Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/01.01.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/01.01."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/ /2011 KH 274 Valmistelija: kehittämisjohtaja Risto Nieminen, puh: , hallintojohtaja Christoffer Masar, puh: ja henkilöstöpäällikkö Minna Uusitalo, puh: Hallintosäännön mukaan ( 42) elinkeinovastaavan irtisanomisesta päättää kaupunginhallitus. Työsopimuslain mukaan (55/2001, luku 7, 1 ja 2 ) työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Perusteet irtisanomiselle: - Elinkeinovastaavana toimiva Tiina Keskimäki on esittänyt perusteettomiksi viranomaisselvityksissä todettuja syytöksiä työnantajansa/eräiden viranhaltijoiden syyllistymisestä eri rikoksiin käyttäen hyväkseen paikallisen valtalehden keskustelupalstaa. Valheellisten, viranomaismenettelyssä jo useaan kertaan selvitettyjen ja perusteettomiksi todettujen syytösten esittäminen joukkotiedotusvälinettä käyttäen, julkisesti paikallisen valtalehden keskustelupalstoilla, ilmeisenä tarkoituksena aiheuttaa vahinkoa Loviisan kaupungille, ei ole sopivaa käytöstä Loviisan kaupungin elinkeinovastaavana toimivalle henkilölle. - Keskimäki on esittänyt moneen kertaan perusteettomiksi todettuja väitteitään käyttäen paikallisen valtalehden aktiivista keskustelupalstaa, saattaen perättömiksi tietämänsä väitteet lukuisten ihmisten saataville. Julkinen toimintatapa, jossa Keskimäki on julkaissut valikoimiaan otteita käynnistämiensä viranomaismenettelyjen kuluessa erityisesti itse laatimistaan asiakirjoista, on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa Loviisan kaupungille paitsi työyhteisön sisällä myös koko Loviisan kaupungin asukkaiden, kaupungin yhteistyökumppaneina olevien muiden sidosryhmien ja sekä kaikkien keskustelupalstaa seuraavien edessä. - Esimerkiksi Keskimäen avaamaa "Loviisan työsuojeluorganisaation uskottavuus"-otsikoitua viestiketjua oli mennessä lukenut 650 käyttäjää; lukijoita oli ollut jo n Viestiketjussa Keskimäki on väittänyt kaupungin mm. syyllistyneen työsuojelurikokseen, työsyrjintärikokseen ja kunnianloukkausrikokseen.

2 Elinkeinovastaavan menettely, väitteet kaupungin/sen eräiden viranhaltijoiden syyllistymisestä rikoksiin, on vahingoittanut Loviisan kaupungin työnantajakuvaa kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden, asukkaiden sekä sidosryhmien ja potentiaalisten työnhakijoiden edessä. - Keskimäen avaamaa "Loviisan valmiusjärjestelyt" -viestiketjua on jo sen ensimmäisenä päivänä aikana lukenut kymmeniä käyttäjiä, lukijoita oli ollut jo n Viestin avausviestistä käy ilmi, että elinkeinovastaava Keskimäen eri tahoille tekemät tutkintapyynnöt ovat saaneet julkisuutta myös painetussa lehdessä, esimerkiksi Loviisan Sanomissa sivulla 15 otsikolla: "Keskimäeltä uusi tutkintapyyntö kaupungista" [alleviivaus tässä]. Viestiketjun lukijamäärä kaksinkertaistui yhden päivän aikana. - Loviisan kaupunki on Työnantajana on reagoinut Keskimäen ilmaisemiin epäkohtina pitämiinsä kokemuksiin heti tuoreeltaan vuonna 2006 ja 2007 sekä edelleen Keskimäen palattua äitiyslomiltaan 2010 mm. järjestämällä kolmikantatapaamisia työterveyshuollon kanssa. Kaupunginhallitus perusti vuonna 2007 pienryhmänkin selvittämään Keskimäen esittämiä väitteitä. Asioiden selvittämiseen yhteisymmärryksessä tähtäävistä toimenpiteistä huolimatta Keskimäki alkoi loppuvuodesta 2010 käyttämään joukkotiedotusvälineitä oman näkökulmansa ajamiseen, mistä työnantaja huomautti häntä pitäen toimintaa sopimattomana. - Myös Aluehallintovirasto on tutkinut Keskimäen väitteet epäasiallisesta kohtelusta ja todennut ne aiheettomiksi Keskimäki on tehnyt uuden selvityspyynnön AVI:lle sekä ilmoituksensa mukaan myös Poliisi on tutkinut Keskimäen puolesta samasta asiasta tehdyn tutkintapyynnön ja todennut sen aiheettomaksi. Poliisi on niin ikään tutkinut Keskimäen tekemän työnantajan toimintaa (virkavelvollisuuden laiminlyöntiä) koskeneen toisen tutkintapyynnön ja todennut senkin aiheettomaksi. - Asian selvittämiseen pyrkivistä työnantajan toimista huolimatta Keskimäki on ja jatkanut ja jatkaa edelleen julkista sopimatonta ja työnantajaa erityisen vahingoittavaa, vakavaa yhteistyökyvyttömyyttä ilmentävää toimintaansa, jossa hän väittää työnantajan syyllistyneen useisiin rikoksiin, vaikka niitä koskevat väitteet on todettu useaan otteeseen asianmukaisesti kaupungin itsensä sekä valvonta- ja poliisiviranomaisten suorittamissa selvityksissä perusteettomiksi. On siten syytä epäillä, että Keskimäen menettely täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön; törkeässä tekomuodossaan, sillä teko on suoritettu joukkotiedotusvälinettä käyttäen kohdistaen viestit laajalle ihmisjoukolle. - Keskimäen oman ilmoituksen (Loviisan Sanomien keskustelupalsta, Keskimäen aloittama viestiketju koskien työsuojeluorganisaatiota) mukaan: "Poliisille osoitetussa tutkintapyynnön selostusosiossa lukee "Timo Noroviita pyytää poliisia tutkimaan, onko Tiina Keskimäkeä koskevassa asiassa rikottu työsuojelusäädöksiä". Timo Noroviita toimi pyynnöstäni, koska olin kykenemätön itse tekemään tutkintapyyntöä suoraan poliisille.

3 Tutkintapyyntö oli siis minun, Timo Noroviita toimi vain "kuriirina" lähettämälläni valtakirjalla." Tutkinta päätettiin , sillä asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. On siten syytä epäillä, että Keskimäki on menettelyllään syyllistynyt rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn väärään ilmiantoon. - Mainittu toiminta on jyrkässä ristiriidassa elinkeinovastaavana toimivan Keskimäen asemassa olevalta henkilöltä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Loviisan kaupungin mainetta mm. työnantajana ja yhteistyökumppanina muiden työntekijöiden ja viranhaltijoiden, sidosryhmien ja kuntalaisten edessä vahingoittava joukkotiedotusvälineitä käyttäen suoritettu toiminta on poikkeuksellisen sopimatonta käytöstä kaupungin elinkeinovastaavana toimivan Tiina Keskimäen taholta. Menettely on työntekijän uskollisuus- ja lojaaliusvelvoitteen vastaista ja on aiheuttanut pysyvän luottamuspulan suhteessa kaupungin elinkeinovastaavana toimivaan Keskimäkeen. - Ottaen huomioon se, että elinkeinovastaava Keskimäen väitteet on Keskimäen itsensä tietäen jo useaan otteeseen todettu asianmukaisissa valvontaviranomaisten ja poliisin selvityksissä perusteettomiksi muodostaa Keskimäen edelleen jatkama jatkuva julkinen, tutkittujen ja perättömiksi todettujen, väitteiden esittäminen joukkotiedotusvälineessä, mikä on omiaan aiheuttamaan vahinkoa työnantajalle, sekä jatkuva uusien ja osin täysin perustelemattomien tutkintailmoitusten tekeminen eri viranomaisille pelkästään ilmeisessä vahingoittamistarkoituksessa, niin vakavan työsuhteeseen liittyvän rikkomuksen, että työnantajalla on asiallinen ja painava syy irtisanoa Tiina Keskimäen työsuhde päättymään varoitusta antamatta. Tilanne kokonaisuutena huomioon ottaen Loviisan kaupungin ja Keskimäen välinen luottamuspula on niin suuri, että työsopimuksen jatkamista ei voida kohtuudella katsoa mahdolliseksi. Ennen irtisanomista työntekijää on kuultava. Liitteenä kuulemiskirje, joka lähetetään Keskimäellle irtisanomisperusteiden hyväksymisen jälkeen. Kuuleminen pyydetään kirjallisena mennessä. Työnantajan irtisanoessa Keskimäen työsuhteen, irtisanomisaika on 2 kuukautta. Liite no 93. Esittelijä: hallintojohtaja Christoffer Masar Ehdotus: Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyy irtisanomisperusteet ja kuulemiskirjeen. Olavi Kaleva ilmoitti jääviyden ja poistui kokoussalista pykälän käsittelyn ajaksi. Tauko klo Muutosesitys: Jäsen Sonja Ilvetsalo-Koskinen esitti jäsen Antti Väkevän kannattamana, että irtisanomisperusteita ei hyväksytä.

4 Suoritetussa äänestyksessä pohjaehdotus voitti äänin 9-2 hallintojohtajan esityksen ollessa Jaa ja vastaesityksen Ei. Pohjaehdotus JAA: Alm, Järvinen, Grönberg, Kullberg, Liljestrand, Lindfors, Paakkanen, Heikkilä, Isotalo. Vastaehdotus EI: Väkevä, Ilvetsalo-Koskinen. Jäsenet Antti Väkevä ja Sonja Ilvetsalo-Koskinen jättivät seuraavan eriävän mielipiteen: "Jätän eriävän mielipiteen Loviisan KH:n päätöksestä elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen. Mielestäni irtisanomisperusteet eivät ole riittävät." Pykälä tarkastettiin välittömästi. --- KH 291 Valmistelija: kehittämisjohtaja Risto Nieminen, puh: , hallintojohtaja Christoffer Masar, puh: ja henkilöstöpäällikkö Minna Uusitalo, puh: Kaupunginhallitus hyväksyi elinkeinovastaava Tiina Keskimäen irtisanomisperusteet ja kuulemiskirjeen. Kuulemiskirje lähetettiin Keskimäelle Keskimäki on antanut kirjallisen lausuman irtisanomisesityksen johdosta , lausuma liitteenä. Keskimäen lausuma ei anna aihetta uudelleenarvioida irtisanomisesityksessä esille tuotuja irtisanomisperusteita. Kaupunginhallitukselle esite tään, et tä elinkeinovastaava Tiina Keskimäki ir ti sa no taan 2 kuukauden ir tisa no mis aikaa noudattaen. Keskimäki irtisanotaan , joten työ suh de Loviisan kaupunkiin päättyy Liite no 100. Esittelijä: hallintojohtaja Christoffer Masar Ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että elinkeinovastaava Tiina Keskimäki ir ti sa notaan 2 kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Keskimäki irtisano taan , jo ten työsuhde Loviisan kaupunkiin päättyy Pykälä tarkastetaan välittömästi. Päätös: Olavi Kaleva ilmoitti jääviyden ja poistui kokoussalista pykälän käsittelyn ajaksi.

5 Muutosehdotus 1: Jäsen Anja Järvinen ehdotti jäsen Elias Erämajan kannattamana, että "Asias sa ede tään järjestämällä sopimisneuvottelut". Muutosehdotus 2: Jäsen Antti Väkevä ehdotti jäsen Sonja Ilvetsalo-Koskisen kannattamana, että kau punginhallitus päättää, että elinkeinovastaavaa Tii na Kes kimä keä ei irtisa nota. Äänestys 1: Koska pohjaehdotuksesta poikkeavia ehdotuksia oli kaksi, asetettiin nämä ensin toisiaan vastaan, jotta saataisiin lopullinen vastaehdotus pohjaehdotukselle. Suoritetussa äänestyksessä Järvisen ehdotus voitti äänin 3-2, 6 tyhjää, Järvisen esityksen ollessa Jaa ja Väkevän Ei. JAA: Järvinen, Grönberg, Erämaja. EI: Väkevä, Ilvetsalo-Koskinen. TYHJÄ: Alm, Kullberg, Liljestrand, Lindfors, Paakkanen, Isotalo. Äänestys 2: Suoritetussa äänestyksessä pohjaehdotus voitti äänin 7-2, 2 tyhjää, hallintojohtajan esi tyksen ollessa Jaa ja Järvisen vastaesityksen Ei. Pohjaehdotus JAA: Alm, Grönberg, Kullberg, Liljestrand, Lindfors, Paakkanen, Isotalo Vastaehdotus EI: Järvinen, Erämaja TYHJÄ: Väkevä, Ilvetsalo-Koskinen Jäsenet Antti Väkevä ja Sonja Ilvetsalo-Koskinen jättivät seuraavan eriävän mielipiteen: "Jätän eriävän mielipiteen Loviisan KH:n päätöksestä elinkeinovastaava Tii na Keskimäen työsuhteen irtisanominen. Mielestäni irtisanominen on perus teeton." Jäsenet Anja Järvinen ja Elias Erämaja jättivät seuraavan eriävän mielipiteen: "Vaikka kyseinen työsuhdeasia on ollut esillä monilla foorumeilla jo pitkään, on se ollut kaupunginhal lituksen varsinaisessa käsittelyssä vasta irti-

6 sanomisperustei den osalta, jonka jälkeen on saapunut kuulemiskirje. Sen vuoksi prosessin tässä vaiheessa ennen radikaalin päätöksen tekoa on syytä kaupun ginhallituksen jäsenten täsmällisen ja ajantasaisen informaation pohjaksi vielä selvittää, onko olemassa vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi siten, että kaikkien osapuolten kannalta lopputulos tuottaisi mahdollisimman vä hän negatiivisia seuraamuksia." Pykälä tarkastettiin välittömästi. ---

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen tiedotustilaisuus 8.11.2018 työministeri Jari Lindström Irtisanomisesta yleensä Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen 1) työntekijästä johtuvasta syystä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa:

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa: Kaupunginhallitus 39 09.02.2015 Kaupunginhallitus 65 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 21 10.03.2015 Outi Mc Donaldin irtisanominen 1635/33/2012 KH 09.02.2015 39 Outi McDonald on toiminut Hangon terveyskeskuksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 Aika: ke 10.8.2016 klo 17.00 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 151 KOKOUKSEN AVAUS 152 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 153 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

Työsuhteen päättäminen

Työsuhteen päättäminen Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto Sivistyslautakunta 82 03.11.2011 Kaupunginhallitus 325 19.12.2011 Kaupunginvaltuusto 11 18.01.2012 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen, Loviisan kaupungin lausunto 933/12.00.00/2011 SL

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2011 436. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2011 436. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2011 436 Kaupunginhallitus AIKA 12.09.2011 klo 17:00-17:55 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Alm Agneta I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA S 14/689 Hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko: Irtisanomisperusteen arvioinnin lähtökohdat Työsopimuslain 7 luvun 1 :n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla.

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Uutiskirje 1/2014 Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Työsuhde voidaan päättää irtisanomalla tai purkamalla, jolloin irtisanomisaikaa ei

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02.

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02. Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015 Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013 Kh 09.02.2015 52 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761

Lisätiedot

Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä. Tiedotustilaisuus

Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä. Tiedotustilaisuus Työllistämiskynnyksen madaltaminen pienissä yrityksissä Tiedotustilaisuus 2.10.2018 Keskeiset tavoitteet ja vaikutusmekanismi Irtisanomiskynnyksen korkeudella on vaikutusta työllistämiskynnykseen. Virherekrytoinnin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa Kunnanhallitus 194 09.06.2008 Kunnanhallitus 269 25.08.2008 Kunnanhallitus 309 22.09.2008 Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa 1/03/05/2006 Khall 194 Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Koulutusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Koulutusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) JARDno-2018-1435 Viranhaltijan palvelussuhteen päättäminen Asian tausta 26.2.2018 Suomen Tietotoimisto (STT) on julkaissut lehtiartikkelin, joka on koskenut vuosina 2008-2017

Lisätiedot

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, 040 521 8128. Lähi- ja virkistysmetsät 1 496 ha Maaseutulautakunta 25 08.04.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 36 27.04.2010 Tekninen lautakunta 76 25.05.2010 Kaupunginhallitus 313 30.08.2010 Strategiaehdotus kaupungin metsille ja maa-alueille 506/14.03.02/2010

Lisätiedot

HENRY Forum 4.11.2008

HENRY Forum 4.11.2008 HENRY Forum 4.11.2008 1. Rekrytointi / työntekijästä kerättävät tiedot -Mitä työnhakijalta saa kysyä? - Tarpeellisuusvaatimus: vain tiedot, jotka ovat välittömästi työsuhteen kannalta tarpeellisia - Tietolähteet

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kaupunginhallitus 281 03.12.2018 Kaupunginhallitus 10 21.01.2019 Kaupunginhallitus 38 25.02.2019 KH:n henkilöstöjaosto

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) JARDno-2018-1435 Viranhaltijan palvelussuhteen päättäminen Asian tausta 26.2.2018 Suomen Tietotoimisto (STT) on julkaissut lehtiartikkelin, joka on koskenut vuosina 2008-2017

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors

Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginvaltuusto 39 04.03.2015 Selvitys asianajopalveluiden hankkimisesta, asia Keskimäki 737/00/2014, 919/01.01.04/2011 KH 14 Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja

Lisätiedot

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola

Työsopimus ja koeaika. Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola Työsopimus ja koeaika Henkilökohtaisen avun koulutus Kouvola 23.5.2017 1 2 Työsopimus Työnantaja Työntekijä (henkilökohtaisuus) Sopivat Työn tekemisestä Työnjohto ja työn valvonta työnantajalla Työn vastikkeellisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 48 Oikaisuvaatimus varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä HEL 2016-001005 T 01 01 04 01 Päätös päätti hylätä esitystekstistä ilmenevin perustein ********** oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Kaupunginvaltuusto 140 12.11.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Muistilista Edunvalvontaosasto

Muistilista Edunvalvontaosasto Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen

Lisätiedot

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista Kaupunginhallitus 311 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 120 14.12.2016 Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista 721/12.00.01/2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kaupunginhallitus 281 03.12.2018 Kaupunginhallitus 10 21.01.2019 Kaupunginhallitus 38 25.02.2019 KH:n henkilöstöjaosto

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Aika 22.01.2018, klo 16:34-17:27 Paikka Järvenpää -talo Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 17 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 86/2001 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 5/2002 6.3.2002 Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Lapin lääninhallituksen 25.9.2001

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 32. Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 32. Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 32 Kaupunginvaltuusto AIKA 08.02.2012 klo 18:00-19:57 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Lobbas Mats puheenjohtaja Hagfors Kari I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642 Kaupunginhallitus AIKA 14.12.2015 klo 17:30-19:00 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2012 301 Kaupunginvaltuusto AIKA 15.11.2012 klo 18:03-20:19 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Lobbas Mats puheenjohtaja Hagfors Kari I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää

Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää Suomen Yrittäjät ry Lausunto 16.08.2018 Asia: TEM/1399/03.01.01/2018 Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä alle 20 työntekijää Yleiset huomiot Yleisluontoiset huomiot Hallitus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA. Lainopillinen asiamies Markus Äimälä

AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA. Lainopillinen asiamies Markus Äimälä AJANKOHTAISTA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ TYÖOIKEUDESTA Lainopillinen asiamies KKO 2008:50 Työntekijä oli ollut työnantajalle pätevää syytä ilmoittamatta poissa työstä viisi perättäistä työpäivää sekä niitä seuranneet

Lisätiedot

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste 5bc7da75-97da-4f9e-a279-f9e37fe75d32

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste 5bc7da75-97da-4f9e-a279-f9e37fe75d32 Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste Allekirjoittajat Allekirjoittajan nimi Söderlund Christina Ahonen-Ojala Leena Uusitalo Ilkka Nummentalo Juhani Päivä ja aika 18.04.2019 09:14 18.04.2019 09:14 18.04.2019

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Elinkeino- ja kehittämisjaosto AIKA 14.01.2015 klo 19:20-21:41 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Raatihuone Mannerheiminkatu 4, Loviisa LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Esittelijä: kehittämisjohtaja Risto Nieminen.

Esittelijä: kehittämisjohtaja Risto Nieminen. Elinkeino- ja kehittämisjaosto 43 18.05.2010 Yhteistoimintakomitea 32 08.06.2010 Kaupunginhallitus 264 14.06.2010 Elinkeino- ja kehittämisjaosto 91 02.12.2010 Kaupunginhallitus 29 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sosiaalinen media työelämässä

Sosiaalinen media työelämässä Sosiaalinen media työelämässä 6.6.2014 Sosiaalinen media Yhtä selkeää määritelmää ei ole olemassa Kuka tahansa voi tuottaa sisältöä, muokata sitä, kommentoida, jakaa eteenpäin Sisältöä voi ainoastaan valvoa

Lisätiedot

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 88 Kaupunginvaltuusto AIKA 06.03.2013 klo 18:06-19:27 PAIKKA Lovisanejdens högstadium, Brandensteininkatu 27 B LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Grundström Maria jäsen 83-85

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Grundström Maria jäsen 83-85 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2016 208 Kaupunginvaltuusto AIKA 28.09.2016 klo 17:30-17:46 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Lepola

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors

Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Selvitys asianajopalveluiden hankkimisesta, asia Keskimäki 737/00/2014, 919/01.01.04/2011 KH 14 Valmistelija ja esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Asian taustaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 371. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 371. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 67/01.01.03/2011 Kaupunginhallitus 208 30.5.2011 Valtuusto 84 13.6.2011 371 Teknisen toimen johtajan lahjusrikkomuksesta saama tuomio (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Työsuhteen päättyminen

Työsuhteen päättyminen Työsuhteen päättyminen Työsuhde ja muut tavat tehdä työtä Ihmistyö Epäitsenäinen Virka -vakinaiset -määräaik. Työsuhde -vakinaiset Ansiotyö Yrittäjät Itsenäinen -määräaik. -sekatyyppiset Toimeksianto Ei-ansiotyö

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (6) Päätöshistoria 17.06.2014 115 HEL 2011-005973 T 08 00 02 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi asiasta saadun informaation. Johtokunta edellyttää, että länsimetro

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia

Ajankohtaisia oikeustapauksia Ajankohtaisia oikeustapauksia HED-neuvottelupäivät 10. - 11.3.2014 Työsuhdelakimies Tiina Savikko Insinööriliitto IL ry TT 2013-150 Perhevapaalta palaaminen A oli työskennellyt myyntiassistenttina ennen

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2012 1 (5) Korjattu 25.1.2013 AV (Hallintolaki 51 ) - muutoksenhakuohjeistus korjattu (oikaisuvaatimusohje) 1437 Apulaiskaupunginjohtajien kokonaispalkan tarkistaminen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2011 537 Kaupunginhallitus AIKA 31.10.2011 klo 17:11-19:29 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Alm Agneta I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Kulttuurilautakunta 27.01.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002.

2 Hyväksyttiin ja allekirjoitettiin TT-STTK irtisanomissuojasopimus ja todettiin, että se tulee voimaan 1.6.2002. TEOLLISUUDEN JA TYÖNANTAJAIN KESKUSLIITTO TIMIHENKILÖKESKUSJÄRJESTÖ STTK ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Aika Paikka Läsnä 1 Sovittiin, että pöytäkirja tarkastetaan tässä kokouksessa ja että kaikki osanottajat

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 25/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 25/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 25/2010 851 Kaupunginhallitus AIKA 25.11.2010 klo 09:00-18:05 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Alm Agneta I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2013 416 Kaupunginhallitus AIKA 23.10.2013 klo 09:02-17:06 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 10/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 09.12.2015 klo 17:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias

Lisätiedot