Talousarvioesitys Hallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys Hallinto"

Transkriptio

1 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta valtiontalouden hyvästä hoidosta kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä julkisen hallinnon vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta. Hallinnonalansa tulosohjaajana valtiovarainministeriö vastaa hallinnonalansa toiminnan tuloksellisuudesta sekä siitä, että konserniohjauksen linjaukset toimeenpannaan omalla hallinnonalalla. Valtiovarainministeriön strategisena tavoitteena on julkisen talouden vakauttaminen ja talouden kestävän kasvun turvaaminen varmistaa julkisten palvelujen ja hallinnon vaikuttavuus ja tuloksellisuus taata henkilöstön hyvinvoinnin ja johtamisjärjestelmien kehittämisellä tehokas ja tuloksellinen työnteko siten, että VM on hyvä paikka työskennellä. Strategisten tavoitteiden kohteena ovat poliittiset päätöksentekijät, valtionhallinto, kunnat, kuntayhtymät ja muu julkishallinto, EU ja muut kansainväliset tahot, työmarkkinaosapuolet sekä välillisesti myös yritykset, yhteisöt ja kansalaiset. Valtiovarainministeriö toimii siten, että valtiontalouden ja -hallinnon kokonaisuuden edut ja tavoitteet valtion yhteisissä palveluissa ja toiminnoissa tunnistetaan ja edistetään niiden ottamista huomioon eri hallinnonaloilla, niiden virastoissa, laitoksissa ja rahastoissa. Valtiovarainministeriö luo ja toimeenpanee toimialueellaan yhteisiä pelisääntöjä sekä järjestää ja ohjaa hallinnonalan virastoja, Senaatti-kiinteistöjä ja Hansel Oy:tä järjestämään toimialallaan valtioyhteisölle yhteisiä, sisäisiä palveluja sekä työ- ja toimintaprosesseja siten, että niiden avulla hallinnonala voi saavuttaa ja tuottaa taloudellista ja toiminnallista hyötyä ja hyvää toiminnan laatua. 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) vastikkeettomien menojen maksamiseen kansainvälisille yhteisöille 2) EU-yhteistyöhön hallinnon kehittämisessä. Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon 1) siirtyvän omaisuuden väliaikaisesta hallinnasta valtiovarainministeriölle saatavat tulot 2) Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan (JHTT-lautakunnan) tulot. S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö asettaa toiminnalleen seuraavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2014 ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Vaikuttavuustavoitteet Toimenpiteet 1) Turvaamme julkisen talouden kestävän rahoituksen Luomme suotuisat puitteet talouden kasvulle Vahvistamme finanssipolitiikan ohjausmekanismeja Valtionhallinto toimii joustavana verkostona Hallinnon ohjausjärjestelmät toimivat saumattomasti yhteen Turvaamme julkiset palvelut, niiden asiakaslähtöisyyden ja uudistamme hallinnon rakenteita ICT on julkisten palvelujen strateginen voimavara ja tukee palveluja ja hallintoa Johtamisjärjestelmä on selkeä ja johtaminen ammattimaista Osaamisemme on sekä syvää että laaja-alaista Viestintä on strateginen voimavara, joka vahvistaa vaikuttavuutta ja luottamusta Valmistelumme on suunnitelmallista ja tietopohja tukee päätöksentekoa Laadukas ICT ja luotettava tieto tukevat joustavaa työntekoa 1) Taulukossa esitetty esimerkinomaisesti muutamia toimenpiteitä. Toteutetaan hallitusohjelmaan sisältyvät säästötavoitteet. Vahvistetaan peruspalveluohjelman ohjaavuutta. Kartoitetaan kuntien lakisääteiset tehtävät. Uudistetaan kuntalaki kestävään talouden pitoon kannustavaan ja tehokkaamman seurannan mahdollistavaan suuntaan. Kehitetään välineitä työllisyyttä, tuottavuutta ja kilpailukykyä edistävien toimien vaikutusten arvioimiseksi. Ohjataan pääomamarkkinoita kasvua edistävään suuntaan. Vahvistetaan euroalueen vakautta. Pannaan toimeen valtion vaikuttavuus ja tuloksellisuusohjelma. Saatetaan voimaan julkista taloudenpitoa ohjaavat EU-asetusten ja -sopimusten edellyttämät menettelytavat. Koko julkista taloutta koskevien finanssipoliittisten tavoitteiden lisääminen ja tavoitteiden saavuttamisen seuranta mahdollisine korjaustoimineen. Valmistellaan kuntarakennelaki sekä uudistetaan valtionosuuslainsäädäntö ja kuntalaki (kuntauudistus). Luodaan menettelytavat kuntakonsernien tilinpäätösinformaation keräämiseksi ja hyödyntämiseksi. Valmistellaan keskushallinnon uudistusta. Kehitämme valtionhallinnon yhteisiä palveluja. Selkeytämme VM:n roolia ja vahvistamme yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Uudistamme tulosohjausta ja vakiinnutamme tuloksellisuusajattelun. Toteutamme kuntauudistusta. Rakennamme julkisen hallinnon yhteistä asiakaspalvelua. Yhdistämme toimialariippumattomat ICT-palvelut. Kehitämme sähköisiä yhteisiä palveluita. Strategian toimeenpano sisältyy tulostavoiteasiakirjoihin ja johtamisen prosesseihin. Selkeytämme johtoryhmärakennetta. Henkilöstösuunnittelu on tulevaisuuteen suuntautunutta ja tukee ministeriön ydintoimintoja. Vahvistamme kaikkien henkilöstöryhmien osaamista. Lisäämme asiakasajattelua yhteistyökumppaneiden kanssa. Käytämme aktiivisesti verkkoviestintää työnteon tukena ja tiedon jakamisen välineenä. Hankkeiden suunnitelmallisella viestinnällä edistämme vaikuttavuutta ja ymmärrettävyyttä. Hyödynnämme tutkimustietoa entistä paremmin osana valmistelua. Tietojohtaminen on osa kokonaiskehittämistä. Kehitämme säädösvalmistelua. Sähköiset toimintatavat ovat joustavia ja yhteisöllisiä. Yhteisissä tietojärjestelmissä on oikeat ja ajantasaiset tiedot ja edistämme niiden käyttöä. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on osa valtiovarainministeriön henkilöstöpolitiikkaa sekä toimintatapojen ja työhyvinvoinnin kehittämistä. Valtiovarainministeriö toimeenpanee ja seuraa laatimaansa tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen alueita suunnitelmassa ovat rekrytointi ja perehdyttäminen työssä kehittyminen ja uralla eteneminen työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen arvojen mukainen johtaminen ja toiminta moniarvoisuus ja häirinnän ehkäiseminen sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Valtiovarainministeriön tasa-arvotyöryhmä arvioi suunnitelman toteutumista vuosittain sekä päivittää sitä tarvittaessa. Henkilöstövoimavarojen hallinta ja kehittäminen 2012 toteutuma 2013 arvio 2014 tavoite Henkilöstömäärä, htv Sairauspoissaolot, pv/htv 7,4 8,2 8,0 Työtyytyväisyysindeksi, 1 5 VM Baro - 3,5 3,6 Toiminnan menot ja tulot 2012 toteutuma 2013 varsinainen talousarvio 2014 esitys Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta 792 siirtynyt seuraavalle vuodelle Kansalaisen sähköinen osallistumisympäristö (siirto momentille ) -20 Kuntauudistuksen hanketoiminnan rahoitus (siirto momentille ) -100 Toiminnan turvaaminen Turvallisuusverkkotoiminnan strateginen ohjaus (kertaluonteinen siirto euron osalta) (siirto momentilta ) 400 Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -135 Palkkausten tarkistukset 115 Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -82 Tasomuutos -974 Yhteensä talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Julkisen hallinnon yhteisten tietojärjestelmien ja - palvelujen käyttöönottojen tuki (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää julkisen hallinnon yhteisten tietojärjestelmien ja palveluiden käyttöönottoihin ja alkuvaiheen kulujen alentamiseen sekä asiakasvirastojen ja -laitosten yhteisten järjestelmien ja palveluiden kanssa päällekkäisten ratkaisujen alasajoon. S e l v i t y s o s a : Määrärahaa voidaan käyttää muun muassa seuraaviin järjestelmiin ja palveluihin: valtion yhteinen turvallinen tietoliikenneratkaisu (VY-verkko) valtion yhteinen viestintäratkaisu (VyVi) virkamiehen tunnistaminen (Virtu) valtion yhteinen päätelaite- ja käyttäjätukipalvelu valtion yhteinen integraatiopalvelu (VIA) julkisen hallinnon verkkotunnistamis- ja maksamispalvelu (VETUMA) kansalaisen asiointitili. Valtiovarainministeriö päättää määrärahan käyttämisestä myös muihin julkisen hallinnon tai valtionhallinnon yhteisiin tietojärjestelmiin ja palveluihin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet Toimenpiteet Palveluiden laajennukset uusien palveluiden osalta onnistuvat hallinnonaloittain suunnitellun aikataulun mukaisesti kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Palveluiden käyttöönottojen myötä päällekkäinen toiminta vähenee IT-palvelutuotannossa sekä valtionhallinnon kokonaiskustannukset alenevat. Päivitetään palveluiden toteutussuunnitelmat valtiotasoisesti ja asiakaskohtaisesti huomioiden JulkICT-strategia. Sovitaan valtion yhteisten strategisten järjestelmien käyttöönotoista virastoissa ja laitoksissa. Toteutetaan käyttöönottojen tehokas läpivienti. Tasomuutos Yhteensä Momentin nimike on muutettu talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen ja hallinnonalan omistajaohjaus (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kiinteistövarallisuuteen liittyvistä omaisuus- ja omistusjärjestelyistä aiheutuviin menoihin 2) kiinteistövarallisuuden hallinnoinnista ja käytön tehostamisesta aiheutuviin menoihin 3) omistus- ja yritysjärjestelyistä aiheutuvien menojen sekä omaisuuden hallinnointiin ja omistajaohjaukseen liittyvien menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon kiinteistöstrategian mukaisiin hallinnansiirtoihin liittyvistä arvioinneista ja lausunnoista aiheutuvat menot sekä muut valtion kiinteistövarallisuuden hoidosta ja käytön tehostamisesta sekä investoinneista aiheutuvat menot. Lisäksi mitoituksessa on otettu huomioon omistus- ja yritysjärjestelyjen toimenpiteistä sekä niiden valmistelusta aiheutuvat kulut, kuten osakkeiden hallinnointi- ja valtion tarvitsemien asiantuntijapalvelujen kulut. Valtiovarainministeriön hallinnonalan omistajaohjauksessa on Fingrid Oyj, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, Hansel Oy, HAUS Kehittämiskeskus Oy, Helsingin yliopistokiinteistöt Oy, Suomen yliopistokiinteistöt Oy sekä Tietokarhu Oy. Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Kiinteistöstrategian toteuttaminen Omistajaohjauksen menot Yhteensä Finanssialan asiantuntijapalvelut 200 Yhteensä 200 Momentin nimike on muutettu talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää valtiovarainministeriön hallinnonalalla tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palveluiden hankkimiseen. S e l v i t y s o s a : Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat. Määrärahaa on tarkoitus käyttää hankkeisiin, joilla tuetaan hallinnonalan tuottavuuden paranemista. Hallinnonalan virastot saavat rahoittaa määrärahalla Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 hankkeita, joista valtiovarainministeriö on erikseen sopinut viraston kanssa. ESB-integraatioratkaisu (siirto momentille ) Kapasiteettihanke (siirto momentille ) Keskimääräisen ALV-kantalaskelman laatiminen (siirto momentille ) -20 Mikrosimulointimallin kehittäminen (siirto momentille ) -70 Toiminnan sopeuttaminen (siirto momentille ) Tasomuutos Yhteensä talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös Suomen Pankin eräiden sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää eräiden sijoitustuottojen siirtoon Kreikan valtiolle. S e l v i t y s o s a : Eduskunnan suuren valiokunnan hyväksymän järjestelyn mukaisesti euroryhmä päätti osana Kreikan talouden sopeutusohjelman jatkoa, että euroalueen jäsenvaltiot siirtävät niiden kansallisten keskuspankkien Kreikan valtionvelkakirjoihin osana Euroopan keskuspankkijärjestelmän arvopaperimarkkinaohjelmaa tekemistä sijoituksista saatavat tuotot Kreikan valtiolle. Suomen osuus näistä siirrettävistä tuotoista vuonna 2014 on 35 milj. euroa. Vastaava tulo on merkitty momentille Sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle Yhteensä talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Suomen Erillisverkot Oy:n pääomittaminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Suomen Erillisverkot Oy:lle tehtävään oman pääoman ehtoiseen sijoitukseen. S e l v i t y s o s a : Momentin määrärahaa käytetään oman pääoman ehtoisen sijoituksen Suomen Erillisverkot Oy:n tytäryhtiö Suomen Turvallisuusverkko Oy:lle lisäeläkevakuutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäeläkevakuutuksella korvataan valtion eläkelainsäädännön piiristä yksityisen alan työeläkelainsäädännön piiriin siirtyvien henkilöiden menetetyt eläkekertymät ja alhaisemmasta eroamisiästä 60 ikävuodesta alkaen aiheutuvat menot. Eläkekorvaukset Yhteensä talousarvio I lisätalousarvio Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

Talousarvioesitys Hallinto

Talousarvioesitys Hallinto 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta valtiontalouden hyvästä hoidosta kestävän kuntatalouden toimintaedellytyksistä

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto Luvun perusteluja täydennetään siten, että valtioneuvosto voi antaa vastavakuutta vaatimatta sekä valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky

2012 toteutuma. töiden yleinen organisointi työyhteisössä 3,11 3,2 3,2 Henkinen, fyysinen, sosiaalinen ja eettinen työkyky 01. Hallinto S e l v i t y s o s a : Pääluokan perusteluissa todetaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet valtioneuvoston kanslian osalta. Vaikuttavuuden arviointi tehdään vuonna 2014. Hallitusohjelman

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto

Talousarvioesitys Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Talousarvio 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto S e l v i t y s o s a : Tilastokeskus on valtion tilastotoimen yleisviranomainen, joka tilastojen laadinnan lisäksi huolehtii kansallisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Valtiovarainhallinto Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Valtiovarainhallinto Valtiovarainhallinnolla on strateginen vastuu tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta, valtiontalouden

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

VEROHALLINTO

VEROHALLINTO VERO VEROHALLINTO 3.4. tehdyt VEROHALLINNON TALOUSARVIOEHDOTUS 2 12. ja 28. muut talousarviotilit Kehykset vuodelle (1000 ) 2008 toteuma TAE TAE 12. Sekalaiset tulot 12.28.11 Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Lisätiedot

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö asettaa valtionhallinnon ICT-kehittämiselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle

Valtiovarainministeriö asettaa valtionhallinnon ICT-kehittämiselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 70. Valtionhallinnon kehittäminen S e l v i t y s o s a : Julkisen hallinnon ICT-toiminnan kehittäminen perustuu julkisen hallinnon ICT-strategiassa tunnistettuihin kehittämiskohteisiin. Kohteet sisältyvät

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2013

Asiakirjayhdistelmä 2013 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 95/ vp (17.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 424 094 000 Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 201 254 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kunniakonsulien

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut JulkIT 27.5.2009 Anna-Maija Karjalainen Sisältö > VIP:n toimintamalli > Tilanne tänään > Odotukset toimittajille Valtion IT-palvelukeskuksen toimintamalli VIP

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 971 000 euroa. Lisäys talousarvioesityksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 02. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 346 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) eläinlääkintävahinkojen

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Valtiovarainhallinto Valtiovarainhallinnolla on strateginen vastuu tasapainoisen ja kestävän kasvun talouspolitiikasta, valtiontalouden

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousesitys HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 229 000 euroa. 1)

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää. Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog

Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää. Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog Valtion IT-palvelukeskuksen perustaminen: 69 päivää Yliopistojen IT 2008- päivät 23.10.2008 / Lasse Skog Valtion IT- toiminnan volyymejä Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö 11/11/08 11/11/08 2 Tietohallintotyön

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö asettaa valtionhallinnon ICT-kehittämiselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle

Valtiovarainministeriö asettaa valtionhallinnon ICT-kehittämiselle seuraavat alustavat vaikuttavuustavoitteet vuodelle 70. Valtionhallinnon kehittäminen S e l v i t y s o s a : Julkisen hallinnon ICT-toiminnan kehittäminen perustuu julkisen hallinnon ICT-strategiassa tunnistettuihin kehittämiskohteisiin. Kohteet sisältyvät

Lisätiedot

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka

80. (34.06, osa) Työvoimapolitiikka 8. (34.6, osa) Työvoimapolitiikka S e l v i t y s o s a : Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/22) mukaan julkisen työvoimapalvelun ydintehtävä on työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen. Tavoitteena

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa ja turvallisuutta sekä kehittämällä ja tukemalla

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

TULLIHALLITUS HUHTUKUU

TULLIHALLITUS HUHTUKUU 1/5 TULLILAITOS täydentävä TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TULLIHALLITUS HUHTUKUU 2006 6.10.2006 2/5 21. Toimintamenot (osa EU) (siirtomääräraha 2 v.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 147 832 000

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE - JA VOIMAVARAT VUODELLE 1. STRATEGISET VALINNAT Strategiset valinnat muodostuvat hallitusohjelman koko valtiokonsernille

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 E/83/223/2011 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012 LIITEMUISTIO 1 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2010 2011 2012 toteutuma arvio arvio Henkilöstökulut

Lisätiedot

01. Ulkoasiainhallinto

01. Ulkoasiainhallinto 01. Ulkoasiainhallinto S e l v i t y s o s a : Tuotokset ja laadunhallinta Hallinnonalan johtamisen kehittämistä jatketaan tavoitteena toiminnan vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden entistä järjestelmällisempi

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin.

3) Verohallinnon menettelystä asiakkaille aiheutuneiden vahinkojen sopimusperusteisiin korvauksiin. 10. Verotus ja tulli S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

40. Valtion alue- ja paikallishallinto

40. Valtion alue- ja paikallishallinto Asiakirjayhdistelmä 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto edistää alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS Vuoden tiedot tulossopimuksen mukaiset PRH Dnro: 147/20/11 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Valtiovarainhallinto Suomen kansantalouteen ja sitä myötä julkiseen talouteen syntynyt vakava tilanne korostaa valtiovarainhallinnon strategista vastuuta

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta. Pentti Itkonen

Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta. Pentti Itkonen Yleiskuva muodostuvasta palvelujärjestelmästä ja tavoitteiden toteutumisesta Pentti Itkonen Yleiskuva - Laskevat megatrendit Poliittishallinnollinen ohjausjärjestelmä Tähän asti hallitseva megatrendi Ei

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 609 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 883 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus

01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus S e l v i t y s o s a : Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty toimialan yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet, joita hallinto

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto

Talousarvioesitys Valtion alue- ja paikallishallinto Talousarvio 40. Valtion alue- ja paikallishallinto S e l v i t y s o s a : Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä

Lisätiedot

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö

Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät. Seija Petrow Valtiovarainministeriö Valtion rakenteet ja konsernipalvelut kehittyvät Seija Petrow Valtiovarainministeriö Rakennepoliittinen ohjelma Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta 29.11.2013. Ohjelman yhtenä

Lisätiedot

10. Verotus ja tullitoimi

10. Verotus ja tullitoimi 10. Verotus ja tullitoimi S e l v i t y s o s a : Verohallinto on yhteiskunnan suurin verojen ja maksujen kerääjä ja siten ratkaiseva toimija julkisen talouden rahoitustoiminnan näkökulmasta. Verohallinnon

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti Kohti Suomi 2030 -strategiaa Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti 15.9.2010 Suomen pirulliset haasteet Valtiontalouden tasapainottaminen ja kestävyys vaatii pidemmän ohjelman Kilpailukyvystä ja osaamisesta huolen

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 10.9.2015 VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS NIISTÄ VALTION VIRASTOISTA JA LAITOKSISTA SEKÄ NIIDEN ALAISISTA YKSIKÖISTÄ, JOISTA TEHTÄVIÄ JA TOIMINTOJA

Lisätiedot