KIERTOKIRJE KO KO ELMA
|
|
- Jukka-Pekka Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KO KO ELMA 1971 No 95 No 95 Kiertokirje valtion työmaiden huolto-ohjesäännöstä Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava huolto-ohjesääntö (645/71): Valtion työmaiden huolto-ohjesääntö. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta Valtioneuvosto on työvoimaministeriön esittelystä antanut seuraavan valtion työmaiden huolto-ohjesäännön: Yleisiä määräyksiä. 1 S. Tätä ohjesääntöä on noudatettava kaikilla valtion virastojen ja laitosten alaisilla työmailla, työpaikoissa ja työkohteissa sekä niihin välittömästi kuuluvissa hallinnollisissa ja sosiaalisissa tiloissa, joissa työskentelee valtioon yksityisoikeudellisessa työ- tai oppisopimussuhteessa olevia työntekijöitä. 2. Mikäli jotakin erityisalaa koskevissa laeissa, asetuksissa tai niiden perusteella erikseen annetuissa ohjeissa on säädetty tai määrätty tähän ohjesääntöön sisältyvistä asioista, ei tätä ohjesääntöä sovelleta. Työntekijäin terveydenhuollosta on erikseen Sen lisäksi, mitä tässä ohjesäännössä on määrätty työntekijäin majoituksesta ja kuljetuksista, on noudatettava työvoimaministeriön erikseen antamia valtion rakennustyömailla käytettävien siirrettävien työmaarakennusten rakennetta ja majoitustasoa koskevia ohjeita. 3 S. Edellä 1 :ssä tarkoitetut työmaat jaetaan kiinteisiin työpaikkoihin, majoitustyömaihin sekä muihin työmaihin. Lisäksi ohjesääntö sisältää määräykset liikkuvista työryhmistä. Kiinteällä työpaikalla tarkoitetaan sellaista työmaata, työpaikkaa tai työkohdetta, jossa työskentely on jatkuvaa ja jota ei /1 7 ole rakennusten, koneiden ja laitteiden osalta tarkoitettu siirrettäväksi. Tällaisia työpaikkoja ovat muun muassa valtion välittömässä hallinnassa olevat tuotantolaitokset, konepajat, varikot, korjaamot, keskusvarastot sekä tiemestaripiirien tukikohdat. Majoitustyömaalla tarkoitetaan sellaista työmaata, jossa työnantaja työn laadun ja sen jatkuvuuden vuoksi huolehtii joko omistamissaan tai vuokraamissaan tiloissa työntekijäin yhteismajoituksesta sekä vastaa muista huoltotoimenpiteistä. Muulla työmaalla tarkoitetaan sellaista tilapäistä rakennus- ja korjaustyömaata sekä niihin rinnastettavaa muuta työmaata, jossa työskentelee lähinnä paikallisia työntekijöitä ja jossa työnantajan toimesta ei ole järjestetty yhteismajoitusta. Tällaisia työmaita ovat esimerkiksi maa- ja vesirakennustyömaat sekä erilaiset talonrakennus- ja korjaustyömaat. Liikkuvalla työryhmällä tarkoitetaan sellaista työntekijäryhmää, joka asuu työnantajan järjestämässä asuntovaunussa tai tilapäisesti telttamajoituksessa ja joka joutuu työn laadun vuoksi liikkumaan jatkuvasti työkohteesta toiseen. 4.' Työnantajan on tarkoin huolehdittava siitä, että tässä ohjesäännössä työnantajalle määrätyt velvoitteet tulevat tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti täytetyiksi ja otettava huomioon
2 2 kaikki, mitä työn laatuun, työolosuhteisiin, työntekijäin ikään, sukupuoleen, ammattitaitoon ja heidän muihin edellytyksiinsä katsoen kohtuudella on tarpeellista työntekijän suojelemiseksi joutumasta työssä alttiiksi tapaturmille tai saamasta työn johdosta haittaa terveydelleen. Työntekijän on tarkoin noudatettava, mitä hänen velvollisuudekseen on tässä ohjesäännössä Työnantajan ja työntekijän on yhteistoiminnassa pyrittävä ylläpitämään ja tehostamaan tämän ohjesäännön määräysten sekä työturvallisuuden noudattamista työpaikoilla ja majoitusalueella. 5 S. Työpaikoilla ja majoitustiloissa on jokaisen kiinnitettävä erityistä huomiota paloturvallisuudesta annettujen ohjeiden noudattamiseen. Kiinteät työpaikat. Työhuone- ja työskentelytilat 6. Työhuoneessa tulee olla tarpeeksi tilaa työntekijäin työskentelyä ja liikkumista varten. Työhuoneessa on oltava työn laatuun nähden riittävästi ilmatilaa, kuitenkin vähintään kymmenen kuutiometriä kutakin työntekijää kohti. Ilmatilalla tarkoitetaan huonetilavuutta, josta on vähennetty huoneessa olevien koneiden ja muun kaluston tilavuus. Ilmatilaa laskettaessa otetaan työhuoneen korkeudesta huomioon enintään kolme ja puoli metriä. 7 S. Työhuoneen ilmanvaihdon tulee olla tehokas ja se on järjestettävä joko koneellisesti tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. 8 S \. Työpaikalla tulee olla riittävä ja sopiva yleisvalaistus, erittäinkin niissä kohdin, joissa työntekijän on työskenneltävä ja liikuttava. Mikäli olosuhteet niin vaativat, on käytettävä riittävästi paikallisvalaisimia varsinkin sellaisissa paikoissa, joissa saattaa olla tapaturman vaaraa. Valaistus on järjestettävä siten, että se ei rasita työntekijän silmiä. Tärkeimmille poistumisteille on järjestettävä tarpeellinen varavalaistus. Työpaikkaan liittyvällä alueella tulee tarvittaessa olla riittävä ulkovalaistus. 9. Mikäli työn laatu ja suoritustapa sekä tuotantomenetelmät sen sallivat, on työhuoneen lämpötila ja ilman kosteus tarvittaessa siten säädettävä, että työ voidaan suorittaa aiheuttamatta haittaa työntekijäin terveydelle. Työhuoneen lämpötila on pyrittävä pitämään, mikäli mahdollista, h 20 C välillä. Muonitus. 10. Kiinteällä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä tulee olla riittävästi ruokailua varten varattua huonetilaa sekä tarvittava määrä asianmukaisia ruokailupöytiä ja istuimia. Mikäli työntekijöillä ei ole mahdollisuuksia saada muutoin lämmintä ruokaa, tulee työnantajan pyrkiä ruokalanpidon järjestämiseen, mikäli sellainen työntekijäin lukumäärä huomioon ottaen katsotaan kannattavaksi ja voidaan toteuttaa ilman kohtuuttomia perustamiskustannuksia. Jollei työpaikalla ole ruokalaa ja jos työn ja tehtävän laatu ja työpaikan etäisyys ruokailupaikasta taikka työvuoroon sisältyvän ruokailutauon lyhyys niin vaativat, työpaikalle on varattava laitteita mukana tuodun ruoan ja juoman lämpimänä säilyttämistä tai lämmittämistä varten. Ruokailutilojen yhteyteen tulee järjestää ilmastoitua tai, milloin erityiset olosuhteet sitä vaativat, jäähdytettyä säilytystilaa mukana tuodun ruoan säilyttämistä varten. Työpaikalla on oltava sopivalla etäisyydellä työskentelypaikoista riittävästi kelvollista juomavettä ja juomavälineet. Peseytymistilat ja -välineet. 11. Kiinteissä työpaikoissa tulee olla tarvittava määrä pesualtaita tai muita peseytymislaitteita, lämmintä vettä sekä pesuaineita ja pyyhkeitä. Työpaikoilla, joissa suoritetaan erittäin likaisia töitä, tulee, milloin erityiset olosuhteet vaativat, olla 1 momentissa mainittujen lisäksi lämmintä pesutilaa, jossa työntekijällä on mahdollisuus täydelliseen peseytymiseen.
3 Peseytymistiloja tulee työpaikalla, jossa työskentelee sekä mies- että naispuolisia työntekijöitä, olla tarvittaessa erikseen miehille ja erikseen naisille. Pukeutumis- ja vaatteiden kuivatustilat. 12 S. Työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä tulee, milloin se työntekijäin lukumäärän tai työn laadun ja jatkuvuuden huomioon ottaen on tarpeellista, olla riittävästi tarkoituksenmukaisin laittein varustettua huonetilaa vaatteiden vaihtoa ja säilytystä varten. Pukeutumistiloja tulee työpaikalla, jossa on sekä miesettä naispuolisia työntekijöitä, olla tarvittaessa erikseen miehille ja erikseen naisille. Pukeutumistilat on pyrittävä järjestämään siten, että ne eivät ole työhuoneen yhteydessä. Pukeutumistiloissa on oltava, mikäli mahdollista, vaatteiden säilytyskaapit, jotka ovat helposti puhdistettavia ja jotka voidaan tarvittaessa lukita. Kaappien tulee olla kaksiosaisia tai välilevyillä varustettuja. Jollei kaappeja ole mahdollista järjestää, on työpaikalla oltava naulakolta työntekijäin vaatteita varten, sekä, mikäli mahdollista, lukittavaa säilytystilaa henkilökohtaisten tarvikkeiden säilyttämistä varten. Mikäli työntekijät joutuvat työn laadun vuoksi työskentelemään sellaisissa olosuhteissa, että heidän työvaatteensa kastuvat, on työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen varattava, ottaen huomioon työntekijäin lukumäärä ja.työn jatkuvuus, lämmitettävää ja hyvin tuuletettavaa huonetilaa vaatteiden kuivatusta varten. Lepotilat. 13. Työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä tulee, milloin se katsotaan tarpeelliseksi, olla riittävästi oleskelutilaa vapaa- ja odotusaikojen viettämistä varten. Mikäli odotusajat toistuvat säännöllisesti, on kohtuulliset oleskelutilat järjestettävä. Jos työntekijät joutuvat määräajoin yöpymään 1 momentissa tarkoitetuissa tiloissa, tulee työnantajan varata yöpymistä varten vuode, patja ja tyyny suojapusseineen sekä huopa. Yöpymisestä mahdollisesti perittävästä korvauksesta määrätään erikseen. 14 S. Ruokailutilojen, peseytymistilojen, pukeututumistilojen, vaatteiden kuivatustilojen sekä lepotilojen osalta on soveltuvin kohdin noudatettava, mitä työhuoneen ilmanvaihdosta, valaistuksesta, lämpötilasta ja kosteudesta on Yleisten alueiden puhtaanapito. 15. Työpaikalla ja muissa työntekijäin käyttöön tarkoitetuissa huonetiloissa sekä niiden läheisyydessä on jokaisen noudatettava järjestystä ja siisteyttä. Työhuoneet, portaat ja käytävät sekä muut työntekijäin käyttöön tarkoitetut tilat on päivittäin siivottava, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tämän lisäksi nämä tilat on määräajoin perusteellisesti siivottava. Käymälöiden siisteyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja ne on puhdistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran päivässä. Työhuoneissa sekä niiden välittömässä läheisyydessä on oltava tarkoituksenmukaisia astioita jätteiden keräämistä varten. Jäteöljyjä ja muita vettä pilaavia jäteaineita ei saa kaataa viemäriin, maahan eikä veteen, vaan ne on kerättävä niitä varten varattuun astiaan ja hävitettävä tarkoituksenmukaisella tavalla. Haitalliset työjätteet ja muut sellaiset työn kannalta tarpeettomat aineet, jotka voivat syttyä, on tarkkaan poistettava. Keittiöjätteiden poisto on järjestettävä siten, ettei niistä aiheudu terveydellistä vaaraa tai muuta haittaa. Järjestys työmaalla. 16. Työssä ja työpaikoilla tulee jokaisen noudattaa työpaikan työ- ja järjestyssääntöjä. Työpaikalla tulee jokaisen esiintyä raittiina. Kaikki pelit, joissa pelipanoksena on rahaa tai muuta omaisuutta, on kielletty. Majoitustyömaat. Majoitus. 17 S. Työnantajan järjestämän majoituksen osalta on noudatettava työvoimaministeriön erikseen
4 4 antamia valtion rakennustyömailla käytettävien siirrettävien työmaarakennusten rakennetta ja majoitustasoa koskevia ohjeita, jollei toisin ole säädetty. Asumistilaa on oltava kutakin majoitettavaa työntekijää kohden vähintään kymmenen kuutiometriä. 18 S. Majoitustiloissa tulee olla jokaista majoitettavaa kohti metallirunkoinen vuode, jossa on kiinteä pohja sekä tarkoituksenmukainen patja ja täydelliset vuodevaatteet. Majoitustiloissa tulee olla jokaista majoitettavaa kohti lukittavaa säilytystilaa henkilökohtaisten tarvikkeiden sekä vaatteiden säilyttämistä varten. Ruokatarvikkeiden säilyttämistä varten tulee olla ulkoilmaan tuuletettavaa tai tarvittaessa jäähdytettävää säilytystilaa sekä laite kahvin tai teen keittämistä varten. Juomaveden säilyttämistä varten tulee majoitustiloissa olla kannellinen astia. Majoitustiloissa tulee myös olla tarpeeksi pöytä tilaa sekä riittävästi istuimia, kuitenkin vähintään puolet vuodepaikkojen lukumäärästä. 19. Mikäli majoitustyömailla esiintyy epidemialuonteista sairautta, voidaan osa majoitustiloista eristää sairaille varatuksi sairastuvaksi. 20. Majoitustilan ilmanvaihto, valaistus ja lämmitys on järjestettävä tarkoituksenmukaisella tavalla. Muonitus. 21. Majoitusalueella tulee olla ruokailua varten varattua ja sisustettua huonetilaa. Työnantajan tulee, jollei erityisistä olosuhteista muuta johdu, järjestää tarkoituksenmukaisesti varustettu keittiö ruokalanpitäjän käyttöön. Ruokatarvikkeiden säilytys on järjestettävä siten, että ne säilyvät pilaantumattomina sekä kylmänä että lämpimänä vuodenaikana. Milloin työmaa on tilapäinen ja työntekijäin lukumäärä vähäinen, eikä tämän vuoksi katsota ruokalan järjestämistä tarpeelliseksi, tulee majoitustiloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä olla liesi sekä tarpeelliset ruoan valmistus- ja ruokailuvälineet. Majoitustiloissa sekä työpaikalla tulee olla kelvollista juomavettä sekä juomavälineet. 22. Mikäli työpaikka on majoitusalueesta niin etäällä, että työntekijöitä ei kohtuudella voida velvoittaa kulkemaan tahi pidetä tarkoituksenmukaisena kuljettaa ruokailuaikana ruokailupaikkaan, tulee työpaikalle, jos se työolosuhteiden puolesta on mahdollista, järjestää asianmukainen lämmitettävä ja lukittava ruokailusuoja ruokailua varten. Ruokailusuojat on lämmitettävä kylmällä ja kostealla säällä ja niissä on oltava tarpeellinen määrä pöytiä ja istuimia. Jollei ruokailusuojan järjestämiseen ole työn laadun vuoksi mahdollisuuksia, tulee työntekijöille, mikäli katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, varata laitteita työpaikalle mukanaan tuomansa ruoan lämpimänä säilyttämistä varten. Peseytymistilat ja -välineet. 23. Majoitusalueella tulee olla tarkoituksenmukaiset peseytymistilat ja -välineet sekä lämmintä pesuvettä. Jokaiselle majoitettavalle tulee varata tilaisuus käydä saunassa vähintään kerran viikossa. ' Vaatteiden kuivatustilat. 24. Majoitustiloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä tulee olla tarkoituksenmukaisin laittein varustettua hyvin tuuletettavaa huonetilaa vaatteiden ja jalkineiden kuivatusta varten. Työmaan sisäiset henkilökuljetukset. 25 S. Työntekijäin kuljetuksissa käytettävien liikennevälineiden tulee olla turvallisia, tarvittaessa varustettuja katetuilla kuljetussuojilla ja järjestysohjeiden sekä yleistä liikennettä koskevien säännösten mukaisesti katsastettuja henkilökuljetusta varten. Käymälät. 26 S. Majoitusalueella tulee olla asianmukaisesti varustettuja käymälöitä erikseen miehille ja
5 naisille. Käymälät on sijoitettava siten, että ne eivät pilaa käyttövettä, ja muutoin kyllin etäälle majoitus- ja ruokailurakennuksista. Mikäli työmaa sijaitsee erillään majoitusalueesta ja lähellä asutuskeskusta, on työmaalle pyrittävä, mikäli se työn jatkuvuuden kannalta katsotaan tarpeelliseksi, järjestämään käymälöitä. Käymälöiden siisteyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jollei niitä ole voitu yhdistää viemäriverkostoon, on niihin varattava riittävästi kuivaa turvetta tai muuta kosteutta imevää ainetta. Majoitusalueen ja työpaikan valaistus. 27. Majoitusalueella tulee mahdollisuuksien mukaan huolehtia riittävästä ulkovalaistuksesta. Jos työtä tehdään ulkona pimeänä aikana, on työpaikalla oltava riittävä ja sopiva yleisvalaistus, erittäinkin niissä kohdin, joissa työntekijäin on työskenneltävä ja liikuttava. Siisteys ja puhtaanapito. 28 S. Työmaan johdon on huolehdittava siitä, että majoitus- ja työmaa-alue pidetään siisteinä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota keittiön ja sen ympäristön siisteyteen. Työntekijöiden tulee osaltaan myötävaikuttaa siisteyden ja järjestyksen säilymiseen. Majoitustilat, pesupaikat, ruokailutilat, vaatteiden kuivatustilat sekä niihin johtavat portaat ja käytävät on tarvittaessa ja vähintään kerran päivässä siivottava. Tämän lisäksi on suoritettava pesu ja perusteellinen siivous tarvittaessa, vähintään kerran viikossa. Vuodevaatteet on tuuletettava ja puhdistettava ulkona vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Majoitustiloissa tulee olla tarkoituksenmukaiset roskakorit sekä majoitusalueella kannelliset astiat jätteiden keräämistä varten. Jäteöljyt ynnä muut vettä pilaavat aineet on kerättävä erityisesti niitä varten varattuun astiaan, ja ne on hävitettävä tarkoituksenmukaisella tavalla. Haitalliset työjätteet ja muut sellaiset työn kannalta tarpeettomat aineet, jotka voivat syttyä, on tarkkaan poistettava. Keittiöjätteiden poisto on järjestettävä siten, ettei niistä aiheudu terveydellistä vaaraa tai muuta haittaa. Mikäli työkoneet ja -laitteet sekä työmaalla käytettävät tarvikkeet säilytetään majoitusalueella, on ne pidettävä niitä varten varatuilla asianmukaisesti merkityillä paikoilla. Järjestyksenpito. 29. Majoitustyömaalla on jokaisen noudatettava voimassa olevia järjestyssääntöjä. Työmaan päällikkö tai hänen määräämänsä majoitusalueella asuva henkilö huolehtii järjestyksen säilymisestä majoitusalueella. Majoitusalueella sekä työmaalla on päihtyneenä esiintyminen ja häiritsevä käyttäytyminen kielletty. Samoin on kielletty kaikki pelit, joissa pelipanoksena on rahaa tai muuta omaisuutta. Kaupustelu ja ulkopuolisten henkilöiden oleskelu majoitusalueella sekä työmaalla ilman työnjohdon lupaa on kielletty. Poliittisten tilaisuuksien järjestäminen majoitusalueilla ja työmailla sekä poliittisten mainoksien ja julisteiden asettaminen näille alueille on kielletty. Vapaa-ajan vietto. 30 S. Majoitustiloihin tulee, sen mukaan kuin se työntekijäin lukumäärä ja työn laatu sekä jatkuvuus huomioon ottaen katsotaan tarkoituksenmukaiseksi, tilata aikakaus- ja sanomalehtiä. Lisäksi on pyrittävä varaamaan työntekijäin vapaa-ajan käyttöön siirtokirjastoja sekä ajanvietepelejä ja urheiluvälineitä. Työnantajan tulee järjestää majoitusalueille tarkoituksenmukaiset radiolaitteet. Muut työmaat. Ruokailu Jollei työpaikalle ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi järjestää ruokalaa, tulee työmaalla olla asianmukainen, lämmitettävä ja lukittava ruokailusuoja vaatteiden ja eväsruokien säilyttä 5
6 6 mistä varten. Työnantajan tulee huolehtia suojien siivoamisesta sekä niiden lämmittämisestä kylmällä ja kostealla säällä. Työmaalla tulee olla saatavissa kelvollista juomavettä ja juomavälineet. Vavusteiden huolto. 32. Silta- ja vesirakennustyömailla sekä muilla sellaisilla työmailla, joilla työskentelevien työntekijäin vaatetus työolosuhteiden vuoksi kastuu, tulee olla, mikäli mahdollista, tarkoituksenmukaisin laittein varustettua lämmitettävää ja tuuletettavaa tilaa vaatteiden vaihtamista ja säilyttämistä sekä tarpeen vaatiessa kuivattamista varten. Työntekijäin kuljetukset. 33. Työntekijäin kuljetukseen käytettävien liikennevälineiden tulee olla turvallisia, tarvittaessa varustettuja katetuilla kuljetussuojilla ja järjestysohjeiden sekä yleistä liikennettä koskevien säännösten mukaisesti katsastettuja henkilökuljetusta varten. Käymälät. 34 S. Työmaille on järjestettävä asianmukaisesti varustettuja käymälöitä tarvittaessa erikseen miehille ja erikseen naisille. Muita määräyksiä. 35. Työmaan valaistuksesta, siisteydestä ja puhtaanapidosta sekä järjestyksenpidosta on voimassa soveltuvin osin, mitä :ssä on Liikkuvat työryhmät. 36. Liikkuvan työryhmän majoittaminen tulee, milloin siihen on mahdollisuus, järjestää tarkoitusta varten varustetussa asuntovaunussa. Jokaista majoitettavaa kohti on asuntovaunussa oltava asumistilaa vähintään seitsemän kuutiometriä. Asuntovaunussa tulee olla jokaista majoitettavaa kohti vuode, patja ja täydelliset vuodevaatteet. Lisäksi on oltava pesuvettä ja peseytymislaitteita sekä tarkoituksenmukaisesti varustettua tilaa vaatteiden kuivattamista samoin kuin vaatteiden ja henkilökohtaisten tarvikkeiden säilyttämistä varten. Vaunussa on oltava myös laitteet ruoan valmistamista varten, ruokailuvälineet sekä kelvollista juomavettä. Työnantajan tulee huolehtia siitä, että asuntovaunu siivotaan riittävän usein. Asuntovaunussa tulee olla tarkoituksenmukaiset lämmitys- ja valaistuslaitteet sekä ensiapuvälineet. 37. _ Mikäli asuntovaunun järjestämiseen ei työn laadun vuoksi tai muusta syystä ole mahdollisuutta, tulee työnantajan varata liikkuvan työryhmän käyttöön tarkoituksenmukainen ja riittävän tilava teltta. Teltassa tulee olla tarkoituksenmukainen lämmityslaite, makuupussi jokaista majoitettavaa kohti, asianmukainen valaisin, ruoanvalmistus- ja ruokailuvälineet sekä ensiapuvälineet. Työnantajan tulee huolehtia teltan sekä makuupussien puhdistuksesta riittävän usein. 38 S. Työmaan valaistuksesta, siisteydestä ja puhtaanapidosta sekä järjestyksenpidosta ja vapaaajan vietosta on voimassa soveltuvin osin, mitä :ssä on Erinäisiä määräyksiä. 39 S. Työnantajan on jokaisessa työpaikassa, jossa tätä ohjesääntöä sovelletaan, pidettävä ohjesääntö sopivassa paikassa työntekijäin nähtävänä. 40. Työvoimaministeriö voi antaa yleisohjeet tämän ohjesäännön soveltamisesta. Ministeriö voi myös myöntää väliaikaisia poikkeuksia ohjesäännön määräyksistä. Valtion työvirastot ja laitokset voivat antaa yksityiskohtaisia määräyksiä ohjesäännön soveltamisesta. Periaatteellisluonteisia määräyksiä ei virasto kuitenkaan saa antaa, ennen kuin työvoimaministeriö on ne hyväksynyt.
7 41 S. Työvoimaministeriön apuna tekee esityksiä ja antaa lausuntoja valtion työmaiden huoltoa koskevista asioista valtioneuvoston asettama valtion töiden huoltotoimikunta. Huoltotoimikunnassa ovat edustettuina työvoimaministeriö, valtiovarainministeriö, suurimmat työvirastot ja niiden työaloilla toimivat 7 keskeisimmät työntekijäjärjestöt sekä työterveyslaitos. 42 S. Tämä ohjesääntö tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1971 ja sillä kumotaan valtioneuvoston 30 päivänä maaliskuuta 1966 antama päätös (194/66), joka sisältää valtion työmaiden huolto-ohjesäännön. Eripainos edellä olevasta ohjesäännöstä lähetetään toimipaikoille myöhemmin liitettäväksi Säännöskokoelman kohtaan VI.3. Helsingissä 20 päivänä syyskuuta Pääjohtaja Oiva Salolla Johtaja T. Roine
MAJOITUSTILOJEN RAKENNUSOHJEET Tapio Pasanen, RI ProAgria Pohjois- Savo
MAJOITUSTILOJEN RAKENNUSOHJEET Tapio Pasanen, RI ProAgria Pohjois- Savo TYÖTURVALLISUUSLAKI VÄHIMMÄISTASO 4 Ruokailu- ja lepotilat Työntekijöiden käyttöön tarkoitettujen ruokailu- ja lepotilojen ja lepohuoneiden
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä
Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta
TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 2 1.2 Päätoteuttaja 2 1.3 Töiden yhteensovitus 2 1.4 Yhdyshenkilöt 3 2. TYÖALUE JA SEN OLOSUHTEET 3 2.1 Ylläpitoalue
TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT
Liite 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus... 4 1.4 Yhdyshenkilöt...
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä
Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.
Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?
Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan
TASOLUOKKA. Kesäalueilla 75% matkailuajoneuvopaikoista. läheisyydessä on vastaanottotila.
ASOLUOKKA 1. Pinta-ala Leirintäpaikkoja on väh. 25 kpl ja yhden pinta-ala väh. 80 m2 ja moottoriajoneuvon kanssa 100 m2. - vähintään 20% paikoista on varattuna kiertomatkailua varten 2. Ajoväylät i vaatimuksia
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta
Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus
KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU
TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI
TES:n matkamääräykset ja verottajan säännöstys
TES:n matkamääräykset ja verottajan säännöstys 28.1.2010 1 TES, tuloverolaki ja Verohallinnon kustannuspäätös TES määrittää, mitä työnantajan pitää maksaa TES ei määrittele maksettavien korvausten verokohtelua
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue
Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä
Julkaistu Helsingissä 20 päivänä kesäkuuta 2011. 644/2011 Valtioneuvoston asetus. räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä kesäkuuta 2011 644/2011 Valtioneuvoston asetus räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta Annettu Helsingissä 16 päivänä kesäkuuta 2011 Valtioneuvoston
YLEISET KOKOUKSET. - Kokoontumislaki
YLEISÖTILAISUUDET JA YLEISET KOKOUKSET - Kokoontumislaki KOKOONTUMISLAKI Lain tarkoituksena perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden turvaaminen Lakia sovelletaan sekä yleisötilaisuuksiin että yleisiin
Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori
Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita
TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA
URAKKAOHJELMAN LIITE Espoo Kaupunkitekniikka- liikelaitos 1130/02.08.00/2013 Rakentaminen 04.06.2013 TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (7) Sisällysluettelo
Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat
1 (6) TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJE Yleistä Tilapäisen majoittumisen ohje on suunnattu henkilöille jotka eivät ole toimintakykyrajoitteisia tai kuuluvat erityisryhmiin. Tätä ohjetta on noudatettava majoitettaessa
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015
YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1954 N:o 29-30 N :o 29. Kiertokirje kovan rahan lähettämisestä Suomen Pankin pää- ja haarakonttoreihin. Tiliohjesäännön 50 :n 2. kohdan määräysten mukaan
Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.
Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen
TARVESELVITYS. Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat. hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue
TARVESELVITYS Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue Kuopion kaupunki Kuopion Vesi 2 ryhmä SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TAUSTATIEDOT...
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 19-22 N: o 19. ennakkoperintälaissa säädetyssä palkanpidätyksessä noudatettavasta luontoisetujen raha-arvosta annetun valtiovarainministeriön
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä
1970 No 158 KIERTOKIRJEKOKO ELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN 4 S. No 158 Kiertokirje,
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKO ELMA 1970 No 158 No 158 Kiertokirje, talonmiesten työaikalaista Asetuskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (284/70): Talonmiesten työaikalaki Annettu Helsingissä
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen
KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI
Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA
KIERTO KIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKOELMA 1956 N:o 18-19 N:o 18. Kiertokirje kotimaisten sanomalehtien tilaamisesta ja kuljettamisesta posti- ja lennätinlaitoksen välityksellä kotimaisessa postiliikenteessä
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n
Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki
Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA Raision talvihoidon alueurakka 2019 2022 23.5.2019 Raision kaupunki 2(7) TURVALLISUUSASIAKIRJA Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3
Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat
Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011
LIITE 1 (5) TYÖSUOJELUPIIRI Sosiaali- ja terveysministeriö / Työsuojeluosasto 16.1.2007
LIITE 1 (5) TORNINOSTUREIDEN OHJAAMOT JA NIILTÄ EDELLYTETTÄVÄ TURVALLISUUSTASO Torninostureiden ohjaamoiden tulee täyttää työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Valtioneuvoston asetus
LUONNOS 8.6.2016 Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 e :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se
KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,
Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset. Mari Mäenpää
Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset Mari Mäenpää Milloin ilmoitusta ei tarvita Ilmoitusta ei tarvita, jos toiminnan riskit ovat elintarviketurvallisuuden kannalta vähäisiä tai jos alkutuotantotoimija,
ESTEETTÖMYYSSELVITYS
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja
POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNATINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1949 N:o 28 Nro 28. Kiertokirj e valtion vakinaisen viran tai toimen tai ylimääräisen toimen haltijain sekä erinäisten muiden toimihenkilöiden kalliinpaikanlisien
ELINTARVIKKEIDEN VASTAANOTTOTARKASTUKSET
OMAVALVONTASUUNNITELMA Tämän suunnitelman teossa on käytetty toimintakeskuksen ja sosiaalipalvelujen omavalvontasuunnitelmia. TOIMINNANKUVAUS Asuntola Aamurusko sijaitsee osoitteessa Koulutie 1, 69950
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama
Helsinki 1927 Yhteiskirjapaino Osakeyhtiö
Helsinki 1927 Yhteiskirjapaino Osakeyhtiö ...... n koneosuuskunnan ohjesääntö. Yleisiä m~äräyksiä. 1 Luku. 17uorojä1 jestyksen määrääminen. Maksut koneiden käyttämisestä. 1. Koneiden käyttö kautena tulee
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,
Hygieniavaatimukset lasten ruokailussa. Virpi Rossi Johtava ympäristöterveystarkastaja Jyväskylän kaupunki 11.2.2014 Karoliina Väisänen lehtori JAMK
Hygieniavaatimukset lasten ruokailussa Virpi Rossi Johtava ympäristöterveystarkastaja Jyväskylän kaupunki 11.2.2014 Karoliina Väisänen lehtori JAMK 14.2.2014 Ilmoitettu elintarvikehuoneisto Päiväkotien
PÄIVÄHOITOHUONEISTON VALVONTA SUUNNITELMAN MUKAINEN TARKASTUS YMPÄRISTÖTOIMIALA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Päiväys
PÄIVÄHOITOHUONEISTON VALVONTA SUUNNITELMAN MUKAINEN TARKASTUS YMPÄRISTÖTOIMIALA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Päiväys 23.5.2013 Päivähoitoyksikön nimi ja Haarla Pikisaaren phy osoite: Lautturinkatu 3 5 Päiväkodin
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
Miten parannan sisäilman laatua?
Miten parannan sisäilman laatua? Tuula Syrjänen DI, rakennusterveysasiantuntija 17/05/2014 Mitä on hyvä sisäilma? Sisäilma on hyvää, jos suurin osa rakennuksen käyttäjistä on tyytyväisiä sisäilman laatuun
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. broilereita yhteensä Isku päähän Niskanmurto Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS BROILERI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 54 Skanska Talonrakennus Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava porapaalutustyö osoitteissa Rionkatu 14 ja Hampurinkuja 1 Länsisatamassa HEL 2016-003679 T 11 01
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.
Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 80 Lemminkäinen Talo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutus osoitteessa Capellanaukio 1, Kalasatama HEL 2016-004638 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen
Yrityksille tietoa TTT-asioista
Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto
Uusi Ympäristöministeriön asetus tuottajan korvauksesta pakkausjätteen keräyksen kustannuksiin
1 Liite A Olemassa olevan vastaanottoverkoston käyttäminen 1.5.2014 alkaen Jätelain 152. Eräitä velvoitteita koskevat siirtymäajat Säännös jää ennalleen. Pakkausjäteasetuksen 18. Voimaantulo - - - Tuottajan
Hautausmaan katselmus
Hautausmaan katselmus Kirkkoneuvosto huolehtii siitä, että hautausmaan ja sillä olevien rakennusten katselmus suoritetaan vuosittain. Katselmuksessa päätetään toimenpiteistä, joihin hautausmaan hoidosta
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ympäristöterveydenhuolto ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTILAISUUDESTA Elintarvikelaki (23/2006), Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), Terveydensuojelulaki (763/1994), Tupakkalaki (693/1976)
Rakennustyömaan energiakatselmus
1 Rakennustyömaan energiakatselmus Osa-alue Tulos Organisointi ja tiedonhallinta 64,3 % Aukkojen sulkeminen 83,3 % Kuivatus ja tuuletus 75,6 % Lämmityslaiteet ja lämpötila 89,6 % Kalusto 25,0 % Yhteensä
RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013
Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden
PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE
PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 e :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 958/2012:
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738
Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö
Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA
Liite päätelmään No: 277/17 KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA TYÖHAASTATTELUUN TAI TYÖHÖNTULOA EDELTÄVÄÄN LÄÄKÄRINTARKASTUKSEEN KUTSUTTUJEN HENKILÖIDEN MATKA- JA OLESKELUKULUJEN
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007. Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu
Teollisuuden työturvallisuuden iltapäivä Kajaani 29.5.2007 Lakimies Keijo Putkonen EK Oulu LAKI TYÖSUOJELUN VALVONNASTA JA TYÖPAIKAN TYÖSUOJELUYHTEISTOIMINNASTA (44/2006, 701/2006) Laissa säädetään menettelystä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Lujatalo Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava paalutustyö osoitteessa Risupadontie 1-5 HEL 2017-000392 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 180 181 N: o 180. Kiertokirje muutoksista puhelinohjesääntöön Suomen sisäistä liikennettä varten. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa
Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.
TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun
Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS
Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS 15.6.2017 VTVPL 9 :n 1 momentissa on säädetty niistä seikoista, joiden on oltava olemassa, jotta ulkomaalaisen tiedot voidaan tallettaa väestötietojärjestelmään:
Laki. kirkkolain muuttamisesta
Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen lisääntymiskäyttäytyminen syömiskäyttäytyminen Muiden tarpeiden
Rakentamisen säädökset muuttuvat, terveellisyyteen liittyvät asetukset. Asiamies Jani Kemppainen
Rakentamisen säädökset muuttuvat, terveellisyyteen liittyvät asetukset Asiamies Jani Kemppainen Rakentamismääräyskokoelman uusiminen RakMK lakkasi olemasta 1.1.2018 Perustuu Maankäyttö- ja rakennuslain
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE. Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET JA SUOSITUKSET HEVOSTEN HYVINVOINNILLE Valvontaeläinlääkäri (Oulun seutu) Maria Pohjolainen Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä
Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,
Vaaralliset työt. Tekninen työ
Vaaralliset työt Valtioneuvoston asetus Nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä uusiutui 15.6.2006. Asetus koskee tietyiltä osin teknisen työ sekä kemian ja fysiikan opetusta.
Uudistuva lainsäädäntö
Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.
Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä
Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama
Valvontakohdetyypin tarkastusten yleinen sisältö liite II / 1 1 (5)
1 (5) Julkiset huvi- ja kokoontumishuoneistot (lasten ja nuorten kohteet: kerhoja nuorisotilat, leirikeskukset, lasten iltapäiväkerhot ja sisäleikkipuistot) Yleinen siisteys, siivousohjelma ja välineet
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N :o 3. Kiertokir j e puhelinaseman aukioloajasta.
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1952 N:o 3-8 N :o 3. puhelinaseman aukioloajasta. Kuluvan tammikuun 16 päivästä lukien on Liperin puhelin asema avoinpa joka päivä klo 7 22. Helsingissä,
KIERTO KIRJEKOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJEKOKOELMA 1952 No 152-157 N:o 152. puhelinval vo jakurssin pitämisestä posti- ja lennätinlaitoksessa vuonna 1953. Posti- ja lennätinhallitus on tänään tapahtuneessa.
KIERTOKIRJE KOKOELMA
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1955 28-31 N :o 28. ennakon pidättämisestä ennakkoperintälain 4 :n 4 momentin tarkoittamasta edustusja matkakustannuksesta tai muusta sellaisesta hyvityksestä.
Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
NAKKILAN KUNTA VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS
NAKKILAN KUNTA VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS 1 NAKKILAN KUNNAN VÄESTÖNSUOJELUJÄRJESTYS, JONKA NAKKILAN KUNNANVAL- TUUSTO ON HYVÄKSYNYT 27. PÄIVÄNÄ TAMMIKUUTA 1992/4 1 VÄESTÖNSUOJELUN PERUSTEET Väestönsuojelun
Suonenjoki Kuopio Toivala Muuruvesi
Tommi Lapinjoki 2011 Suonenjoki Kuopio Toivala Muuruvesi Asukkaat vastaavat itse solujen ja huoneiden siisteydestä Solujen seinällä siivousvuorolista. Kerran viikossa Tupatarkastus Yhteiset säännöt koko
MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät
MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT Hankkeeseen ryhtyvät Maatilan rakennustyömaa on yhteinen työpaikka Yksi kokonaisuutta hallitseva työnantaja Työpaikka, jossa toimii useampi kuin
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet
Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa
TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE
SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN
OIVA valvontatietojen julkistaminen
OIVA valvontatietojen julkistaminen Oiva- asteikko 2 Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu 1. Omavalvontasuunnitelma 2. Tilojen ja välineiden soveltuvuus,
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla
Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä
Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä
Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...