Kannonkosken kunta. Kannonkosken Nurmelan luontoselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY

Transkriptio

1 Kannonkosken kunta Kannonkosken Nurmelan luontoselvitys 2016 AHLMAN GROUP OY RAPORTTEJA 28/2016

2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 4 Raportista... 4 Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Luonnonympäristö... 5 Työstä vastaavat henkilöt... 5 Liito-oravaselvitys... 5 Tutkimusmenetelmät... 5 Liito-oravan elinpiiristä... 5 Liito-orava lainsäädännössä... 6 Tulokset ja päätelmät... 6 Viitasammakkoselvitys... 6 Viitasammakon tunnistaminen... 6 Viitasammakon elinpiiristä... 7 Viitasammakko lainsäädännössä... 7 Tutkimusmenetelmät... 8 Tulokset ja päätelmät... 8 Pesimälinnustoselvitys... 8 Tutkimusmenetelmät... 8 Nurmelan linnustosta... 8 Lajikohtaista tarkastelua... 9 Päätelmät Tähän raporttiin suositetaan viittaamaan seuraavasti: Ahlman, S. 2016: Kannonkosken Nurmelan luontoselvitys Ahlman Group Oy. 2

3 Kasvillisuusselvitys Tutkimusmenetelmät Nurmelan kasvillisuudesta Kuviokohtaiset kuvaukset Päätelmät Maisemalliset arvot Kirjallisuus

4 JOHDANTO Tämä raportti esittelee Kannonkosken kunnan tilaaman Nurmelan luontoselvityksen tulokset, joiden perusteella voidaan suunnitella alueen maankäyttöä asemakaavoituksessa. Osana asemakaavoitusta toteutettiin luonto- ja maisemaselvitys, jonka tarkoituksena oli selvittää tutkimusalueen pesimälinnusto, mahdolliset liito-oravan reviirit, viitasammakoiden elinpiirit ja kasvillisuus sekä maisemalliset arvot. RAPORTISTA Tässä raportissa esitetään toukokuun alun ja heinäkuun jälkipuolen välisenä aikana 2016 toteutetun pesimälinnusto-, liitoorava-, viitasammakko- ja kasvillisuus- ja maisemaselvityksen tulokset. Raportti käsittää yleis- ja pohjatietojen lisäksi kuvaukset tutkimusmenetelmistä sekä inventointien tulokset ja mahdolliset maankäyttösuositukset. SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Nurmelan asemakaava-alue sijaitsee noin 800 metriä Kannonkosken keskustan luoteispuolella Kuivaselän rannalla. Tutkimusalue on 9,2 hehtaarin laajuinen kokonaisuus, jossa on lähes yksinomaan havumetsävaltaisia kangasmetsiä sekä taimikoita. Kulttuurivaikutusta on niukasti. Kaava-alue rajautuu lounaislaidaltaan Kuivaselkään (kuva 1). Vesialueet eivät kuitenkaan kuulu tutkimuksen piiriin. Kuva 1. Nurmelan tutkimusalueen sijainti (paksu punainen rajaus). 4

5 LUONNONYMPÄRISTÖ Kannonkoski lukeutuu kasvimaantieteellisesti eteläboreaaliseen järvi-suomen vyöhykkeeseen sekä metsäkasvillisuusvyöhykkeeltään eteläboreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen. Seutukunta on keskiboreaalisen vyöhykkeen rajamailla. Kannonkosken alueen kallioperä koostuu syväkivestä (Plutonic rock), joka on karkearakeinen magmakivi. Nurmelan alueen maaperä on pääosin karkearakeista maalajia, jonka päälajitetta ei ole selvitetty (Geologian tutkimuskeskus 2016). Nurmela rajautuu Kuivaselkä-nimiseen vesistöön, joka on pohjoispuolella sijaitsevan Kivijärven jatkumoa. Järviketju jatkuu aina Kinnulasta Karstulaan saakka. Nuottaniemi sijaitsee noin 300 metriä Kiihkovuoren pohjavesialueen pohjoispuolella (Suomen ympäristökeskus 2016). TYÖSTÄ VASTAAVAT HENKILÖT Kannonkosken Nurmelan luontoselvityksen maastotöistä vastasi liito-oravien, pesimälinnuston ja viitasammakoiden osalta Toni Ahlman. Kasvillisuus- ja maisemaselvityksestä sekä raportoinnista vastasi lintuihin, putkilokasveihin ja elinympäristöihin syventynyt luontokartoittaja Santtu Ahlman. LIITO-ORAVASELVITYS TUTKIMUSMENETELMÄT Nurmelan tutkimusalue kierrettiin huolella läpi 3.5., jolloin etsittiin liito-oravien jätöksiä puiden runkojen tyviltä. Inventoinnit tehtiin ajankohtana, jolloin lumet olivat sulaneet riittävästi. Näin ollen mahdollisten jätöksien löytämiseen oli erinomaiset edellytykset. Alueelta tutkittiin kaikkien järeähköjen leppien, raitojen, haapojen ja kuusten tyvet. Lisäksi useiden muiden puiden tyvet tutkittiin, vaikka liito-orava ei yleensä niitä suosi. LIITO-ORAVAN ELINPIIRISTÄ Liito-orava asettuu mieluiten kuusivaltaiseen metsään, jossa on riittävästi lehtipuita seassa. Kesällä se syö pääosin lehtipuiden lehtiä, suosituimpia ovat koivut, lepät ja haapa. Syksyllä ravinto koostuu lähinnä havupuiden silmuista sekä koivun ja lepän norkoista. Vastaavaan ravintoon se turvautuu myös talvella. Monipuoliset ravintovaatimukset määräävät lajin elinympäristön sijoittumista. Lisäksi sopivia pesäpaikkoja kuten vanhoja tikankoloja tai risupesiä täytyy olla riittävästi tarjolla. Liito-oravien reviirit ovat varsin laajoja, erityisesti koirailla, joiden elinpiirin keskimääräinen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Naarailla on huomattavasti pienempi reviiri, vain noin kahdeksan hehtaaria. Molemmat sukupuolet käyttävät useita eri koloja, ja niiden reviireillä on tärkeitä ydinalueita. 5

6 Aikuiset yksilöt ovat varsin paikkauskollisia ja liikkuvat vain pakon edessä uusille alueille. Nuoret yksilöt sen sijaan levittäytyvät uusille alueille säännöllisesti (dispersaali). Levittäytymisen vuoksi elinvoimaisen reviirin on oltava yhteydessä laajempiin metsäalueisiin niin sanottujen ekologisten käytävien kautta. Mikäli metsät ovat eristäytyneitä saarekkeita, ei liitooravilla ole edellytyksiä elinvoimaisiin pesimäkantoihin. Lisääntymismetsien välillä tulisi olla vähintään kymmenen metriä korkeaa puustoa, mieluummin vielä korkeampaa. Hakkuuaukot ja taimikot eivät ole liito-oravalle kelvollisia liikkumisreittejä. LIITO-ORAVA LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. TULOKSET JA PÄÄTELMÄT Nurmelan tutkimusalueelta ei löydetty lainkaan liito-oravan jätöksiä. Alueella on hyvin niukasti soveliasta elinympäristöä. Lisäksi rajaukselta ei tunneta aiempia liito-oravahavaintoja (Suomen ympäristökeskus 2016). Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida asemakaavoituksessa. VIITASAMMAKKOSELVITYS VIITASAMMAKON TUNNISTAMINEN Viitasammakko (Rana arvalis) muistuttaa ulkonäöltään huomattavasti sammakkoa (Rana temporaria), mutta se voidaan erottaa tiettyjen tuntomerkkien avulla. Viitasammakko on teräväkuonoinen ja takajalkojen räpylöiden ulkopuolelle jää 2,5 3 varvasluuta. Sammakolla niitä on korkeintaan kaksi. Lisäksi jalkapohjan sisäsyrjässä on kova ja kookas metatarsaalikyhmy (jalkapöydän luu), joka on vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Värituntomerkit ovat haastavampia, mutta kutevilla koirailla on usein sinertävä kurkku. Toisinaan lähes koko ruumis saattaa olla varsin selvästi sinertävän sävyinen. Parhain tuntomerkki on koiraan tunnusomainen soidinääni voup, voup, voup.... Se on hidastempoinen ääni, joka muistuttaa uppoavaa pulloa. Lajin havaitsee parhaiten nimenomaan soidinäänen perusteella, sillä elintavoiltaan se on varsin piilotteleva ja arka. Laji voidaan tunnistaa myös melko luotettavasti mätimunista eli kudusta. Viitasammakolla ne kelluvat välivedessä ja ovat jokseenkin pieniä. Sammakon kutu on tyypillisesti selvästi kookkaampaa ja se on aivan veden pinnassa. Rupikonnan (Bufo bufo) kutu on usean metrin mittaista helminauhaa, joka poikkeaa suuresti viitasammakon ja sammakon mätimunista. 6

7 VIITASAMMAKON ELINPIIRISTÄ Viitasammakko on mieltynyt erityisesti reheviin vesistöihin, ja sitä pidetäänkin usein nimenomaan rehevien lintujärvien lajina. Se suosii kuitenkin myös hieman karumpia lampareita, mutta kutupaikaltaan se vaatii riittävästi suojaisaa kasvillisuutta. Pienet kosteat painanteet tai vaikkapa ojat eivät sille kelpaa muuta kuin liikkumisreitiksi. Viitasammakko on hyvin paikkauskollinen laji, joka pysyttelee vain muutaman neliökilometrin alueella läpi vuoden. Talvehtimaan viitasammakot hakeutuvat huomaamattomasti syys-lokakuussa, jolloin ne katoavat sopivien vesistön pohjiin muun muassa kivien alle. Viitasammakot kerääntyvät muiden sammakoiden tavoin ryhmäsoitimelle jo hyvin varhain keväällä, kun jääpeite sulaa ja yöpakkaset laantuvat. Sopivia kutupaikkoja ovat muun muassa rehevät luhtarannat, ilmaversoiskasvillisuuden laiteilla olevat suojaisat sopukat ja muut vastaavat paikat. Mätimunaklimpit ovat usein vesirajalla vesisammalten ja muun kasvillisuuden lomassa. Viitasammakoiden liikehtimistä on tutkittu hyvin vähän, mutta eräiden eurooppalaisten tutkimusten (Kovar ym. 2009) mukaan keskimääräinen liikkumismatka on noin metriä. Liikkumisreitteinä ne käyttävät usein kosteita ja suojaisia ojia, mutta esimerkiksi kuiville mäntykankaille ne nousevat ilmeisesti harvoin. Kesänsä viitasammakot viettävät vesistöjen lähellä rannoilla, rantapensaikoissa, tuoreissa metsissä, soilla ja pelloilla. Ravinnonsaantimahdollisuudet vaikuttavat lajin elinpiirin valintaan. Kutupaikoilta poistuvien ja niillä kesää viettävien yksilöiden prosentuaalisia suhteita ei tiedetä. Todennäköisesti viitasammakot pysyttelevät mahdollisimman lähellä kutu- ja talvehtimispaikkoja jotka voivat sijaita samalla järvellä mikäli ravintoa on riittävästi tarjolla. Viitasammakon kudusta kehittyy toukkia noin kolmessa viikossa. Toukkavaihe kestää keskimäärin 2 3 kuukautta, riippuen kesän sääolosuhteista. Toukkien muodonmuutoksen jälkeen pienet sammakot nousevat yleensä maalle, mutta niiden liikehtimisestä on niukasti tietoja saatavilla. VIITASAMMAKKO LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Viitasammakko kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. IV(a)-liitteen lajit ja niiden elinympäristöt ovat tiukasti suojeltuja. Luonnonsuojelulain mukaan paikallinen ELY-keskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeusluvan, vaikka toiminta aiheuttaisikin varmuudella haittaa direktiivilajille. Edellytyksenä on kuitenkin se, että hanke koskee yleistä etua ja muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokituksessa viitasammakko on elinvoimainen (LC, Least Concern). Suomalaisessa uhanalaisuusluokituksessa viitasammakkoa ei ole luokiteltu uhanalaiseksi tai vaarantuneeksi lajiksi (Rassi ym. 2010). 7

8 TUTKIMUSMENETELMÄT Viitasammakkoselvityksen maastoinventoinnit tehtiin 3.5., jolloin käytiin läpi kaikki potentiaaliset kohteet. Tutkimusalueella tällaisia paikkoja on koko lähes koko rantaviiva. Maastotyöt tehtiin liito-orava- ja linnustoselvitysten yhteydessä, ja ne keskittyivät varhaiseen aamuun ja aamupäivään, pääosin noin klo väliseen aikaan, jolloin rannat kierrettiin läpi hiljaa ja rauhallisesti. Inventointien aikana pysähdyttiin tietyin välimatkoin useiksi minuuteiksi, sillä viitasammakot ovat hyvin arkoja ja voivat säikähtäessään pysytellä pitkään piilossa. TULOKSET JA PÄÄTELMÄT Tutkimusalueella ei havaittu yhtään viitasammakkoa tai lajin mätimunia maastotöiden aikana, eikä myöskään soidinääntelyä kuultu. Lisäksi alueelta ei tunneta aiempia viitasammakkohavaintoja (Suomen ympäristökeskus 2016). Lajin esiintymistä ei näin ollen tarvitse huomioida asemakaavoituksessa. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TUTKIMUSMENETELMÄT Pesimälinnusto selvitettiin kartoituslaskennoin 3.5., ja Ensimmäinen inventointikerta tehtiin liito-oravaselvityksen ohessa. Kartoitukset tehtiin kello 4 11 välisenä aikana, jolloin linnut olivat aktiivisesti äänessä. Yksi inventointikerta kesti noin 1,5 tuntia. Yölaulajiin keskittyviä inventointeja ei tehty. Menetelmä soveltuu hyvin pienten ja rikkonaisten alueiden kartoituksiin, ja se perustuu siihen, että kaikki pareiksi tulkittavat havainnot merkitään karttapohjalle, jotta päällekkäisyyksiltä vältytään. Pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Kartoituslaskenta on tarkin mahdollinen linnustonselvitysmenetelmä, ja kolmen inventointikerran selvitystä voidaan pitää riittävän tarkkana. Vesilinnut tulkittiin vesilintulaskentaohjeiden mukaan. NURMELAN LINNUSTOSTA Selvitysalueen luontotyypit ovat varsin yksipuolisia (katso kasvillisuusselvitys s. 16), mutta pihapiirien läheisyyden ja rannan vuoksi alueella on selvästi tavanomaista tiheämpi pesimäkanta. Tutkimusalueella pesi yhteensä 34 paria (taulukko 1). Pesimälajiston tyypillisiä lintuja olivat peippo, pajulintu ja talitiainen. 8

9 LAJIKOHTAISTA TARKASTELUA Tässä osiossa käsitellään Nurmelan alueella maastotöiden aikana havaittuja lajeja. Lajiluettelossa käytetään termeinä sekä reviiriä että pesiviä paria. Molemmat tarkoittavat kuitenkin pesimähavaintoja. Reviirit esitetään reviirikartoissa sivulla Kustakin lajista esitetään suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen nimi. Palstan oikeassa reunassa on merkitty punaisella hakasulkuihin lajin mahdollinen uhanalaisuusluokitus (VU = vaarantunut, L = lintudirektiivin laji ja V = Suomen erityisvastuulaji). Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Alueen lounaislaidalta tulkittiin pesivä pari (reviirikartta 1). Sinisorsa on Suomessa hyvin tavallinen pesimälaji, joka pesii monenlaisissa kosteikoissa. Telkkä (Bucephala clangula) [V] Tutkimusalueelle asettui pesimään yksi pari (reviirikartta 1). Telkkä on hyvin tavallinen sorsalintu maassamme. Toisinaan se pesii hyvin kaukana lähimmästä vesialueesta, mikäli sopiva luonnonkolo on tarjolla. Telkkä on Suomen erityisvastuulaji. Käpytikka (Dendrocopos major) Rajaukselta merkittiin yksi reviiri (reviirikartta 1). Käpytikka viihtyy hyvin monenlaisissa metsäisissä elinympäristöissä, mieluiten kuitenkin havumetsissä. Punarinta (Erithacus rubecula) Rajauksella oli kaksi laulavaa koirasta (reviirikartta 1). Punarinta kelpuuttaa pesimäpaikoikseen monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä, mieluiten kuitenkin kuusikoita. Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) [V] Tutkimusalueella kuultiin yksi laulava koiras (reviirikartta 1). Laji pesii vanhemmissa metsissä, asutuksen piirissä ja runsaimmin mäntykankailla. Leppälintu on Suomen erityisvastuulaji. Mustarastas (Turdus merula) Tutkimusalueelta varmistettiin yksi elinpiiri (reviirikartta 2). Mustarastas esiintyy runsaimpana etenkin tiheissä kuusikoissa ja pihapiirien laiteilla. Räkättirastas (Turdus pilaris) Tutkimusalueella oli yksi reviiri (reviirikartta 2). Räkättirastasta voidaan pitää kulttuurisidonnaisena lajina, joka pesii usein löyhinä yhdyskuntina pihapiireissä ja viljelysten laitamilla. Pieni osa kannasta on kuitenkin ns. metsäpesijöitä, eivätkä ne vaadi pihapiirien läheisyyttä. Punakylkirastas (Turdus iliacus) Alueella oli kaksi reviiriä (reviirikartta 2). Punakylkirastas kykenee asuttamaan monenlaisten metsätyyppien lisäksi jopa taimikot. Se on Suomen runsaimpia pesimälintuja. 9

10 Tiltaltti (Phylloscopus collybita) Rajauksella lauloi kaksi lintua (reviirikartta 2). Tiltaltti on tyypillinen kuusikkolaji, joka asustaa mieluiten iäkkäissä metsissä. Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Alueella oli kolme elinpiiriä (reviirikartta 2). Pajulintu suosii käytännössä kaikkia metsäisiä alueita. Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) Alueella pesi kaksi paria (reviirikartta 3). Kirjosieppo pesii vanhoissa tikankoloissa tai muissa luonnonkoloissa, jos ei linnunpönttöjä ole saatavilla. Hömötiainen (Poecile montanus) [VU] Tutkimusalueelta löydettiin kaksi elinpiiriä (reviirikartta 3). Hömötiainen kovertaa itse pesäkolonsa lahoon pökkelöön tai käyttää luonnonkoloja hyväkseen. Se on tyypillinen iäkkäiden havumetsien laji. Hömötiainen on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) [VU] Yksi pari pesi rajauksella (reviirikartta 3). Töyhtötiainen on erityisesti iäkkäiden havumetsien pesimälaji. Se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Sinitiainen (Cyanistes caeruleus) Rajaukselta varmistui yhteensä kaksi reviiriä (reviirikartta 3). Sinitiainen on usein kulttuurisidonnainen laji, mutta se viihtyy myös kauempana asutuksista rehevillä metsämailla, joissa on pesäkoloja tarjolla. Talitiainen (Parus major) Kolme paria asettui pesimään alueelle (reviirikartta 3). Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, kunhan pesäkoloja on tarjolla. Puukiipijä (Certhia familiaris) Alueella lauloi yksi koiras (reviirikartta 4). Puukiipijä pesii yleensä iäkkäissä kuusimetsissä, mutta sen tapaa monesti myös muilta metsämailta, kuten lehdoista. Peippo (Fringilla coelebs) Tutkimusalueella lauloi viisi lintua (reviirikartta 4). Peipon tapaa pesivänä kaikenlaisissa metsissä, myös pihapiireissä. Se oli Nurmelan runsaslukuisin pesijä. Viherpeippo (Carduelis chloris) [VU] Yksi pari pesi alueella (reviirikartta 4). Viherpeippo on tavallinen kulttuuriympäristöjen sekä muun muassa hakkuualojen pesijä. Se on valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantunut (VU). 10

11 Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) [VU] Alueella oli yksi reviiri (reviirikartta 4). Punatulkku pesii kuusivaltaisissa metsissä, eikä ole missään erityisen runsas. Se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU). Keltasirkku (Emberiza citrinella) Keskiosassa oli yksi elinpiiri (reviirikartta 4). Keltasirkku on monenlaisten viljelysmaiden laji, joka viihtyy myös hakkuuaukoilla ja tienlaiteilla. PÄÄTELMÄT Nurmelan pesimälinnusto on hyvin tavanomaista, mutta tiheys on selvästi keskimääräistä korkeampi; noin 370 paria neliökilometriä kohden. Tiheyteen vaikuttaa ns. reunavaikutus, jonka seurauksena erilaisten elinympäristöjen lajit kohtaavat pienellä alueella. Pienien alojen tiheyslaskelmat antavat kuitenkin usein virheellisen lukeman, sillä sattuman osuus on hyvin suuri. Kokonaisuudessaan Nurmelan tutkimusalueella ei ole sellaisia linnustollisia arvoja, jotka vaikuttavat alueen maankäytön suunnitteluun, sillä ainoat huomionarvoiset lajit olivat telkkä, leppälintu, hömötiainen, töyhtötiainen, viherpeippo ja punatulkku. Kaksi ensin mainittua ovat Suomen erityisvastuulajeja ja loput valtakunnallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneita (VU). Kaikilla huomionarvoilla lajeilla on runsaasti tarjolla soveliaita elinympäristöjä, eivätkä ne tyypillisesti pesi vuosittain samassa paikassa. Lisäksi ne ovat hyvin tavallisia pesijöitä. Laji Parimäärä Laji Parimäärä Sinisorsa 1 Kirjosieppo 2 Telkkä 1 Hömötiainen 2 Käpytikka 1 Töyhtötiainen 1 Punarinta 2 Sinitiainen 2 Leppälintu 1 Talitiainen 3 Mustarastas 1 Puukiipijä 1 Räkättirastas 1 Peippo 5 Punakylkirastas 2 Viherpeippo 1 Tiltaltti 2 Punatulkku 1 Pajulintu 3 Keltasirkku 1 Yhteensä 34 Taulukko 1. Nurmelan pesimälinnusto parimäärineen. 11

12 Reviirikartta 1. Sinisorsan (1 pari), telkän (1 pr), käpytikan (1 pr), punarinnan (2 pr) ja leppälinnun (1 pr) reviirit. Sinisorsa Käpytikka Telkkä Punarinta 12 Leppälintu

13 Reviirikartta 2. Mustarastaan (1 pari), räkättirastaan (1 pr), punakylkirastaan (2 pr), tiltaltin (2 pr) ja pajulinnun (3 pr) reviirit. Mustarastas Punakylkirastas Räkättirastas Tiltaltti 13 Pajulintu

14 Reviirikartta 3. Kirjosiepon (2 paria), hömötiaisen (2 pr), töyhtötiaisen (1 pr), sinitiaisen (2 pr) ja talitiaisen (3 pr) reviirit. Kirjosieppo Töyhtötiainen Hömötiainen Sinitiainen 14 Talitiainen

15 Reviirikartta 4. Puukiipijän (1 pari), peipon (5 pr), viherpeipon (1 pr), punatulkun (1 pr) ja keltasirkun (1 pr) reviirit. Puukiipijä Viherpeippo Peippo Punatulkku 15 Keltasirkku

16 KASVILLISUUSSELVITYS Nurmelan kasvillisuus ja luontotyypit selvitettiin 19.7., mutta kevätlajistoa havainnoitiin myös linnustoselvitysten yhteydessä. TUTKIMUSMENETELMÄT Aluerajaus kierrettiin järjestelmällisesti läpi, jolloin kirjattiin kaikki löydetyt putkilokasvilajit, myös puutarhoista ja pihoista villiintyneet lajit. Jokainen kuvio tyypiteltiin maastossa ja niiden rajat piirrettiin maastokartalle, sillä tarkoituksena oli löytää mahdolliset arvokohteet, kuten esimerkiksi metsä-, vesi- ja luonnonsuojelulain mukaiset elinympäristöt. Kustakin kuviosta kirjoitettiin yleisluonnehdinta ja mahdolliset lisätiedot. Selvityksessä käytetty nimistö on Suuren Pohjolan Kasvion (Mossberg & Stenberg 2005) mukainen. NURMELAN KASVILLISUUDESTA Tutkimusalue on kasvillisuuden kannalta yksipuolinen, sillä alue on lähes kauttaaltaan joko metsää tai taimikkoa. Kulttuurivaikutusta ei ole mainittavasti, minkä vuoksi lajistoa on niukasti. KUVIOKOHTAINEN KUVAUS Tässä osiossa kuvataan jokaisen kasvillisuuskuvion (kuva 2) yleisluonnehdinta ja maankäyttösuositukset. Lisäksi tietoihin on lisätty luontotyyppien uhanalaisuusluokitus (Raunio ym. 2008). Nämä luokitukset (esimerkiksi EN = erittäin uhanalainen ja NT = silmälläpidettävä) on merkitty punaisella luontotyyppinimikkeen oikeaan reunaan. Mikäli kyseessä on viljelysalue tai jokin muu luontotyyppi, joka uupuu uhanalaisuusluokituksesta, käytetään pelkkää viivaa. 1. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [ ] Kuusi- ja mäntyvaltainen mustikkatyypin (MT) tuore kangas, jossa esiintyy myös koivuja sekapuina. Pensaskerroksessa kasvaa vähän kuusia. Mustikka on valtalajia lähes kaikkialla. Myös puolukka, oravanmarja ja metsätähti ovat peruslajeja. Pieni osa kuviosta on puolukkatyypin (VT) kuivahkoa ja käenkaali-mustikkatyypin (OMT) lehtomaista kangasta. Erityisesti eteläosa on hieman rehevämpää ja paikoin kosteapohjaista, pieneltä osin mustikkakorpea (MK). Kuviolla on hieman harvaa ja kallioista mäntykangasta, mutta se on myös suurelta osin mustikkatyypin tuoretta kangasta. Rannan tuntumassa kasvaa vähäisesti suopursua ja juolukkaa, vesikasvillisuutta edustaa lähinnä järviruoko. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 16

17 3 1 2 Kuva 2. Nurmelan kuviokohtaiset rajaukset (kuviokartta). 2. Vanha pelto [ ] Vanha pelto, jossa kasvaa 2 3 metriä korkeaa taimikkoa. Eniten kuviolla esiintyy koivuja, kuusia ja harmaaleppää sekä muita lehtipuita. Kasvillisuus on hyvin sekavaa maanmuokkausten myötä, mutta mesiangervo, maitohorsma, kiiltopaju ja metsäkorte ovat runsaimpia lajeja. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 3. Mustikkatyypin (MT) tuore kangas [NT] Mänty- ja kuusivaltainen mustikkatyypin (NT) tuore kangas, jonka itänurkka on harvennettu ja puusto koostuu yksinomaan männyistä. Pensaskerros vaihtelee, mutta tyyppilajeja ovat muun muassa kataja, koivu ja kuusi. Mustikka on kaikkialla hyvin runsas, puolukka on myös tavallinen. Pieni osa kuviosta on puolukkatyypin (VT) kuivahkoa kangasta. Myös käenkaalimustikkatyypin (OMT) lehtomaista kangasta on erittäin vähän. Tavanomaisia kasveja ovat oravanmarja, metsätähti ja kevätpiippo. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 17

18 PÄÄTELMÄT Nurmelan tutkimusalue edustaa tavanomaista suomalaista metsämaata, joka on pääosin tuoretta kangasta. Osa metsistä on harvennettu tai taimettunutta peltoa, eikä luonnontilaisia alueita ole erityisesti. Tutkimusalueelta ei löydetty huomionarvoisia elinympäristöjä, joten maankäytölle ei ole rajoituksia tai esteitä. Rajaukselta löydettiin vain 89 putkilokasvia (taulukko 2), mikä on melko vähäinen määrä. Havaituista putkilokasveista yksikään ei lukeudu valtakunnalliseen tai alueelliseen uhanalaisuusluokitukseen. Lisäksi alueelta ei tunneta uhanalaisten lajien esiintymiä (Suomen ympäristökeskus 2016). Taulukko 2. Nurmelan selvitysalueella esiintyvät putkilokasvilajit aakkosjärjestyksessä. Tähdellä merkityt ovat puutarhalajeja tai viljelysjäänteitä. Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Ahokeltano Hieracium (sektio) vulgata Harakankello Campanula patula Ahomansikka Fragaria vesca Harmaaleppä Alnus incana Ahosuolaheinä Rumex acetosella Harmaasara Carex canescens Haapa Populus tremula Heinätähtimö Stellaria graminea Halava Salix pentandra Hieskoivu Betula pubescens 18

19 Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Hietakastikka Calamagrostis epigejos Metsäkuusi Picea abies Hiirenvirna Vicia cracca Metsälauha Deschampsia flexuosa Isonokkonen Urtica dioica Metsämaitikka Melampyrum sylvaticum Jokapaikansara Carex nigra Metsämänty Pinus sylvestris Jouhivihvilä Juncus filiformis Metsäorvokki Viola riviniana Juolukka Vaccinium uliginosum Metsätähti Trientalis europaea Jänönsara Carex ovalis Mustikka Vaccinium myrtillus Järvikorte Equisetum fluviatile Niittyleinikki Ranunculus acris Järviruoko Phragmites australis Niittynätkelmä Lathyrus pratensis Kaitapihatatar Polygonum aviculare ssp. neglectum Niittysuolaheinä Rumex acetosa Kangasmaitikka Melampyrum pratense Nuokkutalvikki Orthilia secunda Kanerva Calluna vulgaris Nurmihärkki Cerastium fontana Karhunputki Angelica sylvestris Ojakellukka Geum rivale Kataja Juniperus communis Oravanmarja Maianthemum bifolium Kevätpiippo Luzula pilosa Peltokorte Equisetum arvense Kielo Convallaria majalis Piharatamo Plantago major Kiiltopaju Salix phylicifolia Pohjanpaju Salix lapponum Kissankello Campanula rotundifolia Puna-ailakki Silene dioica Koiranputki Anthriscus sylvestris Puna-apila Trifolium pratense Korpikastikka Calamagrostis purpurea Puolukka Vaccinium vitis-idaea Korpipaatsama Franfula alnus Raita Salix caprea Kotipihlaja Sorbus aucuparia Ranta-alpi Lysimachia vulgaris Kultapiisku Solidago virgaurea Rantakukka Lythrum salicaria Kurjenjalka Comarum palustre Rantamatara Galium palustre Kylänurmikka Poa annua Rauduskoivu Betula pendula Käenkaali Oxalis acetosella Rentukka Caltha palustris Lampaannata Festuca ovina Rohtotädyke Veronica officinalis Lehtovirmajuuri Valeriana sambucifolia Rönsyleinikki Ranunculus repens Leskenlehti Tussilago farfara Suo-ohdake Cirsium palustre Lillukka Rubus saxatilis Suopursu Rhododendron tomentosum Luhtalemmikki Myosotis scorpioides Syysmaitiainen Leontodon autumnalis Luhtavuohennokka Scutellaria galericulata Terttualpi Lysimachia thyrsiflora Maitohorsma Epilobium angustifolium Uistinvita Potamogeton natans Mesiangervo Filipendula ulmaria Ulpukka Nuphar lutea Mesimarja Rubus arcticus Vadelma Rubus idaeus Metsäalvejuuri Dryopteris carthusiana Vanamo Linnaea borealis Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris Variksenmarja Empetrum nigrum Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea Vesisara Carex aquatilis Metsäkorte Equisetum sylvaticum Viiltosara Carex acuta Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum Yhteensä 89 lajia 19

20 MAISEMALLISET ARVOT Nurmelan alueelle suunnitellaan asuintontteja, jotka käsittäisivät lähes koko alueen, myös rannat. Kaava-alue rajautuu pohjois- ja itäreunoiltaan metsätalouden piirissä oleviin lohkoihin, minkä vuoksi kaavoitettavien asuntojen maisemalliset vaikutukset ovat erittäin vähäisiä, sillä puustoiset vyöhykkeet estävät näkyvyyden tehokkaasti. Eteläosassa alue rajautuu puustoisiin pihapiireihin, joten vaikutukset ovat myös hyvin vähäisiä. Tutkimusalueen rantavyöhykkeisiin kohdistuu suurimmat maisemalliset vaikutukset, sillä avoimen vesialueen vuoksi mahdolliset rakennetut tontit rantoineen näkyvät selvästi kauemmaksi. Nurmela sijaitsee Kuivaselkään kuuluvan Hangaslahden rannalla, joka on pitkälti rakennettua miljöötä. Kaava-alueen luoteispuolella on kuitenkin erittäin niukasti rakennuksia. Hangaslahti on varsin suojaisa, minkä vuoksi maisemalliset vaikutukset kohdistuvat vain yhteen järven osaan. Lisäksi länsipuolella on Lokki-, Lehto-, Murto- ja Vuohisaaren muodostama suojaisa saariryhmä, mikä estää näkyvyyden käytännössä kokonaan selkävesialueille. Suurimmat vaikutukset koskevat eteläpuolella noin 350 metrin etäisyydellä sijaitsevaa uimarantaa ja venesatamaa (kuva alla), joista on suora näkyvyys kaavoitettavalle alueelle. Venesatama on varsin vilkasliikenteinen alue, joten maisemallisten vaikutusten arvioidaan olevan kohtalaisia, mikäli rantapuustoa ei säilytetä. Mahdollisten uusien rakennettujen rantojen puuston säilyttämistä siten, että maisema säilyy lähes ennallaan. Rakennusten ja vesirajan väliin suositetaan näin ollen jätettävän kapea puustoinen vyöhyke. Nurmelan rantavyöhykettä Hangaslahden eteläpuolen venesatamasta käsin. 20

21 KIRJALLISUUS Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. From, S. (toim.) 2005: Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 774. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Geologian tutkimuskeskus 2016: Maankamaran karttapalvelu. < Hotanen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A., Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Jokinen, A., Nygren, N., Haila, Y. & Schrader, M. 2007: Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. Suomen ympäristö 20/2007. Pirkanmaan ympäristökeskus. Kovar, R., Brabec, M., Vita, R. & Bocek, R. 2009: Spring migration distances of some Central European amphibian species. Amphibia-Reptilia 30: Kwet, A. 2009: European Reptile and Amphibian Guide. New Holland Publishers. United Kingdom. Meriluoto, M. & Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. 2. painos. Metsälehti kustannus. Helsinki. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Pöntinen, B. 2001: Liito-orava, Flygekorren. Omakustanne. Kirjapaino Stencca. Vaasa. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. 21

22 Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas. Osa 1. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Helsinki. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J. & Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Suomen Ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Suomen ympäristökeskus 2016: Hertta-tietokanta. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Tiainen, J., Mikkola-Roos, M. & Below, A. ym. 2016: Suomen lintujen uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Ympäristöministeriö a) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit Ympäristöministeriö 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Oy Edita Ab. Helsinki. Ympäristöministeriö 2005: Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Moniste 16 s. 22

23 23