SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
|
|
- Raimo Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus ( ) Venäjä ja Turkki valmistelevat Kazakstanin Astanassa pidettävää Syyrian rauhankokousta. Putin: Väistyvä Yhdysvaltain hallinto yrittää murentaa virkaan astuvan presidentti Trumpin hallinnon legitimiteettiä. Kreml kutsui Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden julkaisemia todisteita Venäjän osallisuudesta hakkerointiin noitavainoiksi. Yhdysvallat asetti venäläisten tiedusteluorganisaatioiden vastaisia pakotteita. Venäläiset luottavat armeijaan ja näkevät Venäjällä vihollisia. Viestintäministeriö sopi voimaviranomaisten kanssa Jarovaja-lakipakettiin liittyvästä tallennusvelvollisuudesta. Putin: EU:n päätös liittää Baltia energiarenkaaseensa synnyttää ongelmia Kaliningradille. Venäjä aloitti putkikaasun toimitukset Krimille. 1. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Venäjä ja Turkki valmistelevat Kazakstanin Astanassa pidettävää Syyrian rauhankokousta. Venäjän YK-suurlähettilään Vitali Tšurkinin mukaan kokouksen painopisteenä on tulitauon vahvistaminen Syyriassa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on vihjannut myös Yhdysvaltain uuden hallinnon edustajien kutsumisesta kokoukseen, mitä Iran on vastustanut. Venäjän ja Turkin yhteistyö Syyriassa on saavuttanut uuden tason myös sotilasoperaation osalta, maiden suorittaessa ensimmäisen yhteisen ilmaiskun terroristijärjestö ISISiä vastaan al-babin provinssissa. (Gazeta.ru, Izvestia, Kommersant, RG, TASS, Vedomosti; Rossiya 1, NG, RIAN) Venäjän puolustusministeriö ilmoitti venäläisten joukkojen vähentämisestä Syyriassa. Syyriassa astui voimaan tulitauko jonka johdosta presidentti Putin antoi määräyksen joukkojen vähentämisestä ja rauhanneuvottelujen käynnistämisestä Astanassa. Puolustusministeriön edustaja on kiistänyt medioissa liikkuneet näkemykset siitä, että Venäjä itse asiassa vahvistaa joukkojaan Syyriassa. Venäjä aikoo pitää modernit ilmatorjuntajärjestelmänsä (S-400, S-300) ja rannikkopuolustusjärjestelmänsä (Bastion) osana Syyrian tukikohtiensa puolustusta. Venäjä on aikeissa laajentaa Tartusin laivastotukikohdan infrastruktuuria. (Gazeta.ru, Interfax, RBK, Vedomosti, Kommersant, NG, Novaya Gazeta, RG) Presidentti Putin keskusteli puhelimitse Ukrainan kriisistä liittokansleri Merkelin ja presidentti Hollanden kanssa. Kremlin tiedotteen mukaan osapuolet olivat samaa mieltä Ukrainan kriisin epätyydyttävästä tilanteesta. Minskin sopimuksen toimeenpanolle ei nähdä vaihtoehtoja. Ulkoministeri Lavrovin mukaan Venäjä ei vastusta Etyjin tarkkailijoiden mahdollisuutta kantaa henkilökohtaista asetta näiden työskennellessä konfliktin osapuolia erottavalla kontaktilinjalla. Tiedotusvälineet raportoivat Itä-Ukrainan taistelujen kiihtyneen erityisesti Spartakin alueella lähellä Donetskia. Nezavisimaja Gazetan mukaan Ukrainan asevoimat julkaisi suunnitelman, jonka mukaan reserviupseerit mobilisoidaan. (Gazeta.ru, NG) Kreml: Venäläisen Dožd-kanavan saama toimintakieltoa on osoitusi Ukrainan destruktiivisesta politiikasta. Venäjän media uutisoi Ukrainan kieltäneen riippumattomana pidetyn venäläisen Doždtelevisiokanavan toiminnan, koska kanava on säännöllisesti näyttänyt kartoissaan Krimin olevan osa Venäjää. Kanavan toimittajat ovat myös matkustaneet Venäjältä Krimille, mikä on Ukrainan lakien vastaista. (Gazeta.ru, MT) Presidentti Putinin mukaan väistyvä Yhdysvaltain hallinto yrittää murentaa virkaan astuvan hallinnon legitimiteettiä väittäessään Venäjällä olevan hallussaan presidentti Trumpia materiaalia. Putinin mukaan kyseessä on Yhdysvaltain sisäinen valtakamppailu, joka osoittaa läntisen
2 eliitin ajautuneen rappiotilaan. Putinin mukaan "Trumpin uskottavuutta horjuttaneen tiedusteluraportin tilaajat ovat pahempia kuin prostituoidut". (Gazeta.ru, Interfax, RG, TASS; Rossiya 1) Yhdysvallat asetti venäläisten tiedusteluorganisaatioiden vastaisia pakotteita. Joulukuun 29. päivänä asetetut pakotteet kohdistuvat turvallisuuspalvelu FSB:hen ja sotilastiedustelupalvelu GRU:hun, ja listalla on myös muun muassa GRU:n johtaja Igor Korobov. Samassa yhteydessä Yhdysvallat karkotti 35 venäläistä diplomaattia. Pakotteet olivat seurausta Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten arvioinnista, jonka mukaan Yhdysvaltain poliittisiin kohteisiin viime aikoina tehdyt tietomurrot ovat venäläisten hakkereiden tekemiä, ja niiden jäljet johtavat sekä GRU:hun ja FSB:hen. Yhdysvallat lisäsi pakotelistalleen Venäjän tutkintakomitean johtajan Aleksandr Bastrykinin sekä Britanniassa myrkytetyn Aleksandr Litvinenkon murhasta epäillyt Andrei Lugovoin ja Dmitri Kovtunin. Venäjän ulkoministeriö ilmoitti ehdottaneensa presidentti Putinille että Venäjä vastaisi symmetrisillä vastatoimilla, mutta presidentti Putin ilmoitti myöhemmin Venäjän luopuvan hyvän tahdon eleenä toistaiseksi vastatoimista. (TASS, Vedomosti, RBK, Interfax) Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kuvasi Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden julkaisemia todisteita Venäjän osallisuudesta hakkerointiin "noitavainoiksi". Hänen mukaansa tiedusteluraportissa ei ollut mitään sellaista, jota olisi kannattanut lukea tarkasti. Peskovin mukaan raportti on täydellinen pettymys ja epäammattimaisen tunteellisesti laadittu. (Gazeta.ru, NG, RT, TASS; Rossiya 1, Perviy Kanal) Euraasian talousliiton ja Kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestön (KTSJ) huippukokoukset pidettiin Pietarissa. Venäläismediat kiinnittivät huomiota Valko-Venäjän presidentti Lukashenkan poissaoloon. KTSJ:n pääsihteeri Bordjuža kommentoi presidentti Putinin informoineen kollegoitaan Syyrian tapahtumista. Myös Tadzhikistanin ja Afganistanin välisen rajan turvallisuustilanteen heikentyminen oli keskusteluaiheena. (Gazeta.ru, MK, NG, RG, Vedomosti; see also economic headlines) Venäjän presidentti ja Moldovan vastavalittu presidentti Igor Dodon tapasivat Venäjä oli presidentti Dodonin ensimmäinen virallinen ulkomaanvierailukohde. Sanomalehti Vedomosti raportoi Dodonin julistaneen vierailun yhteydessä Moldovan palauttavan strategisen kumppanuuden Venäjän kanssa ja elvyttävän maidenvälisen kaupan uudelle tasolle. Vierailun aikana Dodon ilmoitti aikovansa perua Moldovan ja EU:n välisen assosiaatiosopimuksen parlamenttivaalien jälkeen. Dodon kertoi olevansa sitoutunut säilyttämään Moldovan puolueettoman aseman, jälleenintegroimaan Transnistrian ja säilyttämään perinteiset ortodoksi-kristilliset arvot. Putin on ilmaissut Venäjän olevan valmis toimimaan välittäjänä Moldovan ja Transnistrian välisissä neuvotteluissa. (Gazeta.ru, Izvestia, MK, RBK, RG, Vedomosti; Rossiya 1, Perviy Kanal) Ulkoministeri Lavrov piti lehdistötilaisuuden tarkastellen mennyttä ja alkanutta vuotta. Lavrovin mukaan suurin uhka Venäjälle ja maailmalle on terrorismi, jota vastaan ei olla kyetty yhdistämään voimia. Lavrov kiisti jyrkästi Yhdysvaltain väistyvän hallinnon esittämät syytökset Venäjän osallisuudesta hakkerointiin Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan aikana. Lavrov oli toiveikas yhteistyömahdollisuuksista Yhdysvaltain uuden hallinnon kanssa. (Gazeta.ru, RG, TASS; Rossiya 1, Channel One, Kommersant, NG, TASS) Venäjän Turkin-suurlähettiläs Andrei Karlov ammuttiin Ankarassa kesken puhetilaisuuden. Ampuja sai surmansa tapahtumapaikalla. Presidentti Putin ja ulkoministeri Lavrov pitivät murhaa provokaationa sekä terroritekona ja painottivat terrorisminvastaisen taistelun käymistä ilman kaksoisstandardeja. Putin totesi myöhemmin, ettei murha tule vaikuttamaan maidenvälisiin suhteisiin. Federaatio-neuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtaja Aleksei Puškov totesi Syyrian oppositiota tukevien tahojen ja Syyrian sisällissodan synnyttämän vihamielisen ilmapiirin olleen osasyynä murhaan. Venäläismediat etsivät syytä tapahtumalle Syyrian sisällissotaan liittyvästä salaliitosta. Karloville myönnettiin postuumisti Venäjän sankarin kunniamerkki. (Gazeta.ru, Izvestia, NG, RBK, RG, TASS, Vedomosti; Rossiya 1, Rossiya 24)
3 2. Sisäpolitiikka ja ihmisoikeudet Putin hyväksynyt aluekehitysohjelman vuoteen 2025 asti. Ohjelman päätavoitteena on vähentää alueiden välisiä sekä kaupunkien ja maaseudun välisiä elintasoeroja, tasoittaa sosiaalis-taloudellisen kehityksen eroja, saavuttaa riittävä infrastruktuurin taso sekä luoda Moskovan ja Pietarin rinnalle suurkaupunkikonglomeraatteja. Hallitus raportoi vuosittain presidentille ohjelman toimeenpanosta. (Gazeta.ru) Duuma aloitti kevätistuntokautensa. Puhemies Vjatšeslav Volodin totesi avajaisissa duuman käsittelyyn tulevan kevätkaudella 150 prioriteettilakialoitetta. Duuma tutkii myös mahdollisuutta poistaa sen tietokantaan vuosien kuluessa kertyneet yli 2000 lakialoitetta, jotka eivät ole edenneet vuosikausiin. Syyskuussa 2016 valittu uusi duuma on ensimmäisen kuuden kuukauden aikana keskittynyt sisäisen järjestyksen parantamiseen, lainsäädäntötyön laadun nostamiseen ja yhteistyön parantamiseen hallituksen kanssa. Duuma on mm. luopunut aiemmin paljon käytössä olleesta mahdollisuudesta hyväksyä laki samanaikaisesti toisessa ja kolmannessa luennassa. Pääpuolue Yhtenäinen Venäjä on nimennyt kevätkauden päätavoitteiksi mm. yhteiskunnallisesti hyödyllisiä palveluja tuottavien kansalaisjärjestöjen työtä tukevan lain, kuntien, alueiden ja federaation välisen rahanjaon periaatteiden tarkistamisen, minimipalkan korottamisen sekä ekologian vuoteen liittyvät lakihankkeet koskien mm. jätteiden käsittelyä. (Vedomosti, Gazeta.ru, Rossiskaja Gazeta) Media: joulun lento-onnettomuus ei ollut terroriteko. Uutislähteiden mukaan tutkijat ovat sulkeneet pois terrori-iskun mahdollisuuden TU-154 -sotilaskoneen maahansyöksyssä Sotšin edustalla joulupäivänä Onnettomuudessa kuolivat kaikki koneessa olleet 92 ihmistä, ml. suuri joukko ns. puna-armeijan kuoron muusikoita sekä hallitusta tukeva tunnettu kansalaistoimija "Tohtori-Liza". (Kommersant, Rossiskaja Gazeta) Venäläiset luottavat armeijaan ja näkevät Venäjällä vihollisia. Valtiollisen VTSIOMtutkimuslaitoksen mukaan 76 prosenttia venäläisistä katsoo, että maan armeijan suorituskyky on parantunut viime vuosina ja yli 90 prosenttia uskoo armeijan kykenevän suojelemaan Venäjää sotilaalliselta uhalta. Riippumattoman Levada-keskuksen tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia venäläisistä uskoo Venäjällä olevan vihollisia. Prosenttiosuus on laskenut viimeisen parin vuoden huippulukemista. Vielä syyskuussa 2014 venäläisistä 84 prosenttia näki maalla vihollisia. Valtiota lähellä olevan FOM-tutkimuskeskuksen mukaan 86 prosenttia venäläisistä on varmoja siitä, että muut maat pelkäävät Venäjää. Suurin osa vastaajista oli tyytyväisiä tähän asiantilaan. (Kommersant, Vedomosti, Rossikaja Gazeta) Duuma mahdollisesti poistamassa perheväkivaltaa koskevan osion Venäjän rikoslaista. Venäjän duuma on hyväksynyt ensimmäisessä luennassa lakialoitteen, joka poistaisi perheen sisällä tapahtuvan pahoinpitelyn Venäjän rikoslain yleisestä pahoinpitelyjä käsittelevästä pykälästä. Lakimuutoksen jälkeenkin vakava tai toistuva väkivalta pysyisi rangaistavana. Lähisuhteissa tapahtuvan väkivallan määritelmä lisättiin lakiin vasta kesällä 2016 ja jo pian sen jälkeen duumaan tuotiin lakialoite sen kumoamiseksi. "Läpsäisylaiksi" ristityn lain kumoamisen kannattajat perustelevat kantaansa vanhempien oikeudella kasvattaa lasta. Mm. Venäjän ortodoksikirkko on profiloitunut lain kumoamisen kannattajana. Naisiin kohdistuva väkivalta on jäänyt perheväkivaltakeskustelussa vähemmälle huomiolle, vaikka se on Venäjällä yleistä. Perheväkivaltaa tutkivan Anna-keskuksen asiantuntija-arvion mukaan 25 % perheistä käytetään väkivaltaa ja 67 % murhista tapahtuu kotona. Arviolta naista kuolee vuosittain kotiväkivallan seurauksena. (Kommersant, RBK, Vedomosti, The Moscow Times) Vuodenvaihteen ihmisoikeustapaukset. Tunnettu venäläinen performanssitaiteilija ja yhteiskuntakriitikko Pjotr Pavlenski on lähtenyt perheineen maanpakoon. Pavlenski poistui Venäjältä tammikuussa ja on aikeissa hakea poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Pavlenskin mukaan hänet on savustettu ulos maasta tekaistun seksuaalirikossyytteen varjolla. Pavlenski on tunnettu rajuista, kantaaottavista performanssiteoksistaan. Vuonna 2012 hän ompeli huulensa yhteen tukena Pussy Riotille ja vuonna 2015 hän sytytti tuleen FSB:n päämajan Lubjankan pääoven.
4 Kokoontumislainsäädännön rikkomuksista 2,5 vuoden vankeustuomiota istuva venäläisaktivisti Ildar Dadin katosi vuoden vaihteessa yli kuukaudeksi sekä median että perheenjäsentensä tavoittamattomiin. Dadin nousi julkisuuteen marraskuussa 2016 kertomalla karjalaisessa vankilassa kokemastaan kidutuksesta. Venäjän vankeinhoitolaitos tutkii tapausta ja on siirtänyt Dadinin Karjalasta Altain alueelle. Dadinin tueksi on järjestetty pienehköjä mielenilmauksia mm. Moskovassa ja Pietarissa. (RBK, Kommersant, Vedomosti) Tšetšeniassa laajamittainen turvallisuusoperaatio, Pohjois-Kaukasiaa käsittelevän verkkolehden toimittaja uhkausten kohteena. Uutistietojen mukaan Tšetšeniassa on joulutammikuussa tapettu useita terroristitaistelijoita laajoissa turvallisuusoperaatioissa. Tammikuun operaatiota veti alueen päämies Ramzan Kadyrov ja siihen osallistui sekä Tšetšenian sisäministeriön että Venäjän uuden kansalliskaartin joukkoja. Yli 20 henkeä pidätettiin ja neljä terroristitaistelijoiksi ilmoitettua kuoli. Operaatiossa menehtyi myös kaksi kansalliskaartin sotilasta. Pohjois-Kaukasian tilanteesta raportoivan riippumattoman Kaukasian Solmu -verkkolehden päätoimittaja Grigori Švedov on joutunut uhkausten kohteeksi. Tšetšenian parlamentin puhemies Magomed Daudov uhkaili Švedovia Instagram-tilillään. Švedov on antanut tapauksen tutkintakomitean selvitettäväksi. (Gazeta.ru, Kommersant, Novaja Gazeta)
5 3. Talous BKT supistui vuonna 2015 oletettua vähemmän. Euraasian talousliiton integraatioprosessi uhkaa pysähtyä. Putin: EU:n päätös liittää Baltia energiarenkaaseensa synnyttää ongelmia Kaliningradille. EU:n pakotelistalla oleva maatalousministeri Aleksandr Tkatšov aikoo osallistua G20- kokoukseen Berliinissä. Viestintäministeriö sopi voimaviranomaisten kanssa Jarovaja-lakipakettiin liittyvästä tallennusvelvollisuudesta. Uusissa Venäjällä myytävissä autoissa on oltava ERA-GLONASS -hätäviestijärjestelmä. Sukhoi SuperJettejä vedetty pois liikenteestä. Venäjän koulutus- ja tiedeministeriön kahta varaministeriä ei ole edelleenkään nimitetty Kaasutoimitukset Krimille aloitettiin. Venäjän talouskasvu M2016 Ennuste 2017 BKT:n kasvu % -3,0 % -0,7 % 0,6 % Reaalipalkka % -8,9 % 0,4 % 0,4 % Inflaatio % 12,9 % 6,1 % 4,0 % Vähittäiskauppa, % -10,1 % -5,4 % 0,6 % Teollisuustuotanto % -3,4 % 0,3 % 0,1 % Investoinnit % -8,4 % -4,4 % -0,5 % Vienti % -33,0 % -21,5 % 2,0 % Tuonti % -37,0 % -3,9 % 3,7 % Brentin keskihinta 51$/bll 43$/bll 40$/bll Budjetin yli/alijäämä -2,6 % -3,1 % 3,1 % Lähteet: Rosstat ja talouskehitysministeriön perusskenaario Vararahastot mrd. USD Vararahasto 16,0 Hyvinvointirahasto 71,9 Keskuspankin kulta- ja valuuttavarannot 378,0 Lähteet: Venäjän keskuspankki ja finanssiministeriö Ruplan kurssi EUR/RUB 63,22 USD/RUB 59,13 Lähde: Venäjän keskuspankki Raakaöljyn hinta Brent USD/bll 55,70 Urals USD/bll 53,52 Lähde: Neste Oil BKT supistui vuonna 2015 oletettua vähemmän. Venäjän tilastokeskus Rosstat julkaisi korjatun arvion vuoden 2015 bruttokansantuotteesta. BKT supistui kolme prosenttia aiemmin ilmoitetun 3,7 prosentin sijaan. Syinä olivat julkisen hallinnon ja puolustusteollisuuden oletettua suurempi osuus talouskasvuun vuoden kolmannella neljänneksellä. Talouslehti Kommersant arvioi tämän tarkoittavan Venäjän olevan menossa mobilisaatiotalouden suuntaan. Itä-Ukrainan huonontuneen tilanteen, kasvaneen vastakkainasettelun lännen kanssa sekä Venäjän Syyria-operaation takia sotilasmenot, jotka osittain kirjattiin julkishallinnon menoiksi, kasvoivat huomattavasti. (Kommersant)
6 Vararahasto supistui edelleen. Joulukuun lopussa 2016 vararahaston määrä oli 16 miljardia dollaria, mikä on 1,1 prosenttia BKT:sta. Joulukuun alussa määrä oli 31 miljardia. Vararahasto on toista vuotta peräkkäin ollut pääsiallinen budjetin alijäämän rahoituskeino. Finanssiministeriö ilmoitti vuoden 2016 alijäämäksi 3,6 prosenttia BKT:sta. (Vedomosti) Inflaatio ennätysalhainen. Rosstatin ennakkotietojen mukaan vuoden 2016 inflaatio oli 5,4 prosenttia, joka on lähihistorian alhaisin luku. Vuoden 2015 inflaatio oli 12,9 prosenttia. Osa inflaation alhaisuudesta selittyy reaalitulojen laskulla ( % ja ,2 %). Ruoan inflaatio oli 4,6 prosenttia ( %), muiden tuotteiden 6,5 prosenttia ( ,7 %) ja palveluiden 4,9 prosenttia ( ,2 %). (Interfax ) Rupla vahvistui vuonna 2016 yli 20 %. Ruplan reaalikurssi Venäjän tärkeimpien kauppakumppaneiden valuuttakoria vastaan vahvistui 20,7 prosenttia vuonna Dollaria vastaan rupla vahvistui 15,8 prosenttia ja euroa vastaan 20,9 prosenttia. (Keskuspankki) Nabiullina vuoden eurooppalainen keskuspankkiiri. Brittiläinen talouslehti The Banker nimesi keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullinan vuoden 2016 eurooppalaiseksi keskuspankkiiriksi. Perusteluissaan lehti mainitsee Nabiullinan onnistumisen inflaation kontrolloimisessa. (TASS) Taloudelliset ulkosuhteet Euraasian talousliiton integraatioprosessi uhkaa pysähtyä. Sekä Kirgisian presidentti Almazbek Atambajev että Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko ovat olleet tyytymättömiä talousliiton toimintaan. Vuosia neuvoteltu talousliiton tullikoodeksi allekirjoitettiin Pietarissa joulukuussa, mutta Lukašenko jättäytyi pois tilaisuudesta. Hän antoi paria päivää myöhemmin ukaasin, jossa hän hyväksyi tullikoodeksiluonnoksen ja nimitti luonnosta hyväksi neuvotteluperustaksi. Venäjän ja Valko-Venäjän suhteissa on useita vaikeita kysymyksiä liittyen mm. energiaan ja vapaatalousalueisiin. Toistaiseksi Venäjä on onnistunut vakuuttamaan Atambajevin Kirgisian näkemien ongelmien ratkaisusta. (Rossiiskaja Gazeta, Gazeta.ru) EU:n maataloustuotteiden, ruoan ja juomien vienti Venäjälle oli edelleen laskussa vuonna Euroopan komission mukaan elintarvikkeiden vienti EU:sta Venäjän markkinoille laski kaksi prosenttia jaksolla joulukuu 2015 marraskuu Samaan aikaan viime vuoden marraskuussa Venäjän vienti kasvoi 9,5 prosenttia. Venäjä on elintarvikkeissa EU:n viidenneksi suurin vientimaa. Suurimmat vientimaat ovat Yhdysvallat, Kiina, Sveitsi ja Japani. (Interfax) Sääntely Viestintäministeriö sopi voimaviranomaisten kanssa Jarovaja-lakipakettiin liittyvästä tallennusvelvollisuudesta. Tallennettavan tietoliikenteen määrä tulee olemaan kymmenesosa alun perin vaaditusta. Vuonna 2018 voimaan tulevan lakimuutoksen myötä operaattoreilla on velvollisuus säilyttää puhelutiedot, tekstiviestit, kuvat, äänet ja videot kuuden kuukauden ajan. Nyt sovitun mukaisesti tallennusvelvollisuus ei koske ns. ylimääräistä tietoa, jota ovat internetvideot, IPTV ja torrent-sivustot ja muut paljon tallennustilaa vaativat tiedot. Tietojen tallennusaika on alussa 12 tuntia, vaiheittain siirrytään kuuden kuukauden tallennusaikaan. FSB on kirjeellä muistuttanut operaattoreita varautumaan vuoden 2017 budjetoinnissa investointivelvollisuuteen. Lakipaketin toimeenpanossa pyritään venäläisen teknologiateollisuuden kehittämiseen ja venäläisten ohjelmistotuotteiden käyttöön. Viestintäministeriö ei kannata ehdotusta terrorisminvastaisen Jarovaja-lakipaketin kumoamisesta. (Vedomosti, TASS) Talouskehitysministeriö esittää julkisiin hankintoihin osallistuville ulkomaisille yrityksille investointivelvollisuutta. Esitys koskee valtion yhtiöiden hankinnoissa mukana olevia yrityksiä, jos sopimushinta on yli 100 miljoonaa ruplaa (noin 1,6 miljoonaa euroa). Hankintakilpailuihin osallistuvien yritysten tulisi tehdä tarjous, johon liitetään ehdotus investointivelvollisuudesta. Hankintakomissio valitsee parhaimman tarjouksen perusteella ns. ainoan toimittajan hankinnalle. Tällaiset kompensaatiokaupat (offset agreement) ovat käytössä mm. Alankomaissa, Italiassa ja Norjassa. (Izvestija)
7 Venäjän hallitus kielsi ulkomaisten tavaroiden hankinnat maanpuolustuksen ja valtion turvallisuuden tarpeisiin annettu kielto ei koske Euraasian talousliiton alueella tuotettuja tuotteita ja palveluita. Kielletyt tuotteet on lueteltu hallituksen asetuksen liitteessä: siinä on mainittu mm. helikopterit, puskutraktorit, erityisvaatteet, alusvaatteet, kengät, kankaat, kuormahissit, torninosturit, sorvit, rakentamisessa tarvittavat työkalut, hiekka ja sora. Kiellosta voidaan poiketa, jos tuotetta tai palvelua ei tuoteta Euraasian talousliiton alueella. Kielto ei koske tuotteita, joiden yksikköhinta ei ylitä ruplaa (n. 780 euroa) eikä käytössä olevan laitteiston varaosia. Mm. federaation turvallisuuspalvelun, sisäasiainministeriön ja presidentinhallinnon hankinnat eivät myöskään kuulu kiellon alle muutamin poikkeuksin. (Venäjän hallituksen internetsivut) Välitystuomioistuin lykkäsi Googlea koskevan tapauksen käsittelyä. Moskovan välitystuomioistuin käsittelee Venäjän antimonopolivirasto FAS:n määräämän sakon laillisuutta 14. helmikuuta. Google nosti jutun FAS:a vastaan, kun FAS määräsi Googlelle 438 miljoonan ruplan sakon (noin 6,9 miljoonaa euroa) määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä liittyen mobiilisovellusten ostamiseen Androidkäyttöjärjestelmällä. Google on jättänyt valituksen myös toisessa FAS:n määräämää sakkoa koskevassa tapauksessa. (Vedomosti) Venäläisistä verkkokaupoista ei voi enää ladata LinkedInia. Verkkoyhteisöpalvelu LindkedIn:in lataaminen ei onnistu enää venäläisestä AppStoresta tai Googlen venäläisestä verkkokaupasta, sillä Apple ja Google ovat poistaneet sovelluksen myynnistä. Aiemmin Venäjän viestintävalvontavirasto esti pääsyn LinkedIniin Venäjällä, koska yhtiö ei ole siirtänyt venäläisten käyttäjiensä tietoja Venäjällä oleville palvelimille, mikä rikkoo nk. henkilötietolakia. (Rossiiskaja Gazeta, Vedomosti) Liiketoimintaympäristö Venäjän luksustavaroiden markkina kasvaa pitkästä aikaa. Viimeisten kolmen vuoden aikana kutistunut markkina on alkanut elpyä taloustilanteen vakauduttua ja kuluttajaluottamuksen kasvaessa. Mm. Bolšoi-teatterin läheisyydessä sijaitsevan keskustavaratalo TSUMin myynti kasvoi 30 prosenttia syyskaudella 2016 sekä hintojen alentamisen että turistien määrän kasvun vuoksi. (Vedomosti) Noin kolmasosa venäläisyritysten työntekijöistä saa pimeää palkkaa. Työntekijöistä 23 prosenttia "harmaata" palkkaa, jolloin esim. puolet palkasta maksetaan virallisena, puolet pimeänä. 10 prosenttia työntekijöistä saa palkan täysin pimeästi. Talouskriisi on lisännyt niiden työntekijöiden määrää, jotka eivät halua maksaa 13 prosentin tuloveroa, vaan he ottavat vero-osuuden mieluummin pimeänä palkanlisänä. (Vedomosti) Liikenne Uusissa Venäjällä myytävissä autoissa on oltava ERA-GLONASS -hätäviestijärjestelmä. Vuoden 2017 alusta voimaan tullut lakimuutos koskee kaikkia autoja. Kuitenkin mm. BMW Group Russia on todennut alkavansa myydä järjestelmällä varustettuja autoja Venäjällä vasta vuonna ERA- GLONASS on eurooppalaista ecall-hätäviestipalvelua vastaava järjestelmä, joka lähettää onnettomuustilanteessa signaalin hätäkeskukseen. EU:n ecall-palvelu tullee pakolliseksi vuonna 2018, jolloin uudet tyyppihyväksytyt henkilö- ja pakettiautot on oltava varustettu ecall-laitteella. (Vedomosti, trafi.fi) Venäjän valtion rautatiet RŽD menetti viime vuonna tuloja öljy- ja rakennusmateriaalikuljetusten vähentymisen vuoksi. Loppuvuodesta kuljetukset kuitenkin vilkastuivat. Mm. hiilen, lannoitteiden ja puutavaran kuljetuksissa oli nousua. Rakennusmateriaalikuljetuksia on palannut kumipyöriltä raiteille mm. Platon-tiemaksujärjestelmän käyttöönoton jälkeen. (Interfax) Ensimmäinen tavarajuna Kiinasta saapui Iso-Britanniaan. Lontooseen saapunut East Wind -tavarajuna oli matkalla 17 päivää. Iso-Britannia on 18. maa, jolla on suora rautatieyhteys Kiinan kanssa. 10 maata yhdistävä rautatiereitti on pituudeltaan 8000 kilometriä. (Prime, Independent) Sukhoi SuperJettejä vedetty pois liikenteestä. Sukhoi SuperJet 100 (SSJ100) koneissa on havaittu vakauttajiin liittyviä vaurioita, jonka vuoksi koneita on korjattavana. Mm. meksikolainen Interjet,
8 Iraero ja venäläiset Jamal- ja Jakutija lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet vioista. Maailmassa on yhteensä käytössä 87 kyseistä konetyyppiä. Niistä arviolta 30 prosentista on löydetty vika. (Vedomosti) Lentokenttien vuokrat muuttuvat. Venäjän liikenneministeriö on esittänyt lentokenttien käyttövuokrille uutta, tänä vuonna käyttöönotettavaa laskentatapaa. Venäjän lentokentät jaettaisiin kolmeen kategoriaan matkustajamäärien mukaan siten, että esimerkiksi matkustajamääriltään korkeiden Šeremetjevon ja Domodedovon kenttien vuokrat voisivat nousta 260 miljoonaan ruplaan vuodessa (noin 4,1 miljoonaa euroa). Toiseen kategoriaan kuuluvien lentokenttien, kuten Sotši, Novosibirsk, Krasnodar, Ufa ja Samara, vuokrat olisivat noin miljoonaa ruplaa vuodessa, ja kolmanteen kategoriaan kuuluvien lentokenttien, kuten Vladivostok ja Habarovsk, vuokrat olisivat 4 22 miljoonaa ruplaa. (Vedomosti, Kommersant) Viestintä Venäjä on aloittanut valtiollisen pikaviestipalvelun testaamisen. Internetin kehitysasioissa presidentin neuvonantajana toimivan German Klimenkon mukaan testitulokset ovat vaihtelevia. Messengerin kehityksessä on huomioitava jokaisen organisaation tehtävät ja painotus, sillä sitä tullaan käyttämään jokapäiväisessä työssä. (Rossiiskaja Gazeta, Vedomosti) Internetin kehitysinstituutin toiminta loppumassa? Entisen presidentinhallinnon päällikön Vjatšeslav Volodinin aloitteesta perustettuun ja presidentin neuvonantaja German Klimenkon johtamaan Internetin kehitysinstituuttiin (IRI) on tulossa huomattavia henkilöstövähennyksiä ja sen rahoitusta on leikattu. Rahoituksesta suurin osa on mennyt internetfoorumien järjestämiseen. IRI:stä oli määrä tulla teknologiayritysten ja valtionhallinnon välinen yhteistyöalusta internet-, ohjelmistokehitys- ja telekommunikaatiokysymyksissä. (Rossiiskaja Gazeta, Vedomosti) Telia on rakentanut valokaapelilinjan Tukholmasta Pietariin. Linja kulkee Tallinnan kautta ja mahdollistaa nopean internetyhteyden eri operaattoreille Baltiassa, Venäjällä ja ulkomailla. Lisäksi yhtiö on uudistanut Itämeren kautta kulkevan kaapelin, joka mahdollistaa erityisesti kauttakulkuliikenteen Aasiasta Venäjälle ja Eurooppaan. (Interfax) Viestintäministeriö haluaa avata TETRA-radioverkon operaattoreille. Ministeriö on aloittanut hankkeen, jonka avulla operaattorit voivat yhdessä rakentaa ja käyttää TETRA-radioverkkoa. Radioliityntäverkon jakamisen (nk. RAN-sharing) avulla tukiasemien rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät kustannukset alenevat, mikä vaikuttaa erityisesti harvaan asutuilla ja syrjäisillä seuduilla. TETRA-radioverkkoa käyttävät myös lainvalvontaviranomaiset. TETRA-verkkoa käytetään erityisesti isojen urheilutapahtumien, kuten FIFA Confederations Cup 2017 ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat 2018, aikana. (Interfax) Koulutus ja tiede Venäjän koulutus- ja tiedeministeriön kahta varaministeriä ei ole edelleenkään nimitetty. Hallinnossa on käynnissä kilpailu ensimmäisen varaministerin ja varaministeriä vastaavan valtiosihteerin paikoista. Elokuussa nimitetty koulutus- ja tiedeministeri Olga Vasiljeva on saanut nimitettyä yhden ehdokkaansa varaministerin paikalle Irina Kuznetsova nimitettiin varaministeriksi 1. joulukuuta. Kaksi muuta istuvaa varaministeriä, Veniamin Kaganov ja Ljudmila Orgorodova, työskentelivät varaministereinä jo edellisen ministerin, Dmitri Livanovin, aikana. (Vedomosti) Energia Rosatom olisi halukas ostamaan osuuden Arevasta Ranska ei innostu. Ranskan valtion 87- prosenttisesti omistama ydinvoimayhtiö Areva etsii ratkaisuja taloustilanteensa korjaamiseksi. Yhtiö on tarkoitus jakaa kahteen, reaktoriyhtiöön ja ydinpolttoaineyhtiöön. Reaktoriyhtiö myydään Ranskan EDF:lle, polttoaineyhtiöön haetaan sijoittajia. Rosatomin varajohtajan Andrei Roždestvinin mukaan Rosatom voisi olla kiinnostunut sijoittamaan Arevaan, mutta Ranska on neuvotellut vain kiinalaisten ja japanilaisten sijoittajien kanssa. Roždestvinin mukaan Ranskan nykyhallitus ei innostunut neuvotteluista Rosatomin kanssa, mutta vaalien jälkeen tilanne voi olla toinen. (Interfax)
9 Putin: EU:n päätös liittää Baltia energiarenkaaseensa synnyttää ongelmia Kaliningradille. Putin totesi joulunaikaisessa pressikonferensissaan, että Kaliningradin energiahuollosta on tehtävä prioriteetti. Putinin mukaan Baltian maiden energiahuolto toimii nykyisellään hyvin ja EU:n päätöstä muuttaa energiajärjestelyitä on siksi vaikea ymmärtää. Presidentti totesi, että Kaliningradiin voidaan toimittaa LNG:ta ja rakentaa pienydinlaitoksia. Hallitus on vahvistanut toimenpidesuunnitelman Kaliningradin energiansaannin takaamiseksi ja järjestelmän modernisoinniksi. Tarkoituksena on muun muassa rakentaa LNG-terminaali siltä varalta, että kaasunsyöttö Liettuasta loppuu. (Gazeta.ru, Interfax) Rosneft-kaupan rahoitus: VTB osallistui rahoitusjärjestelyihin, italialaispankilta miljardilaina. Pitkään valmisteltu Rosneftin osittainen yksityistäminen toteutui, kun brittiläis-sveitsiläisen Glencoren ja Qatarin valtion sijoitusrahaston omistama konsortion julkistettiin joulukuussa ostavan 19,5 prosentin osuuden yhtiöstä 10,5 miljardilla eurolla. Kaupan julkistamisen jälkeen alkoi spekulaatio sen rahoituksesta. Putin ohjeisti aiemmin, että valtion pankkien ei tulisi osallistua yksityistämisten rahoitukseen. Mediaan tulleiden tietojen mukaan Venäjän valtion omistama VTB-pankki kuitenkin myönsi koko kauppasumman kattavan siltarahoituksen, eli väliaikaisen lainan, kaupan toteutumiseksi. Rahoitusjärjestely purettiin jo viikon kuluttua. Kremlin mukaan VTB:n ei voida katsoa osallistuneen kauppaan. Tammikuun alussa Italian suurin pankki Intesa Sanpaolo myönsi Glencoren tytäryhtiölle 5,2 miljardin euron lainan kaupan rahoittamiseksi. Pankin mukaan transaktio ei riko pakotepäätöksiä. Kauppa toteutui 3.1., minkä jälkeen Rosneftin osake lähti nousuun Moskovan pörssissä. (Vedomosti, RBK) Rosneft möi osuutensa italialaisesta jalostamosta pakotteiden vuoksi. Rosneft on ilmoittanut myyvänsä 12 prosentin osuutensa italialaisesta öljynjalostajasta Sarasista pakotteiden vuoksi. Rosneft osti 21 prosentin osuuden Sarasista vuonna 2013 ja luopui jo vuonna 2015 yhdeksästä prosentista. Rosneftin tiedotteen mukaan yhtiön tarkoituksena oli alun perin kasvattaa osuutensa määrääväksi, mutta pakotteiden vuoksi se ei ole mahdollista. (Vedomosti) Venäjän ja Valko-Venäjän öljy- ja kaasukiista jatkuu. Valko-Venäjä ja Venäjä kiistelivät lähes koko viime vuoden öljy- ja kaasukaupan ehdoista. Syksyllä osapuolet pääsivät alustavaan sopimukseen, joka kuitenkin kariutui viime hetkellä. Erimielisyyksiä on venäläisen kaasun hinnasta Valko-Venäjälle ja maksamattomista kaasuveloista. Valko-Venäjä on ilmoittanut nostavansa kauttakulkutariffeja venäläiselle öljylle helmikuun alusta ja Venäjä rajoittavansa öljynvientiä Valko-Venäjälle. Valko- Venäjän energiariippuvuus Venäjästä on huomattavaa; sen lisäksi, että maan energiantuonnista noin 90 % tulee Venäjältä, jopa kolmannes vientituloista tulee venäläisen raakaöljyn jalostamisesta. (RBK, Interfax, lenta.ru) Kaasutoimitukset Krimille aloitettiin. Putin antoi videolinkin välityksellä käskyn aloittaa putkikaasun toimitus Venäjän Krasnodarin alueelta Krimille. Putinin mukaan Krimille rakennetaan vielä vuosina kaksi sähköntuotantolaitosta, molemmat kapasiteetiltaan 470 megawattia. Tämän tulisi kattaa niemimaan energiantarve. (TASS, Interfax) Puola liittyi PGNiG:n kanteeseen OPAL-päätöstä vastaan. Puolan valtion kaasuyhtiö PGNiG:n mukaan maan hallitus vei kanteen Euroopan tuomioistuimeen kaksi viikkoa sen jälkeen kun PGNiG oli valittanut samasta aiheesta. Komissio päätti lokakuussa myöntää Gazpromille luvan käyttää Nord Stream 1:n maaosuutta, OPAL-putkea, jopa 90-prosenttisesti (50 % eksklusiivisesti, % huutokauppaan, johon Gazprom voi osallistua, prosenttia muille toimijoille). Gazprom hyväksyi komission ehdotuksen. Puolan/PGNiG:n mukaan päätös on EU:n kilpailulainsäädännön vastainen. (Interfax) Ympäristö Putin: ympäristöhaitoista aiheutuvat vuosittaiset kulut noin 6 prosenttia BKT:sta. Putin isännöi ennen vuodenvaihdetta kuvernööreistä koostuvan valtakunnan neuvoston istunnon kestävästä ekologiasta ja kestävästä kehityksestä. Putinin mukaan ympäristöhaitat aiheuttavat vuosittain suuria kuluja, noin 6 prosenttia BKT:sta, terveyshaitat huomioiden jopa 15 prosenttia. Istunnossa keskusteltiin myös jäteongelmasta kierrätysaste on alhainen ja laittomien kaatopaikkojen pinta-ala on jo hehtaaria (yli kaksi kertaa Helsingin pinta-ala). Vuosi 2017 on Venäjällä julistettu ekologian vuodeksi.
10 Luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoin mukaan vuoden hankkeisiin käytettäneen noin 200 miljardia ruplaa (3 miljardia euroa), josta suurin osa yksityistä rahaa. Suurin osa suunnitelluista aktiviteeteista nojaa kahteen ympäristölakihankkeeseen: jätehuoltolain uudistuksiin ja lakiin parhaan käytössä olevan teknologian (BAT) käyttöönotosta. (Venäjän presidentinhallinnon verkkosivu, Rossijskaja Gazeta) Ihmisoikeusneuvosto esittää ympäristömonitoroinnin keskittämistä federaatiotasolle. Presidentin alaisen ihmisoikeusneuvoston alakomitea on esittänyt ympäristömonitorointivastuiden siirtämistä federaatiosubjekteilta (alueilta) luonnonvaraministeriön alaiselle Rosprirodnadzorille, eli keskushallinnon alle. Putin pyysi presidentinhallinnon varajohtajaa Sergei Kirijenkoa tarkastelemaan esitystä. Aloitteen tehneen komitean mukaan ympäristömonitoroinnin tila on heikentynyt sen jälkeen kun vastuu siirrettiin federaatiosubjekteille vuonna Kommersantin haastattelema ministeriölähde pitää aloitetta epäsystemaattisena; jos ympäristövastuita keskitetään federaatiolle, sama pitäisi tehdä kaikilla osa-alueilla, mikä muuttaisi alueiden toimivallan periaatteita. (Kommersant) Arktinen Työryhmä, joka valmistelee Kuolan niemimaan kehitystä yhdeksi Venäjän arktisista tukialueista, keskusteli prioriteettihankkeista. Listalla on 20 hanketta, joiden nähdään olevan merkittäviä arktisen alueen kehityksen kannalta. Prioriteettihankkeiden joukossa on muun muassa Novatekin kokoonpanotehtaan rakennushanke Murmaskissa. Alueet lähettävät ehdotuksensa talouskehitysministeriölle helmikuussa. (TASS, Arktik-tv) Maa-, metsä- ja elintarviketalous Maatalousministeri Aleksandr Tkatšov on hyväksynyt maatalouslainsäädäntöä koskevan suunnitelman vuodelle Suunnitelma koostuu 11 lakialoitteesta ja sen tärkeimmät painopistealueet ovat parannukset maalakeihin, mm. vuokraehtoihin ja maaomaisuuden rekisteröintiin, sekä eläinlääkinnällinen valvonta ja eläinterveys. Venäjälle kysymys eläinterveydestä on tärkeä, sillä sen lihanvienti on kasvanut noin tonniin vuodessa, ja maassa leviävä afrikkalainen sikarutto on uhka viennille Kiinaan. Eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos Rosselhoznadzor on saanut lisävaltuuksia alueiden valvomiseen. Sioissa korkeaa kuolleisuutta aiheuttava rutto on ilmeisesti levinnyt Venäjälle villisikojen mukana Georgiasta, jossa ensimmäiset tapaukset havaittiin vuonna Sittemmin tauti on levinnyt Venäjän kautta Baltian maihin, Puolaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle. (Vedomosti, Kommersant, RG) Maatalousministeriö esittää maatalouden tukitoimien lisäämistä. Maataloustuotteiden tuotanto kasvoi Venäjällä viime vuonna 4 prosenttia ja viljasato oli ennätykselliset 119 tonnia. Maatalousministeri Tkatšov on hyvän kehityksen turvaamiseksi esittänyt talouskehitysministeriölle 50 miljardin ruplan lisätukea vuodelle Tkatšov esittää myös tuettuja lainoja, tukien yhtenäistämistä ja esimerkiksi geenipankkeja ja jalostus- ja maanparannustoimia. (Venäjän maatalousministeriön internetsivut). Varapääministeri Igor Šuvalov kehotti maataloussektoria varautumaan pakotteiden poistoon lähitulevaisuudessa. Gaidar-foorumissa puhunut Šuvalov väläytti puheenvuorossaan mahdollisuutta poistaa pakotteet jo tämän vuoden aikana ja totesi, että pitkässä juoksussa keinotekoinen kilpailun rajoittaminen vain vahingoittaa Venäjän maataloussektorin kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Vuoden lopussa pakotteita kuitenkin jatkettiin vuoden 2017 loppuun. (Kommersant, Vedomosti, RG) Neljännes Venäjällä myytävistä elintarvikkeista ei viranomaisten mukaan vastaa standardeja tai on väärennöksiä. Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitoksen tiedottaja Aleksei Aleksejenkon mukaan väärennöksiä esiintyy käytännössä kaikissa tuotekategorioissa, yleisimmin kala- ja hedelmätuotteissa. Ainoastaan kananmunat ovat väärennöksiltä turvassa niitä väärennetään Aleksejenkon mukaan pelkästään Kiinassa. (Kaikki mediat) EU:n pakotelistalla oleva maatalousministeri Aleksandr Tkatšov aikoo osallistua G20- kokoukseen Berliinissä. Maatalousministeriön mukaan Saksa kutsui Tkatšovin järjestettävään
11 kokoukseen. Osana Venäjän delegaatiota kokoukseen osallistuvat myös varamaatalousministeri Jevgeni Grymko ja eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitoksen pääjohtaja Sergei Dankvert. (Kaikki mediat)
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5
Kääntyykö Venäjä itään?
Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014
Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009
Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.
Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki
BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän
Moskova Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet "heikoimmat sitten kylmän sodan" Presidentinvaalit Krimin liittämisen vuosipäivänä ?
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.3.2017 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (17.2.-17.3.2017) Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet "heikoimmat sitten kylmän sodan" Venäjä hyväksyi Itä-Ukrainan separatistialueiden
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.4.-12.5.2016) Venäjä juhli 71. voitonpäivää perinteisillä paraateilla. Putin ja Japanin pääministeri Abe keskustelivat
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä
Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.5. 21.5.2015) Kerry ja Nuland vierailivat Venäjällä. Useiden alueiden kuvernöörit pyrkivät jatkokaudelle ennenaikaisissa
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia
Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014
Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten
Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa
Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.2014 Venäjä edelleen tärkeä Suomelle Viennistä 8,5% (v/v-muutos 1-10/2014:
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 10.6.2014 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (27.5. 9.6.2016) Peskov: Venäjää käsitellään Saksassa vastustajana. Ulkoministeri Soini tapasi ulkoministeri Lavrovin Moskovassa.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.1.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.12.2015-21.1.2016) Lavrov: poliittinen prosessi Syyriassa voi alkaa tammikuun aikana. Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelivat
Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %
Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu
Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun
1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).
Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten
Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002
SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12
Matkailun kehitys
Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.4. 21.4.2016) Nato-Venäjä-neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2014. Keskustelun aiheena oli mm. Ukraina.
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
Venäjä ei Putinin mukaan aio puuttua Ukrainan tilanteeseen. Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs vaihtuu olympialaisten jälkeen.
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.1.-6.2.2014) Venäjä ei Putinin mukaan aio puuttua Ukrainan tilanteeseen. Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs vaihtuu olympialaisten jälkeen. Liberaali televisiokanava
Kokonaisturvallisuus ja luonnonvarojen virrat
Kokonaisturvallisuus ja luonnonvarojen virrat Veli-Pekka Tynkkynen Venäjän energiapolitiikan professori Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto Veli-Pekka Tynkkynen / Centre of Excellence 29.11.2017
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016
EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia
Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset
Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla
Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001
SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 4. 17.7.2013 Venäjä nousi maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi. Autojen kierrätysmaksu hiertää Venäjän ja EU:n välejä. Valuuttakontrollia
Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003
Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Moskova Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.4.2017 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (18.3.-20.4.2017) Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa Venäjä tuomitsi Yhdysvaltojen tekemän risteilyohjusiskun
Analyytikkotapaaminen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 12.6.2014
Analyytikkotapaaminen Talous- ja rahoitusjohtaja 12.6.2014 Kesko Q2/13-Q1/14 Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Kiinteistöjen tasearvo 1,4 mrd, vuokravastuut 2,4
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.8.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (1.8.-26.8.2016) Jännitteet lisääntyivät Krimillä, Venäjä syytti Ukrainaa sabotaasista Venäjä suostui 48 tunnin tulitaukoon
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (25.9. 8.10.2015) Venäjä on jatkanut ilmaiskuja Syyriassa kohdistaen iskuja niin ISIS:tä kuin maltillisia kapinallisia
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014
Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset
EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN
Venäjän talouden näkymät
Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN
Matkailun kehitys 2016
Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA
OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja
Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014
Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014 Putin uhoaa, mutta mikä on muuttunut? Mikä on muuttunut? Investointiympäristö on entistä kehnompi Luottolaman uhka on todellinen Putinin suosio
Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014
Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa
EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014
EKP täräyttää Toimintatorstaina Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP viettää vihdoin Toimintatorstaita Tällä viikolla: EKP laskee korkoa BoE odottaa Yhdysvallat: Työmarkkinat tapetilla Suomen BKT supistui Q1:llä?
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa?
Koululainen ja maailman kriisit - Miten voimme ymmärtää maailman menoa ja miten voimme siihen vaikuttaa? Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät Lahdessa, 13.11.2014 Kristi Raik, Ulkopoliittinen
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 5.12.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (21.11. 4.12.2014) Putin puolusti linjapuheessaan Krimin liittämistä Venäjään historiallisista näkökohdista. Venäjä ja
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä
Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet
Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä
Venäjän kaupan barometri Syksy Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:
Venäjän kaupan barometri Syksy 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Miten on mennyt viimeisten 6 kuukauden aikana? 2 5: kasvanut paljon Syksy 2015 (n=25) Kevät 2015 (n=26) Syksy 201
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014
Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:
1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla
1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).
Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet
Teknologiateollisuuden talousnäkymät
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (28.8.-10.9.2015) Venäjä kiistää valmistautuvansa taisteluihin Syyriassa Presidentti Putin vieraili Kiinassa ja osallistui
Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu
Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216
Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.
Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014) ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA Lavrov: Venäjä ei halua Ukrainan kriisin vaikuttavan Suomen ja Venäjän
Matkailun kehitys
Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015) Putin isännöi Ufassa BRICS-ryhmän, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian talousliiton huippukokoukset.
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)