Saarijärven kaupunki. Saarijärven Mustikkakorven luontoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY

Transkriptio

1 Saarijärven kaupunki Saarijärven Mustikkakorven luontoselvitys 2013 AHLMAN GROUP OY Raportteja 49/2013

2 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt... 4 Liito-oravaselvitys... 4 Tutkimusmenetelmät... 4 Liito-oravan elinpiiristä... 5 Liito-orava lainsäädännössä... 5 Tulokset ja päätelmät... 5 Pesimälinnustoselvitys... 6 Tutkimusmenetelmät... 6 Mustikkakorven linnustosta... 6 Lajikohtaista tarkastelua... 7 Päätelmät Kasvillisuusselvitys Tutkimusmenetelmät Mustikkakorven kasvilajistosta Kuviokohtaiset kuvaukset Päätelmät Kirjallisuus Tähän raporttiin suositetaan viittaamaan seuraavasti: Ahlman, S. 2013: Saarijärven Mustikkakorven luontoselvitys Ahlman Group Oy. 2

3 JOHDANTO Tämä raportti esittelee Saarijärven kaupungin tilaaman Saarijärven Mustikkakorven luontoselvityksen tulokset, joiden perusteella voidaan suunnitella alueen maankäyttöä asemakaavoituksessa. Osana asemakaavoitusprosessia toteutettiin luontoselvitys, jonka tarkoituksena oli selvittää tutkimusalueen pesimälinnusto, mahdolliset liito-oravan reviirit sekä kasvillisuus. Raportista Tässä raportissa esitetään toukokuun alkupuolen ja kesäkuun lopun välisenä aikana 2013 toteutetun pesimälinnusto-, liitoorava- ja kasvillisuusselvityksen tulokset. Raportti käsittää yleis- ja pohjatietojen lisäksi kuvaukset tutkimusmenetelmistä sekä inventointien tulokset ja mahdolliset maankäyttösuositukset. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Mustikkakorven asemakaava-alue sijaitsee noin kaksi kilometriä Saarijärven keskustan pohjoispuolella. Tutkimusalue on Mustikkakorven pientaloalueen laiteilla oleva kuvio, joka levittäytyy Kannonkoskentien länsipuolella Viljaminmäkeen ja Aholan tilaan pohjoislaidaltaan (kuva 1). Hankealue on 42 hehtaarin laajuinen kokonaisuus, jossa on hyvin runsaasti hakkuualoja, kuusi- ja mäntyvaltaisia kankaita, muuntoasema sekä ojitettuja ja luonnontilaisia suolaikkuja (kuva 2). Kuva 1. Mustikkakorven tutkimusalueen sijainti (punainen katkoviiva). 3

4 Kuva 2. Mustikkakorven tutkimusalue on merkitty karttaan punaisella katkoviivalla. TYÖSTÄ VASTAAVAT HENKILÖT Saarijärven Mustikkakorven luontoselvityksen liito-orava- ja linnustoselvityksestä vastasi Toni Ahlman ja Lauri Tamminen. Kasvillisuusselvityksestä ja raportoinnista vastasi puolestaan luontokartoittaja Santtu Ahlman. Liito-oravaselvitys tutkimusmenetelmät Mustikkakorven alue kierrettiin huolella läpi 11.5., jolloin etsittiin liito-oravien jätöksiä puiden runkojen tyviltä. Inventoinnit tehtiin ajankohtana, jolloin lumet olivat sulaneet riittävästi. Näin ollen mahdollisien jätöksien löytämiseen oli erinomaiset edellytykset. Alueelta tutkittiin kaikkien järeähköjen leppien, raitojen, haapojen ja kuusten tyvet. Lisäksi useiden mäntyjen tyvet tutkittiin, vaikka liito-orava ei yleensä niitä suosi. 4

5 LIito-oravan elinpiiristä Liito-orava asettuu mieluiten kuusivaltaiseen metsään, jossa on riittävästi lehtipuita seassa. Kesällä se syö pääosin lehtipuiden lehtiä, suosituimpia ovat koivut, lepät ja haapa. Syksyllä ravinto koostuu lähinnä havupuiden silmuista sekä koivun ja lepän norkoista. Vastaavaan ravintoon se turvautuu myös talvella. Monipuoliset ravintovaatimukset määräävät lajin elinympäristön sijoittumista. Lisäksi sopivia pesäpaikkoja kuten vanhoja tikankoloja tai risupesiä täytyy olla riittävästi tarjolla. Liito-oravien reviirit ovat varsin laajoja, erityisesti koirailla, joiden elinpiirin keskimääräinen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Naarailla on huomattavasti pienempi reviiri, vain noin kahdeksan hehtaaria. Molemmat sukupuolet käyttävät useita eri koloja, ja niiden reviireillä on tärkeitä ydinalueita. Aikuiset yksilöt ovat varsin paikkauskollisia ja liikkuvat vain pakon edessä uusille alueille. Nuoret yksilöt sen sijaan levittäytyvät uusille alueille säännöllisesti (dispersaali). Levittäytymisen vuoksi elinvoimaisen reviirin on oltava yhteydessä laajempiin metsäalueisiin niin sanottujen ekologisten käytävien kautta. Mikäli metsät ovat eristäytyneitä saarekkeita, ei liitooravilla ole edellytyksiä elinvoimaisiin pesimäkantoihin. Lisääntymismetsien välillä tulisi olla vähintään kymmenen metriä korkeaa puustoa, mieluummin vielä korkeampaa. Hakkuuaukot ja taimikot eivät ole liito-oravalle kelvollisia liikkumisreittejä. Liito-orava lainsäädännössä Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. tulokset ja päätelmät Mustikkakorven tutkimusalueelta ei löydetty lainkaan liito-oravan jätöksiä, vaikka alueella on lajille soveliasta elinympäristöä. Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida asemakaavoituksessa. 5

6 pesimälinnustoselvitys tutkimusmenetelmät Pesimälinnusto selvitettiin kartoituslaskennoin 11.5., 21.5., 30.5., ja Ensimmäinen inventointikerta tehtiin liito-oravaselvityksen ohessa ja viimeinen kasvillisuusselvityksen aikana. Kartoitukset tehtiin kello 4 10 välisenä aikana, jolloin linnut olivat aktiivisesti äänessä. Yölaulajiin keskittyviä inventointeja ei tehty. Menetelmä soveltuu hyvin pienten ja rikkonaisten alueiden kartoituksiin, ja se perustuu siihen, että kaikki pareiksi tulkittavat havainnot merkitään karttapohjalle, jotta päällekkäisyyksiltä vältytään. Pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Kartoituslaskenta on tarkin mahdollinen linnustonselvitysmenetelmä, ja viiden inventointikerran selvitystä voidaan pitää hyvin tarkkana. Mustikkakorven linnustosta Selvitysalueen luontotyypit ovat pienestä pinta-alasta huolimatta varsin monipuolisia (katso kasvillisuusselvitys s. 17). Monipuolisuus ja kulttuurivaikutteisuus heijastuvat myös kirjavaan ja melko runsaslukuiseen linnustoon. Tutkimusalueen runsaslukuisimpia lajeja olivat pajulintu, peippo ja talitiainen (taulukko 1). Yhteensä alueella pesi 113 paria. Laji Parimäärä Laji Parimäärä Teeri 1 Tiltaltti 5 Lehtokurppa 1 Pajulintu 15 Sepelkyyhky 1 Hippiäinen 3 Käki 1 Kirjosieppo 3 Tervapääsky 1 Hömötiainen 3 Käenpiika 1 Töyhtötiainen 2 Käpytikka 2 Sinitiainen 5 Pohjantikka 1 Talitiainen 8 Metsäkirvinen 5 Puukiipijä 3 Västäräkki 1 Pikkulepinkäinen 1 Peukaloinen 1 Harakka 1 Rautiainen 3 Naakka 1 Punarinta 7 Varis 1 Mustarastas 3 Peippo 13 Laulurastas 2 Viherpeippo 2 Punakylkirastas 5 Vihervarpunen 2 Lehtokerttu 4 Punatulkku 2 Hernekerttu 2 Keltasirkku 1 Yhteensä 113 Taulukko 1. Mustikkakorven pesimälinnusto parimäärineen. 6

7 lajikohtaista tarkastelua Tässä osiossa esitetään yleispiirteisesti tutkimusalueella pesineiden lajien tietoja. Kustakin lajista kerrotaan suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen nimi. Palstan oikeassa reunassa on merkitty punaisella hakasulkuihin lajin mahdollinen uhanalaisuusluokitus (NT = silmälläpidettävä, L = lintudirektiivin laji ja V = Suomen erityisvastuulaji). Lajiluettelossa käytetään termeinä sekä reviiriä että pesiviä paria. Molemmat tarkoittavat kuitenkin pesimähavaintoja. Teeri (Tetrao tetrix) [L] [NT] [V] Alueella tulkittiin pesivän vain yksi pari (reviirikartta 1). Rajauksella ja sen lähiympäristössä havaittiin kartoitusten aikana useita soidintavia koiraita, mutta valtaosa niistä pesi toisaalla. Teeren soidinpaikat ovat avoimia, usein soita, turvetuotantoalueita, peltoja tai hakkuuaukkoja. Se on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji, uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävä (NT) ja Suomen erityisvastuulaji. Lehtokurppa (Scolopax rusticola) Alueelta löydettiin yksi reviiri (reviirikartta 1). Lehtokurppa on eräs maamme vaikeimmin selvitettävistä pesimälajeista, sillä soidinaikaan linnut lentävät hyvin laajalla alueella, minkä vuoksi tulkintoja on vaikea tehdä. Lehtokurppa on monenlaisten metsämaiden pesimälaji, mutta karuimpia elinympäristöjä se yleensä välttää. Sepelkyyhky (Columba palumbus) Alueen eteläosassa oli ainoa elinpiiri (reviirikartta 1). Sepelkyyhkyn pesäpaikka on tyypillisimmillään viljelysalueiden liepeillä olevassa kuusikossa. Käki (Cuculus canorus) Alueella oli yksi kukkuva käki (reviirikartta 1). Laji on kuulunut aiemmin alueellisesti uhanalaisten listaan, mutta tuoreimmasta luettelosta se on poistettu. Käki on loisiva laji, joka munii muun muassa leppälintujen, harmaasieppojen ja västäräkkien pesiin. Tervapääsky (Apus apus) Alueen keskivaiheilla oli yksi reviiri hakkuualalla, jossa on jättöpuita (reviirikartta 1). Laji on erikoinen pesijä, sillä osa kannasta suosii korkeita rakennuksia pesäpaikkoinaan ja osa puolestaan erämaisia paikkoja, joissa on kolopuita jätetty hakkuualoille. Käenpiika (Jynx torquilla) [NT] Viljaminmäen lounaispuolella oli yksi pesimäpiiri (reviirikartta 1). Käenpiika pesii hyvin vaatimattomissa paikoissa, jopa hakkuualoilla, kunhan tarjolla on sopiva pesäkolo. Laji on ainoa tikkamme, joka ei kaiverra itse pesäkoloaan. Se on valtakunnallisessa uhanalaisuusluettelossa silmälläpidettävä (NT). Käpytikka (Dendrocopos major) Mustikkakorven alueella pesi kaksi paria (reviirikartta 2). Käpytikka viihtyy hyvin monenlaisissa metsäisissä elinympäristöissä, mieluiten kuitenkin havumetsissä. 7

8 Pohjantikka (Picoides tridactylus) [L] [V] Eteläosasta löydettiin yksi elinpiiri (reviirikartta 2). Pohjantikka on vanhojen metsien indikaattorilaji, joka pesii nimenomaan iäkkäissä kuusikoissa. Se on taantunut monin paikoin. Pohjantikka on EU:n lintudirektiivin I-liitteen laji ja Suomen erityisvastuulaji. Metsäkirvinen (Anthus trivialis) Alueella kuultiin viisi laulavaa koirasta (reviirikartta 2). Metsäkirvinen on muun muassa kasvatusmänniköiden ja hakkuuaukkojen peruslaji. Västäräkki (Motacilla alba) Kannonkoskentien laiteilla oli varma pesintä (reviirikartta 2). Västäräkki on pesimäpaikkansa suhteen hyvin sopeutuvainen, sillä sille kelpaavat niin pihapiirien rakennukset, rantakivikot kuin hakkuuaukeatkin. Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) Korpialueen luoteisosassa oli yksi reviiri (reviirikartta 2). Peukaloista voidaan pitää vanhojen metsien indikaattorilajina, joka on harvalukuinen pesijä lähes kaikkialla. Toisaalta se voi asettua pesimään myös vaatimattomille hakkuualueille. Rautiainen (Prunella modularis) Mustikkakorven alueelta varmistettiin kolme elinpiiriä (reviirikartta 2). Rautiainen pesii mieluiten nuorehkossa kuusikossa. Punarinta (Erithacus rubecula) Rajaukselle pesi yhteensä seitsemän paria (reviirikartta 3). Punarinta on hyvin monenlaisten metsien lintu, mutta runsaimmillaan se on yleensä kuusivaltaisissa havumetsissä. Kyseessä on Mustikkakorven neljänneksi runsain pesimälaji. Mustarastas (Turdus merula) Alueella oli kolme laulavaa koirasta (reviirikartta 3). Mustarastas on monenlaisten seka- ja havumetsien sekä pihapiirien pesimälaji. Laulurastas (Turdus philomelos) Alueen pohjois- ja eteläosassa oli yksi pesivä pari (reviirikartta 3). Laulurastas on tyypillinen kuusikoiden pesimälaji. Punakylkirastas (Turdus iliacus) Rajaukselta varmistettiin viisi reviiriä (reviirikartta 3). Punakylkirastas on räkättirastaan tavoin kulttuuriläheinen laji, joka pesii viljelysten laiteiden lisäksi myös muun muassa pihapiireissä ja jopa rakennuksissa. Lehtokerttu (Sylvia borin) Kannonkoskentien varrelta kuultiin neljä laulavaa koirasta (reviirikartta 3). Lehtokerttu on nimensä mukaisesti rehevien metsien laji, joka viihtyy etenkin lehtimetsissä ja metsänlaiteilla. 8

9 Hernekerttu (Sylvia curruca) Alueen lounais- ja koillisosasta löydettiin pesivä pari (reviirikartta 3). Hernekerttu on varsin karujen paikkojen laji, joka pesii muun muassa pensaikkomailla, taimikoissa ja kuivilla metsien laiteilla. Tiltaltti (Phylloscopus collybita) Alueella havaittiin yksilöitä viidellä reviirillä (reviirikartta 4). Tiltaltti viihtyy monenlaisissa metsissä, mieluiten havupuuvaltaisissa. Karuimpia männiköitä se kuitenkin karttaa. Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Peräti 15 lintua lauloi alueella (reviirikartta 4). Pajulintu suosii käytännössä kaikkia metsäisiä alueita. Se on Mustikkakorven tutkimusalueen runsaslukuisin pesimälaji. Hippiäinen (Regulus regulus) Metsäisille osuuksille asettui pesimään kolme paria (reviirikartta 4). Hippiäinen on kuusivaltaisten metsien pesijä. Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) Alueella pesi kolme paria (reviirikartta 4). Kirjosieppo pesii vanhoissa tikankoloissa tai muissa luonnonkoloissa, jos ei linnunpönttöjä ole saatavilla. Hömötiainen (Parus montanus) Metsäkuvioilta varmistettiin yhteensä kolme reviiriä (reviirikartta 4). Hömötiainen on erityisesti havumetsien pesimälaji, joka on taantunut monin paikoin viime vuosina. Töyhtötiainen (Parus cristatus) Rajauksen keski- ja pohjoisosassa oli yksi elinpiiri (reviirikartta 4). Töyhtötiainen on iäkkäiden havumetsien pesimälaji. Sinitiainen (Parus caeruleus) Rajaukselta varmistui viisi reviiriä (reviirikartta 5). Sinitiainen on usein kulttuurisidonnainen laji, mutta se viihtyy myös kauempana asutuksista rehevillä metsämailla, joilla on pesäkoloja tarjolla. Talitiainen (Parus major) Kahdeksan paria asettui pesimään alueelle (reviirikartta 5). Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, kunhan pesäkoloja on tarjolla. Se on Mustikkakorven kolmanneksi runsain pesimälaji. Puukiipijä (Certhia familiaris) Hankealueelle pesi peräti kolme paria (reviirikartta 5). Lukema on pinta-alaan nähden melko korkea, mutta selittynee kuusivaltaisilla metsillä, joita puukiipijä usein suosii lehtojen ohella. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) [L] Alueen lounaisosassa oli yksi pesimäpaikka (reviirikartta 5). Pikkulepinkäinen on kuivien pensaikkomaiden laji, joka viihtyy niin katajikoissa kuin hakkuuaukoillakin. Nykyään tyypillisiä paikkoja ovat suurten voimalinjojen alla olevat katajakuviot. Pikkulepinkäinen on EU: lintudirektiivin I-liitteen laji. 9

10 Harakka (Pica pica) Kannonkoskentien lähellä oli yksi pesimäpiiri (reviirikartta 5). Harakka on tyypillinen kulttuurilaji, joka pesii muun muassa pihapiireissä ja viljelysalueiden laiteilla. Naakka (Corvus monedula) Keskiosan hakkuualan jättöpuissa pesi yksi pari luonnonkolossa (reviirikartta 5). Naakat pesivät lähinnä ihmisasutuksen parissa, mutta kannan kasvamisen myötä luonnonkoloissa pesivien lintujen kanta kasvaa jatkuvasti. Varis (Corvus cornix) Eteläosasta löydettiin yksi pesimäpaikka (reviirikartta 6). Varis on monenlaisten elinympäristöjen pesimälaji. Peippo (Fringilla coelebs) Alueelta varmistettiin yhteensä 13 reviiriä (reviirikartta 6). Peipon tapaa pesivänä kaikenlaisista metsistä. Se on Mustikkakorven toiseksi runsain pesimälaji. Viherpeippo (Carduelis chloris) Alueella oli vain kaksi pesivää paria (reviirikartta 6). Viherpeippo on kulttuuriläheinen laji, joka suosii muun muassa pihapensaita pesimäpaikkoinaan. Vihervarpunen (Carduelis spinus) Metsäkuviolle asettui pesimään vain kaksi paria (reviirikartta 6). Vihervarpunen on varsin puhdasverinen kuusikkolaji, jonka pesimäkannat vaihtelevat voimakkaasti kuusen siemensadon mukaan. Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) Korpialueella pesi kaksi paria (reviirikartta 6). Punatulkku on etenkin iäkkäiden kuusimetsien laji, joka on pesimäaikaan kovin huomaamaton. Keltasirkku (Emberiza citrinella) Alueella oli yllättäen vain yksi reviiri (reviirikartta 6). Keltasirkku on monenlaisten viljelysmaiden laji, joka viihtyy myös hakkuuaukoilla. päätelmät Mustikkakorven pesimälinnustoon lukeutuu peräti 36 lajia, mikä on pinta-alaan nähden suuri määrä. Kokonaisuutena lajisto on kuitenkin varsin tavanomaista, vaikka pesimätiheys on hieman keskimäärästä korkeampi (269 paria / km 2 ). Huomionarvoisia lajeja on neljä: teeri, käenpiika, pohjantikka ja pikkulepinkäinen. Teeri ja käenpiika ovat valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettäviä (NT). Teeri on myös pohjantikan kanssa Suomen erityisvastuulaji. Molemmat lukeutuvat myös EU:n lintudirektiivin I-liitteen lajeihin pikkulepinkäisen tavoin. Teerellä, käenpiialla ja pikkulepinkäisellä on runsaasti soveliasta elinympäristöä tutkimusalueen ulkopuolella, joten niitä ei tarvitse huomioida erityisesti. Pohjantikka on kuitenkin hyvin vaatelias pesimäpaikkansa suhteen, minkä vuoksi kuusivaltainen korpikuvio suositetaan säilytettävän koskemattomana (kuvio 7 sivulla 18). 10

11 Reviirikartta 1. Teeren (1 pari), lehtokurpan (1 pr), sepelkyyhkyn (1 pr), käen (1 pr), tervapääskyn (1 pr) ja käenpiian (1 pr) reviirit. Teeri Lehtokurppa Sepelkyyhky Käki Tervapääsky Käenpiika 11

12 Reviirikartta 2. Käpytikan (2 paria), pohjantikan (1 pr), metsäkirvisen (5 pr), västäräkin (1 pr), peukaloisen (1 pr) ja rautiaisen (3 pr) reviirit. Käpytikka Pohjantikka Metsäkirvinen Västäräkki Peukaloinen Rautiainen 12

13 Reviirikartta 3. Punarinnan (7 paria), mustarastaan (3 pr), laulurastaan (2 pr), punakylkirastaan (5 pr), lehtokertun (4 pr) ja hernekertun (2 pr) reviirit. Punarinta Mustarastas Laulurastas Punakylkirastas Lehtokerttu Hernekerttu 13

14 Reviirikartta 4. Tiltaltin (5 paria), pajulinnun (15 pr), hippiäisen (3 pr), kirjosiepon (3 pr), hömötiaisen (3 pr) ja töyhtötiaisen (2 pr) reviirit. Tiltaltti Pajulintu Hippiäinen Kirjosieppo Hömötiainen Töyhtötiainen 14

15 Reviirikartta 5. Sinitiaisen (5 paria), talitiaisen (8 pr), puukiipijän (3 pr), pikkulepinkäisen (1 pr), harakan (1 pr) ja naakan (1 pr) reviirit. Sinitiainen Talitiainen Puukiipijä Pikkulepinkäinen Harakka Naakka 15

16 Reviirikartta 6. Variksen (1 pari), peipon (13 pr), viherpeipon (2 pr), vihervarpusen (2 pr), punatulkun (2 pr) ja keltasirkun (1 pr) reviirit. Varis Peippo Viherpeippo Vihervarpunen Punatulkku Keltasirkku 16

17 Kasvillisuusselvitys Mustikkakorven kasvillisuus ja luontotyypit selvitettiin 24.6., mutta kevätlajistoa havainnoitiin myös linnustoselvitysten yhteydessä. tutkimusmenetelmät Aluerajaus kierrettiin järjestelmällisesti läpi, jolloin kirjattiin kaikki löydetyt putkilokasvilajit, myös puutarhoista ja pihoista villiintyneet lajit. Jokainen kuvio tyypiteltiin maastossa ja niiden rajat piirrettiin maastokartalle. Kustakin kuviosta kirjoitettiin yleisluonnehdinta ja mahdolliset lisätiedot. mustikkakorven kasvilajistosta Tutkimusalue on kokonaisuudessaan kasvillisuuden kannalta melko monipuolista, joskin hakkuiden myötä pirstoutunutta. Lajistossa näkyy vähän myös kulttuurivaikutteisuutta. Edustavimpia kohteita ovat suolaikut. Selvityksessä käytetty nimistö on Suuren Pohjolan Kasvion (Mossberg & Stenberg 2005) mukainen. kuviokohtaiset kuvaukset Tässä osiossa kuvataan jokaisen kasvillisuuskuvion (kuva 3) yleisluonnehdinta ja maankäyttösuositukset. Lisäksi tietoihin on lisätty luontotyyppien uhanalaisuusluokitus (Raunio ym. 2008). Nämä luokitukset on merkitty punaisella luontotyyppinimikkeen oikeaan reunaan. Mikäli kyseessä on viljelysalue tai jokin muu luontotyyppi, joka uupuu uhanalaisuusluokituksesta, käytetään pelkkää viivaa. 1. Muuntoasema / joutomaa [ ] Joutomaaksi tulkittava alue, jossa on sähkömuuntoasema sorakenttineen ja aitauksineen. Kuvioon on rajattu myös Kannonkoskentien varren piennarta. Tyypillisiä kasveja ovat muun muassa komealupiini, pietaryrtti, siankärsämö ja maitohorsma sekä lukuisat rikkalajit. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 2. Hakkuuala [ ] Laajahko hakkuuala, jossa kasvaa koivujen ja harmaaleppien taimia runsaasti. Alue on heinittynyt ja osittain myös paahteinen. Peruslajeja edustavat maitohorsma, suo-ohdake, rönsyleinikki ja niittysuolaheinä. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 17

18 15 P Kuva 3. Mustikkakorven kuviokohtaiset rajaukset (kuviokartta). P = pihapiiriä tai teollisuusaluetta, jota ei tutkittu. 3. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Melko tiheärakenteinen ja nuorehko mustikkatyypin (MT) tuore kangas, joka on varjoinen. Puusto koostuu lähes yksinomaan kuusista. Varjoisuuden vuoksi aluskasvillisuus ei ole erityisen rehevää; mustikka kasvaa laikuittain, ruohoista esiintyy lähinnä vain metsämaitikka ja heiniä on niukasti. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 4. Mustikkakorpi (MK) [VU] Nuorta kuusta ja koivua kasvava korpilaikku, jossa on vähän mättäisyyttä. Korpirahkasammal on hyvin runsaspeitteinen. Peruskasveja edustavat mustikka, metsäkorte ja puolukka. Pallosara on heinistä runsain. Kuviolla on lahopuiden reunustama pieni puro, joka on luonnontilaisen kaltainen. 18

19 Maankäyttösuositus: läheiset hakkuut ovat vaikuttaneet hieman kuvion luonnontilaisuuteen, mutta se voidaan edelleen tulkita luonnontilaisen kaltaiseksi. Mustikkakorpi on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut ja puro lukeutuu metsälain (10 ) mukaisesti suojeltaviin kohteisiin. Alue tulee jättää luonnontilaan, eikä ojituksia tule tehdä niin, että vesitalous muuttuu. Reunustaville metsäkuviolle on jätettävä riittävän suuri suojavyöhyke, mikäli niitä päätehakataan. 5. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Nuorehko mustikkatyypin (MT) tuore kangas, joka on varjoinen. Puusto koostuu lähes yksinomaan kuusista, mutta joukossa on myös koivuja. Varjoisuuden vuoksi aluskasvillisuus on monin paikoin niukkaa. Pienialaisesti kuviolla on myös käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomaista kangasta. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 6. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Kuusivaltainen mustikkatyypin (MT) tuore kangas, joka vaihettuu länsireunaltaan korpikuvioon. Puusto on melko iäkästä. Ruohoista tyyppilajeja ovat metsämaitikka, oravanmarja ja metsätähti. Yleisiä heiniä edustavat puolestaan metsälauha ja kevätpiippo. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 7. Mustikkakorpi (MK) [VU] Kuusivaltainen korpikuvio, jossa on myös koivuja yleisesti seassa. Rajauksella on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puro, jonka reunoilla on ruohokorpea. Tyyppilajeja ovat korpikastikka, rentukka, kurjenjalka ja rantamatara. Rahkasammalta on runsaasti ja metsäkorte kirjoo yleisesti kasvillisuutta. Maankäyttösuositus: mustikkakorpi on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut. Ruohokorpi on eteläisessä Suomessa puolestaan erittäin uhanalainen (EN). Se lukeutuu myös metsälain (10 ) mukaisiin kohteisiin, samoin kuin luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puro. Kyseessä on erittäin edustava kohde, vaikka läheiset hakkuut ovat hieman muuttaneet reunavyöhykkeiden pienilmastoja. Alue tulee jättää täysin luonnontilaan. Lähellä ei tule tehdä ojituksia tai hakkuita, jotka vaikuttavat vesitalouteen. 19

20 8. Varsinainen sararäme (VSR) [VU] Lähes luonnontilainen suo, jossa kasvaa mättäillä nuoria koivuja, kuusia ja mäntyjä. Rahkasammalpeite on yhtenäinen. Peruslajistoa edustavat muun muassa isokarpalo, jokapaikansara, pullosara, tupasvilla, maariankämmekkä ja rahkasara. Kuviolla on paikoin hyvin runsas, mutta rajauksella ei ole kuitenkaan vetisyyttä merkittävästi. Suotyyppi täsmää parhaiten sararämeeksi, mutta se ei ole tyypillinen, sillä kuviolla on myös lyhytkorsirämeen (LkR) piirteitä. Maankäyttösuositus: varsinainen sararäme on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Kyseessä on edustava suokuvio, joka on osa laajempaa suokokonaisuutta. Alue tulee jättää luonnontilaan. Lähellä ei tule tehdä ojituksia tai hakkuita, jotka vaikuttavat vesitalouteen. 9. Hakkuuala [ ] Pienialainen hakkuualue, jossa kasvaa alle metrin mittaista koivutaimikkoa. Aluskasvillisuus on heinittynyt voimakkaasti ja pioneerilajina myös maitohorsma on hyvin runsas. Kosteissa paikoissa kasvaa jäänteinä pallosaraa ja rahkasammalia. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 10. Hakkuuala [ ] Hakkuuala, jossa kasvaa 6 8 metriä korkeita koivuja ja kuusia. Aluskasvillisuus on heinittynyt hyvin voimakkaasti, mutta pensaskerroksessa kasvaa myös lehtipuiden taimia yleisesti. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 11. Isovarpuräme (IR) [NT] Luonnontilaisen kaltainen rämelaikku, jossa kasvaa isohkoja mäntyjä sekä vähäisesti myös kuusia joukossa. Korkeakasvuinen suopursu hallitsee aluskasvillisuutta kaikkialla, mutta joukossa on myös hillaa. Rahkasammal muodostaa pohjakerrokseen lähes yhtenäisiä kasvustoja. Maankäyttösuositus: osa isovarpurämeistä tulkitaan metsälain (10 ) suojelemiksi elinympäristöiksi. Lisäksi räme on osa laajempaa suokokonaisuutta, joka on pääosin täysin luonnontilainen ja erittäin edustava. Isovarpuräme tulee säilyttää luonnontilaisena, eikä lähellä tule tehdä ojituksia, jotka vaikuttavat kuvion vesitalouteen. 12. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Kuusivaltainen mustikkatyypin (MT) tuore kangas, jossa on seassa myös koivuja ja mäntyjä. Mustikka on runsain varpu ja ruohoja esiintyy hyvin vaihtelevasti. Heinistä peruslajeja ovat metsälauha ja kevätpiippo. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 20

21 13. Puolukkatyypin (VT) kuivahko kangas [NT] Ikärakenteeltaan nuori männikkö, joka on puolukkatyypin (VT) kuivahkoa kangasta. Valtapuustoon lukeutuu myös vähäisesti koivuja. Pensaskerroksessa kasvaa yleisesti lehtipuiden taimia. Puolukka ja mustikka ovat runsaimpia varpuja. Runsaimpia ruohoja edustavat puolestaan metsätähti ja metsätähti niiltä osin kuin aluskasvillisuus ei ole heinittynyt harvennusten myötä. Osa kuviosta on mustikkatyypin (MT) tuoretta kangasta. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 14. Hakkuuala [ ] Hyvin laaja hakkuuala, jossa kasvaa eri-ikäistä puustoa; osa on taimivaiheessa ja osa jo 3 8 metriä korkeaa koivikkoa. Jättöpuina on haapoja. Aluskasvillisuus on heinittynyt voimakkaasti monin paikoin, mutta mustikka ja puolukka ovat edelleen paikoin melko runsaita. Ruohojen osuus vaihtelee voimakkaasti. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 15. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Vaihteleva metsäkuvio, joka on pitkälti mustikkatyypin (MT) tuoretta kangasta. Puusto on kuusivaltaista, mutta joukossa on myös muita puita, kuten mäntyjä ja koivuja. Metsä on rakenteeltaan pääosin nuorta ja tiheäkasvuista. Kuviolla on pienialaisesti käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomaista kangasta, jossa kasvaa runsaasti käenkaalia. Muilta osin oravanmarja, metsätähti ja metsämaitikka ovat tyypillisiä ruohoja. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 21

22 päätelmät Mustikkakorven tutkimusalueen elinympäristöt ovat varsin monipuolisia, mutta laajat hakkuut ovat pirstaloineet metsiä voimakkaasti. Metsät ovat pääosin nuoria tuoreita kankaita, mutta eteläosassa on merkittävä luonnontilaisten ja luonnontilaisen kaltaisten soiden kokonaisuus, jossa on mustikka- ja ruohokorpea, sararämettä ja isovarpurämettä sekä joukko hyvin pienialaisia muita suotyyppejä. Lisäksi korpikuviolla on puro, joka on edustava kohde. Lähes koko alue voidaan tulkita metsälain (10 ) mukaiseksi kohteeksi. Suojelurajaus esitetään kuvassa 4, johon lisätty kuvioiden 4 ja 7 välinen pieni metsäkaistale yhdistämään korpia. Rajaukselta löydettiin yhteensä 185 putkilokasvilajia (taulukko 2), joista yksikään ei lukeudu uhanalaisuusluokitukseen. Kuva 4. Mustikkakorven arvokkaat kasvillisuuskuviot on merkitty karttaan punaisella. 22

23 Taulukko 2. Mustikkakorven selvitysalueella esiintyvät putkilokasvilajit aakkosjärjestyksessä. Tähdellä merkityt ovat puutarhakarkulaisia tai viljelysjäänteitä. Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Ahojäkkärä Gnaphalium sylvaticum Kalvaspiippo Luzula pallescens Ahokeltano Hieracium (sektio) vulgata Kangasmaitikka Melampyrum pratense Aholeinikki Ranunculus polyanthemos Kanerva Calluna vulgaris Ahomansikka Fragaria vesca Karheapillike Galeopsis tetrahit Ahomatara Galium boreale Karhunputki Angelica sylvestris Ahopaju Salix starkeana Kataja Juniperus communis Ahosuolaheinä Rumex acetosella Keltakannusruoho Linaria vulgaris Aitovirna Vicia sepium Keto-orvokki Viola tricolor Alsikeapila Trifolium hybridum Ketosilmäruoho Euphrasia stricta Amerikanhorsma Epilobium adenocaulon Kevätpiippo Luzula pilosa Eteläntuoksusimake Anthoxanthum odoratum Kielo Convallaria majalis Haapa Populus tremula Kiiltopaju Salix phylicifolia Halava Salix pentandra Kirjopillike Galeopsis speciosa Harakankello Campanula patula Kissankello Campanula rotundifolia Harmaaleppä Alnus incana Koiranheinä Dactylis clomerata Harmaasara Carex canescens Koiranputki Anthriscus sylvestris Heinätähtimö Stellaria graminea Komealupiini * Lupinus polyphyllus Hevonhierakka Rumex longifolius Konnanvihvilä Juncus bufonius Hieskoivu Betula pubescens Korpi-imarre Phegopteris connectilis Hietakastikka Calamagrostis epigejos Korpikaisla Scirpus sylvaticus Hiirenvirna Vicia cracca Korpikastikka Calamagrostis purpurea Huopakeltano Pilosella officinarum ssp. pilosella Korpipaatsama Franfula alnus Huopaohdake Cirsium helenioides Kotipihlaja Sorbus aucuparia Idänukonputki Heracleum sphondylium ssp. sibericum Kultapiisku Solidago virgaurea Isolaukku Rhinanthus serotinus Kurjenjalka Comarum palustre Isonokkonen Urtica dioica Kyläkarhiainen Carduus crispus Isopihatatar Polygonum aviculare ssp. aviculare Kylänurmikka Poa annua Isotalvikki Pyrola rotundifolia Käenkaali Oxalis acetosella Isotuomipihlaja * Amelanchier spicata Lampaannata Festuca ovina Jauhosavikka Chenopodium album Lehtonurmikka Poa nemoralis Jokapaikansara Carex nigra Leskenlehti Tussilago farfara Jouhivihvilä Juncus filiformis Lillukka Rubus saxatilis Juolavehnä Elytrigia repens Linnunkaali Lapsana communis Juolukka Vaccinium uliginosum Luhtalemmikki Myosotis scorpioides Jänönsara Carex ovalis Luhtamatara Galium uliginosum Järvikorte Equisetum fluviatile Luhtasuoputki Peucedanum palustre Järviruoko Phragmites australis Lutukka Capsella bursa-pastoris Kaitapihatatar Polygonum aviculare ssp. neglectum Maahumala Glechoma hederacea Kalliovillakko Senecio sylvaticus Maariankämmekkä Dactylorhiza maculata 23

24 Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Maitohorsma Epilobium angustifolium Peltohanhikki Potentilla norvegica Mesiangervo Filipendula ulmaria Peltohatikka Spergula arvensis Mesimarja Rubus arcticus Peltokanankaali Barbarea vulgaris Metsäalvejuuri Dryopteris carthusiana Peltokorte Equisetum arvense Metsäapila Trifolium medium Peltolemmikki Myosotis arvensis Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris Peltomatara Galium spurium Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea Pelto-ohdake Cirsium arvense Metsäkorte Equisetum sylvaticum Pelto-orvokki Viola arvensis Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum Peltopillike Galeopsis bifida Metsäkuusi Picea abies Peltosaunio Tripleurospermum perforatum Metsälauha Deschampsia flexuosa Peltotaskuruoho Thpaspi arvense Metsämaitikka Melampyrum sylvaticum Peltoukonnauris Erysimum cheiranthoides Metsämänty Pinus sylvestris Peltovalvatti Sonchus arvensis Metsäorvokki Viola riviniana Peltovillakko Senecio vulgaris Metsätähti Trientalis europaea Piennarmatara ^ G. x pomeranicum Metsätähtimö Stellaria longifolia Pietaryrtti Tanacetum vulgare Mustaherukka Ribes nigrum Piharatamo Plantago major Mustikka Vaccinium myrtillus Pihasaunio Matricaria suaveolens Mutasara Carex limosa Pihatähtimö Stellaria media Niittyhumala Prunella vulgaris Pikkutalvikki Pyrola minor Niittyleinikki Ranunculus acris Pohjanjauhosavikka Chenopodium suecicum Niittynurmikka Poa pratensis Poimulehti Alchemilla sp. Niittynätkelmä Lathyrus pratensis Pujo Artemisia vulgaris Niittysuolaheinä Rumex acetosa Pullosara Carex rostrata Nuokkuhelmikkä Melica nutans Puna-ailakki Silene dioica Nuokkutalvikki Orthilia secunda Puna-apila Trifolium pratense Nurmihärkki Cerastium fontana Punanata Festuca rubra Nurmilauha Deschampsia cespitosa Punapeippi Lamium purpureum Nurminata Festuca pratensis Puolukka Vaccinium vitis-idaea Nurmipiippo Luzula multiflora Päivänkakkara Leucanthemum vulgare Nurmipuntarpää Alopecurus pratensis Rahkasara Carex pauciflora Nurmirölli Agrostis capillaris Raita Salix caprea Nurmitädyke Veronica chamaedrys Rantamatara Galium palustre Nurmitähkiö, timotei Phleum pratense Rauduskoivu Betula pendula Ojakellukka Geum rivale Rentohaarikko Sagina procumbens Ojakärsämö Achillea ptarmica Rentukka Caltha palustris Ojasorsimo Glyceria fluitans Riidenlieko Lycopodium annotinum Oravanmarja Maianthemum bifolium Rohtotädyke Veronica officinalis Otavalvatti Sonchus asper Rätvänä Potentilla erecta Paimenmatara Galium album Rönsyleinikki Ranunculus repens Pallosara Carex globularis Sananjalka Pteridium aquilinum 24

25 Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Sarjakeltano Hieracium umbellatum Tähtisara Carex echinata Savijäkkärä Gnaphalium uliginosum Ukontatar Persicaria lapathifolia Siankärsämö Achillea millefolium Vaalea-amerikanhorsma Epilobium ciliatum Suo-ohdake Cirsium palustre Vadelma Rubus idaeus Suo-orvokki Viola palustris Vaivaiskoivu Betula nana Syysmaitiainen Leontodon autumnalis Valkoapila Trifolium repens Särmäkuisma Hypericum maculatum Valkolehdokki Platanthera bifolia Tahmavillakko Senecio viscosus Vanamo Linnaea borealis Terttualpi Lysimachia thyrsiflora Viitakastikka Calamagrostis canescens Tuhkapaju Salix cinerea Virpapaju Salix aurita Tummarantavihvilä Juncus alpinoarcticulatus ssp. alpinoarcticulatus Voikukka Taraxacum sp. Tuomi Prunus padus Vuohenputki Aegopodium podagraria Tupasvilla Eriophorum vaginatum Peltovalvatti Sonchus arvensis Yhteensä 185 lajia 25

26 KIRJALLISUUS Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. From, S. (toim.) 2005: Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 774. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Helle, P., Lindén, H., Aarnio, M. & Timonen, K. 1999: Metso ja metsien käsittely. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 20. Hotanen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A., Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Jokinen, A., Nygren, N., Haila, Y. & Schrader, M. 2007: Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. Suomen ympäristö 20/2007. Pirkanmaan ympäristökeskus. Meriluoto, M. & Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. 2. painos. Metsälehti kustannus. Helsinki. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Pöntinen, B. 2001: Liito-orava, Flygekorren. Omakustanne. Kirjapaino Stencca. Vaasa. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. 26

27 Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa 1. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Helsinki. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Ympäristöministeriö a) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit Ympäristöministeriö 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Oy Edita Ab. Helsinki. Ympäristöministeriö 2005: Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Moniste 16 s. 27

28 28