Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa"

Transkriptio

1 Suunterveyden edistäminen äitiysneuvolatoiminnassa Ensimmäistä lastaan odottavalle perheelle kunnan on lakisääteisesti järjestettävä vähintään yksi suun terveydentilan ja hoidon tarpeen arvio, jonka tekee suunterveydenhuollon ammattihenkilö haastattelulla ja tarvittaessa muilla menetelmillä. Kunnalla ei ole velvoitetta järjestää suun terveydentilan ja hoidon tarpeen arviota uudelleensynnyttäjälle. Odottavien äitien neuvolakäynneillä tulisikin kiinnittää huomioita äidin suunterveyteen. Myös uudelleensynnyttäjä ohjataan suunterveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotolle, jos suun omahoidossa tai terveydessä on ongelmia. Raskausaika on erinomainen ajanjakso ohjeistaa perheet suun omahoitoon, terveellisiin ravintotottumuksiin, terveelliseen ympäristöön sekä päihteettömyyteen.

2 Odottavien äitien neuvolakäynneillä vanhemmat ohjeistetaan Hampaiden huolelliseen harjaukseen fluorihammastahnalla kaksi kertaa päivässä. Hammasvälien päivittäiseen puhdistamiseen. Syömään monipuolisesti ja terveellisesti ruoka-aikoina ja välttämään napostelua. Valitsemaan janojuomaksi veden. Välttämään sokerin runsasta ja tiheää käyttöä. Käyttämään päivittäin ksylitolituotteita aterioiden jälkeen (vähintään 5 6 g ksylitolia vuorokaudessa). Välttämään lapsen synnyttyä sylkikontaktia: pieni lapsi saa kariesbakteerin yleensä syljen mukana äidiltään. Lopettamaan tupakointi ja alkoholin käyttö.

3 Lastenneuvola ja suunterveyden edistäminen Vanhemmat ovat vastuussa lastensa hampaiden puhdistuksesta. Terveelliset elintavat on hyvä omaksua pienestä pitäen. Vanhempien tulisi aloittaa lastensa hampaiden harjaus heti ensimmäisen maitohampaan puhjetessa. Kun hampaiden harjaus aloitetaan aivan pienenä, on lasten helpompi omaksua hampaiden puhdistus osaksi päivittäisiä perustoimintoja.

4 Vanhemmat toimivat mallina lapsillensa. Hyviä hampaiden hoitotottumuksia ja terveellistä ravintoa on hyvä korostaa läpi neuvolaiän. Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011): Kunnan on järjestettävä lapselle tämän ollessa 1 6 vuoden ikäinen vähintään kuusi terveystarkastusta, joihin sisältyvät laaja terveystarkastus 18 kuukauden ja 4 vuoden iässä; yhteen terveystarkastukseen on sisällytettävä terveydenhoitajan arvio suun terveydentilasta.

5 Suun terveydentilan arvio Suun terveydentilan arvio sisältää: Arvion suuhygieniasta Arvion suun terveydentilasta Keskustelun suunterveyteen liittyvistä asioista Keskusteltaessa ja annettaessa neuvontaa suunterveyteen liittyvistä asioista, käytetään keinona motivoivaa haastattelua. Motivoiva haastattelu: Lisää yksilön omaa ymmärrystä toiminnastaan. Pyrkii tukemaan yksilön halua muuttaa terveyskäyttäytymistään. Mahdollistaa muutoksen terveyskäyttäytymisessä. Lapsen suun terveydentilan voi arvioida nostamalla lapsen ylähuulta. Suojakäsineitä on käytettävä, jos lapsen suun limakalvoihin ollaan kosketuksissa.

6 Tarkasteltaessa lapsen hampaita kiinnitetään huomioita siihen, onko yläetuhampaiden pinnoilla bakteeripeitettä eli plakkia ja näkyykö lapsen hampaissa kariesvaurioita. Plakkia kertyy yleisimmin ienrajaan, mistä plakin voi selvästi havaita. Kariesvaurio Plakkia Lapsella on useita kariesvaurioita.

7 Puhtaiden hampaiden pinta on kiiltävä. Suunterveys ja ravinto Neuvolakäynneillä käytävässä ravintokeskustelussa on hyvä huomioida myös suunterveys. Leikki-ikäisten on todettu saavan liikaa sokeria suosituksiin nähden ja lisätyn sokerin pääasiallisia lähteitä ovat mehujuomat, sokeripitoiset maitovalmisteet, suklaa sekä makeiset. Ravintoneuvonnassa on suunterveyden kannalta hyvä kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin: Terveelliset ja monipuoliset ateriat Säännölliset ruoka-ajat ja napostelun välttäminen Janojuomana käytetään vettä Runsasta ja tiheää sokerin käyttöä on syytä välttää Jos lapsi on saanut kariesbakteerin hampaiden puhjettua ja ruokailutottumukset (sokeripitoisten ruokien ja juomien runsas ja tiheä nauttiminen) ovat hampaiden reikiintymistä suosivia, voi pitkään jatkuva lapsentahtinen imettäminen aiheuttaa hampaiden reikiintymistä. 1 2-vuotiaalle ei makeaa ole syytä tarjota lainkaan ja 3 4-vuotiaalle vain harvoin. Jos makeaa käytetään, on käyttö hyvä liittää aterioiden yhteyteen.

8 Päivittäisen ksylitolipurukumin tai -pastillien käytön on osoitettu vähentävän hampaiden reikiintymistä. Ksylitolin käytössä huomioitavaa: Ksylitolia tulisi käyttää vähintään 5 g päivässä. Suositeltava annos on 2 palaa täysksylitolituotteita 3 5 kertaa päivässä. Pienen lapsen on totuteltava ksylitolin käyttöön asteittain. Ksylitolin käyttö voidaan aloittaa, kun pieni lapsi pystyy syömään kiinteää ruokaa. Aluksi ksylitolipastillin voi murskata pieniksi muruiksi, pikkuhiljaa lapsi oppii imeskelemään pastillin. Ksylitolipurukumin käytön lapsi voi aloittaa hieman vanhempana, vasta kun hän pystyy pureskelemaan purukumia sitä nielemättä.

9 Hampaiden puhdistus Hampaiden harjaus aloitetaan heti ensimmäisen maitohampaan puhjetessa. Vanhemmat huolehtivat lastensa huolellisesta hampaiden harjauksesta kaksi kertaa päivässä Fluorihammastahnaa käytetään seuraavasti: - Puolesta ikävuodesta kolmeen vuoteen saakka kerran päivässä sipaisu tahnaa, jonka fluoridipitoisuus on ppm vuotiaille kahdesti päivässä lapsen pikkusormen kynnen kokoinen nokare tahnaa, jonka fluoridipitoisuus on ppm. - 6 vuoden iästä alkaen kahdesti päivässä 0,5 2 cm kokoinen nokare tahnaa, jonka fluoridipitoisuus on ppm - Fluorihammastahnan käyttöä ei suositella alle 6-vuotiaille juomaveden fluoridipitoisuuden ollessa yli 1,5 mg/l (1,5 ppm). Harjaustilanteesta pyritään tekemään mahdollisimman miellyttävä hetki. Hammasharjaksi valitaan pieni ja pehmeä harja.

10 Tutin käyttö Tutista on hyvä luopua viimeistään lapsen ollessa 2-vuotias. Viimeistään tällöin siirrytään myös juomaan tavallisesta mukista. Pitkään jatkuva tutin tai peukalon imeminen voi aiheuttaa purentavirheitä. Käynnit suun terveydenhuollossa Jos suun terveydentilan arviossa havaitaan suun sairauksien riskitekijöitä tai jos vastaanotolla tulee ilmi suun ja hampaiden sairauksien aiheuttamia oireita, ohjataan perhe suun terveydenhuollon ammattihenkilön vastaanotolle. Vanhempien kanssa keskusteltaessa on hyvä korostaa, että säännölliset käynnit suun terveydenhuollossa auttavat pitämään suun ja hampaat kunnossa.

11 Lomake ohjaamaan keskustelua neuvolaikäisen lapsen suunterveyttä tukevista toimintatavoista. Neuvolaikäisen lapsen suunhoito-opas sisältää lisätietoa lapsen suunterveydestä. Lisätietoja - Puhtaat hampaat -sivusto, jossa videot eri-ikäisten lasten hampaiden harjauksesta ym. tietoa: - Suunterveystietoa kaiken kattavasti Hammaslääkäriliiton nettisivuilla: Lähteet Lapsen ruokavalio ennen kouluikää. Kyttälä P., Ovaskainen M., Kronberg-Kippilä C., Erkkola M., Tapanainen H,. Tuokkola J., Veijola R., Simell O., Knip M., Virtanen SM Helsinki: Kansanterveyslaitos; 32/2008.

12 Karies (hallinta) (online). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2014 (viitattu ). Saatavilla Internetissä: Terveystarkastukset lastenneuvolassa & kouluterveydenhuollossa. Menetelmäkäsikirja. Päivi Mäki, Katja Wikström, Tuomi Hakulinen-Viitanen, Tiina Laatikainen (toim.). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Saatavilla internetissä: Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011 (viitattu ). Saatavilla Internetissä: Äitiysneuvolaopas. Suosituksia äitiysneuvolatoimintaan. Kansallinen äitiyshuollon asiantuntijaryhmä (kirj.), Reija Klemetti, Tuovi Hakulinen-Viitanen (toim.). Terveyden ja hyvinvoinninlaitos Saatavilla internetissä: pdf?sequence=1

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN?

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN? Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä MITEN IMETYS JA SUUN TERVEYS TUKEVAT TOISIAAN? Kuva:Heidi-Maria Haaranen Imetyksellä on todettu myönteisiä vaikutuksia leukojen ja purennan kehitykseen.

Lisätiedot

Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa

Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa Suun terveyden edistäminen neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksessa Hanna-Mari Kommonen TtM, suuhygienisti Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Esityksen sisältö Suun terveyden edistäminen

Lisätiedot

Suunterveys Johdattelua aiheeseen. Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto

Suunterveys Johdattelua aiheeseen. Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto Suunterveys Johdattelua aiheeseen Hannu Hausen Suomen Hammaslääkäriliitto Hampaiden reikiintyminen on merkittävä kansanterveysongelma, joka käy kalliiksi sekä yhteiskunnalle että yksittäisille kansalaisille

Lisätiedot

Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö.

Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Suun omahoito-opas ALKUSANAT Suun omahoito-opas on toteutettu osana Savon Vammaisasuntosäätiön Lastuprojektia. Suun omahoito-opas on Savonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Suun omahoito-oppaassa käsitellään

Lisätiedot

Odottavien perheiden suun terveyden huolto

Odottavien perheiden suun terveyden huolto Odottavien perheiden suun terveyden huolto Sisältö Ravinto Hampaat Puhdistus Karies Imetys Hampaiden puhkeaminen Lasten suunhoito Ksylitoli Fluori Tutti ja purenta Hammashoito Karviaisessa RAVINTO Äidin

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016

LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016 perusturva ja terveydenhuolto terveydenhuolto 4/2014 LASTEN JA NUORTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMAT 2013-2016 Riskiseulonta Tehostettu ehkäisyohjelma Purenta/ oikominen Odottavat vanhemmat neuvolaterveydenhoitaja

Lisätiedot

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016

Raskauden aikainen suun terveys. Martta Karttunen, Johanna Widerholm 2016 Raskauden aikainen suun terveys Raskaus ja suun terveys Odottavan äidin suun terveys Raskaus, perhe ja suut Sikiön suun terveys Tupakointi Ravinto Hampaiden puhdistus Suun hoitotoimenpiteet raskausaikana

Lisätiedot

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Esitteitä 2008:8 ISSN 1236-2123 ISBN 978-952-00-2602-8 (PDF) Tämä esite on saatavilla verkosivuiltamme useilla kielillä. Sitä voi kopioida ja jakaa vapaasti. SUUN JA HAMPAIDEN HOITO Voit itse pitää huolta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 32 LAUSUNTO ALOITTEESTA KSYLITOLIPASTILLIEN KÄYTTÖÖNOTOSTA HELSINGIN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA Terke 2010-2781 Esityslistan asia TJA/32 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Neuvolaikäisen suun terveys

Neuvolaikäisen suun terveys Yhteisiä tavoitteita Neuvolaikäisen suun terveys Tiina Joensuu HLT Pohjoisen alueen Kaste Fyysinen ja psykososiaalinen kehitys Ravitsemus ja ruokailutottumukset Painon hallinta Hygienia Imemistottumukset

Lisätiedot

Karieksen hallinnan uudet tuulet. Hannu Hausen

Karieksen hallinnan uudet tuulet. Hannu Hausen Karieksen hallinnan uudet tuulet Hannu Hausen 20.2.2014 Aiheita Karieksen hallinta pähkinänkuoressa Hampaiden harjaus Uudet ravitsemussuositukset Pieni vilkaisu hampaiden reikiintymisen kehityssuuntiin

Lisätiedot

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS

NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS Muista minut aamuin illoin! NEUVOLAKÄISTEN SUUNTERVEYS TERVEELLISET SUUNHOITOTOTTUMUKSET SISÄLLYS Vanhempien terveystottumukset heijastuvat lapseen 3 Maitohampaiden puhkeaminen 4 Hampaiden harjaus 6 Karies

Lisätiedot

Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008

Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008 Cloetta Fazer Makeiset Oy taustatiedote 11.11.2008 Ksylitoli tänään: edut ja käyttösuositukset Asiantuntijahammaslääkäri Helinä Keskinen Ksylitolin terveysvaikutukset - Mitä eroa on ksylitolipurukumilla

Lisätiedot

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas

Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Päiväkoti-ikäisten lasten suun ja hampaiden hoitoopas Lukijalle Suun terveyteen liittyvät terveystavat vakiintuvat jo varhaislapsuudessa. Suun terveydellä on merkitys ihmisen kokonaisterveydelle. Monet

Lisätiedot

Odottavan perheen suun terveys

Odottavan perheen suun terveys Vinkkejä lapsiperheen suun hoitoon Onnea vauvauutisen johdosta! Lapsen odotus on hyvä aika muuttaa koko perheen tavat ja tottumukset sellaisiksi, että ne mahdollistavat lapselle hyvän suun terveyden. Vanhempana

Lisätiedot

Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON

Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON Onni on terve suu OPAS SUUN OMAHOITOON Opas suun omahoitoon Lähes kaikki suun sairaudet ovat ehkäistävissä ja hoidettavissa potilaan ja suun terveyden ammattilaisen hyvällä yhteistyöllä. Koska monet suun

Lisätiedot

ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO

ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO 1 ODOTTAVAN PERHEEN SUUN HOITO Odotusaikana on hyvä muuttaa koko perheen tavat ja tottumukset sellaisiksi, että ne mahdollistavat lapselle hyvän suun terveyden RAVINTO äidin monipuolinen ravinto on parasta

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri

Ksylitoli viisas valinta. Marjo Tipuri Ksylitoli viisas valinta Marjo Tipuri 14.3.2019 Ksylitoli viisas valinta Yleistä ksylitolista Käyttösuositukset Historiaa lyhyesti Opiskelijoiden ksylitolin käyttö Miksi ksylitolia? Mitä ksylitoli on?

Lisätiedot

Dysfagiapotilaan suuhygienian hoito Saila Pakarinen

Dysfagiapotilaan suuhygienian hoito Saila Pakarinen Dysfagiapotilaan suuhygienian hoito 4.4.2019 Saila Pakarinen IKÄÄNTYNEEN ELÄMÄNKOKEMUS HOITOHISTORIA, MITEN PANOSTANUT OMAAN HAMMASHOITOON AIEMMIN HAMMASHOIDON SAATAVUUS OLLUT VÄHÄISEMPÄÄ (ALUEELLISESTI

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Karies (hallinta)

Käypä hoito -suositus. Karies (hallinta) Käypä hoito -suositus Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry:n asettama työryhmä Päivitetty 22.9.2014 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon,

Lisätiedot

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi?

- Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Tervettä elämää munuaissairauden kanssa - Miten suun ja hampaiden hoito lisää hyvinvointiasi? Suuhygienisti, sairaanhoitaja Heidi Hänninen Tays/Suu- ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys osana

Lisätiedot

NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN

NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN OPAS NEUVOLOILLE 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 2 ODOTTAVA PERHE 4 2.1 Bakteeritartunta 4 2.2 Ksylitolin käyttö 4 3 LAPSEN SUUN HOITO 6 3.1 Maitohampaiden kehitys

Lisätiedot

Puhtaat hampaat. www.helsinki.fi/hammas/puhtaathampaat

Puhtaat hampaat. www.helsinki.fi/hammas/puhtaathampaat Raskaus ja suunterveys Jo raskautta suunniteltaessa on suositeltavaa panostaa terveyttä edistäviin keinoihin sekä muuttaa omia elämäntapojaan terveellisemmiksi, sillä äidin suun terveydentilalla on vaikutusta

Lisätiedot

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro!

Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Su(u)n vuoro! Tupakka, nuuska ja suun terveys Su(u)n vuoro! Tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Tupakointi aiheuttaa useita sairauksia sekä vaikeuttaa monien sairauksien hoitoa ja heikentää

Lisätiedot

Ksylitolin käyttö päivähoitoikäisillä lapsilla. Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf)

Ksylitolin käyttö päivähoitoikäisillä lapsilla. Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf) Ksylitolin käyttö päivähoitoikäisillä lapsilla Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf) 2 STM:n suositus lokakuu 2013 Päivittäinen ksylitoliannos maksutta päivähoitoikäisille Sosiaali-

Lisätiedot

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS

Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS RAVINTO JA HAMMASTERVEYS HYVÄN HAMMASTERVEYDEN PERUSTEET Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio

Lisätiedot

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO

SUUN JA HAMPAIDEN HOITO SUUN JA HAMPAIDEN HOITO www.eksote.fi Voit itse pitää huolta suun ja hampaiden terveydestä syömällä terveellisesti, harjaamalla hampaasi kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla ja käymällä säännöllisesti

Lisätiedot

Ensimmäistä lasta odottava perhe Terveydenedistämistavoite: Kohderyhmä. Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet

Ensimmäistä lasta odottava perhe Terveydenedistämistavoite: Kohderyhmä. Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet Ensimmäistä lasta odottava perhe Kohderyhmä 1. lasta odottava perhe Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet Shg Äitiysneuvola ohjaa varaaman perheajan shg:lle kirjallisella tiedotteella.(liite

Lisätiedot

YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ

YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ YLI 100 VUOTTA SUOMALAISTA TUOTEKEHITYSTÄ Lapsiperheiden suosikit, Oxygenol Xylitol -hammastahnat, on valmistettu Suomessa. Samoin moni niiden pääraaka-aine tulee Suomesta. Suomen Hammaslääkäriliitto suosittaa

Lisätiedot

Ravinto ja hammasterveys

Ravinto ja hammasterveys Ravinto ja hammasterveys Hyvän hammasterveyden perusteet Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio

Lisätiedot

SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI

SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI SUUPALAT OMAHOITOSI TUEKSI SISÄLLYS SUUN OMAHOITO... 3 Hampaiden harjaus... 3 Harjaustekniikka... 5 Hammasvälien puhdistaminen... 9 Hammasproteesien puhdistaminen... 12 RAVINNON VAIKUTUS SUUN TERVEYTEEN...

Lisätiedot

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään suun ja hampaiden terveyttä sekä siihen vaikuttavia

Lisätiedot

Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen

Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen Ikääntyneiden suun terveyden edistäminen Kukka-Maaria Leivonen, osastonhoitaja, suuhygienisti, TtM Sari Kyytinen, terveyden edistämisen asiantuntijahammaslääkäri Palveluntarve ja mitoitukset suun terveydenhuollossa

Lisätiedot

Lapsen suun terveyden edistäminen. Opas päivähoitohenkilökunnalle

Lapsen suun terveyden edistäminen. Opas päivähoitohenkilökunnalle Lapsen suun terveyden edistäminen Opas päivähoitohenkilökunnalle Virpi Mäntylä Teksti ja kuvat: Virpi Mäntylä Tämä opas on osa opinnäytetyötä Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2012 Suun terveydenhoidon

Lisätiedot

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä

Hampaat ja hammashoito. Oma nimi Työn päivämäärä Hampaat ja hammashoito Oma nimi Työn päivämäärä Sisällys Sisällys... 1 1 Helli hampaitasi hetki päivässä... 2 Nuoret aikuiset välinpitämättömiä... 2 Hammaslanka ikenien ilo... 3 Suu vaahdossa valkoiset

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

Ensimmäistä lasta odottava perhe Terveydenedistämistavoite: Kohderyhmä. Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet. 1. lasta odottava perhe

Ensimmäistä lasta odottava perhe Terveydenedistämistavoite: Kohderyhmä. Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet. 1. lasta odottava perhe Ensimmäistä lasta odottava perhe Kohderyhmä 1. lasta odottava perhe Vastuuhlö Kutsutapa ja aika Toimintatapa Tavoitteet Shg Äitiysneuvola ohjaa varaaman perheajan shg:lle kirjallisella tiedotteella.(liite

Lisätiedot

Lasten terveys- ja hyvinvointierot Asiantuntija Päivi Mäki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 17.9.2012 1

Lasten terveys- ja hyvinvointierot Asiantuntija Päivi Mäki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 17.9.2012 1 Lasten terveys- ja hyvinvointierot Asiantuntija Päivi Mäki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 17.9.2012 1 LATE-tutkimusaineisto sisältää pilottiaineiston sekä erillisotokset Kainuussa ja Turussa Pilottitutkimus

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos

Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA

ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA Kirsi Partanen ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA Ohjausmateriaali lasten vanhemmille sekä terveydenhoitajan työn tueksi Sosiaali- ja terveysala 2014 VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS

Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS Helpompi hymyillä! Tietoa ja tehtäviä suun ja hampaiden terveydestä ja hoidosta 5.- ja 6.-luokkalaisille OPETTAJAN OPAS 1 Hei opettaja! Tässä tehtävävihkossa käsitellään suun ja hampaiden terveyttä sekä

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA

SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA SUUN TERVEYDENHOITO OSANA TERVEYSTARKASTUSTA VINKKEJÄ TERVEYSTARKASTUKSEN TEKIJÄLLE SUU JA HAMPAAT Tässä oppaassa käydään läpi yleisimpiä riskejä suun terveydelle ja kerrotaan asioita, joita voitte hyödyntää

Lisätiedot

Puijon Diabetesyhdistys Ry

Puijon Diabetesyhdistys Ry Puijon Diabetesyhdistys Ry 1 Johdanto 2 Diabetes ja suun terveys 2.1 Näin voit ehkäistä suun sairauksia 3 Ientulehdus ja hampaiden kiinnityskudossairaus eli parodontiitti 4 Hampaiden reikiintyminen eli

Lisätiedot

Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan...4 Suun puhdistus...5 Terveellinen ruokavalio...7 Kuiva suu...9 Suun sieni-infektio...

Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan...4 Suun puhdistus...5 Terveellinen ruokavalio...7 Kuiva suu...9 Suun sieni-infektio... Miksi suuta pitää hoitaa?...3 Kun muistisairaus todetaan.....4 Suun puhdistus......5 Terveellinen ruokavalio......7 Kuiva suu....9 Suun sieni-infektio....11 Proteesien puhdistus.12 Tietoa suun hoidosta

Lisätiedot

Ksylitolin käyttö kouluissa ja päiväkodeissa. Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf)

Ksylitolin käyttö kouluissa ja päiväkodeissa. Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf) Ksylitolin käyttö kouluissa ja päiväkodeissa Ksylitolitiedottaja Milla Vihanto Cloetta Suomi Oy (ent. Leaf) Mitä ksylitoli on? Luonnollinen makeuttaja, jota esiintyy esim. marjoissa, hedelmissä, vihanneksissa

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA neuvolatyölle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle v.

TOIMINTAOHJELMA neuvolatyölle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle v. TOIMINTAOHJELMA neuvolatyölle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle v. 2015-2017 Sisällys 1. Johdanto 3 2. Toiminnan sisältö ja menettelytavat

Lisätiedot

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus.

Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Harjaustekniikka ja suositus alle 3-vuotiaalle, 1. vaihduntavaiheessa, 2. vaihduntavaiheessa ja hammasvälien puhdistus. Vanhempien tulee valvoa lastensa hampaiden hoitoa aina yläkouluikään asti. Suomalaisten

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

NEUVOLATOIMINNAN, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON SEKÄ EHKÄISEVÄN SUUN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJELMA LIMINGAN KUNNASSA VUOSILLE 2015 2016

NEUVOLATOIMINNAN, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON SEKÄ EHKÄISEVÄN SUUN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJELMA LIMINGAN KUNNASSA VUOSILLE 2015 2016 NEUVOLATOIMINNAN, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON SEKÄ EHKÄISEVÄN SUUN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJELMA LIMINGAN KUNNASSA VUOSILLE 2015 2016 18.3.2015 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 ÄITIYSNEUVOLA 4 LASTENNEUVOLA......6

Lisätiedot

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Miten lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen näkyy ohjeistuksessa THL:n ja Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen

Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen Lasten ja nuorten suun terveydenhoito: Lapset tervesuisina täysi-ikäisyyteen Itä-Savon Sairaanhoitopiirin ky PTH Hammashuolto Savonlinna, Sulkava, Enonkoski Hammashuolto 2015 1 Lasten ja nuorten suun terveydenhoito

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveysvirasto Kouluterveydenhuolto & Lasten ja nuorten lääkäripalvelut 2015 Kouluterveydenhuoltoa ohjaavia

Lisätiedot

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä

Sisältö. 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali 3. Hyödyllisiä linkkejä Suun hyvinvointi Aineiston on koonnut Sari Kyytinen, Ehkäisevän suun terveydenhuollon osatoiminnasta vastaava hammaslääkäri, Palokan th ky sari.kyytinen@palokkatk.fi Sisältö 1. Vääriä uskomuksia 2. Luentomateriaali

Lisätiedot

Lataa Äitiysneuvolaopas - Kansallinen Äitiyshuollon Asiantuntijaryhmä. Lataa

Lataa Äitiysneuvolaopas - Kansallinen Äitiyshuollon Asiantuntijaryhmä. Lataa Lataa Äitiysneuvolaopas - Kansallinen Äitiyshuollon Asiantuntijaryhmä Lataa Kirjailija: Kansallinen Äitiyshuollon Asiantuntijaryhmä ISBN: 9789522459718 Sivumäärä: 354 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 23.20

Lisätiedot

Joka viidennen aikuisen vaiva

Joka viidennen aikuisen vaiva Kuiva suu ei laula. Joka viidennen aikuisen vaiva Suun kuivuus (kserostomia) johtuu alentuneesta syljen erityksestä ja hoitamattomana horjuttaa ihmisen koko yleisterveyttä ja hyvinvointia. Suun kuivumisesta

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

Iloa, innostusta ja kannustusta lapsiperheiden elintapoihin

Iloa, innostusta ja kannustusta lapsiperheiden elintapoihin Iloa, innostusta ja kannustusta lapsiperheiden elintapoihin Neuvokas perhe kokonaisuus www.neuvokasperhe.fi V I E S T I N T Ä Mahdollisuuksien tarjoaminen Osallistaminen Arvostaminen Voimavarojen lisääminen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu

Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015, Joensuu Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Vammaisneuvosto 18.05.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 8 Suunterveydenhuollon puheenvuoro / asiantuntija suuhygienisti Riitta Kiljunen 9 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄN YHTENÄINEN TOIMINTAOHJELMA

PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄN YHTENÄINEN TOIMINTAOHJELMA N YHTENÄINEN TOIMINTAOHJELMA neuvolatyölle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle AURAN JA KUNNISSA 2019 2021 Päivitetty 20.3.2019 Sisällys 1.

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU SOSIAALI- JA TERVEYSALA LASTA ODOTTAVAN PERHEEN JA NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN Tietoa perehdyttämiskansioon Johanna Kumpula ja Mari Sirviö Hoitotyön

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa ja äitiysneuvolan suositusten valmistumisen ajankohtainen tilanne

Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa ja äitiysneuvolan suositusten valmistumisen ajankohtainen tilanne Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa ja äitiysneuvolan suositusten valmistumisen ajankohtainen tilanne Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 8.3.2012 1 Ohjeistus Hakulinen-Viitanen T,

Lisätiedot

Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa

Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa Suun terveyden edistäminen lapsilla, nuorilla ja ikäihmisillä Pelkosenniemen ja Savukosken kunnissa Eija Turumäki 10.12.2010 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien terveyden

Lisätiedot

Alle 3-vuotiaden lasten suun terveydentilan

Alle 3-vuotiaden lasten suun terveydentilan Alle 3-vuotiaden lasten suun terveydentilan arviointi - Materiaalit terveydenhoitajalle ja vanhemmille Emmi Lukkari Opinnäytetyö.. Ammattikorkeakoulututkinto SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä

Lisätiedot

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka

Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Suun terveys Alueellinen suunhoidon koulutusiltapäivä 5.9.2018 Suuhygienisti Jenni Rajaharju, Suu-ja leukasairauksien poliklinikka Terve Suu Toimiva purentaelimistö Ehjät hampaat Ehjät ja oireettomat tukikudokset

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEEN SUUNHOITO

IKÄÄNTYNEEN SUUNHOITO IKÄÄNTYNEEN SUUNHOITO OPAS TUIRANKARTANON KIELOKODIN HOITAJILLE Sisällys JOHDANTO... 2 IKÄÄNTYMISEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET SUUNTERVEYDESSÄ... 3 HOITAJAN TEHTÄVÄT SUUNHOIDOSSA JA MONIAMMATILLINEN YHTEISTYÖ...

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011. 338/2011 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011. 338/2011 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011 338/2011 Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun

Lisätiedot

Irene Haurinen, Saija Mattila & Tiina Tepsa TERVEYDENHOITAJAOPISKELIJOIDEN TIEDOT LASTEN SUUN TERVEYDENHOIDOSTA

Irene Haurinen, Saija Mattila & Tiina Tepsa TERVEYDENHOITAJAOPISKELIJOIDEN TIEDOT LASTEN SUUN TERVEYDENHOIDOSTA Irene Haurinen, Saija Mattila & Tiina Tepsa TERVEYDENHOITAJAOPISKELIJOIDEN TIEDOT LASTEN SUUN TERVEYDENHOIDOSTA TERVEYDENHOITAJAOPISKELIJOIDEN TIEDOT LASTEN SUUN TERVEYDENHOIDOSTA Irene Haurinen Saija

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009)

Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Laajojen terveystarkastusten tunnuspiirteitä Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 9.11.2010 1 Laajat terveystarkastukset (Valtioneuvoston asetus 380/2009) Koko perheen hyvinvoinnin arviointi

Lisätiedot

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Tuovi Hakulinen Tutkimuspäällikkö, Dosentti (Terveyden edistäminen) 9.11.2017 Tuovi Hakulinen 1 Laajat terveystarkastukset

Lisätiedot

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Ilomantsin terveyskeskuksen neuvolatoiminta on osa ehkäisevän työyksikön toimintaa. Ehkäisevässä

Lisätiedot

OHJAUSMATERIAALI 0-3-VUOTIAIDEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMI- SESSÄ Etelä-Pirkanmaan terveydenhuollon kuntayhtymä

OHJAUSMATERIAALI 0-3-VUOTIAIDEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMI- SESSÄ Etelä-Pirkanmaan terveydenhuollon kuntayhtymä OHJAUSMATERIAALI 0-3-VUOTIAIDEN LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMI- SESSÄ Etelä-Pirkanmaan terveydenhuollon kuntayhtymä Nina Harkin ja Heli Lahtinen Opinnäytetyö Huhtikuu 2007 Suun terveydenhuollon koulutusohjelma

Lisätiedot

LEIKKI-IKÄISTEN TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ SUUNHOITO

LEIKKI-IKÄISTEN TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ SUUNHOITO Mari Ahosmäki Marika Solitanner Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Sairaanhoitaja (AMK) Opinnäytetyö, 2018 LEIKKI-IKÄISTEN TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ SUUNHOITO -Opas

Lisätiedot

TerveysInfo. Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta.

TerveysInfo. Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta. TerveysInfo suu Aftat Lehtinen kertoo aftojen oireista ja hoidosta. Hakusanat: hoito, suu, sairaudet, oireet Diabeetikon suunhoito Lehtisessä kerrotaan diabeetikon suunhoidosta. Hakusanat: hampaidenhoito,

Lisätiedot

Mielenterveyden ongelmat näkyvät suun terveydessä

Mielenterveyden ongelmat näkyvät suun terveydessä Mielenterveyden ongelmat näkyvät suun terveydessä Annukka Vuorinen Ylihammaslääkäri, terveyspalveluyksikön johtaja YTHS Tampere Silmät ovat sielun peili, ja suu on portti peremmälle. Kuvat Päivi Jääsaari

Lisätiedot

Laajoista terveystarkastuksista hyötyvät sekä perheet että neuvolahenkilöstö ammattilaisten kokemuksia

Laajoista terveystarkastuksista hyötyvät sekä perheet että neuvolahenkilöstö ammattilaisten kokemuksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 33 MARRASKUU 207 Päälöydökset Pieni osa raskaana olevista ja alle kouluikäisistä lapsista ja heidän perheistään jää edelleen ilman laajaa terveystarkastusta. Äitiys- ja lastenneuvolan

Lisätiedot

Toimintaohjelma neuvolatyölle, koulu ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle

Toimintaohjelma neuvolatyölle, koulu ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle 1 Hyvinvointipalvelut Terveysneuvonta Toimintaohjelma neuvolatyölle, koulu ja opiskeluterveydenhuollolle sekä lasten ja nuorten ehkäisevälle suun terveydenhuollolle 2011 2014 1.3.2011 2 Saatesanat ohjelman

Lisätiedot

LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA. Opas vanhemmille. Elina Aalto

LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA. Opas vanhemmille. Elina Aalto LASTEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN LASTENNEUVOLASSA Opas vanhemmille Elina Aalto Opinnäytetyö Tammikuu 2014 Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa

Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakoinnin lopettamisen tuki suun terveydenhuollossa Tupakka ja terveys päivät 29.11.2016 EHL, HLT Anna Maria Heikkinen, yliopistonlehtori, HY, erikoishammaslääkäri, HUS Sidonnaisuudet: Pfizerin asiantuntijana

Lisätiedot

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen!

Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen! Terveydenhoitaja, tervetuloa vastaamaan Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (LTH) - tiedonkeruuseen! Vastaa kyselyyn tiedossasi olevien tai terveystarkastuksessa esiin tulleiden tietojen pohjalta.

Lisätiedot

Yleistä suun terveydestä

Yleistä suun terveydestä Suun terveys osana kokonaisvaltaista terveyttä - Potilaan ohjaus osastohoidossa ja poliklinikkakäynnillä Ajankohtaista hoitotyössä iltapäivä 20.9.2017 Suuhygienisti Jaana Mattila jaana.mattila2@satshp.fi

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala 2017 Pitkäaikaissairaan terveys- ja hoitosuunnitelma

Lisätiedot

LAPSEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN

LAPSEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN Virpi Mäntylä LAPSEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN Opas päivähoitohenkilökunnalle LAPSEN SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN Opas päivähoitohenkilökunnalle Virpi Mäntylä Opinnäytetyö Syksy 2012 Suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Äitien kokemuksia leikki-ikäisen lapsen suun terveyden edistämisestä kotona ja lastenneuvolassa

Äitien kokemuksia leikki-ikäisen lapsen suun terveyden edistämisestä kotona ja lastenneuvolassa Anna Kahilakoski & Jemina Lauttaanaho Äitien kokemuksia leikki-ikäisen lapsen suun terveyden edistämisestä kotona ja lastenneuvolassa Opinnäytetyö Syksy 2016 SeAMK Sosiaali- ja terveysala Terveydenhoitaja

Lisätiedot

Kansallinen allergiaohjelma RUOKA-ALLERGIAKOULUTUS Aika: to klo 12:00-15:30 Paikka: PKSSK, keskussairaala, auditorio

Kansallinen allergiaohjelma RUOKA-ALLERGIAKOULUTUS Aika: to klo 12:00-15:30 Paikka: PKSSK, keskussairaala, auditorio Kansallinen allergiaohjelma 2008 2018 RUOKA-ALLERGIAKOULUTUS Aika: to 12.4.2018 klo 12:00-15:30 Paikka: PKSSK, keskussairaala, auditorio Ohjelma: 12:00 Tervetuloa Allergiaohjelman tavoitteet ruoka-allergiassa

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujia koskeva tutkimushanke Vantaalla

Mielenterveyskuntoutujia koskeva tutkimushanke Vantaalla Mielenterveyskuntoutujia koskeva tutkimushanke Vantaalla Mirkka Järvinen Shg,TtM, TtT-opisk., projektityöntekijä, Vantaa Jorma Suni Johtava ylihammaslääkäri, Vantaa Taustaa Vantaan tutkimusosiolle Kansainvälisesti

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

Kurssi sisältää. Geron intro nelosille. Kustaankartano esimerkki. Oppimiskysymykset/tavoitteet

Kurssi sisältää. Geron intro nelosille. Kustaankartano esimerkki. Oppimiskysymykset/tavoitteet Kurssi sisältää Geron intro nelosille Kaija Hiltunen Kustaankartanon käynti 4.kurssi Vallilan kotikäynti 5.kurssi Vallilan hammashoitola 5.kurssi Geron teoriaa 5.kurssi Oppimiskysymykset/tavoitteet miksi

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Voiko suu kertoa opintojen pitkittymisestä?

Voiko suu kertoa opintojen pitkittymisestä? Voiko suu kertoa opintojen pitkittymisestä? Annukka Vuorinen Marjo Tipuri 4.6.2014 Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on yksi 2000- luvun yhteiskuntapolitiikan tavoitteista niin kansallisella kuin Euroopan

Lisätiedot

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO

RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA Terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 319 PERHEIDEN JA LASTEN SEKÄ OPPILAIDEN TERVEYSTARKASTUSTEN JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMEENPANO-OHJELMA Terke 2010-45 Esityslistan asia TJA/4 TJA Käsittely Terveyslautakunta

Lisätiedot