Työryhmän vetäjinä toimivat professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta ja professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta.

Transkriptio

1 Mediatutkimuksen päivät 2014 Työryhmä: 10. Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä Työryhmän vetäjinä toimivat professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta ja professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta. Esitelmien abstraktit ja alustava aikataulu (20 min. esitelmää + 10 min keskustelua = 30 min). Kaikki kuusi esitelmää perjantai-iltana. Tässä uusittu ohjelma yhden esittäjän jäätyä pois. Perjantai klo , F345, Fabriikki Mari K. Niemi & Ville Pitkänen, Politiikan tutkimuksen laitos, Turun yliopisto Asiantuntijuus mediassa Esitelmässämme käsitellään syksyllä 2013 käynnistynyttä tutkimusprojektiamme The Mediation of Expertise. Tutkimushankkeemme lähtökohtana on havainto siitä, että asiantuntijoiden merkitys ja näkyvyys mediajulkisuudessa on ollut jatkuvasti kasvussa (Kunelius & Väliverronen 2009), mutta heidän merkitystään ja rooliaan julkisen keskustelun toimijoina on analysoitu niin Suomessa kuin kansainvälisestikin hämmästyttävän vähän (Strömback 2010). Projektissamme asiantuntijuutta mediassa tarkastellaan kahdesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin hanketta varten on kerätty media-aineisto Helsingin Sanomista, Yleisradion pääuutislähetyksestä ja STT:ltä. Aineisto pitää sisällään kuusi viikon otantaa vuodelta Media-aineistojen analyysissa tarkastellaan asiantuntijoiden valikoitumista uutisjournalismin lähteeksi. Keitä uutisjournalismissa käytetään asiantuntijoina ja millaisia taustatahoja he edustavat? Mihin tekijöihin asiantuntijoiden käyttö uutisjournalismissa perustuu; esimerkiksi heidän tekemäänsä tutkimukseen tai yleisempään asiantuntijuuteen aihepiirin tiimoilta? Media-aineistojen analyysin lisäksi tutkimusta varten kerätään kysely/ haastatteluaineisto sekä toimittajilta että tutkijoilta. Kyselyiden avulla vastaamaan siihen, millaiset journalistiset käytännöt määrittelevät asiantuntijoiden käyttöä uutisjournalismissa. Millä tavoin toimittajat valitsevat käyttämänsä asiantuntijat? Tutkijoiden osalta kiinnostus kohdistuu siihen, millä tavoin tutkijat suhtautuvat toimimiseen asiantuntijana mediajulkisuudessa. Tutkimushankkeemme valmistuu keväällä 2015, joten esitelmässämme ei esitellä hankkeemme lopullisia tutkimustuloksia. Alustavia tuloksia on olemassa ainoastaan media-aineistoihin liittyen, mutta muilta osin esitelmän tavoitteena on ennen kaikkea herättää keskustelua tutkimusprojektimme teemoista ja saada hyödyllistä palautetta aihepiiriin perehtyneiltä tutkijakollegoilta. Perjantai klo , F345, Fabriikki Esa Väliverronen, Helsingin yliopisto Tutkijoiden näkemykset asiantuntijuudesta ja tiedeviestinnästä: case terveys- ja elintarviketutkijat

2 Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tutkijoiden näkemykset mediasta ja tiedeviestinnästä ovat muuttuneet positiivisemmksi. Näitä tutkimuksia on kuitenkin toistaiseksi vähän ja niissä on pääasiassa käsitelty tutkijoiden suhdetta mediaan. Tässä paperissa pohditaan yleisemmin tutkijoiden näkemyksiä tiedeviestinnästä ja asiantuntijuudesta. Puheenvuoro perustuu elintarvike- ja terveystutkijoille tehtyyn kyselyyn, jossa peilattiin tutkijoiden näkemyksiä ja asenteita tiedeviestinnästä. Lisäksi on tutkimusta varten on kerätty tietoja tutkijoiden tiedeviestintään liittyvistä aktiviteeteista. Kyselyn perusteella voidaan erottaa neljää erilaista suhtautumistapaa tiedeviestintään. Ensimmäisen mukaan tiedeviestintää on ensi sijassa asiantuntijaviestintää, jolla ei niinkään pyritä tavoittamaan maallikkoyleisöä. Toisen suhtautumistavan mukaan tiedeviestinnän tavoitteena ovat päätöksentekijät. Kolmannessa tiedeviestinnän tyypissä tutkijat ovat ulkoistaneet tiedeviestinnän kaupallisille yhteistyökumppaneilleen. Neljännessä tyypissä tiedeviestinnällä pyritään uutismedian kautta tavoittamaan laaja yleisö. Nämä erilaiset tutkijoiden tavat suhtautua tiedeviestintään ja sen yleisöön heijastavat myös erilaisia käsityksiä asiantuntijuudesta. Perjantai klo , F345, Fabriikki Heli Katajamäki, Vaasan yliopisto Talouslehdet tutkimustiedon välittäjinä Eri talouslehdissä kerrotaan niin yliopistojen, tutkimuslaitosten kuin yritysten tutkimuksista. Tutkimusuutisoinnista vain osassa jutuista yleistajuistetaan teoriasidonnaista tieteellistä tietoa, jolloin kyse on tiedejournalismista (ks. Männikkö 2008). Suomalaisten talouslehtien tutkimusuutisoinnista lienee kuitenkin vähän tutkimusta. Esitelmäni tavoitteena on tarkastella, minkälaista tieteen julkisuutta talouslehdet edustavat. Esitelmäni pohjautuu talouslehtien tutkimusuutisoinnin sisällönanalyysiin. Aineistona ovat jutut, jotka perustuvat tieteelliseen tietoon, mutta myös jutut, jotka pohjautuvat yritysten tutkimuksiin. Esitelmässä kerron, millaisia ovat Taloussanomien, Kauppalehden, Tekniikka & talous -lehden ja Talouselämän tutkimusjuttujen aiheet ja ydinväittämät. Lisäksi analysoin juttujen "tieteellisyyttä" tekstien sisällöstä käsin. Tarkastelen tällöin, näkyykö jutuista analyysin laatu (määrällinen/laadullinen), tekotapa (tarkempi menetelmä), tulokset ja johtopäätökset. --- JALOITTELUTAUKOA TARPEEN MUKAAN --- Perjantai klo , F345, Fabriikki Jere Pekurinen & Tuomo Mörä, Helsingin yliopisto Hauskaa tiedettä vai saastunutta korkeakulttuuria? Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka television tiedeohjelmien katsojat merkityksellistävät ohjelmien viihteellisiä elementtejä. Audiovisuaalisen median levittämiä tieteen viihteellisiä representaatioita käsittelevä tutkimus on aiemmin keskittynyt lähinnä viihdegenreihin kuten science

3 fiction -elokuviin. On esimerkiksi pohdittu populaarikulttuurin tiederepresentaatioiden vaikutusta kansalaisten tiedekäsityksiin. Ns. asiaohjelmien viihteellisiä elementtejä ei sen sijaan ole juurikaan tutkittu. Aineistona käytetään kahdeksaa vuonna 2009 järjestettyä fokusryhmäkeskustelua. Keskustelijat jaetaan koulutustaustojensa ja ikiensä puolesta neljään hierarkkiseen ryhmään, jotka kuvaavat heidän sijoittumistaan tieteen kentälle. Ryhmäjäsenyyden oletetaan olevan yhteydessä keskustelijan kompetenssiin tunnistaa tieteellisen ryhmähaastattelun toimintalogiikka sekä tieteen kentälle ominaiset tulkintarepertuaarit ja makuhierarkiat. Tämä kompetenssi puolestaan vaikuttaa keskustelijan tapaan puhua viihteellisestä tiedeviestinnästä. Pierre Bourdieun sosiaalisen erottautumisen teoria saa tutkimuksessa viestinnällisen ja tilanteisen tulkinnan. Työssä argumentoidaan, että juuri maun viestiminen sosiaaliseen kontekstiin sopivalla tavalla on keskeinen sosiaalisen erottautumisen keino. Diskurssianalyysin perusteella päädytään erottelemaan kolme puhetapaa, joilla tiedeohjelmien viihteellisyyttä voidaan merkityksellistää. Hyväksyvä puhetapa asemoi puhujan ohjelmien yleisön joukkoon ja määrittää tiedeohjelman tärkeimmäksi funktioksi viihdyttämisen. Neuvotteleva puhetapa etäännyttää tiedeohjelmat puhujan omasta asiantuntemuksesta ja suhtautuu alentuvasti television tieteeseen. Viihteelliset elementit koetaan yhdentekeviksi tai turhiksi mutta suhteellisen vaarattomiksi television tiedeohjelmien ominaisuuksiksi. Kriittisessä puhetavassa viihteellisyys merkityksellistyy ärsyttäväksi ja negatiiviseksi. Viihteellinen esitystapa määrittyy uhaksi tieteelliselle faktalle ja loukkaukseksi katsojan itsekunnioitukselle. Puheen subjekti etäännytetään ohjelman oletetusta kohdeyleisöstä, johon suhtaudutaan halveksuvasti. Tarkastelussa havaitaan, että hyväksyvä puhetapa on yleisin korkeimmin koulutettujen ja iäkkäimpien ryhmässä, kriittinen puhetapa on puolestaan yleisin vähiten koulutettujen ja nuorempien ryhmässä. Kriittisyys tulkitaan bourdieuläisittäin osoitukseksi hyvästä kulttuuritahdosta, joka on pyrkimystä pelata kentän eliitin säännöillä ilman kompetenssia tunnistaa sopivia käytäntöjä. Kriittisen puhetavan esitetään kumpuavan epäsuhdasta, joka vallitsee kentän legitiimin maun tunnistamisen ja hallinnan välillä. Perjantai klo , F345, Fabriikki Marja Nousiainen, Oulun yliopisto Kuinka tutkimuksen uusimmat tulokset näkyvät historian oppikirjoissa? Esitelmä liittyy tutkimukseen, jossa selvitetään kuinka uusin tieteellinen historiatieto välittyy oppikirjoihin ja niiden kuvaan Suomen lähihistoriasta. Tutkimus tuo uutta tietoa tiedeviestinnän, ajankohtaisjournalismin sekä Suomen maakuvan ja maabrändin rakentamisen välisestä suhteesta. Tässä esitelmässä keskitytään erityisesti siihen, kuinka tieteen uusimmat tulokset näkyvät oppikirjoissa. Tutkimuksen tausta on pro gradu tutkimuksessani, jossa selvitin perusopetuksen oppikirjojen kuvaa Suomen lähihistoriasta Lähihistorialla tarkoitetaan tässä yhteydessä 2.

4 maailmansodan jälkeistä aikaa. Tutkimuksen kohteena oli 12 eri kustantajien tekemää oppikirjaa. Historian tutkimuksen menetelmien lisäksi työssä käytettiin viestinnän tutkimuksen menetelmiä, ensi sijassa kehysanalyysiä. Esiin nousi selkeästi kolme kansallista kuvaa kirkastavaa kehystä ja tarinaa suomalaisuudesta. Aihe on läheisesti sidoksissa työhistoriaani. Oppikirjojen ja historian opetuksen maailma niin oppilaan kuin opettajankin näkökulmasta on tullut tutuksi toimiessani historian ja yhteiskuntaopin opettajana vuosina Väitöstyössä siis 1) ensinnäkin kuvataan millainen historiankirjojen representaatio lähihistoriasta on, 2) sitten selvitetään mitä kertomukseen/representaatioon on valittu ja mitä pois jätetty, 3) kolmanneksi etsitään syitä eli kysytään mikä voisi selittää valinnat, miksi näin tehtiin. Mistä lähteistä kirjantekijöiden tarjoama tieto on peräisin, jos tutkimus ei ulotu vielä nykyhetkeen saakka? Kuinka paljon markkinat sanelevat sitä, mitä kirjoihin painetaan? Miten oppikirjat voisivat toimia paremmin historiatieteen uusimpien tutkimustulosten popularisoijina? Osa kirjojen tarinoista nousee ilmeisesti uutis-ja ajankohtaisjournalismin pohjalta. Donald Cameron Wattin lähihistorian kirjoituksen luokittelussa ensimmäisen portaan muodostavat tapahtumista nopeasti laaditut silminnäkijäraportit, joihin kuuluu loogisesti ajatellen myös ajankohtaisjournalismi. Tällöin voisi myös olettaa, että kirjoihin kasataan uutiskriteerein valittua sisältöä. Median yleinen viihteellistyminen ja keventyminen näkyvät sitä kautta myös oppikirjoissa. Tutkimusmenetelmät: oppikirjojen kehysanalyysi, kirjantekijöiden ja kustantajien haastattelut, historian ja viestinnäntutkimuksen menetelmät. Perjantai klo , F345, Fabriikki Jarmo Korteniemi, Oulun yliopisto Suomalainen susiuutisointi vuosina Susikysymys on pyörinyt viime aikoina median ja sitä kautta koko kansan päiviteltävänä. Suurin syy tähän on susikannan levittäytyminen tällä vuosituhannella uudelleen alueille, joilta se on jo kauan puuttunut. Seuduilla nykyisin asuvat ja toimivat ihmiset joutuvat näin tekemisiin jopa konfliktiin susikannan kanssa. Tämä tutkimus kuvailee tapoja, jolla eri mediat uutisoivat susiasiasta viimeisten kahden vuoden aikana. Mukaan on otettu ainoastaan kaikille avoimia ja yleisesti luettuja internetin uutissivustoja, joita ylläpitävät valtakunnalliset tai pienemmät sanoma- ja aikakauslehdet, radio- ja televisiokanavat, sekä pelkästään netissä toimivat mediat. Paperilehdissä, keskusteluryhmissä, sosiaalisessa mediassa sekä sivustojen maksumuurien takana olevat artikkelit eivät kuulu tutkimuksen piiriin. Eri tahojen vastakkainasettelusta on mediassa saatu aikaan varsin mehevä soppa. Sen pääraakaaineena ovat tietysti itse eläimet, mutta höysteeksi käyvät niin tutkijat, luonnonsuojelijat ja muut

5 ympäristötahot, luontokuvaajat ja -yrittäjät, susialueiden asukkaat, aktivistiyhdistykset, kokonaiset elinkeinoryhmät, kansanedustajat, ainakin kaksi ministeriötä, salametsästäjät ja poliisit, metsästäjät, koirajärjestöt, sekä aivan tuikitavalliset luonnossa liikkujat. Ilman näitä mausteita yleisölle tarjoiltavat uutiset olisivat varsin mauttomia. Pitäisi kirjoittaa pelkästään metsässä jolkottelevista susista. Usean intressiryhmän suulla on kuitenkin aika ajoin kuulunut väite, ettei juuri heidän mielipiteensä pääsisi mediassa kuuluviin. Tai, vaihtoehtoisesti, että media nostaa esiin (heidän mielestään) epäoleellisia tai suoranaisesti valheellisia asioita. Onko tässä kyse vain näkökannoista vai jostain isommasta? Tämän tutkimuksen tavoite on avata asiaa. Kuinka hanakasti ja millaisiin susiuutisiin mediassa on todellisuudessa tartuttu? Onko siellä toistettu mantrana vain muiden kirjoittamia uutisia tai tietotoimistojen tai järjestöjen julkaisemia tiedotteita, vai onko aiheita analysoitu itsenäisesti monipuolisemmin? Onko kerrottu ne pienimmätkin susista potentiaalisesti kertovat risaukset ja huhut uutisoitu ihan vain koska aihe on in ja jutuista saa klikkauksia? Kuinka pitkään yksittäisiä tapahtumia on pyöritelty ja pidetty elossa? Ovatko kaikki (tai edes jotkut) tahot uutisoineet susista tavalla tai toisella selkeän puolueellisesti?