ARVIOINTIRAPORTTI. Laitoshuoltajien kohdekansion käytöstä Kuopion kaupungin päiväkodeissa. Kirsi Alila. Kehitysjohtaja, Ediva Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARVIOINTIRAPORTTI. Laitoshuoltajien kohdekansion käytöstä Kuopion kaupungin päiväkodeissa. Kirsi Alila. Kehitysjohtaja, Ediva Oy"

Transkriptio

1 ARVIOINTIRAPORTTI Laitoshuoltajien kohdekansion käytöstä Kuopion kaupungin päiväkodeissa Kirsi Alila Kehitysjohtaja, Ediva Oy

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN 5 3 ARVIOINNIN TULOKSET Kohdekansion käytön määrä Kohdekansion hyödyllisyys ja tarpeellisuus työmuotona Kohdekansion vaikutus asiakaskähtöiseen yhteistyöhön päiväkodin muun henkilökunnan kanssa Kohdekansio työn suunnittelussa ja kehittämisessä Kansion käyttämisen esteet Kansion käyttöä mahdollistavat seikat Kansioon liittyvät työkäytännöt Muuta kohdekansioon liittyen 12 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISSUOSITUKSET 13 LIITE: Kyselylomake saatekirjeineen 17 2

3 1 JOHDANTO Laitoshuoltajilla on ollut keväästä 2010 asti käytössä Laitoshuoltajien vasuksi -kutsutut siniset kohdekansiot, joissa on kuvattuna laitoshuoltajan työjärjestys ja -ohjeet. Lisäksi kansiossa on liitettynä Kasvattajien käsikirja 1, jossa on kuvattu varhaiskasvatuksen toteuttamisen periaatteet. Laitoshuoltajan vasun tavoitteena on dokumentoida päivähoidon laitoshuoltajien tehtäväkuvaukset ja edesauttaa yhteistyötä päiväkodin muun henkilökunnan kanssa asiakaslähtöisesti. Kohdekansio auttaa laitoshuoltajia oman työn suunnittelussa ja kehittämisessä, minkä on tarkoitus parantaa työn laatua pitkällä tähtäimellä. Laitoshuoltajat ja yhdistelmätyöntekijät siirtyvät vuoden 2013 alusta työntekijöiksi Itä-Suomen tukipalvelujen liikelaitosyhtymään ja tilaaja-tuottajamalliin. Työssä tulee tätä kautta korostumaan entisestään palvelun tilaamisessa ja tuottamisessa asiakaslähtöisyys ja yhteistyön näkökulma sekä sen myötä kohdekansion merkittävyys. Lisäksi tiimityöhön siirtyminen tuo omat haasteensa ja vaateensa kohdekansion käyttämiselle ja kehittämiselle laitoshuoltajien työssä. Arviointi suoritettiin osana LapsiKuopio II hanketta. Kuopion kaupungin Kasvun ja oppimisen tuen avainprosessin hallinnoima ja vuosina toteutuva LapsiKuopio II -hanke on osa kansallista Kaste -ohjelmaa 2. Ohjelman pääasiallisena tarkoituksena on kehittää lasten ja perheiden palveluita vastaamaan heidän tarpeisiinsa joustavasti ja vaikuttavasti. Pääpaino on vanhempien osallisuuden ja henkilöstön osaamisen vahvistamisessa sekä moniammatillisen yhteistyön toteutumisessa. LapsiKuopio II -hankkeessa keskitytään siihen, että lastenneuvoloissa ja varhaiskasvatuspalveluissa toimitaan varhaisen tuen uusien ja entisiä täydentävien työ- ja toimintatapojen mukaisesti. Tavoitteena on vakiinnuttaa varhainen tuki osaksi moniammatillisen ja alueellisen yhteistyön toimintakäytäntöjä. Tarkoituksena on, että hankkeen jälkeen varhaisen tuen työ- ja toimintatapoja lastenneuvoloissa ja varhaiskasvatuspalveluissa sekä moniammatillisessa ja alueellisessa yhteistyössä seurataan, arvioidaan ja kehitetään säännöllisesti. Tämä raportti kuvaa laitoshuoltajien kohdekansion käytön arvioimista ja sen tuloksia. Raportin luku 2 kuvaa arvioinnin toteuttamista. Arvioinnin tulokset esitellään kysymyskohtaisesti raportin luvussa 3. Raportin luvussa 4 esitetään arvioinnin tuloksista nousevat johtopäätökset ja kehittämisehdotukset. Raportin liitteenä löytyy arvioinnissa käytetty kyselylomake saatekirjeineen. Tässä raportissa avattuja arvioinnin tuloksia on tarkoitus käsitellä syksyllä 2011 laitoshuoltajien aluepalavereissa laitoshuoltajien palveluesimiehen Arja Ryynäsen johdolla. Näitä aluepalavereita 1 Kasvattajan käsikirja on Kuopion kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. 2 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (sosiaali- ja terveysministeriö), jossa määritellään sosiaali- ja terveyshuollon yleiset kehittämistavoitteet ja toimenpiteet vuosille

4 voisi käyttää paitsi tulosten esittämiseen niin myös arvioinnissa mukanaolleiden teemojen yhteiseen käsittelyyn ja keskusteluun osallistujien kesken. Jos mahdollista, aluepalavereiden keskusteluja voitaisiin myös kirjata ylös ja tarkastella niitä suhteessa tämän arviointiraportin tuloksiin. Näin saataisiin nyt suoritetun arvioinnin suhteellisen pieneen otokseen laajempaa näkökulmaa kohdekansioon liittyvistä kokemuksista ja käytöstä. Arvioinnissa käytetty kyselylomake voi toimia jatkossa jatkuvan arvioinnin välineenä ja työkaluna niin laitoshuoltajien itsearvioinnissa kuin myös esimiehen suorittamassa säännöllisin aikavälein toteutettavissa arvioinneissa. Arvioinnin tulosten yhteenvetona voidaan todeta, että laitoshuoltajien suhtautuminen kohdekansioon on myönteinen ja sitä pidetään tarpeellisena ja hyödyllisenä työmuotona. Kohdekansion käyttöä tulee kuitenkin lisätä ja jalkauttaa paremmin osaksi laitoshuoltajien työtä. Kohdekansion sisältöä tulee edelleen kehittää ja pyrkiä poistamaan sen käytöltä mahdollisia esteitä. Näin voisi erään vastaajan toive toteutuisi siitä, että jokaisessa päiväkodissa kansio olisi käytössä eikä tyhjänä ja käyttämättömänä. 4

5 2 ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN Laitoshuoltajien kohdekansion (tai vasun) arvioinnin tarkoituksena oli tarkastella kohdekansion käyttöä ja kohdekansion tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä työmuotona kuopiolaisissa päiväkodeissa. Arvioinnin tarkoituksena oli saada vastaajilta vinkkejä kohdekansion kehittämiseen sekä tietoa kohdekansion käytön esteistä ja käyttöä mahdollistavista tekijöistä. Arvioinnin teemoina olivat myös kohdekansion vaikutus asiakaslähtöisen yhteistyön edistämiseen päiväkodin henkilöstön kanssa sekä kohdekansion vaikutus työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Arviointi suoritettiin osana LapsiKuopio II -hanketta. Arvioinnin tuloksia käytetään laitoshuoltajien kohdekansion kehittämisessä. Arviointi suoritettiin otostutkimuksella. Arviointiin mukaan valittiin jokaiselta päivähoitoalueelta kustakin yksi päiväkoti ja sen laitoshuoltaja(t). Yhteensä arvioinnissa on mukana seuraavien seitsemän päiväkodin laitoshuoltajat: Petosenmutka, Aittolampi, Kasarminpuisto, Saarikello, Toukola, Lehtoniemi ja Melalahti. Arviointi toteutettiin laitoshuoltajien palveluesimiehen Arja Ryynäsen, LapsiKuopio II hankkeen työntekijöiden Jaana Lappalaisen ja Tiina Mikkilän sekä kehitysjohtaja Kirsi Alilan (Ediva Oy) laatimalla kyselyllä (kyselylomake liitteenä), johon laitoshuoltajat vastasivat nimettömänä. Kyselylomakkeessa on kaikkiaan kahdeksan kysymystä, joista kahden ensimmäisen osalta vastaajien tuli valita itselleen sopivin tai työtilannettaan parhaiten kuvaava vaihtoehto rastittamalla yksi vastausvaihtoehdoista. Kysymyksissä 2-4 vastaajia pyydettiin valitsemaan annetuista vastausvaihtoehdoista sopivin. Kysymyksessä 2 toivottiin vastaajalta myös kirjallista vastausta lisäkysymykseen. Kysymykset 5-7 olivat sellaisia, joissa vastaajia pyydettiin kirjaamaan mahdollisimman avoimesti ja tarkasti omia ajatuksiaan, tuntemuksiaan ja mielipiteitään laitoshuoltajien kohdekansiosta. Viimeinen kysymys (8) oli varattu vastaajien vapaalle sanalle. Vastaajia motivoitiin kertomalla, että heidän kokemuksensa ja arvionsa ovat erittäin arvokkaita kansion tulevan kehittämisen ja käytön jalkauttamisen näkökulmasta. Vastaajia pyydettiin antamaan siksi myös avoimesti kriittisiä ja kehittäviä kommentteja kohdekansion käytöstä. Lisäksi laitoshuoltajia pyydettiin kertomaan omista kohdekansion käyttötavoista ja innovaatioistaan sen käyttämisessä. Kyselyn vastausaika oli kaksi viikkoa ajalla Valittujen päiväkotien laitoshuoltajille toimitettiin kyselylomakkeet jonka he palauttivat vastauskuoren avulla suoraan arvioinnin suorittajalle, kehitysjohtaja Kirsi Alilalle. Kyselyn tulokset esitellään ja käsitellään laitoshuoltajien aluepalavereissa syksyllä 2011, jonka jälkeen päätetään kohdekansion jatkokehittämisestä. 5

6 3 ARVIOINNIN TULOKSET Arviointikyselyn palautusprosentti oli tasan sata (100%), eli kaikki seitsemän lähetettyä kyselylomaketta palautuivat. Osaan lomakkeista oli vastannut useampi laitoshuoltaja yhteisen vastauksen. Seuraavassa käsitellään arvioinnin tuloksia kysymyskohtaisesti. Tuloksia tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon otoksen pieni määrä ja etteivät tulokset tästä syystä ole yleistettäviä, mutta antavat toivottavasti suuntaa kohdekansioon liittyvistä kokemuksista ja sen käytöstä. 3.1 KOHDEKANSION KÄYTÖN MÄÄRÄ Kolme seitsemästä vastaajasta ilmoitti käyttävänsä kohdekansiota jatkuvasti/lähes päivittäin. Kaksi vastaajaa kertoi käyttävänsä kohdekansiota harvoin, lähinnä silloin tällöin. Kaksi laitoshuoltajaa ilmoitti etteivät käytä kohdekansiota koskaan. Toinen näistä vastaajista selitti kohdekansion käyttämättömyyttä kertomalla, että hän on yhdistelmätyöntekijä, joka työskentelee puolet työajastaan päiväkodissa ja puolet palveluvastaavana. Vastausten jakautuminen eri vastausvaihtoehtojen osalta kuvataan seuraavassa taulukossa 1. Kuinka paljon käytät kohdekansiota työssäsi? Vastausten määrä (lomakkeen kysymys 1) JATKUVASTI, LÄHES JOKA PÄIVÄ HARVOIN, LÄHINNÄ VAIN SILLOIN TÄLLÖIN EN KOSKAAN Yhteensä 3 vastausta 2 vastausta 2 vastausta 7 vastausta Taulukko 1. Laitoshuoltajien kohdekansion käytön määrä Kuten taulukosta huomaa, vastaukset jakautuvat tasan kaikkien kolmen vastausvaihtoehdon välillä. Tuloksen pohjalta näyttääkin siltä, että kohdekansion käyttämisen useudessa on eri yksiköiden ja laitoshuoltajien välillä isojakin eroja. Kohdekansio ei vielä ole ainakaan näissä valituissa yksiköissä kattavasti jokapäiväisessä tai lähes jokapäiväisessä käytössä. Niiden vastaajien määrä, jotka käyttävät harvoin (2) tai eivät käytä ollenkaan (2) on yhteenlaskettuna suurempi kuin jatkuvasti tai lähes jokapäivä kansiota käyttävien määrä. 6

7 3.2 KOHDEKANSION HYÖDYLLISYYS JA TARPEELLISUUS TYÖMUOTONA Enemmistö vastaajista eli kuusi seitsemästä (6/7) kertoi kokevansa kohdekansion hyödylliseksi ja tarpeelliseksi työtavaksi omassa työssään. Yksi vastaajista vastasi kysymykseen kieltävästi. Hänen perustelunsa ei-vastaukselle kertoo siitä, että kansio ei ole vielä uutena työmuotona jalkautunut työhön tarpeeksi hyvin. Toisaalta, vastauksen mukaan päiväkodin tilanteet vaihtelevat paljon ja kansio ei tunnu paljon vaihtuvissa työtilanteissa hyödylliseltä ja tarpeelliselta. Tieto työtehtävistä tuntuu myös vastauksen perusteella kulkevan suullisesti ilman kansiota. Kansio ei ole vielä jalkautunut päiväkodin arkeen, tieto kulkee suullisesti. Tilanteet vaihtelevat hektisesti. Ne laitoshuoltajat, ketkä pitivät kohdekansiota toimivana työmuotona, perustelivat sen hyötyjä seuraavaan tapaan: Ongelmatilanteissa tukena. Sijaiset löytävät tiedot ja talon tavat kansiosta Se on selkeäsisältöinen, sisältäen tärkeitä asioita mm. sijaisille kun tulee uuteen taloon. Työjärjestys ja -ohjeet selkeästi saatavilla. Hyvä lukea mm. kasvattajan käsikirjaa ja pohtia omaa panosta työyhteisössä ja sen keskeisissä asioissa. Samoissa kansissa kaikki tieto, ei ole lippuja, lappuja siellä täällä. Näppärä käyttää Kansiosta saa tietoa sijaiset, opiskelijat, työllistetyt sekä muu henkilökuntaa laitoshuoltajan tehtävistä. Jos jokin asia askarruttaa, niin sen voi tarkastaa kansiosta Ei kansiossa ole mitään vikaa. On vain 30v työura laitoshuoltajana, niistä 24 v päiväkodissa. Suunnitelma on erittäin hyvä, mutta joka yksikkö on erilainen ja asettaa haasteita jokapäiväisessä työssä. 3 Yhteenvetona voidaan todeta, että suurin osa vastaajista (6/7) kokee kohdekansion hyödylliseksi ja tarpeelliseksi työmuodoksi, koska se on sisällöltään selkeä ja näppärä, sisältäen samassa paikassa tärkeätä tietoa laitoshuoltajien tehtävistä ja työjärjestyksestä. Kansion kautta myös sijaiset tai uudet työntekijät pääsevät työhön hyvin kiinni ja muu henkilökunta saa käsityksen laitoshuoltajien tehtävistä. Kansion hyötynä mainitaan myös se, että se sisältää Kasvattajien 3 Vastaaja vastasi kokevansa kansion tarpeelliseksi, mutta perustelu oli kirjattu En koe tarpeelliseksi -kohtaan. 7

8 käsikirjan, jonka lukemisen kautta laitoshuoltaja pystyy pohtimaan omaa panostaan työyhteisössä ja sen keskeisissä asioissa. Niin kohdekansion hyödyllisyyteen ja tarpeellisuuteen kyllä- kuin ei-vastauksen antaneilta kysyttiin lisäkysymyksenä kuinka kohdekansiota tulisi kehittää. Kysymykseen tuli kolme vastausta, kaikki kyllä-vastauksen antaneilta. Yhdessä vastauksessa todettiin, että tällä hetkellä kansiossa ovat jo tärkeimmät asiat, joten kehittämisen tarvetta ei ole. Kahden muun vastauksen mukaan kansiota voisi kehittää listaamalla kansioon Kuopion kaupungin päiväkotien ja laitoshuoltajien puhelinnumerot. listaamalla kansioon oman yksikön yhteistyökumppanit ja heidän yhteystietonsa päivittämällä sinne uutta tietoa esimerkiksi koulutuksista. 3.3 KOHDEKANSION VAIKUTUS ASIAKASLÄHTÖISEEN YHTEISTYÖHÖN PÄIVÄKODIN MUUN HENKILÖKUNNAN KANSSA Kuten oheisesta taulukosta 2 voi todeta, yksi lomakkeista piti sisällään vastauksen kyllä, eli vastaaja (/vastaajat) on sitä mieltä, että kohdekansio edesauttaa asiakaslähtöistä yhteistyötä päiväkodin muun henkilökunnan kanssa. Viisi vastaajista kokee, että kohdekansio edesauttaa yhteistyötä jonkin verran. Yksi vastaaja kokee kohdekansion vaikutuksen yhteistyöhön edesauttamiseen negatiivisena. Edesauttaako kohdekansio asiakaslähtöistä yhteistyötä päiväkodin muun henkilökunnan kanssa? Vastausten määrä (lomakkeen kysymys 3) KYLLÄ, TODELLA PALJON JONKIN VERRAN EI OLLENKAAN Yhteensä 1 vastausta 5 vastausta 1 vastausta 7 vastausta Taulukko 2. Laitoshuoltajien kohdekansion vaikutus asiakaslähtöiseen yhteistyöhön päiväkodin henkilökunnan kanssa 8

9 Pääosin (5/7) vastaajat ovat sitä mieltä, että kohdekansio edesauttaa jonkin verran asiakaslähtöistä yhteistyötä päiväkodin muun henkilökunnan kanssa. Vastaus on positiivissuuntainen, mutta jättää kehittämisvaraa vielä siihen, että kohdekansio miellettäisiin asiakaslähtöistä yhteistyötä muun päiväkodin henkilökunnan kanssa paremmin edistäväksi työ- ja toimintamuodoksi. 3.4 KOHDEKANSIO TYÖN SUUNNITTELUSSA JA KEHITTÄMISESSÄ Samoin kuin edellisen kysymyksen kohdalla, yksi vastaajista kokee kohdekansion auttavan todella paljon työn suunnittelussa. Vastaavasti yksi vastaaja on täysin päinvastaista mieltä, eli kansio ei häneen mukaansa auta työn suunnittelussa ja kehittämisessä ollenkaan. Viisi vastaajaa katsoo, että kansiosta on jonkin verran apua kun työtä suunnitellaan ja kehitetään. Vastausten jakautumista voi tarkastella taulukosta kolme. Auttaako kohdekansio työn suunnittelussa ja kehittämisessä? (lomakkeen kysymys 4) KYLLÄ, TODELLA PALJON JONKIN VERRAN EI OLLENKAAN Yhteensä Vastausten määrä 1 vastausta 5 vastausta 1 vastausta 7 vastausta Taulukko 3. Kohdekansion auttaminen työn suunnittelussa ja kehittämisessä Vastaajista enemmistö (5/7) katsoo, että kohdekansio vaikuttaa työn suunnitteluun ja kehittämiseen jonkin verran. Tilanteessa löytyy parannettavaa, jos lähtökohtaisesti kohdekansion tarkoitus on auttaa helpottamaan työn suunnittelua ja kehittämistä luomalla työtehtäviin selkeän rungon ja apuvälineen. 9

10 3.5 KANSION KÄYTTÄMISEN ESTEET Kysymykseen saatiin kuusi vastausta. Kaksi vastaajista kertoo, ettei kansion käytölle ole olemassa esteitä, yksi vastaaja kommentoi ettei osaa sanoa. Kaksi vastaajaa tuo esiin kiireen kansion käytön esteenä ja myös työhön liittyvät muutokset. Kiire, aina ei ehdi kansiota lukemaan. Kiire ja muutokset. Yksi kommenteista kertoo työn luonteen (vuorotyö) aiheuttavan tiettyjä rajoitteita kansion käytölle. Vuorohoidossa perustöiden ajoittaminen hankalaa koska lasten lukumäärä vaihtelee vuorokauden eri aikoina. Esim. perustyöt joudutaan tekemään lauantaisin. Myös ylläpitosiivouksen aikana huomioimme lasten saapumisen ja lähtemisen. Kovin paljon esteitä kohdekansion käytölle ei vastauksissa ilmennyt. Esteet kulminoituvat vastausten mukaan kiireeseen työssä, työn muutoksiin sekä työn erityisluonteeseen esimerkiksi vuorotyössä. 3.6 KANSION KÄYTÖN MAHDOLLISTAVAT SEIKAT Vastaajien mukaan kohdekansion käytön mahdollistaa sen kätevyys (2 vastausta). Kätevä kansio on koska kansiossa olevat tiedot on helposti saatavilla samassa paikassa. Kansiossa olevat tiedot on saatavilla. Käyttö on kätevää kun kaikki tieto samassa kansiossa. Kolmannen vastauksen mukaan laitoshuoltajan omalla aktiivisuudella on iso merkitys kansion käytössä. Kansio myös helpottaa kahden vastaajan mielestä tehtyjen töiden ja tilauksien seurantaa. Oma aktiivisuus kansion käytössä ja ottamalla kansio ns. työrutiineihin osaksi. Nyt ajankohtainen asia on suursiivoustöiden tekeminen ja niiden merkitseminen mm. tehdyt/tekemättömät ym. tilaukset (Sakupe). Kun on huolella laittanut kansioon em. (Sakupe, Kys 4 ) tilauksia Rondon (laskujen tark.) on helppo tietää mitä olen tilannut. 4 Laitoshuoltajat tilaavat päiväkodin liinavaatteet Sakupe Oy:stä sekä siivousaineet ja -tarvikkeet mm. Kys keskusvaraston kautta sähköisesti. Tavaratilauksiin liittyvät ohjeet,tuotenumerot ym. ovat kansiossa. 10

11 Yhden vastauksen mukaan kansion käytön mahdollistaa se, että se on ajantasalla ja kansiosta löytyy kaikki tarvittavat tiedot. Kansion avulla voidaan myös palveluhenkisyyden periaatteella huomioida muun muassa lasten toimintoja. Samainen vastaaja tuo esiin oman työn arvostamisen ja sitä kautta hyvään lopputulokseen pääsemisen omassa työssä. Palveluhenkisyyden huomioiminen, lasten toiminnan huomioiminen, lasten auttaminen tarvittaessa esim. pukeminen, wc yms. Arvostamalla omaa työtään päästään mahdollisimman hyvään tulokseen. Yhden vastaajan vastaus voidaan tulkita myös kritiikkiä sisältäväksi. Hän toteaa vastauksessaan Jos olisi jalkautettu toimintaan. Kommenttia voidaan tulkita niin, että parempi jalkauttaminen mahdollistaisi laitoshuoltajien kohdekansion käyttämistä nykyistä enemmän tai paremmin. 3.7 KANSIOON LIITTYVIÄ TYÖKÄYTÄNTÖJÄ Kansioon liittyviä työkäytäntöjään kuusi vastaajaa kuvaavat seuraavin kommentein: Kansiossa on päivittäiset, viikottaiset ja harvemmin olevat työtehtävät sekä perussiivoustehtävät, tehtävät muuttuvat tilanteen mukaan. Merkitsen tehdyt työt, esim. kausityöt => ei tarvitse muistella mitä on tehnyt => palovaroittimien tarkastus => kuivauskaappien päällisten pyyhintä. Vuosisiivoukset. Uuden ihmisen perehdytykseen oivallinen apu. Päivittäisten töiden lisäksi tehtäviä töitä on kirjattu erillisiin työtehtävälistoihin. Sijaisenkin on hyvä huomata erikoistehtävät esim. kuukausittainen palovaroittimien tarkistus päivättynä ja allekirjoitettuna. Kansio sisältää mm. ajankohtaisia asioita, tiedotteita ym. tärkeää. Esim. syyhytapaus osastolla: kansiosta löytyy tarkemmat tiedot taudista ja sen hoito-ohjeet (osasto ja henkilökunta). Vastaajien oheiset kommentit kohdekansion työkäytännöistä voi koota neljän isomman teeman sisään. Työkäytäntöihin liittyvät teemat ovat: 1) työtehtävien kuvaaminen 5, 2) tehtyjen työtehtävien kirjaaminen, 5 päivittäiset, viikoittaiset, harvemmin tehtävät työtehtävät, perussiivoustehtävät, erikoistehtävät 11

12 3) ajankohtaisen tiedon / lisätiedon hankkiminen sekä 4) uuden työntekijän perehdyttäminen. 3.8 MUUTA KOHDEKANSIOON LIITTYEN Vastaajat toivat esiin pääosin myönteisiä arviointeja kohdekansiosta. Vastauksissa kiiteltiin sitä, että kansiossa kaikki työn kannalta keskeiset ja tarpeelliset asiat on selkeästi samassa kansiossa, joista niitä voi myös kerrata tarpeen vaatiessa. Vastauksissa toivottiin, että jokaisessa päiväkodissa kansio olisi käytössä eikä tyhjänä ja käyttämättömänä. Yhdessä vastauksessa tuodaan esiin kuitenkin se, että jokainen talo on erilainen ja ilmeisesti muodostaa omanlaisensa työympäristön kohdekansion käytölle. Kaikki siististi samassa mapissa, tosi hyvä. Toivottavasti joka talossa on vastaava, eikä ns. tyhjä kansio Selkeästi lokeroituja asioita, mm. ajankohtaiset asiat, koulutukset, tiedotteet ja sijaisia ajatellen työnkuvan selkeyttäminen. Päivittäiset ja kausittaiset ja minimityöt. Jos en ole paikalla voi mm. päiväkodinjohtaja tai hoitohenkilökunta käydä tarkistamassa papereista tietoja kun kaiken tarpeellisen löytää samasta kansiosta. On ihan hyvä kerrata asioita, jotka on sovittu suunnitelmassa. Mutta jokainen talo on erilainen. Erään lomakkeen vastaajat kirjoittivat vastauksenaan, etteivät ymmärtäneet kyseessä olevia kysymyksiä. He kommentoivat, että oli vaikeata tajuta, mitä kyselyllä haettiin 6. 6 Laitoshuoltajille jaetussa kyselylomakkeen ohjesivussa on kerrottu arvioinnin tavoite ja tarkoitus sekä toteuttaminen. Katso liitteenä oleva lomake. Osa laitoshuoltajista oli ottanut yhteyttä Arja Ryynäseen, joka oli selventänyt kysymyksiä. 12

13 4 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISSUOSITUKSET Tässä luvussa esitetään yhteenvedonomaisesti arvioinnin tuloksista nousevat johtopäätökset ja kohdekansion tulevaan kehittämiseen liittyvät kehittämissuositukset. Kohdekansion käyttöä arvioitiin kysymällä käyttävätkö kyselyyn vastanneet laitoshuoltajat kohdekansiota omassa työssään jatkuvasti (päivittäin), harvoin vai ei ollenkaan. Tuloksen pohjalta näyttää siltä, että kohdekansion käyttämisessä on eri yksiköiden ja laitoshuoltajien välillä eroja. Tulokset kertovat siitä, että kohdekansio on tutkituista päiväkodeista päivittäin käytössä vain yhdessä yksikössä. Voidaan siis todeta, että kohdekansio ei ole toistaiseksi ainakaan näissä valituissa yksiköissä kattavasti jokapäiväisessä tai lähes jokapäiväisessä käytössä. Niiden vastaajien määrä, jotka käyttävät harvoin (2) tai eivät käytä ollenkaan (2) on yhteenlaskettuna suurempi kuin jatkuvasti tai lähes jokapäivä kansiota käyttävien määrä. Kehittämissuositus: kohdekansion käytön yleisyyden vahvistaminen laitoshuoltajien keskuudessa. Kohdekansion tarpeellisuus ja hyödyllisyys työmuotona. Arvioinnin tulosten mukaan suurin osa vastaajista (6/7) kokee kohdekansion hyödylliseksi ja tarpeelliseksi työmuodoksi. Perusteluna hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta vastaukset kertovat siitä, että kansio on sisällöltään selkeä ja näppärä, sisältäen samassa paikassa tärkeätä tietoa laitoshuoltajien tehtävistä ja työjärjestyksestä. Kansion kautta myös sijaiset tai uudet työntekijät pääsevät työhön hyvin kiinni ja muu henkilökunta saa käsityksen laitoshuoltajien tehtävistä. Kansion hyötynä mainitaan myös se, että se sisältää Kasvattajien käsikirjan, jonka lukemisen kautta laitoshuoltaja pystyy pohtimaan omaa panostaan työyhteisössä ja sen keskeisissä asioissa. Koska kohdekansio selkeästi koetaan tarpeellisena ja hyödyllisenä työmuotona, mutta sen käytössä on vielä lisäämisen ja vahvistamisen tarvetta, kehittämissuosituksena voidaan todeta seuraavaa. Kehittämissuositus: Kohdekansion hyödyllisyyden ja tarpeellisuuden esiinnostaminen entistä paremmin osana laitoshuoltajien työtä. 13

14 Kohdekansion kehittäminen. Arvioinnin tuloksena tuli muutamia ehdotuksia kohdekansion sisällön kehittämiseksi. Kohdekansiota onkin syytä tarkastella suhteessa näihin seuraaviin kehittämisuosituksiin. Kehittämisuositukset: Kohdekansioon lisätään kaikkien Kuopion kaupungin päiväkotien ja laitoshuoltajien puhelinnumerot. Kohdekansioon lisätään oman yksikön yhteistyökumppanit ja heidän yhteystietonsa. Kohdekansioon päivitetään ajankohtaista ja uutta tietoa esimerkiksi koulutuksista. Asiakaslähtöinen yhteistyö päiväkodin henkilöstön kanssa. Pääosin vastaajat olivat sitä mieltä, että kohdekansio edesauttaa jonkin verran asiakaslähtöistä yhteistyötä päiväkodin muun henkilökunnan kanssa. Vastaus on positiivissuuntainen, mutta jättää kehittämisvaraa vielä siihen, että kohdekansio miellettäisiin asiakaslähtöistä yhteistyötä muun päiväkodin henkilökunnan kanssa paremmin edistäväksi työ- ja toimintamuodoksi. Miten siihen päästäisiin? Kehittämissuositukset: Kohdekansion asiakaslähtöisen yhteistyön tavoitteen kirkastaminen osana kohdekansiotyöskentelyä Päivähoidon henkilöstön ja laitoshuoltajien yhteinen asiakaslähtöisen yhteistyön menetelmien pohtiminen Päiväkodin henkilökunnan tietämyksen lisääminen kohdekansion periaatteista ja sisällöstä: Kohdekansion hyödyllisyyden ja tarpeellisuuden esiinnostaminen entistä paremmin osana talon ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmia. Kohdekansio osana työn suunnittelua ja kehittämistä on vastausten mukaan käytössä vain jonkin verran. Lähtökohtaisesti kohdekansio on luotu helpottamaan työn suunnittelua ja kehittämistä luomalla työtehtäviin selkeän rungon ja apuvälineen. Tästä näkökulmasta käsin se, että kohdekansiota ei kuitenkaan mielletä vahvemmin ja selkeämmin osaksi työn suunnittelua ja kehittämistä, johtaa loogisesti seuraavaan kehittämissuositukseen. 14

15 Kehittämissuositus: Kohdekansion merkitystä osana työn suunnittelua ja kehittämistä pitää kirkastaa. Kohdekansion käytön esteet ja sitä mahdollistavat tekijät. Arvioinnin tulosten mukaan kovin paljon esteitä kohdekansion käytölle ei vastauksissa ilmennyt. Esteet kulminoituvat vastausten mukaan kiireeseen työssä, työn muutoksiin ja työn erityisluonteeseen esimerkiksi vuorotyössä sekä kohdekansion jalkauttamisen asteeseen ja/tai onnistumiseen. Mainitut esteet jättävät pohtimaan seuraavia asioita. Tulisiko kohdekansion oikein jäsennellyllä ja suunnitellulla sisällöllä sekä laitoshuoltajan kansion hyvällä tuntemuksella ja käytöllä ehkäistä kiireen tuntua työssä ja auttaa vastaamaan myös työn muutoksiin? Vastaako kohdekansio tällä hetkellä myös työn erityisluonteen mukaisiin haasteisiin? Onko kohdekansio vielä täysin jalkautunut laitoshuoltajien työhön? Kohdekansion käytön mahdollistavina tekijöinä vastauksissa nousee esiin kansion kätevyys työssä kun kaikki tarvittavat työtehtävät ja työtehtävien suorittamiseen liittyvät tiedot ovat yksissä kansissa sekä laitoshuoltajan itsensä käytettävänä että sijaisen/uuden työntekijän perehdyttämiseen. Kohdekansio myös helpottaa tehtyjen töiden ja tilauksien seurantaa. Kohdekansio myös mahdollistaa palveluhenkisyyden toteuttamisen työssä, joka ilmenee muun muassa lasten toiminnan huomioimisella ja lasten auttamisella tarvittaessa vaikkapa pukemistilanteessa. Käytön mahdollistamisessa koetaan merkittäväksi asiaksi myös laitoshuoltajan oma työnsä arvostaminen sekä suhtautuminen ja aktiivisuus liittyen kohdekansion käyttöön. Kehittämissuositukset: Kohdekansion jalkautumisen vahvistaminen ja käyttöön ottoon enemmän tukea (koulutus, tiedotustoiminta, kokemusten jakaminen). Kohdekansion sisällön tarkasteleminen suhteessa siihen vastaako kansio vaihtuvien/muuttuvien sekä erilaisten työn erityispiirteiden haasteisiin. Kasvattajan käsikirjan avaamista tulee lisätä laitoshuoltajille. Kohdekansion hyödyllisyyden ja tarpeellisuuden esiinnostaminen entistä paremmin osana talon ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmia. 15

16 Kohdekansioon liittyvät työkäytännöt. Vastaajien mukaan he kertovat käyttävänsä kohdekansiota työtehtäviensä kuvaamiseen ja tehtyjen työtehtävien kirjaamiseen. Lisäksi kansiosta poimitaan ajankohtaista tietoa ja lisätietoa vaikkapa syyhytapauksen sattuessa päiväkodissa. Myös sijaisten ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen koettiin kansioon liittyvänä työkäytäntönä. Kohdekansion pidempi käyttö ja kokemusten kerääminen ajan kanssa kehittyneistä toimintatavoista ja innovaatioista saattaa tuoda kohdekansioon liittyviä uusia käytäntöjä esiin. Kehittämissuositus: Kohdekansioon liittyviä työkäytäntöjä kerätään ja tarkastellaan lisää käytön yleistyttyä ja kokemusten karttuessa. 16

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin

Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin LapsiKuopio II hanke PÄÄTÖSSEMINAARI Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa Arviointinäkymiä varhaisen tuen rakenteisiin sekä työ- ja toimintatapoihin 9.5.2012 Kuopio Kehitysjohtaja, Kirsi Alila,

Lisätiedot

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin Osana LapsiKuopio II -hanketta (2010-2012), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin vakiintumista tuottaa liikkumisen arviointi- ja seurantamenetelmiä

Lisätiedot

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, Ohjelma Johtaja Pirkko Nuolijärvi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Avaussanat Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä, Kotus: Lastenhoitoa vai kirjaamista? Tuloksia kyselytutkimuksesta Puheenjohtaja Anne Liimola,

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,

lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, henkilökohtaiset opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat,

Lisätiedot

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa

Kaste - ohjelma 2010 2012 LapsiKuopio -hanke. Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin kehittyminen Kuopiossa Yhdessä lapsen ja perheen parhaaksi Kuopiossa YKSILÖLLINEN ERITYISPALVELU ERITYIS- PALVELUT LAADUKAS PERUSPALVELU Poikkihallinnollinen varhaisen

Lisätiedot

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori

Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi

Liite 2 KYSELYN YHTEENVETO. Aineiston keruu ja analyysi KYSELYN YHTEENVETO Aineiston keruu ja analyysi Yhteenvedossa on käytetty Laadukas Saattohoito käsikirjaa koskevia arviointilomakkeita, joiden vastaukset saatiin Muuttolintu ry:n Hyvä päätös elämälle projektissa

Lisätiedot

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA

TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA LAPSIKUOPIO II -HANKE TOTEUTUNEIDEN ARVIOINTIEN YLEISIÄ TULOKSIA JA RAPORTOINTIA Kirsi Alila Kehitysjohtaja Ediva Oy 1 Sisällys Sivu 1. Laitoshuoltajien kohdenkansion käyttö Kuopion kaupungin päiväkodeissa

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Esityksen sisältö Taustatiedot Tavoite Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2013 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2013. Osalle vanhemmista päiväkodin johtaja lähetti kyselylinkin sähköpostilla. Kyselyyn

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin ANU LAUKKANEN TOENPERÄN KIRJASTO/ JUVAN KIRJASTO Pohjaa opinnäytetyön toteuttamiselle theseus.fi --> Oulun ammattikorkeakoulu --> Kirjasto-

Lisätiedot

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012

Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012. Sähköpostin työkäyttötutkimus 31.5.2012 Sähköpostin työkäyttötutkimus 1 Lähtotilanne Katrium España S.L. toteutti toukokuun 2012 aikana D-Fence Oy:n toimeksiannosta sähköpostin työkäyttötutkimuksen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä

VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä VASTUUHOITAJUUS KOTIHOIDOSSA HOITOTYÖNTEKIJÖIDEN NÄKÖKULMA opinnäyte osana kotihoidon kehittämistä TUIJA HELANNE, sairaanhoitaja SARA HAIMI-LIIKKANEN, kehittämiskoordinaattori Tausta ja tarkoitus Kotkan

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006

Varhaiskasvatuksen strategia. Opla 48 10.05.2006 Varhaiskasvatuksen strategia Opla 48 10.05.2006 Visio 2013 Lohjan varhaiskasvatus tarjoaa 2800 lapselle perheen tarpeisiin vastaavat alueelliset ja laadukkaat peruspalvelut. Palvelutoimintaa toteuttaa

Lisätiedot

ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 %

ja vaikuttaviksi palvelukokonaisuuksiksi. 0 % Projektikoordinaattori Jaana Lappalainen Palaute / Itse arviointi LapsiKuopio - hankkeen kokonaistavoitteiden toteutuminen suhteessa Kaste- ohjelman tavoitteisiin Hankeasiantuntijoiden arviot siitä miten

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23.6.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta hanke 2016-2017 Hankkeen esittely 2.9.2016 Hanketyöryhmä Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella tavoitellaan

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 13.-14.2.2019 Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei! SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa XAMK:n kyselykartoitus perheille LAPE-koordinaattori, Kyselyn taustaa Toteutettu LAPE Etelä-Savon muutosohjelman osatoteutuksena syksyllä

Lisätiedot

OA J:n Orimattilan paikallisyhdistyksen työhyvinvointikysely. Kysely järjestettiin nettikyselynä

OA J:n Orimattilan paikallisyhdistyksen työhyvinvointikysely. Kysely järjestettiin nettikyselynä OA J:n Orimattilan paikallisyhdistyksen työhyvinvointikysely Kysely järjestettiin nettikyselynä 22.3. - 12.5.2017 Taustatiedot Kyselyn laatimisesta vastasi Oopyn tekninen tiedottaja, Orimattilan yhteiskoulun

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia

Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI NEUVOLAN JA PÄIVÄHOIDON YHTEISTYÖSOPIMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA Arvioinnin tuloksia ja kehittämissuosituksia 22.3.2012 Kuopio Kirsi Alila, Ediva Oy YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Neuvolan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla

Lisätiedot

Salo Ulla Soukainen

Salo Ulla Soukainen Johtajan työkirja 2.10.2018 Salo Ulla Soukainen Tervetuloa! Tämän iltapäivän tavoitteet: Tutustua päivitettyyn Johtajan työkirjaan sekä siihen, miten työkirjaa voidaan hyödyntää Ilo kasvaa liikkuen ohjelman

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers).

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö

Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä. Laituri-projekti / Mervi Sirviö Poimintoja Laiturin toteuttamasta ELY - kyselystä Laituri-projekti / Mervi Sirviö Taustaa ELY kierroksen ennakkokyselyyn Kysely lähetettiin 15 ELY:lle 23.6.2012, johon kaikki vastasivat (viimeiset 23.8.)

Lisätiedot

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015 MSD - Kliininen lääketutkimus IROResearch Lokakuu 05 CORP-6897-000 /05 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkärien suhtautumista kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksen

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi

Työhön perehdyttäminen. Sari Anetjärvi Työhön perehdyttäminen Sari Anetjärvi Perehdyttämisen lähtökohta Työhön perehdyttäminen on tärkeä osa rekrytointiprosessia. Perehdyttämisen avulla turvataan organisaation toiminnan sujuvuus ja laadukkuus

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014 Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 0/204 TNS 204 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman tutkimusyrityksen

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa

Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa Sosiaalisen median käyttö viestinnän tukena suomalaisissa yliopistokirjastoissa 1.7.2011 Suomen yliopistokirjastojen neuvosto lähetti huhti-toukokuussa 2011 yliopistokirjastoille kyselyn Sosiaalisen median

Lisätiedot

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät

YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät 10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville

Lisätiedot