EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM(2005) 154 lopullinen 2005/0064 (SYN) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 muuttamisesta (komission esittämä) FI FI

2 PERUSTELUT 1. Amsterdamissa 17 päivänä kesäkuuta 1997 kokoontunut Eurooppa-neuvosto sopi vakaus- ja kasvusopimuksesta EY:n perustamissopimuksessa määrättyjen periaatteiden ja menettelyjen mukaisesti. Eurooppa-neuvosto huomautti kuitenkin kesäkuussa 2004, että EU:n finanssipoliittisen säännöstön avoimuutta ja jäsenvaltioiden sitoutumista siihen olisi edistettävä ja sen sääntöjen ja määräysten täytäntöönpanoa parannettava. Komissio antoi 3 päivänä syyskuuta 2004 talouspolitiikan ohjausjärjestelmän vahvistamista ja vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon selkeyttämistä koskevan tiedonannon, jossa se esitti vakaus- ja kasvusopimuksen tulevat suuntaviivat ja ehdotti säännöstön talousteoreettisen perustan parantamista, uskottavuuden lisäämistä ja soveltamisen tehostamista. Komission tiedonannon jälkeen neuvosto ja komissio aloittivat keskustelut päästäkseen yhteisymmärrykseen vakaus- ja kasvusopimuksen uudistamisesta. Neuvosto antoi 20 päivänä maaliskuuta 2005 selvityksen vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon tehostamisesta. Selvityksessään neuvosto kiinnitti huomiota seuraaviin seikkoihin: finanssipoliittisen säännöstön hallinnoinnin parantaminen ja jäsenvaltioiden sitoutumisen lisääminen, sopimuksen talouspoliittisen perustan lujittaminen ja sen tehokkuuden parantaminen sekä ennaltaehkäisevien että korjaavien toimien osalta, julkisen talouden kestävyyden turvaaminen pitkällä aikavälillä, kasvun edistäminen ja tulevien sukupolvien suojaaminen liiallisilta taakoilta. Eurooppa-neuvosto hyväksyi tämän selvityksen 22 ja 23 päivänä maaliskuuta 2005 pidetyssä kokouksessaan ja totesi, että selvityksellä päivitetään ja täydennetään vakaus- ja kasvusopimusta, joka muodostuu neuvoston asetuksista (EY) N:o 1466/97 ja (EY) N:o 1467/97 sekä päätöslauselmasta, jonka 17 päivänä kesäkuuta 1997 kokoontunut Eurooppa-neuvosto antoi vakaus- ja kasvusopimuksesta. Eurooppa-neuvosto kehotti 22 ja 23 päivänä maaliskuuta 2005 pidettyä kokoustaan koskevissa puheenjohtajan päätelmissä komissiota tekemään pikaisesti ehdotuksia neuvoston asetusten muuttamiseksi neuvoston selvityksen mukaisesti. Selvityksessä neuvosto totesi aikovansa pitää nykyisiin asetuksiin tehtävät muutokset mahdollisimman vähäisinä. 2. Edellä mainittua sopimusta kuvastavien muutosten lisäksi asetukseen (EY) N:o 1466/97 tehdään joitain ensisijaisesti teknisiä muutoksia, jotta se olisi yhdenmukainen neuvoston selvityksen kanssa. Kokemuksen mukaan erityisesti määräajat, joiden puitteissa neuvoston on tutkittava vakaus- ja lähentymissopimukset, ovat liian kireät. Sen vuoksi ehdotetaan määräaikojen pidentämistä. FI 2 FI

3 2005/0064 (SYN) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1466/97 muuttamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 99 artiklan 5 kohdan, ottaa huomioon komission ehdotuksen 1, noudattaa perustamissopimuksen 252 artiklassa määrättyä menettelyä, sekä katsoo seuraavaa: (1) Vakaus- ja kasvusopimuksen muodostivat alun perin julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan ja koordinoinnin tehostamisesta 7 päivänä heinäkuuta 1997 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1466/97 2, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1467/97 3 ja vakaus- ja kasvusopimuksesta 17 päivänä kesäkuuta 1997 annettu päätöslauselma 4. Vakaus- ja kasvusopimus on osoittanut käyttökelpoisuutensa budjettialijäämien hallinnassa, ja se on siten parantanut makrotalouden vakautta ja johtanut hitaampaan inflaatioon ja alhaisiin korkoihin. Vakaa makrotalous on olennainen kestävän kehityksen ja työpaikkojen luomisen kannalta. (2) Neuvosto hyväksyi 20 päivänä maaliskuuta 2005 vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon tehostamista koskevan selvityksen, jolla on tarkoitus parantaa finanssipoliittisen säännöstön hallinnointia ja lisätä jäsenvaltioiden sitoutumista lujittamalla sopimuksen talouspoliittista perustaa ja parantamalla sen tehokkuutta sekä ennaltaehkäisevien että korjaavien toimien osalta, turvata julkisen talouden kestävyys pitkällä aikavälillä, edistää kasvua ja suojata tulevia sukupolvia liiallisilta taakoilta. Eurooppa-neuvosto vahvisti selvityksen 23 päivänä maaliskuuta 2005 annetuissa puheenjohtajan päätelmissä 5, joissa todettiin, että selvityksellä päivitetään ja täydennetään vakaus- ja kasvusopimusta EUVL C [ ] [ ], s. [ ]. EYVL 209, , s. 1. EYVL 209, , s. 6. EYVL C 236, , s. 1. Ks. 22 ja 23 päivänä maaliskuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien liite 2. FI 3 FI

4 (3) Vakaus- ja kasvusopimusta olisi vahvistettava ja sen täytäntöönpanoa selkeytettävä talouspolitiikan koordinoinnin ja valvonnan parantamiseksi. Tässä toiminnassa olisi otettava huomioon muuttuvat olosuhteet, erityisesti 25 jäsenvaltion muodostaman yhteisön suurempi taloudellinen heterogeenisuus ja väestörakenteen mahdolliset muutokset. (4) Asetusta (EY) N:o 1466/97 olisi muutettava, jotta vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanon sovittu tehostaminen voidaan toteuttaa täysimääräisesti. (5) Julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteessa pysyminen antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden reagoida normaaleihin suhdannevaihteluihin ja pitää julkistalouden alijäämä alle viitearvon, joka on 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, ja varmistaa nopea kehitys kohti kestävää julkista taloutta. Täten se antaa finanssipoliittista liikkumavaraa erityisesti julkisille investoinneille. (6) Yksittäisten jäsenvaltioiden keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitteet olisi eriytettävä, jotta voitaisiin ottaa huomioon erilaiset talous- ja budjettipoliittiset asemat ja tulevaisuuden näkymät. Neuvoston olisi komission suosituksen pohjalta vahvistettava ja tarkistettava säännöllisesti maakohtaiset keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitteet. (7) Jäsenvaltioiden, jotka eivät ole vielä saavuttaneet keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitetta, olisi pyrittävä parantamaan vuosittain vähintään asetetun vähimmäismäärän verran suhdannetasoitettua rahoitusasemaansa, josta on jo vähennetty kertaluonteisten ja väliaikaisten toimenpiteiden vaikutus. Parannuksen olisi oltava suurempi taloudellisesti hyvinä aikoina, ja se voisi olla pienempi huonompina aikoina. (8) Tutkiessaan ja valvoessaan vakaus- ja lähentymisohjelmia ja erityisesti keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitetta tai siihen tähtäävää sopeuttamisuraa neuvoston olisi otettava huomioon sellaisten suurten rakenneuudistusten täytäntöönpano, jotka tuottavat välittömiä pitkän aikavälin kustannussäästöjä, mukaan luettuna potentiaalisen kasvun paraneminen, ja joilla sen vuoksi on todennettavissa oleva vaikutus julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen. Tämän vuoksi vakaus- ja lähentymisohjelmissa olisi oltava kuvaus suurista rakenneuudistuksista sekä kattava ja yksityiskohtainen arviointi niiden määrällisistä vaikutuksista julkisyhteisöjen rahoitusasemaan. (9) Neuvostolle asetetut vakaus- ja lähentymisohjelmien tutkimista koskevat määräajat ovat olleet liian tiukat ja niitä olisi pidennettävä. (10) Tämän vuoksi asetusta (EY) N:o 1466/97 olisi muutettava, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: FI 4 FI

5 1 artikla Muutetaan 7 päivänä heinäkuuta 1997 annettu asetus (EY) N:o 1466/97 seuraavasti: (1) Lisätään 2 a artikla seuraavasti: 2 a artikla Kullekin jäsenvaltiolle asetetaan keskipitkän aikavälin tavoitteet, joiden mukaan julkisyhteisöjen rahoitusaseman on oltava lähellä tasapainoa tai ylijäämäinen, EY:n perustamissopimuksen 99 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn puitteissa. Näitä keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitteita tarkastellaan säännöllisesti ja tarkistetaan tarvittaessa. Nämä maakohtaiset keskipitkän aikavälin julkisen talouden tavoitteet asetetaan tasolle, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden reagoida normaaleihin suhdannevaihteluihin ja pitää julkistalouden alijäämä alle viitearvon, joka on 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, sekä varmistaa nopea kehitys kohti kestävää julkista taloutta ja siten antaa finanssipoliittista liikkumavaraa erityisesti julkisille investoinneille. (2) Muutetaan 3 artiklan 2 kohta seuraavasti: a) Korvataan a alakohta seuraavasti: a) sopeuttamisura, joka tähtää tavoitteeksi asetettuun julkistalouden keskipitkän aikavälin ylijäämään/alijäämään, sekä julkistalouden velkasuhteen arvioitu kehitys, b) Korvataan c alakohta seuraavasti: c) selostus budjetti- ja muista talouspoliittisista toimenpiteistä, joita toteutetaan ja/tai joita on ehdotettu ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi, ja tärkeimpien budjettipoliittisten toimenpiteiden samoin kuin suurten rakenneuudistusten osalta kattava ja yksityiskohtainen arviointi niiden määrällisistä vaikutuksista julkisyhteisöjen rahoitusasemaan lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. (3) Muutetaan 5 artikla seuraavasti: a) Korvataan 1 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti: 1. Komission ja perustamissopimuksen 114 artiklassa määrätyn komitean arvioiden perusteella neuvosto tutkii osana 99 artiklassa tarkoitettua monenvälistä valvontaa, onko lähentymisohjelmassa esitetty sopeuttamisura riittävän kunnianhimoinen, ovatko ohjelman perustana olevat taloutta koskevat oletukset realistisia ja ovatko toteutetut ja/tai ehdotetut toimenpiteet riittäviä julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävälle sopeuttamisuralle pääsemiseksi. Arvioidessaan julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävää sopeuttamisuraa neuvosto tarkastelee, pyrkiikö kyseinen jäsenvaltio parantamaan vuosittain vähintään vähimmäismäärän verran suhdannetasoitettua rahoitusasemaansa, josta on jo vähennetty kertaluonteisten ja väliaikaisten toimenpiteiden vaikutus, ja pyrkiikö se suurempaan parannukseen taloudellisesti hyvinä aikoina. Neuvoston on otettava huomioon myös sellaisten suurten rakenneuudistusten täytäntöönpano, joilla on FI 5 FI

6 välittömiä pitkän aikavälin kustannussäästövaikutuksia, mukaan luettuna potentiaalisen kasvun paraneminen, ja joilla sen vuoksi on todennettavissa oleva vaikutus julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen. b) Korvataan 2 kohdassa olevat sanat kahden kuukauden sanoilla kolmen kuukauden. (4) Muutetaan 7 artiklan 2 kohta seuraavasti: a) Korvataan a alakohta seuraavasti: a) sopeuttamisura, joka tähtää tavoitteeksi asetettuun julkistalouden keskipitkän aikavälin ylijäämään/alijäämään, sekä julkistalouden velkasuhteen arvioitu kehitys, rahapolitiikan keskipitkän aikavälin tavoitteet; kyseisten tavoitteiden suhde hinta- ja valuuttakurssivakauteen, b) Korvataan c alakohta seuraavasti: c) selostus budjetti- ja muista talouspoliittisista toimenpiteistä, joita toteutetaan ja/tai joita on ehdotettu ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi, ja tärkeimpien budjettipoliittisten toimenpiteiden samoin kuin suurten rakenneuudistusten osalta kattava ja yksityiskohtainen arviointi niiden määrällisistä vaikutuksista julkisyhteisöjen rahoitusasemaan lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. (5) Muutetaan 9 artikla seuraavasti: a) Korvataan 1 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti: 1. Komission ja perustamissopimuksen 114 artiklassa määrätyn komitean arvioiden perusteella neuvosto tutkii osana 99 artiklassa tarkoitettua monenvälistä valvontaa, onko lähentymisohjelmassa esitetty sopeuttamisura riittävän kunnianhimoinen, ovatko ohjelman perustana olevat taloutta koskevat oletukset realistisia ja ovatko toteutetut ja/tai ehdotetut toimenpiteet riittäviä julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävälle sopeuttamisuralle pääsemiseksi. Arvioidessaan julkistalouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävää sopeuttamisuraa neuvosto tarkastelee, pyrkiikö kyseinen jäsenvaltio parantamaan vuosittain vähintään asetetun vähimmäismäärän verran suhdannetasoitettua rahoitusasemaansa, josta on jo vähennetty kertaluonteisten ja väliaikaisten toimenpiteiden vaikutus, ja pyrkiikö se suurempaan parannukseen taloudellisesti hyvinä aikoina. Neuvoston on otettava huomioon myös sellaisten suurten rakenneuudistusten täytäntöönpano, jotka tuottavat välittömiä pitkän aikavälin kustannussäästöjä, mukaan luettuna potentiaalisen kasvun paraneminen, ja joilla sen vuoksi on todennettavissa oleva vaikutus julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyteen. b) Korvataan 2 kohdassa olevat sanat kahden kuukauden sanoilla kolmen kuukauden. (6) Viittaukset 103 artiklaan korvataan asetuksessa viittauksilla 99 artiklaan. FI 6 FI

7 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 7 FI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.2.2005 KOM(2005) 155 lopullinen 2005/0061 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2014 COM(2014) 437 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

PUBLIC. Luxemburg,17.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 10525/14 LIMITE ECOFIN567 UEM189

PUBLIC. Luxemburg,17.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 10525/14 LIMITE ECOFIN567 UEM189 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Luxemburg,17.kesäkuuta2014 (OR.en) 10525/14 PUBLIC LIMITE ECOFIN567 UEM189 SÄÄDÖKSETJA MUUTVÄLINEET Asia: NEUVOSTONPÄÄTÖSlialisenalijäämänolemasaolostaTanskasa annetunpäätöksen2010/407/eukumoamisesta

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2018 COM(2018) 433 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10000/17 ECON 496 UEM 188 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Kroatiassa annetun päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 907 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Puola ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Luxemburg, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10001/17 ECON 497 UEM 189 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Portugalissa annetun päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

FINANSSIPOLITIIKAN UUDET PUITTEET

FINANSSIPOLITIIKAN UUDET PUITTEET FINANSSIPOLITIIKAN UUDET PUITTEET Talous- ja rahaliiton vakauden turvaamiseen tarvitaan lujat rakenteet, jotka estävät julkistalouden ajautumisen kestämättömään tilanteeseen. Osana talouspolitiikan ohjauspakettia

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2019 COM(2019) 534 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS julkisen talouden keskipitkän aikavälin tavoitteeseen tähtäävältä sopeutusuralta havaitun merkittävän poikkeaman korjaamisesta

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) 9235/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: ECOFIN 368 UEM 117 SOC 346 EMPL 261 COMPET 363 ENV

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Maltan talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 909 final 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0399 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Maltan talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

9291/17 mba/eho/vb 1 DG B 1C - DG G 1A

9291/17 mba/eho/vb 1 DG B 1C - DG G 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9291/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ECON 397 UEM 146 SOC 377 EMPL 291

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.11.2016 COM(2016) 900 final 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin esittämästä talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2016/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO Portugalin

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.7.2016 COM(2016) 293 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Portugali ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Irlannissa tehdyn päätöksen 2009/416/EY kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Irlannissa tehdyn päätöksen 2009/416/EY kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.5.2016 COM(2016) 297 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Irlannissa tehdyn päätöksen 2009/416/EY kumoamisesta Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

9195/16 ht/kr/si 1 DG B 3A - DG G 1A

9195/16 ht/kr/si 1 DG B 3A - DG G 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9195/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ECON 447 UEM 194 SOC 311 EMPL 207

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10796/16 ECON 678 UEM 264 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Portugali ei ole toteuttanut tuloksellisia

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. kesäkuuta 206 (OR. en) 9329/6 ECON 489 UEM 23 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Irlannissa tehdyn päätöksen 2009/46/EY

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/415/EY kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/415/EY kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2017 COM(2017) 380 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/415/EY kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

L 306/12 Euroopan unionin virallinen lehti

L 306/12 Euroopan unionin virallinen lehti L 306/12 Euroopan unionin virallinen lehti 23.11.2011 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1175/2011, annettu 16 päivänä marraskuuta 2011, julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. syyskuuta 207 (OR. en) 240/7 ECON 647 UEM 23 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Kreikassa annetun päätöksen 2009/45/EY

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2150(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 18.7.2012 2012/2150(INI) MIETINTÖLUONNOS talouspolitiikan EU-ohjausjaksosta: vuoden 2012 painopisteiden täytäntöönpano (2012/2150(INI))

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. koheesiorahastosta. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. koheesiorahastosta. (komission esittämä) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 14.7.2004 KOM(2004) 494 lopullinen 2004/0166 (AVC) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS koheesiorahastosta (komission esittämä) FI FI PERUSTELUT Perustamissopimuksen 161 artiklan

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

10777/14 eho/hkd/pt DGG 1A

10777/14 eho/hkd/pt DGG 1A EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. kesäkuuta 2014 (19.06) (OR. en) 10777/14 UEM 236 ECON 623 SOC 476 COMPET 378 ENV 577 EDUC 214 RECH 273 ENER 281 JAI 475 ILMOITUS Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja:

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Luxemburgin vuoden 2012 kansallisesta uudistusohjelmasta

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Luxemburgin vuoden 2012 kansallisesta uudistusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2012 COM(2012) 315 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Luxemburgin vuoden 2012 kansallisesta uudistusohjelmasta sekä samassa yhteydessä annettu Luxemburgin vuosien 2012 2015

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 380 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 380 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10738/17 ECOFIN 586 UEM 216 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 12. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2010 KOM(2010) 526 lopullinen 2010/0280 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS julkisyhteisöjen rahoitusaseman valvonnan sekä talouspolitiikan valvonnan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Puolan julkisen talouden liiallisen alijäämän tilanteen lopettamiseksi. {SWD(2013) 605 final}

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Puolan julkisen talouden liiallisen alijäämän tilanteen lopettamiseksi. {SWD(2013) 605 final} EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 906 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Puolan julkisen talouden liiallisen alijäämän tilanteen lopettamiseksi {SWD(2013) 605 final} FI FI Suositus NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 104 c artiklan 14 kohdan toisen alakohdan,

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 104 c artiklan 14 kohdan toisen alakohdan, Ehdotus neuvoston asetukseksi (EY) liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä /* KOM/96/0496 lopull. - CNS 96/0248 */ Virallinen lehti nro C 368, 06/12/1996

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 02.02.2004 KOM(2004) 47 lopullinen 2004/0017 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI eräisiin maanteiden tavarakuljetuksiin sovellettavista yhteisistä

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.7.2016 COM(2016) 294 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Espanja ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Romanian kansallisesta uudistusohjelmasta vuodelta sekä siihen sisältyvä neuvoston lausunto

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Romanian kansallisesta uudistusohjelmasta vuodelta sekä siihen sisältyvä neuvoston lausunto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2011 SEK(2011) 825 lopullinen Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Romanian kansallisesta uudistusohjelmasta vuodelta 2011 sekä siihen sisältyvä neuvoston lausunto Romanian tarkistetusta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Ruotsin vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta

Suositus NEUVOSTON SUOSITUS. Ruotsin vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.5.2015 COM(2015) 276 final Suositus NEUVOSTON SUOSITUS Ruotsin vuoden 2015 kansallisesta uudistusohjelmasta sekä samassa yhteydessä annettu Ruotsin vuoden 2015 lähentymisohjelmaa

Lisätiedot