Käävät ja sienet. Kääpä- ja sienikartoitus syksyllä Mikael Kukkonen

Transkriptio

1 Käävät ja sienet Kääpä- ja sienikartoitus syksyllä 2005 Mikael Kukkonen Eurajoen Kaunissaaren kääpä- ja sienikartoituksen maastotyöt suoritettiin neljän päivän aikana syksyllä 2005 (16.9. & & & ). Osa sienistä tunnistettiin jo maastossa tuoretuntomerkkien avulla ja osa kerättiin talteen myöhempää tunnistamista varten. Muutamissa tapauksissa on turvauduttu sieninäytteiden kuivaamiseen ja mikroskooppisten tuntomerkkien tarkasteluun lajimäärityksen varmistamiseksi. Osa sienistä on ollut mielekästä tai mahdollista määrittää vain ns. lajiryhmä-tasolle, jolloin lajista on käytetty kollektiivista nimeä. Tällöin sienen nimi kattaa useita samanlaisia lähilajeja, joiden tieteellinen luokittelu ja kuvaaminen ovat vielä kesken tai lähilajien erottaminen toisistaan vaatii asiantuntevaa mikroskopointia. Lyhenne coll. sienen tieteellisen nimen perässä tarkoittaa, että sieni on määritetty vain lajiryhmä-tasolle. Lisäksi eräät sienet pystyttiin tunnistamaan vain sukutasolle. Läheskään kaikkia löydettyjä ja kerättyjä sieniä ei pystytty määrittämään. Tukkijalkahaperon nimi on lainausmerkeissä, sillä se on ns. työnimi. Tällöin kyseistä lajia ollaan vasta kuvaamassa tieteelle uutena. Sudenmaito ei itse asiassa ole sieni, vaan limasieni. Se on hyvin yleinen ja koska se toisinaan esitellään sienten yhteydessä, se on myös tässä otettu mukaan lajiluetteloon. Kaikki muut lajiluettelon lajit ovat aitoja sieniä kuuluen joko kotelo- tai kantasienten suurryhmään. Lajiluettelon lopussa olevat lajit piispanhiipasta lähtien lukeutuvat kotelosieniin, kun taas kaikki muut lajit kuuluvat kantasieniin. Käävät lukeutuvat sienten luokittelussa kantasienten ryhmään kääväkkäät. Käävät on eroteltu tässä erilleen muista kartoitetuista sienistä. Käävistä löytyi lähinnä yleisiä lajeja, mutta myös pari arvokkaita luontoarvoja indikoivaa lajia. Muista sienistä löytyi useita harvinaisia tai melko harvinaisia lajeja, joista osa on myös hyviä arvokkaiden luontoarvojen indikaattoreita. Lisäksi kahta lajia on ollut syytä tarkastella Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin (Rassi ym. 2001) perusteella. Kyseisessä arviossa lajeja on luokiteltu kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kriteerien mukaisesti. Lisäksi yhden lajin kohdalla on ehdotettu arvioinnin muuttamista aivan juuri ilmestyneessä Suomen helttasienten ja tattien ekologiaa, levinneisyyttä ja uhanalaisuutta (Salo ym. 2005) käsittelevässä teoksessa. Käävät Uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kääpiä Kaunissaaresta ei tavattu lainkaan. Eräitä harvinaisia ja maininnan arvoisia kääpälajeja kuitenkin löytyi. Karhunkääpä löydettiin kolmesta eri paikasta kalliokedon laitamien ikipetäjien tyveltä. Karhunkääpä loisii ja lahottaa tavallisesti satoja vuosia vanhojen mäntyjen tyviä ja juuristoja. Sen itiöemät kasvavat usein maassa lähellä mäntyjen runkoja. Männynkääpä on toinen tyypillinen vanhojen mäntyjen loinen ja lahottaja, jota löydettiin Kaunissaaresta kahdesta eri paikasta vanhojen mäntyjen rungoilta. Sen itiöemät ovat tavallisesti melko korkealla mäntyjen rungoissa. Nämä kaksi kääpälajia ovat nykyään melko harvinaisia ja taantuvia vanhojen luonnontilaisten männikköjen käydessä vähiin. Karhunkääpä ja männynkääpä ovat hyviä arvokkaiden luontoarvojen sekä vanhan havumetsän indikaattorilajeja. Tällaisia alueita voidaan pitää suojelunarvoisina ja niillä saattaa esiintyä myös muuta arvokasta lajistoa, kuten harvinaisia hyönteislajeja. Voikääpä tavattiin yhdestä paikasta laholta kaatuneelta

2 tervalepältä läheltä saaren keskiosan etelärantaa. Se on niin ikään harvinainen laji, joka kasvaa tervalepikoissa ja pähkinäpensaslehdoissa. Lakkakääpä löytyi yhdestä paikasta maahan hautautuneelta laholta koivulta saaren luoteisosasta. Sekään ei ole kovin yleinen ja se ilmentää lähinnä alueen luonnontilaisuutta. Muita maininnan arvoisia, mutta melko tavanomaisia kääpiä ovat mm. lattakääpä, liitukääpä, mustasukkakääpä, okrakääpä, sitkokääpä, tervakääpä sekä tikankääpä. Lattakääpä tavattiin sekä tervalepältä että haavalta. Liitukääpä, okrakääpä, sitkokääpä ja tikankääpä tavattiin koivulta. Tervakääpä kasvoi maassa lahottaen ilmeisesti maassa olevaa havupuun juurta ja mustasukkakääpä puolestaan kasvoi maassa olevalla lehtipuun oksalla. Silmämääräisesti arvioiden Kaunissaaren yleisimmät ja runsaslukuisimmat kääpälajit ovat koivulla kasvavat taulakääpä ja pökkelökääpä. Taulakääpä tavattiin myös haavalta ja tervalepältä. Lepänkääpä on puolestaan hyvin yleinen ja runsaslukuinen saaren tervalepillä. Muut lajiluettelon kääpälajit ovat Kaunissaaressa selvästi lukumääräisesti vähäisempiä. Arinakääpiä löydettiin koivulta, pihlajalta, raidalta sekä tervalepältä. Arinakäävät ovat lajiryhmä, josta voidaan erottaa eri lajeja mikroskooppisesti, mutta sitä ei katsottu tässä tarpeelliseksi. Yleisesti ottaen muut lajiluettelon kääpälajit ovat pääasiassa karhunkääpää, männynkääpää, voikääpää ja lakkakääpää lukuun ottamatta yleisiä tai melko yleisiä. Talvikääpä on ilmoitettu Kaunissaaren lajiluetteloon erikseen ja sitä ei siis löydetty tässä kartoituksessa. Vaikka Kaunissaaren kääpälajisto on pääosin tavanomaista, on kääpien lahottama puu arvokasta esim. tikoille ja muille kolopesijöille. Myös monet hyönteiset, kuten eräät kovakuoriaiset ovat riippuvaisia käävistä ja niiden lahottamasta puuaineksesta. Kaunissaaren kääpälajistoa voidaan parhaiten suojella jättämällä lahot maa- ja pystypuut paikoilleen. Erityisen arvokkaita ja suojelunarvoisia ovat saaren kuolleet ja elävät ikipetäjät. Muut sienet Muista sienistä löytyi useita harvinaisia tai maininnan arvoisia lajeja, mutta ei varsinaisesti uhanalaisia lajeja. Kalliokedolta sekä uittomiesten kämpän ja satamalaiturin väliseltä alueelta löytyi muutama helovahakkaiden sukuun kuuluva laji, kuten neidonvahakas ja kartiovahakas. Nämä kaksi lajia ovat yleisiä, mutta monien helovahakkaiden tapaan kelvollisia ketojen, niittyjen sekä lehtojen indikaattorilajeja. Satamalaituria vastapäätä olevasta rinteestä löytynyt keltainen helovahakas-laji on todennäköisesti keltavahakas. Myös Katavankarin tervalepikosta löytyi erästä helovahakkaiden sukuun kuuluvaa lajia. Tällaiset lehtometsät ovat ketojen ohella toinen tyypillinen helovahakkaiden kasvuympäristö. Muutamaa helovahakkaiden sukuun kuuluvaa lajia ei pystytty määrittämään lajilleen, sillä yleensäkin kyseisen suvun lajien erottaminen toisistaan on melko vaikeaa. Kalliokedolta ja Katavankarin tervalepikosta tavattiin myös erästä oranssinuijakkaiden sukuun Clavulinopsis kuuluvaa lajia. Kalliokedolta löytyi myös kahta maakielten sukuun Geoglossum kuuluvaa lajia, ketokieli ja ruohikkokieli. Ketokieli on ilmeisesti yleisimpiä maakielilajeja Suomessa. Nämä molemmat lajit ovat kuitenkin nykyään harvinaisia. Lisäksi ruohikkokieli kuuluu Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin mukaan luokkaan silmälläpidettävät, NT (Near Threatened). Silmälläpidettäviin on luokiteltu lajeja, jotka eivät aivan täytä

3 uhanalaisuuden kriteerejä. Ne ovat kuitenkin tavallisesti harvinaisia ja taantuneita. Silmälläpidettävät lajit eivät ole valtakunnallisesti uhanalaisia, mutta monet niistä ovat alueellisesti uhanalaisia. Ruohikkokielen kohdalla lajin säilymisen uhkatekijöinä voidaan mainita mm. avoimien alueiden, kuten niitty- ja hakamaiden sekä metsälaidunten sulkeutuminen niiton ja laidunnuksen loputtua. Ruohikkokielen ja myös ketokielen kohdalla Kaunissaaren kallioketo on suojelunarvoinen. Kaunissaaren kalliokedolla maakieliä esiintyi paikoitellen. Tässä kartoituksessa maakielistä otettiin näytteitä kolmesta eri kohdasta kalliokedolta. Maakielilajien erottaminen toisistaan on mahdollista lähinnä vain mikroskooppisesti. On myös mahdollista, että kalliokedolta on löydettävissä muita maakieli-lajeja. Myös maakieliä voidaan tässä tapauksessa ehkä parhaiten suojella jättämällä alue mahdollisimman luonnontilaiseksi, mutta samalla ehkäisemällä alueen pensoittumista ja metsittymistä. Helovahakkaat, oranssinuijakkaat ja maakielet ovat tyypillisiä ketojen ja niittyjen eli tyypillisten perinnebiotooppien indikaattoreita. Etenkin monet helovahakkaiden ja maakielten sukuihin kuuluvat lajit ovat kasvupaikan suhteen vaateliaita ja kasvavat vain lannoittamattomilla pitkään luonnontilaisina olleilla avoimilla niityillä ja kedoilla. Tällaiset alueet ovat kuitenkin monasti olleet aikoinaan ihmistoiminnan vaikutuksen alaisina ja siten muodostuneet avoimiksi alueiksi. Samalla tavoin Kaunissaaren kallioketo on muodostunut paikalle, jossa on aiemmin ollut ihmistoimintaa. Monien keto- ja niittysienten kannalta myös maanpinnalla oleva tiheä sammalpeite saattaa olla tärkeä. Se epäilemättä mm. ylläpitää maan kosteutta edistäen ketosienten rihmastojen hyvinvointia. Monet helovahakkaisiin ja etenkin maakieliin kuuluvat lajit ovat nykyään taantuneet niittyjen ja ketojen käydessä vähiin. Muista kalliokedolla kasvaneista sienistä mainittakoon silojalkamörsky. Kaunissaaresta tavatuista rouskuista mainittakoon lehtorousku, vesikehärousku, nokirousku, savurousku, suomurousku, oranssirousku sekä rutarousku. Näistä lajeista mikään ei ole kovin yleinen. Kaikki mainitut rouskut kasvavat lähinnä rehevillä kasvupaikoilla. Nokirousku tavattiin saaren luoteisosasta ja vesikehärousku, savurousku sekä suomurousku löydettiin puolestaan uittomiesten kämpän ja satamarannan välisestä lehdosta. Samaiselta lehtoalueelta löytyi myös harvinainen sysihapero, joka kasvaa lehdoissa, ravinteikkaalla maaperällä. Myös keltalapakka löytyi samaiselta alueelta ja punaryhäkäs tavattiin puolestaan satamalaituria vastapäätä olevasta rinteestä. Uittomiesten kämpän pihasta ja läheisestä lehdosta löytyi puolestaan harvinainen valkomörsky. Kämpän pihapiiristä löytyi myös melko harvinainen hiirenvalmuska ja sahan raunioiden kohdalta harvinainen paksujalkamalikka. Kylmäkarista tavatuista sienistä mainittakoon mm. keltakärpässieni, punasuomuseitikki ja ruskotatti. Mainittakoon myös kuplamörsky, joka kasvoi saaren keskiosan kalliomännikössä. Juuri ilmestyneessä Suomen helttasienten ja tattien ekologiaa, levinneisyyttä ja uhanalaisuutta käsittelevässä teoksessa ehdotetaan paksujalkamalikan siirtämistä luokasta elinvoimaiset, LC (Least Concern), luokkaan silmälläpidettävät, NT (Near Threatened). Tämä johtuu tiedon lisääntymisestä ko. lajista Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin jälkeen. Paksujalkamalikan voidaan myös katsoa ilmentävän arvokkaita luontoarvoja. Se on etenkin vanhojen tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien sekä lehtojen laji, joka lahottaa ainakin kuusen ja männyn kariketta. Lisäksi se kasvaa kalkkipitoisella maalla.

4 Kääpien lisäksi löytyi lukuisa joukko muita puuta lahottavia sieniä. Näistä mainittakoon eräs sahahelttojen sukuun kuuluva laji, joka kasvoi järeässä kaatuneessa koivupökkelössä uittomiesten kämpän ja kalliokedon välisellä alueella. Kyseinen sahaheltta saattaa olla harvinainen, mutta sitä ei pystytty määrittämään lajilleen. Rengasvinokas on myös maininnan arvoinen lehtipuiden lahottaja ja sitä löytyi ainakin parista paikasta mm. Katavankarista sekä uittomiesten kämpän ja satamalaiturin välisestä lehdosta. Runkokynsikäs puolestaan löydettiin saaren pohjoisosasta ison koivun tyveltä. Myös esim. puita lahottavia helokkalajeja löydettiin melko paljon. Kaunissaaresta tavattiin useita sienilajeja, jotka mahdollisesti ilmentävät maaperän kalkkipitoisuutta. Näitä ovat lähinnä ruskotatti, tuoksuvahakas, paksujalkamalikka, suomuvalmuska, partavalmuska, hiirenvalmuska, keltakärpässieni, tapionherkkusieni, sysihapero, vesikehärousku, männynleppärousku, silojalkamörsky sekä valkomörsky. Lisäksi näistä lajeista etenkin paksujalkamalikka, sysihapero ja valkomörsky ovat harvinaisia pääasiassa vain kalkkialueilla kasvavia sienilajeja. Ainakin paksujalkamalikkaa ja sysihaperoa voidaan pitää Satakunnassa erittäin harvinaisina. Kaunissaaren maaperä saattaa olla jonkin verran luonnostaan kalkkipitoinen. Toisaalta Kaunissaaren maaperän kalkkipitoisuus saattaa johtua saaren muinaisesta sahatoiminnasta. Etenkin jätepuun vuosikymmeniä kestänyt polttaminen on tuottanut maaperään runsaasti tuhkaa ja puun palaessa siitä on mahdollisesti vapautunut kalsiumia maaperään. Tämä on saattanut edelleen nostaa maaperän kalkkipitoisuutta. Todennäköistä on kuitenkin, että laivojen ulkomailta mukanaan tuoma painolastimaa on ollut kalkkipitoista. Tällaiset kalkkialueet ovat Satakunnassa harvinaisia ja niillä esiintyvä sienilajisto on osin tavallisesta poikkeavaa. Lopuksi todettakoon, että Kaunissaaren kääpälajistoa ja muuta puuta lahottavaa sienilajistoa voidaan parhaiten suojella jättämällä lahot maa- ja pystypuut paikoilleen. Myös vielä eläviä puuvanhuksia tulisi suojella lahopuujatkumon takaamiseksi. Karhunkäävän ja männynkäävän suojelun kannalta vanhat elävät ja kuolleet männyt ovat arvokkaita. Muita sieniä voidaan parhaiten suojella jättämällä alue mahdollisimman luonnontilaiseksi. Puiden kanssa yhteiseloa elävät mykorritsa- eli juurisienet tarvitsevat elääkseen isäntäpuita. Kalliokedon tapauksessa liiallinen umpeenkasvu on kuitenkin syytä ehkäistä, mutta toisaalta tällainen alue tuskin metsittyy kovin helposti. Etenkin kalliokedolla kasvavat helovahakkaat ja maakielet voivat kärsiä liiallisesta pensoittumisesta ja metsittymisestä. Ne ovat avoimia ja niukkaravinteisia alueita sekä suhteellisen harvaa ja matalaa aluskasvillisuutta suosivia lajeja. Toisinaan on myös arvioitu, että keto- ja niittykasvillisuuden niittämisellä tai kohtuullisella laiduntamisella olisi hyödyllisiä vaikutuksia esim. juuri helovahakkaiden ja maakielten kaltaisten ketosienten itiöemä-tuotantoon. Toisaalta on havaittu, että ainakin eräitä helovahakas-lajeja voi löytyä myös pitkän aluskasvillisuuden seasta. Joka tapauksessa niitettäessä niitetty kasvillisuus tulisi korjata pois. Tämän ns. maaperän negatiivisen ravinnetalouden suosiminen pitää niityn tai kedon maaperän niukkaravinteisena ja aluskasvillisuuden matalana. Laiduntavien eläinten tapauksessa eläimille ei saisi antaa lisäravintoa, jotta ravinteiden kokonaismäärä ei lisääntyisi laidunnettavalla alueella. Kun eläimet laiduntavat, ne kyllä tuottavat lantaa, mutta samalla aluskasvillisuus pysyy matalana. Kaunissaaren kalliokedolla kasvavia helovahakkaita ja maakieliä voitaisiin periaatteessa suosia esim. niittämällä alueen heinäkasvillisuus kerran kesässä ja korjaamalla niitetty kasvillisuus pois. Kasvillisuuden niiton tulisi tapahtua perinteisellä tavalla, esim. viikatteella. Koneellinen niittäminen saattaa nimittäin vahingoittaa arimpia ketosieniä ja ketokasveja. Kalliokedon niitossa olisi tietysti otettava huomioon sen vaikutukset muuhun eliölajistoon, kuten kedon kasveihin. Lisäksi

5 ketosienten kannalta niitto tulisi suorittaa hyvissä ajoin ennen niiden syksyistä itiöemätuotantoa. Käävät ja sienet Lajiluettelo Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi Suomenkielinen nimi Tieteellinen nimi sudenmaito Lycogala epidendrum keltahytykkä Tremella mesenterica mäntyhytykkä Exidia saccharina keltasarvikka Calocera viscosa pihlajankatajanruoste Gymnosporangium cornutum hytyrypykkä Merulius tremellosus purppuranahakka Chondrostereum purpureum karvanahakka Stereum hirsutum leppänahakka Stereum subtomentosum ryppynahakka Stereum rugosum kermaraspikka Basidioradulum radula karvasilokka Thelephora terrestris löyhkäsilokka Thelephora palmata männynsuomuorakas Sarcodon squamosus vaaleaorakas Hydnum repandum rusko-orakas Hydnum rufescens käpyorakas Auriscalpium vulgare sahaheltat Lentinellus hoikkanuijakas Macrotyphula fistulosa oranssinuijakkaat Clavulinopsis keltavahvero Cantharellus cibarius tikankääpä Gloeoporus dichrous sinihaprakääpä Postia caesia karvashaprakääpä Postia stiptica liitukääpä Tyromyces chioneus okrakääpä Hapalopilus rutilans kuusenkynsikääpä Trichaptum abietinum männynkynsikääpä Trichaptum fuscoviolaceum tuhkakääpä Bjerkandera adusta pökkelökääpä Piptoporus betulinus sitkokääpä Antrodiella semisupina voikääpä Antrodiella hoehnelii punakääpä Pycnoporus cinnabarinus karvavyökääpä Trametes hirsuta pinovyökääpä Trametes ochracea valkovyökääpä Trametes velutina pörrökääpä Cerrena unicolor vaahterankääpä Rigidoporus populinus aidaskääpä Gloeophyllum sepiarium tervakääpä Ischnoderma benzoinum taulakääpä Fomes fomentarius kantokääpä Fomitopsis pinicola karhunkääpä Phaeolus schweinitzii männynkääpä Phellinus pini arinakääpä Phellinus igniarius coll pakurikääpä Inonotus obliquus lepänkääpä Inonotus radiatus lakkakääpä Ganoderma lucidum lattakääpä Ganoderma lipsiense mustasukkakääpä Polyporus leptocephalus talvikääpä Polyporus brumalis rengasvinokas Pleurotus dryinus voitatti Suillus luteus nummitatti Suillus bovinus kangastatti Suillus variegatus ruskotatti Xerocomus badius samettitatti Xerocomus subtomentosus herkkutatti Boletus edulis coll coll. sappitatti Tylopilus felleus koivunpunikkitatti Leccinum versipelle kalvaspunikkitatti Leccinum percandidum lehmäntatti Leccinum scabrum coll. pulkkosieni Paxillus involutus limanuljaska Gomphidius glutinosus rusakkonuljaska Chroogomphus rutilus hallavahakas Hygrophorus hypothejus kupukirjovahakas Hygrophorus korhonenii tuoksuvahakas Hygrophorus agathosmus neidonvahakas Hygrocybe nivea keltavahakas Hygrocybe chlorophana kartiovahakas Hygrocybe conica lohisieni Laccaria laccata coll. paksujalkamalikka Clitocybe alexandri nuijamalikka Clitocybe clavipes kuuramalikka Clitocybe ditopus härmämalikka Lepista nebularis lahovalmuska Tricholomopsis decora täplähelttavalmuska Tricholoma fulvum suomuvalmuska Tricholoma imbricatum partavalmuska Tricholoma vaccinum kangaskeltavalmuska Tricholoma auratum löyhkävalmuska Tricholoma inamoenum retikkavalmuska Tricholoma album sappivalmuska Tricholoma virgatum hiirenvalmuska Tricholoma scalpturatum pohjanmesisieni Armillaria borealis nuijamesisieni Armillaria cepistipes runkokynsikäs Lyophyllum ulmarium haperonvieras Asterophora lycoperdoides kirpeäjuurekas Collybia peronata harmaajuurekas Collybia asema jouhinahikas Marasmius androsaceus talvivinokas Panellus serotinus tahmahiippo Mycena viscosa

6 keltajalkahiippo Mycena epipterygia verihiippo Mycena sanguinolenta hurmehiippo Mycena haematopus maitohiippo Mycena galopus sinipunahiippo Mycena pura poimuhiippo Mycena galericulata rusokkaat Entoloma koivulahorusokas Pluteus atricapillus harmaakärpässieni Amanita vaginata ruostekärpässieni Amanita fulva kehäkärpässieni Amanita battarrae punakärpässieni Amanita muscaria keltakärpässieni Amanita citrinum kangaskärpässieni Amanita porphyria rusokärpässieni Amanita rubescens tapionherkkusieni Agaricus silvaticus anisherkkusieni Agaricus abruptibulbus villaukonsieni Lepiota clypeolaria akansieni Macrolepiota rhacodes kalvasryhäkäs Cystoderma carcharias keltaryhäkäs Cystoderma amianthinum kultaryhäkäs Cystoderma jasonis punaryhäkäs Cystoderma terrei kiillemustesieni Coprinus micaceus hapralakit Psathyrella viherkaulussieni Stropharia aeruginosa kuusilahokka Hypholoma capnoides koivuhelokka Pholiota tuberculosa pörhösuomuhelokka Pholiota squarrosa tulihelokka Pholiota flammans mesihelokka Pholiota limonella limahelokka Pholiota lenta tahmahelokka Pholiota spumosa leppähelokka Pholiota alnicola koivunkantosieni Kuehneromyces mutabilis valkorisakas Inocybe geophylla liilarisakas Inocybe geophylla var. lilacina hahtuvarisakas Inocybe flocculosa polkurisakas Inocybe lacera korpirisakas Inocybe lanuginosa mukularisakas Inocybe mixtilis kaunorisakas Inocybe leiocephala tummalakitympönen Hebeloma mesophaeum sammaltympönen Hebeloma incarnatulum kangaskarvaslakki Gymnopilus penetrans keltahelttaseitikki Cortinarius croceus verihelttaseitikki Cortinarius semisanguinea punasuomuseitikki Cortinarius bolaris suippumyrkkyseitikki Cortinarius rubellus silkkiseitikki Cortinarius alboviolaceus suomuvyöseitikki Cortinarius pholideus nummilimaseitikki Cortinarius mucosus porraslimaseitikki Cortinarius trivialis karvaslimaseitikki Cortinarius vibratilis punavyöseitikki Cortinarius armillatus valkovillaseitikki Cortinarius laniger karhunseitikki Cortinarius brunneus pelargoniseitikki Cortinarius paleaceus kehnäsieni Rozites caperatus suppilohapero Russula delica coll. sysihapero Russula anthracina keltahapero Russula claroflava kangashapero Russula decolorans viinihapero Russula vinosa koivuhapero Russula aeruginosa sillihapero Russula xerampelina coll. kangassillihapero Russula erythropus isohapero Russula paludosa tulipunahapero Russula emetica viitahapero Russula gracillima verihapero Russula sanguinea kosteikkohapero Russula aquosa "tukkijalkahapero" Russula sp. (tieteelle lehtorousku Lactarius bertillonii kuvaamaton) vesikehärousku Lactarius aquizonatus mustarousku Lactarius turpis villakarvarousku Lactarius pubescens karvarousku Lactarius torminosus männynleppärousku Lactarius deliciosus nokirousku Lactarius lignyotus savurousku Lactarius fuliginosus harmaarousku Lactarius vietus haaparousku Lactarius trivialis kalvashaaparousku Lactarius utilis nurmirousku Lactarius flexuosus lakritsirousku Lactarius helvus suomurousku Lactarius spinosulus kangaspalsamirousku Lactarius mammosus oranssirousku Lactarius mitissimus pikkurousku Lactarius thejogalus kangasrousku Lactarius rufus sikurirousku Lactarius camphoratus rutarousku Lactarius lacunarum leipäkorisieni Crucibulum laeve ryhmätuhkelo Lycoperdon pyriforme känsätuhkelo Lycoperdon perlatum nuijakuukunen Calvatia excipuliformis jänönmukulat Rhizopogon piispanhiippa Gyromitra infula kuplamörsky Rhizina undulata lehtopikarimörsky Helvella macropus mustamörsky Helvella lacunosa silojalkamörsky Helvella elastica valkomörsky Helvella crispa ruskomaljakkaat Peziza jänönkorvat Otidea ketokieli Geoglossum umbratile ruohikkokieli Geoglossum fallax keltalapakka Spathularia flavida rustonupikka Leotia lubrica keltanastakka Bisporella citrina vaahterantervatäplä Rhytisma acerinum tatinriesa Hypocrea chrysosperma koivunsyylä Hypoxylon multiforme

7 Raportin pääasialliset lähteet Boertmann, D. 1995: The genus Hygrocybe (Fungi of northern Europe - vol. 1) Niemelä, T. 2004: Suomen kääpien määritysopas. Viidestoista uudistettu painos - Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 184. Nitare, J. ym. 2000: Signalarter. Indikatorer på skyddsvärd skog. Flora över kryptogamer. Nylen, B. 2001: Svampar I Norden och Europa. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ryman, S. & Holmåsen, I. 1984: Svampar. En fälthandbok. Tredje, revidare upplagan 1992, andra tryckningen Salo, P., Niemelä, T., Nummela-Salo, U. & Ohenoja, E. (toim.) 2005: Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 769.