaa uudistetaan useampivuotisen prosessin aikana. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus hoitaa valtion asuntorahastosta ja valtion talousarviosta rahoitettavia aravalainoitukseen, asuntojen korkotukilainoitukseen sekä valtion takauksiin ja avustuksiin liittyviä tehtäviä. Lisäksi se neuvoo ja ohjaa kuntia, valvoo yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa sekä osallistuu lainoihin ja takauksiin liittyvään riskienhallintaan. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskusta vahvistetaan erityisryhmien asumisen sekä korjausrakentamisen ja asuntokannan käytön ja ylläpidon edistämisessä ottaen huomioon erityisesti vanhenevan väestön asumistarpeet, asuinalueiden kehittäminen ja energiatehokkuus. Toiminnassa painottuvat myös aiempaa enemmän asumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvät informaatiopalvelut. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus siirtyy Lahteen kesällä. Ympäristöministeriö asettaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus varmistaa, että hankkeiden suunnitelmat ovat laadultaan kustannustehokkaita ja elinkaari- sekä energiatehokkuustekijät huomioonottavia, Eräiden toiminnan suoritteiden kehitys huolehtii siitä, että ARA-kohteet ovat vuokratasoltaan kilpailukykyisiä, rakennuskustannusten hyväksytty nousu ei ylitä oleellisesti rakennuskustannusindeksin kehitystä ja tonttikustannukset ovat kohtuulliset, varmistaa valtion tukeman uustuotannon suuntaamisen pitkäaikaista käyttötarvetta vastaavasti ja taloudellisesti kestävällä pohjalla oleviin hankkeisiin sekä kiinnittää erityistä huomiota erityisryhmille tarkoitettuun asuntotuotantoon, etsii yhdessä kuntien kanssa kestäviä ratkaisuja asuntojen vajaakäyttöongelmiin ja kehittää uusia toimintamalleja kuntien asuntostrategioiden laadintaan ja ARA-asuntokannan omistamiseen, ylläpitoon ja arviointiin, edistää korjausrakentamista taloudellisin tukitoimin ja informaatio-ohjauksen keinoin ottaen huomioon korjausrakentamisen strategian, vahvistaa osaamistaan ja eri osapuolten välistä yhteistyötä erityisryhmien asumisessa, käynnistää yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa hallitusohjelmassa tarkoitetun poikkihallinnollisen lähiöuudistusohjelman valmistelun, kehittää rakennusten energiatehokkuuden parantamista tukevaa osaamista, kehittää asuminen.fi -palvelua sekä asumiseen ja asuntomarkkinoihin liittyvää asiantuntijuutta ja informaatio-ohjausta, osallistuu aiempaa vahvemmin asumiseen liittyviin kehittämishankkeisiin, toimii yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa lainoihin liittyvien riskien minimoimiseksi, huolehtii toiminnan sujuvuudesta Lahteen siirryttäessä. Momentin nimike on muutettu toteutuma arvio arvio Lainapäätöksiä, kpl ARAn myöntämät avustukset, maksatuksia kpl Kuntien ja ympäristökeskusten myöntämät avustukset, maksatuksia kpl Rajoituksista vapauttamisia, asuntoa kpl Purkulupien myöntämisiä, asuntoa kpl Tarkastuskäynnit (kuntien vuokrataloyhtiöt ja yleishyödylliset yhteisöt), kpl Ohjauskäynnit, kuntien asuntotoimi (kunnat), kpl Korjaus- ja energia-avustusten myöntämisen tarkastuskäynnit (kunnat), kpl Kustannusten jakautuminen toiminnoittain (1 000 euroa) 2006 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5
6 toteutuma arvio arvio Lainoitustoiminta Avustustoiminta Takaustoiminta Valvontatoiminta Asuntoalan kirjasto Asuntokannan kehittäminen Muu kehittämis- ja yhteistyötoiminta Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000) euroa Uusi palkkausjärjestelmä 10 Muuttoon liittyvä lisämenot 150 Tuottavuustoimet -60 Yhteensä 100 talousarvio talousarvio tilinpäätös Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) aluearkkitehtitoiminnan menoihin, 2) kaupunkiseutujen kestävää yhdyskuntakehitystä edistävään yleiskaavalliseen yhteistyön menoihin, 3) luonnonsuojelun, maiseman, rakennetun kulttuuriympäristön ja virkistyskäytön kannalta valtakunnallisesti merkittävien alueiden yleiskaavojen laatimiseen ja 4) kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille seudullisten virkistysalueiden hankintaan. S e l v i t y s o s a : Aluearkkitehtitoimintaa avustamalla edistetään maankäyttö- ja rakennuslain toteuttamista pienissä kunnissa. Aluearkkitehtitoiminnan piirissä on 98 avustusta saavaa kuntaa. Yleiskaavoituksen tukea suunnataan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteiden toteuttamiseksi erityisesti kaupunkiseutujen kestävää yhdyskuntakehitystä edistävään yleiskaavalliseen yhteistyöhön ja kuntien yhteisiin yhdyskuntarakenteen kehityshankkeisiin. Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005) mukaisiin avustuksiin. Avustuksia suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseksi ei vuonna myönnetä huoltokirjan laatimiseen. Ennen vuotta 2006 korjaus- ja energia-avustuksista annetun lain (1021/2002) nojalla myönnetyt avustukset maksetaan valtion asuntorahaston varoista. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla tuetaan ikääntyvien ja vammaisväestön kotona asumista. Painopisteenä ovat hissien rakentaminen sekä vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaaminen kotona asumisen mahdollistamiseksi. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tuetaan edelleen pientalojen ympäristöystävällisiä lämmitystapamuutoksia sekä avustetaan energiatehokkuutta parantavia investointeja. Kuntoarvioavustuksia ryhdytään jälleen myöntämään osana energiatalouden parantamistoimenpiteitä. Kiinteistökohtaisten talousjätevesijärjestelmien parantamista haja-asutusalueilla tuetaan. talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Siirto valtion asuntorahastoon Momentille ei myönnetä määrärahaa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6
7 Korkotukilainat ja valtiontakaukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia lainoja ja asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisia perusparannuslainoja korkotukilainoiksi yhteensä enintään euroa. Vuonna saa asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista annetun lain (126/2003) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään euroa. Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään euroa vuoden lopussa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain sekä omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu. Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a :ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 :ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista annetussa laissa sekä omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut. Asuntorahaston varoista maksetaan myös asuntosäästöpalkkiolain (862/1980) mukaiset asuntosäästöpalkkiot. Lykkäykset, velkajärjestelyt ja akordit Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna aravalain 46 :n ja aravaasetuksen (1587/1993) 28 :n nojalla myöntää yhteensä enintään euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta. Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 :ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä luopua osasta Valtion asuntorahaston varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan henkilökohtaisen asuntolainan pääomaa ja korkoa. Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla saadaan vuonna valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) 17 a :n mukaisesti jättää enintään euroa. Lisäksi saadaan, jos se on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, valtion vastuulle aravarajoituslain 16 a :n nojalla jättää aravalainapääomia yhteensä enintään euroa vuonna. Avustukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään euroa. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokratalojen ja asumisoikeustalojen tervehdyttämisavustuksista annetun lain (657/2000) mukaisia avustuksia yhteensä enintään euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla (688/2001) myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään euroa siten kuin uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina myönnettävistä valtionavustuksista annetulla valtioneuvoston asetuksella (1279/2004) on tarkemmin säädetty. Vuonna saa myöntää enintään euroa avustuksia Helsingin, Espoon tai Vantaan kunnalle vuonna 2006 tehdyn ehdollisen ennakkopäätöksen perusteella siten, että avustuksen määrä on enintään 10 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Vuonna saa valtion asuntorahastosta myöntää valtionavustuslain nojalla yhteensä enintään euroa määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia aravavuokra- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7
8 asuntojen vähentyneestä kysynnästä kärsivien kerrostalovaltaisten alueiden kehittämiseksi. Alueiden tulee sijaita valtioneuvoston nimeämillä äkillisillä rakennemuutosalueilla tai kunnissa, joissa on runsaasti ylitarjontaa aravavuokra-asunnoista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus nimeää hankealueet ja myöntää avustukset. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että alueen kehittämisestä laaditaan kokonaissuunnitelma, joka kytkeytyy kunnan asunto-olojen kehittämiseen. Avustusta voidaan myöntää kunnille kehittämis- ja suunnittelukustannuksiin sekä niihin liittyviin hankekustannuksiin. Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista siten, että vuodesta 2006 lukien myönnettyjen avustusten ja ehdollisten ennakkopäätösten yhteismäärä on enintään euroa. Varainhankintavaltuudet Asuntorahastolla saa kerralla olla lainaa yhteensä enintään euroa, josta pitkäaikaista enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Sosiaalisen asuntotuotannon rahoitus toteutetaan korkotukilainoin ja aravalainojen myöntämisestä luovutaan. Omistusasuntojen korkotukilainoitus keskitetään asunto-osakeyhtiötalojen ylläpidon kannalta keskeisiin korjaustoimenpiteisiin kuten putkisto- ja ulkovaipparemontteihin sekä energiataloudellisiin korjauksiin. Näitä korkotukilainoja on tarkoitus myöntää asuntojen perusparantamisen tukemiseen alueilla, joilla asuntojen arvioidaan säilyvän asuntokäytössä myös pitkällä aikavälillä. Muita omistusasuntojen korkotukilainoja ei myönnetä. Kasvukeskusalueille kohdentuva kunnallistekniikkaavustusjärjestelmä on voimassa vuodesta 2005 vuoden 2009 loppuun asti ja siihen osoitetaan näinä vuosina yhteensä 50 milj. euroa. Vuonna myönnettävistä avustuksista on tehty ehdollisia ennakkopäätöksiä yhteensä 10 milj. euron arvosta. Vähentyvän asuntokysynnän aiheuttamien ongelmien helpottamiseksi on käynnistetty määräaikainen projekti, johon osoitetaan yhteensä 2 milj. euroa vuosina Tavoitteena on sosiaalisten vuokra-asuntojen vähentyneestä kysynnästä kärsivien kerrostalovaltaisten asuntoalueiden laadun kehittäminen sekä asuntokannan sopeuttaminen kysyntää vastaavaksi. Vuonna valtion asuntorahastolla ei ole tarvetta nettomääräiseen varainhankintaan. Asuntorahaston velka vähenee. Asuntorahaston rahoitusrakenteen arvioidaan muodostuvan vuonna seuraavaksi: Arvio asuntorahaston rahoitusrakenteesta vuonna milj. Arvioitu saldo Tulot Tulot asuntolainoista 630 Tulot takausmaksuista 10 Menot Korkotuki- ja avustusmenot 160 Aravalainat (v. myönnettyjen maksu) 40 Rahaston pitkäaikaisten velkojen menot korot 95 kuoletukset 200 Siirto talousarvioon 148 Arvioitu saldo talousarvio talousarvio 2006 tilinpäätös 64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) rakennussuojelulain (60/1985) 11 ja 13 :n nojalla suoritettaviin korvauksiin ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuviin menoihin, 2) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 :n 3 momentin mukaisiin avustuksiin kunnille, 3) avustuksiin yksityisille omistajille, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun ja 4) merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön hoidon ja kunnostuksen avustuksiin. Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi, jos hankinnasta aiheutuvat kustannukset muo- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8
9 dostuvat kunnan tai kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi. Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta myöntää tätä enemmän, kuitenkin enintään 80 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. S e l v i t y s o s a : Määrärahaa käytetään pääasiassa yksityisten omistajien avustamiseen arvokkaan rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi suojeluarvojen mukaisella tavalla. Ennen vuotta 2006 myönnetyt tai varauspäätöksen saaneet avustukset maksetaan valtion asuntorahaston varoista. talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9
20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Väestönkasvu suurimmilla kaupunkiseuduilla ja niiden ympäristökunnissa jatkuu. Yhdyskuntarakenteen kestävä
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntokysyntä näyttää säilyvän voimakkaana lähivuosina matalan korkotason, laina-aikojen pidentymisen sekä kotitalouksien hyvän talouskehityksen ansiosta.
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Matala korkotaso on ylläpitänyt vilkasta asuntolainojen ja omistusasuntojen kysyntää koko maassa. Suomen talouskasvun ennustetaan pysyvän vuonna 2006 hyvänä
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Muuttoliike, luonnollinen väestönkasvu sekä asuntokuntien määrän lisäys ovat ylläpitäneet voimakasta asuntokysyntää kasvukeskuksissa. Kysynnän paineet ovat
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Lisätietoja: 4/2003 Ari Laine 16.4.2003 Valtion asuntorahastosta maksetut avustukset 2002 Valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää valtion talousarviossa
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntokysyntä näyttää säilyvän voimakkaana lähivuosina matalan korkotason, laina-aikojen pidentymisen sekä kotitalouksien hyvän talouskehityksen ansiosta.
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Asuntorakentamisen elvytystoimilla lisätään vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotantoa Heikko taloustilanne ja talousnäkymät alentavat omistusasuntojen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Hidastunut talouskasvu, muuttoliikkeen väheneminen sekä vilkas asuntorakentaminen yhdessä edullisen korkotason kanssa ovat tasapainottaneet asuntomarkkinoita.
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne on ilmastonmuutoksen
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen ja parantaa ihmisen hyvinvointia Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti
TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3
Talousarvioesitys 2016. 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta sekä
Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta
Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun
KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa.
KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. 7.4.2009 Jorma Lauronen12.10.2007 Tekijän nimi Ylitarkastaja Hanna Koskela ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA Asumisen rahoitus-
Asiakirjayhdistelmä 2015
60. Siirto valtion asuntorahastoon Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille ei myönnetä määrärahaa. Korkotukilainat ja valtiontakaukset Vuonna 2015 saa valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi
Korjausavustukset vuosina
ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys suuntaavat yhdyskuntien kehittämistä ja rakentamista Suurilla kaupunkiseuduilla hajanaisella yhdyskuntarakenteella
Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -
EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain 13 :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 8/2003 Kirsi Laakso Marja Kostiainen Ari Laine 2.9.2003 Korjausavustukset vuonna 2002 Kunnan ja ARAn myöntämien korjausavustusten osuus %-osuus
Talousarvioesitys Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Edistetään kaupunkiseutujen eheää ja vähähiiliseen liikkumiseen kannustavaa yhdyskuntarakennetta sekä
Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt
Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt Korjausrakentamisen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa Työpaja 1.4.2019, YM pankkisali suunnittelupäällikkö Kimmo Huovinen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta sekä
Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin
Ympäristöministeriön tiedote 21.2.2008 Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen.
ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN
ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen
Tietoja valtion tukemasta asuntotuotannosta ja perusparannushankkeista tukimuodoittain
ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvityksiä 2/2009 ARA tuotanto 2008 Tietoja valtion tukemasta asuntotuotannosta ja perusparannushankkeista tukimuodoittain
Tilastotietoja vuosilta 2009 2011 yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI)
LIITE 2 Tilastotietoja vuosilta 2009 2011 yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI) Komission päätös (842/2005) Suomi 12/01/2012 2 art. 1 kohdan a alakohta Korvaukset julkisista
Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?
Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset
30. Asumisen edistäminen
30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntojen kysyntä etenkin kasvukeskuksissa on pysynyt voimakkaana ja painottunut matalan korkotason ja kotitalouksien asumismieltymysten seurauksena omistusasuntoihin.
ARA tuotanto vuonna 2007
ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvityksiä 1/2008 ARA tuotanto vuonna 2007 28.2.2008 ARA tuotanto vuonna 2007 Vuonna 2007 aloitettiin arvioiden mukaan koko
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä
ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1
ARA-toiminta tutuksi KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta Yleishyödyllisyyden erityisedellytykset
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Valtion asuntorahaston
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain 13 :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.
LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen
Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi
Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja
Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan?
Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan? Vuokralaiset VKL ry:n valtakunnalliset vuokralaispäivät 9. 11.9.2016 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Mikä
Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki
12.10.2007 Tekijän nimi Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä 1.2.2010 Helsinki ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen www.ara.fi ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen Kehittämisinsinööri,
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
Talousesitys HE 95/ vp (17.9.) 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen ja parantaa ihmisen hyvinvointia Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä painotetaan
Laki. aravarajoituslain muuttamisesta
Laki aravarajoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan aravarajoituslain (1190/1993) 5 ja 8 a, sellaisina kuin ne ovat, 5 laissa 869/2008 ja 8 a laissa 20/2007, sekä muutetaan 6,
20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen
S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen haasteet ja ekotehokkuus suuntaavat yhdyskuntien kehittämistä ja rakentamista Yhdyskuntarakenteen hajautumisella ja siitä
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 3/2006 2.2.2006 Aratuotanto vuonna Vuonna aloitettiin arvioiden mukaan koko asuntotuotannossa yhteensä 33 000-34 000 uuden asunnon rakentaminen.
SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 7/2004 Kirsi Laakso Marja Kostiainen 15.12.2004 Vuonna 2003 myönnetyt korjausavustukset Kunnan ja ARA:n myöntämien korjausavustusten osuus 100
HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20
LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, Asunto ja ympäristöjaosto ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen
VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 31.12.2015 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 9/27 Toni Pekka 27.11.27 Avustukset hissien rakentamiseen, korjaamiseen ja/tai liikuntaesteen poistamiseen vuosina 23-26 Hissien rakentamiseen
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta
Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet
HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa -
HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
Valtion asuntorahaston tilinpäätös vuodelta 2015
Valtion asuntorahaston tilinpäätös vuodelta 2015 Valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto I SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1. Toimintakatsaus... 1 1.1.1. Valtion asuntorahaston tehtävät ja
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN JA VALTION ASUNTORAHASTON TULOSSOPIMUS 2007
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN JA VALTION ASUNTORAHASTON TULOSSOPIMUS 2007 1 1. Valtion asuntorahaston toiminta-ajatus ja kehitysnäkymät Valtion asuntorahasto edistää laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Tavoitteena
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 9/2003 Marja-Leena Ikonen 25.9.2003 Tyhjät arava- ja korkotukivuokra-asunnot kasvukeskusten suurissa kaupungeissa syksyllä 2003 Valtion asuntorahasto
Takauksen saamisen edellytyksiä
Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi
Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017
Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi 16.11.2017 ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti
Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta KOVA-seminaari 11.11.2016 Tommi Laanti Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Toimikausi 1.11.2013-31.1.2015
20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu
20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu S e l v i t y s o s a : Ympäristöministeriö asettaa Metsähallitukselle seuraavat luonnonsuojelutehtävien palvelu- ja muut toimintatavoitteet vuonna 2005:
ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011
ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011 14.12.2010 Johtaja Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Jarmo Linden 14.12.2010 Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille
HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-
Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.
Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,
HE 96/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntorahoituslainsäädännön rahayksikkömuutoksiksi
HE 96/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntorahoituslainsäädännön rahayksikkömuutoksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä toteutettaisiin asuntorahoituslainsäädännön muutokset, jotka
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 4/2005 Ari Laine 28.2.2005 Aratuotanto vuonna 2004 Vuonna 2004 aloitettiin arvioiden mukaan koko asuntotuotannossa yhteensä 31 000-32 000 uuden asunnon
Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015
Esteettömyys on asumisen kehittämistä seminaarisarja Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012
Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion
Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Ympäristöhallinnon toimintamenot 01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 183 000 euroa. S e l v i t y s o
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravavuokraasuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että purettaessa väestöltään
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on selventää valtion koskevan lainsäädännön ja julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön
HE 90/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, vuokraasuntolainojen korlwtuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille
Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 137/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen
HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki
HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009
Talous- ja suunnittelukeskus
Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina
RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET
Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN JA ASUMISEN RAHOITUS JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TULOSSOPIMUS 2008
YMPÄRISTÖMINISTERIÖN JA ASUMISEN RAHOITUS JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TULOSSOPIMUS 2008 1 1. Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen toiminta ajatus ARA edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta
ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...
Vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttäminen
Vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttäminen Varsinais-Suomen Alueseminaari Turku 23.11.2017 Tarja Jouppi Talouden tervehdyttämistoimet ja rahoitusjärjestelyt Lainaehtomuutos Tervehdyttämisavustus Akordit
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen
Asumisen korkotukilainsäädännön uudistaminen Ympäristövaliokunta 22.3.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Vantaan kaupunki Kiinteistöt ja asuminen Vantaalla rakennetaan ratojen varteen Koko Vantaa:
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu
Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot
ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja
Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi. Varsinais-Suomen alueseminaari Valvontapäällikkö Sami Turunen
Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi Varsinais-Suomen alueseminaari 23.11.2017 Valvontapäällikkö Sami Turunen Kaikilla on oikeus hyvään asumiseen ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa Myöntää
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta
Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016
Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Hallintopäällikkö Kimmo Huovinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén,
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet
Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen
Käynnistysavustus perusparantamiseen
Dnro 19454/021/13 Käynnistysavustus perusparantamiseen 2013 2014 Hakuohje 19.9.2013 Avustuksen hakuaika 19.9.2013 31.12.2014 Sisällys 1 UUSI VALTUUS SEKÄ SOVELLETTAVAT LAIT JA OHJEET... 3 2 AVUSTUKSEN
Vuoden 2011 tulossopimus
Vuoden 2011 tulossopimus Sisällys 1 ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS... 3 2 VUODEN 2011 TALOUSARVIOSSA ASETETUT TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET... 3 3 VALTION
2. Vuoden 2012 talousarviossa asetetut toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet
ARAn tulostavoitteet vuosille 2012-2013 1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Tavoitteena on olla asuntotuotantotuen
SISÄLLYS. N:o 1019. Laki. aravarajoituslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2005
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta N:o 1019 1026 SISÄLLYS N:o Sivu 1019 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 4641 1020 Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta sekä laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitetuista osaomistusasunnoista
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa
Asuntotuotantokysely 3/2014
Asuntotuotantokysely 3/2014 Sami Pakarinen Lokakuu 2014 1 (3) Lokakuun 2014 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti