Vesinäytteenottoa Taasianjoella (kuva: Jaana Marttila).

Transkriptio

1 1 Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tila vuonna 21 Sirpa Penttilä ja Mikaela Ahlman Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Y-vastuualue Sisältö: 1. Pintavesien tilan seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella 1.1 Järvet 1.2 Joet, purot ja ojat 1.3 Rannikkovedet 1.4 MaaMet-hanke 1.5 Muu seuranta ja tarkkailu alueella 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuonna Jokien mereen kuljettamat ainemäärät 4. Vesistöjen tila vuonna Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus 4.2 Järvien rehevyystaso ja ravinnepitoisuudet 4.3 Jokien veden laatu 5. Rannikkovesien tila vuonna Hapettomia pohjia 5.2 Veden laatu rannikkoasemilla vuonna Laivaseurannat 6. Biologiset seurannat vuonna Levätilanne kesällä Järvien levätilanne 7.2 Rannikkovesien levätilanne 8. Yhteenveto pintavesien tilasta vuonna 21 Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Vesinäytteenottoa Taasianjoella (kuva: Jaana Marttila).

2 2 1. Pintavesien tilan seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella 1.1 Järvet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat vastuualue (jäljempänä ELY-keskuksen Y-vastuualue) seurasi alueensa järvien tilaa vuonna 21 ottamalla vesinäytteitä 43 järvestä. Pohjaeläinnäytteitä otettiin yhdeksästä järvestä, kasviplanktonnäytteitä 58 järvestä ja piilevänäytteitä yhdestä järvestä. Vesikasvillisuuskartoituksia tehtiin kesällä 21 neljällä järvellä, joista tutkittiin yhteensä 45 vesikasvillisuuslinjaa. (Taulukko 1.) Vesinäytteitä otettiin järvestä riippuen yhdestä kolmeentoista kertaa vuodessa. Järvissä näytteitä otetaan useasta syvyydestä, aina vähintään pinnasta yhden metrin syvyydestä ja pohjan läheltä puoli metriä tai metri pohjan yläpuolelta. Kasviplanktonnäytteitä otettiin yleensä kaksi tai kolme kertaa kesässä, mutta joiltakin järviltä lähes ympäri vuoden, enimmillään 1 kertaa vuodessa. Pohjaeläin- ja piilevänäytteet otettiin kerran vuodessa, syksyllä tai loppukesällä. Tiheimmin seurattuja järviä olivat vuonna 21 Tuusulanjärvi Tuusulassa, Vihdin Enäjärvi, Kattilajärvi Espoossa sekä Seljänalanen, Degersjön ja Määrjärvi Karjalohjalla ja Raaseporissa. 1.2 Joet, purot ja ojat Uudenmaan ELY-keskuksen Y-vastuualue otti vuonna 21 vesinäytteitä 64 virtavesihavaintopaikalta (joesta, purosta tai ojasta). Pohjaeläinnäytteitä otettiin kuudelta havaintoalueelta ja piilevänäytteitä 13 havaintoalueelta. Pohjaeläin- ja piilevänäytteet otettiin koskipaikoilta. (Taulukko 1.) Vesinäytteiden näytteenottotiheys vaihteli havaintopaikasta riippuen yhdestä kerrasta 25 kertaan vuodessa. Pohjaeläin- ja piilevänäytteitä otettiin kultakin havaintoalueelta kerran vuodessa loppukesällä tai syksyllä. Eniten vesinäytteitä otettiin vuonna 21 edellisten vuosien tapaan suurimpien jokien alajuoksuilta: Vantaanjoki, Porvoonjoki, Mustionjoki, Mustijoki, Koskenkylänjoki. 1.3 Rannikkovedet Uudenmaan ELY-keskuksen Y-vastuualue seuraa myös merialueen tilaa Uudenmaan rannikkovesissä. Ulkosaariston ja avomeren tilan seurannasta vastaa Suomen ympäristökeskuksen merikeskus. Vuonna 21 vesinäytteitä otettiin rannikkoalueella 45 havaintopaikalta (taulukko 1). Tiheimmin seurattu paikka oli edellisvuosien tapaan Längden (UUS-23) Hankoniemen itäpuolella Tvärminnen edustalla. Sieltä otettiin vesinäytteitä 17 kertaa vuoden aikana. Lisäksi Uudenmaan ELY-keskus osallistuu Helsingin ja Espoon edustan merialueen velvoitetarkkailuun kuuluvan havaintopaikan Länsi-Tonttu (UUS-1A) seuraamiseen. Sieltä näytteitä otettiin 14 kertaa vuonna 21. Rannikkoalueelta Uudenmaan ELY-keskus otti pohjaeläinnäytteitä kuudelta havaintopaikalta, kasviplanktonnäytteitä kymmeneltä havaintopaikalta ja lisäksi sedimenttinäytteitä 36 havaintopaikalta. Sedimenttinäytteiden avulla kartoitettiin meren pohjan tilaa. Kasvillisuuskartoituslinjoja tehtiin rannikolla kolmella alueella yhteensä kuudella linjalla. Näiltä ns. litoraalilinjoilta kartoitettiin makrolevälajisto.

3 3 1.4 MaaMet-hanke Suomen ympäristökeskus koordinoi valtakunnallista hanketta "Maa- ja metsätalouden kuormituksen ja sen vaikutusten arviointi" (MaaMet-hanke), jota maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa vuosittain. Hanke on alkanut vuonna 27. Hankkeeseen kuuluu havaintopaikkoja kaikkien ELYkeskusten alueilta. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella hankkeeseen kuuluu neljä järvihavaintopaikkaa, 11 jokihavaintopaikkaa ja 13 rannikon havaintopaikkaa. Näistä otetaan vesinäytteitä vuosittain. Vedestä analysoitaviin yhdisteisiin sisältyy mm. torjunta-ainemäärityksiä muutamista jokipaikoista. Lisäksi osalta havaintopaikoista otetaan myös biologisia näytteitä (pohjaeläimet, kasviplankton, piilevät). Hankkeeseen kuuluvilla järvillä ja joilla tehdään myös vesikasvillisuuskartoituksia määrävuosittain. Suomen ympäristökeskus vastaa hankkeen tulosten raportoinnista ja koko hankkeen koordinoinnista. Hankkeen tuloksista ei ole vielä valmistunut raporttia. 1.5 Muu seuranta ja tarkkailu alueella Uudenmaan ELY-keskuksen tekemien seurantojen lisäksi alueella tehdään paljon toiminnanharjoittajien ympäristölupiin perustuvaa velvoitetarkkailua. Velvoitetarkkailua on mm. jätevedenpuhdistamoilla, teollisuuslaitoksilla, kaatopaikoilla sekä erilaisilla vesirakennushankkeilla. Velvoitetarkkailuihin sisältyy vedenlaatutarkkailun lisäksi usein myös biologisten muuttujien tarkkailua. Myös monet kunnat teettävät konsulteilla alueensa vesistöjen seurantaa. Velvoitetarkkailua tai muiden tahojen, mm. kuntien tekemää vesistöseurantaa tehtiin pintavesissä vuonna 21 Uudenmaan ELYkeskuksen alueella noin 66 havaintopaikalta. Näistä yli puolet oli joki-, puro- tai ojahavaintopaikkoja. Taulukko 1. Uudenmaan ELY-keskuksen alueeltaan hakemat vesistönäytteet vuonna 21. Näytetyyppi Näytteenottokertoja Havaintopaikkoja/alueita järvi/ joki/puro/ järvi/ joki/puro/ lampi oja meri yhteensä lampi oja meri yhteensä Vesinäytteet Pohjaeläinnäytteet järveä Piilevänäytteet järvi Kasviplanktonnäytteet Vesikasvikartoituslinjat järveä Sedimenttinäytteet Uudenmaan ELY-keskuksen alueen pintavesien seurantaa on kuvattu tarkemmin mm. julkaisussa Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelma (Joensuu ym. 21). 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuonna 21 Tammikuu 21 oli koko maassa keskimääräistä kylmempi. Helsingin Kaisaniemessä tammikuun keskilämpötila oli -1,4 astetta pitkän ajan keskiarvon ollessa -4,2 astetta. Etelärannikolla oli paljon lunta ajankohtaan nähden. Vesistöjen virtaamat olivat maan eteläosassa tavallista pienempiä. Järvien jäät olivat keskimääräistä ohuempia pakkasista huolimatta. Myös helmikuu oli koko maassa talvinen ja tavallista kylmempi, ja kuukauden lopussa lumikuorma oli keskimääräistä suurempi etenkin etelärannikolla. Vesistöjen pinnat laskivat, ja järvien jäänpaksuudet kasvoivat pääosin kohvajäällä.

4 4 Maaliskuu oli keskimääräistä viileämpi ja tavanomaista sateisempi. Maan eteläosissa lumet alkoivat sulaa maaliskuun viimeisellä viikolla, jolloin vedenpinnat ja virtaamat kääntyivät nousuun. Huhtikuu oli tavallista lämpimämpi, ja lumet sulivat kuun alkupuolella nopeasti maan eteläosissa. Vesistöjen pinnat ja virtaamat nousivat ripeästi etenkin etelärannikolla. Kevään tulvahuiput olivatkin etelärannikolla keskimääräistä suurempia ja tavallista aikaisempia. Huhtikuun lopulla vedenpinnat ja virtaamat olivat maan eteläosan joissa jo laskussa. Jäät lähtivät etelässä huhtikuun loppupuolella eli tavanomaiseen aikaan tai hieman sitä aiemmin. Toukokuun keskilämpötila oli tavallista korkeampi ja sadanta suurempi. Runsaat sateet nostivat virtaamia maan eteläosan pienissä vesistöissä. Pintaveden lämpötilat nousivat kuun puolivälin helteiden myötä ajankohtaan nähden tilapäisesti korkeiksi. Kesäkuu oli lämpöoloiltaan melko tavanomainen ja keskimääräistä vähäsateisempi. Järvivedet olivat suurimman osan kesäkuuta tavallista viileämpiä, mutta lämpenivät kuun lopussa. Heinäkuu oli lähes koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Helsingin Kaisaniemessä heinäkuun keskilämpötila oli peräti 21,7 astetta, kun pitkän ajan keskiarvo on 17,2 astetta. Sadanta oli maan eteläosassa selvästi keskimääräistä pienempi. Helteiden myötä järvivedet olivat maan eteläosassa poikkeuksellisen lämpimiä. Elokuun alkupuoli oli vielä helteinen, mutta sää viileni selvästi kuun puolivälissä. Elokuu oli myös tavanomaista sateisempi. Rannikon jokien virtaamat olivat pääasiassa niukkoja. Pintaveden lämpötilat olivat kuun alussa poikkeuksellisen korkeita, mutta jäähtyivät kuun lopussa nopeasti. Syyskuussa satoi Helsingin Kaisaniemessä tavanomaista vähemmän, ja kuukauden keskilämpötila oli hieman tavanomaista korkeampi. Kuukauden lopussa pintaveden lämpötilat olivat lähellä ajankohdan keskimääräistä. Lokakuussa sademäärä Helsingin Kaisaniemessä oli vain alle puolet tavanomaisesta. Kuukauden keskilämpötila oli lähellä pitkänajan keskiarvoa. Pintavesien korkeudet olivat selvästi keskimääräistä alempana ja virtaamat olivat pieniä maan eteläosassa. Marraskuun sadanta oli Kaisaniemessä tavanomaista suurempi, ja kuukauden keskilämpötila jäi hieman nollan alapuolelle pitkän ajan keskiarvon ollessa +1,4 astetta. Marraskuun loppupuoli oli hyvin kylmä, ja lumipeite saatiin koko maahan marraskuun puolivälin jälkeen. Vesistöjen vedenpinnat ja virtaamat olivat laskussa. Kuukauden lopussa vesistöt saivat jääpeitteen myös maan eteläosissa, missä jäät olivat ajankohtaan nähden keskimääräistä paksumpia kuun lopussa. Joulukuussa oli tavanomaista kylmempää. Kuukauden sadanta oli Kaisaniemessä normaalia suurempi, ja lunta olikin etelärannikolla poikkeuksellisen paljon. Joulukuun keskilämpötila oli Kaisaniemessä yli viisi astetta normaalia kylmempi, -7,5 astetta. Jäät olivat vuoden lopussa maan eteläosissa tavanomaista paksumpia ja virtaamat pieniä. (kuvat 1 2). Vuoden 21 sademäärä oli Helsingin Kaisaniemessä 664 mm eli muutaman prosentin suurempi kuin pitkän ajan keskiarvo. Vuoden keskilämpötila, 5, astetta, oli myös lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Tammi-, helmi- ja joulukuu olivat selvästi tavallista kylmempiä ja heinä-, elo- ja syyskuu tavallista lämpimämpiä. Sateisimpia kuukausia olivat elokuu, marraskuu ja joulukuu. Vesistöissä oli poikkeuksellisen suuri virtaama lumien sulettua huhtikuussa, mutta muina kuukausina virtaamat jäivät tavanomaisiksi tai sitä pienemmiksi. Etenkin syksyllä virtaamat olivat poikkeuksellisen pieniä edellisiin vuosiin ja pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Kuvassa 3 kuvattuun hydrologiseen tilanteeseen on laskettu mukaan kuukausikeskivirtaamat kuudessa suurimmassa joessa: Karjaan- eli Mustionjoki, Siuntion- eli Pikkalanjoki, Vantaanjoki, Mustijoki, Porvoonjoki ja Koskenkylänjoki. Vantaanjoen vuosikeskivirtaama oli vuonna 21 Oulunkylässä 15,4 m 3 /s, kun pitkän ajan keskiarvo on 17 m 3 /s. Myös muiden suurimpien jokien vuosikeskivirtaamat jäivät hiukan pienemmiksi kuin pitkän ajan keskiarvot. Etenkin Itäisellä Uudellamaalla virtaamat jäivät normaalia pienemmiksi.

5 5 Lähteet: Ilmatieteen laitos, www-sivut ( Suomen ympäristökeskus, hydrologiset kuukausitiedotteet ( 12 Kuukausisadannat Helsingin Kaisaniemessä 21 sadanta, mm Kuva 1. Kuukausisadannat Helsingin Kaisaniemessä vuonna 21 ja pitkän ajan keskiarvot (1971-2). Lähde: Ilmatieteen laitos. lämpötila, o C Kuukauden keskilämpötilat Helsingin Kaisaniemessä Kuva 2. Kuukausikeskilämpötilat Helsingin Kaisaniemessä vuonna 21 ja pitkän ajan keskiarvot (1971-2). Lähde: Ilmatieteen laitos.

6 6 3 keskivirtaama m 3 /s tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu pitkäaikainen Kuva 3. Uudenmaan jokien virtaamat vuosina ja pitkän ajan keskiarvo jaksolla Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja kuukausikeskivirtaamia (ks. teksti). 3. Jokien mereen kuljettamat ainemäärät Kahdesta edellisestä vuodesta poiketen vuonna 21 ravinteita kulkeutui mereen selvästi eniten huhtikuussa kevättulvan aikaan. Myös toukokuussa kulkeutuneet ravinnemäärät olivat suurempia kuin muina kuukausina. Typen osalta huhtikuussa 21 saavutettiin vuosien suurin kuukausittainen ainevirtaamamäärä. Marraskuussa havaittiin ainevirtaamissa pieni nousu muihin syksy- ja talvikuukausiin verrattuna. Muina kuukausina ainemäärät olivat hyvin vähäisiä johtuen pienistä sademääristä ja kylmistä talvikuukausista, joiden aikana valumia ei juuri ollut ja jokien virtaamat olivat pieniä. (Kuva 4.) Kuvaan 4 on laskettu mukaan Karjaan- eli Mustionjoen, Siuntionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen kuukausittaiset ainevirtaamat eli jokien mereen kuljettamat fosfori- ja typpimäärät vuosina Ainemäärät on laskettu jokisuilta tehtyjen virtaama- ja vedenlaatuhavaintojen perusteella.

7 7 kok.fosfori tonnia/kk tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 14 kok.typpi tonnia/kk tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kuva 4. Mereen jokien mukana kulkeutunut fosforimäärä (yllä) ja typpimäärä (alla) kuukausittain vuosina Jokien yhteensä mereen kuljettama fosforikuorma jäi vuonna 21 lähes samalle tasolle kuin edellisenä vuonna. Typen huuhtoutuma sen sijaan oli selvästi suurempi kuin vuonna 29. Sääolosuhteet ilmeisesti vaikuttivat niin, että eroosiota ja sen mukana kulkeutuvaa fosforia oli tavanomaista vähemmän. Typpi puolestaan liikkuu mm. salaojissa pääasiassa liukoisena eikä maahiukkasiin sitoutuneena, joten eroosion väheneminen vaikuttaa vähemmän typen liikkumiseen maaperästä vesistöön. Jokien yhteenlaskettu vuosikeskivirtaama oli vuonna 21 jonkin verran suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta yleisesti jokien vuosikeskivirtaamat jäivät hiukan pienemmiksi kuin pitkän ajan keskiarvot ja pienemmiksi kuin vuosina Mustijoen ja Porvoonjoen vuosivirtaamat

8 8 olivat yli 3 % pienempiä kuin pitkän ajan keskiarvo. Mustionjoella vuosivirtaama oli noin 8 % pitkän ajan keskiarvosta ja Vantaanjoella noin 9 %. Tämä selittää, miksi Vantaanjoen osuus jokien mereen kuljettamasta ainekuormasta oli suurin sekä fosforin että typen osalta. (Kuvat 5-7.) Vuonna 21 Vantaanjoki kuljetti mereen noin 35 % suurimpien jokien mereen viemästä fosfori- ja typpikuormasta. Porvoonjoen osuus ravinnekuormasta on aiempina vuosina ollut lähes yhtä suuri tai suurempi, mutta vuonna 21 joen virtaama oli normaalia pienempi, minkä vuoksi myös Porvoonjoen ainekuormat jäivät aiempaa pienemmiksi. Mustionjoen ainevirtaamien osuus oli aiempien vuosien tapaan myös suuri. Siuntionjoen ja Mustijoen osuudet ainekuormista olivat pienimmät. (Kuva 7.) Itä-Uudellamaalla oli ilmeisesti ollut selvästi kuivempaa kuin Keski- ja Länsi-Uudellamaalla, koska itäisten jokien, mm. Porvoonjoen ja Mustijoen vuosikeskivirtaamat olivat vain noin 65 % pitkän ajan keskiarvosta. Läntisten jokien, Siuntionjoen ja Mustionjoen, vuosikeskivirtaamat olivat noin 8 % pitkän ajan keskiarvosta. Vantaanjoen vuosikeskivirtaama oli lähimpänä tavanomaista, noin 9 % pitkän ajan vuosikeskivirtaamasta. Pitkällä aikavälillä ( ) tarkasteltuna mereen kulkeutuvissa fosforin ja typen ainemäärissä on lievä laskeva trendi. Kuitenkin jos tarkastellaan ajanjaksoa havaitaan typen osalta myös laskeva trendi, mutta fosforin osalta hyvin lievä nouseva trendi. Typen ainemäärän pienentyminen pitkällä ajanjaksolla saattaa johtua osittain mm. jätevedenpuhdistamoiden tehostuneesta typen poistosta. (Kuva 5.) Kevättulva Koskenkylänjoella huhtikuussa 21 (kuva: Erkki Laine).

9 9 kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s kok.typpi t/vuosi MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s kok.typpi t/vuosi MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v Kuva 5. Jokien mereen kuljettamat fosfori- ja typpimäärät sekä vuosikeskivirtaamat vuosina (yllä) ja (alla). Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja vuosikuormia Jokien virtaama virtaama, m3/s Kuva 6. Kuuden suurimman joen yhteenlaskettu vuosikeskivirtaama vuosina

10 1 osuus kok.p-kuormasta, % Kokonaisfosforikuorman jakautuminen Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki osuus kok.n-kuormasta, % Kokonaistyppikuorman jakautuminen Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki osuus virtaamasta, % Virtaaman jakautuminen Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki Kuva 7. Jokien mukana mereen kulkeutuvan kokonaisfosfori- ja kokonaistyppikuorman sekä kokonaisvirtaaman jakautuminen suurimpien jokien kesken vuosina

11 11 4. Vesistöjen tila vuonna Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus Talvi 21 oli kylmempi ja pidempi kuin aikaisemmat talvet. Tämä näkyi myös järvien pohjanläheisen vesikerroksen heikompana happitilanteena. Kuvassa 8 on laskettu kahdentoista järven keskimääräinen happitilanne pohjan lähellä lopputalvella (maaliskuussa). Mukana ovat seuraavat havaintopaikat: Enäjärvi (Vihti) Rompsinmäki 5, Hiidenvesi syvänne 9, Hormajärvi syvänne 154, Kattilajärvi keskiosa 1, Källträsket keskiosa 5, Lohjanjärvi Isoselkä 91, Maikkalanselkä Kisakallio 4, Pusulanjärvi keskiosa 1, Puujärvi Pussisaari 2, Rusutjärvi keskiosa 1, Tiiläänjärvi keskiosa 1 ja Tuusulanjärvi syvänne 89. Tosin Maikkalanselän havaintopaikka ei ole mukana enää vuoden 21 havainnoissa. Happipitoisuus pohjan lähellä oli lopputalvella 21 keskimäärin 5, mg/l, kun se aiempina kolmena talvena on ollut suurempi, jopa yli 8 mg/l vuonna 28. Kun talvi on kylmä ja pitkä, kuten vuonna 21, järveen ei pääse hapekkaita sulamis- tai sadevesiä kesken talven, ja jääpeitteinen aika on suhteellisen pitkä, jolloin pohjalla oleva orgaaninen aines kuluttaa hajotessaan veden happivarantoja. 1, Järvien happitilanne pohjan lähellä talvisin , happi, mg/l 6, 4, 2,, vuosi Kuva 8. Eräiden järvien keskimääräinen talviaikainen happitilanne (mg/l) pohjan lähellä vuosina Kalakuol moituksia tuli ELY-keskukseen lopputalvella 21 seuraavilta järviltä: Raaseporin Lepinjärvi, Nummi-Pusulan Kovelanjärvi ja Ruutinlampi ja Mäntsälän Kilpijärvi. Todennäköisesti kalakuolemia on ollut monissa muissakin matalissa ja rehevissä järvissä pitkän jääpeitteisen kauden aiheuttamasta huonosta happitilanteesta johtuen. Kesä 21 oli kuiva ja kuuma, ja loppukesällä oli monin paikoin kovia ukkosmyrskyjä ja sateita. Ukkosmyrskyt saattavat sekoittaa järven veden lyhyessä ajassa niin, että pohjan läheinen vähähappinen vesi sekoittuu hyvähappiseen pintaveteen. Jos loppukesän vesinäytteenotto osuu tällaisen ukkossateen jälkeiseen aikaan, järven happitilanne pohjalla voi olla hyvä, kun se aiemmin kesällä on saattanut olla paljon huonompi. Tällainen tilanne oli kesällä 21 mm. Källträskillä Raaseporissa. Jos järven happitilanne pohjalla on huono, sedimentissä olevia ravinteita alkaa liueta yläpuoliseen vesimassaan. Tämä on ns. sisäistä kuormitusta. Tämä puolestaan kiihdyttää levätuotantoa etenkin kesäaikana. Kuvan 9 mukaan järvien keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus pohjan lähel-

12 12 lä loppukesällä 21 oli noin 8 µg/l eli samalla tasolla kuin kesällä 28. Tarkastelussa ovat mukana samat järvet kuin kuvassa 8. kok.p, µg/l 18, 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, Järvien kokonaisfosfori pohjan lähellä loppukesäisin vuosi Kuva 9. Eräiden järvien keskimääräinen kesäaikainen kokonaisfosforipitoisuus (µg/l) pohjan läheisessä vesikerroksessa loppukesäisin vuosina Järvien rehevyystaso ja ravinnepitoisuudet Vaikka järvien keskimääräiset kokonaisfosforipitoisuudet pohjan lähellä loppukesällä 21 eivät olleet erityisen korkeita (kuva 9), a-klorofyllipitoisuudet olivat kuitenkin loppukesällä 21 korkeita (kuva 1). Tässä aineistossa ovat mukana samat järvet kuin kuvissa 8 ja 9. Keskimääräinen a- klorofyllipitoisuus oli noin 3 µg/l, mikä on korkein pitoisuus vastaavalla tavalla lasketussa aineistossa 2-luvulta. Klorofyllipitoisuudet voivat vaihdella nopeasti ja laajalla asteikolla yhdelläkin järvellä, ja näytteenoton ajankohta vaikuttaa suuresti havaittuun pitoisuuteen. Tuusulanjärvessä ja Vihdin Enäjärvessä havaittiin myös kesällä 21 suuremmat a-klorofyllihuiput kuin aiempina vuosina. Suurimmat pitoisuudet olivat elokuussa Tuusulanjärvellä 9 µg/l ja Enäjärvellä 11 µg/l. (Kuva 11.) Lämmin kesä on ilmeisesti vaikuttanut levätuotantoa nostavasti etenkin näillä järvillä, joissa sisäistä kuormitusta tulee järven sedimentistä vähähappisina aikoina. Toisaalta voimakkaista leväkukinnoista ei tullut ilmoituksia kesän aikana, ja kuivan kesän arveltiin vähentäneen vesistöihin valuma-alueelta tulevia ravinnehuuhtoutumia ja siten myös leväkukintoja. Tuusulanjärvessä ja Enäjärvessä pohjasedimentin sisäinen kuormitus voi aiheuttaa leväkukintoja, vaikka valuma-alueelta tuleva kuormitus olisi vähäistä kasvukauden aikana. Oheisena on linkki Suomen ympäristökeskuksen jatkuvasti päivittyvälle sivulle, jossa on tietoja mm. Tuusulanjärven vedenlaadusta:

13 13 a-klorofylli, µg/l 35, 3, 25, 2, 15, 1, 5,, Järvien a-klorofylli loppukesäisin vuosi Kuva 1. Eräiden järvien pintaveden keskimääräiset a-klorofylli-pitoisuudet loppukesäisin (heinäelokuu) vuosina a-klorofylli µg/l Tuusulanjärven klorofylli vuosina kuukausi a-klorofylli µg/l Enäjärven klorofylli vuosina kuukausi Kuva 11. Tuusulanjärven (yllä) ja Enäjärven (alla) a-klorofyllipitoisuudet pintavedessä vuosina Vuoden 21 säätila ja hydrologiset olosuhteet näkyivät myös Tuusulanjärven sameuden ja näkösyvyyden arvoissa. Sameus oli kautta vuoden melko alhainen erityisesti aiempiin vuosiin

14 14 29 verrattuna. Näkösyvyys oli suurimmillaan loppuvuonna noin 1 metri. Ilmeisesti suuri levämäärä samensi vesimassaa kesäaikana. (Kuva 12.) sameus FTU Tuusulanjärven sameus ja näkösyvyys vuosina ,5 2 1,5 1,5 näkösyvyys m Sameus Näkösyvyys Kuva 12. Tuusulanjärven pintaveden sameusarvot ja näkösyvyys vuosien aikana. Kuvissa on esitetty kolmen järven kokonaisfosfori-, kokonaistyppi- ja a-klorofyllipitoisuudet pintavedessä vuosina Klorofyllikuvassa on mukana havainnot toukolokakuun väliseltä ajalta. Kattilajärvi sijaitsee Espoossa Nuuksion alueella metsäisellä alueella ja edustaa vähähumuksista ja karua järveä. Pusulanjärvi Nummi-Pusulassa on tyypiltään runsasravinteinen järvi. Se sijaitsee savivaltaisella alueella ja valuma-alueella on runsaasti peltoviljelyä. Tiiläänjärvi Askolassa on niinikään tyypiltään runsasravinteinen ja sijaitsee maatalousvaltaisella alueella, jossa on paljon savimaita. Ravinne- ja klorofyllipitoisuudet ovat Kattilajärvessä huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin Tiiläänjärvessä ja Pusulanjärvessä. Pintaveden ravinnepitoisuuksissa on suurta vuodenaikaista vaihtelua Tiiläänjärvessä ja Pusulanjärvessä, joihin tulee valumavesien mukana paljon ravinteita ylivirtaamakausina. Kattilajärvessä ajallinen vaihtelu on huomattavasti vähäisempää. Kuivan vuoden 23 jälkeen Tiilään- ja Pusulanjärvien typpipitoisuus on noussut vuosina Tiiläänjärvessä typpipitoisuus on 2-luvun lopulla ollut korkeampi kuin Pusulanjärvessä. Fosforipitoisuus pintavedessä on ollut Tiiläänjärvessä selvässä nousussa 2-luvun loppupuolella. Pusulanjärvellä on tehty pontevaa järven kunnostustyötä jo vuosien ajan. Tämä on saattanut vaikuttaa järven ravinnepitoisuuksiin, jotka eivät ole olleet ainakaan noususuunnassa viime vuosina. Pusulanjärven klorofylliarvoissakaan ei ole havaittu 2-luvun loppupuolella niin korkeita piikkejä kuin 2-luvun alkupuolella. Toisaalta taas Tiiläänjärvessä havaitut klorofylliarvot ovat olleet 2-luvun loppupuolella jopa alhaisempia kuin Pusulanjärvessä. Ilmeisesti Tiiläänjärven kohonneet fosforipitoisuudet 2-luvun loppupuolella ovat olleet enimmäkseen kiintoaineeseen sitoutunutta fosforia, joka ei ole leville välittömästi käyttökelpoista. Kattilajärvessä klorofyllipitoisuudet ovat pysyneet niukkaravinteiselle järvelle tyypillisesti alhaisina koko tarkastellun kauden ajan. (Kuvat )

15 15 14 Kokonaisfosforipitoisuus pintavedessä v kokonaisfosfori, µg/l Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi 3 Kokonaistyppipitoisuus pintavedessä v kokonaistyppi, µg/l Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi Kuva 13. Tiiläänjärven, Kattilajärven ja Pusulanjärven kokonaisfosforipitoisuudet (yllä) ja kokonaistyppipitoisuudet (alla) pintavedessä vuosina 2 21.

16 Klorofyllipitoisuus pintavedessä v (touko-lokakuu) a-klorofylli, µg/l Tiiläänjärvi Kattilajärvi Pusulanjärvi Kuva 14. Tiiläänjärven, Kattilajärven ja Pusulanjärven pintaveden a-klorofyllipitoisuus toukolokakuun aikana vuosina Uudenmaan alueen suurten järvien, Lohjanjärven ja Hiidenveden tilaa käsitellään alueen vuosittaisissa yhteistarkkailuraporteissa, joita löytyy mm. Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö ry:n nettisivuilta: Jokien veden laatu Jokivesien fosforipitoisuudet olivat jokien alajuoksujen havaintopaikoilla vuonna 21 laskusuunnassa pariin edelliseen vuoteen verrattuna. Kuten aiemminkin on todettu, hydrologiset olosuhteet vaikuttivat todennäköisesti eroosiota vähentävästi ja siten myös fosforin huuhtoutumista vähentävästi. Typpipitoisuudet olivat hieman nousseet edellisvuosiin verrattuna Porvoonjoella, Mustijoella ja Vantaanjoella. Itäisen Uudenmaan kuivuus lienee vaikuttanut varsinkin Porvoonjoen typpipitoisuutta nostavasti. Porvoonjokeen tulee joen yläjuoksulla paljon jätevesiä mm. Lahdesta ja Orimattilasta, ja niiden vaikutukset, mm. typen kuormitus, näkyvät jokivedessä etenkin kuivina kausina selvästi, kuten myös kuivana vuonna 23. Mustionjoen veden laatu on joen alajuoksulla pysynyt vakaana, kuten aiempinakin vuosina. Mustionjoessa näkyy yläpuolisten suurten järvien, Lohjanjärven ja Hiidenveden, veden laatua tasaava vaikutus. Porvoonjoella ja Vantaanjoella osa typestä on peräisin jätevedenpuhdistamoiden pistekuormituksesta. Muissa tarkastelluissa jokivesistöissä typpi on pääasiassa peräisin maataloudesta ja muista hajakuormituslähteistä. Kuvassa 15 esitetyt ravinnepitoisuuksien vuosikeskiarvot on laskettu kuukausittaisista keskiarvoista. Arvoihin vaikuttaa jonkin verran tehtyjen havaintojen lukumäärä ja tiheys.

17 17 Jokien fosforipitoisuus kok fosfori µg/l Mustio Siuntio Vantaa Musti Porvoo Kosken kok typpi µg/l Jokien typpipitoisuus Mustio Siuntio Vantaa Musti Porvoo Kosken Kuva 15. Jokien fosforipitoisuus (yllä) ja typpipitoisuus (alla) suurimmissa joissa vuosina Arvot ovat vuosikeskiarvoja jokien alajuoksujen havaintopaikoilta. Jokien hygieenistä laatua arvioidaan suolistoperäisten bakteerien avulla. Jätevedenpuhdistamoiden alapuolisilla vesialueilla bakteerikuormitus vesistöihin on paikoitellen melko suuri. Taajamien ulkopuolisilla alueilla haja-asutus on merkittävä bakteerikuormituksen lähde. Maatalousalueilla myös karjatalous aiheuttaa paikoitellen hygieenistä kuormitusta. Korkeimmat bakteeripitoisuudet jokivesissä ovat yleensä keväisin ja syksyisin suurten virtaamien aikaan. Kesäisin jokivedet ovat useimmiten hygieeniseltä laadultaan uimakelpoisia, mutta voimakkaiden sateiden jälkeen bakteeripitoisuudet nousevat. Bakteerit säilyvät kylmässä vedessä pidempään kuin lämpimässä vedessä. Auringonvalon UV-säteilyllä on bakteereita tuhoava vaikutus. STM:n asetuksen 177/28 mukainen hyvän laadun raja-arvo sisämaan uimavesille on Escherichia coli -bakteerin osalta 1 kpl/1 ml. Tämä raja-arvo ylittyi vuonna 21 Vantaanjoen alaosassa maaliskuussa ja huhtikuun alussa suurten virtaamien aikana. Kesällä ja loppuvuonna pitoisuudet olivat matalia. (Kuva 16.) Oheisena on linkki Suomen ympäristökeskuksen jatkuvasti päivittyville sivuille, joissa on tietoja Mustionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen vedenlaadusta:

18 18 bakteerit kpl / 1 ml Vantaanjoki, E.coli-bakteerit aika, kk Kuva 16. Escherichia coli -bakteerien pitoisuus Vantaanjoen alajuoksulla vuosina STM:n uimaveden hyvän laadun raja-arvo on 1 kpl/1ml. Vantaanjoesta löytyy runsaasti tietoa mm. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen nettisivuilta: 5. Rannikkovesien tila vuonna Hapettomia pohjia Rannikkovesien ekologinen tila on suurelta osin tyydyttävä tai välttävä. Joitakin alueita on luokiteltu myös huonoon luokkaan. Monilla alueilla happikato vallitsee pohjan läheisessä vesikerroksessa toistuvasti loppukesällä. Pohjat, joissa happikato toistuu joka tai joka toinen kesä, pysyvät kuolleina. Syynä alusveden huonoon happitilanteeseen on voimakas leväkasvu pintavedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, missä bakteerit hajottavat ne ja kuluttavat happea. Jos levää on paljon, pohjan läheisen veden happi loppuu. Huonot happiolosuhteet aiheuttavat sisäistä kuormitusta, jolloin pohjasedimenttiin sitoutunut fosfori liukenee uudelleen veteen. Rannikkovesien laatuun vaikuttaa eniten typen ja fosforin kuormitus, jonka joet ja valumavedet tuovat mukanaan valuma-alueilta. Uudellamaalla valuma-alueet ovat tiheästi asutettuja ja suurelta osin viljeltyjä. Rannikkovesien rehevöitymistä aiheuttavat jätevedenpuhdistamoilta ja maa- ja metsätaloudesta tulevan kuormituksen lisäksi haja-asutusalueilla puutteellisesti käsitelty jätevesi. Kesäkuukausina paikallisten päästöjen merkitys rannikkovesissä kasvaa, koska levät sitovat kaikki ravinteet, joita päästetään veteen. Samaan aikaan saariston mökkeily- ja veneilykausi on vilkkaimmillaan. Kuormitusta lisäävät suoraan mökeistä ja veneiden septitankeista mereen lasketut jätevedet. Käymälävesi sisältää runsaasti typpeä ja fosforia liukoisessa muodossa, joka on leville käyttökelpoista.

19 19 Uudenmaan rannikko on suhteellisen matalaa, saarten suojaamaa vesialuetta. Saaristo on erittäin herkkä ravinnekuormitukselle, koska lukuisat matalat kynnykset ja saaret vaikeuttavat veden vaihtumista. 5.2 Veden laatu rannikkoasemilla vuonna 21 Havaintopaikka Längden (UUS-23) sijaitsee Suomenlahden suulla, Hankoniemen itäpuolella, Tvärminnen eläintieteellisen aseman edustalla Tammisaaren-Hangon ulkomerialueella. Paikka on yksi Uudenmaan ELY-keskuksen intensiivipaikoista, joilta vesinäytteitä otetaan noin 2 kertaa vuodessa. Loppukesän a-klorofyllipitoisuuden keskiarvo Längdenillä oli vuonna 21 hieman suurempi kuin edellisvuonna, mutta kuitenkin alempi kuin monina muina vuosina 2-luvulla. (Kuva 17.) a-klorofylli, µg/l Längden, loppukesän a-klorofylli vuosina vuosi Kuva 17. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina Längdenin havaintoasemalla UUS-23 (kokoomanäytteet -8 m tai -1 m). Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttäväluokkaraja 2,9 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä-luokkaraja 8 µg/l (punainen viiva). Länsi-Tontun havaintoasema (UUS-1A) sijaitsee Helsingin edustalla Helsingin-Espoon ulkomerialueella ja sen havainnointi kuuluu osittain myös Helsingin edustan merialueen velvoitetarkkailuun. Länsi-Tontun loppukesän a-klorofylliarvoissa on nähtävissä selvä nouseva suunta 199-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 21 klorofyllitaso on noin 8 µg/l eli samalla tasolla kuin vuosina 26 ja 28. Korkeampia loppukesän keskiarvoja havaittiin vuosina 22, 24 ja 27. Lämmin kesä näkyi rehevyytenä ainakin tällä alueella. (Kuva 18.)

20 2 a-klorofylli, µg/l Länsi-Tonttu, loppukesän a-klorofylli vuosina vuosi Kuva 18. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina Länsi-Tontun havaintoasemalla UUS-1A (kokoomanäytteet -4 m). Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä-luokkaraja 4,1 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä-luokkaraja 12 µg/l (punainen viiva). Sipoonselällä Sipoon edustan merialueella loppukesän a-klorofylliä on seurattu vuodesta 2 lähtien. Tällä ajanjaksolla rehevyys on ollut suurimmillaan vuonna 26 ja 2-luvun puolivälin tienoilla. Vuoden 26 jälkeen a-klorofyllipitoisuus on ollut laskusuunnassa. Havaintoja on tosin vain kultakin vuodelta loppukesältä kahdesta neljään, joten havaintoajankohdan aiheuttama vaihtelu voi olla suurta. (Kuva 19.) a-klorofylli, µg/l Sipoonselkä, loppukesän a-klorofylli vuosina vuosi Kuva 19. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 2-21 Sipoonselän havaintopaikalla (UYK-3). Kuvaan on merkitty a-klorofyllin hyvä/tyydyttävä-luokkaraja 4,7 µg/l (oranssi viiva) ja tyydyttävä/välttävä-luokkaraja 13 µg/l (punainen viiva). Suomen ympäristökeskus kartoittaa vuosittain Itämeren tilaa myös Suomenlahdella sijaitsevilla havaintopaikoilla. Oheisena on linkki loppukesällä 21 ilmestyneeseen Itämeri-portaalin tiedotteeseen "Itämeren pohjien tila edelleen huono" ( )

21 21 SYKEn tiedotteessa todetaan mm. näin: "Suomenlahden tila hieman aiempaa heikompi Suomenlahden rannikkovesien tila on kolme edellistä vuotta jatkuneen suotuisan kehityksen jälkeen heikentynyt lievästi. Suomenlahden syvillä alueilla happitilanteen heikkeneminen ja ravinnepitoisuuksien kohoaminen on seurausta Itämeren pääaltaan syväveden virtauksesta Suomenlahdelle. Tämä on johtunut viime talvena sekä kuluneena kesänä pitkään vallinneesta korkeapainesäästä. Matalilla alueilla helteinen kesä kiihdytti hapenkulutusta ja heikensi paikoin pohjanläheisessä vesikerroksessa happitilannetta. Muikun havaintopaikoilla pohjasedimenttien ja pohjaeläinyhteisöjen tila oli jonkin verran viimevuotista huonompi. Täysin vailla pohjaeläimiä tutkituista paikoista oli kuitenkin vain viidennes. Tulos on vuonna 21 aloitetun seurantajakson toiseksi paras. Suomenlahden pohjaeläinyhteisöt ovat kuitenkin edelleen suurelta osin vähälajisia ja lukumääräisesti niukkoja verrattuna esim. Saaristomereen. Amerikanmonisukasmato on runsas pohjilla, jossa happitilanne on kohtalainen. Suomenlahden ulkosaaristossa levämäärä oli viimevuotisella tasolla, mutta läntisen Suomenlahden sisäsaaristossa viime kesää suurempi. Ulkosaaristossa levämäärät ovat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana, selvimmin idässä. Sen sijaan erityisesti Länsi-Uudenmaan rannikon tila on pysynyt heikkona. Kesän helteinen sää lienee osaltaan voimistanut alueen sisäistä ravinnekuormitusta, mikä puolestaan lisäsi siellä sinilevän määrää." Hydrokopteria voidaan käyttää apuna talvinäytteenotossa merellä (kuva: Maija Lehtinen).

22 Laivaseurannat Uudenmaan ELY-keskus osallistuu sisäsaaristossa kesäaikana tehtävään ns. Matkustajalaivat ottavat reitiltään vesinäytteitä tietyistä paikoista. Näytteet toimitetaan laboratorioon, missä niistä tutkitaan mm. ravinnepitoisuuksia ja suhteellista levämäärää kuvaava a-klorofyllipitoisuus. Lämmin kesä suosi levien kasvua merialueella. Uudenmaan sisäsaaristossa välillä Tammisaari - Porkkalanniemi levämäärät olivat korkeimmillaan elokuun alussa Inkoon edustalla. Heinäkuun lopusta elokuun puoliväliin levämäärät klorofyllinä mitattuna pysyttelivät tällä alueella tyydyttävän ja välttävän luokan rajalla tai välttävän luokan puolella (kuva 2). Veden a-klorofyllipitoisuus on yksi tekijä, jota käytetään pintavesien ekologisessa luokituksessa. 35 Levämäärät Uudenmaan saaristossa kesällä Skogbyfjärden Älgö Jussarö Sandöfjärden Nothamn Gästfjärden Skansfjärden Skatafjärden Norra Sådö Vormö a-klorofylli, µg/l Upinniemi Porkkalanniemi T/V luokkaraja H/T luokkaraja Kuva 2. Levämäärät a-klorofyllinä Uudenmaan sisäsaaristossa loppukesällä 21 välillä Tammisaari (Skogbyfjärden) Porkkalanniemi. T/V-luokkaraja ja H/T-luokkaraja kuvaavat tyydyttävä/välttävä- ja hyvä/tyydyttävä-luokkien a-klorofyllin luokkarajoja ekologisessa luokituksessa (rannikkovesityypissä lounainen sisäsaaristo).

23 23 6. Biologiset seurannat vuonna 21 Vedenlaatuseurannan lisäksi Uudenmaan ELY-keskus on painottanut seurantaohjelmaa viime vuosina aiempaa enemmän biologiseen seurantaan. Vuonna 21 otettiin vesinäytteiden lisäksi pohjaeläinnäytteitä, kasviplanktonnäytteitä ja piilevänäytteitä. Näiden näytteiden määritykset hankitaan ostopalveluna konsulteilta. Lisäksi tehtiin vesikasvikartoituksia. Kaikkia fysikaalis-kemiallisia tietoja ja biologisten seurantojen tuloksia käytetään hyväksi tehtäessä seuraavaa vesien ekologista luokitusta, joka valmistunee vuonna 212. Vesikasvikartoituksia tehtiin kesällä 21 neljällä järvellä: Kirkkonummen Meikolla, Nummi- Pusulan Onkimaanjärvellä sekä Raaseporin Degersjönillä ja Marsjönillä. Kartoituksista on tehty lyhyet raportit, joista seuraavassa lyhyt yhteenveto. Meiko Meiko on kasvillisuudeltaan luonnontilaisena säilynyt, hyvin kirkasvetinen ja vähäravinteinen latvajärvi. Kasvillisuus on edustavaa ja lajisto indikoi vähäravinteisuutta. Happamoituminen on aiemmin saattanut vaikuttaa kasvillisuuteen. Järvellä erityisen seurannan kohteita ovat happamoitumisesta hyötyvät lajit rentovihvilä ja kuljurahkasammal sekä raani, joka on vaatelias ja melko harvinainen pohjalehtislaji ja siitä syystä hyvä ekologisen tilan indikaattori. Myös pohjaruusukkeellisten lajien kasvustojen esiintymistä ja runsautta on hyvä seurata järvellä jatkossa. (Ahola 21.) Onkimaanjärvi Kartoitus osoitti Onkimaanjärven varsin niukkalajiseksi kokoonsa nähden. Lajeista etenkin uposlehtisten puuttuminen oli yllättävää, samoin pohjalehtisten niukkuus. Myös ilmaversoiskasvustot järvellä vaikuttivat epätavallisen niukoilta. Järven pohjanlaatu on monin paikoin paksulti liejuinen. (Ahola 21.) Degersjön Degersjönillä on pohjan laadusta ja loivista rannoista johtuen ulkoisesti rehevän oloinen kasvillisuus, vaikka järven vesi on varsin niukkaravinteista. Järvellä on leveitä ruoko- ja ulpukkavyöhykkeitä. Kasvustojen peittävyys on kuitenkin järvellä yleensä pieni, eikä kasvillisuudessa ilmene erityisiä rehevöityneisyyden merkkejä. Lajiston kannalta järvi on melko tavanomainen. (Ahola 21.) Marsjön Marsjön on kasvillisuudeltaan edustava järvi, jonka lajisto ilmentää keskiravinteisuutta. Lajistossa tavataan myös edustava otos vähäravinteisuutta ilmentäviä pohjaruusukkeellisia lajeja. Rehevöitymisen indikaatioita ei ollut juuri nähtävissä. Järvellä esiintyy kaksi vieraslajia, isosorsimo ja vesirutto. Isosorsimon havaitut kasvustot järvellä olivat pieniä. Ympäri järveä levinnyt vesirutto tuntuu pysyneen kurissa järven alhaisen ravinteisuustason vuoksi. (Ahola 211.)

24 24 Rentovihvilän (Juncus bulbosus) vedenalaista kasvustoa Meikolla (valokuva: Pekka Puomio). 7. Levätilanne kesällä 21 Kesän 21 sinilevämäärät Uudenmaan ELY-keskuksen alueella olivat enimmäkseen vähäisiä, harvemmin runsaita tai erittäin runsaita. Sinilevien määrää seurattiin silmämääräisesti noin 3 havaintopaikalla järvissä ja rannikolla. Havaitsijat olivat edellisvuosien tapaan paikallisia asukkaita, kesäasukkaita tai kuntien viranomaisia. ELY-keskuksen oma näytteenotto sisävesillä ja rannikolla antoi täydentävää tietoa sinilevien määristä ja levälajistosta. Merialueilla leväkesä oli keskimääräinen, ja laajamittaisilta ja pitkäkestoisilta kukinnoilta vältyttiin. Järvillä levätilanne oli keskimääräistä parempi huolimatta helteisestä kesästä ja lämpimistä järvivesistä. Järvien ravinnetilanne todennäköisesti rajoitti sinilevien kasvua. Kesä oli paitsi poikkeuksellisen lämmin myös vähäsateinen, minkä seurauksena valuma-alueilta ei tullut vesistöihin lisää ravinteita. (Suomen ympäristökeskus 21.) 7.1 Järvien levätilanne Vuoden ensimmäinen sinilevähavainto tehtiin toukokuun lopulla Nummi-Pusulan Siitoonjärvessä, missä esiintyi havaittavia määriä Anabaena-sinilevää ulapalla ja rantavedessä. Edellisenä kesänä järvi oli kesäkuussa levästä samentunut ja vedessä oli voimakas kalamainen haju. Silloin syynä oli kultaleväkukinta. Juhannusviikolla sinilevää raportoitiin Lohjanjärveltä. Liessaaren pohjoispuolelta otetussa näytteessä oli Anabaena lemmermannii sinilevää ja myös muualla havaittiin leväviiruja veden pinnalla. Seuraavalla viikolla esiintyi vaihtelevia määriä sinilevää eri puolella Lohjanjärveä, mutta sen jälkeen tilanne rauhoittui. Pitkään jatkunut hellekesä ei kasvattanut Lohjanjärven sinilevämääriä ja

25 25 seuraavat sinileväilmoitukset Lohjanjärveltä tulivat vasta syyskuun alussa. Lohjanjärven sinilevätilanne ei kesällä 21 kehittynyt yhtä huonoksi kuin edellisenä kesänä, jolloin sinilevää oli poikkeuksellisen paljon. Alkukesän Anabaena lemmermannii sinileväesiintymiä on aina syytä varoa, koska laji saattaa tuottaa hyvin voimakasta levämyrkkyä, saksitoksiinia. Tämä havaittiin muutaman vuoden takaisessa MICMAN-sinilevätutkimuksessa. Tästä syystä Anabaena lemmermannii -esiintymät saattavat johtaa myrkytysoireisiin, vaikka vedessä on hyvin vähän sinilevää. Tutkimuksessa todettiin myös, että hermomyrkkyjä tuottavia sinileviä esiintyi suhteellisen hyväkuntoisissa, karuissa ja kirkkaissa järvissä, joissa sinilevien määrä ja niiden massaesiintymät ovat olleet melko pieniä. Tutkimustulosten mukaan vähäinenkin vesien rehevöityminen näyttäisi suosivan hermomyrkkyjä tuottavia sinileviä. (Lepistö ym. 26.) Heinä-elokuussa sinilevämäärät kasvoivat runsaiksi tai erittäin runsaiksi Sipoon Savijärvessä, Pornaisten Kotojärvessä ja Vihdin Enäjärvessä, muualla levämäärät olivat enimmäkseen havaittavia tai vain hetkellisesti runsaita. Syyskuun alussa sinilevää esiintyi taas Lohjanjärvellä ja Hiidenvedellä, Espoon Bodominjärveltä raportoitiin runsaasti levää, Tuusulanjärvellä levämäärät kasvoivat jopa erittäin runsaiksi ja Enäjärven pitkäaikainen kukinta jatkui edelleen runsaana. Myös Kotojärvellä sinileväkukinta jatkui runsaana. Syyskuun puolenvälin jälkeen sinilevämäärät vähenivät ja Enäjärven pitkään jatkunut kukinta muuttui piilevävaltaiseksi. Kesällä 21 limalevä (Gonyostomum semen) kiusasi uimareita ainakin Karkkilan Onkimaanjärvessä, Nummi-Pusulan Joutikkaassa ja Raaseporin Myllyjärvessä. Limalevä ei ole terveydelle haitallinen. Sitä esiintyy usein humuspitoisissa vesissä. 7.2 Rannikkovesien levätilanne Uudenmaan saaristosta raportoitiin sinileviä heinäkuun alkupuolella. Runsaita paikallisia sinileväesiintymiä esiintyi silloin Hankoniemen länsipuoleisessa sisäsaaristossa ja havaittavia sinilevämääriä ulkosaaristossa Hankoniemen ja Jussarön välillä. Heinä-elokuun vaihteen jälkeen vesi oli leväsameaa pitkin rannikkoa. Levälajisto oli välillä sinilevävaltainen (rihmamaiset sinileväsuvut Aphanizomenon, Oscillatoria ja Anabaena ) ja välillä panssarilevävaltainen (laji Heterocapsa triquetra). Lajistoon kuului lisäksi runsaasti erilaisia pieniä nielu- ja viherleviä. Ulkomerellä sinileväkukintoja muodostavaa sinilevälajia Nodularia spumigena tavattiin vain muutamassa saaristonäytteessä. Lämpimästä kesästä huolimatta Uudenmaan saaristossa ei esiintynyt laajoja sinileväkukintoja. Levätuotanto oli voimakasta ja vedet leväsameita, mutta vain sinileviä suosivia kasvuolosuhteita ei syntynyt. Pääsyynä tähän lienee levien hajoaminen pintavedessä ja ravinteiden nopea kierto. Kesän aikana mitattiinkin poikkeuksellisen korkeita ammoniumtyppipitoisuuksia pintavedestä. Heinäkuun lopulla paikallinen sinileväesiintymä ihmetytti Hankoniemen länsipuolella Viskon tehtaan läheisyydessä. Östra Sandöfjärdenin rannasta löytyi outoa tummaa, hajoavaa levämassaa, joka osoittautui rihmamaisten Planktothrix agardii ja Oscillatoria limosa sinilevälajien massaesiintymäksi. Nämä lajit eivät kasva pintavedessä, vaan muodostavat kukintoja syvemmällä, josta ne saattavat nousta pinnalle. Planktothrix agardhii menestyy myös heikossa valossa ja Oscillatoria limosa kasvaa laajoina levämattoina pohjalla. Kaikki levät tuottavat happea kasvaessaan. Kun leväkasvu on voimakasta, syntyy paljon happea. Kun levämaton alle kertyy riittävästi happea, se irrottaa levälautan pohjasta ja nostaa sen pintaan.

26 26 Itäisen Uudenmaan saaristossa ensimmäiset sinilevän pintaesiintymät raportoitiin jo kesäkuun lopulla Loviisan edustalta. Heinäkuussa sinilevät runsastuivat. Sipoonselällä, Pellingin saaristossa, Pikku-Pernajanlahdella, Pernajan Sarvisalossa ja Loviisan ympäristössä sinilevää oli runsaasti pintaesiintyminä tai sekoittuneena pintaveteen. Mereltä puhaltava tuuli toi avomereltä lisää sinilevää rannikolle. Elokuussa sinilevämäärät vähenivät, mutta vielä syyskuussa raportoitiin sinilevähavaintoja. Lokakuussa havaittiin runsas, kokkaremainen pintaesiintymä Suur-Pellingin pohjoispuolella ja muualla Itä-Uudenmaan saaristossa havaittavia määriä sinilevää. Sinileväkukintaa eli "vedenkukkaa" Myrskylän Sulkavanjärvessä kesällä 21 (kuva: Maija Lehtinen). 8. Yhteenveto pintavesien tilasta vuonna 21 Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Talvella 21 säätila oli kylmä ja talvinen muutaman leudon ja sateisen talven jälkeen. Huhtikuussa 21 virtaamat nousivat vesistöissä selvästi lumen sulaessa. Kevättä lukuun ottamatta virtaamat olivat melko pieniä koko vuoden. Kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja kuiva, ja pintavedet lämpenivätkin hyvin lämpimiksi. Syksyn tultua vedet viilenivät nopeasti ja talvi tuli edellisiin vuosiin verrattuna aikaisin. Vuoden päättyessä lunta oli maassa runsaasti ja säätila oli talvinen.

27 27 Jokien kuljettamat ainemäärät olivat suuria kevätylivirtaaman aikana huhtikuussa. Muina kuukausina ainemäärät olivat pieniä. Myös jokien ravinnepitoisuudet olivat yleensä pienempiä kuin aiempina vuosina, jolloin talvet olivat lauhoja ja sateisia. Järvien happitilanne oli kevättalvella 21 hieman aiempia vuosia heikompi johtuen pitkään jatkuneesta talvesta ja pitkästä jääpeiteajasta. Loppukesän klorofyllipitoisuus oli keskimäärin hieman suurempi kuin aiempina kesinä. Lämpimästä kesästä huolimatta laajamittaisilta leväkukinnoilta vältyttiin järvissä ja rannikkovesissä. Pitkään jatkunut kuivuus ilmeisesti vähensi vesiin tulevien ravinteiden määrää ja hillitsi siten levien kasvua vesistöissä. Tässä raportissa on käsitelty vain pientä osaa Uudenmaan ELY-keskuksen vesistöseurantojen tuloksista. Kaikki alueen järvien, jokien ja rannikkovesien veden laadun seurantatulokset löytyvät internetistä osoitteesta: Rekisteriin on tallennettu myös lähes kaikkien velvoitetarkkailujen tulokset. Tietopalvelun käyttö on maksutonta, mutta se vaatii rekisteröitymisen. Rekisteristä löytyy mm. vedenlaatutuloksia ja pohjaeläintuloksia. Myös vuonna 28 valmistuneen uusimman ekologisen luokituksen tulokset löytyvät vesistökohtaisesti samasta osoitteesta. Piilevä-, kasviplankton- ja vesikasvillisuustuloksille ei ole toistaiseksi olemassa rekisteriä, johon yleisöllä olisi vapaa pääsy. Lähdeviitteet: Ahola, A. 21. Raaseporin Degersjön-järven vesikasvikartoitus päävyöhykelinjamenetelmällä vuonna 21. Uudenmaan ELY-keskus. Julkaisematon raportti. 8 s. Ahola, A. 21. Onkimaanjärven vesikasvikartoitus päävyöhykelinjamenetelmällä vuonna 21. Uudenmaan ELY-keskus. Julkaisematon raportti. 8 s. Ahola, A. 21. Kirkkonummen Meikojärven vesikasvikartoitus päävyöhykelinjamenetelmällä vuonna 21. Uudenmaan ELY-keskus. Julkaisematon raportti. 8 s. Ahola, A Raaseporin Marsjön-järven vesikasvikartoitus päävyöhykelinjamenetelmällä vuonna 21. Uudenmaan ELY-keskus. Julkaisematon raportti. 7 s. Ilmatieteen laitos Kuukausitilastot. Joensuu, I., Karonen, M., Kinnunen, T., Mäntykoski, A., Nylander, E. ja Teräsvuori, E. 21. Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelma. Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisuja 1/ s. Lepistö, L. (toim.), Rapala, J., Hoppu, K., Berg, K. ja Pietiläinen, O.-P. 26. Sinilevämyrkyt Suomen järvissä ja niiden yhteys ihmisille aiheutuneisiin oireisiin. Väliraportti. Kooste seminaarista s. Suomen ympäristökeskus 21. Valtakunnallinen leväyhteenveto : Merillä levätilanne oli keskimääräinen, sisävesillä keskimääräistä parempi. Suomen ympäristökeskus Hydrologiset kuukausitiedotteet.