Pyöräilyselvitys Pontuksen koulu
|
|
- Niina Ahola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pyöräilyselvitys Pontuksen koulu Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan pyöräilijät ry
2 Lyhennelmä Lappeenrannan pyöräilijät ry selvitti Lappeenrannan kaupungin opetustoimen tilauksesta Pontuksen kaupunginosaan rakenteilla olevan koulun koulunkäyntialueen pyöräiltävyyttä, koululle johtavien pyöräilyreittien turvallisuutta ja mahdollisuuksia katurakenteiden parantamiseen pyöräilyn sujuvoittamiseksi. Selvitys tehtiin syksyllä Selvityksessä koottiin perusteet koulumatkapyöräilyn edistämiselle, kartoitettiin paikkatietoanalyysin avulla koulureitit ja alueen pyörätie- ja katuverkko sekä oppilaiden kotiosoitteiden sijoittuminen alueella. Pyöräreittien tilaa selvitettiin pyöräilemällä reitit läpi ja keräämällä havaintoja reittien katurakenteista ja turvallisuudesta. Koulun ja sen lähialueen ollessa selvityksen tekemisen aikaan vielä rakenteilla, käytettiin koulun lähialueen selvityksen perustana maastotutkimuksen sijasta alueesta tehtyjä suunnitelmia. Katujen ja koulualueen rakenteisiin liittyviä toimenpide-ehdotuksia tehtiin 72 kappaletta. Lisäksi ehdotettiin toimintamalleja, joilla koulu voi kannustaa oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen pyöräilyn avulla ja koottiin hyötyjä, joita pyöräilyn edistämisellä voidaan saavuttaa. Johtopäätöksenä selvityksessä todetaan, että Pontuksen koulu on erinomaisesti saavutettavissa polkupyörällä. Koulunkäyntialueen halkaisee useita pyöräilyn pääväyliä sekä Etelä-Karjalan laaturaitti. Suurimman turvallisuusuhkan koulumatkapyöräilijöiden reitillä muodostaa koko koulunkäyntialueen läpäisevä vilkas Muukontie, jonka ylittää koulumatkallaan noin puolet koulun oppilaista. Lisäksi todetaan, että koulun aluetta kuvaavat luonnosvaiheessa olevat liikennesuunnitelmat eivät kaikilta osin noudata pyöräilyväylien suunnitteluohjeita. Selvityksessä ehdotetaan, että rakenteilla olevan koulun pyöräilyä tukevat rakenteet suunnitellaan ja rakennetaan pyöräilyn tarpeet tarkasti huomioiden. Lisäksi ehdotetaan, että koulureittien turvallisuus varmistetaan pyöräteiden suunnitteluohjeista löytyvillä hyvillä katurakenteilla joiden avulla korjataan reiteiltä havaitut eniten turvallisuuteen vaikuttavat ongelmapaikat. Pontuksen koulun toimintaan ehdotetaan valmiita pyöräilyyn kannustavia toimintamalleja. Kannen kuva: Marko Lankinen 1
3 Lyhennelmä 1 Johdanto 3 Miksi koulumatkapyöräilyä kannattaa edistää? 4 Pyöräilyn edistämisestä yleisesti 4 Lasten pyöräilyn edistäminen 5 Koulumatkapyöräilyn koetut haitat ja uhkat 6 Miten pyöräilyä edistetään? 6 Pontuksen koululle johtavat pyöräilyreitit ja katurakenteet 9 Menetelmä 9 Alue ja reitit 1 0 Reittien havainnot ja toimenpide-ehdotukset 1 2 Koulun lähialueen havainnot ja toimenpide-ehdotukset 1 6 Pyöräily ja pyöräilyyn kannustaminen osana koulun toimintaa 1 8 Maasto ja varusteet 1 8 Pyöräilyosaaminen 1 8 Pyöräilyyn kannustaminen 19 Koulun, kotien ja muiden tahojen yhteistyö 19 Etenemisehdotus Johtopäätökset Lähteet ja lisätiedot Liitteet Liite 1. Havainnot ja toimenpide-ehdotukset Liite 2. Itäisen kanavatien ja Muukontien risteysalueen parannusehdotus Liite 3. Työn tausta-aineistona käytetty Teknisen toimen Liikennesuunnitelmaluonnos Liite 4. Työn tausta-aineistona käytetty Teknisen toimen pihapiirros Liite 5. Pyöräilyn lukuvuosikello kouluille 2 8 2
4 Johdanto Pontuksen koulu on uusi, syksyllä 2016 vielä rakenteilla oleva koulu Lappeenrannan Pontuksen kaupunginosassa. Tässä raportissa kuvataan loka-marraskuussa 2016 tehdyn Pyöräilyselvityksen tulokset. Raportti pyrkii ensisijaisesti antamaan tilannekuvan Pontuksen koulun, opetustoimen ja teknisen toimen johtajille, jotka voivat käyttää raportissa esitettyjä havaintoja päätöksenteon tukena. Raportissa on hyödyllistä tietoa myös opettajille, jotka voivat soveltaa tietoja suunnitellessaan opetusta ja koulun toimintoja. Raportissa käydään lyhyesti läpi perusteet pyöräilyolosuhteiden ja koulumatkapyöräilyn edistämiselle. Raportin kattavin osa on Pontuksen koulun koulunkäyntialueen koulureittien ja niiden turvallisuuden tarkastelu. Raportissa annetaan myös pyöräteihin liittyviä toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla koulu voi yhdessä teknisen toimen kanssa parantaa koulumatkapyöräilyn edellytyksiä. Lisäksi raportissa kuvataan erilaisia mahdollisuuksia joilla koulu voi aktiivisesti lisätä oppilaiden pyöräilyä ja mahdollistaa pyöräilytoimintaa lähialueellaan. Selvityksen tilaaja on Lappeenrannan Opetustoimi. Selvityksen laatija on Lappeenrannan pyöräilijät ry. Lappeenrannan pyöräilijät on paikallinen pyöräilyn harrastus- ja edistämistoimintaa tekevä yhdistys jonka tavoitteena on parantaa pyöräilyolosuhteita Lappeenrannassa. Yhteyshenkilöt: Matti Pesu, Lappeenrannan pyöräilijät ry Tomi Lapinlampi, Lappeenrannan pyöräilijät ry Mari Routti, perusopetusjohtaja, Lappeenrannan kaupunki Katri Kurronen, Rehtori, Pontuksen koulu 3
5 Miksi koulumatkapyöräilyä kannattaa edistää? Pyöräilyn edistämisestä yleisesti Pyöräily on monella eri tavalla tarkasteltuna erinomainen liikkumistapa. Pyöräily edistää terveyttä, on päästötöntä moottorivoimalla liikkumiseen verrattuna ja on kaupunkialueiden lyhyillä matkoilla nopein kulkumuoto. Pyöräilyn edistämisellä tarkoitetaan niitä toimia, jotka tähtäävät pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvuun. Pyöräilyn edistämisen yleisenä tavoitteena on tuottaa hyvinvointia yksilölle, ympäristölle ja yhteiskunnalle. Pyöräilyn lisääminen on yksi keino parantaa liikennejärjestelmän energiatehokkuutta. Hallitus on marraskuussa 2016 [1] asettanut yhdeksi kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteeksi merkittävän pyöräilyn lisäämisen: Kävelyn ja pyöräilyn osalta tavoitellaan 30 prosentin kasvua näiden matkojen määrissä vuoteen 2030 mennessä. -Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kansanterveydelliset vaikutukset ovat energiatehokkuuden ohella merkittävimpiä pyöräilyn hyötyjä. Näiden vaikutusten arviointiin on Maailman terveysjärjestö WHO kehittänyt HEAT-työkalun ( Health Economic Assessment Tool for Walking and Cycling ) [2], jonka avulla voidaan laskea pyöräilyn ja kävelyn lisääntymisen myötä saatavia taloudellisia säästöjä. Matkalla kouluun raportissa kerrotaan HEAT-työkalulla saaduista tuloksista [3] : HEAT-työkalulla tehdyt arvioinnit ovat osoittaneet, että pyöräilyä ja kävelyä johdonmukaisesti edistämällä voidaan odottaa huomattavia yhteiskunnallisia säästöjä. Liikunta & Tiede -lehden numerossa 6/2015 kerrotaan, että Suomessa kaupunkikohtaisia HEAT-laskelmia on tehty ainakin Helsingissä, Espoossa, Kokkolassa, Tampereella ja Joensuussa. Helsingin pyöräilyn kehittämisohjelmassa ( ) on laskettu, että yhden euron investointi pyöräteihin tuottaisi lähes kahdeksan euron hyödyt. Muiden kaupunkien kohdalla pelkästään pyöräilyn kulkumuoto-osuuden lisääminen prosentilla seuraavien 5-10 vuoden aikana tuottaisi useiden miljoonien eurojen vuosihyödyn. - Liikkuva koulu-hankkeen Matkalla kouluun-raportti Lappeenrantaa koskevista HEAT-laskelmista ei ole julkaistu tuloksia, mutta on perusteltua olettaa, että tulokset olisivat samansuuntaisia muiden Suomen kaupunkeja koskevien laskelmien kanssa. Terveysvaikutusten lisäksi lisääntyvä pyöräily lisää pyöräilijän liikenneturvallisuutta. Pyöräilyn määrää ja pyöräilijöille tapahtuvien onnettomuuksien määrää tutkimalla on todettu, että pyöräilyn lisääntyessä pyöräilijän onnettomuusriski pienenee (Liikenneturvan selvityksiä 4
6 1/2013) [4]. Pyöräilyn lisääntyminen vähentää myös autoilua. Tämä vähentää ruuhkaisuutta ja autoilun aiheuttamia päästöjä. Lasten pyöräilyn edistäminen Uusien lasten liikuntasuositusten mukaan alle 8-vuotiaiden lasten päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa. Sen tulisi muodostua kevyestä liikunnasta ja reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta (Opetus- ja kulttuuriministeriö ) [5]. Kouluikäisten eli 7-18 vuotiaiden lasten suositus on 1-2 tuntia päivittäistä liikuntaa (Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry 2008) [25]. Lasten ja nuorten aktiivisuus ei kuitenkaan saavuta suosituksia ja liikkumattomuus on suuri ongelma. Ongelman ratkaiseminen ei onnistu yksin liikuntatunneilla ja välitunneilla tai lasten harrastusten parissa tapahtuvan liikunnan avulla. Myös koulumatkat täytyy aktivoida sillä niillä on suuri vaikutus lasten ja nuorten fyysiseen kokonaisaktiivisuuteen. Suomessa koulumatkaliikunnan edistämiseksi on tehty melko vähän toimenpiteitä. Vaikka fyysisen aktiivisuuden lisääminen lapsilla ja nuorilla koetaan tärkeäksi teemaksi, koulumatkojen merkitystä osana päivittäistä fyysistä aktiivisuutta ei ole otettu riittävästi huomioon. Peruskoululaisten koulumatkaliikunnan edistämisessä on paljon mahdollisuuksia fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi, etenkin 3 5 kilometrin pituisilla koulumatkoilla. - Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti Koulumatkapyöräilyä lisäämällä voidaan lisätä lasten fyysistä kokonaisaktiivisuutta ja samalla totuttaa heitä pysyvästi aktiivisempaan elämäntapaan. Alle kolmen kilometrin matkoilla koulumatkojen kulkeminen pyörällä tai kävellen lisäisi oppilaiden fyysistä aktiivisuutta keskimäärin 30 minuuttia päivässä verrattuna siihen, että he kulkisivat moottoriajoneuvolla. 3 5 kilometrin matkoilla koulumatkojen kulkeminen pyörällä tai kävellen lisäisi alakoululaisten oppilaiden fyysistä aktiivisuutta keskimäärin 80 minuuttia päivässä ja yläkoululaisten oppilaiden aktiivisuutta 62 minuuttia päivässä verrattuna siihen, että he kulkisivat matkan moottoriajoneuvolla. -Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti Varhain aloitettu pyöräily myös auttaa lapsia oppimaan liikennekäyttäymistä kun lasten omatoimista pyöräilyä samalla tuetaan liikennesääntöihin ja liikennekäytökseen perehdyttävällä kasvatuksella. 5
7 Koulumatkapyöräilyn koetut haitat ja uhkat Kansainvälisesti vertaillen koulumatkojen kulkeminen kävellen tai pyöräillen on Suomessa yleistä [23] [24]. Osittain tämän voidaan tulkita olevan hyvän turvallisuuden ansiota. Samalla kuitenkin nimenomaan turvallisuuteen liiittyvät asiat ovat esteitä koulumatkapyöräilyn lisääntymiselle. Koulumatkapyöräilyn yleistymisen hidasteena olevat seikat voivat liittyä liikenneympäristön vaarallisuuteen tai matkalla esiintyviin sosiaalisiin uhkiin. Myös lasten ja vanhempien asenteet voivat vaikuttaa pyöräilyyn ja sen lisääntymiseen. Suomessa koulumatkaa koskevat turvallisuusuhat keskittyvät melko voimakkaasti liikenteen aiheuttamiin uhkiin. Tässä selvityksessä ei oteta kantaa koulumatkareittien sosiaalisiin uhkiin kuten rikollisuuteen tai kiusaamiseen. Liikenneturvan vuonna 2011 julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan koulumatka on useille perheille huolenaihe. 60 % vanhemmista koki lapsensa koulutien jollakin tavoin vaaralliseksi ja 25 % kertoi koulumatkalla olevan useita vaarallisia paikkoja. Vaarallisiksi paikoiksi mainittiin muun muassa vaaralliset risteysalueet, tien ylitykset, vilkas tai kovaa ajava liikenne ja kapea tai mutkainen koulutie. Noin joka kymmenes vanhempi kertoi, että lapsi saatetaan matkan vaarallisuuden takia koululle asti. Tutkimuksen mukaan koulumatkalla sattuneet onnettomuudet olivat useimmiten pyöräilyonnettomuuksia tai liukastumisia. Lisäksi risteyksissä oli sattunut vaaratilanteita autoilijoiden kanssa. Lapsia koulumatkoilla huolestuttivat eniten pelko myöhästymisestä, auraamattomat tiet, pimeys sekä liukkaus. Lisäksi vaikeina asioina pidettiin esimerkiksi teiden ylittämistä, autoliikennettä, risteyksiä, tietöitä ja polkupyörän hajoamista. Eniten koulumatkaliikuntaa rajoittivat oppilaiden mielestä liian pitkä matka kouluun, koulumatkan liian pitkä kesto sekä sujuvat bussiyhteydet. Lyhyillä koulumatkoilla kävelyä tai pyöräilyä rajoittivat eniten oppilaiden haluttomuus käyttää pyöräilykypärää, sujuvat bussiyhteydet sekä viitsimättömyys. Nämä ovat asioita, joihin raportin tekijöiden mielestä on mahdollista vaikuttaa sekä kotona että koulussa. -Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti Miten pyöräilyä edistetään? On todettu, että pyöräilyn lisääntymisellä on monia positiivisia vaikutuksia. Myös tavoitteet ovat korkealla, tästä kertoo aiemmin mainittu hallituksen tavoite lisätä pyöräilyn matkoja 30 % vuoteen 2030 mennessä. Pyöräilyn kulkutapaosuus ei kuitenkaan kasva ilman aktiivisia ja johdonmukaisia toimia. Näitä toimia ovat mm. sujuvamman ja turvallisemman pyörätieverkoston rakentaminen, kampanjointi jolla luodaan positiivisia mielikuvia 6
8 pyöräilystä, vaikuttamis- ja edunvalvontatyö, pyöräilyretkien ja -lenkkien järjestäminen sekä ihmisten perehdyttäminen pyöräilyyn ja siihen liittyvään lainsäädäntöön. Lappeenrannassa pyöräilynedistämistyötä on tehty aktiivisesti muutaman vuoden ajan yhdessä pyöräilyaktiivien ja Teknisen toimen kanssa. Tämä työ on keskittynyt pyörätieverkon parantamiseen. Toinen pyöräilynedistämistoimenpide Lappeenrannassa on I cycle LPR -kampanja [6] jonka taustavoimina on toiminut Lappeenrannan pyöräilijät ry ja Saimaan Latu ry. Kampanja on aktiivisen viestinnän ja erilaisten tempausten avulla pyrkinyt kannustamaan ihmisiä pyöräilyyn. Lasten pyöräilyyn kannustavia kampanjoita ovat Suomessa olleet mm. Kansainvälinen Talvipyöräile kouluun - päivä [7] ja Koulujen kilometrikisa [8]. Näiden yleisten pyöräilyn edistämistoimien lisäksi lasten ja nuorten pyöräilyä edistämiseksi voidaan tehdä tehokkaita toimia mm. päiväkodeissa ja kouluissa. Koulut voivat järjestää pyöräilyä osana opetusta ja välitunteja ja mahdollistaa turvallisen pyörien pysäköinnin koulualueella. Liikenneturvallisuuskasvatus ja liikennesääntöjen opettelu voidaan huomioida osana oppitunteja. Koulut voivat myös olla mukana toteuttamassa pyöräilyyn soveltuvia lähiliikuntapaikkoja. Oleellista olisi kuitenkin pyrkiä lisäämään koulumatkapyöräilyä, sillä sen kautta voidaan merkittävästi lisätä lasten fyysistä aktiivisuutta. Lasten koulumatkan kulkemiseen vaikuttavat monet tekijät kuten koulumatkan pituus, vuodenaika, lapsen ja perheen ominaisuudet sekä ympäristön, koulun ja kunnan ominaispiirteet. Myös valtakunnalliset ja paikalliset säädökset sekä erilaiset yleiset ja sosiaaliset normit ohjaavat valintaa siitä, kuinka lapsi kulkee koulumatkansa. Nämä kaikki tekijät ovat taustalla, kun perheessä päätetään, millä tavalla kunakin aamuna kouluun kuljetaan. Eri tekijöiden tunnistaminen on tärkeää, kun suunnitellaan ja toteutetaan toimenpiteitä koulumatkaliikunnan lisäämiseksi. Liikenneturvallisuuden parantaminen on keskeinen osa koulumatkaliikunnan edistämistä. Siten voidaan lisätä etenkin vanhempien kiinnostusta kannustaa lapsiaan kulkemaan pyörällä ja kävellen. Etenkin alakouluikäisten lasten kulkutavan valintaan vaikuttavat keskeisesti vanhempien käsitykset eri kulkumuotojen nopeudesta, turvallisuudesta ja mukavuudesta. Lapset, joiden vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta koulumatkoilla, kävelevät tai pyöräilevät kouluun muita lapsia harvemmin. -Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti On siis hyvä huomata, että koulumatkapyöräilyn lisäämiseksi on vaikutettava koulun ja lasten lisäksi myös vanhempien tietämykseen ja asenteisiin. Vanhempien käsitykset koulureitin vaarallisuudesta tai muista pyöräilyyn liittyvistä riskeistä vaikuttavat voimakkaasti lasten mahdollisuuksiin kulkea matka pyöräillen. Näiden käsitysten todenperäisyyttä on hyvä selvittää reittiselvitysten avulla ja tämän jälkeen pyrkiä sekä korjaamaan reitteihin liittyvät turvallisuuspuutteet että oikaisemaan väärät käsitykset ja harhaluulot reitin vaarallisuudesta. Useilla kouluilla annetaan ohjeita tai suosituksia koulumatkojen kulkemisesta. Ohjeistukset koskevat usein nuorimpia oppilaita ja liittyvät koulumatkojen kulkemiseen pyörällä. Esimerkiksi vuosiluokkien oppilaiden tulemista kouluun yksin 7
9 pyöräillen on monissa kouluissa ja kunnissa rajoitettu. Päätös koulumatkasta kuuluu kuitenkin aina oppilaan huoltajalle, eikä koulu voi velvoittaa tiettyyn kulkutapaan. Koulut voivat antaa suosituksia oppilaiden kulkemisesta kouluun, mutta ehdottomia rajoituksia ne eivät voi asettaa. Vanhempien tehtävä on lopulta harkita kunkin lapsen taidot suhteessa koulumatkan turvallisuuteen. -Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti Koulujen on tarkasti harkittava, millaisella viestinnällä ja ohjeistuksella koulumatkapyöräilyä rajoitetaan jos suositus alimpien vuosiluokkien pyöräilyn rajoittamisesta päätetään tehdä. Pitää huolehtia myös siitä, että pyöräily ei tämän viestinnän seurauksena leimaudu vaaralliseksi kulkumuodoksi jota lapset ja vanhemmat välttelevät ja huomioida, että pyöräilyn rajoittaminen lisää autoliikennettä koulun lähialueella ja heikentää siten liikenneturvallisuutta. Kuten Matkalla kouluun raportti toteaa, fyysisen aktiivisuuden kannalta olisi parasta antaa vanhempien tehdä päätös koulumatkan kulkutavasta ja pyrkiä pyöräilyn rajoittamisen sijasta selvittämään ja korjaamaan koulureitteihin liittyvät riskitekijät. Eräs keino koulureittien riskitekijöiden selvittämiseen on koulumatkakartoituksen tekeminen. Koulumatkakartoitukset ja -kartat ovat konkreettinen osa koulumatkaliikunnan edistämistä. Kartoitukset ovat Suomessa vielä harvinaisia. -Liikkuva koulu -hankkeen Matkalla kouluun raportti Pontuksen koulun pyöräilyselvitys kartoittaa koulureittejä. Selvityksessä käydään läpi koulumatkaan liittyviä reittejä ja riskejä karttatarkastelun, paikkatietoanalyysin ja maastokatselmun avulla, mutta ei oteta kantaa oppilaiden koulumatkatottumuksiin tai saattoliikenteen määriin. 8
10 Pontuksen koululle johtavat pyöräilyreitit ja katurakenteet Tässä kappaleessa kuvataan Pontuksen koulun koulumatkapyöräilyreitit, oppilaiden jakautuminen reiteille, reiteiltä havaitut puutteet ja ongelmat sekä toimenpide-ehdotukset reitistöön ja koulualueeseen liittyen. Menetelmä Alueen ja reittien yleiskuva selvitettiin paikkatietoanalyysin avulla laittamalla koulu, sen oppilaiden osoitteet sekä katuverkkoaineisto kartalle. Karttatarkastelun avulla saatiin käsitys siitä kuinka paljon ja missä kaupunginosissa ja kortteleissa oppilaita asuu. Reittien muodostamisen ohella tehtiin saavutettavuusanalyysi, jonka avulla luotiin 500, 1000, 2000, 3000, 4000, 5000 ja 6000 m etäisyysvyöhykkeet koululta katuverkkoa pitkin laskettuna. Näillä vyöhykkeillä asuvien oppilaiden määrät selvitettiin. Oppilaiden jakaumaa tarkastelemalla selvitettiin tarkemmin eri kaupunginosista ja kortteleista koululle tulevien oppilasvirtojen suuruudet. Reitteihin tutustuttiin pyöräilemällä ne läpi. Reittien turvallisuuspuutteet ja katurakenteisiin liittyvät havainnot kirjattiin ylös ja numeroitiin reittikohtaisesti. Koulun lähialuetta arvioitiin teknisen toimen tekemiin suunnitelmiin (Liikennesuunnitelmaluonnos ja pihapiirros ) tutustumalla ja suunnitelmia kommentoimalla. Aineistoina työssä käytettiin opetustoimen luovuttamia tietoja oppilaiden kotiosoitteista, Digiroad- tie- ja katuverkkoaineistoa [9], rautatieaineistoa [10], Maanmittauslaitoksen taustakartta-aineistoa [11] sekä Lappeenrannan kaupungin pyörätieaineistoa. 9
11 Alue ja reitit Pontuksen koulun liikenne jakautuu karkeasti kolmeen eri suuntaan: Kanavansuu (länsi), Mälkiä ja Mustola (etelä) ja Laihia ja sen itäpuolella sijaitsevat kaupunginosat (itä). Oppilaiden jakauma eri suuntien reiteille on esitetty kuvassa 1 ja oppilaiden määrät eri etäisyysvyöhykkeille on esitetty taulukossa 1. Etäisyysvyöhykkeet on laskettu katuverkkoa pitkin (kuva 2). Kuva 1. Eri reittien oppilasmäärät. Kuvan oppilasmääriin on laskettu mukaan oppilaat noin 4 km säteellä koululta. Taustakartta MML, Tieverkkoaineisto Liikennevirasto. 10
12 Taulukko 1: Oppilaiden määrä eri etäisyysvyöhykkeillä. Alle kolmen kilometrin etäisyydellä asuu lähes 80% ja alle viiden kilometrin etäisyydellä lähes 90% koululaisista. Kuva 2. Etäisyysvyöhykkeet koululta metreinä laskettuna katuverkkoa pitkin. (Taustakartta MML, rautatieaineisto Liikennevirasto). 11
13 Pyörätieverkko kattaa koulunkäyntialueen merkittävimmät suunnat (kuva 3). Pyöräteitä ei ole pienillä asuinkaduilla eikä koulunkäyntialueen reuna-alueiden maanteillä. Pyöräteiden ja katujen lisäksi alueella on muutamia selkeitä polkuja joita oppilaat varmasti tulevat käyttämään. Osa poluista kulkee junaradan lähellä ja niiden asema tulee muuttumaan lähivuosina kaksoisraidetyömaan muuttaessa junaradan ympäristöä. Kuva 3. Koulunkäyntialueen pyörätiet ja polut. Alueen pyörätieverkolla on mukana Lappeenrannan kaupungin ja Ely-keskuksen ylläpitämiä pyöräteitä. Lisäksi osa pyöräteistä on pyöräilyn pääväyliä ja Muukontien varressa kulkeva pyörätie on Etelä-Karjalan laaturaitti. Merkittävimmät, koulumatkoihin vaikuttavat polut kulkevat junaradan vieressä ja asuinalueiden välissä (Taustakartta MML, Tieverkkoaineisto Digiroad Liikennevirasto, pyörätieaineisto Lappeenrannan kaupunki). Reittien havainnot ja toimenpide-ehdotukset Havainnot ja toimenpide-ehdotukset on listattu liitteessä 1. Pyöräilyreitteihin ja niiden katurakenteisiin liittyviä havaintoja tehtiin kaikkiaan 72 kappaletta. Nämä jakaantuvat eri suunnista tuleville reiteille seuraavalla tavalla: Koulun lähialue (suunnitelmiin perustuvat havainnot) 19 kpl (kuva 4) Länsi eli Kanavansuun suunta 18 kpl (kuva 5) Etelä eli Pontuksen ja Mustolan suunta 8 kpl (kuva 6) 12
14 Itä eli Laihia, Saikkola, Mentula jne 24 kpl (kuva 7) Reittien katurakenteisiin liittyvät toimenpide-ehdotukset on listattu liitteessä 1. Toimenpiteet on luokiteltu seuraavien kriteerien avulla: Vaikuttavuus turvallisuuteen ja sujuvuuteen: 1=vähäinen, 2=merkittävä, 3=suuri Arvioitu kustannus: 1=suuri, 2=merkittävä, 3=pieni Kohteessa kulkeva oppilasmäärä: 1=vähän, 2=merkittävästi, 3=merkittävästi ja pyöräilyn pääreitti. Näiden kriteerien yhteisvaikutuksena syntyy tulo joka kuvaa toimenpiteen toteuttamiskelpoisuutta. Tulo voi saada arvoja väliltä Suurimman tulon saa toimenpide, jonka vaikutus turvallisuuteen on suuri, arvioitu toteutuskustannus on pieni ja toimenpide vaikuttaa suureen oppilasmäärään. Tällainen toimenpide kannattaa toteuttaa mahdollisimman nopeasti sen tarjotessa suurimman hyötysuhteen investoinnille. Tämä luokittelu ei kuitenkaan nosta esille niitä toimenpiteitä, jotka ovat sekä merkittäviä turvallisuusvaikutukseltaan että kalliita toteuttaa. Nämä tärkeänä pidetyt toimenpidekohteet on merkitty taulukossa erillisellä huomautuksella. Kuva 4. Koulun lähialueen toimenpide-ehdotukset ja toimenpiteille lasketut toteuttamiskelpoisuusarvot. Tausta-aineistona liikennesuunnitelmaluonnos (Taustakartta MML) 13
15 Kuva 5. Länsisuunnan toimenpide-ehdotukset ja toimenpiteille lasketut toteuttamiskelpoisuusarvot. (Taustakartta MML) Kuva 6. Eteläsuunnan toimenpide-ehdotukset ja toimenpiteille lasketut toteuttamiskelpoisuusarvot. (Taustakartta MML) 14
16 Kuva 7. Itäsuunnan toimenpide-ehdotukset ja toimenpiteille lasketut toteuttamiskelpoisuusarvot. Muukontien eteläpuolisten katujen liittymät on kuvassa merkitty riskiliittymiksi. (Taustakartta MML) Reittien lisäksi merkittäviä ja suorimman koulureitin osana toimivia polkuja havaittiin kolme (kuva 8): Radan pohjoispuolella radan suuntaisesti kulkeva polku Radan eteläpuolella radan suuntaisesti kulkeva polku Mälkiäntien ja Pontuksenkadun yhdistävä polku 15
17 Kuva 8. Koulun lähellä kulkevat polut. (Taustakartta MML) Koulun lähialueen havainnot ja toimenpide-ehdotukset Havainnot ja toimenpide-ehdotukset on listattu liitteessä 1. Koulun lähialueen toimenpide-ehdotukset (19 kpl) eivät perustu maastohavaintoihin vaan olemassaoleviin teknisen toimen tekemiin suunnitelmiin. Kaikki koulun lähialueen toimenpiteet on luokiteltu kustannukseltaan edullisiksi, koska niiden ei ajatella vaikuttavan olemassaolevien suunnitelmien toteuttamisen rakennuskustannuksiin. Samalla kaikki koulun lähialueen toimenpiteet vaikuttavat suurimpaan mahdolliseen oppilasmäärään ja siksi näiden toimenpiteiden tulo on kolmea poikkeusta lukuunottamatta suuri. Tämä tarkoittaa, että koulun lähialue kannattaa ehdottomasti suunnitella huolellisesti pyöräilyn suunnitteluohjeita noudattaen [ 21 ] jotta rakentamisen jälkeisiltä kalliilta korjauksilta vältytään. Koulun lähialueeseen liittyy katurakenteiden lisäksi koulun pyörien pysäköintiä ja muita pyöräilytoimintaa koskevia havaintoja. Hyvä pyöräpysäköinti on sujuvien ja turvallisten pyöräreittien jälkeen tärkein yksittäinen rakenteellinen asia, jolla koulumatkapyöräilyä voidaan tukea. Toimenpide-ehdotuksissa otetaan kantaa pyörätelineiden sijainteihin. 16
18 Keskeisen ja näkösällä olevan sijainnin lisäksi telineiden täytyy tyypiltään olla sellaisia, että ne mahdollistavat pyörien turvallisen lukitsemisen pyörän rungon läpi. Samalla telineet eivät saa olla liian tiiviitä, jotta telinettä pystyy vaivatta käyttämään vaurioittamatta omaa tai viereisiä pyöriä. Pyörätiestön, koulumatkapyöräilyn ja pyöräilyn edistämisen hyvien käytäntöjen suunnittelemiseksi ehdotetaan, että aihepiirin ympärillä toimivat tahot (Opetustoimi, tekninen toimi, Lappeenrannan koulut, pyöräilyjärjestöt, asukasyhdistykset) järjestävät pyöräilykasvatusseminaarin syksyllä 2017 [12]. 17
19 Pyöräily ja pyöräilyyn kannustaminen osana koulun toimintaa Maasto ja varusteet Pontuksen koulun maasto tarjoaa hyvät olosuhteet erilaisen pyöräilytoiminnan järjestämiseen. Varsinkin helposti ajettavien polkujen verkosto on koulun lähellä kattava. Lisäksi hiekkainen maaperä mahdollistaa pyöräilyyn soveltuvan lähiliikuntapaikan rakentamisen edullisesti. Pyöräilyaktiviteetteja voidaan hyvin järjestää myös ilman erillistä pyöräilyyn tarkoitettua liikuntapaikkaa. Tällöin tietyistä perusvarusteita on hyötyä. Koulun käyttöön kannattaakin hankkia pujottelukartioita, köysiä, lautoja ym. välineitä, joiden avulla voidaan rakentaa esimerkiksi pyöräilytaitoratoja. Oppilaiden kanssa tehtäviä pyöräilyretkiä varten koululla kannattaa olla valmiina muutama laukku, jotka sisältävät pyöräilynohjaajan perusvarusteet: pieni pumppu, paikkarasia, rengasraudat, pieni monitoimityökalu, 15 mm kiintoavain ja pieni ea-pakkaus. Lisäksi koululla säilytettäväksi suositellaan hankittavaksi jalkapumppu, ketjuöljyä ja riepuja. Erilaisten pyöräilytoimintojen suunnittelussa voi hyödyntää esimerkiksi Innostun liikkumaan hankkeen Skillikortteja [17]. Hyvin saavutettavia pyöräilyretkien kohteita Pontuksen koululta ovat mm. Saimaan kanavan kohteet (Mälkiän sulku ja Urho kekkosen puisto, Mustolan sulku ja puupuisto), Muukon tuulipuisto ja Ahvenlampi [ 26 ]. Pyöräilyosaaminen Pyöräilytoiminnan ja pyöräilyretkien järjestämisessä on hyvä osata tiettyjä pyöräilytaitoja ja polkupyöriin liittyviä teknisiä asioita. Näitä ovat mm. pyöräilevän ryhmän hallinta, polkupyörien tarkastaminen ennen retkeä, ohjaajan ja apuohjaajan välinen työnjako, liikennesääntöjen tietämys ja tekniset ongelmat matkan varrella (esim. pudonnut ketju tai puhjennut rengas). Nämä tiedot ja taidot on perinteisesti opittu pyöräilyharrastuksen parissa, mutta myös koulutusmahdollisuuksia on nykyään tarjolla yhä enemmän. Pyöräilynohjaamiseen liittyviä koulutuksia ovat mm.: Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston Pyöräilykummi-toiminta ja sen koulutukset eri puolilla Suomea. Lappeenrannassa järjestettiin pyöräilykummikoulutus syyskuussa [13] Suomen pyöräilynohjaajat ry:n ja Lappeenrannan pyöräilijät ry:n yhteistyössä järjestämät Pyöräilyn ohjaamisen startti-koulutukset. Pyöräilyn ohjaamisen startti järjestettiin Lappeenrannassa ensimmäisen kerran syyskuussa 2016 ja koulutuksia tullaan järjestämään lisää. [14] Suomen pyöräilynohjaajat ry:n Pyöräilynohjaajakoulutus (50h). Pyöräilynohjaajan koulutus tarjoaa laajat tiedot pyöräilytoiminnan ohjaamisesta. Koulutuksia järjestetään vuosittain useita eri puolilla Suomea. [15] 18
20 Suomen pyöräilynohjaajat ry:n Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus (5 h). Koulutus perehdyttää lapsille suunnatun pyöräilytoiminnan ohjaamiseen. [16] Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston järjestämä Pyöräilykummitoiminta pyrkii kouluttamaan paikkakunnille pyöräilykummeja, jotka voivat tehdä pyöräilyteemaisia vierailuja kouluihin. Jos koululla on jo oma liikuntavastaava tai muu lasten fyysisestä aktiivisuudesta huolehtiva henkilö, kannattaa harkita hänen perehdyttämistään pyöräilyyn koulutusten avulla. Lisätietoa koulutuksista löytyy selvityksen lähdeluettelossa mainituista linkeistä. Vaikka koulu ei järjestäisikään pyöräilytoimintaa oppilaille, on suositeltavaa sisällyttää opetukseen liikennekasvastusta ja pyöräilyyn liittyvien liikennesääntöjen opetusta turvallisen koulumatkan takaamiseksi. Liikenneopetusta voidaan laajentaa esimerkiksi tekniseen työhön liitettävällä polkupyörien tarkastamisella ja korjaamisella jolloin oppilaille voidaan samalla välittää tietoa pyörien pakollisista varusteista. Liikennekasvatuksen mahdollistamiseksi opettajien olisi minimissään ymmärrettävä pyöräilyyn liittyvät liikennesäännöt. Koulumatkapyöräilyn ja koulutoiminnan osana tapahtuvan pyöräilyn tilastoimista kannattaa koululla harkita, sillä sen avulla voidaan kerätä tietoa, havaita ongelmia ja puuttua niihin. Varsinkin tapaturmien tilastointi on suositeltavaa. Pyöräilyyn kannustaminen Pyöräilyyn kannustamisessa tulee pyrkiä kampanjoiden ja muiden toimien avulla luomaan pysyvää pyöräilykulttuuria. Eri lapsiryhmien erilaiset piirteet ja tarpeet kannattaa huomioida viestinnässä. Pontuksen koulu voi kannustaa pyöräilyyn esimerkiksi näillä keinoilla: Pyöräretkien järjestäminen Pyöräilyaktiviteettien järjestäminen esim. Skillikorttien avulla [17] Koulujen kilometrikisaan osallistuminen lokakuussa [8] Pyörällä kouluun -päivään osallistuminen helmikuussa [18] Koululaisten Pyöräilymerkki -toiminnan aloittaminen [19] Lisätietoa mainituista asioista löytyy tämän raportin liitteenä 4 olevasta Pyöräilyn lukuvuosikellosta ja Lähteet ja lisätiedot-kappaleen linkeistä. Koulun, kotien ja muiden tahojen yhteistyö Pysyvät muutokset oppilaiden kulkemisen kulttuurissa liittyvät välttämättä laajempaan infrastruktuurin, olosuhteiden ja asenteiden muokkaukseen, mikä vaatii aktiivista paikallista 19
21 yhteistyötä. Lasten koulumatkaliikuntaa edistävät myös vanhempien positiiviset käsitykset fyysisen aktiivisuuden tärkeydestä ja merkityksestä hyvinvoinnille [20]. Koulun yhteistyö kotien kanssa on siis erittäin tärkeää jos koulumatkaliikuntaa halutaan lisätä. Lisäksi vuorovaikutus mm. asukasyhdistysten kanssa on tärkeää silloin kun kyse on esimerkiksi pyöräilyreittien muutoksista. Yhteistyötä kotien kanssa voi tehdä esimerkiksi seuraavissa asioissa: Lasten pyöräilyyn kannustaminen vanhemmille suunnatussa viestinnässä. Pyörien kuntoon ja varusteisiin liittyvät kausittaiset kampanjat (mm. valojen käyttö syksyisin). Vanhempien kuuleminen heidän havainnoistaan koulureiteillä esim. vanhempainiltojen yhteydessä tai kyselyiden avulla. Nuorempien koululaisten pyöräilevän koulubussin järjestäminen. Tämä voi toimia uusille koululaisille koulureitin ja liikennekäyttäytymisen opettelemisen välineenä. Pyörätiestön, koulumatkapyöräilyn ja pyöräilyn edistämisen hyvien käytäntöjen suunnittelemiseksi ehdotetaan, että aihepiirin ympärillä toimivat tahot (Opetustoimi, tekninen toimi, Lappeenrannan koulut, pyöräilyjärjestöt, asukasyhdistykset) järjestävät pyöräilykasvatusseminaarin syksyllä 2017 [12]. 20
22 Etenemisehdotus Ehdotus ja aikataulu selvityksessä mainittujen asioiden edistämiseen on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Aikataulutettu etenemissuunnitelma. Aikataulu Tekninen toimi Opetustoimi Pontuksen koulu Talvi 2017 Osallistuu yhteiseen tapaamiseen, missä selvityksen sisältö käydään läpi. Järjestää yhteisen tapaamisen missä selvityksen sisältö käydään läpi. Osallistuu yhteiseen tapaamiseen, missä selvityksen sisältö käydään läpi. Arvioi ja huomioi toimenpide-ehdotukset Pontuksen lopullisissa liikennesuunnitelmissa. Arvioi toimenpide-ehdotukset ja osallistuu suunnitteluun teknisen toimen kanssa. Arvioi toimenpide-ehdotukset ja osallistuu suunnitteluun teknisen toimen kanssa. Arvioi niiden toimenpide-ehdotusten toteuttamismahdollisuudet jotka eivät sijaitse Pontuksen koulun liikennesuunnitelman alueella. Toteuttaa koko kaupungin kattavan koulumatkakyselyn. Pyrkii noudattamaan Pontuksen alueen liikennesuunnitelmissa Liikenneviraston ja Helsingin kaupungin suunnitteluohjeissa kuvattuja käytäntöjä. Kevät 2017 Pyrkii ottamaan Liikenneviraston ja Helsingin kaupungin suunnitteluohjeiden käyttöön kaikessa pyöräliikenteen suunnittelussa. Arvioi pyöräilyselvitysten tarpeen muilla Lappeenrannan kouluilla. Kesä 2017 Tekee seuraavan pyöräilyselvityksen priorisoidulta koululta. Syksy 2017 Pyöräilykasvatusseminaari Lappeenrannassa Arvioi seuraavan selvityksen havaintoja. Osallistuu seuraavan selvityksen tulosten arviointiin yhdessä teknisen toimen kanssa. Suorittaa oppilaiden liikkumisen seurantaa varsinkin radan varren poluilla. Mahdollistaa opettajien osallistumisen pyöräilykoulutuksiin. Tekee pyöräilyvälinehankinnat. Ottaa käyttöön Pyöräilyn lukuvuosikellossa mainitut toiminnot. 21
23 Johtopäätökset Pontuksen Koulun oppilaista yli 80% asuu alle kolmen kilometrin ja 90% alle viiden kilometrin päässä koulusta. Koulumatkapyöräilyn ollessa aktiivisinta alle kolmen kilometrin matkoilla ja pyöräilyn lisäämispotentiaalin ollessa suurinta 3-5 km matkoilla voidaan Pontuksen koululla sanoa olevan hyvät mahdollisuudet suuriin koulumatkapyöräilymääriin. Koulu on myös erittäin hyvin pyöräilevien oppilaiden saavutettavissa pyöräreittien ollessa keskimäärin hyväkuntoisia, suoria ja melko tasaisia. Vain etelästä tulevat oppilaat kulkevat reitillään pitkän loivan ylämäen. Kun muistetaan, että 3-5 kilometrin koulumatka lisää lapsen fyysistä kokonaisaktiivisuutta keskimäärin 80 minuuttia päivässä voidaan hyvin perustein kannustaa Pontuksen koulun oppilaita, opettajia ja oppilaiden vanhempia tiiviiseen yhteistyöhön aktiivisen koulumatkapyöräilykulttuurin luomiseksi. Pyöräilykulttuurin luomiseksi koulua kannustetaan poimimaan toimintaansa paljon pyöräilyyn kannustavia ja sitä tukevia elementtejä. Näitä voivat olla esimerkiksi pyöräilyretket, liikennekasvatus, pyörien huolto osana teknisen työn tunteja, pyöräily osana liikuntatunteja (esimerkiksi Skillikortteja hyödyntäen), opettajien osaamisen lisääminen koulutusten avulla, pyöräilykummien käyttö toiminnan tukena, kilometrikisoihin ja valokampanjoihin osallistuminen, vanhempien aktivoiminen lasten pyöräilyyn kannustamisessa, toiminnan tilastoiminen ja ongelmien kartoittaminen. Koulun, opetustoimen ja teknisen toimen yhteistyö on reitistöön ja katurakenteisiin liittyvien ongelmien havaitsemisessa ja korjaamisessa tärkeää. Tämän selvityksen kaltaisia ja tarkentavia toimenpidekartoituksia on syytä tehdä jos reitistö muuttuu asuinalueiden tai katurakentamisen myötä tai oppilaiden käyttämistä reiteistä halutaan lisää tietoa. Pontuksen koululla kaksoisraide tulee muuttamaan koulun lähialuetta ja varsinkin metsissä menevät polut muuttuvat. Liikkumisen seuranta koulun aloitettua toimintansa ja myöhemmin raidetyön valmistuttua on aiheellista. Selvityksessä tehtiin runsaasti pyöräteihin ja katurakenteisiin liittyviä havaintoja. Muukontien liikenne on alueen suurin koulumatkaliikenteen turvallisuutta uhkaava tekijä. Kaikki Muukontiehen eteläpuolelta liittyvien katujen risteykset ovat pyöräilyn ja jalankulun kannalta epäselviä ja ongelmallisia samalla kun sekä autoliikenteen, että oppilasliikenteen määrät ovat suuria. Näihin risteyksiin liittyy useita yksittäisiä toimenpide-ehdotuksia mutta erilaisia vaihtoehtoja kohteiden turvallisuuden ratkaisemiseksi tulee harkita tarkkaan turvallisimman ja sujuvimman vaihtoehdon löytämiseksi. 22
24 Toinen turvallisuusuhka muodostuu koulun lähellä kulkevasta junaradasta. Kanavasuun, Laihianrannan ja Muukonniemen suunnasta tulevien oppilaiden sujuvaan koulureittiin voi kuulua junaradan viertä meneviä polkuja. Polkujen käyttäminen on sinänsä kannustettavaa koska kulku vaihtelevassa maastossa ja luonnon keskellä on hyvää vaihtelua koulumatkaan. Polun kulkeminen voi kuitenkin houkutella junanradan ylittämiseen radan yli meneviä polkuja käyttäen. Epävirallisia ylityspaikkoja esiintyy radan viertä kulkevien polkujen yhteydessä useita. Koulun tulisikin poikkeuksellisen aktiivisesti viestiä, opettaa ja valistaa radan ylittämisen vaaroista sekä oppilaille että heidän vanhemmilleen. Koulun lähialueen suunnitelmiin liittyvistä havainnoista on todettavissa, että suunnitelmien tekemisessä pyöräilyn sujuvuutta ei ole onnistuttu huomioimaan kovin hyvin. Sujuvan pyöräilyn, pyöräilyn pääväylien ja Etelä-Karjalan laaturaitin vaatimukset eivät täyty jos katurakentaminen tehdään käytettävissä olleiden suunnitelmien perusteella. Toimenpide-ehdotuksissa viitataan Liikenneviraston [21] ja Helsingin kaupungin pyöräilyliikenteen suunnitteluohjeista [22] löytyviin ratkaisuihin joita toivotaan käytettävän kun lopulliset liikennesuunnitelmat tehdään. Havaintoihin liittyvät toimenpide-ehdotukset vaihtelevat vähäisistä merkittäviin. Toimenpiteistä suuri osa on pyöräilyn pääväylillä ja osa Etelä-Karjalan laaturaitilla joilla kulkee paljon muutakin kuin koululle suuntautuvaa pyöräliikennettä. Sekä pääväylien, että Etelä-Karjalan laaturaittin laatukriteerien saavuttamiseksi näille sijoittuvia toimenpiteitä tulisi tehdä joka tapauksessa, vaikka Pontuksen koulua ei rakennettaisikaan. Näille väylille sijoittuvat parannukset hyödyttävät koulun oppilaiden lisäksi kaikkia muitakin alueen pyöräilijöitä. Toimenpide-ehdotuksille on laskettu niiden toteuttamispotentiaalia kuvaava tulo ja on suositeltavaa, että suurimman tulon saavat ehdotukset otetaan mahdollisimman nopeasti toteutukseen. Niiden toteuttamisella voidaan saada merkittäviä parannuksia turvallisuuteen ja sujuvuuteen pienillä kustannuksilla. Vähäisemmän toteuttamispotentiaalin omaavia ehdotuksiakaan ei pidä unohtaa. Kaikkien toimijoiden täytyy pitää mielessä, että koko alueen ruuhka-ajan liikennedynamiikka muuttuu kun alueelle tulee uusi koulu. Aiemmin muilla tavoilla liikkuneita lapsia siirtyy paljon pyöräilyyn ja jalankulkuun. Tämä aiheuttaa varsinkin aluksi riskejä kun sekä lapset, että autoilijat ovat tottumattomia uuteen tilanteeseen. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja onnettomuuksien välttämiseksi on tärkeää harkita kaikkien toimenpide-ehdotusten toteuttamista. Tärkeimmiksi katsotut toimenpiteet kannattaa toteuttaa kesällä 2017 ennen koulun toiminnan alkamista. 23
25 Lähteet ja lisätiedot 1 Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen Työja elinkeinoministeriö, n lopull.pdf/a07ba219-f4ef-47f7-ba39-70c9261d2a63 2 Heat, terveysvaikutusten arviointityökalu 3 Matkalla kouluun - Peruskoululaisten koulumatkat ja aktiivisten kulkutapojen edistäminen. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 271, Jyväskylä Liikenneturvan selvityksiä 1/2013. Pyöräilyn lisääntymisen yhteys turvallisuuteen. _lisaantymisen_yhteys_turvallisuuteen.pdf 5 Lasten liikuntasuositukset: vähintään kolme tuntia liikuntaa päivässä 6 Pyöräilyn edistämiskampanja I cycle LPR 7 Talvipyöräily kouluun 24
26 8 Koulujen Kilometrikisa 9 Digiroad Tie-ja katuverkon tietojärjestelmä 10 Liikenneviraston avoimet tietoaineistot 11 Maanmittauslaitos, Latauspalvelu opalvelu 12 Pyöräilykuntien verkosto, Pyöräilykasvatus kunnissa 13 Pyöräilykummitoiminta 14 Pyöräilyn ohjaamisen startti -koulutus 15 Suomen pyöräilynohjaajat ry:n Pyöräilynohjaaja-koulutus 25
27 16 Lapset ja nuoret pyöräilemään -koulutus 17 Innostun liikkumaan -hanke 18 Pyörällä kouluun -päivä 19 Koululaisten pyöräilymerkki 20 Ziviani, J., Scott, J. & Wadley, D Walking to school: Incidental physical activity in the daily occupations of Australian children. Occupational Therapy International 11 (1), Jalankulku- ja pyöräilyväylien suunnittelu, Liikennevirasto 22 Helsingin kaupungin pyöräliikenteen suunnitteluohje 23 Suomen lasten ja nuorten liikunta kansainvälisessä vertailussa sa 26
28 24 Tuloskortti 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa diaesitys.pdf 25 Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 26 Pyöräilyretkien kohteita Willimiehen jäljillä blogissa 27
29 Liitteet Liite 1. Havainnot ja toimenpide-ehdotukset Liite 2. Itäisen kanavatien ja Muukontien risteysalueen parannusehdotus Liite 3. Työn tausta-aineistona käytetty Teknisen toimen Liikennesuunnitelmaluonnos Liite 4. Työn tausta-aineistona käytetty Teknisen toimen pihapiirros Liite 5. Pyöräilyn lukuvuosikello kouluille 28
Pyöräilyselvitys Sammonlahden koulu
Pyöräilyselvitys Sammonlahden koulu Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan pyöräilijät ry Lyhennelmä Lappeenrannan pyöräilijät ry selvitti Lappeenrannan kaupungin opetustoimen tilauksesta Sammonlahden koulun
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
Miten lapset saadaan pyöräilemään?
Miten lapset saadaan pyöräilemään? Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi, Kouvola 4.5.2017 sanna.ojajarvi@poljin.fi Pyöräilevän elämäntavan edistäminen? Pyöräilevä elämäntapa rakentuu pyöräilemällä
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä
Pontuksen koulu, havainnot ja toimenpide-ehdotukset - a. Koulun lähialue
Pontuksen koulu, havainnot ja toimenpide-ehdotukset - a. Koulun lähialue Havaintopaik ka nro Paikka Havainto Toimenpide-ehdotus Tämän taulukon havainnot ja ehdotukset perustuvat teknisen toimen Liikennesuunnitelmaluonnokseen
Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus
Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät
Miten lisätä lasten pyöräilyä? Parhaita käytäntöjä kaupungeista eri puolilta maailmaa Sanna Ojajärvi Velo-city -jälkiseminaari
Miten lisätä lasten pyöräilyä? Parhaita käytäntöjä kaupungeista eri puolilta maailmaa Sanna Ojajärvi 11.10.2018 Velo-city -jälkiseminaari Sessiot: Cycling from childhood ja Traffic Education parhaita lasten
Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )
Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:
Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa
Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten
Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat
Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 1 Klo 17:00 Ohjelma Tervetuloa! (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki) Kulkutavan merkitys turvallisuuteen ja
Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit
Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Asukkaat ja ilmastonmuutoksen hillintä seminaari 6.11. Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit
Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,
Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten
KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari
ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat
Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Miksi kävelyä ja pyöräilyä tulisi edistää? Ilmastosyyt: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2016): liikenteen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.
Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)
TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA
TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET Hattulan Parolan taajamassa olevaa koulua kehitetään yhtenäiskouluksi, jossa
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA
Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN
MUISTUTUS 15.10.2013 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki YHDISTETYN JALKAKÄYTÄVÄN JA PYÖRÄTIEN RAKENTAMINEN LAAJAVUORENTIELLE RANTASIPIN LUOTA MUTKAPOHJAAN Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen )
Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen 26.8.2016 Kaupungininsinööri Lassi Nurmi Riskienhallintapäällikkö Aki Pihlaja
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-
Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun
Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä
Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,
HEAT lukuja pyöräilyn edistämiseen
HEAT lukuja pyöräilyn edistämiseen LIVE-tilaisuus 20.5.2014 Vanha Ortopedia, Jyväskylä Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry matti.hirvonen@poljin.fi www.poljin.fi www.kulkulaari.fi
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Takahuhdin koululla 21.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 HANKKEEN TAVOITTEET 01 Tarjota helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille.
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset
Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki
Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta
Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkkinä Järvenpää
Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi Esimerkkinä Järvenpää Tausta 2 Oppilaat ovat joutuneet siirtymään väliaikaisiin tiloihin koulujen saneeraushankkeiden vuoksi.
Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?
Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä
Vähintään 2 tuntia liikuntaa joka päivä Kouluikäisten liikuntasuositukset käytäntöön Totta! Liikunta tukee lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia Kouluikäisten liikuntasuositusten mukaan kaikkien 7 18-vuotiaiden
Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle
Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Pyöräilyverkko ja toiminnallinen luokitus Pyöräilyväylätyyppien vaihtoehdot Jalankulun ja pyöräilyn erottelutavat Pyöräilyväylien mitoitus Pyöräilyverkon
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Tutkimustulokset luokat Vuokatti Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria Oy, Jyväskylä
LIIKKUMISESTA KANSALAISTAITO Sotkamon, Kajaanin ja Kuhmon koululaisten fyysinen aktiivisuus ja liikuntakäyttäytyminen Tutkimustulokset 2014 5 9 luokat Vuokatti 20.5.2014 Arto Gråstén toimitusjohtaja Evimeria
KAUNIAISTEN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKKA
LIIKENNETURVALLISUUSRAPORTTI 2017 Tieliikenneonnettomuudet koko maassa ja valtakunnalliset tavoitteet Vuonna 2016 tapahtui Suomessa kaikkiaan 4 709 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää
Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy
Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka
Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle
Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle Pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi HEAT-työkalulla 19.12.2014 HEAT-työkalu Vähenevän arkiliikunnan ja elintapasairauksien (lisääntyvän
Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Väliaikaisten koulureittien turvallisuus. Hanke esittely
Väliaikaisten koulureittien turvallisuus Hanke esittely 2018 2019 Hankkeen tausta Järvenpään kouluverkossa on tapahtumassa paljon muutoksia: Oppilaat Kinnarin yhtenäiskoulusta kulkevat väliaikaisesti Järvenpään
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä
Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.
Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?
Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? en toteuta lainkaan liikennekasvatusta jotain muuta pyöräretkiä, luokan kanssa pyöräilyä käytännön liikennetilanteiden harjoittelua lähialueiden vaaranpaikkojen
Liikenneturvallisuustyön suunnitelma
Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 25.9.2018 Miksi liikenneturvallisuustyötä ja kenelle?
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30
Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena
Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena Liikenne ja maankäyttö Helsinki 8.11.2015 Niko Palo, Helsingin kaupunki Haaste: Myös uusien helsinkiläisten myötä liikkuminen kehittyy tavoitteen mukaiseen
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE V Liikenneympäristön kehittämiskohteet Koonti Liitteeseen on koottu asukaskyselyn karttavastauksista eniten vastauksia saaneet kasaumakohteet (vähintään
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja
Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen
Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Matkaohjelma, Kööpenhamina- Odensen 1.6.2015 Vierailu Kööpenhaminan kaupungilla. Esityksiä
Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI
LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin
Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen
Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa
Pyöräilyseminaari Sampo Haapoja
Pyöräilyseminaari 8.6.2016 Sampo Haapoja Seinäjoen Pyöräpojat-56 Edustaa seinäjokelaisia pyöräilijöitä ja valvoo näiden etuja Tukee pyöräilyä kilpailumuotona, harrastuksena sekä arjen liikkumismuotona
SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto
SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY 5. - 23.10.2015 Yhteenveto 2.11.2015 Turvallisuuskyselyn tarkoituksena oli saada kaupungin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä asuinalueensa turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.
Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä
Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen
JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018
JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Vantaa 04.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Yksilötason ratkaisut 29.8.2018 Maija Rekola
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen
TULOSLIITE JULKAISUUN
TULOSLIITE JULKAISUUN Tuija Tammelin, Jouni Kallio, Katja Rajala, Harto Hakonen ja Kaarlo Laine. Muutoksia Liikkuvissa kouluissa 0 0. Oppilaat liikkujina ja koulun ak!vitee"en suunni#elijoina. LIKES-tutkimuskeskus
MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä
MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä
Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt
Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt Suomi Pyöräilee tietoisku 7.3.2014 Helsingin Messukeskus, Auditorio Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry matti.hirvonen@poljin.fi
SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS
SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 21.11.2017 Kanta-Hämeen liikenneturvallisuusfoorumi TAUSTAA Koulujen
Miten vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa?
Miten vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa? Liikenneturvallisuusviikon suunnitteluseminaari 3.-4.4.2019 Eve Markkanen Miksi liikennekasvatuksessa tarvitaan oppilaiden osallisuutta?
Koulumatka-hanke Marjukka Aronen
Koulumatka-hanke Marjukka Aronen 2.10.2018 HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty
Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013
Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin
SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista
Luonnos kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Luonnos kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmaksi ja vnp:ksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Miksi kävelyä ja pyöräilyä tulisi edistää? Ilmastosyyt: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan
Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (6) 216 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Otso Kivekkään ym. polkupyöräilykieltojen kumoamista sekä liikenneturvallisuuden parantamista
Lasten viisas liikkuminen
Lasten viisas liikkuminen Varhaiskasvatus, esi- ja alkuopetus Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Viisas, kestävä liikkuminen Viisaalla liikkumisella tarkoitetaan kävelyä, pyöräilyä, joukkoliikennettä