"Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne"

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne""

Transkriptio

1 EUROOPAN UNIONIN ALUEIDEN JA KUNTIEN KUULEMINEN "Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne" (Jatkoa AK:n vuonna 2009 järjestämälle Euroopan alueiden ja kuntien kuulemiselle EU:n uudesta kestävän kehityksen strategiasta) Euroopan komissio esitti 3. maaliskuuta 2010 Lissabonin strategian seuraajan: "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (strategian kuvaus liitteessä 2). Eurooppa-neuvoston odotetaan nyt vahvistavan strategian yleisen linjan ja EU:n asettamat yleistavoitteet sekä antavan strategialle lopullisen hyväksyntänsä. Strategia jättää kuitenkin edelleen avoimeksi eräitä paikallis- ja alueviranomaisten kannalta tärkeitä kysymyksiä, kuten aluetason eriytettyjen tavoitteiden ja BKT:a kattavampien indikaattoreiden tarpeen. Avoimeksi jäävät myös paikallis- ja alueviranomaisten asema uuden strategian laatimisessa ja toteuttamisessa, Eurooppa strategian, koheesiopolitiikan ja EU:n talousarvion välinen yhteys sekä se, miten uudesta strategiasta tiedotetaan kaikille EU:n kansalaisille. On ensiarvoisen tärkeää, että nämä kysymykset ratkaistaan ennen kuin kesäkuussa kokoontuva Eurooppa-neuvosto hyväksyy strategian lopullisesti. Kertokaa mielipiteenne Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden päättäjille, jotka kokoontuvat Eurooppa-neuvoston kokoukseen kesäkuussa. Osallistumisenne on tärkeää. Lisätietoja osoitteessa Vastaukset voi toimittaa millä tahansa EU:n virallisella kielellä, ja ne julkaistaan tällä internetsivulla alkukielellä ja englanniksi (vastaajan yhteystietoja ei julkaista). Vastaukset pyydetään kirjoittamaan tähän asiakirjaan niille varattuihin tyhjiin kohtiin ja lähettämään Word-tiedostoina (doc) osoitteeseen consultation@cor.europa.eu viimeistään 28. huhtikuuta

2 Vastaajan etu- ja sukunimi 1 Yhteystiedot (osoite, puhelinnumero, sähköposti) Toimipaikka Maa Kauhava Suomi 1. EUROOPPA 2020: tavoitteet Euroopan komissio on määritellyt Eurooppa strategian kolme tärkeintä tavoitetta (älykäs kasvu, kestävä kasvu ja osallistava kasvu) ja muuntanut nämä viideksi EU-tasolla asetetuksi yleistavoitteeksi: 1. Työllisten osuus vuotiaista pitäisi olla 75 prosenttia. 2. EU:n BKT:sta 3 prosenttia pitäisi investoida T&K:hon /20/20-ilmasto/energiatavoitteet pitäisi saavuttaa (myös päästövähennysten nostaminen 30 prosenttiin olosuhteiden salliessa). 4. Koulunkäynnin keskeyttävien osuus pitäisi olla alle 10 prosenttia, ja nuoremmasta sukupolvesta vähintään 40 prosentilla pitäisi olla loppututkinto. 5. Köyhyysuhan alla eläviä pitäisi olla 20 miljoonaa vähemmän. Sen varmistamiseksi, että jokainen jäsenvaltio sovittaa 2020-strategian, ottaen huomioon omat olosuhteensa ja lähtökohtansa, komissio pyytää jäsenvaltioita muuntamaan edellä mainitut tavoitteet kansallisiksi tavoitteiksi ennen kesäkuussa pidettävää Eurooppa-neuvoston kokousta. 1 Henkilötietosuoja: Vastausten seuranta vaatii henkilötietojen (muun muassa nimen ja yhteystietojen) käsittelyä ja tallentamista. Saadaksenne lisätietoja asiasta tai käyttääksenne asetuksen (EY) N:o 45/2001 mukaisia oikeuksianne (esim. tietojen tarkastus- tai oikaisupyynnöt) ottakaa yhteyttä rekisterinpitäjään ("verkostot ja toissijaisuusperiaate" -yksikön päällikkö, sähköposti: analysis@cor.europa.eu). Voitte tarvittaessa ottaa yhteyttä myös AK:ssa tietosuojasta vastaavaan henkilöön (sähköposti: data.protection@cor.europa.eu). Teillä on lisäksi milloin tahansa oikeus turvautua Euroopan tietosuojavaltuutettuun osoitteessa Henkilötietojanne ei julkaista internetissä. 2

3 1.1 Onko strategian kolmen eri ulottuvuutta, talous, sosiaalikysymykset ja ympäristö, tasapainotettu asianmukaisesti? Ellei mielestänne ole, olkaa hyvä ja perustelkaa. Tasapainotus on ok. 1.2 Onko tavoitteiden määrä hyvä ja ovatko ne riittävän hyvin kohdennettu? Tavoitteiden määrä on hyvä ja ne on hyvin kohdennettu. 1.3 Mitä kansallisia tavoitteita näiden tavoitteiden lisäksi olisi omassa maassanne asetettava, jotta alueelliset olosuhteet ja paikallis- ja aluetason erilaiset lähtökohdat voidaan ottaa huomioon? Kansallisia tavoitteita pitäisi katsoa vähän riippuen siitä, mikä alue Suomessa on kysymyksessä. Puuttumatta tarkemmin siihen, mitä kansalliset tavoitteet ovat, pitäisin tärkeänä että tavoitteet olisivat realistisia ja myös saavutettavissa olevia ja sellaisia, että niihin olisi helppo tarttua. 2. EUROOPPA 2020: indikaattorit Komissio on kertonut seuraavansa strategian tuloksia vuosittain "indikaattoreilla, jotka kertovat yleisestä edistymisestä kohti tavoitetta eli älykästä, vihreää ja osallistavaa taloutta, jossa työllisyys, tuottavuus ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ovat korkealla tasolla". Komission ehdotuksessa ei kuitenkaan selvitetä, mitä indikaattoreita käytetään. Erilaisten talousstrategioiden poliittiset suuntaviivat laaditaan mitattujen tulosten perusteella. Nykyään vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että BKT:n ohella olisi käytettävä myös muita indikaattoreita, jotka mittaavat paremmin talouden suorituskykyä sekä kansalaisten elintasoa ja elämänlaatua. 2.1 Millä indikaattoreilla edistystä EU:n tasolla asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa tulisi mitata? Määrälliset indikaattorit totta kai, ne ovat selkeitä ja laskettavissa olevia. Määrällisten indikaattorien asetanta on tietenkin luku sinänsä, mitkä ovat ne oikeat ja realistiset luvut. Ja laadullisia indikaattoreita jotka kertovat siitä suunnasta mihin ollaan menossa ja niiden kautta voi tarkemmin tuoda esiin tehtyjä toimenpiteitä. Sosiaalisen tilinpidon käyttö voisi olla innovatiivista? 2.2 Minkälaisia haasteita mielestänne näiden indikaattoreiden käyttöön 3

4 liittyy? Niin kuin aina, määrällisissä kuin laadullisissakin indikaattoreissa on se ongelma, että tulosten on oltava yhteismitallisia. 3. EUROOPPA 2020: paikallis- ja alueviranomaisten asema Komissio ehdottaa seuraavaa: "Kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten pitäisi toimia kumppanuudessa, jossa parlamentit, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat mukana, ja vaikuttaa kansallisten uudistusohjelmien laatimiseen ja toteuttamiseen". Komissio ehdottaa tämän periaatteen toteuttamiseksi käytännössä etenkin seitsemässä lippulaivahankkeessa, joiden avulla on määrä saavuttaa Eurooppa strategian perimmäiset tavoitteet (katso liite) että EU-tason ja kansallisen tason työskentelyä ja aloitteita olisi koordinoitava, mutta ei pohdi paikallis- ja alueviranomaisten asemaa. 3.1 Onko maassanne olemassa institutionaalisia mekanismeja, joiden avulla alueiden ja kunnat voivat ottaa tehokkaasti osaa strategian laatimiseen (kansallisten tavoitteiden kartoittaminen ja uudistusohjelmat) ja sen toteuttamiseen? Miten alueet ja kunnat voivat varmistaa, että strategia on hyvin kohdennettu ja mukautettu erilaisiin paikallisiin ja alueellisiin oloihin? Itse paikallisen toimintaryhmän toiminnanjohtajana voisin tarjota LEADER-toimintaryhmiä mukaan tähän toimintaan (toki muiden kanssa en ole tästä keskustellut), asiat ovat sen tyyppisiä, että sopivat LEADER-periaatteisiin, LEADER-toimintaryhmiä on = Ahvenanmaa eli koko Suomen maaseutualueet on katettuna. Lisää rahallisia resursseja toki tarvittaisiin ryhmiin, mutta yhteys ja yteistoiminta ryhmien välillä toimii jo tällä hetkellä. Tämä voisi olla uudenlainen lähestymistapa asioihin. 3.2 Millaiseksi arvioitte oman roolinne olevan Eurooppa strategian toteuttamisessa (yleensä sekä lippulaivahankkeiden laatimisessa)? Paikalliselle tasolle vietynä voisi olla hyvinkin merkittävä, tämä kaikki on kuitenkin lähellä tätä paikallista kehittämistä, joka on oman organisaation erityisosaamista. 4

5 4. EUROOPPA 2020: EU-rahoitus ja koheesiopolitiikka Alueiden komitea korostaa, että koheesiopolitiikan tavoite on vähentää eri alueiden välisiä kehityseroja (Sopimus Euroopan unionista, artikla 174). Jos halutaan, että Eurooppa strategian "osallistamisen" painopiste toimii olennaisena yhdyssiteenä kasvun ja (taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen) koheesion tavoitteiden välillä, se on muunnettava konkreettisiksi tavoitteiksi. Euroopan komission Eurooppa ehdotuksessa todetaan, että " [k]oheesiopolitiikka ja siihen kuuluvat, jo itsessään tärkeät rakennerahastot ovat ne keskeiset toteutusmekanismit, joilla älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun prioriteetit saavutetaan jäsenvaltioissa ja alueilla." ja jatketaan "Ei pitäisi keskustella pelkästään rahoituksen tasosta, vaan myös siitä, miten eri rahoitusvälineet, kuten rakennerahastot, maatalouden ja maaseudun kehittämisen rahastot, tutkimuksen puiteohjelma ja kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma (CIP), pitäisi suunnitella, jotta Eurooppa tavoitteet voidaan saavuttaa niin, että vaikutus on mahdollisimman suuri ja varmistetaan tehokkuus ja EU:n lisäarvo." ja tunnustaa samalla, että "[o]n myös olennaista, että talouskasvun edut leviävät kaikkialle unioniin, myös syrjäisimmille alueille, jotta alueellinen yhteenkuuluvuus vahvistuu." 4.1 Miten ja millä edellytyksillä koheesiopolitiikalla voidaan saavuttaa sen merkittävin, perustamissopimuksessa määritelty kehityserojen vähentämisen tavoite, ja samalla edistää Eurooppa strategian älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun painopisteitä? Asiaa tarkemmin erittelemättä hyvien käytäntöjen ja muualla kokeiltujen hyvien toimintatapojen siirtäminen alueella, erilaisia menetelmiä käyttäen voisi tuoda jotakin uutta. Huomioitavaa on, että myös vähemmän kehittyneillä alueilla on varmaankin sellaisia toimintatapoja, joita voisi ja ehdottomasti pitäisi siirtää kaikkien käyttöön. Pitäisi päästä win win tilanteeseen, että kaikki hyötyisivät. 4.2 Miten EU-rahoituksella olisi edistettävä alueellista koheesiota ja 5

6 älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua? Mikä rahoituksen a) kokonaismäärän olisi oltava ja b) miten se olisi jaettava eri rahoitusvälineiden, kuten rakennerahastojen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen rahastojen, tutkimuksen puiteohjelman ja kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman (CIP) kesken? Aluelähtöisiä strategioita lähtien paikallisesta toiminnasta, paikalliset asukkaat ja toimijat aktiivisesti mukaan sekä todellisten innovaatioiden ja rohkeiden avausten toteuttamismahdollisuus ja kokeileva toiminta tärkeä. Alueellista koheesiota ja älykästä, kestävää ja osallistuvaa kasvua varmaan syntyy, kun ilmapiiri on otollinen, oikeat henkilöt saadaan pohtimaan asioita, mukaan saatava myös uusia kehittäjiä, kun monesti vanhat ovat urautuneita. Oppia pitäisi ottaa myös siitä mitä on tehty jo ennemmin, meillä ja muualla. Nyt kirjoitan kyllä omasta näkövinkkelistäni, mutta paikalliseen LEADER-toimintaan varoja pitäisi kohdentaa nykyistä enemmän, toki tämä taitaa olla kansallinen päätös. Myös kuntarahavaatimus vastinrahaksi taitaa olla kansallinen ratkaisu, mutta kuntien taloudellisen tilanteen vuoksi sitä pitäisi LEADER-toiminnassa laskea. Muuten en ota kantaa rahoituksen kokonaismäärään ja sen kohdentamiseen. 5. EUROOPPA 2020: tiedottaminen Vuonna 2009 Lissabonin strategian tulevaisuudesta järjestettyyn AK:n kuulemiseen osallistuneet totesivat, etteivät kansalaiset pitäneet Lissabonin strategiaa merkityksellisenä omalta kannaltaan. Euroopan komissio tunnustaa, että alueet ovat tärkeässä asemassa sen selittämisessä, miksi sitoutumista Eurooppa strategiaan tarvitaan. Se toteaa edelleen, että Euroopan unioni ja jäsenvaltiot haluavat "kansalaisten, yritysten ja niitä edustavien järjestöjen" osallistuvan tarvittavien uudistusten toteuttamiseen. Tätä varten se tulee ehdottamaan "yhteistä viestintätyökalupakkia" "jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet ja perinteet huomioon ottaen". 6

7 Katsotteko, että Eurooppa ehdotuksesta voidaan tiedottaa kansalaisille paremmin kuin Lissabonin strategiasta? Mihin Euroopan yhteiskunnan osiin ja mille alueille tiedottaminen olisi Lissabonin strategiasta saatujen kokemusten perusteella erityisesti kohdennettava? Viestintää voidaan aina parantaa ja kehittää. Edelleen tarjoan näitä LEADER-toimintaryhmiä yhteistyökumppaneiksi myös viestinnässä. Mitä elementtejä komission ehdottamaan viestintävälineistöön olisi sisällytettävä? Entä miten siinä olisi otettava huomioon EU:n jäsenvaltioiden ja alueiden taloudelliset, yhteiskunnalliset, alueelliset ja kulttuuriset erot? Viestintää mahdollisimman monia eri kanavia käyttäen, kaikenlaiset uudet ja osallistavat menetelmät käyttöön! 7

8 Liite I Eurooppa 2020: tausta-asiakirja Alueiden komitean Eurooppa seurantafoorumi 1. Euroopan komission Eurooppa malli vastaa eräisiin EU:n kuntien ja alueiden tärkeimpiin vaatimuksiin Euroopan komission tiedonannossa "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" 2 esitetyssä ehdotuksessa otetaan laajalti huomioon AK:n peräänkuuluttamat viisi keskeistä seikkaa. Sitä voidaankin pitää rakentavana vastauksena AK:n joulukuuta 2009 täysistunnossaan hyväksymään omaaloitteiseen lausuntoon 3 sekä eräisiin "Lissabonin strategian tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin" joita nousi esiin AK:n aikaisemmin vuonna 2009 järjestämässä Euroopan alueiden ja kuntien uutta kestävän kasvun strategiaa koskevassa kuulemisessa 4. Näistä tehtiin yhteenveto 18. tammikuuta 2010 järjestetyn viidennen alueellisen vuoropuhelutapahtuman jälkeen AK:n puheenjohtajan ja neuvoston puheenjohtajavaltion Espanjan yhteisessä kirjeessä, joka toimitettiin Eurooppaneuvoston puheenjohtajalle Herman Van Rompuyille ja komission puheenjohtajalle José Manuel Barrosolle. Ensinnäkin ja ennen kaikkea Euroopan komission ehdotuksessa tunnustetaan, että EU:n paikallis- ja alueviranomaisten on katsottava olevan pysyviä kumppaneita strategian laatimisessa ja toteuttamisessa. AK on vaatinut tätä vuodesta 2006 lähtien. Euroopan komission ehdotuksen kappaleessa 5.2 "Työnjako" todetaan, että (alleviivaukset AK:n) "[k]ansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten pitäisi toimia kumppanuudessa, jossa parlamentit, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat mukana, ja vaikuttaa kansallisten uudistusohjelmien laatimiseen ja toteuttamiseen. Kun eri hallinnon tasojen välille luodaan pysyvä vuoropuhelu, unionin prioriteetit tuodaan lähemmäs kansalaisia, jolloin Eurooppa strategian toteuttamiseen tarvittava omistajuus vahvistuu." Ehdotuksessa tunnustetaan lisäksi, että " -- [h]yvien käytänteiden vaihto, vertailuanalyysi ja verkostoituminen, joita useat jäsenvaltiot harjoittavat, ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi vahvistaa omistajuutta ja viedä uudistuksia eteenpäin". Mutta toisin kuin komissio väittää, näitä verkostoja eivät niinkään ole luoneet jäsenvaltiot vaan joukko sidosryhmiä, kuten alueet ja kunnat tai AK. Niiden asema olisi tunnustettava selvemmin ja toiminta-ala kartoitettava paremmin. 2 KOM(2010)2020 (3.maaliskuuta 2010). 3 Lissabonin strategian tulevaisuus vuoden 2010 jälkeen (CdR 25/2009)

9 Toiseksi, kuten AK:n lausunnossa 5 vaaditaan, Eurooppa strategiassa todetaan, että "alueiden komitean pitäisi olla tiiviimmin mukana". Kolmanneksi, siinä asetetaan sosiaali- ja ympäristöasiat samalle tasolle talouden kanssa, ja näin poistetaan se epäkohta, että sosiaali- ja ympäristöasiat jätetään huomiotta, mitä EU:n kunnat ja alueet pitivät Lissabonin strategian suurimpana heikkoutena. Komissio toteaa lisäksi aivan oikein, että Eurooppa 2020-strategian älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun prioriteetteja edustavat tavoitteet "liittyvät toisiinsa" ja vahvistavat toisiaan. Niillä myös vastataan AK:n vaatimukseen "kehittää Euroopan kilpailukykyä ympäristöystävällisessä taloudessa" 6 Neljänneksi komission asiakirjassa todetaan, että strategian olisi kyettävä mukautumaan joustavasti erilaisiin lähtökohtiin. Niinpä komissio toteaa vahvistaessaan EU-tason tavoitteita edellä mainittujen prioriteettien saavuttamiseksi, että "[j]okainen jäsenvaltio on erilainen, ja 27 jäsenvaltion EU on paljon moninaisempi kuin kymmenen vuotta sitten", ja että "perinteisten sektoreiden, maaseudun" sekä "korkean osaamisen palvelutalouksien" tilanteet eroavat toisistaan. Näin ollen Euroopan komissio ehdottaa, että jokainen jäsenvaltio muuntaa EU:n päämäärät "kansallisiksi tavoitteiksi ja suunnitelmiksi" jotta "[i]nvestoiminen tutkimukseen ja kehitykseen sekä innovointiin, koulutukseen ja resurssitehokkaaseen teknologiaan edistää taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta". Viidenneksi Euroopan komission ehdotuksessa todetaan, että Eurooppa strategiassa on varmistettava, että vaatimus unionin rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välisestä solidaarisuudesta täyttyy. Komissio katsoo, että strategian tulokset edesauttavat Lissabonin sopimuksen alueellisen koheesion tavoitteen saavuttamista ja toteaa: "On myös olennaista, että talouskasvun edut leviävät kaikkialle unioniin, myös syrjäisimmille alueille, jotta alueellinen yhteenkuuluvuus vahvistuu". 2. Kuitenkaan eräitä muita paikallis- ja alueviranomaisten kannalta tärkeitä seikkoja ei ole huomioitu asianmukaisesti. Muita AK:n esiin nostamia keskeisiä kysymyksiä ei ole käsitelty riittävästi Eurooppa mallissa. Esimerkkejä: Vaikka Eurooppa ehdotuksessa tunnustetaankin, että talouden ohjausjärjestelmää on tarpeen vahvistaa, siinä ei kuitenkaan vastata AK:n kehotukseen siitä, että jäsenvaltioiden hallituksille olisi luotava "nykyistä vahvempia kannustimia", "jotta ne sitoutuvat saavuttamaan uuden 5 Lissabonin strategian tulevaisuus vuoden 2010 jälkeen (CdR 25/2009). 6 Ks. ed. 9

10 strategian tavoitteet" 7. Tämän sijaan strategiassa luotetaan Eurooppaneuvoston antamiin maakohtaisiin suosituksiin pohjautuvien mekanismien sekä komission varoitusten tehokkuuteen. Komissio voi antaa varoituksen jäsenvaltiolle, mikäli se ei ole noudattanut suosituksia kahden vuoden sisällä niiden antamisesta. Paikallis- ja alueviranomaisten asema: ehdotuksessa ei korosteta, että paikallis- ja alueviranomaiset olisi otettava pysyvästi ja järjestelmällisesti lippulaivahankkeiden laatimiseen ja toteuttamiseen, mikä on ristiriidassa edellä mainittujen tunnustusten kanssa. Tiedonannossa kyllä todetaan, että AK:n "pitäisi olla tiiviimmin mukana", mutta ei selvitetä sitä, miten se olisi otettava mukaan uuden strategian laatimiseen, toteuttamiseen ja seurantaan. Ehdotuksessa kehotetaan keskustelemaan siitä, "miten eri rahoitusvälineet, kuten rakennerahastot, pitäisi suunnitella, jotta Eurooppa tavoitteet voidaan saavuttaa". Toteamusta siitä, että "koheesiopolitiikka ja siihen kuuluvat rakennerahastot" ovat "jo itsessään tärkeät" olisi työstettävä. AK on toistamiseen varoitellut alueiden välisten taloudellisten erojen ja siten myös sosiaalisen eriarvoisuuden kasvun vaarasta (samaan aikaan kun jäsenvaltioiden väliset erot kaventuvat), mikä ei ole eurooppalaisen yhteiskuntamallin mukaista. Siksi keskusteltaessa EU:n talousarvioista ja sen jakamisperusteista olisi pohdittava uudelleen ja huolellisemmin koheesiopolitiikan ja Eurooppa strategian yhteyttä, niin että koheesiopolitiikan merkitys osallisuuteen otetaan huomioon. Komission ehdotuksessa ei oteta kantaa AK:n pyyntöön ottaa muitakin indikaattoreita käyttöön, eikä käyttää ainoastaan BKT:ta ensisijaisena indikaattorina talouden suorituskykyä mitattaessa 8 ja tästä seuraavaan tarpeeseen täydentää sitä uusilla mittareilla, jotka kuvastavat paremmin elämänlaatuun ja (talouden, yhteiskunnan ja ympäristön) kestävyyteen liittyviä seikkoja. Ympäri maailmaa ollaan yhtä mieltä ja käydään keskustelua siitä, että BKT:n ohella olisi käytettävä muitakin indikaattoreita, jotta voidaan paremmin mitata talouden suorituskykyä sekä kansalaisten elämänlaatua ja elintasoa. 9 Ehdotuksessa kyllä todetaan, että "Euroopan komissio seuraa strategian tuloksia vuosittain indikaattoreilla, jotka kertovat yleisestä edistymisestä kohti tavoitetta eli älykästä, vihreää ja osallistavaa taloutta, jossa työllisyys, tuottavuus ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ovat korkealla tasolla", mutta ei ilmoiteta, mitä nämä indikaattorit ovat. 7 Ks. ed. 8 Ks. ed. 9 Aiheesta tehtyjä tutkimuksia voidaan mainita useita, esimerkiksi OECD:n aloite "Measuring the progress of societies" tai talouden suorituskyvyn ja sosiaalisen edistyksen mittaamiseksi asetetun Stiglitz Sen Fitoussi -komitean työt sekä Euroopan komission itsensä laatimat asiakirjat ("BKT ja muut indikaattorit" KOM(2009) 433 lopullinen. 10

11 Eurooppa strategiassa todetaan, että EU:n tasolla asetetut tavoitteet "ovat esimerkkejä, eivätkä ne muodosta tyhjentävää luetteloa", ja kehotetaan jäsenvaltioita asettamaan halutessaan omia indikaattoreita ja tavoitteita. Eurooppa ehdotuksessa ei tarjota apua indikaattoreiden yksilöimisessä esimerkiksi määrittelemällä EU-tasolla lisäindikaattorit. Tämä olisi kuitenkin oleellista, jos niitä mielitään käyttää ympäri EU:ta hallintotarkoituksiin (vertailu ja esikuva-analyysi, seuranta ja arviointi, aluepolitiikan hallinnoiminen). Liittyen tarpeeseen tiedottaa nykyistä tehokkaammin kansalaisille ja sidosryhmille Eurooppa strategiassa puhutaan "yhteisestä viestintätyökalupakista", mutta anneta tarkempia yksityiskohtia tästä. Viestintä on olennainen tekijä sen kannalta, miten Eurooppa strategia menestyy kentällä. AK kehottaa lausunnossaan 10 laatimaan "entistä tehokkaamman viestintästrategian", "jolla parannetaan tietoisuutta uudesta strategiasta ja edistetään sen keskeisiä viestejä". AK:n järjestämään kuulemiseen 11 osallistuneet mainitsivat, että strategian tulisi olla "merkityksellisempi tavallisten kansalaisten elämän kannalta". 10 Lissabonin strategian tulevaisuus vuoden 2010 jälkeen (CdR 25/2009). 11 AK:n järjestämä Euroopan alueiden ja kuntien uutta kestävän kasvun strategiaa koskeva kuuleminen 11

12 Liite II Eurooppa 2020: Komissio ehdottaa Euroopalle uutta talousstrategiaa (Lehdistötiedote IP/10/225, 3. maaliskuuta 2010) Euroopan komissio on julkaissut tänään Eurooppa strategian, jolla päästään irti kriisistä ja autetaan EU:n taloutta valmistautumaan alkavaan vuosikymmeneen. Komissio määrittelee kolme keskeistä kasvun veturia, jotka toteutetaan konkreettisin toimin sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla: älykäs kasvu (osaamisen, innovoinnin, koulutuksen ja digitaalisen yhteiskunnan tukeminen), kestävä kasvu (resurssitehokkaampi tuotanto ja kilpailukyvyn lisääminen) ja osallistava kasvu (työmarkkinoille osallistumisen lisääminen, koulutuksen hankkiminen ja köyhyyden torjunta). Tämä kasvuun ja työllisyyteen tähtäävä taistelu edellyttää omistajuutta EU:n korkeimmalla tasolla ja kaikkien toimijoiden saamista liikkeelle ympäri Eurooppaa. Komissio on määrittänyt EU:lle viisi mitattavaa tavoitetta, jotka pitäisi saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Puheenjohtaja Barroso totesi Eurooppa strategiassa olevan kyse siitä, mitä me tarvitsemme tänään ja huomenna, jotta EU:n talous saadaan takaisin raiteilleen. Kriisi on tuonut esiin perustavaa laatua olevia kysymyksiä ja kestämätöntä kehitystä, jota emme enää voi jättää huomiotta. Euroopalla on kasvuvaje, joka vaarantaa tulevaisuutemme. Meidän on määrätietoisesti puututtava heikkouksiimme ja hyödynnettävä monia vahvuuksiamme. Meidän on rakennettava uusi talousmalli, joka perustuu osaamiseen, vähähiiliseen talouteen ja korkeaan työllisyyteen. Tämä taistelu edellyttää kaikkien toimijoiden saamista liikkeelle ympäri Eurooppaa", Barroso jatkoi. Ensiksikin Euroopan on otettava opikseen maailmanlaajuisesta talous- ja finanssikriisistä. Taloutemme ovat olennaisesti riippuvaisia toisistaan. Yksikään jäsenvaltio ei voi vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin tehokkaasti toimimalla yksin. Tekemällä yhteistyötä olemme vahvempia. Onnistunut irrottautuminen kriisistä edellyttää tiivistä talouspolitiikan koordinointia. Jos emme tässä onnistu, tuloksena voi olla menetetty vuosikymmen, jolle on ominaista suhteellinen taantuminen, pysyvästi kärsivä kasvu ja rakenteellisesti korkea työttömyysaste. Eurooppa strategiassa esitetään alkavalle vuosikymmenelle Euroopan sosiaalista markkinataloutta koskeva visio, jossa tukeudutaan kolmeen toisiinsa liittyvään ja toisiaan vahvistavaan painopistealueeseen: älykäs kasvu osaamiseen ja innovointiin perustuvan talouden kehittäminen; kestävä kasvu vähähiilisen, resursseja tehokkaasti käyttävän ja kilpailukykyisen talouden edistäminen; ja osallistava kasvu sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta lisäävän korkean työllisyyden talouden edistäminen. Edistymistä mitataan viidessä EU-tasolla asetetussa yleistavoitteessa, jotka jäsenvaltioiden on määrä muuntaa kansallisiksi tavoitteiksi, joissa niiden lähtökohdat on otettu huomioon: - Työllisten osuus vuotiaista pitäisi olla 75 prosenttia. - EU:n BKT:sta 3 prosenttia pitäisi investoida T&K:hon. - 20/20/20-ilmasto/energiatavoitteet pitäisi saavuttaa. - Koulunkäynnin keskeyttävien osuus pitäisi olla alle 10 prosenttia, ja nuoremmasta sukupolvesta vähintään 40 prosentilla pitäisi olla loppututkinto. - Köyhyysuhan alla eläviä pitäisi olla 20 miljoonaa vähemmän. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi komissio ehdottaa Eurooppa ohjelmaa, joka koostuu lippulaivahankkeista. Näiden hankkeiden toteuttaminen on yhteinen prioriteetti, ja toimia tarvitaan kaikilla tasoilla: EU:n tason organisaatioissa, jäsenvaltioissa ja paikallis- ja alueviranomaisten keskuudessa. - Innovaatiounioni T&K- ja innovaatiopolitiikan kohdistaminen suurimpiin haasteisiin sekä tieteen ja markkinoiden välisen kuilun kurominen kiinni, jotta keksinnöt voidaan muuttaa tuotteiksi. Esimerkiksi yhteisöpatentti voisi tuoda yrityksille 289 miljoonan euron vuotuiset säästöt. 12

13 - Youth on the move (Nuoret liikkeellä) eurooppalaisen korkea-asteen koulutusjärjestelmän tason ja kansainvälisen houkuttelevuuden parantaminen edistämällä opiskelijoiden ja nuorten asiantuntijoiden liikkuvuutta. Konkreettisena toimena pitäisi avoimista työpaikoista kaikissa jäsenvaltioissa olla paremmin tietoa saatavilla kaikkialla Euroopassa ja ammattipätevyys ja kokemus pitäisi tunnustaa paremmin. - Eurooppalainen digitaalistrategia kestävien taloudellisten ja sosiaalisten etujen saaminen ultranopeisiin internetyhteyksiin perustuvilla verkkopalvelujen ja sisältöjen sisämarkkinoilla; kaikilla eurooppalaisilla pitäisi olla nopea internetyhteys vuoteen 2013 mennessä. - Resurssitehokas Eurooppa resurssitehokkaaseen ja vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukeminen. Euroopan tulisi pitää kiinni energiantuotantoa, energiatehokkuutta ja energian kulutusta koskevista tavoitteistaan, jotka on asetettu vuodeksi Tämä tarkoittaisi, että öljyn ja kaasun tuonti pienenisi 60 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä. - Vihreän kasvun elinkeinopolitiikka EU:n elinkeinoelämän pitäminen kilpailukykyisenä kriisin jälkeen, yrittäjyyden edistäminen ja uuden osaamisen kehittäminen. Näin voitaisiin luoda miljoonia uusia työpakkoja. - Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma edellytysten luominen työmarkkinoiden uudistamiselle, jonka tavoitteena on lisätä työllisyyttä ja varmistaa sosiaalisten malliemme kestävyys, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle; ja - Euroopan köyhyydentorjuntafoorumi taloudellisesta, sosiaalisesta ja alueellisesta yhteenkuuluvuudesta huolehtiminen tukemalla köyhiä ja sosiaalisesti syrjäytyneitä ja auttamalla heitä toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa. Eurooppa strategian kunnianhimoisuus merkitsee, että johtajuus ja vastuu on nostettava uudelle tasolle. Komissio pyytää valtioiden ja hallitusten päämiehiä ottamaan uuden strategian omistajuuden ja vahvistamaan sen kevään Eurooppa-neuvostossa. Myös Euroopan parlamentin roolia kasvatetaan. Ohjausmenetelmiä vahvistetaan sen varmistamiseksi, että sitoumukset muunnetaan tehokkaiksi toimiksi kentällä. Komissio seuraa edistymistä. Johdonmukaisuuden parantamiseksi sekä Eurooppa strategian että vakaus- ja kasvusopimuksen raportointi ja arviointi toteutetaan samaan aikaan, vaikka ne säilyvätkin erillisinä. Tällä tavoin kummallakin välineellä voidaan pyrkiä samanlaisiin uudistustavoitteisiin mutta pitää ne kuitenkin toisistaan erillisinä Eurooppa ehdotus kokonaisuudessaan ja lisätietoja osoitteessa 13

"Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne"

Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne EUROOPAN UNIONIN ALUEIDEN JA KUNTIEN KUULEMINEN "Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne" (Jatkoa AK:n vuonna 2009 järjestämälle Euroopan alueiden ja kuntien kuulemiselle EU:n uudesta kestävän kehityksen strategiasta)

Lisätiedot

"Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne"

Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne EUROOPAN UNIONIN ALUEIDEN JA KUNTIEN KUULEMINEN "Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne" (Jatkoa AK:n vuonna 2009 järjestämälle Euroopan alueiden ja kuntien kuulemiselle EU:n uudesta kestävän kehityksen strategiasta)

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmien y y valtakunnalliset neuvottelupäivät Jyväskylässä 23.-24.3.2010 EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA VUODEN.

Maakuntien yhteistyöryhmien y y valtakunnalliset neuvottelupäivät Jyväskylässä 23.-24.3.2010 EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA VUODEN. Maakuntien yhteistyöryhmien y y valtakunnalliset neuvottelupäivät Jyväskylässä 23.-24.3.2010 EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA VUODEN 2013 JÄLKEEN Paavo Mäkinen Euroopan komission i Suomen-edustusto t Eurooppa

Lisätiedot

EU:n strategia ja maaseutuohjelman arviointi

EU:n strategia ja maaseutuohjelman arviointi EU:n strategia ja maaseutuohjelman arviointi Seminaari - Maaseutuohjelman tuloksia ja vaikuttavuutta Helsinki 10.10.2019 Kai Heikkilä Johtava asiantuntija Euroopan komissio DG AGRI Tausta: EU:n yhteinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista

Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista - ja kansallisistakin Mikko Nupponen 8.2.2011 Feb- 11 Eurooppalaisista linjauksista ja kansallisista EU 2020 Hallitusohjelma Youth

Lisätiedot

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeiden tulee linkittyä KA2 toiminnon tavoitteisiin ja johonkin painopistealueeseen Ks. Programme

Lisätiedot

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Esikatselu. Kyselylomakkeen voi täyttää ainoastaan verkossa.

Esikatselu. Kyselylomakkeen voi täyttää ainoastaan verkossa. Esikatselu. Kyselylomakkeen voi täyttää ainoastaan verkossa. Kyselylomake Eurooppa 2020 -strategian väliarviointi EU:n kuntien ja alueiden näkökulmasta Tausta EU:n Eurooppa 2020 -kasvustrategian väliarvioinnin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin 2013 Yleistä Hankkeiden tulee linkittyä ohjelmatasolla KA2 toiminnon tavoitteisiin ja painopistealueisiin Ks. Programme Guide sivut 27, 95 ja 238

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne. Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010.

Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne. Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010. EUROOPAN UNIONI Alueiden komitea Kuulemismenettely Eurooppa 2020 Teidän näkemyksenne Keskeiset tulokset, niiden arviointi ja poliittiset vaikutukset Toukokuu 2010 KESKEISET TULOKSET, NIIDEN ARVIOINTI JA

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle 4.12. Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle CIMO Ammatillinen koulutus 12/ Erasmus+ -ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme Grundtvig Erasmus Leonardo

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Ecofin-neuvoston 16. maaliskuuta 2010 antamat neuvoston päätelmät Eurooppa 2020:stä.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Ecofin-neuvoston 16. maaliskuuta 2010 antamat neuvoston päätelmät Eurooppa 2020:stä. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. maaliskuuta 2010 (17.03) (OR. en) 7586/10 ECON 166 COMPET 94 ENV 177 EDUC 49 RECH 95 SOC 198 POLGEN 36 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9498/17 SOC 416 EMPL 324 EDUC 249 SAN 208 ECON 441 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea

Lisätiedot

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen

Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. maaliskuuta /1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. maaliskuuta /1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. maaliskuuta 2011 6917/1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalityöryhmä Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto (työllisyys,

Lisätiedot

"Resurssitehokas Eurooppa" Alue- ja paikallisviranomaisille suunnattu kyselytutkimus Tiivistelmä tuloksista

Resurssitehokas Eurooppa Alue- ja paikallisviranomaisille suunnattu kyselytutkimus Tiivistelmä tuloksista "Resurssitehokas Eurooppa" Alue- ja paikallisviranomaisille suunnattu kyselytutkimus Tiivistelmä tuloksista FI Tässä asiakirjassa esitettävät päätelmät perustuvat Wirtschaftsuniversität Wienin yhteydessä

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA 106. täysistunto, 2. 3. huhtikuuta 2014 RESOL-V-012 Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA Rue Belliard/Belliardstraat 101 1040 Bruxelles/Brussel BELGIQUE/BELGIË

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA. Oheisasiakirja KOMISSION SUOSITUKSEEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA. Oheisasiakirja KOMISSION SUOSITUKSEEN EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.10.2009 SEC(2009) 1316 lopullinen KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA Oheisasiakirja KOMISSION SUOSITUKSEEN tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisestä siirryttäessä

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1

14060/1/14 REV 1 1 DG E 1A. Euroopan unionin. Neuvosto. Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) 14060/1/14 REV 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0201 (COD) 14060/1/14 REV 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto ENV 816 COMPET

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0393(COD) 14.6.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1059/2003 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa Opetusneuvos Tarja Riihimäki 1 Euroopan unionin strategia 2020 EU2020-strategian ydin muodostuu kolmesta prioriteetista: Älykäs kasvu osaamiseen ja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo Miksi julistus? YK:ssa tekeillä uusi kehitysohjelma Vuosituhannen

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Raimo Vuorinen, KT, Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Jukka Lerkkanen, KT, Opettajankoulutuspäällikkö

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola 8.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpidetyypit ja kehittämisen välineet

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96

PUBLIC. Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 9234/00 LIMITE PV/CONS 35 EDUC 96 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. heinäkuuta 2000 (31.08) (OR. fr) 9234/00 LIMITE PUBLIC PV/CONS 35 EDUC 96 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston 2270. istunto (KOULUTUS), Luxemburg,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 26. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6543/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1

10062/19 team/as/mh 1 JAI.1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10062/19 ENFOPOL 289 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. toukokuuta 2015 (OR. en) 8987/15 RECH 143 COMPET 230 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8562/15 RECH

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.

EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11. EU-politiikan tavoitteet maaseuturahastossa 2021- MMM/maaseudun kehittämisyksikkö Sanna Sihvola Maaseutu-työryhmän kokous 5.11.2018 Yhteisen maatalouspolitiikan yleis- ja erityistavoitteet Toimenpiteet

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2008 (24.11) (OR. fr, en) 14679/08 COMPET 411 IND 149 MAP 54 MI 392 RECH 315

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2008 (24.11) (OR. fr, en) 14679/08 COMPET 411 IND 149 MAP 54 MI 392 RECH 315 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2008 (24.11) (OR. fr, en) 14679/08 COMPET 411 IND 149 MAP 54 MI 392 RECH 315 SAATE Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto

Lisätiedot

10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG

10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. toukokuuta 2009 (26.05) (OR. en) 10058/09 OJ CONS 30 COMPET 287 RECH 165 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 2945. istunto (KILPAILUKYKY (SISÄMARKKINAT,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

EU ja julkiset hankinnat

EU ja julkiset hankinnat EU ja julkiset hankinnat Laatua hankintoihin Julkiset hankinnat - taustaa EU2020-strategia edellyttää entistä voimakkaampaa panostusta osaamis- ja innovaatiotalouteen, vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Uusmaalainen yrittäjyys kiinnostaa Euroopassa

Uusmaalainen yrittäjyys kiinnostaa Euroopassa Uusmaalainen yrittäjyys kiinnostaa Euroopassa 11.11.2010 Euroopan unionin Alueiden komitean EPP-ryhmä (The European People's Party) tapaa tänään nuoria uusmaalaisia yrittäjiä Uudellemaalle myönnetyn Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.4.2005 KOM(2005) 154 lopullinen 2005/0064 (SYN) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin

Lisätiedot