TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN"

Transkriptio

1 TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen vuoropäiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan vuoropäiväkodin henkilökunta

2 Vuoropäiväkotimme toiminta-ajatus Lintulan vuoropäiväkodissa toteutetaan vuorohoitoa ja esiopetusta. Työskentelemme lasten parhaaksi yhteistyössä eri asiantuntijatahojen kanssa (esim. neuvola ja lasten ja nuorten psykologi). Hoitoa ja kasvatusta toteutetaan lapsilähtöisesti; lapsen kulttuuritausta ja yksilöllisyys huomioiden, kannustavassa ja kiireettömässä ilmapiirissä nauttien arjen asioista. Vuoropäiväkotimme kasvatus- ja oppimistavoitteet Lintulan vuoropäiväkodin perustehtävä on lasten hoito, kasvatus ja opetus yhdessä vanhempien kanssa. Lapsia on hoidossa n Lasten ikäjakauma on 0-7 vuotta. Lapsiryhmiä on neljä: Melukylä, Kissankulma, Menninkäiset ja Päivänsäteet. Hoitohenkilökuntaa on n Kaiken toiminnan pohjana näemme hyvän perushoidon, turvallisen kasvuympäristön ja myönteisen ilmapiirin. Pidämme tärkeänä lasten kasvattamista yhteisvastuullisuuteen sekä kunnioittamaan toisiaan ja ympäristöään. Esiopetus toteutetaan sisällytettynä kaikkeen päiväkodin toimintaan. Leikki ja oppiminen kulkevat käsi kädessä, sillä juuri leikkiessään ja aikuisia tarkkaillessaan lapset oppivat, tutkivat ja hankkivat tietoa. Esiopetus Esiopetus on osa varhaiskasvatusta. Esiopetus toteutuu vuoropäiväkodissamme Orimattilan kaupungin lukuvuosi- ja loma-aikojen mukaisesti. Koulua edeltävänä vuonna lasten kanssa harjoittelemme erityisesti sosiaalisia- sekä ryhmätaitoja leikin ohella. Esiopetus toteutuu ma-pe 4 h/pv ja esiopetusaika sisältyy lapsen hoitoaikaan. Esiopetus voi toteutua vuoropäiväkodissa esim. klo tai klo tai klo 9-13 eli käytännössä hyvin joustavasti perheitä palvellen.

3 Varaukset Hoitoaikojen varaukset sekä hoitoaikojen muutokset on aina tehtävä kirjallisesti kaavakkeella. Hoitoaikojen varaukset on tehtävä hyvissä ajoin, jotta voimme suunnitella henkilökunnan työvuorot. Kaikki varaukset (arki-, viikonloppu- ja yövaraukset) on tehtävä aina edeltävän viikon maanantaina klo 14 mennessä; esimerkiksi viikon 21 hoitoajat on varattava viikon 20 maanantaina ennen klo 14. Muistutamme että tekemänne varaus on sitova; emme pysty tekemään muutoksia kirjallisesti sovittuihin aikoihin muuten kuin peruutusten osalta. Huomioikaa että mitoitamme henkilökunnan työvuoroihin taataksemme lasten turvallisuuden ainoastaan ajoissa varattujen hoitoaikojen mukaan. Mikäli ilmoitatte myöhässä emme välttämättä pysty ottamaan lastanne hoitoon haluaminanne päivinä. Muistattehan ilmoittaa välittömästi vuoropäiväkodille, mikäli lapsenne hoitovuoro peruuntuu. Lapsen hoitopäivän mitta on suositusten mukaan maksimissaan 10 tuntia päivässä. Lintulan vuoropäiväkodissa lapsen lomat ja vapaapäivät mukailevat vanhempien lomia ja vapaapäiviä. Lapselle suositellaan ainakin kahta vapaapäivää viikossa. Jos vuorohoidon tarve päättyy, järjestetään lapselle päivähoitopaikka toisesta päiväkodista tai perhepäivähoidosta. Toivomme lasten kotiinhakuaikojen olevan viimeistään klo 23 mennessä. Juhlapyhinä: jouluna, pääsiäisenä ja juhannuksena Lintulan vuoropäiväkoti on kiinni. Arjen aikataulu: aamupala ulkoilu lounas päivälepo välipala ulkoilu päivällinen iltapala Päivällinen ja iltapala tarjoillaan vain myöhäisessä iltahoidossa oleville lapsille. Yö- ja viikonloppuhoito toteutetaan päiväkodin sinisessä siivessä.

4 Lapsen sairastuessa Toivomme vanhempien kertovan vuoropäiväkodin henkilökunnalle lapsen mahdollisista allergioista, jatkuvasta lääkityksestä yms. lapsen terveydentilaan vaikuttavista tekijöistä. Pääsääntöisesti vanhemmat antavat lapselle tarvittavat lääkkeet kotona. Annamme vuoropäiväkodissa lapsille vain sellaisia lääkkeitä, jotka on lääkäri määrännyt ja jotka on lisäksi annettava hoitopäivän aikana. Kun lapsi sairastaa tulee hänen olla kotona kunnes vähintään yksi kuumeeton päivä on takana. Sairasta tai puolikuntoista lasta ei voi tuoda vuoropäiväkotiin mm. tartuntavaaran ja lapsen jaksamisen vuoksi. Tautien välttämiseksi lapsen sairastuessa toivomme myös muiden sisarusten jäävän kotiin. Lisäksi toivomme vanhempien ilmoittavan lapsen sairastamisesta välittömästi vuoropäiväkotiin. Arjen käytäntöjä Lapsi tarvitsee erikseen nimikoidut (eli lapsen nimellä varustetut) ehjät ja sopivan kokoiset sisä- ja ulkovaatteet sekä riittävästi varavaatteita. Lapsi osallistuu kaikkeen leikki- ja ohjaustoimintaan omissa vaatteissa, varusteissa ja jalkineissa. Sisällä vuoropäiväkodissa lapset käyttävät kotoa tuotuja sisätossuja. Ulkovarusteita ovat mm. säänmukaiset, riittävän lämpimät vaatteet ja vesikelillä kuravaatetus. Vanhempien vastuulla on myös huolehtia ihovoiteet, vaipat, nenäliinat ja aurinkoöljyt lapsilleen. Yöhoitoon tulevat lapset tuovat kotoa oman yöpuvun ja hammasharjan, joita voi säilyttää päiväkodilla. Vanhempien on mahdollista tuoda yli 3-vuotiaille lapsilleen vuoropäiväkotiin täysksylitolipastilleja henkilökunnan annettavaksi lounaan jälkeen hampaiden terveyden edistämiseksi. Suosimme vuoropäiväkodin arjessa hyviä käyttäytymistapoja. Lapset oppivat aikuisten esimerkistä, joten tarvitsemme myös vanhempien avun tämän toteutuksessa. Pyydämmekin vanhempia tuomaan lapsi/lapset hoitajalle asti. Tällöin lapsi otetaan vastaan ja hoitovastuu siirtyy henkilökunnalle. Ja muistattehan sulkea aina vuoropäiväkodin piha-alueelle tullessanne ja piha-alueelta poistuessanne portin. Lintulan vuoropäiväkotiin hoitoon tullessaan lapsi pesee oman vanhempansa valvonnassa ja ohjauksessa kätensä ennen lapsiryhmään tuloaan. Tällä tavoin pyrimme huolehtimaan käsihygienian mahdollisimman hyvästä toteutuksesta.

5 Pyydämme myös teitä Hyvät Vanhemmat, ettette puhu puhelimeen lasta tuodessanne tai hakiessanne vaan olette vapaa kuulemaan mahdolliset tiedotusasiat henkilökunnalta sekä vaihtamaan kuulumiset. Otathan selkeästi lapsesi hoivaasi hoidosta hakiessasi. Vastuu lapsesta siirtyy hakutilanteessa vanhemmalle tai lapsen hakijalle. Yhteystiedot: Lintulan vuoropäiväkoti Linnustontie Orimattila Vuoropäiväkodin johtaja Anja Saikkonen p ma-pe klo 9-16 Keittiö Ravitsemispäällikkö Arja Päiväranta p ma-to klo 7-15, pe klo Vuoropäiväkodissamme on käytössä puhelinajat. Tämän käytännön tarkoituksena on rauhoittaa arjen toimintoja sekä saada työrauhaa lapsiryhmätoiminnan ohjaukseen. Puhelinaika on ma-pe klo 12-14: Kissankulma p (Vihreä siipi) Melukylä p (Vihreä siipi) Päivänsäteet p (Sininen siipi) Menninkäiset p (Sininen siipi) Viikonloppuisin ja iltaisin klo 17 jälkeen p Hätätilanteissa, kiireellisissä asioissa tai jos mieltäsi askarruttaa jokin hoitoon liittyvä asia, voit soittaa ja jättää soittopyynnön.

6

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Vuoropäiväkodin toiminta-ajatus Lintulan vuoropäiväkoti tarjoaa päivähoitolain ja -asetusten mukaista päivähoitopalvelua tarvittaessa ympäri vuorokauden. Perustehtävä

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN PÄIVÄKOTIIN 1.12.2016 Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen päiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan päiväkodin

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta.

Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. VARAHOIDON YHTEYSTIEDOT: puhelin: 050-5627822 osoite: Ketomaantie 19 Numero löytyy myös omalta hoitajalta ja eteisen ilmoitustaululta. Kun oma hoitaja on poissa töistä, kannattaa ottaa yhteyttä suoraan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO YHTEISTYÖ LÄSNÄOLO SUVAITSEVAISUUS KIIREETTÖMYYS Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä,

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN 1 PÄIVÄHOIDON ALOITUS Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Hyvää hoitoa vuorotta! Amurinlinna on ympärivuorokauden auki oleva päiväkoti. Tarjoamme hoitoa lapsille, joiden vanhemmat tekevät

Lisätiedot

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 Muutos 1.3.2015 alkaen Akaan valtuusto on kokouksessaan 17.12.2014 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

Jyväskylän vuorohoito

Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito Myllytuvan päiväkoti Tikkakosken päiväkoti ma - la 5.00-22.30 Kuokkalan päiväkoti Tapiolan päiväkoti Keskusta Yö- ja viikonloppuhoito Luhtisen päiväkoti

Lisätiedot

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi 050 4646539 tai 050 5964791 tai keittiö 050 4083879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi Päivähoidon ohjaaja Kristiina

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1.

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1. -3 < 1 (Y1 1 henkilökohtaisten tavaroiden söi lyttäm istö varten. käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan oma loketo Ulkoillessa meiltä on käytössämvne viihtyisä

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! Sivu1 HOITOSUHTEEN ALOITTAMINEN JA PERHEPÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMINEN Hoidon aloitus on suuri muutos lapsen elämässä, hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan muiden lasten joukkoon.

Lisätiedot

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 PUOLANGAN PÄIVÄHOITO / ESIOPETUS TAVOITTEET turvallisuus selkeät rajat lapsen yksilöllisten taitojen vahvistaminen itsetunnon vahvistaminen tarjoamalla haasteita

Lisätiedot

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT:

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT: -3 < Q r) 1 (31 1 r) 1 (I :5 oma lo kero henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. lapsilla on käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan Ulkoillessa meillä

Lisätiedot

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti Lapsi päiväkodissa Anni Niiranen, Kontiolahti Sisällysluettelo 1. Päivähoito Suomessa...- 3-1.1 Varhaiskasvatussuunnitelma...- 4-1.2 Lapsen tuen tarve...- 4-2. Lapsen oma kieli ja kulttuuri...- 4-3. Lapsen

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Kaivolan päiväkoti. toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014. Kaivolan päiväkoti

Kaivolan päiväkoti. toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014. Kaivolan päiväkoti Kaivolan päiväkoti toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014 Kaivolan päiväkoti Liipolantie 3 25360 Pertteli puh. 044 778 7999 vauhtivarpaat@salo.fi punaposket@salo.fi Kuperkeikka Turrintie 17

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa lapsesi päivähoidon aloitusta

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

TORPANTIEN RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TORPANTIEN RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TORPANTIEN RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA YHTEYSTIEDOT: Torpantie 1 as 17 19 50600 Mikkeli 044 794 4025 torpantierpphk@mikkeli.fi Päivähoidon ohjaaja Heidi Juuti 044 794 4026 heidi.juuti@mikkeli.fi

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015 Tuntiperusteinen asiakasmaksu Vanhempainilta 13.8.2015 Opetuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.5.2015 aloittaa tuntiperusteisen, mobiilikirjaukseen perustuvan, asiakasmaksun kokeilun Kärävuoren,

Lisätiedot

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS PUH. 0400-346976 TOSSAVAISET: 1-5 -vuotiaat lapset PITKÄTOSSUT : 6 -vuotiaat esikoululaiset HENKILÖKUNTA TOSSAVAISET: KIVIMÄKI TARJA SAVOLAINEN TIINA RAJALA

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN

TERVETULOA VILIKKILÄÄN TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2016-2017 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO LÄSNÄOLO YHDENVERTAISUUS YHTEISTYÖ Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA PÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO

HIRVENSALMEN KUNTA PÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO HIRVENSALMEN KUNTA PÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO Yhteystiedot: Päivähoidon ohjaaja Kristiina Ukkonen, p. 050-596 4799 kristiina.ukkonen@hirvensalmi.fi Perhepäivähoitajat: Eija Lepistö, Kirkonkylä p. 044-3200

Lisätiedot

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa

Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Ryhmäperhepäiväkoti Naperotupa Avoinna: ma-pe klo 6:30-17 Hoitopaikkoja 12 Ikäjakauma 0-3-vuotiaita Naperotupa on Mikkelin kaupungin ryhmis, joka sijaitsee Lehmuskylän alueella Seurakuntatalon kanssa samassa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

OHOI OSAAMISTA VUOROHOITOON HOITO, KASVATUS JA PEDAGOGIIKKA KOULUTUS 22.9 ja

OHOI OSAAMISTA VUOROHOITOON HOITO, KASVATUS JA PEDAGOGIIKKA KOULUTUS 22.9 ja OHOI OSAAMISTA VUOROHOITOON HOITO, KASVATUS JA PEDAGOGIIKKA KOULUTUS 22.9 ja 27.10.2015 Lapsen rytmit koonti välitehtävän esimerkeistä vuorohoidon työntekijöiden käyttöön. Esimerkit on kerätty vuorohoitoyksiköiden

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Metsärinteen päiväkodin

Metsärinteen päiväkodin Metsärinteen päiväkodin METSÄRINTEEN PÄIVÄKOTI Juustomestarintie 2 24190 Halikko as. A AAMUPALA tarjoillaan ryhmittäin klo 8.00. Ilmoitathan, mikäli lapsesi on syönyt aamupalan jo kotona. AAMUVASTAANOTTO

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja 3-6-vuotiaat alle 3-vuotiaat 2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa ja 3 lastenhoitajaa Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä

Lisätiedot

Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus

Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus TERVETULOA ANNALAN PÄIVÄKOTIIN! Leikki - kaveruus- liikunta ja turvallisuus Kolunkatu 2, 33710 Tampere Tuula Leppänen, päiväkodinjohtaja, puh. 040 7365 881 tuula.leppanen@tampere.fi Marika Kortteinen,

Lisätiedot

PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014

PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 PUTAAN VUOROPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄKODIN ESITTELY... 3 2. LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA... 4 3. ARVOT JA YHTEISET SÄÄNNÖT... 5 4. PIENRYHMÄTOIMINTA... 6 5. HOIDON

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote yksityiseen perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Helsingissä

Varhaiskasvatus Helsingissä Varhaiskasvatus Helsingissä Lasten varhaiskasvatus on hoitoa, kasvatusta ja opetusta, jotka nivoutuvat toisiinsa. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi, jolla on hyvät kasvun, oppimisen ja

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut. Jyväskylän vuorohoito

Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut. Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Jyväskylän vuorohoito Jyväskylän kaupungin vuorohoito 1.1.2011 Myllytuvan päiväkoti ma-pe klo 5.30-22.00 Tikkakosken päiväkoti ma - la 4.50-22.45 Kuokkalan

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA

PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI QJQ17IO UDONNfl%U OOIfl43AJI henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: varhaiskasvatussuunnitelmaan), johon pohjaten jokaiselle lapselle tehdään RyhmdperhepäivQkoti

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOITO. Leikki. Hoitopaikkaan tutustuminen

PERHEPÄIVÄHOITO. Leikki. Hoitopaikkaan tutustuminen Perhepäivähoito PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan kotona, kodinomaisessa ympäristössä, pienessä lapsiryhmässä toteutettavaa valvottua, ohjattua, tavoitteellista ja suunnitelmallista

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi

VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi VUOROHOITOPÄIVÄKOTI TERVANALLE Kellokorventie 4 63300 ALAVUS tervanalle@alavus.fi tai etunimi.sukunimi@alavus.fi RYHMÄ: VIHREÄ 5-6-VUOTIAAT, ESIKOULULAISET P. Vastaava päiväkodinopettaja TERHI KAUNISTO

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle tulee olla tarjolla jokaisen hoitojakson aikana monipuolista, sopivan haastavaa ja mielekästä toimintaa.

Jokaiselle lapselle tulee olla tarjolla jokaisen hoitojakson aikana monipuolista, sopivan haastavaa ja mielekästä toimintaa. YKSILÖLLISYYS LAPSELLA ON OIKEUS MONIPUOLISEEN TOIMINTAAN/OPPIMISEEN (VARHAISKASVATUSLAKI) MITÄ ON ESIOPETUS? Esiopetus on myös sosiaalisten taitojen opettelua, ei pelkästään kirjatehtäviä. Eli esiopetusta

Lisätiedot

Tervetuloa päivähoitoon!

Tervetuloa päivähoitoon! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus Tervetuloa päivähoitoon! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTAUTIEN YKSIKKÖÖN!

TERVETULOA LASTENTAUTIEN YKSIKKÖÖN! TERVETULOA LASTENTAUTIEN YKSIKKÖÖN! Tervetuloa lastentautien yksikköön, osastolle 2B! Yksikköömme kuuluu lastentautien vuodeosasto, poliklinikka, sekä vauvojen tehohoitoyksikkö. Vuodepaikkoja lastentautien

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855. Ritzinkuja 1 p.040 867 3772. Emmauksenkatu 4 p.

YHTEYSTIEDOT. Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855. Ritzinkuja 1 p.040 867 3772. Emmauksenkatu 4 p. YHTEYSTIEDOT Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855 Ritzinkuja 1 p.040 867 3772 Tähtöset 3-5v Päivänsäteet 0-3v Emmauksenkatu 4 p. 040 867 3235 Leinkit 3-5v Vanamot 0-3v

Lisätiedot

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE MATTILAN PÄIVÄKOTI TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE 2012-2013 LAPSENNE RYHMÄN NIMI ON RYHMÄSSÄ TYÖSKENTELEVÄT Päiväkodin osoite ja aukioloajat Hirsitie 2 04340 Tuusula Mattilan päiväkoti on avoinna klo 6.30 17.00

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Höveliin Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa HÖVELIIN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Höveli sijaitsee

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

PERHEPESÄ Jorvin sairaala

PERHEPESÄ Jorvin sairaala PERHEPESÄ Jorvin sairaala Tervetuloa Perhepesään ONNEA UUDESTA VAUVASTA JA TERVETULOA PERHEPESÄÄN! Perhepesässä koko perhe saa olla yhdessä ja tutustua rauhassa toisiinsa ympäri vuorokauden. Perhepesässä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

VALKEISENMÄEN PÄIVÄKOTI

VALKEISENMÄEN PÄIVÄKOTI VALKEISENMÄEN PÄIVÄKOTI Töyrykatu 4, 7600 SUONENJOKI 044 758 1724 (VIIKARIT = alle 3 v. ryhmä) 044 758 1409 (VESSELIT =3 5 v. ryhmä + keittiö) 044 758 1410 (VEKARAT= pienryhmä, srk toimitila) 044 758 1728

Lisätiedot

Tervetuloa Mäntyrinteeseen

Tervetuloa Mäntyrinteeseen Tervetuloa Tervetuloa Kurjenpesään! Mäntyrinteeseen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Muuttajalle ja hänen läheisilleen Tervetuloa KURJENPESÄÄN! Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme.

Lisätiedot

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC Tervasuon päiväkoti Viikarit Päivähoidon ABC A AAMUPALA ALLERGIAT tarjoillaan klo 8.00. Mikäli lapsesi tulee aamupalalle, tuo hänet hoitoon ajoissa, jotta ruokailutilanne olisi mahdollisimman rauhallinen

Lisätiedot

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09) Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Pirkkalan kunta Sivistysosasto Infovihko iltapäivätoiminnassa olevien lasten vanhemmille Lukuvuosi 2015 2016 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Esikoululaiset 1.-2.luokkaiset Lisätietoa löytyy myös opetuksen internet-sivuilta,

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on hoitajan kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoito tarjoaa lapselle kodinomaisen ja yksilöllisen kasvuympäristön, jossa lapsella on

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO Yhteystiedot: Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina Ukkonen, p. 050-596 4799 kristiina.ukkonen@hirvensalmi.fi Perhepäivähoitajat: Eija Lepistö, Kirkonkylä

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot