Kiltauutiset 1 / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiltauutiset 1 / 2012"

Transkriptio

1 Kiltauutiset 1 / 2012 Kuva: Amanda Virtanen 1

2 Hei kiltaveljet ja -sisaret Vauhdikas vuosi 2011 on saatu päätökseen ja vähintään yhtä vauhdikas vuosi 2012 on alkanut. Toivottavasti kaikki ovat jo unohtaneet ne paljon puhutut uuden vuoden lupaukset, jotta ne eivät enää loppuvuoden aikana rasita turhaan mieltä. Ainoa lupaus jonka me kaikki voisimme tehdä ja pitää on osallistuminen kiltamme järjestämiin tilaisuuksiin. Toki osallistujia on nykyiselläänkin hyvin mutta aina joukkoon mahtuu uusia kasvoja. Tänä vuonna, kuten aiemmin, meillä on odotettavissa noin 100 erilaista tilaisuutta ja tapahtumaa. Uskoisin, että listalta löytyy varsin monelle useita mahdollisuuksia osallistua. Santahamina ja Puolustusvoimat ovat taas kerran päässeet otsikoihin eikä aina positiivisessa hengessä. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun tulevaisuudessa. Toivonkin että kiltalaiset omalta osaltaan olisivat aktiivisia keskustelijoita mahdollisuuksiensa mukaan. Ovathan sekä Santahamina että Puolustusvoimat meidän kaikkien sydäntä lähellä. Vaikka vuosi on vasta alussa, on kiltamme osallistunut jo varsin moneen tilaisuuteen. Kaartin Jääkärirykmentin komentajan vaihtotilaisuudessa toivotimme sekä vanhalle että uudelle komentajalle onnea uusissa tehtävissään. Eversti Jukka Valkeajärvi siirtyi Mikkeliin uusiin ja vaativiin tehtäviin ja eversti Pekka Saariaho aloitti komentajana. Olemme olleet kotiuttamassa edellisiä saapumiseriä ja järjestämässä perinnekoulutusta ja omaistenpäiviä. Jatketaan yhdessä arvokkaan maanpuolustustyön tekemistä. Hyvää alkanutta vuotta toivottanen Markku Virtanen Puheenjohtaja 2

3 Itsenäisyyspäivän kahvitilaisuudessa palkitut Ansiomerkki pronssi Gustafsson Pentti Lahti Mikko Laitinen Kari Lindström Jari Nieminen Jarmo Pietilä Heikki Ansiomerkki hopea Siimeslehto Heikki Haataja Kari Ansiomerkki kulta Semi Leila Poutanen Raimo Vuoden kiltalainen Reims Annastiina Killan ansioristi Koukkari Timo Suokas Jarmo Muistoesine taulu Leppänen Reino Muistoesine kirja Seitavuopio Lasse Killan standaari Faktorilaulajat Kuva: Aki Taponen 3

4 Kaartin Jääkärirykmentin Killan uudet jäsenet -KIVINEN Oskari -VATANEN Risto -KOSKENOHI Sampo -KUPSA Teemu -KINNUNEN Mikko -LINTINEN Petri -LARU Timo -NIEMINEN Ari -PULKKINEN Ari-Mikko -MÄÄTTÄNEN Pekka Tulevia tapahtumia ESITELMÄT Maanantai klo 18.00, Perinnetalo Maailman muutos ja Suomi. Eversti Juha Tammikivi kertoo maailman politiikan ja talouden kehityksestä 1990 luvulta nykypaivään ja miten Suomi reagoi kylmän sodan päättymiseen ja linjasi ulko-ja turvallisuuspolitiikaa hakeutuessaan Eu:n jäseneksi Maanantai klo 18.00, Perinnetalo Maailma ja Suomi 9/11 jälkeen. Sotatieteiden tohtori ja kapteeni evp Jarno Limnell kertoo New Yorkin terrori-iskun tapahtumat Suomen ja Yhdysvaltojen näkökulmasta. Maanantai klo Huom aika! Kaartin Killan esitelmä: Kaarti 200v. Kaartin Pataljoonan edustaja kertoo Kaartin vaiheista Pataljoonan juhlavuoteen liittyen. Maanantai klo 18.00, Perinnetalo Eversti Markku Iskanius kertoo aiheesta Suomen kuljetusjärjestelmän kehitys II maailmansodan aikana - siviili ja sotilasviranomaiset kuljetusten johtajina. TAPAHTUMAT Maanantaina iltapäivä, Santahamina Kalustoesittely ja toimintanäytös Aiheesta tarkemmin huhtikuun jäsenkirjeessä. Ilmoittautumiset esitelmätilaisuuksiin viimeistään edellisenä iltana klo tai

5 SAUNAVUOROT Huom! kesä-, heinä- ja elokuussa ei ole yhteisiä saunavuoroja Jäsensauna miehet; 31.1., 27.2., 26.3., 30.4., Jäsensauna naiset;. 7.2., 6.3, 2.4, 1.5. AMPUMAVUOROT Ratavuoroista ilmoitetaan killan verkkosivuilla. Killan ampumavastaava Jari Gerasimoff ntaa tarvittaessa lisätietoja ratavuoroista ja ampumatoiminnan pelisäännöistä gerasimoff[at]luukku.com, KAARTI 200v Alkanut vuosi on Kaartin Pataljoonan 200- vuotisjuhlavuosi. Ohessa kooste juhlavuoden keskeisimpiin tapahtumiin , Kaartin Kaupunki / Kaartin Kasarmin piha Juhlavuoden avaus: Suomen Kaarti 200 vuotta. Vartiovastuun vaihtotilaisuus Huhtikuussa Perinnematka Pietariin Ensisijaisesti KaartP:n henkilöstölle. Vartioparaatit Helsingissä Kevät/kesä 2012 Paraatit alkavat ja päättyvät Suomen Kaartin historiallisilla toimipaikoilla Helsingissä Kaartin Pataljoonan 200- vuotisampumamestaruuskilpailut , Kaartin Kaupunki/Kasarmitori Kaartin Pataljoonan 200- vuotis perinnepäivä Paraatikatselmus ja ohimarssi , Kaartin Kaupunki/Kasarmitori Gornij Dubnjakin taistelun perinnepäivä Juhlaseminaari ja Kaartin vaiheita käsittelevän kirjan julkistamistilaisuus Vuoden vaihteessa avataan Kaartin Jääkärirykmentin internetsivujen yhteyteen Suomen Kaarti 200 vuotta- juhlasivusto joiden kautta mahdollistuu helposti mm juhlavuoden tapahtumiin osallistuminen. 5

6 Kiltayhteydet Kaartin Jääkärirykmentin kilta ry, Santahamina rak C 25, Helsinki, Puheenjohtaja Markku Virtanen , Perinnetalon varaukset (KaartJR) Vaihde Killan saunan varaukset Mikko Lahti , Villen saunan varaukset (Kaartin killan sauna) Tapani Saari Killan nettisivut: 6

Kiltauutiset 1 / 2013

Kiltauutiset 1 / 2013 Kiltauutiset 1 / 2013 1 Killan tehtävä ja tarkoitus Olen ottanut vastaan mielenkiintoisen ja varmasti haastavakin tehtävän Killan uutena puheenjohtajana. Edeltäjäni, yhdessä Killan aktiivien kanssa, ovat

Lisätiedot

Kiltauutiset 2/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 2/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 2/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Kesä on ovella. Väki lähtee mökeille tai matkoille viettämään lomiaan tai vapaitaan. Toivottavasti emme unohda kuitenkaan

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KILLAN JÄSENILLE Killan vuosikokous pidetään Santahaminassa Perinnetalolla lauantaina 23.4.2016

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2015. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2015 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kutsumme jäsenet Kaartin Jääkärirykmentin killan sääntömääräiseen syyskokoukseen 14.11.2015 klo 11.00 Santahaminaan Perinnetalolle. Tervetuloa Hallitus

Lisätiedot

Kiltauutiset 4 / 2011

Kiltauutiset 4 / 2011 Kiltauutiset 4 / 2011 1 Kaartin Jääkärirykmentti täytti 15 vuotta ja sitä päästiin juhlimaan näkyvästi niin Senaatin torilla, kuin Helsingin kaupungin tiloissa. Jälleen kerran saimme kiltalaisina osallistua

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2011

Kiltauutiset 1 / 2011 Kiltauutiset 1 / 2011 1 Killan tärkein tehtävä John F Kennedy sanoi aikoinaan: Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne." Mitä me voimme tehdä tämän maan eteen? Olen

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Kiltauutiset 2 / 2012

Kiltauutiset 2 / 2012 Kiltauutiset 2 / 2012 1 Juhlavuodet Kaartin Jääkärirykmentin ja kiltayhteisön juhlavuodet ovat jatkuneet menestyksekkäästi. Rykmentti aloitti juhlimalla 15-vuotista taivaltaan komeasti. Tänä vuonna Kaartin

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2010

Kiltauutiset 3 / 2010 Kiltauutiset 3 / 2010 1 Ilmailumuseo 22.5-2010 Kilta järjesti tutustumiskäynnin Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä olevalle ilmailumuseoon. Siellä tutustuttiin asiantuntevan oppaan johdolla niin

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2013 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: MPKK ruokasali, Santahamina Aika: 26.10.2013 klo 13:00 SYYSKOKOUS Esityslista Kaartin Jääkärirykmentin killan

Lisätiedot

Kiltauutiset 4 / 2012

Kiltauutiset 4 / 2012 Kiltauutiset 4 / 2012 1 Hyvät kiltaveljet ja sisaret Killan syyskokous pidettiin 27.10.2012 Perinnetalolla. Esitelmän piti Uudenmaan Jääkäripataljoonan uusi komentaja everstiluutnantti Jukka Jokinen. Varsinaisen

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2009

Kiltauutiset 1 / 2009 Kiltauutiset 1 / 2009 Kaartin Jääkärirykmentin Killan jäsenjulkaisu Tämän jäsenkirjeen postituksen on maksanut RASTOR. Kiitos panostuksesta vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön 1 Vastaako toiminta kysyntää?

Lisätiedot

Kiltauutiset 2/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 2/2013. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 2/2013 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Vierivä kivi ei sammaloidu Killan hallitus on päättänyt lisätä killan puitteissa reserviläisten kenttäkelpoisuutta edistävää toimintaa. Samalla kilta

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2012

Kiltauutiset 3 / 2012 Kiltauutiset 3 / 2012 Kuva: R. Wikström 1 Kesän jälkeen on hyvä hieman muistella miten kesä on mennyt, onhan Kaartin Jääkärirykmentti esiintynyt kesän aikana erittäin laajasti ympäri Helsinkiä ja odotetusti

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2009

Kiltauutiset 3 / 2009 Kiltauutiset 3 / 2009 Kaartin Jääkärirykmentin Killan jäsenjulkaisu RETKET JA ESITELMÄTILAISUUDET YLEISTIETOA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA Yksi killan näkyvistä toimintamuodoista ovat jäsenistölle suunatut retket,

Lisätiedot

Kiltauutiset 3 / 2011

Kiltauutiset 3 / 2011 Kiltauutiset 3 / 2011 1 Tulevana syksynä Kaartin Jääkärirykmentin perustamisesta tulee täyteen kunnioitettavat 15 vuotta. Tulossa on merkittäviä tapahtumia. Heinäkuussa kotiutetaan tämän vuoden ensimmäinen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kiltauutiset 4 / 2010

Kiltauutiset 4 / 2010 Kiltauutiset 4 / 2010 1 Osallistu ja vaikuta Killan toimintaan Kesä on takana ja syksyn viileys on vallannut ainakin illat. Syksy tuo tullessaan myös syyskokoukset yhdistyksiin, niin myös meillä. Nyt kannattaa

Lisätiedot

M PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1

M PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1 Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Sodankylässä TULOKSET Maastohiihto 22.3.2017 Miehet 45v M45 1. 7 PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0 M45 2. 4 TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Upseerien ampumayhdistyksen mest. kilpailut 2017

Upseerien ampumayhdistyksen mest. kilpailut 2017 Hollola Hälvälä 20. - 22.06.2017 13.27.58 50m Pistooli erä 1, tiistai 20.6.2017 klo 8:30-10:30 2 Jukka Leikos HKI Y 12 Marku Lainevirta HKI Y60 3 Juha Massinen Lappi Y 13 Torsti Annala SuomenlahtiY60 4

Lisätiedot

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A MIEHET

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A MIEHET MIESTEN KRSINT SUOMEN DRTSLIITTO OTTELUPÖYTÄKIRJ ika Sörkan Tikka 2 D Steissi 1 Jarkko Komula Teemu Koivunen 2 Marko Luoto Esko Suomi 3 Toni Haatanen Tenho Kettunen 4 li Roberts Heikki Suhonen SöD Steissi

Lisätiedot

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei Sija Sukunimi Etunimi Kerho. kisa. kisa. Kisa. kisa Yhteensä Suominen Sofia HIK Suominen Sofia 09 Ei osallistunut Ei osallistunut 6 6 Immonen Henri LK Tintti Immonen Henri 0 Ei osallistunut 75 Ei osallistunut

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU

KAUPUNKIOTTELU 1 Vierumäen Golfseura (ViGS) Varpu Blomster pj 31 19 15 34 Heikki Blomster kapt 7 18 18 36 Timo Selonen 5 11 11 22 Armi Selonen 27 17 17 34 Risto Santapukki 17 15 17 32 Leo Haapsaari 15 14 18 32 190 2

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka. 59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka

59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka. 59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka ulosluettelo 1 / 6 http://www.phnet.fi/public/arituomala/jsast/kilpailut/pp29/tulos.html 9.3.29 14:1 59. Pohjois-Päijänteen ajo 7.3.29 / Tulosluettelo, C-luokka 1. 15 Vesa Repo FoSUA Tero Malinen FoSUA

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results -trap :: Luokka/Category N/N 9 Ruutana Teemu LäSA 0 Liljamo Teemu YMS 9 Honkaharju Rami RMY 9 9 9 Törnblom Leevi P-HA 9 Savilahti Aaro P-HA 9 / / 9 Raipela Jaana P-HA / 0 9 Pousi Konsta P-HA / Vähäpesola

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results RIO-TRAP 7.9.206 7.09.206 7:0:52 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 2 3 Yht. S-off Fin Yht. S-off 83 Nissilä Timo RMY 25 23 2 72 2 96 2 38 Yliluoma Juha MKMS 2 2 25 70 22 92 /5 3 20 Bäckman Marcus RS

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:42:06 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:42:08 Kierros 1 paritettu. Mikko Siren - Mikko Lahti Timo-Pekka Eväkoski - Mikko Neuvonen Tarmo Sipilä - Paula Kiiveri Matti Lehtimäki - Jarmo Elo Kari

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

Pori Open 2009 (29.8.2009)

Pori Open 2009 (29.8.2009) Pori Open 2009 (29.8.2009) Naiset: 1. Yvonne Bartley MIF Na 43 39 43 125 2. Bärtha Mäkipää MG-Aces Na 44 44 42 130 3. Monica Suonperä C-94 Na 43 59 47 149 Veteraanit: 1. Jussi Kuisma TuRGS Vet 45 46 43

Lisätiedot

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki TULOKSET Miehet Yl. nro nimi seura / paikkakunta aika 1 14 Ville Heikkilä Lakeuden maanrakennus 34:01,1 2 2 Antti Rönkkö KeU 35:11,1 3 3 Pasi Silvennoinen Riihimäen Kehä-Ketut

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat

SAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000 Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot