VALOJUOVA Lapin ilmatorjuntarykmentin joukko-osastolehti 1/2014

Transkriptio

1 VALOJUOVA Lapin ilmatorjuntarykmentin joukko-osastolehti 1/2014 Joukko-osaston perinteet 1

2 TEEMA: Lapin ilmatorjuntarykmentin perinteet Tässä lehdessä: Päätoimittajan kynästä 3 Komentajan katsaus 4 Ilmatorjuntakillan kuulumisia - ilmapuolustusseminaari 6 - kiltalaiset Lohtajalla 7 Rykmentin perinteet 8 Sotilasmusiikin perinteet 12 Lapin aluetoimiston historia ja perinteet 14 Ex-rykmenttiläinen eversti Pertti Viik 20 Matkailu avartaa - esikuntaupseerina Sarajevossa 26 Valojuovassa 10-v sitten 30 Henkilöstöasiat 32 Puolustusvoimain lippujuhlapäivä 33 Tapahtumia 34 C-miehestä AUK:n apukouluttajaksi 42 Aliupseerikurssi 2/13 - sotilaspoliisilinja 44 - ohjuslinja 46 - johtokeskuslinja 48 Kuvia Lohtajalta 50 Tapahtumakalenteri 51 Lapin ilmatorjuntarykmentin perinteet Joukko-osastolipun punaisessa lippukankaassa on pääkuviona valkoisella reunuksella varustettu vanha kruunullinen Lapin läänin vaakuna. Kussakin kulmassa valkoinen siivekäs ammus, jonka kärjet osoittavat kulmia kohti. Lipun ovat suunnitelleet Matti Valli ja Juhani Vepsäläinen ja se vihittiin käyttöön Lapin ilmatorjuntarykmentin ja Lapin ilmatorjuntakillan lehti Osoite: Lapin Ilmatorjuntarykmentti Someroharjuntie, ROVANIEMI puh (vaihde) Kotisivut: Sähköposti: kirjaamo.lapinilmatorjuntarykmentti@mil.fi Toimituskunta: päätoimittaja, everstiluutnantti Teijo Oksanen AUK:n varapäällikkö yliluutnantti Ilkka Oikarinen tiedotussihteeri Jaana Vienola (taitto) Kuvat: Jaana Vienola sekä erikseen mainitut Aliupseerikurssin linjakuvat: Fotox Painosmäärä: 750 kpl, Tornion Kirjapaino 14. vuosikerta Kansikuvassa rykmentin ilmatorjuntasotilas naamioitunut nykytrendin mukaisesti. Kuvaaja: kaartinjääkäri Anssi Tiusanen Kunniamarssi: Nuijamiesten marssi - säveltänyt Toivo Kuula - sanoittanut Veikko Antero Koskenniemi VUOSIPÄIVÄ: marraskuuta - kaikkien ilmatorjuntajoukkojen yhteinen vuosipäivä - perustuu v 1495 tapahtuneen Viipurin pamaukseen - vuosipäivä on myös talvisodan alkamispäivä Perinnejoukko-osastot: - Rovaniemen illmatorjuntapatteristo - Oulun ilmatorjuntapatteristo JOUKKO-OSASTOTUNNUS: - muodostuu kolmihuippuisesta tunturista ja revontulista - päällä on siivitetty ammus - suunnitellut Matti Valli - vahvistettu käyttöön joukko-osastoristi: - punainen Yrjönristi - erikoistunnuksena joukko-osastotunnus - suunnitellut Matti Valli - vahvistettu käyttöön Päätoimittajan kynästä Rykmentin viimeinen toimintavuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Monista valmisteltavista asioista olen kuullut sanottavan Rykmentin viimeinen, vaikka pääosan toimintoihin ei tule sen suurempia muutoksia kuin nimien vaihtuminen. Lakkauttamisesta huolimatta Someroharjun kehittäminen jatkuu rakentamisen muodossa. Näistä päällimmäisenä ovat kasarmien remontit sisäilmanlaadun parantamiseksi ja Rovaniemen terveysaseman uudisrakennushanke. Terveysasema ehtikin olla tilapäisessä parakkisijoituksessa yli 40 vuotta. Kasarmien remontit ja terveysaseman uudisrakennus ovat valmiina käytettävissä uuden Jääkäriprikaatin toimintoihin vuoden 2015 aikana. Rykmenttiä on muistettu alkuvuonna myös erilaisilla huomionosoituksilla. Näistä päällimmäisinä ovat ilmatorjunta-aselajin Ritarimalja ja Pohjois-Suomen sotilasläänin joukoille jaettava Veteraanikannu. Someroharjun joukot ovat olleet myös ulkomaan edustajien mielenkiinnon kohteena. ETYJ:n Wienin asiakirjan mukaisia luottamusta ja turvallisuutta lisääviä tarkastuksia suuntautui kevään aikana kahdesti myös rykmenttiin. Ensimmäinen tarkastusryhmä tuli Kroatiasta ja jälkimmäinen Venäjältä. Nämäkin olivat rykmentin osalta viimeiset, koska tarvittava tarkastuskiintiö tämän vuoden osalta on nyt täytetty. Ansiokkaan rykmenttimme toimintaa muistellaan viimeisissä juhlissa. Päätösvuosipäivää juhlistetaan ja päätöstapahtuma pidetään Someroharjulla. Tämän jälkeen perinteiden vaaliminen siirtyy sitten uudelle Jääkäriprikaatille ja sen joukkoyksiköille (vast). Tässä toiseksi viimeisessä Valojuovalehden numerossa teemana ovat perinteet. Eri lähteiden mukaan perinne on peritty tapa, käytänne tai käsitys. Erityisesti perinne viittaa kansan muistitiedon varassa säilyttämään henkiseen kulttuuriin. Toisaalta puhutaan myös keksityistä perinteistä. Nämä liittyvät usein olennaisena osana kansallisaatteen ja kansakuntien luomisen prosessiin. Ihmiskunnan perinteet ovat syntyneet vuosisatojen aikana sillaksi menneiden, olevien ja tulevien sukupolvien välille. Ne ovat olleet tunnusomaisia järjestyneille yhteisöille ja tuottaneet toimintaa ylläpitävää uskoa, voimaa ja energiaa. Perinteitä arvostavien ihmisten on ollut luontevaa toimia yhdessä samojen peruspäämäärien hyväksi. Lähes joka kansallisuudella, heimolla, maakunnalla ja kylällä on omat perinteiset tapansa joita suuresti arvostetaan. Sotilaselämässä korostuu yhteisiksi koetut tavat ja perinteet. Niillä on vaalittu yhteisiä arvoja joukon sisäisen yhteishengen vahvistamiseksi. Sotilasperinteet ovat yleensä vahvistettuja tai vahvistamattomia. Vahvistetut sotilasperinteet ovat syntyneet joukoille varta vasten luoduista tunnuksista, varusteista, marsseista ja nimistä. Näistä tärkein on joukon oma lippu. Vahvistamattomat perinteet ovat syntyneet joukon keskuudessa ilman virallisia suunnitteluita, mutta ovat kuitenkin joukoille arvokkaita. Näitä ovat mm. sotilasyhteisön arvot, sotilaselämä, varuskuntakulttuuri. Tätä kirjoittaessa uuden Jääkäriprikaatin (ml Rovaniemen ilmatorjuntapatteristo, Lapin aluetoimisto ja Lapin sotilassoittokunta) perinteitä ei ole vielä vahvistettu. Tässä asiassa jäämme vielä odottavalle kannalle. Rykmentin perinteisiin liittyvä historiikkityö on myös edennyt alkuvuoden aikana. Kirjaan tulevat tekstit ovat oikolukuvaiheessa ja taittotyö on aloitettu valmiiden tekstien osalta. Tässä kohtaa haluan kiittää historiikin valmisteluihin osallistuneita. Hyviä lukuhetkiä ja rentouttavaa kesää! Everstiluutnantti Teijo Oksanen Esikuntapäällikkö 2 3

3 Komentajan katsaus Arvoisat Valojuovan lukijat, Kesä on menossa hyvää vauhtia ja Lapin ilmatorjuntarykmentin, itsenäisen joukko-osaston viimeinen vuosi on jo puolivälissä. Aika on kulunut erittäin nopeasti. Näinä hetkinä tulee kiiteltyä sitä, että puolustusvoimauudistuksen toimeenpanosuunnitelmat laadittiin ajoissa viime vuonna. Nyt pystymme varsin hyvin keskittymään perustehtäviin ja uudistuksen varsinaiseen toimeenpanoon. Mutta suunnittelun jälkeen on tullut myös uusia asioita tehtäväksi. Maaliskuussa alkoi varusmieskasarmien peruskorjaus ja Rovaniemen terveysaseman uudisrakentaminen alkaa heti kesän jälkeen. Terveysasema siirtyi kesäkuun alussa väistötiloihin Korkalovaaraan, kunnes uudet tilat ovat valmiina syksyllä Edelliset tuovat lisätehtäviä terveysasemalle, patteristolle ja huolto-osastolle, mutta saneerausten jälkeen nämäkin asiat ovat entistä paremmassa kunnossa. Vuoden alkupuolen merkittäviin tapahtumiin kuului muun muassa uuden Lapin sotilassoittokunnan perustaminen, maavoimien hajautetun taistelutavan (Maavoimien taistelu 2015) varusmieskoulutuksen aloittaminen uudessa 2. Jääkärikomppaniassa ja Puolustusvoimain komentajan tarkastus Lapin ilmatorjuntarykmentissä maaliskuussa. Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja luovutti Veteraanikannun Rovaniemen ilmatorjuntapatteristolle viime vuoden erinomaisista koulutustuloksista ja Ilmatorjunnan tarkastaja luovutti Ritarimaljan Lapin ilmatorjuntarykmentille puolustusvoimauudistuksen toimeenpanosta ja kiitettävistä koulutustuloksista. Lisäksi Lapin ilmatorjuntarykmentti saavutti Maavoimien joukko-osastoille toiminnan kehittämisessä asetetun tavoitteen. Myös saapumiserän 1/14 koulutustulokset olivat hyviä. Eli tekeminen ja tekemisen tulos ovat olleet hyviä niin uudistuksen suunnittelun kuin sen toimeenpanon aikana. Monet asiat tehdään viimeistä kertaa itsenäisenä joukko-osastona. Takana on viimeinen joukkoosaston vastuulla ollut Lohtajan ilmatorjuntaharjoitus ja edessä on viimeinen Lapin lennoston ja Lapin ilmatorjuntarykmentin yhteinen sotilasvala Torniossa. Loppu vuodesta ovat vielä edessä joukko-osaston viimeinen vuosipäivä, jota vietetään ja joukkoosaston päätöstilaisuus Näidenkin valmistelut on jo aloitettu. Tämän lehden teemana ovat perinteet. Uuden Jääkäriprikaati 2015 virallisia perinteitä ei ole vielä vahvistettu. Suunnitelmana on, että Lapin ilmatorjuntarykmentin ja sen edeltäjien perinteitä tullaan vaalimaan Rovaniemen ilmatorjuntapatteristossa, Lapin sotilasläänin perinteitä Lapin aluetoimistossa ja Pohjois-Suomen kolmen soittokunnan perinteitä Lapin sotilassoittokunnassa. Haluan muistuttaa myös Lapin ilmatorjuntarykmentin epävirallisten perinteiden kuten työnteon asenteen, osaamisen ja yhteishengen vaalimisesta. Rykmentissä on aina ollut kova tekemisen meininki. Tehtävät on otettu tosissaan ja ne on viety loppuun asti hyvällä yhteishengellä niin, että tulokset ovat olleet myös hyvät. Tehtävien ja päivittäisten asioiden tekeminen edellä mainitulla tavalla tuo vääjäämättä hyvät tulokset ennemmin tai myöhemmin. Näin on rykmentissä myös useasti käynyt. Näitä perinteitä kannattaa vaalia ja viedä ne uuteen organisaatioon. Valojuova on myös aliupseerikoulusta valmistuvien ryhmänjohtajien lehti, joka jää muistoksi aliupseerikoulun 2/13 ajasta. Saapumiserän 1/14 aliupseerikoulusta valmistuneet ryhmänjohtajat, onnittelen teitä aliupseerikoulun suorittamisesta ja toivotan teille menestystä ryhmänjohtajan tärkeässä kouluttaja- ja johtajatehtävässä. Lopuksi toivotan rykmenttiläisille, Lapin ilmatorjuntakillan jäsenille, yhteistyökumppaneille ja kaikille Valojuovan lukijoille oikein hyvää kesää! Everstiluutnantti Arto Ikonen Rykmentin komentaja 4 5

4 Killan kuulumisia Valmismatka Lohtajalle Eero Pajula Juha Lindström Pohjois-Suomen ilmapuolustusseminaari 2014 Vuoden 2014 seminaari pidettiin Rovaniemellä Someroharjulla 12. maaliskuuta upouudessa Rykmenttisalissa. Sali on täydellisesti uusittu Lapin sotilassoittokunnan tarpeisiin ja toimii soittokunnan harjoittelusalina. Seminaarin avasi Lapin ilmatorjuntakillan puheenjohtaja everstiluutnantti (EVP) Heikki Haapala yhdessä Lapin lennoston killan puheenjohtajan everstiluutnantti Jari Nykäsen kanssa. Seminaarin aluksi luovutettiin eversti (EVP) Ahti Lapille killan pöytästandaari, joka hänelle oli myönnetty jo Lapin ilmatorjuntakillan 50 vuotisjuhlapäivänä Seminaarissa alustivat Helsingistä Lappiin vierailulle tullut eversti Ahti Lappi aiheesta Tutkien merkitys Suomen ilmapuolustuksessa ja Lapin lennoston hävittäjälentolaivue 11 komentaja everstiluutnantti Aki Heikkinen aiheesta Ajankohtaista Lapin hävittäjätoiminnasta. Oli nautinto kuunnella kahta hyvin erilaista seminaariesitelmää. Molemmissa oli paljon ja mielenkiintoista asiaa. Eversti Lapin esitys pohjautui pääosin hänen ja Perttu Peitsaran vuonna 2012 julkaisemaan kirjaan Salainen ase ilmapuolustuksessa. Tutkat toisessa maailmansodassa. Lappi totesi muun muassa, että tutkalla on yli 100 vuoden historia ja että esimerkiksi Helsingin torjuntavoitto 1944 ei olisi ollut mahdollinen ilman tutkia. Taitavana esitelmöitsijänä ja pitkään Rovaniemellä asuneena hän osasi kytkeä aiheen myös Lappiin ja Rovaniemeen. Hän kertoi, että saksalaisilla oli tutkia Rovaniemellä ja suomalaiset pääsivät tutustumaan niihin. Osittain tämän seurauksena Suomeen haluttiin ja onnistuttiin vuonna 1943 hankkimaan radioluotaimia (tutkia) ilmavalvonta-, tulenjohto- ja merivalvontatarkoituksiin sekä ilmavoimille. Ahti Lapilla on sekä asiasisältö että sana hallussa. Haapala ja Heikkinen tiukassa mielipiteenvaihdossa alustusten välissä. Everstiluutnantti Heikkinen kertoi oman alansa asiantuntijana ja sotakoulun opettajan rutiinilla Hornettien käytöstä ja niiden johtamisesta sekä esim. niihin ostetusta uudesta aseistuksesta. Seminaarissa oli noin 30 osallistujaa. Killat tarjosivat esitelmien välillä seminaarikahvit, jotka Rovaniemen sotilaskotiyhdistys oli järjestänyt paikalle. Lapin ilmatorjuntarykmentti järjesti omalle siviilisekä sotilaskodin henkilöstölle tutustumismatkan Lohtajan ilmatorjuntaharjoitukseen. Mukaan oli kutsuttu myös Lapin ilmatorjuntakillan väkeä. Meitä kiltalaisia lähti mukaan kymmenen puheenjohtaja Heikki Haapalan johdolla. Keskiviikkona 21.5 puolilta päivin lähdimme matkaan ja se taittui kuudessa tunnissa rattoisasti vanhoja muistellessa. Rovaniemen Fanni Luukkonen Vappu Alapeteri oli järjestänyt mukaan koko porukalle munkkikahvit, jotka nautimme mielihyvällä. Syötyämme harjoitusalueella päivällisen saimme kuulla kapteeni Mikko Kuusiston esityksen harjoituksen yleisjärjestelyistä. Allekirjoittaneelta on kulunut 17 vuotta edellisestä kerrasta tositoimissa ampumaleirillä. Täytyy vain todeta, että muutokset yleisjärjestelyissä olivat valtavat. Kolmen puolustushaaran yhdistäminen harjoitukseen ja ilmavoimien voimakas mukanaolo taisteluvaiheessa on todella tärkeää. Vähän samanlaista saimme kateellisina kokea Ruotsissa jo 90-luvun puolivälissä ollessamme tutustumassa suureen ilmapuolustusharjoitukseen. Pajulan Eeron tuolloin esittämä ruotsalaisen maalikaluston vuokraaminen meidän harjoituksiin (herätti silloin tiettyä hilpeyttä) näytti myös toteutuneen. Keskiviikkoillan ja yön vietimme Ohtakarissa lähes leiriolosuhteissa maailmaa parantaen Torstain aamupäivällä saimme seurata tykkiammuntoja. Suurin muutos vanhaan oli se, että tykkijaokset olivat rannalla ja ampuivat pikkulennokkiin omaan tahtiin. Näin entisenä yksikön päällikkönä jäi kaipaamaan sitä jännitystä mikä ennen vanhaan oli, kun kaikki yksiköt olivat koolla tykkipihalla seuraten toistensa ammuntoja. Nykyinen varusmiesten varustus antoi sotilaallisen kuvan miehistä ja mielikuvaksi jäi, että joukot olivat yhteen hitsautuneita. Kaikille jäi erityisesti mieleen 23 ItK 95 jaoksen johtajan upseerikokelas Jarno Lustigin johdolla tapahtunut jaoksen ja kaluston esittely. Olisikohan uuden koulutusjärjestelmän tulosta? Iltapäivän aluksi tutustuimme Lohtajan ilmavoimiin ja saimme kuulla luutnantti Mikko Mäkisen mielenkiintoisen kertomuksen maalilennokkijärjestelmien kehityksestä. Loppu iltapäivänä poltimme kasvomme auringossa Kalsonnokan tien varressa ITO90M -ammuntoja seuraten. Hernekeittopäivällisen jälkeen nousimme väsyneinä, mutta onnellisina bussiin ja palasimme Rovaniemelle. Kaikki kokivat matkan onnistuneeksi, mistä suurkiitos Lapin ilmatorjuntarykmentille ja matkaoppaana toimineelle everstiluutnantti Teijo Oksaselle. Kiltalaisia Kalsonnokassa: vas. Juha Lindström, Arto Luosujärvi, Pertti Viik, Pekka Laitila, Heikki Haapala, Atte Kananen, Aarre Seppälä, Tapani Koivula, Kaarlo Suopajärvi ja Kari Alatalo. 6 7

5 Napapiirin sankarit - Someroharjun soturit Kapteeni Petri Keihäskoski, Lapin lennoston kunnossapitopäällikkö, palveli Lapin ilmatorjuntarykmentissä vuosina Sain viimeisenä palveluksenani hienolle joukolle, Lapin ilmatorjuntarykmentille, kirjoittaa sen perinteistä - virallisista ja ei niin virallisista. Tehtävänä on avata niiden merkitystä henkilöstölle, varusmiehille ja reserviläisille. Juttu lienee silloin hyvä, kun vain mukana olleet sen täysin ymmärtävät, mutta soisin kaikkien rykmenttiläisten tuntevan tehneensä palvelualtista sekä arvokasta työtä hienossa joukossa. Someroharjulla havaittujen hymynkareiden, valatilaisuuksien sinivalkoisten kyynelten sekä läheisiltä saadun palautteen perusteella onnistuimme erinomaisesti. Jokainen pisara muovaa kiveä Sotilaselämä on elämää, jota sotilaat viettävät. Näin asian ilmaisee nykysuomen sanakirja. Sotilaselämä on täynnä perinteitä. Osa niistä on vakiinnutettu virallisiksi, osa elää epävirallisina. Yleisesti ne koetaan sotaväen piirissä ja ympäröivässä yhteiskunnassa arvokkaiksi ja säilyttämisen arvoisiksi. Sotilasperinne on sanana muotoutunut tarkoittamaan maanpuolustustahtoa kohottavaa menneiden sotilastapahtumien muistamista. Näillä muistoilla on maassamme kunniakkaat perinteet ja jälkipolvilla on velvollisuus niitä myös vaalia. Perinteiden vaaliminen on tapa kertoa sotilaille heidän paikastaan isänmaan puolustajina. Myös varuskunnallinen elämä on aikojen saatossa avautunut enemmän osaksi yhteiskuntaa. Perinteillä on silti, kaikkien muutostenkin keskellä, paikkansa sotilaselämässä. Varuskunnan elämässä ei ole sarjakuvamaisia sankareita. Kukaan ei onnistu työssään yksin, mutta Someroharjulla on aina osattu tiimityöskentelyn voima. Jokainen pisara muovaa kiveä maanpuolustuksemme yhteiseen peruskallioon. Kunnian kentiltä kunniakansalaisiksi Joukko-osaston perinteet yltävät Jatkosodan ilmatorjuntaan. Rovaniemen Ilmatorjuntapatteriston juuret juontavat 151. KvItPtri/KvItPsto 5:een, joka suojasi aluksi kotialueen huoltopaikkoja ja liikenneyhteyksiä Vaalassa sekä Paltamossa. Patteri taisteli kunniakkaasti Kiestingin sekä Uhtuan suunnilla kalustonaan 40 ItK Bofors. Sotiemme veteraanit ovat olleet aina tervetulleita Someroharjulle. Heidän perintönsä, Veteraanien viesti, puhuttelee. Yhteiset hetket heidän, rykmentin henkilöstön sekä varusmiesten kanssa ovat olleet omiaan kohottamaan suomalaisen arvopohjan erityispiirteitä - maanpuolustustahtoa sekä kansallistunnetta. Veteraanien ei tarvitse enää olla etulinjassa, mutta heidän paikkansa on eturivissä maanpuolustustilaisuuksissa. Heidän läsnä ollessaan vannottu sotilasvala tai -vakuutus liittää varusmiehet saumattomasti katkeamattomaan ketjuun maanpuolustajia. 40 ITK Bofors Kiestingissä Yksi kunniakansalaisistamme, sotaveteraani Yrjö Törneblom toimi sotilasvalan esilukijana Hän sai muistoksi valataulun rykmentin komentajalta everstiluutnantti Hannu Kylmäniemeltä. Takana sotilasvakuutuksen esilukija sotilasmestari evp Pentti Tirri. Aika velikultia Puolustusvoimauudistuksen, joukko-osastojen lakkauttamisien tai yhdistämisien myötä monilta on katoamassa itselle tärkeä joukko, missä on palvellut tai tehnyt elämäntyönsä. Perinteet kuitenkin säilyvät ja samalla myös perinteiden ylläpitäjien rooli kasvaa. Historian, yhteisten muistojen vaaliminen sekä veteraanityö ovat yhteistä henkistä pääomaamme. Oivana linkkinä tähän toimii Lapin ilmatorjuntakilta, josta on vuosikymmenten aikana kasvanut ilmatorjuntamiesten ja -naisten yhdistys. Sillä on tunnustettu asema vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentässä. Kilta on ottanut rintamavastuun maakunnan väestön ilmatorjuntahengestä. Pohjanmaalla avattua latua on kilta pitänyt pyryistä ja pakkasista huolimatta avoinna. 8 9

6 Killan tunnustuksina toimivat erittäin tavoiteltu vuoden kouluttajalle jaettava Lapin Kivituotteen valmistama kivikello sekä palkittaville varusmiehille jaettava Marttiinin Kiltapuukko. Parhaita ilmatorjuntahengen hetkiä on koettu Lohtajalla hiljentymällä leirinuotiolla pohtimaan maailman menoa tai antamalla tulikomentoja kiltasaunan lämmössä. Kortti vie - kortti tuo mutta ilma-ammunnan on reissuilla todettu olevan onnenkauppaa! Sotilaselämään kuuluvat yhteiset vapaa-ajan ponnisteluista mainittakoon Koskikadun lasku -tapahtuma, jossa kapteeni Petri Aho nimitettiin Koskikadun tohtoriksi. Hänet palkittiin asianmukaisesti kunniakirjalla, miekalla ja hatulla (lienevätkö tallessa?). Rovaniemen Cum Lauden suoritti useampi henkilö, mutta Rovaniemen nopeimman Approbaturin suoritti luutnantti Antero Kemppainen. Väitöstilaisuudessa kustoksena toimi sotilasmestari Alpo Niemi ja Asiallisesti varustetulla yleisurheilukentällä kamppailivat muun muassa luutnantti Ismo Mursu sekä vänrikki Veli-Pekka Jakkila teemalla kumpi heittää pidemmälle välineinään Mursulla keihäs ja Jakkilalla pesäpallo. Jo tarinassa esiintyneet henkilöt sekä usea muu antoivat aivopääomansa yhteisien puuhastelujen käyttöön joukkuehengen hyväksi. Nimittipä yksi vääpeli Jänkäpatterin varusmiehet aina leirin päätteksi Vattajanniemen varakreiveiksi, joiden nimet olivat kultaisin kirjaimin valtioneuvoston kanslian seinään kaiverrettu. Siinä olkoon syvän johtamisen esimerkkiä ja motivoinnin mallia. Kaikesta tästä ja siitä johtuen nousi perusyksiköissä tarve palkita myös omia aseveljiä ja ansioituneita yhteistyökumppaneita. Kotkanpoika-levyke, (Jaos-) Konnankannu, Tämänkaltaisia perinteitä tulee jatkossakin luoda, jotta yhteishenki säilyy yhtä vahvana kuin tähän asti se on ollut. Haaste on heitetty Palveluspaikoista parhaimpia Niinhän siinä lopulta käy ettei mikään kulu niin nopeasti kuin aika. Tiimalasin hiekka on valunut siihen pisteeseen, että Lapin ilmatorjuntarykmentin taival itsenäisenä joukko-osastona siirtyy osaksi puolustusvoimien historiaa. Jatkossakin Lohtajan hiekkaa kulkeutuu leiriyksikön palatessa koulutushallin kentälle ja sotalippu liehuu Ilmapuolustusmuistomerkillä kahden 76 ItK 34 V Vickers-Armstrong-ilmatorjuntakanuunan ja Folland Gnat MK1-suihkuhävittäjän vartioimina. Perinteiden vaaliminen sekä maanpuolustustyön tekeminen jatkuvat sotahistoriallisella paikalla Lapin pääkaupungissa, tuhkasta nousseessa kaupungissa - maakunnassa, jossa asuu sodankäynyt kansa. Työ jatkuu - perinteet elävät palveluspaikoista parhaimmissa! 1.ITPTRI:n varapäällikkö yliluutnantti Antti Kumpu Hard Rock Cafen edessä Lohtajalla Vuonna 2013 vuoden kouluttajaksi valittu yliluutnantti Mikko Tiikkaja vastaanotti kivikellon rykmentin komentajalta everstiluutnantti Arto Ikoselta Lohtajan ilmatorjuntaharjoituksessa Tämmösiä me niinku oltiin! Muistot ja kokemukset ovat tietysti yksilöllisiä, mutta myös yhteisiä ja yhdistäviä. Joukko-osaston lippu, Nuijamiesten marssi, Lapin ilmatorjuntaristi, Vuoden rykmenttiläinen - nämä joukko-osaston ylväät perinteet tulkoot mainituiksi. Kuraportaan eli kenttätyöntekijöiden motivaattoreina toimivat Hard Rock Cafe Lohtaja, Kotkapokaali-kilpailu, 23 ITK 61-järjestelmän uskottavat voimannäytöt, JÄNKÄ -patteri, Rämäpää -ryhmätaitokilpailu, legendaariset persoonat Nämä nousevat esiin epävirallisina perinteinä, jotka saavat kaikki mukanaolleet ja -kanssaeläneet huokaisemaan. opponenttina kapteeni Petri Pitkänen. Melkoinen karonkka ja topparoikka sanoisin! Perusyksiköiden väki on aina sitoutunut työhönsä intohimoisesti ja elänyt tunteella. Suurelta osin tästä johtuen ovat joukko-osaston kouluttamat joukot olleet ammattitaitoisia ja sotakelpoisia. Leirielämästä mainittakoon niin sanottu kuuman kesän tii-pii-leiri, jonka aikana henkilökuntaan kuuluva luutnantti joutui jopa leirisairaalaan vakavan nestehukan johdosta. Lohtajan kunta tuki aina voimakkaasti ilmatorjuntaleirejä, joista erään kesäleirin kisailujen järjestäminen työllisti kulttuurisihteeriä ja kenttähenkilökuntaa

7 Lapin sotilassoittokunta Pohjan sotilassoittokunta Kainuun sotilassoittokunta Sotilasmusiikin perinteet Musiikkimajuri Juha Tiensuu Sotilasmusiikin perinteet Sotilasmusiikilla on aina ollut kansakuntien kulttuureissa vahva ja yhteiskuntaa peilaava asema. Sotilassoittokunnat ovat maidensa puhallinmusiikkikulttuurin vaalijoita ja edelläkävijöitä. Valtiollista perinnettä suomalaisella sotilasmusiikilla on jo yli 450 vuotta, jos lähtökohtana pidetään Västeråsin valtiopäiviä vuodelta Kuningas Kustaa Vaasa halusi vahvistaa Ruotsi-Suomen valtiollista rakennetta pysyvän sotalaitoksen avulla. Saksalaiseen tapaan muodostettiin jalkaväen lippukuntia piipareineen ja rumpaleineen sekä ratsuväen lipustoja torvensoittajineen ja patarumpuineen. Nykyään suomalainen sotilasmusiikki on vakiinnuttanut asemansa osana puolustusvoimia ja suomalaista yhteiskuntaa. Sotilasmusiikkimme antama maanpuolustushenkinen ryhti on auttanut suomalaisia monissa vaikeissa tilanteissa ja nykyisin maamme sotilasmusiikki tukee monipuolisesti ja ansiokkaasti korkeata maanpuolustustahtoamme. Sotilassoittokuntien perinnemarssi Ruotsi-Suomen ajalta on periytynyt myös sotilassoittokuntien perinnemarssi. Tuon ajan tunnetuin suomalainen soitto-oppilas oli Bernhard Henrik Crusell, joka otettiin nuorena poikana Leskikuningattaren henkirykmentin soittokuntaan Viaporiin (Suomenlinna) ja joka sittemmin jatkoi opintojaan Tukholmassa, kehittyi Eurooppaa kiertäväksi klarinettivirtuoosiksi, sotilaskapellimestariksi ja säveltäjäksi. Bernhard Henrik Crusellin voidaankin sanoa olevan myös maamme nykyisten sotilasmuusikoiden henkinen isä ja hänen säveltämä sotilasmarssi on nykyisin sotilassoittokuntiemme yhteinen perinnemarssi. Sotilasmusiikin perinnepäivä Perinnepäivä perustuu tsaari Aleksanteri toisen antamaan Keisarillisen Majesteetin Armolliseen julistukseen, jossa annettiin ohjeita Suomeen perustettavien asevelvollisten tarkk`ampujapataljoonien vaatetuksesta, aseista, varusteista ja muista tarpeista. Tässä yhteydessä määritettiin myös Suomen Kaartin soittokunnan soitinkokoonpano. Virallisen vuosipäivän määrittelyn perusteena oli se, että vuonna 1880 perustettiin ensi kerran maamme historiassa asevelvollisuuslakiin perustuva sotalaitosjärjestelmä. Maaliskuussa vuonna 1968 Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen vahvisti yhteisen vuosipäivän silloisille varuskuntasoittokunnille. KAINUUN SOTILASSOITTOKUNNAN PERINTEET Kainuun sotilassoittokunta perustettiin Karjalan kannaksella Kiviniemellä Karjalan armeijan 1. rykmentin soittokunnaksi. Samana vuonna soittokunnan toimipaikka vaihtui Kiviniemeltä Joensuun kautta Mikkeliin ja vuonna 1919 soittokunta siirtyi Kuopioon, jossa sen nimeksi tuli Pohjois-Savon rykmentin soittokunta. Jatkosodan aikana soittokunnan nimeksi tuli Huoltopataljoona 4:n soittokunta ja se siirtyi joukkojen mukana valloitettuun Äänislinnaan. Joulukuussa 1944 soittokunta palasi Kuopioon nimellä Jalkaväkirykmentti 2:n soittokunta. Vuonna 1952 nimeksi vaihtui Kuopion varuskuntasoittokunta ja tämän nimisenä se toimi seuraavat 11 vuotta. Heinäkuussa 1963 soittokunta muutti Kuopiosta Kajaanin Hoikankankaalle ja soittokunnasta tuli nyt Kajaanin varuskuntasoittokunta. Vuoden 1990 alussa sai soittokunta nykyisen nimensä Kainuun sotilassoittokunta. Viimeiset vuotensa Kainuun sotilassoittokunta oli Kainuun prikaatin alainen perusyksikkö, jonka soittotoiminta-alue käsitti Pohjois-Suomen sotilasläänin painopisteenä Kainuun maakunta. POHJAN SOTILASSOITTOKUNNAN PERINTEET Pohjan sotilassoittokunnan synty ajoittuu monen muun sotilassoittokunnan tavoin vuoteen 1918 ja Korsholman sotilassoitto-opistoon, jossa soittokuntia perustettiin lyhyen koulutusjakson jälkeen eri puolille Suomea. Korsholmassa perustettu soitto-osasto toimi sisällisodan aikana Jääkärirykmentti 1:n soittokuntana ja kesällä 1918 siitä muodostettiin Karjalan kaartin rykmentin soittokunta, minkä nimisenä se toimi Viipurissa talvisodan alkuun saakka. Välirauhan aikana soittokunta siirrettiin Ouluun ja helmikuussa 1941 nimeksi vaihtui Huoltopataljoona 5:n soittokunta, minkä nimisenä se toimi koko jatkosodan ajan. Jatkosodan aikana soittokunta toimi osan aikaa useammassa ryhmässä, osa Uhtuan ja Kiestingin suunnassa ja osa Oulussa ja ympäri Pohjois-Suomea. Lokakuussa 1944 soittokunnan uudeksi nimeksi tuli Jalkaväkirykmentti 1:n soittokunta ja tällä nimellä se toimi vuoden 1952 kevääseen asti. Tämän jälkeen soittokunnan nimenä oli 38 vuoden ajan Oulun varuskuntasoittokunta. Nykyisen nimensä Pohjan sotilassoittokunta se sai vuonna Pohjan sotilassoittokunta toimi Pohjois-Suomen viestipataljoonan alaisuudessa pataljoonan Kajaaniin siirtoon asti ja vuodesta 1998 alkaen soittokunta toimi ensin Oulun sotilasläänin esikunnan ja lopuksi Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnan alaisuudessa. UUDEN LAPIN SOTILASSOITTOKUNNAN PERINTEET Vuonna 1969 tehtiin sotilasmusiikin kannalta valtakunnallisesti merkittävä päätös. Pohjois-Suomeen perustettiin sotilassoittokunta ja sen nimeksi tuli Rovaniemen Varuskuntasoittokunta. Toimintansa soittokunta aloitti Päätös oli valtakunnallisesti merkittävä, ja sillä saatiin sotilasmusiikki ulotettua koko maan alueelle. Vuoden 2014 vaihteeseen liittyi sotilasmusiikkitoiminnan sopeuttaminen ja organisaatiomuutokset. Seitsemän sotilassoittokuntaa lakkautettiin ja jäljelle jääviä viittä soittokuntaa kehitetään. Soittokuntien organisaatiomuutokset vaikuttivat merkittävästi myös Pohjois-Suomeen. Lähes 70 vuotta Oulussa toiminut Pohjan sotilassoittokunta lakkautettiin ja samoin lakkautettiin 50 vuotta Kajaanissa toiminut, Kainuun sotilassoittokunta. Vuoden 2014 alussa perustettiin uusi kokoonpanoltaan suurempi Lapin sotilassoittokunta Rovaniemellä olleen sotilassoittokunnan rungolle. Pääosa uusista soittajista tuli lakkautetuista Pohjan ja Kainuun sotilassoittokunnista. Sotilasmusiikkiperinteen vaaliminen suomalaiskansallisen kulttuurin osatekijänä on arvokas ja velvoittava tehtävä. Lapin sotilassoittokunta tulee vaalimaan Lapin, Kainuun ja Pohjan sotilassoittokuntien perinteitä. Soittokunta tuo esiintymisissä esiin Lapin, mutta jatkossa myös Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien musiikkia soittotoiminta-alueella ja muualla tapahtuvissa esiintymisissä

8 Lapin aluetoimiston historia ja perinteet Majuri Harri Laiho Artikkelin teksti pohjautuu suurimmalta osin Mikko Uolan toimittamaan kirjaan Maa ponteva Pohjolan äärillä - Lapin suojeluskunta-, lotta- ja sotilaspiirit, jonka on julkaissut Lapin Sotilasläänin Perinneyhdistys ry vuonna Lapin maakunnan asevelvollisuusasioita hoitaa alkaen Jääkäriprikaatin organisaatioon kuuluva, Rovaniemellä toimiva Lapin aluetoimisto. Aluetoimisto on Puolustusvoimien viranomainen, joka suunnittelee ja johtaa sotilaallista maanpuolustusta alueellaan ja jonka tehtävänä on käsitellä ja ratkaista asevelvollisuutta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta ja vapaaehtoista maanpuolustusta koskevat asiat. Aluetoimisto käskee reserviläiset kertausharjoituksiin ja kutsuu vapaaehtoisiin harjoituksiin. Laki Puolustusvoimista (551/2007), Asevelvollisuuslaki (1438/2007)] Aluetoimiston juuret ovat syvällä - Sotilaspiirijärjestelmä luvulla Sotilaspiirit saivat alkunsa kesän 1932 asevelvollisuuslain muutoksella, jolla Suomi jaettiin yhdeksään sotilaslääniin ja 30 sotilaspiiriin. Lapin maakunnassa aloittivat toimintansa Lapin ja Kemin sotilaspiirit. Kemin sotilaspiiriin kuuluivat nykyisen Länsi-Pohjan - Simosta käsivarteen asti - alueen lisäksi myös Ranua, Sodankylä ja Kittilä. Kemin sotilaspiiri kuului Oulussa sijainneen Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin alaisuuteen. Sen sijaan Lapin sotilaspiiri kuului muiden itärajaan rajoittuneiden piirien tavoin rajavartiolaitoksen alaisuuteen. Toki liikekannallepanon toteutuessa rajavartiolaitos suunniteltiin liitettäväksi puolustusvoimiin. Tähän aikaanhan Pohjois-Suomessa ei ollut lainkaan puolustusvoimien rauhan ajan joukko-osastoja, ainoastaan rajavartiolaitoksen joukkoja. Sotilasläänien ja -piirien tehtävänä oli hoitaa liikekannallepano, alueensa kutsunnat sekä reserviläisen koulutuksen kannalta keskeiset tehtävät - näiltä osin tehtävät ovat pysyneet lähes yhteneväisinä vuosikymmenten saatossa luvun sotilaspiirin päällikkö oli sotilasläänin komentajan alainen erityisesti sotilaallisissa asioissa, mutta kutsunta-asioissa sotilaspiirin toimintaa johti puolustusministeriö. Tästäkin yksityiskohdasta voidaan vetää lähes suora jatkumo historiasta nykypäivään. Aluetoimisto on nykyään joukko-osaston alaisuudessa, mutta asevelvollisuusasioissa johtoesikuntana on suoraan maavoimien esikunta - ennen vuotta 2008 asevelvollisuusasioiden johtoesikuntana oli jopa pääesikunta. Tämä luvulla perustettu sotilaslääneihin ja -piireihin perustuva aluejärjestelmä olikin aikansa hallintouudistus, jonka avulla parannettiin merkittävästi liikekannallepanojärjestelmää ja huolehdittiin puolustusvalmiuden kokonaisvaltaisesta kehittämisestä luvulla sotilaspiirin kutsunnat järjestettiin syyskuun alun ja joulukuun alun välisenä aikana. Esikunta laati kuntakohtaiset kutsuntaluettelot, joihin koottiin kaikki kutsuntaikäiset kunnissa kirjoilla olevat miehet paikallisilta henkikirjoittajilta, alueen kirkkoherroilta ja siviilirekisteristä. Kutsuntojen aikana sotilaspiirin päällikkö (tai sijainen), puolustusministeriön nimeämä kutsunta-asiain sihteeri - joka oli koulutukseltaan varatuomari -, puolustusministeriön määräämä lääkäri, lääkintävääpeli ja kirjuri kiersivät paikkakunnalta toiselle Lapin huonoja teitä pitkin viikkokausia kutsuntoja järjestämässä. Kutsuntalautakunnan tehtävät olivat jo silloin lähes täysin nykyisiä vastaavat: päättää miehen palveluskelpoisuudesta ja ratkaista lykkäystä koskevat anomukset. Vakinaiseen palvelukseen hyväksytyt määrättiin palvelukseen kutsuntoja seuraavalle vuodelle. Kutsuntojen jälkeen puolustusministeriö vahvisti palvelukseen hyväksyttyjen jaon eri joukko-osastojen kesken. Sotilaspiirit lähettivät tämän jälkeen palvelukseen astumismääräykset aluevalvojana toimivalle nimismiehelle, jota asevelvollisen oli noudettava määräys kutsuntatodistuksessa käskettynä päivänä. Palvelusjoukko-osasto saattoi silloin olla missä päin tahansa, sotilaspiirin määräyksen mukaan luvun kutsunnoissa päätettiin myös keitä ei hyväksytty aseelliseen palveluun, vaan määrättiin palvelemaan työvelvollisina. Tällaisia olivat mm vakavista rikoksista syytetyt tai ns. omantunnonarat, jotka nykyään vastaisivat lähinnä siviilipalvelukseen määrättäviä. Aseettomaan palvelukseen sen sijaan määrättiin vasta varusmiespalvelusaikana sellaiset, joiden ei katsottu selviävän aseellisesta palveluksesta. Talvi- ja jatkosodan aika Talvisodan alla sotilaspiirit vastasivat joukkojen perustamisesta ja käskemisestä palveluksen. Sodan puhjettua ja liikekannallepanon valmistuttua, sotilaspiirit lopettivat toimintansa ja sen henkilöstöä siirrettiin kenttäarmeijan joukkoihin. Sotilaspiirien tilalle aluejärjestön tehtäviä hoitamaan määrättiin alueelliset suojeluskuntapiirit. Samalla suojeluskuntapiirijako muutettiin vastaamaan silloista sotilaspiirijakoa. Suojeluskuntajärjestön tehtäviksi jäivät merkittävät kotirintaman tehtävät, kuten uusien joukkojen perustaminen, koulutuksen järjestäminen ja henkilötäydennysten toteuttaminen kenttäarmeijan joukoille. Näihin sisältyivät mm kutsuntojen järjestäminen sekä hevosten ja ajoneuvojen otot. Lisäksi suojeluskuntapiirit järjestivät kotirintaman joukkojen muonituksen, osallistuivat sotasairaaloiden ylläpitoon ja vastasivat myös kotirintaman turvaamisesta ja valistustoiminnasta. Suojeluskuntapiirit suoriutuvat annetuista tehtävistä kunnialla, ja niinpä vastuu aluejärjestötehtävistä annettiin talvisodan jälkeenkin suojeluskuntajärjestölle. Kesän alussa 1940 Suomi jaettiin 16 sotilaslääniin ja 32 suojeluskuntapiiriin. Rovaniemellä aloitti toimintansa Perä-Pohjolan sotilaslääni, johon kuuluivat siviiliviranomaistermein Peräpohjolan, Lapin ja Petsamon kihlakunnat - eli koko silloinen Lappi - jaettuna Pohjolan ja Länsi-Pohjan suojeluskuntapiireiksi. Sotilasläänin tehtävänä oli perustaa liikekannallepanossa divisioona ja sotilasläänin komentaja siirtyisi perustetun divisioonan komentajaksi. Näin ollen sotilasläänin tärkeimmiksi tehtäviksi tulivatkin perustamistehtävien ja reservin koulutuksen johtaminen sekä alaistensa suojeluskuntapiirien kutsunta- ja muiden tehtävien valvominen. Vastaavasti suojeluskuntapiirin tehtäväksi tuli perustaa jalkaväkirykmentti ja kenttätykistöpatteristo. Suojeluskuntapiirit olivat tässä vaiheessa osa viranomaisorganisaatiota, eli paljon enemmän kuin vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, jollaisena se oli aikanaan toimintansa aloittanut. Kesällä 1941 aluejärjestöt joutuivat jälleen tosi toimiin, kun liikekannallepano toteutettiin monivaiheisena ja joukot perustettiin tulevaan kesäsotaan - siis myöhemmältä nimeltään jatkosota. Liikekannallepano aloitettiin Pohjois-Suomessa jo muutama päivä aiemmin kuin muualla Suomessa. Sodan merkit olivat näkyneet pohjoisessa jo pitkään saksalaisten joukkojen siirtyessä kohti pohjoista. Liikekannallepano toteutettiin käytännössä siten, että reserviläisiä varten oli valmiiksi kirjoitettuja käskykortteja, jotka toimitettiin suojeluskuntien paikallispäälliköille. Suojeluskunnat tarkastivat korttien tiedot ja osoitteet yleensä poliisin kanssa ja levityspartiot jakoivat kortit kyliin sekä edelleen reserviläisille henkilökohtaisesti. Valojuova 1/14 Käskykorttien levitys oli suunniteltu ennakkoon ja se sujui kitkatta ja nopeasti. Käskykortin teksti oli seuraavanlainen: KÄSKY saapua reservin ylimääräiseen palvelukseen (sotilasarvo, nimi, syntymäaika ja osoite). Nojautuen asevelvollisuuslain 7. 2.momenttiin ja asevelvollisuuslain soveltamisesta annettuun asetukseen, on Puolustusministeriö määrännyt Teidät kutsuttavaksi reservin ylimääräiseen palvelukseen, ja on Teidän viimeistään 5 tuntia sen jälkeen, kun Te olette saanut tämän käskyn lähdettävä lyhintä tietä (kunnan nimi) kirkolle, jossa Teidän on ilmoittauduttava kansakoululla. Sotilaspiirin päällikkö Suojeluskunnat vastasivat kutsujen lisäksi myös käskettyjen miesten vastaanotosta, joukkojen perustamisesta ja huollosta sekä keskityskuljetuksista ja yleisen turvallisuuden säilyttämisestä. Nyt olikin perustettaville joukoille jakaa jo verrattain hyvin materiaalia ja varusteita verrattuna talvisodan alun malli Cajanderiin. Perustamisen jälkeen suojeluskunnille jäivät edelleen jatkosodan ajaksi aluejärjestöjen tehtävät ja muu paikallinen suojeluskuntatoiminta. Kotijoukkojen tärkein tehtävä olikin huolehtia kenttäarmeijan henkilö- ja ajoneuvotäydennyksistä sekä koulutuksesta ja kotirintaman turvaamisesta. Aivan uusina tehtävinä tulivat liikenteen järjestely ja johto kotirintamalla, siviilityövoiman järjestäminen puolustusvoimien ja valtion töihin sekä sodan aluksi myös sotavankien vartiointi. Jatkosodan aikana suojeluskuntapiirin esikuntaan kuului asevelvollisuusasiain toimisto, joka huolehti nimensä mukaisesti piirin asevelvollisten asioista. Toimisto järjesti sekä ase- että työvelvollisten kutsunnat edelleen vuosittain sodan aikanakin, niin että viimeinen sodanaikainen kutsuntaikäluokka, 1926 syntyneet, olivat kutsunnoissa vuonna Tästä ikäluokasta vielä osa ennätti rintamalle asti. Asevelvollisuusasiain toimisto huolehti asevelvollisten lomauttamisista, kotiuttamisista ja palveluksesta vapauttamisista. Toimisto määräsi asevelvollisia palvelukseen, huolehti jälkitarkastuksista sekä piti huolta tapaturma-asioiden, sotakuukausipalkkojen ja huoltoasioiden hoitamisesta. Toimistolle kuului myös asevelvollisten valvonta, aluevalvojien - eli nimismiesten ja poliisilaitosten - johtaminen ja valvonta. Toimisto lähetti myös tarkastajia teollisuuslaitoksiin tarkastamaan teollisuuden palveluksessa olevien miesten asevelvollisuusasioita, järjesti teollisuuden palvelukseen lomautettujen vaihtoja sekä hoiti keväisin ja syksyisin rintamalta maataloustöitä varten tarvittavia lomautuksia

9 Jatkosodan loppuvaiheessa suurhyökkäyksen aikana kesällä 1944 suojeluskuntapiirit joutuivat nopeasti kutsumaan palvelukseen aiemmin asemasotavaiheen aikana kotiutettuja vanhempia ikäluokkia. Käskyt ulotettiin aina 1902 ja sen jälkeen syntyneisiin, eli palvelukseen kutsuttiin kaikki 42-vuotiaat ja sitä nuoremmat. Tätä varten perustettiin Rovaniemelle ja Kemiin erityiset henkilötäydennyskeskukset, jotka ottivat palvelukseen määrätyt vastaan, varustivat heidät ja lähettivät täydennysmiehinä rintamapalvelukseen. Jatkosodan päätyttyä suojeluskunnat toteuttivat pääjoukkojen kotiuttamista suunnitellusti ja Pohjois- Suomessa valmistauduttiin uuteen sotaan entistä liittolaista vastaan. Pohjois-Suomen evakuoinnissa suojeluskunnilla oli jälleen aluejärjestöinä tärkeä rooli ja osaaminen. Toiminta suojeluskuntien osalta keskeytyi kuitenkin, kun liittoutuneiden valvontakomissio vaati suojeluskuntajärjestön lakkauttamista välirauhansopimuksen vastaisena järjestönä. Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin eduskunnan lakisäädöksellä loppuvuodesta Samalla aluejärjestön tehtävät siirrettiin takaisin puolustusvoimille ja käytännössä suojeluskuntapiirit muutettiin sotilaspiireiksi, jotka jatkoivat suojeluskuntien aloittamaa kenttäarmeijan kotiuttamista. Sotien jälkeinen aika Suojeluskuntajärjestön lakkauttaminen pakotti puolustusvoimat järjestämään alueellisen sotilaspiirihallinnon uudella tavalla. Tällöin palattiin pakon edessä ennen talvisotaa käytössä olleeseen organisaatioon: yhdeksään sotilaslääniin ja 27 sotilaspiiriin. Sotilaspiirien suurin tehtävä heti sotien jälkeen oli kenttäarmeijan kotiuttaminen, joka tapahtui valvontakomission määräyksestä ja valvonnan alla erittäin nopealla aikataululla - käytännössä vajaan kuukauden kuluessa. Kotiuttamisen ohessa sotilaspiireillä oli heti alkuun lukuisia muitakin sodasta irrottautumiseen liittyneitä tehtäviä, eikä vähäisimpänä suinkaan valvontakomission haluamien erilaisten selvitysten ja raporttien laatiminen. Valvontakomission määräyksen mukaan myös kaikenlainen liikekannallepanon valmistelu oli ehdottomasti kiellettyä. Tämä kielto johti ainakin virallisesti siihen, ettei sotilaspiirien keskeisintä tehtävää voitu hoitaa. Sen sijaan asevelvollisten kutsunnat järjestettiin samanlaisina tilaisuuksina edelleen vuosittain, sillä yleinen asevelvollisuus säilyi edelleen, vaikka valvontakomissio sitä rajoittikin. Esimerkiksi reserviupseerikoulutus pysäytettiin kokonaan muutamaksi vuodeksi sotien jälkeen ja varusmiesten palvelusaikoja lyhennettiin laskemalla miehet pitkille lomille. Pohjois-Suomen sotilasorganisaatio koostui sotien jälkeen Oulussa toimivasta Perä-Pohjolan sotilasläänin esikunnasta, jonka alaisuudessa Lapissa toimivat Kemin ja Rovaniemen sotilaspiirit. Entisistä nimistä luovuttiin, koska haluttiin välttää valvontakomissiota tekemästä rinnastuksia lakkautettuihin suojeluskuntapiireihin. Kemin sotilaspiirin alue oli sama kuin sodanaikaisen Länsi-Pohjan suojeluskuntapiirin alue. Vastaavasti Rovaniemen sotilaspiirin alue oli sama kuin aikaisemman Pohjolan suojeluskuntapiirin alue vähennettynä jatkosodan jälkeisillä alueluovutuksilla: Petsamo ja Sallan itäosa. Toiminnan aloittaminen vaati käytännön järjestelyjä. Esimerkiksi Rovaniemen sotilaspiirin esikunta joutui toimimaan viisi vuotta tilapäistiloissa Kemissä Rovaniemen jälleen rakentamisen ajan. Esikunta pääsi viimein toukokuussa 1949 muuttamaan vastavalmistuneisiin tiloihin Rovaniemen kauppalan virastotaloon. Nämä tilat kävivät kuitenkin nopeasti ahtaaksi ja esikunta muutti uuteen valtion virastotaloon syksyllä Vuosina tehtiin suuri käytännön työ myös sotien jälkeisen väestön muuttoliikkeen seurauksena eri puolille Suomea hajaantuneiden asevelvollisten asuinpaikkojen selvittämiseksi. Pitihän asevelvollisuuslain mukaisesti valvontavastuussa olevalla sotilaspiirillä olla selvyys alueellaan asuvien asevelvollisten osoitteista. Koska nykyisen kaltaista väestörekisteriä ei ollut käytettävissä, piti poikkeusajan säännöstelytehtävää hoitaneelta kansanhuollolta pyytää nähtäväksi lipukkeet, jotka kansalaiset olivat joutuneet henkilötietoineen täyttämään saadakseen ostokortit säännöstelytuotteiden ostamiseen. Tätä kautta saatiin selville asevelvollisten osoitetiedot ja vuoden työn jälkeen myös liikekannallepanojärjestelmän perustiedot ja joukkojen sijoitukset ajan tasalle. Myös sotilaspiirien tärkein tehtävä, liikekannallepanovalmistelut, käynnistettiin vihdoin uudelleen 1950-luvulla. Sodanjälkeisen ajan epävarmuuden yhdenlaista päättymistä kuvaa uuden asevelvollisuuslain säätäminen vuonna Laki osoittautui hyvin kestäväksi ja se säilyi pienillä muutoksilla pitkälle 2000-luvulle. Siinä muun muassa lyhennettiin merkittävästi varusmiespalvelusajan kestoa, joka vastasi nyt rauhansopimuksen vaatimuksia: johtajakoulutus 330 ja miehistökoulutus 240 vuorokautta. Samalla puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiota uusittiin jakamalla maa neljään maanpuolustusalueeseen (divisioonaan) ja aluejärjestöön, johon kuului seitsemän sotilaslääniä ja 27 sotilaspiiriä. Oulussa sijaitsevan Perä-Pohjolan sotilasläänin esikunta nimettiin Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunnaksi ja sen vastuualue sekä sen alaisten sotilaspiirien vastuualueet pysyivät ennallaan. Sotilaspiirien normaali työ ja luvulla oli pääosin virastotyötä ja suurelta osin erilaisten rutiinien hoitamista. Rutiinitehtäviin toivat vaihtelua kutsunnat, reservin harjoitukset ja erilaiset muut tapahtumat. Vuonna 1966 toteutettiin seuraava puolustusvoimien organisaatiouudistus, jossa aluevastuussa olleiden divisioonien ja aluejärjestöön kuuluneiden sotilasläänien esikunnat yhdistettiin suurelta osin silloisten siviililäänien mukaisiksi seitsemäksi itsenäiseen toimintaan kykeneväksi sotilaslääniksi. Sotilaspiirit pysyivät tässä uudistuksessa asemaltaan ja alueiltaan suunnilleen entisillään. Sen sijaan sotilaspiirien alaisuuteen luotiin liikekannallepanoa ja paikallispuolustusta varten kriisiajan sotilasaluejako korvaamaan paikallistasolta puuttuvia suojeluskuntia. Normaaleihin rauhan ajan tehtäviin näillä sotilasalueilla ei ollut vaikutusta. Sodanjälkeisessä Lapissa kutsuntojen järjestäminen oli aluksi erittäin vaikeaa. Lappi oli lähes tuhoutunut sodassa. Asukkaista suuri osa oli joko evakossa tai kokonaan muuttanut etelään, eivätkä kaikki asiakirjadokumentit olleet ajan tasalla asioiden hoitamiseksi. Asiakirjat, erityisesti asevelvollisten valvonta-asiat, saatiin jollakin lailla kuntoon kansanhuollon kautta, mutta vasta vuodesta 1955 alkaen asevelvollisten valvontaa päästiin toden teolla laittamaan kuntoon. Tällöinkin tietojen saaminen oli alkuvaiheessa kirkonkirjoista saatavien tietojen varassa. Kutsuntatilaisuudet toteutettiin edelleen jokaisessa kunnassa syksyisin. Kutsuntoja varten oli varattava kutsuntatilat, järjestettävä lääkärintarkastukset ja lähetettävä asevelvollisille etukäteiskyselyt. Etukäteistyöllä ja tapaamisilla ennen kutsuntoja paikallisten nimismiesten ja kunnan isien kanssa selvitettiin mahdolliset paikalliset ongelmatapaukset. Tavoitteena oli, että saman kunnan ns. häiriköt ja rikolliset hajautettiin eri varuskuntiin palvelukseen määrättäessä. Kutsuntojen yhteydessä tehtiin luonnollisesti yleisiä havaintoja asevelvollisten suhtautumisesta maanpuolustukseen ja asevelvollisuuteen. Kutsunnoissa pyrittiin jo ottamaan huomioon myös asevelvollisen koulutus, taipumukset ja oma toive palvelustehtävää määrättäessä. Tyypillistä olikin, että 1950-luvun lappilaiset maaseudun miehet halusivat palvelukseen jonnekin etelään ja tilaisuuden nähdä vähän maailmaa. Pääsääntöisesti heidät kuitenkin määrättiin palvelukseen Oulun kasarmeille. Yhden lisänsä sotilaspiirin työhön toivat myös 1960-luvulta alkaen siviilipalvelusmiehet. Yhteiskunnassa tapahtuneen yleisen muutoksen seurauksena yhä useampi mies hakeutui siviilipalvelukseen. Aseettomaksi tai siviilipalvelusmieheksi hakeutuvan vakaumus oli tutkittava erityisessä asevelvollisten vakaumuksen tutkintalautakunnassa ja asevelvollisen oli perusteltava hakemuksensa. Sotilaspiirin vastuulla oli myös ryhtyä toimenpiteisiin, jos siviilipalvelukseen hyväksytty jätti menemättä palvelukseen

10 Toimintatapa oli käytössä vielä 1980-luvun lopulle, jolloin lakimuutoksella helpotettiin hakeutumismenettelyä ja valvontavastuu siirrettiin siviilipalvelusviranomaiselle luvulle siirryttäessä sotilaspiirin esikunnan arkipäivää olivat rintamasotilastunnusten ja -eläkeasioiden hoitaminen, palvelukseen määrättyjen asevelvollisten lykkäyshakemukset, asepalvelukseen vapaaehtoisiksi haluavat, kertausharjoitusten lykkäyshakemukset sekä valitusasioiden hoitaminen. Lisäksi uutena tullut määräys tiettyjen virka- ja luottamustehtävien hoitajien palvelukseen kutsumatta jättämisestä, eli henkilön varaaminen rauhan ajan tehtäviin myös sodan aikana (ns VAP -menettely), aiheutti merkittävän määrän uusia asiakirjoja eri virastojen välillä. Normaalitehtävinä kutsunnat toteutettiin edelleen kuntakohtaisina. Ainoana muutoksena vuonna 1972 tullut Kansanterveyslaki mahdollisti myös asevelvollisten ennakkotarkastukset ennen varsinaista kutsuntatilaisuutta. Edelleen sotilaspiirit tekivät alueellaan maanpuolustustyötä järjestämällä ja osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin. Sotilaspiireistä sotilaslääneihin ja aluetoimistoihin Sotilaspiirijärjestelmä pysyi Suomen liikekannallepano- ja asevelvollisuusjärjestelmän runkona lähes muutoksetta asti. Tällöin sotilaspiirien tilalle muodostettiin 12 sotilaslääniä, ja entisten sotilasläänien tilalle kolme maanpuolustusaluetta. Lapissa sotilasläänin esikunta aloitti toimintansa entisen Rovaniemen sotilaspiirin esikunnan pohjalta ja sen osana jatkoi Länsi-Pohjan asevelvollisten asioiden hoitamista Kemin sotilastoimisto. Sotilasläänin vastuualue olikin tässä vaiheessa luontevasti koko Lapin läänin alue. Kemin sotilastoimisto supistui sittemmin vuonna 1996 poliisilaitoksen yhteydessä sijaitsevaksi yhden henkilön vahvuiseksi asiakaspalvelupisteeksi. Sotilasläänit jatkoivat toimintaansa seuraavaan rakennemuutokseen asti perustettiin Suomeen seitsemän sotilaslääniä sekä sotilasläänien esikuntien johtoon, puolustusvoimien aluehallintoviranomaisen tehtäviä hoitamaan, 19 aluetoimistoa ja kaksi erillistä palvelupistettä, joiden vastuualueet olivat pääsääntöisesti maakuntien alueet. Itse asiassa aluetoimiston työnimi olikin lähes viime metreille asti maakuntatoimisto, mutta nimi muotoutui kuitenkin lopulta nykyiseksi. Lapin maakuntaan perustettiin tällöin kaksi aluetoimistoa: Lapin ja Ylä-Lapin aluetoimistot. Etelä- ja Keski-Lapin 12 kuntaa jäivät Lapin aluetoimiston vastuulle ja vastaavasti yhdeksän pohjoisinta kuntaa kuuluivat Ylä-Lapin aluetoimistolle. Seuraava rakennemuutos olikin sitten edessä jo kahden vuoden kuluttua, kun seitsemästä sotilasläänistä lakkautettiin kolme, ns alueellista sotilaslääniä ja samalla myös erilliset palvelupisteet lopetettiin Lapin aluetoimisto siirrettiin lakkautetusta Lapin sotilasläänin esikunnasta Lapin ilmatorjuntarykmentin esikunnan organisaatioon ja samalla aluetoimisto muutti myös Rovaniemen kaupungin keskustasta Someroharjun varuskuntaan. Vaikka rakennemuutoksia on ollut useita lyhyehkön ajan sisällä, niin eivät ne itse toimintaan ole aiheuttaneet merkittäviä muutoksia, valmius- ja asevelvollisuusasioiden vastuut ja tehtävät ovat pysyneet lähes muuttumattomina. Puolustusvoimauudistus ympyrä sulkeutuu, perinteet säilyvät Aluetoimiston perinnemarssi on Martti Parantaisen säveltämä Asemies. Perinnemarssia kuullaan yleisesti sotilasmarssina erilaisissa tilaisuuksissa, mutta erityisesti lähes jokaisessa kutsuntatilaisuudessa, kun kutsuntaikäluokka ilmoitetaan aluetoimiston päällikölle. Aluetoimiston perinnepäivää vietetään Perinnepäivän lähtökohtana on Ruotsin kuningas Kustaa Waasan määräämä yleinen soaväenotto Ruotsin ollessa sodassa Venäjän kanssa. Tämän sotaväenoton jälkeen alkoivat muun muassa seuraavat Suomen historiasta tutut tapahtumat: Viipurin linnan piiritys ja Joutselän taistelu. Vaikka nämä merkittävät tapahtumat eivät aluetoimiston päivittäisissä toimissa välttämättä esiinnykään, niin Lapin aluetoimisto vaalii kunnioittaen edeltäjäjoukkojensa perinteitä. Edeltäviä perinnejoukkoja ovat Lapin maakunnassa toimineet alueelliset sotilasviranomaiset: Lapin sotilasläänin esikunta sekä Lapin, Rovaniemen ja Kemin sotilaspiirin esikunta. Lapin aluetoimisto aloittaa toimintansa osana Jääkäriprikaatia Samalla lakkautetaan Ylä- Lapin aluetoimisto ja alueen kunnat siirtyvät Lapin aluetoimiston vastuulle. Vaikka aluetoimisto onkin jatkossa osa Jääkäriprikaatia, tulee johtosuhde ja ohjaus asevelvollisuusasioissa suoraan Maavoimien esikunnalta. Aluetoimiston tehtävät tulevat jatkossakin olemaan asevelvollisuusasioiden hoitamisessa ja valmiuden ylläpitämisessä, unohtamatta tietenkään maanpuolustustyötä ympäröivän yhteiskunnan, veteraanien ja reserviläisjärjestöjen kanssa. Osin ympyrä sulkeutuu, kun koko Lapin maakunta on toiminta-alueena. Osin joudumme rakentamaan uusia toimintamalleja säädösten, organisaatioiden ja ohjeistusten uusiutuessa. Kokemukset menneistä vuosista ja perinteet ovat kuitenkin vankka pohja, johon voimme nojata, kun toteutamme päätehtäväämme. Perinteet velvoittavat! 18 19

11 Ex-Rykmenttiläinen Eversti Pertti Viik Rykmenttiläisyyteni juuret lähtevät varusmiespalveluksesta ja nuoren kouluttajan kokemuksista Pohjanmaan ilmatorjuntapatteristossa Rovaniemellä. Paikkakuntalaisena joukko tuntui heti omalta ja sitä vahvistivat nimen muuttuminen Rovaniemen ilmatorjuntapatteristoksi sekä uuden henkilökunnan rekrytointi paikkakunnalta. Tähänkin puoleen Lohtajan leirialueesta oli välillä mukava tutustua. K ipinä upseerinurasta yhtenä vaihtoehtona syttyi jo vuosi ennen varusmiespalveluksen alkua. Olin lintumetsällä isäni hyvän ystävän Tuure Salon kanssa. Nuotiolla kahvitauolla hän kysyi, että mitä olin ajatellut tehdä seuraavana vuonna, ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Sanoin isäni kannustavan lukemaan rakennusinsinööriksi, mutta itse olin ajatellut yhtenä mahdollisuutena metsänhoitajan ammattia. Tuure tuumasi, että: Jaa - ha, jaa - ha... mietippäs vielä yhtenä vaihtoehtona upseerin uraa. Sitten hän kertoi upseerikoulutukseen liittyvistä hyvistä puolista: edullisesta koulutuksesta Kadettikoulussa, eläkkeestä ja mahdollisuuksista aselajivaihtoehtojen lisäksi suuntautua esimerkiksi teknilliselle puolelle tai sotilasasiamieheksi jne. Hän kertoi myös esimerkkejä siviilitehtävistä, joihin upseereita oli siirtynyt. Sitten hän jatkoi, että hänen mielestään upseerin ura sopisi minulle hyvin. Sotaveteraani, kaupunginjohtaja ja tuolloin reservin kapteeni, joka oli toiminut myös kansanedustajana, sai esityksensä kuulostamaan harkinnan arvoiselta. Niinpä aloin katsella asioita tuonkin vaihtoehdon näkökulmasta. Rovaniemelle muuttanut Pohjanmaan ilmatorjuntapatteristo alkoi kiinnostaa myös mahdollisena työpaikkana varusmiespalveluksen jälkeen. Luonnollisesti sillä oli vaikutusta myös palvelusmotivaatioon. Opetettavien asioiden lisäksi kiinnostivat monet muutkin olosuhteisiin ja koulutustapahtumiin liittyvät tekijät. Varusmiespalveluksesta jäi kaikkiaan hyvä maku. Patteriston muutossa pohjanmaalta tulleet reilut, asiansa osaavat ja huumorintajuiset kouluttajat täydennettynä paikkakunnalta rekrytoiduilla nuorilla kersanteilla saivat motivoituneissa Lapin ja Pohjanmaan miehissä sähinää aikaiseksi. Sen enempää kouluttajille kuin koulutettavillekaan ei yleensä keskiverto riittänyt, vaan piti olla parempaa. Niinpä pientä kilpailua saatiin aikaiseksi milloin mistäkin asioista. Kasarmirakennukset olivat uutuuttaan hohtavia. Pienkoulutusta annettiin kasarmien käytävillä ja kellarin aulatiloissa. Perusyksiköissä oli myös luokkia. Suurempia tilaisuuksia pidettiin esimerkiksi sotilaskodissa ja ruokalassa. Tykkikoulutus annettiin kuitenkin pääosin ulkona, koska koulutushalleja ei vielä ollut. Kasarmialue jyrkän rinteen kivikossa näytti tuolloin vielä varsin karulta verrattuna nykyiseen vihreään, luontoon hyvin maisemoituun, kokonaisuuteen. Kivääriammunnat ammuttiin vielä Ounasvaaran kupeessa, Toramolla, Lapin rajavartioston ampumaradalla. Sinne mentiin tai ainakin palattiin marssimalla (13 km). Sehän kävi samalla hyötyliikunnasta, kun kuljetuskalustoakin oli vähänlaisesti. Pahkamaan ampumarata valmistui vasta myöhemmin. Peruskoulutus oli ohi nopeammin kuin arvasikaan ja Aliupseerikoulun vääpeli antoi uudet isälliset ohjeet siitä, miten oppilaan tulee elää ja hoitaa osuutensa uudessa kortteerissa. Huonosti alkoi. Sänkyni päältä löytyi kurssin ensimmäinen hässäkkä huonosti pedatusta vuoteesta. Palautin hässäkän vääpelille ja vihkoon tuli miinus merkintä. Siitä sitä sitten ryhdistäydyttiin kohti parempia suorituksia. Pääosin Pohjanmaalta kotoisin olevat kouluttajat osoittautuivat varsin huumorintajuisiksi. Pieni pilke silmäkulmassa, koulutus eteni ja aika kului nopeasti. Erityisesti yliluutnantti Vesa Mattila Kokemäeltä tuntui olevan huumorilla ja hyväntuulisuudella varustettu. Eräänä päivänä jaoksen johtaja Mattila tuli tupaan ja sanoi minulle, että oppilas Viik on ilmoitettu aliupseerikoulun yhtenä edustajana patteriston ampumahiihtomestaruuskilpailuihin seuraavana päivänä. Sanoin hänelle, etten ollut sitä koskaan harrastanut, eikä kiväärilläni osu mihinkään. Vai niin sanoi Mattila ja lähti. Hän palasi kuitenkin hetken kuluttua mukanaan koulun johtajan kapteeni Raimo Vehviläisen ase ja sanoi: Tällä osuu. Onko muita selityksiä? Eipä siinä enää selityksiä tarvittu. Sakkoja ei tullut, mutta patteriston mestaruus kyllä. Tykkiryhmän johtaminen tuli nopeasti selväksi napapiirin arktisissa olosuhteissa ja komennus reserviupseerikurssille Haminaan antoi meille Pohjanmaan ilmatorjuntapatteristosta lähteneille ennakkoa kesään. Lomamatkat Rovaniemelle tietysti samalla hieman kasvoivat. Kokemukset Reserviupseerikurssilla ja kouluttajien kannustus saivat minut vakuuttuneeksi upseerin urasta siinä määrin, että päätin pyrkiä Kadettikouluun jo varusmiesaikana. Kun tieto Kadettikouluun pääsystä sitten saapui, oli tiedossa, että esikoisemme syntyy puolen vuoden kuluttua. Niinpä anoin lupaa siirtää opintojen alkua seuraavaan syksyyn ja va-vänrikin pestiä vuodeksi Pohjanmaan ilmatorjuntapatteristoon. Asiat järjestyivät ja samalla sain armeijan vuokra-asunnon keskeltä kaupunkia, Pohjolankadulta. Siinä perheeni sai asua myös kadettikoulun ajan ja vielä nuorena luutnanttina yhteensä viisi vuotta. Tuona aikana, varusmiespalveluksen lisäksi, rykmenttiläisyyteni juuret kasvoivat Someroharjun maaperään. Vieläkin muistan lämmöllä Pohjolankadun asuntoa ja päätöstä, jossa allekirjoittajana oli Rovaniemen sotilaspiirin päällikön sijainen majuri Seppo Takamaa (ilmatorjuntamies). Silloisia työtovereita (nyt eläkkeellä olevia) tapaan edelleen silloin tällöin esimerkiksi Lapin ilmatorjuntakillan merkeissä tai satunnaisesti Rovaniemen seudulla

12 Paluu juurille Määräys Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajan tehtävään päätti 20 vuotta kestäneen ajan Helsingin seudulla ja edessä oli muutto juurille Rovaniemelle. Minulle avautui mahdollisuus tuohon paljon arvostamaani tehtävään ensimmäisenä Rovaniemellä Pohjanmaan ilmatorjuntapatteristossa varusmiehenä ja nuorena kouluttajana palvelleena rovaniemeläisenä upseerina. Entiset työtoverit olivat toivottamassa tervetulleeksi takaisin. Kahdenkymmenen vuoden aikana joukko oli kasvanut rykmentiksi. Siitä oli tullut myös tärkeä ilmatorjuntaohjusten koulutuspaikka. Olkapäältä ammuttavaa Ilmatorjuntaohjus 78:n (Strela) koulutusta rykmentissä oli annettu jo sen hankkimisesta lähtien ja kohdetorjuntaluokan Ilmatorjuntaohjus 90:n (Crotale) koulutusta 1990 lähtien. Ilmatorjuntaohjusten osaaminen oli uudella tasolla. Vaikka tykkipuoli menestyi ja oli vahvasti esillä esimerkiksi ilmatorjuntaleireillä Lohtajalla, kiinnosti minua ohjusmiehenä tietysti myös ohjusjärjestelmien osaaminen ja valmiudelliset tekijät sekä niiden kehittäminen. Oli siirrytty koulutusjärjestelmään, jossa palvelukseen astui kaksi saapumiserää vuodessa niin, että koulutettavan sodanajan joukon johtajat koulutettiin ensin ja he toimivat sitten seuraavasta saapumiserästä koulutettavan joukkonsa miehistön johtajina ja apukouluttajina joukkoharjoitusjaksolla. Samalla johtamistaidon koulutuksessa otettiin käyttöön uutena Syväjohtamisen malli. Nuo tekijät yhdessä tekivät varusmiesten motivoinnista entistä helpomman. Tuumaustauolla yhdessä Risto Laakson (kuvassa keskellä) ja Hannu Harjulahden (kuvassa oikealla) Lohtajalla puoli vuotta ennen valmistumista Kadettikoulusta. Työtovereista nousevat erityisesti esille Risto Laakso ja Hannu Harjulahti joiden kanssa lähdimme yhtä aikaa Rovaniemen ilmatorjuntapatteriston miehinä Kadettikouluun ja palasimme uunituoreina luutnantteina takaisin. Riston kanssa, silloin jo perheellisinä, koimme koulutuksen ohella myös lukuisan määrän yhteisiä junamatkoja Rovaniemen ja Helsingin välillä. Riston kanssa emme unohda kokemuksia Rovaniemen rautatieasemalla, kun vaimot ja lapset olivat vastassa ja lähdettäessä taas saattamassa matkaan. Ystävyys ja yhteydenpito perheidemme välillä on jatkunut jo nelisenkymmentä vuotta. 20 vuotta Helsingin seudulla Pääkaupungin ilmatorjuntaan hankittiin ensimmäinen alueilmatorjuntaohjusjärjestelmä Se tarkoitti nuorelle luutnantille lyhyttä Suomessa toteutettua valmentautumista ilmatorjuntaohjusjärjestelmän koulutukseen, koulutuskomennusta Odessaan ja siirtoa Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin kouluttajaksi ohjuspatteristoon. Ohjuspatteristossa olinkin sitten eri tehtävissä kaikkiaan kaksitoista vuotta, eri aikoina vuosien välillä. Viimeiset kuusi vuotta tuosta ajasta olin Ohjuspatteriston komentajana. Muita lyhyempiaikaisia tehtäviä Helsingin ilmatorjuntarykmentissä olivat perusyksikön päällikön ja koulutustoimiston päällikön tehtävät. Pakostakin siinä leimautui jo alkuvaiheessa ohjusmieheksi. Kun yritin yliluutnanttina esittää lyhyttä irtiottoa YK-tehtäviin, rykmentin komentaja totesi: Et sinä mihinkään YK-hommiin voi lähteä. Kukas nuo ohjukset sitten hoitaa? Tuntui kuin uudet kalustot ja tekniikka olisivat osaltaan luoneet hyvää perusvirettä ja motivaatiota koko rykmentin henkilökunnassa. Sen aisti myös varusmiesten motivoinnin helppoutena. Oli miellyttävää tehdä työtä, kun ympärillä oli joukko, jossa johtajineen oli riittävästi teknistä osaamista ja halua näyttää se. Siinä oli hyvä omaakin tietotaitoa kartuttaa. Kun sitten Ohjuspatteriston komentajakauteen sisältyi Ilmatorjuntaohjus 96:n (Buk- M1) vastaanottoon valmistautuminen, henkilökunnan kouluttautuminen (Uralilla), ensimmäinen ammunta ja varusmieskoulutuksen käynnistäminen, eivät tehtävät missään vaiheessa tuntuneet haasteita pahemmilta. Isot ohjukset vaativat myös isot ammunnat. Niissäkin merkeissä oli tarvetta Lohtajan hietikoita mittailla ja piirrellä. Erityisesti Lohtaja tuli tutuksi Pääesikunnan ilmatorjuntatoimiston ja -osaston näkövinkkelistä koulutussektorista vastaavana osastoesiupseerina, jolle kuuluivat myös Lohtajan ilmatorjuntaleireihin ja leirialueen kehittämiseen liittyvät asiat. Tietoa maalilennokista kiltaveljelle ja varusmiestoverille Kari Alatalolle

13 Rykmentin järjestämälle, vapaaehtoisen ulkoilu/liikuntapäivän hiihtolenkille lähti henkilökuntaa mukaan toistasataa sotilasta ja siviiliä. Kun porukalta päivän päätteeksi vielä irtosi hymy, jäi tunne, että mihinkäs tästä kiire. Komentajakausi jäi kuitenkin hieman lyhyemmäksi kuin olin ajatellut. Sain pian määräyksen ilmatorjunnan tarkastajan tehtävään. Se oli tietysti minulle, kuten arvaten kenelle tahansa ilmatorjuntaupseerille, erityisen kiinnostava ja arvostettu tehtävä. Ajallisestikin se sattui sopivan haastavaan aikaan. Ilmatorjunnan kehittäminen oli hyvässä vauhdissa ja sen tulevaisuus näytti myös resurssien valossa tuolloin kohtuulliselta. Tarkastajan tehtävästä irtaannuin eläkkeelle hyvillä mielin. Lopuksi Vuosikymmenien saatossa valinnat etelän ja pohjoisen välillä tulivat tutuiksi. Sotaveteraanin antamat askelmerkit sotilasuralle osoittautuivat kuitenkin hyviksi. Upseerin ura oli mielenkiintoinen ja antoisa. Tekemisellä oli aina selkeä tarkoitus ja suunta. Ammatin valinnan oikeellisuutta ei tarvinnut missään vaiheessa epäröidä. Veteraanin mainitsema siviilitehtävä eläkkeellä toteutui sekin. Heti eläkkeelle siirtyessäni aloitin työt Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajana. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja kutsui rykmentin naiset komentajan johdolla seuraamaan poroerotusta Tarhamaan poroaidalle Rynkky selkään ja ladulle

14 Matkailu avartaa - esikuntaupseerina Sarajevossa Kapteeni Jari Kananen Ilmoitin toistuvasti vuosittaisissa kehityskeskusteluissa esimiehelleni halukkuuteni kriisinhallintatehtäviin ja keväällä 2011 sain tiedon, että minut on suunniteltu EU- FOR ALTHEA-operaatioon Bosnia ja Hertsegovinassa. Myöhemmin tarkemmaksi palveluspaikaksi varmistui operaation esikunta Camp Butmirissa Sarajevossa. Palveluksen alkamisajankohdaksi oli määrätty joulukuu 2012, joten odottavan aika oli pitkä. Kansainvälisiin tehtäviin lähtijöille räätälöidään ja järjestetään erinäisiä kursseja tukemaan osaamista tulevan tehtävän ja toiminta-alueen erikoispiirteitä silmällä pitäen. Tehtäväkseni oli määritetty esikuntaupseeri ja tarkennettuna tehtäväni oli operaation tilannekeskuksessa eli JOC:ssa (Joint Operations Center). Kyseisessä tehtävässä toimii vain yksi suomalainen upseeri kerrallaan, joten mitään isoa rotaatiokoulutusta ei ollut odotettavissa, vaan tarkempi tehtävään perehdyttäminen tulisi tapahtumaan operaatioalueella viikon mittaisen HOTO:n (Hand Over - Take Over) aikana. Vaatimuksena kyseiseen tehtävään oli yleinen kielitutkinto taso 4 ja sen suoritin Rovalassa Rovaniemellä. Kustannukset kielitutkinnosta meni luonnollisesti työnantajan maksettaviksi. Muita kursseja oli kahden kuukauden englannin kielikurssi Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa FINCENT:ssä Tuusulassa, johon sisältyi kaksi viikon mittaista lähiopetusjaksoa pääkallopaikalla ja muu opetus toteutettiin etätyöskentelynä muun työn ohella. Varsinainen reilun viikon mittainen rotaatiokoulutus toteutettiin Porin Prikaatissa muutama kuukausi ennen palveluksen alkamista. Kyseinen koulutus oli hyvin yleisluontoinen ja siihen osallistui sekalainen joukko Balkanin alueelle operaatioihin komennettuja ammattisotilaita sekä reservinupseereita. Koulutukseen sisältyi muun muassa lääkärintarkastuksia, Cooperin testi, lääkintäkoulutusta, toimialueperehdytystä ja ajo-opetusta. Rotaatiokoulutus päättyi palvelussitoumuksen allekirjoitukseen, jossa vahvistettiin palvelusaika sekä palkkaluokka. Viimein se oli virallista ja lähtö alkoi konkretisoitua. Edellä mainittujen koulutusten lisäksi opiskelin omatoimisesti lukemattomia tunteja tulevan toimialueen (sota)historiaa, nykytilannetta, maantietoa sekä paikallista kieltä. Lisäksi olin aktiivisesti yhteydessä edeltäjääni sähköpostitse viimeisien kuukausien ajan, mistä sain lisätietoa paikallisista olosuhteista. Yksittäisen esikuntaupseerin tai sotilastarkkailijan KV-palvelukseen siirtyessä hänen varusteensa toimitetaan toimialueelle normaalisti siviiliyritysten kautta ja näin tapahtui myös omalla kohdallani. Sain rotaatiokoulutuksessa varusteet kuin aikanaan alokkaana varusmiespalvelusta aloittaessa. Pakkasin saadut varusteet sekä tärkeimmät siviilivarusteeni kuljetuslaatikoihin ja lähetin ne kuljetusyrityksen kautta Sarajevoon, missä eräs paikallistyöntekijämme selvitti ne tullista läpi ja eteenpäin Camp Butmiriin. Itse siirryin toimialueelle käskettynä päivänä normaalilla reittilennolla. Sumuinen Sarajevon laakso ja Miljacka-joki. EUFOR ALTHEA -operaatio perustettiin Bosnia ja Hertsegovinaan NATO:n SFOR-operaation (Stabilization Force) pohjalta ja sen lakattua vuoden 2003 lopussa. EUFOR ALTHEA:ssa palvelee kahdeksan suomalaista esikuntaupseeria, joista viisi Sarajevossa Camp Butmirissa, yksi Italian Napolissa EUCE:ssä (EU Command Element) ja kaksi Belgian Monsissa EUSG:ssä (EU Staff Group). Operaation osallistui minun palvelusaikanani 23:n eri kansallisuuden edustajia, joista 18 oli EU:n jäsenvaltioita. Operaation vahvuutta on vähennetty asteittain ja vuonna 2013 pysyvät tiimit ja jäsenet laskettuna se oli ainoastaan noin 600 henkeä. Lisäksi maassa on liikkuvia paikallisia asevoimia kouluttavia koulutustiimejä ja muita tukijoukkoja noin 200 hengen verran. Kauimmaiset kollegat tulivat Chilestä ja lähimmät Ruotsista. Operaatiolla on executive-mandaatti YK:lta, jonka jatkamisesta annetaan päätös vuosittain marraskuussa. Näin ollen kohtuullisen rauhallisessa maassa täytyy EUFOR:lla olla edelleen kyky puuttua maan sisäiseen turvallisuuteen sotilaallisesti tarpeen niin vaatiessa. Vaatimus täytetään yksinkertaisella konseptilla, jossa Sarajevoon on sijoitettuna yksi Itävallan, Turkin ja Unkarin muodostama monikansallinen 26 27

15 pataljoona. Tilanteen niin vaatiessa joukkoa vahvistetaan reservikomppanioilla tai pataljoonilla useista eri valtioista valmiusvuorottelun mukaisesti. Vastuuta alueen turvallisuudesta on siirretty koko ajan enemmän ja enemmän paikallisviranomaisille ja heillä on kova halu näyttää pystyvänsä pitämään järjestystä yllä ilman ulkopuolista tukea. EUFOR:n rooli onkin nykyisellään painottunut paljolti paikallisasevoimien, AF BIH:n (Armed Forces of Bosnia and Herzegovina) kouluttamiseen ja kalustolliseen tukeen lähinnä lahjoitusten kautta. Alueen turvallisuustilannetta ja etnisiä jännitteitä seurataan aktiivisesti muun muassa. yhteysupseeritiimien, LOT:ien (Liason and Observation Team) sekä FHT:ien (Field Humint Team) kautta. Operaation tilannekeskus oli ajettu miehitykseltään minimiin maan turvallisuustilanne huomioon ottaen, mutta valmius toiminnan tehostamiseen oli koko ajan olemassa ja sitä harjoiteltiin säännöllisesti. Toimin TIKE:ssa vuoropäällikkönä ja lähimpinä työtovereina minulla oli sotilaita Romaniasta, Sloveniasta, Kreikasta, Itävallasta, Irlannista, Turkista, Slovakiasta, Chilestä, Unkarista ja Puolasta. Sangen sekalainen joukko, mutta sotilas on sotilas puvun kuosiin ja hihalippuun katsomatta. TIKE valvoi maan turvallisuustilannetta ja joukkojen liikkeitä ja toimi suorana linkkinä EUFOR:n komentajan ja kentällä olevien joukkojen välillä. TIKE:ssa suunniteltiin ja valvottiin myös lentotoimintaa tiedustelukoneen ja helikopterien osalta sekä johdettiin EODtoimintaa tilanteen niin vaatiessa. Toiminta perustui varautumissuunnitelmiin eli mitä tehdä, jos asiat menee huonompaan suuntaan ja sotilaallista voimaa tarvitsee käyttää maan turvallisuustilanteen ylläpitämiseen tai palauttamiseen. Varautumissuunnitelmia päivitettiin ja harjoiteltiin säännöllisesti. Suurimman hengenvaaran tällä hetkellä alueella aiheuttavat miinat, joita on asennettu rintamalinjoille arviolta kappaletta sodan aikana kaikkien osapuolien toimesta. Miinoitteista on nykyään kohtuullisen hyviä karttoja, mutta paikantamista ja raivaamista vaikeuttaa muun muassa se, että noin 30 % miinoitteista on dokumentoimattomia eli niiden sijaintia, kokoa ja laatua ei tarkasti tiedetä. Miinaonnettomuuksia tapahtuu paikallisväestölle useita vuodessa ja se muistuttaa, että kovalta uralta ei ole syytä poistua ilman alueen tuntemusta. Bosnia ja Hertsegovina elää omaa, sodan jälkeistä seestynyttä elämää jakautuneena valtiona, jossa Bosnian kroaatit, serbit sekä muslimit eli bosniakit taistelevat omasta elintilasta ja oikeuksistaan. FBiH eli Bosnia ja Hertsegovinan federaation muodostavat pääosin muslimit, kun taas Republika Srpska on Bosnian serbien muodostama hallintoalue pienen Brckon yhteishallintoalueen muodostaessa kolmannen jakolinjan pohjoisessa Kroatian vastaisella rajalla. Pääosa muslimeista haluaisi yhtenäisen Bosnian, kun taas B-serbit elättelevät toivoa omasta valtiosta B-kroaattien haikaillessa etelässä sijaitsevan Hertsegovinan alueen sulauttamisesta Kroatian rannikon yhteyteen. Työttömyys on eri lähteistä riippuen noin 50% luokkaa. Keskipalkka on noin euroa kuussa. Hallinto erittäin raskas sekä korruptoitunut vieden suuren osan valtion budjetista. Suoranaista välitöntä sodan uhkaa ei ole näköpiirissä ja etnisyyteen perustuvat väkivallanteot ovat vähentyneet, mutta kansa on erittäin tyytymätön poliitikkojen työskentelyyn ja vastuun välttelyyn. Maassa on suuria asekätköjä ja kansalaisilla on edelleen hallussaan paljon aseita ja räjähteitä sodan jäljiltä. Käsikranaattien heittely ja käsiaseilla tulittaminen on maassa jokapäiväistä arkea, joka yksilöityy suurelta osin rikollisten välien selvittelyyn. Mielenosoitukset ovat olleet pääosin rauhallisia ehkä osin siksi, että paikalliset pelkäävät suurten mielenosoitusten muuttumista verilöylyiksi laittomien aseiden ja osin etnisten jännitteiden takia. Sodan arvet ovat vielä muistissa vanhemmalla väestöllä, mutta uusi sodan jälkeinen sukupolvi kasvaa kovaa vauhtia. Näin ulkopuolisen silmin on vaikea nähdä Bosnia ja Hertsegovinalla tulevaisuutta itsenäisenä valtiona, jossa kroaatit, serbit ja muslimit elävät kaikki tyytyväisenä ja sulassa sovussa. Miinoite Igman-vuoren rinteessä Sarajevon kupeessa. Sodan jäljet ovat vielä näkyvissä monin paikoin jälleenrakentamisesta huolimatta

16 Valojuovassa 10 vuotta sitten Tiedotussihteeri Jaana Vienola Lehdessä esittäytyi rykmentin uusi komentaja everstiluutnantti Rauno Lankila, joka otti tehtävät vastaan everstiluutnantti Juha Pyyköseltä Tekstissään Lankila sanoo muun muassa: Joukko-osaston tuloksellisuus koostuu kokonaisuudesta ja ennen kaikkea henkisestä ilmapiiristä - eri toimintatasojen me-hengestä. Jokaisen tulee myös yksilönä ymmärtää, että oma toiminta on vain pieni osa kokonaisuutta. Samalla tulee kuitenkin muistaa, että meillä puolustusvoimissa ei ole pieniä tai suuria tehtäviä - meillä on vain tärkeitä tehtäviä. Everstiluutnatti Lankila työskenteli rykmentin komentajana saakka, jolloin hän siirtyi ilmatarkastajan tehtäviin ja uudeksi komentaksi saatiin everstiluutnantti Hannu Kylmäniemi. Lehdessä oli silloisen laatupäällikön majuri Eero Pajulan artikkeli siitä, mitä laatutoiminta on ja miten se toimii rykmentissä. Artikkeli oli myös Puolustusvoimien uudesta visuaalinen ilmeestä, joka otettiin käyttöön Sen tarkoituksena oli yhtenäistää ja antaa entistä hallitumpi kuva organisaatiostamme. Ilme otettiin käyttöön vaiheittain niin, että viimeisetkin kyltit ja opasteet tuli olla tehtynä koko puolustusvoimissa vuoden 2005 loppuun mennessä. Perusteet määriteltiin Graafisessa ohjeessa, jossa raamitettiin puolustusvoimien eri tasojen värit ja tunnukset, typografia, graafiset tunniste-elementit jne. Visuaalinen ilme ulotettiin koskemaan lähes kaikkea materiaalia, mitä käytetään edustamaan puolustusvoimia. Näitä ovat esim. kirjekuoret, lomakkeet, adressit, käyntikortit, nimilaput, esittelytaulut, esitteet ja julkaisut, lehti- ja rekrytointi-ilmoitukset, opastekyltit, nettisivut jne. Lehteen haastateltiin entistä rykmentin komentajaa ja ilmatorjunnan tarkastaa, paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajaa Pertti Viikiä. Hän kertoo haastattelussa muun muassa toiminnanjohtajan arkipäivästä ja siitä kuinka toiminnanjohtajan työ eroaa työstä puolustusvoimista. Hän sanoo myös, että Rovaniemen varuskunta on merkittävä työnantaja Rovaseudun alueella. Rovaniemi on iso varuskuntakaupunki, joka usein hieman unohtuu kun mietitään paikkakunnan imagoa. Hän toivookin kaupungin ja maalaiskunnan tuolloin ollessa yhdistymässä, että asia muistettaisiin. Varuskunta mahdollistaa veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen toimintojen tukemisen ja sitä kautta antaa henkistä rikkautta myös ympäristölleen. Tässä lehdessä on Viikin juttu Ex-rykmenttiläinen sivuilla Majuri Eero Pajula, yliluutnantti Teemu Kuitunen ja luutnantti Antti Manninen sekä kapteeni Antti Soini lennostosta vierailivat ruotsalaisten FOCUS-taisteluharjoituksessa Jokkmokissa keväällä Vierailu liittyi ystävyysjoukko-osastojen väliseen kouluttajavaihtoon. He tutustuivat Norrlands Luftvärnsbataljonin koulutustiloihin ja RBS 70-simulaattoriin sekä saivat seurata meneillään olevaa harjoitusta. Kapteeni Jarmo Vilo, yliluutnantti Timo Kuitunen sekä luutnantti Mikko Nevala puolestaan saivat seurata viiden vuorokauden ajan Norjan armeijan 6.Divisioonan mekanisoidun ilmatorjuntapataljoonan ja ilmavoimien ohjusyksikön yhteistoimintaa Joint Winter harjoituksessa. Molemmat vierailut olivat erittäin mielenkiintoisia ja monia ajatuksia herättäviä siitä, miten ilmatorjunta toimii naapurimaissamme. Vierailujen isännät olivat erittäin avoimia ja vieraanvaraisia, joten vierailut onnistuivat hienosti

17 Henkilöstöasiat UUSIA RYKMENTTILÄISIÄ Tiedotussihteeri Jaana Vienola Valojuova 1/14 Lippujuhlapäivän tapahtumakuvia vänrikki Matti HIETALA vänrikki Paavo PIKKARAINEN kersantti Eetu KUJANPÄÄ kersantti Marko MÄLLINEN taloussihteeri Heli HOPPULA toimistosihteeri Niina PÄÄKKÖ sotilassoittaja Markus LINDELL SIIRTO LAPIN ILMATORJUNTARYKMENTISTÄ: majuri Pekka RANKINEN Jääkäriprikaatiin yliluutnantti Janne Kaakkurivaara Suomenlahden meripuolustusalueelle ELÄKKEELLE: luutnantti Timo Tapanainen toimistosihteeri Laina Luusua ylennetyt ja palkitut Ylikersantiksi ylennetyt vas: Niko Ylikulju, Matti Loukusa sekä ylikersantin palvelusarvon saanut Aki Korjonen Rykmentin ja lennoston liput saapuvat ilmapuolustusmuistomerkille. Rykmentin komentaja everstiluutnantti Arto Ikonen sekä lennoston esikuntapäällikkö everstiluutnantti Juha Salminen laskivat seppeleen ilmapuolustusmuistomerkille. Ritarimerkin saajat kapteeni Jyrki Mäkikyrö ja everstiluutnantti Teijo Oksanen. Kapteeniksi yliluutnantti Matias SUNI Ylikersantiksi kersantit Matti LOUKUSA, Masi KÖRKKÖ ja Niko YLIKULJU Ylikersantin palvelusarvo kersantit Matti LOUKUSA, Aki KORJONEN ja Niko YLIKULJU Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki: everstiluutnantti Teijo OKSANEN Suomen Leijonan Ritarimerkki: kapteeni Antti KUMPU, kapteeni Jyrki MÄKIKYRÖ ja kapteeni Veli-Pekka OJA Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: yliluutnantti Antti MANNINEN ja elektroniikkainsinööri Eija TENNILÄ Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein: osastosihteeri Ritva ENBERG ja työnjohtaja Sami VIERELÄ Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali: vanhempi asentaja Jukka PAALANKO ja toimistonhoitaja Tuija SIPOLA Majuri Jukka Soini ja kapteeni Juha Kämä. Sotilasansiomitali: kapteeni Juha KÄMÄ, musiikkikapteeni Jaakko NURILA, kapteeni Kimmo RANTAKEISU ja majuri Jukka SOINI Valtion virka-ansiomerkki: osastosihteeri Ritva ENBERG ja luutnantti Sakari LAUSTO (res) Oikealla elektroniikkainsinööri Eija Tennilä, osastosihteeri Ritva Enberg sekä vanhempi asentaja Jukka Paalanko

18 Tapahtumia meiltä ja muualta Lapin sotilassoittokunnan perustamistilaisuus Puolustusvoimauudistukseen liittyvä sotilasmusiikka-alaa koskeva uudistus kasvatti Lapin sotilassoittokunnan henkilömäärää. Vuoden vaihteessa lakkautetuista soittokunnista siirtyi yhteensä 14 soittajaa Lapin sotilassoittokunnan riveihin. Soittokunnan ensiesiintyminen uudessa kokoonpanossa tapahtui remontoidussa rykmenttisalissa Rykmenttisali toimii soittokunnan harjoittelusalina. Kutsuvieraina tilaisuudessa olivat muun muassa Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila, Rovaniemen varuskuntasoittokunnan perustaja ja ensimmäinen päällikkö musiikkieverstiluutnantti Rauno Haahti sekä puolustusvoimien ylikapellimestari musiikkieverstiluutnantti Elias Seppälä. Soittokuntaa johtaa soittokunnan päällikkö musiikkimajuri Juha Tiensuu ja kapellimestarina toimii musiikkikapteeni Jaakko Nurila. Soittajien määrä on yhteensä 30 soittajaa. Tiedotussihteeri Jaana Vienola 209. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin internaattivaihe varuskunnassa Teksti: yliluutnantti Jenni Fräntilä Kuvat: tiedotussihteeri Tuula Saari 209. Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi järjestettiin Kurssin päämääränä on antaa johtavassa asemassa oleville siviili- ja sotilashenkilöille kokonaisnäkemys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen järjestelyistä ja valmiuden eri valmiustiloista. Lisäksi tavoitteena on edistää kokonaisturvallisuuden eri aloilla johtavissa tehtävissä toimivien henkilöiden keskinäistä yhteistoimintaa. 50 kurssilaista sekä kurssin järjestäjät saapuivat Rovaniemelle aurinkoisena tiistaipäivänä Internaattivaihe on varuskunnassa perinteisesti kolmipäiväinen, minuuttiaikataululla rakennettu kokonaisuus, jonka isäntinä toimivat lennoston ja rykmentin komentajat. Heti aluksi kurssilaiset varustettiin sotilaan perusvaatetuksella, jonka jälkeen kurssilaiset hyppäsivät internaatin pyörteisiin. Joukko-osastojen ja sotilaskodin toiminnan esittelyt, yritysvierailu, varusmiesten tapaamiset, varusmiesjohtajakoulutuksen esittely, viikkoliikunta, ryhmätyöt ja neuvottelut täyttivät kurssilaisten kolmipäiväisen vierailu lähes jokaisen valveillaolominuutin. Keskiviikkona järjestetty kurssi-ilta Lehtojärvellä antoi kurssilaisille makupaloja Lapin eksotiikasta. Lisämaustetta internaattivaiheeseen toi elämyksellinen kasarmimajoitus rykmentin Aliupseerikoulun tiloissa

19 Kuvat: sihteeri Nina Poutiainen Rykmentin hiihto- ja viestihiihtomestaruuskilpailut Hiihtomestaruuskilpailut järjestettiin aurinkoisessa talvisäässä huhtikuun alussa. Varusmiesten henkilökohtainen kilpailu järjestettiin tiistaina 8.4. Hiihtotyyli SA-suksilla oli vapaa 3,5 kilometrin pituisella matkalla. Torstaina kisattu varusmiesten viestihiihtokilpailu toteutettiin yhteislähtönä 10 hengen joukkueilla. Myös henkilökunnalla oli kilpailuissa omat osallistujansa. Henkilökohtaisessa kilpailussa kolme nopeinta hiihtäjää palkittiin puolustusvoimien palkintolevykkeillä. Kilpailuun osallistuneita varusmiehiä palkittiin yksiköiden toimesta hiihtomerkeillä. Lisäksi nopeimman yksikön kaikki osallistuneet varusmiehet palkittiin yhden vuorokauden kuntoisuuslomalla. Kilpailujen johtajana toimi ylil Jari Tenno ja lähtö- ja maalipaikan johtajana ylil Pasi Sarajärvi. Tulokset: Varusmiehet 3,5 km 1. jääk Jussi Partanen, 2.JK 12:26 2. opp Janne Martikainen, AUK 13:17 3. opp Teemu Malinen, AUK 14:06 4. kok Jari Nikunlassi, 2.JK 14:50 5. jääk Henri Louste, 2.JK 14:51 6. tkm Jarno Lähdemäki, 2.JK 14:58 7. opp Olli Jansson, AUK 15:16 8. tkm Joonas Pajuniva, 1.ITPTRI 15:34 9. opp Juhani Fyrstén, AUK 15: opp Iisakki Närhilä, AUK 15:37 Maaliin hiihti yhteensä 249 kilpailijaa Henkilökunta 5,2 km 1. kapt Jaakko Jokela 14:10 2. ylil Matias Suni 14:46 varhoit Vesa Jäntti 15:02 (kilp ulkop) 3. ylil Petri Kontsas 15:07 4. ltn Jukka Kaikkonen 15:36 Viestihiihto 10x1km 1. 2.JK I joukkue 36:00 kok Jussi Hemmilä, kok Jari Nikunlassi, alik Teemu Puotiniemi, tkm Arttu Talka, tkm Jerry Sarpola, tkm Tatu Kuukasjärvi, jääk Ville Virtanen, jääk Arttu Ylitalo, jääk Henri Louste, ja jääk Jussi Partanen 2. 1.ITPTRI I joukkue 38: ITPTRI 1 joukkue 41:29 Viestihiihtojoukkueita oli yhteensä yhdeksän. Varusmiesten kilpailun voittaja jääk Jussi Partanen maalissa. Henkilökunnan sarjan voittaja Jaakko Jokela lähtökiihdytyksessä. Hymy oli alik Mai Karjalaisella herkässä lähtöä odotellessa. Tkm Janne Fransila (n:o 7) ja tkm Joni Hankala (n:o 10) lähtövaatteen alla. Viestihiihdon voittajajoukkue 2.JK

20 Aikuisena oppimaan Puolustusvoimauudistuksen tukitoimena järjestetiin järjestyksessä toinen Aikuisena opiskelemaan infotilauus Tilaisuuden tavoitteena oli kannustaa Rovaniemen varuskunnan irtisanomisuhan alaisia, luottamusmiehiä ja muita kiinnostuneita pohtimaan uusien koulutus- ja ammattiurien mahdollisuuksia. Sisällöllisesti tilaisuus oli jatkoa kevään 2013 vastaavalle tilaisuudelle. Aiheena olivat tällä hetkellä ajankohtaiset ammatillinen lisä- ja täydennyskoulutus, oppisopimuskoulutus ja työvoimakoulutus. Luennoitsijona toimivat Seppo Marjamaa Lapin TE-toimistosta, Kari Plosila Lapin oppisopimuskeskuksesta ja Leila Karjalainen ja Kaisa Räisänen Lapin ammattiopistosta. Tilaisuuden suunnitelusta ja järjestelyistä vastasi sosiaalikuraattori Sirkka Vaarala. Ritarimalja Ilmatorjuntajoukkojen arvostetuin palkinto, Ritarimalja, jaettiin ilmatorjuntaharjoituksen päätöstilaisuudessa. Ilmatorjunnan tarkastaja eversti Ari Grönroos luovutti Ritarimaljan Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajalle everstiluutnantti Arto Ikoselle. Grönroos mainitsi perusteluina muun muassa, että rykmentissä on toteutettu puolustusvoimauudistuksen toimeenpanoon liittyvät tehtävät laadukkaasti saavuttaen edelleen kiitettävät koulutustulokset varusmies-, reserviläis- ja palkatun henkilöstön koulutuksessa. Rykmentissä on myös toteutettu organisaatiomuutokset hallitusti sekä luotu koulutusedellytykset uudelle organisaatiolle. Ritarimalja on Mannerheim-ristin ritarien ilmatorjunta-aselajille lahjoittama ikuisesti kiertävä kiertopalkinto. Se luovutetaan vuosittain joukko-osastolle ansioista ilmatorjunta-aselajin koulutus- ja valmiustehtävien suorittamisessa sekä aselajin maineen ylläpitämiseksi Veteraanikannu JOAKIM PAAJANEN Vaakunan luovutus Alikersantti Esko Haverinen hankki Kajaanin vaakunan sotilaskodin jo ennestään komeaan rivistöön. Hän oli huomannut kotikaupunkinsa vaakunan puuttuvan sotilaskodin seinältä ja ryhtynyt aktiivisesti toimimaan saadakseen sen. Vaakunanluovutustilaisuus pidettiin sotilaskodissa Haverinen luovutti vaakunan rykmentin komentajalle, joka luovutti sen edelleen sotilaskodin johtajalle Vappu Alapeterille. Kajaanin vaakuna viittaa kaupungin syntyyn Kajaanin linnan ympärille. Linna perustettiin rajalinnoitukseksi 1600 luvun alkupuoliskolla Ämmänkosken keskellä sijainneelle saarelle. Vaakunan selitys kuuluu sinisessä kentässä alaisesta aaltokoroisesta hopeahirrestä nouseva kultainen kaksitorninen linna, jonka ikkuna- ja oviaukot punaiset. Vaakunan on piirtänyt Olof Eriksson, ja Kajaanin kaupunginhallitus hyväksyi sen kaupungin vaakunaksi 23. huhtikuuta vuonna NINA POUTIAINEN Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila luovutti veteraanikannun Rovaniemen ilmatorjuntapatteriston komentajalle valtakunnallisessa ilmatorjuntaharjoituksessa Lohtajalla Kemin veteraaniyhdistyksen vuonna 1987 lahjoittama Veteraanikannu jaetaan Pohjois-Suomen sotilasläänin komentajan päätöksellä joukkoyksikölle, joka on tuottanut sekä hengeltään että suorituskyvyltään edellisenä vuonna korkeatasoisia joukkotuotantojoukkoja. Edellä mainittujen perusteiden mukaisesti veteraanikannun sai tänä vuonna Lapin ilmatorjuntarykmentin joukkoyksikkö Rovaniemen ilmatorjuntapatteristo. Ala-Sankilan mukaan kaikki Pohjois-Suomen sotilasläänin joukkoyksiköt ovat toimineet tehtävissään erittäin menestyksekkäästi ja joukkoyksiköiden väliset erot olivat todella pieniä