Tekninen lautakunta Maa-aineksen ottamisluvan myöntäminen Kytölän Tuulipuisto Ky:lle
|
|
- Hannu-Pekka Ville-Veikko Toivonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta Maa-aineksen ottamisluvan myöntäminen Kytölän Tuulipuisto Ky:lle Teknltk Maa-aineslupahakemus on toimitettu Alavieskan kunnan tekniselle lautakunnalle Maa-aineslain 555/81 mukainen päätös kos kee Alavieskan kunnan Taluskylässä sijaitsevaa määrä alaa tilasta Peltola RN:o Alavieskan kunnan tekninen lautakunta on kokouksessaan määrännyt jälkikäteen maa-aineksen ottajan hakemaan maa-aineksen ottamisluvan ko. paikkaan, koska alueelta otettuun kalliokiviainekseen ei ole haettu lupaa. Hakija Kytölän Tuulipuisto Ky c/o Taalerintehdas Oy, Kluuvikatu 3, Helsinki. Tilan omistaja Heikki Myllykangas (valtakirjalla Eeva ja Esko Myllykankaan puolesta) on vuokrannut määräalan Kytölän Tuulipuisto Ky:lle. Toiminta Määräalan pinta-ala on n m 2, josta varsinaista ottamisaluetta 5000 m 2. Kalliokiviaineksen ottamisalue on tuulivoimapuistoon menevän Markun metsätien vieressä. Alueesta on käytetty nimitystä tuulipuiston esikasausalue. Kalliokiviainesta on lisäksi otettu varsinaiselta tiealueelta, jotta tien tasausviiva saadaan pitkiä kuljetuksia edellyttävälle tasolle. Tie ja esikasausalue ovat samassa tasossa. Maan pinnan korkeus ennen ottamistoiminnan aloittamista on ollut korkeimmillaan suunnitelman mukaan tasossa Valmis maisemoitu ottamisalue on tasossa Luiskat on alueelta saadulla kaivumailla tasattu kaltevuuteen n 2:1. Otetun kallioaineksen määrä luiskat huomioiden on ollut hakemuksen mukaan m 3. Ottamisaika on yksi vuosi. Ottamisalue ja sen ympäristö Ottamisalue sijaitsee Alavieskan Taluskylässä Markun metsätien varressa. Lähin asuinraken nus si jaitsee Tolosperällä n. 0,4 km:n päässä otto alueesta. Alueen ym pä ristö on kallioista metsämaata ja peltoa. Alue ei sijaitse pohjavesialueel la. Lähialueelle on laadittu tuulivoimaosayleiskaava, jonne kaikki ottamisalueen kiviaines käytetään. Toiminnan kuvaus Toimintakokonaisuuteen kuuluu kalliokiviaineksen louhinta, murskaus, varastointi ja kuljetus.
2 Louhittava kiviaines murskattiin erilaisiksi kivilajikkeiksi ja käytettiin alueen maarakentamiseen. Häiriintyvät kohteet Lähin asutus on 0,4 km:n päässä ottamisalueesta. Jälkihoito Alueen ympärillä on metsää ja peltoalueita. Markun metsätie sijaitsee ottamisalueella. Kaivualueesta tiealue mukaan lukien on muo dostunut noin 0,6 ha:n suuruinen tasanne. Ottamisalueen reunat on loivennettu ja luiskattu alueen pintamailla kaltevuuteen 2:1. Toiminnan lopettamisen ja tuulivoimaloiden kasauksen jälkeen alue on siistitty rakennusmateriaaleista. Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointia ei ole suoritettu. Hakemuksen käsittely Tekninen lautakunta on tiedottanut hakemuksen vireillepanosta kuuluttamalla lupahakemuksesta kunnan virallisella ilmoitustaululla välisen ajan. Rajanaapureille on ilmoitettu erillisellä kirjeellä hankkeen vireille tulosta. Lisäksi hakemuksesta on il moi tettu Alavieska-lehdessä ja kunnan internet-sivuilla. Muistutukset ja mielipiteet Hankkeesta on jätetty yksi 10 allekirjoittajaa käsittävä muistutus. Matti Vähäjylkkä ym. ovat jättäneet 9-kohtaisen muistutuksen, jossa he kiinnittävät huomiota seuraaviin seikkoihin: 1 Luvan hakemisen ajankohta Lupaa haetaan jo otetun maa-aineksen ottamiseen. Mielestämme asiassa edetään väärässä järjestyksessä. 2 Tien sulkeminen Alueen urakoitsija on asettanut portit Markun metsätielle estäen liikkumisen alueella. Porteista ei ole kuultu tai tiedotettu muita tieosakkaita. Portit ja lukot eivät toimi tavalla, että niitä olisi helppo käyttää. Lisäksi urakoitsija ei ole pyynnöstä huolimatta ilmoittanut, mikäli tienkäyttö on kokonaan estynyt tai ainakin vaikeutunut. Mielestämme tässä rikotaan yksityistielakia. 3 Tiealueen käyttö Urakoitsija käyttää jo olemassa olevaa tiealuetta varasto- ja rakennusalueena. Tämä estää tien käytön. Esim Markun metsätien Kytölän haara oli suljettu tuulimyllyn osilla ja nosturilla. Paikkaa ei voinut ohittaa ajoneuvoilla turvallisesti. 4 Tienkäyttäjien tietojen kerääminen Urakoitsijan toimesta ei-viranomainen eli vartiointiliike kerää
3 tienkäyttäjien nimi- ja ajoneuvojen rekisteritietoja sekä kyselee tienkäyttäjien kulkemisen aihetta. Kerätäänkö tietoja rekisteriin? Rikotaanko tässä Henkilötietolakia? 5 Rajaojan tukkiminen Kiinteistön 4-23 ja Markun metsätien välinen rajaoja on tukittu ilman naapurikiinteistön lupaa. Ojan tukkiminen haittaa metsäalueen kuivumista. Tässä rikotaan mielestämme selvästi MRL Yksityisen maa-alueen luvaton rakentaminen Kiinteistön 1-16 rajalle on rakennettu tienlevike. Mielestämme tämä alue on tiealueen ulkopuolella. Asiasta on keskusteltu urakoitsijoiden kanssa ja he lupasivat selvittää asian. Ko. selvityksestä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään. Kyseessä on vahingonteko. Asiasta tullaan tekemään tutkintapyyntö viranomaiselle. 7 Puuston turmeleminen Kallion louhiminen on vioittanut naapurikiinteistöjen puustoa (Laki eräistä naapuruussuhteista 13 ja 17 :t sekä MRL). 8 Louhimisen yhteydessä louhoslohkareiden leviäminen Kallion louhimisen yhteydessä on lentänyt roiskekiviä naapurikiinteistöjen alueelle. Teräväsärmäiset kivet puhkovat maatalousajoneuvojen renkaat (Laki eräistä naapuruussuhteista 13 ja 17 :t sekä MRL). 9 Meluhaitta Luvaton louhiminen on aiheuttanut meluhaittaa alueen lähiasukkaille (ymp.laki, laki eräistä naapuruussuhteista ja MRL). Hakijan kuuleminen ja vastine Hakija on jättänyt päivätyllä kirjeellään vastineensa esitettyyn muistutukseen. Vastine liitteenä. Yhdyskuntainsinööri: Alavieskan kunnan tekninen lautakunta päättää myöntää jälkikäteen Kytölän Tuulipuisto Ky:lle maa-ainesten ottamisluvan määräalalle tilasta Peltola RN:o Alavieskan kunnan Taluskylässä. Lu van myön tä mi sel le ei ole MAL (555/1981) 3 :ssä mainittuja esteitä. 1. Tämä lupa maa-ainesten ottamiseen on kertaluonteinen, eikä tämän luvan puitteissa saa tehdä muuta ottamistoimintaa kuin jo tehty työ haetulla ottamisalueella. 2. Maa-aineksen ottamisalueella on pidettävä erillinen katselmus, jossa käydään läpi alueella suoritetut maisemointitoimenpiteet. Katselmuksesta laaditaan pöytäkirja, jonka luvanhakija ja luvanmyöntäjä allekirjoittavat. 3. Otetun aineksen määrästä on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on esitettävä kunnan ympäristöviranomaiselle. Muistutuksen kohtien 7 ja 8 asiat luvanhakija on vastineessaan luvannut hoitaa kuntoon ja korvata syntyneet vahingot. Mikäli
4 osapuolten kesken ei päästä yhteisymmärrykseen vahingon määrästä, ulkopuolinen puolueeton arvioija suorittaa vahinkojen arvioinnin. Muistutuskirjelmän kohdat 2 6 kohdentuvat seikkoihin, joihin tässä maa-aineslupapäätöksessä ei voida ottaa kantaa. Lupamääräysten perustelut Maa-aineslain 11 määrittelee lupamääräyksissä huomioon otettavat asiat, joita luvan hakijan tulee noudattaa hankkeesta aiheutu vien haittojen välttämiseksi tai rajoittamiseksi. Ottolupa voidaan myöntää 10 vuodeksi maa-aineslain 10 :n mukaisesti. Tässä tapauksessa, koska maa-ainesotto on jo tapahtunut, ottamistoiminta on rajoitettu otettuun kiviainesmäärään. Oikeusohjeet Maa-aineslaki 1, 3-7, 10-13, 16, 19-21, 23a :t VnA Maa-ainesten ottamisesta 1-4, 6-9 :t Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 6 kohta 2b Päätöksestä tiedottaminen Päätös lähetetään hakijalle ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Päätöksestä kuulutetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla. Muutoksen hakeminen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeu teen. Muutoksenhakuohje liitteenä. Vakuus Tekninen lautakunta päättää, että hakijan on annettava :n vakuus. Vakuuden on oltava voimassa 12 kk tämän luvan julkipanon jäl keen. Lupamaksu 430,00 Päätös: Lautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Antopäivämäärä on
5
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (15)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (15) Tekninen lautakunta 14.01.2016 AIKA 14.01.2016 klo 18:30-19:35 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan
Hakija Louhinta Kääntä Oy, os. Vanhatie 3, 85200 Alavieska
Tekninen lautakunta 23 29.08.2013 Maa-ainesluvan myöntäminen Louhinta Kääntä Oy:lle Teknltk 23 Maa-aineslupahakemus on toimitettu Alavieskan kunnan tekniselle lau ta kun nalle 6.5.2013. Maa-aineslain 555/81
Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen
Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta
Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Taluskylä, määräala tilasta Huhtervu 13:12
Tekninen lautakunta 6 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Kuljetuspolar Oy:lle Teknltk 6 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija Kuljetuspolar
Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5
Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija
11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.
Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy
Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa
Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.
2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie
Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.
FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja
21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää
Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517
1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.
1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:
Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (15)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (15) Tekninen lautakunta 26.03.2015 AIKA 26.03.2015 klo 18:30-20:45 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 13 Pöytäkirjan
HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA
Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA
Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo
MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ
Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen
57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen
Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (33)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (33) Tekninen lautakunta 28.01.2015 AIKA 28.01.2015 klo 18:30-20:40 PAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista
Tekninen lautakunta 24 29.08.2013 Ympäristöluvan myöntäminen Louhinta Kääntä Oy:lle Teknltk 24 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista Hakija
Tekia , Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT ALKAEN
Tekia 22.11.2016 105, Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT 1.1.2017 ALKAEN 1 (4) ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT Sisä Ilys 1 YLEISTÄ 2 2 TARKASTUSMAKSU 2 3 VALVONTAMAKSU
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018
1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA
1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN
KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä
Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300
1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan
Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 37 01.06.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus J.Päkkilä Oy OULYMP 37 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210
UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT
PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2
Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara
MAA-AINESLUPAHAKEMUS, OLAVI JA MARKETTA MÄKIVAARA Hakija Olavi ja Marketta Mäkivaara Ottamisalue Porin kaupungin Ahlaisten Alakylä, Rasti RN:o 1:445 ja Franssila RN:o 1:406. Ottamisalueen pinta-ala on
MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)
KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,
MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA
MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan
MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA.
MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. 1 YLEISTÄ Maa-aineslain 23 :n (555/1981) ja MRL 145 :n
TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh tai
Tekninen lautakunta 61 27.06.2019 Maa-aines ja ympäristölupahakemus Metsähallitus Metsätalous Oy TEKNLTK 61 Lisätietoja asiasta antaa ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen puh. 044 7255256 tai risto.saarinen@kuhmo.fi
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598
PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n
MAA-AINESTAKSA sekä viranomaisen suorittamasta kuulemisesta ja pakkokeinoista perittävät maksut
ILOMANTSIN KUNTA Tekninen ja ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA sekä viranomaisen suorittamasta kuulemisesta ja pakkokeinoista perittävät maksut Hyväksytty: 8.12.2015 Voimaantulo: 1.2.2016 1 Soveltamisala
Hanketta koskevat luvat
Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN
Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta
YMPA , 80, MAA-AINESLUPAHAKEMUS/LÄNNEN KAIVUU JA LOUHINTA OY. Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy Saarentie Eurajoki
YMPA 12.05.2010, 80, MAA-AINESLUPAHAKEMUS/LÄNNEN KAIVUU JA LOUHINTA OY Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee kalliokiviaineksen ottamista
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT
KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016
Asian vireilletulo Hakemus on saapunut
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 72 25.05.2016 Maa-aineslupapäätös, Lemminkäinen Infra Oy, Timola YMPTEKLT 72 104/10 03 00/2016 Ympäristötarkastaja Hakija Lemminkäinen Infra Oy PL 169 (Salmisaarenaukio
MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA
MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä
Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/ /2017
Ympäristölautakunta 41 12.09.2017 Maa-aineslupahakemus, Esa Riikilä 301/10.03.00/2017 Ympltk 41 Esa Riikilä hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiek ka pi toi sen mullan ottamista Eurajoen
Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen
2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa
MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4
Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 6 02.02.2017 Maa-aineslupahakemus Iin kuntaan Etelä-Iin kylään, hakijana Maanrakennus Päkkilä Oy OULYMP 6 HAKIJA Maanrakennus J. Päkkilä Oy Maalismaantie 1455 91210 Jakkukylä
2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU
1 (5) RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ruoveden kunnan maa-ainesten ottamissuunnitelman
Tiehallinnon Oulun tiepiirin lupahakemus kallioainesten ottamiseen tilalta Pikkukallion tienpitoaineiden ottopaikka RN:o 1:5, Vuolijoen kylässä
Tiehallinnon Oulun tiepiirin lupahakemus kallioainesten ottamiseen tilalta Pikkukallion tienpitoaineiden ottopaikka RN:o 1:5, Vuolijoen kylässä 104/03.44/2007 LUPAJ 67 (valm. Eino Majava) HAKIJA Tiehallinto,
Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)
POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER
Rakennuslautakunta 26 16.10.2006 Rakennuslautakunta 31 24.10.2006 Kunnanhallitus 240 13.11.2006 Rakennuslautakunta 36 05.12.2006 MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN
KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen
Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen
Ympäristölautakunta 39 22.05.2014 Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen YMP 39 Autoilija Juha Heikkinen, Kaivotie 8, 89400 Hyrynsalmi, hakee maa-ainesten ottolupaa Hyrynsalmen kunnan Hyrynsalmen kylässä,
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman
Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 95/2012/1 Dnro ESAVI/33/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.6.2012 ASIA Kanalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Somero.
Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain
Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ
MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 19 30.03.2011 Kaupunginhallitus 141 12.04.2011 MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE 202/8/86/2010 VALVJAOS 19 Vt.
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA
MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA
Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä
MAA-AINESLUPAHAKEMUS (ALUE 1A) KIINTEISTÖLLE TAMMIHARJU RN:O 9:158 TAMMILAHDEN KYLÄSSÄ
Rakennuslautakunta 8 22.05.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 154 04.06.2007 Joutsan kunnanhallitus, -2007 211 10.09.2007 Rakennuslautakunta 20 19.12.2007 Joutsan kunnanhallitus 12 14.01.2008 MAA-AINESLUPAHAKEMUS
MAA-AINESTEN OTTAMINEN
MAA-AINESTEN OTTAMINEN Maa-ainesten ottoa säätelee laki (MAL 555/1981) ja asetus (Vna 926/2005) Ottaminen on luvanvaraista Laissa säädökset lupamenettelystä, ottamiseen liittyvästä suunnittelusta, jälkihoidosta
Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219
TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. 41201 Antopäivä Kokouspäivä/ 10.9.2007 29.8.2007
Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas
Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas Tuomas Hannula hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Preiviikissä sijaitsevilta tiloilta Metsä-
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA
PÄLKÄNEEN KUNTA Viim. muutospvm 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty
Laajuudeltaan tai vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa
KEURUUN KAUPUNKI Keurusselän ympäristönsuojelujaosto MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA, MAA-AINESLUPA- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN YHTEISKÄSITTELYSTÄ SEKÄ LUPIEN VALVONNASTA
Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle
Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 Ympäristölautakunta 36 12.05.2016 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta / MH-Kivi
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
Riukumäen kallioalue RN:o
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 26.11.2010 Dnro: KARP 3751/2010 ASIA Päätös maa-aineslain 4 :n mukaisesta maa-ainesten ottamislupahakemuksesta.
Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen
Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA
Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden
HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN
1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten
Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristölautakunta 5.11.2014 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Voimaantulo 1.1.2015 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370
Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman
LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA
LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.2.2018 ALKAEN 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja ottamissuunnitelman
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta
Maa-aineslupahakemus Iin kunnan Kuivaniemen kylään, hakijana Destia Oy
Oulunkaaren ympäristölautakunta 44 30.06.2016 Maa-aineslupahakemus Iin kunnan Kuivaniemen kylään, hakijana Destia Oy OULYMP 44 HAKIJA Destia Oy Veteraanikatu 9 90100 Oulu VALMISTELIJA Raimo Suomela, ympäristötarkastaja
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA
Tämä lupa koskee myös seuraavia kiinteistöjä: , Riihimäki II
20140003 Sivu 1 Hakija Morenia Oy Pyykkönen Jari Automaatiotie 1 90460 OULUNSALO Kiinteistö ja alue Kaupunginosa/kylä Tila RN:o Kiinteistötunnus Toimenpide Korpisalmi Riihimäki II Kuikkalouhet 114:8 290-405-0114-0008
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku
Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä Tapaus Masku Varsinais-Suomen ELY-keskus, johtava lakimies Pauli Rajala 11.11.2016 Säännöstaustaa Maa-aineslaki ei koske rakentamisen yhteydessä irrotettujen
SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4
SIIKALATVAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.05.2017 AIKA 09.05.2017 klo 16:30-17:00 PAIKKA Pulkkilan kunnantalo, Pieni kokoussali, Pulkkilantie 4 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko
LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu
2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn
PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä
Prof. Kai Kokko Syksy 2011
Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla
PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198
Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa
TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016
RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto
Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6)
Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Viranomaislautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET KANGASALAN 1 SOVELTAMISALA
37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE
Teknisen lautakunnan valvontajaosto 37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE 54/8.86/2013 VALVJAOS 37 Ympäristönsuojelusihteeri 13.6.2013 ASIA Päätös maa-aineslain
HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten
HAKEMUS 1 (2) maa-aineslain mukaista lupaa varten Ympäristölautakunnalle Ympäristökeskukselle Hakemus jätetään kahtena kappaleena 1 HAKIJA 2 KIINTEISTÖN OMISTAJA 3 OTTAMISALUEEN SISÄLTÄVÄN KIINTEISTÖN
MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle
Ympäristölautakunta 50 13.08.2015 Ympäristölautakunta 82 12.11.2015 Ympäristölautakunta 18 03.03.2016 MH-Kivi Oy:n muutoshakemus voimassa olevaan maa-aineslupaan Muslamminnummelle 182/10.03.00.07/2014
Toiminta, jolle lupaa haetaan: Lupaa haetaan kalliokiviaineksen ottamiseen pohjavesipinnan ylä- ja alapuolelta.
Kunnanhallitus 100 31.03.2014 Maa-ainesten ottamislupa/arto Kangas 3403/11.114/2014 KHALL 100 Hakija: Arto Kangas, Hautakankaantie 66 B, 92450 Luohua puh. 040 7156 823 Maanomistaja: hakija Toiminta, jolle