Koulutoimen kehittämiskohteiden arviointi ja kehittämiskohteet Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutoimen kehittämiskohteiden 2013-2014 arviointi ja kehittämiskohteet 2014-2015. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Koulutoimen kehittämiskohteiden arviointi ja kehittämiskohteet Sivltk Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro Koulutoimi on tehnyt vuodesta 2011 lähtien perusopetuksen laatuarviointia Opetushallituksen suositusten pohjalta. Sen jälkeen joka lukuvuoden päätteeksi on arvioitu sille lukuvuodelle valitut kehittämiskohteet ja valittu seuraavan lukuvuoden kehittämiskohteet. Viime vuonna laatuarvioinnin yhteydessä koko koulutoimen kehittämiskohteiksi valittiin edellisen lukuvuoden kehittämiskohteet eli päätettiin jatkaa vielä samoilla. Koko koulutoimen kehittämiskohteet olivat lukuvuodelle : 1. Fyysinen oppimisympäristö 2. Yhteisöllisyys Arviointi 1. Fyysinen oppimisympäristö Edellisestä lukuvuodesta jäi osittain toteutumatta Kunnossapito-ohjelman luominen, kaikki muut olivat jo toteutuneet hyvin (viisivuotissuunnitelma, johtajien vuosikellot sekä kokonaan kohta turvallisuus). Kunnossapito-ohjelma jäi edelleen toteutumatta; hyvistä suunnitelmista huolimatta teknisen toimen kanssa ei saatu lukuvuoden aikana luotua sellaista koulujen vuosihuoltokirjaa, jota voisi käyttää kaikilla kouluilla ja vuodesta toiseen. Kehittämiskohteen tavoite ei toteutunut. 2. Yhteisöllisyys Yhteistyö vanhempien kanssa toteutui lähinnä tiivistyneen Wilma-ohjelman käytön myötä. Toivomisen varaa jäi vanhempien osallistumisessa koulun tapahtumiin (esim. perinnepäivä), vain osa oli mukana vanhempainvarteissa ja vanhempainyhditystoiminta ei käynnistynyt koulun panostuksista huolimatta. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa oli tiivistä ja säännöllistä, esim. srk, palokunta, LaVe ja metsänhoitoyhdistys. Tapakasvatuksen tavoitteista saavutettiin järjestyssääntöjen uudistaminen. Kiusaaminen ei ole loppunut kokonaan, mutta vähentynyt merkittävästi; keinoina on ollut mm. KiVa-koulu ja Friends-ohjelma, keskikoululla kokeiltu vertaissovittelua. Oman työympäristön siisteydestä on pidetty huolto ja 7-luokkalaiset ovat osallistuneet keittiötyöhön sekä siivoukseen. Tavoitteena on ollut jokaisen työn ja työntekijän tärkeyden huomaaninen.

2 Suurin osa asetetuista tavoitteista toteutui; vanhempien ja johtokuntien osallistaminen oli hankalaa. Lukuvuoden arviointi kouluittain Kouluilla on näiden lisäksi vielä omat kehittämiskohteensa, jotka lukuvuonna olivat alla olevat kohteet. Samalla on myös niiden arviointi. Kaikki tarkemmat arvioinnit ovat nähtävillä koulutoimistossa. Keskikoulu 1. Työhyvinvointi Oppilaat - poikkeamia normaalista koulutyöstä, jotka tuovat vaihtelua arkeen ja auttavat jaksamaan sekä vahvistavat luokkahenkeä Arviointi:+ poikkeamia järjestetty, erityisesti opintomatkat ja niiden järjestäminen on vahvistanut luokkahenkea tukenut yhteisöllisyyttä; - välipalapöytä aamupäivisin jäi toteutumatta, mutta oppilaskunnan kioski toimi Opettajat Arviointi: + työhyvinvointikysely tehty, osa yhteisistä tapahtumista toteutui - useat suunnitellut yhteiset retket tai tapahtumat eivät toteutuneet, peruskuntokartoitut ei toteutunut, työtilat koetaan hyvin ahtaiksi Kirkonkylän koulu 1. Fyysinen oppimisympäristö - erityisesti siirtymisen koulukeskukseen aiheuttamat vaatimukset Arviointi: + ulkoleikkialue, lisää vessoja; - luokkatilat ylikuormitettuja, varastotilat riittämättömät 2. Yhteispeli-hanke Arviointi: + on oltu mukana Yhteispeli-hankkeessa 1. ja 2. luokkalaisten osalta, toteutettu lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja kehittävää toimintaa, henkilökunnan kesken toteutettu erilaisia toimintamuotoja (huoltamo, pikkukurssi sekä henkilöstöpalaverien tunne/keskustelutuokio 3. Muut kehittämistehtävät: Tiimi/kummi-toiminnan kehittäminen: + tiimityö opettajien kesken sujunut hyvin, kummitoimintaa erityisesti 2. ja 5. luokan välillä Sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen vahvistaminen: + sisäinen tiedottaminen sujunut erittäin hyvin, Pedanet toiminut ulkoisessa tiedottamisessa vanhemmille. Kokonaisopetuksen kehittäminen: laitteiden tulo vasta loppukeväällä 2014 siirtää varsinaisen kokonaisopetuksen kehittämisen TVT:n avulla syksyyn 2014 Länsirannan koulu 1. Fyysinen oppimisympäristö ja turvallisuus Arviointi: + suurin osa tavoitteista saavutettiin (pihan vuotava putki korjattu, luokkakalusteiden uusiminen hyvällä mallilla, ilmastointi kunnostettu ja parannettu, sisäilma nyt kunnossa, pururata kunnostettu

3 vanhempien talkoilla syksyllä 2013), - osa jäi tekemättä (sadevesijärjestelmän uusiminen, opettajainhuoneen keittiönurkkauksen remontti) 2. Työhyvinvointi Arviointi: + tavoitteet saavutettiin avustajaresurssissa (oma koko lukuvuoden), koulutus ja vertaistuki on toiminut, tuntikehys on ollut riittävä, tiloja on runsaasti ja välineitäkin; - jakotuntien toteuttaminen hankalaa kuljetusten takia, kaksiopettajaisuus tuonut haasteita henkilökunnan jaksamiselle Rantakankaan koulu 1. Koulun piha-alueen kunnostustyöt Arviointi: - mikään tavoitteista ei toteutunut (pihan asfaltointi, valaisimien asennus, parkkialue Itämuksulan taaksi, lämmityspaikat henkilökunnalle) 2. Luokkarajat ylittävä yhteistoiminta Arviointi: + yhteiset projektit ja teemapäivät: joulujuhla, kierrätyspäivä sekä perinnepäivä, retket (uimahalli ja teatteri); kehittämiskohdetta halutaan jatkaa. Uudet kehittämiskohteet lukuvuodeksi Koulujen tekemien kehittämiskohteiden arvioiden, opettajainkokousten sekä koulunjohtajien kokousten pohjalta esitetään lukuvuodeksi seuraavia laadun kehittämiskohteita (tarkat suunnitelmat ovat koulutoimistossa): Koko koulutoimi 1. TVT-taitojen kehittäminen Oppilaat: saavat käyttää yhä enemmän tvt-laitteita tunneilla ja oppivat käyttämään niitä kunnan tvt-suunnitelman mukaan: tietyt taidot hallussa tietyn luokka-asteen jälkeen - käyttö ja taito nimenomaan oppimiseksi ja oppimisen tueksi (Lappajärven TVT-suunnitelma ; Perusopetuksen tieto- ja viestintätekniikan käytön osaamistavoitteet). Koko koulutoimessa tehdään osaamistavoitteiden lisäksi suunnitelma siitä, mitä tvt-taitoja kehitetään ja harjoitellaan missäkin oppiaineessa eli luodaan tvt-taitojen kehittymisen jatkumolle. Opettajat: Koulujen käyttöön hankittu tvt-laitteisto aktiiviseen käyttöön, uusien työtapojen ja tvt-taitojen kehittäminen. Oppilaiden osaamistavoitteiden konkretisoiminen luokka-asteittain ja oppiaineittain. Opettajien tvt-taitojen arviointi uudelleen Opeka-kyselyn avulla keväällä 2015 (edellinen tehty loppuvuodesta 2013). Lappajärven yhteiskoulu 1. Yhteiskoulun käynnistäminen Tavoitteina erityisesti: sisäinen ja ulkoinen tiedotus, yhteiset säännöt ja toimintatavat, johtoryhmä ja tiimit toimivat; rehtorin ja apulaisrehtorin toimenkuvien selkiytyminen. Arviointi keväällä 2015 kyselyllä ja keskustelutilaisuudella.

4 Länsirannan koulu 1. Yhteydet lähiympäristöön Lisätään yhteistyötä lähiympäristön kanssa sekä hyödynnetään sitä mm. retkillä, onki-/pilkkipäivällä, vierailuilla ja yhteistyöllä eri yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Rantakankaan koulu 1. Luokkarajat ylittävä yhteistoiminta; erityisenä teemana lähiympäristö ja lappajärveläisyys; toteutus projektien, teemapäivien ja retkien avulla. Sivistystoimenjohtaja: Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi perusopetuksen kehittämiskohteiden tulokset. Fyysisen oppimisympäristön useammassa kehittämiskohteessa ei tapahtunut mainittavaa kehittymistä, jota sivistyslautakunta kuitenkin toivoo jatkossa tapahtuvan. Teknisen toimen kanssa jatketaan aloitettua kunnossapito-ohjelman laatimista. Uusiksi kehittämiskohteiksi lukuvuodelle valitaan yllä mainitut kehittämiskohteet. Koko koulutoimen kehittämiskohde on TVT-taitojen kehittäminen niin oppilailla kuin opettajillakin. Kunnanhallitukselle/kunnanvaltuustolle saatetaan tietoon kehittämiskohteiden tulokset sekä uudet kehittämiskohteet, joiden tavoitteena on nimenomaan parantaa perusopetuksen laatua. Täydentävä esitys: Päätös: Teknisen toimen kanssa jatketaan aloitettua kunnossapito-ohjelman laatimista, niin että tekninen toimi on laatinut kouluja varten kunnossapito-ohjelman elokuun 2014 loppuun mennessä ja ensimmäiset jo nimettyjen kunnossapitotyöryhmien kierrokset ovat syyskuussa Sivistyslautakunta saattaa teknisen lautakunnana tietoon huolensa koulujen kunnossapidosta ja koulukiinteistöjen kunnon seurannasta. Hyväksyttiin Kh Tästä päätöksestä antaa lisätietoja sivistystoimenjohtaja Tarja Puro, puh tai Kj Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen perusopetuksen kehittämiskohteiden tu lok set lukuvuodelta sekä kehittämiskohteet lukuvuodelle ja esittää ne edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Lisätietoja tästä päätöksestä antaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi puh. (06) tai

5 Päätös Kv 25 Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen ja esittää pe rus ope tuk sen kehittämiskohteiden tulokset lukuvuodelta ja ke hit tä mis koh teet lukuvuodelle kunnanvaltuustolle tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 72. Sivistyslautakunta 18.06.2014. Aika 18.06.2014 klo 18:04-20:22

Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 72. Sivistyslautakunta 18.06.2014. Aika 18.06.2014 klo 18:04-20:22 Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2014 72 Sivistyslautakunta 18.06.2014 Aika 18.06.2014 klo 18:04-20:22 Paikka Lappajärven kunnanvirasto kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 40-48 Otsikko Sivu 40 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro Sivistyslautakunta 22 10.04.2014 Kunnanhallitus 64 14.04.2014 Sivistyslautakunta 57 04.09.2014 Aamupäivätoiminta Lappajärven kunnassa Sivltk 10.04.2014 22 Valmistelija sivistystoimenjohtaja Tarja Puro

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 KOULU: Koivuhaan koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö 2. HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Lappajärven kunta Pöytäkirja 6/2014 92. Sivistyslautakunta 04.09.2014. Aika 04.09.2014 klo 18:00-20:19. Lappajärven uusi paloasema

Lappajärven kunta Pöytäkirja 6/2014 92. Sivistyslautakunta 04.09.2014. Aika 04.09.2014 klo 18:00-20:19. Lappajärven uusi paloasema Lappajärven kunta Pöytäkirja 6/2014 92 Sivistyslautakunta 04.09.2014 Aika 04.09.2014 klo 18:00-20:19 Paikka Lappajärven uusi paloasema Käsitellyt asiat 49-58 Otsikko Sivu 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen

MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Sivistyslautakunta 55 21.06.2016 Tekninen lautakunta 52 17.08.2016 MONNINKYLÄN KOULUN RAKENNUSHANKKEEN TARVESELVITYS SIVLTK 55 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Pirkko Hynninen Askolan kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4

PÖYTÄKIRJA 1/ Käsiteltävät asiat. 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Aika 13.03.2012 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. RUUTANAN KOULUN OPETUSSUUNNITELMA 2016 Luku 2 RUUTANAN KOULUN ARVOPERUSTA Ruutanan koulussa vaalitaan yhteisöllisyyttä, jota koko koulun yhteiset tuokiot tukevat. Näitä tilaisuuksia voivat olla esimerkiksi

Lisätiedot

Valmistelija sivistysjohtaja Tarja Puro

Valmistelija sivistysjohtaja Tarja Puro Sivistyslautakunta 62 29.10.2015 Kunnanhallitus 165 02.11.2015 Kunnanhallitus 175 09.11.2015 Kunnanvaltuusto 49 16.11.2015 Valmistavan opetuksen järjestäminen Sivltk 29.10.2015 62 Valmistelija sivistysjohtaja

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 31.8.2010 57

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 31.8.2010 57 Sivistyslautakunta 31.8.2010 57 Aika: 31.8.2010 klo 17.00-18.50 Paikka Läsnä Kunnanhallituksen kokoushuone Pia Komppa, puheenjohtaja Varpu Järvinen Riikka Kiesilä Jaana Kuitunen Jorma Kuhmonen Petri Ollikainen

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Keskiviikko 22.01.2014 klo 9.00 14.05. Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, varapuheenjohtaja Mustonen Annukka, jäsen

Keskiviikko 22.01.2014 klo 9.00 14.05. Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, varapuheenjohtaja Mustonen Annukka, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2014 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.01.2014 klo 9.00 14.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Simonkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 Koulun perustiedot Yhteystiedot Oppilasmäärä 0.lk 1lk 2lk 3lk 5.lk 6.lk yht. oppilasmäärä 1 1 1 4 1 1 9 tytöt 1 1 3 1 6 Perusopetusryhmien määrä Luokat

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 102 13.06.2016 Sivistyslautakunta 51 21.06.2016 Kirkonkylän koulun käyttöönotto 18/10.03.02/2016 Kh 13.06.2016 102 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Entistä Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2015-2016 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 3 Vuosisuunnittelu Yrittäjyyskasvatuksen lukuvuosi suunnitelma: 1. Visio: Jokainen rakentaa omaa mahdollisuuksien maailmaa -Yhteisen ymmärryksen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Orimattila Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Yhtenäinen peruskoulu Vuosiluokat 1 9 (esiopetusta koulun yhteydessä) Perusopetuksessa oppilaita noin 600 joista erityisluokilla noin 80

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 3 / 2015 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 15.4.2015 klo 18 Kokouspaikka Kosken kunnantalo, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 36- Mikkola Laura Hämäläinen Risto vpj. :t 36- Nummela

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2015 1 17.12.2015 Aika 15.12.2015, 16:00-17:45 Paikka Savonlinnan normaalikoulu, opettajainhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi,

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 22 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4/2016 KOKOUSAIKA To 19.5.2016 klo 18.30 19.45 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 22 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4/2016 KOKOUSAIKA To 19.5.2016 klo 18.30 19.45 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 22 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 4/2016 KOKOUSAIKA To 19.5.2016 klo 18.30 19.45 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. Saukko

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki.

Teknisen toimen osalta on valmistelutyössä ollut mukana Antero Korhonen ja Matti Pälvimäki. Kunnanhallitus 183 25.07.2005 Kunnanhallitus 40 20.02.2006 Kunnanhallitus 88 24.04.2006 KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUS 98/68/681/2005 (Asian valmistelija sivistystoimenjohtaja Jorma Mäkinen, puh. 0207 618

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016

Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus 113 15.04.2013 Perusturvalautakunta 58 16.05.2013 Kunnanhallitus 170 19.08.2013 Kunnanhallitus 34 02.02.2015 Ilomantsin kunnan lapsiasiaintyöryhmän perustaminen vuosille 2013-2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI 7.4.2014 JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI PVM LOPULLINEN MÄÄRÄAIKA PÄÄMÄÄRÄ SAAVUTETTU Joroisten sivistystoimi/ Perusopetus Joroisten perusopetus kokonaan yhtenäiskoulussa lukuvuoden 2015-2016 alussa

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2011. Sivistyslautakunta 16.08.2011 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2011. Sivistyslautakunta 16.08.2011 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2011 Sivistyslautakunta 16.08.2011 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 16.08.2011 klo 18.00 18.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015. Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Lukkarin koulun johtokunta 14.11.2013 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 LUKKARIN KOULUN 6A LUOKAN LEIRIKOULU 3 8 LUKKARIN KOULUN COMENIUS-KERHON MATKA SAKSAAN 4 9 LUKKARIN KOULUN

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Sivistyslautakunta 14.1.2015. 1. Sivistyslautakunnan kokouspäivä ja kokouskutsujen toimittaminen v. 2015...

LEMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Sivistyslautakunta 14.1.2015. 1. Sivistyslautakunnan kokouspäivä ja kokouskutsujen toimittaminen v. 2015... PÖYTÄKIRJA 1/2015 Sivistyslautakunta 14.1.2015 Käsiteltävät asiat 1. Sivistyslautakunnan kokouspäivä ja kokouskutsujen toimittaminen v. 2015...2 2. Sivistyslautakunnan pöytäkirjojen tarkastaminen, nähtävillä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Röykän koulun johtokunta 23.09.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 8 RÖYKÄN KOULUN TYÖSUUNNITELMAN 2015-2016 HYVÄKSYMINEN 9 RÖYKÄN KOULUN TYÖSUUNNITELMAN TÄYDENTÄMINEN/ 3A

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

No 4/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 37

No 4/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 37 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2014 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 37 KOKOUSAIKA 11.9.2014 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS

Lisätiedot

Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty.

Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin ei ole tehty. Laatukortti 13 Koulun kerhotoiminta 1. Suunnittelu Rehtori täyttää Valitse kyllä tai ei sen mukaan miten ollaan viime lukuvuonna toimittu. Mikäli vastaat ei, perustele halutessasi lyhyesti, miksi näin

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kinnulan lukion johtokunta 1 Kokousaika klo Kokouspaikka Kinnulan keskuskoulu, biologian luokka 221

KINNULAN KUNTA Kinnulan lukion johtokunta 1 Kokousaika klo Kokouspaikka Kinnulan keskuskoulu, biologian luokka 221 1 Kokousaika 28.9.2011 klo 19.40-20.55 Kokouspaikka Kinnulan keskuskoulu, biologian luokka 221 Saapuvilla olleet Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi pj puheenjohtajana) vpj

Lisätiedot

Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma

Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma 1 Naantalin perusopetuksen laadun arviointisuunnitelma Perusopetuksen laadun kehittäminen: Laatuhankkeen jäsen, erityisluokanopettaja Jaakko Rajavaara Pedagoginen rehtori Kimmo Kuusimäki 2 1. Naantalin

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 Aika 29.5.2012 klo 19.18 20.29 Paikka Saran koulu Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja Haavisto Jonna jäsen Hietikko

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU

HELSINGIN SUOMALAINEN YHTEISKOULU HELINGIN UOMALAINEN HTEIOULU ILÄI O N H elsingin uomalainen hteiskoulu,, on Etelä-Haagassa sijaitseva perinteikäs, kielipainotteinen koulu, jossa työskentelevät peruskoulun 3. 9.-luokkalaiset, lukiolaiset

Lisätiedot

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS

Liite Sivistyslautakunta 29.1.2015 KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS KOULUTUKSEN ARVIOINTI PERUSOPETUS ( Arviointikohteiden numerointi ja muu merkintätapa ovat samat kuin arviointisuunnitelmassa, jonka kohtaa 7 ei pystytä arvioimaan nykyisten tietosuojasäännösten voimassa

Lisätiedot

Arviointikriteerit, mittarit. Sisäilma- ja rakennetutkimukset. resurssointi. Toteutuneet toimenpiteet

Arviointikriteerit, mittarit. Sisäilma- ja rakennetutkimukset. resurssointi. Toteutuneet toimenpiteet 1 ASIAKAS/ASUKASNÄKÖKULMA - Koulukiusaamisen ennaltaehkäiseminen, 0 -toleranssi kiusaamisessa Koulukiusaamistapausten lukumäärä Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11

PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Aika 11.03.2014 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 9 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 10 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö

Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-itsearviointi ja arviointiaineiston käyttö Virvatuli-mallin rakenne: Viisi arviointialuetta 1. Oppilaat - oppilaitoksen toiminnan ja opetuksen vaikutukset oppilaassa 2. Opettajat - Opettajien

Lisätiedot

Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Kokousaika Keskiviikko 28.9.2011 klo 18-19.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 88-102 Tuomola Matti vpj. Hahko

Lisätiedot

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

Itsearviointimateriaali

Itsearviointimateriaali 03/2010 Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Työrauha tavaksi julkaisun pohjalta laadittu itsearviointimateriaali tarjoaa mahdollisuuden kehittää niin kouluyhteisön kuin yksittäisen opettajan työrauhaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010

Lisätiedot

1. Koulun julkisuuskuva ja toimivuus yleisesti

1. Koulun julkisuuskuva ja toimivuus yleisesti 1 (10) Nurmijärven kunnan 2012 keväällä laatima asiakastyytyväisyyskysely 2., 3. ja 7.luokkalaisten vanhemmille ja huoltajille TULOSTEN ANALYSOINTIA LÄNSIKAAREN KOULU VS. KOKO KUNNAN VASTAAJAT Länsikaaren

Lisätiedot

Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11

Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11 Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11 Laatukriteerit tai -toiminta perustuvat tieteelliseen tietoon, kokemusperäiseen tietoon (hyviä käytäntöjä) tai toimielimen määrittelemään tahtotilaan. Perusopetuksessa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015 2016 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana jokaisen oppilaan yksilölliset kyvyt. Tavoitteena

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Koulun nimi: Salpausselän koulu

Koulun nimi: Salpausselän koulu Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen Voidaan kehittää Toimintakulttuuria muovaavat tiedostetut ja tiedostamattomat, joskus tahattomat tekijät Aikuisten tapa toimia välittyy oppilaille (arvot, asenteet,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016 Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 26.01.2016 klo 18:00-18:18 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh

Valmistelija/lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 17.08.2015 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili 2015 868/12.02.00.02/2015 KOLA 55 Valmistelija/lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Lappajärven kunta Pöytäkirja 12/2015 196. Kunnanhallitus 22.06.2015. Aika 22.06.2015 klo 18:00-19:40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lappajärven kunta Pöytäkirja 12/2015 196. Kunnanhallitus 22.06.2015. Aika 22.06.2015 klo 18:00-19:40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Lappajärven kunta Pöytäkirja 12/2015 196 Kunnanhallitus 22.06.2015 Aika 22.06.2015 klo 18:00-19:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 104-117 Otsikko Sivu 104 Kaavatoimikunnan

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot