Messuan Historia. on nis tuu.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Messuan Historia. on nis tuu."

Transkriptio

1 on nis tuu.

2 Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti Kilpimainos Arvelinin.

3 Noista ajoista asti on yrityksessä arvostettu käytännön osaamista, käden taitoja sekä ennakkoluulottomuutta. Messuan Historia

4 Alussa oli Arvelin. Esko Arvelin (syntynyt 1924) oli luova ja kokeilunhaluinen nuorimies. Kansakoulussakin hän vaihtoi ainekirjoitusvihkoissa käytetyn kaunokirjoituksen erilaisiin tekstaustyyleihin ja myöhemmin hän kävi tekstauskurssin kirjeitse!

5 Helsinki Lahti Sodan sytyttyä nuori Esko joutui rintamalle, josta palattuaan hän pääsi rintamamiehille suunnatulle maalarin ammattikurssille Helsinkiin. Sen suoritettuaan hän sai työpaikan helsinkiläisessä kilpimaalaamossa. Sodan jälkeisen vaikean asuntotilanteen vuoksi Esko joutui kuitenkin vuonna 1948 palaamaan takaisin kotikonnuilleen Lahteen. Taitavalle miehelle löytyi onneksi heti töitä: ensin kilpimaalarina Maalaamo Zetterbergillä, myöhemmin Askon ja Lahti Mainoksen somistamossa.

6 Mainos Arvelin syntyy ja kasvaa Messuan Historia

7 Vuonna 1961 Esko oli vakuuttunut oman alan löytymisestä ja päätti ryhtyä yrittäjäksi. Syntyi Kilpimainos Arvelin T:mi. Siitä jo vuoden päästä yhtiömuoto muuttui ja nimeksi tuli Mainos Arvelin Ky. Perheen ja ystävien avulla yrityksessä maalattiin kilpiä ja rakennettiin somistuksia. Toimintaan kuuluivat lisäksi silkkipainotyöt. Eskon tavoitteena oli, että yritys antaa perheelle elannon ja itselle töitä. Alusta asti toiminnoissa oli mukana myös messuosastojen rakentaminen. Nopealla vauhdilla toiminta laajeni ja henkilökuntaa lisättiin. Eskon neljästä pojasta Antti ja Jorma olivat tehneet yrityksessä töitä koulun jälkeen ja loma-aikoina. Opintojen ja asepalveluksen jälkeen Antti siirtyi Helsinkiin samalle toimialalle ja Jorma kokopäivätöihin perheyritykseen. Vuonna 1968 Mainos Arvelin Ky:ssä keskityttiin yksinomaan somistamo- ja näyttelytoimintaan. Silkkipainotoiminnasta luovuttiin kokonaan.

8 1970-luku toi Consta-profiilirakenteet ja 80-luvulla kansainvälistyttiin Messuan Historia

9 Pojista Heikki Arvelin tuli töihin perheyhtiöön Yhtiö oli kokenut nopeaa kasvua ja kesäkuussa 1976 siitä tuli osakeyhtiöi. Samana vuonna myös Antti Arvelin liittyi mukaan ja hänen johtamana perustettiin toimisto Helsinkiin ja aloitettiin Consta-profiilirakenteiden suunnittelu ja valmistus. Tästä näyttelyrakennejärjestelmästä kehittyikin yrityksen kantavin tuote, jota myöhemmin vietiin eri maahan.

10 Toimialamuutoksen myötä yrityksen nimi muuttui Arvelin Oy:ksi. Tässä vaiheessa Antti, Jorma ja Heikki tulivat osakkaiksi. Vuonna 1981 Arvelin Oy oli toiminut 20 vuotta ja henkilökuntaa oli 30 henkeä. Yhtiön kasvaessa edelleen käynnistettiin oman toimitalon suunnittelu ja rakentaminen. Omiin tiloihin muutettiin 1983.

11 Vuonna 1986 Arvelin Oy toimi jo viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Oulussa ja Turussa. Yhtiöllä oli yhteisyritys Moskovassa ja edustuksia Lontoossa, Saksassa ja Singaporessa, jossa Eriikka Kalliokoski (o.s. Arvelin) oli 1985 kesätöissä. Antti teki suuria kauppoja Neuvostoliittoon, jonne vietiin Consta-rakenteita junavaunuittain: 80-luvun lopulla markkinat kävivät kuumana. Messuan Historia

12 Näinä vuosina messuala koki suuren murroksen ja yritykset erikoistuivat. Yrityksen henkilökunnan määrä ylitti suurimmillaan jo 100. Mukaan liittyi pääomasijoitusyhtiö ja samassa yhteydessä toteutettiin sukupolvenvaihdos. Jorma ja Heikki tahtoivat jatkaa itsenäisinä yrittäjinä. Vuonna 1987 Jorma perusti suunnittelutoimisto Messua Design Oy:n sekä osti Arvelin Oy:n Oulun toiminnot, josta tuli Messu Arvelin Oy. Samana vuonna Heikki aloitti Messumainos Oy:n ostaen kaikki somistamotoiminnot Arvelin Oy:ltä. Antti perusti oman yrityksensä Arvelin International Oy:n vuonna essu Mess mainos Vuosi 1989 oli viimeinen kovan talouskasvun vuosi. Samana vuonna yrityksen perustaja Esko jäi eläkkeelle. Esko Arvelin nukkui pois syksyllä 2009 ja yrityksessä tiivisti myös työskennellyt vaimonsa Hillevi vuotta myöhemmin. Messuan Historia

13 2000-luku toi johtoon lastenlapset Messuan Historia

14 Esko Arvelinin käynnistämä yritystoiminta jatkuu edelleen suvussa samalla toimialalla neljänä eri tavoin jalostuneena yrityksenä jo kolmannessa sukupolvessa. Eskon jälkeen toimitusjohtajana toimi Jorma Arvelin vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen hän työskenteli yrityksessä vielä 2007 saakka.

15 Suokupolvenvaihdos tehtiin joustavasti välillä, jolloin omistajiksi tulivat lapsenlapset Jonna Simola ja Eriikka Kalliokoski. Heistä Eriikka oli Messuan toimitusjohtajana ja Messu Arvelinin toimitusjohtajana hän aloitti Jonna Simolan aviomies Valtteri Simola aloitti hallituksen puheenjohtajana puolestaan 2011.

16 Messua Arvelin + Messua = Messua Oy Messua Arvelin ja Messua fuusioituivat 2014 ja nimeksi tuli Messua Oy. Samana vuonna lopetettiin toimipiste Oulussa. Tampereen toimipiste lopetettiin vuonna Nykyiset toimipisteet sijaitsevat Lahdessa ja Helsingissä.

17 Messua uudistui 2016 toimintatavan muutoksen myötä. Tapahtumien toteutus ostetaan kokonaan yhteistyökumppaneilta. Oman toiminnan painopisteinä ovat suunnittelu, myynti ja lopputoteutuksen varmistaminen, jotta asiakas saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.

18 Kiitos. Messuan Historia

Myllyn Paras Oy. Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela.

Myllyn Paras Oy. Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela. Myllyn Paras Oy Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela. Valmistaa, myy ja markkinoi pastaa, hiutaleita, suurimoita ja, jauhoja sekä pakastetaikinoita, leivonnaispakasteita

Lisätiedot

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL TRIOTEC OY Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL YRITYKSEN HISTORIA 1978 1981 Perustettu Trional Oy Perustajina: Antti Teollisuus Oy, Vaasan Höyrymylly yy y yoy Tuotteina karjatalouskalusteiden valmistus. Pääosa

Lisätiedot

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu Kehittyvä johtajuus JyNet Oy Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu JyNet Oy www.jynet.fi Puh.020 77 90 990 Y-tunnus 2236083-2 Harkkotie 6 info@jynet.fi 40250 JYVÄSKYLÄ etunimi.sukunimi@jynet.fi Perustettu

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

1.12.2014 Mikko Mensio

1.12.2014 Mikko Mensio 1 RAKENNUSMAALAUKSEN SUUNNITTELU /URAKOITSIJA PUHEENVUORO ESKO NURMISEN MAALAAMO OY ESITTELY MAALAUSURAKAN LASKENTA-ASIAKIRJAT VAIHTOEHTO: Esioikaisu-, tasoite- ja maalaustyöt tuoteosakauppana - taustaa

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön 1950 Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön kanssa. Suosituimmaksi puimurimalliksi Suomessa tuli

Lisätiedot

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013

Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Isännöintiyritysten talousbarometri 2013 Tiedonkeruu toukokuu 2013 Vastaajia 184 - Isännöintiyritysten johtoa - Omistajia ja yrittäjiä Tutkimuksen toteutus: Promenade Research Oy Isännöintiyritysten liikevaihto,

Lisätiedot

Aina Group -konserni

Aina Group -konserni Aina Group -konserni Suomalainen AINA GROUP ICT Aina Group konserni on yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat

Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat Planning of Optimal Power Systems Englanninkielinen kirja sähköntuotantojärjestelmien suunnittelun oppikirjaksi teknillisiin korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin.

Lisätiedot

Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi

Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi Uudet digitaaliset keinot toivat Pizzataxin takaisin kartalle CASE Pizzataxi Toimiala: Kahvila- ja ravintolapalvelut Yritys: Helsingin Pizzapalvelu Oy / Pizzataxi Investointi maksoi itsensä takaisin jo

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Yrittäjägallup lokakuu 2017

Yrittäjägallup lokakuu 2017 Yrittäjägallup lokakuu 0..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry t. 0 Yrittäjäilmapuntari, kierros Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämä on Yrittäjägallupin kolmas kierros, jonka tarkoituksena on selvittää pk-yrittäjien

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TÄYDEN PALVELUN TIETOTEKNIIKKAA

TÄYDEN PALVELUN TIETOTEKNIIKKAA KY-verkko - pilottiasiakkaan näkökulmasta: KY-verkko, lyhyt historia LapIT, esittely yrityksestä ja asiakasympäristöstä LapIT rooli KY-verkon suunnittelussa ja pilotoinnissa KY-verkko, tavoitteet ja hyödyt

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Text. Kuvamestari Kalefoto. Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014

Text. Kuvamestari Kalefoto. Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014 Text Kuvamestari Kalefoto Kaupan alan ennakointifoorumi 5.3.2014 Jukka Liukas - valokuvaaja PK-yrittäjä Syntynyt 1948 1970 Jukka aloitti valokuvausalan yrittäjänä 1970 Foto Mäenpää 1981 FotoForum 1991

Lisätiedot

Yrittäjän ystävä: TE-KESKUKSEN KEHITTÄMISPALVELUT PK-YRITYKSILLE

Yrittäjän ystävä: TE-KESKUKSEN KEHITTÄMISPALVELUT PK-YRITYKSILLE Yrittäjän ystävä: TE-KESKUKSEN KEHITTÄMISPALVELUT PK-YRITYKSILLE Neuvontapalvelut - tuotteistetut - asiakaspalvelu Koulutuspalvelut Rahoituspalvelut Balanssi DesignStart easkel Globaali Kunto Monitaito

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen Yritysmuodot T:mi OY KY AY OSK Yritysmuoto, eli yhtiömuoto on oikeudellinen muoto, jolla harjoitetaan yritystoimintaa. Suomessa yhtiön pitää rekisteröityä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Olemme vahva toimija ja suunnannäyttäjä Lapin yritystoiminnan asiantuntijakentässä. Tarjoamme asiakkaillemme Lapin parasta yritysneuvonta ja

Olemme vahva toimija ja suunnannäyttäjä Lapin yritystoiminnan asiantuntijakentässä. Tarjoamme asiakkaillemme Lapin parasta yritysneuvonta ja Olemme vahva toimija ja suunnannäyttäjä Lapin yritystoiminnan asiantuntijakentässä. Tarjoamme asiakkaillemme Lapin parasta yritysneuvonta ja edunvalvontatukea kaikilla yritystoiminnan osa alueilla koko

Lisätiedot

Tiemerkintä A & E Oy

Tiemerkintä A & E Oy Nro 1038 voimassa 30.4.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit Teksti ja taitto: tutk. Tapio Juutinen, Arkistokuvat: Olli Puhakan kokoelma ds Lentolaivue 26:n 3. lentueen päällikkö luutnantti Risto Puhakka Fiat G.50 -hävittäjän ohjaamossa jatkosodan alussa, mahdollisesti

Lisätiedot

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Takuutuloksia urakkapalkalla - Jaamme riskiä Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien kassavirtojen summaa. Kasvava

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne Joulukuu 2014 Vastauksia huomisen kysymyksiin Esityksen tarkoituksena on kertoa tutkimuksesta, jossa selvitettiin uusyritysten kautta perustettujen yritysten henkiinjäämistä.

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013

YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 YHTEISKUNNALLISTEN YRITYSTEN SUPERPÄIVÄ TAMPERE 28.5.2013 Yhteiskunnallinen yritys ja muut yritysmuodot Henkilöyhtiöt Toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö Osakeyhtiöt Normaali osakeyhtiö Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI. 12.5.2015 Juha Kiviluoma

YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI. 12.5.2015 Juha Kiviluoma YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI 12.5.2015 Juha Kiviluoma LIEDON SÄÄSTÖPANKKI LYHYESTI Perustettu 2.9.1895 Yksi 25 itsenäisestä säästöpankista Taseella mitattuna Suomen toiseksi suurin säästöpankki

Lisätiedot

Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi

Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi Sukupolvenvaihdos on vuosien prosessi Sakari Oikarinen Confidentum Oy Transeo Association ASBL Confidentum 2005 Sakari Oikarinen Perheyritysten omistusjärjestelyt ja lakiasianpalvelut, taloudellinen ja

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä

Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä Johtajuuden ja omistajuuden muutokset perheyrityksessä Jan Sten Train Station Tampere, 27.9.2012 1 Johtajuuden muutokset Yleiskuva johtajuuden ja omistajuuden muutosprosesseista Muutosprosessien keskeisimmät

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO Tutkimusraportti Kirjoittanut Markus Mervola, avustanut Tuomas Lehikoinen Lokakuu Tekninen johdanto Tutkimuksen tarkoitus Agronomiliitto,

Lisätiedot

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013

Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 1 Kunnat ja yrittäjät yhdessä Loppi 18.9.2013 116 000 jäsenyritystä 21 aluejärjestöä 400 paikallisyhdistystä 53 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä 1500 jäsentä kuntien valtuustoissa 55000 Elinkeinorakenne

Lisätiedot

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta

Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta Väliraportti Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamisesta 1. SELVITYSTYÖN TAVOITE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 05.04.2016 eri osapuolten toivomuksesta selvityshenkilön hakemaan ratkaisua Lapin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ

LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy. 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä

Kuntien Tiera Oy. 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä Kuntien Tiera Oy 13.12.2011 Kohti oppijan verkkopalveluita: Kuntien yhteisten toimintamallien ja parhaiden käytäntöjen kehittäminen Markku Rimpelä Syyskuussa 2010 perustetun Tieran omistajina on tällä

Lisätiedot

Säästöpankkien palveluverkosto ja kumppanuudet

Säästöpankkien palveluverkosto ja kumppanuudet Säästöpankkien palveluverkosto ja kumppanuudet Säästöpankki on neljänneksi suurin pankkiryhmä (12/2011) Asiakkaita 587 000, joista verkkoasiakkaita 300 000 Pääpaino on henkilöasiakkaissa, pk-yrityksissä

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Carl August Adi Standertskjöld

Carl August Adi Standertskjöld Enso Gutzeit Jääskessä Jääsken maaperällä sijainneista yrityksistä eittämättä suurin ja nimekkäin on Enso Gutzeit, nykyiseltä nimeltään Stora Enso. Maailmanlaajuisen metsäyhtiön tarina sai alkunsa 1887,

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS CREATIVE DESIGN SINCE 1951 15.4.2010 2010 Marimekko Oyj VISIO Marimekko on yksi maailman kiehtovimmista design-brändeistä STRATEGIAN KULMAKIVET Jakeluverkostoa laajennettiin; maantieteellisesti

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ?

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? Luosto Classic Business Forum LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Sodankylä 7.8.2015 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Sakari Backlund SKAL ja maanteiden tavaraliikenne

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Miten onnistun Saksan kaupassa?

Miten onnistun Saksan kaupassa? Miten onnistun Saksan kaupassa? VIENNISTÄ LIIKETOIMINNAN KANNATTAVA SUUNTA Lauri Karppanen 25.10.2017 8 8 8 8 8 8 8 8 Esittelyni - Lauri Karppanen Viennin Kauppahuone FESH / Vientiagentuuri Karppanen -

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät 1 55000 Elinkeinorakenne on muuttunut: Uudet työpaikat

Lisätiedot

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Engineering and Technical Services since 1973 CTS GROWS GREEN Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Antti Lukka, toimitusjohtaja CTS Engtec 3.11.2009

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

tukee yritysten räätälöityjä koulutusratkaisuja täsmäkoulutusta Uudenmaan TE-keskuksen

tukee yritysten räätälöityjä koulutusratkaisuja täsmäkoulutusta Uudenmaan TE-keskuksen TÄSMÄ-projekti tukee yritysten räätälöityjä koulutusratkaisuja täsmäkoulutusta Uudenmaan TE-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama jatkuu 29.2.2008 saakka sekä teollisille että palvelualan

Lisätiedot

Apua, multa tulee idea!

Apua, multa tulee idea! Apua, multa tulee idea! -eli mitä teen ennen kehittämisen aloittamista 1 Tässä vaiheessa, pahaa aavistamatta Asiat ovat vielä normaalisti. Aika ennen aloituspäätöstä on ehkä koko kehitysprosessin tärkein

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden tuottaminen, ohjaaminen ja valvominen yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta

Varhaiskasvatuspalveluiden tuottaminen, ohjaaminen ja valvominen yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta Varhaiskasvatuspalveluiden tuottaminen, ohjaaminen ja valvominen yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta Varhaiskasvatuspalveluiden tuottaminen yksityisen palveluntuottajan näkökulmasta Touhula Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen

Mutkatonta molemmille osapuolille. Mediapolis 24.4.2014. Anna Hurmalainen Mutkatonta molemmille osapuolille Mediapolis 24.4.2014 Anna Hurmalainen Muutama sana meistä Moniverso on toiminut yli 10 vuotta. Osuuskunta, jossa on 7 jäsentä, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla Toimisto

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus Hallitus 57 22.03.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden osto 382/02.07.03.04/2017 EKSTPHAL 57 Etelä-Karjalan Työkunto Oy Etelä-Karjalan Työkunto Oy (jäljempänä Työkunto Oy) on Eksoten ja Lappeenrannan

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Vuosimallit 1962-1993. Päivitetty 07.01.2009

Vuosimallit 1962-1993. Päivitetty 07.01.2009 Päivitetty 07.01.2009 Vuosimallit 1962-1993 Kuvissa ei ole aivan kaikki Ockelbo mallit, mutta kaikki tärkeimmät tältä ajanjaksolta. Alkuaikoina markkinointi oli mielikuvien luomista ja lumessa eteenpäin

Lisätiedot

Kemi 17.2.2010 Jan Sten, Train Station

Kemi 17.2.2010 Jan Sten, Train Station Kemi 17.2.2010 Jan Sten, Train Station 12.2.2010 Train Station 1 Esityksen sisältö Suunnittelun merkitys Vaihdoksen osapuolet Milloin jatkaja on valmis? Luopujayrittäjän tulevaisuuden suunnittelu Miksi

Lisätiedot

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc

IXONOS OYJ. Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen. Ixonos Plc IXONOS OYJ Varsinainen yhtiökokous 23.3.2010 Helsinki Toimitusjohtaja Kari Happonen LIIKETOIMINTAKATSAUS Public 23.3.2009 2 TILIKAUDEN 2009 PÄÄTAPAHTUMIA Markkinatilanne heikkeni finanssikriisiä seuranneen

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs www.halwest.com www.hh-kaluste.fi Halwest Ay:n toiminta alkoi maaliskuussa 2003 ja v. 2008 yhtiömuodoksi vaihtui Oy. Tuotevalikoimamme painottui Aluksi yrityksille ja yhteisöille suunnattuihin ergonomisiin

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2014 10.2.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Q4 2014 Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 1 Keskeiset tapahtumat Keskon kannattavuus pysyi hyvällä tasolla vaikeasta markkinatilanteesta

Lisätiedot

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI LISÄTIEDOT, MYYNTI- JA VUOKRAUSNEUVOTTELUT: Erkki Pursiainen, LKV gsm 050 595 9715 erkki@sadepisara.fi Rainer Sourander, LKV

Lisätiedot

AVALON OY. oma digitaalisen viestinnän Easy-tuoteperhe sekä BrandEditor. merkittävä valtakunnallinen toimija (10. suurimman joukossa)

AVALON OY. oma digitaalisen viestinnän Easy-tuoteperhe sekä BrandEditor. merkittävä valtakunnallinen toimija (10. suurimman joukossa) Yrityspresentaatio AVALON OY perustettu 1994 yhteensä 50 henkilöä omistus: Jari Laakso, Pete Laakso, Arto Remes liikevaihto 5,5 M, myyntikate 4,0 M korkein luottoluokitus (AAA) auktorisoitu oma digitaalisen

Lisätiedot

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Toimiala Online kevätseminaari 12.4.2011 Ami- säätiö, Amiedu Taina Virtanen Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Vahva vaikuttaja jo yli 30

Lisätiedot

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk

Arvonkasvuohjelma. Knowledge Investor Comset www.comset.fi www.comset.se www.comset.dk Arvonkasvuohjelma Yritysarvo on kattava toiminnan tuloksellisuuden mittari riippumatta omistajatavoitteesta. Yritysarvo heijastaa kaikkien tulevien rahavirtojen summaa. Kasvava yritysarvo = kasvava kassavirta

Lisätiedot

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous

09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous 09.12.2014 Ylimääräinen yhtiökokous Hallituksen täydentäminen Hallitus ehdottaa, että hallitusta täydennetään uudella jäsenellä ja että uudeksi hallituksen jäseneksi valitaan KTM, CEFA Saga Forss (s. 1969).

Lisätiedot

Nro 354 voimassa 30.9.2016

Nro 354 voimassa 30.9.2016 Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi

Lisätiedot

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä

Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä 12.11.2016 Synergiaa monialaisesti ja alueellisesti Kemin Vesi Oy osaksi Kemin Energia Oy:tä ja Meri-Lapin Vesi Oy alueellisena tukkuyhtiönä KEMIN VESI OY Kemin Vesi vastaa Kemissä Vedenjakelusta Jäteveden

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI

HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI Haukiputaan Kehitys Oy toimi yli 30 vuotta Haukiputaan kunnan elinkeinoyhtiönä. Uuden Oulun perustamisen myötä yhtiön rooli supistui toimitilojen tarjoajaksi yrityksille

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

Anna tilaa yrittäjyydelle

Anna tilaa yrittäjyydelle Tervetuloa! Anna tilaa yrittäjyydelle Kouvolan Uusyritysneuvonnan 20-vuotisjuhla 9.12.2016 Kouvolassa Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, Kinno 2 Matkakertomus Toiminta alkaa Kouvolan seudun kuntayhtymässä

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK - 20.5.2015 01 Siili Historia ja henkilöstö 13 153 365 Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v. 2014 Työntekijämäärä Maaliskuu

Lisätiedot

Kasvun mekanismit - Tutkimustuloksia suomalaisten pk-yritysten kasvun dynamiikasta Hautomot ja Kasvuyrittäjyys -seminaari 23.1.

Kasvun mekanismit - Tutkimustuloksia suomalaisten pk-yritysten kasvun dynamiikasta Hautomot ja Kasvuyrittäjyys -seminaari 23.1. Kasvun mekanismit - Tutkimustuloksia suomalaisten pk-yritysten kasvun dynamiikasta Hautomot ja Kasvuyrittäjyys -seminaari 23.1.2008 Turun kauppakorkeakoulu ja TSE Entre Anne Kovalainen, Jarna Heinonen,

Lisätiedot

Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta

Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta Kiitos, kultakello, raha, vai lisää töitä? - Tutkittua tietoa palkitsemisesta Timo Wallenius Toimitusjohtaja Henkilöstörahastopalvelut Oy Tarja Nuutinen Osastopäällikkö Keskuskauppakamari, Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People konserni tarjoaa asiakkaille parhaita mahdollisia elämyksiä kustannustehokkaasti turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. NIGHT PEOPLE

Lisätiedot