Espoon kaupunki Pöytäkirja 36

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 36"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelma ja jatkotoimenpiteet (Pöydälle ) Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh Antti Mäkinen, puh etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää, että 1 Tapiolan urheilupuiston alueelle käynnistetään osayleiskaavan laadinta jaoston hyväksymien kokonaissuunnitelman ja sen osa-alueiden tavoitteiden pohjalta. Osayleiskaavatyön yhteydessä laaditaan myös alueen liikennesuunnitelma. Tavoitteena on kehittää Tapiolan urheilupuistosta vetovoimainen alue, jossa monipuoliset liikunta- ja hyvinvointipalvelut yhdessä muiden palvelujen ja asuntojen kanssa muodostavat elävän, viihtyisän ja puistomaisen liikuntaan ja hyvinvointiin painottuvan ympäristön. Osayleiskaavalla luodaan alueelle strategiset kehittämistavoitteet ja edellytykset alueen vaiheittaiselle asemakaavoittamiselle ja toteuttamiselle niin, että alueen palvelutaso koko ajan säilyy, 2 Käynnistetään tarveselvityksen laatiminen monipuolisen monitoimihallin toteuttamiseksi Tapiolan urheilupuistoon. 3 Käynnistetään toteuttajan haku Tapiolan urheilupuistoon toteutettavalle jalkapallostadionille, johon tulee noin 6000 katsojapaikkaa.

2 Sivu 2 / 2 4 Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta vastaa kaupunki. Lähtökohtaisesti autopaikkoja tehdään urheilupuiston toimintojen osalta vain normaalia päivittäiskäyttöä varten. Suurempien tilaisuuksien katsojille autopaikkoja ei tehdä, vaan suurempiin tilaisuuksiin yleisö tulee joukkoliikenteellä (erityisesti metrolla) ja hyödyntää tarpeen mukaan esimerkiksi Tapiolan keskuksen keskuspysäköintilaitosta. Asuntojen pysäköintinormi on 1 ap/150 kem 2. Hankkeet osallistuvat velvoitepaikkojensa osalta rahoittamiseen. 5 Käynnistetään liikuntatoimen johdolla yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa koko kaupungin tasolla liikuntapaikkaselvitys ja otetaan selvityksen tulokset huomioon Tapiolan urheilupuiston kehittämistyössä. Samassa yhteydessä käynnistetään Tapiolan urheilupuiston ja sen ympäristön ulkoliikuntapaikkojen kokonaissuunnitelman laadinta. 6 Elinkeino- ja lle tuodaan käsiteltäväksi Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tilannekatsaus vuoden 2017 loppuun mennessä. Päätös Liite Selostus : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 11 Tapiolan urheilupuiston alueen kokonaissuunnitelma 2016 Tapiolan urheilupuiston kehittämistä on jatkettu kaupunginhallituksen n päätöksen pohjalta. Jatkokehittämisessä on kiinnitetty huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: - tavoitteena on kehittää Tapiolan urheilupuistosta vetovoimainen alue, jossa monipuoliset liikunta- ja hyvinvointipalvelut yhdessä muiden palvelujen ja asuntojen kanssa muodostavat elävän, viihtyisän ja puistomaisen liikuntaan ja hyvinvointiin painottuvan ympäristön. - Urheilupuisto liittyy osaksi Tapiolaa keskeisen laajan puistoalueen välityksellä puutarhakaupungin parhaiden perinteiden mukaisesti. - Maankäytön tuntuva tiivistäminen metroaseman ympäristössä on Valta-kunnallisten alueiden käytön tavoitteiden mukaista ja tiivistäminen koskee myös liikunta- ja hyvinvointipalvelujen ratkaisuja.

3 Sivu 3 / 3 Kaavoitus Elinkeino- ja päätti mm., että koko urheilupuiston alueelle laaditaan uusi asemakaava. Urheilupuiston alue on laaja kokonaisuus, jonka kehittäminen tapahtuu vaiheittain ja kestää pitkään. Maankäytön suunnittelulta edellytetään siten joustavuutta. Uuden asemakaavan laatiminen koko alueelle on ennenaikaista ja johtaisi kehittämisen kannalta jäykkään tilanteeseen. Koska urheilupuiston alueen kehittäminen tulisi kuitenkin saada kokonaisuutena hallintaan, soveltuva maankäytön suunnitelma on osayleiskaava, jossa määritellään alueen jako pääkäyttötarkoitusten mukaan ja julkinen liikenne- ja kunnallistekniikan verkko. Osayleiskaavalla luodaan alueen kehittämisen strategia, jota sitten toteutetaan osa-alueille ja yksittäisille rakennuspaikoille laadittavilla asemakaavoilla. Hyväksytyn osayleiskaavan pohjalta laaditaan yksittäisiä asemakaavoja sitä mukaa kuin tarpeet selkiytyvät. Urheilupuiston alueen kehittämisen alussa osayleiskaava toimii hyvänä ja tarkoituksenmukaisena työkaluna. Se mahdollistaa kokonaisuuden ja sen tärkeiden periaatteiden hallinnan menemättä liian varhain tarkkaan laadituissa asemakaavoissa helposti vanheneviin yksityiskohtiin. Alueen asemakaavat voidaan aikanaan osayleiskaavan asettamien tavoitteiden pohjalta räätälöidä oikea-aikaisina ja tarkoituksenmukaisen kokoisina osina. Osayleiskaavaprosessin aikana tulisi tutkittua ja selvitettyä vuorovaikutteisesti urheilupuiston kehittämiselle asetettavat yleiset tavoitteet. Osayleiskaavan hyväksyy lopullisesti valtuusto. Osayleiskaavan laadinnan lähtökohtana olisi n hyväksymä kokonaissuunnitelma. Osayleiskaavatyön rinnalla on mahdollista käynnistää asemakaavatyö sellaiselle osa-alueelle, jonka toteuttamiselle halutaan luoda pikaisesti edellytykset. Monitoimihalli ja jalkapallostadion Tapiolan urheilupuistoon on katsottu tarvittavan uusi monipuolinen monitoimihalli sekä jalkapallostadion, johon mahtuu noin 6000 katsojaa. Osayleiskaavatyön rinnalla on perusteltua käynnistää monitoimihallin tarveselvityksen laadinta sekä toteuttajan haku jalkapallostadionille. Liikuntapaikkojen selvittäminen yleisesti kaupungissa On tärkeää, että selvitetään liikuntapaikkojen tarve ja määrä koko kaupungin tasolla. Selvitys tehtäisiin liikuntatoimen johdolla, mutta yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa, koska kysymys on myös merkittävistä kiinteistö- ja aluekehityshankkeista. Selvityksen tulokset

4 Sivu 4 / 4 otetaan huomioon Tapiolan urheilupuiston kehittämistyössä. Samassa yhteydessä on perusteltua käynnistää urheilupuiston ja sen ympäristön ulkoliikuntapaikkojen kokonaissuunnitelman laadinta. Pysäköinti Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta vastaa kaupunki. Kaupunki perii pysäköintipaikkojen investointikustannukset velvoitepaikkojen osalta alueen maanvuokralaisilta vuokrasopimusten ja rakennuslupien perusteella. Paikat ovat maksullisia. Urheilupuiston alueelle toteutetaan pysäköintipaikkoja vain vastaamaan päivittäistä normaalia tarvetta. Suurempien yleisötapahtumien katsojille ei toteuteta eikä tarjota pysäköintipaikkoja. Suuremmille katsojamäärille on tarjolla hyvät joukkoliikenneyhteydet ja lisäksi lähistöllä sijaitsee suuria pysäköintilaitoksia, kuten esimerkiksi Tapiolan keskuspysäköintilaitos ja Urheilupuiston metroaseman vieressä Jousenpuiston pysäköintilaitos. Asuntojen pysäköintinormiksi on perusteltua määritellä 1 ap/150 kem 2. On todennäköistä, että metroasemien ympäristöissä autoistuminen vähenee. Mikäli paikkamäärä osoittautuu liian tiukaksi, kaupunki pysäköintipaikkojen omistajana voi toteuttaa lisää paikkoja. Lisäpaikkojen rakentamisen rahoittaisivat paikkojen käyttäjät. Osayleiskaavassa tulee varautua mahdollisiin lisäpysäköintitiloihin tulevaisuudessa. Päätöshistoria Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää 1 että, Tapiolan urheilupuistoon laaditaan yhteistyössä urheilupuiston nykyisten toimijoiden kanssa kesäkuuhun 2016 mennessä kokonaissuunnitelma, jonka perusteella käynnistetään koko urheilupuiston alueen asemakaavanmuutoksen laatiminen 2 asettaa kokonaissuunnitelman laadinnalle seuraavat lähtökohdat ja tavoitteet: - Urheilupuistosta kehitetään kansainvälisen tason liikunta-, urheilu- ja vapaa-ajan toimintakeskus osaksi koko metrokäytävää ja sen tavoitteita eteenpäin vieväksi viihtyisäksi ja korkeatasoiseksi alueeksi, joka liittyy luontevasti osaksi Tapiolan puutarhakaupunkia ja joka tarjoaa monipuoliset ja laajat urheilu- ja liikuntapalvelut koko metrokäytävän alueelle.

5 Sivu 5 / 5 - Urheilupuistoon luodaan monipuoliset ja riittävät edellytykset jalkapalloilulle. - Urheilupuistoon luodaan edellytykset tarvittaville liikuntahalleille. - Urheilupuiston alueelle lisätään asumista sekä hyvinvointi- ja majoituspalveluja sekä muita urheiluun ja liikuntaan liittyviä palveluja. - Urheilupuiston pysäköinti toteutetaan yhteisjärjestelynä pysäköintilaitoksiin, jotka sijoitetaan Koivu-Mankkaantien varteen. Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta ja hallinnosta vastaa kaupunki. - Kokonaissuunnitelma tulee olla toteutettavissa joustavasti vaiheittain. Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää, että - Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohtana jalkapallon osalta on monipuolisten puitteiden tarjoaminen niin harrastus- kuin huippujalkapalloilulle sekä se, että tältä pohjalta tehtävien ratkaisujen tulee tukea urheilupuiston kehittymistä monipuolisena urheilun ja liikunnan sekä niihin liittyvien palveluiden alueena, - Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n suunnittelemaa suuren kokoluokan jalkapallo- ja tapahtuma-areenaa koskevaa suunnitteluvarausta ei enää jatketa. Käsittely Sistonen Bymanin ym. kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus, on seuraavien puhujien keskitettävä puheenvuoronsa asian pöydällepanoon. Keskustelun pöydällepanosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli voidaanko Sistosen pöydällepanoehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen n hyväksyneen sen yksimielisesti. Päätös : jätti asian yksimielisesti pöydälle.

6 Sivu 6 / Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää, että 1 Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen ja jatkotoimenpiteiden valmistelu käynnistetään liitteenä olevan kokonaissuunnitelman ja seuraavassa esitettävien kokonaissuunnitelman osa-alueiden tavoitteiden pohjalta: - Osa-alue B/A: Alueelle suunnitellaan tiivistä ja tehokasta asuntorakentamista sekä monipuolisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita mukaan lukien ns. liikuntaakatemiat sekä koulutus. Alueen läpi suunnitellaan metroasemalta pohjoiseen johtava avoin aina auki oleva leveä jalankululle ja pyöräilylle varattujen aukioiden ketju, jonka varrelle suunnitellaan ulkotiloihin aukeavia aluetta elävöittäviä palveluja. - Osa-alue C: Alueelle suunnitellaan monipuoliset liikuntatilat ja -rakenteet sekä joukkueettä yksilöurheilulle. Alueen keskelle suunnitellaan Urheilupuistolle identiteettiä luova keskusaukio, jonka ympärille suunnitellaan aukiolle avautuvia aukiota elävöittäviä palveluja ja jonka kautta pääsee kaikkiin Urheilupuiston toiminta-pisteisiin. Keskusaukio olisi tapahtumien keskipiste, kansalaistori. Liikuntarakennusten välisille julkisille alueille suunnitellaan monipuolisia edellytyksiä eri liikuntamuodoille, jotka ovat avoinna kaikille. Jousenkaaren koulun ulkotiloja ja -kenttiä kehitetään liittyen Urheilupuiston uudistamiseen. - Osa-alue D: Alueelle suunnitellaan urheilupuistoon ja yleensä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tai niihin tukeutuvia tai niitä hyödyntäviä palveluja ja toimitiloja sekä urheilupuistossa tarvittavia henkilöauto- ja polkupyöräpysäköintipaikkoja. - Osa-alue E: Alueelle suunnitellaan puistomaiseen ympäristöön kaikille avoimia ulkokenttiä ja ulkoliikunta-alueita, jotka kytkeytyvät samalla enemmän leikkeihin painottuen Laurinniityn puistoalueeseen. - Yhteys Weegeen ja Tapiolan suuntaan Vahvistetaan ja kehitetään WeeGee-talon ja siitä edelleen Tapiolan keskuksen suuntaan johtavaa kevyen liikenteen reittiä siten, että se

7 Sivu 7 / 7 yhdistää Tapiolan keskuksen ja Urheilupuiston toisiinsa selkeällä kulttuurija liikuntaraitilla. - Pysäköinti Urheilupuiston pysäköinti toteutetaan yhteisjärjestelynä pysäköintilaitoksiin, jotka sijoitetaan Koivu-Mankkaantien varteen. Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta ja hallinnosta vastaa kaupunki. 2 päättää, että Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n suunnittelemaa suuren kokoluokan jalkapallo- ja tapahtuma-areenaa koskevaa suunnitteluvarausta ei enää jatketa. Jalkapallon toimintaedellytykset ratkaistaan kokonaissuunnitelman pohjalta laadittavassa toteuttamisohjelmassa, 3 kehottaa teknistä ja ympäristötoimea laatimaan em. lähtökohtiin perustuen Tapiolan Urheilupuiston uudistamiseksi toteuttamisohjelman, joka tuodaan kaupunginhallituksen n käsittelyyn vuoden 2016 loppuun mennessä. Toteuttamisohjelmassa esitetään mm. aikataulu sekä menettelytavat, joilla Urheilupuiston nykyiset toiminnot sovitetaan kokonaissuunnitelmaan, 4 kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen laadinnan kokonaissuunnitelman pohjalta. Käsittely Sistonen Åkerlundin kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Holst teki seuraavan muutosehdotuksen: "esitän, että kaupunginhallituksen päättää muuttaa kokonaissuunnitelman B/A-merkityn alueen B/C-alueeksi." Otsikko "Osa-alue B/A" muutetaan muotoon "osa-alue B/C." Muutetaan päätöskohta kuulumaan seuraavasti: "alueelle suunnitellaan monipuolisia liikuntatiloja ja -rakenteita sekä liikunta- ja hyvinvointipalveluita mukaan lukien ns. liikunta-akatemiat sekä koulutus. Samalla huolehditaan alueen läpi metroasemalta pohjoiseen johtava avoin auki oleva leveä jalankululle ja pyöräilylle varattujen aukioiden ketju, jonka varrelle suunnitellaan ulkotiloihin aukeavia aluetta elävöittäviä palveluita." Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus, on seuraavien puhujien keskitettävä puheenvuoronsa asian pöydällepanoon. Keskustelun pöydällepanosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko asia jättää yksimielisesti pöydälle. Koska pöydällepanoehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen n hyväksyneen sen yksimielisesti.

8 Sivu 8 / 8 Päätös : Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää, että 1 Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen ja jatkotoimenpiteiden valmistelu käynnistetään liitteenä olevan kokonaissuunnitelman ja seuraavassa esitettävien kokonaissuunnitelman osa-alueiden tavoitteiden pohjalta: Osa-alue A/B/C: Alueelle suunnitellaan tiivistä ja tehokasta kaupunkirakennetta, jossa alemmissa kerroksissa on monipuolisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita (mukaan lukien ns. liikunta-akatemiat ja koulutustilat) sekä liikuntatiloja ja - halleja ja niiden yläpuolella majoitustiloja ja asuntoja. Alueelle luodaan edellytykset useille itsenäisille liikunta- ja hyvinvointialan toimijoille, millä turvataan aito kilpailuasetelma palvelujen tarjonnassa. Alueen läpi suunnitellaan metroasemalta pohjoiseen johtava avoin aina auki oleva leveä jalankululle ja pyöräilylle varattujen aukioiden ketju, jonka varrelle suunnitellaan ulkotiloihin aukeavia aluetta elävöittäviä palveluja. Osa-alue C: Alueelle suunnitellaan monipuoliset liikuntatilat ja rakenteet sekä joukkueettä yksilöurheilulle. Alue varataan laajempaa tilankäyttöä edellyttäville toiminnoille (esimerkiksi palloilu- ja liikuntahalli, jalkapallostadion jne.) Alueen keskelle suunnitellaan Urheilupuistolle identiteettiä luova keskusaukio, jonka ympärille suunnitellaan aukiolle avautuvia aukiota elävöittäviä palveluja ja jonka kautta pääsee kaikkiin Urheilupuiston toimintapisteisiin. Keskusaukio olisi tapahtumien keskipiste, kansalaistori. Liikuntarakennusten välisille julkisille alueille suunnitellaan monipuolisia edellytyksiä eri liikuntamuodoille, jotka ovat avoinna kaikille. Jousenkaaren koulun ulkotiloja ja -kenttiä kehitetään liittyen Urheilupuiston uudistamiseen. Osa-alue D: Alueelle suunnitellaan urheilupuistoon ja yleensä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tai niihin tukeutuvia tai niitä hyödyntäviä palveluja ja toimitiloja sekä urheilupuistossa tarvittavia henkilöauto- ja polkupyöräpysäköintipaikkoja.

9 Sivu 9 / 9 Osa-alue E: Alueelle suunnitellaan puistomaiseen ympäristöön kaikille avoimia ulkokenttiä ja ulkoliikunta-alueita, jotka kytkeytyvät samalla enemmän leikkeihin painottuen Laurinniityn puistoalueeseen. Yhteys Weegeen ja Tapiolan suuntaan Vahvistetaan ja kehitetään WeeGee-talon ja siitä edelleen Tapiolan keskuksen suuntaan johtavaa kevyen liikenteen reittiä siten, että se yhdistää Tapiolan keskuksen ja Urheilupuiston toisiinsa selkeällä kulttuurija liikuntaraitilla. Pysäköinti Urheilupuiston pysäköinti toteutetaan yhteisjärjestelynä pysäköintilaitoksiin, jotka sijoitetaan Koivu-Mankkaantien varteen. Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta ja hallinnosta vastaa kaupunki. Alueen kiinteistöt osallistuvat pysäköinnin kustannuksiin tilojensa edellyttämien autopaikkojen suhteessa. 2 Päättää, että Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n suunnittelemaa suuren kokoluokan jalkapallo- ja tapahtuma-areenaa koskevaa suunnitteluvarausta ei enää jatketa. Jalkapallon toimintaedellytykset ja kokonaissuunnitelmaan soveltuva jalkapallostadion ratkaistaan laadittavassa toteuttamisohjelmassa. 3 kehottaa teknistä ja ympäristötointa laatimaan em. lähtökohtiin perustuen Tapiolan Urheilupuiston uudistamiseksi toteuttamisohjelman, joka tuodaan n käsittelyyn vuoden 2016 loppuun mennessä. Toteuttamisohjelmassa esitetään mm. aikataulu sekä menettelytavat, joilla Urheilupuiston nykyiset toiminnot sovitetaan kokonaissuunnitelmaan. 4 kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen laadinnan kokonaissuunnitelman pohjalta. 5 Lisäksi jaosto päättää että yleisurheilulle tarpeellisten harjoitteluolosuhteiden turvaamiseksi selvitetään toiminnalliset ja taloudelliset vaihtoehdot Otahallin ja Otaniemen urheilukentän, Tapiolan urheilupuiston sekä Leppävaaran urheilupuiston välillä. Tämän selvityksen tulokset otetaan huomioon Tapiolan urheilupuiston toteutusohjelmaa laadittaessa ja siitä päätettäessä.

10 Sivu 10 / 10 Käsittely Sistonen Huhdan ym. kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: Päätösehdotus kohta 2 muutetaan kuulumaan: Päättää, että Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n suunnittelemaa jalkapallo- areenan suunnitteluvarausta jatketaan vuodella siten, että Jalkapallostadion soveltuu Tapiolan Urheilupuiston kokonaissuunnitelmaan. Puheenjohtaja totesi, että Holst oli kokouksessa tehnyt seuraavan ehdotuksen, joka on edelleen voimassa: "Esitän, että kaupunginhallituksen päättää muuttaa kokonaissuunnitelman B/A-merkityn alueen B/C-alueeksi." Otsikko "Osa-alue B/A" muutetaan muotoon "osa-alue B/C." Muutetaan päätöskohta kuulumaan seuraavasti: "alueelle suunnitellaan monipuolisia liikuntatiloja ja -rakenteita sekä liikunta- ja hyvinvointipalveluita mukaan lukien ns. liikunta-akatemiat sekä koulutus. Samalla huolehditaan alueen läpi metroasemalta pohjoiseen johtava avoin auki oleva leveä jalankululle ja pyöräilylle varattujen aukioiden ketju, jonka varrelle suunnitellaan ulkotiloihin aukeavia aluetta elävöittäviä palveluita." Holst perui kokouksessa tekemänsä ehdotuksen. Holst Anthonin kannattamana teki muutosehdotuksen (nro 1), joka kuului seuraavasti: Esitän, että kaupunginhallituksen päättää muuttaa kokonaissuunnitelman osa-alueen A/B/C osa-alueeksi B/C. Holst Anthonin kannattamana teki muutosehdotuksen (nro 2), joka kuului seuraavasti: Kohtaan 1 tehdään seuraavat muutokset: 1. muutetaan osa-alue A/B/C osa-alueeksi B/C 2. korjataan osa-alueen A/B/C pohjaesityksen punaisella merkityt kaksi ensimmäistä lausetta kuulumaan seuraavasti: "Alueelle suunnitellaan monipuolisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita (mukaan lukien ns. liikuntaakatemiat ja koulutustilat) sekä liikuntatiloja ja -halleja ja niiden yläpuolella majoitustiloja. Alueelle luodaan edellytykset useille itsenäisille liikunta- ja hyvinvointialan toimijoille, millä turvataan aito kilpailuasetelma palvelujen tarjonnassa Holst Anthonin kannattamana teki muutosehdotuksen (nro 3), joka kuului seuraavasti: Kokonaissuunnitelmaan tehdään seuraavat kaksi muutosta: 1. Urheilupuiston pohjoisosassa oleva 2. sisäänajo-liittymä poistetaan 2. Osa-alue "F huolto- ja liikenneyhteys" poistetaan Perustelu: Urheilupuiston pohjoisosan alue E on varattu kaikille avoimille jalkapallon ulkokentille ja puistomaisille ulkoliikunta-alueille. Jalkapallon ulkokentät ovat erityisesti lasten ja nuorten harjoittelu- ja pelialueita, joiden lähiympäristössä ei voi olla moottoriliikennettä.

11 Sivu 11 / 11 Åkerlund Huhdan ym. kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: Esitys kohdaksi 5: Lisäksi jaosto päättää, että Tapiolan urheilupuiston alueelta haetaan tarvittaessa sijoituspaikka yleisurheiluhallille, joka korvaa Otahallin, mikäli yleisurheilun sisäharjoittelu ei voi jatkua Otaniemessä. Lisäksi selvitetään Otaniemen urheilukentän jatkokäyttömahdollisuudet ja mikäli urheilukäyttö ei olisi jatkossa mahdollista, tämän korvaava yleisurheilukenttä sijoitetaan ensisijaisesti urheilupuistoon. Huhta Sistosen kannattamana teki seuraavan lisäysehdotuksen: 6. Lisäksi jaosto päättää, että tulevien asuinkortteleiden tontit myydään tai vuokrataan selkeäsääntöisellä avoimella yleisellä tarjouskilpailulla. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja esitti yhteenvedon tämän ja viime kokouksen kuluessa tähän asiaan tehdyistä ehdotuksista. hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan yhteenvedon. Puheenjohtaja ehdotti, että ensin äänestetään Sistosen muutosehdotuksesta, sitten Holstin muutosehdotuksista niille annetussa numerojärjestyksessä, sitten Åkerlundin muutosehdotuksesta ja lopuksi Huhdan lisäysehdotuksesta. hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan äänestysjärjestysehdotuksen. Äänestys Sistosen muutosehdotuksesta 4 äänellä 4 ääntä vastaan, puheenjohtajan äänen ratkaistessa hylkäsi Sistosen ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Äänestys Holstin muutosehdotuksesta 1 6 äänellä 2 ääntä vastaan hylkäsi Holstin ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Äänestys Holstin muutosehdotuksesta 2 6 äänellä 2 ääntä vastaan hylkäsi Holstin ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Äänestys Holstin muutosehdotuksesta 3 3 äänellä 5 ääntä vastaan hyväksyi Holstin ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Äänestys Åkerlundin muutosehdotuksesta 3 äänellä 5 ääntä vastaan hyväksyi Åkerlundin ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä.

12 Sivu 12 / 12 Äänestys Huhdan lisäysehdotuksesta 3 äänellä 5 ääntä vastaan hyväksyi Huhdan ehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä. Päätös : päätti, että 1 Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen ja jatkotoimenpiteiden valmistelu käynnistetään liitteenä olevan kokonaissuunnitelman ja seuraavassa esitettävien kokonaissuunnitelman osa-alueiden tavoitteiden pohjalta, kuitenkin siten, että kokonaissuunnitelmaan tehtiin seuraavat kaksi muutosta: 1. Urheilupuiston pohjoisosassa oleva 2. sisäänajo-liittymä poistetaan 2. Osa-alue "F huolto- ja liikenneyhteys" poistetaan Osa-alue A/B/C: Alueelle suunnitellaan tiivistä ja tehokasta kaupunkirakennetta, jossa alemmissa kerroksissa on monipuolisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita (mukaan lukien ns. liikunta-akatemiat ja koulutustilat) sekä liikuntatiloja ja - halleja ja niiden yläpuolella majoitustiloja ja asuntoja. Alueelle luodaan edellytykset useille itsenäisille liikunta- ja hyvinvointialan toimijoille, millä turvataan aito kilpailuasetelma palvelujen tarjonnassa. Alueen läpi suunnitellaan metroasemalta pohjoiseen johtava avoin aina auki oleva leveä jalankululle ja pyöräilylle varattujen aukioiden ketju, jonka varrelle suunnitellaan ulkotiloihin aukeavia aluetta elävöittäviä palveluja. Osa-alue C: Alueelle suunnitellaan monipuoliset liikuntatilat ja rakenteet sekä joukkueettä yksilöurheilulle. Alue varataan laajempaa tilankäyttöä edellyttäville toiminnoille (esimerkiksi palloilu- ja liikuntahalli, jalkapallostadion jne.) Alueen keskelle suunnitellaan Urheilupuistolle identiteettiä luova keskusaukio, jonka ympärille suunnitellaan aukiolle avautuvia aukiota elävöittäviä palveluja ja jonka kautta pääsee kaikkiin Urheilupuiston toimintapisteisiin. Keskusaukio olisi tapahtumien keskipiste, kansalaistori. Liikuntarakennusten välisille julkisille alueille suunnitellaan monipuolisia edellytyksiä eri liikuntamuodoille, jotka ovat avoinna kaikille. Jousenkaaren koulun ulkotiloja ja kenttiä kehitetään liittyen Urheilupuiston uudistamiseen. Osa-alue D: Alueelle suunnitellaan urheilupuistoon ja yleensä liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tai niihin tukeutuvia tai niitä hyödyntäviä palveluja ja toimitiloja sekä urheilupuistossa tarvittavia henkilöauto- ja polkupyöräpysäköintipaikkoja.

13 Sivu 13 / 13 Osa-alue E: Alueelle suunnitellaan puistomaiseen ympäristöön kaikille avoimia ulkokenttiä ja ulkoliikunta-alueita, jotka kytkeytyvät samalla enemmän leikkeihin painottuen Laurinniityn puistoalueeseen. Yhteys Weegeen ja Tapiolan suuntaan Vahvistetaan ja kehitetään WeeGee-talon ja siitä edelleen Tapiolan keskuksen suuntaan johtavaa kevyen liikenteen reittiä siten, että se yhdistää Tapiolan keskuksen ja Urheilupuiston toisiinsa selkeällä kulttuurija liikuntaraitilla. Pysäköinti Urheilupuiston pysäköinti toteutetaan yhteisjärjestelynä pysäköintilaitoksiin, jotka sijoitetaan Koivu-Mankkaantien varteen. Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta ja hallinnosta vastaa kaupunki. Alueen kiinteistöt osallistuvat pysäköinnin kustannuksiin tilojensa edellyttämien autopaikkojen suhteessa. 2 Päättää, että Tapiolan Jalkapallostadion Oy:n suunnittelemaa suuren kokoluokan jalkapallo- ja tapahtuma-areenaa koskevaa suunnitteluvarausta ei enää jatketa. Jalkapallon toimintaedellytykset ja kokonaissuunnitelmaan soveltuva jalkapallostadion ratkaistaan laadittavassa toteuttamisohjelmassa. 3 kehottaa teknistä ja ympäristötointa laatimaan em. lähtökohtiin perustuen Tapiolan Urheilupuiston uudistamiseksi toteuttamisohjelman, joka tuodaan n käsittelyyn vuoden 2016 loppuun mennessä. Toteuttamisohjelmassa esitetään mm. aikataulu sekä menettelytavat, joilla Urheilupuiston nykyiset toiminnot sovitetaan kokonaissuunnitelmaan. 4 kehottaa kaupunkisuunnittelukeskusta ja kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään Tapiolan urheilupuiston asemakaavanmuutoksen laadinnan kokonaissuunnitelman pohjalta. 5 Tapiolan urheilupuiston alueelta haetaan tarvittaessa sijoituspaikka yleisurheiluhallille, joka korvaa Otahallin, mikäli yleisurheilun sisäharjoittelu ei voi jatkua Otaniemessä. Lisäksi selvitetään Otaniemen urheilukentän jatkokäyttömahdollisuudet ja mikäli urheilukäyttö ei olisi jatkossa mahdollista, tämän korvaava yleisurheilukenttä sijoitetaan ensisijaisesti urheilupuistoon.

14 Sivu 14 / Tulevien asuinkortteleiden tontit myydään tai vuokrataan selkeäsääntöisellä avoimella yleisellä tarjouskilpailulla. Eriävä mielipide: Sistonen ja Huhta ilmoittivat eriävän mielipiteensä päätöksen kohtaan Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä päättää, että 1 Tapiolan urheilupuiston alueelle käynnistetään osayleiskaavan laadinta hyväksytyn kokonaissuunnitelman ja liitteenä olevan vaiheen 1 viitesuunnitelman pohjalta. Tavoitteena on kehittää Tapiolan urheilupuiston alueesta uudentyyppinen vetovoimainen Tapiolan puutarhakaupunkiin kiinteästi liittyvä kaupunginosa, jossa monipuoliset liikunta- ja hyvinvointipalvelut yhdessä muiden palvelujen ja asuntojen kanssa muodostavat elävän, viihtyisän ja puistomaisen kaupunkiympäristön. Osayleiskaavalla luodaan alueelle strategiset kehittämistavoitteet ja edellytykset alueen vaiheittaiselle asemakaavoittamiselle ja toteuttamiselle niin, että alueen palvelutaso koko ajan säilyy, 2 osayleiskaavatyön rinnalla käynnistetään tarkempi maankäytön suunnittelu, jolla luodaan edellytykset liike-, palvelu- ja asuinrakentamiselle Koivu-Mankkaantien varteen sekä metroasemalta pohjoiseen johtavalle kevyen liikenteen yhteydelle. Rakennusoikeuksien myynnistä saatavat tulot mahdollistavat urheilupuiston alueen infran ja kaupunkiympäristön sekä urheiluinfran toteuttamista, 3 käynnistetään tarveselvityksen laatiminen monipuolisen monitoimihallin toteuttamiseksi niin, että halli voidaan toteuttaa vaiheittain liittyen nykyiseen kaupungin omistamaan ns. Monariin, jonka peruskorjausmahdollisuudet selvitetään. Lisäksi uusi monitoimihalli tulee voida kytkeä toiminnallisesti Espoo Metro Areenaan, mikä mahdollistaa suurempien tapahtumien järjestämisen. 4 Käynnistetään toteuttajan haku jalkapallostadionille, johon tulee noin 6000 katsojapaikkaa. Tavoitteena on toteuttaa jalkapallostadionin yhteyteen muitakin toimintoja: soveltuvia palveluja, pysäköintitiloja, asuntoja ja hotelli. 5 Pysäköintipaikkojen toteuttamisesta vastaa kaupunki. Lähtökohtaisesti auto-paikkoja tehdään urheilupuiston toimintojen osalta vain normaalia päivittäis-käyttöä varten. Suurempien tilaisuuksien katsojille autopaikkoja ei tehdä, vaan suurempiin tilaisuuksiin yleisö tulee joukkoliikenteellä

15 Sivu 15 / 15 (erityisesti metrolla) ja hyödyntää tarpeen mukaan esimerkiksi Tapiolan keskuksen keskuspysäköintilaitosta. Asuntojen pysäköintinormi on 1 ap/150 kem 2. Hankkeet osallistuvat velvoitepaikkojensa osalta rahoittamiseen. 6 Käynnistetään urheilupuiston ja sen ympäristön ulkoliikuntapaikkojen kokonaissuunnitelman laadinta. 7 Jatketaan liikuntapaikkojen selvittämistä kokonaisuutena koko kaupungin alueella ja otetaan selvityksen tulokset huomioon Tapiolan urheilupuiston kehittämistyössä. 8 Elinkeino- ja lle tuodaan käsiteltäväksi Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tilannekatsaus vuoden 2017 loppuun mennessä. Käsittely Asia käsiteltiin pykälän 15 jälkeen. Gestrin Åkerlundin kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Holst ehdotti, että kaupunginhallituksen palauttaa Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman uudelleen valmisteluun. Perustelut: Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelma tulee laatia siten, että kokonaissuunnitelma painottuu selkeästi urheilu-, ja liikuntarakentamiseen ja niitä tukeviin palveluihin. Urheilupuistoon ei suunnitella muuta kuin urheilua ja liikuntaa tukevaa asumista (urheiluakatemioiden käyttöön tms.). Kokonaissuunnitelman tavoitteena on kehittää Tapiolan urheilupuiston alueesta vetovoimainen Tapiolan puutarhakaupunkiin kiinteästi liittyvä alue, jossa monipuoliset urheilu-, liikunta- ja hyvinvointipalvelut yhdessä niitä tukevien palvelujen kanssa muodostavat elävän, viihtyisän ja puistomaisen alueen. Puheenjohtaja totesi Holstin ehdotuksen raukeavan kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus, on seuraavien puhujien keskitettävä puheenvuoronsa asian pöydällepanoon. Keskustelun pöydällepanosta päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Gestrinin ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen sen. Päätös Kaupunginhallitus : Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

16 Sivu 16 / 16 Tiedoksi

17 Sivu 17 / 17

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24 13.02.2017 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 1.2.2016 69 6.6.2016 72 27.6.2016 24 Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 06.06.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 1.2.2016 69 Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelma ja jatkotoimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet 14.12.2015 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.04.2016 Sivu 1 / 1 761/2016 10.03.01 114 Valtuustokysymys Tapiolan urheilupuistoon ja espoolaiseen jääkiekkoiluun sekä muihin urheilulajeihin liittyvien asioiden johdosta (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 247. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 1992/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 174 30.5.2016 Valtuusto 89 13.6.2016 247 Valtuustokysymys Espoon teatteritalon valmistelusta ja nykytilanteesta (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Sivu 1 / 1 4537/02.03.01/2013 298 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014 (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 471/2017 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 23 6.3.2017 90 Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelman päivitys (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 Alueen varaaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 Katja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5299/2016 08.01.00 Tekninen lautakunta 26 15.3.2017 Kaupunginhallitus 100 3.4.2017 55 Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1322/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 23.3.2015 Kaupunginhallitus 123 30.3.2015 56 Määrärahan lisääminen Tapiolan taseyksikön osakkeisiin ja osuuksiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuinkerrostalotonttien AK /1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle 13.03.2017 Sivu 1 / 1 5473/2016 02.08.00 27 Asuinkerrostalotonttien AK-1 12221/1 ja 2 myynti Jousenpuistosta FinCap Fund I Ky:lle Valmistelija / lisätiedot: Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 10.03.2014 Sivu 1 / 1 984/02.07.00/2014 27 Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.06.2016 Sivu 1 / 1 1929/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 44 18.5.2016 57 Selvitys puistoalueella sijaitsevien laiturien vuokraamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Petteri Aumala,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin tuleva tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 484/2017 10.00.02 30 Kerrostalotontin varaaminen Niittykummusta Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle, korttelin 15020 tuleva tontti Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 126/2016 08.01.00 322 Yhteistyösopimuksen hyväksyminen Raide-Jokerin suunnittelusta ja toteuttamisesta Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteishankkeena Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 27. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 2584/2015 09.00.00 27 Espoon kaupungin turvallisuusohjelman tarkastaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen, puh. 043 824 5679 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot