Espoon kaupunki Pöytäkirja 68

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 68"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen kulttuurikeskuksen yhteyteen ja vesiputoustalon edustalla olevan alueen kehittäminen osaksi kansallismaisemaa Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh Antti Mäkinen, puh etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää 1 että Espoon kaupunginteatterin tarvitsemat tilat sijoitetaan Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan ja että teatterin tilat toteutetaan samassa yhteydessä, kun Kulttuurikeskus peruskorjataan ja Kulttuurikeskukseen tehdään siinä yhteydessä mahdollisia toiminnallisia muutoksia, 2 kehottaa sivistystoimea yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kehittämään Kulttuurikeskukselle uudistetun kokonaiskonseptin, joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin osana metrokäytävää ja koko Espoon kulttuuritarjontaa, 3 kehottaa teknistä ja ympäristötointa käynnistämään Vesiputoustalon edustalla olevan alueen kehittäminen tavoitteena Tapiolan kansallismaiseman eheyttäminen ja keskuksen elinvoiman lisääminen. Käsittely Kokouksessa tehdyt muutokset on huomioitu pöytäkirjassa. Holst Anthonin kannattamana teki seuraavat lisäysehdotukset: "lisätään ensimmäiseksi päätöskohdaksi: korostaa Espoon teatterin vaatiman tilaratkaisun taloudellista toteutettavuutta ja käyttökustannustason pitämistä kaupungin taloudellisten realiteettien mahdollistamissa rajoissa sekä tarvetta samalla

2 Sivu 2 / 2 kehittää Kulttuuriaukion kokonaisuutta monipuolisena Tapiolan keskustaaluetta elävöittävänä tapahtumakeskittymänä. Lisätään alkuperäisten ensimmäisen ja toisen päätöskohdan jälkeen seuraava: kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta asemakaavoittamaan Kulttuuriaukiolle ja sen välittömille lähialueille sellaisen Tapiolan keskusta-aluetta elävöittävän kokonaisuuden, joka luo edellytykset monipuolisille kulttuuriin painottuville toiminnoille ja tapahtumille sekä näitä tukeville toiminnoille ympäri vuoden. Asemakaavoituksen tarkastelualueena on tällöin Kulttuuriaukion lisäksi ns. Ervin keskusta (Keskustorni, Tapiontori ja Heikintori), Kulttuurikeskus, Keskusallas, Uimahalli ja Tapionkenttä sekä alueen kytkeytyminen entistä paremmin myös WeeGeen ja EMMAn suuntaan ja toimintoihin." Anthoni Huhdan kannattamana teki seuraavat lisäysehdotukset pohjaehdotukseen koskien 1. ja 2. päätöskohtia: "ensimmäinen päätöskohta: että Espoon kaupunginteatterin tarvitsemat tilat sijoitetaan Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan ja että teatterin tilat toteutetaan samassa yhteydessä, kun Kulttuurikeskus peruskorjataan ja Kulttuurikeskukseen tehdään siinä yhteydessä mahdollisia toiminnallisia muutoksia, muutetaan muotoon: että Espoon kaupunginteatterin tarvitsemat tilat sijoitetaan Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan ja että teatterin tilat toteutetaan samassa yhteydessä, kun Kulttuurikeskus peruskorjataan ja Kulttuurikeskukseen tehdään siinä yhteydessä mahdollisia toiminnallisia muutoksia kulttuurikeskuksen kulttuurihistoriallisia ja rakennustaiteellisia arvoja kunnioittaen, toinen päätöskohta: kehottaa sivistystoimea yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kehittämään Kulttuurikeskukselle uudistetun kokonaiskonseptin, joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin osana metrokäytävää ja koko Espoon kulttuuritarjontaa, muutetaan muotoon: kehottaa kulttuurilautakuntaa ja sivistystoimea yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kehittämään Kulttuurikeskukselle uudistetun kokonaiskonseptin, jossa teatterilla on keskeinen rooli ja joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin osana metrokäytävää ja koko Espoon kulttuuritarjontaa,"

3 Sivu 3 / 3 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Holstin ja Anthonin lisäysehdotukset yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotuksia ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen n hyväksyneen ne yksimielisesti. Päätös : päättää 1 korostaa Espoon teatterin vaatiman tilaratkaisun taloudellista toteutettavuutta ja käyttökustannustason pitämistä kaupungin taloudellisten realiteettien mahdollistamissa rajoissa sekä tarvetta samalla kehittää Kulttuuriaukion kokonaisuutta monipuolisena Tapiolan keskustaaluetta elävöittävänä tapahtumakeskittymänä, 2 että Espoon kaupunginteatterin tarvitsemat tilat sijoitetaan Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan ja että teatterin tilat toteutetaan samassa yhteydessä, kun Kulttuurikeskus peruskorjataan ja Kulttuurikeskukseen tehdään siinä yhteydessä mahdollisia toiminnallisia muutoksia kulttuurikeskuksen kulttuurihistoriallisia ja rakennustaiteellisia arvoja kunnioittaen, 3 kehottaa kulttuurilautakuntaa ja sivistystoimea yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kehittämään Kulttuurikeskukselle uudistetun kokonaiskonseptin, jossa teatterilla on keskeinen rooli ja joka vastaa tulevaisuuden tarpeisiin osana metrokäytävää ja koko Espoon kulttuuritarjontaa, 4 kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta asemakaavoittamaan Kulttuuriaukiolle ja sen välittömille lähialueille sellaisen Tapiolan keskusta-aluetta elävöittävän kokonaisuuden, joka luo edellytykset monipuolisille kulttuuriin painottuville toiminnoille ja tapahtumille sekä näitä tukeville toiminnoille ympäri vuoden. Asemakaavoituksen tarkastelualueena on tällöin Kulttuuriaukion lisäksi ns. Ervin keskusta (Keskustorni, Tapiontori ja Heikintori), Kulttuurikeskus, Keskusallas, Uimahalli ja Tapionkenttä sekä alueen kytkeytyminen entistä paremmin myös WeeGeen ja EMMAn suuntaan ja toimintoihin, 5 kehottaa teknistä ja ympäristötointa käynnistämään Vesiputoustalon edustalla olevan alueen kehittäminen tavoitteena Tapiolan kansallismaiseman eheyttäminen ja keskuksen elinvoiman lisääminen. Oheismateriaali - Teatterin ja kulttuurikeskuksen kustannukset

4 Sivu 4 / 4 - Kuvasarja Selostus n päätökset ja päätti : - että Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan selvitetään viipymättä siten, että Kulttuurikeskuksesta, Kulttuuriaukiosta ja kaupungin omistamasta KOy Kulttuuriaukiosta saataisiin kehitettyä vetovoimainen ja monipuolinen kulttuurin tapahtumakeskus ja kaupunkilaisten olohuone, - edellyttää, että tämän rinnalla selvitetään toiminnalliset ja taloudelliset vaihtoehdot toteuttaa teatteri Vesiputoustalon edustalle kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymän kaavaehdotuksen mukaisesti, - kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään edellä mainitun tapahtumakeskuksen kaavalliset edellytykset sekä mahdollisuudet kaavoittaa Vesiputoustalon edustalle korkeatasoisia asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa, joka liittyy esteettä ympäristöön, - kehottaa tuomaan edellä mainitut selvitykset toiminnallisine ja kokonaistaloudellisine vertailuineen jaoston käsiteltäväksi viipymättä, viimeistään kesäkuuhun 2016 mennessä. päätti kehottaa - Tilakeskus-liikelaitosta jatkamaan Espoon kaupunginteatterisäätiön vuokrausta Revontulihallissa voimassa olevin ehdoin vuoden 2020 loppuun saakka niin, että kaupunginteatteri voi jatkaa siellä toimintaansa vuoden 2020 loppuun saakka, - Sivistystoimea ja Tilakeskus-liikelaitosta yhteistyössä Espoon kaupunginteatterisäätiön kanssa laatimaan vuoden 2015 loppuun mennessä Espoon kaupunginteatterin uusien tilojen tarveselvityksen, - Espoon kaupunginteatterisäätiötä jatkamaan Espoon kaupunginteatterin taiteellisen toiminnan kehittämistä uutta teatteritilaa suunniteltaessa yhteistyössä sivistystoimen ja kulttuurilautakunnan kanssa siten, että teatterin toiminnalliset ja taiteelliset yhtymäkohdat nivotaan aiempaa läheisemmin espoolaisten kulttuuri- ja taideyhteisöjen, taiteen perusopetuksen ja koulujen kanssa, - Kaupunkisuunnittelulautakuntaa viipymättä valmistelemaan Tapiolan keskukseen Vesiputoustalon edustalle asemakaavaehdotus, johon

5 Sivu 5 / 5 sisältyy rakennusoikeudeltaan noin kem 2 tontti teatteri- ja muuta kulttuuritoimintaa palvelevaa rakennusta varten, - Kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK ry:n omistaman K-korttelin nro asemakaavanmuutoksen laatimisen niin, että kortteliin suunnitellaan pääasiassa asuntoja. Asuntojen vaiheittain toteuttamisen mahdollistamiseksi tavoitteena on se, että tontilla on uusi asemakaava hyväksytty vuoden 2017 loppuun mennessä. Päätöksessä puhuttiin nimenomaan teatteritiloista eikä teatteritalosta. Kulttuurikeskusvaihtoehto Kulttuurikeskusvaihtoehtoa on selvitetty n päätöksen taustalla olleen alustavan suunnitteluratkaisun pohjalta. Siinä teatterin uusi iso sali toteutetaan Kulttuurikeskuksen yhteyteen Kulttuuriaukion alapuolelle. Lähtökohtaisesti teatterin nykyisenlaajuiselle toiminnalle luodaan laadukkaat edellytykset. Samalla luodaan edellytykset teatterin toiminnan kehittämiselle käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Selvitystyön edetessä on todettu tärkeäksi, että kirjasto toimii jatkossakin Kulttuurikeskuksen yhteydessä. Muuttuva ja monipuolistuva kirjasto palvelee laajasti kaikkia ikä- ja sosiaaliryhmiä, jotka monipuolistuvassa Kulttuurikeskuksessa saavat herätteitä myös muihin kulttuuritapahtumiin. Toisaalta kirjasto tarvitsee tulevaisuudessa lisää tiloja, koska Tapiola - Otaniemi - Keilaniemi -alue on kehittymässä voimakkaasti. Kulttuurikeskusvaihtoehdon pääsisältö on seuraava: Teatterin iso sali ja siihen liittyvät tilat toteutetaan Kulttuuriaukion alapuolelle. Kulttuuriaukiolle kohoaa näyttämötorni. Teatterin isoon saliin tulee huoltohissi Kulttuuriaukiolta. Käynti teatteriin on Kulttuurikeskuksen sisäänkäyntien kautta ja nykyisten kirjaston tilojen kohdalta on portaat alas uuteen isoon teatterisaliin. Nykyisen kirjaston paikalla on mm. ravintola. Kirjasto sijoitetaan pääosin Keskusaltaan tasoon, jossa Kulttuurikeskusta laajennetaan nykyisen pienen vesialtaan kohdalle. Käynti kirjastoon on myös Aarne Ervin aukiolta. Laajennettuun Kulttuurikeskukseen toteutetaan myös Jääpuutarhan ja Keskusaltaan kesätoimintojen tarvitsemat tilat. Kulttuurikeskusta kehitetään niin, että Keskusaltaan tasolta saadaan sujuva yhteys Kulttuuriaukion tasolle. KOy Kulttuuriaukion tiloja otetaan tarpeen mukaan Kulttuurikeskukseen liittyvään käyttöön. Teatteriin liittyvien uusien tilojen laajuus on kem 2. Lähtökohtaisesti tässä selvityksessä Kulttuurikeskukseen on sijoitettu sama tilaohjelma kuin Vesiputoustalon edustan vaihtoehdossa on, mutta nykyisistä tiloista on hyödynnetty Louhisali ja eräitä muita tiloja.

6 Sivu 6 / 6 Ratkaisusta on laadittu oheiset kaaviomaiset periaateselvitykset ja havainnekuvat (Arkkit.tsto HKP Oy). Tapiolan keskuksen alapuolella sijaitsevasta keskuspysäköintilaitoksesta nousevat hissit Kulttuurikeskuksen viereen. Hisseiltä on mahdollista tehdä sisäyhteys suoraan teatterin aulaan. Vesiputoustalo-vaihtoehto Vesiputoustalo-vaihtoehdon lähtökohtana on asemakaavaehdotuksen (kaupunkisuunnittelulautakunta ) pohjana olevat suunnitelmat ja Saraco Oy:n vuonna 2008 laatimat tarkastelut. Hankkeen laajuus on kem 2. Asemakaavaehdotuksessa Vesiputoustalon edustalle on osoitettu teatteria ja muuta kulttuuritoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (kaavamerkintä YY), jonka rakennusoikeus on kem 2. Kaava edellyttää, että 40 % rakennusoikeudesta tulee sijoittua maan alle. n päätöksessä puhutaan teatterin tiloista eikä teatteritalosta. Vesiputoustalovaihtoehto on nyt kuitenkin teatteritalo, koska muita toimintoja sen yhteyteen ei ole tiedossa. Vesiputoustalon tontille ei ole tulossa teatteriin liittyviä toimintoja. On huomattava, että Vesiputoustalo-vaihtoehto tarkoittaa toiminnoiltaan nykyistä laajempaa teatteria eli nykyistä suurempia käyttö- ja toimintakustannuksia. Vaihtoehdot Tapiolan keskuksen kehittämisen näkökulmasta Tapiolan keskuksen kehittämisen edetessä keskukseen on muodostumassa kolme vyöhykettä: Merituulentien eteläpuolelle asuntoja, Merituulentien kohdalle ja sen pohjoispuolelle liikkeitä ja liikennettä ja Tapionraitin ja Keskusaltaan ympäristöön kulttuuria ja siihen liittyviä palveluja. Tämä on sopusoinnussa Tapiolan puutarhakaupungin perusperiaatteiden kanssa. Selvitystyön yhteydessä on laadittu Tapiolan puutarhakaupungin perusperiaatteista lähtevä oheinen tarkastelu, joka osoittaa, että teatterin tilojen oikea sijoituspaikka on Kulttuurikeskuksen yhteydessä Tapiolan historiallisessa keskuksessa Keskusaltaan äärellä (Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy). Selvitysten perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että teatterin sijoittaminen Kulttuurikeskuksen yhteyteen on sopusoinnussa Tapiolan rakennetun kulttuuriympäristön arvojen (RKY) kanssa ja että RKY:n kannalta kulttuurikeskus-vaihtoehto on parempi kuin Vesiputoustalovaihtoehto.

7 Sivu 7 / 7 Kaupunkirakenteellisesti Tapiolan keskuksen kannalta Kulttuurikeskusvaihtoehto luo enemmän kehittämisedellytyksiä ympäristölle kuin Vesiputoustalo-vaihtoehto. Merituulentien eteläpuoli painottuu asumiseen. Vesiputoustalon edustalla teatteri tulisi Stockmannin ja asuntojen viereen. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa teatteri voimistaisi Kulttuurikeskusta, joka entistä vahvempana kulttuurikeskittymänä säteilisi ympäristöönsä. Se olisi voimakas piristysruiske Tapiolan arvokkaaseen ns. Ervin keskustaan, esimerkiksi Keskustorniin, Tapiontorille ja Heikintorille. Teatterin näyttämötorni jäsentäisi nykyisin ankeata Kulttuuriaukiota ja loisi edellytykset aukion elävöittämiselle. Näyttämötornin ympärillä olisi hyvin tilaa järjestää erityyppisiä tapahtumia, myös teatteriin liittyviä tapahtumia. Vesiputoustalovaihtoehdoissa vastaavia ulkotiloja ei ole. Näyttämötornin myötä teatteri saisi ainutlaatuista näkyvyyttä ja huomioarvoa. On mahdollista, että Keskustorniin tulee hotelli. Keskustorni Oy on laadituttanut ratkaisusta alustavat luonnokset (Arkkit.tsto SARC Oy), jotka osoittavat rakennuksen soveltuvan hyvin hotelliksi (165 huonetta). Vesiputoustalon kohdalle tuskin tulee hotellia, koska alue on kehittymässä asuntovaltaiseksi. Kaupinkalliontien varrelle on tulossa uusia rakennuksia, joihin voi myös sijoittua esimerkiksi ravintoloita. Olennainen osa ympäristöä ovat Keskusallas ja Tapionkenttä, joissa kummassakin on jatkossa talvisin tekojäärata. Vesiputoustalovaihtoehdossa teatteri olisi irrallaan muusta kulttuuritarjonnasta. Kulttuurikeskuksessa on nykyisin vuosittain noin kävijää, kun teatterissa on noin kävijää. Kulttuurin kuluttajan kannalta on suuri etu, että tapahtumat ovat yhdessä paikassa. Tämä on myös kulttuurin tuottajan etu. Tapiolassa on nykyisin jo toinenkin merkittävä kulttuurilaitos WeeGee-talo. Teatterin sijoittaminen Kulttuurikeskuksen yhteyteen voimistaa kontakteja WeeGee-taloon. Rakentamiskustannukset Kulttuurikeskusvaihtoehdossa teatterille tehdään uusia tiloja kem 2. Rakentamiskustannukset ovat 42 milj. euroa (alv 0 %). Teatteritilojen suunnittelu Kulttuurikeskuksen yhteyteen edellyttää muutoksia Kulttuurikeskuksessa. Kulttuurikeskus on tulossa peruskorjausikään. Peruskorjauksen yhteydessä kirjasto on uudistettava ja laajennettava. Joka tapauksessa Kulttuurikeskusta ei peruskorjata nykyiselleen, koska se edellyttää paitsi kirjaston osalta niin muutenkin uudistamista.

8 Sivu 8 / 8 Teatteritilojen sijoitusvaihtoehtojen vertailussa lähdetään siitä, että Kulttuurikeskuksen peruskorjaus- ja muutostyöt ovat samat kummassakin vaihtoehdossa. Kulttuurikeskuksen peruskorjauksen on arvioitu maksavan 19 milj. euroa, mihin sisältyvät myös teatterin edellyttämät monikäyttöiset aulatilat sekä Louhisalin teatterivierailuiden kannalta keskeisten teknisten toimintaedellytysten parantaminen. Kirjaston tilojen uudistamisen ja laajentamisen kustannusten arvioidaan olevan 9 milj. euroa. On selvää, että teatterin tilojen toteuttamisella Kulttuurikeskuksen uudistamisen yhteydessä saavutetaan teatterin toteuttamisessa kustannussäästöjä. Vesiputoustalovaihtoehdon laajuus on kem 2. Rakentamiskustannukset ovat 54 milj. euroa (alv 0 %). Tilaohjelman laajuusero eri vaihtoehdoissa johtuu suurelta osin siitä, että Kulttuurikeskusvaihtoehdossa ei ole uutta pientä salia. Louhisali on teatterin käytössä kuten nykyisinkin. Vaihtoehdot ovat pohjarakentamisolosuhteiltaan ja -kustannuksiltaan aivan erilaiset. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa maaperä on kitkamaata ja kalliota. Kaivumassat voidaan hyödyntää lähialueiden rakennustöissä. Vesiputoustalovaihtoehdossa maapohjassa on lähes 20 m:n syvyydelle savea. Kaivumassat on toimitettava maankaatopaikalle. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa maanpaineseinät voidaan hyödyntää rakennuksen ulkoseininä. Myös Vesiputoustalovaihtoehdossa tarvitaan mittavia kaivinpaaluseiniä, mutta niitä ei voida vastaavalla tavalla hyödyntää ulkoseininä. On huomattava, että kaavaehdotus edellyttää Vesiputoustalon edustalla, että 40 % tiloista sijoitetaan maan alle. Arkkitehtoniset reunaehdot ovat vaihtoehdoissa täysin erilaiset. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa arkkitehtoniset julkisivuvaatimukset kohdistuvat vain Kulttuuriaukiolle kohoavaan näyttämötorniin. Vesiputoustalovaihtoehdossa rakennukseen kohdistuu kokonaisuudessaan korkeat arkkitehtoniset haasteet ja tavoitteet. Edellä esitettyjen rakentamiskustannusten lisäksi merkittäviä kustannuksia aiheutuu teatteritekniikasta sekä kuva-, valo- ja äänikalustosta ja muusta irtaimesta tarpeistosta. Nämä kustannukset ovat suuruusluokaltaan 13 milj. euroa. Voidaan arvioida, että nämä kustannukset ovat noin 2 milj. euroa pienemmät Kulttuurikeskusvaihtoehdossa kuin Vesiputoustalovaihtoehdossa, koska Kulttuurikeskusvaihtoehdossa Louhisali toimii myös jatkossa teatterin pienenä salina. Toisaalta Louhisaliakin on uudistettava.

9 Sivu 9 / 9 Toiminnallinen ja käyttökustannusten vertailu Kulttuurikeskusvaihtoehdossa teatterille tehdään tilat, joissa sen toiminta voi jatkua nykyisenlaajuisena eli nykyisellä toiminta-avustuksella ja kehittyä sen mukaan kuin resursseja tulee lisää. Salien täyttymisen riski on kaupungilla. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa voidaan tilojen käyttö optimoida. Mikäli teatterin toiminta-avustusta ei lisätä, uudessa isossa salissa on vapaata kapasiteettia, jota Kulttuurikeskus markkinoi. Mikäli teatterille ajan kuluessa saadaan lisää toiminta-avustusta, tilojen käyttö joustaa Kulttuurikeskusvaihtoehdossa. Vesiputoustalovaihtoehdossa Teatterisäätiö vastaa sekä ison että pienen salin käytöstä kokonaisuudessaan. Riski on tavallaan säätiöllä, mutta todellisuudessa kaupungilla. Tämä edellyttää kaupungilta merkittävää lisäpanostusta toiminnan tukemiseen. Vesiputoustalovaihtoehto edellyttäisi siis heti kaupungin toiminta-avustuksen voimakasta lisäämistä. Teatterin arvion mukaan vakituisen henkilökunnan tarve kaksinkertaistuisi (13:sta 26:een). Lisäksi suuremmat esitykset ja esitysten lukumäärän kasvu kasvattaisivat menoja enemmän kuin tuloja. Nykytietämyksen mukaan valtion avustukset eivät kasva, vaan pikemminkin pienenevät. On myös todennäköistä, että syntyisi epätervettä kilpailua Espoon kulttuurikeskuksen ja uuden teatteritalon välillä. Espoon kaupunginteatteri on osa kaupungin julkista hallintoa. Lipputuloilla katetaan keskimäärin noin % menoista. Vuonna 2015 Espoon kaupungin toiminta- ja vuokra-avustus oli 55 % kokonaistuotannosta, valtionosuus 20 %, pääsylipputuotot 20 % ja muut tuotot ja avustukset 5 %. Mikäli teatterin uudet tilat tarkoittavat myös lisää toimintamenoja, kysymys ei ole vain tiloista, vaan teatterin toiminnan volyymin kasvattamisesta ja kaupungin kulttuurimäärärahojen kasvattamisesta tältä osin. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa teatterin uusi iso sali olisi ensisijaisesti teatterin käytössä, mutta sitä voitaisiin vuokrata muuhunkin käyttöön. Teatteri tuottaa myös omia tuotantoja sekä yhteistuotantoja vierailevilla taiteilijoilla, mutta ensisijaisesti Espoon kaupunginteatteri on kuitenkin vierailuteatteri. Kulttuurikeskusvaihtoehdossa syntyy synergiaetuja yhteisistä palveluista. Näiden synergiaetujen vuotuinen arvo on suuruusluokkaa euroa vuodessa. Merkittävimmät synergiahyödyt liittyvät kuitenkin eri kulttuurimuotojen yhteistyöhön ja siihen, että Tapiolan kulttuuripalvelut ovat yleisön tavoitettavissa yhdessä paikassa. Tämä kasvattaa myös teatterin asiakaspohjaa ja lisää sen kiinnostavuutta ja tunnettuutta. Kulttuuritoimessa on laadittu laskelma, jossa teatterin kustannuksia on tarkasteltu kaupungin koko kulttuuritoimen näkökulmasta. Sen mukaan teatterin ja kulttuurikeskuksen kustannukset kaupungille ovat nyt yhteensä

10 Sivu 10 / 10 noin 4,3 milj. euroa, Kulttuurikeskusvaihtoehdossa noin 6,2 milj. euroa ja Vesiputoustalovaihtoehdossa noin 8,4 milj. euroa. Nämä kustannukset on esitetty oheisessa taulukossa. Kulttuurikeskusvaihtoehto lähtee tässä vertailussa nykyisenlaajuisesta teatteritoiminnasta. Teatterisäätiö on tehnyt omat budjettilaskelmansa eri vaihtoehdoista. Näissä laskelmissa kumpaankin vaihtoehtoon on sijoitettu sama toiminta eli Vesiputoustalo-vaihtoehdossa pientä salia käytetään teatterinäytöksiin vain osan aikaa niin kuin Louhisalia nykyisinkin käytetään. Kun tilakustannuksia ei ole otettu huomioon, teatterin näkökulmasta vaihtoehtojen kustannusten välillä ei näin ole juuri eroa, kummassakin teatterin kulut ovat yhteensä 4,8 milj. euroa, kun kulut nykyisin ovat 2,8 milj. euroa. Vertailu on kuitenkin ongelmallinen ja harhaanjohtava, koska vertailussa teatteri on Kulttuurikeskusvaihtoehdossa yhtä itsenäinen ja erillinen kuin Vesiputoustalovaihtoehdossa. Kustannuseroja syntyy vain teatterin tilakustannuksista ja niitä ei budjettiin sisälly. Vesiputoustalon edustalla olevan Tuultenaltaan alueen kehittäminen Vesiputoustalon edustalla olevan Tuultenaltaan alueen kehittämisen lähtökohtana on nyt Tapiolan keskuksen ja Otsolahden välinen maisematila. Alueelle on valmistumassa alkuperäisen mallin mukainen suuri Tapiolanympyrä ja Leimuniitty ollaan uudistamassa alkuperäiseen loistoonsa. Maisematilan lounaiskulmassa on sijainnut tavallaan kuopassa Tuultenallas, joka jo lähtökohtaisesti on ollut epäonnistunut ratkaisu. Siitä ei ole muodostunut keskustan eteläosaan samanlaista kaupunkikuvallista tai toiminnallista kiintopistettä kuin Keskusaltaasta, joka on koko Tapiolan maamerkki. Tapiolanympyrä ympäröivine viheralueineen on kansallismaisemaa. Sillä oli aikanaan suuri merkitys Tapiolan markkinoinnissa ja tunnetuksi tekemisessä. Erityisesti on huomattava, että kysymyksessä on kansainvälisissä maisema-arkkitehtijulkaisuissa ainoa Suomesta esitetty puistokohde. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus täydentää tämä puistosuunnitelma myös sen lounaiskulman osalta. Uudistettu ja täydennetty maisematila "brändää" nyt Tapiolan uudistamista. Ratkaisusta on laadittu oheisia alustavia tarkasteluja, joiden lähtökohtana on keskeisen maisematilan suunnittelu ja uusien asuinrakennusten sijoittelu maiseman ehdoilla Tapiolan puutarhakaupungin perusperiaatteiden mukaisesti. On huomattava, että Tapiolan kuuluisat puistot Leimuniitty ja Silkkiniitty eivät ole luonnonmukaisia alueita, vaan voimakkaasti muokattuja maisemapuistoja. Laajat avoimet nurmipinnat ja niitä täydentävät värikkäät, geometrisesti polveilevat istutukset ovat olennainen osa Tapiolan kaupunkikuvaa. Olennaista on myös suunnitella Tapiolan keskuksesta mielenkiintoinen ja sujuva jalankulku- ja pyöräilyreitti Otsolahdelle. Alustavat tarkastelut ovat laatineet Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy ja Arkkit.tsto HKP Oy.

11 Sivu 11 / 11 Maisema-arkkitehti Ria Ruokonen Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy:stä kuvaa ratkaisua seuraavasti: "Leimuniityn suunnittelussa oli vuonna 1959 pääosassa huolellinen maaston muotoilu. Vanhaa peltopintaa nostettiin jopa pari metriä, jotta katu, pysäköintikenttä, rakennukset ja vanhat männyt saatiin sopusointuun maisemassa. Nyt maastoa muovaillaan määrätietoisesti myös puistotilan lounaisosassa, jotta Tuultenaltaan painanne saadaan nostettua osaksi kokonaisuutta. Puiston pinta pengerretään loiviksi terasseiksi, joiden takana kulkee esteetön pyörä- ja kävelyreitti Tuulikinsillalta Otsolahden suuntaan. Matalat massapensaat muodostavat jalustaa rakennuksille. Talojen välisille aukioille istutetut puuryhmät luovat reunavyöhykettä ilman, että ne estävät pitkiä näkymiä keskustan ja Otsolahden suuntaan. Korkeimmalla maastokohdalla kasvavat männyt ja muu luonnonpuusto muodostavat vihreän selustan uudelle rakentamiselle samaan tapaan kuin muualla Tapiolassa. Itätuulentie ja asuntojen pysäköintipaikat sukeltavat kannen alle, jolloin koko pihataso on yhtenäinen. Kannen reunat jäävät maaston sisään. Keskeinen kaupunkitila näyttäytyy kaikilta sivuilta puistomaisena." Maisematilan ja uusien asuinrakennusten portaittainen nousu Leimuniityltä Itä-tuulenkujalle pehmentää siirtymistä kohti keskustan uusia korkeita rakennuksia. Keskustornin ja sen väljän ympäristön asema vahvistuisi entisestään, mikä vastaa Tapiolan kulttuuriarvoja. Alustan tarkastelun perusteella Vesiputoustalon edustalle on mahdollista kaavoittaa asumista noin kem 2. Tämän rakennusoikeuden arvo on kaupungille vähintään noin 25 milj. euroa. Kaavalliset edellytykset Kulttuurikeskusvaihtoehdon kaavalliset edellytykset ovat hyvät. Ratkaisu saadaan sovitettua olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön niin, että Tapiolan arvokkaan kulttuuriympäristön perusarvoja kunnioitetaan, mutta samalla tuodaan alueelle merkittävää lisäarvoa. Kulttuuriaukio jäsentyy monimuotoisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Nykyisessä asemakaavassa on jo varattu aukiolle kaksikerroksinen toriin liittyvä rakennus, jota ei kuitenkaan ole koskaan toteutettu. Nykyisessä asemakaavassa torin alla tiloja (pysäköinti), joita ei myöskään ole toteutettu. Kulttuurikeskus monipuolistuu ja se saadaan aikaisempaa paremmin liittymään arvokkaaseen ympäristöön, erityisesti Keskusaltaaseen. Nykyisessä asemakaavassa Kulttuurikeskuksen tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta. Ns. Marimekko-talo, joka on kuten Kulttuurikeskus, arkkit. Arto Sipisen suunnittelema, saadaan toiminnallisesti kiinteäksi osaksi Kulttuuriaukion ympäristöä. Tarvittava asemakaavamuutos ei ole kaupunkisuunnittelun eikä kaavatekniikan kannalta suuri. Vesiputoustalo-vaihtoehdon asemakaavanmuutos on hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa, mutta ei vielä kaupunginhallituksessa. Kaavasta

12 Sivu 12 / 12 annetut lausunnot ja muistutukset ovat osin varsin kriittisiä. On ilmeistä, että nyt esiin tulleet teatteritilojen uudet ratkaisumahdollisuudet ja Vesiputoustalon edustan uudet kehittämismahdollisuudet lisäisivät kaavan voimaantuloon liittyvää riskiä. Vesiputoustalon edustalla sijaitsevan Tuulten altaan alueen kehittäminen kansallismaiseman peruspiirteisiin pohjautuvaksi asuntokortteliksi vaatii vielä huolellista jatkotyötä. Onhan kysymyksessä kokonaan uusi innovaatio, jota ei koskaan aikaisemmin ole esitetty. On kuitenkin ilmeistä, että tälle ratkaisulle on hyvät kaavalliset edellytykset, koska se pohjautuu Tapiolan puutarhakaupungin alkuperäisiin arvoihin. Kaavalliset kysymykset on selvitetty valmisteluryhmän ja kaupunkisuunnittelukeskuksen toimesta ja todettu, että teatterin sijoittaminen kulttuurikeskuksen yhteyteen on mahdollista, mutta edellyttää asemakaavan muuttamista. Vesiputoustalon edustalle on mahdollista kaavoittaa asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa. Kaavalliset lähtökohdat eivät estä kummankaan vaihtoehdon toteuttamista ja päätös sijoittamisesta voidaan tehdä toiminnallisista ja taloudellisista lähtökohdista. Valmistelusta vastaavat ovat käyneet kaavalliset edellytykset läpi kaupunkisuunnittelukeskuksen johdon, Kaupunginmuseon sekä ELY-keskuksen kanssa. Asia valmistellaan kaupunkisuunnittelulautakuntaan normaalin kaavoitusprosessin mukaisesti sen jälkeen, kun kaupunginhallituksen on tehnyt päätöksen teatterin sijoituspaikasta. Aikataulu Kulttuurikeskuksen uudistaminen ja peruskorjaus sekä siihen liittyvät teatterin uudistilat ja kirjaston tilojen kehittäminen on suuri hankekokonaisuus, jonka toteuttaminen voisi realistisesti arvioiden käynnistyä aikaisintaan 2020-luvun alkupuolella. Kaupunki on jo käynnistänyt neuvottelut MTK:n kanssa siitä, että Revontulihalli olisi teatterin käytössä siihen saakka, kun teatterin uudet tilat valmistuvat. Tämä edellyttänee, että kaupunki ottaa jatkossa aikaisempaa suuremman vastuun Revontulihallin ylläpidosta. Vaihtoehtojen vertailu tiivistetysti Kulttuurikeskusvaihtoehdossa: - teatterille tiloja kem 2, rakentamiskustannukset 42 milj. euroa, - teatterin toimintakustannukset voisivat olla samaa suuruusluokkaa kuin nykyisin, - luo hyvät edellytykset teatterin toiminnan kehittämiselle, - voimistaa eri kulttuurimuotojen yhteistyötä ja vuorovaikutusta, - tuo sekä toiminnallisia että taloudellisia synergiaetuja, - vahvistaa yhteyksiä WeeGee-taloon,

13 Sivu 13 / 13 - lisää Kulttuurikeskuksen asiakasvirtoja ja parantaa Kulttuurikeskuksen tila-tehokkuutta, - lisää Kulttuurikeskuksen ja Tapiolan historiallisen keskuksen elinvoimaa, - liittyy hyvin julkisiin ulkotiloihin ja elävöittää niitä, - sopusoinnussa Tapiolan rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) arvojen ja Kulttuurikeskuksen arkkitehtonisten arvojen kanssa, - kaavalliset edellytykset hyvät, - hyvät kaavalliset edellytykset sille, että Vesiputoustalon edustalle voidaan tutkia uusia asuntoja kem 2 (rakennusoikeuden arvo kaupungille ainakin 25 milj. euroa), kaavallisten edellytysten varmistaminen edellyttää huolellisia jatkotarkasteluja, - Tapiolaan syntyy sekä ainutlaatuinen monipuolinen Kulttuurikeskus että ainutlaatuinen puistomaisema, - on kestävän kehityksen mukainen ratkaisu. Vesiputoustalovaihtoehdossa: - teatterille tiloja kem 2, rakentamiskustannukset 54 milj. euroa, - teatterin toimintakustannukset kohoavat nykyisestä voimakkaasti (mm. henkilökunnan määrä kaksinkertaistuu), - Tapiolaan syntyy hyvien yhteyksien äärelle näkyvälle paikalle erillinen teatteritalo, - Tapiolaan on mahdollista toteuttaa merkittävä ja näyttävä uusi julkinen rakennus, - korostaa teatterin merkitystä Espoon kulttuurin kentässä, - kulttuuripalvelujen tilatehokkuus heikkenee, - lisää nykyistä kulttuuripalvelujen eriytyneisyyttä ja korostaa teatterin toiminnallista itsenäisyyttä ilman yhteistyötä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, - on vaikeasti sovitettavissa yhteen Tapiolan rakennetun, - kulttuuriympäristön (RKY) arvojen kanssa, - liittyy huonosti ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja julkisiin ulkotiloihin. Viime kädessä kysymys on siitä, tehdäänkö kaksi kaupunkirakenteessa hajalleen sijoittuvaa erillistä kulttuurirakennusta osin päällekkäisine tilayms. tarpeineen vai voimakas ja Tapiolan keskustan elävöittämisen kannalta parhaalle paikalle sijoittuva yhtenäinen "Kulttuurikeskittymä". Teatteri osaksi Kulttuurikeskusta Edellä oleva vertailu osoittaa, että Espoon kaupunginteatterin tarvitsemat tilat on perusteltua sijoittaa Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen. Kulttuurikeskus on tulossa peruskorjausikään ja peruskorjauksen suunnittelun yhteydessä on muutenkin tarpeen selvittää Kulttuurikeskuksen tulevaisuutta. Samassa yhteydessä on perusteltua

14 Sivu 14 / 14 selvittää Espoon kaupunginteatterin toimintaa pitkällä tähtäimellä ja nimenomaan osana Espoon kulttuuritarjontaa. Kulttuurikeskuksen kehittäminen liittyy metrokäytävän ja koko Espoon joukkoliikennejärjestelmän kehittämiseen. Liikkuminen helpottuu ja tämä tarjoaa mahdollisuuden palvelujen hyödyntämiseen aikaisempaa joustavammin. Kulttuurikeskuksen kehittäminen entistä voimakkaammaksi kulttuurin keskittymäksi on myös sopusoinnussa sen kanssa, että kaupunki pyrkii tilojen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Kulttuurikeskus on jo nyt eri taiteenlajien areena. Teatterin entistä vahvempi mukaantulo tähän monipuoliseen kulttuuritoimijoiden joukkoon sisältää ainutlaatuisia mahdollisuuksia kulttuurin saamiseen yhä laajempien kansanosien ulottuville. Lisäksi on korostettava kaupunginhallituksen n päätöksen kohtaa, jossa Espoon kaupunginteatterisäätiötä kehotetaan jatkamaan Espoon kaupunginteatterin taiteellisen toiminnan kehittämistä uutta teatteritilaa suunniteltaessa yhteistyössä sivistystoimen ja kulttuurilautakunnan kanssa siten, että teatterin toiminnalliset ja taiteelliset yhtymäkohdat nivotaan aiempaa läheisemmin espoolaisten kulttuuri- ja taideyhteisöjen, taiteen perusopetuksen ja koulujen kanssa. Tähän kehitystyöhön monipuolinen Kulttuurikeskus tarjoaa erinomaiset edellytykset. Päätöshistoria Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo - päättää, että Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan selvitetään viipymättä siten, että Kulttuurikeskuksesta, Kulttuuriaukiosta ja kaupungin omistamasta KOy Kulttuuriaukiosta saataisiin kehitettyä vetovoimainen ja monipuolinen kulttuurin tapahtumakeskus ja kaupunkilaisten olohuone - kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään edellä mainitun tapahtumakeskuksen kaavalliset edellytykset sekä mahdollisuudet kaavoittaa Vesiputoustalon edustalle korkeatasoisia asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa, joka liittyy esteettä ympäristöön.

15 Sivu 15 / 15 Käsittely Puheenjohtaja Lehtolan kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan esitys hyväksyä yksimielisesti. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen n hyväksyneen sen. Päätös : jätti asian yksimielisesti pöydälle Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo - päättää, että Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan selvitetään viipymättä siten, että Kulttuurikeskuksesta, Kulttuuriaukiosta ja kaupungin omistamasta KOy Kulttuuriaukiosta saataisiin kehitettyä vetovoimainen ja monipuolinen kulttuurin tapahtumakeskus ja kaupunkilaisten olohuone, - kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään edellä mainitun tapahtumakeskuksen kaavalliset edellytykset sekä mahdollisuudet kaavoittaa Vesiputoustalon edustalle korkeatasoisia asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa, joka liittyy esteettä ympäristöön. Käsittely Nevalainen puheenjohtajan kannattamana ehdotti, että päätösehdotus muutetaan kuulumaan seuraavasti: " - päättää, että Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan selvitetään viipymättä siten, että Kulttuurikeskuksesta, Kulttuuriaukiosta ja kaupungin omistamasta KOy Kulttuuriaukiosta saataisiin kehitettyä vetovoimainen ja monipuolinen kulttuurin tapahtumakeskus ja kaupunkilaisten olohuone, - edellyttää, että tämän rinnalla selvitetään toiminnalliset ja taloudelliset vaihtoehdot toteuttaa teatteri vesiputoustalon edustalle kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymän kaavaehdotuksen mukaisesti, - kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään edellä mainitun tapahtumakeskuksen kaavalliset edellytykset sekä mahdollisuudet kaavoittaa Vesiputoustalon edustalle korkeatasoisia asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa, joka liittyy esteettä ympäristöön,

16 Sivu 16 / 16 - kehottaa tuomaan edellä mainitut selvitykset toiminnallisine ja kokonaistaloudellisine vertailuineen jaoston käsiteltäväksi viipymättä, viimeistään kesäkuuhun 2016 mennessä." Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Nevalaisen ehdotus yksimielisesti hyväksyä? Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen n hyväksyneen sen yksimielisesti. Päätös - päätti, että Espoon kaupunginteatterin tilojen sijoittaminen Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen Tapiolaan selvitetään viipymättä siten, että Kulttuurikeskuksesta, Kulttuuriaukiosta ja kaupungin omistamasta KOy Kulttuuriaukiosta saataisiin kehitettyä vetovoimainen ja monipuolinen kulttuurin tapahtumakeskus ja kaupunkilaisten olohuone, - edellyttää, että tämän rinnalla selvitetään toiminnalliset ja taloudelliset vaihtoehdot toteuttaa teatteri vesiputoustalon edustalle kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymän kaavaehdotuksen mukaisesti, - kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa ja kaupunkisuunnittelukeskusta selvittämään edellä mainitun tapahtumakeskuksen kaavalliset edellytykset sekä mahdollisuudet kaavoittaa Vesiputoustalon edustalle korkeatasoisia asuntoja ja korkeatasoista julkista kaupunkitilaa, joka liittyy esteettä ympäristöön, - kehottaa tuomaan edellä mainitut selvitykset toiminnallisine ja kokonaistaloudellisine vertailuineen jaoston käsiteltäväksi viipymättä, viimeistään kesäkuuhun 2016 mennessä. Tiedoksi

17 Sivu 17 / 17

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110

Espoon kaupunki Pöytäkirja 110 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4397/10.03.02/2015 98 19.10.2015 110 Lähtökohdat teatteritilojen sijoittamiselle Tapiolan keskuksessa ja tähän liittyvät kehittämislinjaukset (Pöydälle 19.10.2015) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 1992/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 174 30.5.2016 Valtuusto 89 13.6.2016 247 Valtuustokysymys Espoon teatteritalon valmistelusta ja nykytilanteesta (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.10.2015 Sivu 1 / 1 1028/00.01.01/2015 169 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 22.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 41 Kulttuurilautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi 6.10.015 Sivu 1 / 1 1340/0.07.00/015 3 16.3.015 69 Träskändan kartanon vuokraaminen Valmistelijat / lisätiedot: Harri Kivinen, puh. 050 358 3145 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea

Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea 1 ROVANIEMI Maankäyttö 7.3.2011 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea Julkinen nähtävilläpito 27.1. 25.2.2011 LAUSUNNOT Lapin ELY keskuksen lausunto 2.3.2011 Rakennustapaohjeiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli tontti 1 16.01.2017 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 1.6.2015 66 6.6.2016 6 Tontin varaaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44001 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 2730/2014 10.00.02 151 Lisäsopimus Tapiolan keskuksen päätoteutussopimukseen, maankäyttösopimukseen ja maankäyttösopimuksen täydennykseen sekä kiinteistökaupan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8 11.01.2016 Sivu 1 / 1 2555/10.00.02/2014 67 2.6.2014 8 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen Otaniemestä Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle yhteisesti, kortteli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1684/10.00.02/2012 24 10.3.2014 64 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Karakallion Huolto Oy:lle Karakalliosta korttelin laajennuksen ja käyttötarkoituksen muuttamisen sekä uuden huoltorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

Latokaskenniitty asemakaava

Latokaskenniitty asemakaava Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 1.2.2016 69 6.6.2016 72 27.6.2016 24 13.2.2017 36 Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelma ja jatkotoimenpiteet (Pöydälle 13.2.2017) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.12.2015 Sivu 1 / 1 5064/2015 10.00.02 136 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Niittykummusta SRV Yhtiöt Oyj:lle, Sato Oyj:lle ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle Valmistelijat / lisätiedot: Katja

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

1705 NIKU Kasarminkatu 6 ASEMAKAAVAMUUTOS, VALMISTELUAINEISTO, ALP-2 alue Vireillä oleva kaavamuutos ja sen ehdotusvaihe koskee Kuopion kaupungin omistamaa Kuopion keskustan 6. kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 03.02.2014 Sivu 1 / 1 179/10.03.01/2011 55 3.6.2013 18 Alueiden varauksien jatkaminen Espoon keskuksesta Citycon Finland Oy:lle, Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 9.3.2015 38 Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 1108/10.02.03/2012 20 Westend,asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, Westend III, alue 230302 Valmistelijat / lisätiedot: Rauhalammi Kaisa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 10 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh. 046 877 2749 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )

VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

EHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN

EHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 9.3.2018 LIITE 8.3 JÄÄHALLIN YMPÄRISTÖ EHDOTUSVAIHEEN LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN Ehdotusvaiheen aineisto hyväksyttiin kaupunkirakennelautakunnassa 24.1.2018 ja nähtävänä aineisto on ollut MRL

Lisätiedot

MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1404-00/19 1 (5) Hankenro 0740_58 HEL 2018-012908 7.2.2019 MUNKKINIEMI, TIILIMÄKI 22 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 900/10.00.02/2014 46 5.5.2014 63 Tonttivarauksen jatkaminen Kauklahdesta Fira Oy:lle senioriasuntojen suunnittelua varten, kortteli 44011 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 04.06.2012 Sivu 1 / 1 2582/10.00.00/2012 59 Espoonlahden metroaseman ympäristön kaupalliset ja muut kehittämisperiaatteet sekä suunnitteluvaraus Citycon Oyj:lle kauppakeskuksen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot