Alusten sähköasennukset

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alusten sähköasennukset"

Transkriptio

1 Perustelumuistio 1(5) Alusten sähköasennukset Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten sähköasennuksista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen liittyen (Trafi) on antanut aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä annetun lain (1686/2009, alusturvallisuuslaki) nojalla määräyksen alusten sähköasennuksista (TRAFI/22294/ /2011). Määräys tuli voimaan Uusi määräys alusten sähköasennuksista Säädösperusta Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Määräykseen tehtävien muutosten tavoitteena on muun muassa: Tarkentaa voimassa olevan määräyksen vaatimuksia erityisesti olemassa olevien alusten osalta. Mahdollistaa vaihtoehtoisen järjestelyn soveltaminen aluksessa, jos sillä saavutetaan ainakin sama turvallisuustaso kuin mitä määräyksessä vaaditaan. Pidentää voimassa olevassa määräyksessä mainittua olemassa olevia aluksia koskevaa siirtymäaikaa tarvittaessa siten, että helpotettaisiin ajallisesti ko. alusten korjauksia määräyksen vaatimusten mukaisiksi. Selventää kielellisesti määräyksen sisältöä ja korjata voimassa olevassa määräyksessä havaittuja epätarkkuuksia. Määräys annetaan alusturvallisuuslain 15 :n 3 momentissa ja 23 :n 1 momentissa olevien valtuutussäännösten nojalla. Määräyksen valmistelu Sidosryhmien kuuleminen Määräyshankepäätös Valmistelijat Sisäinen lausuntokierros Sidosryhmiä on kuultu voimassa olevaan määräykseen liittyvistä ongelmista kirjallisesti ja myös suullisesti Trafin järjestämässä työpajassa Määräyksen uudistamisesta tehty määräyshankepäätös on käsitelty Sääntely ja kehittäminen toimialan johtoryhmässä Ylijohtaja Tuomas Routa on hyväksynyt hankepäätöksen Määräyksen ovat valmistelleet ylitarkastaja Heikki Virtanen (Luvat ja hyväksynnät/liikennevälineluvat/suunnittelun hyväksyntä) ja lakimies Leila Harjula (Sääntely ja kehittäminen/liikenneoikeus ja kv. suhteet/kansalliset asiat). Määräysluonnos on ollut sisäisellä lausuntokierroksella Saadut kommentit on tarpeellisilta osin otettu huomioon määräyksen valmistelussa.

2 2(5) Ulkoinen lausuntokierros Määräysluonnos on ollut ulkoisella lausuntokierroksella Lausunnon määräysluonnoksesta antoivat Liikennevirasto, Suomen Lauttaliikenne Oy (Finferries) ja Suomen Matkustajalaivayhdistys ry. Rajavartiolaitoksella ja Suomen Varustamot ry:llä ei ollut määräysluonnoksesta huomautettavaa. Lausunnonantajien muutosehdotukset koskivat lähinnä olemassa olevien alusten sähköasennuksia koskevia yksittäisiä vaatimuksia. Lausunnoissa esitetyt täydennys- ja muutosehdotukset on pääosin otettu huomioon määräyksen valmistelussa. Erään lausunnonantajan kommentit olemassa olevien alusten liian suurista muutosvaatimuksista ja mm. sähkölinjojen ja johdotusten purkamisesta ja uudelleenasennuksista perustuvat pitkälti määräysluonnoksen eräiden kohtien väärinymmärrykseen. Arvio määräyksen vaikutuksista Vaikutukset viranomaisen toimintaan Nykyiseen määräykseen tehtävillä muutoksilla ja tarkennuksilla on sekä viranomaisen että asiakkaiden toimintaa selkeyttävä vaikutus. Vaikutukset asiakkaiden toimintaan Turvallisuusvaikutukset Ympäristövaikutukset Olemassa olevia aluksia koskevan siirtymäajan pidentämisen arvioidaan helpottavan asiakkaiden toimintaa, koska ko. alusten mahdolliset korjaukset ja niistä aiheutuvat kustannukset on silloin mahdollista jakaa useammalle vuodelle. Määräyksellä ei ole oleellisia vaikutuksia voimassa olevan määräyksen mukaiseen alusturvallisuustasoon. Määräyksellä ei ole ympäristövaikutuksia. Vaikutukset esteettömyyteen Määräyksellä ei ole vaikutuksia esteettömyyteen. Yksityiskohtaiset perustelut I luku Yleistä Kohta 2 Määritelmät Määritelmiin on tarkennuksena lisätty lossin määritelmä, koska määräys sisältää myös lossien sähköasennuksiin liittyviä vaatimuksia. Lossin määritelmää ei ole alusturvallisuuslain 2 :ssä, johon Määritelmät-kohdassa viitataan. Kohta 3 Määräyksen soveltamisalaan kuuluvat alukset Kohtaan on lisätty uudeksi kohdaksi 3.8 maininta, jonka mukaan voisi sallia myös muun kuin ko. määräyksessä edellytetyn järjestelyn soveltamisen aluksessa, jos se on todennut, että järjestelyllä saavutetaan vähintään sama turvallisuustaso kuin ko. määräyksessä vaaditaan. Laivanisännän tai hänen edustajansa olisi esitettävä lle riittävä kirjallinen selvitys siitä, että järjestely täyttää vähintään ko. määräyksessä vaaditun turvallisuustason. Nykyinen kohta 3.8. siirtyy kohdaksi 3.9. II luku Uusien alusten sähköasennukset Kohta 1.5 Sähköasennuksia koskevia erinäisiä vaatimuksia Kohtaan on lisätty aluksen liikennealuetta ja miehitystä koskeva tarkennus.

3 3(5) Kohta 1.6 Päätaulujen, jakokeskuksien ja käynnistimien mekaaniset rakenteet Kohtaan on lisätty tarkentava teksti Kennojen väliset kiskojen ja kaapelien läpiviennit voivat olla valmistettuja paloa hidastavasta aineesta. Kohta 2.1 Sähköenergian pääsähkölähde sekä sähkön laatu Kohdassa mainittu akuston uudelleen latauksen enimmäisaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Kohta 2.2 Sähköenergian hätäsähkölähteet Kohta 2.6 Kaapelointi Kohta 3.2 Akut ja akkutilat Kohta 3.3 Järjestelmät Asiayhteyden vuoksi uudeksi kohdaksi on siirretty nykyisen määräyksen kohta , joka koskee laitteita, joita hätäsähkölähteen on pystyttävä syöttämään eri liikennealueilla. Kohdassa on korjattu oikeiksi tekstiviittausten numerot. Kohdan alakohdassa 3 mainittu hätäsähkölähteenä toimivan akuston uudelleen latauksen enimmäisaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Kohdan alakohdassa 1 on palamaton aine tarkennettu muotoon palonkestävä aine sekä täsmennetty kohtaa paloa hidastavista laivakaapeleista. Kohdan alakohtaa 5 on täsmennetty säiliöiden antureiden kaapeloinnin osalta. Kohdan alakohdassa 3 mainittu erittäin tärkeää laitetta syöttävän akun täyden latauksen vaatima enimmäislatausaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Samalla on poistettu tarpeettomana maininta radiolaitteiden akkujen latausajasta. Kohdan alakohdan 4 tekstiä on tarkennettu ja siihen on lisätty maininta erillisestä mittarista. Kohdan pää- ja apukoneiden sähkökäynnistystä koskevaan alakohtaan 1 on lisätty maininta, jonka mukaan kiinteän järjestelmän asemesta voidaan hyväksyä myös siirrettävä sähkökäynnistyslaite, jonka kapasiteetti riittää kolmeen käynnistykseen. III luku Olemassa olevien alusten sähköasennukset Kohta 1.1 Sähköasennuksia koskevat tiedot Kohdan alakohtaa 2, jossa määrätään aluksella olevista sähköasennuksia koskevista tiedoista, on tarkennettu. Kohta 1.3 Sähköasennuksia koskevia erinäisiä vaatimuksia Kohtaan on lisätty maininta, jonka mukaan liitteessä 1 olevista sähkölaitteiden kotelointiluokkaa koskevista vaatimuksista voidaan poiketa tapauskohtaisesti. Kohtaa on täsmennetty säiliöiden mittaukseen liittyvien antureiden osalta. Kohta 2.1 Sähköenergian pääsähkölähde Kohtaan on lisätty maininta C- ja D-luokan matkustaja-aluksia koskevasta rakennusajankohdasta.

4 4(5) Kohdassa mainittu akuston uudelleen latauksen enimmäisaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Kohta 2.2 Sähköenergian hätäsähkölähteet kansainvälisen liikenteen lastialuksilla, joiden bruttovetoisuus on alle 500 Kohdan alakohtaa 2 täsmennetty siten, että hätäsähkölähteen on oltava riittävä syöttämään ko. kohdassa mainittuja laitteita ja järjestelmiä, jos niitä koskevat määräykset edellyttävät ko. laitteen tai järjestelmän syötön hätäsähkölähteestä. Asiayhteyden vuoksi uudeksi kohdaksi on siirretty nykyisen määräyksen kohta 2.2.8, joka koskee laitteita, joita hätäsähkölähteen on pystyttävä syöttämään eri liikennealueilla. Määräysluonnoksen kohdassa mainittu akuston uudelleen latauksen enimmäisaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Kohta 2.3 Sähköenergian hätäsähkölähteet muissa kuin kohdassa 2.2 tarkoitetuissa aluksissa Kohta 2.7 Kaapelointi Kohta 3.2 Akut ja akkutilat Kohtaa on tarkennettu erityisesti non-solas-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien, ennen 1 päivää heinäkuuta 1998 rakennettujen, vähintään 24 metrin pituisten C- ja D-luokan matkustaja-alusten sekä kotimaanliikenteen liikennealueilla I, II ja III liikennöivien alusten vaatimusten osalta. Asiayhteyden vuoksi uudeksi kohdaksi on siirretty nykyisen määräyksen kohta 2.3.5, joka koskee laitteita, joita hätäsähkölähteen on pystyttävä syöttämään eri liikennealueilla. Lisäksi ko. kohtaan on tehty hätäsähkölähteen toiminta-aikoihin liittyviä korjauksia. Alakohtaan 4 on lisätty tarkentava teksti Hätävalaistuksen on toimittava kokoontumis- ja pelastusasemilla sekä pelastusasemien laitojen yli vähintään 1 tunnin ajan. Määräysluonnoksen kohdan alakohdassa 2 mainittu akuston uudelleenlatauksen enimmäisaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Kohdan alakohtaa 1 on tarkennettu lisäämällä maininta mahdollisuuksien mukaan kohtaan, joka koskee useampijohtoisten kaapelien kuormitusvirtojen virta-arvojen kertomista tietyillä korjauskertoimilla. Kohdan alakohtaa 4 on täsmennetty säiliöiden antureiden kaapeloinnin osalta. Kohdan alakohdassa 3 mainittu erittäin tärkeää laitetta syöttävän akun täyden latauksen vaatima enimmäislatausaika on muutettu 6 tunnista 10 tuntiin, jolloin vaatimus on sama kuin voimassa olevassa alusten radiolaitteista annetussa määräyksessä. Samalla on poistettu tarpeettomana maininta radiolaitteiden akkujen latausajasta. Kohdan alakohdan 4 tekstiä on tarkennettu ja siihen on lisätty maininta erillisestä mittarista. Liite 1 Sähkölaitteiden kotelointi IV luku Voimaantulo Taulukon alaviitteen 1 alakohtaa 1, joka koskee avokannella olevien moottoreiden tuuletusta, on tarkennettu. Määräyksen on tarkoitus tulla voimaan Määräyksellä kumotaan alusten sähköasennuksista annettu Liikenteen turvallisuusviraston määräys (TRAFI/22294/ /2011).

5 5(5) Määräyksen aikataulu Nykyisen määräyksen mukaan olemassa olevien alusten olisi täytettävä niitä koskevat vaatimukset viimeistään tai sen jälkeen suoritettavassa ensimmäisessä uusintakatsastuksessa. Koska olemassa olevien alusten korjaaminen nykyisten vaatimusten mukaisiksi vaaditussa aikataulussa on osoittautunut ongelmalliseksi, ehdotetaan siirtymäaikaa pidennettäväksi vuodella. Uuden määräyksen mukaan olemassa olevien alusten olisi täytettävä niitä koskevat vaatimukset viimeistään tai sen jälkeen suoritettavassa ensimmäisessä uusintakatsastuksessa. Vastaava siirtymäajan pidennys on sisällytetty voimaantulleeseen alusten runkorakenteita koskevaan määräykseen ja se on myös sisällytetty voimaan tulevaan alusten koneistoja koskevaan määräykseen. Määräystä on käsitelty Sääntely ja kehittäminen toimialan johtoryhmässä ja n johtoryhmässä Määräys on annettu Määräyksen on hyväksynyt ylijohtaja Tuomas Routa. Määräys on tallennettu FINLEX:n Viranomaisten määräyskokoelmaan. Määräyksestä on laadittu tiedote, joka on päivitetty Trafin verkkosivuille ja lähetetty tiedoksi merenkulun sidosryhmille. Määräys tulee voimaan ja on voimassa toistaiseksi.

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella.

Voimassa olevassa määräyksessä on havaittu olevan muutostarpeita muun muassa sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella. Perustelumuistio 1(5) 16.12.2014 Alusten koneistot Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten koneistoista Vuoden 2010 alusta voimaan tulleeseen alusturvallisuuslainsäädännön uudistukseen

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(5) 27.2.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Perustelumuistio 1(5) 20.11.2014 Alusten radiolaitteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys alusten radiolaitteista ja niihin liittyvistä järjestelyistä Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet

Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Perustelumuistio 1(6) 24.4.2015 Vuokraveneiden laitteet ja varusteet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys vuokraveneiden laitteista ja varusteista (Trafi) on vuonna 2010 antanut aluksen

Lisätiedot

Erikoisalusten turvallisuus

Erikoisalusten turvallisuus 1 (10) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 22 :n 2 ja 6 momentti Muutostiedot:

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet Alusten radiolaitteet TRAFI/5379/03.04.01.00/2014 Erityisasiantuntija Jami Metsärinne Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutos ja voimaantulo Vuonna 2011 annetun määräyksen toimivuudesta on kerätty

Lisätiedot

Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä

Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä Perustelumuistio 1(7) 21.06.2016 Ohjaus- hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmä Määräyksen tausta ja säädösperusta Komissio päivitti aiemmin päätöksenä annettua ohjaus-, hallinta- ja merkinanto-osajärjestelmää

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)

Lisätiedot

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Määräystulkinnat Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 16.1.2015 Ylitarkastaja Kaija Tuomola, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Perustelumuistio 1(6) 20.3.2017 Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus Määräyksen tausta ja säädösperusta Vuoden 2010 alusta voimaan

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 31.3.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä

Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä 19.1.2017 Juuso Halin Johtava asiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Uusi katsastusmääräys Määräys on luonnosvaiheessa Tullessaan voimaan kumoaa

Lisätiedot

Uuden määräyksen antaminen on tarpeen, koska määräykseen tehdään jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvattuja muutoksia.

Uuden määräyksen antaminen on tarpeen, koska määräykseen tehdään jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvattuja muutoksia. Perustelumuistio 1(6) Laatimisaika TRAFI/13222/03.04.01.00/2013 Laivaväen pätevyydet Määräyksen tausta ja säädösperusta Voimassa oleva määräys laivaväen pätevyyksistä (Trafi) on 26.2.2013 antanut laivaväestä

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta 1 (5) Antopäivä: xx.xx.2013 Säädösperusta: Ajokorttilaki (386/2011) 37 Voimaantulopäivä: 10.6.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Ajoneuvohallintokeskuksen ohje 19/2008

Lisätiedot

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS LUO Määräys 1 (5) Asianumero Antopäivä: 10.10.2014 Säädösperusta: Ilmailulaki (1194/2009) 45 Voimaantulopäivä: 14.10.2014 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä

Lisätiedot

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/ /2015)

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/ /2015) Perustelumuistio 1(7) 4.7.2017 Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät (TRAFI/35849/03.04.01.00/2015) Määräyksen tausta ja säädösperusta Merilain (674/1994) muuttamista koskeva hallituksen esitys

Lisätiedot

HE 23/2017 vp: Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 23/2017 vp: Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 23/2017 vp: Merilain, alusturvallisuuslain ja merityösopimuslain muuttaminen; Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO:n) arviointeja ja tarkastuksia koskevat yleissopimusten muutokset Liikenne- ja viestintävaliokunta

Lisätiedot

Kalastusalusten turvallisuus

Kalastusalusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 20.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 21 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen

Vaatimuksenmukaisuus. Osastonjohtaja Sanna Sonninen Uusi Trafi Vaatimuksenmukaisuus ja lupa-asiat Osastonjohtaja Sanna Sonninen Eläköön.fi kampanjointi -tee liikenneturvallisuuslupauslli l Liikenteen turvallisuusvirasto 2 Trafi merenkulun lupaviranomaisena

Lisätiedot

Norminsiirto II ja automääräys

Norminsiirto II ja automääräys Norminsiirto II ja automääräys Tieliikenteen säädösinfo 8.11.2016 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aluksi historiaa: Norminsiirto I -hanke 1.1.2015 voimaan

Lisätiedot

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011

Määräys 1 (32) TRAFI/7200/03.04.01.00/2011 1 (32) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 23 :n 1 momentti ja 83

Lisätiedot

Määräyshankepäätös 1(5) Kelpoisuusvaatimukset liikenteen lääkäri- ja psykologijärjestelmissä

Määräyshankepäätös 1(5) Kelpoisuusvaatimukset liikenteen lääkäri- ja psykologijärjestelmissä 1(5) Määräyshankepäätös Määräyksen nimi Määräyksen asianumero Määräyksen tausta ja tavoite (miksi määräyshankkeeseen ryhdytään, mitkä ovat sen tavoitteet, mitä strategisia päämääriä hanke palvelee) Kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (6) Antopäivä: 25.9.2015 Voimaantulopäivä: 1.10.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 83 Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12

Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Perustelumuistio 1(5) 23.5.2016 Rajavartiolaitoksen ilmailu GEN M1-12 Määräyksen tausta ja säädösperusta Rajavartiolaitoksen ilmailua koskeva määräys annetaan ilmailulain (864/2014) 8, 33 ja 57 :n perusteella.

Lisätiedot

Laki. merilain muuttamisesta

Laki. merilain muuttamisesta Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain (674/1994) 18 luvun 5 :n 4 momentti, muutetaan 18 luvun 1 4, 5 :n otsikko ja 3 momentti, 6 :n 4 momentti sekä 8 ja 15, sellaisina

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista

Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista Santeri Lunkka ylitarkastaja Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Manilan muutosten siirtymäaika päättyi 31.12.2016 Tämän jälkeen tulleet hakemukset käsitellään

Lisätiedot

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja 1 (5) Antopäivä: 29.1.2013 Säädösperusta: Voimaantulopäivä: 1.2.2013 Voimassa: Toistaiseksi Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain (1194/2009) 45, 46, 119 ja 120 :n nojalla ottaen huomioon lennonjohtajien

Lisätiedot

Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista

Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista Ajankohtaista pätevyys- ja miehitysasioista Santeri Lunkka ylitarkastaja Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Manilan muutosten siirtymäaika päättyi 31.12.2016 Tämän jälkeen tulleet hakemukset käsitellään

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiset kuulumiset

Trafin ajankohtaiset kuulumiset Trafin ajankohtaiset kuulumiset Läntinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma Päivän ohjelma 10:00 10:20 Trafin tilannekatsaus (Jan Welander Trafi) 10:20 10:45 Työturvallisuusopas

Lisätiedot

Määräys 1/2011 1/(8) Dnro xxxx/03.00/2010 28.12.2010. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset

Määräys 1/2011 1/(8) Dnro xxxx/03.00/2010 28.12.2010. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset Määräys 1/2011 1/(8) Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi Valtuutussäännökset Kohderyhmät Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 7 ja 13. Terveydenhuollon

Lisätiedot

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa.

Tämä alkaa aiheuttaa ongelmia, koska siirtymä-ajan säännöksiä aletaan poistaa. LAUSUNTOPYYNTÖTAULUKKO Määräys OPS M6-1 1(6) TRAFI/35830/03.04.00.00/2017 Määräysluonnoksen kohta Uusi kohta: 2.3.8 Mahdollinen muutosehdotus perusteluineen tai muu huomio Laskuvarjon huoltaja saa korjata,

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (7) Antopäivä: 17.06.2015 Voimaantulopäivä: 01.07.2015 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Muutostiedot: Soveltamisala: O-luokan ajoneuvot Sisällysluettelo

Lisätiedot

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014

Määräys. sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta. Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 1/3 dnro 823/002/2013 Määräys sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmasta Annettu Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2014 Energiavirasto on määrännyt 9 päivänä elokuuta 2013 annetun sähkömarkkinalain (588/2013)

Lisätiedot

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset

Alusten turvallisuuslaitteiden huoltoyritysten hyväksymisen edellytykset ja niiden toiminnalle asetettavat vaatimukset 1 (5) Asianumero Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 83 Muutostiedot:

Lisätiedot

Voimassa: toistaiseksi

Voimassa: toistaiseksi Määräysluonnos 1 (1) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: 13.11.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain xx/2014 11 :n nojalla. Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö:

Lisätiedot

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät

Alusten navigointilaitteet ja -järjestelmät l Määräys 1 (16) Antopäivä: x.xx.2012 Voimaantulopäivä: [1.12.2012] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 11 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Kansallisen ilma-aluksen miehitys

Kansallisen ilma-aluksen miehitys luonno Ilmailumääräys 1 (9) Antopäivä: 11.4.2013 Voimaantulopäivä: 12.4.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Ilmailulain (1194/2009) 60 Muutostiedot: Tällä Liikenteen turvallisuusviraston määräyksellä

Lisätiedot

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien muuttaminen liikenne- ja viestintävaliokunta 22.9.2016 Ylitarkastaja Maija Rönkä Hallitusneuvos Katja Viertävä 1 Komission ehdotukset 1) Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Miksi uusi määräys annetaan? Ultramääräyksillä

Lisätiedot

Rautatietunnelit. Määräyksen tausta ja säädösperusta. Perustelumuistio 1(5) Määräyksen tausta

Rautatietunnelit. Määräyksen tausta ja säädösperusta. Perustelumuistio 1(5) Määräyksen tausta Perustelumuistio 1(5) 17.10.2014 Rautatietunnelit Määräyksen tausta ja säädösperusta Määräyksen tausta Euroopan laajuisen rautatiejärjestelmän kehittämisellä pyritään rautatieliikenteen kilpailukyvyn parantamiseen

Lisätiedot

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö STCW uusi kansallinen lainsäädäntö TIEDOTUSTILAISUUS TRAFI/Helsinki 11.3.2013 Jukka Tuomaala Ylitarkastaja Lupakirjat ja Pätevyydet Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Miehitystä ja pätevyyksiä koskevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 4.04.07 Sivu / 58/07.00.0 Ympäristölautakunta 4 9..07 Kaupunginhallitus 7 0.4.07 50 Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen Valmistelijat / lisätiedot: Erja Tiihonen, puh.

Lisätiedot

KANTAVIA RAKENTEITA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET. Tilannekatsaus Eurokoodi 2013 seminaari, Yli-insinööri Jukka Bergman

KANTAVIA RAKENTEITA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET. Tilannekatsaus Eurokoodi 2013 seminaari, Yli-insinööri Jukka Bergman KANTAVIA RAKENTEITA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET Tilannekatsaus Eurokoodi 2013 seminaari, 11.12.-13 Yli-insinööri Jukka Bergman Tausta määräyskokoelman uudistamiselle MRL 13, MRL 117 (=> 1.1.2013) MRL:ia täydentävät

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä. Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallitusneuvos Tiina Ranne

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä. Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallitusneuvos Tiina Ranne HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 15.2.2017 Hallitusneuvos Tiina Ranne 1 Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamisesta meritse tehty

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2016 COM(2016) 261 final 2016/0135 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Keski-Amerikka-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Euroopan unionin

Lisätiedot

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus

Luotsaustutkinnot ja koeluotsaus 1 (8) Antopäivä: 30.12.2016 Voimaantulopäivä: 1.1.2017 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 11 a :n 4 momentti, 11 b :n 6 momentti, 12 :n 3 momentti, 14 :n 6 momentti ja 16 :n

Lisätiedot

Trafin VAK-päivä Mari Suominen

Trafin VAK-päivä Mari Suominen Trafin VAK-päivä 2015 9.1.2015 Mari Suominen Sisältö Vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva lainsäädäntö (VAK-laki, asetuksia) Suomen ja Venäjän väliset VAKrautatiemääräykset VAK-neuvottelukunta Muutoksia

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset 1 (50) Antopäivä: 18.12.2014 Voimaantulopäivä: 1.1.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (34) Antopäivä: 14.2.2013 Voimaantulopäivä: 1.3.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 43 :n 4 momentti, 46 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS

MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Antopäivä: 23.11.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI/31299/03.04.01.00/2010 MERITURVALLISUUS- MÄÄRÄYS Voimassaoloaika: 1.12.2010 - toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta

Lisätiedot

Tasotarkastajan valtuutus ja tasotarkastuksen suorittaminen

Tasotarkastajan valtuutus ja tasotarkastuksen suorittaminen 1 (5) Antopäivä: 29.1.2013 Voimaantulopäivä: 1.2.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Tämä ilmailumääräys on annettu ilmailulain (1194/2009) 45, 46, 119 ja 120 :n nojalla ottaen huomioon lennonjohtajien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laivaväen työ- ja asuinympäristöstä sekä ruokahuollosta aluksella annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset 1 (50) Antopäivä: 18.12.2014 Voimaantulopäivä: 1.1.2015 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen

Hyväksyttyjen luokituslaitosten antamia luokitusmerkintöjä vastaavat suomalaiset jääluokat ja jääluokan vahvistaminen L MääräysLUONNOS 1 (11) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki alusten jääluokista ja jäänmurtaja-avustuksesta (1121/2005) 4 :n 2 momentti ja

Lisätiedot

Liite II huolto-ohjelma

Liite II huolto-ohjelma Liite II huolto-ohjelma Jukka Parviainen 4.10.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki 864/2014 34 Lentokelpoisuuden ylläpitäminen Ilmailuun käytettävän ilma-aluksen omistajan, haltijan

Lisätiedot

HE-luonnos ajoneuvolain ja tieliikennelain muuttamisesta

HE-luonnos ajoneuvolain ja tieliikennelain muuttamisesta HE-luonnos ajoneuvolain ja tieliikennelain muuttamisesta Keskustelutilaisuus 7.5.2015 Aikataulua Lausuntovaihe päättyy 8.5.2015 Lausuntoyhteenveto ja mahdolliset tarkistukset säädöksiin toukokuu Käännättäminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus luotsauksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään luotsauslain (940/2003) nojalla: 1 Asetuksen tarkoitus Tällä asetuksella annetaan luotsauslaissa (940/2003) tarkoitetut

Lisätiedot

EASA muutokset FTO:n kannalta

EASA muutokset FTO:n kannalta EASA muutokset FTO:n kannalta Tarkastuslentäjien kertauskoulutus 8.11.2013, Tina El-Nemr, Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Esityksessä käsiteltävät aiheet Yleiset siirtymää koskevat aikarajat

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta SUOMEN ILMAILULIITTO Avainhenkilöpäivät 17.10.2015 Päivi Metsävainio, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulain muutos Muutoksen taustalla poikkeama-asetus (376/2014)

Lisätiedot

Alusten sähköasennukset

Alusten sähköasennukset 1 (48) Antopäivä: x.x.2012 Voimaantulopäivä: [1.1.2013] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) 15 :n 3 momentti ja 23 :n 1

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013

Alusten hengenpelastuslaitteet Luonnos 11.7.2013 1 (32) Antopäivä: x.x.2013 Voimaantulopäivä: [1.1.2014] Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun

Lisätiedot

Alusten hengenpelastuslaitteet

Alusten hengenpelastuslaitteet 1 (33) Antopäivä: 27.2.2014 Voimaantulopäivä: 1.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 23 :n 1 momentti ja 83 Kumoaa

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 PerustelumuistioLUONNOS 1(5) Laatimisaika Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3.

Lisätiedot

Standardi RA4.7. Rahoitusriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.7. Rahoitusriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.7 Rahoitusriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita

Lisätiedot

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.9.2016 Jenni Rantio 1 Esityksen tausta ja tavoitteet Esityksellä pantaisiin täytäntöön laivavarusteita koskevan direktiivin

Lisätiedot

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan

5/ SOLAS-yleissopimuksen III luvun muutokset tulivat kansainvälisesti voimaan Merenkulkulautos Merenkulkulaitoksen TIEDOTUSLEHTI 5/20.4.2007 MUUTOKSIA SOLAS-YLEISSOPIMUKSEN III LUKUUN Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) on hyväksynyt 20.5.2004 antamallaan päätöslauselmalla MSC.152(78)

Lisätiedot

Jääluokkamääräykset ja niiden soveltaminen

Jääluokkamääräykset ja niiden soveltaminen Perustelumuistio 1(5) 2.11.2017 Jääluokkamääräykset ja niiden soveltaminen (Trafi) vastaa Suomessa eri liikennemuotojen turvallisuudesta merenkulun turvallisuus mukaan lukien. Alusten rakenteisiin ja koneistoon

Lisätiedot

Hyväksytyt asiantuntijat

Hyväksytyt asiantuntijat 1(4) Hyväksytyt asiantuntijat Pätevyysalue Pätevyysluokat Tarkastuskohteet Tässä muistiossa käsitellään ajoneuvolain 1090/2002 (muutettuna viimeksi 1042/2014) 48 2 momentin nojalla Liikenteen turvallisuusviraston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71

Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 Perustelumuistio 1(5) 10.10.2014 Ultrakevytlentäjän lupakirja PEL M2-70 Ultrakevytlennonopettajan kelpuutus PEL M2-71 1. Määräysten tausta ja säädösperusta... 1 2. Määräysten valmistelu... 1 3. Arvio määräysten

Lisätiedot

Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.5 Korkoriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

Määräys 1/2011 1 (9) Dnro 2026/03.00/2011 18.3.2011. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset

Määräys 1/2011 1 (9) Dnro 2026/03.00/2011 18.3.2011. Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset Määräys 1/2011 1 (9) Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 7 ja 13. Terveydenhuollon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2015 COM(2015) 146 final 2015/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriympäristön suojelukomitean 68. istunnossa

Lisätiedot

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina 1 (7) Antopäivä: 24.3.2014 Voimaantulopäivä: 24.3.2014 Voimassa: toistaiseksi Asiaan liittyvät säännökset ja määräykset: Luotsauslaki (940/2003), valtioneuvoston asetus luotsauksesta (246/2011), Liikenteen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2014 (OR. en) 16253/14 AVIATION 224 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 28. marraskuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D035899/03 Asia:

Lisätiedot

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät

Alusten päiväkirjat ja niihin tehtävät merkinnät luonnosluonnos Määräysluonnos 1 (8) Antopäivä: xx.xx.201x Voimaantulopäivä: xx.xx.201x Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Merilaki (674/1994), 18 luvun 2 :n 4 momentti, 3 :n 4 momentti ja 4 :n 6 momentti

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/ ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 11/18.6.1999 ERÄIDEN HENGENPELASTUSLAITTEIDEN MAARAAIKAISHUOLTO Merenkulkulaitos on 16.6.1999 antanut päätöksen eräiden hengenpelastuslaitteiden määräaikaishuollosta.

Lisätiedot

Rakennustuoteasetus CPR. Ja miten se vaikuttaa Rekan kaapeleihin

Rakennustuoteasetus CPR. Ja miten se vaikuttaa Rekan kaapeleihin Rakennustuoteasetus CPR Ja miten se vaikuttaa Rekan kaapeleihin Tärkein ensin: Sinun ei tarvitse huolehtia! Voit huoletta käyttää kaikkia kaapeleitamme, jotka on valmistettu ennen ja jälkeen uusien säännösten

Lisätiedot

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista

Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Ajankohtaista PART-FCL lupakirjoista Tiedotustilaisuus: Pienet hyväksytyt koulutusorganisaatiot non-complex ATO Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Aikataulu, merkittäviä päivämääriä ja muutoksia PART-FCL

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

Alusten radiolaitteet

Alusten radiolaitteet 1 (20) Antopäivä: 19.11.2014 Voimaantulopäivä: 1.12.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 18 :n 1 momentti, 21 :n 3

Lisätiedot

Kalustoyksikön rekisteröinti

Kalustoyksikön rekisteröinti Määräys 1 (11) Antopäivä: 16.11.2011 Voimaantulopäivä: 16.11.2011 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 75 Komission päätös, 107/2011/EU, kansallista rekisteriä koskevasta yhteisestä

Lisätiedot

A7-0277/102

A7-0277/102 10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus

Lisätiedot

Laki laiva-apteekista

Laki laiva-apteekista Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot