TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE"

Transkriptio

1 TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE

2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä vanhempien kanssa. Lisäksi varhaiskasvatus tukee vanhempia kasvatustyössä sekä mahdollistaa heidän osallistumisensa työelämään tai opiskeluun. Kaikki lapset voivat osallistua yhdessä varhaiskasvatukseen esimerkiksi tuen tarpeista, vammaisuudesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta. Varhaiskasvatuksen järjestäjällä on velvollisuus kertoa vanhemmille varhaiskasvatuksen tavoitteista ja toiminnasta sen eri toimintamuodoissa. Vanhemmalle järjestetään mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Varhaiskasvatusta annetaan päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai muuna varhaiskasvatuksena, esimerkiksi kerho- tai leikkitoimintana. Päiväkodeissa tarjotaan maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille neljä tuntia päivässä. Avoimet päiväkodit tarjoavat toimintaa perheille sekä leikkitoimintaa lapsille. Avoimen päiväkodin toimintaa osallistuminen ei edellytä ennakkoilmoittautumista, mutta leikkikerhoon tulee hakea. Päiväkotien aukioloaika on yleensä klo ja tarvittaessa klo Vuoro- ja laajennettua hoitoa tarjotaan vain vanhempien työstä johtuviin tarpeisiin. Varhaiskasvatus tarjoaa tutut, turvalliset ja ammattitaitoiset aikuiset lapselle turvallisuutta luovan säännöllisen päivärytmin lapselle monipuolista terveellistä ruokaa lapselle kavereita sekä toimimista lapsiryhmässä mielenkiintoisessa leikkiympäristössä lapselle suomen kielen opetusta eri menetelmiä käyttäen lapselle tukea oman äidinkielen kehittämiseen tehostettua ja erityistä tukea tarvittaessa (varhaiskasvatuksen erityisopettajan, lasten ja nuorten talon palvelut jne.) vanhemmille tietoa ryhmän toiminnasta vanhemmille muiden vanhempien kohtaamista tulkkauspalvelut tarvittaessa Varhaiskasvatusoikeus Varhaiskasvatuslain mukaan jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen 20 tuntia viikossa. Niillä vanhemmilla, joiden lapsilla on lain mukaan oikeus 20 viikkotunnin pituiseen varhaiskasvatukseen, on oikeus valita lapselleen joko osapäiväinen tai osaviikkoinen varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuksen järjestäjä osoittaa lapsikohtaisen varhaiskasvatusajan. Lapsella on oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, mikäli lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitetulla tavalla työskentelevät kokoaikaisesti tai päätoimisesti opiskelevat, toimivat yrittäjänä tai ovat omassa työssä. Lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen siinä laajuudessa kuin se on tarpeellista lapsen vanhemman tai muun huoltajan osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lapsella on oikeus kokopäiväiseen

3 varhaiskasvatukseen, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista Lapsella on oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen silloin, kun lapsi osallistuu perusopetuslaissa tarkoitettuun esiopetukseen tai perusopetukseen ja lapsella on oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen VANHEMPIEN VASTUUALUEET Vanhemmat vastaavat lapsensa hyvinvoinnista. Vanhemmat tutustuvat lapsensa uuteen varhaiskasvatuspaikkaan yhdessä lapsen kanssa muutaman viikon ajan osallistumalla varhaiskasvatuksen toimintaan. Vanhemmat ilmoittavat varhaiskasvatuksen alkaessa palvelusopimuksessa, jos lapsi noudattaa eettisistä tai uskonnollisista syistä erityisruokavaliota. Vanhemmat osallistuvat lapsensa varhaiskasvatussuunnitelman tai esiopetuksen oppimissuunnitelman tekemiseen ja arviointiin. Vanhemmat ilmoittavat muuttuneet yhteystietonsa heti tietojen muututtua. Vanhemmat ilmoittavat lapsen neuvola-ajat hyvissä ajoin, jotta henkilökunta voi täyttää kyselylomakkeen lapsen 1 ½ - ja 4 -vuotistarkastusta varten. VARHAISKASVATUKSEN KÄYTÄNTÖJÄ Varhaiskasvatuksen henkilökunta noudattaa hyviä käytöstapoja ja opettaa niitä lapselle (kiittäminen, anteeksi pyytäminen, tervehtiminen, toisten huomioiminen). Varhaiskasvatuksen opetus ei ole koulumaista. Leikillä on suuri merkitys. Sen avulla johdatellaan lasta oppimaan ja oivaltamaan. Varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaa kaupungin ja varhaiskasvatusyksikön oma varhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmille tiedotetaan hyvissä ajoin retkistä ja muista tapahtumista. Lapsen läsnäoloajat varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen henkilökunnan työajat suunnitellaan lasten läsnäolojen mukaan ja siksi on tärkeää että sovituista ajoista pidetään kiinni. Vanhemmat ilmoittavat mahdolliset säännölliset arkipäiville sattuvat vapaapäivät. Vuoro- ja laajennetussa hoidossa vanhempien työajat tulee ilmoittaa n. 2 viikkoa aiemmin (tarkempi ohje yksiköstä). Lapsen läsnäoloajat sovitaan varhaiskasvatuksen alussa. Aika muodostuu pääsääntöisesti vanhemman työ-/ opiskeluajasta ja työmatkaan käytetystä ajasta. Vanhempien omista harrastuksista johtuvista läsnäolojärjestelyistä vanhemmat vastaavat itse. Tilapäisestä hoitoajan muutoksesta sovitaan lapsen ryhmän henkilökunnan kanssa. Lapsen voi tuoda myöhemmin ja hakea aikaisemmin varhaiskasvatuksesta, mutta muutoksista on hyvä ilmoittaa etukäteen. Loma-ajat Vanhempien tulee ilmoittaa hyvissä ajoin loma-aikansa. Tieto loma-ajasta tarvitaan henkilökunnan työvuorojen suunnittelua varten. Suurin osa päiväkodeista on suljettuina lauantaisin ja sunnuntaisin sekä lisäksi itsenäisyyspäivänä

4 jouluaattona ja joulupäivinä uudenvuodenpäivänä loppiaisena pääsiäispyhinä vappupäivänä helatorstaina juhannusaattona Sairas lapsi Sairaan lapsen paikka ei ole varhaiskasvatuksessa. Mikäli lapsi on pois varhaiskasvatuksesta, tulee tästä ilmoittaa mahdollisimman pian. Tämä tieto tarvitaan henkilökunnan työvuorojen suunnittelua ja ruoanvalmistusta varten. Lapsella tulee olla yksi kuumeeton päivä ennen varhaiskasvatukseen palaamista. Vanhempien on hyvä ottaa yhteys varhaiskasvatusyksikköön, jos vanhemmat ovat epävarmoja siitä, voiko lapsi tulla varhaiskasvatukseen. Ruokailu Varhaiskasvatuksessa noudatetaan etukäteen suunniteltua ruokalistaa. Päiväkodissa lapselle tarjotaan lapsen varhaiskasvatusaikaan sisältyvät ateriat. Vanhempien tulee ilmoittaa varhaiskasvatusyksikköön, mikäli lapsella on erityisruokavalio. Samoin eettisistä ja uskonnollisista syistä johtuvasta erityisruokavaliosta ilmoitetaan varhaiskasvatuksen alussa. Varavaatteet ja lepo Sisällä toimittaessa lapsi käyttää sisävaatteita ja ulkona ulkovaatteita. Lapsen kaikki vaatteet ja kengät tulee nimikoida lapsen nimellä. Näin vaatteet eivät vahingossa vaihda omistajaa. Varavaatteita on hyvä tuoda valmiiksi lapsen kaappiin/lokeroon (alushousut, pusero, sisähousut, sukat). Jos lapsi käyttää vaippoja, vanhemmat tuovat niitä päiväkotiin tai perhepäivähoitoon riittävästi. Lasten vaatteet saattavat kastua tai tahriintua päivän toiminnoissa. Varhaiskasvatuksessa tahriintuneet vaatteet laitetaan pyykkipusseihin. Vanhemmat huolehtivat vaatteiden pesusta. Päivittäinen lepohetki on lapselle tarpeen. Lepohetken pituus ja tapa riippuu lapsen iästä. Asiasta keskustellaan ja sovitaan vanhempien kanssa yhdessä. Ulkoilu Varhaiskasvatuksessa ulkoillaan kaksi kertaa päivässä ja pukeudutaan sään mukaisesti: ulkopuku, sukat, ulkokengät, käsineet ja päähine. Sadesäällä tulee olla sadevaatetus: kurahousut, sadetakki, kurarukkaset ja kumisaappaat. Pakkasella tarvitaan riittävästi lämmintä vaatetusta, jotta lapsi ei palele ulkona. Retket kuuluvat varhaiskasvatuksen toimintaan. Uskonto varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatus on uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksessa yhteisen tutustumisen kohteena ovat lapsiryhmässä läsnä olevat uskonnot ja muut katsomukset. Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin.

5 Katsomuskasvatuksessa tehdään yhteistyötä vanhempien kanssa kunkin perheen taustaa, katsomuksia ja arvoja kuullen ja kunnioittaen. Suomalaisen perinteen mukaisesti lapset osallistuvat mahdollisesti varhaiskasvatuksessa adventtijoulu- ja pääsiäiskirkkoon. Lapsen osallistumisesta sovitaan kunkin perheen kanssa erikseen. Joulu- ja kevätjuhla kuuluvat suomalaiseen perinteeseen. Eri uskontokuntaan kuuluvat perheet päättävät itse lapsensa osallistumisesta juhlaan. Mikäli lapsi ei osallistu seurakuntahetkiin, järjestetään hänelle päiväkodissa etukäteen suunniteltua muuta toimintaa. Yhteistyö Vanhempien ja varhaiskasvatuksen näkemykset kasvatuksesta välittyvät lapsen arkeen. Yhteistyö merkitsee sitoutumista yhdessä sovittuihin kasvatustavoitteisiin ja -periaatteisiin, sekä niiden mukaiseen toimintaan. Jokaiselle päiväkodissa ja perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa keskustellen. Varhaiskasvatusyksiköissä järjestetään erilaisia tilaisuuksia vanhemmille ja perheille, esimerkiksi vanhempainiltoja ja juhlia. Varhaiskasvatussuhteen alussa perheen kanssa sovitaan yhteistyön tavoista. Lapsi ei saa tulla yksin varhaiskasvatukseen eikä lähteä yksin varhaiskasvatuksesta. Esikoulussa oleva lapsi voi kulkea matkat yksin, jos esiopetuspaikan ja kodin välinen matka on turvallinen. Lapsen varhaiskasvatuspäivä alkaa vanhemman luovuttaessa lapsen varhaiskasvatuksen työntekijälle. Varhaiskasvatuspäivä päättyy, kun vanhemmat hakevat lapsensa varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatus tekee yhteistyötä myös muiden tahojen, kuten varhaiskasvatuksen erityisopettajan, puheterapeutin, lastenneuvolan, lasten ja nuorten talon ja koulun kanssa. ÄIDINKIELEN MERKITYS Monien kansainvälisten tutkimusten mukaan lapsen koulumenestykselle ja kaksikielisyyden kehittymiselle on tärkeää, että lapsen vanhemmat pitävät lapsen oman äidinkielen elävänä. Vanhempien tulee puhua johdonmukaisesti omaa äidinkieltään lapsen kanssa. Näin tuetaan parhaiten lapsen äidinkielen sekä kaksikielisyyden kehittymistä. Lapsi oppii suomen kielen päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa. Suomenkielisten kavereiden kanssa leikkiminen edistää lapsen suomenkielen kehittymistä.

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina

Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Kumppanuuden korit kutsuvat monipuoliseen yhteistyöhön. Niiden avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja pelisäännöistä. Esite on suunnattu

Lisätiedot

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI

METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI METSÄTÄHDEN PÄIVÄKOTI YHTEYSTIEDOT: Auratie 3 92140 Pattijoki Kissankellot 1-3v kissankellot(at)raahe.fi p. 040 830 3010 Päivänkakkarat 3-5v. paivankakkarat(at)raahe.fi p. 040 830 3150 päivähoidonohjaaja

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Graafinen ohjeisto Päiväkotihoito Kemin päiväkodit tarjoavat lapsiperheille yksilöllistä, korkeatasoista ja monipuolista varhaiskasvatusta. Toiminta on sekä tavoitteellista, että

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016

Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 Tervetuloa esiopetuksen infoon 20.1.2016 9.12.2014 www.kerava.fi 1 Esiopetuksen velvoittavuus Perusopetuslain (628/1998) 26 a ja 35 mom. 1 mukaan lapsen on koulun aloittamistaan edeltävänä vuonna osallistuttava

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA!

LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA! LOUKILINNAN(PÄIVÄKODIN( VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1.LOUKILINNANPÄIVÄKOTI dia3 2.LAPSIRYHMÄTJAHENKILÖKUNTA dia4 3.KASVATUSARVOT dia5 4.TOIMINTA>AJATUS dia6 5.KASVATUSKUMPPANUUS dia7 6.TAVOITTEET

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa 11.11.2014 Sivu 1 / 1 4579/12.01.00/2014 39 Maahanmuuttajataustaisten lasten suomen kielen oppimisen tukeminen varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli,

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti

Lapsi. päiväkodissa. Anni Niiranen, Kontiolahti Lapsi päiväkodissa Anni Niiranen, Kontiolahti Sisällysluettelo 1. Päivähoito Suomessa...- 3-1.1 Varhaiskasvatussuunnitelma...- 4-1.2 Lapsen tuen tarve...- 4-2. Lapsen oma kieli ja kulttuuri...- 4-3. Lapsen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA

METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA METSÄRINTEEN VARHAISKASVATUSYKSIKÖN VARHAISKASVATUS- JA ESIOPETUSSUUNNITELMA Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi, että hän terveenä ja väkevänä

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut

TYÖSUUNNITELMA 2015-2016. Huvikumpu pk, Pitkätossut Sipoon kunta Päivämäärä TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 Lukuvuosi 2015-2016 Lisäys kunnalliseen opetussuunnitelmaan perusopetuslain 9 mukaan 1. Esiopetuspaikan yhteystiedot Nimi Huvikumpu pk, Pitkätossut Osoite

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 15.12.2015 HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Helsingin varhaiskasvatusvirastossa kysyttiin lasten vanhempien tyytyväisyyttä loka-marraskuun vaihteessa (Opetusviraston ruotsinkielinen varhaiskasvatus

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

KH Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen Kaupunginhallitus 216 27.06.2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 alkaen 1357/06.15/2017 KH 27.06.2017 216 Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja henkilöstön, huoltajien ja lasten osallistaminen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 Muutos 1.3.2015 alkaen Akaan valtuusto on kokouksessaan 17.12.2014 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti:

Päätös muuttaa edellä mainittua määräystä seuraavasti: DNO 3/011/2009 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Esiopetuksen järjestäjille PÄIVÄMÄÄRÄ 16.3.2009 Voimassaoloaika 16.3.2009 alkaen toistaiseksi Säännökset joihin toimivalta määräyksen Perusopetuslaki antamisesta

Lisätiedot

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista.

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Hyvinvointivaliokunta 3 16.03.2016 Kaupunginhallitus 127 26.04.2016 Subjektiivinen päivähoito-oikeus, ja sen rajaaminen HYVINVOI 3 Hyvinvointivaliokunta: Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS PUH. 0400-346976 TOSSAVAISET: 1-5 -vuotiaat lapset PITKÄTOSSUT : 6 -vuotiaat esikoululaiset HENKILÖKUNTA TOSSAVAISET: KIVIMÄKI TARJA SAVOLAINEN TIINA RAJALA

Lisätiedot

Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia

Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia Toteutuuko lapsen oikeus katsomukseen? Varhaiskasvatuksen seminaari 30.9.2016 Suomen Ekumeeninen Neuvosto,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Liite 1 Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma HENKILÖSTÖN JA HUOLTAJAN YHDESSÄ LAATIMA ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi: Syntymäaika: Osoite: Huoltajien yhteystiedot: Päiväkoti

Lisätiedot

Turvallinen ja kehittävä kasvuympäristö. Kotkan päivähoito ja varhaiskasvatus

Turvallinen ja kehittävä kasvuympäristö. Kotkan päivähoito ja varhaiskasvatus Turvallinen ja kehittävä kasvuympäristö Kotkan päivähoito ja varhaiskasvatus Monipuolista varhaiskasvatusta Kotkassa perheen pienimmille tarjotaan monipuolisia ja korkealaatuisia varhaiskasvatus palveluja

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkotimme sijaitsee Pispalan harjulla vanhassa puutalossa. Talo pihapiireineen tarjoaa kauniin ja kodinomaisen toimintaympäristön lapsille. Päiväkodissamme

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Pauliina Jauhiainen ja Miia Pitkänen: sivut 5, 7 (oikeanpuoleinen kuva), 8, 9, 12 (ylin kuva), 14

Pauliina Jauhiainen ja Miia Pitkänen: sivut 5, 7 (oikeanpuoleinen kuva), 8, 9, 12 (ylin kuva), 14 Oppaan toteutus Pauliina Jauhiainen ja Miia Pitkänen Savonia-ammattikorkeakoulu 2013 Kuvat Kuopion kaupungin avoimet päiväkodit: sivut 3, 4, 5 (ensimmäinen kuva), 6, 10, 11, 12, kansi Kuopion evankelisluterilainen

Lisätiedot