Uskomukset ja elämänhallinta (2008)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uskomukset ja elämänhallinta (2008)"

Transkriptio

1 1 Uskomukset ja elämänhallinta (2008) Keskustelijat Kaarle Kurki- Suonio Heikki Mäntylä Kullervo Rainio Kaarle Kurki-Suonio Alustus: TIETEELLISET JA USKONNOLLISET USKOMUKSET ELÄMÄNHALLINNAN VÄLINEINÄ Haja- ajatuksia aiheesta, josta en ymmärrä mitään. Kaarle Kurki-Suonio PRELUDI Minulle on annettu mahdoton otsikko. Jotakin olen elämässäni ehkä oppinut uskomuksista, niin tieteellisistä kuin uskonnollisistakin, mutta elämänhallinnasta en tiedä mitään. Itse en ole koskaan hallinnut elämääni, enkä ymmärrä, mitä tekemistä uskomuksilla on elämänhallinnan kanssa. (Tällä paikalla olemisenikin on osoitus elämänhallinnan puutteesta. Elämänhallinnan ensimmäisiä edellytyksiä on kyky sanoa EI!) Otsikko on myös häpeämättömän tungetteleva, intiimi. Se ikään kuin vaatii minua paljastamaan itseni alastomaksi kaikkien nähdä, kertomaan julki, millaista epätoivoista taistelua olen käynyt tavoittaakseni edes joitakin elämänhallinnan rippeitä, ja mistä ja miten olen yrittänyt löytää niille tukea turhaan. ELÄMÄNHALLINTA Ensimmäiseksi huomaan, etten oikein ymmärrä, mitä ihminen hallitsee, kun hän hallitsee elämäänsä. Minusta tuntuukin helpommalta miettiä, millaisia ovat ihmiset, jotka ovat antaneet minulle vaikutelman hyvästä elämänhallinnasta. Minusta siinä näyttää olevan olennaista, että heillä on

2 2 jokin kutsumus, päämäärä tai tehtävä, omanarvontuntoa rohjetakseen pitää tehtäväänsä, ja samalla itseään, tarpeellisena, viisautta ymmärtääkseen, miten pitää toimia tehtävän täyttämiseksi, itseluottamusta ja oma tahto niin, että he pystyvät toimimaan tehtävänsä mukaisesti, tietoa, taitoa ja energiaa tavoitteensa toteuttamiseksi ja siinä tarpeellisten tietojen ja taitojen kartuttamiseksi. Tähän sopii metafora elämästä matkana, olkoonkin kulunut klisee. Matkalla on päämäärä. Elämämme matkalla elämänhallinta merkitsee, että meillä on selvä matkasuunnitelma määränpäähän, tieto reiteistä ja aikatauluista, tarkoituksenmukaiset ja riittävät matkavarusteet, tarpeelliset kulkuvälineet ja ajoneuvot käytettävissämme, että osaamme käyttää niitä ja että astumme oikeaan aikaan oikeaan ajoneuvoon. Tällainen elämänhallinta, joka perustuu päämäärään ja tahtoon sen toteuttamiseksi on kuitenkin pelkästään näennäistä. Emme hallitse matkaamme muuta kuin sen verran, että toteutamme omaa osaamme matkustamisesta, selvitämme reitit, hankimme liput, astumme autoon, junaan, laivaan tai lentokoneeseen. Voimme joutua odottamaan vuorokausikaupalla, voimme menettää matkatavaramme, voimme joutua onnettomuuteen, vaikka olisimme kuinka taitavia ajamaan ja vaikka kuinka tarkasti noudattaisimme turvallisuussäännöksiä, ilman, että meillä on mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa asiaan. Ulkonaisesti olemme kokonaan sellaisten luonnonvoimien armoilla, joille emme mahda mitään. Olemmehan aika mitättömiä itikoita maailmankaikkeudessa. Näennäisyys on myös sisäistä. Minussa itsessäni kiehuu jatkuva motiivien ristiriita, ikään kuin vain osa minusta tahtoisi pyrkiä elämänhallintaan ja tavoittelemaan päämäärää ja toinen osa vastustaisi, epäilisi, tahtoisi muuta. Elämänhallintamme riippuu omista emootioistamme, mielemme piiloisista tai alitajuisista tekijöistä, vieteistä ja vaistoista. Mielessämme asuu itsetuhoisia elementtejä. Elämänhallinta vaatii moraalia ja moraalista lujuutta, jatkuvaa valitsemista hyvän ja huonon, oikean ja väärän välillä. Riittääkö tahto, energia, moraali jatkuvasti oikeiden valintojen tekemiseen? Hallitseeko siis oikeastaan kukaan elämäänsä missään sellaisessa suhteessa, joka voisi vastata sanan 'elämänhallinta' todellista merkitystä? Minä hetkenä tahansa elämä voi muuttua ratkaisevasti ilman, että meillä on mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Vaikka kuinka tuntisin hallitsevani elämääni, kuolen kerran. En tiedä koska, enkä edes halua tietää. Ehkä se päivä on jo tänään tai huomenna. Ennen sitä voin dementoitua. Mitä elämänhallinta merkitsee silloin? Voivatko vanhuuden dementia ja kuolema olla jollakin tavalla 'hallittua siirtymistä' muistin ja toimintakyvyn menetykseen, aistien sammumiseen ja lopulta olemattomuuteen tai 'tuonpuoleiseen'? Parhaimmillaan elämänhallinta voi merkitä enintään valmiutta kaiken sen kohtaamiseen, mitä elämä tuo, myös kuoleman. Ehkäpä ainoa tavoitettavissa oleva elämänhallinta onkin vain kykyä sopeutua olosuhteisiin ja 'elämänsä kohtaloihin', niihin tyytymistä ja pelkojen voittamista. USKOMUKSET

3 3 Ymmärrän, että tämän sanan valinta illan otsikkoon liittyy siihen, mitä tämän yhteisön keskusteluissa on usein, vieläpä varsin hiljattain, sanottu ikään kuin tiedon määritelmänä Platonia toistaen: "Tieto on perusteltu tosi (tai todeksi) uskomus." En koskaan ole oikein ymmärtänyt tätä. Miten määritelmä voi käyttää sanaa 'tosi'? Jotta tämä sana olisi siinä oikeutettu, meidän pitäisi jo valmiiksi tietää, mikä on totta, tai ainakin, millaiset ovat 'toden' kriteerit. Mutta silloin se palautuu sanaan 'perusteltu', ts. kysymykseen, milloin perustelu on riittävä, jotta voimme asettaa sen toden määrittelyn perustaksi. Jos taas sanotaan 'todeksi uskomus', niin 'uskomus' yksin riittäisi. Eikö uskomus käsitteenä tarkoita yksinkertaisesti sitä, että kuvitellaan jonkin olevan totta? Ei myöskään ole perustelemattomia uskomuksia! Jokaisella on perustelut uskomuksilleen. Ne vain ovat erilaisia, ja niistä ollaan eri mieltä myös tieteessä. Määritelmäksi tämä lausahdus on siten ratkaisevasti puutteellinen! Se ei ota kantaa olennaiseen, tarvittavien perustelujen luonteeseen. Ja kun se ei ota, myös sana 'perusteltu' on siinä tarpeeton. Niinpä siitä jää käteen vain toteamus "tieto on uskomus". Hyvä, olkoon niin! Mutta tämä on vain tiedon olemukseen välttämättä kuuluva luonnehdinta eikä mikään pelkistetty määritelmä, jonka tulisi antaa tiedon tunnistamiselle riittävät kriteerit. Siinä taas on kysymys tarvittavien perustelujen laadusta. Käänteisesti tämä pohdinta merkitsee, että ainakin osa otsikon kysymyksestä palautuu kysymykseen, mitä tieto merkitsee elämänhallinnan välineenä. Millainen tieto auttaa hallitsemaan elämää ja miten? Epäilemättä elämäntehtävän toteuttaminen vaatii tietoa. Tieto myös edesauttaa sopeutumista olosuhteisiin ja voi edistää valmiutta kohtalonsa kohtaamiseen. Mutta kyky sopeutua ja valmius kohdata ovat emotionaalisia, eivät tiedollisia. Tiedolla siis pitää olla emotionaalinen merkitys, ja jotta sillä voisi olla, se on emotionaalisesti koettava varmaksi ja luotettavaksi, siis todeksi. Tieteellä on se maine, että se (yksin) luo varmaa tietoa: "Tiede on osoittanut!" Onko siis tiedon oltava tieteellistä, jotta sillä olisi merkitystä elämänhallinnalle? Tieteellisyys, sen mukaan, mitä olen oppinut sen merkityksestä fysiikassa, edellyttää tiedon perusteluilta kolmea olennaista ominaisuutta, jotka seuraavat tieteellisen käsitteenmuodostuksen etenemisen periaatteista: Perustelun on oltava 1. empiirinen, 2. teoreettinen ja 3. sosiaalinen. 1. Tieto on empiirisesti perusteltua, jos kaikki havaintotieto yhtäpitävästi tukee sitä. 2. Tieto on teoreettisesti perusteltua, kun se on osa ehjää tietorakennetta. Avoimiksi jäävät sanojen 'kaikki' ja 'ehjä' merkitykset. Milloin tiedon voidaan katsoa toteuttavan nämä vaativat määreet? Tätä koskee kolmas kohta: 3. Tieto on sosiaalisesti perusteltua, kun se on 'tiedeyhteisön' yhteisesti hyväksymää. 'Tiedeyhteisö' hyväksyy tiedon, kun se katsoo sen empiiristen ja teoreettisten perustelujen määreiden 'kaikki' ja 'ehjä tietorakenne' toteutuneen riittävästi.

4 4 Perustelujen ongelma siirtyy näin käsitteeseen 'tiedeyhteisö', mikä se on, ja kysymykseen, milloin yksimielisyys on riittävä? Tiedon ydinmääreitä ovat siis sekä empiirinen että teoreettinen sisäinen konsistenssi ja riittävän laaja yksimielisyys tämän yhtäpitävyyden riittävyydestä. Näin päädytään päättymättömään kysymysten ketjuun: milloin riittävyys on riittävää, milloin riittävyyden riittävyys riittää jne. Näihin ongelmiin sisältyy olennainen siitä, miksi tieteellinenkin tieto on luonteeltaan uskomus. Esitetyt kolme ulottuvuutta koskevat kaiken tiedon perusteluja: 1. Kokemukset ja elämykset ovat luonteeltaan empiirisiä perusteluita. Tieteessä niiden merkitys tiedon perustana kiistetään, ellei niitä voida alistaa toistettaville kontrolloiduille kokeille, joissa niitä voidaan havaita ja mitata. Ne voivat kuitenkin olla hyvinkin vahvoja ja vakuuttavia. 2. Teoreettisia perusteluja vastaa tietojen yhteensopivuus elämässä kohdattujen muiden kokemusten ja elämysten kanssa. 3. Sosiaaliset perustelut muodostuvat siitä, että muilla on samanlaisia kokemuksia ja elämyksiä, jolloin tiedosta tulee jonkin yhteisön yhteistä. Tämä muotoilu johtaa helposti ajatukset monenlaisiin 'epätieteellisiksi' tuomittuihin uskomuksiin. Mutta tämä kaikki koskee itse asiassa kaikkia aivan jokapäiväisiä tietojamme, joiden mukaan elämässä toimimme. Emmehän me järjestä elämäämme ja suunnittele arkisia askareitamme tieteellisyyden vaatimukset täyttävän tiedon varassa. Tässä yhteydessä on olennaista, että nämä tiedon ulottuvuudet koskevat samalla tavalla otsikon kumpaakin osapuolta, yhtä hyvin 'tieteellisiä' kuin 'uskonnollisia uskomuksia'. Olen taipuvainen pitämään, määritelmänomaisesti tietona kaikkia uskomuksia, joiden todellisuudesta olemme vakuuttuneita näillä kolmella tavalla. Raja tieteellisten ja muiden uskomusten välillä on "veteen piirretty viiva" anteeksi taas turvautuminen kuluneisiin kliseisiin. USKOMUKSISTA ELÄMÄNHALLINTAAN? Uskomukset, elämänhallinta ja niiden yhteys ovat äärimmäisen yksityisiä intiimejä kysymyksiä. Esittämäni 'määrittely' sulkee kuitenkin erityisesti pois kaiken 'yksityisen tiedon'. Tiedon on oltava jonkin yhteisön tietoa, yhteisön, joka on yhteisesti vakuuttunut sen 'empiiristen' ja teoreettisten' perusteiden riittävyydestä. Mutta viime kädessä jokainen yksilö ratkaisee itse yksityisesti, mitkä perustelut ovat hänelle vakuuttavia, minkä yhteisön vakuuttuneisuuden hän katsoo voivansa jakaa, mitkä tiedot tai 'uskomukset' hän voi omaksua näennäisen ja kuvitteellisen elämänhallintansa mahdollisiksi välineiksi. Tätä olen tarkoittanut sanoessani, että "jokainen on itse omasta mielestään paras ajattelija". Jokainen on ajattelussaan yksin. Tätä ajattelun vastuuta ei kukaan pääse pakoon. Sen tähden ainoa näkökulma, josta käsin minun on mahdollista tarkastella otsikon kysymystä, on oma henkilökohtainen näkökulmani. Siinä on tämän otsikon tungettelevuus. Se vaatii henkilökohtaisia paljastuksia. Mitä siis voisin ja uskaltaisin sanoa niistä uskomuksista tai

5 5 tiedoista, uskonnollisista ja tieteellisistä, joista olen itse ehkä saanut näennäisen elämänhallinnan rippeitä. Tunnustan, että elämässäni on sittenkin ollut hetkiä, jolloin minussa on herännyt kuvitelmia päämäärästä, elämäntehtävästä, jopa kutsumuksesta. Välähdyksenomaisesti olen läheisten tuella onnistunut jopa kokemaan jonkinlaista omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Joskus jopa oma tahto on pilkahtanut heikosti esiin. Joissakin suhteissa minulla on ollut myös ohimeneviä kuvitelmia tiedoista ja taidoista, joiden avulla olisin voinut toteuttaa tehtävääni, jos moraalini olisi ollut riittävä.. Maailmankuvani on sekä kristillinen että tieteellinen, enkä näe mitään ristiriitaa niiden välillä. Tässä yhteydessä se merkitsee sitä, että 1. vahvasti kokemukselliset ja elämykselliset, 2. sisäisesti riittävän yhtäpitäviltä tuntuvat ja 3. ystävien yhteisön kanssa yhteiset uskonnolliset 'uskomukset', ovat tehneet minulle mahdolliseksi rakentaa elämänhallinnan rippeitä myös tieteellisistä 'uskomuksista', joiden opettamisesta Suomen fysiikanopettajille tuli minulle elämäntehtävä. 'Opettaminen' on tässä väärä sana, mieluumminkin olen pyrkinyt opastamaan sellaiseen oman mielen prosessiin, jossa he voivat itse rakentaa omaa uskomusjärjestelmäänsä niin, että he kokisivat sen perustelluksi kaikissa kolmessa merkityksessä. Käsitykseni siis merkitsee, että elämänhallinnan, vaikkakin näennäisen ja kuvitellun, välttämätön edellytys on oma tahto tavoitteen toteuttamiseen. Tästä seuraa, että tieteellisiin uskomuksiin usein liittyvä usko determinismiin, samoin kuin uskonnollisiin uskomuksiin usein kuuluva fatalismi, loppuun ajateltuina riistävät mahdollisuuden elämänhallintaan. Siksi minulle on ollut tärkeätä ymmärtää, että uskonnollisten uskomusteni mukaan minulla on valta valita, ja että tieteellisten uskomusteni mukaan tieteellisessä tiedossa ei ole mitään, minkä perusteella ihmisen valinnat eivät olisi aitoja valintoja ja mikä voisi estää Jumalaa silti toteuttamasta tahtoaan maailmassa ja minunkin elämässäni. Näin sanoessani tunnen läheistä yhteyttä tässä yhteisössä hyvin tunnettuun prof. K. V. Laurikaisen ajatteluun. Näin, kaiken harhailun jälkeen, päädyn tunnustamaan,

6 6 että uskomukseni ovat tarjonneet minulle mahdollisuuden elämänhallintaan, siinä näennäisessä ja rajoitetussa mielessä, missä se ylimalkaan on mahdollista, että nämä mahdollisuudet ovat nimenomaan sekä uskonnollisten että tieteellisten uskomusten ansiota eikä elämänhallinnan puutteeni johdu niistä Heikki Mäntylä Hyvä Kullervo ja muut luonnonfilosofit, Lyhyt raportti, kun et päässyt paikalle : Esitelmätilaisuus 15.4.Tieteelliset ja uskonnolliset uskomukset elämänhallinnan välineenä oli elämys. Kiitokset emeritus- professori Kaarle Kurki- Suoniolle ja teologian maisteri, tutkija Aku Visalalle. En yritä referoida tai analysoida esityksiä kokonaisuutena, mutta muutama hajahuomio sallittaneen. Molemmat pysyivät tiukasti otsikon kehyksessä ja puhuivat uskomuksista eivätkä instituutioiden muokkaamista rakenteista eli uskonnoista tai tieteen teorioista. Näin vältyttiin joutumasta teoria- ja oikeaoppisuuskiistoihin vaikka eräät yleisökysymykset hiukan pyrkivätkin laajentamaan tarkastelua näille alueille. Kurki- Suonio pelkisti Platonin tiedon määritelmän: Tieto on hyvin perusteltu tosi (todeksi) uskomus muotoon Tieto on perusteltu uskomus. ja perusteli pelkistyksen erinomaisesti. Samalla hän muistutti, että tieteellisen tiedon eräs kriteeri (muiden joukossa) on, että sen tulee olla tiedeyhteisön hyväksymä. Mielestäni tällainen, sinänsä ymmärrettävä reunaehto, lähentää tiedeyhteisön instituutiona tässä suhteessa uskonnollisten yhteisöjen, ellei ihan veljeksi, niin ainakin serkuksi. Kerettiläiset eivät kummassakaan edusta oikeaa tietoa. Erona on kuitenkin se, että uskonnolliset yhteisöt kuittaavat kritiikin dogmien auktoriteetteihin vedoten, mutta tiedeyhteisöt sen sijaan kiistävät paradigmojensa mahdin väittäen toivottavansa mielihyvin kaikki uudet ideat ja havainnot kriittisen (mutta ennakkoluulottoman?) analyysin arvioitavaksi. Hieno periaate, joka ei valitettavasti aina toteudu. En muista aivan varmasti redusoiko Kurki- Suonio tiedon määritelmän itse asiassa suorastaan muotoon: Tieto on uskomus, mutta kumpikin esitelmöitsijä totesi perusteluihin liittyvät ongelmat merkittäviksi. Millaiset perustelut ovat riittäviä tekemään uskomuksesta tietoa? Tämä on sekä tieteessä että uskonnoissa pohtimisen arvoista. Muistan, kun professori ja rehtori (nykyisin kansleri) Ilkka Niiniluoto piti viime keväänä seurassamme esitelmän aiheesta: Voiko filosofia olla tieteellistä? Uskonnollisista uskomuksista hän totesi mm.: Jos joku väittää Jumalan olevan olemassa, on todistamisen taakka väitteen tekijällä, ei ateistilla. Näin törmätään todistamisen eli perustelujen problematiikkaan. Jos perusteluiksi riittävät juridiikassa käytetyt ns. aihetodisteet (circumstantial evidence) ei liene vaikeaa todistaa Jumalan olemassaolo. Jos sen sijaan edellytetään suoria havaintoja, tehtävä on hankalampi.

7 7 Kurki- Suonio totesi myös (muistiinpanoni mukaan): Ei ole yksityistä tietoa. Tämä jäi mieleeni hiukan arvoituksellisena väitteenä. Jos se viittasi vain tieteelliseen tietoon (siis tiedeyhteisön hyväksymään), se tietenkin pitää paikkansa, mutta mielestäni jokaisen yksilön mielessä on paljon myös yksityistä tietoa, joka on kiistatta totta. Tiedän, että lähetän kohta tämän s- postin, ja tämä tieto on vain minun tietoni kunnes kerron siitä tai toteutan aikeeni. Yksityinen tieto ei tietysti hyödytä ketään, mutta se onkin jo kokonaan toinen asia. Joku viisas on todennut tiedon ja tavaran eroksi: Jos minulla on omena ja annan sen toiselle, minulla ei ole enää omenaa. Jos minulla on tieto ja kerron sen toiselle, molemmilla on tieto. Aku Visala keskittyi enemmän tieteellisten uskomusten ja uskonnollisten uskomusten vertailuun elämänhallinnan välineinä. Oli hyvä, että hän myös selkeästi kuvaili uskonnollisten uskomusten ja teologian käsitteellisen eron. Tieteellisten ja uskonnollisten uskomusten erilaista roolia elämän hallinnassa selvensivät hauskat esimerkit fiktiivisen Arton elämästä. Miksi Arto opiskelee fysiikkaa? Miksi Arto menee kirkkoon? Motiivit ovat varmasti erilaiset ja näyttää ilmeiseltä, että jälkimmäinen liittyy läheisemmin arkeen ja elämänhallintaan. Tieteelliset uskomukset, vaikka niiden uskotaankin hallitsevan päätöksentekoa ja elämäämme ensisijaisesti, jäävät itse asiassa etäisemmiksi elämänhallinnassa vaikka käytämme insinöörien niistä muokkaamia sovelluksia itsestäänselvyyksinä. Molempien puhujien näkemykseen elämänhallinnan vaikeudesta tai hallinnan illuusiosta oli helppo yhtyä. Kompastuskivinä on yksinkertaisesti liian paljon tuntemattomia epävarmuustekijöitä. Jos siitä huolimatta haluaa hyödyntää hallinnan rippeitä, kuten Kurki- Suonio määritteli omat mahdollisuutensa, on arvomaailma ratkaiseva. Arvot eivät ole hyötypohjaisia ja siten mitattavia (vaikka eräs kuulijoista tarjosikin leikillisellä välihuudolla mittariksi rahaa). Näyttää siltä, että ne joilla oman elämän hallinta ei onnistu, kompensoivat sen pyrkimällä hallitsemaan muiden elämää. Visala, nuorempana miehenä, uskoi ehkä hiukan enemmän mahdollisuuksiinsa hallita elämäänsä, vaikka totesikin oman elämänsä olevan virran vietävänä, mutta joki on kai vienyt kuitenkin oikeaan suuntaan. Minäkin kuvittelen voineeni hiukan ohjailla kulkuani valitsemalla joskus vilkkaammin virtaavia joskus tyvenempiä uomia ja vältellen pahimpia koskia. Ehkäpä satunnaisessa voiman tunnossa yrittäen joskus kauhoa vastavirtaankin. Pahimmat kivet olen ilmeisesti välttänyt tieteellisten ja uskonnollisten uskomusten airoin, ja vene on pysynyt kutakuinkin ehjänä, joko onnen tai kaitselmuksen ansiosta tai molempien. Toivottavasti seuramme internetsivuille tulee esitelmöitsijöiden esitelmärungot. Terveisin ja kevään toivotuksin Heikki Mäntylä Kaarle Kurki-Suonio Kiitos, Heikki kauniista sanoistasi haja- ajatusteni johdosta. Pari pikku selvennystä: Pelkistykseni tiedon määritelmään: "Tieto on perusteltu uskomus"

8 8 jatkui päätelmän luonteisilla toteamuksilla, joiden luonnetta jäit kysymään. Tarkoitukseni oli todeta, että esitetyn määritelmän mukaan "Tieto on uskomus". Tämä ei toki enää ole määritelmän lisäpelkistys vaan vain siihen sisältyvä tiedon olemuksen luonnehdinta. Sen jälkeen ajattelin ääneen, että määritelmä koskee kaikkea tietoa, ei ainoastaan tieteellistä ja että se on olennaisesti vaillinainen määritelmä, koska se ei sano mitään tarvittavien perustelujen laadusta. Tarkastelin sitten lähemmin tarvittavien perustelujen luonnetta ja väitin että tarvitaan aina kolmenlaiset perustelut 1. empiiriset, 2. teoreettiset ja 3 yhteisölliset, joiden merkitystä pohdiskelin vähän eteenpäin. Tähän sisältyi tarjoamani idea siitä, millaista täydennystä tiedon määritelmä kaipaa. Muistat oikein. Sanoin myös: Ei ole yksityistä tietoa. Olet tietysti oikeassa siinä, mitä toteat "yksityisestä tiedosta". Mutta käsittelemäni tiedon määritelmä sulkee "yksityisen tiedon" "varsinaisen tiedon" ulkopuolelle. kauniin kevään toivotuksin Kaarle Kurki- Suonio

TIETEELLISET JA USKONNOLLISET USKOMUKSET ELÄMÄNHALLINNAN VÄLINEINÄ

TIETEELLISET JA USKONNOLLISET USKOMUKSET ELÄMÄNHALLINNAN VÄLINEINÄ Alustuspuheenvuoro Luonnonfilosofian seuran kokouksessa 15.04.2008 1 TIETEELLISET JA USKONNOLLISET USKOMUKSET ELÄMÄNHALLINNAN VÄLINEINÄ Haja-ajatuksia aiheesta, josta en ymmärrä mitään. Kaarle Kurki-Suonio

Lisätiedot

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980

Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980 Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Kokemuksen kuvaaminen ja tuttuustieto

Kokemuksen kuvaaminen ja tuttuustieto Kokemuksen kuvaaminen ja tuttuustieto Tero Vaaja Jyväskylän yliopisto Kokemuksen tutkimus, Oulu 26.4.2013 Onko mahdollista tietää, millaista on olla toinen ihminen? Nagel (1974): What Is It Like to Be

Lisätiedot

Tietoteoria. Tiedon käsite ja logiikan perusteita. Monday, January 12, 15

Tietoteoria. Tiedon käsite ja logiikan perusteita. Monday, January 12, 15 Tietoteoria Tiedon käsite ja logiikan perusteita Tietoteoria etsii vastauksia kysymyksiin Mitä tieto on? Miten tietoa hankitaan? Mitä on totuus? Minkälaiseen tietoon voi luottaa? Mitä voi tietää? Tieto?

Lisätiedot

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti

Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona

Lisätiedot

Uskosta, uskonnosta, tiedosta, tieteestä (2008)

Uskosta, uskonnosta, tiedosta, tieteestä (2008) 1 / 18 Uskosta, uskonnosta, tiedosta, tieteestä (2008) Osallistujat: Agnes Airola Kaarle Kurki- Suonio Heikki Mäntylä Kullervo Rainio Paul Talvio Jyrki Tyrkkö 1.8.2008 Jyrki Tyrkkö Hyvät Luonnonfilosofit,

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5 KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,

Lisätiedot

Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1. tunnistaminen

Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1. tunnistaminen 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1 Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa

Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist. Lataa Lataa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat - Kari Enqvist Lataa Kirjailija: Kari Enqvist ISBN: 9789510354438 Sivumäärä: 205 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.04 Mb Kosmologi Kari Enqvist on popularisoinut

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 2

Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 2 Matematiikan tukikurssi kurssikerta 1 Relaatioista Oletetaan kaksi alkiota a ja b. Näistä kumpikin kuuluu johonkin tiettyyn joukkoon mahdollisesti ne kuuluvat eri joukkoihin; merkitään a A ja b B. Voidaan

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 1 Määrittelyjoukoista Tarkastellaan funktiota, jonka määrittelevä yhtälö on f(x) = x. Jos funktion lähtöjoukoksi määrittelee vaikkapa suljetun välin [0, 1], on funktio

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto

Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA. Satu Rautiainen, YTL Mikkeli / Kuopio

LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA. Satu Rautiainen, YTL Mikkeli / Kuopio LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA Satu Rautiainen, YTL Mikkeli 05.10. / Kuopio 11.10. Luentoni perustuu lisensiaatintutkimukseeni Itsemääräämisoikeus vammaisten henkilöiden kokemana

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan

Lisätiedot

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia

Lisätiedot

Hyvän hoidon ulottuvuudet

Hyvän hoidon ulottuvuudet Hyvän hoidon ulottuvuudet Kysymyksiä omaishoitajuudesta -seminaari 18.10.2017 Tieteiden talo, Helsinki Jari Pirhonen, FT Hyvä elämä Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta elää mahdollisimman

Lisätiedot

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä

Rekursiolause. Laskennan teorian opintopiiri. Sebastian Björkqvist. 23. helmikuuta Tiivistelmä Rekursiolause Laskennan teorian opintopiiri Sebastian Björkqvist 23. helmikuuta 2014 Tiivistelmä Työssä käydään läpi itsereplikoituvien ohjelmien toimintaa sekä esitetään ja todistetaan rekursiolause,

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1

Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1 Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois.

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. 1. Suodattaminen Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. Esim. Kiinnitän huomiota hikoiluuni ja jännittämiseeni, mutta en mieti lainkaan, onko minua kohtaan

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14

Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14 Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho

Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho 1 Panpsykismi (2010) Keskustelijat Heikki Mäntylä Leo Näreaho Kullervo Rainio 1.12.2010 Leo Näreaho Hei, Tässä lähetän sinulle eilisen esitykseni kalvot! Leo Näreaho 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 1.12.2010 Heikki

Lisätiedot

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 30.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 1 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

Kertausta aivovammojen oireista

Kertausta aivovammojen oireista Toiminta takkuaa, auttaako terapia? Toimintaterapeutti Kari Löytönen 16.4.2013 Kertausta aivovammojen oireista (Tenovuon, Raukolan ja Ketolan luennot) Aivovamman tyypillinen oirekokonaisuus Poikkeava väsyvyys,

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tarkastelemme ensin konkreettista esimerkkiä ja johdamme sitten yleisen säännön, joilla voidaan tietyissä tapauksissa todeta kielen ei-säännöllisyys.

Tarkastelemme ensin konkreettista esimerkkiä ja johdamme sitten yleisen säännön, joilla voidaan tietyissä tapauksissa todeta kielen ei-säännöllisyys. Ei-säännöllisiä kieliä [Sipser luku 1.4] Osoitamme, että joitain kieliä ei voi tunnistaa äärellisellä automaatilla. Tulos ei sinänsä ole erityisen yllättävä, koska äärellinen automaatti on äärimmäisen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA?

JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? JOS ET SINÄ, NIIN KUKA? Aina, kun haluat asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, sinun on otettava ohjat omiin käsiisi. Kun päätät, että olet omien valintojesi arvoinen, voit ottaa vastuun omasta elämästäsi

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Palvelumuotoilun perusteet ja palvelupolku. luontokeskus

Palvelumuotoilun perusteet ja palvelupolku. luontokeskus Palvelumuotoilun perusteet ja palvelupolku 4.10.2016 @Limingan luontokeskus GOFORE Muotoilemme kokemuksia ja palveluita, joista ihmiset saavat merkittävää lisäarvoa. Muutamme maailmaa digitalisaation keinoin

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Ryhmämallitusohje 2016

Ryhmämallitusohje 2016 LUONTAISET TAIPUMUKSET Ryhmämallitusohje 2016 Kalevi Sipinen RYHMÄMALLITUSOHJEITA: VAIHE 1 Mallittamalla otetaan tietoiseen käyttöön olemassa olevia taitoja/mestaruutta LUONTAISET TAIPUMUKSET RYHMÄMALLITUS:

Lisätiedot

Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari

Pysähdy! Nyt on syytä miettiä tämä asia uudelleen. Kiinnitä huomiosi tähän. Hienoa, jatka samaan malliin. Innokylän arviointimittari Innokylän arviointimittari Innokylän arviointimittari on kehittämistoiminnan itse- ja vertaisarvioinnin työkalu, jonka avulla arvioidaan kehittämisprosessia ja kehittämisen tavoitteiden saavuttamista.

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot

Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Laajennettu tiedonkäsitys ja tiedon erilaiset muodot Totuudesta väitellään Perinteinen käsitys Tutkimuksella tavoitellaan a. On kuitenkin erilaisia käsityksiä. Klassinen tiedon määritelmä esitetään Platonin

Lisätiedot

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento

Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Filosofian kurssi 2008 Tavoitteet Havaita filosofian läsnäolo arjessa Haastaa nykyinen maailmankuva Saada

Lisätiedot

PSYKOLOGIAN VALINTAKOE MALLIVASTAUKSET

PSYKOLOGIAN VALINTAKOE MALLIVASTAUKSET PSYKOLOGIAN VALINTAKOE 7.6.2010 MALLIVASTAUKSET Mallivastauksissa lueteltujen tietojen hallitsemisen lisäksi arvostelussa on otettu huomioon esseen selkeys ja LAAJA ESSEEKYSYMYS (yhdistele ja erittele

Lisätiedot

Suoritusraportointi: Loppuraportti

Suoritusraportointi: Loppuraportti 1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin www.stratox.fi Aarrekartta on erinomainen työkalu kun haluat suunnitella omaa elämääsi ja tavoitteitasi. Tässä ohjeessa monivuotinen kumppanini Markku Jokila on kuvannut

Lisätiedot