TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN"

Transkriptio

1 TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

2 Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa lapsesi päivähoidon aloitusta niin, että arki päiväkodissa lähtee sujumaan hyvin. Lapsi tarvitsee vanhemman apua sopeutuakseen päiväkotiin. Toivomme sinun vierailevan päiväkodissa ennen hoidon aloittamista ilman lastasi keskustellaksemme lapsestasi ja sopiaksemme yhteisistä kasvatusmenetelmistä sekä siitä, miten päivähoito lapsellasi tulee alkamaan. Tämän jälkeen vierailet yhdessä lapsesi kanssa päiväkodissa, jolloin sinä voit esitellä hänelle päiväkotia yhdessä henkilökunnan kanssa. Näin lapsi tutustuu etukäteen päiväkodin aikuisiin ja lapsiin ja arjen aloittaminen päiväkodissa tuntuu helpommalta, kun paikka on etukäteen tuttu. Lapsen jääminen päiväkotiin saattaa herättää aluksi erilaisia tunteita sekä aikuisessa että lapsessa. Jos lapsesta eroaminen tuntuu ikävältä, älä silti pitkä eron hetkeä tarpeettomasti. Huomioimme lapsen surun vanhemman lähdettyä ja hän saa lohdutusta ja kannustusta. Yleensä suru menee nopeasti ohi ja päiväkotiin jääminen helpottuu. Päivähoidon aloittaminen saattaa näkyä lapsessa myös illalla kotona. Anna hänelle aikaasi ja ole kärsivällinen, kuuntele lasta ja keskustele hänen kanssaan. Yhteistyö lapsesi hyväksi Päivähoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus perhettäsi ja lastasi koskevissa asioissa. Lapsesi päiväkotiryhmän henkilökunnan on hyvä tietää lapsesta ja hänen perheestään tutustumisen helpottamiseksi. Ennen hoitosuhteen alkua vanhemmat käyvät keskustelemassa päiväkodin työntekijän kanssa ja samalla täyttävät lapsestaan henkilötietolomakkeen, jossa kysytään mm. lapsen ruokailusta, päivälevosta ja hoitoajoista. Tässä alkukeskustelussa sovimme yhdenmukaisista kasvatusmenetelmistä ja toimintatavoista niin, että päävastuu kasvattamisesta on vanhemmilla ja päiväkoti tukee heidän näkemyksiään. Samalla sovitaan myös päivähoidon aloittamiseen liittyvistä käytännöistä ja esim. muista tutustumiskäynneistä. Tästä alkaa kasvatuskumppanuutemme, jossa sitoudumme kasvattamaan lastasi yhdessä. Kasvatuskumppanuus jatkuu mm. kasvatuskeskusteluina 1-2 kertaa vuodessa, vanhempainiltoina ja päivittäisinä kuulumisten vaihtona henkilökunnan ja vanhempien kesken.

3 On tärkeää, että sinulla on aikaa vaihtaa muutama sana tuodessasi ja hakiessasi lasta. Voit kertoa meille lapsen kuulumiset ja saat itse tietää lapsesi päiväkotipäivästä. Näin voimme varmistaa tiedon kulun molemmin puolin ja voimme paremmin ymmärtää lapsen tunnetiloja ja käyttäytymistä ja huomioida ne hänen päivässään. Vanhempien ja päivähoitohenkilökunnan välinen luottamuksellinen suhde on perustana lapsen hyvinvoinnille ja turvallisuuden tunteelle hoitopäivän aikana. Vanhemmat huolehtivat lapsen vuosittaisista terveystarkastuksista lastenneuvolan ohjeiden mukaan. Lapsen 3- ja 5-vuotisneuvolaan päiväkodin henkilökunta täyttää havainnointikaavakkeen, johon on kirjattu huomioita lapsen kehityksestä ja ryhmässä toimimisesta. Kaavake käydään vanhemman kanssa läpi ennen neuvolakäyntiä. Ilmoitathan siis henkilökunnalle ajoissa lapsen neuvolakäynnin ajankohdan. Esikoululaiset tekevät ns. kouluvalmiuksien tehtäväsarjan, jossa kartoitetaan lapsen oppimisvalmiuksia. Vanhemmat täyttävät esikoululaisestaan myös oman kaavakkeensa. Naantalin kaupungin päivähoidon varhaiskasvatus on suunnitelmallista ja perustuu valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin. Naantalin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman, päiväkodin omat varhaiskasvatussuunnitelmat sekä esiopetussuunnitelman löydät Naantalin kaupungin verkkosivuilta ja päiväkodeista. Hoitopäivän alkaminen ja päättyminen Hakiessasi ja tuodessasi lasta päiväkotiin varmista, että joku henkilökunnasta huomaa sinut ja lapsen. Ennen lapsen jäämistä päiväkotiin toivomme vanhemman huolehtivan lapsen käsien pesusta saippuan kanssa. Jätä kännykkäsi rauhaan siksi aikaa, kun tuot tai haet lastasi! Jos et itse pääse hakemaan lastasi, ilmoita siitä henkilökunnalle. Me luovutamme lapsesi ainoastaan sovitulle varahakijalle, jonka täytyy olla vähintään 15-vuotias. Ilmoita aina muuttuneet yhteystietosi, työ- ja opiskelupaikan muutokset sekä muutokset varahakijoissa päiväkotiin. Jos tuot lapsesi päiväkotiin autolla, on auto jätettävä paikoitusalueelle. Jalankulkureitit ym. on pidettävä autottomina. Noudatathan erityistä varovaisuutta päiväkodin paikoitusalueella ja huomioit myös pihaporttien sulkemisen! Lapsi on vanhemman vastuulla aina, kun vanhempi on paikalla lapsen kanssa, eli kun tuot tai haet lastasi. Huomioi siis, että jos noudat lapsesi

4 vaikka pihalta ja menet vielä sisälle hakemaan tavaroita ilman lastasi, on hän jo kuitenkin sinun vastuullasi. Päiväkodin päivä Päiväkodin päivää rytmittävät ruokailut, ulkoilut ja päivälepo. Ohjattu toiminta perustuu varhaiskasvatussuunnitelmaan ja on esimerkiksi satujen lukemista, musiikkia, käden taitoja, pelejä, retkiä ja liikuntaa. Toimintaa on välillä pienissä, välillä isoissa ryhmissä. Isompiin retkiin, teatteriesityksiin ja konsertteihin saatamme pyytää maksua vanhemmilta. Maksulliset retket ovat vapaaehtoisia ja niistä ilmoitetaan etukäteen. Ruokailu Lapsesi saa päiväkodissa syödäkseen aamupalan, lounaan ja välipalan. Ruokalistat ovat nähtävinä päiväkodissa ja kaupungin verkkosivuilla. Päiväkodin ruoka on terveellistä ja monipuolista. Ruokaaineallergioista ja erityisruokavalioista täytyy aina ilmoittaa päiväkotiin lääkärintodistuksen kanssa. Päiväkotiruokailun tavoitteena on opettaa lapselle ruokailutottumuksia ja kauniita pöytätapoja. Lastasi ei pakoteta syömään, vaan hän syö ruokahalunsa mukaan. Opettelemme kuitenkin maistelemaan uusia ruokia ja makuja. Päivälepo Alle kouluikäinen lapsi tarvitsee riittävän levon myös päivällä. Yhteinen iltakin sujuu kotona mukavammin, jos lapsi ei ole liian väsynyt hoitopäivän jälkeen. Pienet lapset nukkuvat pääsääntöisesti aina päiväunet päiväkodissa. Isommat lapset voivat viettää lounaan jälkeisen lepohetken myös sadun tai musiikin merkeissä. Lapsi voi halutessaan ottaa päiväkotiin mukaan tutun "unikaverin" turvallisuutta luomaan. Pukeutuminen Lapsesi vaatetuksen tulee olla tarkoituksenmukainen ja sääolosuhteisiin sopiva. Päiväkodissa ulkoilemme huonommallakin säällä, joten sadevaatetus on tarpeellinen. Välttääksemme hiekan kulkeutumista sisälle, lapsella tulee olla erikseen asianmukaiset sisä- ja ulkovaatteet sekä jalkineet. Vaihtovaatteita on oltava riittävästi ja vanhemmat tehtävänä on huolehtia vaatteiden ja kuravaatteiden puhtaudesta. Nimikoikaa kaikki lapsenne vaatteet, jalkineet, lelut ja tutit, niin löydätte omanne varmasti mukaan hoitopäivän jälkeen!

5 Lelut Lapsesi voi tuoda päiväkotiin oman lelun. Huolehdithan, että mukaan valittu lelu on nimikoitu ja sellainen, joka ei mene helposti rikki. Lelu on päiväkodissa vanhempien vastuulla. Hoitoaika Lapsesi on saanut päivähoitopaikan työpäivänne ajaksi. Hoitoaikaan kuuluu työaika ja -matkat niin, että hoitopäivän pituus on korkeintaan 10 tuntia. Ilmoita aina totuttujen hoitoaikojen muutoksista henkilökunnalle. Ilmoita myös lapsesi vapaapäivistä ja sairauspoissaoloista päiväkotiin. Lapsi tarvitsee lomaa siinä missä aikuinenkin. Koulujen lomaaikoina päiväkodit toimivat usein supistetusti myös henkilökunnan lomaillessa. Kysymme etukäteen lapsen mahdollisia lomia, jotta päiväkodin henkilökuntamäärä voidaan järjestää riittäväksi. Henkilökunnan loma-aikoina päiväkodissa työskentelee kaupungin kiertäviä varahoitajia. Heinäkuussa kaupungissa on poikkeuksellisesti vain muutama päiväkoti avoinna, ja hoitoa tarvitsevat lapset hoidetaan näissä päivystävissä päiväkodeissa. Huomioithan, että ns. maksuton heinäkuu perustuu siihen, että lapselle on ollut vuoden aikana vähintään 16 ennakkoon (eli viimeistään edellisenä päivänä) ilmoitettua vapaapäivää elokuun alkuun mennessä ja hän on aloittanut päivähoidon viimeistään edellisen elokuun aikana. Myös kesälomat sisältyvät ennakkoon ilmoitettuihin vapaapäiviin. Jos lapsesi ei ole hoidossa joka päivä, eli saatte alennusta hoitomaksuissa, on vanhemman tehtävänä ilmoittaa lapsen hoitopäivät päiväkotiin ja huolehtia, ettei sovittu hoitopäivien lukumäärä ylity kuukaudessa. Siinä tapauksessa, että vanhempi on kotona, on hyvä miettiä lapsen hoitopäivän pituutta niin, ettei se ole kovin pitkä ja lapsi koe jäävänsä ulkopuoliseksi esim. vanhemmat ja vauvan suhteesta. Tällaisissa tilanteissa perhe voi halutessaan miettiä vaihtoehtoja päivähoidolle. Varhaiskasvatusta saa myös esimerkiksi Naantalin kaupungin avoimesta päiväkodista ja kerhotoiminnasta sekä Naantalin ev.lut. seurakunnan päiväkerhoista.

6 Erityispalvelut Naantalissa toimii kaksi kiertävää erityislastentarhanopettajaa sekä lapsiperhepsykologi, joiden yhteydentiedot saat mm. päiväkodista. Tarvittaessa nämä henkilöt tulevat käymään myös päiväkotiin tapaamaan vanhempia ja antavat neuvoja kasvatukseen ja ongelmatilanteisiin liittyen. Jos lapsen kanssa tai perheen sisällä on ongelmia, joihin omat keinot eivät tunnu riittäviltä, voit jutella asiasta päiväkodin henkilökunnan kanssa tai ottaa yhteyttä kaupungin tarjoamiin asiantuntijoihin. Kiertävä erityislastentarhanopettaja osallistuu lapsen kehityksen ja oppimisvalmiuksien tukemiseen, ja hänen kanssaan tehtävässä yhteistyössä pyrimme suunnitelmalliseen oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisyyn. Hän työskentelee päiväkodissa säännöllisesti osana henkilökuntaa, ollen tukena myös päiväkodin henkiökunnalle. Lapsiperhepsykologin kanssa voit keskustella kaikista perheeseen, parisuhteeseen ja lapsiin liittyvistä asioista. Lisäksi lapsen on mahdollista saada puheterapeutin ja toimintaterapeutin palveluja, joista saat enemmän tietoa erityislastentarhanopettajalta. Käytössäsi ovat myös terveyskeskuspsykologin sekä Raision perheneuvolan palvelut. Kaikki edellä mainitut, Naantalin kaupungin monipuoliset palvelut, ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Sairas lapsi Sairasta lasta ei voi tuoda päiväkotiin. Lapsi tarvitsee lepoa parantuakseen. Hän voi tulla päiväkotiin, kun hän jaksaa osallistua kaikkiin päivän toimintoihin. Esimerkiksi kuumeen jälkeen on vietettävä yksi kuumeeton päivä kotona. Jos kotona sairastetaan jotakin helposti tarttuvaa tautia, esim. vatsatauti, tulee lapsi pitää kotona tartuntavaaran takia. Lääkekuurilla oleva lapsi voi tulla päiväkotiin, jos hän voi ulkoilla ja on muutenkin hyvävointinen. Lääkkeiden antaminen on vanhempien vastuulla. Jos lapsi sairastuu hoitopäivän aikana, ilmoitamme siitä vanhemmalle. Tällöin lapsi tulee hakea heti kotiin.

7 Muista kertoa päiväkotiin lapsesi allergioista, sairauksista ja vaikkapa korvatuubeista. Tapaturmat Lapsesi on tapaturmavakuutettu hoitopäivän ajan. Vakuutus on voimassa myös retkillä ja päiväkodin järjestämissä tapahtumissa. Jos päiväkodissa lapselle sattuu jokin tapaturma, tiedotamme asiasta vanhemmalle heti ja huolehdimme lapselle asianmukaisen avun Naantalin terveyskeskuksen kautta. Naantalin kaupungin tapaturmavakuutus korvaa julkisen terveydenhuollon palvelut koskien myös hammashoitoa. Hoitomaksu Päivähoitomaksu on kuukausimaksu, joka laskutetaan kuukausittain jälkikäteen. Hoitomaksu määräytyy päivähoitomaksulain ja vanhempien tulojen perusteella ja sen laskee päiväkodinjohtaja. Päivähoitomaksuun on mahdollista saada tilapäistä alennusta, jos lapsi on ollut poissa koko kuukauden tai sairaana puolet siitä. Jos maksuasioissa on epäselvyyttä tai tulosi muuttuvat, ota yhteys päiväkodinjohtajaan. Päivähoidon hallinto Lasten päivähoidosta Naantalissa vastaa sosiaalilautakunta. Päivähoidon vastuuhenkilö: päivähoidonohjaaja Anne Järvinen puh

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN 1 PÄIVÄHOIDON ALOITUS Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA

Linnoituksen päiväkoti. Kaarlonkatu HAMINA Linnoituksen päiväkoti Kaarlonkatu 4 49400 HAMINA linnoituksen.paivakoti@hamina.fi A r v o t MUITA LINNOITUKSESSA TYÖSKENTELEVIÄ: Varhaiskasvatuksen esimies Sirpa Matero puh. 040 778 2179 Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON TERVETULOA PÄIVÄHOITOON Vanhemmat voivat turvallisesti jättää lapsensa päivähoitoon työn tai opiskelun ajaksi. Koulutettu henkilökunta huolehtii lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päivähoitoympäristö

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! Sivu1 HOITOSUHTEEN ALOITTAMINEN JA PERHEPÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMINEN Hoidon aloitus on suuri muutos lapsen elämässä, hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan muiden lasten joukkoon.

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain.

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään vuosittain. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Metsärinteen päiväkodin

Metsärinteen päiväkodin Metsärinteen päiväkodin METSÄRINTEEN PÄIVÄKOTI Juustomestarintie 2 24190 Halikko as. A AAMUPALA tarjoillaan ryhmittäin klo 8.00. Ilmoitathan, mikäli lapsesi on syönyt aamupalan jo kotona. AAMUVASTAANOTTO

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote yksityiseen perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC Tervasuon päiväkoti Viikarit Päivähoidon ABC A AAMUPALA ALLERGIAT tarjoillaan klo 8.00. Mikäli lapsesi tulee aamupalalle, tuo hänet hoitoon ajoissa, jotta ruokailutilanne olisi mahdollisimman rauhallinen

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 VILIKKILÄN PÄIVÄKOTI KIEVARINTIE 10 63700 ÄHTÄRI PUH. 040-706 8162 Vastaava lastentarhanopettaja Ritva Eloranta 2525 6236 Toimisto 044 0662253 Temput 044 0662254 Metkut

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS PUH. 0400-346976 TOSSAVAISET: 1-5 -vuotiaat lapset PITKÄTOSSUT : 6 -vuotiaat esikoululaiset HENKILÖKUNTA TOSSAVAISET: KIVIMÄKI TARJA SAVOLAINEN TIINA RAJALA

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS INFO

VARHAISKASVATUS INFO VARHAISKASVATUS INFO Susanna Sakko vs. PÄIVÄHOIDONJOHTAJA PUH. 06 888 6233 040-843 5673 susanna.sakko@kaustinen.fi Lapsen päivähoitopaikan hakeneelta ja saaneelta peritään puolet kuukausimaksusta, mikäli

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015 Tuntiperusteinen asiakasmaksu Vanhempainilta 13.8.2015 Opetuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.5.2015 aloittaa tuntiperusteisen, mobiilikirjaukseen perustuvan, asiakasmaksun kokeilun Kärävuoren,

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

TERVETULOA SATUKONTTIIN

TERVETULOA SATUKONTTIIN TERVETULOA SATUKONTTIIN Ryhmäperhepäiväkoti Satukontti Satukontti on remontoitu ryhmäperhepäiväkodiksi kesällä 2017 ja se sijaitsee Kärsämäen keskustassa. Satukontissa tarjotaan hoitoa 0-6 vuotiaille lapsille.

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen vuoropäiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Vuoropäiväkodin toiminta-ajatus Lintulan vuoropäiväkoti tarjoaa päivähoitolain ja -asetusten mukaista päivähoitopalvelua tarvittaessa ympäri vuorokauden. Perustehtävä

Lisätiedot

kun olemme ulkona, henkilökunnan tavoittaa parhaiten oman ryhmän numerosta.

kun olemme ulkona, henkilökunnan tavoittaa parhaiten oman ryhmän numerosta. KÄRÄVUOREN ABC A AAMUPALA (ks. ruokalista) tarjoillaan ryhmittäin klo 8.15. Mikäli lapsesi tulee aamupalalle, älä anna ruokahalua heikentäviä suupaloja ennen päiväkotiin lähtöä. ALLERGIAT tulee ilmoittaa

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 3,59 Heikko taso 3,6 3,99 Hyvä taso

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO YHTEISTYÖ LÄSNÄOLO SUVAITSEVAISUUS KIIREETTÖMYYS Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä,

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen

Lisätiedot

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Avoinna: ma-pe klo 6:30-17 Hoitopaikkoja 12 Ikäjakauma 0-3-vuotiaita Naperotupa on Mikkelin kaupungin ryhmis, joka sijaitsee Lehmuskylän alueella Seurakuntatalon kanssa samassa

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! PERHEPÄIVÄHOITO Kunnallinen perhepäivähoito on tärkeä osa Kontiolahtelaista varhaiskasvatusta. Perhepäivähoitaja toimii lapsen opetus-, kasvatus- ja hoitotyössä omassa kodissaan

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN

TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN TERVETULOA VARHAISKASVATUKSEEN Varhaiskasvatusyksiköt Päiväkoti Helmitarha, Koivistontie 1 Osapäiväryhmä Esikko, Mestarintie 3 Myrskylän päivähoito HELMITARHA Tutkin ja toimin ympäristössäni Päiväkoti

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa www.mustasaari.fi Mustasaaren kunta Sivistyspalvelut Keskustie 4 65610 Mustasaari Puh. 327 7111 www.mustasaari.fi/paivahoito Mustasaaressa tammikuussa 2016

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Opas vanhemmille

Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Opas vanhemmille Vieras- ja monikielisten lasten tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa Opas vanhemmille SISÄLTÖ ALKUSANAT... 3 1. VIERAS- JA MONIKIELISET LAPSET ORIMATTILASSA 4 2. KUN LAPSI ALOITTAA VARHAISKASVATUKSESSA...

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Tervetuloa päivähoitoon!

Tervetuloa päivähoitoon! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus Tervetuloa päivähoitoon! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut

Lisätiedot

Tervetuloa PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUS

Tervetuloa PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUS Tervetuloa PÄIVÄHOITOON 2011 2012 VARHAISKASVATUS Olemme koonneet tähän vihkoseen päivähoidon aloittamiseen ja sujuvuuteen liittyviä asioita, joihin toivomme teidän perehtyvän. Mikäli kysyttävää jää, otattehan

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 PUOLANGAN PÄIVÄHOITO / ESIOPETUS TAVOITTEET turvallisuus selkeät rajat lapsen yksilöllisten taitojen vahvistaminen itsetunnon vahvistaminen tarjoamalla haasteita

Lisätiedot

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi 050 4646539 tai 050 5964791 tai keittiö 050 4083879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi Päivähoidon ohjaaja Kristiina

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUSPALVELUT SIILINJÄRVELLÄ Siilinjärvellä tarjotaan lapsiperheille heidän tarpeitaan vastaavaa, laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Varhaiskasvatuspalveluja

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI (LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Laadukasta päivähoitoa on perheen ja päivähoidon yhteinen sopimus, johon tarvitaan perheen asiantuntemus omasta lapsesta sekä päivähoitohenkilöstön

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi

Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa. www.mustasaari.fi Päivähoito ja esiopetus Mustasaaren kunnassa www.mustasaari.fi Mustasaaren kunta Sivistyspalvelut Keskustie 4 65610 Mustasaari Puh. 327 7111 www.mustasaari.fi/paivahoito Mustasaaressa maaliskuussa 2015

Lisätiedot

Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Keskustan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2 Keskustan päiväkodin esittely: Osoite: Kaivokatu 9, 21100 Naantali ( Kaivonkulma) Puh: (02) 434 5245 Mannerheiminkatu 14, 21100 Naantali ( Raatihuone,

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu

Lisätiedot

Metsärinteen päiväkodin

Metsärinteen päiväkodin Metsärinteen päiväkodin METSÄRINTEEN PÄIVÄKOTI Juustomestarintie 2 24190 Halikko as. Tiina Lehto, varhaiskasvatusyksikön esimies 044-7787 813 SINIVUOKOT 02-7783 490, sinivuokot@salo.fi KULTAPIISKUT 02-7783

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

ROOSALIINAN YHTEYSTIEDOT:

ROOSALIINAN YHTEYSTIEDOT: ROOSALIINAN YHTEYSTIEDOT: Päiväkodin löydät osoitteesta: HUVILINNANPIHA 4, 02600 ESPOO Postiosoite: PL 60308, 02070 ESPOON KAUPUNKI Päiväkodin johtaja: Tuula Rantala p.043 8250533/ tuula.rantala@espoo.fi

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti Lapsi päiväkodissa Anni Niiranen, Kontiolahti Sisällysluettelo 1. Päivähoito Suomessa...- 3-1.1 Varhaiskasvatussuunnitelma...- 4-1.2 Lapsen tuen tarve...- 4-2. Lapsen oma kieli ja kulttuuri...- 4-3. Lapsen

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN kuva Sirpa Kupiainen TERVETULOA RUOKOLAHDEN PÄIVÄKOTIIN 2017 2018 1 Ruokolahden päiväkoti valmistui keväällä 2015 Varhaiskasvatuspäällikkö Marja Vesala Puhelin: 044 449 1350 Marja.Vesala@ruokolahti.fi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot