MATINEn Oulun paikallisjaoston toiminnasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATINEn Oulun paikallisjaoston toiminnasta"

Transkriptio

1 MATINEn Oulun paikallisjaoston toiminnasta Professori Pentti Leppänen Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Oulun paikallisjaoston puheenjohtaja MATINE PENTTI LEPPÄNEN, Oulun paikallisjaosto

2 MATINE 50-vuotta Juhlaseminaari Oulussa Juhlaseminaarin teema Tutkimuksen pohjoinen ulottuvuus Seminaarin tavoitteena on esitellä Oulun paikallisjaoston toimialueella tapahtunutta tutkimustyötä ja sen vaikuttavuutta. Seminaarissa tarkastellaan Pohjois-Suomen erityisolosuhteisiin liittyvää tutkimusta lääketieteen, toimintakyvyn ja kylmänsuojauksen alueilla sekä globaalia erityisosaamista vaativan informaatioteknologian alueilla. PENTTI LEPPÄNEN,

3 MATINEn Oulun paikallisjaosto MATINEn Oulun paikallisjaosto perustettiin Puolustusministeriön päätöksellä ja perustava kokous pidettiin Oulussa Vuonna 1970 ( ) jaoston tehtäväksi määrättiin myös arktisen sodankäynnin asiantuntijajaoston tehtävät. Paikallisjaosto on perustamisestaan lähtien toiminut hyvässä yhteistyössä Oulun yliopiston, tutkimuslaitosten, teollisuuden ja puolustusvoimien kanssa Pohjois-Suomen alueella. Jaoston jäsenet ovat tutustuneet vierailuin erityisesti pohjoissuomalaisiin teollisuusyrityksiin. Yhteistyö rajavartiolaitoksen, poliisin ja pelastusorganisaatioiden kanssa sekä niiden toiminnan esittely on koettu erittäin tärkeäksi, jotta kokonaismaanpuolustuksessa myös tähän yhteistoimintaan liittyvät tutkimukselliset tarpeet tulisivat huomioiduksi. Oulun alueella Teknologiakylässä sijaitsevat yritykset, VTT, Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Kastellin tutkimuskeskus läheisine kytkentöineen sekä Oulun yliopistoon että teollisuuteen tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet hedelmälliseen yhteistyöhön MATINEn jäsenten ja tutkijoiden välillä. Pohjoissuomalaista yhteistyöverkostoa on edelleen laajennettu erityisesti Kainuun, Raahen ja Kemi-Tornion alueelle. PENTTI LEPPÄNEN,

4 MATINEn Oulun paikallisjaosto (2) Oulun paikallisjaostossa on tällä hetkellä ( ) yhteensä 29 jäsentä seuraavista taustaorganisaatioista: 10 on yliopistolta, VTT:lta ja Työterveyslaitokselta 2 jäsentä Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiristä ja Terveyden ja Hyvinvoinninlaitokselta 10 elektroniikka-, ohjelmisto-, tietoliikenne-, teräs-, kemian teollisuudesta, lääkeaineiden valmistuksesta ja biotekniikan kehityksestä sekä lääkärikeskuksesta 7 Puolustusvoimista, Rajavartiolaitoksesta ja Suojelupoliisista Oulun seudun lisäksi jäseniä on Kajaanista, Raahesta ja Kemi-Tornion alueelta. Jäsenistä naisia on 21% ja miehiä 79%. Puheenjohtajisto 50%/50% Useat Oulun paikallisjaoston jäsenet toimivat myös MATINEn asiantuntijaostoissa. PääMATINEssa on 2 paikallisjaoston jäsentä Kokousaktiivisuudesta vuosina Keskimäärin 5 kokousta/vuosi (4-6 kokousta/vuosi) Keskimääräinen kokouksiin osallistumisprosentti: 3 vuotena <40% 5 vuotena 40%-50% 2 vuotena >50% PENTTI LEPPÄNEN,

5 Tutkimusteemoja Oulun paikallisjaoston alueella MATINEN Oulun paikallisjaosto toteuttaa ja tukee erityisesti sellaisia tutkimusaiheita, jotka liittyvät joko Pohjois-Suomen erityisolosuhteisiin joilla on Pohjois-Suomen alueella valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävää osaamista. Monet lääketieteelliset tutkimukset sekä kylmävaatetukseen ja kylmäsuojaukseen liittyvät tutkimukset ovat tyypillisiä Pohjois-Suomen erityisolosuhteisiin kuuluvista tutkimushankkeista. Erityisosaamisalueita ovat ovat mm. uusien teknologioiden innovatiivinen soveltaminen elektroniikassa, tietotekniikassa ja langattomassa tietoliikennetekniikassa PENTTI LEPPÄNEN,

6 Oulun paikallisjaoston alueella toteutettuja tutkimusaiheita Viime vuosien tutkimuksen kärkihankkeina ovat olleet: sensoritekniikan, erityisesti optoelektroniikan kehittäminen eri sovelluksiin, laajakaistaisen langattoman tietoliikennetekniikan hyödyntäminen tulevaisuuden elektronisella taistelukentällä, langattomat sensoriverkot sotilassovelluksissa vaatetus- ja tekstiilitutkimus suojavaatetuksen kehittämiseksi puolustusvoimien käyttöön, hengitysteiden sairaudet ja palvelukelpoisuus erityisesti kylmässä ympäristössä, varusmiesten rasitusvammat taistelulentäjien toimintakyvyn ylläpitäminen, erityisesti kommunikaatio vaikeissa kuunteluolosuhteissa, kevyt modulaarinen kerrosrakenteiden ballistinen suoja, energiankorjuu pietsosähköisillä komponenteilla, ohjelmistohaavoittuvuuden hallinta Vuosina MATINE rahoitti hankkeita PENTTI LEPPÄNEN,

7 MATINEn Oulun paikallisjaoston muita toiminta-aktiviteetteja vuosina PENTTI LEPPÄNEN,

8 MATINEn Oulun paikallisjaoston toiminnasta vuosina (1) Puolustuvoimien ja rajavartiolaitoksen kohteisiin tehtiin tutustumismatkoja tai kokousvierailuja: Pohjoisen Maanpuolustusalueen sotaharjoitus Kainuussa, Haapajärven Asevarikko, Lapin Lennoston sotaharjoitus ja Oulun tukikohdan toiminta, Länsi-Suomen merivartioston toimintaan VL Tiiran Perämeren risteilyllä, Ilmavoimien Rissalan lentotukikohta, Kansainväliseen ADEX 2008-lentotoimintaharjoitus, johon osallistui 50 sotilaskonetta Suomesta, Tanskasta, Saksasta, Ranskasta ja Iso-Britanniasta. Kuopion Asevarikko Virpiniemen Merivartioasema Utin Jääkärirykmentin pelastusharjoitus Oulun merialueella Pohjois-Suomen Huoltorykmentin toiminta Pohjois-Suomen Johtamisjärjestelmäkeskuksen toiminta PENTTI LEPPÄNEN,

9 MATINEn Oulun paikallisjaoston toiminnasta vuosina (2) Muita vierailu- tai kokouskohteita olivat: Vuokatin Matkailu Oy Suomussalmen ja Raatteen taistelupaikat Nokia Oyj:n kehittämistoiminta Oulussa Kemira Oyj:n tutkimustoiminta Oulussa Havator Oy Tornion tukikohta Suojasauma Oy Kuopio ODL:n Terveys Oy, Oulu Seminaarivierailun Oulun yliopistolla, johon osallistuivat Pohjois- Suomen Sotilasläänin komentaja, prkenrl Jukka Haaksiala ja Kainuun Prikaatin komentaja, prkenr Sakari Honkamaa sekä PSSLE:n operatiivisen osaston päällikkö, evl Petteri Koskinen Obduktiodemonstraatio ja tutustuminen oikeuslääketieteeseen Oulun yliopiston Diagnostiikan laitoksella Oulun yliopiston CWC-tutkimuskeskus Helmikuussa 2007 paikallisjaosto järjesti 40-vuotisjuhlansa Oulun Upseerikerholla: jolloin julkaistiin uudentyyppinen DVD-muotoinen historiikki, ja Oulun yliopistolla pidettiin arvovaltainen seminaari paikallisjaoston tutkimustoiminnan merkityksestä ja saavutuksista Puolustusvoimien kannalta. PENTTI LEPPÄNEN,

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Turvallisuusmatinea 8.5.2018 Mikä on MATINE? Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta. Tutkimus- ja asiantuntijaverkosto, jossa on edustettuna yliopistot,

Lisätiedot

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen FORS-seminaari Turvallisuus ja riskianalyysi Teknillinen korkeakoulu 13.11.2008 MATINEn tehtävä Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE)

Lisätiedot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Sähkötekniikan tutkintoohjelma

Sähkötekniikan tutkintoohjelma Sähkötekniikan tutkintoohjelma 23.8.2016 Ohjelma - Sähkötekniikan tutkintoohjelman esittely - Jari Hannu - Opintojen ohjaus ja omaopettajuus sähkötekniikan tutkinto-ohjelmassa - Timo Kokkonen - Vaihto-opiskelu

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA Yhteistyösopijaosapuolet Oulun yliopisto (OY) VTT Elektroniikka (VTT) Kajaanin ammattikorkeakoulu (AMK) (jäljempänä yhdessä sopijaosapuolet) sopivat

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden

Lisätiedot

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta prof. Pekka Appelqvist n pääsihteeri Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta () on laaja-alainen tieteellinen tutkimus- ja asiantuntijaverkosto, jossa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia Omistus Kemin Digipolis Oy Perustettu1993 Kemi Tornio Keminmaa Tervola Simo Oulun yliopiston tukisäätiö Kehitysyhtiö, teknologiakeskus Tiimi 11 kehittäjää

Lisätiedot

Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa. Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa. Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist TUTKIMUSTIEDON HYÖDYNTÄMINEN OSANA TIEDOLLA JOHTAMISTA KUNNISSA ajankohtaista Oulussa Tietojohtamisen

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ 1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Hätäkeskusuudistus. Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos. www.112.fi

Hätäkeskusuudistus. Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos. www.112.fi Hätäkeskusuudistus Marko Nieminen Hätäkeskuspalvelujen johtaja Hätäkeskuslaitos www. Sisäasiainministeriön 15.5.2009 päätöksen mukaisesti hätäkeskustoimintaa kehitetään vuoteen 2015 mennessä seuraavin

Lisätiedot

POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA

POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA PERÄMERENKAARI POHJOIS-SCANDINAAVIAN SOLMUKOHTA KANSAINVÄLISET KÄYTÄVÄT TEOLLISUUDEN KESKITTYMIÄ PERÄMEREN SUOMALAIS-RUOTSALAINEN RANNIKKOVYÖHYKE Perämerenkaari on Itämeren pohjoisimmassa osassa sijaitseva,

Lisätiedot

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusrakenne, joka toimii

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI

TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata

Lisätiedot

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Suomenlahden merivartiosto (SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät 9.6.2015 Kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen Sisällys Merivartiosto osana Rajavartiolaitosta Suomenlahden merivartiosto

Lisätiedot

Kainuun liitto 19.8.2013

Kainuun liitto 19.8.2013 Kainuun liitto 19.8.2013 KAINUUN KAUPAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMAN LUONNOKSESTA ESITETYT LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN VASTINEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksesta

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten cv:t

Hallituksen jäsenten cv:t Hallituksen jäsenten cv:t Maire Ahopelto Maire Ahopelto on 54-vuotias terveystieteiden maisteri. Ahopelto toimii Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveysjohtajana sekä sairaanhoitopiirin johtajana.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN

ASIAHALLINNAN ARKISTOLUETTELO ASIALUOKITTAIN 1/8 Hakuehto Arvo Aineisto Tehtäväluokka n kaupunki 2/8 133/2011 Haaste kunnille mukaantulosta maailmanlaajuiseen Earth Hourilmastokampanjaan. 182/2011 Pohjois-Pohjanmaan kyläohjelma KAIKKIEN KYLÄSSÄ 2011-2014,

Lisätiedot

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011 Itä ja Pohjois Suomi ohjelma Jouni Backman 28.11.2011 Itä- ja Pohjois-Suomi -ohjelma Työryhmän tehtävänä on valmistella hallitusohjelman mukainen kehittämisohjelma Itä- ja Pohjois-Suomelle. Pitkät etäisyydet

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju 1.12.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Leila Kaunisharju Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet TkT Kari Tilli Teknologiajohtaja Tekes LEAD projektiseminaari, Dipoli, Espoo 24. toukokuuta 2005 Teknologian kehittämiskeskus 1 Esityksen

Lisätiedot

"Pohjoisen tulevaisuus"

Pohjoisen tulevaisuus "Pohjoisen ihmisen hyvä tulevaisuus" Hyvinvointi- ja terveyspäivät 22.-23.9.2014 Oulussa Hotelli-ravintola Lasaretti, Kasarmintie 13, Oulu Hyvinvointi- ja terveyspäivät 2014 Aika 22. 23.9.2014 Paikka Hotelli-ravintola

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia Tilannekatsaus Lapin liikennepäivä 29.11.2016 Timo Mäkikyrö Strategiayhteistyö Lapin liitto Pohjois-Pohjanmaan liitto Kainuun liitto Keski-Pohjanmaan liitto

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi Kymenlaakson pelastuslaitos www.kympe.fi ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAINEN HARJOITTELU -SUUNNITTELU TARKOITUS Ulkoisen pelastussuunnitelman ja kohteen sisäisen pelastussuunnitelman toimivuuden varmistaminen

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ

NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ NUORET JA LAPSET MAAKUNNAN TULEVAISUUDEN TEKIJÖINÄ TUKEVASTI raiteilla seminaari 11.9.2013 Hallintojohtaja Riitta Pitkänen Riitta Pitkänen Väestön keski-ikä ja alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä maakunnittain

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue. Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi. Erkki Kantola, Juhani Itkonen

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue. Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi. Erkki Kantola, Juhani Itkonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi Erkki Kantola, Juhani Itkonen Aluehallinnon uudistus 1.1.2010 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN MATINE:n Turvallisuusseminaari 08TOU18 Tampere Everstiluutnantti Janne Kurvinen Rajavartiolaitoksen esikunta RAJAVARTIOLAITOS - Turvana kaikissa oloissa VISIO Rajavartiolaitos

Lisätiedot

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta Majuri Jyri Hollmén Henkilöstö osasto Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus Kuva 1 Henkilöstöosasto AMPUMARATOJEN TULEVAISUUS SEMINAARI: MAAVOIMIEN KOULUAMPUMARADAT Kuva 2 Esityksen sisältö 1. Maavoimien

Lisätiedot

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta

Majuri Jyri Hollmén. Maavoimien Esikunta. Henkilöstö osasto. Koulutussektori. Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus. Kuva 1. Maavoimien Esikunta Majuri Jyri Hollmén Henkilöstö osasto Oppimisympäristöt ja Simulaattorikoulutus Kuva 1 Henkilöstöosasto AMPUMARATOJEN TULEVAISUUS SEMINAARI: MAAVOIMIEN KOULUAMPUMARADAT Kuva 2 Esityksen sisältö 1. Maavoimien

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Dos., TkT. Eva Pongrácz Oulun yliopisto

Dos., TkT. Eva Pongrácz Oulun yliopisto Introduction Research Teaching Cooperation Faculties Ympäristöseminaari Rovaniemi, 9.2.2012 Dos., TkT. Eva Pongrácz Oulun yliopisto Thule-instituutti, NorTech Oulu Oulun yliopisto profiloituu kansainvälisesti

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ ESITTELY 1 (2) Hallintopoliittinen osasto MINISTERILLE Hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana 152/18/HO FI.PLM.5762 LIITE 1 Seppo Kipinoinen 9.11.2004 1008/4610/2004 Asia Puolustusvoimien

Lisätiedot

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen

Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Nuoret Pohjoisessa - nuorten miesten palveluskelpoisuuden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja viranomaisyhteistyön kehittäminen Terveystieteiden laitos, Oulun yliopisto Puolustusvoimat Hankkeelle myönnetty

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2019) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Leila Saari Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke Kysely

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Mikko Keränen, kehittämispäällikkö Jari Järviluoma, matkailututkija Aktiviteettimatkailu 11.10.2012 M i k k o K e r ä n e n 1 Kajaanin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ

OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ Väliraportti 1/2008 Syksy 2007 Ohjausryhmä 4.2.2008 HANKESUUNNITELMAN TAVOITTEET Lastensuojeluperheiden palveluiden kehittäminen ja laadun parantaminen vahvistamalla

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRIKOULUTUKSEN HISTORIAA SUOMESSA Insinöörikoulutusta 100 v Suomessa 41 vuotta Raahessa, kampuksen historiaa INSINÖÖRI

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010

S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010 S U L A T I S [Suomen laskennallisten tieteiden seura] Laskennallisten tieteiden päivä Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa 29.9.2010 Laskennallisia haasteita ja mahdollisuuksia SalWe-SHOKissa Kuluvan syksyn

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

biotekniikka Mobile Forum tietoliikennetekniikka NTCForum elektroniikkalaitteiden testaus Wellness Forum hyvinvointitekniikka Software Forum

biotekniikka Mobile Forum tietoliikennetekniikka NTCForum elektroniikkalaitteiden testaus Wellness Forum hyvinvointitekniikka Software Forum Eero Huttunen 1 OULUN SEUDUN OSAAMISKESKUKSEN FOORUMIT Bioforum biotekniikka Mobile Forum tietoliikennetekniikka NTCForum elektroniikkalaitteiden testaus Wellness Forum hyvinvointitekniikka Software Forum

Lisätiedot

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000

300158 Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy 1 01.01.2015 31.12.2017 389 200 100 000 7 466 59 334 556 000 Hakemustilanne 1.9.2014 Pohjois-Pohjanmaan liitto, Hakijan ja toimilinjan mukaan, EAKR Hakemus nro Hankkeen nimi Hakija TL Alkamispvm Päättymispv m Haettu: EU + valtio Kunnat Muu julkinen Yksityinen YHTEENSÄ

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitos Road Show seminaari 25.- Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 Lappi 11 poliisilaitosaluetta

Lisätiedot

Toimintaympäristö. TTL Turku

Toimintaympäristö. TTL Turku Toimintaympäristö TTL Turku Toiminta-alue Työterveyslaitoksen Turun aluetoimipisteen vastuualueeseen kuuluvat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan maakunnat Alue on kooltaan 25 696 km², mikä on

Lisätiedot

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Oulu, Finland Esittelyvideo >> KOILLISVÄYLÄ (NORTHERN SEA ROUTE) MURMANSK RUOTSI SUOMI OULU ARKANGELI NORJA OSLO HELSINKI TUKHOLMA PIETARI

Lisätiedot

M PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1

M PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1 Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Sodankylässä TULOKSET Maastohiihto 22.3.2017 Miehet 45v M45 1. 7 PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0 M45 2. 4 TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa

Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa Kutsuseminaari Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi ja hyötykäyttöön 18.6.2012 Oulun yliopisto Luonnonvara-alan tutkimus- ja kehittämistyön uudet mahdollisuudet Oulussa Eero Kubin Metla

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen!

Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen! Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen! 112 Pattijoen Veteraanimaja, Mikonkarintie 136, 92140 Pattijoki/Raahe Viikonlopun ohjelma Yhteiset asiat la klo

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA

SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Itä-Suomen yksikkö Kuopio KAIVOSVESIVERKOSTO Ohjelma SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Verkostoyhteistyön tavoitteet Suomen kaivosvesiosaamisen verkosto (myöh. kaivosvesiverkosto tai

Lisätiedot

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

MUOTOILUYHTEISTYÖSELVITYS

MUOTOILUYHTEISTYÖSELVITYS Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyö teemana muotoilu Straregiatyöryhmä 31.10.07: muotoilu on keskeinen yhteistyöalue Thule instituutin kokous 18.12.08: tehdään selvitys 1 Selvityksessä kuullaan: Oulun

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa

Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa Alueellinen vesiensuojeluyhdistystoiminta Suomessa VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS-POHJANMAALLA VYYHTI-hankkeen seminaari 4.2.2014, Oulu Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT SUOMEN

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Miten menee Etelä-Pohjanmaa?

Miten menee Etelä-Pohjanmaa? Päivähoitoikäisten lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla Ilo kasvaa liikkuen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Miten menee Etelä-Pohjanmaa? 13.10.2016 Asiantuntijatyöryhmä

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA KIRJE Oikeushallinto-osasto Liite 4 Tuomioistuinyksikkö 06.03.2018 OM 3/31/2016 LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA Tiedot perustuvat syksyllä 2017 tehtyyn arkistokyselyyn. 1) Lapin käräjäoikeus

Lisätiedot

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010 Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria Oulu 23.2.2015 Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet

31.10.2011. KAMK:n osaamisalueet KAMK:n osaamisalueet Tietojärjestelmät Aktiviteettimatkailu = matkailu & liikunta Liiketoiminta ja innovaatiot Kone- ja kaivostekniikka Sairaan- ja terveydenhoito M i k k o K e r ä n e n 1 AKTIVITEETTIMATKAILU

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN

Lisätiedot

Soveltuvimpien standardien esittely ja vaikutusten arviointi TITAN Tietoturvaa teollisuusautomaatioon Tekes Turvallisuusohjelman hanke

Soveltuvimpien standardien esittely ja vaikutusten arviointi TITAN Tietoturvaa teollisuusautomaatioon Tekes Turvallisuusohjelman hanke Soveltuvimpien standardien esittely ja vaikutusten arviointi TITAN Tietoturvaa teollisuusautomaatioon Tekes Turvallisuusohjelman hanke TITAN-SEMINAARI 9.11.2010 Pasi Ahonen, VTT TITAN projektissa koottiin

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018 Luonnonvarasuunnittelu: Mitä ja miten Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin strategista kestävän

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018

Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Perusterveydenhuollon yksikön uutiskirje, joulukuu 2018 Vuosi lähestyy loppuaan ja tässä perusterveydenhuollon yksikön kuluneen syksyn kuulumisia sekä ajankohtaisia asioita ensi vuoden alkuun. Sote-aluesimulaatiot

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta KatuMetro - Monikulttuurisuus ja maahanmuutto Monikulttuurisuus ja maahanmuutto kotipesän tutkimus- ja kehittämistoiminta 2010-2012 VTT, tutkija Vuoden 2010 tutkimus- ja kehittämistoiminta ja tiedottaminen:

Lisätiedot

Tenttilista kevät 2011

Tenttilista kevät 2011 IV Periodi Pe 14.1. Pe 21.1. Pe 28.1. Pe 4.2. Pe 11.2. V Periodi Pe 18.2. Pe 25.2. Pe 4.3. Pe 11.3. Pe 18.3. Pe 25.3. VI periodi Pe 1.4. Pe 8.4. Pe 15.4. Ti 19.4. Pe 29.4. Ti 3.5. Pe 6.5. Ti 10.5. Pe 13.5.

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen

Lisätiedot