Keitä leipäjonossa olevat ovat? Millaisia ongelmia heillä on? Tutkimusten tuloksia leipäjonoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keitä leipäjonossa olevat ovat? Millaisia ongelmia heillä on? Tutkimusten tuloksia leipäjonoista"

Transkriptio

1 Keitä leipäjonossa olevat ovat? Millaisia ongelmia heillä on? Tutkimusten tuloksia leipäjonoista Seminaari: Köyhyys ja leipäjonot Suomessa vuonna , EAPN FIN verkosto & Suomen Sosiaalioikeudellinen seura ry. Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto

2 Yli 70 tutkijaa, 5 työpakettia, eriarvoisuus monesta näkökulmasta Kaksi Suomea kasvaako eriarvoisuus? Journalistit, valokuvataiteilijat ja yhteiskuntatieteilijät yhdessä Maria Ohisalo

3 Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen lähtökohdat 2. Leipäjonot esimerkkinä huono-osaisuuden notkelmasta 3. Hävikkikeskustelu hallitsee 4. Sosiaalipolitiikka jää taustalle 5. Lopuksi Maria Ohisalo

4 Leipäjonokuva tähän Esityksen nimi / Tekijä Kuva: Laihiala 2014

5 1. Tutkimuksen lähtökohdat Eriarvoisuus on Suomessa ollut perinteisesti monia muita yhteiskuntia vaḧaïsempaä Toisaalta keskiarvot kertovat vaḧa n hyvinvoinnin ja terveyden jakautumasta vaësto ssa Tiedonkeruun vaikeus (rekisterit, kansalaiskyselyt, vastaajakato) Sosiaalinen etäisyys ihmisryhmien välillä kasvaa: raportit ja artikkelit paikkaavat tutkimustiedon vajetta ja auttavat ymmärtämään ilmiön syitä Osa suomalaisista on jaä nyt sivuun hyvinvoinnin ja terveyden myo nteisesta kehityksesta Huono-osaisuuden notkelmista löytyy yli suomalaista: asunnottomuus, neulanvaihtopisteet, leipäjonot, oikeuspsykiatria, paperittomat jne. (hard to survey populations (H2S)) Leipäjonot esimerkkinä kasautuneesta huono-osaisuudesta Maria Ohisalo

6 1. Tutkimuksen lähtökohdat Suomalaisen huono-osaisuuden ja köyhyyden lisäksi, hävikki: Noin yhdeksäsosa maapallon väestöstä, jopa 805 miljoonaa ihmistä näkee nälkää Nälkä on maailman suurin terveysriski, se tappaa enemmän ihmisiä kuin AIDS, malaria ja tuberkuloosi yhteensä Kaikesta maapallolla tuotetusta ruoasta päätyy tuotanto- ja kulutusketjun eri vaiheissa vuotuisesti hävikiksi n % Tällä määrällä ruokkisi jopa kaksi miljardia ihmistä Maria Ohisalo

7 2. Leipäjonot esimerkkinä huono-osaisuuden notkelmasta Selvitetty mm.: Keitä suomalaisessa ruoka-avussa käyvät ovat Mitä tukia ja palveluita ruoka-avussa käyvät käyttävät Kuinka ruoka-avussa käyvät kokevat oman hyvinvointinsa, terveytensä jne. Mikä on ruoka-apua saavien luottamus muita ihmisiä kohtaan Koetaanko ruoan hakemisesta häpeää Mikä on ruoka-avun merkitys ihmisten pärjäämiselle Maria Ohisalo

8 2. Leipäjonot esimerkkinä huono-osaisuuden notkelmasta Pilottiprojekti 2012: Itä-Suomen yliopisto & Kuopion kaupunki Perusraportin luvut kirjoitettu mm. kunta- ja ruoka-aputoimijoiden tarpeita vastaavaan muotoon nyt työn alla väitöskirja-artikkelit Helsinki-, Espoo-, Vantaa-datat 2012 (Socca: Kuka käy leipäjonossa?) Rahoitus saatu Kunnallisalan kehittämissäätiöltä (KAKS) HUSO Huono-osaisin Suomi - hanke Mukana mm.: dosentti Sakari Kainulainen, tutkija Antti Kouvo, tutkija Tuomo Laihiala tutkija Anne Määttä, johtava tutkija, apulaisprofessori Mikko Niemelä, professori Juho Saari, tutkija Emilia Saukko Maria Ohisalo

9 SUOMALAINEN LEIPÄJONO -AINEISTO (N~300/kunta) HELSINKI 5-8/2012 VANTAA 5-8/2012 PORI 10/2012 ESPOO 4-7/2012 KUOPIO 2/2012 N = 3474 JYVÄSKYLÄ 10/2012 TURKU 12/ PORVOO 12/2013 TAMPERE 1-2/2013 EU-RUOKA 11/2012-2/2013 LAHTI 6/2013 MIKKELI 12/2012 Kieltäytyneet: Joensuu Oulu Kouvola Maria Ohisalo

10 + N= 829 (2016) Maria Ohisalo

11 Esityksen nimi / Tekijä

12 Ruoka-apua hyvinvointivaltiossa 2010-luvulla 226 kuntaa, joissa ruoka-apua vuonna maksusitoumukset ym. Enemmänkin kuntia on! Ruokaa jakaa jopa 400 organisaatiota

13 Ruoka-apu vakiintuu entisestään 1990-luvulta lähtien leipäjonot vakiintuneet kuvaamaan suomalaista köyhyyttä ja huono-osaisuutta Leipäjono selkeä suomalaisen köyhyyden symboli Silti, jonot pitenevät, uusia ruoka-avun muotoja syntyy, ruoka-apu on vakiintunut sosiaalinen käytäntö, osa suomalaista köyhyyspolitiikkaa, josta piti hyvinvointivaltion myötä päästä eroon KÄRJISTÄEN: Missä on poliitikko, joka kieltäisi leipäjonot? Helpommin löytyy poliitikko, joka myöntää ruoka-aputoimintaan rahaa 1990-luvulla diskurssi sosiaalipoliittisessa ongelmassa, mm. työttömyydessä ja nälässä Nyt mediassa korostuu ruokahävikin näkökulma Maria Ohisalo

14 3. Hävikkikeskustelu hallitsee Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta : Ohjauskeinot ruokahävikin ja elintarvikejätteen puolittamiseksi. (Luonnonvarakeskus LUKE) Kansanedustajien lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta. Lakialoite LA 29/2016 vp. (2016) Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2013) toteaa, että vähennetään ruokahävikkiä elintarvikeketjun joka vaiheessa ja korostetaan ruokavalintojen merkitystä kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Valtioneuvoston ruokapolitiikkaa koskevan selonteon (2010) mukaan: vähennetään ruoan hävikkiä kuluttajien tietoisuutta lisäämällä sekä minimoimalla jätevirrat koko ruokaketjussa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko (2009): ilmasto- ja energiapolitiikasta: Suomessa pyritään vähintään puolittamaan ruoan hävikki. Maria Ohisalo

15 3. Hävikkikeskustelu hallitsee Hävikkitutkimusten mukaan kotitalouksien ja ravitsemuspalveluiden ruokahävikki on noin miljoonaa kg/vuosi + Mukaan kaupan ja elintarviketeollisuuden hävikkià Suomen ruokahävikkimäärä yht miljoonaa kg/vuosi àhenkilöä kohden kg/vuosi Koko ruokaketjun hävikin arvioitu ilmastovaikutus vastaa väh henkilöauton vuotuisia päästöjä (Silvennoinen ym. 2012) Maria Ohisalo

16 4. Sosiaalipolitiikka jää taustalle Jonoihin päädytään edelleen sosiaalisista syistä hyvinvointivaltion pohja vuotaa vastuu kaikista heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnista siirtynyt tältä osin kolmannelle sektorille ja kirkolle tietovaje tällä sektorilla ei laajaa yhteistyötä eikä yhteistä ääntä politiikan suuntaan kuinka perustuslain 19 toteutuu jatkossakin? Maria Ohisalo

17 Kuka seisoo leipäjonossa? Sukupuolijakauma tasainen Pääasiassa suomalaisia Väestötasoa matalampi koulutustaso Pienituloisuus (50% käytössä <100 /kk) Yksin asuminen (60% vs. 40% väestö) Vuokra-asuminen (78%) Työttömyys, eläkeläisyys 76% väh. kerran kuussa jonossa (8% yli kymmenen vuotta jonossa (Hki)) Maria Ohisalo

18 Leipäjonoissa käyvät eläkeläiset & työttömät 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Helsinki Espoo Tampere Vantaa Turku Jyväskylä Kuopio Lahti Pori Mikkeli Porvoo EU-ruoka Kotona Eläkeläinen Työtön tai lomautettu Opiskelija Töissä määrä- tai osa-aikaisesti Töissä pysyvästi Maria Ohisalo

19 Leipäjonoissa luotetaan vähemmän ja koetaan häpeää Yleistynyt luottamus muita ihmisiä sekä viranomaisia kohtaan on matalammalla tasolla kuin väestössä Enemmän palveluita kunnilta ja seurakunnilta saavat luottavat enemmän (instituutioilla vaikutus luottamukseen) (Kouvo 2014, teoksessa Ohisalo & Saari 2014) Häpeän kokemus on mm. ikäsidonnainen: mitä varttuneemmasta ryhmästä on kysymys, sitä enemmän ihmiset kokivat minuuteen liittyvää (personal shame) ja sosiaalista häpeää (social shame) (Laihiala, Kallio & Ohisalo 2017, tulossa)

20 Koettu hyvinvointi on muuta väestöä matalammalla tasolla (jatkuvasti, melko usein) Elintasoon tyytyväisyys 31,8 82,6 Elämään tyytyväisyys 62,9 87,5 Fyysinen terveys 56,3 79,5 Henkinen terveys 67 89, Kela, Kansalaiskysely 2013 Ruoka-apu

21 Hyvinvointivaltiossa koetaan nälkää (kokemus kunnittain, %) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Helsinki 45,0 29,3 17,4 8,3 Espoo 42,1 35,5 19,0 3,4 Tampere 44,9 35,1 15,4 4,6 Vantaa 43,0 33,1 14,0 9,9 Turku 37,4 39,1 15,2 8,3 Jyväskylä 51,6 29,2 12,8 6,4 Kuopio 43,6 36,7 13,5 6,2 Lahti 40,6 32,3 15,8 11,3 Pori 42,0 32,1 13,9 12,0 Mikkeli 57,8 26,3 10,7 5,2 Porvoo 35,4 37,4 21,2 6,1 EU-ruoka 44,3 37,0 15,5 3,3 Hyvin harvoin Joskus Melko usein Jatkuvasti

22 Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa (Ohisalo ym. 2015) Yli 40 % kasautuneesti huono-osaisia (sos., terv. & taloud.) Kolmasosa taloudellisesti huono-osaisia Neljäsosa ei-kasautuneesti huono-osaisia, silti muuhun väestöön nähden huono-osaisempia Jonoihin ei mennä turhaan, monella huono-osaisuus kehittynyt ja kasautunut pidemmällä ajalla Jalkautuvan avun mallit ja rinnallakulkijuus ei vain raha apuna Maria Ohisalo

23 Ruoka-avun sosiaalipolitiikka Ruokakassi poistaa nälän, ei huono-osaisuuden syitä Perusturvan (työttömyys-, sairaus- ja kansaneläketurva sekä toimeentulotuen) parannukset Työnteon helpottaminen Asuntopolitiikan vastattava vahvemmin erityisesti yksin asumisen kasvavaan haasteeseen: lisää pieniä ja kohtuuhintaisia asuntoja sekä uusia yhteisöllisen asumisen muotoja Kanssa- ja rinnallakulkijoita avuntarvitsijoiden rinnalle, luottamuksellisia suhteita Jonojen ehkäisy + jonosta irti! Maria Ohisalo

24 Ruoka-avun avaukset Ruoka-avun lisäksi muuta apua: jalkautuvan sosiaalityön malleja, velkaneuvontaa, terveystarkastuksia ja työllisyysohjausta Kentän tilkkutäkkimäisyys - laajempia yhteistyömuotoja Ruoka-aputoimijoiden nykyistä vahvempi yhteinen ääni olisi tarpeellinen köyhyyden ja eriarvoistumisen vastaisessa työssä Ruoka-apu on tärkeä kohtaamispaikka. Sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet tulisi hyödyntää nykyistä paremmin: yhteisruoanlaittoja sekä yhteisruokailuita voisi olla enemmän ruokakassijaon sijaan. Hävikkiongelma pitää leipäjonojen Suomea pystyssä: Voiko ruoka-avun stigmaa vähentää järjestämällä ruoanjakeluista enemmän koko kansan ruokatorityylisiä paikkoja (kuten kirpputorit)? Kauppojen velvoittaminen ruoanjakeluun? Maria Ohisalo

25 Huilin hävikki- ja leipäjonoliite 2015 Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

26 3. Lopuksi Vaikeasti tavoitettavat ryhmät (H2S) saatava mukaan tutkimuksiin ihmisten subjektiivinen kokemus nostettava köyhyystilastojen rinnalle kohdennukset heikoimmassa asemassa oleviin + ennaltaehkäisy Toimistoista kohti jalkautuvampaa työotetta matalan kynnyksen apu usein paikka tavoittaa muuten vaikeasti tavoitettavia kuinka yhdistää vahvemmin 3. sektorin ja julkisen toimintoja? kuinka antaa kalan oheen myös onki? Osallisuus, toimijuus, palveluiden suunnittelu yhdessä jne. Stigman vähentäminen (leipäjonot ja narkkarileimat ) Ruokahävikki mietittävä uusiksi (kuinka vähennetään aiemmin, minne menee jatkossa jne.) Maria Ohisalo

27 Kuva: Arto Timonen 2016 Se oli täysin äänetön jono, pitkäksi venynyttä hiljaisuutta tavaratalojen välissä. -Riku Korhonen 2013 Maria Ohisalo

28 Lähteitä ruoka-apuun liittyen Laihiala, Tuomo, Kallio, Johanna & Ohisalo, Maria (2017) Perceived Shame. Research on Finnish Society. (Tulossa) Laihiala, Tuomo & Ohisalo, Maria (2017) Leipäjonot sukupuolisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden mittarina. Sosiologia. (Tulossa) Laihiala, T. & Ohisalo, M. (2017) Sosiaalipummit leipäjonossa? Kansalaisten käsityksiä huono-osaisten ansaitsevuudesta. Teoksessa Saari, J. (toim.) Sosiaaliturvariippuvuus. Sosiaalipummit Oleskeluyhteiskunnassa? Tampere: Tampere University Press. (Tulossa) Ohisalo, Maria, Laihiala, Tuomo & Saari, Juho (2015a) Huono-osaiset hyvinvoinnin keskellä: ruoka-avussa ja terveysneuvontapisteissä käyvien elämässä pärjääminen ja hyvinvointikokemukset. Julkaistu Teologisessa Aikakauskirjassa 2015 (lyhennetty verkkoversio) Huono-osaisuuden ulottuvuudet ja kasautuminen leipäjonoissa Ohisalo ym. (2015b) Kuka seisoo leipäjonossa? Ohisalo & Saari (toim.) (2014) Avun tilkkutäkki. Ohisalo ym. (2013) Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa (2012) s Ohisalo: EU:n ruoka-apuohjelman vaikutus ruoka-avun vakiintumiseen Suomessa Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa. Silvennoinen ym. (2012)

29 Kiitos!

Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto. Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin?

Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto. Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin? Maria Ohisalo, VTM, köyhyystutkija, Itä-Suomen yliopisto Ovatko leipäjonot ratkaisu ruokahävikkiin? Keskeiset paradoksit 1. HUONO-OSAISUUS: Suomalaisten suuri enemmistö voi paremmin kuin koskaan Silti

Lisätiedot

Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta

Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta Yhteinen keittiö sosiologian ja osallisuuden näkökulmasta Yhteinen keittiö hankkeen aloitusseminaari 3.4.2017, Kirkkohallitus Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto Yli 70 tutkijaa, 5

Lisätiedot

Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen

Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen Onko meillä varaa tuhlata ruokaa? 22.9.2014 Maria Ohisalo, VTM, tutkija, jatko-opiskelija: Itä-Suomen yliopisto & pj: Vihreät nuoret Ruokaköyhyys ja -hävikki - kaksoisongelman tunnistaminen ja siihen vastaaminen

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari, Helsinki 29.11.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden

Lisätiedot

Sosiaaliset etäisyydet politiikassa

Sosiaaliset etäisyydet politiikassa Sosiaaliset etäisyydet politiikassa Pieksämäen koulukunnan syystapaaminen Kylmän kauden köyhyyspolitiikka - Kannustimet ja selviytyminen Suomessa" Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Vaikeasti tavoitettavien ryhmien huono-osaisuus: esimerkkina leipa jonot ja terveysneuvontapisteet

Vaikeasti tavoitettavien ryhmien huono-osaisuus: esimerkkina leipa jonot ja terveysneuvontapisteet Vaikeasti tavoitettavien ryhmien huono-osaisuus: esimerkkina leipa jonot ja terveysneuvontapisteet Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 28.10.2016 Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Miksi Professori nauroi Arkkipiispalle ja miksi ei nauranut? Erolan ja Mäkisen

Lisätiedot

LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki

LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki LA 29/2016 vp Lakialoite laiksi elintarvikelain muuttamisesta / ruokahävikki Juha-Matti Katajajuuri, erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) @JuhaMatKatajaju; #ruokahävikki Ruokahävikin nykytila ja merkitys

Lisätiedot

Köyhyyden monet kasvot

Köyhyyden monet kasvot Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon 17.6.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden asiakkaiden hyvinvointia,

Lisätiedot

Ruoka-apu osa ongelmaa vai osa ratkaisua?

Ruoka-apu osa ongelmaa vai osa ratkaisua? 9.5.2019 Ruoka-apu osa ongelmaa vai osa ratkaisua? Jouko Karjalainen STEA/Arvokas-hanke Jouko Karjalainen 1 Aiheita 1990- luvun syvä lama synnytti leipäjonot Nälkä-äläkkä 1993 1994 EU-ruoka-apu 1996 -

Lisätiedot

Yksin asuminen, yksin eläminen ja yksinäisyys termit ja politiikkatoimet kohdilleen

Yksin asuminen, yksin eläminen ja yksinäisyys termit ja politiikkatoimet kohdilleen Yksin asuminen, yksin eläminen ja yksinäisyys termit ja politiikkatoimet kohdilleen Y-Päivä 18.1.2017 Maria Ohisalo, köyhyystutkija, VTM, Itä-Suomen yliopisto Yli 70 tutkijaa, 5 työpakettia, eriarvoisuus

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Elämän kolhuja vai kannustimien puutetta? kyselytutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan asiakkuudesta. Anne Surakka Diak / UEF 11.6.

Elämän kolhuja vai kannustimien puutetta? kyselytutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan asiakkuudesta. Anne Surakka Diak / UEF 11.6. Elämän kolhuja vai kannustimien puutetta? kyselytutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan asiakkuudesta Anne Surakka Diak / UEF 11.6.2015 Tutkimuksen taustaa Poliittinen ja kansalaiskeskustelu (ennen ja nyt):

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä Kielellä on väliä twitter.com/mariaohisalo Maria Ohisalo, YTT, tutkija, Y-Säätiö facebook.com/ohisalomaria 1 Kielellä on väliä Kieli rakentaa maailmaamme ja suuntaa toimintaamme Arkikielessä köyhä on terminä

Lisätiedot

Huono-osaisuuden kasvu - Hyväksytty ilmiö?

Huono-osaisuuden kasvu - Hyväksytty ilmiö? Juho Saari, professori, johtaja, Itä-Suomen yliopisto Huono-osaisuuden kasvu - Hyväksytty ilmiö? KESKIARVOINA TARKASTELTUNA SUOMI ON PÄRJÄNNYT HYVIN Prosperity Index (2009) Competitiveness Index (2010)

Lisätiedot

Köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuus. Johanna Kallio, yliopisto-opettaja, dosentti Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto

Köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuus. Johanna Kallio, yliopisto-opettaja, dosentti Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto Köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Johanna Kallio, yliopisto-opettaja, dosentti Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto Luentoni rakenne Mitä huono-osaisuus tarkoittaa? Tutkimustuloksiamme

Lisätiedot

Huono-osaisuus ja osallisuus Itä- Suomessa Turvallisuutta yhteistyöllä

Huono-osaisuus ja osallisuus Itä- Suomessa Turvallisuutta yhteistyöllä Huono-osaisuus ja osallisuus Itä- Suomessa Turvallisuutta yhteistyöllä 26.4.2017 Anne Surakka, VTM, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Marjo Pulliainen, TtM, aluekoordinaattori, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI KUKA Juho Saari, syntynyt Kalajoella1967. Väitellyt Turussa sosiaalipolitiikasta

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa

Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa Ruoantuotanto ja kulutus maailmassa on jakautunut hyvin epätasa arvoisesti. Länsimaissa tuotetaan ruokaa yli tarpeiden, kun taas kehittyvissä maissa ruoantuotanto

Lisätiedot

Ruokahävikki EU:n kasvavat vaatimukset ja ruokahävikin seuranta ja vähentäminen Suomessa

Ruokahävikki EU:n kasvavat vaatimukset ja ruokahävikin seuranta ja vähentäminen Suomessa Ruokahävikki EU:n kasvavat vaatimukset ja ruokahävikin seuranta ja vähentäminen Suomessa Hanna Hartikainen, tutkija, Luke hanna.hartikainen@luke.fi Ruokahävikkitutkimus Suomessa Ensimmäinen ruokahävikkitutkimus

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Kysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä.

Kysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä. Sukunimi Etunimet Henkilötunnus VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.

Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot

Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Equity matters! Hyvinvoinnin ja terveyden tila ja alueelliset erot Tomi Mäki-Opas & Marja Vaarama Itä-Suomen yliopisto 1 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET 1. Lähestyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä

Lisätiedot

Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa

Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa Antti Puupponen Sosiaalipoliittisen yhdistyksen seminaari: Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus 30.11.2016 Tieteiden talo, Helsinki Vuonna 2050 maailman arvioitu

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017

Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017 Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017 Susanna Mukkila, Ilari Ilmakunnas, Pasi Moisio, Paula Saikkonen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö 26.10.2017 1 Mitä tarkoitetaan perusturvalla ja köyhyydellä? Perusturvan

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Kansalaisuuden kynnykset

Kansalaisuuden kynnykset Kansalaisuuden kynnykset 3/31/2017 Sadassa vuodessa kansalaiseksi juhlakonferenssi Sakari Kainulainen dosentti, asiantuntija Diakonia-ammattikorkeakoulu Kynnyksiä osallisuuden edessä Taloudellinen /Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

Hyvinvointipuutteiden ja sosiaalisten ongelmien kasautuminen toimeentulotukiasiakkailla

Hyvinvointipuutteiden ja sosiaalisten ongelmien kasautuminen toimeentulotukiasiakkailla Hyvinvointipuutteiden ja sosiaalisten ongelmien kasautuminen toimeentulotukiasiakkailla Nuori aikuisuus sosiaalisena riskinä -seminaari 10.3.2015 Turku Katja Forssén Sosiaalityön professori Veli-Matti

Lisätiedot

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ?

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), dekaani (SOC), selvityshenkilö sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa (TOIMI-hanke, VNK)

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA

ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, selvityshenkilö (TOIMI-Hanke) Esityksen rakenne Sosiaalisten riskien ja sosiaalisten ongelmien hallinta hyvinvointivaltiossa;

Lisätiedot

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksen tarkoitus Asumismenot 2018 Tutkimuksen tarkoitus Ennuste 2018-2020 lähtökohdat Tulojen kehitys 2018-2020 Laskelmien oletukset Asumisen kulutusmenot 1975-2017 Asumismenojen ennustettu kehitys 2018 Asumismenojen kehitys

Lisätiedot

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1

SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA. Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi. 22.4.2010 (c) Juho Saari 2009 1 SOSIAALISEN ONNELLISUUDEN POLITIIKKA Juho Saari (VTT, MA Econ.) Professori, Kuopion Yliopisto Juho.saari@uku.fi 1 Onnellisuus ja hyvinvointipolitiikka Pohjoismaisessa tutkimusperinteessä hyvinvointi on

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Ruokahävikin seuranta ja toimet hävikin vähentämiseksi Suomessa

Ruokahävikin seuranta ja toimet hävikin vähentämiseksi Suomessa Ruokahävikin seuranta ja toimet hävikin vähentämiseksi Suomessa Hanna Hartikainen, tutkija, Luke Hanna.hartikainen@luke.fi Ruokahävikkitutkimus Suomessa Ensimmäinen ruokahävikkitutkimus 2008 (Luke) Lukessa

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN

Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden arviointimittari AVAIN Tausta ja tämänhetkinen vaihe 26.1.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus 2 AVAIN-mittaria on kehitetty THL:ssä 2010 alkaen (STM:n & THL:n välinen tulossopimustehtävä)

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Pasi Moisio Köyhyys vanhuudessa Mitkä ovat päätöksenteon ikävaikutukset? 29.11.2016 Pikku Parlamentti 27.10.2016 1 Perusturva ja köyhyys Sosiaalivakuutus korvaa

Lisätiedot

Itä- Suomen yliopiston Itä- Helsingin osaston tuotoksia 2015

Itä- Suomen yliopiston Itä- Helsingin osaston tuotoksia 2015 Itä- Suomen yliopiston Itä- Helsingin osaston tuotoksia 2015 Maria Ohisalo & Tuomo Laihiala Pieksämäki 10.6.-12.6.2015 1 I RUOKA- AVUN SUKUPUOLITTUNUT HUONO- OSAISUUS Tuomo Laihiala & Maria Ohisalo Pieksämäki

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa 31.1.-1.2.2018 Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Juha Luomala, sosiaalineuvos, STM Isoja muutoksia rakenteisiin tulossa,

Lisätiedot

SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ

SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ UCLA School of Law Professor Intersektionaalisuus lyhyesti Teoria ja menetelmä, työkalu tarkastella risteäviä eroja Crenshaw

Lisätiedot

Köyhyys, tunteet ja toimijuus. Eeva-Maria Grekula

Köyhyys, tunteet ja toimijuus. Eeva-Maria Grekula Köyhyys, tunteet ja toimijuus Eeva-Maria Grekula Aiheuttaako köyhyys suomalaisille eläkeläis- naisille häpeää ja toimijuuden menetystä? Robert Walker ym. 2014. The Shame of Poverty Köyhyyteen liittyy aina

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille

Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Yksinäisyys on myrkkyä hyvinvoinnille Erityisasiantuntija, dosentti Sakari Kainulainen Diakonian tutkimuksen seura 16.3.2015 Vuosikokous, HY 16.4.2015 1 Aiheita Mitä on hyvinvointi? Yhteisö määrittää hyvinvointiamme

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- 2013 www.thl.fi Matti Rekiaro 11.2.2015 ATH 2012 2014 Kansallinen tutkimus Vastanneita Koko maa 95 000 (vastausosuus 53 %) Seinäjoki 1020 (53 %),

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia Farid Ramadan 6.6.2019 Malminkartano Sijaitsee Länsi-Helsingissä, noin 8500 asukkaan kaupunginosa. Keskitulot noin 20% pienemmät kuin

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön

Lisätiedot

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja?

Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Paljonko ikääntyneiden omaishoito säästää palvelumenoja? Sari Kehusmaa, tutkija, Kelan tutkimusosasto Esityksen sisältö 1. Kuinka yleistä omaisten apu on? 2. Mitä omaisten apu pitää sisällään? Vaikutuksia

Lisätiedot

Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon !

Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon ! Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon 15.3.2019! Pääkaupunkiseudun Praksis Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, Pääkaupunkiseudun Praksis, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11. Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 7.11.2018 Aikuissosiaalityön rakennuspalikoita

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ravintolafoorumi 2016 Kirsi Silvennoinen kirsi.silvennoinen@luke.fi @UglyFruitAndVeg Taustaa: Foodspill-tutkimus 2010 2012 Hankkeessa selvitettiin ruokahävikkiä

Lisätiedot

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti

Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti Poistavatko kannustimet ja sanktiot työttömyyttä? Heikki Ervasti heikki.ervasti@utu.fi Lähtökohdat Käänne työllisyyspolitiikassa 1990-luvulla Painopiste työvoiman tarjonnassa Rakenteellisen työttömyyden

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Sosiaalipummit leipäjonossa? Kansalaiskäsityksiä huono-osaisten ansaitsevuudesta. Tuomo Laihiala & Maria Ohisalo

Sosiaalipummit leipäjonossa? Kansalaiskäsityksiä huono-osaisten ansaitsevuudesta. Tuomo Laihiala & Maria Ohisalo Sosiaalipummit leipäjonossa? Kansalaiskäsityksiä huono-osaisten ansaitsevuudesta Tuomo Laihiala & Maria Ohisalo 1 Maassamme on paljon niitä, jotka käyttävät tukirahansa turhuuteen ja hakevat sitten ruokansa

Lisätiedot

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Elina Ahola Tutkija, Kelan tutkimusosasto Väliinputoaminen ja sosiaaliset oikeudet -seminaari Kelan päätalo, 21.11.2013 Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä

ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä. Seppo Koskinen ja työryhmä ROMANIEN HYVINVOINTITUTKIMUS: tutkimuksen sisältö ja tutkimusryhmä Seppo Koskinen ja työryhmä Mikä on Roosa? Roosa on Romanien hyvinvointitutkimus. Se on osa laajempaa DIAKin (Diakonia ammattikorkeakoulun)

Lisätiedot

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa

Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi. Lataa Lataa Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi Lataa ISBN: 9789522457387 Sivumäärä: 397 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.86 Mb Raportissa tarkastellaan venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten maahanmuuttajien

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti 2017-2019 Mikä ihmeen Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkosto? Hankkeen omistaa Suomen Kuntaliitto Projektissa vahvasti mukana VM, STM, Kuntaliitto, THL,

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

Turpakäräjät

Turpakäräjät Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti

ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN. Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti ASUINALUEIDEN ERIYTYMINEN Mari Vaattovaara Helsingin yliopisto Kaupunkitutkimusinstituutti Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen peruskivi on ollut asuntopolitiikka Pyrkimys turvata kaikille hyvän

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L

Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L Etuus- ja palvelujärjestelmän yhteinen vaikuttavuus M I N N A K I V I P E L T O, T H L Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke TOIMIhankkeen keskustelutilaisuus 26.4.2018 P I K K U P A R L A M E N

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari 24.1. 2014. OLLI KANGAS olli.kangas@kela.

Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin. TELA-seminaari 24.1. 2014. OLLI KANGAS olli.kangas@kela. Talouskurin ja säästäväisyyspolitiikan vaikutuksia eurooppalaisten hyvinvointiin TELA-seminaari 24.1. 214 OLLI KANGAS olli.kangas@kela.fi Esityksen sisältö Mitä on hyvinvointi Taloudelliset raunaehdot

Lisätiedot

Mistä puhumme kun puhumme syrjäytymisestä?

Mistä puhumme kun puhumme syrjäytymisestä? 19.9.2013 Mistä puhumme kun puhumme syrjäytymisestä? Jouko Karjalainen 18.09.2013 Jouko Karjalainen 1 Syrjäytyminen köyhyytenä? Köyhyys on vastentahtoinen tilanne rajoittaa olennaisesti mahdollisuuksia

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013

Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä. Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Pakkauksen rooli ruokahävikin synnyssä Hanna Hartikainen, MTT LOHASPACK-vuosiseminaari 19.3.2013 Ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutukset Muu Koulu/työ Vaatteet Hyvnvointi Vapaa-aika Ruoka Asuminen Seppälä

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Tulevaisuuden vastuulliset kulutusvalinnat

Tulevaisuuden vastuulliset kulutusvalinnat Tulevaisuuden vastuulliset kulutusvalinnat Ympäristövastuulliset ruokavalinnat Katri Joensuu Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 21.2.2019 2 Vastuullisuuden osa-alueet ruokaketjussa Ympäristö Tuoteturvallisuus

Lisätiedot

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016

Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Suurten ja keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna 2016 Taustatilaisuus medialle 30.5.2017 Teija Mikkola erityisasiantuntija Esityksen sisältö Mitä ja miten tutkittu? Keskeisiä

Lisätiedot

Kunnittaiset sote:n kustannuserot: ylihoitoa vai tehottomuutta? Miika Linna Kuntaliitto

Kunnittaiset sote:n kustannuserot: ylihoitoa vai tehottomuutta? Miika Linna Kuntaliitto Kunnittaiset sote:n kustannuserot: ylihoitoa vai tehottomuutta? Miika Linna Kuntaliitto 14.9. 2017 Palveluiden käyttö ja tuottavuus 1) Kaikkien sote-palveluiden kustannukset per asukas 2) Käyttö = sote-palveluiden

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen Hiilineutraali liikenne Joensuuhun sanoista tekoihin Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum

Biokaasua liikenteeseen Hiilineutraali liikenne Joensuuhun sanoista tekoihin Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum Biokaasua liikenteeseen Hiilineutraali liikenne Joensuuhun sanoista tekoihin 4.2.2019 Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum GASUM KEHITTÄÄ POHJOISMAISTA KAASUEKOSYSTEEMIÄ JA EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ

Lisätiedot