Ajankohtaista vuokranmäärityksen ohjauksessa ja valvonnassa Havaintoja vuokramarkkinoilta Hyyryläispäivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista vuokranmäärityksen ohjauksessa ja valvonnassa Havaintoja vuokramarkkinoilta Hyyryläispäivät 3.10.2015"

Transkriptio

1 Ajankohtaista vuokranmäärityksen ohjauksessa ja valvonnassa Havaintoja vuokramarkkinoilta Hyyryläispäivät Johtava ylitarkastaja Sami Turunen

2 ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan. ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua. ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on: jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.

3 Omakustannusperiaate Rajoitusten alaisten ARA-asuntojen vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaisesti (Aravarajoituslaki 1190/1993, 7 ja laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta 604/2001, 13 ). Omakustannusperiaatteen noudattaminen on pystyttävä pyydettäessä osoittamaan (esimerkiksi jälkilaskelmalla). Omakustannusperiaate ei koske kaikkia ARAkohteita. Vuokranmääritys on vapaata esimerkiksi ns. vanhan korkotukilain nojalla rahoitetuissa ja ns. välimallin kohteissa sekä jatkorajoituksilla olevissa kohteissa. Vuokran tulee kuitenkin aina olla kohtuullinen (huoneenvuokralaki). 3

4 Omakustannusvuokra Vuokrassa otetaan huomioon menot, jotka aiheutuvat: 1) kiinteistön ja asuntojen hankinnasta tai rakentamisesta (ml. lain mukaiseen luovutuskorvaukseen sisältyvä indeksitarkistus) 2) kiinteistön ja rakennusten sekä asuntojen ylläpidosta ja hoidosta, 3) perusparannuksista, joilla kiinteistö tai rakennus sekä asunnot saatetaan vastaamaan kunkin ajankohdan tavanmukaisia vaatimuksia 4) varautumisesta 2 ja 3 kohdan toimenpiteisiin, 5) omalle pääomalle maksettavasta korosta (tällä hetkellä 8 %) 6) omistajalle lain mukaan kuuluvista velvoitteista, jotka eivät ole lain vastaisia (Ks. tarkemmin: aravarajoituslaki 1190/1993, 7 ja korkotukilaki 604/2001, 13 ) 4

5 Ajankohtaista vuokrien valvonnassa Hyväksytty lakimuutos Vuokranmääritystä koskevien periaatteiden valvonta siirtyi kunnilta ARAlle alkaen Valvonta on viranomaislähtöistä hallinnollista toimintaa ja valvontaresurssit kohdennetaan koko ARA-kantaan suunnitelmallisesti. Valvonta kohdistuu pääasiassa tasausryhmien tasolle, ei yksittäisiin asuntoihin. Yksittäisen huoneiston vuokran kohtuullisuuden arviointi on edelleen yleisten tuomioistuinten (käräjäoikeuksien) tehtävänä. Valvonnan tavoitteena on varmistaa, että ARAasuntojen vuokrat määräytyvät sääntöjen mukaisesti. 5

6 Ajankohtaista vuokrien valvonnassa Sipilän hallitusohjelmassa on esitetty useita asumista koskevia ja myös omakustannusvuokria koskevia muutoksia. Ympäristöministeriö on pyytänyt omakustannusvuokria koskevaan lakiesitykseen lausuntoja mennessä. Lakiesitys ja lausuntopyyntö: > Asuminen > Lainsäädäntö ja ohjeet > Asumisen valmisteilla oleva lainsäädäntö Mahdollisia muutoksia mm.: Peruskorjauksiin varautumiseen rajoituksia Rajoitetaan vuokrien tasaamista yli maakuntien ja eri tuotantotyyppien Kilpailuttamisen edellyttäminen (isännöintipalvelut yms.) Vuokrataloyhteisöille jälkilaskelman laatimisvelvollisuus Oman pääoman kohtuullinen tuotto 8 % 4 % 6

7 Vuokranmäärityksen ohjaus ja valvonta Menetelmiä mm. yleinen ohjeistus, vuokrataloyhteisöjen ja asukkaiden yhteydenottoihin vastaaminen, paikan päällä tehtävät tarkastukset, asiakirjatarkastukset, ohjauskäynnit sekä koulutukset ja seminaarit Aiemmin annetut ohjeet vuokranmäärityksen periaatteista ovat soveltuvin osin edelleen voimassa. ARA ei tällä hetkellä edellytä raportointia kaikilta vuokrataloyhteisöiltä. Raportteja pyydetään tietyiltä yhteisöiltä ARAn valvontasuunnitelman mukaisesti. Laajempaa raportointia tullaan kuitenkin edellyttämään myöhemmin tätä tarkoitusta varten kehitettävän VALPAS-tietojärjestelmän kautta. 7

8 Vuokranmäärityksen tarkastukset Jo uuden kohteen rahoitusvaiheessa kysytään korkotukilainan hakijalta arviota tulevasta vuokratasosta. Kohteen omakustannusvuokra tulee määritellä uudelleen kohteen käyttöönottovaiheessa arvioitujen kustannusten mukaisesti. ARA tekee tarkastuksia paikan päällä ja asiakirjojen perusteella. Tarkastuksissa käsitellään esimerkiksi: yhteisön yleisiä vuokranmääritys- ja tasausperiaatteita vuokranmäärityslaskelmia (talousarviot) jälkilaskelmia (yli-/alijäämät) kirjanpitoaineistoa asukasdemokratian toteuttamista vuokrasopimusmalleja 8

9 Uusi tietojärjestelmä VALPAS ARA kehittää asumisoikeusyhteisöjen, vuokrataloyhteisöjen ja ARAn yleishyödyllisiksi nimeämien yhteisöjen ohjausta ja valvontaa varten uutta tietojärjestelmää. Järjestelmän kautta tullaan myöhemmin pyytämään tietoa vuokrista ja aso-vastikkeista nykyistä laajemmin. Järjestelmän toteutusvaiheen alustava aikataulu (muutokset mahdollisia): Järjestelmän toimittaja valittu Toteutusvaihe syyskuu 2015 huhtikuu 2016 Käyttöönotto keväällä ja syksyllä

10 Tietojärjestelmän mahdollisia toimintoja Ohjeistus ja usein kysytyt kysymykset samassa paikassa Yhteydenpito ARAn ja vuokratalo-/asumisoikeusyhteisöjen välillä Raportointi Vuokranmäärityslaskelmat, käyttövastikelaskelmat, jälkilaskelmat, vuosi-ilmoitukset ja tilinpäätöstiedot Mahdollisuus raportoida suoraan avoimen rajapinnan ja/tai raporttipohjien kautta suoraan yhteisöjen tietojärjestelmistä Tarkastukset Tietopyynnöt, tarkastuskertomukset vastineineen, jälkiseuranta Asuntomarkkinatiedon kerääminen ja julkaisu Kyselyiden kuntia koskevat osuudet Osa tiedoista voisi tulla suoraan kiinteistöjen omistajilta Muuta, mitä? Järjestelmän kehitystyö on käynnissä, mutta järjestelmän tarkempaa sisältöä ei ole vielä vahvistettu. Lähetä kommenttisi tai ideasi osoitteeseen 10

11 Vuokrien tasaus (Huom. Sipilän hallitusohjelmassa on esitetty muutoksia tasausperiaatteisiin) Saman omistajan omistamien aravalain ja/tai uuden korkotukilain jälkeen lainoitettujen vuokratalojen ja asuntojen vuokrat voidaan tasata keskenään. Tällä hetkellä tasauksen voi toteuttaa samalla paikkakunnalla olevien tai koko Suomen alueella olevien asuntojen kesken. Suositeltavaa on tasata vain pääomamenot ja hoitomenoista vain tontin vuokrat ja suurehkot korjausmenot, mutta myös kokonaisvuokran saa tasata. Tasauksen tavoitteena on, että vuokrat vastaisivat mahdollisimman hyvin asuntojen käyttöarvoa. Käyttöarvo voidaan huomioida pisteyttämällä kohteet esimerkiksi seuraavien kriteerien mukaan: talon ikä, talotyyppi, 11 sijainti, tehdyt peruskorjaukset ja varustetaso.

12 Tasausmalli (Excel-työkalu) ARA on julkaissut excel-muotoisen tasausmallin käyttöarvon mukaiseen vuokrien/aso-vastikkeiden tasaamiseen. Malli ja ohje: Mallia voidaan päivittää käyttökokemusten perusteella. Mallin hyödyntäminen on yhteisöille vapaaehtoista. Yhteisöt voivat muokata tasausmallia omaan toimintaansa sopivaksi esimerkiksi muuttamalla painotusarvoja (%- lukuja) ja pisteytystä (eri asioista annettavat pisteet (+/-) Uuden tasausmallin käyttöönotto on asia, joka tulee käsitellä yhteishallintolain säädösten mukaisesti (asukkailla mahdollisuus osallistua valmisteluun ja antaa lausuntoja) 12

13 Luokittelut tasausmallissa Luokittelujen tavoitteena on tuoda esille eri alueiden ja kohteiden väliset erot. 1. Asuinalueiden luokittelu alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti - sijainti, palvelut, liikenneyhteydet, hinta- ja vuokrataso verrattuna kunnan keskitasoon, vajaakäyttö, asukasvaihtuvuus, rakennuskanta, vetovoimatekijät ja esteettömyys 2. Kohteiden luokittelu - rakennustyyppi: kerrostalo, pienkerrostalo, rivitalo, pientalo - tekninen käyttöikä: sisäpinnat ja kalusteet, ikkunat ja ovet, talotekniikka, sähkö- ja teletekniikka, ulkopinnat ja runko - laatu- ja varustetaso: sauna, parveke, parvekelasitus, hissi, muut varusteet 3. Käyttöarvon tarkentaminen (harkinta) - Mahdollisuus käyttöarvon harkinnanvaraiseen tarkentamiseen. - Esim. tilanteissa, joissa uudet tasausperiaatteet johtaisivat liian suuriin muutoksiin vuokrankehityksessä yksittäisessä kohteessa. 13

14 Epäilen, että omakustannusperiaatetta rikotaan ARA-kohteessa. Miten voin toimia? Asukkaiden toimielimllä on mm. oikeus osallistua vuokranmääritykseen ja antaa asiasta lausuntoja. Voit ottaa yhteyttä oman kohteesi asukastoimielimeen (asukastoimikunta, asukashallitus, asukkaiden kokous, hallituksen jäsen tms.). Voit myös ottaa yhteyttä suoraan kyseessä olevaan vuokrataloyhteisöön tai vuokraukseen liittyviä asioita hoitavaan isännöitsijään / asumisneuvojaan. Voit ottaa yhteyttä ARAan (vuokranmaaritys@ara.fi). ARA valvoo omakustannusperiaatteen noudattamista yleisesti. Yksittäisten asuntojen vuokran kohtuullisuuden valvonta kuuluu yleisille tuomioistuimille (käräjäoikeuksille). Jos vuokrankorotukset eivät pysy lainsäädännön edellyttämän kohtuullisuuden rajoissa, vuokralainen voi viedä asian tuomioistuimen tai kuluttajariitalautakunnan tutkittavaksi.

15 Havaintoja vuokramarkkinoilta johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

16 Vuokrat suurimmissa kaupungeissa ( /m2) vuonna ARA-vuokrat vapaarah.vuokrat uudet vapaarah Lähde: Tilastokeskus 16

17 Havaintoja vuokramarkkinoilta 2014 (suluissa 2013) Vuokrat nousivat koko maassa 3,2 % (3,8 %) ARA-vuokrat 3,0 % (3,4 %) vapaarahoitteiset 3,4 % (3,4 %) Vap.rah. uudet vuokrasuhteet nousivat 2,8 % (3,4 %) Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat kohosivat 5,2 % (4,4 %) ja muualla maassa 2,0 % (3,3 %) Neljäntenä peräkkäisenä vuotena vuokrat nousivat enemmän kuin asuntojen hinnat: Koko maa -0,9 %, PKS -0.9 %, muu maa -0,9 % Lähde: Tilastokeskus Asuntojen vuokrat 2014 ( ), Osakeasuntojen hinnat ( ) 17

18 ARA- ja vapaarahoitteisten vuokrien hintaero kasvoi pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 (suluissa 2013) Helsinki 49,3 % (45,7 %) Espoo 22,8 % (18,7 %) Vantaa 16,4 % (15,4 %) Kehyskunnissa ero pieneni 3,3 % (4,0 %) Yli 20 % hinnanero Helsingin lisäksi vain Joensuussa (22,2 %) ja Kuopiossa (20,9 %). ARA-vuokrat olivat Porissa (-5,4 %) ja Rovaniemellä (-1,3 %) %) kalliimpia kuin vapaarahoitteiset vuokrat. ARA-vuokrat olivat 192 kunnassa kalliimpia kuin vapaarahoitteiset vuokrat (Kelan yl.asumistuensaajien tilasto 2/

19 Lisätietoja Lisätietoja vuokranmäärityksestä: Uutta: Syyskuussa 2015 julkaistu tasausmalli/excel-työkalu: ARAn tietopankki: ARA-tietopankki asuntomarkkinakatsauksia ARAn selvityksiä ja julkaisuja Kelan kuntakohtaiset vuokratilastot Yhteystiedot: johtava ylitarkastaja Sami Turunen (GSM / / sami.turunen@ara.fi) ylitarkastaja Heli Honkasalo (GSM / / heli.honkasalo@ara.fi) 19

3.10.2015 Finlandia-talo Kongressisiipi, A-sali

3.10.2015 Finlandia-talo Kongressisiipi, A-sali 3.10.2015 Finlandia-talo Kongressisiipi, A-sali Järjestäjä: Vuokralaisneuvottelukunta Helsingin kaupungin asunnot Oy www.hekalaiset.fi vnk.hyyrylaispaiva@gmail.com Ohjelma Tilaisuuden juontaja ja paneelin

Lisätiedot

ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1

ARA-toiminta tutuksi. KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 ARA-toiminta tutuksi KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 1 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta Yleishyödyllisyyden erityisedellytykset

Lisätiedot

Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi. Varsinais-Suomen alueseminaari Valvontapäällikkö Sami Turunen

Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi. Varsinais-Suomen alueseminaari Valvontapäällikkö Sami Turunen Ajankohtaisia lakimuutoksia ARAn verkkoasiointi Varsinais-Suomen alueseminaari 23.11.2017 Valvontapäällikkö Sami Turunen Kaikilla on oikeus hyvään asumiseen ARA toimeenpanee valtion asuntopolitiikkaa Myöntää

Lisätiedot

ARA-asuntojen omakustannusperiaate. Helsinki

ARA-asuntojen omakustannusperiaate. Helsinki ARA-asuntojen omakustannusperiaate Helsinki 15.12.2017 Päivitetty vuokranmääritysohje ARA on julkaissut päivitetyn vuokranmääritysohjeen 15.3.2017. Ohjeen voi ladata osoitteesta www.ara.fi/vuokranmaaritys

Lisätiedot

ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet

ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet ARA-asuntojen omakustannusvuokrajärjestelmän toimivuus ja kehittämistarpeet Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 10.4.2013 KTI Kiinteistötieto Oy Raportti ladattavissa osoitteesta www.ym.fi Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE ARA-RAHOITTEISTEN ASUNTOJEN OHJAUS- JA VALVONTAVASTUUSTA SEKÄ SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMISALASTA

OHJE KUNNILLE ARA-RAHOITTEISTEN ASUNTOJEN OHJAUS- JA VALVONTAVASTUUSTA SEKÄ SÄÄNNÖSTEN SOVELTAMISALASTA 1 KUNNANHALLITUKSILLE KUNTIEN ASUNTOVIRANOMAISILLE Toimivalta: Aravarajoituslaki (1190/1993) 4 d, 7 4 mom. ja 23, Vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annettu laki (604/2001) 11

Lisätiedot

ARA-asuntojen asukasvalinta, omakustannusperiaate ja vuokranmääritys

ARA-asuntojen asukasvalinta, omakustannusperiaate ja vuokranmääritys ARA-asuntojen asukasvalinta, omakustannusperiaate ja vuokranmääritys KOVA ry:n koulutusristeily, Itämeri 25.1.2018 Valvontapäällikkö Sami Turunen Esitys 2 Teemat Esitys 1 ARAn esittely Ajankohtaista ARAasuntokannasta

Lisätiedot

HE 133/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen

HE 133/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen HE 133/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vuokraasuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 13 :n sekä aravarajoituslain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ARA vuokra-asuntojen omakustannusperiaate ja jälkilaskelmat

ARA vuokra-asuntojen omakustannusperiaate ja jälkilaskelmat ARA vuokra-asuntojen omakustannusperiaate ja jälkilaskelmat Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 23.9.2017 Ritva Weckström, HT, JHT, ylitarkastaja Teemat Yleistä ARAsta ja ARA-vuokra-asuntojen rajoituksista

Lisätiedot

VUOKRANMÄÄRITYS HEKASSA. Käytössä ensimmäistä kertaa vuoden 2019 vuokria määriteltäessä

VUOKRANMÄÄRITYS HEKASSA. Käytössä ensimmäistä kertaa vuoden 2019 vuokria määriteltäessä VUOKRANMÄÄRITYS HEKASSA Käytössä ensimmäistä kertaa vuoden 2019 vuokria määriteltäessä 20.12.2017 Vuokranmääritysmalli Vuokranmääritys perustuu Hekan omakustannusten kokonaismäärän tasaamiseen kahdessa

Lisätiedot

VUOKRANTASAUS HEKASSA

VUOKRANTASAUS HEKASSA VUOKRANTASAUS HEKASSA Käytössä ensimmäistä kertaa vuoden 2019 vuokria määritettäessä 20.12.2017 VUOKRANMÄÄRITYSMALLI Vuokranmääritys perustuu Hekan omakustannusten kokonaismäärän tasaamiseen kahdessa vaiheessa

Lisätiedot

Jälkilaskelman laatiminen mitä on huomioitava. ARAn vuokramäärityskoulutus

Jälkilaskelman laatiminen mitä on huomioitava. ARAn vuokramäärityskoulutus 7 Jälkilaskelman laatiminen mitä on huomioitava ARAn vuokramäärityskoulutus 15.12.2017 Jälkilaskelma on tilinpäätöshetkellä vuokraja muista tuloista sekä niillä katettavista menoista laadittava suoriteperusteinen

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa -

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden tehtävien siirtoa Valtion asuntorahastolle koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi aravavuokra-asuntojen

Lisätiedot

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 911/10.04.02/2014 359 Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen: Yleistä Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 5/2012 Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne 2010 2012 27.11.2012 Sisällys 1 VUOKRA- JA OMISTUSASUMISEN VÄLIMUOTO... 3 1.1

Lisätiedot

Vuokranmääritysohje ARAn avustamille erityisryhmähankkeille

Vuokranmääritysohje ARAn avustamille erityisryhmähankkeille Vuokranmääritysohje ARAn avustamille erityisryhmähankkeille 26.04.2010 Sisältö 1 SOVELTAMISALA... 3 2 VUOKRIEN KOHTUULLISUUS JA OMAKUSTANNUSPERIAATE... 3 3 OMAKUSTANNUSVUOKRAN MÄÄRITTÄMINEN... 4 4 VUOKRIEN

Lisätiedot

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Vuokralaisilta 31.10.2017 Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien ja asunnonomistajien etujärjestö,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Asuntolautakunta AoOp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Asuntolautakunta AoOp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 51 Asuntolautakunnan lausunto valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponnesta, joka koskee yleishyödyllisten yhteisöjen aravavuokrien tasausta ja omakustannusvuokran

Lisätiedot

Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa

Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa Asuntopoliittiset toimet hallitusohjelmassa Seudullisen asuntopolitiikan mahdollisuudet MAL-verkoston seminaari 21.10.2015 Matti Vatilo Hallitusohjelma Hallitus toimeenpanee laajan ohjelman asuntorakentamisen

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2012

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2012 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 11 13 Lassila Munkkiniemi Etelä- Haaga Länsi- Pakila Lauttasaari Ruoholahti Käpylä Kallio Kaivopuisto Tapanila Pihlajamäki Länsi- Herttoniemi Kulosaari Malmi Myllypuro

Lisätiedot

ARAn Asuntomarkkinakatsaus

ARAn Asuntomarkkinakatsaus ARAn Asuntomarkkinakatsaus Vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivät (FCG) 17.-18.9.2015 Ruka Hannu Ahola 12.10.2007 Tekijän nimi SISÄLTÖ johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta.

RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta. LAUSUNTO 1 (7) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 25.8.2015 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokra asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 2/2007 Marja-Leena Ikonen 8.2.2007 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2006 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ARA

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 2/2013

Asuntomarkkinakatsaus 2/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 2/2013 3.5.2013 ARA kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja sekä tekee niihin liittyviä selvityksiä.

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla

ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla Selvitys 1/2019 ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla Rajoitusten alaisten ARA-asuntojen lukumäärä 2000-luvulla 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,

Lisätiedot

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola p. 0400 996 067 Selvitys 2/2016 ARA-tuotanto 2015 18.2.2016 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 31.12.2015 Ville Koponen VALTIONEUVOSTON ASETUS VUOKRA-ASUNTOLAINOJEN JA ASUMISOIKEUS- TALOLAINOJEN KORKOTUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 2013

Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 37 2013 Asuntojen vuokrat Helsingissä heinä syyskuussa 2013 Keskivuokra 14,51 /m 2 /kk Keskivuokra vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa 16,71 /m 2 /kk Keskivuokra

Lisätiedot

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista

Lisätiedot

Vuokrataloyhteisöjen toimintatavat ARA-asuntojen omakustannusvuokrien määrityksessä

Vuokrataloyhteisöjen toimintatavat ARA-asuntojen omakustannusvuokrien määrityksessä Ympäristöministeriön raportteja 5 2013 Vuokrataloyhteisöjen toimintatavat ARA-asuntojen omakustannusvuokrien määrityksessä Hanna Kaleva, Jessica Niemi, Jari Ylönen ja Mikko Hietala YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 7 7 Vapaarah. vuokra-as. keskivuokra, /m/kk 1,-1,9 1,5-11,9 1,-13, Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna Muutos edellisestä vuodesta: Kaikki asunnot 1, %, kaikki

Lisätiedot

RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä.

RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä. LAUSUNTO 1 (5) Eduskunta Ympäristövaliokunta Kuulemistilaisuus, klo 10 ASIA: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuokra asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013

Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 18 2013 Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013 Keskivuokra 14,27 /m 2 /kk Keskivuokra vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa 16,42 /m 2 /kk Keskivuokra

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2011

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2011 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 11 212 Tapanila Malmi Länsi- Kontula Pakila Pihlajamäki Lassila Myllypuro Ete lä- Haaga Käpylä Länsi- Herttoniemi Munkkiniemi Tammisalo Kulosaari Kallio Laajasalo

Lisätiedot

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa.

KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. KORJAUS- JA ENERGIA- AVUSTUKSET 2012 Määrärahat nyt ja jatkossa. 7.4.2009 Jorma Lauronen12.10.2007 Tekijän nimi Ylitarkastaja Hanna Koskela ASUMISEN RAHOITUS- JA KEHITTÄMISKESKUS ARA Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen - Erityisryhmien kuntien keskeinen asuminen rooli kunnan keskeinen rooli elokuu 2013 elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien

Lisätiedot

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta LAUSUNTO 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 15.2.2016 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön

Lisätiedot

Ville Koponen VN/4775/2018 VN/4775/2018-YM-2

Ville Koponen VN/4775/2018 VN/4775/2018-YM-2 Lausunto 1 (4) Eduskunnan tarkastusvaliokunta O 61/2016 vp Asuntopolitiikan kehittämiskohteet; VVO/Kojamon toiminta valtion tukemien vuokra-asuntojen rakennuttajina ja muuttaminen pörssiyhtiöksi Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa 26.1.2012

Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa 26.1.2012 Vuokralaisdemokratian pääperiaatteet Vantaa Vuokralaiset VKL ry toiminnanjohtaja 1 Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/90)=vuokralaisdemokratia 2 Tavoite: Antaa vuokralaisille päätäntävaltaa Antaa

Lisätiedot

ARA-tuki mahdollistaa asuntoverkostojen rakentamisen

ARA-tuki mahdollistaa asuntoverkostojen rakentamisen ARA-tuki mahdollistaa asuntoverkostojen rakentamisen Jarmo Lindén, ARA Kuva: Päivi Leinonen ARAVAsta Muokkaa perustyyl. ARAan napsautt. 70 vuotta asunto-oloja kehittämässä 1949 Asuntotuotantotoimikunta

Lisätiedot

Sillanrakentajat-verkosto 2019

Sillanrakentajat-verkosto 2019 Sillanrakentajat-verkosto 2019 Faktapaketti kohtuuhintaisesta vuokra-asumisesta eduskuntavaaliehdokkaille Yleistä Noin puolet Suomen 800 000 vuokra-asunnosta on valtion tukemaa ARA-tuotantoa. ARA-asuntokanta

Lisätiedot

Asumisoikeusasuntojen markkinatilanne ja käyttövastikkeet 2013 2014

Asumisoikeusasuntojen markkinatilanne ja käyttövastikkeet 2013 2014 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 4/2014 Asumisoikeusasuntojen markkinatilanne ja käyttövastikkeet 2013 2014 31.10.2014 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA kerää ja analysoi

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry:n (KOVA) näkökulmasta Hallitusohjelma KOVAn kannalta Seuraavilla dioilla tarkastellaan pääministeri

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2014

Asuntomarkkinakatsaus 1/2014 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola Puh. 029 525 0855 Asuntomarkkinakatsaus 1/2014 23.5.2014 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013

Asuntojen vuokrat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 23 2013 Asuntojen vuokrat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Keskivuokra 14,41 /m 2 /kk Keskivuokra vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa 16,58 /m 2 /kk Keskivuokra

Lisätiedot

ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa

ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa ARA-hankkeiden A-B-C: passiivia, nollaa ja matalaenergiaa 5.4.2018 Vesa Ijäs Kehittämisjohtaja ARA 2018 Visio 2020 Palvelumme on digitalisoitu ja vaikutamme tehokkaammin kohtuuhintaisen asumisen kehittäjänä

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat 2015

Asuntojen vuokrat 2015 Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2015 Vuokrat nousivat vuodessa 3,0 prosenttia Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat vuonna 2015 keskimäärin 3,0 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen kunnan keskeinen rooli 7.-14.6.2013, Vantaa, Tampere, Turku, Rovaniemi, Mikkeli: Markku Aho, ARA Erityisryhmien palveluasuminen

Lisätiedot

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus

Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus Energiatodistusten laatijoiden Keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Scandic Park, Helsinki Ulla Laapotti, energia-asiantuntija Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti

Lisätiedot

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki

Lisätiedot

KUSTANNUSPAINEET - TAVOITTEENA KOHTUULLINEN JA KILPAILUKYKYINEN VUOKRATASO

KUSTANNUSPAINEET - TAVOITTEENA KOHTUULLINEN JA KILPAILUKYKYINEN VUOKRATASO KUSTANNUSPAINEET - TAVOITTEENA KOHTUULLINEN JA KILPAILUKYKYINEN VUOKRATASO KONSERNIRAKENNE Kuopion kaupunki Niiralan Kulma Oy Kiinteistö Oy Kuopion Ellankulma TUNNUSLUKUJA Liikevaihto 2010 32,23 milj.

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2015, 4 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2016, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes Asuminen 2015 Asuntojen vuokrat 2015, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 3,3 prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen?

Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Kuinka valtio kannustaa energiatehokkuuteen? Riitta Kimari Ympäristöministeriö Ammattilaisseminaari 24.11.2009 Suhdanneluonteiset avustukset (ns. 10 %:n avustus) Suhdanneluonteiset energiapainotteiset

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 1/2005 Olavi Lehtinen Pekka Pelvas 5.1.2005 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Lisätiedot

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2012

Asuntomarkkinakatsaus 1/2012 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 3/2012 Asuntomarkkinakatsaus 1/2012 14.6.2012 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi 16.11.2017 ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Asokotien asukashallinto 1.5.2015

Asokotien asukashallinto 1.5.2015 4.5.2015 Asokotien asukashallinto 1.5.2015 1 ( 7 ) Sisältö 1. Asukashallinnon tarkoitus 2. Asukkaiden kokous a) Asukkaiden kokouksen tehtävät b) Asukkaiden kokouksen koollekutsuminen c) Asukkaiden kokouksen

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

HE 99/2015 vp. Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus

HE 99/2015 vp. Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus HE 99/2015 vp Eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemistilaisuus 12.11.2015 Jouni Parkkonen toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry - KOVA Tiivistelmä lausunnosta Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen

Lisätiedot

ARAVA- ja korkotukilainoitettujen kohteiden kulujen käyttöarvoon perustuva tasausmalli

ARAVA- ja korkotukilainoitettujen kohteiden kulujen käyttöarvoon perustuva tasausmalli ARAVA- ja korkotukilainoitettujen kohteiden kulujen käyttöarvoon perustuva tasausmalli Yleisen mallin käyttöohje Käyttöarvon mukainen tasausmalli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) Arava- ja

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM1/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen

Lisätiedot

Case Kivistö. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn näkemyksiä. Vesa Ijäs Kehittämisarkkitehti, TkT. Puupäivä 26.11.2015

Case Kivistö. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn näkemyksiä. Vesa Ijäs Kehittämisarkkitehti, TkT. Puupäivä 26.11.2015 Case Kivistö Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn näkemyksiä Vesa Ijäs Kehittämisarkkitehti, TkT Puupäivä 26.11.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Kivistö

Lisätiedot

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä

Lisätiedot

Selvitys 3/2014. ARA-tuotanto

Selvitys 3/2014. ARA-tuotanto ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola puh. 029 525 0855 Selvitys 3/2014 ARA-tuotanto 2013 14.3.2014 Selvitys ARA-tuotannosta sisältää keskeiset tilastotiedot vuoden 2013 ARA-tuotannon aloituksista, rakennuskustannuksista

Lisätiedot

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013 VVO:n vuokra-asuntobarometri Kesäkuu 13 18.6.13 1 Miten arvioit vuokra-asuntotarjonnan muuttuvan seuraavan 12 kuukauden aikana? 7 6 4 % Markkina % 3 Omakustannus % Lisääntyy Lisääntyy jonkin verran Pysyy

Lisätiedot

MILLÄ KEINOIN ASUMISEN HINTA SAADAAN KURIIN? Valtakunnalliset Vuokralaispäivät Jaana Närö

MILLÄ KEINOIN ASUMISEN HINTA SAADAAN KURIIN? Valtakunnalliset Vuokralaispäivät Jaana Närö MILLÄ KEINOIN ASUMISEN HINTA SAADAAN KURIIN? Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 28. 30.9.2018 Jaana Närö Asumisen kirjo Omistusasunnot Vapaarahoitteinen, Hitas: omakustannusperusteista Asumisoikeus: omakustannusperusteista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi aravarajoituslain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeusasunnoista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat 2011

Asuntojen vuokrat 2011 Asuminen 2012 Asuntojen vuokrat 2011 Vuokrat nousivat vuodessa 3,3 prosenttia Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat vuonna 2011 keskimäärin 3,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,5 prosenttia vuodessa. 2017, 4. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,5 prosenttia vuodessa. 2017, 4. vuosineljännes Asuminen 2018 Asuntojen vuokrat 2017, 4 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2017 neljännellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Laki. aravarajoituslain muuttamisesta

Laki. aravarajoituslain muuttamisesta Laki aravarajoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan aravarajoituslain (1190/1993) 5 ja 8 a, sellaisina kuin ne ovat, 5 laissa 869/2008 ja 8 a laissa 20/2007, sekä muutetaan 6,

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 23.9.2013 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa 2012 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa, Uudellamaalla

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) Nikolas Elomaa 23.3.2016. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto

Lausunto 1 (7) Nikolas Elomaa 23.3.2016. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausunto 1 (7) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM2/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa

Lisätiedot

Opas asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden määritykseen. 23.8.2012 (päivitetty 22.1.2013)

Opas asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden määritykseen. 23.8.2012 (päivitetty 22.1.2013) Opas asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden määritykseen 23.8.2012 (päivitetty 22.1.2013) Sisältö 1 JOHDANTO 3 2 KÄYTTÖVASTIKE 4 2.1 Käyttövastikkeen määräytymislaskelman laatimisperiaatteet 4 2.2 Käyttövastikkeella

Lisätiedot

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

Vuokra-asunnot 1/2018

Vuokra-asunnot 1/2018 Vuokra-asunnot 1/2018 Pääkaupunkiseutu 35 000 Muut kasvukeskukset 25 000 15 000 5 000-5 000 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017* -15 000 2005 2007 2009 2011 2013 2015 2017* 35 000 Muu maa Kuvio 1a, 1b ja

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampere 14.3.2012 Jesse Marola www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 1 2014 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Valokuva: Kallio Virva Kuparinen Asuntojen keskihinta 3 973 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,4 prosenttia vuodessa. 2018, 2. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,4 prosenttia vuodessa. 2018, 2. vuosineljännes Asuminen 2018 Asuntojen vuokrat 2018, 2 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2018 toisella neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot