20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen"

Transkriptio

1 Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta sekä luodaan edellytyksiä elinympäristön laatua parantavalle täydennysrakentamiselle. Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusinnissa korostui erityisesti kaupunkiseutukokonaisuuksien suunnittelun kehittäminen ja yhdyskuntarakenteen ohjaus. Maakunta-, yleis- ja asemakaavan tehtäviä selkeytetään niiden käyttämiseksi nykyistä tarkoituksenmukaisemmin. Kasvavien kaupunkiseutujen ja maaseudun suunnittelutarpeet ovat entistä eriytyneempiä. Vuonna selvitetään muun muassa mahdollisuuksia kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ohjauksen ja laadukkaan täydennysrakentamisen parantamiseksi. Asuin- ja työpaikka-alueiden elinympäristön laatua edistävällä täydennysrakentamisella hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria, vähennetään liikennetarvetta ja tuetaan joukkoliikenteen ja muiden palvelujen järjestämistä. Kirkonkylien, kylien ja maaseudun maankäytön ohjausta kehitetään huomioiden kasvualueista poikkeava kehittämistarve, luonnonvaratalouden uudet kehityssuunnat ja pyrkimys paikalliseen energiatuotantoon. Kuntien rakenneuudistus tuo tarvetta maaseutualueiden palveluja tukevaan suunnitteluun. Kulttuuriympäristön suunnitelmallisen hoidon ja käytön mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa tunnistetaan ja tuetaan tähän liittyviä toimenpiteitä. Tuulivoimarakentamisen suunnittelua ohjataan eri lakien mukaisilla menettelyillä ja sen laatua on tarpeen yhdenmukaistaa. Tuulivoimarakentamisen ohjauskeinoja kehitetään edelleen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Tuulivoimaloiden melutasoista säädetään asetuksella. Valmistellaan lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymistä uudisrakentamisessa yhdessä alan toimijoiden kanssa. Huolehditaan, että päätöksentekijöillä on hyvä tietopohja lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymisen yhteiskunnallisista vaikutuksista sekä vaikutuksista energiantuotantoon ja rakennus- ja kiinteistöalaan. Luodaan mahdollisuuksia ja kannustetaan nykyisiä vähimmäisvaatimuksia energiatehokkaampaan rakentamiseen uudis- ja korjausrakentamisessa. Energiatehokkuusdirektiivin (EED) toimeenpanolla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta. Pannaan täytäntöön uusiutuvan energian käytön edistämistä koskeva RES-direktiivin edellyttämiä toimia. Uusien rakennustuoteryhmien energiamerkintää ja energiaa käyttävien tuotteiden ekologisen suunnittelun vaatimuksien toimeenpanosta ja ohjauksesta huolehditaan. Valmistellaan toimia ympäristökuormituksen vähentämiseksi sekä materiaali- ja resurssitehokkuuden parantamiseksi uudisrakentamisessa ja korjaamisessa. Edistetään suunnitelmallista kiinteistönpitoa ja kiinteistöjen hyvää ylläpitoa sekä korjausrakentamisen hyviä käytäntöjä portaaliratkaisuin ja korjausneuvontaverkostoa vahvistamalla. Jatketaan rakentamismääräysten uusimista ottaen huomioon myös EU-säädökset. Varmistetaan rakennustuotteiden markkinavalvonnan resurssit. Energiatehokkuutta parantavissa korjausrakentamistoimissa huomioidaan rakennuksen ominaispiirteitä säilyttäviä ja turvaavia ratkaisuja, jotka samalla tukevat elinympäristön laadun parantamista ja myös kulttuuriympäristön ja perinteisen rakennuskannan erityisvaatimuksien huomioon ottamista. Hyvä ympäristön tila Hyvin hoidettu ja elinvoimainen kulttuuriympäristö lisää ihmisten hyvinvointia ja sillä on tärkeä merkitys viihtyisän asuinympäristön luomisessa. Kulttuuriympäristöjen arvo ja myönteiset vaikutukset yhdyskuntien ja elinkeinoelämän kehittämisessä tunnistetaan ja niitä osataan hyödyntää hyvän elinympäristön luomisessa ja vahvistamisessa. Kehitetään valtion kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kiinteistövarallisuuden hoidon ja suojelun menettelyjä. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt ja valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet huomioidaan alueiden käytössä ja rakentamisessa, samoin maaseudun kylät, kirkonkylät ja niiden elinvoiman turvaaminen. Tuetaan taantuvien alueiden elinvoimaisuutta muun muassa edistämällä vajaakäytössä olevien tilojen käyttöä. Alueiden käytön suunnittelu tukee vihreän infrastruktuurin ylläpitämistä ja vahvistamista. Viherrakennetta tarkastellaan kokonaisuutena. Luonnossa liikkumismahdollisuuksia ja lähivirkistysmahdollisuuksia parannetaan niin, että luonto on kaikenikäisten saavutettavissa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Talousesitys Melulle altistuneiden määrää idaan ympäristömeludirektiivin melukartoitusten ja valtioneuvoston meluntorjunnasta tekemän periaatepäätökseen perusteella ja kehitetään mahdollisimman kustannustehokkaita meluntorjuntaratkaisuja. Toteutetaan eduskunnan edellyttämiä toimenpiteitä ja jatketaan kosteus- ja hometalkoita rakennusten kosteus- ja homeongelmien poistamiseksi. Vähennetään henkilöturvallisuuteen kohdistuvia riskejä halleissa ja vastaavissa riskialttiissa rakennuksissa. Hyvinvointia ja kilpailukykyä tukevat asumisolot Kysyntään riittävästi vastaava asuntotarjonta on avainasemassa kasvavien kasvukeskusten asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumisessa. Toimivat asuntomarkkinat edistävät kasvuseutujen hallittua yhdyskuntarakennetta ja luovat edellytyksiä niiden yleiselle taloudelliselle toimintakyvylle ja erilaisten palvelujen tehokkaalle järjestämiselle. Kaupunkiseutujen eheytyminen vähentää autoilun tarvetta, lisää arjen sujuvuutta ja palvelujen saavutettavuutta. Alueita kehitetään kokonaisvaltaisesti, maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitelmat sekä toteutus sovitetaan yhteen yli kuntarajojen. Kuntien välinen yhteistyö edistää selviytymistä kiristyvän kuntatalouden haasteista. Talouden yleinen epävarmuus ja heikko talouskehitys ovat jatkuneet jo pitkään. Asuntojen uudisrakentaminen on vähentynyt viime vuosien hitaasta talouskasvusta huolimatta vain hieman. Määrä oli vuonna. Vähentymisen odotetaan jatkuvan vuonna, mutta asuntotuotannon volyymin odotetaan kääntyvän kasvuun vuonna. Vaikka korkotaso on edelleen erittäin matala, ovat työttömyyden kasvu ja yleisen ostovoiman heikentyminen jo valmiiksi asuntojen korkean hintatason kanssa hillinneet erityisesti suurempien omistusasuntojen kysyntää. Uusia asuntoja tarvitaan selvästi nykyistä enemmän isoilla kasvuseuduilla, erityisesti Helsingin seudulla. Erityisesti kohtuuhintaisia asumisratkaisuja tarvitaan pääkaupunkiseudulla, jossa asuntomarkkinatilanne on koko maassa haastavin. Kaupungistumisen lisäksi väestön ikääntyminen, palvelusektorin kasvava työvoimatarve ja lisääntynyt maahanmuutto nostavat varsinkin vuokra-asuntojen kysyntää kasvukeskuksissa myös jatkossa. Asuntomarkkinoiden toimivuuden ja kohtuuhintaisen asumisen ensisijainen edellytys on riittävä, nopeasti käyttöön saatavissa oleva tonttivaranto. Kaavoitettua tonttivarantoa on tarve lisätä tukeutuen jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen, jolloin joukkoliikenteen ja palveluiden tehokkaan järjestämisen edellytykset voivat toteutua. Suurimmilla kaupunkiseuduilla toteutetaan aiesopimuksia tavoitteena eheät, toimivat ja kilpailukykyiset kaupunkiseudut. MAL-aiesopimusmenettelyä kehitetään välineenä tiivistää sekä kuntien keskinäistä että kuntien ja valtion eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä tavoitteiden saavuttamiseksi. Valtion tukeman asuntotuotannon painopiste on suurimmissa kasvukeskuksissa, aivan erityisesti Helsingin seudulla. Ympäristöministeriö koordinoi metropolipolitiikkaa, jolla kehitetään metropolialuetta kokonaisuutena painottamalla eri toimijoiden yhteistyömuotoja ja kansallisten politiikkatoimenpiteiden aluelähtöistä räätälöintiä. Metropolipolitiikan ja sen välineiden toimivuutta idaan ja selvitetään myös alueen yhdyskuntarakenteen vaikutuksia kilpailukykyyn ja tuottavuuden nousuun hyödyntäen alan kansainvälisiä tutkimustuloksia. Metropolihallinnon perustamisen edellyttämiä lainsäädäntömuutoksia ja ohjeistusta valmistellaan. Ikääntyneen väestön asuinoloja edistetään kehittämisohjelman puitteissa. Erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien väestöryhmien asuntojen määrää kasvatetaan mm. muistisairaiden vanhusten määrän nousun ja laitospaikkojen vähentämistavoitteen vuoksi. Erityisryhmien avustukset kohdennetaan ensisijaisesti heikoimpien ryhmien asuinolojen parantamiseen. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa jatketaan hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti. Hajautettuihin asumisratkaisuihin sekä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen panostetaan. Asumisen tukitoimissa korostuu monialainen liikkuva, kotiin vietävä tuki. Kehitysvammaisten asumistilannetta parannetaan tavoitteena vähentää kehitysvammaisten laitospaikkojen määrää. Myös mielenterveyskuntoutujien asumista kehitetään. Helsingin seudun asuntotuotannossa 40 vuoden korkotukilainoitusta tuetaan käynnistysavustuksin. Lisäksi yleishyödyllisyyssäännösten ulkopuolella olevassa takausvälimallissa on käytössä määräaikainen pääkaupunkiseudun kuntiin rajautuva käynnistysavustus. Valtion tukemassa omakustannusvuokraan perustuvassa korkotukituotannossa otetaan käyttöön myös 20-vuotinen tukimalli, jossa valtion tuesta seuraavat rajoitukset ovat kohdekohtaisia. Valtion tuotantotuen perusteena ovat asuntojen pitkäaikainen käyttötarve sekä hankkeiden taloudellinen kestävyys. Tuettu asuntotuotanto kohdistetaan pääasiallisesti suurilla kaupunkiseuduilla alueille, joilla tarve kohtuuhintaisista asumisratkaisuista on suurin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Talousesitys Asuinalueiden kehittämisessä painotetaan erityisesti suurimpien kaupunkien lähiöitä sekä niille sosiaalista eheyttä luovia toimenpiteitä, joilla parannetaan alueiden palvelukykyä, asukkaiden toimintamahdollisuuksia ml. asukastiloja sekä alueiden toimivuutta. Asumisneuvontaa kehitetään. Asuntotuotannon alue- ja tyyppijakauma 2012 ARA-tuotanto (osapäätökset): Kasvukeskukset Muu maa Erityisryhmille tarkoitetut asunnot ARA-tuotannossa Pienten asuntojen osuus ARA-tuotannossa (normaalit vuokra- ja asumisoikeustalot), % Asuntojen hintojen muutos, % 1,7 0,7 1 2 Vapaarahoitteisten vuokrien muutos, % 3,8 3,8 2 2 Aravavuokrien muutos, % 3,6 3,8 3 3 Helsingin seudun aiesopimuksen toteutuminen aiesopimuskunnissa Pitkän Tavoite aikavälin tavoite/v 2012 Uudet kaavat () Koko asuntotuotanto (alkava) Valtion tukema vuokra-asuntotuotanto (alkava) Asunnottomien määrä 2012 Yhden hengen taloudet yhteensä Perheet yhteensä Pitkäaikaisesti asunnottomat yhteensä Valtion tukema asuntojen uustuotanto, perusparantaminen ja asuntojen hankinta sekä muu asuntotuotanto vuonna ja vuosista ja valtuudet Aloitetut uudet asunnot yhteensä asuntolainojen korkotuki täytetakauksellinen välimalli vapaarahoitteiset ym. asunnot Korjaustoiminnan korkotukilainoitus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Talousesitys ja valtuudet Asuntojen hankinta asuntosäästöpalkkiojärjestelmä korkotukilainoitus, sosiaaliset vuokra-asunnot Kotitalouksien asuntolainojen valtiontakaus 1) ) Kohdistuu pääosin hankintoihin, mutta myös korjauksiin ja rakentamiseen. Valtion asuntorahaston riskien hallinta Valtion tukema asuntotuotanto lisää valtion takausvastuiden määrää. Uuden tuetun tuotannon kohdentaminen pääosin suurille kaupunkiseuduille pienentää kuitenkin lainoihin liittyviä takausriskejä. Myös valtion aiemmin myöntämät aravalainat painottuvat suuriin kasvukeskuksiin. Lainoihin liittyviä riskejä seurataan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ja Valtiokonttorin yhteisessä riskityöryhmässä. Vanhojen aravalainojen maksuviiveet ovat olleet viimeisen vuoden aikana lievässä kasvussa. Tästä huolimatta Valtiokonttorin riskimallin mukaan aravalainapääomista noin 92 % on pieniriskisissä tai lähes riskittömissä kunnissa. Maksuongelmat keskittyvät pääosin väestöltään väheneville alueille ja johtuvat lähinnä tyhjilleen jääneiden asuntojen aiheuttamista taloudellisista rasitteista yhteisöille. Ongelmiin ajautuneiden yhteisöjen taloudellista tilannetta helpotetaan lainoihin liittyvien erilaisten tuki- ja huojennustoimenpiteiden avulla sekä yksittäisten kohteiden vapauttamisella niihin kohdistuvista rajoituksista. Toimenpiteissä painotetaan kustannustehokkuutta. Lisäksi aravalainojen ennenaikaista takaisinmaksua korvaavalla lainarahoituksella helpotetaan valtion myöntämällä täytetakauksella. Aravalainojen ylimääräiset lyhennykset ovat olleet kahden viimeisen vuoden aikana yhteensä noin 543 milj. euroa. Asuinrakennusten perusparantamisen tukemisessa tuki kohdennetaan kohteisiin, joiden käyttö on jatkossakin pitkäaikaista. Valtion takaamien omistusasuntolainojen maksuviiveet ovat suhteessa lainakantaan erittäin vähäisiä ja takauksista aiheutuneiden takauskorvausten odotetaan pysyvän pieninä Aravalainakanta (milj. euroa, tilanne 31.3.) Vuokra- ja asumisoikeustalojen korkotukilainojen takaukset (milj. euroa, tilanne ) Omistusasuntolainojen valtiontakausten vastuu (milj. euroa, tilanne ) Maksuviiveellisten (270 päivää) aravalainojen osuus aravalainakannasta (tilanne 31.3.), % 0,22 0,29 0,5 0,3 Omistusasuntolainojen valtiontakauksista maksetut takauskorvaukset (1 000 euroa) Arava-rajoituksista vapauttamispäätökset (asuntoja) Asumisen tuen kehitys vuosina (milj. euroa) toteutunut talous esitys Taloussta maksettavat tuet Asuntojen korjaus- ja energia-avustukset ,5 43,0 - Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Talousesitys toteutunut talous esitys Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta saatava tuki () Yleinen asumistuki Eläkkeensaajan asumistuki Opiskelijoiden asumislisä Valtion asuntorahastosta maksettavat tuet Korkotuet asuntolainojen korkotuki 12,7 19,0 17,0 Avustusten myöntämisvaltuudet korkotukilainoituksen käynnistysavustus 10,0 10,0 10,0 takauslainojen käynnistysavustus - - 3,0 avustukset erityisryhmille 120,0 120,0 120,0 tervehdyttämisavustukset vuokra- ja asumisoikeustaloille 0,1 2,6 2,6 purkuavustukset 0,7 2,0 2,0 avustus kunnallistekniikan rakentamiseen 10,0 15,0 15,0 asuinaluekohtainen avustus kasvukeskusten kunnille 8,0 4,0 4,0 aravatalojen purkuakordit 0,3 3,5 3,5 aravatalojen rajoitusakordit 0,3 1,5 1,5 asumisneuvontatoiminta 0,5 0,6 0,6 perusparantamisen käynnistysavustus 15,0 100,0 - korjausavustukset ,0 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisrahoitus 0,7 0,7 0,7 Asuntotuotannon korkotukilainojen hyväksymisvaltuus Valtion takausvaltuus täytetakauksellisen välimallin vuokratalojen rakentamislainoille Valtion takausvaltuus asunto-osakeyhtiöiden peruskorjauslainoille Kokonaistakausvaltuuden muutos omistusasuntolainoille Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla. Virasto hoitaa valtion asuntorahastosta ja valtion taloussta rahoitettavia asuntojen korkotukilainoitukseen sekä valtion takauksiin ja avustuksiin liittyviä tehtäviä sekä rahoittaa asumisen tutkimus- ja kehittämishankkeita. Lisäksi se ohjaa ja valvoo yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa ja valvoo ARA-vuokra-asuntojen vuokrien määritystä, hoitaa lainoihin ja takauksiin liittyvää riskienhallintaa sekä vastaa asumisen ja asuntomarkkinoiden informaatiopalveluista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnassa korostuvat kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa, erityisryhmien asumista ja asuntokannan kehittämistä koskevat tehtävät. Erityisesti se ottaa huomioon energiatehokkuuden parantamisen, vanhenevan väestön asumistarpeet ja asuinalueiden kehittämisen. Virasto vastaa energiatodistusmenettelyn valvonnasta ja huolehtii energiatodistustietojärjestelmän ylläpidosta. Ympäristöministeriö asettaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet vuonna : Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus painottaa toiminnassaan kohtuuhintaisen normaalin vuokra-asuntotuotannon edistämistä erityisesti Hel- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Talousesitys singin seudun ja muiden aiesopimuskuntien osalta ja kehittää tukien toimeenpanoa painottaa hankkeiden toteutumista kilpailumenettelyin siten, ettei hankkeiden kustannusten nousu ylitä kohtuullista tasoa kohdentaa erityisryhmien investointiavustukset kaikkein heikoimmille ryhmille ja tukee osaltaan ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman, kehitysvammaisten asumista koskevan periaatepäätöksen ja pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toteuttamista edistää rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja eheää yhdyskuntarakennetta vastaa vuokrien määrityksen valvonnasta uudistettujen säännösten perusteella ja varmistaa omakustannusperiaatteen toteutumisen edistää taloudellisissa vaikeuksissa olevien arava- ja korkotukilainoitettujen vuokrataloyhteisöjen ongelmien ratkaisemista ja asuntokannan, kiinteistönpidon ja suunnitelmallisen korjaustoiminnan kehittämistä kehittää ohjaus- ja valvontatoimintaa ennakoivammaksi ja vaikuttavammaksi varmistaen asuntotuotannon tukien kohdentumisen asukkaille vastaa asuinalueiden kehittämisohjelman käytännön toteutuksesta ja viestinnästä keskittää tutkimus- ja kehittämistoiminnan ARAasuntojen laatuun, asuttavuuteen ja kustannuksiin painottaen erityisesti tulosten vaikuttavuutta käytännössä. Keskeisten suoritteiden kehitys 2012 Korkotukilainaksi hyväksyminen, päätöksiä kpl ARAn myöntämät avustukset, maksatuksia kpl Kuntien myöntämät avustukset, maksatuksia kpl Avustukset hissien rakentamiseen, päätöksiä kpl Avustukset terveyshaittojen poistamiseen, päätöksiä kpl Avustukset asuinalueiden kehittämiseen, päätöksiä kpl Luovutuksensaajan nimeämiset Rajoituksista vapauttamiset, päätöksiä kpl Kehittämisrahalla tehdyt hankintapäätökset Kuntien vuokratalojen ja yleishyödyllisten yhteisöjen ohjaus- ja valvontakäynnit Riskienhallintaan kohdistetut ohjauskäynnit Korjaus- ja energia-avustusten tarkastuskäynnit kunnissa, kpl Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) varsinainen talous esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Talousesitys Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -6 Palkkaliukumasäästö -16 Palkkausten tarkistukset 21 Toimintamenojen -50 milj. euron lisäsäästö -58 Toimintamenojen tuottavuussäästö -26 Vuokramenojen indeksikorotus 8 Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -7 Yhteensä -84 talous talous tilinpäätös (37.) Avustukset kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v) S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi taloussta. talous tilinpäätös (55.) Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v) S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi taloussta. Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma (hissiavustukset) Korjausavustusten siirto Asuntorahastolle Säästöpäätös Yhteensä talous tilinpäätös Siirto valtion asuntorahastoon Momentille ei myönnetä määrärahaa. Korkotukilainat ja valtiontakaukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi korkotukilainoiksi hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia lainoja ja vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetun lain mukaisia lainoja yhteensä enintään euroa. Vuonna saa vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain (856/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään euroa. Vuonna saa asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta annetun lain mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään euroa. Vuonna saa valtiontakauksesta aravalainan takaisinmaksamiseksi annetun lain (868/2008) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään euroa. Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään euroa vuoden lopussa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu. Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetun lain, vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetun lain, omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asuntoosakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a :ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 :ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, vuokratalojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetussa laissa, korkotuesta vuokra-asuntojen rakentamislainoille vuosina 2009 ja 2010 rakennusalan työllisyyden edistämiseksi annetussa laissa, vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta annetussa laissa, valtiontakauksesta aravalainan takaisin maksamiseksi annetussa laissa, omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparannus- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 Talousesitys lainojen valtiontakauksesta annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut. Lykkäykset, velkajärjestelyt ja akordit Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna aravalain 46 :n ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 :n nojalla myöntää yhteensä enintään euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta. Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 :ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) 97 :ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkasaneerauksen yhteydessä luopua osasta valtion varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan asuntolainan pääomaa ja korkoa. Valtiokonttorilla on oikeus pakkohuutokaupan sijaan aravavuokra-asunnon tai arava-vuokratalon vapaaehtoiseen myyntiin ja oikeus luopua osasta valtion asuntolainan pääomaa, jos valtiolle syntyvien luottotappioiden idaan vapaaehtoisella kaupalla jäävän pienemmiksi kuin pakkohuutokaupalla. Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla saa vuonna valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) 17 a :n mukaisesti jättää aravalainapääomia enintään euroa. Lisäksi saa, jos se on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, valtion vastuulle aravarajoituslain 16 a :n nojalla jättää aravalainapääomia yhteensä enintään euroa vuonna. Avustukset Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään euroa. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain (688/2001) nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään euroa valtion ja Helsingin seudun kuntien väliseen aiesopimukseen sitoutuneissa kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia vuokraasuntoja 40-vuotisin käyttö- ja luovutusrajoituksin muille kuin erityisryhmille. Käynnistysavustuksen suuruus on euroa edellä tarkoitettua kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia käynnistysavustuksia yhteensä enintään euroa pääkaupunkiseudun kunnissa niille, jotka rakennuttavat vuokraasuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta annetun lain (856/2008) mukaisia vuokra-asuntoja. Käynnistysavustuksen suuruus on euroa edellä tarkoitettua kohden. Avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005) mukaisia avustuksia yhteensä enintään euroa. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista myöntää vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista annetun lain (1030/2008) mukaisia avustuksia yhteensä enintään euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään euroa siten kuin aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetulla valtioneuvoston asetuksella (79/2006) on tarkemmin säädetty. Vuonna saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia yhteensä enintään euroa siten kuin uusien lueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina myönnettävistä valtionavustuksista annettavalla valtioneuvoston asetuksella (810/2012) on tarkemmin säädetty. Vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää yhteensä enintään euroa asumisneuvojatoimintaan. Avustuksen määrä on enintään 30 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Vuonna saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia avustuksia asuinalueiden elinvoiman edistämiseksi sekä segregaation ehkäisemiseksi yhteensä enintään euroa. Avustusta voidaan myöntää kasvukeskuskaupungeille. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että asuinalueiden kehittäminen on osa kunnan strategista suunnittelua. Avustusta voidaan myöntää alueen yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa vahvistavien tilojen ja toimintojen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen, täydennysrakentamisen edellytysten parantamiseen sekä asuinympäristön laadun ja esteettömyyden parantami- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Talousesitys seen. Avustusta voidaan myöntää myös tutkimuslaitoksille edellä mainittujen hankkeiden toteutumista edistävään tutkimukseen sekä hyvien toimintamallien vakiinnuttamiseen liittyvään oppimateriaalituotantoon. Lisäksi ympäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voivat käyttää euroa vuodessa asuinalueiden ja niiden rakennuskannan kehittämiseen liittyvään viestintään. Avustettavan hankkeen kustannukset hyväksyy ja avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus. Avustuksen määrä voi olla enintään 20 prosenttia kustannuksista. Tutkimus- ja selvityshankkeissa avustus voi olla 80 prosenttia. Tutkimus- ja kehittämistoiminta Vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus saa käyttää valtion asuntorahaston varoista enintään euroa asumisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoittamiseen ympäristöministeriön vahvistaman käyttösuunnitelman mukaisesti. Varainhankintavaltuudet Asuntorahastolla saa kerrallaan olla lainaa yhteensä enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Vuokra-asuntotarjonnan monipuolistamiseksi hallitus antaa eduskunnalle talousesitykseen liittyvän esityksen laiksi vuokra-asuntojen rakentamisen lyhyestä korkotuesta. Nykyisen korkotukijärjestelmän rinnalle luodaan uusi korkotukilainamalli, jossa rajoitusaika on 20 vuotta ja valtion tuki nykyistä pienempi. Samalla huolehditaan nykyisen 40-vuotisen korkotukilainan kilpailukykyisyydestä. Omakotitalojen rakentamista varten myönnettävistä korkotukilainoista luovutaan niiden vähäisen kysynnän takia. Hallitus antaa eduskunnalle talousesitykseen liittyvän esityksen laiksi asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksesta. Tarkoituksena on parantaa erityisesti lähiöissä sijaitsevien asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuksen rahoitusedellytyksiä sekä edistää pitkäjänteistä, suunnitelmallista kiinteistönpitoa. Valtiontakaus korvaa aiemmin käytetyn asunto-osakeyhtiöiden perusparannuksen korkotukilainoituksen, josta luovutaan. Työvoiman saatavuuden ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn turvaamiseksi ns. normaalia vuokra-asuntotarjontaa edistetään vuoden loppuun saakka voimassa olevalla 40-vuotisen korkotukimallin vuokra-asuntojen käynnistysavustuksella. Avustus kohdennetaan Helsingin seudulle ottaen huomioon seudun muusta maasta poikkeava kustannus- ja kysyntätilanne. Tällä seudulla asuntomarkkinat eivät tarjoa tyydyttävässä määrin pienija keskituloisille kotitalouksille kohtuuhintaisia asuntoja, mikä uhkaa seudun talouden kasvua sekä yhteiskunnan yleistä etua. Käynnistysavustuksella voidaan parantaa pienten ja keskisuurten toimijoiden edellytyksiä rakentaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja vähentämällä kohteen oman pääoman tarvetta. Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotarjonnan lisäämiseksi ja monipuolistamiseksi jatketaan myös vuonna käyttöön otettujen vuokra-asuntojen rakentamisen takauslainaan liittyvien määräaikaisten käynnistysavustusten myöntämistä. Avustuksilla tuetaan 600 asunnon rakentamista vuosittain. Myös tämä käynnistysavustus vähentää kohteen oman pääoman tarvetta. Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005) mukaisia avustuksia myönnetään vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen, hissien rakentamiseen ja liikkumisesteiden poistamiseen asuinrakennuksissa. Lisäksi myönnetään avustuksia kuntotutkimuksiin kosteusvaurioituneissa, terveyshaittoja aiheuttavissa rakennuksissa. Muita mainitun lain mukaisia korjausavustuksia ei myönnetä. Energiaavustuksia myönnetään pienituloisille avustuksensaajaruokakunnille toimenpiteiden kohdistuessa enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävään asuinrakennukseen. Muita energia-avustuksia ei myönnetä. Valtioneuvoston asuntopoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti vuosina tuetaan lueiden kunnallistekniikan rakentamista 30 prosentin suuruisilla kunnallistekniikka-avustuksilla, joihin varataan vuosittain 15 milj. euroa. Avustuksella edistetään uusien lueiden rakentamista kasvukeskusalueille, jotka ovat solmineet valtion kanssa MAL-aiesopimuksen. Avustus edistää kuntien välistä yhteistyötä, yhdyskuntarakenteen eheyttä sekä kohtuuhintaista ja energiatehokasta asuntotuotantoa. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että kunta esittää selvityksen aiesopimuksen toteuttamisesta. Asumisneuvojatoiminnan avustamista jatketaan erityistä tukea asumisessaan tarvitsevien tukemiseksi. Toiminnalla voidaan vähentää vuokraveloista ja häädöistä aiheutuvia kustannuksia. Asumisneuvonta on yhä enemmän vaikeiden sosiaalisten ongelmien parissa työskentelemistä. Siksi on tarpeellista kehittää asumisneuvontaa yhtäältä ympäristöministeriön hallinnonalalla liittyen kiinteistötalouden ylläpitoon ja toisaalta kokonaisvaltaisesti, laajempana asuinaluekohtaisesti vaikuttavampana sosiaalipalveluna, joka kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Asumistoiminnan edelleen kehittämiseksi ja vakiinnuttamiseksi vuosien 2017 aikana pysyväksi toiminnaksi avustuksen määrää nostetaan enintään 30 prosenttiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 Talousesitys Asuinalueiden elinvoiman edistämiseksi sekä segregaation ehkäisemiseksi laaditun poikkihallinnollisen ohjelman toteuttamista varten varataan avustuksiin vuosittain 4 milj. euroa vuosina asuntopoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti. Vuonna valtion asuntorahasto on käytännössä velaton. Asuntorahastosta maksettavien velvoitteiden ja rahastoon kertyvien tulojen ajoittumisen välisten erojen tasaamiseksi ja rahaston maksuvalmiuden varmistamiseksi rahastolla on tarvittaessa oltava edellytys lyhytaikaiseen varainhankintaan. Rahaston velka oli 280 milj. euroa. Asuntorahaston rahoitusrakenteen idaan muodostuvan vuonna seuraavaksi: Asuntorahaston rahoitusrakenne vuonna (milj. euroa) Arvioitu saldo Tulot Tulot asuntolainoista 565 Tulot takausmaksuista 10 Menot Korkotuki- ja avustusmenot 250 Siirto talouson 66 Arvioitu saldo talous I lisätalous talous tilinpäätös 64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) avustuksiin yksityisille omistajille, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun 2) rakennusperinnön suojelusta annetun lain (498/2010) 13 :n nojalla suoritettaviin korvauksiin ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuviin menoihin 3) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 :n 3 momentin mukaisiin avustuksiin kunnille. Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 % toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta myöntää tätä enemmän, kuitenkin enintään 80 % toimenpiteiden kustannuksista. S e l v i t y s o s a : Määrärahaa käytetään pääasiassa yksityisten omistajien avustamiseen arvokkaan rakennusperinnön säilymisen turvaamiseksi suojeluarvojen mukaisella tavalla. talous talous tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

Talousarvioesitys 2016. 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

Talousarvioesitys 2016. 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta sekä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

Talousarvioesitys Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Edistetään kaupunkiseutujen eheää ja vähähiiliseen liikkumiseen kannustavaa yhdyskuntarakennetta sekä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 60. Siirto valtion asuntorahastoon Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille ei myönnetä määrärahaa. Korkotukilainat ja valtiontakaukset Vuonna 2015 saa valtion asuntorahaston varoista tuettaviksi

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen ja parantaa ihmisen hyvinvointia Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Talousarvioesitys HE 131/2014 vp ( ) S e l v i t y s o s a :

Asiakirjayhdistelmä Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Talousarvioesitys HE 131/2014 vp ( ) S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) S e l v i t y s o s a : Vähähiilinen ja energiatehokas Suomi Kaavoituksella edistetään eheää ja liikennetarvetta vähentävää yhdyskuntarakennetta

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Matala korkotaso on ylläpitänyt vilkasta asuntolainojen ja omistusasuntojen kysyntää koko maassa. Suomen talouskasvun ennustetaan pysyvän vuonna 2006 hyvänä

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Muuttoliike, luonnollinen väestönkasvu sekä asuntokuntien määrän lisäys ovat ylläpitäneet voimakasta asuntokysyntää kasvukeskuksissa. Kysynnän paineet ovat

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys HE 95/ vp (17.9.) 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Rakennettu ympäristö on energiatehokas, elinvoimainen ja parantaa ihmisen hyvinvointia Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä painotetaan

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys suuntaavat yhdyskuntien kehittämistä ja rakentamista Suurilla kaupunkiseuduilla hajanaisella yhdyskuntarakenteella

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntokysyntä näyttää säilyvän voimakkaana lähivuosina matalan korkotason, laina-aikojen pidentymisen sekä kotitalouksien hyvän talouskehityksen ansiosta.

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne

Lisätiedot

1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET

1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TULOSTAVOITTEET VUODELLE 2015 1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET 1.1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA edistää kestävää ja

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Talousesitys S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen haasteet ja ekotehokkuus suuntaavat yhdyskuntien kehittämistä ja rakentamista Yhdyskuntarakenteen hajautumisella ja siitä

Lisätiedot

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa.

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. 7.4.2009 Jorma Lauronen12.10.2007 Tekijän nimi Ylitarkastaja Hanna Koskela ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET

1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TULOSTAVOITTEET VUOSILLE 2013-2014 1. YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET 1.1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA edistää kestävää

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Asuntorakentamisen elvytystoimilla lisätään vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotantoa Heikko taloustilanne ja talousnäkymät alentavat omistusasuntojen

Lisätiedot

2. Vuoden 2012 talousarviossa asetetut toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

2. Vuoden 2012 talousarviossa asetetut toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ARAn tulostavoitteet vuosille 2012-2013 1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Tavoitteena on olla asuntotuotantotuen

Lisätiedot

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Lisätietoja: 4/2003 Ari Laine 16.4.2003 Valtion asuntorahastosta maksetut avustukset 2002 Valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää valtion talousarviossa

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Hidastunut talouskasvu, muuttoliikkeen väheneminen sekä vilkas asuntorakentaminen yhdessä edullisen korkotason kanssa ovat tasapainottaneet asuntomarkkinoita.

Lisätiedot

20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen 20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Väestönkasvu suurimmilla kaupunkiseuduilla ja niiden ympäristökunnissa jatkuu. Yhdyskuntarakenteen kestävä

Lisätiedot

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen

Lisätiedot

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : 20. Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää eheämpiä yhdyskuntarakenteita Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja siitä aiheutuva liikenne on ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen

Lisätiedot

Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan?

Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan? Mitä ARA-rahoilla tulevaisuudessa rakennetaan? Vuokralaiset VKL ry:n valtakunnalliset vuokralaispäivät 9. 11.9.2016 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät KOVA ry Mikä

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntokysyntä näyttää säilyvän voimakkaana lähivuosina matalan korkotason, laina-aikojen pidentymisen sekä kotitalouksien hyvän talouskehityksen ansiosta.

Lisätiedot

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun

Lisätiedot

Käynnistysavustus perusparantamiseen

Käynnistysavustus perusparantamiseen Dnro 19454/021/13 Käynnistysavustus perusparantamiseen 2013 2014 Hakuohje 19.9.2013 Avustuksen hakuaika 19.9.2013 31.12.2014 Sisällys 1 UUSI VALTUUS SEKÄ SOVELLETTAVAT LAIT JA OHJEET... 3 2 AVUSTUKSEN

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Valtion asuntorahaston

Lisätiedot

20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen

20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen 20. (35.20, osa, 30, osa ja 70) Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen S e l v i t y s o s a : Väestönkasvu suurimmilla kaupunkiseuduilla ja niiden ympäristökunnissa jatkuu. Yhdyskuntarakenteen kestävä

Lisätiedot

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista

Lisätiedot

ARA ja asumisen tuet. Kuopio. Johtava ylitarkastaja Hanna Koskela Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

ARA ja asumisen tuet. Kuopio. Johtava ylitarkastaja Hanna Koskela Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ARA ja asumisen tuet Kuopio Johtava ylitarkastaja Hanna Koskela Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ARA johtaja Jarmo Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Valtion

Lisätiedot

Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti

Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta KOVA-seminaari 11.11.2016 Tommi Laanti Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Toimikausi 1.11.2013-31.1.2015

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki

Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä. Helsinki 12.10.2007 Tekijän nimi Energiatehokas korjausrakentaminenammattilaispäivä 1.2.2010 Helsinki ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen www.ara.fi ARA:n rahoitustuotteita korjausrakentamiseen Kehittämisinsinööri,

Lisätiedot

ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1

ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 ARA-toiminta tutuksi KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta Yleishyödyllisyyden erityisedellytykset

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20

ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Valtiovarainvaliokunta, Asunto ja ympäristöjaosto ASIA: HE 30/2015 vp VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2016, Teema: luku 35.20 kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi hallituksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain 13 :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Ympäristöministeriön hallinnonala, sosiaalinen asuntotuotanto

Ympäristöministeriön hallinnonala, sosiaalinen asuntotuotanto Suomen SGEI-maaraportti 11.06.2014 LIITE 3 Ympäristöministeriön hallinnonala, sosiaalinen asuntotuotanto 1) Korkotukilainat sosiaaliseen asuntotuotantoon Selkeä ja kattava kuvaus siitä, miten kyseiset

Lisätiedot

1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus

1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus Vuoden 2011 tulossopimus 1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Tavoitteena on olla asuntotuotantotuen tehokas toimeenpanovirasto

Lisätiedot

Vuoden 2011 tulossopimus

Vuoden 2011 tulossopimus Vuoden 2011 tulossopimus Sisällys 1 ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS... 3 2 VUODEN 2011 TALOUSARVIOSSA ASETETUT TOIMIALAN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTTAVUUSTAVOITTEET... 3 3 VALTION

Lisätiedot

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA MUUTTAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 16.9.2016 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN VÄLIAIKAISESTA

Lisätiedot

Tilastotietoja vuosilta 2009 2011 yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI)

Tilastotietoja vuosilta 2009 2011 yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI) LIITE 2 Tilastotietoja vuosilta 2009 2011 yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI) Komission päätös (842/2005) Suomi 12/01/2012 2 art. 1 kohdan a alakohta Korvaukset julkisista

Lisätiedot

Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt

Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt Valtion tuki korjausrakentamiseen ennen ja nyt Korjausrakentamisen rahoitus nyt ja tulevaisuudessa Työpaja 1.4.2019, YM pankkisali suunnittelupäällikkö Kimmo Huovinen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM1/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain 13 :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

Lisätiedot

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) 6 Lausunto ympäristöministeriölle Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportista HEL 2014-001484 T 00 01 06 Päätösehdotus Verotus päättää antaa

Lisätiedot

Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa

Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet MAL-verkoston seminaari 21.10.2015 Matti Vatilo Hallitusohjelma Hallitus toimeenpanee laajan ohjelman asuntorakentamisen

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa -

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Ajankohtaista asuntopolitiikassa

Ajankohtaista asuntopolitiikassa Ajankohtaista asuntopolitiikassa Jouni Parkkonen Asunto- ja viestintäministerin erityisavustaja Helsingin kaupungin vuokralaisneuvottelukunnan Hyyryläispäivä 5.10.2013 Asuntopoliittinen uudistus Hallitus

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 8/2003 Kirsi Laakso Marja Kostiainen Ari Laine 2.9.2003 Korjausavustukset vuonna 2002 Kunnan ja ARAn myöntämien korjausavustusten osuus %-osuus

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on selventää valtion koskevan lainsäädännön ja julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on selventää valtion koskevan lainsäädännön ja julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön HE 90/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, vuokraasuntolainojen korlwtuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

30. Asumisen edistäminen

30. Asumisen edistäminen 30. Asumisen edistäminen S e l v i t y s o s a : Asuntojen kysyntä etenkin kasvukeskuksissa on pysynyt voimakkaana ja painottunut matalan korkotason ja kotitalouksien asumismieltymysten seurauksena omistusasuntoihin.

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 HALLITUSOHJELMAN PÄÄTAVOITTEET: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen 2. Julkisen talouden

Lisätiedot

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Hallintopäällikkö Kimmo Huovinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén,

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2013 709/2013 Vuoden 2013 III lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 137/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen talouden tervehdyttämisavustuksista Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki vuokra- ja asumisoikeustaloyhteisöjen

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

ARA ja avustukset asumiseen

ARA ja avustukset asumiseen ARA ja avustukset asumiseen Sibeliustalo 4.11.2014 Johtava ylitarkastaja Hanna Koskela Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ARA johtaja Jarmo Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen

Lisätiedot

Laki. vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Laki. vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011

ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011 ARA-tuotannon tilanne Investointiavustusten haku 2011 14.12.2010 Johtaja Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Jarmo Linden 14.12.2010 Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen

Lisätiedot

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Ympäristöministeriön tiedote 21.2.2008 Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen.

Lisätiedot

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen Kuntamarkkinat Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA Marianne Matinlassi historiaa

Lisätiedot

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 35 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Ympäristöhallinnon toimintamenot 01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 183 000 euroa. S e l v i t y s o

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen - Erityisryhmien kuntien keskeinen asuminen rooli kunnan keskeinen rooli elokuu 2013 elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 31.12.2015 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Sirpa Alen 7/2004 Kirsi Laakso Marja Kostiainen 15.12.2004 Vuonna 2003 myönnetyt korjausavustukset Kunnan ja ARA:n myöntämien korjausavustusten osuus 100

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

Lisätiedot

PM. KORKOTUKIASUNTOLAINOJEN JA TAKAUSLAINOJEN HYVÄK- SYMISVALTUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEKSI 2016

PM. KORKOTUKIASUNTOLAINOJEN JA TAKAUSLAINOJEN HYVÄK- SYMISVALTUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEKSI 2016 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 5.1.2016 PM. KORKOTUKIASUNTOLAINOJEN JA TAKAUSLAINOJEN HYVÄK- SYMISVALTUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEKSI 2016 1. Yleistä Valtioneuvosto vahvistaa korkotukilainojen

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry:n (KOVA) näkökulmasta Hallitusohjelma KOVAn kannalta Seuraavilla dioilla tarkastellaan pääministeri

Lisätiedot

Ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2010

Ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2010 Ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2010 1. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta-ajatus ARA kehittää kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan

Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan Kansallinen näkökulma asuntopolitiikkaan Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 1 Tässä esityksessä Asuntopolitiikan tavoitteista ja keinoista Eri alueita

Lisätiedot