JÄSEN TUO JÄSENEN KAMPANJA! Teemana: OPPIMINEN. Katso sivu 16.

Transkriptio

1 Teemana: OPPIMINEN OPPIA IKÄ KAIKKI Ammmattiatitoiseksi omahoitajaksi kasvaminen Hoitamisen eettisyys sen olemuksen näkökulmasta ELINIKÄINEN OPPIMINEN Opetus ja tutkimus eri yliopistoissa Hoitotieteen ainejärjestöt esittäytyvät Järjestöasiat JÄSEN TUO JÄSENEN KAMPANJA! Katso sivu 16.

2 Sisällys Pääkirjoitus 3 Pääkirjoitus Oppia ikä kaikki! 4-8 Hoitamisen eettisyys sen olemuksen näkökulmasta 9 Puheenjohtajan palsta Elinikäinen oppiminen Mitä tarkoittaa ammattitaitoiseksi omahoitajaksi kasvaminen? Mielenterveystyön kehittäminen terveyskeskuksen haasteena Psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittäminen HOLA-hankkeessa Jäsenkampanja Kriisiryhmien nykytilan selvitys Oulun Eteläisen ja Raahen seutukunnan alueella Potilaan kivun arviointi ja lievittäminen Kannen kuvassa Turun yliopiston hoitotieteen opiskelijoiden ainejärjestö Adaptus ry:n jäseniä vuosikerta Pro terveys -lehti ilmestynyt vuodesta 1972 (Ylihoitajalehti ) JULKAISIJA/TOIMITUS Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry Rautatieläisenkatu 6, Helsinki puh , fax toimisto@terveystieteidenakateemiset.fi PÄÄTOIMITTAJA Irma Kiikkala puh SIVUNVALMISTUS Suunnittelutoimisto M.Gardemeister Oy Pohjoinen Hesperiankatu 15 A, Helsinki, puh PAINOPAIKKA Uusimaa Oy Teollisuustie 19, Porvoo, puh Monialaista terveystieteiden opetusta ja tutkimusta Pohjois-Suomessa Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos 23 Tehy 25-vuotta Opetus ja tutkimus Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella perheiden terveyttä edistävien asiantuntijoiden koulutus ja perhehoitotieteellinen tutkimus Hoitotieteen opiskelu Turun yliopistossa valmistuneet opiskelijat tärkeitä Järjestöasiaa ja uutisia Vaikea vääntö edessä AKAVAn Matti Viljanen perää hallitukselta rohkeutta Palkansaajat tyytyväisiä joustaviin järjestelyihin 29 Kirjallisuutta Ainejärjestöt esittäytyvät Oululaista opiskelijaelämää, Epimeleia ry Adaptus ry Terho ry TILAUSHINNAT 2007 Hinnat ovat nettohintoja, alv 0 % kotimaahan 55 irtonumero 8 ISSN: ILMESTYMIS- JA AINEISTOAJAT Nro Viimeinen varauspäivä Aineisto Ilmestymis- päivä päivä Oppia ikä kaikki! kesän keskusteluista syksyn opiskeluihin ja kiperiin neuvotteluihin Kesän keskusteluteemat ovat olleet hätkähdyttävän kiinnostavia ja tärkeitä. Kuopion yliopiston professori Kinnunen toi julkisuuteen tutkimustuloksiin perustuvat tiedotteet, joiden mukaan Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa on laitospaikkoja liikaa, menettely- ja ajattelutavoissa vanhakantaisuutta, osaamisen johtaminen puutteellista ja johtamiskulttuuri autoritaarista. Lievästikin dementoitunut ikäihminen menettää laitoksessa parissa viikossa toimintakykynsä, leikkaushoitoja annetaan runsaasti ja niistä jopa % on potilaille hyödyttömiä. Terveyskeskuksissa on kaksi tai kolme kertaa enemmän henkilöstöä ja virkoja, kuin tarvittaisiin ja palveluja pidetään yllä muista, kuin hoidollisista syistä. Siinä esimerkkejä reippaasta ulostulosta. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma on käynnistetty ja johtajaksi on valittu entinen sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho. Terveysbarometri on julkistettu ja terveydenhuollon barometri tehty. Sopisiko odottaa kansalaislähtöisiä toimenpiteitä ihmisten terveyden edistämiseksi? Potilaiden hoidosta kannetaan hurskastelevaa huolta ja liikehditään puoskarilain puolesta. Hoidon pitää olla evidenttiä, eikä uskomuksiin perustuvaa. Erityisesti mielenterveyspotilaita ja erityisen avun tarpeessa olevia tulee suojella. Hyvä niin, mutta miksi kukaan ei puhu ihmisen oikeudesta valita hoitonsa? Miksi kukaan ei tutki, mikä saa ihmiset etsiytymään vaihtoehtoisiin hoitoihin? Mitä vaille ihmiset julkisissa ja evidenteissä palveluissa jäävät? Eikö tässä olisi yksi terveystieteilijöiden ajankohtainen tutkimusaihe? kaan sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikoilla on hoitajien työssä pielessä muutakin, kuin palkka. Pelko estää puhumisen, vaikka vaikeneminen onkin moraalitonta. Asiassa lienee vinhaa perää, evidenssiä siihen on löydettävissä tutkimuksesta, jossa kuvataan terveydenhuollon työ- ja opiskeluyhteisöissä ilmenevää psyykkistä väkivaltaa. Kannattaa lukea Pirkko Sandelin in väitöskirja. Keskustelu mainituista kesän vakavista ja huolestuttavista teemoista on jäänyt varsin vaisuksi. Pelko, ristiriitaiset intressit ja syyllisyyskö tyrehdyttävät raikkaan keskustelun ja ripeän kehittämisen? Onko sittenkin niin, että henkilöstö, jota on lukumääräisesti enemmän kuin koskaan ennen, ajelehtii julkisilla varoilla palkattuna vanhakantaisissa rakenteissa? Osaamista ei kehitetä, ei tunnusteta, eikä käytetä luovalla tavalla? Sattumanvaraisesti organisoitua työtä tehdään byrokraattisesti, epätarkoituksenmukaisesti ja tehottomasti. Huonoja palkkoja valitetaan ja tehdään henkistä väkivaltaa toinen toiselleen. Lopulta uuvutaan ja sairastutaan niin, että sokeat taluttavat sokeita! Valmiudet riidellä rahasta ovat erinomaiset, siitä on jo taas nähty uutisissa esimakua. Valmiudet kehittää hyvinvointipalveluja ovat vain harvoin näkyvissä korkeasta koulutustasosta huolimatta. Tässäkö on nykyisten hyvinvointipalveluidemme oleellinen peruskorjausta vaativa vika? Se tuskin tulee korjatuksi kuntaliitoksilla, rakenteilla tai edes rahalla. Tarvittaisiin havahtumista perustehtävään, eettisyyteen, ihmisistä välittämiseen ja huolenpitoon. Saadaanko pelon, vanhakantaisuuden ja autoritaarisuuden kierre katkaistua? Syksy lähenee vinhasti, kai näistä kesän teemoistakin taas jotakin opitaan. Tämä Pro terveys lehden numero on ainakin tehty ajatuksella, että oppia ikä kaikki, virallisemmin sanoen elämänikäinen oppiminen Kesän lopuksi on saatu lukea urhoollisista hoitajista, jotka ovat uskaltaneet avata suunsa ja esittää kritiikkiä nykyistä sosiaalija terveydenhuoltoa kohtaan. Esille ovat tulleet niin Laila Kaskela, Kaarina Davis, Riikka Tirronen kuin Tarja Tallqvist kin. Kritiikin mukuuluu nykyaikaan. Me voimme oppia aina uutta, me opimme jopa opetuksesta huolimatta, opimme työssä ja työstä, opimme asioita elämästä, suoritamme tutkintoja, teemme tutkimus- ja kehittämistyötä ja opimme. Nykyisen kuumenevan palkkakeskustelun aikana on ehkä tarpeen palata asioiden ytimiin ja lähtökohtiin, siihen meitä saattelee Annu Hahon artikkeli ja Varpu Lipponen herättää ajatuksia siitä, miten hoitajasta tulee HOITAJA. Oppimista tapahtuu erilaisissa kehittämishankkeissa, siitä kertovat opiskelijoiden raportit. Yliopistojen laitokset tarjoavat tieteellistä koulutusta, jatkokoulutusta, täydennyskoulutusta ja tutkijakoulutusta. Tästä aihepiiristä kertovat yliopistojen ajankohtaista toimintaa kuvaavat artikkelit. Oppiminen ei ole pelkästään työtä ja tuskaa, vaan myös iloa ja riemua, verkostoitumista ja keskinäistä tukea. Oppimisessa on siis voiman lähteitä ja niitä tarvitsee jokainen järjestön jäsen mentäessä syksyn tosi toimeen. Kaikki osaaminen ja voimat tarvitaan myös hyvinvointipalvelujen todelliseen parantamiseen. Työtä tehdään jännittävissä hankkeissa, uutta opitaan, vanhaa uudistetaan. Lokakuussa juhlitaan, opitaan omasta historiasta ja kerätään voimia. Menestystä alkavaan syyskauteen ja uuden oppimiseen! Irma Kiikkala Pro terveys

3 Annu Haho, TtT, Tutkija ja kouluttaja, Pro Ethicitate, Oulu Hoitamisen eettisyys sen olemuksen näkökulmasta Hoitotyön johtamisessa, opettamisessa, käytännön toiminnassa ja tutkimisessa on ajoittain hyödyllistä palata arkisiksi käyneiden asioiden uudelleentarkasteluun eli palata asioihin itseensä. Tässä artikkelissa palataan tarkastelemaan hoitamisen perimmäistä olemusta, joka on hoitotyön eettisyyden perusta. Aihe on ajankohtainen, koska normimyönteinen ajattelu, kustannustehokkuuden korostus ja elämänhallinnan ideologia ovat jättäneet hoitamisen eettisen luonteen sivuun. Johdanto Annu Haho Hoitoetiikan tutkimus (Esim. Watson 1988, Botes 2000, Mackintosh 2000, Reynold 2000, Austin 2001, Leino-Kilpi 2001, Cortis & Kendrick 2003, Erikssson 2003, Pask 2003, Flaming 2004, Haegert 2004, Hunt 2004a ja b, Nelson 2004, Rognstad et. al. 2004, Tarlier 2004, Zitzelberger 2004) ja julkisuudessa esitetyt viestit ovat osoittaneet hoitotyön eettisyyden sisällön ja merkityksen uudelleen tarkastelemisen välttämättömäksi. Normimyönteinen ajattelu, kustannustehokkuuden korostaminen ja elämän hallinnan ideologia ovat hoitotyössä muun muassa johtaneet siihen, että eettisyyden ajatellaan ohjatuvan ulkoapäin. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitajan henkilökohtainen suhde hoitamiseen on jäsentymätön tai se puuttuu kokonaan. Ulkoisten kriteerien täyttäminen on tuolloin tärkeämpää kuin henkilökohtainen sitoutuminen hoitamiseen. Tarkastelen tässä artikkelissa hoitotyön eettisyyttä väitöskirjani (Haho 2006) aiheen, hoitamisen olemuksen näkökulmasta käsin. Hoitamaan asettautuminen nousee siinä keskeiseksi tekijäksi. Asettautuminen on parhaimmillaan sitä, että hoitaja ottaa henkilökohtaisen vastuun asiakkaan hyvinvoinnin toteutumisesta ja hyvän saavuttamisesta. Hän toimii itsenäisesti eli on autonominen, vapaa ja riippumaton ulkoisista pakotteista, mikäli ne johtavat asiakkaan kannalta epäeettisiin ratkaisuihin. Tarkastelun lähtökohtana hoitamisen fenomenologisuus Hoitamisen tarkasteleminen sen olemisenkysymyksen näkökulmasta eli fenomenologisessa mielessä tarkoittaa ensiksi katseen kääntämistä hoitamisen ideaan ja alkuperään sekä toiseksi tulkitsijaan itseensä, hänen mahdollisuuksiinsa havaita ja nähdä. Katseen kohdistuminen hoitamiseen itseensä tarkoittaa eettisten kysymysten esiin nostamista. Mikä on hoitamisen funktio? Mitä hyvä merkitsee hoitamisessa? Onko mahdollista saada tietoa hoitamisen hyvästä? Hoitajan ollessa tulkitsijana voidaan kysyä, mitä hän havaitsee, mihin havaitseminen perustuu ja mitkä motiivit ovat hoitajan päätöksenteon ja toiminnan taustalla. Lisäksi fenomenologinen lähtökohta haastaa tarkastelemaan merkityskysymyksiä, kuten mikä merkitys esimerkiksi koulutuksella tai hallinnollisilla järjestelyillä on havaitsemisen taidon kehittymisessä ja niiden taitojen hyödyntämisessä? Mahdollistaako ja tukeeko hoitotyön hallinto hoitamisen funktion toteutumista ja eettisen hyvän saavuttamista? Keskeiseksi asiaksi hoitamisen fenomenologisuudessa nousee hoitajan täällä olon olemisentavan ymmärtäminen, joka perustuu hänen itsetuntemukseensa. Mitä asioita hän pitää hoitamisessa ja elämässään yleensä merkityksellisinä ja arvokkaina? Lopultakin hän kantaa vastuun siitä, miten kohtaaminen asiakkaan kanssa sujuu. Nostan myös keskeiseen asemaan hoitotyön johtajat ja heidän elämänkatsomuksensa sekä näkemyksensä hoitotyön arvoista. Tukevatko he hallinnollisilla järjestelyillä arvokkaiden ja merkitykselliseksi koettujen asioiden toteutumista? Mitkä kysymykset he priorisoivat johtamissaan työyhteisöissä keskeisiksi? Mahdollistavatko ne hoitamisen sen eettisessä mielessä konkreettisesti vai jäävätkö maininnat niistä ideaaliselle tasolle? Hoitamisen olemuksen tarkasteleminen fenomenologisesta lähtökohdasta perustuu Husserlin ja Heideggerin olemisen mielen filosofiaan. Fenomenologinen tiedostaminen merkitsi Husserlille (1995, Nordin 1999) eräänlaista katselemista, näkemisen tapaa eli olemuksennäkemistä (wesenschau). Ilmiön olemuksesta on mahdollista saavuttaa tietoa eräänlaisen varioinnin metodin avulla, jossa yritetään löytää kaikille esiintyville variaatioille yhteinen piirre, olemus. Fenomenologia tarkoittaa ennen kaikkea filosofista ajatustapaa, erityistä filosofista metodia (Husserl 1995). Miten sovellan hoitamisen olemuksen tarkastelussa Husserlin tulkintaa ja miten ymmärrän Heideggerin fenomenologisen filosofian poikkeavan Husserlin tulkinnasta? Fenomenologia on tietynlaista asettautumista tutkimuskohteeseen nähden. Siinä palataan asioihin itseensä. Empiiriset havainnot ovat lähtökohtana, mutta ne toimivat vain ikään kuin vihjeenä ajattelulle. Empirian havainnoiminen tapahtuu läsnäolevasti eli kokemuksellisesti, adekvaattisesti, mikä on tyypillistä erityistieteelle kuten hoitotieteelle. Mutta tämä ei ole vielä olemuksen paljastamisen kannalta riittävää. Tarvitaan ilmiön havaitsemista ei kokemuksellisena, varmana tai epäilyksettömänä eli apodiktisesti. Se on mahdollista reflektion välityksellä. (Husserl 1995, Nordin 1999, Himanka 2002, Himanka 2003.) Vaikka adekvaattisesti osoitettu havainto, oleva, poistettaisiin, ilmiön perustava lähtökohta, olemus, jää olemaan. Miten ja missä olemuksen mieli ja alkuperä voidaan sitten paljastaa, jos se on mahdotonta empiriassa, positiivis-tieteellisesti, kuten Heidegger (2000, 77, 11) sanoi? Olemisen mieli saa mielensä täälläolossa (Dasein), ja sillä Heidegger tarkoitti faktista elämää, elämää itseään (Heidegger 2000, Kupiainen 2005). Kun Husserl ajatteli fenomenologian edustavan filosofista metodia, niin Heidegger puolestaan laajensi sen merkityksen tarkastelemaan vielä ilmiön alkuperäisempää todellisuutta. Hän uudisti fenomenologiaa siirtämällä katseen fenomenologian filosofiaan, sen fundamentaaliontologisiin lähtökohtiin. Toisin sanoen ilmiön olemusta tarkasteltaessa palataan sen alkuperäisimpään todellisuuteen. Tulkitsen sen viittaavan niihin olosuhteisiin ja tilanteisiin, ennen kuin ilmiö on meille aistikokemuksien ulottuvissa (mikäli se esiintyy ylipäätään aistikokemuksissa). Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, millaisena ilmiö ylipäätään esiintyy, lumeena, peittyneenä vai paljaana? Mikä on todellista ennen tulkintaa? Fenomenologia on tiedettä olevan olemisesta ontologiaa ja sen metodinen mieli on tulkintaa, hermeneutiikkaa (Heidegger 2000, 61 7). Tulkitseminen lähtee tulkitsijan olemisenymmärryksestä. Keskeistä tulkitsemisessa onkin se, mitä tulkitsija näkee ja havaitsee sekä se, mitä hänellä on mahdollista nähdä. Käytin tutkimuksessani Heideggerin (2000) olemisen mielen filosofiaa laajentaessani ilmiön olemuksen tarkastelemisen inhimillisen olemisentavan ulottuvuuteen eli hoitamiseen. Hän erottaa nimitäin inhimillisen olemassaolon kysymisessä kolme lähtökohtaa. Ensiksi tulee kysyttäväksi se, mistä jotain kysytään ja tutkimuksessani sillä tarkoitetaan hoitamista. Toiseksi kysytään sitä, mitä ensimmäisessä kysytään. Sillä tarkoitan hoitamiselle annettuja merkityksiä ja siihen liitettävää tietoa. Kolmanneksi kysytään sitä, jota analysoimalla saadaan vastaus toiseen kysymykseen. Se tapahtuu tutkimuksessani analysoimalla hoitamisen ilmiön olevaa historiallisen viitekehyksen näkökulmasta. (Katso esim. Kusch 1986.) Väitöskirjani historiallinen aineisto koostuu suomalaisista modernin hoitotyön alkuvuosikymmeninä ilmestyneistä alkuperäisdokumenteista, oppikirjoista ja muista julkaisuista sekä viime vuosina ilmestyneistä hoitotyötä käsittelevistä tieteellisistä artikkeleista ja teorioista, julkaisuista ja teoksista. Näkökulmana hoitamisen olemus Hoitamisen olemus kuvaa hoitamisen filosofista ominaisuutta, hoitamisen luontaista piirrettä, joka on tyypillistä hoitamisessa ja esiintyy samanlaisena kulttuurista sekä aikakaudesta riippumatta. Argumentti ei ole ristiriidaton, vaan sen haastaa esimerkiksi relativismi. Näihin haasteisiin en voi tässä artikkelissa puuttua, koska painopisteenä on hoitamisen eettisyyden perusteleminen sen olemuksen näkökulmasta. Väitöskirjassani Hoitamisen olemus. Hoitotyön historiasta, teoriasta ja tulkinnasta hoitamista kuvaaviin teoreettisiin väittämiin (Haho 2006) kuvaan hoitamisen olemusta kolmen teoreettisen väittämän sekä niitä perustelevien yhdeksän teesin avulla. Olemukset, hoitaminen on moraalista, autonomista ja universaalia, ilmaisevat hoitamisen perimmäisiä ja luontaisia piirteitä teoreettisella ja ideaalisella tasolla. Teesit kuvaavat väittämien sisältöjä, joista voi johtaa konkreettisia hoitamisen merkityksiä (Taulukko 1.). Esitän seuraavaksi lyhyesti tutkimustulokset eli hoitamisen olemusta kuvaavat väittämät niitä perustelevine teeseineen. Hoitaminen on moraalista Hoitamisen tyypillinen ominaisuus on praktisuus. Se on toimintaa, joka tuottaa asiakkaalle hyvää, hyvinvointia ja hyvää oloa. Taulua ei voi maalata teoreettisella tasolla, vaan siihen tarvitaan välineitä: kangaspohja, siveltimiä ja värejä. Samoin hoitamista ei voida toteuttaa teoreettisesti. Siinäkin hoitaja tarvitsee välineitä. Yksi niistä, jopa tärkein, on moraalisuus. Voidaan sanoa, että hoitamisella on selvä funktio, jota ohjaa naturalistinen käsitys hyvästä. Taulukko 1. Hoitamisen olemusta kuvaavat väittämät ja väittämien sisältöä kuvaavat teesit I Väittämä. HOITAMINEN ON MORAALISTA Teesi 1. Hoitamista kuvaavat moraalilausumat ovat normatiivisia eli ne sisältävät toimintaa ohjaavia moraaliperiaatteita. Niissä ilmaistu hoitamisen funktio on toisen ihmisen hyvä. Teesi 2. Joitakin arvoja voidaan nimetä intuitiivisesti hoitamisen hyvän määritelmiksi. Näitä ovat inhimillisyys, arvokkuus, terveys ja hyvinvointi. Teesi 3. Hoitaminen on asettautumista toisen ihmisen hoitamiseen. Asettautumisen perustana on vapaus ja autenttinen läsnäolo sekä kyky toisen preferenssien omaksumiseen. Nämä ominaisuudet yhdessä kuvaavat altruismia hoitamisessa. Teesi 4. Ihmisen inhimillinen olemus ja kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa sisältävät hoitamisen eettisyyden merkityksiä. Hoitaminen on elämää suojelevaa, ylläpitävää ja rikastavaa sekä toivoa sisältävää. II Väittämä. HOITAMINEN ON AUTONOMISTA Teesi 1. Hoitamisen autonomisuus tarkoittaa hoitajan itsenäisyyttä ja kontekstin erityislaatuisuutta. Tieto ja asettautuminen ovat sen välttämättömiä ehtoja. Teesi 2. Hoitamisen praktinen tieto on eettistä. Teesi 3. Hoitamista perustelevat ennakkoehdot, kuten eettisyys, tieto ja tiedostaminen sekä hoitamisen merkitykset, kuvaavat hoitamisen ominaisuuksia. Nämä tekevät hoitamisesta autonomisen. III Väittämä. HOITAMINEN ON UNIVERSAALIA Teesi 1. Ihmisen inhimilliset ja historialliset ominaisuudet kuuluvat yleismaailmallisesti esiintyviin humaanisiin arvoihin. Huoli ilmentää hoitamisen olemisen tapaa, kuvaa sille annettuja merkityksiä ja arvoja sekä kiinnittää tietoisuuden reaaliseen maailmaan. Teesi 2. Hoitamisen moraalin luonne on yleinen. Hoitamisen moraalisuutta perustelen sillä, että hoitaminen on itsessään inhimillistä toimintaa, jota toteuttavat inhimillisesti toimivat ihmiset, hoitajat. Hoitaja yksistään ei määritä siinä esiintyvää hyvää, vaan keskustelu hoitamisen hyvästä on julkista. Hoitaja ei myöskään aina kykene toimimaan hyvän vaatimusten mukaisesti, vaikka tunnistaisi sen ja tahtoisi toimia sen mukaisesti tai tuntisi sen velvollisuudekseen. Yleensäkin etiikan ja moraalin merkitykset täyttyvät ihmisen kanssakäymisessä. Jos ihminen olisi 4 Pro terveys Pro terveys

4 yksin ja jos hän kykenisi luontaisesti hyvään, ei etiikka ja sen moraalin ominaisuuksien pohtimista tarvittaisi. Perimmäiset uskomukset hoitamisen hyvästä tunnistetaan intuitiivisesti ja naturalistisesti ilmenevät hyvän piirteet, kuten arvot terveys, hyvinvointi, arvokkuus ja inhimillisyys, toimivat vihjeenä subjektiiviselle tietoisuudelle. Toisin sanoen hoitamisen moraalisuuden tunnistaminen edellyttää ajattelun ajattelua, mahdollisuutta ja taitoa tulkita sekä ymmärtää siihen liittyviä ilmiöitä. Tämä perustelee hoitamisen fenomenologisuutta ja sen merkitystä tarkastelun lähtökohtana. Lisäksi hyvän määritelmät toimivat normatiivisen hyvän perustana ja lähtökohtana, joista muodostetaan toimintaa ohjaavia moraaliperiaatteita. Hoitamisen olemuksen moraalistodellisuus on siis objektiivinen, josta voi saada tietoa subjektiivisen tiedostamisen avulla. Edellä mainittuja hoitamisen arvoja, inhimillisyyttä, arvokkuutta, terveyttä ja hyvinvointia, edeltää hoitamisen perustavanlaatuiset ominaisuudet eli toivo sekä ihmisen elämän suojeleminen, ylläpitäminen ja rikastuttaminen. Mikäli nämä lähtökohtina puuttuvat, on hoitaminen merkityksetöntä. Jokaisen ihmisen elämä on siis arvokas sinänsä eikä sitä voida hoitamisen tapahtumassa vahingoittaa, lyhentää, lopettaa tai sen laatua heikentää. Ihmisen inhimillinen olemus perustelee toivon, elämän suojelemisen, ylläpitämisen ja rikastuttamisen kuuluvan hoitamisen ominaisuuksiin. Tätä inhimillistä olemusta voidaan tarkastella monelta tasolta. Ajallisesti se on olemassa tässä ja nyt, tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Asiakkaan kohtaaminen tapahtuu konkreettisesti tässä ja nyt. Ihmisen elämä on arvokasta ja todellista myös ei-fyysisenä eli toisten ihmisten muistoissa, ei-havaittuna eli sikiövaiheessa tai konkreettisesti ja havaittuna eli läsnä olevana. Hoitamisessa mennään inhimillisen elämän alueelle, jossa asiakas antaa merkityksiä hyvälle. Hoitaminen on siten asiakkaan elämän hyvään puuttumista. Toivo ja toivorikkaus ovat myös hoitamisen ominaisuuksia. Hoitamisen hyvän tavoittelu mahdollistaa toivon olemassa olemiseen. Ihminen toivoo, ajattelee jonkin hyvän olevan mahdollista ja uskoo sen toteutuvan. Sen kohteena voi olla paraneminen, hyvä olo, kivun lieveneminen tai sen väistyminen, joskus jopa kuoleminen. Kuolema on osa elämää ja merkitsee asiakkaalle joskus myös hyvän täyttymistä. Elämä ennen syntymää, syntyminen ja kuoleminen sekä oleminen sen jälkeen liittyvät siis hoitamisen alaan, koska hoitamiselle ei ole mikään inhimillinen vierasta. Hoitaminen on autonomista Hoitamisen autonomisuus on sitä, että ketään ei voida pakottaa hoitamiseen eikä hoitamisen konteksti ole jäljiteltävissä. Omaehtoisuus, omalakisuus, riippumattomuus ja itsemäärääminen, miten autonomia käsite ymmärretäänkin (Aikio & Vornanen 1989, Välimäki 2004), ovat siis sekä hoitajan että hoitamisen kontekstin ominaisuuksia. Hoitajan toiminnassa autonomia merkitsee oleellisten asioiden havaitsemisen taitoa, harkitsevuutta päätöksenteossa sekä taitavuutta huomioida ja aistia tilanteen esiin tuomia vaatimuksia. Itsenäisen toiminnan ennakkoehtoja ovat asettautuminen hoitamiseen ja tiedon hallitseminen sekä hyödyntäminen. Tieto mahdollistaa hyvän tekemisen, mutta vasta hoitajan asettautuminen vaikuttaa niihin ratkaisuihin, käyttääkö hän mahdollisuuttaan hyväksi. Hoitamiseen asettautumiseen perustuva toiminta edellyttää hoitajalta jatkuvasti itsenäisiä ratkaisuja. Toisin sanoen hoitamisen autonomisuuden ennakkoehtona asettautuminen ilmentää lopulta hoitamisen eettistä olemusta. Jos hoitajalta puuttuu tahto asettautua hoitamiseen, hänen toiminnaltaan puuttuu eettinen peruste, jolloin se on epäitsenäistä. Tuolloin merkitys hoitamiselle annetaan ulkoapäin ja hoitaja perustelee toimintaansa esimerkiksi velvollisuudesta noudattaa lakia tai hänen toimintaansa säätelee tieto toiminnan kontrolloimisesta. Asiakkaan tai hoitamisen kontekstista lähtevät tarpeet syrjäytyvät. Hoitamisen kontekstin autonomia viittaa siihen, että asiakas ja hoitamisen tilanne luovat hoitamisen tarpeen. Nämä tekijät yhdessä luovat hoitamisen toiminnalle ja moraalisille periaatteille merkityksiä. Asiakas tuo hoitamisen tapahtumaan mukanaan oman merkitys- ja kokemusmaailmansa, niitä ei voida keinotekoisesti luoda. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitajat tai toimintayksiköt eivät voi etukäteen niitä määritellä. Tämä tuo joustavuutta mutta myös haasteita toiminnan suunnitteluun ja käytännön ratkaisujen järjestelemiseen myös hallinnon näkökulmasta. Autonomisuutta kuvaava teesi 2, hoitamisen praktinen tieto on eettistä, selventää eettisyyden, tiedon, käytännöllisen työn ja autonomisuuden keskinäisiä suhteita. Eettinen tieto ja sille annetut merkitykset palautuvat ihmisen olemuksen pohtimiseen. Inhimillinen ihminen tulkitsee tuntevana, kokevana ja merkityksiä antavana elämäänsä ja suhdettaan ympäristöön sekä toisten ihmisten elämään. Asiakas on täten enemmän kuin hänessä ilmenevä sairaus tai avuttomuuden tila. Hän on kokonaisvaltainen ihminen ja se tekee hoitamisestakin inhimillisen, eettisyyteen perustuvan toiminnan. Hoitajan eettinen tieto ilmenee käytännön toiminnassa ja ratkaisuissa. Voidaan käänteisesti myös todeta, että hoitaminen ei perustu pelkästään hoitajan asettautumiseen, eettiseen herkkyyteen tai valveutuneisuuteen, vaan hoitajalla tulee olla myös ammattiinsa perustuvaa objektiivista tietoa ja taitoa, jotka tavoittelevat potilaan hyvää. Tietämättömyys ja taitamattomuus johtavat epäinhimillisiin, myös epäeettisiin, lopputuloksiin. Hoitamisen käytännöllisyydellä on siten myös eettinen näkökulmansa. Hoitajalla on mahdollisuus tuottaa asiakkaalle toiminnallaan hyvää toimimalla taitavasti, perustellen toimintaansa objektiivisella tiedolla sekä ihmisen inhimillisellä olemuksella. Hoitamisen olemuksen autonomisuutta keskeisesti perusteleva tekijä on hoitamisen fenomenologinen luonne. Tieto auttaa ratkaisevasti hoitajaa arvioimaan kriittisesti hyvään johtavia eri vaihtoehtoja sekä myös niiden valitsemisessa, mutta lopultakin tiedostaminen on päätöksentekoprosessissa ratkaisevinta. Viittaan tiedostamisella hoitamisen fenomenologiseen asenteeseen. Se sisältää mahdollisuuden itsetuntemukseen, tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen sekä asettautumiseen ja dialogiin. Tiedostaminen ja ymmärtäminen liittyvät ihmisen historiallisuuden ja traditioon liittymisen määritelmiin, jotka kertovat hänen suhtautumistavastaan kulloinkin tarkasteltavaan ilmiöön, tässä siis hoitamiseen. Hoitajalla on historiallisena ihmisenä jo jonkinlainen alustava käsitys hoitamisesta, jolle hoitotyön traditio antaa ja nimeää tiettyjä merkityksiä ja arvoja. Ymmärtäminen on yhteisten merkitysten oivaltamista ja niiden olemassaoloa. Oleellista on kuitenkin niiden selkeä määritteleminen, ilmaiseminen ja niihin liittyvien kokemusten jakaminen. Muuten merkitysmaailman havaitseminen, ymmärtäminen ja tiedostaminen eivät ole mahdollisia. Tiedostavalla hoitajalla on täten mahdollisuus tehdä havaintoja, ymmärtää niitä ja toimia sen mukaisesti, hoitamaan asettautumalla ja itsenäisesti. Hoitaminen on universaalia Hoitamisen universaalia ominaispiirrettä perustelen tutkimuksessani hoitamisen kontekstin ominaisuuden, ihmisen inhimillisen ja historiallisen olemuksen, hoitamisen huoleen kiinnittyvän olemisen tavan sekä moraalin yleisen luonteen näkökulmista. Hoitamisen oleva ilmenee lokaalisti, yksityisesti ja erityisesti, mutta olemus yleisesti eli universaalisti. Keskeinen hoitamisen universaalia perusteleva argumentti on se, että hoitamisen tarve ilmenee aikakaudesta, ihmisen asuinympäristöstä, kulttuurista ja olosuhteista riippumatta lähes samanlaisina. Siihen johtavat syyt sekä ilmaisemisen tavat poikkeavat toisistaan kulttuureittain ja aikakausittain, mutta ihmisen inhimillinen olemus, kipu, tuskaisuus, heikkous, kehon toiminnan vaje, sairaus, kuoleminen tai syntyminen, sekä ympäristön olosuhteet, onnettomuudet ja monet muut seikat johtavat avun etsimiseen ja hoitamisen tarpeeseen universaalisti. Hoitamisen universaalin olemuksen tulkinnassa käytän apuna Heideggerin huolen käsitettä. Huoli liittyy hoitamisen kontekstin ominaispiirteeseen olennaisesti. Se mahdollistaa hoitajan reaalisen yhteyden siihen maailmaan ja tilanteeseen, missä hän toimii, ja se on osallisena ilmiöiden havaitsemisessa, tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä. Sen avulla hoitaja jäsentää hoitamisen tapahtumaan liittyviä merkityksiä, arvottaa niitä sekä valitsee ja toimii niiden mukaisesti. Huoli ilmenee tunteina, kuten ystävällisyytenä, välittämisenä, rakastamisena, toivon ylläpitämisenä ja toisen hyvinvoinnin huomioimisena. Näitä pidetään universaaleina, ihmisen olemukseen kuuluvina ominaisuuksina ja niiden huomioiminen vahvistaa hoitamisen tapahtumassa olevien ihmisten inhimillistä arvokkuutta. Inhimillisessä hoitamisen taidossa ei voida sulkea ulkopuolelle sen keskeistä inhimillistä ominaisuutta. Hoitamisen moraalin funktio on myös universaali luonteeltaan. Ihmisen yleinen inhimillinen olemus kokevana, tuntevana ja merkityksiä antavana vaikuttaa moraalifilosofian sekä siitä johdettujen moraaliarvostelmien yleisluonteeseen. Hoitamisen olemusta kuvaava eettisyys on luonteeltaan universaali. Sitä ilmaisevista moraalilausumista voidaan tehdä havaintoja intuition, ajattelun ja harkinnan avulla. Hoitamisen universaalin olemuksen vuoksi myös eettiset kysymykset tulee ratkaista yleisten moraalifilosofisten käsitysten perustalta. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitajat, hoitotyön johtajat tai hoitotieteen tutkijat eivät voi luoda hoitamiselle eettisiä periaatteita pelkästään omasta näkökulmastaan käsin. Hoitaminen ja hoitotyö eivät elä irrallista elämää maailmanlaajuisten yhteisöjen, kulttuurien ja niissä esiintyvien ilmiöiden ulottumattomissa. Tämä osaltaan luo haasteita jatkuvaan itsekritiikkiin ja näkökulmien tarkastamiseen. Asettautuminen hoitamiseen Hoitamaan asettautumisen perustana ovat vapaus, läsnäolo ja kyky toisen preferenssien omaksumiseen. Asettautuminen hoitamiseen on hoitajan tietoista tahtomista sellaiseen toimintaa, joka tuottaa asiakkaalle hyvää. Vasta silloin hänen on mahdollista lunastaa ne moraaliperiaatteet, joita liittyy hoitamiseen. Vapaus tarkoittaa sitä, että hoitajan toimintaa eivät ohjaa ulkoiset pakotteet eikä se kaipaa ohjaamista tai valvomista. Ilmapiiri on tuolloin vapaa. Hän kykenee itsenäiseen ja harkitsevaan toimintaan, perustelee ratkaisuja asiakkaan hyvän näkökulmasta sekä arvioi hoitamisen merkitystä tilannekohtaisesti. Tämä saattaa johtaa tietoisten riskien ottamiseen, jos hän joutuu puolustamaan näkemyksiään ja asiakkaan hyvän ja oikeuksien saavuttamista. Asettautuminen edellyttää hoitajan täydellistä läsnäolemista hoitamisen tapahtumassa. Läsnäoleminen vaikuttaa siihen, millaisia havaintoja hoitaja tekee. Se auttaa hoitajaa hahmottamaan reaalisia, tämän hetken tilanteiden lisäksi asiakkaan mennyttä ja tulevaisuutta sekä hänen niille antamia merkityksiä. Hoitaja, joka ei ole läsnä, havaitsee ja näkee vain oman toimintansa ja ajatuksensa. Hoitaminen ei lähde tuolloin asiakkaan tarpeista tai hoitotapahtuman tilanteiden vaatimuksista. Läsnäoleminen mahdollistaa myös toisen preferenssien omaksumisen. Kun hoitaja on asettautunut hoitamiseen ja hoitamisen ilmapiiri on vapaa, hänellä on mahdollisuus tunnistaa ja ymmärtää hoitamisen tapahtumassa mukana olevia tunteita, toiveita, kivun aistimuksia ja muita siinä esiintyviä ilmiöitä. Tuolloin hän kykenee asettamaan ne sellaiseen arvojärjestykseen, johon asiakaskin ne asettaisi eli omaksumaan toisen preferenssit. Hän tunnistaa sen, mitä asiakas pitää merkityksellisenä ja tärkeänä, sekä huomioi nämä päätöksenteossa ja toiminnassaan. Hoitamisen oleva ja olemus lyhyesti Hoitamisen olevan piirteistä voidaan sanoa, että se on elämää suojelevaa ja ylläpitävää. Se virittää toivoa, edistää ihmisen terveyttä ja hyvää. Nämä naturalistiset hoitamisen hyvää kuvaavat piirteet ovat heijastuksia hoitamisen olemuksesta. Hoitamisen olemuksen ydintä keskeisesti kuvaava ominaisuus on eettisyys. Se ilmenee ehdoitta myös jokaisessa kuvaamassani väittämässä. Eettisyys kuvaa hoitamisen luonnollista ominaisuutta, jota ilman hoitaminen ei ole mahdollista. Tämä voidaan tulkita myös siten, että hoitotyötä voidaan toteuttaa teknisesti taitavasti ja juridisesti oikein, mutta se ei välttämättä sisällä hoitamista. Samanaikaisesti hoitotyössä saattaa ilmetä tunteiden kylmyyttä, laiminlyömistä, välinpitämättömyyttä, unohtamista, kärsimyksen tuottamista tai vastuuttomuutta. Toisin sanoen, tällä hetkellä määriteltyjen hoitotyön ulkoisten kriteerien täyttäminen ei vielä ole hoitamista. Siihen tarvitaan hoitajan asettautumista hoitamiseen. 6 Pro terveys Pro terveys

5 Läsnäolemisessa on nykyhetki merkityksellinen, mutta siinä on myös yhtäaikaisesti läsnä mennyt ja tulevaisuus, olleena ja edellä rientävänä sekä täyttyvänä. Tämä tarkoittaa sitä, että tämän hetken ratkaisut sisältävät niitä vaihtoehtoja, joita mennyt nyt tarjoaa eteen ja jotka avautuvat tulevaisuudessa mahdollisuuksina. Hoitamaan asettautuminen merkitsee hoitajan henkistä kypsyneisyyttä ottaa vastuu asiakkaasta ja tämän huolehtimisesta. Siinä korostuvat empatian osoittamisen ja tunteiden hyväksymisen taidot sekä rakkaus, joka kohdistuu viisauteen, hyvään ja kaikkiin ihmisiin. Hoitajalta se edellyttää itsensä tuntemista ja hyväksymistä, avointa asennetta elämään, itseen ja toisiin ihmisiin. Läsnäoleminen, vapaus, asettautuminen, reaalisen maailman hahmottaminen ja toisen preferenssien omaksuminen kuvaavat altruismia hoitamisessa. Lopuksi Mitä uutta hoitamisen eettisyyden tarkasteleminen hoitamisen olemuksen näkökulmasta voi tarjota hoitotyön hallinnon kehittämiseksi? Voivatko terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat hyödyntää hoitotieteen filosofisen tutkimuksen tuloksia työssään? Husserlin toteamus palaaminen asioihin itseensä on hyvä lähtökohta arkisiksi käyneiden asioiden uudelleen tarkastelemisessa. Hoitoalan työyhteisöissä voidaan lähteä arvioimaan ja kehittämään toimintaa palaamalla asioihin itseensä eli hoitotyön funktioon. Miksi hoitotyötä tehdään, millaiset arvokäsitykset ohjaavat sitä ja millaisia merkityksiä ylipäätään niille annetaan sekä millainen on hoitotyöntekijän ja johtajan henkilökohtainen suhde hoitamiseen ja hoitotyöhön? Hoitamisen olemus tarkastelemisen lähtökohtana antaa mahdollisuuden tarkastella hoitamista ja hoitotyötä laajemmasta näkökulmasta kuin mitä merkityksiä ja velvoitteita sille ulkoapäin annetaan ja asetetaan. Se tarkoittaa katseen suuntaamista hoitamisen kontekstiin, siis sen eettiseen luonteeseen sekä hoitajaan ja johtajaan itseensä. Se vaatii jokaiselta henkilökohtaista näkemystä suhteestaan hoitamiseen ja hoitotyöhön. Tarkastelija ei voi paeta yleisesti asetettujen kriteereiden tai suositusten taakse. Esitän pohdittavaksi seuraavia vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat hoitamisen tarkastelemista ja ymmärtämistä sen fenomenologisessa mielessä: - Ensinnäkin palaaminen asioihin itseensä tarkoittaa hoitotyön eettisten kysymysten nostamista tarkastelun keskiöön. - Toiseksi hoitohenkilökunnan lisäkoulutuksella voidaan vahvistaa itsetuntemusta ja eettistä päätöksentekokykyä sekä tarjota tietoa hoitamisen kontekstiin liittyvistä moraalifilosofisista kysymyksistä. - Kolmanneksi avoin dialogi avaa yhteisen kielen ja laajentaa ymmärrystä siitä, mikä hoitamisessa ja hoitotyössä on oleellista sekä mahdollista niukkenevien varojenkin raameissa. - Dialogia mahdollistaa neljännen vaihtoehdon toteutumisen, konsensukseen pääsemisen siitä, mikä on hoitotyön funktio ja millä keinoin se olisi mahdollista tavoittaa. Mikä on yhteinen työnäky? Mitkä ovat ne yhteiset sopimukset ja niistä luodut tavoitteet sekä toimintaperiaatteet, jotka toteutuvat niin hoitotyön koulutuksessa, hallinnossa ja käytännön työssä? KIRJALLISUUSLUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. Efeko Oy Toinen linja 14, Helsinki Vastuuhenkilö: Koulutuspäällikkö Jari Koivisto Tilaa esite! jari.latvalahti@efeko.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutustarjontaa 2007 Terveydenhuollon laboratorioiden muuttuva rooli Vantaa Terveydenhuollon opiskelijoiden ohjaus Helsinki Tukholma Ensihoito- ja sairaankuljetuspäivät Helsinki Tukholma Hoitotyön johdon päivät Helsinki Terveydenhuollon tilaaja-tuottaja malli Helsinki Kansainvälistyvä sosiaali- ja terveydenhuolto opintomatkat Päihdehuollon palvelut Hollannissa Opintomatka Tanskaan Hoivapalvelut Ruotsissa Kuntauudistus Tanskassa Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palstan kirjoittajina toimivat hallituksen jäsenet. ELINIKÄINEN OPPIMINEN Tämä Pro Terveys lehti on suunnattu erityisesti opiskelijoille ja sen vuoksi haluan puheenjohtajan palstalla kannustaa lehden lukijoita jatkuvaan itsensä kehittämiseen, täydennyskouluttautumiseen ja uralla etenemiseen. Elinikäinen oppiminen ei ole enää vain oppikirjoissa, tutkimuksissa ja artikkeleissa käytetty termi, vaan se on mitä suurimmassa määrin käytännön tarpeisiin vastaava ammatillisen tiedon ja taidon lisäämisen prosessi. Täytyy selvitä ammatillisesti myös tulevaisuudessa ja sen vuoksi henkilökohtaisen ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii jatkuvaa tietojen ja taitojen päivittämistä. Perinteinen koulutusmalli takavuosina oli, että kouluttauduttiin yhteen ammattiin ja siinä ammatissa sitten edettiin. Nyt tilanne on toinen. Ei ole tavatonta, että henkilö kouluttautuu useampaankin ammattiin hyödyntäen edellisiä tutkintojaan. Ilokseni olen todennut, että tämän kaltainen oppiminen on kovasti lisääntynyt myös hoitotyön alalla. Hoitotyön kaikilla osa-aluilla on tarvetta jatkuvaan kehittymiseen. Osaava henkilöstö on hoitotyön tärkein voimavara Viime aikoina eri yhteyksissä on tuotu esille seikkoja, että työn mielekkyys ja työn hallinta ovat menneet huonompaan suuntaan. Kuitenkin yksittäisten työntekijöiden kiinnostus osallistua täydennyskoulutuksiin ja opiskella uutta on osoitus siitä, että vielä innostusta löytyy. Varsinkin näin syksyllä opiskeluinnostus leviää työyhteisöissä. Oppiva ilmapiiri luo työyhteisöihin lumipalloefektin: kun yksi työntekijä innostuu opinnoista, niin muitakin innostuneita löytyy. Jos ei ihan uuttaa tutkintoa lähde opiskelemaan, niin kansalaisopistojen esitteistä löytyy varmasti jokin kiinnostava kurssi. Kenen velvollisuus on huolehtia riittävästä osaamisesta ja sen saatavuudesta. Kysymys on laaja ja monisyinen ja pohjautuu koulutus- ja yhteiskuntapoliittisiin linjauksiin. Työelämässä velvollisuus on ensisijaisesti työnantajalla, mutta kyllä jokaiselta työntekijältä omaakin innostusta ja aktiviteettia edellytetään. Henkilökunnan osaaminen, sen varmentaminen ja kehittäminen ovat viime aikoina saaneet aikaisempaa suuremman painoarvon organisaatioiden strategioissa ja toimintasuunnitelmissa. Mikä rooli sitten on hoitotyön johtajilla? Hoitotyön johtajat ovat aina olleet vastuussa hoitotyön osaamisesta. Hoitotyön johtajan velvollisuus on huolehtia, että toimialueellaan työskentelevän hoitohenkilökunnan teoreettiset tiedot ja käytännön taidot vastaat toimialueen perustehtävän vaatimuksia. Saatavilla olevan tiedon valtava määrä ja tiedon uusiutuminen tekevät osaamisen hallinnasta ja sen varmentamisesta erityisen haasteellisen esimiestehtävän. Millaisia keinoja hoitotyön johtajalla on aktivoida henkilökuntaansa kehittämään itseään? Osaamisen johtamisen käytäntöön on kehitetty erilaisia työvälineitä, joista esimerkkinä voisin mainita organisaation henkilöstöstrategiat ja suunnitelmat, täydennyskoulutusohjelmat, urakehitysmallit, osaamisen kartoitukset ja kehityskeskustelut. Osaamiskartoituksien tiedot kertovat esimiehelle henkilökunnan sen hetkisen osaamisen tason, osaamisen vahvuudet, vinoumat ja puutokset ja myös yksittäisen työntekijän erityisosaamisen. Osaamisen kehittäminen voi kohdentua koko työyksikköön, tiettyihin henkilökuntaryhmiin tai yksittäisiin työntekijöihin. Hyvä henkilöstöjohtaminen edellyttää, että kullekin työntekijälle tehdään vuosittain henkilökohtainen kehittymissuunnitelma, jossa huomioidaan erityisesti osaamisvajeiden korjaaminen. Työn ohella opiskeleminen on laajentanut perinteistä käsitettä työyhteisöissä harjoittelevista opiskelijoista. Työyhteisössä voi olla eri perusammattitutkintoihin harjoittelevien ja erikoistuvien opiskelijoiden lisäksi myös omia työntekijöitä, jotka suorittavat perus-, jatko- ja erikoistumistutkintoja ammattikorkeakouluissa, opiskelevat oppisopimuksella esim. lähihoitajan tutkintoa tai opiskelevat yliopistossa. Haastan hoitotyön lähiesimiehet huomioimaan erityisesti työyhteisön omia opiskelevia työntekijöitä. Jokainen työn ohessa opiskellut tietää, että etäopiskeluun painottuva kouluttautuminen vaati jatkuvaa työn, opiskelun ja perheelämän yhteensovittamista. Siinä lähiesimiehen kiinnostus ja tuki on tärkeää. Hoitotyön johtajan tulee myös huolehtia oman osaamisensa kehittämisestä ja tietojen päivittämisestä. Johtaminen elää jatkuvassa muutoksessa; tarvitaan tietoa uusista johtamis- ja laatujärjestelmistä, toiminnan vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta. Koulutustarjonta näyttää olevan runsasta; esim. yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksissa on sopivia koulutusohjelmia. Siitäkin huolimatta, että hoitotyön johtajan työpäivät ovat kiireisiä ja työkalenterit ovat täynnä kuukausiksi eteenpäin, on varattava vuositasolla aikaa omalle ammatilliselle kehittymiselle. TAJA ry huolehtii myös osaltaan hoitotyön johtajien ammatillisten tietojen päivittämisestä. Sellaiseen on jälleen hyvä tilaisuus tänä syksynä Helsingissä järjestettävillä Hoitotyön johdon päivillä. Marketta Kupiainen 8 Pro terveys Pro terveys

6 Lyhyesti Varpu Lipponen, TtT, FM, yliopettaja, Pirkanmaan ammattikorkeakoulu MITÄ TARKOITTAA AMMATTITAITOISEKSI OMAHOITAJAKSI KASVAMINEN? Tässä artikkelissa pohditaan omahoitajan ammattitaidon merkitystä hoitosuhteessa. Artikkeli perustuu kirjoittajan väitöskirjatyöhön Läheisyyttä ja etäisyyttä kuoleman lähestyessä (2006), jossa kuolevan potilaan ja omahoitajan hoitosuhdetta tarkasteltiin dialogisen filosofian näkökulmasta. Tutkimustulosten mukaan omahoitajan ammattitaito ratkaisee hoitosuhteen toimivuuden. Ammattitaitoiseksi omahoitajaksi ei kuitenkaan synnytä, vaan erilaissa hoitosuhteissa tarvittavaa ammattitaitoa opitaan vähitellen käytännön hoitotilanteissa tapahtuvan oman oivaltamisen, työhön sitoutumisen ja ihmisenä kasvamisen myötä. Tekninen taitavuus luo ammattitaidon perustan Kun vakavasti sairaan potilaan vointi heikkenee ja vuoteesta ja vuodepöydästä tulee hänen pääasiallinen kotinsa (ks. myös Vauramo 2007), fyysisen kosketuksen merkitys hoitosuhteessa korostuu. Samalla riippuvuus omahoitajasta ja hänen teknisestä taitavuudestaan lisääntyy. Tekninen taitavuus merkitsee potilaalle ennen kaikkea hoitotilanteissa esiin tulevien otteiden ja toimenpiteiden varmuutta. Vaikka fyysinen ruumiillisuus korostuu, se latautuu alusta lähtien myös erilaisilla laitosympäristön rytmiin ja potilaiden seurantaan liittyvillä sosiaalisilla merkityksillä. Potilaan ei tarvitse enää pelätä ja hävetä sitä, että hänen ruumiinsa tarvitsee elääkseen ja kuollakseen toista ihmistä, esimerkiksi omahoitajaa. (Ks. myös Routasalo 1997, Utriainen 1999, Costello 2001, de Araujo ja da Silva 2004.) Omahoitajan teknisen taitavuuden synnyttämä varmuus ja turvallisuus luovat perustan, jolle luottamuksellista ja inhimillistä kohtaamista voidaan rakentaa. Todellisesta ammattitaidosta kertoo kuitenkin vasta hoitajan teknisen taitavuuden ja läheisyyttä viestittävän myötäelämisen samanaikai- suus hoitosuhteessa. Teknisesti taitava ja sympaattinen omahoitaja erottuu muiden hoitajien joukosta ihmisenä, joka hyväksyy oman potilaansa sellaisena kuin hän on eli omana itsenään. Myötäelävänä hän kohtelee myös kaikkia muita osastolla olevia potilaita yhtä kunnioittavasti. Jos omahoitajaa ei ole nimetty tai hän jää syystä tai toisesta potilaille etäiseksi ja vieraaksi, kuvitelluista hoitajista puhuminen tai entisten omahoitajien idealisoiminen ovat potilaiden keinoja selviytyä ja tyydyttää läheisyyden kaipuutaan hallitsemattomassa elämäntilanteessa. Ajatuksissa rakentuvan kuvitteellisen omahoitajan elementteinä toimivat abstrakti malli täydellisestä ihannehoitajasta, todelliset hoitajat sekä tilanteet, joissa hoitaminen tapahtuu. Malli täydentyy jatkuvasti käytännön hoitotilanteissa eräänlaisena kuvitteellisena suhteiden ja ominaisuuksien verkostona, johon potilaat vertailevat todellisia kokemuksiaan omahoitajasta. (Ks. myös Lipponen & Sand 1993.) Samalla kun vakavasti sairaat potilaat vetäytyvät omiin oloihinsa ja maailmoihinsa, he yrittävät välttää hoitajille vaivaksi olemista. He eivät valita, vaan tyytyvät ottamaan hiljaisesti ja ymmärtäväisesti vastaan kaiken sen hoidon, mitä heille tarjotaan. Varpu Lipponen Ammattitaitoiseksi omahoitajaksi ei synnytä vaan opitaan Voidakseen auttaa entistä vanhempia ja sairaampia potilaita omahoitaja tarvitsee erityisvalmiuksia (Mok ja Chiu 2004). Näillä valmiuksilla tarkoitan hoitajalle vuosien myötä kertyvää hiljaista tietoa, jonka synnyssä juuri vakavasti sairailla potilailla on merkittävä rooli. Ammattitaitoiseksi omahoitajaksi ei synnytä, vaan kasvetaan työkokemusten ja elämänkokemusten karttuessa. Vain suostumalla reflektoimaan oman toimintansa vaikutuksia potilaansa elämään hoitaja voi oppia oivaltamaan sopivuutensa omahoitajaksi sekä ymmärtämään läheisyyden ja etäisyyden paradoksaalista samanaikaisuutta hoitosuhteessa. Vakavasti sairaan potilaan näyttäytyminen hoitajalle merkityksellisenä toisena on mahdollisuus, jonka avulla käsitys ihmisenä olemisesta voi laajeta kohti toisenlaista, hoitajastaan niin monella tavalla riippuvaista subjektia (ks. Utriainen 1999). Omahoitajaksi kasvamisessa on yhteneviä piirteitä sekä Buberin (1962) esille tuoman kutsuun vastaamisen että Heideggerin (1986) silleen jättämisen asenteen kanssa. Kohtaamisen päämäärää ei tiedetä etukäteen, vaan se syntyy vasta potilaan ja omahoitajan kohdatessa toisensa. Voidakseen vastata potilaansa kutsuun, hoitajan on muutettava paitsi päämäärää myös kulkemisen suuntaa. Näin ollen omahoitaja voi kohdata potilaansa ainoastaan silloin, kun hän oppii luopumaan yrityksistään määrittää päämäärää potilaansa kohtaamiselle ja kun hän lakkaa näkemästä toisen vain välineenä pyrkiessään omiin päämääriinsä. Vasta kyetessään luopumaan asiantuntijuuteen kytkeytyvästä vallastaan hän onnistuu vastaamaan potilaansa kutsuun. Samalla omahoitaja voi ymmärtää molemminpuolisen yhteyden merkityksen omalle kasvulleen ja oivaltaa, että myös hänen vakavasti sairas potilaansa kasvattaa häntä. (Ks. Buber 1962.) Yhteyden löytyminen hoitosuhteessa merkitsee hämmentävää ja käsin kosketeltavana toteutuvaa läheisyyden tunnetta. Se pysäyttää omahoitajan miettimään tapahtunutta, mutta perimmäistä syytä tälle ilmiölle on mahdotonta löytää. Ei löydy myöskään sanoja, joilla voisi kuvata hoitamisen eri osa-alueita ja vaiheita. Yhteys vain on, se tulee ja pysyy ja samalla puhe kokonaisvaltaisen hoitamisen ytimestä tarkentuu potilaan käytettävissä olemiseksi hänen sitä tarvitessaan. Tätä yhteyttä ei synny kuitenkaan kaikkien potilaiden kanssa, ja siksi myös etäisyyden ja vierauden tunteet kuuluvat hoitosuhteisiin. Toisinaan etäännyttäminen voi olla hoitajalle jopa ainoa keino selviytyä vaikeasta tilanteesta. Sen sijaan jos etäisyys jää potilaan ja omahoitajan yksinomaiseksi tunteeksi, hoitosuhde toteutuu ainoastaan etäisenä ja ulkokohtaisena tehtävien suorittamisena ja potilaasta tulee esineen kaltainen hoidon kohde. Silloin omahoitaja alistaa potilaansa toimimaan laitosympäristön rutiinien edellyttämällä tavalla ja hoitosuhde jää yksisuuntaiseksi. Omahoitajan jaksaminen edellyttää työhön sitoutumista ja oppimista omien rajojensa tuntemiseen. Työnohjaus ja mahdollisuus keskustella osastolla muiden hoitajien kanssa antavat valmiuksia vastata potilaiden esittämiin kysymyksiin sekä purkaa omaa ahdistustaan ja pelkojaan. Vakavasti sairaan ihmisen kohtaaminen on monella tavalla kuormittavaa, eikä huonosti jaksava omahoitaja kykene auttamaan. Omahoitajan ammattitaito edellyttääkin kykyä olla lähellä, mutta tarpeeksi kaukana. Lopuksi Vanhainkodit ja terveyskeskusten vuodeosastot ovat monien vakavasti sairaiden vanhusten viimeisiä koteja. Näistä kodeista puuttuvat useimmiten kuitenkin kodinomaisuus, kaikenlainen kanssakäyminen, virikkeellisyys ja jokapäiväisen elämän arkiset toiminnot. Tilalla ovat valkeat seinät ja katto, steriili ympäristö, rutiinit ja henkilökunnan ainainen puhe kiireestä. Luonteeltaan ja ulkoisilta puitteiltaan monet näistä laitoksista ovat lähinnä säilytyspaikkoja (ks. myös Vauramo 2007). Vanhuspotilaiden ja pitkäaikaissairaiden vähäinen arvostus näkyy myös henkilökunnan koulutusrakenteessa. Jopa täysin kouluttamattomat työntekijät kelpaavat hoitamaan pitkäaikaissairaita vanhuksia. Suomalaisen väestön ikääntyessä vanhuspotilaiden hoitamisesta ja kuoleman kohtaamisesta tulee kuitenkin arkitodellisuutta lähes jokaiselle hoitotyöntekijälle hoitoympäristöstä riippumatta. Vaikka hoitajapula on tällä hetkellä työvoimapoliittinen tosiasia, taloudellisten resurssien niukkuus estää hoito-organisaatioita palkkaamasta uusia hoitajia. Kiireinen työtahti ja omahoitajien vaihtuminen koetaan kuitenkin esteinä koko hoitojakson ajan kestävien hoitosuhteiden muodostumiselle. Epävarmaan hoitosuhteeseen liittyvää yksinäisyyttä ja turvattomuutta kuvataan päämäärättömänä tuuliajolla ajelehtimisena. Herääkin kysymys, mistä löytyvät lähitulevaisuudessa ne ammattitaitoiset omahoitajat, jotka arvostavat ikääntymistä ja sitoutuvat toimimaan sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa entistä vanhempien, sairaampien ja kuolevien potilaiden omahoitajina (ks. Risikko 2007)? KIRJALLISUUSLUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. Maria Kääriäinen. Potilasohjauksen laatu: hypoteettisen mallin kehittäminen. Väitös. Oulun yliopisto Hoitoaikojen lyhentyessä potilaita kotiutetaan sairaalasta entistä nopeammin, joten aikaa heidän ohjaamiseensa on vähän. Kuitenkin potilailla on lain mukaan oikeus saada tietoa omasta terveydentilastaan ja hoidostaan niin, että he ymmärtävät saamansa informaation riittävän hyvin. Laadukkaalla potilasohjauksella voidaankin tukea potilaita ottamaan vastuuta terveydestään, ehkäisemään lisäsairauksia ja selviytymään kotona sairaalahoidon jälkeen. Väitöstutkimuksessa esitetään teoreettinen malli potilasohjauksen laadusta. Kehitetyn mallin mukaan laadukas potilasohjaus edellyttää hoitohenkilöstöltä ammatillista vastuuta ylläpitää ja kehittää ohjausvalmiuksiaan, edistää potilaan terveyteen liittyviä valintoja ja turvata potilaalle riittävä ohjauksen saanti. Laadukas potilasohjaus on aina potilaan tarpeista lähtevää sekä sidoksissa hoitohenkilöstön ja potilaan taustatekijöihin, kuten ikään, motivaatioon ja arvoihin. Taustatekijät luovat perustan vaikuttavan potilasohjauksen onnistumiselle. Potilaan ja hoitohenkilöstön välisessä vuorovaikutussuhteessa on keskeistä tukea potilasta aktiivisuuteen ja tavoitteellisuuteen, jotta hän ottaisi vastuuta omasta hoidostaan. Laadukas potilasohjaus vaatii sekä asianmukaisia hoitohenkilöstö-, tila- ja materiaaliresursseja että potilaiden riittävää ja vaikuttavaa ohjaamista. Marjo Suhonen. Osallistujaohjaus ristipaineiden keskellä. Tapaustutkimus Kainuun maakuntakokeilun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeen suunnitteluvaiheesta vuosina Väitös. Oulun yliopisto Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen haasteet ovat 2000-luvulla lisääntyneet. PARAS on yksi ajankohtainen esimerkki pyrkimyksestä lisätä kuntien välistä yhteistyötä. Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin Kainuun malliin liittyvän sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeen suunnitteluvaihetta. Kainuun mallia on luonnehdittu PARAS-hankkeen edelläkävijäksi. Siinä yhdeksän kuntaa on hakeutunut yhteistyöhön keskenään. Malli käynnistyi vuonna 2005 ja se päättyy vuoden 2012 lopussa. Kainuun mallissa kuntien sosiaali- ja terveydenhuolto on siirtynyt maakunnan vastuulle lukuun ottamatta lasten päivähoitoa. Tutkimustulosten mukaan kuntien välinen yhteistyö kehittämishankkeessa edellyttää luottamuksen syntymistä toimijoiden välille. Luottamuksen syntyminen on mahdollista, kun toimijat kokevat pystyvänsä riittävästi vaikuttamaan kehittämishankkeen toimintaan. Kuntien välisen tuloksekkaan yhteistyön muotoutumista näyttää edistävän melko pitkä, vähintään pari vuotta kestävä suunnitteluvaihe. Siinä on tärkeää perusteellinen keskustelu yhteistyön tarpeista ja tavoitteista. Kaikkien osapuolten kuuntelu on toinen tärkeä asia. Tällä tavalla niille luodaan mahdollisuus osallistua ja sitoutua tuleviin uudistuksiin. Se on välttämätöntä kehittämishankkeen onnistumiseksi. Tällä tavalla löydetään ne kaikille osapuolille tärkeät näkökulmat, jotka on välttämätöntä huomioida ja toteuttaa, jotta kehittämishanke voi onnistua. Samalla luodaan edellytykset luottamuksen syntymiselle ja toimivalle yhteistyölle. 10 Pro terveys Pro terveys

7 Sinikka Haarala, TtM, projektipäällikkö HOLA -hanke, Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymä Sinikka Soukka, johtava hoitaja, laatupäällikkö, Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymä Liisa Kiviniemi, TtL, yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulaisten yksikkö MIELENTERVEYSTYÖN KEHITTÄMINEN TERVEYSKESKUKSEN HAASTEENA Psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittäminen HOLA-hankkeessa Mielenterveysongelmien, erityisesti masennuksen, aiheuttaman inhimillisen ja yhteiskunnallisen merkityksen lisääntyminen luo haasteita mielenterveystyölle. Terveyskeskukset ovat avainasemassa mielenterveystyön toimintamuotojen ja työtapojen kehittämisessä. Artikkelissa tarkastellaan terveyskeskuksessa työskentelevän psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittämistä Oulun Eteläisellä alueella vuosina toteutuneessa HOLA2 -hankkeessa. Kehittämisen tavoitteena oli luoda uusia toimintamalleja päivystystyyppiseen työskentelyyn, asiakkaan tilanteen arviointiin sekä työnjakoon ja hoidon porrastukseen. Masennus merkittävänä yhteiskunnallisena ja inhimillisenä tekijänä Eläketurvakeskuksen ja Kelan tilastojen mukaan vuonna 2004 Suomessa asuvasta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneestä henkilöstä kolmanneksella eli henkilöllä oli työkyvyttömyyseläkkeen syynä mielenterveydenhäiriö. Näistä 50 %:lla oli diagnoosina masennus (kuvio 1). Joka kuudennella kaikista vuonna 2004 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä oli eläkkeen myöntämisperusteena masennus. Mielenterveyden häiriöiden osuus myös hoitokustannuksista on merkittävä. (Raitasalo & Maaniemi 2004). Tilastollisten seikkojen lisäksi masennus kokemuksena Liisa Kiviemi (vas), Sinikka Soukka (keskellä) ja Sinikka Haarala. aiheuttaa inhimillistä kärsimystä, toivottomuuden tunteita, elämän kapeutumista ja tyytymättömyyttä elämään (mm. Enäkoski 2002, Ryynänen 2005). Myös sairastuneen läheisille masennus näyttäytyy raskaana ja epätietoisuutta tuovana kokemuksena (Saharinen 2003). Masennuksen merkityksen lisääntyminen yksilön, perheen ja muun lähipiirin sekä yhteiskunnan tasolla on haaste sen varhaiselle tunnistamiselle sekä uusien mielenterveystyön toimintatapojen kehittämiselle. Terveyskeskukset ovat avainasemassa mielenterveystyön alueellisessa kehittämisessä (ks. Harjajärvi ym. 2006) Psykiatriset sairaanhoitajat mielenterveystyön kehittämisen avainhenkilöinä Oulun Eteläisen alueen HOLA2 -hankkeessa Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymän hallinnoiman Oulun Eteläisen alueen HOLA - Hoitajien toimenkuvan laajentaminen -hankkeen ensimmäinen vaihe toteutui ja toinen vaihe Hankkeen toisessa vaiheessa Oulun Eteläisen alueelta (kuvio 2) oli mukana 16 kuntaa ja Oulaskankaan sairaala. Hankkeen toisen vaiheen yhtenä kehittämisalueena on ollut terveyskeskuksessa toimivan psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittäminen. Hankkeessa uusia toimintamalleja on psykiatrisen hoitajan työn lisäksi kehitetty päivystysvastaanotolle, työterveyshuoltoon, äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolaan sekä sydänhoitajan vastaanotolle. Terveyskeskuksessa työskentelevän psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittämisen tavoitteena oli luoda uusia toimintamalleja päivystystyyppiseen työskentelyyn, asiakkaan tilanteen arviointiin ja työnjakoon sekä hoidon porrastukseen. Tavoitteina oli myös psykiatrisen sairaanhoitajan ydintehtävän kirkastaminen sekä toimiva yhteistyö. Tavoite ja lähtökohdat liittyvät eurooppalaisiin ja kansallisiin mielenterveystyön suosituksiin ja tavoitteisiin (Mielekäs elämä! ohjelman loppuraportti 2003, Lavikainen ym. 2004, Terveys 2015 kansanterveysohjelma, WHO 2005, Vihreä kirja 2006), joissa keskeisiksi tavoitteiksi linjataan kansalaisten mielenterveyden edistäminen, mielenterveysongelmien varhainen tunnistami- nen, ammattitaitoisen henkilön tekemä tilannearvio sekä asianmukaisen hoidon järjestäminen. STM:n työryhmän (2006) kannanoton mukaan uusien toimintamallien kehittäminen ja mielenterveystyön sekä psykiatrian opintojen riittävyyden varmistaminen on tärkeää. Täydennyskoulutus työn kehittämisen tukena Hankkeeseen liittyi työpaikalla tapahtuvan kehittämistyön ohella täydennyskoulutus. Oulun seudun ammattikorkeakoulun Oulaisten yksikön järjestämä täydennyskoulutus oli laajuudeltaan 23 opintopistettä. Koulutuksen suunnittelussa olivat mukana kouluttajatahon lisäksi HOLA -hankkeen vastuuhenkilöt sekä kaikki osallistujatahot. Koulutukseen osallistui 15 psykiatrista sairaanhoitajaa Oulun Eteläisen alueelta. Kaikilla heillä oli takanaan useiden vuosien kokemus mielenterveystyöstä. He työskentelivät terveyskeskusten yhteydessä olevissa mielenterveysyksiköissä. Lisäksi yksi osallistuja työskenteli kouluterveydenhuollossa. Osallistujat valikoituivat oman kiinnostuksensa ja esimiesten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Koulutuksen tavoitteena oli psykiatrisen sairaanhoitajan sisällöllisen asiantuntijuuden syventäminen ja kehittämistaitojen vahvistaminen. Koulutuksen pääsisältöinä olivat syventävä tietous psyykkisistä sairauksista ja traumoista, tiedonkeruu- ja arviointimenetelmät sekä konsultaatio- ja verkostotyön menetelmät. Lisäksi osallistujat saivat tietoutta näyttöön perustuvasta hoitotyöstä sekä projekti- ja kehittämistyön menetelmistä. Koulutus koostui lähiopetuspäivistä, itsenäisestä perehtymisestä aihepiiriin sekä toimintamallin kehittämisestä omaan organisaatioon. Koulutukseen sisältyi reflektiivisiä keskusteluja ja yhteisiä tilannearvioita kehittämistyön etenemisestä. Itsenäiseen työskentelyyn kuuluivat kouluttajien ja projektipäällikön antama ohjaus ja työpaikkakäynnit. Uusien toimintamallien kehittäminen Kehittämistyöhön liittyen saman terveyskeskuksen tai terveyskeskuskuntayhtymän Kuvio 1. Mielenterveyshäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syyt vuonna 2004 (Raitasalo & Maaniemi 2004) 5 % 6 % 8 % Vuonna 2004 mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet 11 % 3 % 17 % osallistujat muodostivat pienryhmän, joka otti vastuun uusien toimintamallien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Kehittämishankkeessa tärkeää oli työpaikkojen, hankkeen vastuuhenkilöiden ja koulutustahon välinen tiivis yhteistyö sekä työyhteisön ja hoitotyön johdon tuki kehittämistyölle. Kuvio 2. HOLA -hankkeen toimintaympäristö Oulun Eteläisen alue Rantsila Merijärvi Kestilä Kalajoki Oulainen Pulkkila Alavieska Haapavesi Piippola Ylivieska Pyhäntä Kaupunki Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi Reisjärvi Pyhäjärvi 50 % Masennus Skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriö Alkoholisairaudet Neuroosit, stressihäiriöt Älyllinen kehitysvammaisuus Aikuisiän persoonallisuus- ja käytöshäiriöt Muut häiriöt Kehittämiskohteiden lähtökohtina olivat HOLA2- hankkeen tavoitteet yhdistettynä paikallisiin ja alueellisiin mielenterveystyön ajankohtaisiin haasteisiin. Koulutukseen osallistujat tekivät kehittämishankkeisiinsa liittyen alkukartoituksen tai kyselyn nykytilan selvittämiseksi ja kehittämistyön suuntaamiseksi. Muun muassa Oulaisten kansanterveystyön kuntayhtymän mielenterveysyksikkö Tuumassa ja Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymän Terapiakeskuksessa tehtiin kartoitus, jossa selvitettiin päivystyksellistä psykiatrista hoitoa, konsultaatiota tai hoidon tarpeen arviointia vaativien potilaiden määrää ja hoitoon hakeutumisen syitä kahden kuukauden ajalta. Kartoituksen aikana Vieskan Terapiakeskuksessa oli päivystyksellistä psykiatrista hoitoa, konsultaatiota tai hoidon tarpeen arviointia vaativia potilaita yhteensä 46. Eniten asiakkaita (29) oli päivystyksessä, työterveyshuollossa oli 11 ja opiskelijaterveydenhuollossa kuusi. Muista terveyskeskuksen yksiköistä ei palautunut kartoituslomakkeita. Päivystyksellistä psykiatrista konsultaatiota tai hoidontarpeen arviointia vaativien potilaiden hoitoon hakeutumisen syistä eniten ilmeni masennusta (15); unettomuus (11) sekä erilaiset kriisitilanteet (9) 3 seutukuntaa: Siikalatvan Ylivieskan Nivala-Haapajärven 17 kuntaa SeutuNet 12 Pro terveys Pro terveys

8 olivat seuraavaksi yleisimpiä syitä (kuvio 3). Kartoituksen tulokset olivat Ylivieskassa ja Oulaisissa samansuuntaiset. Keskeisiksi haasteiksi kartoitusten ja kyselyjen perusteella ilmenivät muun muassa päivystystyyppisen tuen ja ohjauksen vahvistaminen, asiakkaan hoitopolun kehittäminen terveyskeskuksissa sekä työntekijöiden vastuunjaon täsmentäminen. Lisäksi erityisesti pienten terveyskeskusten mielenterveysyksiköissä oli tarpeen täsmentää psykiatrisen sairaanhoitajan ydintehtäviä ja työn rajapintoja sekä kehittää toimivaa yhteistyötä. Alkukartoitusten ja kyselyjen perusteella keskeiseksi asiakasryhmäksi perusterveydenhuollossa osoittautuivat masennusasiakkaat. Masennuksen tunnistamisessa tärkeää on asiakkaan ja hänen läheistensä kuulemisen lisäksi toimivien arviointimenetelmien kehittäminen ja tarpeenmukainen käyttö. Osa kehittämishankkeista keskittyikin masennusasiakkaan laadukkaan hoitopolun kuvaamiseen sekä masennuksen tunnistamiseen liittyvän tietouden lisäämiseen koulutuksen ja konsultaation avulla. Kartoituksessa tuli esiin terveyskeskuksen työntekijöiden tarve mielenterveystyön osaamisen vahvistamiseen. Työntekijät esittivät toiveen, että psykiatriset sairaanhoitajat järjestäisivät koulutusta ja konsultaatiota mielenterveyskysymyksissä. Erityisesti koulutusta toivottiin masentuneen asiakkaan kohtaamiseen ja hoitamiseen. Myös mielenterveyttä peruspalveluissa Pääsky -ohjelmassa todettiin, että vaikka sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä on usein paljon kokemusta, niin perustietoa mielenterveysongelmista (esim. masennuksesta) puuttuu ja tietopohjaa tulisi vahvistaa. (Kiikkala & Immonen 2002.) Hankkeen tuloksena syntyi kaikkiaan seitsemän uutta toimintamallia, joissa painottuivat varhainen puuttuminen, vastuunjaon määrittäminen sekä asiakkaan hoitamiseen liittyvän yhteistyön täsmentäminen. Siikalatvan terveyspalvelualueella mielenterveysasiakkaan päivystystyyppisen tuen tarpeeseen vastaamiseksi kehitettiin psykiatrisen sairaanhoitajan päivystävää puhelinneuvontapalvelua yhteistyössä alueella meneillään olevan SiiKE -hankkeen kanssa. Kärsämäen terveyskeskuksessa kehitettiin toimintamalli perheväkivaltatilanteisiin. Nivalan terveyskeskuksessa luotiin yhteneväistä käytäntöä masennuksen tunnistamiseen liittyvien arviointimenetelmien käyttöön sekä toimintamalli kouluterveydenhoitajalle oppilaan mielenterveyden tukijana. Reisjärven terveyskeskuksessa luotiin toimintamallia, jossa pyritään entistä paremmin hyödyntämään psykiatrisen sairaanhoitajan asiantuntijuutta mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä ja tehostetaan yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen eri toimintatahojen välillä. Oulaisten seudun kansanterveystyön kuntayhtymässä ja Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymässä psykiatrisen sairaanhoitajan toimenkuvaa syvennettiin ja laajennettiin konsultaatiopalveluja tarjoavana asiantuntijasairaanhoitajana. Uudet toimintamallit käytännössä Hankkeessa tapahtunut työn kehittäminen selkiytti psykiatrisen hoitajan tehtäväkenttää terveyskeskuksessa täsmentämällä työn ydinsisältöjä. Konsultaatio- ja koulutustaitoja vahvistamalla ja niihin liittyviä toimintamalleja kehittämällä psykiatriset hoitajat voivat antaa entistä paremmin oman asiantuntemuksensa muiden ammattiryhmien käyttöön ja samalla vahvistaa mielenterveystyössä tarvittavaa osaamista omassa organisaatiossaan. HOLA2 -koulutukseen Kuvio 3. Päivystyksellistä psykiatrista konsultaatiota tai hoidon tarpeen arviointia vaativien potilaiden hoitoon hakeutumisen syy ALKUKARTOITUS Päivystyksellistä psykiatrista konsultaatiota tai hoidon tarpeen arviointia vaativat potilaat Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymässä (n=46) Hoitoon hakeutumisen syy Ahdistus, tuskaisuus Jännitys, paniikkioireet Suru, menetys, kriisi Masennus Perheväkivalta Psykoosit Psykosomaattiset oireet Päihteiden/huumeiden väärinkäyttö Suisidaalisuus Terveyspalvelujen suurkuluttajat Työuupumus Unettomuus Vakava sairastuminen Muut psyykkiset oireet/muu syy osallistuneet psykiatriset sairaanhoitajat myös kouluttavat muita työntekijäryhmiä mielenterveyskysymyksiin liittyen. Kaikkien edellä mainittujen toimintojen perustana on monipuolinen omaan ammattialaan liittyvä osaaminen ja vahva ammattiidentiteetti sairaanhoitajana. Yhteistyön toimivuus ja selkeä työnjako todettiin merkittäväksi asiakastyön lähtökohdaksi. Myös Hyvönen (2004) korostaa tutkimuksessaan toimivan yhteistyön merkitystä mielenterveystyössä. Hänen mukaansa hyvin toimiva mielenterveystyö toteutuu perusterveydenhuollon ja useiden tahojen välisenä yhteistyönä sekä toimivina konsultaatiojärjestelmänä. Haasteina alueelliset toimintamallit ja verkostoituminen Psykiatrisen sairaanhoitajan työn kehittäminen ja kehitettyjen toimintamallien juurruttaminen jatkuu HOLA2 -hankkeen jatkona alkavassa Asiakaslähtöisen terveydenhuollon varmistaminen (HOLA3) -hankkeessa. Haasteena on koko Oulun Eteläistä aluetta koskevien toimintamallien kehittäminen ja psykiatristen hoitajien tarkoituksenmukainen verkostoituminen ja osaamisen jakaminen. Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen liittyvä koulutus mahdollisti hyvän perustan alueen psykiatristen hoitajien verkostoitumiselle. Päivystävän psykiatrisen hoitajan koulutuksessa mukana olevat kokeneet hoitajat arvioivat toimenkuvan laajentamisessa olevan monenlaisia mahdollisuuksia ja voimavaroja sekä vahvuuksia. Muun muassa kokenut, ammattitaitoinen henkilökunta, moniammatillinen ja toimiva yhteistyö sekä toimivat hoitoverkostot nousivat vahvuuksina esille. Resurssien riittämättömyys sekä toimijoiden puute koetaan psykiatrisessa hoidossa ongelmana ja merkittävänä tulevaisuuden uhkatekijänä myös psykiatrisen hoitajan toimenkuvan laajentamisen näkökulmasta. ERIKOISSAIRAANHOITAJA TAINA MUSTONEN toimii psykiatrisena sairaanhoitajana Reisjärven terveyskeskuksessa. Hän osallistui HOLA2 -hankkeeseen liittyvään kehittämistyöhön ja koulutukseen. Hän kuvaa HOLA2 -hankkeeseen liittyvää kehittämistä seuraavasti: Kartoitin terveyskeskuksessa toimivan psykiatrisen sairaanhoitajan työn sisältöä ja yhteistyötahoja, työnjako- ja vastuukysymyksiä sekä psykiatriselle sairaanhoitajalle ohjautuvien asiakasryhmien määrää oire- ja ikäryhmittäin. Pidän tärkeinä tavoitteina terveyskeskuksessa työskentelevän psykiatrisen sairaanhoitajan työn näkyväksi saattamista sekä henkisen tuen nivoutumista entistä sujuvammin osaksi perusterveydenhuollon asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoprosessia. HOLA-hanke selkiytti työnjakoa ja asiakkaiden hoitoon liittyviä vastuukysymyksiä sekä paransi yhteistyötä ja sitä kautta myös työmotivaatiota. Työn sisältö tai työnkuva eivät sinänsä ole muuttuneet eikä työmäärä ole lisääntynyt. Sen sijaan henkilökohtainen työskentelytapani on koulutuksen myötä muuttunut niin että hyödynnän entistä paremmin muiden toimijoiden ja asiakkaan perheen osuuden hoidollisessa yhteistyössä. Kirjallisten kuntoutussuunnitelmien laatiminen kotikäyntien yhteydessä asiakkaan hoitoon liittyvien yhteistyökumppaneiden ja omaisten kanssa on otettu systemaattisesti käyttöön. Suunnitelmat tarkistetaan vähintään vuosittain. Haasteena näen edelleen hoitohenkilökunnan asennemuutoksen mielenterveyskysymyksiä kohtaan. Tarvitaan koulutusta, jotta psyykkisen tuen tarpeessa olevat perusterveydenhuollon palveluita käyttävät asiakkaat tunnistetaan ja saavat asianmukaista tukea. Koulutuksen lisääminen on tarpeen etenkin masennus- ja kriisiasiakkaiden kohtaamisessa, koska ne asiakasryhmät työllistävät nyt ja tulevaisuudessakin terveydenhuollon työntekijöitä. Toimivan hoitojärjestelmän ja korkeatasoisen hoidon toteutuminen edellyttävät kaikkien mielenterveystyötä tekevien panosta. Kehittämistyöhön ja muutosten toteuttamiseen tarvitaan kaikkia ammattiryhmiä. Hoitotyön johdon ja koko työyhteisön tuki on tärkeää uusien toimintamallien kehittämisessä ja juurruttamisessa käytännön toimintaan (ks. Juuti & Junnola 1997, Juuti & Vuorela 2002). Tämän osoittivat HOLA2- vaiheen kehittämistyössä mukana olleilta saadut palautteetkin. Jatkossa onkin haasteena löytää koko työyhteisön toiminnan muutosta tukevia toimintatapoja ja ohjata hankkeeseen osallistuvia sairaanhoitajia niiden käyttämiseen. Psykiatriset sairaanhoitajat ovat avainhenkilöitä terveyskeskuksissa mielenterveyteen liittyvien asioiden esillä pitämisessä ja myös niihin liittyvän positiivisen ja sallivan asenteen luomisessa. Terveyskeskus osana perus- palveluita on ensiarvoisen tärkeä linkki mielenterveyttä edistävässä yhteiskunnallisessa toiminnassa. KIRJALLISUUSLUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. 14 Pro terveys Pro terveys

9 TAJA ry JÄSEN TUO JÄSENEN KAMPANJA! Tuo uusi jäsen (tai opiskelijajäsen) TAJA:lle! Palkitsemme Sinut! Saat valita joko hienon picnicrepun tai sporttisetin. Pyydä uutta jäsentä kirjoittamaan jäsenhakemuksen viimeiseen Muuta kohtaan nimesi, osoitteesi ja kumman palkinnon toivot! Jäsenhakemus löytyy osoitteesta Lisätietoja: Picnicreppu Kylmälokerolla varustettu picnicreppu neljälle hengelle mukaan vaikka sienimetsälle! Reppuun on pakattu lasit, lautaset ja aterimet 4 hengelle, unohtamatta lautasliinoja. Lisäksi mukana tulee tarjoilijan pullonavaaja, leikkuulauta, peitto ja erillinen viini-cooler. Pro terveys lehti! Yhdistyksen 1972 perustettu Ylihoitajalehti muutti nimensä Pro terveys lehdeksi Pro terveys lehti on yhdistyksen jäsenlehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Vuonna 2007 julkaistaan lehden 35. vuosikerta. Lehti on lukijoidensa julkaisu-, informaatio- ja keskustelufoorumi ja se tukee järjestön edunvalvontatehtävää. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa, kokemuksia ja näkemyksiä työn kehittämiseksi. Pro terveys -lehti julkaisee jäsenistön toimialuetta käsitteleviä tutkimusselosteita, artikkeleita, katsauksia, kirjallisuusarviointeja ja järjestötoimintaan liittyviä kirjoituksia; tilaa on myös uutisille, mielipiteille ja ilmoituksille. Lehti tarjoaa ajankohtaista tietoa, Sporttisetti Sporttisetissä mukana kätevä jumppareppu, urheilujuomapullo sekä askelmittari! Metallinen urheilu-/monitoimijuomapullo 0,5 l kahdella eri korkkimekanismilla, jotka sopivat sekä salille että retkeilyyn. Askelmittari, oiva apuväline liikkumiseesi! Askelmittari kertoo sinulle kuljetun matkan metreinä, askelten määrän ja kuluttamasi kalorit. Radioominaisuus kuulokkeineen tekee liikunnastasi hauskempaa! kokemuksia ja näkemyksiä työn kehittämiseksi. Kirjoitusten valinnassa kiinnitetään huomiota aiheen kiinnostavuuteen ja ajankohtaisuuteen. Pro terveys lehti leviää laajasti vastuuhenkilöille sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioihin, yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja muihin ammatillisiin oppilaitoksiin. Lisäksi useat kirjastot, laitokset ja yksityiset henkilöt tilaavat lehteä. Kirjoita Pro terveys lehteen! Pro terveys lehden toimituskunta ottaa vastaan kirjoituksianne. Ota yhteyttä, käytä lehden mahdollisuudet! Pro terveys lehden ilmestymisaikataulu ja aineiston jättöpäivät ilmenevät mediakortista, joka löytyy liiton kotisivuilta Tule mukaan vaikuttamaan! TAJA ry ja AKAVA Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry on valtakunnallinen edunvalvontajärjestö sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiville johtajille, asiantuntijoille ja alan opiskelijoille. TAJA kuuluu korkeakoulutettujen palkansaajien keskusjärjestö AKAVAan ja tarjoaa Sinulle mahdollisuuden toimia yhdistyksessä hyvän sosiaalija terveydenhuollon ja sen korkeakoulutettujen työntekijöiden tulevaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta. AKAVAssa ajat omaa asiaasi! Hei, Opiskelijajäsenet ovat tulevaisuuden tekijöinä myös TAJAlle erittäin tärkeitä! Olen TAJA ry:n järjestösihteeri Eva Tilander ja kierrän tapaamassa opiskelijoita AKAVA Camp kierroksella seuraavasti: Turku 20.9, Tampere 27.9, Kuopio 10.10, Jyväskylässä ja Helsingissä Oulussa kierros on 18.10, mutta tulen tapaamaan teitä uusien opiskelijoiden tapaamiseen 12.9! Turussa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä Helsingissä järjestetään AKAVA Camp bileet em. päivämäärinä. Jos olet kiinnostunut juhlista, niin järjestän mielelläni lippuja. Tavoitat minut sähköpostitse eva.tilander@taja.fi tai puhelimitse vuotta korkeasti koulutettujen edunvalvontaa! Yhdistys on perustettu 1957 nimellä Ylihoitajayhdistys. Nimi muutettiin kuvaamaan paremmin yhdistyksen nykyistä jäsenkuntaa Jäsenemme ovat pääasiassa terveystieteilijöitä tai alaa vielä opiskelevia. Jäseniksi hyväksytään sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimivat johtajat ja erityisasiantuntijat. Opiskelijoista hyväksytään tiedekorkeakoulututkintoa suorittavat terveydenhuollon laillistetut ammattihenkilöt tai suoraan terveystieteiden tiedekorkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat. Miksi liittyä? Jäsenenä saat mahdollisuuden vaikuttaa! Jokainen jäsen lisää korkeasti koulutettujen painoarvoa neuvottelupöydissä. Jäsenenä saat neuvoja työ- ja palkkausasioissa, juridista neuvontaa ja palveluja, työttömyysturvan ja useita rahanarvoisia etuja. Lisätietoja mm. jäseneduista ja jäsenmaksuista ja liittymislomakkeen löydät verkkosivuiltamme osoitteesta AKAVAn opiskelijavaltuuskunta opiskelijan asialla AKAVA on ainoa palkansaajakeskusjärjestö, joka kasvattaa jatkuvasti jäsenmääräänsä. Opiskelijat ovat tärkeä osa AKAVAa ja sen jäsenjärjestöjä. AKAVAan kuuluu jo lähes opiskelijajäsentä. AKAVAn opiskelijavaltuuskunta (AOVA) onkin Suomen toiseksi suurin opiskelijoiden edunvalvontajärjestö. AKAVA kiertää korkeakouluja tänä vuonna aiempaa näyttävämmin AKAVA CAMP välittää tietoa eri alojen opiskelijoille parhaiten soveltuvista Akavalaisista liitoista sekä niiden opiskelijoille tarjoamista monimuotoisista palveluista. Opiskeluaikaisen järjestäytymisen merkityksen on ymmärtänyt jo lähes AKAVAn opiskelijajäsentä ja määrä kasvaa jatkuvasti. Tule tutustumaan AKAVA Campin standille ja katsomaan mitä AKAVAlla on Sinulle tarjota! Kaikissa AKAVA CAMP -tapahtumissa tarjotaan konkreettisia valmiuksia työelämään sekä tietenkin yhteistyökumppaneiden kilpailuja loistavine palkintoineen! Muista myös oman paikkakuntasi CAMP -bileet. Tsekkaa netistä lisätiedot. Luvassa asiallisen hauskaa poikkitieteellistä menoa! Kiertueen pääyhteistyökumppani on If, Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö. Katso kampanjatarjoukset osoitteesta Tsekkaa kiertuekalenterista korkeakoulusi ja osallistu, niin menestyt mukana!

10 Tarja Aakko-Hussa, Sairaanhoitaja Kallio Paula, Sairaanhoitaja Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, terveysalan Oulaisten yksikkö Kriisiryhmien nykytilan selvitys Oulun Eteläisen ja Raahen seutukunnan alueella Psykososiaalisen tuen järjestäminen on lakisääteistä toimintaa, joka määritellään Pelastustoimiasetuksessa. Kriisiryhmien tehtävänä on antaa välitöntä henkistä ensiapua uhreille onnettomuuden jälkeen. Artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jonka tarkoituksena oli kriisiryhmien nykytilan kartoitus Oulun Eteläisen ja Raahen seutukunnan alueella. Kyselyssä oli mukana 21 kuntaa, joissa toimi yhteensä 12 kriisiryhmää. Toteutimme opinnäytetyön postikyselynä, jossa kriisiryhmille lähetettiin kolmiosainen kyselylomake sisältäen avoimia kysymyksiä. Halusimme saada kriisiryhmiltä ajankohtaista tietoa niiden nykytilasta, toiminnasta ja tulevaisuuden haasteista. Saadut vastaukset analysoimme sisällön analyysiä käyttäen. Kriisiryhmien toimintavalmiuden ja nykytilan kuvaus Kriisiryhmien kokoonpano ja koulutus Kriisiryhmien koko ja jäsenmäärä vaihteli 5-25 henkilön välillä riippuen ryhmään kuuluvien kuntien määrästä. Lähes kaikilla ryhmiin kuuluvilla on sosiaali- tai terveysalan koulutus ja kaikilla kriisiryhmän jäsenillä on jonkin mittainen debriefing eli jälkipuintikoulutus. Osalla kriisiryhmien jäsenistä on trauma- ja kriisiterapiakoulutus. Koulutuksen riittävyyttä kysyttäessä ryhmien jäsenet arvioivat peruskoulutuksen riittäväksi, mutta lisäkoulutusta tarvitaan lisää. Jatkuva säännöllinen ja syventävä koulutus koettiin tärkeänä tavoitteena. Vastauksissa todettiin kokemuksen kasvattavan ammattitaitoa, mutta samalla pohdittiin ryhmän vähäisen tarpeen vaikutuksia ammattitaidon ylläpitämiseen. Vähäisen tarpeen todettiin vaikuttavan esimerkiksi kynnykseen lähteä ryhmän vetäjäksi. Kriisiryhmät pitävät työnohjausta tarpeellisena ja useimmilla kriisiryhmillä onkin säännöllinen työnohjaus. Osa ryhmistä saa myös tarvittaessa tukea toisilta ryhmiltä. Yhteydenotot, tavoitettavuus, yhteistyökumppanit ja kustannukset Yhteydenottoja ryhmille tuli hyvin vaihtelevasti. Pienillä paikkakunnilla yhteydenottoja tuli harvemmin, esimerkiksi yhdelle ryhmälle ei ole tullut yhteydenottoja kolmeen vuoteen. Isoimmalle, usean kunnan yhteiselle ryhmälle tulee vuoden aikana noin 40 yhteydenottoa. Keskimäärin ryhmille tulee yhteydenottoja noin 5-10 vuodessa. Yhteydenotot ovat liittyneet pääosin äkillisiin kuolemantapauksiin, itsemurhiin, läheltä piti tilanteisiin, liikenneonnettomuuksiin, tulipaloihin ja raiskauksiin. Kriisiryhmä on tavoitettavissa pääsääntöisesti puhelimella vain virka-aikana terveyskeskuksen kautta. Vain kaksi ryhmää ilmoitti olevansa tavoitettavissa päivystyspuhelimella ympäri vuorokauden. Kriisiryhmien kustannukset hoidetaan pääsääntöisesti terveyskeskusten budjetista. Joillakin ryhmillä on varattuna pieni määräraha talousarviossa, mutta osalla ei ole erillistä budjettia. Toiminta tapahtuu pääsääntöisesti työajan puitteissa, johon työnantaja on antanut hyväksynnän. Kriisiryhmien uhkatekijöitä Suurimmaksi uhkatekijäksi kriisiryhmien toiminnalle nousi resurssien puutteesta johtuva jäsenten väsyminen. Kriisiryhmään kuuluvat henkilöt tekevät usein kriisityötä oman työnsä lisäksi tai oma työ liittyy läheisesti mielenterveystyöhön. Esille nousi myös jäsenten vaihtuvuus muuttoliikkeen seurauksena. Tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös ympäristön sensaatiohakuisuus, negatiivinen uutisointi ja kriisityön arvostuksen puute. Esimiesten taholta tuleva kielteinen suhtautuminen työajan käyttöön koetaan myös uhkatekijänä ryhmässä toimimiselle. Ryhmillä on kuitenkin tällä hetkellä esimiestensä tuki kriisityölle. Pienten ryhmien kohdalla uhkatekijäksi tuntui muodostuvan harvat yhteydenotot, jonka seurauksena valmius tehdä kriisityötä huononee. Kriisiryhmien kehityshaasteet Koulutus ja uusien jäsenten hankinta Kriisiryhmät tunnistavat itsellään jatko ja lisäkoulutuksen tarpeen. Uudet jäsenet tarvitsevat asianmukaisen ja riittävän peruskoulutuksen, muut jäsenet täydennyskoulutusta ja yhteistapaamisia. Esille nousi myös erityisesti ryhmän vetäjien täydennyskoulutus ja suuronnettomuuksiin liittyvän koulutuksen tarve. Ajankohtaisiksi ja tärkeiksi lisäkouluttautumisen aiheiksi kaksi ryhmää nimesivät lasten ja nuorten suruun liittyvää koulutusta. Uusien jäsenten saaminen mukaan toimintaan on ongelma kaikilla ryhmillä. Erään ryhmän ajatus oli että järjestettäisiin tiedotusta kriisityöstä laajemmin seurakuntien, koulujen ja sosiaali- ja terveysalan Tarja Aakko-Hussa työntekijöille herättämään kiinnostusta kriisityöstä. Ryhmät miettivät ja kyselevät sopivia henkilöitä mukaan ryhmään, koska yleistä ilmoitusta ei voi laittaa, sillä kaikki ryhmään haluavat eivät ole välttämättä soveltuvia kriisiryhmän toimintaan. Eräs ryhmä ehdotti, että velvoitettaisiin eri työyksiköitä valitsemaan keskuudestaan henkilöitä kriisityöhön määräajaksi vuoroperiaatteella. Yhteistyö, tiedottaminen ja tukeminen Ryhmien esittämistä kehityshaasteista nousi tärkeimmäksi alueellisen yhteistyön kehittäminen. Useat ryhmät ovat pieniä ja he haluaisivat enemmän yhteistyötä naapurikuntien kriisiryhmien kanssa, koska heidän on mahdotonta hoitaa isoja asioita yksin. Ryhmissä on havaittavissa väsymistä, joka johtuu vähäisestä jäsenmäärästä ja työnohjauksen ja purkamisen puutteesta. Lisäksi kriisityön tekeminen oman työn ohessa koetaan hyvin uuvuttavana. Ryhmät toivoivat enemmän yhteisiä virkistäytymis- ja yhdessäolotilanteita muutoinkin kuin kriisiryhmä tapaamisten yhteydessä. Johtopäätökset Tulosten mukaan kriisityö on alueella hyvin kattavaa koska kaikissa alueen kunnissa oli kriisiapua saatavissa. Ryhmät muodostuvat joko oman kunnan ryhmästä tai kahden tai useamman kunnan yhteisestä ryhmästä. Tutkimustulos on yhteneväinen Stakesin tekemän tutkimuksen kanssa, jonka mukaan kriisityö on järjestetty 89 % kunnista vuonna 2005 niin, että kunnassa toimi oma kriisiryhmä tai kriisipalvelut ostettiin (Hynninen & Upanne 2006). Ryhmät ovat alueilla hyvin tarpeellisia, koska yhteydenottoja tulee osalle ryhmistä paljon. Ihmiset tietävät ryhmien olemassaolosta ja osaavat tarvittaessa pyytää apua. Ensilinjan auttajilla on myös suuri merkitys kriisiryhmän olemassaolosta tiedottamisella. Äkilliset kuolemantapaukset ovat suurin ryhmä, johon haetaan kriisiapua. Kuolemantapauksista suurin ryhmä on itsemurhan tehneiden omaiset ja läheiset. Ryhmien kokoon tulee mielestämme kiinnittää huomiota, koska yhden kunnan muodostama ryhmä on pieni ja jäsenmäärä vähäinen. Yhteydenottojakaan ei välttämättä tule kovin monta vuodessa. Usean kunnan yhteisessä ryhmässä on pieniin ryhmiin verrattuna useita etuja, esimerkiksi jäsenet eivät väsy niin herkästi, ammattitaito säilyy ja lisääntyy useiden, erilaisten yhteydenottojen myötä sekä ryhmän pysyminen moniammatillisena. Stakesin tutkimuksen mukaan kuntien välistä yhteistyötä kriisityön järjestämisessä tulisi lisätä ja tavoitettavuutta kehittää lisäämällä virka-ajan ulkopuolista varallaoloa. Ellei tämä ole mahdollista yksittäisen kunnan toimintana, on kehitettävä useiden kuntien seudullista yhteistyötä. (Hynninen & Upanne 2006.) Tulosten pohdintaa Ryhmän jäsenten koulutukseen tulee kiinnittää huomiota. Kolmen päivän jälkipuintikoulutus ei ole riittävä kriisityön tekemiseen, ellei ryhmän jäsenellä ole mitään muuta sosiaali- tai terveysalan koulutusta. Vastanneiden kriisiryhmien jäsenillä yleisin koulutus oli sosiaali- tai terveysalan ammattikoulutus ja kolmen päivän peruskoulutus sekä pieniä lisäkoulutuksia kerran vuodessa. Ryhmäläisen työnantaja antaa työajan. Ryhmän jäsenten jaksamisesta tulisi huolehtia, koska kriisityön tekeminen oman työn ohella vaatii paljon voimavaroja. Jatkotutkimushaasteena on työskentelytapojen ja menetelmien tutkimisen, koska kriisityön vaikuttavuudesta on esitetty kritiikkiä. Lisäksi alueellisen yhteistyön kehittäminen ja eri yhteistyötahojen toimintatapojen yhteensovittaminen on tärkeä haaste ryhmille. Kehittämishaasteiksi nousi myös uusien jäsenten saaminen ryhmän toimintaan mukaan ja ryhmän pitäminen moniammatillisena. Jokainen sairaanhoitaja kohtaa päivittäisessä työssään potilaita ja heidän omaisiaan, joilla saattaa olla jokin kriisin vaihe menossa. Heitä on osattava ymmärtää ja auttaa oikealla tavalla. Kaikilla sairaanhoitajilla täytyisi olla perusvalmius katastrofi ja kriisityöhön. Kriisikoulutus joka tulisi sisällyttää sairaanhoitajan perusopintoihin, sillä ison katastrofin sattuessa ammattirekisteristä voidaan määrätä työntekijöitä kriisi- ja katastrofityöhön. LÄHDELUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. Pro terveys -chat: MITÄ MIELTÄ? Kirjoita NIMETÖN MIELIPIDE, kannanotto, ajatus, kysymys... Pro terveys -lehden Mielipidepalstalla julkaistavaksi. Lähetä ajatuksesi sähköpostilla eva.tilander@taja.fi tai tekstiviestinä / Eva, / Irma 18 Pro terveys Pro terveys

11 KUOPIO Päivi Kankkunen, esh, TtT, lehtori, Kuopion yliopisto, Hoitotieteen laitos Katri Vehviläinen-Julkunen, esh, THT, professori, Kuopion yliopisto, Hoitotieteen laitos, ylihoitajan sivuvirka, Kuopion yliopistollinen sairaala POTILAAN KIVUN ARVIOINTI JA LIEVITTÄMINEN Artikkelissa esitellään Kuopion yliopiston hoitotieteen laitoksen ohjelmaan kuuluva tutkimusohjelma, jossa tehdään sekä pro gradu tutkielmia, lisensiaatintöitä että väitöskirjatutkimuksia. Tulosten mukaan hoitohenkilöstön kipua ja kivun lievitystä koskevat tiedot ovat puutteellisia, eikä kipumittaria osata käyttää. Kivuliaiden potilaiden hoidon tutkimus jatkuu ja haastaa käytännön työntekijät ja johtajat kehittämään työtä. Johdanto Potilaiden kivun arviointi, kivun lievittäminen, dokumentointi ja hoidon vaikuttavuuden arviointi ovat keskeisiä tutkimuskohteita hoitotieteessä. Kuopion yliopiston hoitotieteen laitoksella käynnistyi professori Katri Vehviläinen-Julkusen johtamana vuonna 1997 tutkimushanke Lasten kivun arviointi ja hoito osana kliinisen hoitotieteen tutkimusta. Hankkeessa on mukana hoitotieteen senioritutkija ja lisäksi muiden tieteenalojen edustajia (kts. Vehviläinen-Julkunen & Pietilä 2004, 2005). Hankkeesta on valmistunut väitöskirjoja ja pro gradu tutkielmia, sekä post doc -tutkimusta. (Taulukko 1.) Taulukko 1. Esimerkkejä kivun arviointi ja hoito hankkeessa valmistuneista opinnäytetöistä. Opinnäytetyön tekijä Vuosi Opinnäytteen aihealue Väitöskirjat Halimaa 2001 Keskoslapsen kipu Pölkki 2002 Lasten leikkauskipu sairaalassa Kankkunen 2003 Lasten leikkauskipu kotona He 2006 Lääkkeetön leikkauskivun hoito Lisensiaattityöt Halimaa 1996 Keskoslapsen kipu Pro gradu tutkielmat Raid 1999 Kokemukset leikkauskivusta Walle 1999 Kokemukset pitkäaikaisesta kivusta Kokki 2000 PPPM-mittarin luotettavuus Väisänen 2000 Kouluikäisten leikkauskipu Raappana 2001 Kipu ja kivun hoidon ohjaus Vaajoki 2002 Aikuisten nivelreumakipu Ylinen 2002 Kolonoskopiapotilaan kipu Palviainen 2005 Pitkäaikaishoidossa olevien asukkaiden kivun hoidon kirjaaminen Taponen 2006 Dementiapotilaan kivun arviointi Lehikoinen 2007 Kipukäyttäytymismittarin vaikutus lasten kivun hoitoon kotona Päivi Kankkunen ja Katri Vehviläinen-Julkunen Hankkeen alkuvaiheessa suurin osa opinnäytetöistä kohdistui lasten leikkauskipuun. Viime vuosina on tehty tutkimusta myös ikääntyneiden kivusta ja parhaillaan tehdään väitöskirjatutkimuksia muun muassa aikuisten toimenpide- ja leikkauskivusta sekä pro gradu tutkielmia dementoituneden ja kehitysvammaisten kivusta ja pitkäaikaista kipua kokevien voimavaroista. Näin ollen hanke tuottaa tietoa eri-ikäisten ihmisten ja eri potilasryhmien kivusta. Lasten kipututkimus Lasten kipututkimuksissa saatujen tulosten mukaan yliopistosairaaloiden vastasyntyneiden teho-osastoilla työskentelevillä hoitajilla oli melko paljon tietoa keskoslapsen kivun arvioinnista ja hoitamisesta. Tämä tieto ei kuitenkaan aina välittynyt hoitotyön käytäntöön. Esimerkiksi lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä käytettiin melko vähän lasten toimenpidekivun hoidossa. Myös inhimillinen vuorovaikutus lapsen kanssa oli vähäistä. (Halimaa 2001.) Kolmasosalla keskussairaaloissa päiväkirurgisessa toimenpiteessä olleilla leikki-ikäisillä lapsilla oli kohtalaista tai voimakasta kipua kotona leikkaushoidon jälkeen. Vanhempien virheelliset uskomukset lasten kivusta ja kipulääkkeistä olivat esteenä kivun tehokkaalle hoidolle, jolloin kovaakin kipua tunteva lapsi saattoi jäädä ilman kivunlievitystä. (Kankkunen 2003.) Vanhemmat kuvasivat, että he eivät osanneet tunnistaa ja arvioida lasten leikkauskipua. Hankkeessa onkin kehitetty vanhemmille kotikäyttöön Parents Postoperative Pain Measure mittari, joka on todettu luotettavaksi leikkauskivun arvioinnissa (Kokki 2000, Kankkunen ym. 2005). Mittarin käytön on todettu lisäävän etenkin lääkkeettömien menetelmien käyttöä lasten leikkauskivun hoidossa kotona (Lehikoinen 2007). Kouluikäisillä lapsilla oli jopa voimakasta kipua leikkauksen jälkeen. Kipu liittyi usein esimerkiksi ompeleiden tai haavadreenin poistoon. He kertoivat käyttävänsä lähinnä fyysisiä menetelmiä lievittääkseen kipuaan. (Väisänen 2000.) Suomalaiset hoitotyöntekijät, vanhemmat ja lapset kuvasivat käyttävänsä runsaasti erilaisia lääkkeettömiä menetelmiä kouluikisten kivun hoidossa yliopistosairaaloissa. Kuitenkin suurin osa lapsista kuvasi kipunsa olleen kohtalaista tai kovaa. Lapset ehdottivatkin esimerkiksi hoitoympäristön kehittämistä miellyttävämmäksi osana laadukasta kivun hoitoa. (Pölkki 2002.) Myös kiinalaiset hoitotyöntekijät, vanhemmat ja lapset kuvasivat käyttävänsä lääkkeettömiä menetelmiä kouluikäisten kivun hoidossa. Kuitenkin erityisesti fyysisiä menetelmiä käytettiin vähän, ja vanhemmat kuvasivatkin tietonsa lapsen lääkkeettömästä kivun hoidosta puutteellisiksi. Hoitotyöntekijöiden kouluttaminen lisäsi heidän monipuolisempaa lääkkeettömien menetelmien käyttöään. (He 2006.) Aikuisten kipu Aikuisten kipua on tutkittu Virossa kirurgisilla osastoilla. Potilaiden mielestä heidän kipunsa oli melko lievää ja vastasi heidän odotuksiaan. Kipukokemus voimistui iltapäivällä. Vain kolmannes potilaista sai riittävästi tietoa kivusta, ja valtaosa odotti saavansa tietoa nimenomaan lääkäriltä. (Raid 1999.) Kipua on tutkittu myös päiväkirurgian kontekstissa. Potilailla oli ollut voimakasta kipua, ja kipua oli erityisesti iltaisin. Lähes puolet kuvasi saaneensa vähän tai kohtuullisesti apua kipulääkkeistä. Osa potilaista ei ollut saanut mitään ohjausta päiväkirurgiseen toimenpiteeseen liittyvästä kivusta ennen toimenpidettä. (Raappana 2001.) Toimenpidekipu oli tutkimuskohteena kolonoskopian aikana ja tulosten mukaan hoitohenkilöstön tieto potilaan kivusta oli puutteellista ja koulutuksen ja uuden tiedon hankkiminen vähäistä (Ylinen 2002). Myös kipupoliklinikalla käyneiden potilaiden pitkäaikaista kipua on tutkittu hankkeessa. Tulosten mukaan näiden potilaiden kipu oli jatkuvaa, eivätkä he saaneet kipuaan poistumaan millään menetelmällä. He kokivat kivun uhkaavan hyvinvointiaan ja aiheuttavan rajoituksia toimintakyvylleen. He olivat pääosin tyytyväisiä saamaansa apuun ja tukeen kipupoliklinikalla, mutta toivoivat, että hoitohenkilöstö pitäisi heidän kipuaan todellisena. (Walle 1999.) Nivelreumaa sairastavat potilaat kuvasivat kipua ja kärsimyksen tunteita, mutta myös hyvinvoinnin tunnetta (Vaajoki 2002). Ikääntyvien kipu Pitkäaikaishoidossa olevien kipua arvioitiin lähinnä käyttäytymismuutosten ja verbaalisten ilmaisujen perusteella. Kivun arvioinnissa ei käytetty mittareita, mutta asukkailla oli kuitenkin todettu olevan kipua. Kivun hoidoksi oli kirjattu lähinnä kipulääkkeiden käyttöä ja muutamia lääkkeettömiä menetelmiä. Kivun hoidon vaikuttavuuden arviointia oli kirjattu muun muassa kuvaamalla, että kipulääkitys oli voitu lopettaa. (Palviainen 2005.) Dementiayksiköissä asuvien kipua arvioitiin lähinnä havainnoimalla muutoksia potilaiden tilassa. Hoitajat eivät käyttäneet kipumittareita, eivätkä pitäneet niitä tarpeellisina kivun arvioinnissa. Tiedon, taidon ja resurssien puute olivat keskeisiä esteitä dementoituneiden kivun arvioinnille. (Taponen 2006.) Kivuntutkimushanke eettisen ja metodisen tietoperustan vankentajana Kipu tutkimuskohteena on haasteellinen eettinen ja menetelmällinen kysymys. Hankkeessa onkin tuotettu tietoa muun muassa lasten kipututkimuksen eettisistä haasteista (Kankkunen ym. 2002, Kankkunen 2004). Erityisesti hyödyn ja riskien arviointi, tietoinen suostumus, yksityisyys, luottamuksellisuus, haitalta suojelu ja tutkijan rooli ovat osoittautuneet keskeisiksi kysymyksiksi tutkimusetiikassa. Hankkeessa on tuotettu tietoa myös mielikuvaretkiäänite-intervention vaikutusta lasten leikkauskipuun (Pölkki ym. 2005). Interventioryhmän lapset arvioivat kivun lievittyneen merkitsevästi välittömästi intervention jälkeen. Kivun arvointi ja hoito hankkeessa on käytetty sekä laadullista että määrällistä tutkimusotetta. Tulosten mukaan esimerkiksi haastattelu sopii hyvin aineistonkeruumenetelmäksi, kun tietoa kerätään kouluikäisiltä lapsilta. On kuitenkin tärkeää huomioida lapsen ikä ja kehitystaso haastattelua tehtäessä. (Pölkki 2004.) Hankkeessa on myös testattu rakenneyhtälömallin soveltuvuutta lasten kipututkimukseen. Tulokset osoittivat, että polkumalli sopii hyvin analyysimenetelmäksi, kun etsitään lasten kivun hoitoon vaikuttavia tekijöitä, kuten vanhempien uskomuksia, koulutustaustaa, sukupuolta ja kotihoito-ohjeiden riittävyyttä. (Kankkunen ym ) Yhteenvetoa hankkeen tuloksista Yhteenvetona voidaan todeta, että kipututkimus on lisääntynyt Kuopion yliopiston hoitotieteen laitoksella viimeisen 10 vuoden aikana. Tutkimus on kohdentunut lähinnä lapsiin ja akuuttiin kipuun. Tulokset ovat olleet melko yhteneväisiä ja osoittavat, että potilailla on edelleen voimakastakin kipua terveydenhuollon erilaisissa konteksteissa. Hoitohenkilöstön puutteelliset tiedot ja esimerkiksi kipumittarien käyttämättömyys ovat haasteita kivun arvioinnille ja kivun lievityksen kehittämiselle. Saatuja tuloksia on hyödynnetty hoitotyön käytännössä; esimerkiksi vanhemmille kehitetty PPPM- kipumittari on otettu opetuskäyttöön useissa ammattikorkeakoulussa ja joissakin sairaaloissa päiväkirurgisissa yksiköissä. Erilaiset kokeilut ja interventiot lääkkeettömistä kivunhoitomenetelmistä ovat myös tärkeitä kivun hoitoa kehitettäessä. Laitoksen tutkijat ovat osallistuneet aktiivisesti erilaisille koulutuspäiville ja konferensseihin kertoen tuloksistaan. Tulevaisuuden haasteena on tuottaa tietoa etenkin jatkuvasti kasvavan potilasryhmän, ikääntyvän väestön kivusta. Monikulttuuristuvan terveydenhuollon myötä on myös tarpeen tutkia kipua erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä. Kivun hoito on merkittävä asia jokaisen terveydenhuollossa asioivan näkökulmasta. KIRJALLISUUSLUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. 20 Pro terveys Pro terveys

12 22 OULU Mari Kangasniemi, TtT, assistentti Outi Kanste, TtT, tutkija Eeva Liikanen, TtT, yliassistentti Monialaista terveystieteiden opetusta ja tutkimusta Pohjois-Suomessa Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos on Suomen terveystieteiden laitoksista monitieteisin. Laitoksella on viisi tieteenala- ja koulutusohjelmaa: hoitotieteen, terveyshallintotieteen, kliinisen laboratoriotieteen ja radiografian tieteenalaohjelmat sekä terveystieteiden opettajan koulutusohjelma. Laitoksen toiminta alkoi vuonna 1986 opettajankoulutusohjelmalla. Myöhemmin hoitotiede ja opettajankoulutus eriytyivät omiksi ohjelmikseen. Nykyisin laitoksen hoitotieteen tutkimuskohteita ovat hoitotieteen gerontologinen tutkimus, hoidon filosofiset ja eettiset kysymykset, terveydenhuoltoalan koulutus sekä pitkäaikaisesti sairaiden hoitoon sitoutuminen, potilasohjaus, elämänlaatu ja kuntoutuminen. Terveyshallinnon tutkimuskohteina ovat terveydenhuollon johtaminen, kuntien terveyspalvelut, työelämän hyvinvointi ja kulttuurisuus sekä projektit ja arviointi terveydenhuollossa. (ks. kuvio.) Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos Suomen on ainoa yksikkö, jossa tutkitaan ja opetetaan kliinisen laboratoriotieteen ja radiografian tieteenaloilla. Kliinisen laboratoriotieteen tutkimuskohteina ovat sen tieteenteoreettiset lähtökohdat sekä laboratoriotutkimusmenetelmien ja vierianalytiikan kehittäminen. Myös radiografian kiinnostuksen kohteena ovat sen tieteenteoreettiset lähtökohdat, sekä lisäksi kliininen radiografia ja sen koulutus eri koulutusasteilla. Pro terveys Oulun yliopisto on Suomen yliopistoista laaja-alaisin, joten hoitotieteen ja terveyshallinnon laitoksella on mahdollisuudet monipuolisiin sivuaineopintoihin. Laitoksen viidestä tieteenala- ja koulutusohjelmasta valmistuu johtajia, opettajia, tutkijoita ja akateemisia asiantuntijoita muuttuvan terveydenhuollon tarpeisiin. Kuvio. Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitoksen toiminta. TUTKIMUS _ tutkimushankkeet tieteenaloittain _ tieteenalojen välinen tutkimusyhteistyö _ kansalliset tutkimushankkeet _ kansainväliset tutkimushankkeet _ tutkimus- ja kehittämishankkeet työelämän yhteistyökumppaneiden kanssa VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ _ kansallinen _ kansainvälinen _ julkinen, yksityinen, kolmas sektori HOITOTIETEEN JA TERVEYSHALLINNON LAITOS Oulun yliopisto KOULUTUS Tieteenala- ja koulutusohjelmat _ hoitotiede _ terveyshallintotiede _ kliininen laboratoriotiede _ radiografia _ terveystieteiden opettaja Tutkinnot _ terveystieteiden kandidaatti _ terveystieteiden maisteri _ terveystieteiden tohtori Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitoksen vuosittainen maisteriopiskelijoiden sisäänotto on 45 opiskelijaa. Terveystieteiden tohtoreita väittelee vuosittain keskimäärin viisi. Laitoksen keskeinen painopiste on opetus ja sen laatu. Laitos on valittu Oulun yliopiston laatuyksiköksi, koska se on ansioitunut monipuolisten opetusmenetelmien käytössä, opiskelijoiden systemaattisessa tuutoroinnissa sekä vireiden opiskelijapalautejärjestelmien ja opetuksen kehittämispäivien vuoksi. Keskeistä on myös se, että opetusta kehitetään vastavuoroisesti ja yhteistoiminnallisesti opiskelijoiden kanssa. Oulun yliopiston hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos on Suomen terveystieteiden laitoksista pohjoisin. Sen erityisenä vaikutusalueena on koko Pohjois-Suomi, mutta laitos toimii aktiivisesti sekä tutkimuksen että koulutuksen osalta yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Merkittävä ulottuvuus laitoksen toiminnalle on työelämäyhteistyö. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että laitoksen tieteellinen tutkimus tuottaa sovellettavaa tietoa työelämän käyttöön ja toisaalta sitä, että työelämänäkökulma synnyttää haasteita laitoksen tutkimuksiin. Laitoksen opiskelijoista harva keskeyttää opintonsa. Opiskelijat myös suorittavat tutkintonsa varsin nopeasti. Laitokselta valmistuneiden maistereiden ja tohtoreiden sijoittuminen työelämään on ollut erinomaista. OPETUS _ opetuksen laatuyksikkö _ opetuksen vastavuoroinen ja yhteistoiminnallinen kehittäminen _ tutkimukseen perustuva opetus _ monipuoliset opetus- ja arviointimenetelmät _ henkilökohtaiset opetussuunnitelmat _ kansallinen ja kansainvälinen opetusyhteistyö YHTEISKUNNALLISET PALVELUTEHTÄVÄT _ koulutus, luennointi, lausunnot, julkaisut _ asiantuntijatehtävät _ tieteellisen tiedon tuottaminen yhteiskunnan käyttöön _ yhteiskunnan tutkimustarpeisiin vastaaminen Tehy 25 vuotta Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesolan avauspuhe. Filosofi Pekka Himanen luennoi. Tehy vietti kesäkuun 14. päivänä vuotisjuhliaan. Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi peruspalveluministeri Paula Risikko, joka toi puheessaan esiin sosiaali- ja terveysalan ajankohtaiset hankkeet, PARAS hankkeen, uuden lakisääteisen koko hallituskauden kattavan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman ja terveyden edistämisen politiikkaohjelman. Lisäksi hän nosti esiin työvoimakysymykset ja huolen alan vetovoimaisuudesta. Puheensa lopuksi Paula Risikko rohkaisi terveydenhuollon asiantuntijoita menemään mukaan kunta- ja palvelurakenteiden uudistustyöhön. Teitä tarvitaan, hän sanoi. Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen Pesola puhui otsikolla Suomi, sinulla on varaa parantaa ja lopetti esityksensä palkkapoliittiseen huomautukseen: Suomella ei ole varaa tehdä koulutetusta hoitohenkilökunnasta palkansaajien paarialuokkaa! Juhlaesitelmän piti filosofi Pekka Himanen, joka keskittyi välittämisen filosofiaan ja välittäviin yhteisöihin. Hän peräänkuulutti johtajien ja opettajien rikastavaa vuorovaikutuskykyä, johon sisältyy halu auttaa toisia olemaan enemmän, olemaan parhaimmillaan. Elämä voi olla yhteisen taideteoksen luomista, toiselle arvoa antavia tekoja. Arvokkuuden kokemus syntyy välittämisen voimasta. Peruspalveluministeri Paula Risikko valmistautuu pitämään puhettaan. Tehyn kolmelle aikaisemmille puheenjohtajalle jaettiin kultaiset ansiomerkit, 25 muuta aktiivista vaikuttajaa sai hopeisen ansiomerkin. Taja ry onnittelee 25-vuotiasta järjestöä! JOHTAVAA HOITAJAA Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus on Helsingissä sijaitseva, valtakunnallisesti toimiva erityiskuntoutuskeskus. Kuntoutuskeskuksen tehtävänä on julkista palvelujärjestelmää tukevien moniammatillisten kuntoutuspalveluiden tuottaminen henkilöille, joilla on tapaturmainen tai sairausperäinen selkäydin- tai aivovaurio. Kuntoutuspaikkoja on 75 ja henkilöstöä yhteensä n Käpylän kuntoutuskeskuksen kuntouttavan hoitotyön yksikkö koostuu kolmesta osastosta, vakinaisia toimia siellä on reilut 70. Tarkoituksemme on vahvistaa kuntouttavan hoitotyön organisaatiota ja toimintatapaa. Tämän vuoksi haemmekin joukkoomme johtavaa hoitajaa kuntouttavaa hoitotyötä ja sen osaamista kehittämään ja johtamaan kuntoutuspalvelupäällikön alaisuudessa. Tehtävä edellyttää hakijalta henkilöstö- ja taloushallinnon osaamista, hyvää organisointikykyä, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, rohkeaa näkemystä sekä kykyä innostaa Irma Kiikkala Invalidiliitto on liikuntavammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamis- ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Invalidiliitolla on 164 jäsenyhdistystä, joissa on henkilöjäsentä. Työntekijöitä liitossa ja sen omistamissa yhtiöissä on Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus hakee INVALIDILIITON KÄPYLÄN KUNTOUTUSKESKUS, Synapsia Nordenskiöldinkatu 18 B, Helsinki p. (09) , faksi (09) ja tukea henkilöstöä hoitotyön kehittämisessä. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemusta hoitotyön johtamisesta ja kehittämisestä. Tarjoamme haastavan ja mielenkiintoisen tehtävän vireässä ja innostuneessa työympäristössä sekä monipuoliset henkilöstöetuudet. Noudatamme yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusta. Työ alkaa tai sopimuksen mukaan. Tiedustelut: Kuntoutuspalvelupäällikkö Marjo Liimatainen, p ke klo Hakemukset palkkatoivomuksineen toimitetaan klo 16 mennessä hallinnon sihteeri Pirjo Pursiaiselle osoitteella Nordenskiöldinkatu 18 B, Helsinki tai pirjo.pursiainen@invalidiliitto.fi.

13 TAMPERE Anna Liisa Aho, Assistentti *) Anja Rantanen, Assistentti *) Eija Paavilainen, Professori *) ***) Päivi Åstedt-Kurki, Professori, Hoitotieteen laitoksen johtaja *) **) *) Tampereen yliopisto, Hoitotieteen laitos **) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri/tutkimusyksikkö ***) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, OPETUS JA TUTKIMUS TAMPEREEN YLIOPISTON HOITOTIETEEN LAITOKSELLA perheiden terveyttä edistävien asiantuntijoiden koulutus ja perhehoitotieteellinen tutkimus Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella tuetaan opiskelijoita aktiivisesti ja systemaattisesti koko opiskeluajan. Opiskelijat tekevät opinnäytetöitään osana laitoksen tutkimushankkeita. Perhehoitotieteeseen profiloituneessa laitoksessa tutkimusta on suunnattu perheiden terveyttä edistävien interventioiden kehittämiseen ja vaikuttavuuden arviointiin. Tutkinnot Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella voi suorittaa terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon, joko hoitotyön opettamisen tai hoitotyön johtamisen koulutusohjelmassa. Pääaine on hoitotiede ja sivuaine koulutusohjelmasta riippuen kasvatustiede/ aikuiskasvatus tai hallintotieteet. Vuosittain kumpaankin koulutusohjelmaan valitaan 20 uutta opiskelijaa. Opiskelijaksi voi pyrkiä, kun pohjakoulutuksena on terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi terveydenhuollon erikoistumislinjan opistoasteen tutkinto. Kandidaatintutkinnon laajuus on 180 op, josta aikaisempi terveydenhuoltoalan (amk tai opistoasteinen) koulutus korvaa osan. Kandidaatintutkinnon jälkeen maisterintutkinnon laajuus on 120 op. ( hoitotiede.html.) Maisteritutkinto antaa valmiudet tohtorin tutkintoon pyrkimiselle. Tohtorin tutkinto koostuu teoreettisesta koulutuksesta sekä väitöskirjatyöstä ja sen julkisesta puolustamisesta. Tohtorin tutkintoon kuuluu teoreettista koulutusta yhteensä 60 op. ( Tiet_%20jatkoulutus.pdf.) Aktiivinen ja systemaattinen opiskelijan perehdytys ja ohjaus Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella panostetaan opiskelijoiden ohjaamiseen opintojen eri vaiheissa. Uusien opiskelijoiden ohjaaminen alkaa jo lähtien ajasta, jolloin opiskelija saa tiedon opiskelijaksi pääsemisestä. Aktiivisen perehdytyksen avulla on pyritty tehostamaan opiskelijoiden yksilöllistä opiskelua. Uuden opiskelijan perehdyttämismalli sisältää hoitotieteen laitoksella kehitetyn opiskelijoille kotiin lähetettävän info-lehtisen, opiskelijatutorin välittömän ja koko lukukauden jatkuvan tuen, omaopettaja -järjestelmän, orientoivaan opintojaksoon sisältyvät yleiset luento-osuudet (mm. kirjasto-esittelyn, tutor-esittelyt), opiskelijoiden ryhmätapaamiset koulutusohjelmittain sekä verkko-oppimisympäristössä toteutetun monipuolisen koulutuksen, jossa opiskelija perehtyy opiskelutaitoihin ja -tapoihin, tutustuu erilaisiin oppimisympäristöihin sekä harjaantuu oman opiskelun suunnittelussa ja ajanhallinnassa. (Aho, Tarkka & Koivula 2006.) Opiskelu etenee hoitotieteen aineopinnoista, hoitotieteen eriytyviin ja syventäviin opintoihin. Samanaikaisesti opiskelijat suorittavat tutkintoon sisältyviä yleisopintoja, vapaavalintaisia opintoja ja sivuaineopintoja. Omaopettajajärjestelmän avulla tuetaan opiskelijoita henkilökohtaisten opetussuunnitelmien laatimisessa ja toteuttamisessa. Opetuksessa panostetaan opiskelijoita kannustavaan ohjaukseen ja monipuolisiin, opiskelijalähtöisiin oppimismenetelmiin. Verkko-opetus helpottaa työssäkäyvien ja fyysisesti kaukana yliopistolta asuvien opiskelua. Opiskelijat voivat opiskella myös eripituisia jaksoja kansainvälisissä yliopistoissa tai kansainvälisillä yhteiskursseilla verkkoopintoina. Opintojen aikana opiskelijat harjoittelevat ja tekevät tutkimustaan ammattikorkeakouluissa ja eri sairaanhoitopiireissä. Opinnäytetyöt osana laitoksen tutkimushankkeita Opiskelun sisällössä painottuu perhehoitotiede ja opetus on integroitu tieteelliseen tutkimusohjelmaan ( hoito). Perustutkinto-opiskelijoiden tekemät syventävän vaiheen opinnäytetyöt (pro gradu-tutkielma) sekä väitöskirjatutkimuk- set nivotaan laitoksen tutkimushankkeisiin. Väitöskirjatutkimukset koostuvat pääosin artikkeleista, joita kirjoitetaan ohjaajien tukemana. Artikkelien kirjoittamisessa noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä sekä tieteelliseen tutkimukseen liittyviä eettisiä periaatteita. Laitoksen tutkimustoiminta on jaettu kolmeen teemaan, jotka ovat perhehoitotieteellinen tutkimus, hoitotyön opetuksen ja johtaminen tutkimus. Perhehoitotieteellistä tutkimusta tehdään yksilöiden ja heidän perheidensä hoitamisesta ja hyvän voinnin edistämisestä kodeissa, kouluissa, työelämässä sekä terveydenhuollon asiakkuudesta eri elämänkaaren vaiheissa. Tutkimushankkeissa tutkitaan potilaan, perheen ja terveydenhuollon yhteistyötä, kehitetään ja arvioidaan perheen terveyttä edistäviä hoitotyön interventioita sekä toimintamalleja perheväkivallan tunnistamiseen ja hoitoon. Laitoksella kehitetään myös erilaisia tukitoimintamalleja vanhemmuuden ja eri elämänvaiheessa olevien surevien tukemiseksi. Lisäksi hankkeissa edistetään koululaisten ja hänen perheensä terveyttä kouluyhteisössä sekä kehitetään sydänpotilaiden ja heidän perheidensä terveyttä ohjauksen ja tukemisen keinoin. Hoitotyön opetuksen tutkimushankkeessa tuotetaan tietoa hoitamisen oppimisesta ja sitä edistävästä opetuksesta. Johtamisen tutkimuksessa tarkastellaan hoitotyön työnjakomalleja ja perehdyttämistä sekä hoitotyön johtamisen kehittymistä. Johtamisen alueella tutkitaan myös kaksoisdiagnoosipotilaiden saumattomien palveluiden kehittämistä ja mielenterveyskuntoutujien syrjäytymisen vähentämistä ja työllistämistä. Laitoksen tutkimushankkeet tuottavat uutta hoitotyön käytäntöön sovellettavaa tietoa, mutta tutkimushankkeissa kehitetään ja arvioidaan myös perheiden terveyttä edistävien interventioiden vaikuttavuutta. Interventiotutkimukset kiinteänä osana laitoksen tutkimusprofiilia Tällä hetkellä laitoksella tehtävissä tutkimuksissa on suuntauduttu enenevässä määrin interventiotutkimuksiin, joissa hoitotyön toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan. Interventiotutkimuksien avulla voidaan tuottaa näyttöön perustuvaa tutkittua tietoa hoitotyön toiminnan tueksi ja kehittämiseksi, joita on toistaiseksi niukasti. Interventio voi sisältää hoidon, toimenpiteen, terapian tai toiminnan, jonka tavoitteena on vaikuttaa myönteisellä tavalla yksilön ja perheen terveyteen ja hyvinvointiin. Intervention suunnittelun vaiheissa korostuvat muun muassa intervention valitseminen hoitotyön käytäntöön, intervention kehittäminen ja testaaminen, tutkimusasetelman suunnitteleminen ja intervention toteuttajien kouluttaminen. (Sidani & Braden 1998.) Intervention suunnittelu ja kehittäminen on vaativa ja pitkäaikainen prosessi. Laitoksen tutkimushankkeissa aikaisemmin tuotettua tietoa ja teorioita hyödynnetään interventioiden kehittämisessä. Lisäksi kehittämisessä on käytetty aikaisempaa aihealueeseen liittyvää kirjallisuutta sekä tehty kiinteää yhteistyötä hoitotyön asiantuntijoiden kanssa, esimerkiksi Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien kanssa. Uuden hoitotyön toiminnan käyttöönotossa ja toteuttamisessa on tärkeää henkilökunnan motivoiminen siten, että he sitoutuvat toteuttamaan interventiota systemaattisesti ja pitkään, huolimatta siitä, ettei sen vaikuttavuutta ole vielä tieteellisesti osoitettu. Interventiotutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen sisältää toimintatutkimuksellisia piirteitä ja vaatii siten aktiivista yhteistyötä tutkijan ja eri toimijoiden välillä. Hoitotyön toiminnan vaikuttavuuden osoittaminen saattaa olla tutkimuksellisesti vaikeaa, sillä esimerkiksi tutkimusryhmien samankaltaisuus, sekoittavien tekijöiden hallinta ja tutkimuksiin osallistuvien pieni määrä tutkimus- ja vertailuryhmässä asettavat erityisiä haasteita interventiotutkimuksille. Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella tehdään interventiotutkimusta kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa (v ) hankkeessa. Perheen terveyttä edistävien hoitotyön interventioiden vaikuttavuuteen liittyvässä hankkeessa kehitetään perhehoitotyön interventioita sekä testataan aiemmin tuotettuja teorioita. Vastaavasti perheväkivallan tunnistamiseen ja hoitoon kohdistuvassa tutkimushankkeessa kehitetään ja arvioidaan parisuhdeväkivallan ja lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen ja hoidon moniammatillisia toimintamalleja. Lisäksi hankkeessa tuotetaan tietoa nuorten kokemasta perheväkivallasta. Interventiotutkimusta tehdään myös lapsensa menettäneiden vanhempien surusta ja selviytymisestä, sairaanhoitajaopiskelijoiden ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta sekä rintasyöpäpotilaiden ohjauksesta ja kuntoutuksesta. Lisäksi EU:n rahoittamassa monikeskushankkeessa tehdään koulutusinterventioita mielenterveyskuntoutujien syrjäytymisen vähentämiseksi ja työllistämiseksi. Lopuksi Tampereen yliopiston hoitotieteen laitokselta valmistuu terveydenhuollon kehittäjiä, johtajia, tutkijoita ja opettajia erilaisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin. Hoitotieteen akateemisilla asiantuntijoilla on kyky tieteelliseen ajatteluun, teorian tuottamiseen ja tutkimuksen tekemiseen. Nämä valmiudet mahdollistavat laadukkaan perhehoitotieteellisen tutkimuksen tekemisen ja hoitotyön kehittämisen. Lähteet: Aho A L, Tarkka M-T & Koivula M Uuden opiskelijan perehdyttäminen ja sen arviointi. Teoksessa: Opettajaksi terveysalalle haasteita ja lupauksia (toim. L-K Hyllinen, M Koivula & M-T Tarkka). Tampereen yliopiston hoitotieteen laitos. Perhekeskeisen hoidon tutkimus ja opetuskeskus julkaisuja 8. Tampereen Yliopistopaino Oy,. Sidani S & Braden C J Evaluating nursing interventions. A theory-driven approach. Sage Publications, California. pdf Pro terveys Pro terveys

14 TURKU Lyhyesti Helena Leino-Kilpi, THT, professori, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos ja sivutoiminen ylihoitaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Maija Hupli, THT, lehtori, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Johanna Olli, TtM, hoitotieteen jatko-opiskelija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Hoitotieteen opiskelu Turun yliopistossa valmistuneet opiskelijat tärkeitä Artikkelissa esitellään lyhyesti Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen toimintaa ja esitellään tutkimuksen perusteella opiskelijoiden sijoittuminen työmarkkinoille. Opiskelu tuottaa uralla etenemismahdollisuuksien ohella iloisia muistoja ja kokemuksia, halun ja kyvyn oppia lisää sekä opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden verkoston. Lähtökohdat Hoitotieteen koulutus ( katso myös Leino-Kilpi ym. 2006) alkoi Turun yliopistossa 1986 eli 20 vuotta sitten. Vuoden 2006 loppuun mennessä Turusta oli valmistunut yli 550 maisteria pääaineena hoitotiede. Näistä maistereista noin 10 % oli väitellyt myös tohtoreiksi (Hupli & Leino-Kilpi 2006). Alkuvuosina koulutukseen sisäänotto oli pienempi, mutta on nykyisin vakiintunut ollen vuosittain 45 uutta opiskelijaa. Opiskelijaksi pääsevällä tulee olla terveysalan ammatillinen koulutus joko opistoasteelta tai ammattikorkeakoulusta. Aikaisemman koulutuksen perusteella opiskelijat saavat korvautuvaksi osan opinnoistaan ja valmistuminen on tehokasta. Terveystieteiden tutkinnot (TtK, TtM, TtL, TtT) uudistuivat vuonna Turun yliopistossa kaikkien tutkintojen pääaineena on hoitotiede, mutta opiskelijat valitsevat itselleen sivuainevaihtoehdon. Vaihtoehtoina ovat kliininen hoitotiede tai gerontologinen hoitotiede, molemmat yhdistettynä terveydenhuollon hallinnon ja johtamisen opintoihin, sekä hoitotieteen didaktiikka. Sivuainevaihtoehdon valinta paljolti säätelee sen, mihin tehtäviin valmistuva maisteri sijoittuu: kliinisen ja gerontologisen hoitotieteen opiskelijat sijoittuvat ensisijaisesti hoitotyön johtamiseen ja/tai käytäntöön ja hoitotieteen didaktiikan opiskelijat opetustehtäviin ammattikorkeakouluissa, muissa oppilaitoksissa tai palvelujärjestelmässä. Pyrkimyksenä Turun koulutuksessa on, että jokaisella valmistuvalla on selkeä hoitotieteellinen orientaation toimintaansa, hän kykenee käyttämään alan tutkimusta omassa työssään, toimimaan hoitotieteen asiantuntijana moniammatillisissa ja/tai monitieteisissä ryhmissä sekä edistämään rohkeasti hoitotiedettä yhteiskunnassa. Valmistuvat maisterit sijoittuvat hyvin työelämään Turun yliopiston hoitotieteen laitos ja yliopisto seuraavat terveystieteiden (aikaisemmin terveydenhuollon) maisterien työhön sijoittumista yliopistokoulutuksen jälkeen (Walta & Suominen 1996, Routasalo ym. 2002, Kuukkala ym. 2003, Sainio 2005, Heinikangas 2006, Olli & Hupli 2007). Yleisesti ottaen maisterit ovat työllistyneet erittäin hyvin. Vuosina tutkinnon suorittaneista (n=174) oli Routasalon ym. (2002) kyselyn mukaan 10 prosenttia ollut valmistumisensa jälkeen työttömänä joidenkin kuukausien ajan. Vuosina valmistuneista, kliininen hoitotiede ja johtaminen- sivuaineopiskelijoista (n=99) (Kuukkala ym. 2003) kuusi prosenttia oli ollut jonkin aikaa työttömänä. Vuonna 2004 valmistuneista maistereista (n=34) ainoastaan yksi valmistunut oli ollut työttömänä 1.5 kuukautta (Heinikangas 2006) ja vuosina maistereiksi valmistuneista (n=268, Olli & Hupli 2007) 11 valmistunutta oli ollut työttömänä jonkun aikaa. Terveystieteiden maistereilla on aina mahdollisuus palata aikaisempaan ammattiinsa, josta suuri osa on koulutuksen aikana virkavapaalla. Paluuaika jää yleensä lyhyeksi ja esimerkiksi Kuukkalan ym (2003) selvityksen perusteella kaikki valmistuneet olivat sijoittuneet maisteritutkintoa vastaavaan työhön vuoden kuluttua valmistumisesta. Vuonna 2004 valmistuneista 62 prosenttia oli kyselyhetkellä hyvin koulutustaan vastaavassa työssä (Heinikangas 2006). Työsuhde oli useimmiten vakituinen (Routasalo ym 2002: 76 %; Kuukkala ym 2003: 61 %; Heinikangas 2006:79 %; Olli & Hupli 2007: 69 %). Valmistuneet ovat sijoittuneet kaikkina ajanjaksoina hoitotieteen asiantuntijuutta edellyttäviin tehtäviin, joista yleisimmät ovat hoitotyön johtajat (sekä osastonhoitajat että ylihoitajat/erilaiset johtajat), terveysalan opettajat, terveydenhuollon asiantuntijatehtävät (kliiniset asiantuntijat, suunnittelijat, tutkimus- ja kehittämishankkeissa työskentelevät) sekä hoitotieteen/terveystieteiden tutkimustehtävät yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Erityisesti kliinisen hoitotyön asiantuntijatehtäviä potilaiden hoidossa on tarjolla kuitenkin maassamme vielä niukasti. Valmistuvat tohtorit sijoittuvat niinikään yliopistojen lisäksi erityisesti ammattikorkeakouluihin sekä johtotehtäviin terveydenhuollossa. Valmistuvat maisterit ovat innokkaita täydennyskoulutuksen hankkijoita Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen selvityksissä on tarkasteltu myös terveystieteiden maisterien osallistumista täydennyskoulutukseen. Routasalon ym. (2000) kyselyyn vastaajista 84 prosenttia ja Kuukkalan ym. (2003) kyselyyn vastanneista 76 prosenttia oli hankkinut lisäkoulutusta maisteriksi valmistumisensa jälkeen. Uusimman vuosia koskevan selvityksen (Olli & Hupli 2007) mukaan täydennyskoulutukseen oli osallistunut niinikään 84 % vastanneista ja ensisijaisina täydennyskoulutusaiheina olivat erilaiset pedogogiikkaan/didaktiikkaan sekä hallintoon ja johtamiseen liittyvät aiheet ja yleensä työnantaja oli suhtautunut täydennyskoulutustarpeeseen myönteisesti. Toivotuin täydennyskouluttaja oli kaikissa selvityksissä valmistujan oma alma mater eli Turun yliopisto ja koulutusta toivottiin järjestettävän erityisesti monimuoto-opiskeluna. Valmistuvat maisterit ovat tyytyväisiä koulutukseensa Yliopistokoulutuksen tavoitteena on tuottaa tieteellinen peruskoulutus ja siihen sisältyvä asiantuntijaosaaminen sekä valmiudet tieteelliseen jatkokoulutukseen. Turun yliopiston koulutus toteutetaan kiinteässä yhteydessä terveydenhuollon palvelu- ja koulutusjärjestelmiin: maisterikoulutukseen sisältyy harjoittelujakso ja opinnäytetyöt kytketään laitoksen tutkimusohjelmaan ( joka pyrkii tieteellisen tiedon tuottamisen lisäämisen ohella myös tuottamaan käytännön hoitotyötä kehittävää uutta tietoa. Uusimman selvityksen (Olli & Hupli 2007) mukaan yli puolet vastanneista Turusta valmistuneista (63 %) koki maisterikoulutuksen antaneen erittäin paljon sisällöllisiä valmiuksia nykyiseen työhönsä. Kolmasosakin koki saaneensa jossain määrin sisällöllisiä valmiuksia ja vain muutama epäili koulutuksen merkitystä nykyiselle tehtävälleen. Positiivisena antina oli koettu tiedonhankkimistaidot, tutkimuksellinen ote, järjestelmällisyys sekä asioiden perustelemisen vaatimus. Opiskelusta näyttää olevan opiskelijoilla runsaasti iloisia muistoja ja kokemuksia oman osaamisen karttumisesta (katso Hupli ym. 2006). Hoitotieteen laitoksen opiskelijoilla on monipuolista ammatillista osaamista. Koulutuksen antia on arvioitu muun muassa siltä osin, mitä valmiuksia se tuottaa kliinisen hoitotieteen (Mäkelä ym. 2001, Halonen 2004), röntgenhoitajan (Ryhänen 2005), jalkaterapeutin (Stolt 2005), työterveyshoitajan (Uronen 2004), suuhygienistin (Välimäki 2005), anestesiahoitajan (Koivunen 2006) ja kätilön kannalta (Vuoriranta & Berglund 2007). Arvioinnit ovat poikkeuksetta positiivisia. Lopuksi Yliopistokoulutus tuottaa opiskelijoille tieteellisen peruskoulutuksen, ammatillista osaamista, jatkokoulutuskelpoisuuden sekä monipuolisen opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden verkoston. Näillä kaikilla on vaikutusta koulutuksesta valmistuvan tulevaisuudelle. Turun yliopistosta valmistuneita on seurattu jo alusta alkaen ja seurannan perusteella valmistuvat työllistyvät hyvin, ovat pääosin tyytyväisiä koulutukseensa ja innokkaita hankkimaan täydennyskoulutusta. Heistä noin joka 10. hakeutuu tieteelliseen jatkokoulutukseen ja väittelee hoitotieteen alalta. Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella opiskelijat ovat monipuolinen ja osaava voimavara. Opiskelijat osallistuvat jo säädöstenkin perusteella yliopiston hallintoelimiin, mutta he myös arvioivat ja kehittävät laitoksen toimintaa Adaptus-ainejärjestön kautta (Putko 2006). Opiskelijat muun muassa suorittavat opetuksen arviointia ja osallistuvat laitoksen laatutyöskentelyyn. Valmistuneet opiskelijat muodostavat sen joukon, jonka kautta hoitotieteen kehitys osaltaan yhteiskunnassamme tapahtuu. Tästä syystä laitoksella ilahdutaan jokaisesta valmistuneen yhteydenotosta, ehdotuksista tutkimuksiksi tai yleensä hoitotieteen kehittämiseksi. Erityisen helpon kanavan tähän yhteydenpitoon muodostaa Turun yliopistosta valmistuneiden verkosto sekä lääketieteellisen tiedekunnan oma alumnijärjestö Alumni Medicinae Aboenses ry, AMA. LÄHDELUETTELO SAATAVISSA LEHDEN TOIMITUKSESTA. Mari kangasniemi. Monoliittisesta trilogiseen tasa-arvoon. Tasa-arvo hoitotyön etiikan tutkimuksessa. Väitös. Oulun yliopisto Ihmisten välinen tasa-arvo on länsimaissa keskeinen ja itsestään selvänä pidetty arvo. Tasa-arvo kuuluu keskeisesti myös terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon tavoitteena on terveyden osalta edistää ja turvata kansalaisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Terveydenhuollon tasa-arvon ongelmana on kuitenkin se, että vaikka tasa-arvo onkin kiistatta sen lähtökohta, sen toteutuminen käytännössä on sekä hoitajien että potilaiden kokemuksen mukaan vaikeaa. Tutkimuksessa tehdyn analyysin mukaan hoitotyön etiikan tasa-arvo perustuu yleiseen ihmisarvoon. Se on kiistaton lähtökohta, jolla hoidot ja palvelut pyritään suunnittelemaan ja toteuttamaan. Hoitotyössä tasa-arvo pyritään turvaamaan takaamalla kaikille kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet ja olosuhteet ylläpitää ja saavuttaa terveytensä. Tasa-arvoon pyritään myös hoitojen ja palveluiden tuottaman lopputuloksen suhteen. Hoitotyön käytännössä on kuitenkin vaikea toteuttaa sekä yleiseen ihmisarvoon perustuvaa tasa-arvoa että taata kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet, olosuhteet ja hoidon ja palveluiden lopputulokset. Tasaarvon toteutumisen tekee vaikeaksi ja haasteelliseksi hoitotyön ihmisten, tilanteiden ja erilaisten tarpeiden moninaisuus. Yksilöiden ja ryhmien erilaisuus tulisi huomioida suunniteltaessa ja toteutettaessa erilaisia hoitoja ja palveluita. Kati Luukka. Vastavalmistuneiden lähihoitajien koulutuksenaikaiset merkitykselliset oppimiskokemukset vanhustyössä. Tunnepeili oppimiskokemusten merkityksellistäjänä. Väitös. Kuopion yliopisto Lähihoitajakoulutuksessa työssäoppimisjaksot olivat keskeisiä merkityksellisten oppimiskokemusten muodostumisessa. Työssäoppimisjaksoilla työpaikkaohjaajat olivat lähihoitajaopiskelijoille vanhustyössä roolimalleja, joihin haluttiin tai ei haluttu samaistua. Vanhustyö varmistui lähihoitajaopiskelijoille sopivaksi vaihtoehdoksi työssäoppimisjaksoilla. Jokaisella vastavalmistuneella lähihoitajalla oli työssäoppimisjaksoista merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Tutkimustulosten mukaan merkitykselliset oppimiskokemukset olivat samanaikaisesti tunne- ja muutoskokemuksia. Merkityksellisten oppimiskokemusten kuvaajaksi muodostui tunnepeili. Tunnepeilissä minä itse -kokemuksia olivat: minä ennen ja nyt, minä oppijana, minä keskeneräisenä ja minä mahdollisuuksina. Opiskelijoita tulee valmentaa ymmärtämään tunteiden merkitystä oppimisessa ja ohjata hoitotilanteisiin liittyvien tunnetilojen käsittelyyn jo ennen työssäoppimisjaksoja. Työssäoppimisjaksojen aikana lähihoitajaopiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus käsitellä reflektoiden hoitotilanteissa nousevia tunnetiloja yhdessä opiskelijatovereiden, työpaikkaohjaajien ja opettajien kanssa. Tutkimustulosten perusteella tunnetyöläiseksi ja työpaikkaohjaajaksi oppimista tulisi painottaa jatkossa lähihoitajakoulutuksen opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden kehittämisessä. 26 Pro terveys

15 28 VAIKEA VÄÄNTÖ EDESSÄ ksityisellä sektorilla työehtosopimuksia on jo syntynyt ja ne ovat asettaneet niin sanotun yleisen linjan. Sen pohjalta päästään vääntämään kuntien, valtion ja kirkon sopimuksista. Kuntasektorin neuvottelut ovat alkaneet Akavalaisia edustavan julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn neuvottelujohtaja Pekka Hemmilä harmittelee liittokierroksen kynnyksellä. Julkisen puolen palkkaratkaisut olisi ollut helpompi sovittaa keskitettyyn tulosopimukseen. Hemmilä arvelee julkisalan sopimuksien solmimisen siirtyvän pitkälle syksyyn, mutta jotain olisi hyvä saada valmiiksi ennen kuin palkkaratkaisua rustataan toden teolla. Kunta- ja palvelurakenteen uudistus, palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, luottamusmiehen toimintaedellytyksien parantaminen ja työaikakysymykset vaativat omat keskustelunsa. Kun tätä haastattelua tehtiin toukokuun puolella, JUKOn neuvottelutavoitteita rakennettiin lopulliseen kuosiinsa. Jo silloin oli selvää, että palkkaratkaisun on painotuttava naisvaltaisilla aloilla työskentelevien koulutettujen naisten palkkauksellisen aseman parantamiseen. Tehtävän vaativuuden nähden alipalkattuja akavalaisia ryhmiä on muitakin kuin julkisuudessa paljon esiintyvät opettajat ja lastentarhanopettajat. Heitä on muun muassa kirjastoissa, museoissa, toimistoalalla, terveydenhuollossa, lääkehuollossa ja sosiaalipuolella sekä valtiolla ja seurakunnilla eri tehtävissä, Hemmilä muistuttaa. Myös työaikakysymykset nousevat taas esille kuten ennenkin. Julkisalan ylemmät pitää saada työaikalain piiriin. Matkustusajan lukeminen työajaksi ja matkakustannusten korvaaminen kangertavat edelleen. Lisäksi kuntapuolen työaikajärjestelmät ovat kovin kirjavia ja sekavia. Niitä pitäisi ryhtyä rakentavassa hengessä yhtenäistämään, Hemmilä sanoo. Kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen on niin suuri ja vuosia kestävä myllerrys, että luottamusmiesten apua tarvitaan tavallista enemmän. Siksi heidän asemansa varmistaminen, tiedonkulun turvaaminen ja korvaus tästä työnantajaakin hyödyttävästä työstä ovat neuvottelupöydän asialistalla. Pro terveys Järjestöasiaa/uutisia Keskinäinen kina kiusana Julkisen puolen neuvotteluja vaikeuttavat ammattiliittojen varsin erilaiset näkemykset ratkaisujen sisällöistä. Hemmilän mukaan joidenkin liittojen haikailu 1970-luvulle ja niin sanotun solidaarisen palkkapolitiikan aikoihin on täysin turhaa. Sen ajan ratkaisuissa on tämän päivän ongelmien ydin: työntekijäportaan palkat ovat yli vanhan Euroopan keskitason, koulutettujen ryhmien reippaasti sen alle. Poliitikkojen vaalien tiimellyksessä heittämät lupaukset hoitaa kuntoon hoitajien palkkaus ja nyt hallitusohjelmaan kirjattu halu tukea kuntien koulutettujen naisvaltaisten alojen palkkaratkaisua hankaloittaa neuvotteluja. Asiasta kuumana käynyt keskustelu ja ammattijärjestöjen keskinäinen kina ei ole tilannetta parantanut. Hänen mielestään nyt pitäisi panna jäitä hattuun ja ryhtyä neuvottelemaan pitkästä sopimuksesta koko vaalikauden ajaksi. Pari ensimmäistä vuotta palkkaratkaisu voisi noudattaa yleistä linjaa. Kahdelle seuraavalle kirjattaisiin palkankorotus lausekkeella, joka mahdollistaisi myös osallistumisen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun, jos sellaiseen päädyttäisiin parin vuoden kuluttua. Hallitusohjelmassa luvattuja valtionosuuksien lisäyksiä voitaisiin käyttää palkkakilpailukykyä parantavien palkkaohjelmien jatkoon kuntasektorilla. Myös valtiolta ja seurakunnilta pitäisi löytyä rahaa palkkaohjelmiin. Erityisesti viisivuotisia, yli sopimuskauden kestäviä palkkaohjelmia kannattaisi laatia. Ne voisivat olla takapainotteisiakin, kun yleinen palkankorotuslinja tulee todennäköisesti olemaan tuplasti se mikä tupossa olisi tullut. Kaikki julkisalan palkkaselvityksissä esiintyneet ongelmat ovat edelleen olemassa ja niiden lieventäminen edellyttää rahan suuntaamista ennen kaikkea naisvaltaisille koulutetuille ryhmille. Erilliskysymyksiä ratkaistavana Sekä kunnalla, valtiolla että kirkolla on joukko erilliskysymyksiä, jotka on ratkottava. Valtion puolella on vielä edelliseen sopimukseen liittyvää rahaa saamatta, kirkolla Kirkon alan unioni pitäisi saada mukaan palkkausjärjestelmää koskevaan sopimukseen ja kuntapuolella on kunta- ja palvelurakenteen uudistamisen myötä harmonisoimisen tarvetta niin palkoissa kuin työsuhteen ehdoissakin. Oma kysymyksensä on kuntien yhteistoimintalain toteuttaminen. Kuntatyönantaja on irtisanonut yhteistoimintaa koskevan yleissopimuksen ja kehottanut lisäksi paikallisia työnantajia irtisanomaan yhteistoimintasopimukset. Väki sinkin tulee mieleen, onko järkevää perustaa yhteistoimintaa lakiin, joka ei mitenkään tue niitä hyviä yhteistyökäytäntöjä, joita kuntapuolella on kosolti olemassa. Toivottavasti ne laista huolimatta kuitenkin jatkuvat, Hemmilä pohtii. Pekka Hemmilä jää eläkkeelle Neuvottelujohtajaksi on nimitetty JUKOn yhteyspäällikkönä aiemmin toiminut Risto Kangas, joka vastaa alkaneista sopimusneuvotteluista. Akavalainen 3/2007, teksti: Marketta Harinen, tiedottaja, AKAVA Mikä JUKO?: Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on valtakunnallisena pääsopijajärjestönä vuodesta 1995 lähtien neuvotellut julkisen sektorin ja näihin verrattavissa olevien alojen akavalaisten virka- ja työehtosopimukset. Sektorikohtaisesti toimivat neuvottelukunnat päättävät niitä koskevat virka- ja työehtosopimukset ja kannanotot sekä tekevät näitä koskevat hyväksymis- tai hylkäämisesitykset hallitukselle. Neuvottelukunnat päättävät viimekädessä myös paikallistason sopimuksista. JUKO: n kuuluu 7 jäsenyhdistystä, joilla on henkilöjäseniä yhteensä runsaat Jäsenistöstä kuntien palveluksessa on noin 70 prosenttia, valtiolla tai valtion liikelaitoksissa noin 25 prosenttia ja seurakunnissa kolme prosenttia. JUKOn toimintaan kuuluu oleellisesti paikallisen tason edunvalvonta. Järjestöllä on luottamusmiehiä noin 2400, joista suurin osa toimii kunnissa. Luottamusmiehet neuvottelevat työnantajien kanssa työpaikoilla ja avustavat jäseniä työ- ja virkasuhteen ongelmissa. AKAVAn Matti Viljanen perää hallitukselta rohkeutta Hallitusohjelmaan on kirjattu esitys korotetusta valtionavusta kuntasektorin koulutetuille ja naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta. Hallituksen on pakko varautua valtion budjetissa palkkaohjelmien toteuttamiseen lupaustensa mukaisesti, vaatii AKAVAn puheenjohtaja Matti Viljanen. Alkaneen työehtosopimuskierroksen vauhdittamiseksi Viljanen edellyttää, että valtiovalta on tulevissa julkisen sektorin palkkaratkaisuissa normaalia liittokierrosta aktiivisempi. Hän pitää tärkeänä, että valtion ja kuntien sekä kirkon palkkausohjelmia jatketaan myös liittokierroksella, jotta julkisen sektorin kilpailukyky myös työmarkkinoilla taataan. Myös tästä on erillinen kirjaus hallitusohjelmassa, jonka mukaan julkisen sektorin työvoiman riittävyyden takaamiseksi kehitetään ohjelma. Siinä varmistetaan palkkauksen, vakinaisten palvelussuhteiden ja palvelussuhteen ehtojen keinoin työvoiman alalla pysyvyys ja alan houkuttelevuus. Viljanen painottaa myös sitä, että palkkaratkaisut on budjetoitava täysimääräisesti. Matti Viljanen toivoo, että maan hallitus uskaltaa aloittaa hallitusohjelmaan kirjatut palkansaajien verotuksen alennukset jo ensi vuonna. Myönteinen työllisyyskehitys parantaa julkistalouden asemaa ja jo solmitut työehtosopimusratkaisut ovat vastanneet alojen tuottavuutta eivätkä ole kiihdyttämässä inflaatiota, Viljanen korostaa. AKAVAn mielestä verokevennyksillä on alennettava ansiotuloverotusta vanhojen EU-maiden keskitasolle kaikissa tuloluokissa sekä rajattava ylin marginaalivero 50 prosenttiin. Yleisesti on tunnustettu, että Suomi elää osaamisesta. Jotta Suomi pärjää tulevaisuudessakin kansainvälisesti hyvin, on ensisijaisen tärkeää, että korkeakoulujen rahoitus turvataan. Hallituksen ohjelmassa luvataan tarkistaa tuottavuusohjelmaa siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua eikä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta. Tämä kirjaus on toteutettava ja sen lisäksi hallituksen pitää korottaa yliopistojen perusrahoitusta tiede- ja teknologianeuvoston linjausten mukaisesti, eli vähintään 50 miljoonalla eurolla vuodessa, Viljanen edellyttää. Kirjallisuutta Kiminkinen Tapani: TERVEYS PIDENTÄÄ IKÄÄ. Maalaislääkärin elämäntapaopas. Tammi, Järjestöasiaa/uutisia Lisätietoja: AKAVAn puheenjohtaja Matti Viljanen, p Akavan tiedote Itse itsensä maalaislääkäriksi nimittänyt Saarijärven terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkinen on kiteyttänyt kirjalliset kykynsä, ajatuksenrientonsa ja ammattitaitonsa kirjaksi, jonka Tammi on kustantanut. Monet käytännön kokemukset ja tutkimustulokset kertovat siitä, miten huonosti perinteisellä terveyskasvatuksella saavutetaan tuloksia, joten Kiminkisen kirjoitus- ja lähestymistapa on tervetullut avaus asioiden entistä rennompaan käsittelyyn. Lukiessa joutuu välillä ihmettelemään, onko teksti tiedettä, taidetta, hömppää vai herjaa, mutta väliäkös sillä! Lopuksi kirja päätyy hauskasti, kuitenkin asiallisen vakavaan ja tervejärkiseen grand slamiin, suureen pamaukseen: hyvän elämän kannalta tärkeitä asioita ovat liikunta, kulttuuri, koulutus, ravinto ja ravitsemus, tupakoinnin ja huumeiden välttäminen, alkoholin kohtuullinen käyttö ja kaikkein tärkeintä vastuullisuus ihmissuhteissa, vastuu ja huolehtiminen niin lapsista kuin vanhuksistakin. Kaikkea kohtuullisesti ja armollisesti, meillä on vain tämä päivä, ihmisen ikävä. Palkansaajat tyytyväisiä joustaviin järjestelyihin Työaikatyöryhmän raportti kertoo, että kaikilla toimialoilla enemmistö palkansaajista on työajan säästöjärjestelmien piirissä. Työaikatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Markku Lemmetty, julkisti raportin työstään toukokuun lopulla. Kansainvälisen vertailun mukaan Latviassa, Ruotsissa ja Suomessa on EU:n joustavimmat työajat. Suomessa joustavia työaikoja oli käytössä lähes kahdessa kolmasosassa yrityksiä. Työaikojen joustamista, säästämistä tai tasaamista koskevat järjestelmät tai jonkinlaiset työaikapankkijärjestelmät koskettavat Suomessa laajalti koko palkansaajakenttää. Työaikapankkien käyttöönotossa näkevät sekä palkansaaja- että työnantajaliitot suurimpana esteenä sen, että työaikapankkeja ei tunneta riittävästi. Akavalaisessa kentässä työaikakysymykset ovat jatkuvasti osa ajankohtaista edunvalvontaa toisaalta työaikavalvonnan ja esimerkiksi vapaa-aikana matkustamisen osalta. Työaikakysymykset nousevat seuraavalla neuvottelukierroksella varmasti neuvottelupöytään. Työaikapankkien käyttöä edistettävä. Työaikatyöryhmä esittää työmarkkinakeskusjärjestöille, että työtä monipuolisten työaikajärjestelyjen ja työaikapankkien edistämiseksi jatketaan. Työryhmä ehdottaa, että keskusjärjestöjen työaikapankkityöryhmän vuonna 2004 antamiin suosituksiin liittyvät palkkahallinnolliset ohjeet tarkistetaan ja otetaan käyttöön. Tiivistelmän lähde: Johtaja Markku Lemmetty, Akava, Akavalainen 3/2007 Työaikatyöryhmän raportti on sivuilla Jalava Urpo & Uhinki Ailo: 100 IDEAA ESIMIESTYÖHÖN. Tammi, Esimiestyön tueksi kirjoitetun kirjan kirjoittajat toimivat johtamisen konsultteina ja esimies- ja työyhteisövalmentajina. Nimensä mukaisesti kirjassa on 100 ajankohtaista asiaa ja jokainen asia tai idea kuvataan ja perustellaan lyhyessä artikkelissa. Kirjan rakenne on helposti lähestyttävä ja asiat löytyvät kiireessäkin, joten se on tehty nykyajan kiireiselle lukijalle ja tehokkaalle toimijalle. Jo otsikoksi otetut ideat antavat ajatteluun aineksia, seuraavassa muutama esimerkki: rakenna tulevaisuutta, rakenna tulevalle kehitykselle juoni, tee aloitteita-aloitteiden tekijä johtaa, luo muutosta älä pakkoa, ole rohkea, kysy, jos et tiedä, viritä työyhteisösi työn iloon. Lopuksi kirjassa muistutetaan, että elämässä on muutakin kuin työ. Muista itsesi, perheesi, läheisesi, harrastuksesi, liiku ja rauhoitu ennen nukkumaanmenoa, niin jaksat olla kannustava ja uutta luova johtaja. Pro terveys

16 Adaptus ry on Turun yliopiston hoitotieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Yhdistyksen jäseneksi pääsee henkilö, joka suorittaa Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa terveystieteiden maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa. Adaptus ry juhlii 20-vuotista taivaltaan tänä vuonna. Ainejärjestö perustettiin heti vuosi sen jälkeen, kun hoitotieteen opiskelu Turun yliopistossa alkoi. Kaksikymmentävuotiseen taipaleeseen kuuluu monia vaiheita, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat vahvistaneet Adaptuksen asemaa ja toimintaa sellaiseksi, kuin se tänä päivänä on. Ainejärjestöön kuuluu sekä perus- että jatko-opiskelijoita, ja Adaptuksen jäsenmäärä on vakiintunut noin 170:een opiskelijaan. Adaptus aktiivisena toimijana Adaptus valitsee syyskokouksessa itselleen hallituksen, johon kuuluu 5-8 henkilöä ja puheenjohtaja. Hallitus kokoustaa noin kerran kuukaudessa ja hallituksen kokouksiin osallistuu myös laitoksen opinto-ohjaaja. Ainejärjestöt esittäytyvät OULULAISTA OPISKELIJAELÄMÄÄ EPIMELEIA ry Kannen kuvassa Adaptus ry jäsenet. Opiskelu ei ole pelkkää puurtamista ja opintopisteiden keräämistä. Opiskeluun kuuluu myös opiskelijaelämä. Suurimmalla osalla terveystieteiden opiskelijoista on kuitenkin jo aiempi tutkinto ja perhettä. Sen vuoksi perinteiset opiskelijariennot kuten bileet ja saunaillat eivät kiinnosta. Oululainen ainejärjestö Epimeleia päätti tarttua haasteeseen ja järjestää Dress Code pukeutumisillan jäsenilleen. Ajattelimme, että tarvitaan jotain erilaista, mikä on yhtäaikaa sekä hyödyllistä että hauskaa. Jotain ADAPTUS ry Tieto lisääntyy jakamalla Näin tiedonkulkua opiskelijoiden ja laitoksen henkilökunnan välillä voidaan parantaa. Ainejärjestön tehtäviin kuuluu hoitotieteen opiskelijoiden edunvalvonta, tiedottaminen ja opiskelua tukeva toiminta. Yhteistyötä tehdään Turun yliopiston ylioppilaskunnan eli TYY:n, tiedekunnan ja laitoksen henkilökunnan kanssa sekä mahdollisuuksien mukaan pyritään aktivoimaan myös yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa. Ainejärjestö toteuttaa tehtäviään valitsemalla opiskelijaedustajat tiedekunnan toimielimiin ja järjestämällä tapaamisia laitoksen henkilökunnan kanssa. Ainejärjestö osallistuu TYY:n toimintaan ja pyrkii lisäämään koulutuspoliittista tietoisuutta. Adaptuksen sähköpostilistan kautta tiedotetaan tärkeistä asioista, kuten lukujärjestysmuutoksista ja muista ajankohtaisista asioista. Adaptus järjestää jäsenilleen kerran kuussa päivystyksiä ainejärjestön tiloissa, joissa voidaan kuulla opiskelijoiden mietteitä ja viedä opiskelijoi- sellaista, millä opiskelijat saadaan liikkeelle. Siitä syntyi ajatus pukeutumisillan järjestämisestä ainejärjestön puheenjohtaja Enni Vainionpää kertoo. Dress Code pukeutumisilta toteutettiin yhteistyössä oululaisen Uusi muoti liikkeen kanssa. Illan aikana järjestettiin muotinäytös, jossa terveystieteiden opiskelijat toimivat malleina. Ajatuksena oli tarjota tuleville maistereille pukeutumisvinkkejä aina työhaastattelusta väitöstilaisuuteen saakka. Muotinäytöksen jälkeen oli mahdollisuus hyödyntää ammattitaitoista henkilökuntaa ja tehdä vaateostoksia alennettuun hintaan. Paikalla oli myös Eva Tilander kertomassa TAJA ry:n toiminnasta ja vastaamassa kiperiin kysymyksiin. Illan aikana monet esittivät toiveen, että jatkossa myös Oulusta löytyisi TAJA ry: n toimisto. Ilta onnistui oikein hyvin. Opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä illan antiin ja meille järjestäjinä tämä antoi kannustusta vastaavanlaisen toiminnan järjestämiseen myös tulevaisuudessa Vainionpää kertoo iloisesti. Kiitos myös Evalle ja TAJA ry:lle mielenkiinnosta sekä myös maittavasta iltapalasta Vainionpää jatkaa. Epimeleia ry:n hallitus den aloitteita eteenpäin. HOF eli hoitotieteen opiskelijoiden keskustelufoorumi järjestetään muutaman kerran vuodessa. Tilaisuudessa on tarkoitus jatkaa luennoilla alkanutta tieteellistä keskustelua opiskelijoita kiinnostavista aiheista, mm. artikkelin kirjoittamisesta ja asintuntijasairaanhoitajan roolista. Ainejärjestön puitteissa järjestetään myös kirjatoreja, joissa opiskelumateriaalia voidaan kierrättää. Adaptus osallistuu aktiivisesti TYY: n järjestämiin tapahtumiin. Opiskelujen ulkopuolella tapahtuva vapaa-ajan toiminta lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antaa tärkeitä muistoja opiskeluajalta, muustakin kuin luennoilla istumisesta ja tenttiin lukemisesta. Akateemisiin perinteisiin osallistuminen on myös ollut Adaptukselle tärkeää. Laskiainen, vappu, fuksiaiset ja pikkujoulut ovat vakiinnuttaneet asemansa myös hoitotieteen opiskelijoiden keskuudessa. Adaptuksen kevätretki on myös löytänyt paikkansa kevätlukukauden viimeisenä yhteisenä tapahtumana ennen kesäloman alkua. Yhteisiä tapahtumia TERHO ry on Kuopion yliopiston terveystieteiden opiskelijoiden ainejärjestö. Terveiset kauniin Kallaveden rannalta ja upeista Puijon maisemista! Terho ry on Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan terveystieteiden opiskelijoiden oma ainejärjestö, johon voivat liittyä kaikki hoitotieteen, terveyshallinto- ja terveystaloustieteen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon opiskelijat. Ainejärjestömme tarkoituksena on toimia jäsentemme edustajana ja edunvalvojana opiskeluun liittyvissä asioissa sekä järjestää iloista vapaa-ajan toimintaa. Ainejärjestöön kuuluminen on vapaaehtoista ja lisäksi olemme poliittisesti sekä uskonnollisesti täysin sitoutumaton järjestö. Kansallisessa yhdistysrekisterissä Terho ry on viralli-sesti rekisteröity yhdistys. Lisäksi mainittakoon, että Terho ry:n hallitus koostuu ainoastaan opiskelijajäsenistä. Opiskelu yliopistossa vaatii tieteellistä ajattelua ja intensiivistä työskentelyä, jonka vastapainoksi ainejärjestömme tarjoaa virkistävää toimintaa. Terho ry järjestää jäsenilleen yhteisiä kokoontumisia niin syksyllä opiskelun käynnistyessä, pikkujoulun aikaan kuin keväällä opiskelukauden ahkeroinnin päättyessä. Leppoisan yhdessäolon lisäksi nautimme leikkimielisistä peleistä, hyvästä ruuasta, rentouttavan saunan löylyistä ja saatamme jopa innostua karaoken sävelistä. Lisäksi olemme mukana yliopiston uusien opiskelijoiden kaupunkisuunnistuksessa omalla hauskalla rastillamme. Huomioimme myös laitoksemme kansainväliset opiskelijat ja järjestämme suomalaisen kulttuurin iltoja, jolloin kokkaamme yhdessä suomalaisten perinteiden mukaisesti ja tutustumme eri kulttuureihin. Tänä vuonna ainejärjestöllämme on suunnitelmissa myös ensiapukoulutuksen järjestäminen yliopistollamme. Ainejärjestömme näkee tärkeäksi opiskelijan arkipäivän asiat ja tarttuu toimeen tilanteen niin vaatiessa. Esimerkkinä mainittakoon yliopistomme liikuntapaikka Studentian äänentoistolaitteiden uusiminen ainejärjestömme aloitteen pohjalta. Lisäksi voidaan todeta, että Terho ry:n toiminnassa mukanaolo lisää hyödyllistä tietotaitoa yhdistystoiminnasta yleensä. Terho ry:n jäseniä toimii myös yliopiston hallituksessa opiskelijajäseninä, yliopiston ylioppilaskunnan edustustossa, erilaisissa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toimikunnissa sekä YTHS:n hallituksessa opiskelijajäsenenä. Näiden väylien järjestetään myös lääketieteellisen tiedekunnan muiden ainejärjestöjen kanssa. 20-vuotisjuhlavuosi Adaptus on ainejärjestönä ylpeä pitkästä historiastaan ja toimivuudestaan. Tänä vuonna Adaptus juhlii 20-vuotiasta taivaltaan suuren juhlan merkeissä. Ainejärjestön historian en-simmäinen vuosijuhla tuo yhteen juhlimaan ainejärjestön perustajia, entisiä puheenjohtajia, aktiivisia hallituslaisia ja nykyisiä hoitotieteen opiskelijoita. Adaptus on pitänyt koko historiansa aikana tärkeänä hoitotieteen näkyväksi tuomista Turun yliopistossa, ja erilaiset tapahtumat ovat olleet siihen mitä parhain mahdollisuus. Adaptuksen yhtenä mottona onkin ollut seuraava: Yhdessä kokeminen - se on runoutta arjen keskellä. Verkostoitumisen merkitystä nykypäivän yhteiskunnassa ei voi myöskään unohtaa. Mikä olisikaan avulla tuodaan esille terveystieteiden opiskelijoiden mielipiteitä ja toiveita sekä saadaan opiskelijan ääni paremmin kuuluviin yliopiston vaikuttavissa elimissä. verkostoitumiselle parempi paikka ja aika kuin opiskeluaika ja ainejärjestön jäsenilleen tarjoamat tilaisuudet? Yhteishengen ja kollegiaalisuuden luominen opiskeluaikana on erittäin tärkeää työelämän ja hoitotieteen tulevaisuuden kannalta. Erityisesti se on tärkeää juuri nyt, kun julkisessa keskustelussa ovat hoitotyöntekijöiden palkat. Tulevaisuuden hoitotyön johtajien ja asiantuntijoiden tulee olla kollegiaalisia keskenään ja koko hoitotyötä tekevälle joukolle ja antaa äänensä kuuluviin hoitajien paremman palkan ja työolosuhteiden puolesta. Vain Terho ry:n jäseneksi liittyminen käy vaivattomasti maksamalla huokean 15 euron jäsenmaksun. Tämä kertamaksu oikeuttaa jäsenyyteen koko opiskelun ajan eli vuosittaisia jäsenmaksuja ei ainejärjestömme peri erikseen. Lisätietoja ainejärjestöstämme saat verkkosivuilta: uku.fi/jarjestot/terho/ ja yhteyttä Terho ry:n hallitukseen voit ottaa sähköpostitse: terhonhallitus@uku.fi. Toivotan lämpimästi omasta ja Terho ry:n hallituksen puolesta kaikki toiminnasta tai ihan vain jäsenyydestä kiinnostuneet terveystieteilijät liittymään iloiseen ja kasvavaan ainejärjestömme joukkoon. Tervetulleita ovat niin uudet kuin vanhemmatkin Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan terveys tieteiden opiskelijat aina tarvitaan lisää aktiivisia jäseniä ajamaan meidän opiskelijoiden asioita! Terho ry:n hallituksen rahastonhoitaja Terveystieteiden maisteriopiskelija, Kuopion yliopisto Pauliina Tamminen yhdessä nousemalla puolustamaan meille tärkeitä asioita voimme muuttaa tulevaisuutta! Mari Lahti, Adaptus ry:n hallituksen puheenjohtaja, TtM-opiskelija Pro terveys

17 HUOMIO! TAJA ry:n jäsentapaaminen Hämeenlinnassa Tiistaina klo 18 alkaen Paikka: Sampo pankki, Hallituskatu 26 Ilmoittaudu mennessä Leena Tiesmaalle Ota työkaverisi mukaan! Ilmoittaudu! HOITOTYÖN JOHDON PÄIVÄT Helsinki Paasitorni Hoitotyön johtajien, esimiesten, tutkijoiden ja asiantuntijoiden koulutustapahtuma, jossa syvennytään sosiaali- ja terveydenhuollossa tapahtuvien muutosten aiheuttamiin vaatimuksiin johtamiselle ja asiantuntijuudelle. Koulutus järjestetään Sosiaalija terveysministeriön, Stakes:n, Suomen Kuntaliiton, Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry:n ja Efekon yhteistyönä. Ohjelma löytyy sekä TAJA ry:n että Efeko Oy:n nettisivuilta. Voit ilmoittautua päiville Efekon nettisivuilla: Ilmoittautumislomake, faksilla tai ottamalla yhteyttä kurssisihteeri Mari Tonttiin ,