Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi"

Transkriptio

1 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa työtöntä työnhakijaa, joka oli 2983 henkilöä (8 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyden vuositason kasvu kääntyi uudelleen nousevaan suuntaan viiden kuukauden alenevan trendin jälkeen, sillä marraskuun työttömyyden lisäys oli ollut 2408 (7,5 %) henkilöä. Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 15,9 %, jossa oli kasvua viime vuodesta 1,1 %-yksiköä (joulukuu 2013: 14,8 %). Koko maan työttömyysaste oli joulukuun 2014 lopussa 13,9 % ja vuositason suhteellinen lisäys 1,3 %-yksikköä, joten Pirkanmaan työttömyys kasvoi suhteellisesti koko maan keskimääräistä tasoa selvästi vähemmän. Avoimet työpaikat kuukauden aikana Joulukuussa TE-toimistossa oli avoimena yhteensä 3788 työpaikkaa, joista 2009 oli uusia paikkoja. Uusien työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta 374 paikalla (-16 %). Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2014/ muutos lkm muutos % Tampere ,8 Ylöjärvi ,4 Sastamala ,4 Nokia ,2 Lempäälä ,3 Valkeakoski ,1 Kangasala ,1 Pirkkala ,7 Akaa ,7 Pälkäne ,9 Virrat ,0 Parkano ,0 Ikaalinen ,0 Mänttä-Vilppula ,0 Hämeenkyrö ,5 Urjala ,3 Orivesi ,8 Ruovesi ,5 Punkalaidun ,0 Vesilahti ,0 Juupajoki ,4 Kihniö ,0 Pirkanmaa ,7 PIRKANMAAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Puh Pellavatehtaankatu 25, PL 587, Tampere

2 2(14) Pirkanmaan uudet avoimet työpaikat ammattiryhmittäin kuukauden aikana Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastossa otettiin kesäkuussa 2014 käyttöön uusi EU-standardien mukainen ammattiluokitus. Työpaikoissa oli joulukuussa eniten kasvua rakennusalalla ja eniten vähenemistä muiden työntekijöiden paikoissa, joissa siivoojan työpaikat vähenivät 122 paikalla. Ammattiryhmä joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2014/ muutos lkm muutos % 1 Johtajat ,7 2 Erityisasiantuntijat ,2 3 Asiantuntijat ,4 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät ,0 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät ,6 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym ,5 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät ,1 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät ,2 9 Muut työntekijät ,6 0 Sotilaat ,0 X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät ,0 yhteensä ,7 Pirkanmaan uusien avoimien työpaikkojen määrä oli joulukuun aikana alempi kuin vastaavaan aikaan kolmena edellisenä vuonna.

3 3(14) Työpaikat, työttömät, työttömyyden rakenne ja palveluissa olevat koko TE-toimiston alueella Työttömien kokonaisluvussa mukana olevien lomautettujen määrän vuositason kasvu kiihtyi huomattavasti kausiluonteisista syistä, sillä lisäys oli nyt 1005 henkilöä (25 %), kun se marraskuussa oli ollut 425 henkilöä (14 %). Joulukuussa 447 henkilöä aloitti työn palkkatuen tai yritystoiminnan starttirahan turvin. Työvoimakoulutukseen pääsi 93 henkilöä ja eri kestoisiin työllistymistä edistäviin palveluihin meni 630 henkilöä. Kuukauden lopussa työllistettynä, työvoimakoulutuksessa ja muissa palveluissa oli yhteensä 9473 henkilöä, joka oli 1150 (14 %) henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyyden lokakuussa alkanut vuositason myönteinen kehitys jatkui joulukuussa ja vähenemä oli nyt -944 henkilöä (-8 %). Osatyökykyisten määrä väheni toisena kuukautena peräkkäin verrattuna vuoden takaiseen. joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2014/ muutos lkm muutos % Työpaikat Uudet työpaikat kuukauden aikana ,7 Työpaikat kuukauden lopussa ,8 Työttömät Työttömien määrä ,4 Työttömistä lomautetut ,4 Työttömien osuus työvoimasta 15,9 14,4 14,8 - +1,1 %-yks Työttömyyden rakenne Työttömät naiset ,4 Työttömät miehet ,9 Alle 25-vuotiaat työttömät ,8 Yli 50-vuotiaat työttömät ,1 Pitkäaikaistyöttömät ,2 Osatyökykyiset työttömät ,5 Ulkomaalaiset työttömät ,0 Palveluissa olevat Työllistetyt ,6 Työvoimakoulutuksessa ,8 Työllistymistä edistävissä palveluissa ,0 - palveluissa yhteensä ,8

4 4(14) Työttömien määrä ja työttömien osuus työvoimasta kunnittain Työttömyys kasvoi vuoden aikana Pirkanmaan kaikissa kunnissa. Alhaisin työttömien osuus työvoimasta oli Vesilahden 11,2 % ja korkein Tampereen 18,0 %. Pirkanmaan kunnat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2014/2013 (suluissa työvoiman määrä) muutos lkm muutos % Tampere (111936) / 18, / 16, / 17, ,7 Nokia (15813) 2615 / 16, / 14, / 15, ,1 Ylöjärvi (15387) 2128 / 13, / 12, / 12, ,2 Kangasala (14700) 1988 / 13, / 11, / 12, ,7 Sastamala (11170) 1453 / 13, / 11, / 10, ,0 Lempäälä (10509) 1235 / 11, / 10, / 11,4 64 5,5 Valkeakoski (9617) 1433 / 14, / 13, / 14,5 24 1,7 Pirkkala (9184) 1106 / 12, / 10, / 11,2 88 8,6 Akaa (8166) 1188 / 14, / 13, / 14,2 37 3,2 Hämeenkyrö (4857) 727 / 15,0 631 / 13,0 682 / 14,1 45 6,6 Mänttä-Vilppula (4679) 727 / 15,5 655 / 14,0 707 / 14,6 20 2,8 Orivesi (4247) 686 / 16,2 589 / 13,9 630 / 14,7 56 8,9 Ikaalinen (3212) 527 / 16,4 472 / 14,7 475 / 14, ,9 Pälkäne (3040) 422 / 13,9 375 / 12,3 374 / 12, ,8 Virrat (2974) 480 / 16,1 394 / 13,2 408 / 13, ,6 Parkano (2952) 442 / 15,0 367 / 12,4 373 / 12, ,5 Urjala (2307) 387 / 16,8 355 / 15,4 360 / 15,4 27 7,5 Vesilahti (2091) 235 / 11,2 213 / 10,2 212 / 10, ,8 Ruovesi (1982) 242 / 12,2 228 / 11,5 233 / 11,5 9 3,9 Punkalaidun (1318) 150 / 11,4 129 / 9,8 133 / 10, ,8 Kihniö (895) 114 / 12,7 95 / 10,6 113 / 12,3 1 0,9 Juupajoki (882) 129 / 14,6 107 / 12,1 114 / 12, ,2 Pirkanmaa (241918) / 15, / 14, / 14, ,4 Työttömyyden kehitys koko toimiston alueella ja kunnittain Pirkanmaan työttömyyden joulukuun 2014 kuukauden aikainen kausiluonteinen kasvu oli 3806 henkilöä, kun vuotta aiemmin vastaava muutos oli henkilöä. Tampereella työttömyys kasvoi kuukausitasolla 1716 henkilöllä ja edellisenä vuonna vastaavaan aikaan työttömien määrän lisäys oli henkilöä. Työttömyyden kehityskaaviot seuraavalta sivulta alkaen >>>

5 5(14) Työttömyys kasvoi joulukuussa kausiluonteisesti kaikissa henkilön työvoiman kunnissa.

6 6(14) Työttömyys eneni joulukuussa kausiluonteisesti kaikissa henkilön työvoiman kunnissa. Työttömyys kasvoi joulukuussa kausiluonteisesti kaikissa henkilön työvoiman kunnissa.

7 7(14) Työttömien määrä kasvoi marraskuun aikana kaikissa alle 2300 henkilön työvoiman kunnissa. Työttömyyden rakenne kunnittain 1 ) Rakenne- ja pitkäaikaistyöttömät Pirkanmaan rakennetyöttömyys (= pitkäaikaistyöttömät, rinnasteiset pitkäaikaistyöttömät, palveluilta työttömiksi jääneet ja palveluilta palveluille siirtyneet) kasvoi vuoden aikana 3672 henkilöllä (20 %). Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä väheni viime vuodesta 944 henkilöllä (-8 %). Kuukausikehityksen elokuussa alkanut alenema taittui ja pitkäaikaistyöttömyys kääntyi kuukausitasolla uudelleen kasvuun (kts. seuraavan sivun kaavio). Rakennetyöttömyys väheni Pirkanmaan ainoana kuntana Urjalassa. Pitkäaikaistyöttömyys aleni Tampereella, Nokialla, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Virroilla, Hämeenkyrössä, Pälkäneellä ja Urjalassa. Tampereen pitkäaikaistyöttömyys aleni kuudentena kuukautena peräkkäin ja myönteinen kehitys kiihtyi edelleen, sillä vähenemä oli nyt (-18 %) henkilöä, kun se marraskuussa oli ollut 1163 henkilöä. Taulukko ja kaavio seuraavalla sivulla.

8 rakennetyöttömät muutos pitkäaikaistyöttömät muutos Työvoima yli / /2013 lkm % 12/ /2013 lkm % Tampere , ,3 Nokia , ,8 Ylöjärvi , ,5 Kangasala , ,3 Sastamala , ,8 Lempäälä , ,6 Työvoima Valkeakoski , ,6 Pirkkala , ,1 Akaa , ,8 Hämeenkyrö , ,7 Mänttä-Vilppula , ,5 Orivesi , ,1 Työvoima alle 4000 Ikaalinen , ,0 Pälkäne , ,3 Virrat , ,5 Parkano , ,2 Urjala , ,9 Vesilahti , ,7 Ruovesi , ,0 Punkalaidun , ,0 Kihniö , ,0 Juupajoki , ,5 Pirkanmaa , ,2 8(14)

9 9(14) 2) Alle 25- ja yli 50-vuotiaat työttömät Nuorisotyöttömyys aleni vuoden aikana Valkeakoskella, Kangasalla, Orivedellä, Virroilla, Vesilahdella, Hämeenkyrössä ja Akaassa. Yli 50-vuotiaiden työttömyys väheni ainoastaan Kihniössä. alle 25-vuotiaat muutos yli 50-vuotiaat muutos Työvoima yli / /2013 lkm % 12/ /2013 lkm % Tampere , ,3 Nokia , ,6 Ylöjärvi , ,9 Kangasala , ,0 Sastamala , ,4 Lempäälä , ,8 Työvoima Valkeakoski , ,3 Pirkkala , ,0 Akaa , ,9 Hämeenkyrö , ,3 Mänttä-Vilppula , ,3 Orivesi , ,0 Työvoima alle 4000 Ikaalinen , ,1 Pälkäne , ,6 Virrat , ,2 Parkano , ,6 Urjala , ,3 Vesilahti , ,9 Ruovesi , ,8 Punkalaidun , ,0 Kihniö , ,5 Juupajoki , ,2 Pirkanmaa , ,1

10 10(14) 3) Työttömät sukupuolen mukaan Miesten työttömyys kasvoi vuositasolla edelleen naisia enemmän. Naisten työttömyys aleni Valkeakoskella ja Ikaalisissa. Miestyöttömyys väheni Mänttä-Vilppulassa, Kihniössä ja Ruovedellä. naiset muutos miehet muutos Työvoima yli / /2013 lkm % 12/ /2013 lkm % Tampere , ,8 Nokia , ,4 Ylöjärvi , ,4 Kangasala , ,7 Sastamala , ,0 Lempäälä , ,8 Työvoima Valkeakoski , ,2 Pirkkala , ,6 Akaa , ,9 Hämeenkyrö , ,3 Mänttä-Vilppula , ,6 Orivesi , ,6 Työvoima alle 4000 Ikaalinen , ,8 Pälkäne , ,5 Virrat , ,0 Parkano , ,6 Urjala , ,2 Vesilahti , ,1 Ruovesi , ,4 Punkalaidun , ,4 Kihniö , ,1 Juupajoki , ,2 Pirkanmaa , ,9

11 11(14) 4) Osatyökykyiset ja ulkomaalaiset työttömät Pirkanmaan työttömien osatyökykyisten määrä väheni Nokialla, Tampereella, Valkeakoskella, Ruovedellä, Sastamalassa, Pirkkalassa, Hämeenkyrössä ja Punkalaitumella. Ulkomaalaisten työttömien määrä lisääntyi 178 henkilöllä (8 %) ja tamperelaisia heistä oli 73 %. osatyökykyiset muutos ulkomaalaiset muutos Työvoima yli / /2013 lkm % 12/ /2013 lkm % Tampere , ,5 Nokia , ,9 Ylöjärvi , ,3 Kangasala , ,2 Sastamala , ,0 Lempäälä , ,6 Työvoima Valkeakoski , ,5 Pirkkala , ,0 Akaa , ,9 Hämeenkyrö , ,5 Mänttä-Vilppula , ,8 Orivesi , ,8 Työvoima alle 4000 Ikaalinen , ,1 Pälkäne , ,5 Virrat , ,1 Parkano , ,5 Urjala , ,0 Vesilahti , ,6 Ruovesi , Punkalaidun , ,5 Kihniö , Juupajoki , Pirkanmaa , ,0.. = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen

12 Pitkäaikaistyöttömät ja alle 25-vuotiaat työttömät kunnittain (14)

13 13(14)

14 14(14) Lisätietoja: Vesa Jouppila p , (sisällöntuotto Hannu Antikainen p ) lähde: TEM työnvälitystilastojärjestelmä

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015 Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010 n tiedote 21.9.2010 Tilannekatsaus 31.8.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyystilanteessa positiivista kehitystä

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote n tiedote 27.7.2010 Tilannekatsaus 30.6.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Ylöjärvi Työttömyyden kasvu on taittumassa vuositasolla

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010 n tiedote 24.8.2010 Tilannekatsaus 30.7.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys väheni vuoden aikana 1 Keski-Pirkanmaan

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne lähes entisellään Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,8 Kihniö 14,6 Ikaalinen 14,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,5 12,6 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanteen osalta ei suuria muutoksia Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 12,6 Kihniö 14,8 Ikaalinen 15,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,0 12,8

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne ei ole kohentunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 10,7 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,8 12,1 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Muutos parempaan on tapahtunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,5 Sastamala 11,3 Kihniö 14,1 Ikaalinen 13,8 Juupajoki Ylöjärvi 13,1

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.8. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.215 klo 9. Pirkanmaan tilanne lähes ennallaan Työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus tammikuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus tammikuu 2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyyden kasvu oli hidastunut Vastaavasti työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2015

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 216 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 215 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.216 klo 9. Pirkanmaan työllisyystilanne kehittyy parempaan suuntaan Laskennallisesti

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Lapissa työttömiä 14 350 - saman verran kuin vuotta aiemmin joulukuussa Työttömyyden

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Lapissa työttömiä 13 570 1 380 vähemmän kuin heinäkuussa ja 250 enemmän kuin viime vuoden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 + NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyyden väheneminen pysähtyi Kesäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi hieman Pohjois-Karjalassa oli marraskuun

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen Vieraskieliset työttömät Espoossa Tuija Soininen 20.5.2015 Vieraskieliset työnhakijat työllisyyskoodeittain Työllisyyskoodi 2015 Maaliskuu %-osuus 00 Työllistetty 248 3,5 % 01 Työssä yleisillä työmarkk.

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2014

Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus elokuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 13 250 työtöntä työnhakijaa määrä on pienempi kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 16,3 Nurmes 18,2 n ELY keskuksen alueella oli joulukuun

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Lapissa toukokuussa työttömiä 13 660 220 enemmän kuin vuotta aiemmin Rovaniemen,

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla yli 30 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus

POHJOIS KARJALA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus ssa 12 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Valtimo 14,9 Nurmes 16,2 Juuka 17,3 Outokumpu 18,4 Polvijärvi 16,6 Liperi 12,4 Kontiolahti 11,5

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus helmikuu 2015

Lapin työllisyyskatsaus helmikuu 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus helmikuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Lapissa helmikuussa työttömiä 13 840 työttömyyden kasvu vuodentakaiseen verrattuna

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Elokuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työllisyystilanteessa ei elpymisen merkkejä Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien määrä oli noussut viidenneksen Työttömyys oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.130 Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

KAINUU. Työllisyyskatsaus

KAINUU. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Joulukuussa lähes tuhat työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Puolanka 18,5 Paltamo 17,4 Ristijärvi 14,0 Suomussalmi 19,0 Hyrynsalmi

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015

Työllisyyskatsaus Marraskuu 2015 Työllisyyskatsaus Marraskuu 215 Marraskuussa 342 1 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli marraskuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita lähes 12.600 Pohjois-Karjalassa oli helmikuun

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa

Marraskuussa työtöntä työnhakijaa Marraskuussa 328 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (3) Lappi 14,4 Pohjois Pohjanmaa 13,8 Kainuu 13,5

Lisätiedot