Hyvän hoidon ulottuvuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvän hoidon ulottuvuudet"

Transkriptio

1 Hyvän hoidon ulottuvuudet Kysymyksiä omaishoitajuudesta -seminaari Tieteiden talo, Helsinki Jari Pirhonen, FT

2 Hyvä elämä Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta elää mahdollisimman täydellinen ihmiselämä ilman kohtuuttomia riskejä, olla terve, tyydyttää ravinnon, suojan ja sukupuolisuuden perustarpeet, käyttää ja kehittää aisteja sekä kuvittelun ja ajattelun kykyjä, opiskella ja muotoilla kattava tiedollinen maailmankuva, luoda tunnesiteitä muihin ihmisiin, ottaa osaa oman ja yhteisön elämän suunnitteluun ja elää tasapainoisessa suhteessa luontoon (Sihvola 1998, 32).

3 Aristoteleesta tähän päivään Ihminen kukoistaa, kun hän saa monipuolisesti käyttää omia kykyjään omien päämääriensä tavoitteluun Kyvyt muuttuvat ja päämäärät vaihtuvat elinkaaren aikana, mutta prosessi itsessään on jatkuvasti merkityksellinen oikeudenmukainen yhteiskunta turvaa jäsenilleen mahdollisuuden tavoitella itselleen tärkeitä asioita omista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan ja sosioekonomisista tekijöistä riippumatta Aristoteelinen hoitoetiikka: hoidon tehtävänä on turvata ihmisten mahdollisuus elää oman näköistään elämää sairauksista tai toimintakyvyn laskusta huolimatta

4 Hyvän elämän tutkiminen Martha Nussbaum: Ihmisen pysymistä oman elämänsä subjektina voi tutkia kysymällä mitä tämä ihminen voi tehdä ja olla Omassa väitöstutkimuksessa tehostetussa palveluasumisessa elävien vanhojen ihmisten A. Tekemisen mahdollisuudet = autonomia ja toimijuus B. Olemisen mahdollisuudet = persoonana tunnustetuksi tuleminen ja osallisuuden kokemus

5 Metodologinen viitekehys Etnografinen tutkimusote Osallistuvaa havainnointia palvelutalossa 2 kk/168h Kymmenen asukashaastattelua Teoriaohjaava sisällönanalyysi

6

7

8

9 Persoonan tunnustaminen Axel Honneth: sosiaalinen maailma on taistelua tunnustuksesta Positiivinen identiteetti voi syntyä ja pysyä yllä vain, kun tunnemme itsemme rakastetuiksi, arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi eli ihmisinä tunnustetuiksi Pätee kaikissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa

10 Tunnustamisen kaksi voimaa Arto Laitinen: 1. Tunnustaminen luo kohdettaan Kun ihminen muuttaa palvelutaloon, voimme alkaa luoda hänelle identiteettiä palvelutaloasukkaana/hoidettavana 2. Tunnustaminen säilyttää kohdettaan Voimme tukea palvelutaloon muuttaneen ihmisen aiempaa, elämän aikana muodostunutta identiteettiä hoidettava vai Martti?

11 Tunnustamisen kentät omaishoidossa: Rakkaus Tunnepohjaiset ihmissuhteet Omaishoidossa hoitajan merkitys korostuu hoitajan jaksamisen tukeminen Sukulaiset, ystävät

12 Arvostus Oma yhteisö/yhteisöt Martha Nussbaum, osallisuus = A. Ihmisillä on mahdollisuus elää yhdessä toisten kanssa ja olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä mahdollisuus tuntea empatiaa. B. Ihmisillä on mahdollisuus elää yhteisössään itseään kunnioittavasti ja ilman nöyryytyksiä. Paikallinen omaishoitoyhdistys Vertaistuki Harrastukset

13 Kunnioitus Yhteiskunta Ihmisoikeudet, kansalaisoikeudet, tasa-arvo Lainsäädäntö Palvelujärjestelmä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry

14 Palvelutalossa tunnustamista tukivat 1. Yksityisyyden tukeminen 2. Aiemman elämäntyylin tukeminen 3. Asukkaiden toiveiden huomioiminen 4. Huumori 5. Tunneilmaisun tukeminen (riitely)

15 Kertoo olevansa tyytyväinen nykyiseen osastoon. Edellinen oli ollut huonompi. Kysyn miksi edellinen oli huonompi ja hän vastaa, että siellä ei tervehditty ihmisiä. Ei sanottu hyvää huomenta ja hyvää yötä. (sairaalahavainnointi syksy 2013)

16 Hannu: Parhaimmillaan mulla kävi täällä sama likka yön aikana neljä kertaa. Sillon mää hermostuin. Jari: Okei. Sanoit, että ei kannata tulla enää. Hannu: Sanoin, että älkää tulko. Ja kun mä maksan tästä vuokran ja kun mä asun täällä yksistäni nii en mää kaipaa tänne ketään tuppautuun tuosta vaan omin luvin huoneeseen.

17 Pelatessamme toinen iltahoitaja teki meille kaikille piimäpirtelöt pelinaposteltavaksi. Sanoi myös, että voisi tilata mikropopkorneja peliiltoja varten. Hyvä ajatus. Meillä oli tosi mukavaa isolla porukalla pelata ja juoda pirtelöitämme. Yhdessä vaiheessa kysyin ko. hoitajalta, vieläkö ehtisimme vetää yhden kierroksen ennen iltatoimia. Hän vastasi että ilman muuta, lauantai-illan peli on muita asioita tärkeämpi.

18 Kiitos

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto Vanhan ihmisen persoonan tukeminen pitkäaikaishoidossa Geriatriaa 30 vuotta Keski-Suomessa Jyväskylä 14.11.2017 Jari Pirhonen, FT Hyvän elämän edellytykset Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta

Lisätiedot

Hyvän elämän edellytykset - vanhan ihmisen persoonan tukeminen

Hyvän elämän edellytykset - vanhan ihmisen persoonan tukeminen Hyvän elämän edellytykset - vanhan ihmisen persoonan tukeminen Viva-hankkeen päätösseminaari Helsinki 11.10.2017 Jari Pirhonen, FT Hyvän elämän edellytykset Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta

Lisätiedot

Asuisiko Aristoteles Koukkuniemessä? - filosofiasta elämänlaatua vanhustenhoitoon

Asuisiko Aristoteles Koukkuniemessä? - filosofiasta elämänlaatua vanhustenhoitoon Asuisiko Aristoteles Koukkuniemessä? - filosofiasta elämänlaatua vanhustenhoitoon Taide ja tuloksellisuus seminaari Turku 26.8.2014 Jari Pirhonen, YTM, tohtoriopiskelija (gerontologia) Lähtökohta Onnellisuus

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 15.15 palautekeskustelu Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n seminaari pidämme puolta pidämme huolta 11.00 Tilaisuuden avaus ja ajankohtaista Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 11.15 Puhtia hyvästä itsetunnosta

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden osallisuus ryhmäkodeissa

Vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden osallisuus ryhmäkodeissa Vaikeimmin kehitysvammaisten henkilöiden osallisuus ryhmäkodeissa VTT, tutkija Sonja Miettinen Kehitysvammaliitto ja Helsingin Yliopisto 3/30/2019 Suuntaviivoja tulevaisuuteen -seminaari, Kehitysvammmaisten

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18 VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,

Lisätiedot

HLBT Queer Heteronormatiivisuus

HLBT Queer Heteronormatiivisuus Puolison kuolema queernäkökulmasta tarkasteltuna Varpu Alasuutari YTM, Tohtorikoulutettava Sukupuolentutkimus Turun yliopisto varpu.alasuutari@utu.fi Esityksen rakenne 1. Määritelmät 2. Väitöstutkimus:

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA. Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4.

NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA. Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4. NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4.2015 TAUSTAA Viime vuosina on yhä vahvemmin korostettu, että

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf

Uudelle polulle. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Uudelle polulle Omaishoitajako. Kuka hän on? Mitä hän tekee? Hän nostaa, kantaa, pesee, pukee, syöttää, juottaa. Touhuaa päivät, valvoo yöt. Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa. Hän väsyy tiuskii, komentaa.

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa?

Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Mikä on osaamisen ydintä, kun tavoitteena on asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa? Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Mirva Makkonen 1 Miksi osallisuus?

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Oma ääni ja oikeus omaan elämään. Pirjo Valtonen

Oma ääni ja oikeus omaan elämään. Pirjo Valtonen Oma ääni ja oikeus omaan elämään Pirjo Valtonen Ihmisarvo + Ihmisoikeudet Ihmisarvoa ei ansaita, vaan se on oikeutettu tila kaikille ihmisille Ihmisoikeudet takaavat oikeuden elää itsenäisesti ja olla

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle VAMLAS yhteistyötilaisuus, Helsinki, 11.2.2016 Kirsi Pauliina Kallio Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

Sosiaalipedagogiikka ja sivistystyö

Sosiaalipedagogiikka ja sivistystyö x Sosiaalipedagogiikan päivät x Sosiaalipedagogiikka ja sivistystyö Tampere 9. 4. 2015 FT Seppo Niemelä Pohjoismainen kansansivistys Alkoi Tanskassa 1840-luvulla Kansanopisto levisi koko Pohjolaan Opintoliitot

Lisätiedot

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen OMAOLO Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen Lapin digiaika-seminaari 2.0 8.8.2018 Tietohallintokoordinaattori/FM Maarit Hoppula 1 Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Lisätiedot

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE ENSIKOHTAAMINEN Ensivaikutelma syntyy hetkessä, mutta sen vaikutukset jäävät mieleen ikuisesti. Kohtaajina Minä ja Sinä vai vastassa Hän tai

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN näkökulma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen Välittämisen koodi RoadShow 10.3.2015 Seinäjoki Elina Stenvall, tutkija Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL

Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Palvelua vai omaehtoisuutta? Satu Helin, TtT Toiminnanjohtaja VTKL Pohdintojeni sisältö - ideoita paneelikeskusteluun Palveluorientoitunut kulttuurimme istuu tiukassa Paljonko ns. vanhuspalveluja käytetään?

Lisätiedot

Näkökulmista käytäntöön

Näkökulmista käytäntöön Näkökulmista käytäntöön Hoitosuhteen perusteiden tarkastelua Lars Lindholm 4.11.2008, Ähtäri Hoitosuhteen rakenne Asiantuntijuus Työn ilo? Empatia Kohtaaminen Ilman näitä ei voi olla hoitoa. Seuraavat

Lisätiedot

Tiina Lautamo, FT, yliopettaja, toimintaterapeutti Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Tiina Lautamo, FT, yliopettaja, toimintaterapeutti Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tiina Lautamo, FT, yliopettaja, toimintaterapeutti Jyväskylän ammattikorkeakoulu Mielekkään ja tasapainoisen elämän rakennuspalikat Stressitekijät Aikasyöpöt Ympäristön paineet YMPÄRISTÖ; KULTTUURINEN,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto Täyttä elämää eläkkeellä 7.2.2015 Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Notkistunut

Lisätiedot

Puhtia hyvästä itsetunnosta

Puhtia hyvästä itsetunnosta Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Myönteinen tunnistaminen: vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle

Myönteinen tunnistaminen: vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle Myönteinen tunnistaminen: vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle Yhdessä rohkeammin aamukahvit TEESI 2: Kasvuyhteisöt kestäviksi 29.4.2016 Elina Stenvall elina.stenvall@uta.fi Tutkimuksellinen

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen?

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimusyksikkö (GEREC) Tampereen yliopisto Parasta aikaa tapahtuma 25.10 2018 Mitä kaikkea (ainakin) voi

Lisätiedot

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito Perhehoito Lapissa uusia mahdollisuuksia omaishoidon tueksi Sirkka Nissi Onnela, aluevastaava, Omaishoitajat ja Läheiset liitto Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI MITÄ ON HYVINVOINTI? Hyvinvointi koostuu useista tekijöistä. Mitattaviksi hyvinvoinnin osatekijöiksi luetaan terveys,

Lisätiedot

Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen. Maria Borg ja Rauha Pulliainen

Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen. Maria Borg ja Rauha Pulliainen Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen Maria Borg ja Rauha Pulliainen Asiakaspalautteesta kehitämme toimintaa saadun asiakaspalautteen mukaisesti Miten palautetta on kerätty ja miten

Lisätiedot

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Kehitysvamma Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Yleisen ajattelutavan muutos Vammaiset ihmiset ovat alkaneet vaatia oikeuksiaan. Käsitykset vammaisuudesta ja näkemykset vammaisista henkilöistä ovat kansainvälisesti

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla Miikka Niskanen 18.3.2017 Onko meidän tarpeen keskustella osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukemisesta?

Lisätiedot

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen?

, Onneksi on omaishoitaja. Mistä voimia arkeen? 17.4.2012, Onneksi on omaishoitaja Mistä voimia arkeen? Teemat joita käsittelen Voimia vapaa-ajasta Voimia itsestä Voimia läheisistä Luvan antaminen itselle Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA FINSOTE 2018- KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA Asiakkaat ja Sote-seminaari Anna-Mari Aalto Tutkimuspäällikkö, THL 25.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI VÄESTÖN KOKEMUKSILLA PALVELUJÄREJSTELMÄSTÄ

Lisätiedot

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen Seudullinen ikäihmisten perhehoito Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015 Maarit Haverinen Perhehoito Perhehoitoa säätelee Perhehoitolaki (2015) Käsittää kaikki perhehoidon asiakasryhmät: Lapset Henkilöt,

Lisätiedot

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset

Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset - Etäkuntoutusta ajasta ja paikasta riippumatta Päivi Lappalainen, FT, Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä

Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä #SOKRA Sosiaalinen kuntoutus liikkeessä Jyväskylä Sakari Kainulainen, asiantuntija, dosentti Sosiaalinen kuntoutus Osana julkisia palveluita Ihmisen hyvänä Maakunnan hyvinvoinnin tuotanto Ristiriita yksilön

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Lisää kuva napsauttamalla

Lisää kuva napsauttamalla Rovaniemen vanhusneuvoston vierailu Sodankylässä 16.5.2016 Päivän ohjelma alkoi tervetulokahveilla Hannuksenkartanon ruokasalissa. Kävimme esittelykierroksen ja Sodankylän vanhusneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Globaalikasvatuksellinen iltapäivä Turussa 12.10.2011 Jari Kivistö, Innoline Group Maailmankansalainen?

Lisätiedot

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle Pikkuparlamentti 25,10.2013/Arvostava vuorovaikutus, yliopistonopettaja KTK/erityispedagogiikka erja.kautto-knape@jyu.fi 2 Positiivisen

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

TERVETULOA VERTAISOHJAAJA- KOULUTUKSEEN

TERVETULOA VERTAISOHJAAJA- KOULUTUKSEEN TERVETULOA VERTAISOHJAAJA- KOULUTUKSEEN 22.-23.10.2011 Kyyhkylän Kartanon Uusi Rustholli hotelli Mikkeli Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry VETO-projekti Koulutuksen tavoitteet Koulutukseen

Lisätiedot

Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta?

Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta? Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta? Työpaja 23.4.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Miksi osallisuus tärkeää? Yksilöllinen näkökulma: Palveluiden käyttäjien oikeus

Lisätiedot

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari

Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari 27.4.2017 Maarit Hoppula Vs. johtava hoitaja/fm/oda-projektipäällikkö Minustako omaishoitaja? Kohderyhmä: Yli 65-vuotiasta läheistään hoitavan henkilön

Lisätiedot

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Sairaanhoitaja Jenni Koskinen Fysioterapeutti Kati Peltomäki Tyks Kuntoutusosasto Kaskenlinna 13.3.2017 VSSHP/Aivoviikko Moniammatillisuus Kuntoutuja/potilas

Lisätiedot

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle

Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Osallisuus- / työssäjaksamiskysely henkilöstölle Työtehtävä Osallisuuden määritelmää: Yleensä osallisuus ymmärretään tunteena, joka syntyy, kun ihminen on osallisena jossakin yhteisössä esimerkiksi työn

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Yhteenveto seminaarista. Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni

Yhteenveto seminaarista. Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni Yhteenveto seminaarista Mika Liuhamo Tiina-Mari Monni Seminaarin avaus Suomen Turku täyttää vuonna 2029 kunniakkaat 800 vuotta. Merkkivuosi on valittu myös kaupungin tulevaisuuden tarkastelun kiintopisteeksi.

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita Ira Verma Projektipäällikkö Sotera Instituutti Arkkitehtuurin laitos www.sotera.fi Tekes Mona 2010-2012 Moniaistinen

Lisätiedot

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä

Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Kasvattajan rooli leikkiä edistävissä ja rajoittavissa tekijöissä Saija Turunen, tutkija, Ph.D. 1 Esityksen rakenne Tutkimuksen esittely Tutkimustulokset Aikuisen

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke 1 Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke Omaishoitajuuden alkuarviointiprosessissa pilotoidut mittarit, pilotoitujen mittareiden tarkastelu

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset. Eero Ropo

Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset. Eero Ropo Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset Tapaus Ahmed 2 3 Minuuden ja maailman kertomuksellisuus Itseä voi tuntea ja ymmärtää vain kertomuksina ja kertomusten kautta Oppimisen ja opetuksen ymmärtäminen

Lisätiedot

Sukupuolisuus ja seksuaalisuus

Sukupuolisuus ja seksuaalisuus Seksuaalioikeudet Seksuaalisuuden myytti Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat normaali ja olennainen osa ihmisen elämää. Ne kuuluvat jokaisen elämään niihin liittyvine haluineen, toiveineen, mielikuvineen

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot