Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tila vuosina

Transkriptio

1 1 Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tila vuosina Sisältö: 1. Pintavesien tilan seuranta Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueilla 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuosina 28 ja Vesistöjen kuormitus 4. Vesistöjen tila vuosina 28 ja Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus 4.2 Järvien levätilanne ja ravinnepitoisuudet 4.3 Jokien veden laatu 5. Rannikkovesien tila vuosina 28 ja Hapettomia pohjia ja rehevöittävää kuormitusta 5.2 Veden laatu rannikkoasemilla vuosina 28 ja Levätilanne vuosina 28 ja Pintavesien ekologinen luokittelu 8. Yhteenveto pintavesien tilasta vuosina 28 ja 29 Vesinäytteenottoa talvisella Lapinjärvellä. (Kuva: Jaana Marttila.)

2 2 1. Pintavesien tilan seuranta Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueilla Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) Ympäristö ja luonnonvarat vastuualue ( asti Uudenmaan ympäristökeskus) seuraa järvien, virtavesien ja rannikon merialueen tilaa Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueilla. Vesinäytteitä on otettu vuosina 28 ja 29 järvistä noin 5 havaintopaikalta, virtavesistä noin 8 havaintopaikalta ja rannikkomerialueelta noin 5 havaintopaikalta. Useimmilta havaintopaikoilta vesinäytteitä otetaan muutaman kerran vuodessa, mutta joillakin havaintopaikoilla tehdään intensiivisempää seurantaa, jopa yli 2 havaintokertaa vuodessa. Veden laadun lisäksi otetaan näytteitä kasviplanktonista, pohjaeläimistä ja kivien pinnoilla kasvavista piilevistä. Myös vesikasvillisuuden tilaa on tutkittu muutamilla järvillä vuosittain. Uuden vesienhoitolain myötä vesien tilan seuranta painottuu entistä enemmän biologisten muuttujien seurantaan. Vesien tilan ekologinen luokittelu tehdään nykyisin pitkälti biologisten muuttujien perusteella vedenlaatutietojen lisäksi. Uudenmaan ELY-keskuksen tekemän seurannan lisäksi alueella tehdään paljon toiminnanharjoittajien (mm. yhdyskuntien jätevedenpuhdistamot, teollisuuslaitokset, kaatopaikat) ympäristölupiin perustuvaa velvoitetarkkailua. Velvoitetarkkailut sisältävät yleensä myös vedenlaatutarkkailun lisäksi biologisten muuttujien tarkkailua. Velvoitetarkkailua tai muiden tahojen (mm. kuntien) tekemää vesistöseurantaa pintavesissä on tehty Uudenmaan ELY-keskuksen alueella vuosina yli 6 havaintopaikalla. Kaikki pintavesien seuranta- ja tarkkailutulokset on tallennettu ympäristöhallinnon ylläpitämään vedenlaaturekisteriin. Tiedot löytyvät internetistä Hertta-järjestelmästä osoitteesta Järjestelmään on kaikilla vapaa ja maksuton pääsy. Tarkempia tietoja pintavesistä ja niiden tilasta löytyy nettisivuiltamme: 2. Säätila ja hydrologiset olosuhteet vuosina 28 ja 29 Vuosi 28 oli harvinaisen lämmin ja sateinen. Talvi oli hyvin leuto ja kesä taas melko viileä. Lunta oli talvella ja keväällä tavallista vähemmän maan eteläosissa. Vesistöjen vedenpinnat olivat keskimääräistä ylempänä sekä vuoden alussa että sen päättyessä. Jokien kevätylivirtaamat jäivät keskimääräisiksi tai sen alle, mutta vuosivirtaamat olivat keskiarvoa suurempia. Etenkin talviaikana marraskuusta huhtikuuhun virtaamat pysyttelivät erittäin suurina. Järvivedet pysyivät lähes koko kesän viileinä. Järvijäät ja routakerros olivat sekä alku- että loppuvuodesta keskiarvoa ohuempia. Sateisimmat kuukaudet vuonna 28 Vantaan Seutulassa olivat loka-, marras- ja kesäkuu. Myös tammi-, helmi- ja heinäkuussa satoi runsaasti. (Kuva 1.) Vuoden kokonaissademäärä Seutulassa oli 92 mm, mikä on noin 35 % pitkänajan keskiarvoa suurempi. Vuoden 28 keskilämpötila Seutulassa oli peräti 6,7 o C, mikä on 2,1 o C enemmän kuin pitkän ajan (1971-2) keskiarvo Helsingin Kaisaniemessä. Vuosi 29 oli edellistä vuotta kuivempi ja monin paikoin vähäsateinen. Kuitenkin Seutulan alueella vuosisadanta oli noin 65 mm eli 98 % pitkän ajan keskiarvosta.

3 3 Sateisimmat kuukaudet Seutulan alueella olivat heinäkuu, lokakuu ja marraskuu. (Kuva 1.) Vuoden keskilämpötila Seutulassa oli 5,1 o C eli,5 o C Helsingin Kaisaniemen pitkän ajan keskiarvoa alempi. Vuoden keskivirtaamat vesistöissä olivat lähes koko maassa tavanomaista pienempiä. Keväiset virtaamahuiput jäivät tavanomaista pienemmiksi, mutta marras-joulukuussa virtaamat olivat korkealla tasolla. Routaa oli vähän koko vuonna, ja jäät olivat keväällä tavallista ohuempia. Vuosi 29 päättyi edellisvuosia huomattavasti talvisemmissa oloissa. Kuva 1. Kuukausisadesummat Vantaan Seutulan alueella vuosina 28 ja 29. Lähde: Vesistömallijärjestelmä (SYKE). Kuvassa 2 on kuvattu hydrologista tilannetta suurimpien jokien yhteenlaskettujen virtaamien avulla. Virtaamiin on laskettu yhteen Karjaan- eli Mustionjoen, Siuntionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen kuukausikeskivirtaamat. Vuonna 28 virtaamat olivat korkeita vuoden alussa ja lopussa ja alhaisia keskikesällä. Marras-joulukuussa virtaamat olivat suurempia kuin keväällä. Korkeimmat virtaamat havaittiin joulukuussa. Vuosi 29 oli virtaamaoloiltaan tavanomaisempi, keväinen virtaamahuippu oli huhtikuussa ja toinen virtaaman nousu tapahtui loka-marraskuussa. Vantaanjoen vuosikeskivirtaama Oulunkylässä oli 23 m 3 /s vuonna 28 ja 9,6 m 3 /s vuonna 29, kun pitkänajan keskiarvo on 17 m 3 /s.

4 4 keskivirtaama m 3 /s tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu pitkäaikainen Kuva 2. Uudenmaan jokien virtaamat vuosina sekä vuosijaksolla (pitkäaikainen). Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja kuukausikeskivirtaamia. 3. Vesistöjen kuormitus Kuvassa 3 on esitetty suurimpien jokien mukana mereen kulkeutunut fosfori- ja typpikuormitus kuukausikeskiarvoina vuosina sekä kuvassa 4 vuosittainen mereen kulkeutunut kuormitus pitkillä ajanjaksoilla ( ja ). Arvoihin on laskettu mukaan Karjaan- eli Mustionjoen, Siuntionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen kuukausittaiset ainevirtaamat. Vuonna 28 fosforin ja typen ainevirtaamat olivat suurimpia marras-, joulu-, tammija huhtikuussa. Leuto sää, runsaat sateet ja suuret virtaamat talviaikana lisäävät ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutumista kasvipeitteettömiltä ja lumettomilta pelloilta. Kevättulvan aiheuttama virtaamapiikki ja vastaavat huiput ravinteiden huuhtoutumisessa havaittiin huhtikuussa 28. Vuoden 29 suurimmat ravinnehuuhtoutumat havaittiin huhtikuussa, jolloin oli myös kevätvirtaamapiikki. (Kuva 3.) Ilmastonmuutoksen on arvioitu aiheuttavan sääilmiöiden äärevöitymistä, leudontavan talvia ja lisäävän talviaikaisia virtaamia ja vastaavasti myös ravinteiden huuhtoutumista talvella. Jokien mukana merelle huuhtoutuva ravinnekuormitus riippuu jokeen tulevasta pistemäisen kuormituksen (mm. jätevedenpuhdistamot) ja hajakuormituksen (mm. maa- ja metsätalous, haja-asutus) määrästä sekä valuma-alueen suuruudesta ja järvisyydestä. Järvet tasaavat virtaamia ja pidättävät ravinteita. Suurimmalta valumaalueelta, Karjaanjoen vesistöalueelta, mereen kulkeutuu huomattavasti vähemmän ravinteita kuin sitä pienemmiltä Vantaanjoen, Porvoonjoen, Koskenkylänjoen ja Mustijoen valuma-alueilta. Eniten fosforia ja typpeä kulkeutui mereen vuosina 28 ja 29 Vantaanjokea ja Porvoonjokea myöten, kuten aikaisempinakin vuosina. Vuosina Vantaanjoen ja Porvoonjoen mukana kulkeutui mereen yli 5 % suurten jokien mereen aiheuttamasta fosfori- ja typpikuormituksesta, vaikka niiden vastaava osuus virtaamasta oli vain 42 % (taulukko 1).

5 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu kok.fosfori tonnia/kk kok.typpi tonnia/kk tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kuva 3. Mereen jokien mukana kulkeutunut fosforimäärä (yllä) ja typpimäärä (alla) kuukausikeskiarvoina vuosina Porvoonjoen osuus typpikuormasta oli vuonna 29 erityisen suuri, noin kolmannes. Kuuden suurimman joen mukana kulkeutui vuonna 28 mereen erityisen paljon ravinteita, yhteensä noin 43 tonnia fosforia ja 57 tonnia typpeä. Vuonna 29 vastaavat luvut olivat huomattavasti pienemmät, 14 tonnia fosforia ja 24 tonnia typpeä. Jokien yhteenlaskettu kuukausikeskivirtaama oli vuonna 28 peräti noin 97 m 3 /s ja vuonna 29 alle puolet siitä, noin 44 m 3 /s. (Taulukot 1 ja 2.)

6 6 Taulukko 1. Suurten jokien kuormitusosuudet (%) niiden yhteensä mereen kuljettamasta fosfori- ja typpikuormituksesta ja yhteenlasketusta virtaamasta (Q) vuosina 28 ja kok.p % kok.n % Q % Mustionjoki 7,9 13,5 26,2 Siuntionjoki 8,1 8,2 9,8 Vantaanjoki 29,2 28,5 23,8 Mustijoki 11,5 12, 9,1 Porvoonjoki 25,4 24,3 17,6 Koskenkylänjoki 17,9 13,6 13,5 yhteensä 1 1, kok.p % kok.n % Q % Mustionjoki 8,9 13,1 26,7 Siuntionjoki 7,4 5,8 8,9 Vantaanjoki 25,4 24,7 22, Mustijoki 11,1 1,7 8,6 Porvoonjoki 27,7 32,6 2,3 Koskenkylänjoki 19,5 13,1 13,5 yhteensä Taulukko 2. Suurten jokien mereen kuljettamat kokonaisfosfori- ja kokonaistyppimäärät (t/a) sekä ominaiskuormitusarvot (kg/km 2 *a) vuosina 28 ja kok.p kok.n kok.p kok.n t/a kg/km2*a t/a kg/km2*a t/a kg/km2*a t/a kg/km2*a Mustionjoki Siuntionjoki Vantaanjoki Mustijoki Porvoonjoki Koskenkylänjoki yhteensä Jos lasketaan kunkin joen tuoma kuormitus sen valuma-alueen neliökilometriä kohden (ominaiskuormitus), Mustionjoen mereen kuljettama kuormitus on suhteellisesti kaikkein pienin tarkastelluista jokialueista. Typen osalta Porvoonjoen ominaiskuormitus valuma-alueen neliökilometriä kohti on suurin, ja fosforin osalta Porvoonjoen, Koskenkylänjoen ja Vantaanjoen ominaiskuormitukset ovat suurimmat. (Taulukko 2.) Typen suuri kuormitus Porvoonjoella johtuu Lahden jätevesien johtamisesta jokeen. Myös Vantaanjokeen tulee melko paljon jätevesikuormitusta. Mereen vuosittain kulkeutuvat ravinnemäärät olivat laskusuunnassa 2-luvun alussa. Kuivana vuonna 23 ravinnehuuhtoutumat olivat erityisen pieniä. Märkänä vuonna 24 määrät nousivat jyrkästi. Samoin runsassateisena vuonna 28 sekä typpi- että fosforihuuhtoutuma olivat huomattavasti suurempia kuin aikaisempina vuosina. Runsaat vesisateet ja suuret huuhtoutumat ovat kasvattaneet maa-alueilta tulevien ravinnehuuhtoutumien määrää. Jaksolla ravinnehuuhtoutumien

7 7 määrässä näkyy lievä laskeva trendi, mutta jaksolla tarkasteltuna kokonaisfosforin trendi on muuttunut nousevaksi. (Kuva 4.) kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s kok.typpi t/vuosi MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s kok.typpi t/vuosi MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v Kuva 4. Jokien mereen kuljettamat ravinnemäärät (fosfori ja typpi) sekä vuosikeskivirtaamat vuosina (yllä) ja vuosina (alla). Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja vuosikuormia. 4. Vesistöjen tila vuosina 28 ja Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus Myöhäisestä jäätymisestä ja aikaisesta sulamisesta johtuen jääpeitteinen kausi jäi lyhyeksi eteläisessä Suomessa sekä talvella että Jääpeitteisen kauden lyhyys näkyi hyvänä happitilanteena järvissä. Jopa matalissa ja rehevissä järvissä riitti happea kaloille, eikä kalakuolemista tullut ilmoituksia. Mikäli jäällä ei ole lunta, se päästää valoa jään läpi, mikä puolestaan saa levät kasvamaan ja tuottamaan happea jään alla ja parantamaan näin talvista happitilannetta. Lisäksi

8 8 talviaikaan sade- ja sulamisvesien mukana järviin kulkeutuvat vedet voivat olla hapekkaampia kuin vesi järvessä pohjan lähellä, joten ne voivat parantaa järven happitilannetta ainakin paikallisesti. Kuvassa 5 on esitetty Tuusulanjärven ja Enäjärven pohjanläheisen kerroksen happitilanne sekä liukoinen fosfaattifosforipitoisuus eri vuosina. Liukoinen fosfaattifosfori on leville suoraan käyttökelpoisessa muodossa olevaa fosforia. Tuusulanjärven pohjan happi ja liuk.po4-p vuosina happi mg/l PO 4 -P µg/l happi mg/l suod. PO4-P µg/l Kuva 5. Pohjan läheisen vesikerroksen happi- ja liukoinen fosfaattifosfori(po 4 -P) pitoisuus Tuusulanjärvessä ja Enäjärvessä vuosina

9 9 Tuusulanjärvessä ei havaittu happikatoa vuosien aikana. Liukoisen fosfaattifosforin pitoisuus alusvedessä oli suurimmillaan noin 3-5 µg/l, kun happipitoisuus alusvedessä laski tasolle 4-5 mg/l. Tuusulanjärveä hapetetaan talvisin ja kesäisin, joten sen happitilanne ei kuvaa muiden alueen järvien tilannetta erityisen hyvin. Enäjärvessä happitilanne oli huono lopputalvella ja loppukesällä 28 ja 29, jonka seurauksena liukoista fosfaattia alkoi vapautua pohjasedimentistä. Havaittu liukoisen fosfaattifosforin pitoisuus alusvedessä oli suurimmillaan loppukesällä noin 3 µg/l. Kuvassa 6 on esitetty 12 järven keskimääräinen happitilanne pohjanläheisessä vesikerroksessa lopputalvella ja kuvassa 7 pohjanläheisen vesikerroksen kokonaisfosforipitoisuus loppukesäisin samoissa järvissä. Kuvissa on käytetty vuosittaisia havaintoja seuraavilta havaintopaikoilta: Enäjärvi (Vihti) Rompsinmäki 5, Hiidenvesi syvänne 9, Hormajärvi syvänne 154, Kattilajärvi keskiosa 1, Källträsket keskiosa 5, Lohjanjärvi Isoselkä 91, Maikkalanselkä Kisakallio 4, Pusulanjärvi keskiosa 1, Puujärvi Pussisaari 2, Rusutjärvi keskiosa 1, Tiiläänjärvi keskiosa 1 ja Tuusulanjärvi syvänne 89. Happitilanteen kuvaajaan on otettu mukaan kunkin havaintopaikan lopputalven myöhäisin havaintokerta pohjanläheisestä vesikerroksesta (yleensä maaliskuu) ja fosforikuvaajaan loppukesän myöhäisin havaintokerta (yleensä elokuu). Talvina 28 ja 29 järvien keskimääräinen happipitoisuus alusvedessä oli hieman parempi kuin edellisinä vuosina (kuva 6). Lyhyet ja leudot talvet paransivat osaltaan järvien happitilannetta. Järvien keskimääräinen alusveden kokonaisfosforipitoisuus loppukesällä oli vuonna 28 alempi kuin aiempina vuosina johtuen hyvästä happitilanteesta. (Kuva 7.) Sateisena vuonna 28 sisäinen kuormitus järvissä oli suhteellisen pieni ja ulkoinen kuormitus suuri. Kuivana vuotena 23 tilanne oli päinvastoin: sisäinen kuormitus oli suuri ja ulkoinen kuormitus pieni (kuvat 4 ja 7). Kuva 6. Eräiden järvien pohjanläheisen vesikerroksen keskimääräinen happipitoisuus lopputalvisin (maaliskuussa) vuosina 2-29.

10 1 Kuva 7. Eräiden järvien pohjanläheisen vesikerroksen keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus loppukesäisin (elokuussa) vuosina Järvien levätilanne ja ravinnepitoisuudet Vesistöjen levätilanne riippuu paitsi ravinnetilanteesta myös pitkälti sääoloista. Kuvan 8 klorofylliarvoihin on otettu mukaan samat järvet kuin kuvissa 6 ja 7 ja käytetty loppukesän myöhäisintä havaintokertaa (yleensä elokuu). Klorofylli on määritetty 2 metrin pintakerroksesta. Kesien 28 ja 29 klorofylliarvot olivat keskimäärin alhaisempia kuin aiemmin 2-luvulla johtuen epävakaisista ja viileistä säistä ja pitkien hellejaksojen puuttumisesta. Kuva 8. Eräiden järvien pintaveden keskimääräiset a-klorofyllipitoisuudet loppukesäisin (elokuussa) vuosina Kesällä 28 levätuotanto oli Tuusulanjärvellä korkeimmillaan heinä-elokuun vaihteessa. Vuonna 29 puolestaan korkein klorofylliarvo havaittiin jo kesäkuussa,

11 11 jonka jälkeen klorofyllit pysyttelivät edellisvuosia alhaisemmalla tasolla. Tuusulanjärvellä ei havaittu sinileviä koko kesänä 29, mikä on hyvin poikkeuksellista. Enäjärvellä klorofyllipitoisuudet olivat vuonna 28 koko kesän edellisvuosia paljon alhaisemmalla tasolla. Vuonna 29 korkein klorofylliarvo havaittiin vasta syyskuussa. Tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin huomattava, että näytteenottoajankohdat eivät ole välttämättä osuneet levätuotannon maksimihetkeen. (Kuva 9). Kuva 9. A-klorofyllipitoisuudet pintavedessä Tuusulanjärvellä ja Enäjärvellä vuosina Levät käyttävät liukoisia ravinteita kasvuunsa. Tämän vuoksi rehevissä järvissä ei kasvukauden aikana ole juurikaan liukoisia ravinteita. Yleensä liukoinen fosfori loppuu vedestä ensin, ja liukoista typpeä jää jäljelle. Rehevissä järvisysteemeissä kuitenkin fosforia vapautuu pohjasedimenteistä, joten niissä liukoinen typpi kuluu hyvin vähiin heinä-elokuussa levätuotannon voimistuttua. Tämä johtaa monesti loppukesällä typpeä sitovien sinilevien runsastumiseen. Kuvassa 1 on esitetty Tuusulanjärven ja Enäjärven pintaveden liukoisen typen (NH 4 - N, NO 2 -N ja NO 3 -N) ja liukoisen fosfaattifosforin (PO 4 -P) pitoisuuden vaihtelut eri vuosina. Sekä Tuusulanjärvessä että Enäjärvessä liukoinen typpi kulutetaan säännöllisesti loppuun, sen sijaan fosforia jää veteen aina ylimäärin mm. sisäisen kuormituksen vuoksi. Tilanne oli vuosina 28 ja 29 samankaltainen kuin edellisinäkin vuosina. Talvella ravinteita vapautui sedimentistä veteen, kesällä liukoiset typpiyhdisteet kulutettiin loppuun ja loppuvuonna ravinteita tuli

12 12 valumavesien mukana runsaasti järveen. Vuoden vaihteessa molemmissa järvissä havaittiin korkeita fosfaattifosforipitoisuuksia, mikä johtui runsaiden sade- ja sulamisvesien mukanaan tuomista ravinteista ja maa-aineksista. Erityisesti fosforia kulkeutuu vesiin maa-aineksen mukana. Kuva 1. Liukoisten typpiyhdisteiden (liuk.n) ja liukoisen fosfaattifosforin (PO 4 -P, suodatettu) pitoisuus pintavedessä Tuusulanjärvessä ja Enäjärvessä vuosina Leudot ja sateiset talvet 28 ja 29 näkyivät Tuusulanjärvellä myös korkeina sameusarvoina. Sameusarvot olivat suurimmillaan 1 12 FTU, kun ne aikaisempina vuosina olivat jääneet huomattavasti alhaisemmiksi. Näkösyvyys oli suurimmillaan kesäaikana. (Kuva 11.)

13 13 Tuusulanjärven sameus ja näkösyvyys vuosina sameus FTU ,5 2 1,5 1,5 näkösyvyys m Sameus Näkösyvyys Kuva 11. Tuusulanjärven pintaveden sameusarvot ja näkösyvyys vuosien aikana Jokien veden laatu Jokivesiin tulevat ravinteet ovat peräisin pääasiassa valuma-alueen pelloilta sekä yhdyskuntien ja haja-asutuksen jätevesistä. Aika ajoin vesistöissä on myös jätevesistä peräisin olevia suolistobakteereita, jotka alentavat veden käyttökelpoisuutta. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan jokivesistöt sijaitsevat pääasiassa savikkoalueilla ja vesi on niissä maaperäoloista johtuen luontaisesti savisameaa. Suurten jokivesistöjen alhaisin ravinnetaso on Mustionjoessa, jonka valuma-alueella peltoprosentti on muita alueita pienempi. Lisäksi valuma-alueella on useita järviä, jotka tasaavat veden laatua. Korkeimmat fosforipitoisuudet ovat Porvoonjoessa, Vantaanjoessa ja Mustijoessa. Typpipitoisuus on selvästi korkein Porvoonjoessa etenkin vähävetisenä aikana johtuen siihen johdettavista jätevesistä. Vuoden keskimääräiset fosforipitoisuudet olivat jokivesissä vuonna 28 tarkastelujakson ( ) korkeimmalla tasolla johtuen runsaista sateista ja leudosta talvesta, jotka lisäsivät huuhtoutumia maa-alueilta. Vuonna 29 fosforipitoisuudet olivat suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 27. Fosforia huuhtoutuu vesiin sekä liukoisessa muodossa että etenkin maahiukkasiin sitoutuneena. Mustionjoessa fosforipitoisuus on pysynyt vuosittain suunnilleen samalla tasolla. Tähän vaikuttaa mm. Mustionjoen yläpuolisen Lohjanjärven veden laatua tasaava vaikutus. (Kuva 12.) Vuosittaisten havaintojen määrä on suurten jokien alajuoksuilla yleensä noin 2-25 kertaa vuodessa paitsi Pikkalan- eli Siuntionjoella noin 1-15 kertaa vuodessa. Jokivesien keskimääräisissä typpipitoisuuksissa ei havaittu vastaavaa nousua kuin fosforipitoisuuksissa vuonna 28. Sen sijaan typpipitoisuus oli vuosina laskusuunnassa muualla paitsi Porvoonjoella. Ilmeisesti peltojen typpivarat oli saatu hyvin käyttöön kasvukauden aikana, eikä typpeä ollut varastoituneena maaperään

14 14 suuria määriä. Typpi ei sitoudu fosforin tavoin maahiukkasiin, joten sitä huuhtoutuu vesiin lähinnä liukoisessa muodossa. (Kuvat 4 ja 12). Porvoonjoella ja Vantaanjoella osa typestä on peräisin jätevedenpuhdistamoiden pistekuormituksesta. Muissa tarkastelluissa jokivesistöissä typpi on peräisin pääasiassa maataloudesta. Kuva 12. Jokien fosforipitoisuus (yllä) ja typpipitoisuus (alla) suurimmissa joissa vuosina Arvot ovat vuosikeskiarvoja jokien alajuoksujen havaintopaikoilta. Jokien hygieenistä tilaa arvioidaan suolistoperäisten bakteerien avulla. Jätevedenpuhdistamoiden alapuolisilla vesialueilla bakteerikuormitus vesistöihin on paikoitellen melko suuri. Taajamien ulkopuolisilla alueilla haja-asutus on merkittävä bakteerikuormituksen lähde. Maatalousalueilla myös karjatalous aiheuttaa paikoitellen hygieenistä kuormitusta. Korkeimmat bakteeripitoisuudet joissa ovat yleensä keväisin ja syksyisin suurten virtaamien aikaan. Kesäisin jokivedet ovat yleensä hygieeniseltä laadultaan uimakelpoisia, mutta voimakkaiden sateiden jälkeen bakteeripitoisuudet aina nousevat. Bakteerit säilyvät yleensä kylmässä vedessä pidempään kuin lämpimässä vedessä. Myös auringonvalon uv-säteilyllä on bakteereita tuhoava vaikutus.

15 15 Vantaanjoen bakteeripitoisuus joen alajuoksulla ylitti uimaveden raja-arvon, 5 pmy/1 ml, kesällä 28 kahdella havaintokerralla heinäkuussa. Raja-arvo ylittyi useasti talviaikoina tammi-huhtikuussa ja loka-joulukuussa 28 suurten huuhtoutumien vuoksi. Myös jätevesien ylivuodot ja ohitukset jätevedenpuhdistamoilta ja -pumppaamoilta vaikuttivat bakteeripitoisuuksiin. Vuonna 29 raja-arvo ylittyi vain muutaman kerran, ja kesäaikana vain kerran kesäkuussa. (Kuva 11.) Vantaanjoen keski- ja yläjuoksuilla, varsinkin puhdistamoiden alapuolisilla alueilla bakteeripitoisuudet ovat olleet ajoittain erittäin korkeita. Myös satunnaiset päästöt jätevedenpumppaamoilta tai puhdistamoilta huonontavat veden hygieenistä laatua alapuolisessa vesistössä. Kuva 13. Fekaalisten koliformisten bakteerien pitoisuus Vantaanjoen alajuoksulla vuosina Rannikkovesien tila vuosina 28 ja Hapettomia pohjia ja rehevöittävää kuormitusta Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikkovesien ekologinen tila on suurelta osin tyydyttävä tai välttävä. Joitakin alueita on luokiteltu myös huonoon luokkaan. Monilla alueilla happikato vallitsee pohjan läheisessä vesikerroksessa toistuvasti loppukesällä. Pohjat, joissa happikato toistuu joka tai joka toinen kesä, pysyvät kuolleina. Syynä alusveden happivajeeseen on voimakas leväkasvu pintavedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, missä bakteerit hajottavat ne ja kuluttavat happea. Jos levää on paljon, pohjan läheinen happi loppuu. Huonot happiolosuhteet aiheuttavat sisäistä kuormitusta, jolloin pohjasedimenttiin sitoutunut fosfori liukenee uudelleen veteen. Sinilevät pystyvät hyödyntämään sisäisestä kuormituksesta vapautuvaa fosforia tehokkaasti, koska ne pystyvät sitomaan typpeä. Rannikkovesien laatuun vaikuttaa eniten typen ja fosforin kuormitus, jonka joet ja valumavedet tuovat mukanaan valuma-alueilta. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla valuma-alueet ovat tiheästi asutettuja ja suurelta osin viljeltyjä. Rannikkovesien rehevöitymistä aiheuttavat jätevedenpuhdistamoilta ja maa- ja metsätaloudesta tulevan kuormituksen lisäksi haja-asutusalueilla puutteellisesti käsitelty jätevesi.

16 16 Kesäkuukausina paikallisten päästöjen merkitys varsinkin rannikkovesissä kasvaa, koska levät sitovat kaikki ravinteet, jotka päästetään veteen. Samaan aikaan saariston mökkeily- ja veneilykausi on vilkkaimmillaan. Kuormitusta lisäävät suoraan mökeistä ja veneiden septitankeista mereen lasketut jätevedet. Käymälävesi sisältää runsaasti typpeä ja fosforia leville käyttökelpoisessa muodossa. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan rannikko on suhteellisen matalaa, saarten suojaamaa vesialuetta. Saaristo on erittäin herkkä ravinnekuormitukselle, koska lukuisat matalat kynnykset ja saaret vaikeuttavat veden vaihtumista. Pohjaeläinnäytteenottoa Luukkanen.) merellä Ekman-näytteenottimella. (Kuva: Niko

17 Veden laatu rannikkoasemilla vuosina 28 ja 29 Havaintopaikka Längden (UUS-23) sijaitsee Suomenlahden suulla, Hankoniemen itäpuolella, Tvärminnen eläintieteellisen aseman edustalla Tammisaaren-Hangon ulkomerialueella. Paikka on yksi Uudenmaan ELY-keskuksen intensiivipaikoista, joilta vesinäytteitä otetaan noin 2 kertaa vuodessa. Klorofyllipitoisuudet Längdenillä olivat keväällä 28 ja 29 hieman alhaisemmalla tasolla kuin 2-luvun puolivälin tienoilla. Loppukesän 29 klorofyllin keskiarvo oli alempi kuin muina vuosina 2-luvulla. (Kuvat 14 ja 15.) Pintaveden liukoiset typpiyhdisteet loppuivat keväällä kevätkukinnan aikana huhti-toukokuun vaihteessa. Fosfaattifosforia oli alkukesällä jonkin verran jäljellä heinäkuulle saakka. (Kuva 16.) Kuva 14. A-klorofyllipitoisuudet Längdenin havaintoasemalla vuosina 28 ja 29. a-klorofylli, µg/l Längden, loppukesän a-klorofylli vuosina vuosi Kuva 15. Heinä-elokuun a-klorofyllikeskiarvot vuosina 2-29 Längdenin havaintoasemalla UUS-23 (kokoomanäytteet -8 m tai -1 m).

18 18 liuk.typpi µg/l liuk.n /8 liuk.n /9 PO4-P/8 PO4-P/ PO4-P µg/l Kuva 16. Pintaveden liukoisten ravinteiden pitoisuudet Längdenin havaintoasemalla vuosina 28 ja 29. Liuk.N=liukoiset typpiyhdisteet (NH 4 -N+NO 3 -N+NO 2 -N), PO 4 -P= fosfaattifosforipitoisuus. Porvoon edustan havaintopaikka sijaitsee Emäsalon kärjen lounaispuolella ja Sipoon edustan havaintopaikka Kaunissaaresta koilliseen. Porvoon edustan merialueelle tulee kuormitusta Porvoonjoen ja Mustijoen mukana sekä alueen jätevedenpuhdistamoilta ja teollisuuslaitoksilta. Myös Porvoon ja Sipoon edustalla a-klorofyllipitoisuudet olivat kesällä 28 ja 29 hieman alemmalla tasolla kuin aiempina vuosina. Klorofyllikäyrät olivat melko samankaltaiset molempina vuosina. (Kuva 17.) Kesällä 29 happipitoisuus pohjan lähellä pysytteli koko kesän yli 4 mg/l, mikä pienensi myös sisäisen kuormituksen määrää. Sipoon edustalla sen sijaan happitilanne oli loppukesällä huono, mikä näkyi myös fosfaattifosforin vapautumisena pohjanläheisessä vedessä. (Kuva 2.) Kuva 17. A-klorofyllipitoisuus Porvoon ja Sipoon edustan havaintopaikoilla vuosina 28 ja 29.

19 19 Kuva 18. Happipitoisuus ( 2 ) ja fosfaattifosforipitoisuus (PO 4 -P) pohjanläheisessä vesikerroksessa Porvoon ja Sipoon edustan havaintopaikoilla vuonna 29. Kuva 19. Pintaveden liukoisten typpiyhdisteiden pitoisuus (liuk.n) ja fosfaattifosforipitoisuus (PO 4 -P) Porvoon ja Sipoon edustan havaintopaikoilla vuonna 29. Länsi-Tontun havaintoasema (UUS-1A) sijaitsee Helsingin edustalla Helsingin- Espoon ulkomerialueella ja sen havainnointi kuuluu osittain Helsingin edustan merialueen velvoitetarkkailuun. Länsi-Tontun loppukesän klorofylliarvoissa on nähtävissä selvä nouseva suunta 199-luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 29 klorofyllitaso oli alhaisempi kuin muina vuosina 2-luvulla lukuun ottamatta vuotta 25. (Kuva 2). Luokkarajat loppukesän a-klorofyllille ovat hyvä/tyydyttävä-rajalla 4,1 µg/l ja tyydyttävä/välttävä-rajalla 12 µg/l Suomenlahden ulkosaariston tyypissä, jossa Länsi-Tonttu sijaitsee.

20 2 Länsi-Tonttu, loppukesän a-klorofylli vuosina klorofylli, µg/l vuosi Kuva 2. Loppukesän (heinä-elokuu) a-klorofyllin keskiarvot vuosina Länsi-Tontun havaintoasemalla UUS-1A (kokoomanäytteet -4 m). Uudenmaan ELY-keskus osallistuu sisäsaaristossa kesäaikana tehtävään ns. Alg@line-laivaseurantaan. Matkustajalaivat ottavat reitiltään vesinäytteitä tietyistä paikoista. Näytteet toimitetaan laboratorioon, missä niistä tutkitaan mm. ravinnepitoisuuksia ja levämäärää a-klorofyllinä. Kuvissa 21 ja 22 on esitetty laivaseurannan a-klorofyllituloksia kolmelta loppukesän havaintokerralta vuosina 28 ja 29 muutamilta havaintopaikoilta Kristina Brahen reitiltä. Kuvassa 21 on tuloksia Uudenmaan saaristosta väliltä Tammisaari Porkkalanniemi ja kuvassa 22 tuloksia Itä-Uudenmaan saaristosta väliltä Helsingin edusta - Porvoon edusta. Levämäärät olivat kesällä 28 Uudenmaan saaristossa suurimmillaan heinäkuun puolivälissä Porkkalanniemen edustalla ja Itä-Uudenmaan saaristossa elokuun alussa Emäsalon edustalla Porvoossa. Kesällä 29 levämäärä oli Uudenmaan saaristossa suurimmillaan elokuun alussa Inkoon edustalla (Skansfjärden ja Skatafjärden) ja Itä- Uudenmaan saaristossa heinäkuun alkupuolella Porvoon edustalla. Uudenmaan saaristossa a-klorofyllitaso nousee lännestä itään päin mentäessä. (Kuvat 21 ja 22).

21 21 Levämäärät Uudenmaan saaristossa kesällä a-klorofylli µg/l T/V luokkaraja H/T luokkaraja 4 2 Skogbyfjärden Älgö Jussarö Sandöfjärden Nothamn Gästfjärden Skansfjärden Skatafjärden Norra Sådö Vormö Upinniemi Porkkalanniemi Levämäärät Uudenmaan saaristossa kesällä Skogbyfjärden Älgö Jussarö Sandöfjärden Nothamn Gästfjärden Skansfjärden Skatafjärden Norra Sådö Vormö Upinniemi a-klorofylli µg/l Porkkalanniemi T/V luokkaraja H/T luokkaraja Kuva 21. Levämäärät a-klorofyllinä Uudenmaan sisäsaaristossa loppukesällä 28 ja 29 välillä Tammisaari - Porkkalanniemi. T/V-luokkaraja ja H/T-luokkaraja kuvaavat tyydyttävä/välttävä- ja hyvä/tyydyttävä-luokkien a-klorofyllin luokkarajoja ekologisessa luokituksessa (rannikkovesityypissä lounainen sisäsaaristo).

22 22 a-klorofylli µg/l Levämäärät Itä-Uudenmaan saaristossa kesällä T/V luokkaraja H/T luokkaraja 2 Kuggensten Itä-Villinki Kuiva- Hevonen Sipoonselkä Emäsalon kärki Kuggensten Itä-Villinki Kuiva Hevonen Sipoonselkä Emäsalon kärki a-klorofylli µg/l Levämäärät Itä-Uudenmaan saaristossa kesällä T/V luokkaraja H/T luokkaraja Kuva 22. Levämäärät a-klorofyllinä Itä-Uudenmaan sisäsaaristossa loppukesällä 28 ja 29 välillä Helsingin edusta Porvoon edusta. T/V-luokkaraja ja H/T-luokkaraja kuvaavat tyydyttävä/välttävä- ja hyvä/tyydyttävä-luokkien a-klorofyllin luokkarajoja ekologisessa luokituksessa (rannikkovesityypissä Suomenlahden sisäsaaristo). Suomen ympäristökeskus kartoittaa vuosittain Itämeren tilaa Suomenlahdella sijaitsevilla havaintopaikoilla. Oheisena on linkkejä elokuussa 28 ja elokuussa 29 ilmestyneisiin Itämeri-portaalin tiedotteisiin "Suomenlahden syvien pohjien happitilanne on heikentynyt, rannikkoalueiden pohjien tila on edellisvuosia parempi ( )" ja "Suomenlahden tila on parantunut, varsinaisen Itämeren tila on heikentynyt ( )":

23 Levätilanne vuosina 28 ja 29 Kesän 28 tuuliset, sateiset ja viileät säät hillitsivät sinilevien kasvua ja levälauttojen muodostumista koko kesän ajan. Sinilevähavaintoja oli sisävesillä keskimäärin huomattavasti normaalia vähemmän. Enimmillään levää havaittiin elokuun alussa. Kukintoja muodostavat lajit olivat tavanomaisia, mahdollisesti myrkyllisiä yhdisteitä tuottavia lajeja ja kuuluivat sukuihin Anabaena, Microcystis ja Aphanizomenon. Myös merialueella leväkesä 28 oli erittäin rauhallinen. Epävakaiset säät ja syvän, kylmän veden kumpuaminen Suomenlahdella vähensivät kukintoja. Heinäkuun aikana sinilevät lisääntyivät Suomenlahdella, ja kuun lopulla kukinnat voimistuivat hieman ja pieniä pintalauttoja esiintyi pitkin Suomenlahden rannikkoa. Elokuun edetessä leväkukinnat vähenivät kaikilla merialueilla. Uudenmaan ympäristökeskuksen viikoittaisessa leväseurannassa kesällä 28 oli 28 järveä ja muutamia rannikkoalueen paikkoja. Yhdelläkään näistä seuratuista paikoista ei ilmoitettu olevan erittäin runsaasti levää kesän aikana. Ilmoituksia runsaista ja jonkin verran levää sisältävistä kukinnoista tuli jonkin verran pitkin kesää. Myös kesä 29 oli leväkukintojen suhteen rauhallinen. Pitkien hellejaksojen puuttuminen hillitsi levien kasvua ja levälauttojen syntymistä. Sisävesissä sinileviä esiintyi enimmillään elokuun alussa. Toisaalta sinileväkukintoja havaittiin monilla järvillä vielä myöhään syksylläkin. Merialueella kukinnat lisääntyivät vasta heinäkuun alussa. Elokuun alussa sään lämmetessä levälauttoja muodostui Suomenlahdelle. Syyskuun alkupuolella pintakukintoja havaittiin vielä mm. itäisellä Suomenlahdella. Suomenlahden rannikolla havaittiin myöhäisiä leväkukintoja vielä marras-joulukuun vaihteessa. Kyseessä oli kylmääkin vettä sietävä Aphanizomenonsuvun sinilevä, jonka ei ole todettu olevan myrkyllinen Suomen merialueilla. Kesällä merialueella yleinen Aphanizomenon-levä lisääntyy kylmissäkin vesissä otollisissa olosuhteissa. Uudenmaan ympäristökeskuksen viikoittaisessa leväseurannassa kesällä 29 oli 24 järveä ja muutamia rannikkopaikkoja. Näistä kohteista erittäin runsaiden kukintojen ilmoituksia tuli vain kolmelta järveltä (Karjaan Kvarnträsket, Sipoon Savijärvi ja Vihdin Salmijärvi) loppukesällä heinäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Tuusulanjärvellä ei poikkeuksellisesti havaittu sinilevää koko kesän aikana. Yksittäisiä leväilmoituksia muilta järviltä tuli jonkin verran kesän aikana. Viitteet:

24 24 Kirkkonummen Heparilla oli voimakas sinileväkukinta heinäkuun 29 lopussa. (Kuva: Niko Luukkanen.) 7. Pintavesien ekologinen luokittelu Pintavedet luokiteltiin Suomessa ensimmäisen kerran niiden ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella vuonna 28. Uusi luokittelujärjestelmä laadittiin, koska EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi ja sitä toteuttava lainsäädäntö Suomessa (Laki vesienhoidon järjestämisestä) muuttivat pintavesien luokittelun perusteita. EU:n yhteisissä luokitteluperusteissa arvioidaan, kuinka paljon ihmistoiminta on vaikuttanut vesieliöstöön. Aiemmin pintavedet luokiteltiin Suomessa yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan, jossa vesiä tarkasteltiin ihmisen tarpeiden, mm. virkistyskäytön, kannalta. Näitä kahta luokitusta ei siten voi verrata keskenään. Ekologisen luokittelun perustana ovat kullekin jokityypille, järvityypille ja rannikkovesityypille määritellyt ns. vertailuolot, jotka kuvaavat luonnontilaista vesistöä. Luokittelussa käytetään vesien biologisista muuttujista saatavissa olevaa tietoa sekä vedenlaatutietoa. Biologisina muuttujina ovat mm. kasviplankton, pohjaeläimet, piilevät, vesikasvillisuus ja kalasto. Myös vesistöjen fysikaalis-

25 25 kemialliset ominaisuudet (veden laatu) ja hydrologis-morfologinen tila (säännöstely, kalojen vaellusesteet ym.) vaikuttavat luokitustulokseen. Vuoden 28 luokittelussa käytettiin pääasiassa vuosien 2-27 aineistoa. Ekologista luokittelua varten biologista aineistoa on kerätty järvistä, joista ja rannikkoalueelta viime vuosina paljon aiempaa enemmän. Jatkossa vesien tilan seuranta Uudenmaan ELY-keskuksessa painottuukin aiempaa enemmän juuri biologisten näytteiden ottoon ja niiden määrittämiseen. Kalastoseurannoista vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella suurin osa jokivesistä ja rannikkovesistä luokittui tyydyttävään ekologiseen luokkaan. Järvistä noin puolet luokittui hyvää huonompaan ekologiseen luokkaan. Hyvässä tai erinomaisessa tilassa on jokivesistä noin 3 % ja järvistä noin puolet (lukumäärältään noin 4 % ja pinta-alaltaan noin 5 %). Rannikkovesissä ei ole hyvään tai erinomaiseen luokkaan kuuluvia alueita lainkaan. Vesimuodostumakohtaiset luokitustulokset löytyvät -palvelusta (pintavesien tila -> vesimuodostumat). Lisätietoja ekologisesta luokituksesta ja sen tuloksista karttoineen sekä vesienhoitotyöstä löytyy nettisivuilta: Pohjaeläinnäytteenottoa potkuhaavilla Somerojoella. (Kuva: Maija Lehtinen.)

26 26 8. Yhteenveto pintavesien tilasta vuosina 28 ja 29 Vuosi 28 oli edellisen vuoden tapaan keskimääräistä lämpimämpi ja sateisempi vuosi. Virtaamat olivat erittäin korkealla sekä alkuvuonna että loppuvuonna 28. Vuosi 29 oli kuivempi ja myös lämpöoloiltaan ja virtaamaolosuhteiltaan tavanomaisempi vuosi. Sateinen ja lauha vuosi 28 näkyi mm. jokien ravinnekuormissa. Etenkin jokien fosforipitoisuudet olivat suurempia kuin moniin vuosiin. Typpipitoisuuksissa vastaavaa nousua ei ollut havaittavissa. Suurista virtaamista johtuen kuitenkin myös jokien mereen kuljettamat typpikuormat olivat suuria. Vuonna 29 jokien mereen kuljettamat fosfori- ja typpimäärät olivat alle puolet verrattuna vuoden 28 ainevirtaamiin. Samoin suurten jokien yhteenlaskettu vuosikeskivirtaama oli vuonna 29 alle puolet vuoden 28 arvosta. Lyhyet jääpeitteiset kaudet ja lauhat talvet vaikuttivat myös järvien talviseen vedenlaatuun. Happitilanne järvissä pysyi talviaikana keskimäärin hyvänä, mutta toisaalta runsaat valumat aiheuttivat järvissä samennusta ja näkösyvyyden pienenemistä. Kesäiset klorofylliarvot olivat vuosina keskimäärin alhaisempia kuin aiemmin 2-luvulla. Erityisen runsaita sinileväkukintoja ei myöskään esiintynyt kesinä 28 ja 29. Leudot talviset sääolosuhteet näkyivät myös rannikkoalueella veden laadussa. Happitilanne pohjan lähellä oli hieman parempi kuin aikaisempina vuosina. Myös loppukesäiset klorofylliarvot olivat alempia kuin aikaisemmin. Myöhäisiä leväkukintoja havaittiin Suomenlahdella vielä marras-joulukuun vaihteessa vuonna 29. Vuonna 28 valmistui ensimmäinen uuden luokittelujärjestelmän mukainen pintavesien ekologinen luokittelu Suomessa. Uudenmaan ELY-keskuksen alueella suurin osa vesistöistä ja rannikkovesistä luokittui tyydyttävään ekologiseen luokkaan. Hyvässä tai erinomaisessa tilassa on jokivesistä noin 3 % ja järvistä noin puolet. Rannikkovesissä ei ole hyvään tai erinomaiseen luokkaan kuuluvia alueita lainkaan.