PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI Pyhäjärven kaupungin hakemus työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun
|
|
- Noora Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pyhäjärven kaupungin hakemus työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun Viite: Työ- ja elinkeinoministeriön kirje TEM/763/ /2016 Pyhäjärven kaupunginhallituksen liitteenä (hakemuksen liite) olevalla päätöksellä Pyhäjärven kaupunki hakeutuu työvoima- ja yrityspalvelujen kokeilualueeksi. 1. Asian tausta Pyhäjärven kaupunki on noin 5500 asukkaan kunta Nivala-Haapajärven seutukunnassa (n as.). Kaupungin elinkeinorakenteessa korostuvat kaivostoiminnan (n. 15 % työpaikoista) ja maa- ja metsätalouden osuudet (n. 15 %). Muita jalostusalan työpaikkoja on vain noin 10 %. Palvelualojen osuus työpaikoista on n. 60 %, joista puolet on julkisia palveluja. Pyhäjärven kaupungin suurin yksityinen työnantaja on Pyhäsalmi Mine Oy:n (First Quantum Minerals Ltd) kaivos, joka tarjoaa työtä noin 200 henkilölle. Lisäksi kaivoksella työskentelee alihankkijoiden työntekijöitä noin 60 henkilöä. Myös monet paikkakunnan ja seudun metallialan yrityksistä tekevät alihankintatöitä kaivokselle. Pyhäsalmen kaivoksen tuotanto käynnistyi vuonna 1962 ja sen päätuotteet ovat sinkki ja kupari. Lisäksi kaivos tuottaa rikkirikastetta sekä kultaa ja hopeaa. Vuonna 1996 löydetty uusi malmio jatkoi kaivoksen elinkaarta ja nyt tuotannon arvioidaan jatkuvan vuoteen 2019 asti, jolloin louhinta päättyy malmion loppuessa. Tämä aiheuttaa paikkakunnalla 400, alueella 200 ja muualla Suomessa 200 työpaikan loppumisen. Kaivostoiminnan ennakoitavissa olevalla loppumisella on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka yhdessä jo olemassa olevan maa- ja metsätalouden, sekä muun yleisen elinkeinotoiminnan rakennemuutoksen kanssa asettavat Pyhäjärven kaupungin ja koko seutukunnan poikkeuksellisen haastavaan tilanteeseen. Merkittävästi syventyvään rakennemuutokseen varautuminen on välttämätöntä paikkakunnan ja seudun elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Erityisen tarkoituksenmukaista on lisäksi hyvissä ajoin jo ennen vuotta 2019 koko seutukunnan Sivu 1 / 8
2 elinkeinotoiminnan tehostettu kehittäminen: nykyisten yritysten laajentaminen sekä uuden yritystoiminnan synnyttäminen. Rakennemuutokseen varautumisen toimenpiteissä, erityisesti työvoima- ja yrityspalveluiden kehittämisessä tulee Pyhäjärven kaupunkia tukea voimakkaasti. Pyhäjärven kaupunginhallitus on päättänyt hakea valtioneuvostolta Pyhäjärven kaupungin ja koko Nivalan-Haapajärven seutukunnan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen hal-linnan ja ennakoinnin erityisalueeksi. Ennakoidun rakennemuutoksen hallintaan esitettiin valmiussuunnitelmassa eritellyt kahdeksan kärkihanketta, josta numero 8 käsitteli ennakoivan muutosturvan pilotointia yhteistyössä TE-toimiston kanssa. Muutosturvan pilotoinnin kohderyhmänä ovat Pyhäsalmen kaivoksen työttömyysuhan alainen henkilöstö sekä muut alueen työttömyysuhan alaiset henkilöt. Pilotointiin liittyy olennaisesti myös yrittäjyydestä kiinnostuneiden työttömyysuhan alaisten henkilöiden yrittäjyysklinikat ja valmennusmoduulit. Yrittäjyys on todettu kaivoksen henkilöstökyselyn perusteella erittäin vahvasti työttömyysuhan alaisia henkilöitä kiinnostavaksi linjaksi. Muutosturvan pilotointiin liittyy niin ikään kaivosta palvelleiden yritysten liiketoiminnan uudistamisen tukeminen. 2. Kokeilun tavoitteet ja sisältö Kokeilulla pyritään lisäämään työvoimaviranomaisten, Pyhäjärven kaupungin ja alueen yritysten (erityisesti Pyhäsalmi Mine Oy) välistä yhteistyötä, joka mahdollistaa tehokkaan työttömyysuhan alaisen henkilöstön joustavan kouluttamisen. Työttömyysuhkaan varaudutaan työttömyysuhan alaisen henkilöstön jatkokartoituksilla, jotka kohdistuvat muuntokoulutustarpeiden tunnistamiseen sekä yrittäjyysvalmennukseen. Kartoitusten tuottamat tiedot mahdollistavat Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston, Pyhäjärven kaupungin ja kumppanuudessa toimivien koulutusorganisaatioiden tuottavan täsmällisiin tarpeisiin suunnitellut muuntokoulutuskurssit, -tutkinnot, yrittäjyyskoulutukset sekä yrittäjäklinikat. Kokeilun kautta varmistetaan työvoima- ja yrityspalveluiden kyky toimia tuloksekkaasti Pyhäjärvellä, jonne on kohdistumassa suurin prosentuaalinen teollisten työpaikkojen vähennys koko maassa. Tarve Pyhäjärvellä toteutettavalle TE-toimiston lähitoiminnalle (kaivosyhtiön tai kaupungin tiloissa) on kiireellinen, jotta työttömyysuhan alla olevan henkilöstön kanssa saadaan yksilökohtaiset suunnitelmat tehtyä mitä pikimmiten. Sivu 2 / 8
3 Kokeilussa korostuu täsmällisiin tarveselvityksiin perustuvien muunto- ja täydennyskoulutuspalveluiden järjestäminen paikkakunnalla, lähellä toimenpiteisiin osallistuvia henkilöitä. Koulutuksissa huomioidaan samalla Pyhäjärven työttömyyskuvan johdosta suunnitellut toimenpiteet, mm. osatyökykyisten osalta. Yrittäjyyskoulutuksella ja yrittäjyysklinikoilla on niin ikään koulutuspalveluissa suuri merkitys. Yrittäjien starttirahamallin joustava ja ennakoiva myöntämisprosessi aloittaviin yrityksiin tulee sisällyttää kokeiluun. Kokeilussa tulee ottaa huomioon myös kannustinloukkujen purkamisen tavoite. Työllistämiseen kohdennettujen määrärahojen suuntaaminen mm. palkkatukeen tulisi varmistaa Pyhäjärvellä erityisesti nyt rakennemuutoksen aikana. Erityiseksi ryhmäksi nousee edelleen työttömyysuhan alaiset kaivoksen työntekijät ja alihankkijat, joiden koulutuspalvelujen lisäksi tulee varmistaa palkkatuen käyttämisen mahdollisuus uudelleen työllistämisen yhteydessä jo ennen pitkäaikaistyöttömyyttä. Pyhäjärven kaupunki ilmaisee halukkuutensa olla mukana kokeilualueelle kehitettävän palkkatukimallin luomisessa, yhteistyössä TE-toimiston kanssa. Pyhäjärvellä hyvin yleisenä työttömyyden syynä olevaan osatyökykyisyyteen pyritään kokeilun puitteissa suuntaamaan koulutuspalveluita, joilla osatyökykyiset saavat paremmat edellytykset työllistyä palkkatyöhön ja yrittäjyyden kautta. Tämä edellyttää kartoitusten tekemistä ja niiden perusteella suunnattuja täydennys- ja yrittäjyyskoulutuksia. Osatyökykyisten toimintakyvyn tukeminen otetaan huomioon palveluprosessien suunnittelussa PPKY Selänteen kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Pyhäjärven kaupunki on parhaillaan mukana kolmannen sektorin kanssa valmistelemassa laajaa hyvinvointihanketta, jossa työelämäosallisuutta kolmannen sektorin työllistämiskyvyn kannalta pyritään edistämään osatyökykyisten (ml. vammaiset henkilöt) osalta. Työelämäkoulutuksen järjestämisen osalta yhteistyö TE-palveluiden kanssa on keskeisellä sijalla. Kokeilun työllisyysvaikutukset kohdistuvat valtaosin Pyhäsalmen kaivoksen ja sen alihankkijoiden työttömyysuhan alaisen henkilöstön uudelleen työllistymiseen. Henkilömäärä on noin 260. Kokeilun kautta on luotavissa runsaasti uutta työllistävää yrittäjyyttä, erityisesti edellä mainitun työntekijäryhmän sisältä. Kaivostoiminnasta vapautuva osaamispotentiaali antaa myös paikkakunnan ja alueen yrityksille runsaasti kasvupotentiaalia osaamispääoman muodossa. Pitkäaikaistyöttömien (erit. osatyökykyisten) työllistymiselle ja kartoituksiin perustuvien täydennyskoulutusten järjestämisen kautta myös muille työnhakijoille on kokeilun kautta löydettävissä erittäin realistisia työllistymispolkuja. Kokeilun kautta on Pyhäjärvellä odotettavissa vuositasolla saatavan varovasti arvioiden yli kahden miljoonan euron säästöt julkiselle taloudelle, Sivu 3 / 8
4 kun ottaa huomioon myös sosiaali- ja terveyspalveluille koituvat todennäköiset lisäkustannukset sosiaalisesta pahoinvoinnista ja syrjäytymisestä. Kokeilun tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti ohjausryhmän hyväksymän arviointisuunnitelman mukaisesti. Ohjausryhmä hyväksyy arviointisuunnitelman ensimmäisessä kokouksessaan. Haettava kokeilu tukisi eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittämisen ja ehdotettujen toimenpiteiden kautta alueen kasvua ja elinvoimaisuutta. Erityisen merkittävänä pidetään yrittäjyyskoulutukseen panostamista työttömyysuhan alaisen kaivoksen henkilöstön osalta, sillä henkilöstökyselyiden tulosten arvioinnin kautta on tunnistettu yrittäjyys yhdeksi tärkeimmistä tulevaisuuden vaihtoehdoksi monelle nykyiselle kaivosalan ammattilaiselle. Pyhäjärven kaupungin esittämä malli olisi yksittäisen kaupungin alueella toteutettava kokeilu, joka perustuisi tarkkojen kartoitusten perusteella tehtäviin asiakaslähtöisiin toimenpiteisiin. Palveluiden tuottaminen järjestettäisiin Pyhäjärven kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston, PPKY Selänteen ja koulutusorganisaatioiden välisenä yhteistyönä. 3. Kokeilun toteutuksen kuvaus Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliseen kokeiluun ehdotetaan seuraavia toimenpidekokonaisuuksia: TE-toimiston lähitoiminta-mallin luominen. Lähitoiminnassa TE-toimisto järjestää säännöllisiä lähipäiviä työttömyysuhan alaisen henkilöstön läheisyydessä Pyhäjärvellä. Mallilla varmistetaan viranomaisten ja työvoiman välinen tiedonkulku ja täsmäkartoitusten tekeminen. Räätälöidyt työvoimakoulutukset (muunto- ja täydennyskoulutus) työttömyysuhan alaisille työntekijöille Pyhäjärvellä. Työvoimakoulutusta järjestetään samalla myös huomioiden jo työttömänä olevat koulutustarpeessa olevat henkilöt. Yrittäjyyskoulutukset ja -klinikat työttömyysuhan alaisille työntekijöille, työttömille työnhakijoille ja osatyökykyisille työnhakijoille Pyhäjärvellä. Sivu 4 / 8
5 Yrityspalvelut olemassa oleville yrityksille, joiden kasvuun ja kehittymiseen kaivoksen henkilöstön ja alihankkijoiden vapautuva osaamispääoma tulee pyrkiä hyödyntämään optimaalisesti. Aloittavan yrittäjän palveluita tulee riittävästi suunnitella yhteistyössä alueellisten ja paikallisten kehitysorganisaatioiden kanssa. Tiedottaminen kumppanuusorganisaatioille tulee suunnitella yhteistyössä. Sähköisen yhteistyömallin kehittäminen vastaamaan kuntien tuleviin työllisyydenhoidon vastuisiin, ottaen huomioon työvoimaviranomaisten vähenevät resurssit. Sähköisissä palveluissa korostuvat arkipäivän yhteydenpitoon liittyvät tietoturvakysymykset ja yhteydenpidon sujuvuus. Kuntien tulevat tehtävät työllisyydenhoidon osalta edellyttävät myös yhteyshenkilömallin kehittämistä työvoimaviranomaisten osalta. TYP-toiminnan hyvien käytäntöjen kehittäminen ja hyödyntäminen kokeilussa, moniammatillisen yhteistyön näkökulmasta. TYP-toimintamalli liittyy erityisesti osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työmarkkina-aseman parantamiseen. Pyhäjärvellä hyvin laajana työllisyydenhoidon haasteena ilmenevän osatyökykyisyyden tukeminen osatyökykyisten OTE-hankkeen tavoitteiden sisällyttämisellä kokeiluun. Kartoitetaan osatyökykyisten koulutustarpeet ja järjestetään täsmällisiin tarpeisiin räätälöityä osatyökykyisten täydennyskoulutusta ja yrittäjyyskoulutusta. Kierre poikki -toimintamalli. Muun muassa kuntouttavan työtoiminnan piirissä on paljon henkilöitä, joilla kierre työllisyyspalvelusta toiseen jatkuu vuodesta toiseen, mm. kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilujen ja palkkatukityön välillä. Moniammatillisella otteella (TYP-käytännöt) päästään ongelmien alkulähteille, mm. sosiaalisten tilanteiden pelon hallintaan. Kaupungin hyvinvointihanke tukee mm. tätä toimenpidettä. Eläkeselvittelyiden tehostaminen ja systematisointi. Työttömäksi on Pyhäjärvellä ajautunut huomattava määrä henkilöitä, jotka eivät pääse eläkkeelle, mutta eivät myöskään koe olevansa työkykyisiä. He joutuvat toistuvasti kohtaamaan oman voimattomuutensa järjestelmän vaatiessa heitä selvittämään miksi tarjottava työ ei kelpaa. Eläkeselvittelyt vievät paljon aikaa ja johtavat vain hyvin harvoin eläkepäätökseen. Sivu 5 / 8
6 Päihdeongelmat sekä mielenterveysongelmat ovat yksi suuri haaste työttömyyden hoidossa. Myös peliriippuvuudesta ja muista riippuvuuksista johtuvia ongelmia ilmenee. Riippuvuuksista kärsivien kohdalla tilanne on muodostunut jo niin vaikeaksi, että vaaditaan räätälöityjä palveluja ja vahvoja tukitoimia heidän tilanteensa kohentamiseen. Tässä ehdotetaan TYP-mallin hyvin käytäntöjen kehittämistä yhdessä kaupungin kanssa. Silpputyön/osa-aikatyön kokoaminen ja osa-aikaistyöntekijärinkien mahdollistaminen yritysten hyödynnettäväksi. Kokeilun tavoitteiden toteutumisen seurantaan esitetään nimettäväksi ohjausryhmä, johon tulee edustus mm. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta, Pyhäjärven kaupungilta, Pyhäsalmi Mine Oy:stä ja PPKY Selänteestä. 4. Kokeilun resursointi Pyhäjärven kaupunki valmistelee oman työllisyyskoordinaattorin tehtävän perustamista ja työllisyyskoordinaattoritoiminnan aloittamista syksystä 2016 alkaen. Työllisyyskoordinaattorin tehtäviin kuuluisi myös nyt haettavaan kokeiluun liittyvät tehtävät paikallisen koordinoinnin ja kokeilun osapuolten välisen yhteydenpidon kannalta. Kaupunki on niin ikään valmistelemassa lisäpalkkatuen mallia, jossa kaupunki tukisi paikallisia yrityksiä ja kolmatta sektoria pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä. Kolmannen sektorin työllistämisen edellytysten parantamiseen Pyhäjärven kaupunki on panostamassa myös yhteisöasiamiesmallilla, joka on ottamassa ensiaskeleitaan. Kokeilun toimenpiteitä pyritään kaupungin toimesta resurssoimaan merkittävältä osaltaan rakennerahastohankkeella, joka on valmisteluvaiheessa. Hankkeella haetaan helpotusta (toimintamallin luomisen kautta) erityisen haastavassa työmarkkinatilanteessa olevien aseman parantamiseen. Kaupunki pystyy resurssoimaan toimitilojen kautta Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolle esitettäviä toimenpiteitä, jotka liittyvät TE-toimiston lähitoimintamalliin ja työvoimakoulutusten järjestämiseen Pyhäjärvellä. TE-toimistolta odotetaan ennen kaikkea yhteistyötä ja olemassa olevien resurssien suuntaamista kokeilun toimenpiteisiin. Sivu 6 / 8
7 5. Pyhäjärven kaupungin erityinen soveltuvuus kokeilualueeksi Pyhäjärven työttömyysprosentti oli 14,0 maaliskuussa Työttömyys on painottunut erityisesti miehiin, joita myös kaivoksen henkilökunnasta ja alihankkijoiden henkilöstöstä on suuri enemmistö. Samaan aikaan miesten osalta on Pyhäjärvellä havaittavissa pahentunutta osatyökykyisyyttä sekä fyysisistä ja psykososiaalisista syistä johtuvaa syrjäytymistä. Teollisen kaivostoiminnan loppuminen vinouttaisi näin ollen entisestään Pyhäjärven työttömyysrakennetta ja lisäisi sosiaalisia ongelmia paikkakunnalla merkittävästi. Pitkäaikaistyöttömyyden tilannekuvaan Pyhäjärvellä kuuluu oleellisesti osatyökykyisyys, joka vaikeuttaa työllistymistä keskeisellä tavalla. Pyhäjärven kaupunki ilmaisee halunsa liittämään kokeilutoimenpiteisiin OTE-hankkeen pilottien tavoitteita, ja muutenkin edistämään osatyökykyisten kuntoutumista ja työllistymistä omissa työllisyydenhoidon toimenpiteissään. 6. Liitännät muihin hallitusohjelman kärkihankkeisiin Pyhäjärvellä toteutettava työvoima- ja yrityspalvelujen kokeilu kytketään ennakoivan rakennemuutoksen (ERM) valmiussuunnitelmaa, yhdeksi täsmätoimenpiteeksi osana älykästä alueellista erikoistumista. Pohjois-Pohjanmaalla erinomaisesti toimivat alueen elinvoimaisuutta lisäävät suunnittelu-, toteutus- ja rahoitusrakenteet sekä innovatiiviset tulevaisuusstrategiat luovat perustan tarvittavalle verkostotuelle, jolla on myös kansainvälisiä ulottuvuuksia. Pyhäjärven kaupunki, Pyhäsalmen kaivosyhtiö Pyhäsalmi Mine Oy, Oulun yliopisto / Oulun Eteläinen Instituutti, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja TE-toimisto valmistelevat yhdessä rakennemuutoksen valmiussuunnitelman täsmätoimenpiteitä ei vähiten Pyhäsalmen kaivoksen infrastruktuurin uusiokäytön varmistamiseksi moniin innovatiivisiin tarkoituksiin. Täsmätoimenpiteet ovat hallituksen kärkihankkeiden tavoitteita toteuttavia. Sivu 7 / 8
8 Työvoima- ja yrityspalvelujen kokeilu Pyhäjärvellä on yksi valtiovallalta odotettava toimenpide osana muutosturvapilotointia, jonka kohderyhmänä on irtisanomisuhan alaiset kaivoksen ja kaivoksen urakoitsijoiden työntekijät. Heihin kohdistuneen tulevaisuuskyselyn perusteella on uudelleenkouluttautumiseen halukkaita ja yrittäjäkoulutukseen halukkaita. Myös muita kuin kaivostyöntekijöitä tällaiseen muuntokoulutukseen sekä normaaliin työvoimakoulutukseen halukkaita paikkakunnalla on. Työvoima- ja yrityspalvelut tulisi muutosturvapilotissa saada tarjolle lähipalveluina. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ennakoivalla muutosturvan pilotoinnilla ja kaivosta palvelleiden yritysten liiketoiminnan uudistamisella tähdätään innovatiiviseen monimuotokoulutukseen ja yrityshautomoon. Toiminnalle osoitettavissa oleva koulutuskeskus remontoitune tiloineen tarjoaa hyvät peruslähtökohdat. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Pyhäjärven toimipiste myös tukee muuntokoulutusta yrittäjyyteen ja yritysten liiketoiminnan uudistamista ja se voisi ottaa joitakin moduuleja hoidettavakseen. Pyhäjärven kaupunki varaa mahdollisuuden täydentää hakemustaan tarvittaessa, viitaten Työ- ja elinkeinoministeriön antamaan tiukkaan hakemuksen jättöaikatauluun. Pyhäsalmella x Asko Kauranen Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Tikkanen Vs. kaupunginjohtaja Liitteet: Pyhäjärven kaupunginhallituksen päätös x Sivu 8 / 8
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä
Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017 Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana
PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta
RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017
Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden
Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015
TE-palveluja alueellisesti
1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,
ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla
ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla MYRS Toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkinaasemassa olevien työllistymisen edistäminen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen
Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien
Kuntaliitto yhteistyön tukena
Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet
Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)
Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan
Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021
Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015. Sanna Rautio 24.4.2013
Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke 1.10.2012 31.12.2015 Sanna Rautio 24.4.2013 Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseksi Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeilu
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden
6Aika-strategian johtoryhmä
6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa
6Aika-strategian ohjausryhmä
6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä
Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,
Ajankohtaista TE- palveluista
Ajankohtaista TE- palveluista Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 15.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut Kuusamo Asiointipaikat,
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella
Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun
Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu
Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen
Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen
Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP
Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä
Pirjo Oksanen
TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE
Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi
Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 20.4.2011 Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus EU -rakennerahastoyksikkö Pitkäaikaistyöttömyyden
Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät
Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata
Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen
KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien
Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa
Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa 9.11.2018 Kasvupalvelupiloteista tukea työvoima- ja yrityspalvelujen muutokseen Pilotit ovat kasvupalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottoa tukevia kokeiluja
Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi
Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.
Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos
Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun
Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019
Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 14.9.2018 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen Hakuaika vuodelle 2019 on 10.9. 12.10.2018 (klo 16.15)
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö
Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa
Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS
Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos
Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen
Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013 21.5.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA
KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen
KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
ESPOON KAUPUNGIN JA TE-TOIMISTON TYÖLLISYYDENHOIDON OHJELMAN RAPORTTI 1-12/2011. Espoon alueen työllisyystilanteen kehitys
1 ESPOON KAUPUNGIN JA TE-TOIMISTON TYÖLLISYYDENHOIDON OHJELMAN RAPORTTI 1-12/2011 Espoon alueen työllisyystilanteen kehitys TE-toimiston alueella oli joulukuun 2011 lopussa työttömiä työnhakijoita kaikkiaan
Työllisyyden Kuntakokeilu
Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi
Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Moninaisuus on rikkaus Lahti
Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden
Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä Vintola Mauri
Linjaukset välityömarkkinatoimijoiden ja TE-toimiston välisestä yhteistyöstä 1 Linjaukset Palkkatuettu työ vähenee välityömarkkinoilla Tarkoituksena on tarjota työvälineitä paikallisen yhteistyön kehittämiselle
Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48
Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen
Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen 6.3.2019 Elisabet Heinonen Kasvupalvelu-uudistuksen taustoja Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan virallisesti
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun
1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella
Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta
TE-palvelut yrityksille ja työnantajille
Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista
Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.
KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT
KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
Työllisyydenhoito kunnassa
Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille
Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen
Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu
Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen
Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto
Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014
HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki
Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille
Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden
TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI
TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 22.1.-16.3.18 Infotilaisuus 25.1., Oulu Ohjelma Kahvit 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Soile Jokinen, Oulun kaupunki
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.