Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toiminta-ajatuksensa mukaisesti valtiovarainhallinto turvaa osaltaan tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia tehokkaalla ja laadukkaalla julkisen toiminnan ja talouden ohjauksella ja kehittämisellä sekä luomalla yrityksille ja yksityisille suotuisaa, kannustavaa ja vakaata taloudellista toimintaympäristöä. Valtiovarainhallinnon toiminta perustuu tutkittuun tietoon ja vahvaan näkemykseen tulevaisuuden muutostarpeista ja niitä tukevista ohjausprosesseista, asiakaslähtöisten palvelujen tuottamiseen sekä valtion palvelujen tehokkaaseen ohjaamiseen ja taloudelliseen järjestämiseen alueelliset ja paikalliset näkökulmat huomioiden. Talouspolitiikan valmistelu Valtiovarainministeriö tuottaa kokonaisvaltaista näkemystä julkisesta taloudesta yhteiskunnalliseen talouskeskusteluun sekä päätöksenteon tueksi. Julkisen talouden ja toiminnan ohjaus Valtiovarainhallinto edistää yhdenmukaisten toimintaprosessien ja menettelyjen kehittämistä, käyttöönottoa ja toimeenpanoa julkisella sektorilla. Tähän pyritään muun muassa organisaatiorakenteita ja IT-ratkaisuja kehittämällä. Valtiovarainministeriö korostaa menokurin välttämättömyyttä tulevien vuosien menoja suunniteltaessa. Valtion tuottavuusohjelman sekä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteuttaminen ovat tärkeässä asemassa luotaessa toimintaedellytyksiä tuotannolliselle sektorille ja hillittäessä julkisten menojen kasvua. Kunnille osoitettavilla tuilla pyritään turvaamaan kuntatalouden vakaus ja kuntien mahdollisuus pitää yllä riittävät kunnalliset palvelut sekä edistämään kuntaja palvelurakenneuudistuksen toteuttamista. Valtiovarainhallinto osallistuu kuntatalouden kehittämiseen sekä kunta- ja palvelurakenteiden uudistamiseen käytettävissään olevin keinoin. Valtion budjettitalouden velanhallinnan strategisena tavoitteena on tyydyttää valtion budjettitalouden rahoitustarve ja minimoida velasta aiheutuva kustannus pitkällä aikavälillä hyväksyttäväksi katsottavalla riskitasolla. Hallinnon kehittäminen Valtiovarainministeriö vastaa hallintopolitiikasta sekä kehittää hallinto- ja palvelurakenteita. Ministeriö kehittää, koordinoi ja ohjaa julkisen toiminnan ja talouden ohjauksen, toimeenpanon ja seurannan välineitä. Näitä ovat esimerkiksi talousarvio- ja kehysprosessi, tulosohjaus, toimialan säädökset sekä edellä mainittuihin liittyvä asiantuntemus. Verotus ja tullitoimi Verohallinto toimittaa verotusta ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille. Tullilaitos turvaa yritysten ulkomaankaupan sujuvuuden, huolehtii EU:n kauppapolitiikan ja kansallisen tavaraverotuksen täytäntöönpanosta sekä takaa tuloksellisen rikostorjunnan. Tilastotoimi ja taloudellinen tutkimus Tilastokeskus huolehtii tilastojen laadinnasta sekä kansallisen tilastotoimen kehittämisestä yhteistyössä muiden tilastoja laativien valtion viranomaisten kanssa. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä sekä julkisen sektorin toimenpiteiden vaikutuksista kansantalouden toimintaan. Valtion työnantajapolitiikka ja eläketurvan toimeenpano Valtiovarainhallinto edistää valtion kilpailukykyä työnantajana. Valtiovarainministeriö valmistelee valtion työnantajapolitiikkaa ja eläketurvaa koskevat säädökset. Valtionhallinnon yhteiseen arvoperustaan sisältyvää tasa-arvoperiaatetta noudattaen, valtion työnantajapolitiikan ja eläketurvan säädösvalmistelussa huomioidaan myös sukupuolivaikutukset. Valtiokonttori toimii valtion työeläkelaitoksena ja vastaa valtion varoista hoidettavan eläketurvan toimeenpanosta. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Hallinnonalan rakenteiden ja toimintatapojen kehittäminen Valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelmalla pyritään parantamaan tuottavuutta erityisesti ydintoimintaa kehittämällä. Tuottavuusohjelman kärkihankkeiksi on nostettu toimintaprosessien uudistaminen ja palvelutuotannon kehittäminen sähköistä asiointia lisäämällä sekä valtion alue- ja paikallishallinnon tehostaminen. Hallinnonalan rakenne muuttuu talousarviovuonna, kun sisäasiainministeriön kuntaosasto sekä alueiden ja hallinnon kehittämisosaston alue- ja paikallishallintoyksikkö ja KuntaIT -yksikkö siirtyvät tehtävineen valtiovarainministeriöön. Myös läänin-, rekisteri- ja kihlakuntahallinto siirtyvät valtiovarainministeriön hallinnonalalle. Toimintaympäristö Suomen väestö ikääntyy nopeammin kuin muissa EU-maissa, mikä aiheuttaa jännitteitä työmarkkinoille ja julkiseen talouteen. Ikääntyminen on suuri haaste erityisesti julkisen talouden kestävälle rahoitukselle, kun yhtäältä eläke- ja hyvinvointipalvelujen menopaineet kasvavat ja toisaalta työvoiman määrän vähentyessä kansantuotteen sekä veropohjan kasvu hidastuvat. Työvoiman vähentymistä voidaan hidastaa lähinnä pidentämällä työuria, edistämällä työvoiman kysynnän ja tarjonnan tarkoituksenmukaista kohtaamista ja parantamalla työelämän vetovoimaa. Työpanoksen niukentuessa entistä tärkeämmäksi tulee sen ja muiden voimavarojen kohdentaminen mahdollisimman tuottavasti, jolloin strategisen henkilöstövoimavarojen johtamisen merkitys kasvaa. Keskeinen haaste liittyy myös kansainvälisen työnjaon ja kilpailuympäristön nopeaan muutokseen avoimessa maailmantaloudessa. Kilpailuympäristön muutokseen sopeutuminen edellyttää hyvin toimivia hyödyke-, rahoitus- ja työmarkkinoita. Tuottavuus on globaalitaloudessa kansallisen kilpailukyvyn tärkein määrittäjä ja sitä voidaan tehokkaammin kohottaa investoinneilla inhimilliseen pääomaan ja teknologiseen kehitykseen. Tuottavuuden parantamispyrkimyksiä vastaan toimii mm. monimutkaistuva lainsäädäntö. Kansainvälinen kilpailu tuotannosta ja työpaikoista johtaa maiden lisääntyvään kilpailuun ammattitaitoisesta ja koulutetusta työvoimasta. Kilpailu suorista sijoituksista ja työpaikoista johtaa myös maiden välisen verokilpailun voimistumiseen. Kansainväliset normit ja verokilpailu edellyttävät muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön ja toimintatapoihin. Julkisen talouden vakaus ja kestävyys edellyttää julkisten menojen kasvun hillintää, tuottavuuden kohottamista sekä talouden kasvupotentiaalin vahvistamista. Julkisen talouden tasapainon turvaaminen pidemmällä aikavälillä edellyttää tulonsiirtojen ja palvelujärjestelmien uudistamista toisiaan tukevasti sekä julkisen sektorin voimavarojen oikeaa mitoittamista ja tehtävien priorisointia. Voimavaroja on voitava siirtää tehtäväalueelta toiselle väestön ikärakenteen ja aluerakenteen muutosten ja palvelutarpeiden uusien priorisointien mukaisesti. Samalla on otettava entistä paremmin huomioon julkisen talouden vaikutukset talouskasvuun ja työllisyyteen samoin kuin kilpailuympäristön toimivuuteen ja resurssien kohdentumiseen. Pidemmällä aikavälillä väestön ikääntyminen johtaa kuntasektorilla kasvaviin peruspalvelujen kysyntä- ja rahoituspaineisiin. Talouden tasapainottaminen edellyttää kunnilta sellaisia palvelurakenteita ja tuottavuutta koskevia päätöksiä, joilla toimintamenojen kasvu voidaan pitää verotulojen ja valtionosuuksien kasvun asettamissa rajoissa. Vaikuttavuustavoitteet Valtioneuvosto asettaa valtiovarainministeriön hallinnonalalle seuraavat vaikuttavuustavoitteet: 1. Talouden kasvu ja vakaus Veropoliittisten ratkaisujen toimeenpanossa tähdätään työllisyyden, investointien ja talouskasvun tukemiseen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseen. Rahoitusmarkkinapolitiikalla luodaan ja vahvistetaan rahoitusmarkkinoille toimintapuitteet ja pelisäännöt, jotka ylläpitävät yleisön luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan kotimaassa ja kansainvälisesti. Noudatetaan vastuullista ja pitkäjänteistä kehysmenettelyä. 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan tarkoituksenmukainen kohtaaminen sekä korkean työllisyysasteen ylläpito Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Kyky sopeutua globaalitalouden muutoksiin ja teknologian hyödyntäminen ovat avainasemassa työllisyysasteen nostamisen ja suotuisan tuottavuuskehityksen kannalta. Talous- ja rakennepolitiikalla tuetaan työmarkkinoiden tarpeita vastaavan työvoiman saatavuutta. 3. Veroeurojen käytön tehostaminen Tavoitteena on, että julkisen talouden tasapainovaatimukset ja palvelujen järjestämisen turvaaminen kohtaavat, kun väestön ikärakenne muuttuu ja kuntien menopaineet kasvavat. Peruspalvelujen turvaaminen edellyttää rakenteellisia muutoksia, joilla voidaan lisätä taloudellisuutta ja tuottavuutta sekä varmistaa näin rahoituksen kestävyys. Edessä oleva nopea eläkkeelle siirtyminen mahdollistaa toimintojen rationalisoinnin ja pakottaa voimavarojen kohdentamiseen ydintoimintoihin. Valtion resurssiohjausta tehostetaan edelleen ottamalla käyttöön konsernimaisen johtamisen tarjoamia mahdollisuuksia ja menettelyjä. 4. Kunnallisten peruspalvelujen toimintaedellytysten turvaaminen Tavoitteena on, että nykyisin kuntien vastuulla olevat palvelut saavat riittävän vahvan rakenteellisen ja taloudellisen perustan niiden järjestämisen ja tuottamisen turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Kunnallisten peruspalveluiden saatavuus ja laatu turvataan koko maassa kohtuullisella vero- ja maksutasolla. Tämä edellyttää kunta- ja palvelurakenteen vahvistamista, kuntatalouden vakauden turvaamista, tuottavuuden nousua ja kuntien menojen kasvun hillintää. Tunnusluku 2007 toteutuma/ arvio 2008 arvio 2009 arvio 2010 arvio 2011 arvio Kuntien yhdistymisiä, kpl Kuntien toimintamenojen kasvu, % 4,6 5,8 5,5 4,9 4,8 Kuntien ja kuntayhtymien vuosikate (milj. ) Julkisten palvelujen turvaaminen Tavoitteena on laadukkaiden ja taloudellisesti tuotettujen julkisten palvelujen, erityisesti valtion palvelujen saatavuuden turvaaminen maan eri osissa. Tämä edellyttää hallinnonalarajat ylittävää yhteistyötä palvelujen järjestämiseksi. Tuottavuusohjelman vaikutukset Valtiovarainministeriön hallinnonalalla toteutetaan hallituksen linjausten mukaisesti tuottavuustoimia, joiden yhteenlaskettu henkilöstötarvetta vähentävä vaikutus vuonna 2008 on 442 henkilötyövuotta. Hallinnonalan määrärahat vuosina v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 01. Hallinto Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion IT-strategian toteuttaminen (siirtomääräraha 3 v) Lääninhallitusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 29. Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön osalta (arviomääräraha) Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen (siirtomääräraha 2 v) (03.) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (05.) Valtiokonttori (07.) Valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset 10. Verotus ja tullitoimi Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) (18.) Verohallinto 20. Palvelut valtioyhteisölle Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtiovarain controller -toiminnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (04.) Valtion eläkelautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Senaatti-kiinteistöt 30. Tilastotoimi ja taloudellinen tutkimus Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) (39.) Eräät siirrot Ahvenanmaan maakunnalle (40.) Tullilaitos 40. Valtionhallinnon kehittäminen Työhyvinvoinnin edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 21. Tuottavuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) (22.) Työhyvinvoinnin tuki (siirtomääräraha 2 v) (23.) EU-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 3 v) Valtion keskeisten tietojärjestelmähankkeiden kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Eläkkeet ja korvaukset Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet sekä kuntoutustuet (arviomääräraha) Ylimääräiset eläkkeet (arviomääräraha) Muut eläkemenot (arviomääräraha) Tapaturmakorvaukset ja muut vahingonkorvaukset (arviomääräraha) Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot (arviomääräraha) Muilta eläkelaitoksilta saaduista ennakkotuloista maksettavat korkomenot (arviomääräraha) (52.) Tilastokeskus (60.) Senaatti-kiinteistöt 60. Erikseen budjetoidut valtionhallinnon menot Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkamenot (siirtomääräraha 2 v) Erikseen budjetoidut palkkamenot (arviomääräraha) Valtion henkilöstöjärjestelyistä aiheutuvat palkkamenot (siirtomääräraha 2 v) Euroopan unionin osallistuminen matkakustannusten korvauksiin (siirtomääräraha 2 v) Siirto Koulutusrahastolle (arviomääräraha) Erikseen budjetoidut säädösperusteiset menot (arviomääräraha) Edeltä arvaamattomat menot (siirtomääräraha 3 v) Valtion saatavien turvaaminen (arviomääräraha) EU ja kansainväliset järjestöt Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 66. Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha) Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha) (68.) Suomen maksuosuus Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön pääomasta (arviomääräraha) (80.) Hallinnon uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon tukitoimenpiteet 80. Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle Ahvenanmaan tasoitusmaksu (arviomääräraha) Verohyvitys Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) (81.) Eräät hallinnonaloittain jakamattomat menot (82.) Korvaukset rahastoille ja rahoituslaitoksille (84.) Kansainväliset rahoitusosuudet (90.) Suomen maksuosuudet Euroopan unionille 90. Kuntien tukeminen KuntaIT:n toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Kuntien yleinen valtionosuus, verotuloihin perustuvat tasaukset ja siirtymätasaukset (arviomääräraha) Kuntien yhdistymisavustukset ja kuntajako sekä kuntien yhteistoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustus (kiinteä määräraha) Holhoustoimen edunvalvonta (arviomääräraha) Työllisyyden ja elinkeinoelämän tukeminen Tuki työnantajille (arviomääräraha) Energiaverotuki (arviomääräraha) (99.) Muut valtiovarainministeriön hallinnonalan menot Yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Henkilöstön kokonaismäärä (28.01, osa, 26.01, osa, 26.05, ja 26.07, osa) Hallinto S e l v i t y s o s a : Lukuun ehdotetaan siirrettäväksi hallitusohjelman toimeenpanon nojalla sisäasiainministeriön hallinnonalalta hallitusohjelmassa määritellyt tehtävät ja niitä vastaavat resurssit valtiovarainministeriön hallinnonalalle. Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana, taloudellisena yhteen sovittajana ja hallinnonalansa ohjaajana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta julkisen talouden hyvästä hoidosta tuloksellisesta palvelutuotannosta ja julkisesta hallinnosta valtio-kunta -yhteistyöstä sekä näiden edellyttämästä kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Valtiovarainministeriön strategisena tavoitteena on valmistella talouden vakaata kehitystä, kasvuedellytyksiä sekä julkisen talouden kestävyyttä tukevaa talouspolitiikkaa, ennakoida tulevia haasteita ja varautua niihin mahdollisuuksien mukaan valmistella talous- ja rakennepolitiikkaa, jonka pyrkimyksenä on työurien pidentäminen ja työmarkkinoiden kohtaannon parantaminen parantaa julkisten palveluiden ja hallinnon tuottavuuttaohjausta, rakenteita sekä uutta teknologiaa hyödyntämällä. Vaikuttavuustavoitteet: luoda ennustettavuutta ja puitteita taloudelliseen, poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon ohjata valtion varoja ja osaltaan varmistaa valtion toiminnan rahoitus kehittää julkisen toiminnan ja talouden ohjauksen laadukkaita ja oikeudenmukaisia prosesseja ja ohjausvälineitä kehittää ja uudistaa valtion hallintoa ja valtion konsernipalveluita kehittää ja toimeenpanna valtion henkilöstöpolitiikkaa ohjata ja kehittää valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuutta. Vaikuttavuustavoitteiden kohteena ovat poliittiset päätöksentekijät, valtionhallinto, kunnat, kuntayhtymät ja muu julkishallinto, EU ja muut kansainväliset tahot, työmarkkinaosapuolet sekä välillisesti myös yritykset, yhteisöt ja kansalaiset. Valtiovarainministeriö toimii siten, että valtiontalouden ja -hallinnon kokonaisuuden edut ja tavoitteet valtion yhteisissä palveluissa ja toiminnoissa tunnistetaan ja edistetään niiden ottamista huomioon eri hallinnonaloilla, niiden virastoissa, laitoksissa ja rahastoissa. Valtiovarainministeriö luo ja toimeenpanee toimialueellaan yhteisiä pelisääntöjä sekä järjestää tai ohjaa hallinnonalan virastoja, Senaatti-kiinteistöjä ja Hansel Oy:tä järjestämään toimialallaan valtioyhteisölle yhteisiä, sisäisiä palveluja sekä työ- ja toimintaprosesseja siten, että niiden avulla virastot ja laitokset voivat saavuttaa taloudellista ja toiminnallista hyötyä ja hyvää toiminnan laatua. Lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen ja monialainen asiantuntijavirasto. Lääninhallitukset edistävät, arvioivat ja valvovat läänin elinoloja, asukkaiden hyvinvointia ja perusoikeuksien toteutumista. Lääninhallitusten hallinto-osastojen toiminnan painopisteenä on yhteispalvelun edistäminen sekä hallinnonalan organisatoristen muutosten ohjaus ja hallittu läpivienti. Lääninhallitukset valmistautuvat alaisessaan hallinnossa tapahtuviin toimialue- ja muihin järjestelyihin. Valtion alue- ja paikallishallinnon yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ovat seuraavat: Läänin asukkaiden hyvinvointi lisääntyy ja peruspalvelujen saatavuuden edellytykset turvataan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 Läänin asukkaiden perusoikeudet ja oikeusturva toteutuvat. Poliisi-, syyttäjä-, ulosotto- ja rekisteritoimen sekä valtion yleishallintotehtävät on organisoitu kihlakunnittain. Kihlakunnanvirasto toimii valtion paikallisena yleis- ja erityishallintoviranomaisena kihlakunnan alueella. Tehtäviä hoitaessaan kihlakunnanvirasto toteuttaa valtakunnallisia, alueellisia ja paikallisia tavoitteita. Kihlakunnanvirastoista on irtaantunut syyttäjätoimi alkaen muodostaen 15 syyttäjänvirastoa. Ulosottotoimi irtaantuu kihlakunnanvirastoista alkaen muodostaen 22 ulosottovirastoa. Sektorikohtaisen kehityksen myötä ja hallitusohjelman linjauksen mukaisesti kihlakuntajärjestelmä ehdotetaan purettavaksi lukien. Kihlakuntahallinnolle kuuluneiden tehtävien hoitamiseksi siirretään eri toimialoille kihlakuntahallinnon kehyspäätöksen mukainen määräraha euroa seuraavasti: Ulosottolaitos ( Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot) Syyttäjälaitos ( Syyttäjälaitoksen toimintamenot) Poliisi ( Poliisitoimen toimintamenot) Maistraatit ( Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen toimintamenot) Yhteensä Väestörekisterikeskus on väestökirjanpidon keskusviranomainen. Se kehittää ja ohjaa väestökirjanpitoa sekä pitää yllä valtakunnallista väestötietojärjestelmää yhdessä maistraattien kanssa. Virasto vastaa myös väestötietojärjestelmän valtakunnallisista tieto- ja verkkopalveluista. Lisäksi sen tehtäviin kuuluvat varmennepalvelut, sirullinen henkilökortti, vaalien äänioikeusrekisteri, julkishallinnon yhteyspalveluhakemisto ja holhousrekisteri. Rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimii 24 maistraattia, joiden toimialueena on yksi tai useampi kihlakunta. Ahvenanmaalla rekisterihallinnon paikallisviranomaisen tehtävät hoitaa lääninhallitus. Maistraatit tarjoavat ihmisen koko elämänkaaren kattavia, laadukkaita rekisteri- ja oikeusturvapalveluja. Maistraatit hoitavat väestökirjanpidon, kaupparekisterin ja yhdistysrekisterin paikallisviranomaisen tehtäviä sekä yleishallintotehtäviä ja holhousviranomaisen tehtäviä. Kihlakuntajärjestelmän purkamisen myötä tarkastellaan maistraattien asema ja tehtävät. Luvun nimike on muutettu. 01. ( , osa ja , osa) Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) vastikkeettomien menojen maksamiseen kansainvälisille yhteisöille, 2) koko hallintoa koskeviin hallinnon kehittämishankkeisiin, josta kunta- ja palvelurakenneuudistuksen (PA- RAS-hanke) toteuttamiseen enintään euroa ja 3) EU-yhteistyöhön hallinnon kehittämisessä. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon: 1) siirtyvän omaisuuden väliaikaisesta hallinnasta valtiovarainministeriölle saatavat tulot ja 2) Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan (JHTT-lautakunnan) tulot. Siirretään sisäasiainministeriöstä alkaen kuntaosaston ylijohtajan osastopäällikönä virka. Perustetaan lukien osastopäällikön virka ja lakkautetaan lukien hallinnon kehittämisosaston osastopäällikön virka. S e l v i t y s o s a : Sisäasiainministeriön kuntaosasto siirtyy valtiovarainministeriön osastoksi alkaen. Samasta ajankohdasta kootaan julkisen hallinnon kehittämistehtävät perustettavaan uuteen osastoon, joka muodostetaan pääosin nykyisestä hallinnon kehittämisosastosta ja sisäasiainministeriöstä siirtyvistä alueiden ja hallinnon kehittämisosaston alue- ja paikallishallintoyksiköstä sekä KuntaIT-yksiköstä. Valtiovarainministeriö käynnistää aluehallinnon uudistushankkeen, jonka valmistelua koordinoimaan palkataan päätoiminen pääsihteeri. Valtiovarainministeriö asettaa talousarvioesityksen valmisteluun liittyen toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2008: Toiminnallisen tuloksellisuuden Toimenpiteet tavoitteet Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Toiminnan vaikuttavuus paranee. Talouspolitiikan valmiste- strategian linjauksia. Sidosryh- Toimeenpannaan VM lulle, hallinnon rakenteiden, mäyhteistyötä syvennetään ja toimintojen ja konsernipalvelujen kehittämiselle sekä omalle tiivistetään. hallinnonalalle asetetut tulostavoitteet saavutetaan. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Uusi VM-kokonaisuus, sisältäen hallitusohjelman mukanaan tuomat uudistukset, vakiinnuttaa toimintaansa. Ministeriö asiantuntijaorganisaationa ja työyhteisönä kehittyy, resurssit kohdennetaan kustannustehokkaasti ja tuottavasti. Kehitetään ja yhteensovitetaan keskeisiä toimintaprosesseja uutta lisäarvoa synnyttäviksi kokonaisuuksiksi. Kehitetään VM:n työyhteisöä VM strategian mukaisesti. Erityistä huomiota kiinnitetään hyvään johtamiseen, resurssien oikeaan kohdentamiseen sekä ministeriön työtapojen kehittämiseen. Toimeenpannaan tuottavuusohjelman mukaista henkilöstösuunnitelmaa. Momentin mitoituksessa on otettu huomioon kuuden henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi toteutuma 2007 varsinainen talousarvio 2008 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Siirto 2 htv momentilta Siirto momentille Siirto momentilta , valtioneuvoston tietohallintoyksikön tuottamien palvelujen osto 330 Aluehallinnon uudistushankkeen pääsihteerin palkkaus- ja muut menot 160 Rakenneuudistukseen liittyvä siirto momentille Tuottavuustoimet ja muut muutokset 914 Yhteensä Ministeriöiden rakennemuutokseen liittyvät siirrot (1 000 euroa) Siirto 38 htv momentilta Siirto momentilta Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion IT-strategian toteuttaminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää valtion IT-strategiaan perustuvien tietojärjestelmäuudistusten toimeenpanoon. Lisäksi määrärahasta saa rahoittaa vuoden 2007 toiseen lisätalousarvioon momentille sisällytettyä tilausvaltuutta. S e l v i t y s o s a : Hankkeiden erittely Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 KIEKU: Yhteisten henkilöstö- ja taloushallinnon tietojärjestelmien uudistaminen ja integrointi ValtIT: Sähköisen asioinnin alustan kehittäminen ValtIT: Yhtenäisen arkkitehtuurin toimeenpano ValtIT: Dokumentinhallinnan ja arkistoinnin kehittäminen ValtIT: Virkamiehen tunnistaminen, jatkosuunnittelu ja toteutus ValtIT: Yhteinen, turvallinen tietoliikenneverkko, esitutkimus ValtIT: Yhteinen sähköposti, esitutkimus ValtIT: Tietoturvatasohankkeen suunnittelu ja toteutus, varautumiseen liittyvä esitutkimus ja Vahti-ohjeisiin liittyvät ohjeistushankkeet ValtIT: Valtion IT-palvelukeskuksen perustamiseen liittyvä tarkempi suunnittelu ValtIT: Turvaviranomaisten tietojärjestelmän ylläpito ja kehittäminen Yhteensä talousarvio ( ) Lääninhallitusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen ja monialainen asiantuntijavirasto. Lääninhallitukset edistävät, arvioivat ja valvovat läänin elinoloja, asukkaiden hyvinvointia ja perusoikeuksien toteutumista. Poliisipiirien määrää vähennetään kolmannekseen ja hallintorakenteen uudistusta jatketaan siten, että se kohdistuu jatkossa myös poliisin ylijohtoon, poliisin lääninjohtoihin, poliisin valtakunnallisiin yksiköihin sekä Helsingin poliisilaitokseen. Poliisin ja lääninhallitusten keskinäisten toiminnallisen ja taloudellisen rakenteiden selventämiseksi ryhdytään toimiin edellä mainittujen uudistusten ohella. Lääninhallituksille asetetaan toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet ja alueelliset palvelutavoitteet, joiden toteutumista arvioidaan ministeriöiden ja lääninhallitusten välisissä tulosneuvotteluissa ja joista raportoidaan peruspalvelujen arviointiraporteissa. Lääninhallituksissa on otettu käyttöön keskeisten palvelujen laatua arvioiva asiakaspalautejärjestelmä ja sen tuloksia on hyödynnetty toiminnassa. Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 75 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi toteutuma 2007 arvio 2008 arvio Henkilöstömäärä Htv-vähennys Vakinaisia/määräaikaisia (%) 90/10 90/10 91/9 Työtyytyväisyysindeksi (1 5) 3,3 3,3 3,4 Sairauspoissaoloja henkilötyövuotta kohti (työpv) 7,6 7,5 7,0 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio 2008 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Siirto momentille (30 htv) (Alueellisten taidetoimikuntien hallintohenkilöstön siirtyminen taiteen keskustoimikuntaan) Siirto momentille Tuottavuustoimet -856 Muut muutokset Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ja , osa) Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Toiminnallisen tuloksellisuuden Toimenpiteet tavoitteet Rekisterihallinnon (maistraatit Väestörekisterikeskus ottaa entistä selkeämmin käyttöön si- ja Väestörekisterikeskus) taloudellisuutta ja tuottavuutta säisen tilaaja-tuottajamallin organisaatiossaan. edistetään tuotantotapoja ja organisointia uudistamalla. Edunvalvonnan asiakkaiden Maistraatit selvittävät ennen palvelutoiminnan laatu paranee edunvalvojan määräämistä tai ja edunvalvontaa koskevat säädösmuutokset toimeenpan- edunvalvontahakemuksen tenaan. Rekisterihallinnon vastuulla olevien järjestelmien käytettävyys ja toimintavarmuus paranee ja sähköisen asioinnin toimintaedellytykset laajentuvat. kemistä yhdessä viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa, voidaanko henkilön asiat hoitaa muiden, ensisijaisena pidettävien palvelujen avulla. Maistraatit kehittävät toimintaansa ottaen huomion vuonna 2007 voimaan tulleet holhoustoimilain muutokset ja lain edunvalvontavaltuutuksesta. Maistraattien tehtävien alueellistaminen ja maistraattien erikoistuminen jatkuvat. Väestörekisterikeskuksen varmennetuotannon tehokkuuden parantaminen. Alueelliset palvelutavoitteet Kahdennetaan väestötietojärjestelmän henkilötieto-osuus. Kansalaisille ja viranomaisten välille luodaan verkkopalveluita. Kiinteistötietojen rekisteröinnin ja ylläpidon osalta pyritään vahvaan yhteistyöhön ja yhteisiin ratkaisuihin muiden valtion kiinteistötietoja keräävien ja ylläpitävien toimijoiden kanssa. Maistraatit luovat valmiudet uusien tehtävien vastaanottoon. Työmäärää maistraattien kesken tasataan ja maistraattien erikoistumista edistetään edelleen. Valtion varmennetuotanto organisoidaan uudelleen ottaen huomioon toimintaympäristön muutokset tavoite Edunvalvontaan määrääminen Maistraatin päätöksellä ratkaisut, aika enintään kk 3 Hakemukset käräjäoikeudelle, aika enintään kk 4 6 Edunvalvonta-tilintarkastus Määräajan loppuun mennessä saapuneiden vuositilien tarkastusaika vuoden lop- saapumispuun mennessä Julkinen notaari Palvelujen saanti, enintään pv 2 Isyyden tunnustamisen vahvistaminen Käsittelyaika enintään, pv 2 Muuttoilmoitus/osoitteet Palvelupuhelimeen vastaamisaika, aika normaalitilanteissa enintään min. 1 Kaupparekisteri Asunto-osakeyhtiöiden kaupparekisteri-ilmoitusten käsittely, aika keskimäärin kk 0,5 Väestörekisterikeskuksen asiakastuki Päivystäjän tavoitettavuus, enintään min. 1 Väestörekisterikeskuksen asiakaspalautteen käsittely Vastausaika internet-yhteydellä, arkisin enintään vrk 1 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Väestörekisterikeskuksen ja poliisin taloudelliset vastuusuhteet palvelusuoritteiden hinnoittelussa selkeytetään. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittyminen Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 98 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi toteutuma arvio tavoite Henkilötyövuodet maistraatit Väestörekisterikeskus Htv-vähennys Naisten ja miesten osuus henkilöstöstä, % maistraatit (naiset/miehet) 86/14 86/14 86/14 Väestörekisterikeskus (naiset/miehet) 65/35 65/35 65/35 Työtyytyväisyysindeksi maistraatit (1 5) 3,2 3,2 3,3 Väestörekisterikeskus (0 100) Sairauspoissaolot, pv/htv maistraatit 10,4 10,0 9,5 Väestörekisterikeskus 9,8 10,0 10,0 Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio 2008 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio 2008 esitys Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) VTJ:n henkilötietoja koskevien keskeisten järjestelmäosuuksien varmistaminen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Siirto momentille Tuottavuustoimet -675 Tasokorotus (kihlakunnat) 143 Muut muutokset 780 Yhteensä Rakennemuutoksena kihlakuntajärjestelmän purkamisen johdosta momentilla on otettu lisäyksenä huomioon vuoden 2008 osuutena euroa ja viisi henkilötyövuotta. Momentin nimike on muutettu talousarvio talousarvio tilinpäätös Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) alueellisten ja valtion paikallisten hallintorakenteiden selvittämiseen ja hallintokokeiluihin, 2) viranomaisten yhteispalvelun yleishallinnointiin, 3) valtion toimintojen alueellistamisen yleiseen hallinnointiin, 4) Kainuun hallintokokeilun seurantaan ja 5) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen talousarvio ( ja , osa) Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön osalta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää ohjelmakauden Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien yhteisöaloitteiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Valtuus Mikäli vuosien myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna S e l v i t y s o s a : Määräraha on alueiden kehittämislaissa (602/2002) tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Myöntämisvaltuuden käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) Yhteensä Vuosien sitoumukset 0,100 Ohjelmakauden maksatukset on tehtävä mennessä. Valtiovarainministeriö päättää vastinrahoituksen käytöstä ministeriön hallinnonalan sisällä EU-ohjelmien rahoituskehysten mukaisesti talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) osake- ja muista omaisuusjärjestelyistä aiheutuviin menoihin, 2) omaisuuden hallinnoinnista aiheutuviin menoihin ja 3) valtionyhtiöiden yksityistämiseen liittyviin menoihin. S e l v i t y s o s a : Momentin nimike on muutettu talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös (03.) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan yhdistettäväksi lukuun ja sen momentti 21 siirrettäväksi momentiksi (05.) Valtiokonttori S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan yhdistettäväksi lukuun ja sen momentit 21 ja (22) siirrettäväksi momenteiksi ja (04). (07.) Valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan siirrettäväksi luvuksi ja sen momentit 05, 06, 07, 50, 63 ja 95 momenteiksi , 16, 17, 50, 63 ja (28.18, 40 ja 99, osa) Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon perustehtävä on toimittaa verotus ja tilittää verot ja veronluonteiset maksut veronsaajille siten, että veronsaajat saavat verotulonsa oikean määräisinä, oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti. Verotus toimitetaan niin, että se aiheuttaa varsinaisten verojen lisäksi mahdollisimman vähän kustannuksia ja haittaa asiakkaan taloudelliselle toiminnalle. Tullilaitos kantaa tullit, tehtäväalueelleen kuuluvat verot ja muut maksut oikein, huolehtii ulkomaankaupan sujuvuudesta sekä yleisestä turvallisuudesta torjumalla laitonta tuontia ja vientiä sekä muuta ulkomaankauppaan ja -liikenteeseen liittyvää rikollisuutta. Lisäksi tullilaitos turvaa osaltaan Euroopan unionin ulkomaankaupan ja sisämarkkinoiden häiriöttömän toiminnan huolehtimalla kansallisista ja unionin elinkeinoelämän eduista ja tietotarpeista samoin kuin kauppa-, kilpailu- ja maatalouspoliittisten velvoitteiden toimeenpanosta. Valtiovarainministeriö asettaa talousarvioesityksen valmisteluun liittyen verohallinnolle ja tullilaitokselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2008: Vaikuttavuustavoitteet Toimenpiteet Verotulojen oikea-aikainen ja Asiakaspalvelu ja asiakkaiden oikeamääräinen kertyminen ja ohjaus, optimaalisesti kohdennettu verovalvonta sekä vero- tilittäminen veronsaaja-asiakkailljen tehokas perintä. Verotuksen yhdenmukaisuus ja Veronmaksaja-asiakkaiden oikeellisuus asiointitarpeiden vähentäminen, asioinnin helpottaminen sekä toimitetun verotuksen laatu. Harmaan talouden torjunta Verohallinnon kansallinen ja kansainvälinen viranomaisyhteistyö. EU:n ulkomaankaupan sujuvuus ja sisämarkkinoiden häiri- rakenteiden sopeuttaminen Tullilaitoksen toimintojen ja ötön toiminta unionin laajentumisen ja tuottavuusohjelman edellyttämällä tavalla. Toimintakyvyn vahvistaminen itärajan ja Kaakkois- Suomen satamien kautta kulkevan liikenteen hallitsemiseksi. Kasvavien auto- ja valmisteverotustehtävien sujuva hoitaminen. Yhteiskunnan suojaaminen Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano. PTR-yhteistyön syventäminen ja tiivistäminen, jolla tehostetaan tullilaitoksen ja muiden lainvalvontaviranomaisten voimavarojen käyttöä ja kohdentamista yhteiskunnan kannalta vakavimman rikollisuuden torjuntaan. Rikostorjunnallisen yhteistyön kehittäminen tullilaitoksen ja yksityisen sektorin välillä tavoitteena parantaa voimavarojen käyttöä yhteiskunnan suo- Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 jaamistarkoituksessa ja logistiikkaketjun turvallisuuden varmistamiseksi. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin. S e l v i t y s o s a : 01. ( ) Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet toteutuma tavoite tavoite Toiminnallinen tehokkuus Tuottavuusindeksi 1) 100,0 102,0 102,4 Taloudellisuusindeksi 2) 100,0 100,7 96,3 Nettomenojen suhde bruttoverotuloihin, % 0,62 0,61 0,60 Tuotokset ja laadunhallinta Ennakkoperinnän ja lopullisen verotuksen vastaavuuden kokonaispoikkeama enintään, % Suurten yritysten tarkastuskattavuus (liikevaihto yli 3,5 milj. euroa), % Jäämäperinnän kertymä vuoden aikana perintään otettujen verojen yhteismäärästä, % Asiakastyytyväisyys (kouluarvosana) toteutuma toteutuma tavoite tavoite Veronmaksaja-asiakas henkilöasiakas 7,8 7,9 8,0 8,0 yritysasiakas 7,6 7,8 7,9 8,0 Veronsaaja-asiakas 8,1 8,1 8,1 8,2 Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoitteet toteutuma tavoite tavoite Henkilötyövuodet, htv Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 230 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen talousarvio 2008 esitys 1) Indeksiluvut on laskettu parivuosimenetelmällä, jolloin edellisen vuoden vertailuluku on 100,0. Tuottavuusindeksi = tuotosindeksi/työpanosindeksi. 2) Indeksiluvut on laskettu parivuosimenetelmällä, jolloin edellisen vuoden vertailuluku on 100,0. Taloudellisuusindeksi = kustannusindeksi/tuotosindeksi. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet ja muut muutokset Määrärahan mitoituksessa on huomioitu: 1) alle omakustannusarvon hinnoitelluista ennakkopäätöksistä ja julkisoikeudellisista suoritteista aiheutuvien menojen kattaminen, 2) Ahvenanmaan ajoneuvoverotuksen kustannukset vuonna 2008 ja 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä. Verotusprosesseja tehostetaan lisäämällä automaatiota ja itsepalvelun osuutta sekä uudistamalla ja yhtenäistämällä toimintoja. Tukitoiminnoissa hyödynnetään valtiokonsernin ja hallinnonalan yhteisiä palveluja ja menettelyjä. Verohallinnosta muodostetaan yksi virasto, jolla on valtakunnallinen toimivalta. Tämä on tärkeä toimenpide sekä tehokkuuden että laadunhallinnan parantamiseksi. Menojen jakautuminen päätehtävittäin, % 2008 talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon: 1) huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset, 2) EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio, 3) mahdolliset tulot viranomaisyhteistyöstä ja 4) tullilaitoksen käsikirjojen ja muiden vastaavien tuotteiden myynnistä saatavat julkaisupalkkiot. S e l v i t y s o s a : toteutuma tavoite tavoite Ulkomaankaupan sujuvuus Yhteiskunnan suojaaminen Fiskaalisuus Tukitehtävät Yhteensä Toiminnallisen tuloksellisuuden Toimenpiteet tavoitteet Kansallinen verotus ja EU:n tulliverotus toimivat lainmukaisesti, tehokkaasti ja yhdenmukaisesti Kehitetään fiskaalisella tehtäväalueella käytettäviä tietojärjestelmiä. Kehitetään verotusprosesseja osallistumalla lainsäädännön valmisteluun ja EU:n tullikoodeksiuudistukseen liittyvät sähköisen tullin vaatimukset ja tullimenettelyjen uudistukset toteutetaan aikataulussa ja sujuvasti huolehtimalla verotushenkilöstön erityisosaamisesta. Osallistutaan valmistelutyöhön. Kehitetään muutoksen vaatimia toimintamalleja ja toteutetaan tarvittavat uudistukset. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Sähköiset asiointipalvelut ovat asiakastarpeiden mukaisia ja kustannustehokkaita Kehitetään tietojärjestelmiä (mm. uusitaan vientitullausjärjestelmä). Hallitaan tullitoiminnan oikeellisuutta yhdenmukaisin toimintatavoin ja asiakasryhmäkohtaisesti laadittujen laadunvarmistusmallien avulla. Tullilaitoksen tuottavuus paranee tuottavuusohjelman tavoitmassa sovittuja toimenpiteitä: Toteutetaan tuottavuusohjelteiden mukaisesti jatketaan tietohallinnon kehittämistä, yksinkertaistetaan toimintaprosesseja ja tiivistetään viranomaisyhteistyötä. Toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet toteutuma tavoite tavoite Toiminnallinen tehokkuus Työn tuottavuus 3) 100,0 102,1 103,8 Taloudellisuus 4) 100,0 114,3 90,9 Tuotokset ja laadunhallinta Varsinaiset suoritteet 100,0 102,9 103,0 Valmisteverotuksen kustannustehokkuus 5) Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoit- Toimenpiteet teet Tullilaitos parantaa työnantajakuvaansa ja kilpailukykyään mää. Parannetaan esimiesten Kehitetään palkkausjärjestel- työnantajana johtamistaitoja suunnitelmallisesti. Tullilaitos mitoittaa henkilöstöresurssinsa oikein palvelujen kysynnän ja valvonnallisen tarpeen mukaisesti Varmistetaan henkilöstön osaaminen mm. ammatillisella koulutuksella. Huomioidaan henkilöstöresurssien mitoittamisessa tuottavuusohjelman vaatimukset, tullilaitoksessa laadittu toiminta- ja resurssikartoitus sekä toimintaympäristön muutokset. Henkilöstövoimavarojen hallinnan ja kehittämisen tavoitteet toteutuma tavoite tavoite Henkilötyövuodet Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 32 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) 2006 toteutuma 2007 varsinainen 2008 esitys 3) Työn tuottavuus = varsinaiset suoritteet/henkilötyövuodet 4) Taloudellisuus = menot/varsinaiset suoritteet 5) Valmisteverotuksen kustannustehokkuus = kustannukset/verotuotto (vuonna 2006: 0,1 %) Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

18 talousarvio Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Tuottavuustoimet ja muut muutokset talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallituksen tai Tullihallituksen päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron, 2) tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä ja 3) tullilaitoksen maksamien verojen, tullien ja muiden maksujen palautuskorkojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena talousarvio talousarvio tilinpäätös Määrärahaa saa käyttää: 1) läpivalaisulaitteiden sekä hahmontunnistusvälineistön hankinta- ja ylläpitomenoihin, 2) Vuosaaren sataman laite- ja rakennusmenoihin ja 3) Vaalimaan tulliaseman tavara- ja henkilöliikenteen eriyttämisestä johtuviin kalustomenoihin talousarvio II lisätalousarvio tilinpäätös 95. ( ) Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää verotukseen liittyvien korkomenojen maksamiseen. Korkomenot perustuvat seuraaviin säädöksiin: 1) verontilityslaki (532/1998), 2) veronkantolain 27 b ja siihen liittyvä voimaantulosäännös (568/2004), 3) autoverolain 65 (1482/1994), 4) valmisteverotuslain 39 :n 1 momentti (569/2004) ja 5) tullilain 39 :n 2 momentti (570/2004). Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena talousarvio talousarvio tilinpäätös ( ) Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. (18.) Verohallinto Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 18

19 S e l v i t y s o s a : Luku ehdotetaan yhdistettäväksi lukuun ja sen momentti 21 siirrettäväksi momentiksi (28.01, osa, 05 ja 60) Palvelut valtioyhteisölle S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriön hallinnonalan keskitetysti koko valtioyhteisölle tuottamia palveluja ovat mm. valtion eläkejärjestelmä, valtion rahoituksen hankinta, valtion myöntämien lainojen hoito, valtioneuvoston tietohallintoyksikön ja valtionvarain controller -toiminnon palvelut sekä valtion talous- ja henkilöstöhallinnon prosessien ja järjestelmien, yhteisten IT-palvelujen sekä hankintojen ja toimitilojen hallinnan kehittäminen. Valtiovarainministeriö asettaa talousarvioesityksen valmisteluun liittyen valtioyhteisön palveluille seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2008: Vaikuttavuustavoitteet Toimenpiteet Hallinnon toiminnan ja prosessien taloudellisuus ja tuottatoa kehitetään tarkoituksenmu- Valtioyhteisölle palvelutuotanvuus paranee niitä koskeva haluttu laatutaso säilyttäen. ja hyödynnetään modernia kaisen työnjaon näkökulmasta viestintäteknologiaa. Toimintaprosesseja uudistetaan ja tietojärjestelmien yhteensopivuutta ja -toimivuutta lisätään tavoitteena skaalaetujen ja synergioiden saavuttaminen ja henkilöstön osaamisen tehokkaampi hyödyntäminen. Parannetaan työelämän laatua sekä suunnataan virastojen ja laitosten resursseja yhä tarkemmin niiden omaan ydintoimintaan. Hallinnon sisäisten palvelujen tuottajaorganisaatioiden toi- Hallinnon yhteisiä prosesseja yhtenäistetään, päällekkäisyyksiä karsitaan ja niiden ohjausta kehitetään. Sähköistä asiointia lisätään. Tietojärjestelmiä uudistetaan tietoturvanäkökohdat huomioiden. Uudistetaan toimintakulttuureja ja -prosesseja työhyvinvointia, johtamista ja esimiestyötä kehittämällä. Asiakkuus ja asiakasohjautuvuutta edistetään. minta perustuu laajenevasti asiakasohjaukseen sisäisen laskutuksen muodossa, jolloin palvelujen hinnan, laadun ja toimitusvarmuuden tulee olla vertailukelpoisia markkinoilta ostettaviin vastaaviin palveluihin. Hallinnon tukipalvelujen tuottamisen taloudellisuus ja tuottavuus palvelukeskuksissa paranee. Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusverkoston toimintaa kehitetään siten, että tarpeettomia kiinteitä kustannuksia voidaan välttää ja verkostosta voi muodostua hinnaltaan ja laadultaan kilpailukykyisiä palveluja tuottava, yhtenäisesti johdettu, yhteisiä prosesseja, toimintatapoja ja rakenteita noudattava sekä yhtenäisin henkilöstö- ja palkkapoliittisin periaattein useissa toimipisteissä toimiva yksi organisaatio. Valtiokonttori on laatujohdettu palveluvirasto, joka toimii valtiovarainministeriön ohjauksessa kolmella toimialalla. Hallinnon ohjaus -toimiala palvelee valtiokonsernia talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijana tuottamalla keskitetysti konsernitasoista tietoa, ohjaamalla hallinnon tietotuotantoa sekä menetelmien ja ostopalveluiden käyttöä. Rahoitus -toimiala vastaa velan- ja likviditeetinhallinnasta sekä hallinnoi pääosaa valtion varoista myönnetyistä lainoista ja korkotuista sekä osaa valtiontakauksia. Rahoitus hoitaa myös valtion testamentti- ja perintöasioita sekä maksuvapautuksia. Vakuutus -toimiala on valtion vakuutuslaitos, joka edistää riskienhallintaa koko valtion hallinnossa ja hoitaa valtion virastojen ja laitosten lakisääteiset työeläke-, tapaturma-, kuntoutus- ja vahinkovakuutukset sekä säädetyt korvauspalvelut sotien veteraaneille ja muille edunsaajille. Valtiovarain controller - toiminnon tehtävänä on sisäisen valvonnan ja valvonta- ja ohjausjärjestelmien kehittäminen. Valtiovarain controller -toiminto varmistaa, että valtion tilinpäätöskertomus antaa oikeat ja riittävät tiedot valtion tuloksellisuudesta. Valtiovarain controller -toiminnon yhteydessä oleva tarkastusviranomainen arvioi, täyttävätkö kansallisten rakennerahasto-ohjelmien hallinto- ja valvontajärjestelmät EU-lainsäädännön vaatimukset. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön tehtävänä on tukea valtioneuvoston toimintaprosesseja ja tuottaa tarvittavat tieto- ja viestintätekniset palvelut valtioneuvoston kanslian ja ministeriöiden käyttöön tehokkaasti sekä toimintavaatimusten edellyttämällä tietoturva- ja kustannustasolla. Tietohallintoyksikkö tuottaa asiakasministeriöidensä IT-palvelut itse tai hankkii ne muilta palvelun tuottajilta. Yksikön ohjaus perustuu tulosohjaukseen, palvelusopimuksiin sekä palveluille määriteltyihin palvelutasokriteereihin. Tuotannon häiriötilanteisiin varautuminen ja korjaavat toimenpiteet on myös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 19

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 1.4.2011 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 485 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2011 1.4.2010 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 502 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toiminta-ajatuksensa mukaisesti valtiovarainhallinto turvaa osaltaan tulevien sukupolvien talouden perustaa ja valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto

40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. (28.01, osa) Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Valtion aluehallintovirasto aloittaa toimintansa 1.1.. Aluehallintovirasto tukee alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi Talousarvioesitys 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta.

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Asiakirjayhdistelmä 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2009

TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2009 TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2009 11.4.2008 Talousarvioesitys 2009 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 5 590 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) tullilakiin

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Toimintaympäristö Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Maailmantalouden taantuma on edelleen syvenemässä. Erityisen voimakkaasti on supistumassa maailmankauppa ja teollisuustuotanto.

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 12.4.2013 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 162 400 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 971 000 euroa. Lisäys talousarvioesityksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Talousarvioesitys Verotus ja tulli

Talousarvioesitys Verotus ja tulli 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2017 18.4.2016 Talousarvioesitys 2017 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 320 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2010

TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2010 TULLIN TALOUSARVIOESITYS 2010 6.4.2009 Talousarvioesitys 2010 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 6 343 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) tullilakiin

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 74/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista. lääninhallituksilta sisäasiainministeriölle.

HE 74/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista. lääninhallituksilta sisäasiainministeriölle. HE 74/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion paikallishallinnon kehittämisen perusteista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2016 10.4.2015 12.28.10 Tullin tulot Momentille arvioidaan kertyvän 2 500 000 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994) ja

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto

MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto MITÄ TIETOHALLINTOLAKI TUO TULLESSAAN? Mikael Kiviniemi Julkisen hallinnon ICT-toiminto 3.5.2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Lain tavoitteena on luoda toimivalta ja ohjausmalli,

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

I Strategiset linjaukset

I Strategiset linjaukset Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa.

Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. 01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 088 000 euroa. Selvi ty so sa: Energiamarkkinaviraston tehtävänä on valvoa ja edistää sähkö- ja maakaasumarkkinoiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma. Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma Kunta- ja palvelurakennemuutostuen ICT-tukiohjelman uudelleen asettaminen Ossi Korhonen 11.12.2014 ICT-muutostukiprojekteissa nyt mukana yhteensä 135 kuntaa ICT-muutostuki

Lisätiedot

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta valtiontalouden hyvästä hoidosta kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt

Talousarvioesitys EU ja kansainväliset järjestöt 92. EU ja kansainväliset järjestöt Valtuus Valtiovarainministeriö voi tehdä EU:n yhteisen kriisinratkaisuneuvoston kanssa sopimuksen lainalimiittijärjestelystä, jonka puitteissa myönnettävien lainojen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot