Tervetuloa PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUS"

Transkriptio

1 Tervetuloa PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUS

2 Olemme koonneet tähän vihkoseen päivähoidon aloittamiseen ja sujuvuuteen liittyviä asioita, joihin toivomme teidän perehtyvän. Mikäli kysyttävää jää, otattehan rohkeasti yhteyttä. Yhteistyöterveisin Raision varhaiskasvatuksen henkilökunta 2

3 PÄIVÄHOIDON ALOITUS Lapsen päivähoidon aloitus herättää monenlaisia ajatuksia vanhemmissa ja lapsissa. Aloitusvaiheeseen saattaa liittyä niin huolta ja syyllisyyttä kuin myös innostusta ja uuden odotusta. Lapsen selviytyminen erossa vanhemmistaan huolettaa ja koko perheen arki vaatii uudelleenjärjestämistä. Päivähoidon aloitus tuo lapsen elämään paljon muutoksia. Tavoitteena on luoda avoin ja luottamuksellinen suhde vanhempien ja päivähoidon henkilökunnan välille kaikissa lasta ja hänen kehitystään koskevissa asioissa. Kasvatuskumppaneina rakennamme yhdessä perustaa lapsen tasapainoiselle kehitykselle ja oppimiselle. Turvallisessa ja lämpimässä ilmapiirissä hänen on hyvä kasvaa ja oppia. Vanhemmilla on vastuu lapsensa kasvatuksesta, päivähoito tukee sitä parhaalla tavalla! Muistathan, että olemme vaitiolovelvollisia kaikissa lasta ja perhettä koskevissa asioissa! Lapsen sopeutuminen päivähoitoon Lapsi tarvitsee noin kuusi kuukautta päivähoitoon sopeutumiseen. Tällöin lapsen käyttäytyminen on tasapainottunut sekä kotona että päivähoidossa. Lapsen tunnereaktiot ovat usein kotona voimakkaampia kuin päivähoidossa, sillä lapsi reagoi siellä missä tuntee olonsa turvalliseksi. Hyvin alkanut päivähoito saattaa uudelleen vaikeutua muutaman kuukauden kuluttua, sillä jotkut lapset reagoivat viiveellä. Kun lapsi aloittaa ihan ensimmäistä kertaa päivähoidossa tai uudessa lapsiryhmässä, on se iso askel hänelle. Uuteen ryhmään meneminen on aina jännittävää, myös aikuiselle. Lasta saattaa ahdistaa ero vanhemmistaan. Lapsen kanssa on hyvä käydä läpi ikävän tunnetta. Arjessa voi olla käytössä keinoja, jotka auttavat lasta säilyttämään vanhemmat mielessä hoitopäivän ajan: omat unilelut, muut turvaa tuovat esineet, vanhempien valokuvat yms. 3

4 Tutustumisjakso Kun vanhempi tuntee luottamusta lapsensa päivähoitopaikkaan, välittyy se tunne myös lapselle. On tärkeää, että lapsi tuntee olonsa mahdollisimman turvalliseksi voidakseen luottaa aikuisiin ja voidakseen leikkiä ja toimia rauhassa. Päivähoidon alkuun tulee varata riittävästi aikaa. Lapsi ja vanhemmat oppivat rauhassa tuntemaan päivähoitopaikan ympäristön, rutiinit, ryhmän lapset ja henkilökunnan. Noin kahden viikon aikana lapsi käy lyhyillä vierailukäynneillä aikuisen kanssa. Näin lapsi voi tutustua itsenäisesti muihin lapsiin, mutta hänellä on vanhempi turvanaan. Ryhmässä vietettyä aikaa pidennetään vähitellen. Tutustumisaikataulu sovitaan perheen kanssa. 4

5 PÄIVÄHOIDON ALOITUSPROSESSI 1. Päivähoitopäätös ja tuloselvityslomake Vanhemmat/huoltajat saavat kotiin kirjallisen päivähoitopaikkapäätöksen, jonka mukana seuraa tuloselvityslomake. Perhe palauttaa lomakkeen ja toimittaa huoltajien tulotiedot palvelusihteerille viimeistään viikon kuluttua hoidon aloittamisesta osoitteella: Raision kaupunki Sivistyskeskus/ Maarit Seppänen Nallinkatu 3, Raisio Lomakkeen ja tulotiedot voi myös tuoda henkilökohtaisesti osoitteeseen Nallinkatu 3 arkisin klo Yhteydenotto päivähoitopaikkaan Vanhemmat/huoltaja soittavat yksikön esimiehelle, jonka puhelinnumero on päätöksessä, ja sopivat tutustumiskäynnistä. 3. Lapsen tutustuminen päivähoitopaikkaan Lapsi tutustuu päivähoitopaikkaan huoltajan kanssa riittävän monta kertaa lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan. Tutustumiskäynnillä täytetään hoitosopimus, jossa on yhteystiedot ja muuta tärkeää tietoa lapsesta. Samalla sovitaan palvelun tarpeesta eli lapsen hoitoajoista ja mahdollisista säännöllisistä vapaapäivistä, joilla on merkitystä maksuun. Vanhemmat voivat kertoa lapsen tavoista ja tottumuksista. Hoitosuhde alkaa, kun lapsi jää ilman huoltajaa päivähoitoon. Olisi hyvä, jos lapselle voitaisiin suoda pehmeä lasku esim. siten, että hoitopäivät eivät ole heti alusta lähtien täysimittaisia. 4. Kasvatussuunnitelman laadinta Kun henkilökunta/ hoitaja on tutustunut lapseen riittävästi, sovitaan vanhempien/huoltajien kanssa yhteinen aika, jolloin lapselle tehdään lapsen varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu. Suunnitelmassa käydään läpi lapselle ja lapsen kehitykselle tärkeitä asioita, joita henkilökunta/ hoitaja hyödyntää lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Mikäli lapsella on lausunto erityisen tuen tarpeesta, se sisällytetään osaksi vasua. 5

6 HYVÄ TIETÄÄ Aukiolo Päiväkotien aukioloajat ovat pääsääntöisin klo Lapsien, jotka syövät aamupalan päiväkodissa, on oltava paikalla viimeistään klo 8. Leijapuisto toimii ympärivuorokautisena päiväkotina. Hoitopäivän alkaminen ja päättyminen Hakiessasi ja tuodessasi lasta päiväkotiin varmista, että joku henkilökunnasta huomaa teidät. Lapsi on sinun vastuullasi aina, kun olet paikalla. Lapsen on helpompi toimia, kun myös vanhemmat noudattavat päiväkodin sääntöjä. Jos joku muu kuin lapsen oma vanhempi hakee lasta, ilmoita varahakijan nimi ja yhteystiedot. Vastuu lapsestasi on meille yhteinen ja tärkeä asia. Hoitoaika Hoitosuhteen alkaessa teemme hoitosopimuksen, jossa sovitaan lapsen säännöllinen hoitoaika. Jos hoitoaika muuttuu tilapäisesti, tulee siitä ilmoittaa edellisenä päivänä. Pysyvistä hoitoaikojen tai hoitomuodon (kokopäivä, osapäivä, 1 10 pv/kk tai pv/kk) muutoksista tulee neuvotella aina perhepäivähoidonohjaajan tai päiväkodinjohtajan kanssa. Päivittäinen hoitoaika ei saa ylittää 10 tuntia Ruokailu Ruokapalvelut ovat tehneet kaikille päivähoitopaikoille yhteiset ruokalistat joita noudatetaan. Ruoka-ajat ovat pääsääntöisesti seuraavat: 6

7 klo 8 aamupala klo 11/11.30 lounas klo välipala Joka ruokailun jälkeen lapselle tarjotaan xylitol-pastilli tai -purukumi, jonka vanhemmat kustantavat itse. Mikäli lapsella on ruoka-aineallergia, tulee siitä toimittaa terveydenhoitajantai lääkärintodistus päivähoitopaikkaan tai perhepäivähoidonohjaajalle. Lepoaika Päivälepo puhututtaa joka syksy. Meillä ei ole päiväunipakkoa, mutta jokainen lapsi kuuntelee satua, rauhoittuu ja lepää n. 45 min. Sen jälkeen lapsi voi nousta ylös, mikäli häntä ei nukuta. Mikäli lapsi nukahtaa, hän on väsynyt ja tarvitsee unta. Lapset heräävät päivälevolta viimeistään klo.14. Kuvittele itsesi viettämässä 8 10 tunnin päiviä 20 aikuisen ryhmässä, jossa suurimmalla osalla ryhmän jäsenistä ei olisi yhteisiä tavoitteita eikä riittävästi kykyjä neuvotella ja olla jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Erimielisyyksiä syntyisi väistämättä ja päivän aikana joutuisi kohtaamaan, ratkomaan ja välttelemään monia konflikteja. Saattaisi hieman kuormittaa ja väsyttääkin! Lapsi kuormittuu ja väsyy päivähoitopäivän aikana aivan eri tavalla kuin kotona ollessaan. Siksi lepoa tarvitaan. Ulkoilu Ulkoilemme sään salliessa päivittäin. Ulkoilu tapahtuu pääsääntöisesti aidatulla piha-alueella, mutta välillä teemme retkiä. 7

8 Vaatetus Lapsi tarvitsee vuodenaikaan ja säähän sopivan vaatetuksen. Vaatetuksen tulisi olla sellainen, ettei se rajoita lapsen/lapsiryhmän päivittäisiä toimintoja. Lisäksi reppuun varataan varavaatteita sekä sisä- että ulkokäyttöön. Vaatteet ja jalkineet olisi hyvä nimikoida. Jos lapsi tarvitsee vaippoja, on ne myös varattava mukaan. Sairastuminen ja lääkkeiden antaminen Ilmoitattehan hoitopaikkaan, jos lapsenne on sairastunut. Sairaana tai huonokuntoisena hän ei voi tulla päivähoitoon. Kun lapsi voi ulkoilla normaaliin tapaan, hänet voi tuoda hoitoon. Mikäli lapsi sairastuu hoitopäivän aikana, otamme välittömästi yhteyttä vanhempiin. Lääkkeiden antaminen lapselle on pääsääntöisesti vanhempien tehtävä. Nykyisin lähes kaikissa kuuriluonteisesti käytettävissä lääkkeissä on vaihtoehtoja, joita annostellaan vain 1-2 kertaa/vrk. Tämä koskee myös silmätippoja. Lääkkeet tulee ottaa kotona ennen päivähoitoon tuloa ja tarvittaessa päivähoidon jälkeen (riippumatta siitä syökö lapsi aamupalansa kotona vai päivähoidossa). Lääkärille on syytä aina ilmoittaa, että lapsi on päivähoidossa. Joissakin kroonisissa sairauksissa, kuten esim. diabetes ja astma tai poikkeustilanteissa voi olla tarpeen antaa lääkkeitä päivähoidossakin, mutta näistä sovitaan tapauskohtaisesti vanhempien ja hoitavan tahon kanssa. Homeopaattisten tuotteiden ja luontaistuotteiden antaminen lapselle on vanhempien vastuulla eikä niitä anneta hoitopaikassa. 8

9 Lapsien vakuutuksista Raisiossa hoitolapset ovat vakuutettuja hoitopäivien ajan. Jotta korvaus maksetaan kaupungin vakuutuksista, tulee lapsi viedä ensin Raision terveyskeskukseen. Kiireellisissä tapauksissa ensihoitajat arvioivat kuljetuksen tarpeen ja hoitavan tahon. Terveyskeskuksessa arvioidaan hoitotoimenpiteet ja annetaan tarvittavat lähetteet. Käytettäessä yksityisiä lääkäriasemia vanhemmat vastaavat kuluista. Raision kaupunki ei käytä yksityisiä lääkäripalveluita. Poikkeuksena ovat kiireelliset hammashoidot, hammashoitolan ollessa suljettuna. Päivähoidossa tapahtuneista tapaturmista informoidaan viipymättä lapsen huoltajia. Autokuljetukset Päivähoidossa ei saa kuljettaa lapsia henkilökunnan omilla autoilla. Käytämme retkiin takseja tai linja-autoa. 9

10 ESIOPETUS Esiopetus sisältyy ajallisesti päivähoitopäivään. Pääsääntöisesti esiopetuksen päivittäinen toiminta-aika on Esiopetus on kokonaisvaltaista, päivittäiseen toimintaan sisältyvää, tavoitteellista toimintaa, joka niveltyy kiinteästi sekä varhaiskasvatukseen että alkuopetukseen Raision kaupungin esiopetussuunnitelman mukaisesti. Sen tavoitteena on edistää lapsen oppimisen valmiuksia, tukea lapsen persoonallisuuden kehitystä, terveen itsetunnon vahvistumista sekä positiivista minäkuvaa. Esiopetuksessa ohjaamme lasta omaksumaan kulttuurimme arvoja ja normeja, toisten huomioimista sekä yhteiselämän pelisääntöjä. Monipuolinen toiminta ja leikki ovat esiopetuksen keskeisiä työskentelytapoja. Jokaiselle lapselle laaditaan esiopetussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa. Lapsen aikaisemmat oppimiskokemukset, mielenkiinnon kohteet, lahjakkuus ja mahdolliset oppimisvaikeudet pyritään huomioimaan toimintaa suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa. Esiopetus on osa elinikäistä oppimista ja sinällään arvokas ajanjakso lapsen elämässä! Esiopetuksen työajat lukuvuonna : Syyslukukausi Syysloma Vapaapäivä Kevätlukukausi Talviloma vapaapäivät 30.4 ja Esiopetuksen työajat noudattavat pääasiassa koulun työaikoja. Alkavalla lukukaudella on 181 esiopetuspäivää, 4h/päivä. Esiopetus ja siihen liittyvät ateriat sekä tapaturmien hoito ovat maksuttomia. 10

11 PÄIVÄHOITOMAKSUT Päivähoitomaksutiedote löytyy Raision kaupungin verkkopalvelusta: > Perhe- ja sosiaalipalvelut > Päivähoito>Päivähoitomaksut > Päivähoitomaksut tiedote Tiedotteeseen on kirjattu päivähoitomaksujen perusteet. Hoitomuodon (1 10 pv/kk, pv/kk), tulojen tai perhetilanteen muuttuessa kesken toimintakauden, on otettava yhteyttä Maarit Seppäseen. Muutos hoitomaksussa astuu voimaan seuraavan kuukauden alusta. Lisätietoa laskutusasioita ja maksupäätöksistä palvelusihteeri Maarit Seppänen, puh. (02) PÄIVÄHOIDON HALLINTO Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen, puh tai (02) Päivähoitohaku ja siirrot: Päiväkodinjohtaja Satu Ojala, puh tai ( 02)

12 ANNETAAN LAPSELLE MAAPALLO Annetaan lapsille päiväksi maapallo kuin kirjava ilmapallo, että he saisivat leikkiä ja laulaa tähtien seassa. Annetaan lapsille maapallo kuin jättiläisomena tai lämmin leipä että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän. Annetaan heille koko pallo, että maailma edes yhden päivän saisi tuntea mitä on ystävyys. Meidän käsistämme lapset ottavat maan ja istuttavat siihen kuolemattomia puita. -Nagim Hikmet- 12

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN

TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TERVETULOA PÄIVÄKOTI KAJUUTTAAN TOIMINTA-AJATUS: KASVATAMME LAPSIA TURVALLISESSA JA KANNUSTAVASSA ILMAPIIRISSÄ. PÄIVÄKOTIEMME LEIKKI- JA OPPIMISYMPÄRISTÖT TUKEVAT LAPSEN OMATOIMISUUTTA JA AKTIIVISUUTTA.

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

Toimintakausi 2014-2015

Toimintakausi 2014-2015 Toimintakausi 2014-2015 LAPSIRYHMÄT JA HENKILÖKUNTA TOIMINTAKAUDELLA 2014-2015 PÄIVÄKODIN JOHTAJA Tuula Sarja 020 632 2236, 040 7213856 tuula.sarja@aanekoski.fi VAAPUKAT Kirkkotie 6 040 0115272 konginkankaan.paivakoti@aanekoski.fi

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA VANJÄRVEN PÄIVÄKOTIIN Kuvat on piirtänyt Inkeri 6-v Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät. Sinä minulle hymyn säteilet, sen suloisen, niin suloisen,

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA

Lisätiedot

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa.

Henkilöstö on vaitiolovelvollinen kaikissa lasta ja hänen perhettään koskevissa asioissa. Tervetuloa Uotsolan päiväkotiin! Vihjeitä ja vinkkejä päivähoitoon tulevien lasten vanhemmille Kasvatuskumppanuus Vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat hoito- ja

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote yksityiseen perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla

Lisätiedot

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015

TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 TIEDOTE PÄIVÄHOITOON JA ESIOPETUKSEEN 2014-2015 PUOLANGAN PÄIVÄHOITO / ESIOPETUS TAVOITTEET turvallisuus selkeät rajat lapsen yksilöllisten taitojen vahvistaminen itsetunnon vahvistaminen tarjoamalla haasteita

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON

TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON TERVETULOA NIEMELÄ-TALOON Puistokatu 1, 18100 Heinola PUH: 044 797 8525 päiväkodin johtaja johtaja Jaana Vesikko sähköposti jaana.vesikko@heinola.fi PUH: 050 593 9681 Niemelä-talossa lapsi on yhteinen

Lisätiedot

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1.

TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: Ryhmäperhepäiväkoti Rentukka sijaitsee Hömmön asuinalueella osoitteessa Kivikkokuja 1. -3 < 1 (Y1 1 henkilökohtaisten tavaroiden söi lyttäm istö varten. käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan oma loketo Ulkoillessa meiltä on käytössämvne viihtyisä

Lisätiedot

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT:

TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: yhteiset pelisäännöt. TILAT: -3 < Q r) 1 (31 1 r) 1 (I :5 oma lo kero henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. lapsilla on käytettävissään kolme leikkitilaa sekä lepohuoneet. Jokaiselle lapselle osoitetaan Ulkoillessa meillä

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa lapsesi päivähoidon aloitusta

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Peltolammin päiväkodissa vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä yhdessä vertaisryhmän

Lisätiedot

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI

QJQ17IO. UDONNfl%U. OOIfl43AJI QJQ17IO UDONNfl%U OOIfl43AJI henkilökohtaisten tavaroiden säilyttämistä varten. TILAT: TOIMINTA JA SITÄ OHJAAVAT ARVOT: varhaiskasvatussuunnitelmaan), johon pohjaten jokaiselle lapselle tehdään RyhmdperhepäivQkoti

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC

Tervasuon päiväkoti Viikarit. Päivähoidon ABC Tervasuon päiväkoti Viikarit Päivähoidon ABC A AAMUPALA ALLERGIAT tarjoillaan klo 8.00. Mikäli lapsesi tulee aamupalalle, tuo hänet hoitoon ajoissa, jotta ruokailutilanne olisi mahdollisimman rauhallinen

Lisätiedot

Tervetuloa päivähoitoon!

Tervetuloa päivähoitoon! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus Tervetuloa päivähoitoon! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA PÄIVÄKOTIIN 1 PÄIVÄHOIDON ALOITUS Lapsesi on aloittamassa päivähoidon päiväkodissa ja tulee näin varhaiskasvatuksen piiriin. Muutos on iso lapselle ja koko perheelle. Haluamme olla tukemassa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

Metsärinteen päiväkodin

Metsärinteen päiväkodin Metsärinteen päiväkodin METSÄRINTEEN PÄIVÄKOTI Juustomestarintie 2 24190 Halikko as. A AAMUPALA tarjoillaan ryhmittäin klo 8.00. Ilmoitathan, mikäli lapsesi on syönyt aamupalan jo kotona. AAMUVASTAANOTTO

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA

PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2015-2016 MEILLE VILIKKILÄSSÄ ON TÄRKEÄÄ: LEIKKI LUONTO YHTEISTYÖ LÄSNÄOLO SUVAITSEVAISUUS KIIREETTÖMYYS Tavoitteenamme on hyvän perushoidon lisäksi tarjota lapselle myönteisiä tunne-elämyksiä,

Lisätiedot

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA KETTUPOLUN VUOROPÄIVÄKOTIIN Kettupolku 2, 39200 Kyröskoski Ketut: 050 543 8002 Kurret: 050 390 4240 Kettupolun päiväkoti on ensi kertaa avannut ovensa päiväkotina 2006. Päiväkodin kiinteistössä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Ranua varhaiskasvatus 1 LAPSEN VARHAISKASVATUS-SUUN NITELMA Nimi Syntymäaika Hoitopaikka Päiväys Mahdollinen varahoitopaikka Ranua varhaiskasvatus 2 YHTEYSTIEDOT Lapsen yhteystiedot Nimi henkilötunnus

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta 11.2.2014 TV/11.2.2014 Järvenpäässä annetaan maksutonta esiopetusta kunnallisissa ja ostopalveluna yksityisissä päiväkodeissa. (700 h/v) Esiopetukseen

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu?

LAUKAAN KUNTA PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Sivistysosasto Päivähoitopalvelut. Mihin päivähoitomaksu perustuu? LAUKAAN KUNTA Sivistysosasto Päivähoitopalvelut PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE VOIMASSA 1.8.2014 - Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Toivotamme asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Tehdään jokaisen lapsen vuoropäiväkotitaipaleesta mahdollisimman antoisa. Yhteistyöterveisin; Lintulan

Lisätiedot

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN TERVETULOA LINTULAN VUOROPÄIVÄKOTIIN Vuoropäiväkodin toiminta-ajatus Lintulan vuoropäiväkoti tarjoaa päivähoitolain ja -asetusten mukaista päivähoitopalvelua tarvittaessa ympäri vuorokauden. Perustehtävä

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS

HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS HUVIKUMMUN PÄIVÄKOTI SALMENTIE 9 63300 ALAVUS PUH. 0400-346976 TOSSAVAISET: 1-5 -vuotiaat lapset PITKÄTOSSUT : 6 -vuotiaat esikoululaiset HENKILÖKUNTA TOSSAVAISET: KIVIMÄKI TARJA SAVOLAINEN TIINA RAJALA

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011

TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 TERVETULOA VILIKKILÄÄN 2010 2011 VILIKKILÄN PÄIVÄKOTI KIEVARINTIE 10 63700 ÄHTÄRI PUH. 040-706 8162 Vastaava lastentarhanopettaja Ritva Eloranta 2525 6236 Toimisto 044 0662253 Temput 044 0662254 Metkut

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS INFO

VARHAISKASVATUS INFO VARHAISKASVATUS INFO Susanna Sakko vs. PÄIVÄHOIDONJOHTAJA PUH. 06 888 6233 040-843 5673 susanna.sakko@kaustinen.fi Lapsen päivähoitopaikan hakeneelta ja saaneelta peritään puolet kuukausimaksusta, mikäli

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa

Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkoti alkaen 19.8.2013 osoite: Nuutinkulmantie 19 A, 30100 Forssa Tammitarhan päiväkodissa toimii neljä ryhmää: Tammen Taaperot (1-3v. ), Tammen Haltijat (3-5v.), Tammen Tietäjät (5-6 v.)

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Turtolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma YHTEYSTIEDOT Turtolan päiväkoti Turtolantanhua 3, 33710 Tampere Johtaja Tiina Orimus Varajohtaja Satu Rekilä p.040 5052440 Lukonmäen päiväkoti p. 040-7040663

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015 Tuntiperusteinen asiakasmaksu Vanhempainilta 13.8.2015 Opetuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.5.2015 aloittaa tuntiperusteisen, mobiilikirjaukseen perustuvan, asiakasmaksun kokeilun Kärävuoren,

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 Muutos 1.3.2015 alkaen Akaan valtuusto on kokouksessaan 17.12.2014 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Kaivolan päiväkoti. toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014. Kaivolan päiväkoti

Kaivolan päiväkoti. toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014. Kaivolan päiväkoti Kaivolan päiväkoti toivottaa Teidät tervetulleeksi kaudelle 2013-2014 Kaivolan päiväkoti Liipolantie 3 25360 Pertteli puh. 044 778 7999 vauhtivarpaat@salo.fi punaposket@salo.fi Kuperkeikka Turrintie 17

Lisätiedot

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi 050 4646539 tai 050 5964791 tai keittiö 050 4083879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi Päivähoidon ohjaaja Kristiina

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN

JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN JOHDANTO PIKIRUUKIN PÄIVÄKODIN VASUUN Pikiruukin päiväkodin toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen perustuu Kokkolan päivähoidon yhteiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja sitoudumme noudattamaan sitä.

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOITO LEIKKI HOITOPAIKKAAN TUTUSTUMINEN

PERHEPÄIVÄHOITO LEIKKI HOITOPAIKKAAN TUTUSTUMINEN Perhepäivähoito PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan kotona, kodinomaisessa ympäristössä, pienessä lapsiryhmässä toteutettavaa valvottua, ohjattua, tavoitteellista ja suunnitelmallista

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOITO. Leikki. Hoitopaikkaan tutustuminen

PERHEPÄIVÄHOITO. Leikki. Hoitopaikkaan tutustuminen Perhepäivähoito PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on perhepäivähoitajan kotona, kodinomaisessa ympäristössä, pienessä lapsiryhmässä toteutettavaa valvottua, ohjattua, tavoitteellista ja suunnitelmallista

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT. Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855. Ritzinkuja 1 p.040 867 3772. Emmauksenkatu 4 p.

YHTEYSTIEDOT. Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855. Ritzinkuja 1 p.040 867 3772. Emmauksenkatu 4 p. YHTEYSTIEDOT Päiväkodin johtaja Sari Lumikangas-Haaristo p. 050 432 7412, 02 26 25 855 Ritzinkuja 1 p.040 867 3772 Tähtöset 3-5v Päivänsäteet 0-3v Emmauksenkatu 4 p. 040 867 3235 Leinkit 3-5v Vanamot 0-3v

Lisätiedot

Toimintakausitiedote v. 2014-2015 päiväkoti Pellava

Toimintakausitiedote v. 2014-2015 päiväkoti Pellava Toimintakausitiedote v. 2014-2015 päiväkoti Pellava Sivu 1 Sisältö: JOHDANTO... 3 1 PÄIVÄKODIN YHTEYSTIEDOT... 3 2 AUKIOLOAIKA... VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. 2.1 Päivittäinen aukioloaika...

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Perheen koko. Perheen tulot. Kuukausimaksu PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOT voimassa 1.8.2014- Mihin päivähoitomaksu perustuu? Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Laissa säädetään mm. lasten

Lisätiedot

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014

MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 1 MAKSUJEN PERUSTEET 1.8.2014 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN päiväkoti- tai perhepäivähoidosta voidaan määrätä kuukausimaksu enintään 11 kuukaudelta toimintakauden (1.8. 31.7.) aikana. Heinäkuu on maksuton kuukausi,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen kuva Lapsen nimi Kun on oikein pieni voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleelle,

Lisätiedot

Lapiokujan lastentarhan varhaiskasvatussuunnitelma

Lapiokujan lastentarhan varhaiskasvatussuunnitelma Lapiokujan lastentarhan varhaiskasvatussuunnitelma Sisällys LAPIOKUJAN LASTENTARHAN TOIMINTA-AJATUS... 3 LAPIOKUJAN LASTENTARHAN ARVOT... 3 Turvallisuus... 3 Yksilöllisyys... 3 Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus...

Lisätiedot

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN

TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN TERVETULOA ESKARIIN 2015-2016 OLLINKULMAN PÄIVÄKOTIIN Ollinkulman päiväkoti ja esikoulu Otsonkoululla Koulukuja 3 A 2 63700 Ähtäri puh. 044 5502308, vastaava esimies/lto Marjo Latvanen (Kamari) 0445502243

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON TERVETULOA PÄIVÄHOITOON VARHAISKASVATUKSEN YHTEISET KÄYTÄNNÖT JA TOIMINTAPERIAAT- TEET, JOITA NOUDATETAAN KUNNALLISISSA PÄIVÄKODEISSA JA PERHE- PÄIVÄHOIDOSSA. PORVOON KAUPUNKI: http://www.porvoo.fi/fi/palvelut/paivahoito_ja_esiopetus

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoki Liite nro 2 Kasvatus- ja opetusltk 15.05.2012 12 PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUT Karijoen kunnan päivähoitomaksua koskevat ohjeet 1.8.2012 lukien 1. PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Lasten

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE

TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE MATTILAN PÄIVÄKOTI TOIMINTAKAUSI- TIEDOTE 2012-2013 LAPSENNE RYHMÄN NIMI ON RYHMÄSSÄ TYÖSKENTELEVÄT Päiväkodin osoite ja aukioloajat Hirsitie 2 04340 Tuusula Mattilan päiväkoti on avoinna klo 6.30 17.00

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS VUOROPÄIVÄKOTI OMPPU Yhteystiedot Vuoropäiväkoti Omppu Haapaniementie 17, 52550 Hirvensalmi p. 050 5964 791 tai keittiö p. 050 4083 879 vuoropaivakoti@hirvensalmi.fi

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot